CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN"

Transkriptio

1 CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN Liite 1 VE 1: Pikisaari/Kahilanniemi-Koulukatu-Matkakeskus Kuva 1

2 Alkuperäisen suunnitelman mukainen Y-mallinen reitti, joka käy joka toisella vuorolla Pikisaaressa ja joka toisella vuorolla Kahilanniemessä. Reitti ajetaan joka vuorolla matkakeskuksen kautta. Keskeisenä ajatuksena reitin suunnittelussa on ollut tarjota yhteyksiä alueille, jotka ovat nykyisen paikallisliikennealueen ulkopuolella ja helpottaa etenkin Lappeenrannassa vierailevien työ- ja opiskelumatkustajien sekä matkailijoiden liikkumista. Matkakeskus yhtenä reitin päätepysäkeistä tekee Citybussista matkailuystävällisen ja mahdollistaa pääsyn aivan ydinkeskustaan. Matkakeskukselle ajetaan Hietalankatua pitkin, joka sitä ympäröivineen asuinalueineen on tällä hetkellä paikallisliikennealueen ulkopuolella. Matkakeskukselta keskustaan ajetaan Kauppakatua pitkin sen ollessa nopein vaihtoehto. Keskustassa reitti kulkee IsoKristiinan edustalta Kaupungintalon ali Koulukadulle. Kaupungintalon alta edusta-aukiolle nousevat portaat mahdollistavat pääsyn ydinkeskukseen kuitenkaan ajamatta häiritsevästi sen läpi. Vieressä sijaitsevat kauppakeskus IsoKristiinan lisäksi kauppakeskus Galleria sekä Sokos Hotel Lappee. Näistä IsoKristiina sekä Galleria ovat ilmoittaneet olevansa valmiit osallistumaan Citybussin markkinointiin molempia hyödyttävin ratkaisuin. Keskustasta ajetaan vuorotellen Kahilanniemeen ja Pikisaareen. Kahilanniemi on tällä hetkellä paikallisliikenteen ulkopuolista aluetta. Kahilanniemen kärjestä lähimmälle bussipysäkille (Imatrantie - Valto Käkelän katu keskustasta (178322)) on n. 800 m, mikä on yli kaksinkertainen suositusetäisyyteen (300m) verrattuna. Alueella sijaitsee paljon asuintaloja, ja asukastiheys on vastaavaa tasoa kuin Pikisaaressakin (Kuva 1). Alueella asuvien ihmisten määrä kertoo mahdollisista käyttäjistä, jotka matkustaisivat Citybussilla Kahilanniemeen ja takaisin.

3 Kuva 2 Kahilanniemessä sijaitsevat myös Kahilanniemen kunto-, terveys-, liikunta-, ja telinevoimistelusali sekä golfkenttä. Lisäksi Kahilanniemeen aukeaa Huhtikuussa 2018 uusi keskussairaala. Liikuntasalin käyttäjät ovat potentiaalisia matkustajia heidän tullessa salille mahdollisesti kauempaakin. Kaikki golfkentän käyttäjät tuskin ovat Citybussin kohderyhmää heidän kuljettaessaan mukana isoja golfbägejä jotka eivät välttämättä mahdu kyytiin, mutta esimerkiksi nuoret pelaajat pienempien bägien kanssa hyötyisivät palvelusta ja golfkentän ohi kulkevasta reitistä. Uuden keskussairaalan aloittaessa toimintansa, hyötyvät palvelusta sekä sairaalan asiakkaat että työntekijät. Kahilanniemi on kuitenkin asuinalueena pieni, joten sinne ei ole perusteltua ajaa isolla linja-autolla. Citybus sopisi tähän tarkoitukseen hyvin tuoden liikkumismahdollisuuden alueen asukkaille ja nykytilaa paremmat yhteydet liikuntasalille ja golfkentälle menijöille. Kahilanniemeen ajetaan rantaa pitkin kulkevaa Ainonkatua pitkin, mikä mahdollistaa yhteydet Myllysaaren perhepuistoon. Reitti Kahilanniemestä poispäin ajetaan Kantokadun ja Maaherrankadun kautta Kimpisen urheilukentän ohi. Lähes koko Kahilanniemen lenkki ajetaan paikallisliikenneverkon ulkopuolelle jäävällä alueella joka avaa uusia yhteyksiä. Pikisaareen ajaminen vähentää tarvetta ajaa linjan 9 kustannustehottomia vuoroja. Myös matkakeskukselle ajaminen paikkaisi hyvin mahdollisesti poistuvia linja 9 vuoroja. Citybussin ajaessa Pikisaareen Satamatietä pitkin Sataman ohi luodaan yhteydet Satamaan ja Linnoitukseen. Lähellä reittiä on myös Scandic Patria, joka on kauppakeskusten lisäksi ilmoittanut ottamaan huomioon Citybussin omassa markkinoinnissaan.

