Lukion opinto-opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2015-2016. Lukion opinto-opas"

Transkriptio

1 Lukion opinto-opas Itä-Hämeen opisto Kaikulantie HARTOLA Puh. (03) Fax (03) sähköposti 1

2 Tervetuloa opiskelemaan! Uusi lukuvuosi on alkamassa ja kädessäsi on opinto-opas lukuvuodelle Siihen on koottu kaikki keskeiset asiat, jotka tukevat opiskeluasi lukiossa ja viihtymistäsi Itä-Hämeen opistolla. Lukiomme noudattaa aikuislukion opetussuunnitelmaa ja sen tehtävänä on antaa yleissivistävät tiedot, jotka tähtäävät ylioppilastutkintoon, lukion päättötodistukseen sekä jatko-opintoihin. Lukiolaisena saat oppia monipuolisesti eri oppiaineita. Lukio antaa valmiuksia myös henkiseen kasvuun, itseohjautuvuuteen, oman elämän hallintaan ja yhteisölliseen toimintaan. Pidämme tärkeänä opiskelijan ohjausta ja tukea, jotta opinnot sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja tavoitteellisesti. Opiskelijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeää. Toivomme, että opiskelijat oppilaskuntana osallistuisivat aktiivisesti opiskelutoiminnan ja opistossa tapahtuvan vapaa-ajan toiminnan kehittämiseen. Yhteistoiminnallisuus on aina ollut opiston perusarvoja. Itä-Hämeen opisto tarjoaa monelle opiskelijalle myös kodin opiskelija-asuntolassa, jossa voi tutustua paremmin uusiin ja vanhoihin opiskelijoihin. Itä-Hämeen opisto täytti 100 vuotta vuonna Kirjailija Maila Talvion aloitteesta perustettu oppilaitoksemme on vuosiensa aikana sivistänyt tuhansia opiskelijoita. Johtoajatukseksi tälle työlle kelpaavat yhä presidentti Kyösti Kallion opiston 30vuotisjuhlissa lausumat sanat: Kansanopiston tehtävänä on opettaa nuoria ajattelemaan itsenäisesti. Vain omilla aivoillaan he kykenevät aikanaan kansallisvelvollisuutensa täyttämään. 2

3 Opiston puhelinnumerot Keskus/toimisto (03) Rehtori (03) , Vararehtori Opettajainhuone, yläkerta (03) Kiinteistönhoitaja (03) , Kansalaisopisto (03) Suorat numerot asuntoloihin Yölintu (03) Mäkitupa (03) Puistola (huoneet 7-12) (03) Puistola (huoneet 1-6) (03) (Kaikulaan ja Veistolaan ei ole suoraa numeroa.) Talon sisäisiin numeroihin voi soittaa sisäpuhelimilla valitsemalla 2 viimeistä numeroa (toimisto 10). Ryhmänohjaajat vastaanottoaika (jakso1) Riitta Keränen Lukio 1 to Simo Vehkasalo Lukio 2 to Sanna Rekola Lukio 3-4 ti Opiskeluterveydenhuolto Terveydenhoitaja Tiina Ratia tavoitettavissa puhelimitse, , sähköpostilla tiina.ratia@phsotey.fi Terveydenhoitaja järjestää kaikille 1. luokan opiskelijoille terveyskyselyn ja terveystarkastuksen. Koulukuraattori Tuija Kajasrinne tavoitettavissa puhelimitse ja s-postitse, , tuija.kajasrinne@phsotey.fi. Opiskelijahuoltoryhmä Opiskelijahuoltoryhmä tukee opiskeluterveyttä ja opiskelijan yleistä hyvinvointia. Ryhmä kokoontuu keskustelemaan opiskelijoiden hyvinvoinnista. Tarvittaessa opiskelijan kanssa keskustellaan soveltuvalla kokoonpanolla. Ryhmän kokoonpano: rehtori, vararehtori, asuntolavastaava, terveydenhoitaja sekä koulukuraattori. 3

4 Salivuorot Maanantaisin klo Keskiviikkoisin klo Torstaisin klo Saunavuorot Tiistaisin (opiskelijoiden oma) klo Torstaisin (yhteinen hotellivieraiden kanssa) klo Punttisali Maanantaista torstaihin klo Ruokailuajat Aamiainen klo (perjantaisin klo ) Lounas klo Päivällinen klo Tuntijärjestelyt Oppitunnit alkavat ja päättyvät seuraavasti: Uusintakokeet Uusintakokeisiin ilmoittaudutaan viikkoa ennen koetta täyttämällä kirjekuori, johon opiskelija merkitsee oman nimensä, opettajan nimen ja sen kurssin nimen, jonka hän haluaa uusia. Kirjekuoria saa opettajilta ja täytetty kuori annetaan kyseisen kurssin opettajalle. Koe alkaa klo ja se pidetään pääsääntöisesti luokassa L1. Syksyn ensimmäinen uusintakoepäivä on

5 Työ- ja lomakalenteri (ma) Lukio alkaa (ma) Muut opintolinjat alkavat Ylioppilaskirjoitukset Syysloma viikko (vko 43) Toiminnallinen viikko (vko 46) (pe) Syyslukukausi päättyy Joululoma (ma) Kevätlukukausi alkaa Ylioppilaskirjoitukset Penkinpainajaiset Wanhojen tanssit Talviloma (vko 9) Ylioppilaskirjoitukset (pe-ma) Pääsiäisloma 5.5. (to) Helatorstai 6.5. (pe) Vapaapäivä (pe) Lukuvuosi päättyy (la) Lakkiaiset Ylioppilaskirjoitukset SYKSY 2015 ma 7.9 ruotsi, kuultu ti 8.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä, kuultu ke 9.9. vieras kieli, lyhyt oppimäärä, kuultu pe äidinkieli, tekstitaito ma ps, fi, hi, fy, bi ke vieras kieli, pitkä oppimäärä, kirjallinen pe ruotsi, kirjallinen ma äidinkieli, essee ke matematiikka pe us, et, yh, ke, ge, te ma vieras kieli, lyhyt oppimäärä, kirjallinen 5

6 KEVÄT 2016 pe äidinkieli, tekstitaito ma vieras kieli, pitkä oppimäärä, kuultu ti ruotsi, kuultu ke vieras kieli, lyhyt oppimäärä, kuultu ma äidinkieli, essee ke us,et,yh,ke,ge,te pe vieras kieli, pitkä oppimäärä, kirjallinen ma ruotsi, kirjallinen ke matematiikka ke ps, hi, fy, fi, bi pe 1.4. vieras kieli, lyhyt oppimäärä, kirjallinen Lukion opettajien opettamat aineet / vastuualueet Lehtinen Marita Keränen Riitta Tabell Heikki Vehkasalo Simo Heinonen Hannele Laattala Juha Rekola Sanna Takala Hanna vt. rehtori ruotsi, venäjä, psykologia, lukio 1:n ryhmänohjaaja, opiskelijakunnan ohjaava opettaja matematiikka, fysiikka, kemia englanti, filosofia, terveystieto, lukio 2:n ryhmänohjaaja vararehtori, lukiovastaava, yo-kirjoitukset saksa, tuntiopettaja maantiede, tuntiopettaja äidinkieli, historia, yhteiskuntaoppi, uskonto, lukio 3-4:n ryhmänohjaaja, ipad-vastaava biologia, tuntiopettaja Opiston muu henkilökunta Giardina Marjariitta Heinonen Ari Ihanajärvi Päivi Jokinen Kirsi Kaasinen Natalia Partanen Arja Seppänen Leila Mäki Sami opiskelijakunnan ohjaaja, asuntolavastaava atk-vastaava siistijä taloussihteeri kansalaisopiston musiikkikoulu, päätoiminen opettaja koulutussuunnittelija kansalaisopiston koulutussuunnittelija kiinteistönhoito / RTK-palvelu 6

7 TIIVISTELMÄ LUKION OPETUSSUUNNITELMASTA Tämä on tiivistelmä Itä-Hämeen opiston lukiolinjan varsinaisesta opetussuunnitelmasta. OPINTOJEN RAKENNE JA OHJAUS Itä-Hämeen opiston lukio on luokaton aikuislukio. Lukio tulee suorittaa 2-4 vuodessa. Opetussuunnitelmasta käyvät ilmi kurssit, jotka opisto säännöllisesti tarjoaa opiskelijoilleen. Syksyksi laaditaan kurssitarjotin, josta käyvät ilmi kunakin lukuvuonna tarjottavat kurssit. Lukuvuosi jakaantuu viiteen jaksoon. Pääsääntöisesti yksi kurssi kestää yhden jakson. Kunkin jakson päättää koeviikko. Itä-Hämeen opiston lukiossa tulee suorittaa vähintään 44 kurssia. Alle 18-vuotiaana lukionsa aloittaneen tulee lisäksi suorittaa neljä kurssia, jotka sisältävät liikuntaa, terveystietoa ja taideaineita. Itä-Hämeen opistossa on jokaisella ryhmällä ryhmänohjaaja, joka laatii kunkin opiskelijan kanssa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS), joka tähtää lukion suorittamiseen kolmessa vuodessa. Aineenopettaja ohjaa opiskelijoita opettamassaan aineessa. Opiston vararehtori vastaa lukiotoiminnan käytännön toteutuksesta. Opiston rehtori vastaa lukion toiminnasta sekä toimintaedellytyksistä sekä seuraa sääntöjen ja määräysten noudattamista. HOPS:n toteumista seurataan säännöllisesti ja sitä muovataan opiskelijan tarpeiden mukaisesti. Opinto-ohjausta antaa ryhmänohjaaja. Koko opiston henkilökunta osallistuu opiskelijan tukemiseen ja ohjaustoimintaan. Opiskelijaa tukee opiskelijahuoltoryhmä, johon kuuluvat rehtori, vararehtori, terveydenhoitaja, koulukuraattori, asuntolavastaava sekä tarvittaessa joku ryhmänohjaajista. Opistoneuvosto koostuu opettajakunnan, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajista. Opiskelijakunta valitsee keskuudestaan hallituksen, jonka tärkein tehtävä on toimia opiskelijoiden äänenä heitä koskevissa kysymyksissä. 7

