Panu Isotalo Miikka Ringman SUUNTIA. Digitaalinen portfolio syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten voimaantumisen välineenä

Transkriptio

1

2

3 1 Panu Isotalo Miikka Ringman SUUNTIA Digitaalinen portfolio syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten voimaantumisen välineenä NäytönPaikka ry:n Yhteistoiminnallisen Kehittämisen Paikka -projekti toteutettiin vuosina RAY:n rahoittamana

4 2 NäytönPaikka ry Hallituskatu 4 B HÄMEENLINNA naytonpaikka@wlanmail.com Kirjoittajat: Panu Isotalo & Miikka Ringman Kansi ja valokuvat: Mari Isotalo Julkaisija: NäytönPaikka ry, Hämeenlinna (2012) Paino: Painosalama Oy, Turku ISBN (sid.) ISBN (PDF)

5 3

6 4 TIIVISTELMÄ Isotalo, P. & Ringman, M Suuntia. Digitaalinen portfolio syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten voimaantumisen välineenä. Hämeenlinna: Näytön- Paikka ry. 140 sivua. Suomalaisten keskimääräinen hyvinvointi on lisääntynyt 90-luvun laman jälkeen merkittävästi, ainakin talousmittareiden mukaan. Samalla yksilöiden väliset hyvinvointi-, terveys- ja tuloerot ovat kasvaneet huolestuttavasti, minkä seurauksena ihmiset jakautuvat yhä selvemmin hyvä- ja huono-osaisiin. Tämä polarisoituminen on näkynyt esimerkiksi nopeasta talouskasvusta ja hyvinvointivaltion rakentamisesta hyötyneiden suurten ikäluokkien sekä ylösalaisin kääntyvän huoltosuhteen, valtavan kestävyysvajeen ja jatkuvan epävarmuuden perivien tuoreempien sukupolvien välillä, mutta myös nuorten keskuudessa: vaikka enemmistö nuorista voi hyvin, osalle on kasautunut henkisiä, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia muidenkin edestä. Yksi haastavimmista nuorten ongelmista on syrjäytyminen, johon on pyritty puuttumaan eri tahojen toimesta. Yksi näistä on ollut hämeenlinnalainen NäytönPaikka ry, joka pyrkii asiakaslähtöisellä, poikkisektorisella ja sosiaalipedagogisella työotteella parantamaan syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden nuorten mahdollisuuksia voimaantua ja kiinnittyä takaisin yhteiskuntaan. Tässä raportissa esitellään NäytönPaikka ry:n hallinnoimaa ja RAY:n rahoittamaa, vuosina toteutettua nuorten syrjäytymisen vastaista Yhteistoiminnallisen Kehittämisen Paikka (YTKP) -projektia. Aluksi, vuosina hankkeen toiminta-alueena oli Hämeenlinnan seutu, tämän jälkeen Kanta-Häme ja lopuksi, vuosina koko Suomi. Projektin edellisessä raportissa Eteenpäin (Isotalo & Ringman 2008) on jo kuvailtu ajanjaksoa , joten tässä keskitytään vuosiin Hankkeen missiona oli vahvistaa nuorten kansalaisuutta ja osallisuutta, ehkäistä heidän syrjäytymistään, kuntouttaa sivuun ajautuneita nuoria takaisin yhteiskuntaan ja vahvistaa ajattelutapaa asiakkaasta oman elämänsä parhaana asiantuntijana. Näihin pyrittiin projektin aikana kehitetyn uudenlaisen, käyttäjille ilmaisen Internet-pohjaisen työvälineen, digitaalisen portfolion avulla. Kyseessä on voimavaroja korostava, nuorta osallistava ja tulevaisuuteen suuntaava työväline, joka auttaa häntä hahmottamaan ja hallinnoimaan omaa elämäänsä. Portfolioon sisältyvien työkalujen, kuten verkostokartan, aikajanan ja elämäntilannekartoituksen, avulla nuori voi pohtia elämäänsä ja tehdä sen halutessaan ja haluamiltaan osin näkyväksi myös tukiverkostolleen. Portfolio tarjoaa siis samalla työntekijöille valmiin ja monipuolisen tavan tehdä asiakaslähtöisesti syrjäytymisen vastaista työtä ja tukea nuorten voimaantumista. Työvälineen sisällöt luotiin yhdessä nuorten ja hyvinvointialan työntekijöiden kanssa ja sen teknisestä toteutuksesta vastasi Hämeen ammattikorkeakoulun Mediatekniikan Verstas.

7 YTKP-projektin tavoitteena oli vuosina digitaalisen portfolion 5 1) sisällöllinen ja tekninen kehittäminen sekä vaikuttavuuden arvioiminen yhteistyössä nuorten ja yhteistyökumppaneiden kanssa 2) tunnetuksi tekeminen sekä asiakas- ja tarvelähtöinen käyttöönottaminen yhteistyökumppaneiden toiminnassa 3) vakiinnuttaminen kiinteäksi osaksi sitä työtä, jolla tuetaan nuorten osallisuutta, oman elämän hallintaa ja aktiivista kansalaisuutta. Näihin tavoitteisiin päästiin projektin aikana, sillä portfoliosta hioutui työntekijöiltä ja nuorilta saadun palautteen ja useiden päivitysten ansiosta helppo- ja monikäyttöinen, toimiva ja konkreettinen työväline. Portfolio sai laajaa valtakunnallista tunnettuutta, sillä hanketyöntekijät esittelivät sitä 181 esittelytilaisuudessa nuorelle ja hyvinvointialan työntekijälle. Lisäksi esittelyihin osallistuneet ihmiset kertoivat työvälineestä muille. Portfolion käyttäjätunnuksia jaettiin tarveperustaisesti 1.748, joista oli asiakas- ja 547 työntekijätunnuksia. Asetettuihin tavoitteisiin päästiin myös siinä mielessä, että portfoliota testattiin ja otettiin käyttöön yli 200 hyvinvointialan palveluntarjoajan toiminnassa ympäri Suomen. Hyvistä tuloksista huolimatta portfolion kehittymisen, levittäytymisen, juurtumisen ja tulevaisuuden eteen pitää tehdä edelleen töitä. Portfolion olemassaolo on kuitenkin onneksi turvattu lähivuosiksi, sillä RAY on päättänyt tukea NäytönPaikka ry:n uutta, työvälineen edistämiseen tähtäävää Oma Elämä Näkyväksi (OEN) -projektia vuosina Tämän jälkeen ylläpito onnistunee parhaiten osana jonkin laaja-alaisen ja sitoutumattoman yhteistyökumppanin toimintaa. Vielä suotavampaa olisi, että portfolion ylläpidosta ja kehittämisestä huolehtisi jatkossa usean erilaisen tahon yhdessä muodostama tiimi. Tämä on tärkeää, ettei portfolio surkastuisi aikaa myöten vain tietyn palvelun, ihmisryhmän tai ongelman mukaiseksi työvälineeksi. Tulevaisuudessa portfoliota jalkautetaan valtakunnallisesti entistä luontevammaksi osaksi nuorten kanssa tehtävää työtä. Samalla jatketaan työvälineen tunnetuksi tekemistä ja kehittämistä sekä tietysti aidosti asiakaslähtöisen ja poikkisektorisen toimintakulttuurin vahvistamista nuorten syrjäytymisen vastaisen työn kentällä. Asiasanat: digitaalinen portfolio, hyvinvointiala, kansalaisuus, kolmas sektori, nuoret, osallisuus, projekti, sosiaalipedagogiikka, syrjäytyminen, voimaantuminen