4 VE 2: Pikisaari/Armila-Koulukatu-Matkakeskus Kuva 3 Reitti 2 on parannusehdotusten mukaan laadittu muunnelma reitistä 1. Reitin osuus Pikisaaren, matkakeskuksen ja keskustan osalta on sama, mutta Y-linjan toinen pääty on hieman erilainen. Koulukadulta lähdettäessä ajetaan samalla tavalla alas rantaan Ainonkadulle, jota pitkin ajetaan Myllysaaren perhepuiston ohi sairaalan edustalta. Jatketaan Imatrantietä pitkin Kaukaankadulle, jota pitkin tullaan ylös. Ajetaan Lepolankatua pitkin Armilankadulle, jonka kautta ajetaan takaisin Koulukadulle. Armilankadun ympäristössä sijaitsevat urheilutalo, Saimaan Ammattiopisto Sampo, Armilan terveyskeskus sekä Etelä-Karjalan kansalaisopisto. Reitti palvelisi näihin kohteisiin matkustavia ihmisiä. Lisäksi se paikkaisi edelleen mahdollisesti poistuvia linja 9:n vuoroja molempien reittien kulkiessa Armilankadun kautta.

5 VE 3: Prisma-Koulukatu-Myllymäki Kuva 4 Kolmas reitti on kauppapaikkakeskeinen ja ajatuksena sen tekemisessä on ollut yhteyksien tarjoaminen Lappeenrannan kauppojen välille. Lappeenrannassa kauppakeskittymiä sijaitsee keskustan alueen lisäksi Myllymäen alueella. Nykyjärjestelyillä kulkeminen kuitenkin keskustan ja Myllymäen välillä on hankalaa linjan 4 vuoksi. Järjestely on paikallisia, turisteja sekä Myllymäen kauppiaita palveleva. Reitti paikkaa myös poistuvien palvelulinjojen jättämiä yhteystarpeita CityMarketille. Linja 4 reitistä poiketen Citybussi ajaa Myllymäen päädyssä Myllymäenkatua pitkin Hiessillan lenkin sijaan. Myllymäenkadun lenkki kulkee Myllymäen kauppojen, kuten XXL:n, Luhta Outletin ja Grande Orchideen läheltä siten, että asiakkaalle jää n. 300 metrin kävelymatka. Reitti kulkee McDonaldsin ja suositun Wilma s kirpputorin ohi. Reitiltä on myös lyhyt kävelymatka (n. 200 m) matkakeskukselle. Reitti kulkee keskustassa kaupungintalon alta kuten muutkin reitit ja jatkaa sieltä matkaa Puhakankadulle ja Prismalle, jonka jälkeen se palaa Helsingintietä pitkin keskustaan.