8 OPETUSSUUNNITELMAAN SISÄLTYVÄT KURSSIT Itä-Hämeen opiston opetussuunnitelma sisältää seuraavat kurssit: Oppiaine Pakolliset Syventävät kurssit kurssit Äidinkieli (ÄI) 5 5 Englanti (ENA1) 6 3 Ruotsi (RUB1) 5 3 Saksa (SAB3) 7 Venäjä (VEB3) 8 Matematiikka pitkä (MAA) 10 3 lyhyt (MAB) 6 3 Biologia (BI) 2 2 Maantieto (GE) 1 3 Fysiikka (FY) 1 5 Kemia (KE) 1 1 Uskonto (UE) 1 Filosofia (FI) 1 Historia (HI) 3 4 Yhteiskuntaoppi (YH) 1 3 Psykologia (PS) 5 Terveystieto (TE) 1* Liikunta (LI) 1* 2 Musiikki (MU) 2* Kuvataide (KU) 2* Opiskelijan, joka on aloittanut lukiokoulutuksensa alle 18-vuotiaana, tulee suorittaa vähintään yksi kurssi liikuntaa ja yksi kurssi terveystietoa. Lisäksi hänen tulee opiskella kuvataidetta tai musiikkia joko kaksi kurssia jompaakumpaa tai yksi kurssi molempia. Yli 18-vuotiaana lukionsa aloittaneille kaikki tähdellä (*) merkityt kurssit ovat vapaaehtoisia. Opetussuunnitelmassa luetellut kurssit toteutuvat säännöllisesti, kaikki eivät kuitenkaan joka lukuvuosi. Kurssien tavoitteet ja sisällöt on kerrottu lyhyesti opetussuunnitelman lyhenteessä ja laajemmin opetussuunnitelman pitkässä muodossa. 8

9 Itä-Hämeen opiston lukiolaisille tarjotaan myös aineita pysyvän opetussuunnitelman ulkopuolelta. Nämä kurssit tai aineet voivat olla joko opiston muusta tarjonnasta löytyviä tai jonkin lukion opiskelijaryhmän haluamia, toteuttamiskelpoisia yksittäisiä kursseja tai laajempia kokonaisuuksia. KORVAAVUUDET Itä-Hämeen opisto hyväksyy lukiokursseiksi myös muissa oppilaitoksissa suoritettuja kursseja. Korvaavuuksista sovitaan tapauskohtaisesti. ETENEMINEN OPINNOISSA Oppiaineessa voi olla hylättyjä kurssiarvosanoja pakollisten ja valtakunnallisten syventävien kurssien joukossa seuraavasti: 1-2 kurssia hylättyjä kurssia hylättyjä kurssia hylättyjä 2 9 kurssia tai enemmän hylättyjä 3 Mikäli opiskelija haluaa suorittaa jonkin kurssin itsenäisesti, on siitä aina saatava ao. aineen opettajan suostumus etukäteen. Itsenäisesti suoritettavasta kurssista on aina saatava hyväksytty arvosana. Kun opiskelijalla on hyvät valmiudet jonkin kurssin suorittamiseen osallistumatta opetukseen, voi hän anoa tenttimisoikeutta aineen opettajalta. Tenttimisoikeutta anotaan kirjallisesti kaavakkeella, jonka saa opettajalta. Kurssikoe on näissä tapauksissa laajempi. Tenttiin voi osallistua asianomaisen kurssin kurssikoepäivänä tai yleisenä uusintakoepäivänä. Tentittävästä kurssista on aina saatava vähintään arvosana 5, ennen kuin se merkitään suoritukseksi. Opiskelijat tekevät ryhmänohjaajan opastuksella henkilökohtaiset opintosuunnitelmat, joiden edistymistä ryhmänohjaaja seuraa ja järjestää jakson päättymisen jälkeen tarpeen mukaan henkilökohtaisia neuvonpitoja. 9

10 LUKIOLAISTEN POISSAOLOJEN PELISÄÄNNÖT Poissaoloraja määritellään kurssikohtaisesti. Opiskelijan tulee osoittaa edistymistä opinnoissa. Muussa tapauksessa hänet voidaan huomautuksen ja varoituksen kautta erottaa määräaikaisesti. Opiskelijan on oltava läsnä kunkin aloittamansa kurssin ensimmäisellä oppitunnilla voidakseen osallistua opetukseen. Esteestä on ilmoitettava kurssin opettajalle. Oppitunneille on saavuttava ajoissa. Sen jälkeen kun opettaja on saapunut luokkaan ja aloittanut oppitunnin, luokkaan ei ole pääsyä. Myöhästymiseen voi pyytää luvan opettajalta. Ryhmänohjaaja voi myöntää luvan korkeintaan 2 päivän poissaoloon. Pitemmän poissaolon (korkeintaan viikko) anomiseen hän antaa lomakkeen. Luvan myöntää rehtori. Korvattavat tunnit sovitaan opettajien kanssa ennen luvan myöntämistä. Jos opiskelija on poissa yli viikon pelkästään lomailun vuoksi, kuluvan jakson kurssien katsotaan keskeytyneen. Koeviikolla opiskelijan on osallistuttava kunkin kurssin kokeeseen etukäteen annettavan aikataulun mukaisesti. Kokeen siirtäminen jollekin toiselle koeviikon päivälle on mahdollista vain siinä tapauksessa, että opiskelijalle osuisi kaksi koetta samalle päivälle. OPISKELIJAOHJAUSSUUNNITELMA 1. Opiskelijaohjauksen lähtökohdat Itä-Hämeen opistossa on yhteistoiminnallisuuden periaate, jonka mukaisesti koko henkilöstö osallistuu opiskelijoiden ohjaustoiminnan tukemiseen. Yhteistoiminnallisuuden perustana on keskinäinen luottamus, arvostus ja kohteliaisuus. Ohjauksella tuetaan yksilöä, opiskeluprosessia ja -menetelmiä sekä jatko-opintojen ohjausta. Opiskelun ohjauksen tukena ovat opiston järjestyssäännöt, opinto-opas sekä asuntolasitoumus. 2. Ohjauksen toimijat Vararehtori vastaa lukio- ja ylioppilastutkinnon käytännön toteutuksesta ja toimii rehtorin sijaisena. Vararehtori vastaa opintojen hyväksiluvun ohjauksesta ja korvaavien suoritusten hyväksymisestä. Ryhmänohjaaja vastaa opiskelijoiden yksilö- ja ryhmänohjauksesta. Hän on opiskelijan lähin tukihenkilö ja ohjaa opiskelijaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) laatimisessa. Lisäksi hän vastaa opiskelijahallinnosta, opintotodistuksista ja -asiakirjoista, opinto- ja koulumatkatukeen liittyvistä asioista jne. Ryhmänohjaaja järjestää ryhmälleen tiedotustilaisuuksia (ROT= ryhmänohjaajan tunnit ja tuokiot). 10

11 Rehtori vastaa opiskelijoiden oikeudellisista ja kurinpidollisiin toimenpiteisiin liittyvistä menettelyistä. Aineenopettaja ohjaa opiskelijaa oman oppiaineensa opiskelussa, seuraa poissaoloja ja antaa tarvittaessa tukiopetusta. ATK-vastaava huolehtii tietokoneiden kunnosta. ATK-vastaavan puoleen voi kääntyä tietokoneasioissa. Terveydenhoitaja ja koulukuraattori ovat tavoitettavissa arkisin puhelimitse ja ilmoitettuina aikoina opistolla. Opiskelijahuoltoryhmään kuuluvat vt. rehtori Marita Lehtinen, vararehtori Simo Vehkasalo, terveydenhoitaja Tiina Ratia, koulukuraattori Tuija Kajasrinne ja asuntolavastaava Marjariitta Giardina ja tarvittaessa vierailevana joku ryhmänohjaajista. Opiskelijakunnan ohjaajina toimivat opettaja Riitta Keränen ja asuntolavastaava Marjariitta Giardina. 3. Opiskelun eteneminen, tukeminen ja jatko-opintojen ohjaus HOPS Jokainen opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelman ryhmänohjaajan opastuksella. Poissaolot opetuksesta eivät ole sallittuja ilman erillistä lupaa (ks. Lukiolaisten poissaolojen pelisäännöt). Opintosuoritusote annetaan opiskelijalle jakson jälkeen ja se lähetetään myös alaikäisten huoltajille 2. ja 5. jakson jälkeen. Otteesta opiskelija voi tarkistaa suorittamansa kurssit. Jatko-opintojen ohjauksessa ja uravalinnassa auttaa ryhmänohjaaja. Tukiopetusta voi saada tarvittaessa. Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan yksilölliset tarpeet otetaan huomioon eri oppiaineiden opetuksessa ja eri oppimisympäristöissä. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on tiivistä. Yhteistyömuodoista tärkeimmät ovat opiskelijoiden kotiväenillat, keskustelutuokiot sekä yhteydenpito sähköpostitse. 11