8 6 ABSTRACT Translated by Tiina Laakkonen Isotalo, P. & Ringman, M Directions. Social Excluded Adolescents Empowered by Digital Portfolio. Hämeenlinna: NäytönPaikka ry. 140 pages. The approximate well-being of the Finnish people has considerably increased after the recession of the 1990s, at least according to financial measures. At the same time, however, differences in well-being, health and income rates have worryingly escalated. The gap between the well-off and the poor is bigger. For example, the baby-boomers have benefitted from the fast economic growth and the re-building of the welfare state, while the younger generations have inherited a constant feeling of insecurity as well as the obligation of taking care of the elderly. This polarisation can also be seen among the youth: although the majority of adolescents are doing just fine, some of them have to bear more than their fair share of emotional, social and financial problems. One of the most challenging problems among the adolescents is that of social exclusion. Many measures have been taken to try to solve it. One of those measures has been NäytönPaikka ry, originated in Hämeenlinna. It attempts to help adolescents who are, or who are in danger of becoming socially excluded, become empowered and re-attach to the society. The approach is customer-oriented, cross-sectorial and social pedagogical. This report explains the YTKP-project executed during , administrated by NäytönPaikka ry and funded by RAY (Finland s Slot Machine Association). The project originally operated within the Hämeenlinna area finally expanding to whole Finland, aiming to fight social exclusion among adolescents. The period of years has been discussed in the previous report of the project, Eteenpäin (Isotalo & Ringman 2008), so here the focus is on years The mission of the project was to strengthen adolescents citizenship and participation, prevent their social exclusion and rehabilitate socially excluded adolescents back to the society, as well as enhance the idea of the client as the best expert on their own life. A new tool, the digital portfolio, was developed during the project to help reach these goals. It is internet-based and free to the user. The tool is future- and resource-oriented and helps the young client to participate and outline their life. With the help of the tools included in the portfolio (such as a map of networks, timeline and charting of one s situation in life) the adolescent will be able to reflect on their life and also, if preferred, share it on selected parts with their supporting network. At the same time the portfolio gives the workers a ready and versatile, client-oriented way to fight social exclusion and support the empowerment of the young. The elements of the tool were created in co-operation with the adolescents and the welfare sector. It was executed technically by the University Of Applied Sciences Of Häme s Workshop of Media Technology.

9 The goals of the YTKP-project during were 7 1) developing the elements of the digital portfolio as well as developing it technically, and evaluating its affectivity together with the adolescents and partners 2) making the digital portfolio known and introducing it in the partners work meeting the clients needs 3) making the digital portfolio an integral part of the work that supports participation, control over one s own life and active citizenship among adolescents. These goals were met during the project. Feedback from workers and adolescents alike, as well as several updates helped make the tool concrete, versatile, functional and easy to use. The digital portfolio became well known nationally. The project workers presented it on 181 occasions to adolescents and welfare workers. In addition, the people participating in the presentations spread the information onwards passwords to use the portfolio were distributed, of which were for clients and 547 for workers. The set goals were also met in the sense that the portfolio was tested and deployed by over 200 operators of the welfare sector all over Finland. More work needs to be done to secure the future, further developing and spreading of the digital portfolio. Its existence in the next couple of years is safe, because RAY has decided to support the new project of NäytönPaikka ry, the OEN in , which is set to further develop the tool. After this it should probably be made a part of some independent partner s operation. An even better option would be that a team made of several different operators will sustain and develop the digital portfolio in the future. This ensures that the portfolio will not fade into a tool for only one specific advantage, group of people or problem. In the future the portfolio will be made an established part of the work done with adolescents. The tool will be further developed, and a genuinely client-oriented and cross-sectorial approach to the work against the social exclusion of adolescents will be reinforced. Keywords: adolescent, citizenship, digital portfolio, empowerment, participation, project, social exclusion, social pedagogy, third sector, welfare sector

10 8 SISÄLLYS 1 JOHDANTO NÄKÖKULMIA NUORUUTEEN Kriisistä kriisiin Nuoruus kulttuurisidonnaisena ilmiönä NUORTEN SYRJÄYTYMINEN ILMIÖNÄ Syrjäytyminen laaja-alaisena käsitteenä Syrjäytymisen ulottuvuuksia ja taustatekijöitä Syrjäytyneet keskellämme Syrjäytymisen seuraukset puuttumisen taustalla 3.5 Syrjäytyminen prosessina Olennaista syrjäytymisessä YTKP-PROJEKTI SUUNTANA NUORTEN VOIMAANTUMINEN. 4.1 Taustavoimana NäytönPaikka ry YTKP-projektin tavoitteet Tavoitteena poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen Tavoitteena nuorten voimaantuminen digitaalisen portfolion avulla YTKP-projektin rahoitus, hallinnointi ja ohjaus YTKP-projektin resurssit Voimavarana yhteistyö JATKUVA ARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TAUSTALLA Itsereflektointi ja spontaani palaute kehittämisen välineenä. 5.2 Työpajat kehittämisen välineenä Systemaattinen aineistonkeruu kehittämisen välineenä 5.4 Tilastot kehittämisen välineenä

11 9 6 DIGITAALINEN PORTFOLIO OMA ELÄMÄ NÄKYVÄKSI Digitaalisen portfolion kehittäminen prosessina Digitaalisen portfolion tekninen rakentaminen Digitaalisen portfolion sisältöjen rakentaminen. 6.2 Nuoren työkalut näkökulmia omaan elämään Elämäntilannekartoitus Ansioluettelopohja Aikajana Verkostokartta Yhteystietopankki Päiväkirjat ja lisätyökalut Käyttäjätunnukset ja tietoturva 6.3 Työntekijän työkalut kohti voimaantunutta asiantuntijuutta Digitaalisen portfolion markkinoiminen ja juurruttaminen Digitaalisen portfolion käyttäjät Digitaalisen portfolion arviointia Nuorten ja työntekijöiden näkemyksiä digitaalisesta portfoliosta Digitaalinen portfolio uraauurtavana ja hyödyllisenä työvälineenä UUSIA SUUNTIA ETSIMÄSSÄ LÄHTEET LIITTEET. Liite 1. Poikkisektorista yhteistyötä tukevat seminaarit.. Liite 2. Esimerkki aiesopimuksesta. Liite 3. Avoin kyselylomake työntekijöille digitaalisesta portfoliosta Liite 4. Avoin kyselylomake nuorille digitaalisen portfoliosta... Liite 5. Digitaalisen portfolion rekisteriseloste