6 Kaupat vetävät ihmisiä puoleensa ja täten myös varmistavat Citybussille jonkinlaisen asiakaskunnan. Tämä on tietysti etu. Lisäksi Myllymäkeen ajaminen sulkee pois kilpailijat eli katujunan ja kävelyn; katujuna liikennöi täysin eri alueella ja kävellen matka Myllymäkeen on pitkä. Vaihtoehtojen vertailu Arvio matkustajamäärästä Uusi matkustajapotentiaali Kustannussäästöt Hyödyt ulkopaikkakuntalaisille Hyödyt matkailijoille VE 1 Pikisaari/Kahilanniemi- Koulukatu-Matkakeskus Junien aikatauluihin sovitettuna ainakin osa junamatkustajista + muitakin matkailijoita. Joitakin Pikisaaren ja Kahilanniemen asukkaita aamuisin ja iltapäivisin. Kahilanniemen asukkaat, keskustan alueen ihmiset joiden tarpeita vastaavia yhteyksiä ei ole ennen ollut, matkailijat entistä enemmän, Hietalankadun ympäristössä asuvat ihmiset Linjan 9 osalta voidaan siirtää vuoroja CityBussilla ajettavaksi Helpottaa liikkumista Matkakeskuksen ja keskustan välillä, hyödyllinen esim. työmatkalaisille Pääsy Matkakeskukselta keskustaan ja matkailuystävällisiin paikkoihin, kuten Satamaan, Myllysaareen ja Hiekkalinnaan Hyödyt paikallisille - Kahilanniemen asukkaille joukkoliikenneyhteydet suositusetäisyyden päähän. - Yhteydet uuteen keskussairaalaan - Yhteydet Kahilanniemessä sijaitseviin harrastuspaikkoihin - Auttaa huonojalkaisia pääsemään alas rantaan Huonot puolet ja uhat - Kahilanniemessä saattaa asua ihmisiä, jotka käyttävät vain henkilöautoa tjsp eikä Citybussi saa heistä asiakkaita - Katujunayrittäjä mahdollisesti kärsii - Citybussi häiritsee Kimpisen asuinalueen rauhaa VE 2 Pikisaari/Armila- Koulukatu-Matkakeskus Junien aikatauluihin sovitettuna ainakin osa junamatkustajista + muitakin matkailijoita. Joitakin Pikisaaren asukkaita aamuisin ja iltapäivisin. Keskustan alueen ihmiset joiden tarpeita vastaavia yhteyksiä ei ole ennen ollut, matkailijat entistä enemmän, Hietalankadun ympäristössä asuvat ihmiset Linjan 9 osalta voidaan siirtää vuoroja CityBussilla ajettavaksi Helpottaa liikkumista Matkakeskuksen ja keskustan välillä, hyödyllinen esim. työmatkalaisille Pääsy Matkakeskukselta keskustaan ja matkailuystävällisiin paikkoihin kuten Satamaan, Myllysaareen ja Hiekkalinnaan - Auttaa huonojalkaisia pääsemään alas rantaan - Yhteydet Armilankadun palveluihin, kuten urheilutalolle ja Armilan terveyskeskukseen - Katujunayrittäjä mahdollisesti kärsii VE 3 Prisma Koulukatu - Myllymäki Kaikilla linjoilla hyvä vaihtoyhteys Koulukdulta Marketteihin takaa peruskuorman. Matkailijat entistä enemmän, kaikki ihmiset joiden matkustaminen Myllymäkeen on estynyt huonojen yhteyksien vuoksi Ei luo säästömahdollisuuksia. Pääsy ydinkeskustan ulkopuolisille kaupoille helpottuu Pääsy ostospaikkoihin helpottuu suuresti. Shoppailu ydinkeskustan ulkopuolella muuttuu helpommin lähestyttäväksi ja muutenkin helpommaksi - Auttaa esim. autottomia lapsiperheitä pääsemään HopLoppiin jne. - Luo paremmat yhteydet Myllymäen kaupoille - Myllymäen kauppiaat saavat mahdollisesti enemmän asiakkaita - Vuorojen määrä ja liikennöintiajat eivät ole järkeviä kauppojen ollessa aamuisin kiinni. Viikonloppuvuorojen, jotka olisivat mahdollisesti kaikista tarpeellisimpia, järjestäminen on toistaiseksi liian kallista ja vaikeaa toteutettavaksi.