12 ARVOSTELU Jokainen kurssi arvostellaan erikseen, yleensä asteikolla Arvosana 4 tarkoittaa hylättyä suoritusta, arvosana 5 välttäviä, 6 kohtalaisia, 7 tyydyttäviä, 8 hyviä, 9 kiitettäviä ja 10 erinomaisia tietoja ja taitoja. Osa kursseista arvioidaan asteikolla suoritettu (S) tai hylätty (H). Kaikkien tällaisten kurssien perään on opetussuunnitelmaan merkitty (S/H). Kaikkia arviointeja voidaan täydentää kirjallisilla tai suullisilla arvioinneilla. Opetussuunnitelma on nähtävissä kirjastossa. Mikäli kurssi keskeytyy, se näkyy rekisterissä merkintänä K. Kurssin keskeytymisen syynä voi olla puuttuva kurssikoe tai muun kurssin suorittamisen kannalta olennaisen näytön puuttuminen. Koko oppiaineen arvosana määräytyy pakollisten ja valtakunnallisten syventävien kurssien arvosanojen perusteella. Koko oppiaineen arvosanaa voi lisäksi korottaa erillisellä kuulustelulla, muiden kuin valtakunnallisten syventävien kurssien (merkitty opetussuunnitelmaan kirjaimella o) lisänäytöllä tai harkinnan perusteella, joka pohjautuu oppiaineen päättövaiheen suorituksiin. Etenkin kielissä ja matematiikassa päättötodistuksen arvosanan määräytymisessä korostuu menestyminen oppiaineen viimeisillä kursseilla. Opettaja selvittää opiskeltavan kurssin arvosteluperusteet opiskelijalle heti kurssin alkaessa. Jos opiskelija on seurannut opetusta vaadittavan tuntimäärän, mutta hän ei osallistu kurssikokeeseen tai suorita muita kurssilla vaadittuja tehtäviä, hänelle ei anneta arvosanaa ko. kurssista. Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikokeen lisäksi ns. jatkuva näyttö ja muut vaaditut suoritukset. Jatkuvaan näyttöön kuuluvat esim. kotitehtävien tekeminen, tuntityöskentelyyn osallistuminen, asenne opiskeluun, työrauhan säilyttäminen ym. Ennen ylioppilaskirjoituksia opiskelijalla on mahdollisuus osallistua korotustenttiin neljässä valitsemassaan aineessa. Mikäli hän näissä kuulusteluissa osoittaa suurempaa kypsyyttä kuin päättötodistuksen arvosana edellyttää, tulee hänen päättöarvosanaansa korottaa taitotasoa vastaavaksi. Päättötodistukseen merkitään opiskelijan opiskelemat aineet, suoritettujen kurssien lukumäärä ja saatu arvosana. 12

13 KURSSIN UUSIMINEN Kurssikokeen voi uusia, jos kurssista saatu arvosana on 7 tai sitä heikompi. Uusintaan voi osallistua yleisenä uusintakoepäivänä. Kokeeseen tulee ilmoittautua viikkoa etukäteen opettajilta saatavalla kirjekuorella joka annetaan kyseisen aineen opettajalle. Uusintakoepäivänä voi uusia vain yhden kokeen. Uusintakokeet ovat seuraavina keskiviikkoina alkaen klo 15 luokassa L1: Lisätietoa löydät osoitteesta: usteet/lukiokoulutus 13

14 KURSSITARJOTIN I JAKSO 17.8.(ma) (pe) (35 TYÖPÄIVÄÄ) YO-KIRJOITUKSET LUKIO 1 LUKIO 2 LUKIO 3 ENA1 VS RUB3 KR ENA7 VS MAB1 TH MAB4 TH ÄI9 RS ÄI6 RS ÄI3 RS YH3 RS PS1 KR BI2 TaH MAB7 TH MAA1 TH RUB6 KR VEB37 (4 vkt) KR MAA10 TH VS = Vehkasalo Simo TH = Tabell Heikki KR = Keränen Riitta HH = Heinonen Hannele TaH = Takala Hanna LJ = Laattala Juha RS = Rekola Sanna II JAKSO 5.10.(ma) (pe) (35 TYÖPÄIVÄÄ) SYYSLOMA TOIMINNALLINEN VIIKKO LUKIO 1 LUKIO 2 LUKIO 3 RUB1 KR ÄI1 RS ENA4 VS MAB8 TH HI1 RS ÄI4 RS RUB7 KR BI1 TaH HI3 RS MAA 11 TH VEB31 KR FY2 TH ENA8 VS SAB31 HH SAB34 HH HI5 RS MAA2 TH VEB37/8 (4 vkt) KR TOIMINNALLINEN VIIKKO mahdollisia: kuvaamataito, musiikki, liikunta 14

15 III JAKSO 7.12.(ma)-12.2.(pe) (35 TYÖPÄIVÄÄ ) JOULULOMA YO-KIRJOITUKSET pe 12.-ke LUKIO 1 LUKIO 2 LUKIO 3 ENA2 VS RUB4 KR ENA9 VS YH1 RS FI1 VS RUB8 KR KE1 TH MAB5 TH HI6 RS MAA3 TH YH2 RS ÄI8 RS SAB32 HH SAB35 HH MAB9 TH VEB32 KR GE1 (2 vkt) LJ MAA 13 TH VEB38 (4 vkt) KR IV JAKSO 15.2.(ma)-8.4. (pe) (33 TYÖPÄIVÄÄ) TALVILOMA PÄÄSIÄISLOMA YO-KIRJOITUKSET ja LUKIO 1 LUKIO 2 RUB2 KR MAB2 TH ÄI2 RS MAA4 TH FY1 TH ENA5 VS TE1 VS HI4 RS ÄI5 RS GE1 (2 vkt) LJ 15

16 V JAKSO (ma) (pe) (32 TYÖPÄIVÄÄ) Helatorstaivapaa 4.6. YO-JUHLAT LUKIO 1 LUKIO 2 ENA3 VS MAB3 TH HI2 RS UE1 RS SAB33 HH VEB33 KR MAA5 TH ENA6 VS RUB5 KR PS2 KR MAB6 TH BI3 TaH KE2 TH MUUTOKSET MAHDOLLISIA! 16

17 KURSSITARJOTTIMEN KURSSIEN TEEMAT ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS pakolliset kurssit ÄI1 Tekstien rakenteita ja merkityksiä ÄI2 Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa ÄI3 Tekstit ja vaikuttaminen ÄI4 Teksti, tyyli ja konteksti ÄI5 Kieli, kirjallisuus ja identiteetti syventävät kurssit ÄI6 Kieli, tekstit ja vuorovaikutus (tarkoitettu opistossa opintojaan aloittaville) ÄI7 Puheviestinnän taitojen kehittäminen ÄI8 Tekstitaitojen syventäminen (tekstitaitokokeeseen kertaava kurssi) ÄI9 Kirjoittaminen ja nykykulttuuri (esseekokeeseen kertaava kurssi) ÄI10 Luovan kirjoittamisen kurssi ENGLANTI A1-KIELI pakolliset kurssit ENA1 Minä ja muut ENA2 Viestintä ja vapaa-aika ENA3 Opiskelu ja työ ENA4 Yhteiskunta ja ympäröivä maailma ENA5 Kulttuuri ENA6 Tiede, talous ja tekniikka syventävät kurssit ENA7 Luonto ja kestävä kehitys ENA8 Puhu ja ymmärrä paremmin ENA9 Kansainvälistyminen/yo-valmennus RUOTSI B1-KIELI pakolliset kurssit RUB1 Opiskelu ja vapaa-aika RUB2 Arkielämää Pohjoismaissa RUB3 Suomi, Pohjoismaat ja Eurooppa RUB4 Elämää yhdessä ja erikseen RUB5 Elinympäristömme syventävät kurssit RUB6 Puhu ja ymmärrä paremmin RUB7 Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen. RUB8 Yo-valmennus B3 KIELET SAKSA syventävät kurssit SAB31 Hyvää päivää, hauska tutustua SAB32 Näin asiat hoituvat SAB33 Vapaa-aika ja harrastukset SAB34 Meillä ja muualla SAB35 Ennen ja nyt SAB36 Opiskelu ja tulevaisuudensuunnitelmat SAB38 Yhteinen maapallomme 17

18 VENÄJÄ syventävät kurssit VEB31 Hyvää päivää ja hauska tutustua VEB32 Näin asiat hoituvat VEB33 Vapaa-aika ja harrastukset VEB34 Meillä ja muualla VEB35 Ennen ja nyt VEB36 Opiskelu ja tulevaisuudensuunnitelmat VEB37 Kulttuuri VEB38 Yhteinen maapallomme PITKÄ MATEMATIIKKA pakolliset kurssit MAA1 Funktiot ja yhtälöt MAA2 Polynomifunktiot ja polynomiyhtälöt MAA3 Geometria MAA4 Analyyttinen geometria MAA5 Vektorit MAA6 Todennäköisyys ja tilastot MAA7 Derivaatta MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot MAA9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot MAA10 Integraalilaskenta syventävät kurssit MAA11 Lukuteoria ja logiikka MAA12 Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä MAA13 Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi MAA 14 Kertauskurssi LYHYT MATEMATIIKKA pakolliset kurssit MAB1 Lausekkeet ja yhtälöt MAB2 Geometria MAB3 Matemaattisia malleja I MAB4 Matemaattinen analyysi MAB5 Tilastot ja todennäköisyys MAB6 Matemaattisia malleja II syventävät kurssit MAB7 Talousmatematiikka MAB8 Matemaattisia malleja III MAB9 Kertauskurssi FYSIIKKA pakollinen kurssi FY1 Fysiikka luonnontieteenä syventävät kurssit FY2 Lämpö FY3 Aallot FY4 Liikkeen lait FY6 Sähkö FY8 Aine ja säteily 18

19 KEMIA pakollinen kurssi KE1 Ihmisen ja elinympäristön kemia syventävä kurssi Ke2 Kemian mikromaailma BIOLOGIA pakolliset kurssit BI1 Eliömaailma BI2 Solu ja perinnöllisyys syventävät kurssit BI3 Ympäristöekologia BI4 Ihmisen biologia MAANTIETO pakolliset kurssit GE1 Sininen planeetta syventävät kurssit GE2 Yhteinen maailma GE3 Riskien maailma GE4 Aluetutkimus USKONTO pakollinen kurssi UE1 Uskonnon luonne ja merkitys FILOSOFIA pakollinen kurssi FI1 Johdatus filosofiseen ajatteluun HISTORIA pakolliset kurssit HI1 Eurooppalainen ihminen HI2 Kansainväliset suhteet HI3 Suomen historian käännekohtia syventävät kurssit HI4 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri HI5 Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan HI6 Kulttuurien kohtaaminen HI7 Taidehistoria YHTEISKUNTAOPPI pakollinen kurssi YH1 Yhteiskuntatieto syventävät kurssit YH2 Taloustieto YH3 Kansalaisen lakitieto YH4 Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni 19