12 10 1 JOHDANTO Korkea elinajanodote, koulutustaso ja asukaskohtainen BKT. Matala lapsikuolleisuus, työttömyysaste ja valtionvelka. Keskimääräistä tasa-arvoisempi, turvallisempi ja vakaampi yhteiskunta. Jo nämä seikat osoittavat, että suomalaiset voivat keskimäärin varsin mukavasti iästä, sukupuolesta ja sosio-ekonomisesta asemasta riippumatta. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että yhteiskunnassamme on edelleen myös monenlaisia vakavia, puuttumista kipeästi kaipaavia ongelmia, kuten köyhyyttä, elintasosairauksia, päihde- ja mielenterveysongelmia sekä työttömyyttä. Onkin suorastaan irvokasta, että maatamme lanseerataan paremminvointivaltioksi, vaikka tosiasiassa tulo-, terveys- ja hyvinvointierot ovat vain kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana (Laaksola 2012, 3; Nurmi 2009, 13), eikä niskaan huohottava talous- ja suoranainen systeemikriisi tule taatusti parantamaan tilannetta. Vaikka onkin turhan dramaattista sanoa, että suomalaiset ovat lopullisesti jakautumassa A- ja B-luokan kansalaisiin (Raunio 2000), Sosiaalikehitys oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Juha Kaakinen (2009) on silti oikeassa todetessaan, että myös leipäjonot ja köyhyys kuuluvat tiiviisti aivan liian monen suomalaisen elämään. Keskellämme, mutta samalla turvallisen hajuraon päässä vuokrakasarmeissa, kaduilla, laitoksissa, muuttotappioalueilla ja matalapalkka-aloilla elää nimittäin sivuun siirrettyinä ja unohdettuina jopa viidesosan kansastamme kattava hiljainen, voimaton ja vallaton varjokansa: köyhät, huono-osaiset, syrjäytyneet. Edellä mainitut ongelmat koskevat yhtälailla nuoria, sillä olisi melkoinen ihme, jos hyvin- ja pahoinvoinnin epätasainen jakautuminen ei näkyisi myös heidän elämässään (Laaksola 2012, 3; Relander 2007, ). Itse asiassa tällaisilla yhteiskunnallisilla ongelmilla on taipumusta kasautua juuri lapsille ja nuorille. Vaikka suomalaisnuoret voivat kansainvälisesti vertaillen hyvin (Joutulainen & Ruokanen 2008, 21), tutkimukset osoittavat samalla, että aikuisten tavoin myös osalle nuorista on kasautunut ongelmia toistenkin edestä (Linnossuo 2004, 18). Viitteenä nuorten ongelmista on se, että pienituloisissa talouksissa elää ja kodin ulkopuolelle sijoitettuna lasta (Hemming 2006; Kaakinen 2009), vuotiaiden työttömyysaste oli vuonna 2011 keskimäärin 20,1 prosenttia eli 2,5-kertaisesti yleiseen tasoon verrattuna (Työvoimatutkimus 2011b) ja 6 10 prosenttia nuorista ei jatka kouluttautumista peruskoulun jälkeen tai sitten he jättävät opiskelunsa kesken (Nurmi 2009; Vertanen 2008; Ängeslevä 2009). Varusmies- ja siviilipalveluksen ulkopuolelle jää kutsunnoissa viidennes miehistä ja palveluksen aloittaneistakin armeijan keskeyttää 15 prosenttia ja siviilipalveluksen lähes kolmannes (Liiten 2010) vuotiaista nuorista vähintään on viranomaisten ulottumattomissa, sillä heitä ei löydy oppilaitoksista, työpaikoilta tai asevelvollisten parista (Häggman & Walldén 2007; Myrskylä 2011). Kaiken tämän päälle on olemassa lisäksi määrittelemätön määrä sellaisia nuoria, jotka ovat nuorten arkitodellisuuden näkökulmasta syrjässä ja yksinäisiä, mutta jotka eivät kuitenkaan sovi vallalla oleviin syrjäytymisen määrittelyihin tai tartu viranomaisten ylläpitämiin turvaverkkoihin ja tilastoihin (Myllyniemi, Suurpää & Hoikkala 2012). Niin tai näin, nämä yksittäiset tilastotiedot osoittavat joka tapauksessa, että kaikesta yltäkylläisyy-

13 11 destä ja paremmin voinnista huolimatta iso joukko nuoria on todellisessa vaarassa ajautua syrjään yhteiskuntamme rakenteista, inkluusion piiristä ainakin jos heitä ei auteta ajoissa. Onneksi kuitenkin syrjäytymisvaarassa olevien ja jo syrjäytymään päästettyjen nuorten hyväksi työskentelevät lukuisat tahot, kuten koulu-, sosiaali-, nuoriso-, terveys- ja poliisitoimi, oikeuslaitos, kriminaalihuolto, puolustusvoimat, työvoimahallinto, seurakunnat sekä lukemattomat yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat (Huhtanen 1999, 243; Kuorelahti & Viitanen 1999, 5; Linnossuo 2004, 19; Raunio 2000, 14). Erityisesti jo sivuun luisuneiden, moniongelmaisten nuorten eteen tehdään kovasti arvokasta työtä tälläkin hetkellä. Nuorten ongelmiin puuttuminen nähdään tärkeäksi sen vuoksi, että jos syrjäytymisuhan alaisia ja syrjäytyneitä nuoria ei onnistuta palauttamaan yhteiskunnan toivomille raiteille, heidän ja sitä kautta koko yhteiskunnan ongelmat tulevat vain pahenemaan (Kemppinen 1997, 131; Linnossuo 2004, 18; Lämsä 1999, 54; Nokelainen & Toikander 2006, 12 13). Nykyään pyritäänkin erityisesti siihen, että varhaisella puuttumisella ja vielä mieluummin ennakoivalla työotteella onnistuttaisiin katkaisemaan syrjäytymisen vaivihkainen syöksykierre heti alkuunsa. Koska nuorten syrjäytyminen on toimenpiteistä huolimatta edelleen yleinen ja vakava ongelma, tarvetta uusille interventio- ja etenkin preventiomalleille on valtavasti. Tilausta löytyy nimenomaan sellaiselle nuoria tukevalle työlle, joka ei ole pelkästään oireita hoitavaa ja korjaavaa, vaan ennaltaehkäisevää, varhaisessa vaiheessa tapahtuvaa ja todellisiin syihin porautuvaa ongelmia ja menneisyyttä vatvovaa, vaan voimavarakeskeistä ja tulevaisuuteen suuntautuvaa sektoroitunutta ja keskenään kilpailevaa, vaan poikkisektoriselle ja moniammatilliselle yhteistyölle rakentuvaa amatöörimäisyyteen ja tuttuihin toimintatapoihin tyytyvää, vaan hyviin kokemuksiin ja tutkittuun tietoon perustuvaa sekä itsekriittisyyteen ja muutokseen kykenevää autoritaarisuuden suojissa lymyävää ja minuutta riistävää, vaan nuorten pariin etsiytyvää sekä heitä itseään osallistavaa, kunnioittavaa ja voimaannuttavaa lyhytnäköistä ja poikkileikkaavaa, vaan pitkäjänteistä sekä elämän prosessimaisuuden ja nuoreen jo kohdennetut toimenpiteet huomioon ottavaa organisaatioita ja työntekijöitä palvelevaa, vaan nuoren elämästä ja tarpeista kumpuavaa (Harrikari 2008; Huttunen ym. 2008; Isotalo & Ringman 2008; Kuure ym. 2008; Myllyniemi ym. 2012; Ängeslevä 2009.) Näiden tarpeiden pohjalta perustettiin vuonna 2003 Hämeenlinnassa NäytönPaikka ry (jatkossa NäytönPaikka). Kyseessä on hyvinvointialalla poikkisektorisesti toimiva, verkostoyhteistyöstä ja moniammatillisuudesta voimansa ammentava sitoutumaton yhdistys, joka pyrkii asiakaslähtöisellä, kokonaisvaltaisella ja sosiaalipedagogisella työotteella edistämään nuorten voimaantumista ja parantamaan heidän mahdollisuuksiaan kiinnittyä takaisin yhteiskuntaan. Alusta alkaen nähtiin tärkeäksi ensinnäkin se, että yhdistyksessä toimitaan nuorten voimavarojen ja tarpeiden mukaisesti, heitä