7 Aikataululuonnos Alla oleva aikataulurunko on laadittu siten, että kokonaistuntimäärä vastaa voimassa olevaa PALI-liikennesopimusta, jolloin kaupungin bruttokustannus säilyy entisenä. Jos CityBus pystyy korvaamaan osan linjan 9 Pikisaaren vuoroista, syntyy säästöä jolla voidaan haluttaessa lisätä CityBussin kokonaistuntimäärää. Kuva 5

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN 8.1.2018 Linja 1 Tähän linjaan ei tule muutoksia. Linja 2 Linjalla 2 on ollut ongelmia pysyä aikataulussa. Talviaikataulukauden alkaessa 10.8.

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 11.8.2015 3.1.2016 Aikataulut löydät kätevästi myös netistä: bussit.lappeenranta.fi Ihastu paikalliseen. Skannaa koodi ja katso video! Lappeenrannan

Lisätiedot

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN 2017-2018 Viikonlopun yöliikenne, linja 12 Uusi viikonlopun yövuoro (pe-la ja la-su) olisi alla olevan kartan mukainen vihreän ja punaisen

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sisällysluettelo Paikallisliikenne 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-5 LINJAT 1,2 Kanavansuu -

Lisätiedot

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 1 Reitti: Koskikatu - Joutsenonkatu - Lempeenlietteentie - Karhunkalliontie - Karhunkatu - Joutsenonkatu - Paperharjuntie - Pienmustalammentie - Saimaantie -

Lisätiedot

Joensuu. Perustietoa Joensuusta. Rantakylä. Rantakylä

Joensuu. Perustietoa Joensuusta. Rantakylä. Rantakylä Joensuu Rantakylä Perustietoa Joensuusta Joensuussa asui 1.1.2009 yhteensä 72 433 henkilöä asukastiheys on 30,4 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 515 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Rantakylä Rantakylä

Lisätiedot

Keskustaajamassa 34 Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta 35. Juna-aikataulut Lappeenrannassa 38-39

Keskustaajamassa 34 Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta 35. Juna-aikataulut Lappeenrannassa 38-39 Sisällysluettelo Sivu Paikallisliikenne 3.6-12.8.2013 LINJA 1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-4 LINJA 2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto 5-7 LINJAT 1,2 Kanavansuu - Keskusta yhdistelmä 8

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Sisällysluettelo Paikallisliikenne 9.8.2018-2.6.2019 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Kanavansuu - Kiiskinmäki 7-11 LINJA2 Kivisalmi -

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN

LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN Projektipäällikkö Mika Piipponen mika.piipponen@ramboll.fi p. 0400 417 236 MILLAINEN ON PALI-AUTO Palvelulinjat ovat erityisesti ikäihmisille

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA. Sisällys

JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA. Sisällys JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA Sisällys Hämeenlinnan eri osien erilainen yhteys muuhun kaupunkiin... 1 Alueiden vertailua... 2 Erilaisten ihmisryhmien erilaiset asuinalueet... 6 Bussilla töihin/opintoihin

Lisätiedot

K AKAAVOITUSOHJELMA AV O I T U S O H J E L M A

K AKAAVOITUSOHJELMA AV O I T U S O H J E L M A K AKAAVOITUSOHJELMA AV O I T U S O H J E L M A 2017-2018 Tekla30.11.2016 2.2.2017 Tekninen toimi Tekninen / kaavoitus toimi / kaavoitus KAAVOITUS, PÄÄTEEMAT KESKUSTAN KEHITTÄMINEN: asuminen, palvelut,