20 PSYKOLOGIA syventävät kurssit PS1 Psyykkinen toiminta, oppiminen, vuorovaikutus PS2 Ihmisen psyykkinen kehitys PS3 Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet PS4 Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta PS5 Persoonallisuus ja mielenterveys Seuraavista kursseista on lukion alle 18-vuotiaana aloittavan suoritettava kaksi kurssia liikuntaa ja terveystietoa sekä kaksi kurssia musiikkia tai kuvaamataitoa tai yksi molempia. Osan kursseista voi suorittaa muun oppilaitoksen, esim. kansalaisopiston kautta. Kaikkia kursseja ei toteuteta joka vuosi. KUVATAIDE KU1 Minä, kuva ja kulttuuri KU2 Ympäristö, paikka ja tila MUSIIKKI MU1 Musiikki ja minä MU2 Moniääninen Suomi LIIKUNTA pakollinen kurssi LI1 Kuntokurssi syventävät kurssit LI4 Vanhojen tanssit LI5 Kuntoliikunta LI6 Golf TERVEYSTIETO pakollinen kurssi TE1 Terveyden perusteet 20

21 KIRJALISTA Opiskelijat hankkivat kirjansa omatoimisesti oheisen listan mukaan. Oppikirjoja myyvät mm. Jamera Network ja kirjakaupat, joista voi ostaa kirjoja uusina tai käytettyinä. Äidinkieli 1. ja 2. vsk, kurssit 1-6 Särmä (Haapala, Hellström, Kantola jne. (Otava)). Huom! Samaa kirjaa käytetään koko lukion ajan! Myös e-kirjaa on mahdollista käyttää. Mukana lisäksi opettajan jakama sähköinen materiaali. ipad tai läppäri on oppitunneilla välttämätön. 3. vsk ÄI7: Ei oppikirjaa ÄI8: Särmä + tehtäviä 8 ÄI9: Särmä + tehtäviä 9 Englanti Open Road 1-9 (Otava) Ruotsi RUB1 Precis 1 (Appel, Fagerholm, Johansson ym.) (Sanoma Pro) RUB2 Precis 2 (Sanoma Pro) Precis-kirjat saatavissa myös e-kirjoina. RUB3-RUB7 Galleri 3-7 (Blom, Kaunisto ym.) sekä Galleri Grammatik + Facit (Otava) Galleri-kirjat saatavissa myös e-kirjoina. RUB8 Ei kirjaa Saksa SAB31 Super Gut 1 (SanomaPro) SAB32 Super Gut 2 SAB33 Gute Idee! 1 (SanomaPro) SAB34 Gute Idee! 2 SAB35 Gute Idee! 3 SAB36 Gute Idee! 4 Venäjä Kurssit 1-3: Pora! 1, Jegorenkov, Piispanen (Otava) Kurssit 4-6:Pora! 2, Jegorenkov, Piispanen (Otava) Kurssit 7-8: Saljut 2, Nikiforow, Keränen, Patrikainen (Otava) + työkirja Pitkä matematiikka Pyramidi-sarja, Kontkanen, Liira (SanomaPro) +Maol-taulukkokirja kurssi 1: Funktiot ja yhtälöt kurssi 2: Polynomifunktiot 21

22 kurssi 3: Geometria kurssi 4: Analyyttinen geometria kurssi 5: Vektorit kurssi 6: Tilastot ja todennäköisyys kurssi 7: Derivaatta kurssi 8: Juuri- ja logaritmifunktiot kurssi 9: Trigonometriset funktiot ja lukujonot kurssi 10: Integraalilaskenta kurssi 11: Pyramidi 12, Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä kurssi 12: Pyramidi 13, Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi kurssi 13: Pyramidi Kertauskirja Lyhyt matematiikka Lyhyt Matikka, Aalto, Kangasaho jne. (SanomaPro) + Maol-taulukkokirja kurssi 1: Lausekkeet ja yhtälöt kurssi 2: Geometria kurssi 3: Matemaattisia malleja I kurssi 4: Matemaattinen analyysi kurssi 5: Tilastot ja todennäköisyys kurssi 6: Matemaattisia malleja II kurssi 7: Talousmatematiikka kurssi 8: Matemaattisia malleja III kurssi 9: Kertauskirja Fysiikka Fysiikka-sarja, Lehto, Luoma (SanomaPro) kurssi 1: Fysiikka luonnontieteenä kurssit 2 3: Lämpö. Aallot kurssi 4: Liikkeen lait kurssi 6: Sähkö kurssi 8: Aine ja säteily Kemia kurssi 1: Mooli 1, Lehtiniemi, Turpeenoja (Otava) Maantieto kurssit 1-2: Globus. Sininen Planeetta - Yhteinen maailma (SanomaPro) kurssi 3: Globus. Riskien maailma (WSOY) kurssi 4: Lukion maantiede 4, Aluetutkimus (Otava) Biologia Bios-sarja, Happonen, Holopainen et al. (SanomaPro) kurssi 1: Eliömaailma (5. uudistettu painos 2008) kurssi 2: Solu ja perinnöllisyys (4. uudistettu painos 2008) kurssi 3: Ympäristöekologia kurssi 4: Ihmisen biologia 22

23 Historia Myös e-kirjaa on mahdollista käyttää. kurssi 1: Forum II, Eurooppalainen ihminen (Otava) kurssi 2: Forum III, Kansainväliset suhteet (Otava) kurssi 3: Forum IV, Suomen historian käännekohtia (Otava) kurssi 4: Forum I, Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (Otava) kurssi 5: Forum V, Suomen esihistoriasta autonomiaan (Otava) kurssi 6: Forum VI, Kulttuurien kohtaaminen (Otava) kurssi 7: Ei oppikirjaa Yhteiskuntaoppi Myös e-kirjaa on mahdollista käyttää. YH1: Forum Yhteiskuntatieto, Hänninen, Liuskari (Otava) YH2: Forum Taloustieto, Hänninen, Liuskari (Otava) YH3: Forum Kansalaisen lakitieto, Arola (Otava) YH4: Forum Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni (Otava) Uskonto Myös e-kirjaa on mahdollista käyttää. UE1: Portti lukion uskonto 1 (Otava) Elämänkatsomustieto Hyvä elämä, Lukion elämänkatsomustieto, Vihmanen, Airaksinen, Kuusela (Edita) Psykologia PS 1: Mielen maailma 1, Psykologian perustiedot, Anneli Vilkko-Riihelä, Vesa Laine (SanomaPro) PS 2: Mielen maailma 2 PS 3: Mielen maailma 3 Filosofia kurssi 1: Filosofian Odysseia, Hallamaa, Pihlström (Edita) Terveystieto kurssi 1: Lukion Dynamo 1, Orkovaara, Taskinen (SanomaPro) Musiikki VOX lukion musiikki 1, Aittakumpu, Suomela (Otava) 23

24 YLIOPPILASTUTKINTO Lukion valtakunnallisen päättötutkinnon muodostavat ylioppilaskokeet. Ylioppilastutkintotodistuksen saa läpäistyään neljä pakollista koetta ja suoritettuaan lukion oppimäärän. Äidinkieli on kaikille kokelaille pakollinen koe, minkä lisäksi abiturientin on osallistuttava kolmeen seuraavista neljästä kokeesta: toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka, reaaliaineen koe. Vähintään yhden näistä on oltava ns. A-tason koe. Kokelas voi hajauttaa ylioppilaskokeen suorittamisen kolmeen tutkintokertaan ja kirjoittaa pakollisten lisäksi ylimääräisiä aineita. Tutkinnot järjestetään syksyisin ja keväisin. Osallistumisoikeuden kokeisiin saa suoritettuaan aineen pakolliset kurssit. Ylioppilaskokeet ovat yli 150-vuotisen historiansa aikana uudistuneet säännöllisesti. Alun alkaen suulliset kokeet muuttuivat pian kirjallisiksi ja kirjalliset kokeet ovat kehittyneet yhä enemmän tiedon soveltamista vaativaan suuntaan. Nykyisin kokeissa korostuu kyky analysoida tekstejä ja yhdistellä opittua oppiainerajojenkin yli. Ylioppilastutkinnon merkitys maamme sivistämisessä ja koulutuksen tasa-arvon lisäämisessä on ollut ja on erittäin merkittävä. Tutkinnon arvosanoilla on myös hyvin suuri merkitys siirryttäessä jatko-opintoihin. Kokeista annetaan kuusi hyväksyttyä (laudatur, eximia, magna, cum laude, lubenter ja approbatur) sekä yksi hylätty (improbatur) arvosana. Mikäli kokelas saa pakollisesta kokeesta hylätyn arvosanan, hän saa yrittää kahdesti uudestaan. Hyväksytyn kokeen voi uusia kerran. Ylioppilastutkintoon ilmoittautuminen on sitovaa. Ilmoittauduttuaan kokeisiin opiskelija on velvollinen suorittamaan ylioppilastutkintolautakunnan vaatimat maksut ja kokeista pois jääminen katsotaan yrityskerraksi. Itä-Hämeen opisto pyrkii valmentamaan opiskelijansa kokeisiin mahdollisimman hyvin. Valmennus ajoittuu erityisesti aineiden viimeisiin kursseihin, jotka ovat usein kertausja valmennuskursseja. Laaja yleissivistys ja oma harrastuneisuus opinnoissa heijastuvat lisäksi tuloksissa. Ylioppilastutkintoa säätelevät monet määräykset. Tutkinnosta kerrotaan paitsi aineenopetuksessa myös opinto-ohjauksessa. Opistossamme tutkinnon järjestelyistä vastaa vararehtori. Yksityiskohtaisinta tietoa aiheesta saa tutustumalla ylioppilastutkintolautakunnan omaan Internet-sivustoon 24