14 12 tukien ja heidän rinnallaan kulkien. Toisaalta tärkeänä on pidetty sitä, että ko. toiminta on ollut kautta linjan todellisille tarpeille perustuvaa ja keinotekoiset, nuorten arkitodellisuudelle vieraat sektorirajat ylittävää. Em. muutostarpeisiin lähdettiin vastaamaan NäytönPaikan hallinnoimalla ja Rahaautomaattiyhdistyksen (RAY) rahoittamalla Yhteistoiminnallisen Kehittämisen Paikka -projektilla (YTKP-projekti). 1 Aluksi, vuosina , tavoitteena oli 1) poikkisektorisen yhteistyön kehittäminen Hämeenlinnan seudulla 2) uuden työvälineen, digitaalisen portfolion rakentaminen. Sitä, miten poikkisektorisuuden kehittämisessä onnistuttiin ja syitä, miksi tämä tavoite jätettiin onnistumisista huolimatta vähemmälle huomiolle jatkohankkeen aikana, käsiteltiin jo hankkeen edellisessä raportissa Eteenpäin (Isotalo & Ringman 2008). Tässä yhteydessä voidaan kuitenkin todeta, että poikkisektorisen yhteistyön edistämistä hankaloitti merkittävästi samaan aikaan tapahtunut elämänkaari- ja tilaaja-tuottaja -malliin siirtyminen sekä Hämeenlinnan ja viiden lähikunnan yhä edelleen etsikkoaikaansa elävä yhdistyminen yhdeksi kunnaksi. Vuosina toteutetun, valtakunnalliseksi laajentuneen jatkohankkeen aikana keskityttiin digitaaliseen portfolioon. Tavoitteena oli tällöin työvälineen 1) sisällöllinen ja tekninen kehittäminen sekä vaikuttavuuden arvioiminen yhteistyössä nuorten ja yhteistyökumppaneiden kanssa 2) tunnetuksi tekeminen sekä asiakas- ja tarvelähtöinen käyttöönottaminen yhteistyökumppaneiden toiminnassa 3) vakiinnuttaminen kiinteäksi osaksi sitä työtä, jolla tuetaan nuorten osallisuutta, oman elämän hallintaa ja aktiivista kansalaisuutta. Tässä raportissa paneudutaan siihen, miten näihin kolmeen päivitettyyn tavoitteeseen pyrittiin vuosina ja miten siinä käytännössä onnistuttiin. Raportti rakentuu siten, että johdantoluvun jälkeen tarkastellaan nuoruuden (luku 2) ja syrjäytymisen (luku 3) käsitettä, sillä ilman niiden tarkkaa määrittelyä koko hanke ja sen aikana kehitetty työväline jäävät ikään kuin ilmaan leijumaan. Erityisesti syrjäytymiskäsitteen monipuoliselle, analyyttiselle ja kriittiselle, mutta samalla kansantajuiselle käsittelylle on paljon tilausta nimenomaan hyvinvointialan työntekijöiden ja opiskelijoiden keskuudessa. Käsitteenmäärittelyn jälkeen tarkastellaan projektin taustoja, tavoitteita, hallinnointia, resursseja ja yhteistyökuvioita (luku 4) sekä sitä, millä tavoin hanketta ja työvälinettä arvioitiin (luku 5). Projektille asetettujen tavoitteiden kannalta kiinnostavimman ja samalla laajimman osan raportista muodostaa luku 6. 1 Projektin nimellä viitattiin siihen, että hyvinvointialalla on tarvetta tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä niiden tahojen kesken, joilla on yhteinen intressi: tukea syrjäytymisvaarassa olevia ja syrjäytyneitä nuoria. Toisaalta nimi viittasi siihen, että kehittämisen paikkoja löytyy aina ja että projekti tarjoaa osaltaan vakiintuneiden rakenteiden ja menetelmien painolastista vapaita mahdollisuuksia yhteisille kohtaamisille ja ponnistuksille.

15 13 Siinä käydään läpi ensinnäkin portfolion rakentamisprosessia, toisaalta työvälineestä löytyviä nuoren ja työntekijän työkaluja ja kolmanneksi sen markkinointia, juurruttamista ja konkreettista käyttöä. Luvun 6 lopussa portfoliota arvioidaan vielä nuorten ja työntekijöiden näkökulmasta. Raportin viimeisessä luvussa 7 pohditaan puolestaan sitä, miten projekti onnistui kokonaisuutena, mitä olisi kannattanut tehdä toisin ja mitä suuntia tulevaisuudella on tarjottavanaan yhdistykselle, hankkeelle, työvälineelle ja tietysti nuorille. Projektien onnistuminen on kiinni paitsi hanketyöntekijöistä, myös heidän ympärillään olevista ihmisistä. Yksinäiset sudet eivät nimittäin ihmis- ja järjestötyön saralla pitkälle pääse. Onneksi YTKP-projektin ja sen kahden työntekijän tukena oli erittäin kattava, osaava ja motivoitunut valtakunnallinen verkosto, jota ilman hankkeessa ei olisi saavutettu sille asetettuja tavoitteita, portfolio ei olisi kehittynyt nykyiseen muotoonsa, eivätkä työntekijät ja nuoret olisi saaneet mahdollisuutta ottaa tätä askelta syrjäytymisen vastaisen työn rintamalla. Projektin onnistumisesta kuuluu kiitos ensinnäkin NäytönPaikan uudistusmieliselle ja avarakatseiselle hallitukselle, toisaalta hankkeen moniammatilliselle ohjausryhmälle, kolmanneksi portfolion teknisestä toteutuksesta ammattitaitoisesti vastanneelle Hämeen ammattikorkeakoulun Mediatekniikan Verstaalle, neljänneksi hanketta rahoittaneelle RAY:lle ja viidenneksi tietysti kaikille niille nuorille, työntekijöille ja organisaatioille, jotka olivat aktiivisesti mukana portfolion ideoimisessa, luomisessa, kehittämisessä, käyttöönottamisessa ja juurruttamisessa. Raportista tulee selviämään, että yhteistyötä tehtiin kuuden vuoden aikana satojen toimijoiden ja tuhansien ihmisten kanssa, joten kaikkia ei ole mahdollista kiittää henkilökohtaisesti tässä yhteydessä. Seuraaville henkilöille haluamme kuitenkin lausua erityiskiitokset saamastamme tuesta: Ari Mattilalle, Ilkka Revolle ja tiimille toimintaedellytysten tarjoamisesta, Katja Lahdelle ja kumppaneille hyvästä hankejohtamisesta, Kauko Ojaselle ja opiskelijoille teknisestä taitavuudesta, Mari Isotalolle raportin ulkoasusta, Tiina Laakkoselle tiivistelmän kääntämisestä kunnolliselle englanninkielelle sekä Anna Riitta Mylläriselle ja Petri Isotalolle hyödyllisistä kommenteista raportin käsikirjoitukseen liittyen. Etelä-Suomen läänin pääkaupungissa maaliskuussa 2012 Panu Isotalo projektikoordinaattori YTKP-projekti Miikka Ringman projektinjohtaja YTKP-projekti