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 2.6. 11.8.2014 ê ê HINNAT UUDET HINNAT 1.5. ALKAEN ê LIIKUTTAVAT ê Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisliikenteessä on uudet liikuttavat hinnat. Lappeenrannassa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen vuosittaisessa asiakaskyselyssä paikallisliikenteen sisäiset vaihtoyhteydet, sekä yhteydet

Lisätiedot

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 30 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteiden 2-4 liikennöintisuunnitelmat Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN... 0 Hauho... 1 Kalvola... 3 Renko... 4 Lammi ja Tuulos... 5 Palvelut Kanta-Hämeenlinnassa... 6 Joukkoliikenteen mahdollisuudet... 7 Pikavuorot...

Lisätiedot

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut VYÖHYKE A TALVI 2019-2020 8.8.2019-31.5.2020 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan busseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Meniköhän

Lisätiedot

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 28.4.2015 Johdanto Työssä on tarkasteltu Lappeenrannan sairaalan ympäristön uusien liittymäjärjestelyiden

Lisätiedot

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut VYÖHYKE A TALVI 2019-2020 8.8.2019-31.5.2020 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A 8.1. 3.6.2018 Korvaa aikaisemman aikataulun 10.8.2017 3.6.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016 4.1. 5.6.2016 Ihastu paikalliseen. Waltti toi mukanaan uudet hinnat. Käännä sivulle 4! Waltti saapui kaupunkiin! Lappeenrannan paikallisbusseissa

Lisätiedot

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-

Lisätiedot

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 1.1. 31.5.2015 Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisbusseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Paikallisbussissa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015 1.6. 10.8.2015 Hei, tiesitkö? Aikuisen mukana kulkevat alle 7-vuotiaat lapset matkustavat nyt maksutta! Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisbusseissa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2017 2018 VYÖHYKE A 10.8.2017 3.6.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2018 2019 9.8.2018 2.6.2019 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne Rovaniemi Perustietoa Rovaniemestä Rovaniemellä asui 59 353 henkilöä 1.1.2009 asukastiheys on 7,8 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 522 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Pöykkölä Rovaniemi sijaitsee

Lisätiedot

Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma. Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi

Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma. Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi Lupaukset Kalasatamaa on myyty ja markkinoitu asukkaille erinomaisilla liikenneyhteyksillä ja näin

Lisätiedot

KESÄ

KESÄ 2 1 Reitti: Koskikatu - Joutsenonkatu - Paperharjuntie - Pienmustalammentie - Saimaantie - Taininkoskentie - Tornansillantie - ntie - Honkaharju - ntie - Torikatu - Karjalantie - Lakasentie - Karjalantie

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 42 Asianro 4014/08.01.01/2014 Kuopion toimivalta-alueen maaseutuliikenteen kannusteurakkakohteiden liikennöintisuunnitelmat Kannusteurakkasopimukset Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) - 13.7.2018 Cursor Oy Taustat ja lähtökohdat Vaalimaalle on kehittymässä monipuolinen työpaikkakeskittymä,

Lisätiedot

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018 VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018 4.6. 8.8.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan!

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenranta lyhyesti Kuningatar Kristiina perusti kaupungin vuonna 1649. Kansainvälinen

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy www.paivinliikenne.fi Höökikyyti auto 050 364 3227. Karkkilan kaupunki elinkeinopalvelu 044 553 3429

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy www.paivinliikenne.fi Höökikyyti auto 050 364 3227. Karkkilan kaupunki elinkeinopalvelu 044 553 3429 Kausi 2014 2015 Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti tarjoaa liikkumismahdollisuuden kaupunginosistaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 20.3.2019 89 Asianro 1412/08.01.01/2019 Vastaus valtuustoaloitteeseen / hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Tarjousten avauspöytäkirja