25 ITÄ-HÄMEEN OPISTON JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Opiston alueella noudatetaan seuraavia sääntöjä: Työrauha: jokainen vastaa omalta osaltaan opiskelu- ja läksyjenlukurauhan säilymisestä. Hiljaisuus klo Tietokonepelien pelaaminen lopetetaan klo Vierailuaika su-to päättyy klo Päihteiden käyttö opistoalueella on kielletty. Humalassa esiintyminen ja häiriköinti samoin kuin muu sopimaton käytös on kielletty. Tupakointi on opiston alueella kielletty. Liikenne: autot pidetään pysäköintialueella. Opistoalueella vain huoltoajo sallittu ja nopeusrajoitus on 20 km/h. Kurinpidolliset toimenpiteet: 1) suullinen huomautus 2) kirjallinen varoitus 3) määräaikainen erottaminen asuntolasta ja / tai koulusta Vakavissa tapauksissa opiskelija voidaan erottaa asuntolasta ja / tai koulusta välittömästi. Tarvittaessa kutsutaan koolle asuntolakokous. 25

26 ITÄ-HÄMEEN OPISTON TOIMINTAOHJEITA TYÖKAUDELLE Asuminen Opiskelija-asuntolassa asuva opiskelija allekirjoittaa lukuvuoden alussa asuntolasitoumuksen, jossa selvitetään asumista koskevat säännöt. Ovien lukitseminen Asuntoloissa opiskelijat huolehtivat, että ulko-ovet ovat aina lukittuina. Saunapäivä Linnan saunat ovat lämmitettyinä opiston opiskelijoille tiistaina klo ja torstaina klo Pyykinpesu Pesukoneet ovat Yölinnussa ja Kaikulassa. Käytöstä ei peritä maksua. Opiskelija hankkii itse pesuaineet. Pyykkituvissa on varauskirja. Lomat ja viikonloput Viikonloppuisin ja lomien aikana ei voi majoittua ilman rehtorin lupaa. Opintojen keskeyttäminen Mikäli opiskelija keskeyttää opiskelun ennen lukion päättymistä, on hänen ilmoitettava siitä välittömästi ryhmänohjaajalleen. Asiasta on keskusteltava myös rehtorin kanssa ennen päätöksen tekemistä. Opistoneuvosto Opistoneuvoston pohdittavaksi viedään sellaiset opiskelijoita koskevat asiat, joita ei ole pystytty ratkaisemaan muissa kokoonpanoissa tai kokouksissa. Neuvostoon kuuluvat rehtori, yksi opettaja, edustaja muusta henkilökunnasta ja kolme oppilaskunnan keskuudestaan valitsemaa edustajaa. 26

27 PALOTURVALLISUUSOHJEET Osa rakennuksista on vanhoja, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja tulenarkoja. KAIKISSA sisätiloissa ja rakennuksien lähettyvillä tulipalon välttämiseksi on KYNTTILÖIDEN POLTTAMINEN EHDOTTOMASTI KIELLETTY. TUPAKOINTI ON KIELLETTY KOKO OPISTON ALUEELLA. Jos kaikista varotoimenpiteistä huolimatta tuli on päässyt irti, soita yleiseen hätänumeroon. Palohälyttimien soidessa kaikkien on siirryttävä hotellin pihaan. Yleinen hätänumero 0112 (opiston sisäpuhelimet), 112 (kännykät) palokunta * poliisi * sairasauto ym. TERVEYSASEMAPÄIVYSTYKSET Arkisin klo Hartolan terveysasema puh. (03) Kiireelliset tapaukset Akuutti 24, Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti puh Hartolan hammashoitola (03) Hartolan apteekki (03) Taksi (03)

28 ITÄ-HÄMEEN OPISTON ASUNTOLASITOUMUS lukuvuosi ASUNTOLAPALVELUT ON SIDOTTU OPISKELUUN Asumisoikeuteni liittyy opiskeluun ja noudatan yhteisiä sääntöjä. Asumisoikeuteni poistuu, jos laiminlyön opiskelusuunnitelmani. 2. TYÖ- JA YÖRAUHA Annan asuntolatovereilleni opiskelu- ja nukkumisrauhan. Varsinkin tenttiviikkojen aikana vältän kaikkea metelöintiä, kuten kovaäänistä musiikinsoittoa. En häiritse muitakaan opiston alueella asuvia. Yörauha vallitsee klo Jos olen häiriöksi, voin menettää asuntolapaikkani. 3. PÄIHTEET En nauti opiston alueella päihteitä, en esiinny päihtyneenä enkä tupakoi. Henkilökunnalla on oikeus takavarikoida asuntoloista löytämänsä päihdyttävät aineet. Suostun pyydettäessä huume- tai alkoholitestiin. Turvallisuuden takaamiseksi poliisi ja huumekoira vierailevat asuntoloissa tarvittaessa. Tupakointi on kielletty opiston alueella tupakkalain nojalla. 4. PALOTURVALLISUUS En polta kynttilöitä enkä sytytä muutenkaan tulta asuntolan sisätiloissa enkä piha-alueella. Palohälytinjärjestelmä reagoi herkästi kaikenlaiseen savuun (esimerkiksi hellan käytöstä syntyvään). Hälyttimen irrottaminen aiheuttaa vikahälytyksen. Mikäli aiheutan turhan hälytyksen, maksan siitä 150 korvauksen. 5. SIISTEYS Pidän huoneeni siistinä, pesen käyttämäni astiat ja huolehdin yhdessä muiden asukkaiden kanssa yhteisten tilojen siivoamisesta. Huone (1-2 henkeä) vastaa viikon kerrallaan, että yhteiset tilat ovat siistit. Lukuvuoden päätyttyä luovutan huoneeni alkuperäisessä kunnossa ja järjestyksessä. Ilmoitan vioista ja puutteista viipymättä toimistoon. Luovutan huoneeni siivottuna, huonekalut alkuperäisillä paikoillaan, opiston tilapäisasukkaiden käyttöön. Mikäli jätän siivouksen tuolloin henkilökunnalle, minulta peritään 50. Olen velvollinen osallistumaan lukuvuoden alussa järjestettävään siivousopastukseen. Henkilökunta tekee perjantaisin siivoustarkastuksen asuntoloissa. Tiedossani on, että siivoamattomasta huoneesta maksan 10 sakkoa. Viikkovastaava maksaa 50 yleisten tilojen siivouksen laiminlyönnistä, jolloin hänen siivousvuoronsa on voimassa myös seuraavalla viikolla. 6. LEMMIKKIELÄIMET Kaikulaan voi tuoda sisälemmikin vain siinä tapauksessa, ettei opiskelijalla ole muuta mahdollisuutta huolehtia omistamastaan eläimestä, sitä ei voi jättää kotiin tms. Asuntoloihin ei saa hankkia uusia lemmikkieläimiä lukuvuoden aikana. 28

29 Lemmikin omistajana vastaan täysin eläimen hyvinvoinnista ja sen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Pidän huolta, ettei huoneeni eikä asuntolan siisteys kärsi lemmikkini läsnäolosta. Koirat on pidettävä kytkettyinä opiston alueella. Eläimiä ei saa jättää asuntolaan viikonlopuksi tai loma-ajaksi. Tarvittaessa opiston henkilöstö ottaa yhteyttä eläinsuojeluviranomaiseen, mikäli se havaitsee eläimen hoidon laiminlyömistä tms. Eläinten jätteet siivotaan piha-alueelta. 7. ULKO-OVET JA ILTAVIERAAT Kannan huoneeni avainta mukanani, sillä asuntolan ulko-ovi on pidettävä aina lukittuna. Vastaan siitä, että kutsumani vieraat noudattavat vierailuaikaa, joka päättyy su-to klo Muista asuntoloista voidaan vierailla hiljaisuuden alkamiseen eli klo saakka. Yövieraat on kielletty. 8. LOMAT JA VIIKONLOPUT Mikäli huonettani tarvitaan lyhytkurssilaisen käyttöön, näen ilmoituksen asiasta viimeistään viikkoa ennen opiston tuulikaapin ilmoitustaululla, asuntolani ulko-ovessa sekä lukion Facebooksivuilla. Opiskelija voi yöpyä asuntolassa vain, jos seuraava päivä on koulupäivä. Viikonloppuna yöpyminen on mahdollista ainoastaan erityisestä syystä ja siihen anotaan lupa rehtorilta. 9. HUONEEN AVAIN Palautan huoneeni avaimen asuntolavastaavalle muuttaessani toiseen huoneeseen tai pois opistolta. Huoneen seuraava asukas saa avaimensa vain asuntolavastaavalta. Jos kadotan tai jätän palauttamatta avaimen, minulta peritään 30. Jos unohdan avaimen huoneeseeni arkisin klo tai viikonloppuna, saan apua numerosta (03) (RTK-palvelu). Apu on maksullinen. 10. ARVOTAVARAT Opisto ei vastaa asuntohuoneissa säilytettävistä tavaroista. Muistan lukita huoneeni oven aina poistuessani asuntolasta. 11. KURINPIDOLLISET TOIMENPITEET 1) suullinen huomautus 2) kirjallinen varoitus 3) määräaikainen erottaminen asuntolasta ja / tai koulusta Vakavissa tapauksissa opiskelija voidaan erottaa asuntolasta ja / tai koulusta välittömästi. 12. HÄTÄTAPAUKSET Pikaista korjausta vaativaan vikaan (esim. vesi- tai lämpökatkos) saan apua soittamalla arkisin klo ja viikonloppuna numeroon (03) Sairauskohtauksen yllättäessä otan yhteyttä yleiseen hätänumeroon 112. Asuntolan sisäpuhelimesta numero on Sitoudun noudattamaan yllämainittuja sääntöjä ja olen tietoinen kurinpidollisista toimenpiteistä. Saan halutessani kopion allekirjoittamastani sitoumuksesta. 29

Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016

Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Karjaan lukion oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Monet kustantajat tarjoavat oppikirjoja myös sähköisessä muodossa. Voit useissa tapauksissa valita, kumpaa haluat käyttää. Yleensä sähköinen versio on hieman

Lisätiedot

K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016

K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016 K AITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2015 2016 O = Otava E = Edita K = Kustannus Oy KK = Kustannuskiila SP = Sanoma Pro SKS = Suomal.kirjall.seura *Oppikirjat voi hankkia perinteisinä kirjoina tai sähköisinä oppikirjoina*

Lisätiedot

Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Oppi- ja digikirjat ovat samansisältöiset.

Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Oppi- ja digikirjat ovat samansisältöiset. 1 PAIMION LUKION LUKUVUODEN 2014-2015 OPPIKIRJAT Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Oppi- ja digikirjat ovat samansisältöiset. Äidinkieli ja kirjallisuus ÄI 1 Särmä.

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI ÄI 1 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-23436-4 uusi ops ÄI 2 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-23436-4 uusi ops ÄI 3 ÄI 4 ÄI5 ÄI6 Kurssivihko 8 WSOY 951-0-29901-4 ÄI

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEIDEN LYHENTEET

LUKION OPPIAINEIDEN LYHENTEET LUKION OPPIAINEIDEN LYHENTEET AT Tietotekniikka BI Biologia ENA Englanti ET Elämänkatsomustieto FI Filosofia FY Fysiikka GE Maantiede HA Harrastuskurssi HI Historia ITK Luova ilmaisu KA Kansainvälisyyskasvatus

Lisätiedot

KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015

KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015 KAITAAN LUKION OPPIKIRJAT 2014 2015 O = Otava E = Edita K = Kustannus Oy KK = Kustannuskiila SP = Sanoma Pro SKS = Suomal.kirjall.seura *Oppikirjat voi hankkia perinteisinä kirjoina tai sähköisinä oppikirjoina*

Lisätiedot

Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista 2014-2015

Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista 2014-2015 Äidinkieli ÄI1 ÄI2 ÄI3 ÄI4 ÄI5 ÄI6 ÄI7 ÄI8 ÄI9 Ruoveden Yhteiskoulun lukion kirjalista Aine Oppikirja Kustantaja Särmä suomen kieli ja kirjallisuus (sähköinen oppikirja) Särmä Tehtäviä 1 (sähköinen) Särmä

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT

RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT RIIHIMÄEN LUKION OPPIKIRJAT 2016 2017 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI 1 ÄI 2 ÄI 3 ÄI 4 ÄI 5 ÄI 6 ÄI 7 ÄI 8 ÄI 9 Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus, Otava. (uusin painos) Painettu tehtävävihko. Särmä Suomen

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI äi01 opettajan oma materiaali starttilukio ja LUVA äi02 opettajan oma materiaali starttilukio ja LUVA äi03 opettajan oma materiaali starttilukio ja LUVA äi04 opettajan oma materiaali starttilukio

Lisätiedot

KURSSINIMI VANHA ENGLANTI A-OPPIMÄÄRÄ LOPS 2016 PAKOLLINEN

KURSSINIMI VANHA ENGLANTI A-OPPIMÄÄRÄ LOPS 2016 PAKOLLINEN ÄIDINKIELI TEKSTIT JA VUOROVAIKUTUS ÄI1 ÄI1 KIELI, TEKSTIT JA VUOROVAIKUTUS KIELI, KULTTUURI JA IDENTITEETTI ÄI2 ÄI6 KIELI, KIRJALLISUUS JA IDENTITEETTI KIRJALLISUUDEN KEINOJA JA TULKINTAA ÄI3 ÄI3 KIRJALLISUUDEN

Lisätiedot

SOTKAMON LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016

SOTKAMON LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016 SOTKAMON LUKION OPPIKIRJAT 2015-2016 Kustantaja Tekijä Kirjan nimi ja sarja Kurssi ovn e Hinta ÄIDINKIELI: opiskelijalle Otava Haapala ym. Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Ä11-6 59,95 53,95 Särmä. Tehtäviä

Lisätiedot

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 MAANTIETO - Lukion maantiede Ge 1, Sininen planeetta (Otava) - Lukion maantiede Ge 2, Yhteinen maailma (Otava) - Lukion maantiede 3, Ge 3, Riskien maailma (Otava) - Lukion

Lisätiedot

ÄIDINKIELI ISBN KUSTANTAJA LUOKKA KURSSI Särmä, suomen kieli ja 9789511234364 OTAVA 1-3 1-6

ÄIDINKIELI ISBN KUSTANTAJA LUOKKA KURSSI Särmä, suomen kieli ja 9789511234364 OTAVA 1-3 1-6 VIMPELIN LUKIO OPPIKIRJAT LV. 2015-2016 ÄIDINKIELI ISBN KUSTANTAJA LUOKKA KURSSI Särmä, suomen kieli ja 9789511234364 OTAVA 1-3 1-6 kirjallisuus Särmä, tehtäviä 1 9789511237211 OTAVA 1 1 Särmä, tehtäviä

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2015/2016

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2015/2016 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2015/2016 AINE ÄIDINKIELI 1-9 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, OTAVA 978-951-1-23436-4 1-3 Särmä, Kielenhuolto, OTAVA 978-951-1-26586-3 3 Särmä, Tehtäviä 3, OTAVA

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI ÄI 1 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-23436-4 ÄI 2 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-23436-4 ÄI 3 SÄRMÄ - Suomen kieli ja kirjallisuus Otava 978-951-1-23436-4

Lisätiedot

Oppikirjat lukuvuonna 2015 2016

Oppikirjat lukuvuonna 2015 2016 Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Maunonkatu 1 90100 Oulu Huom! Voit hankkia painetun oppikirjan tai vastaavan digikirjan Jos valitset kursseja muista lukioista, tarkista ko. kurssien oppikirjat sieltä.

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIOSSA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LUKUVUONNA

HATANPÄÄN LUKIOSSA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LUKUVUONNA HATANPÄÄN LUKIOSSA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017 ÄIDINKIELI Kaikki ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat hankkivat oppikirjan, ns. teoriakirjan (Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus) sähköisenä

Lisätiedot

OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN. BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 2014) Sanoma Pro 978-952- 63-1349-8

OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN. BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 2014) Sanoma Pro 978-952- 63-1349-8 Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 01-016 Huomaa, että muutokset ovat vielä mahdollisia! OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 01) Sanoma Pro 6-19-8 BIOS,

Lisätiedot

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2015-2016

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2015-2016 PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2015-2016 Kaikkien oppiaineiden kirjoista on käytössä aina uusin painos. JOS kurssikoodin lopussa (kurssitarjottimella tai Helmissä) on pieni e-kirjain, tarkoittaa

Lisätiedot

Lukion opinto-opas 2012-2013. Itä-Hämeen opisto

Lukion opinto-opas 2012-2013. Itä-Hämeen opisto 20.8.2012 Itä-Hämeen opisto Lukion opinto-opas 2012-2013 Itä-Hämeen opisto Kaikulantie 90 19600 HARTOLA Puh. (03) 874 740 Fax (03) 874 7411 sähköposti opisto@ihop.fi etunimi.sukunimi@ihop.fi www.ihop.fi

Lisätiedot

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN Huomaa, että alkavien opiskelijoiden kurssikirjat ovat lähes kaikki uuden opetussuunnitelman (LOPS 2016) mukaisia, joten käytettynä ostettu materiaali ei yleensä käy. Vanhaa opetussuunnitelmaa noudattavat

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2013/2014

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2013/2014 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2013/2014 AINE ÄIDINKIELI 1-6 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, OTAVA 978-951-1-23436-4 1 Särmä, Tehtäviä 1, OTAVA 978-951-1-23721-1 2 Särmä, Tehtäviä 2, OTAVA

Lisätiedot

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Biologia Sekä digiversio että paperiversio kirjasta käy, kunhan se on uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) versio. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1 Elämä

Lisätiedot

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Biologia Sekä digiversio että paperiversio kirjasta käy, kunhan se on uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) versio. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1 Elämä

Lisätiedot

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS

ILTA-, MONIMUOTO- JA VERKKO-OPETUS ÄIDINKIELI äi01 opettajan oma materiaali starttilukio äi02 opettajan oma materiaali starttilukio äi03 opettajan oma materiaali starttilukio äi04 opettajan oma materiaali starttilukio äi05 opettajan oma

Lisätiedot

ÄI01-ÄI09: SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus: 978-951-1-23436-4 Otava. Tai: Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus digikirja. 978-951-1-26988-5 Otava

ÄI01-ÄI09: SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus: 978-951-1-23436-4 Otava. Tai: Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus digikirja. 978-951-1-26988-5 Otava KUNINKAANTIEN LUKIO Lukuvuonna 2015 2016 käytettävät oppikirjat ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Kaikilla kursseilla käytettävät kirjat: ÄI01-ÄI09: SÄRMÄ: Suomen kieli ja kirjallisuus: 978-951-1-23436-4 Otava

Lisätiedot

UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461

UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 Kirjoja on mahdollisuus kierrättää,

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN LUKIO LUKUVUOSI 2015-2016 OPPIKIRJAT. Kurssi Kirjan nimi Kust. ISBN

SONKAJÄRVEN LUKIO LUKUVUOSI 2015-2016 OPPIKIRJAT. Kurssi Kirjan nimi Kust. ISBN SONKAJÄRVEN LUKIO LUKUVUOSI 2015-2016 OPPIKIRJAT Kurssi Kirjan nimi Kust. ISBN ÄIDINKIELI Kurssit 1-10 Särmä: Suomen kieli ja kirj. Kielenhuolto O 978-951-1265863 Kurssit 1-10 Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus,

Lisätiedot

Ylöjärven lukion kirjalista

Ylöjärven lukion kirjalista Ylöjärven lukion kirjalista Listaan on merkitty kaikki lukuvuonna 2017-2018 tarjottavilla kursseilla tarvittavat kirjat. Jos listaan ei ole merkitty jollekin kurssille kirjaa lainkaan, kurssilla ei tarvita

Lisätiedot

Pomarkun lukion kirjat 2015-2016

Pomarkun lukion kirjat 2015-2016 Pomarkun lukion kirjat 2015-2016 Äidinkieli Ai 1 ja Ai 2 Kieli ja tekstit 1 978 951 0 277 22 5 SanomaPro Ai 3 ja AI 4 Kieli ja tekstit 2 978 951 0 302 36 1 SanomaPro AI 1 - AI 9 Käsikirja 978 951 0 263