16 2 NÄKÖKULMIA NUORUUTEEN 14 Edeltä selvisi, että YTKP-projektin tavoitteena oli tukea ja voimaannuttaa digitaalisen portfolion avulla syrjäytymisvaarassa olevia ja syrjäytyneitä nuoria. Ennen raportin varsinaiseen aiheeseen portfolion kehittämiseen, juurruttamiseen ja arviointiin siirtymistä onkin syytä määritellä, mitä tässä hankkeessa itse asiassa tarkoitettiin nuoruuden ja syrjäytymisen käsitteellä. Näistä ensimmäistä tarkastellaan tässä ja jälkimmäistä seuraavassa pääluvussa. Ajallemme on tyypillistä, että markkinavoimien annetaan houkutella lapsia kuluttamishaluisiksi nuoriksi, keski-ikäiset pitävät rakennekynsin ja valkaistuin hampain kiinni nuoruutensa rippeistä ja vanhukset myhäilevät tyytyväisinä, jos heitä kehutaan nuorekkaiksi. Nuoruus on siis kiinteä osa nyky-yhteiskuntaa, mutta tiedämmekö silti kovinkaan tarkasti, mistä siinä lopulta on kyse? Laajasti ymmärrettynä kyseessä on kulttuurisidonnainen ja aikuisten maailmasta tulevia määrittely- ja hallintayrityksiä väistelevä käsite, jonka sisällöt elävät reaaliajassa ja jopa tulevaa ennakoiden. Kyseessä on myös käsite, joka ymmärretään eri yhteyksissä hyvin eri tavoin. Nuoruuden monenkirjavat määrittelyt riippuvatkin pitkälti siitä, mistä viitekehyksestä käsin sitä kulloinkin tarkastellaan (Nokelainen & Toikander 2006, 31). Esimerkiksi psykologia-, lääke-, historia-, yhteiskunta- ja taloustieteellinen teoriaperusta avaavat kukin aivan omanlaisiaan näkökulmia nuoruuden ilmiöön. Nuoruuden käsitettä tarkastelevan kirjallisuuden (Hoikkala 1993; Isotalo 2011a; Nieminen 2007; Nivala & Saastamoinen 2007; Puuronen 2006) pohjalta on erotettavissa ainakin kolme, toisistaan selvästi poikkeavaa näkemystä nuoruudesta: 1) biologis-fysiologinen 2) psykologis-sosiologinen 3) historiallis-sosiologinen. Biologis-fysiologinen näkemys nuoruudesta on näistä konkreettisin ja tutuin. Sille on ominaista, että nuoruus nähdään ensisijaisesti biologisena, hormonaalisten muutosten aikaansaamana prosessina, johon kuuluu fysiologisia muutoksia, kuten äänenmurros, pituuskasvu ja sukupuolinen kypsyminen. Ratkaisevana seikkana pidetään ihmisen fyysistä ikää, jolloin nuoruus asettuu kutakuinkin ikävuosien 10 ja 25 välille. Jos mukaan otetaan lisäksi henkisiä ja kulttuurisia ominaisuuksia, nuoruus ulottuu nykyään jopa ikävuoteen asti (Ek ym. 2004, 13; Nurmi 2000, 256; Paju & Vehviläinen 2001, 85). Kuten laaja vaihteluväli paljastaa, yksilölliset erot biologis-fysiologisessa kehityksessä ovat huomattavia; kun yksi saavuttaa maksimipituutensa 12-vuotiaana, toisen kasvupyrähdys osuu vasta armeija-aikaan. Vaikka usein ajatellaan, että fyysistä kehitystä ohjaa nimenomaan perimä, myös ympäristötekijöillä, kuten elintavoilla, ravinnolla, kemikaaleilla ja ympäristömyrkyillä, saattaa olla suurikin merkitys. YTKP-projektin virallisena kohderyhmänä olivat vuotiaat nuoret. Koska hankkeen aikana kuitenkin huomattiin, että portfolion työstäminen sopii yhtä hyvin

17 15 tulevaisuuttaan miettivälle 16-vuotiaalle koulupudokkaalle kuin pitkän työuran tehneelle eläköityjälle, fyysinen ikä osoittautui lopulta melko epäolennaiseksi seikaksi hankkeen, työvälineen ja auttamisen näkökulmasta. Portfoliota käyttäneet nuoret olivatkin käytännössä vuotiaita ja jopa vanhempia, sillä hanketyöntekijät eivät halunneet omalta osaltaan luoda työvälineen käytölle tiukkoja ikärajoja, jos vain syrjäytymisen vastaisen työn kentällä ajateltiin, että joku asiakkaista hyötyy ikään katsomatta oman elämänsä reflektoinnista portfolion avulla Kriisistä kriisiin Toisaalta nuoruutta voidaan tarkastella psykologis-sosiologisena ilmiönä (Isotalo 2011a). Tämän näkemyksen mukaan olennaista on mm. se, että ihmisellä on elämän eri vaiheissa kriisejä, jotka pitäisi pystyä ratkaisemaan rakentavalla ja persoonallisuuden kehittymistä tukevalla tavalla. Mikäli yksilö selviää näistä koettelemuksista kunnialla, hän on luultavasti entistä vahvempi ja viisaampi kohtaamaan elämän mukanaan tuomat uudet haasteet. Koska kriisit ovat kiinteä osa ihmisen elämää ja kasvua, portfolion toivottiin osaltaan tukevan nuoria niiden käsittelemisessä ja ratkaisemisessa. Nuoruudessa on omat kriisinsä, jotka ovat usein seurausta ympäristön ja omien odotusten sekä vallitsevien edellytysten välisistä ristiriidoista. Esimerkkinä ovat eri aikakausien kauneusihanteet, joihin tytöt ovat yrittäneet ahdistuneina mukautua: luvulla pyöreys ja kauneus kulkivat käsikkäin, kun taas 1920-luvulla tuli olla poikamaisen laiha, sota- ja pula-aikana hyvälihainen ja 70-luvulle tultaessa langanlaiha Twiggy. Tällä hetkellä pitäisi puolestaan olla rintava, mutta samalla barbiemaisen anorektinen pitkäkinttu. (Isotalo 2011a.) Nuoruuden kriisit liittyvät nimenomaan kolmeen asiaan: ihmissuhteiden monimutkaistumiseen oman identiteetin rakentumiseen lapsuuden perheestä irtaantumiseen. Ihmissuhteet muuttuvat perusteellisesti nuoruudessa, koska silloin tapahtuu irtaantumista vanhemmista ja toisaalta kiinnittymistä kodin ulkopuolisiin ihmisiin. Vaiheen repivyyttä lisää nuoren tietoisuus autonomisuutensa tiukoista rajoista ja se, että lapsuuden ihannekuvat vanhemmista murenevat kuin suomalainen hyvinvointivaltio. Toisaalta nuoruus on identiteetin rakentumisen aikaa. Jos nuori selviää identiteettikriisistä, tuloksena on itsenäisyyteen, huolenpitoon ja vastuullisuuteen kykenevä aikuinen. Identiteettikriisiin kuuluu kolme vaihetta: Aluksi nuoren pitäisi luopua lapsen minäkuvastaan, joka perustuu ennen kaikkea vanhemmilta, mutta myös sisaruksilta ja lähipiiriltä, kuten koulusta ja kavereilta, saatuun malliin sekä ympäristön odotuksiin. 2 Suomessa on vuotiaita noin miljoona ja vuotiaita peräti (Meskanen & Ylä-Sulkava 2002; Myllyniemi 2009, 12; Työvoimatutkimus 2011a).