Tarjousten avauspöytäkirja arjousten avauspöytäkirja Diaaritunnus Hankintayksikkö LAPPEENRANNAN KAUPUNKI EKNINEN OIMI ILAKESKUS Hankinta A 2612013 ULKOALUEIDEN HOIO 1.11.2013-31.10.2015 + MAHDOLLINEN OPIO 1 + 1 VUOA Kyseessä on

Lisätiedot

Asiakaskyselyn yhteenveto

Asiakaskyselyn yhteenveto Runkolinjastosuunnitelma #runkolinjasto #sinunvuorosi #minunvuoroni Asiakaskyselyn yhteenveto Kysely asiakkaille Kysely oli avoinna netissä ja Lahti-Pisteessä 9.-29.4.2018 sekä Heinolan kirjastossa ja

Lisätiedot

Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio

Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio Uuden Loviisan palvelulinjan reitityssuunnitelma ja kustannusarvio Luonnos 8.5.2009 Erkki Vähätörmä Itä-Uudenmaan liitto Palvelulinjan reititys Reititys on rakennettu siten, että linjalla on perusreitti,

Lisätiedot

Majoitustarjonta KoneAgria 2018

Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Original Sokos Hotel Alexandra Lämminhenkinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Sokos Hotel Alexandra sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa kivenheiton päässä Matkakeskuksesta.

Lisätiedot

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta!

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta! UUDELY/xxxx/2017 Etelä-Savo TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 KILPAILUKOHTEEN MÄÄRITTELY Nurmijärven sisäisen, Nurmijärven ja Hyvinkään välisen sekä Nurmijärven ja Helsingin/Vantaan/Espoon välisen linja-autoliikenteen

Lisätiedot

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 6.8. 31.12.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen. Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10.

Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen. Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10. Kaupunkikeskustojen pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Case: Oulun keskustan pyöräilyn ja kävelyn kehittäminen Liikenne ja maankäyttö 7.-8.10.2015 Hankkeen ydintavoitteet Parantaa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita

Lisätiedot

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 1.1. 2.6.2019 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen on

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET

VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET LUONNOS 15.4.2015 VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET RAPORTTI 15.4.2015 VAINIKKALAN TIESUUNNAN HENKILÖKULJETUKSET Tarkastus [xx] Päivämäärä 15/04/2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Pekka Vähätörmä

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ

Lisätiedot

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne Porvoo Perustietoa Porvoosta Porvoossa asui 48 227 asukasta 1.1.2009 Asukastiheys on 73,7 asukasta per km 2 Henkilöautotiheys oli 543 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Porvoo Porvoon kaupunki sijaitsee Itä

Lisätiedot

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 1.1. 2.6.2019 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen on

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Iisalmen ikäihmistenneuvoston kanssa 22.9.2014 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Hyvinkään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy. Karkkilan kaupunki

YHTEYSTIEDOT. Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy. Karkkilan kaupunki Karkkilassa on elokuussa 2013 aloittanut liikennöinnin uusi paikallisbussi Höökikyyti, jonka liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema kaupungin sisäisen joukkoliikenteen

Lisätiedot

LAHELAN YLEISSUUNNITELMA, JOUKKOLIIKENNESELVITYS

LAHELAN YLEISSUUNNITELMA, JOUKKOLIIKENNESELVITYS LAHELAN YLEISSUUNNITELMA, JOUKKOLIIKENNESELVITYS Tehtävä Tässä selvityksessä käydään läpi Lahelan yleissuunnittelma-alueen joukkoliikenneolosuhteet ja niiden kehittämismahdollisuuksia suhteessa yleissuunnitelmaan.