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2012/2013

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2012/2013 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2012/2013 AINE KURSSIT KIRJA ISBN ÄIDINKIELI 1-3 Särmä, Suomen kieli ja kirjallisuus, OTAVA 978-951-1-23436-4 1 Särmä, Tehtäviä 1, OTAVA 978-951-1-23721-1 2 Särmä,

Lisätiedot

Osoite: Puh. Pakolliset kurssit yht. 27,4 kurssia. Valinnaiset syventävät kurssit:

Osoite: Puh. Pakolliset kurssit yht. 27,4 kurssia. Valinnaiset syventävät kurssit: PÄLKÄNEEN LUKION VALINTAKORTTI PITKÄ MATEMATIIKKA Sukunimi Henkilötunnus Etunimet_ Kotikunta_ Osoite: Puh._ Lukion aikana on suoritettava hyväksyttävästi vähintään 75 kurssia, käsittäen kaikki pakolliset

Lisätiedot

HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI

HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI 2019 2020 Kun oppikirjaluettelossa on mainittu sekä perinteinen kirja että digitaalinen materiaali, voi opiskelija käyttää valintansa mukaan jompaakumpaa. Osassa

Lisätiedot

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2014-2015

PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2014-2015 PORKKALAN LUKION JA AIKUISLINJAN OPPIKIRJAT LV 2014-2015 Kaikkien oppiaineiden kirjoista on käytössä aina uusin painos. JOS kurssikoodin lopussa (kurssitarjottimella tai Helmissä) on pieni e-kirjain, tarkoittaa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT (korjattu 4.8.2010) Opettajainkokous 19.4.2010/10 LV. 2010 2011. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla

MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT (korjattu 4.8.2010) Opettajainkokous 19.4.2010/10 LV. 2010 2011. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT (korjattu 4.8.2010) Opettajainkokous 19.4.2010/10 LV. 2010 2011 Punaisella näkyvät ovat uusia oppikirjoja tai isbnejä. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla

Lisätiedot

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI PAINOS YMS. TIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2012-13

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI PAINOS YMS. TIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2012-13 JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI PAINOS YMS. TIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2012-13 Oppikirja ISBN

Lisätiedot

Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja. OPS ISBN )

Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja. OPS ISBN ) ÄIDINKIELI tunnus nimi kirjan nimi kustantaja ISBN-numero materiaali ISBN-numero tai muu tunnistetieto ÄI 1 Tekstit ja vuorovaikutus (OPS 2016) ÄI 2 Kieli, kulttuuri ja identiteetti (OPS 2016) ÄI 3 Kirjallisuuden

Lisätiedot

Oppikirjat 2014-2015 Lammin lukio

Oppikirjat 2014-2015 Lammin lukio Oppikirjat 2014-2015 Lammin lukio Tekijät Oppi- ym. kirjat ISBN-Numero Kustantaja Kurssi Äidinkieli (ÄI) Haapala ym. Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-23436-4 Otava AI1-9 Särmä Suomen kieli

Lisätiedot

OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla

OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla MÄNTSÄLÄN LUKIO OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT Opettajainkokous 18.4.2011/12 LV. 2011 2012 Punaisella näkyvät ovat uusia oppikirjoja tai isbnejä. OPPIAINE ISBN numero Kustantaja Kurssilla ÄIDINKIELI Äidinkieli

Lisätiedot

OPPIKIRJALUETTELO LUKUVUODEKSI 2016 2017

OPPIKIRJALUETTELO LUKUVUODEKSI 2016 2017 OPPIKIRJALUETTELO LUKUVUODEKSI 2016 2017 1 Huom. valmiiksi täytettyjen oppikirjojen käyttö kursseilla on ehdottomasti kielletty. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS K 1-3: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus Digikirja.

Lisätiedot

Lukion opinto-opas 2014-2015

Lukion opinto-opas 2014-2015 Lukion opinto-opas 2014-2015 Itä-Hämeen opisto Kaikulantie 90 19600 HARTOLA Puh. (03) 874 740 Fax (03) 874 7411 sähköposti opisto@ihop.fi etunimi.sukunimi@ihop.fi www.ihop.fi 1 2 Tervetuloa opiskelemaan!

Lisätiedot

UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461

UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, 61600 Jalasjärvi PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Puh. 4580 460, 4580 461 Kirjoja on mahdollisuus kierrättää,

Lisätiedot

Vanhaa opetussuunnitelmaa noudattavat kurssit on merkitty G:llä.

Vanhaa opetussuunnitelmaa noudattavat kurssit on merkitty G:llä. Vanhaa opetussuunnitelmaa noudattavat kurssit on merkitty G:llä. Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN Biologia Myös digikirja. Kaikki kirjat SanomaProlta. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1. Elämä

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KANNUKSEN LUKIO Sisältö 1 OPETUSSUUNNITELMA 3 1.1 Opetussuunnitelman laatiminen ja opetuksen toteuttaminen... 3 2. OPETUKSEN SISÄLLÖT... 2.1 Suomen kieli

Lisätiedot

Huom. Oppilas voi valita kustakin kurssista joko paperikirjan tai digikirjan, jos sellainen on tarjolla.

Huom. Oppilas voi valita kustakin kurssista joko paperikirjan tai digikirjan, jos sellainen on tarjolla. Huom. Oppilas voi valita kustakin kurssista joko paperikirjan tai digikirjan, jos sellainen on tarjolla. ÄIDINKIELI A1-9 Kauppinen ym: Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja. Sanoma pro 978-951-0-26300-6

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2016-2017 OPPIKIRJAT

LUKUVUODEN 2016-2017 OPPIKIRJAT 1 PAIMION LUKIO LUKUVUODEN 2016-2017 OPPIKIRJAT Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Kysy kirjakaupasta mahdollista edullista yhteishintaa digimateriaalille ja painetulle

Lisätiedot

TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017

TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017 TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016 2017 VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN KURSSIT ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS äidinkielen ja kirjallisuuden kursseille Äi1 Äi9 voi painetun Särmä oppikirjan ja

Lisätiedot

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO,

Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / UUDEHKO KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, JALASJÄRVEN LUKIO 1.-3. VUOSIKURSSI Kauppilantie 1 61600 Jalasjärvi UUSI KIRJA / "UUDEHKO" KIRJA, KATSO TARKASTI ISBN-NUMERO, Puh. 4580 460, 4580 461 PAINOS YMS. LISÄTIEDOT Kirjoja on mahdollisuus kierrättää,

Lisätiedot

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015

Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 Sepän lukion Tikkakosken toimipisteen kirjaluettelo lv. 2014-2015 ÄIDINKIELI (ÄI) ÄI1 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI2 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI3 Särmä mielellään digikirja OTAVA ÄI4 Särmä

Lisätiedot

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri

Lisätiedot

Pateniemen lukion kirjalista lukuvuosi

Pateniemen lukion kirjalista lukuvuosi Pateniemen lukion kirjalista lukuvuosi 2017-2018 Äidinkieli ja kirjallisuus ÄI1 Särmä-Käsikirja ja Kurssivihko 1 Särmä-käsikirjaa käytetään koko lukion ajan kaikilla kursseilla ÄI2 Särmä-Käsikirja ja Kurssivihko

Lisätiedot

LAITILAN LUKION OPPIKIRJAT LV

LAITILAN LUKION OPPIKIRJAT LV LAITILAN LUKION OPPIKIRJAT LV. 2018-2019 ÄIDINKIELI Kaikilla pakollisilla kursseilla (1-2. luokka) yhteinen tekstikirja: Särmä Suomen kieli ja kirjallisuus, Otava 2016.. ÄI01 Tekstit ja vuorovaikutus Särmä

Lisätiedot

Lukion opinto-opas 2013-2014

Lukion opinto-opas 2013-2014 19.8.2013 Lukion opinto-opas 2013-2014 Itä-Hämeen opisto Kaikulantie 90 19600 HARTOLA Puh. (03) 874 740 Fax (03) 874 7411 sähköposti opisto@ihop.fi etunimi.sukunimi@ihop.fi www.ihop.fi 1 2 Tervetuloa opiskelemaan!

Lisätiedot

Oppikirjat lukuvuonna 2014 2015

Oppikirjat lukuvuonna 2014 2015 Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Maunonkatu 1 90100 Oulu Huom! Jos valitset kursseja muista lukioista, tarkista ko. kurssien oppikirjat sieltä. Jos hankit kirjoja käytettyinä, tarkista, että tehtäväsivuja

Lisätiedot

HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan BIOLOGIA.

HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan BIOLOGIA. HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV. 2018-2019 Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan BIOLOGIA 1. BI1 BIOS 1 Elämä ja evoluutio Sanomapro 978-952-63-3437-0 2016 1. BI2 BIOS

Lisätiedot

HERVANNAN LUKIO OPPIKIRJAT LV 2009-2010

HERVANNAN LUKIO OPPIKIRJAT LV 2009-2010 HERVANNAN LUKIO OPPIKIRJAT LV 2009-2010 BIOLOGIA BI 1 BI 2 BI 3 BI 4 BI 5 Happonen et al. Bios 1, WSOY (uudistettu painos, kannessa karhu) Happonen et al. Bios 2, WSOY (uudistettu painos, kannessa pingviinejä)

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN LUKION Uuden opetussuunnitelman mukaiset Liite 5 Opettajainkokous 22.4.2009/5. OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT korj. 4.6.2009 rg LV.