18 16 Tämän jälkeen tulisi rakentaa itsenäinen ja tasapainoinen, mutta samalla ympäristön vaatimukset täyttävä kokonaispersoonallisuus kokeilemalla erilaisia rooleja ja rajoja. Oman persoonallisuuden aineksia haetaan paitsi lapsuudenkodista, myös perheen ulkopuolisista suhteista, sillä ne auttavat etääntymisessä ja uusien samaistumiskohteiden löytämisessä. Lisäksi pitäisi saada sosiaalinen hyväksyntä omalle identiteetille. Ongelmia saattaa koitua siitä, että vaikka ihmisen sisäinen minä olisi pitkälle työstetty ja ehjä, sosiaalinen minä voi jäädä keinotekoiseksi, sosiaaliselle suotavuudelle rakentuneeksi. Esimerkkinä tästä on poikkeava sukupuoli-identiteetti tai ylilahjakkuus; vaikka ihminen olisikin hyväksynyt sisäisesti itsensä ja erilaisuutensa, vapauttava kaapista tuleminen jää monelta tekemättä. Koska ihmisen on hyvä olla sinut itsensä kanssa, hankkeen aikana uskottiin, että digitaalisen portfolion kaltainen työkalu voi tarjota ainakin yhden kanavan oman elämän jäsentelylle ja näin ollen eheämmän identiteetin rakentamiselle. (Isotalo 2011a.) Kolmas nuoruuden kriisi liittyy fyysiseen ja emotionaaliseen irtaantumiseen lapsuuden perheestä. Tämä voi tapahtua professori Tor-Björn Hägglundin (1985) mukaan kolmella tavalla: Alloplastisessa, toista muokkaavassa irtaantumisessa nuori pyrkii muuttamaan vanhempansa ja lapsuudenkotinsa itselleen sopiviksi. Kodista tulee helposti nuoren viihdekeskus, jossa hän päättää esimerkiksi perheen elämänrytmistä, ruokailusta ja television katselusta. Etuna alloplastisessa irtaantumisessa on se, että nuoren kanssa ei muodostu ristiriitoja vanhempien joustaessa jatkuvasti. Ongelmana on kuitenkin se, että näin ei tapahdu myöskään aitoa itsenäistymistä. Toisaalta irtaantuminen voi tapahtua liian rajusti mm. pakenemalla tai siirtymällä kertaheitolla toiseen ympäristöön esimerkiksi niin, että 17-vuotias muuttaa yllättäen eri puolelle maata opiskelemaan. Myös tässä on riskinsä, sillä hätäisen ja liian varhaisen irtirepäisyn vuoksi nuoren ja vanhempien surutyö saattaa jäädä tekemättä ja mahdolliset taustalla olevat ongelmat käsittelemättä. Kolmas irtaantumisen tapa on autoplastinen, itsestään muotoutuva ja yhdessä työstetty irtaantuminen. Sille on ominaista vanhempien ja nuoren yhteinen uuteen tilanteeseen totutteleminen ja rauhallinen identiteetti- ja surutyön tekeminen. Autoplastisessa irtaantumisessa hyväksytään yhdessä, että lapsuus ja lapsen vanhemmuus ovat ohi. Tämän seurauksena on paitsi itsenäinen nuori, myös itsenäinen vanhempi. 2.2 Nuoruus kulttuurisidonnaisena ilmiönä Kokonaisvaltaisin tapa lähestyä nuoruutta on tarkastella sitä historiallis-sosiologisena ilmiönä, kulttuurisena rakenteena. Olennaista on tällöin tiedostaa, että nuoruus on koko ikäluokalle kuuluvana ja selvästi erottuvana elämänvaiheena varsin uusi keksintö, joka on syntynyt vasta teollistumisen, kaupungistumisen, elintason nousemisen, työn ja vapaa-ajan eriytymisen, ydinperheen muodostumisen ja nuoruuden pedagogisoitumisen myötä. Aikaisemminhan nuoruuden kaltaisiin haihatuksiin oli varaa vain hyväosaisilla, joutilailla ja koulua käyvillä nuorilla. Sen sijaan valtaväestön siirtyminen lapsuudesta aikuisuuteen kuitattiin monesti vain siirtymäriiteillä, kuten erilaisilla miehuuskokeilla, ripille pääsyllä tai avioitumisella. Länsimaisesta nuoruudesta onkin tullut jokamiehen- ja vähitellen myös jokanaisenoikeus vasta 1900-luvun jälkipuolis-

19 17 kolla, kun nuorten enemmistöllä alkoi olla riittävästi omaa aikaa ja rahaa. Nuoruuden läpimurtoa ovat Suomessa edistäneet erityisesti jälleenrakennuksen ajan suuret ikäluokat, joilla oli mahdollisuus istua massan suomalla voimalla ja varmuudella edellisten sukupolvien kattamaan sekä hyvinvointia, tulevaisuuden uskoa ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia lupailevaan pöytään. Ikävä vain, tuoreemmat nuorisosukupolvet ovatkin sitten saaneet tyytyä eritoten 90-luvun laman jälkeen enimmäkseen rääppiäisiin ja viulujen maksamiseen. Kun nuoruutta tarkastellaan historiallis-sosiologisena ilmiönä, olennaista on sen tiedostaminen, että nuoruus on erilaista eri aikoina ja erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa. Todisteeksi riittää, kun vertaa toisiinsa 50-luvun tanssilavakulttuuria ja nykyistä klubikulttuuria tai suomalaisia ja japanilaisia nuoria lukemattomine alakulttuureineen. Koska eroja löytyy yhtä paljon kuin yhtäläisyyksiä, nuorten niputtamisella yhdeksi homogeeniseksi ryhmäksi tehdään vääryyttä ihmiselämän, nuoruuden ja kulttuurien monimuotoisuudelle. Tämän vuoksi onkin syytä olla tarkkana myös silloin, kun puhutaan mutkia oikoen esimerkiksi syrjäytyneistä ja tavallisista nuorista. Digitaalisen portfolion kannalta on lisäksi tärkeä huomata, että nuoruuteen liittyy tutkimusprofessori Tommi Hoikkalan (1993) mukaan kaksi ilmiötä, jotka sekä tukevat toisiaan että aiheuttavat ristiriitoja: Yhtäältä nuoruuteen kuuluu kasvatuksellisuus, joka pitää sisällään ajatuksen nuoruudesta kehityksellisenä välivaiheena matkalla kohti jotain parempaa, aikuisuuden täysivaltaisuutta. Nuori mielletäänkin keskeneräiseksi ja houkutuksille alttiiksi ihmisaihioksi, joka tarvitsee kasvatusta, ohjausta ja sosiaalistamista, joista vastaavat esimerkiksi vanhemmat, koulujärjestelmä ja lukemattomat nuorille suunnatut palvelut. Samalla nuoruuteen liitetään kuitenkin kapinallisuus, kuten tietoinen marginaaliin hakeutuminen ja rajojen kokeileminen, jota pidetään samanaikaisesti huonona ja hyvänä asiana. Nuoret nimittäin nähdään vakavana uhkana vallitsevalle yhteiskuntajärjestykselle ja valtaapitäville ikäluokille, mutta myös kaivattuina muutoksen airuina. Nuorten epäkiitollisena tehtävänä onkin uusintaa hyvänä pidettyjä rakenteita oikealla ja korjata yhteiskunnallisia epäkohtia vasemmalla kädellä. Kuten edeltä on tullut ilmi, ihmisen kronologinen ikä, tässä tapauksessa nuoruus, oli oikeastaan vain sivuseikka hankkeen ja portolion kannalta. Sen sijaan nuoruus itsessään miellettiin tärkeäksi elämänvaiheeksi, keskeiseksi identiteetin rakentamisen ikäkaudeksi sekä inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeäksi kulttuuriseksi rakenteeksi. Mikäli hanketyöntekijät pystyivät auttamaan hankkeen aikana edes pientä osaa nuorista tulemaan paremmin sinuiksi itsensä kanssa ja edistämään heidän kasvuaan aktiivisiksi kansalaisiksi, YTKP-projekti täytti sille asetetut tavoitteet paremmin kuin hyvin.