Lisätiedot

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema Riihimäen PALVELULINJA 13.8.2012-12.8.2013 Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu 9 POHJANKORVESTA Pohjankorpi-Kumpula-Peltosaari- Keskusta-Lasitehdas- Eteläinen koulu-rautatieasema

Lisätiedot

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen paikallisliikenne alkaen. Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen paikallisliikenne alkaen. Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus Aikataulut 4.6.2018 alkaen Pieksämäen paikallisliikenne Lataa aikataulut mukaasi tästä! Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus Sisällysluettelo Tilausajot Pieksämäellä, Mikkelissä

Lisätiedot

Pieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013

Pieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013 Pieksämäen strateginen OYK Kehityssuuntia 11.9.2013 Tausta-analyysi Miksikö haluan muuttaa Pieksämäelle? Potentiaaliset syyt Siellä on työtä Siellä on liike-/työtiloja Siellä on työvoimaa Se on lapsuuteni

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy KAARINAN PALVELULIIKENNE 1.1.2011 alkaen MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy TERVETULOA KAARINAN PALVELULIIKENTEEN TURVALLISIIN JA MUKAVIIN BUSSEIHIN

Lisätiedot

Maanantai perjantai Maanantai, keskiviikko, perjantai Tiistai ja torstai Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy Karkkilan kaupunki

Maanantai perjantai Maanantai, keskiviikko, perjantai Tiistai ja torstai Liikennöitsijä Päivin Liikenne Oy Karkkilan kaupunki Kau 016 5 2 01 si 2 Höökikyyti on Karkkilan kaupungin tukema sisäisen joukkoliikenteen linja-autolinja, liikennöintiä hoitaa Päivin Liikenne Oy. Höökikyyti tarjoaa liikkumismahdollisuuden kaupunginosista

Lisätiedot

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS 2019 22.3.2019 TOTEUTUS Tutkimuksen ajankohta 19.-23.2.2019 Tiistaista torstaihin n. klo 6:00-19:00 Lauantaina klo 9:30-14:30 Kyselylomakkeita jaettiin busseissa

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuljetusopas KAUPUNKILIIKENNE Pysäköintikuljetukset lentokentällä Yksi bussi siirtää lentokentän sisällä parkkipaikka-ajona asiakkaita terminaaliin. Lauantaina 8:00 20:00

Lisätiedot

Case Lappeenranta Mirka Rahman, Markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö

Case Lappeenranta Mirka Rahman, Markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Case Lappeenranta Mirka Rahman, Markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Matkailuneuvonta osa kaupungin asiakaspalvelua 2 Matkailutoiminta ja markkinointi on yhteistyötä VisitLappeenranta sivut & i-näytöt

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

2. Talvikunnossapito kevyen liikenteen väylillä. 3. Talvikunnossapito jalkakäytävillä. 4. Ei talvikunnossapidettävät kohteet

2. Talvikunnossapito kevyen liikenteen väylillä. 3. Talvikunnossapito jalkakäytävillä. 4. Ei talvikunnossapidettävät kohteet LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Elinvoima ja kaupunkikehitys Kadut ja Ympäristö 9.10.2018 KATUJEN KUNNOSSAPITOLUOKITUS, TALVIKUNNOSSAPITO Sisältö 1. Talvikunnossapito ajoradoilla 2. Talvikunnossapito kevyen liikenteen

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Movit. Driver app kuljettajan opas

Movit. Driver app kuljettajan opas Movit Driver app kuljettajan opas Kuljettajan pääte 27/06/2018 Movit by intoit Oy 2 Käyttöönotto / kirjaudu Movitiin Asennetaan android-laitteeseen Lataa play kaupasta Movit Driver Kirjaudu sisään tunnuksella:

Lisätiedot

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 Riihimäen kaupunki Katu- ja puistoyksikkö Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki puh. (019) 758 4000 SISÄLLYSLUETTELO MATKUSTAJALLE 3 KAUPUNKILIPPU 3 KOULULAISTEN

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA TULOSKORTTI

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA TULOSKORTTI Hanke: Karjaan matkakeskus ja Tammisaaren liikennekeskus Tausta ja tavoitteet Raaseporissa suunnitellaan Karjaalle matkakeskusta ja Tammisaareen liikennekeskusta, jotka sijoittuisivat nykyisten juna-asemien