20 3 NUORTEN SYRJÄYTYMINEN ILMIÖNÄ 18 Piti ajatuksesta tai ei, hyvinvointialan toimijoista todella merkittävän osan perimmäisenä tehtävänä on pyrkiä palauttamaan joukostamme harhautuneet takaisin normaaliuden piiriin vaikka sitten väkisin. Hyvinvointipalveluiden tehtävänä onkin kurotella ulkopuolisuuden alueille ja patistella sivuraiteille ajautuneita takaisin ruotuun; työhön, koulutukseen, kuntoutukseen sekä säälliseen ja tuottavaan kansalaisuuteen. Tästä autoritaarisesta, normatiivisesta ja utilitaristisesta perusvireestä huolimatta syrjäytymisen vastainen työ on kuitenkin arvokasta ja jopa välttämätöntä, sillä raaka tosiasia on, että vakaudestaan ja jatkuvuudestaan piittaavalla yhteiskunnalla ei ole varaa päästää liian monia jäseniään lipeämään järjestelmän, sovinnaisuuden ja kontrollin ulkopuolelle. (Ängeslevä 2009, 39; ks. myös Kurki & Nivala 2006; Nivala 2008.) Vaikka erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymiseen puuttumisen välttämättömyydestä hurskastellaan januksenkasvoisesti johtavia poliitikkoja ja tuoretta hallitusohjelmaa myöten, syrjäytymisen käsite on kuitenkin jäänyt monille toimijoille ilmeisen hämäräksi abstraktioksi tai sitten se on näivettynyt pelkäksi populistiseksi iskusanaksi. Kuvaavana esimerkkinä käsitteen epätarkasta ja pelkästään oman työn suppeasta viitekehyksestä kumpuavasta käytöstä jopa hyvinvointialan työntekijöiden keskuudessa on eräs tilaisuus, jossa hanketyöntekijät tiedustelivat yhden arvostetun nuorisotyön toimijan työntekijöiltä, millaiseen tausta-ajatukseen heidän syrjäytymisen vastainen työnsä nojautui. Pitkän hiljaisuuden ja ankaran pohdinnan jälkeen vastaukseksi saatiin, että ei me oikeestaan olla koskaan juteltu tollasista asioista, me vaan ollaan ruvettu tekeen näin. Koska syrjäytymisen käsite on käyttötaajuudestaan huolimatta huolestuttavan vieras jopa monille alan työntekijöille, tässä luvussa avataan yksityiskohtaisesti sitä, miten se ymmärrettiin YTKP-projektissa. Se, että raportissa on panostettu tavallista syvällisemmin ja moniulotteisemmin syrjäytymisen käsitteen määrittelyyn lienee seurausta hanketyöntekijöiden yhteiskunta- ja kasvatustieteellisestä koulutuksesta sekä monipuolisesta alan työkokemuksesta. Näiden lisäksi syynä oli itse YTKP-projekti, jonka aikana hanketyöntekijöiden oli mahdollista käydä mieltä avartanutta ja omia ennakkokäsityksiä armotta moukaroinutta vuoropuhelua syrjäytymisen ilmiöstä satojen työntekijöiden ja nuorten kanssa. Tämä luku rakentuu niin, että aluksi kiinnitetään huomiota syrjäytymisen käsitteen kompleksisuuteen (alaluku 3.1) sekä tarkastellaan sen ulottuvuuksia ja taustatekijöitä (alaluku 3.2). Tämän jälkeen haarukoidaan syrjäytymisen yleisyyttä (alaluku 3.3) ja pohditaan ilmiön kielteisiä, mutta myös myönteisiä seurauksia (alaluku 3.4). Lopuksi tarkastellaan syrjäytymisen prosessimaisuutta (alaluku 3.5) ja nostetaan esille seikkoja, jotka unohtuvat helposti, kun puhutaan syrjäytymisestä (3.6).

21 Syrjäytyminen laaja-alaisena käsitteenä Jopa hyvinvointialan työntekijät ovat taipuvaisia käyttämään syrjäytymisen käsitettä varsin huolettomasti ja yksioikoisesti, vaikka tosiasiassa kyseessä on moniulotteinen termi, jolle ei ole vakiintunutta määritelmää arkielämässä tai edes tiedemaailmassa (Linnossuo 2004, 16; Savioja 2007, 142). Kuten sosiaalipolitiikan professori Kyösti Raunio (2006, 6) toteaa, voidaan jopa väittää, että kyseessä on suorastaan epäselvä, sekava, hämärä, epämääräinen, epäanalyyttinen ja mitäänsanomaton käsite. Käsitteen moniulotteisuus ilmenee hyvin siinä, että syrjäytymistä voidaan tarkastella mitä moninaisimmista näkökulmista, kuten yksilöiden hyvinvoinnin ongelmina yksilöä ja yhteiskuntaa yhdistävien siteiden heikkoutena normaaliuteen, marginaalisuuteen ja syrjäyttämiseen liittyvänä ilmiönä syrjäytymisen vastaisten toimenpiteiden näkökulmasta ongelmista voimavaroihin etenevänä kehityskulkuna (Raunio 2006, 19). Käsitteen kompleksisuus ja sitä myöden sekavuus johtuu pitkälti siitä, että se liitetään huolettomasti mitä erilaisimpiin sosiaalisiin ongelmiin ja toisaalta siitä, että ilmiön moniulotteisuutta jaksetaan korostaa kyllästymiseen asti (Raunio 2006, 24). Vaikka kyseessä on heiveröinen käsite, josta on vaikea saada otetta, sosiaaligerontologian professori Antti Karisto (1986, 35) kuitenkin muistuttaa, että se kuvaa kaikesta huolimatta erittäin osuvasti inhimillisten ongelmien luonnetta yhteisöissä ja yhteiskunnissa. Syrjäytyminen on moniselitteinen ja jopa kiistanalainen käsite (Kuorelahti & Viitanen 1999, 5; Nokelainen & Toikander 2006, 12), jonka eri tieteenalat ja toimijat ymmärtävät kukin omalla tavallaan, omista intresseistään käsin (Linnossuo 2004, 17). Jokaisen syrjäytymistä koskevaan keskusteluun osallistuvan olisikin hyvä tehdä selväksi edes itselleen mitä syrjäytymisen käsitteellä tarkoitetaan ko. yhteydessä? missä kulkee syrjäytymisen (ekskluusio) ja normaaliuden (inkluusio) raja? mitkä elämänalueet ovat syrjäytymisen kannalta avainasemassa? mistä syrjäytyminen johtuu? miten yleistä syrjäytyminen on? millaisia seurauksia syrjäytymisellä on? kenellä on oikeus, velvollisuus ja mahdollisuus puuttua syrjäytymiseen? miten syrjäytymisen prosessi rakentuu? mikä tekee syrjäytymisestä ongelman, johon pitää puuttua ja kenelle se lopulta on ongelma? Tässä luvussa käydään läpi sitä, miten näihin kysymyksiin vastattiin YTKP-projektin aikana.

22 20 Usein esitetään, että syrjäytyminen on mm. teollistumisen, kaupungistumisen, työnjaon eriytymisen, nuoruuden pedagogisoitumisen ja jopa hyvinvointipalveluiden ja tieteellisen diskurssin itsensä mukanaan tuoma (jälki)modernin yhteiskunnan ilmiö (Isotalo 2010; Isotalo 2011b; Ritakallio 1992). Tosiasiassa syrjäytymistä on kuitenkin ollut olemassa aina, vaikka sitä onkin tutkittu luotettavasti ja siitä on käyty kriittistä debattia vasta edellisen vuosituhannen viimeisiltä vuosikymmeniltä lähtien (Linnossuo 2004, 16). 3 Historiantunneilla hereillä pysyneet tietävät kyllä, että jokaiselta aikakaudelta löytyvät omat ulkopuolisensa; irtolaisensa, kulkurinsa, kylähullunsa, häjynsä, lättähattunsa, pudokkaansa ja elämän eri nivelvaiheissa notkujansa. Syrjäytymisen käsitteen nouseminen yhteiskunnallisen mielenkiinnon, keskustelun ja tutkimuksen keskiöön on arveltu johtuneen mm. siitä, että ns. länsimaiset sivistysvaltiot, kuten Iso-Britannia ja Saksa, ovat olleet haluttomia myöntämään sitä arjessa kuitenkin selvästi näkyvää tosiasiaa, että myös heillä esiintyy edelleen paitsi syrjäytymistä, myös suoranaista köyhyyttä. (Joutulainen & Ruokanen 2008; Ruotsalainen 2005, 33.) Voikin hyvin kuvitella, että hyvinvointivaltioiden lippulaivoina viime vuosikymmenet purjeet pulleina seilanneiden Pohjoismaiden on ollut vielä tuskallisempaa tunnustaa, että myös meiltä löytyy roppakaupalla samanlaisia ongelmia. Epäkohtien rehellinen myöntäminen on ollut hankalaa siitäkin huolimatta, että Suomessa esimerkiksi elää köyhyysrajan alapuolella useita satojatuhansia ihmisiä. Vaikka köyhyys ja muut vastaavat ilmiöt eivät siis ole kadonneet Euroopastakaan mihinkään, syrjäytyminen on korvannut pehmeämpänä ja mediaseksikkäämpänä käsitteenä monet perinteiset ja historian painolastista raskaat termit, kuten köyhyyden, rikollisuuden, irtolaisuuden ja juoppouden. Syrjäytyminen on sopivan vellova ja abstrakti käsite, jonka alle voi vaivihkaa sysätä kaikenlaisia inhimillisiä ongelmia ja jonka harteille on huojentavaa ulkoistaa yhteiskunnalliset epäkohdat ja varsinkin vastuukysymykset. On totta, että syrjäytyminen on hankala ja heiveröinen termi, jolle löytyy yhtä monta määritelmää kuin määrittelijää (Isotalo 2010; Kuorelahti & Viitanen 1999; Nokelainen & Toikander 2006). Käsitteen hahmottamista häiritsee entisestään se, että pohjimmiltaan samalla ilmiöllä on monia synonyymejä ja lähikäsitteitä: Kun yksi käyttää syrjäytymisen käsitettä, toinen puhuu marginaalisuudesta, kolmas toiseudesta ja neljäs ulkopuolisuudesta (Helne 2002a; Häggman & Walldén 2007). 4 Asiaa ei helpota myöskään se, että syrjäytymisestä puhuttaessa viitataan monesti tosiasiassa johonkin sitä rajatumpaan sosiaaliseen ongelmaan, kuten asunnottomuuteen, pudokkuuteen, työttömyyteen tai syrjäytyneiden akanvirtaan 5. (Isotalo & Ringman 2008, 9; Linnossuo 2004, 16). 3 Toisaalta on muistettava, että mm. alkoholismin, asunnottomuuden, työttömyyden ja rikollisuuden aiheuttamat ongelmat ovat olleet eurooppalaisen yhteiskuntatieteellisen keskustelun ja tutkimuksen keskeisinä teemoina jo 1800-luvulta lähtien (Ek ym. 2004, 16). 4 Esimerkiksi Jaana Walldén opetusministeriöstä puhuu nuorten kohdalla mieluummin ulkopuolisuudesta kuin syrjäytymisestä, sillä esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jäämisestä on vielä pitkä matka syrjäytymiseen (Ängeslevä 2009, 39). 5 Syrjäytyneiden akanvirta on vähän tutkittu ilmiö, jossa on kyse siitä, että syrjäytyneet muuttavat mm. taloudellisista syistä ja jopa päättäjien suotuisalla avustuksella vallitsevan muuttoliikkeen vastaisesti alueille, jotka ovat rakennemuutoksen, joukkoirtisanomisten tai imagoongelmien vuoksi kärsineet muuttotappiosta ja jotka ovat näin ollen edullisempia asua.

23 21 Koska syrjäytymis-käsite on lähtöisin alkujaan työmarkkinatutkimuksen piiristä, missä sillä on tarkoitettu erityisesti työelämän ulkopuolelle joutumista, se liitetään edelleen voimakkaasti työttömyyteen. Tätä yhteyttä vahvistaa entisestään se, että Suomi on ollut perinteisesti protestanttisen etiikan läpitunkema, työorientoitunut yhteiskunta (Raunio 2006, 11; 2009, ). Itse asiassa vasta viime vuosina ehkä juuri nuorten työtä koskevissa asenteissa tapahtuneen pehmenemisen myötä (Mehine 2012) syrjäytyminen on liitetty avarakatseisemmin myös muuhun huono-osaisuuteen kuin työttömyyteen. (Joutulainen & Ruokanen 2008; Karisto, Takala & Haapola 2003, 108.) Sen lisäksi, että syrjäytymistä voidaan tarkastella synonyymien ja sitä lähellä olevien ilmiöiden kautta, syrjäytymistä voidaan hahmotella myös sen pohjalta, mitä se ei ole. Raunion (2006, 9; 2009, 273) mukaan syrjäytymisen vastakohtia ovatkin mm. osallistuminen, sosiaalinen integraatio ja sosiaalinen osallisuus. Syrjäytymisen sekä siihen liittyvän marginaalisuuden ja toiseuden välisiä suhteita on tarkastellut tutkija Tuula Helne (2002b), jonka teksteissä nousevat olennaiseen asemaan inkluusion ja ekskluusion käsitteet. Sosiaalipolitiikan professori Risto Eräsaaren (2005) mukaan inkluusio viittaa siihen, että yksilöllä tai ryhmällä on pääsy yhteiskunnan instituutioihin ja järjestelmiin, kun taas ekskluusiolle on ominaista osallistumattomuus ja ulkopuolisuus. Syrjäytymistä käsittelevässä kirjallisuudessa käytetään paljon juuri Helneen (2002a) kuvausta ekskluusion yhteiskunnasta (ks. myös Joutulainen & Ruokanen 2008; Piikkilä & Savitie 2010; Raunio 2006). Hänen mukaansa inkluusion ja ekskluusion sekä normaaliuden ja marginaalisuuden käsitteet nivoutuvat toisiinsa seuraavan kuvion mukaisesti: KUVIO 1. Ekskluusion yhteiskunta (Helne 2002a)

24 22 Helnen (2002b) mukaan syrjäytyneet paikantuvat inkluusion ulkopiirille, marginaaliin, saattaen kuitenkin palata takaisin normaaliuden piiriin tai sitten lipua entistä enemmän sivuun, ekskluusion puolelle. Samalla Helne (2002a) kuitenkin korostaa, ettei mikään piiri, ei myöskään ekskluusio, ole lopullinen ja että myös ulossuljetuilla on aina jonkinlainen suhde yhteiskuntaan, vaikka sitten negaatioiden kautta. Helne (2002a) kutoo inkluusion, marginaalin, ekskluusion ja syrjäytymisen käsitteet kiinnostavasti ja uskottavasti toisiinsa. YTKP-projektin aikana kallistuttiin kuitenkin enemmän Raunion (2000) kannalle, joka ehdottaa, että ainoastaan riittävän pitkälle menevää marginalisaatiota kutsuttaisiin syrjäytymiseksi (ks. myös Vähätalo 1998, 40). Kuten kuviosta 2 näkyy, hanketyöntekijät katsoivatkin tarpeelliseksi terävöittää hieman Helneen (2002a) sinällään erinomaista tarkastelua: KUVIO 2. Normaalius, marginaalisuus, syrjäytyminen ja syrjäyttäminen Tuula Helneä (2002a) vapaasti mukaillen Inkluusion sisäpiiriin kuuluvat sellaiset ihmiset, jotka täyttävät yhteiskunnan normit ja jotka edustavat ns. keskivertokansalaista, mitä se sitten tarkoittaakaan. Inkluusion sisäpiiriin kuulumista pidetään tavoitetilana, johon yhteiskuntamme reunoille ajautuneet jäsenet nähdään tarpeelliseksi palauttaa (Helne 2002a; Ängeslevä 2009). Inkluusion sisäpiiri on marginalisoitumisen, syrjäytymisen ja syrjäyttämisen kannalta olennainen nimenomaan siksi, että normaaliuden kautta määrittyy, kuka kuuluu eri aikoina, paikoissa ja tilanteissa enemmistöön, meihin, ja kuka ei. Kuten alaluvusta 2.1 tuli ilmi, kauneusihanteiden mukaiset normaali- ja ihannepaino ovat tiukasti sidoksissa vallitse-