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

AIKATAULULIITE SOPIMUS SIIRTYMÄ NORTH EUROPEAN BUS TOURS KY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM

AIKATAULULIITE SOPIMUS SIIRTYMÄ NORTH EUROPEAN BUS TOURS KY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 1 KOHDE 21185 REITTI KEMI-TORNIO 08.08.2016-31.05.2019 km DR ID M-P M-P M-P 0 240640 Kemin linja-autoasema 08:05 07:05 10:05 5 205681 Amk I 08:16 07:16 10:16 29 203569 Pudas vaihtopysäkki E 08:35 07:35

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO

LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO WALTIN KÄYNNISTYSAIKATAULU Lappeenrannan paikallisliikenne 4.1.2016 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka ELYn Imatra-Joutseno-Lappeenranta

Lisätiedot

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 2 1 1.7. - 15.8.2016 KESÄ Reitti: Koskikatu - Joutsenonkatu - Lempeenlietteentie - Karhunkalliontie - Karhunkatu - Joutsenonkatu - Paperharjuntie - Pienmustalammentie

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Sijoitu Kempeleeseen

Sijoitu Kempeleeseen Sijoitu Kempeleeseen Kempeleessä olet Pohjois-Suomen paalupaikalla Kempele sijaitsee keskellä 250 000 asukkaan kaupunkiseutua, kymmenen kilometrin päässä Oulusta. Lähellä on matkustajamääriltään Suomen

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Muutosten vaikutukset matkustajamääriin, palvelutasoon ja kustannuksiin. Kannattiko muutos? Joukkoliikennepäällikkö Minna Soininen, Oulun

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

3.2.2012 1 (2) Lappeenrannan Eteläalueen asukasyhdistys ry 23. 04. 2012. Asukasyhdistyksen ehdotus joukkoliikenteen kehittämiseksi eteläalueella

3.2.2012 1 (2) Lappeenrannan Eteläalueen asukasyhdistys ry 23. 04. 2012. Asukasyhdistyksen ehdotus joukkoliikenteen kehittämiseksi eteläalueella LAPPEENRANNAN KAUPUNKI tekninen tcimi Lappeenrannan Eteläalueen asukasyhdistys ry 23. 04. 2012 3.2.2012 1 (2) Asukasyhdistyksen ehdotus joukkoliikenteen kehittämiseksi eteläalueella Lappeenrannan eteläisen

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio!

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio! Oulu Kaukovainio PerustietoaOulusta Oulussaasui1.1.2009yhteensä137061henkilöä asukastiheyson97,2asukastaperkm 2 henkilöautotiheyson457ajoneuvoa/tuhattaasukasta kohden Suunnittelualue:Kaukovainion kaupunginosa

Lisätiedot

Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen

Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen 1 Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen käynnistäminen Kuvat: VR ja Savonlinnan kaupunki 2 Lähtökohdat Savonlinnan liikenteellinen asema on ongelmallinen Henkilöjunayhteydet etelään ja itään toimivat

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Pornaisten JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti

Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti Kysymyksiä ja vastauksia Mikä Turku-Uusikaupunki joukkoliikenteen työmatkapilotti on? Varsinais-Suomen ELY-keskus, Valmet Automotive ja Turun kaupunki

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 41 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteen 5 liikennöintisuunnitelmat Liikennöintisuunnitelma Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 7.3.2016 Paviljongissa

Valtuustoseminaari 7.3.2016 Paviljongissa Valtuustoseminaari 7.3.2016 Paviljongissa Tapahtumakaupunki Jyväskylä Teemme Jyväskylästä vetovoimaisimman ja kansainvälisesti tunnustetun koulutus, osaamis- ja tapahtumakeskuksen. Jyväskylän kaupunkistrategia,

Lisätiedot