MÄNTSÄLÄN LUKION Uuden opetussuunnitelman mukaiset Liite 5 Opettajainkokous 22.4.2009/5. OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT korj. 4.6.2009 rg LV. MÄNTSÄLÄN LUKION Uuden opetussuunnitelman mukaiset Liite 5 Opettajainkokous 22.4.2009/5 OPPI- JA HARJOITUSKIRJAT korj. 4.6.2009 rg LV. 2009 2010 Punaisella näkyvät ovat uusia oppikirjoja tai isbejä. OPPIAINE

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

OPPIKIRJAT xls - Taul klo

OPPIKIRJAT xls - Taul klo YLITORNION YHTEISKOULUN LUKIO OPPIKIRJAT 2017-2018 KURSSI KIRJAN NIMI KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA 1. vuoden kurssi BI1 uusi OPS BIOS 1: Elämä ja evoluuutio SanomaPro lainakirja BI2 uusi OPS BIOS2: Ekologia

Lisätiedot

HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI

HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI HALU:N OPPIKIRJAT JA DIGITAALINEN MATERIAALI 2018 2019 Kun oppikirjaluettelossa on mainittu sekä perinteinen kirja että digitaalinen materiaali, voi opiskelija käyttää valintansa mukaan jompaakumpaa. Osassa

Lisätiedot

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2015-2016

ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2015-2016 ÄHTÄRIN LUKION OPPIKIRJAT, LUKUVUOSI 2015-2016 Kust. ISBN NIMI KURSSI PITKÄ MATEMATIIKKA: vanha tai uusi painos Tammi 9789526303109 PYRAMIDI 1 Funktiot ja yhtälöt MAA 1 alk. 9789526303154 PYRAMIDI 2 Polynomifunktiot

Lisätiedot

Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus

Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus Simon lukio 18.12.2017 Aikuisten lukiokoulutus LOPS 2016 Nuorten lukiokoulutus ÄIDINKIELI LOPS2016 Vastaavat kurssit ÄI1 Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI2 Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI3 Kirjallisuuden

Lisätiedot

BIOLOGIA Vsl kurssi oppikirja kustantaja ISBN paino-vuosi. 1. BI1 BIOS 1 Elämä ja evoluutio Sanomapro

BIOLOGIA Vsl kurssi oppikirja kustantaja ISBN paino-vuosi. 1. BI1 BIOS 1 Elämä ja evoluutio Sanomapro HANKASALMEN LUKION OPPIKIRJAT LV. 2019-2020 Sarake vsl: vuosiluokka, jonka aikana kurssi tavallisimmin opiskellaan BIOLOGIA Vsl kurssi oppikirja kustantaja ISBN paino-vuosi 1. BI1 BIOS 1 Elämä ja evoluutio

Lisätiedot

PYHÄJOEN LUKIO, OPPIKIRJAT LOPS 2016

PYHÄJOEN LUKIO, OPPIKIRJAT LOPS 2016 PYHÄJOEN LUKIO, OPPIKIRJAT LOPS 2016 Huom! Listaa täydennetään kun kirjavalinnat on lopullisesti päätetty. pakolliset kurssit punaisella kirjat lainattavissa lukion kirjastosta ÄIDINKIELI AI Haapala et

Lisätiedot

KURSSIEN VASTAAVUUSTAULUKKO Kurssien järjestys on tehty OPS2016 mukaan

KURSSIEN VASTAAVUUSTAULUKKO Kurssien järjestys on tehty OPS2016 mukaan KURSSIEN VASTAAVUUSTAULUKKO Kurssien järjestys on tehty OPS2016 mukaan VASTAAVUUS OPETUSSUUNNITELMA 2004 OPETUSSUUNNITELMA 2016 (2016 lukion aloittavat opiskelijat) (2015 tai aikaisemmin aloittaneet lukiolaiset)

Lisätiedot

Oppikirjat lukuvuonna

Oppikirjat lukuvuonna Oppikirjat lukuvuonna 2017-2018 Äidinkieli Opiskelija voi valita Jukola-sarjasta joko painetun kirjan tai digikirjan. ÄI1: Jukola 1 ja Jukola Kielikirja. Sanoma Pro ÄI2: Jukola 2 ja Jukola Kielikirja.

Lisätiedot

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2016/2017

NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2016/2017 NAANTALIN LUKION OPPIKIRJALUETTELO LV. 2016/2017 Kysykää painettujen kirjojen ja digikirjojen pakettitarjouksia! AINE ÄIDINKIELI 1-3 Jukola Tekstioppi, Sanoma Pro 1 Jukola 1, Sanoma Pro 2 Jukola 2, Sanoma

Lisätiedot

Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos).

Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus (2016 tai uudempi painos). LUKUVUODEN 2016 2017 OPPIKIRJAT Toim. huom. LOPS2016 tarkoittaa uutta lukion opetussuunnitelmaa vuonna 2016 lukion aloittaville. Äidinkieli ja kirjallisuus, AI Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä -

Lisätiedot

PAIMION LUKION LUKUVUODEN OPPIKIRJAT

PAIMION LUKION LUKUVUODEN OPPIKIRJAT 1 PAIMION LUKION LUKUVUODEN 2017-2018 OPPIKIRJAT Tähdellä (*) merkityt oppikirjat saatavana myös sähköisenä digikirjana. Kysy kirjakaupasta mahdollista edullista yhteishintaa digimateriaalille ja painetulle

Lisätiedot

Toim. huom. LOPS2016 tarkoittaa uutta lukion opetussuunnitelmaa vuonna 2016 lukion aloittaville.

Toim. huom. LOPS2016 tarkoittaa uutta lukion opetussuunnitelmaa vuonna 2016 lukion aloittaville. LUKUVUODEN 2017 2018 OPPIKIRJAT Toim. huom. LOPS2016 tarkoittaa uutta lukion opetussuunnitelmaa vuonna 2016 lukion aloittaville. Äidinkieli ja kirjallisuus, AI Haapala, Hellström, Kantola, ym.: Särmä -

Lisätiedot

Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA BI

Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA BI Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 06-07, opetussuunnitelma otettu käyttöön 00 Huomioi, että muutokset ovat vielä mahdollisia. Lisätietoja kurssien opettajilta. OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN

Lisätiedot

OPPIKIRJAT OPS 2016 Syksyllä 2016 aloittaneet opiskelijat

OPPIKIRJAT OPS 2016 Syksyllä 2016 aloittaneet opiskelijat OPPIKIRJAT OPS 2016 Syksyllä 2016 aloittaneet opiskelijat Jokainen opiskelija tarvitsee kannettavan päätelaitteen: osa oppimateriaalista on sähköistä ja ylioppilaskokeiden sähköiset kokeet tehdään omalla

Lisätiedot

Englanti, A-kieli kurssit 1-6 Otava McWhirr, ym.: Open Road 1-6 (myös sähköinen oppikirja käy) Silk, Mäki, Kjisik.: Grammar Rules!

Englanti, A-kieli kurssit 1-6 Otava McWhirr, ym.: Open Road 1-6 (myös sähköinen oppikirja käy) Silk, Mäki, Kjisik.: Grammar Rules! LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2015-2016 Biologia kurssi 1 SanomaPro Happonen ym.: Bios1. Eliömaailma (uusittu painos) kurssi 2 SanomaPro Happonen ym.: Bios2. Solu ja perinnöllisyys (uusittu painos) kurssi

Lisätiedot

ÄI 6: Kieli, kirjallisuus ja identiteetti (pakollinen / suoritusvuosi 3)

ÄI 6: Kieli, kirjallisuus ja identiteetti (pakollinen / suoritusvuosi 3) Vihdin lukion oppikirjat lukuvuonna 2011-2012 Listassa on kursseilla vaadittavat oppikirjat oppiaineittain. Listasta puuttuvilla kursseilla ei ole oppikirjaa tai niitä ei järjestetä lukuvuonna 2011-2012.

Lisätiedot

Kaikki kurssit Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. ISBN Uusin Otava. Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus.

Kaikki kurssit Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. ISBN Uusin Otava. Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Oppikirjat 2018-2019 Äidinkieli ENGLANTI RUOTSI Kaikki kurssit ISBN Uusin Otava ÄI01 ÄI02 ÄI03 ÄI10 ÄI4 ÄI5 Uusin Otava Tehtäviä 1 Uusin Otava Tehtäviä 2 Uusin Otava Tehtäviä 3 Uusin Otava Särmä. Suomen

Lisätiedot

OPPIKIRJALUETTELO lv / VANHA OPS

OPPIKIRJALUETTELO lv / VANHA OPS KUUSANKOSKEN LUKIO OPPIKIRJALUETTELO lv. 2016-2017 / VANHA OPS Lukion käyttämät oppikirjat voidaan korvata vastaavalla sähköisellä materiaalilla, mikäli sellainen on kirjasarjaan olemassa. Opiskelija vastaa

Lisätiedot

IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV

IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV. 2017-2018 8.6.2017 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS AI1-9 Särmä-Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-28914-2 Otava I-III AI1 Särmä - Tehtäviä 1. LOPS. 2016 978-951-1-29024 -7 Otava

Lisätiedot

Tarkista listasta, miten uuden opetussuunnitelman kurssit korvaavat vanhan opetussuunnitelman kurssit. Vanha ops. Kurssin nimi.

Tarkista listasta, miten uuden opetussuunnitelman kurssit korvaavat vanhan opetussuunnitelman kurssit. Vanha ops. Kurssin nimi. 1 Oletko aloittanut vanhan opetussuunnitelman aikaan (eli ennen syksyä 2016) ja tarvitset kursseja, joita ei tarjota enää vanhan opetussuunnitelman mukaan? Tarkista listasta, miten uuden opetussuunnitelman

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto kurssi 1 Vihmanen, Airaksinen, Kuusela: Lukion et, kurssi 1 kurssi 2 Niiniluoto: Lukion et, kurssi 2 eri kirjoja, koulusta

Elämänkatsomustieto kurssi 1 Vihmanen, Airaksinen, Kuusela: Lukion et, kurssi 1 kurssi 2 Niiniluoto: Lukion et, kurssi 2 eri kirjoja, koulusta LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2014-2015 Biologia kurssi 1 WSOY Happonen ym.: Bios1. Eliömaailma (uusittu painos) kurssi 2 WSOY Happonen ym.: Bios2. Solu ja perinnöllisyys (uusittu painos) kurssi 3 WSOY

Lisätiedot

Sonkajärven lukion oppikirjat

Sonkajärven lukion oppikirjat Sonkajärven lukion oppikirjat 2019-2020 Sivu 1 Aloittava opiskelija voi lainata reaaliaineiden pakollisten kurssien oppikirjoja koululta. Jos osallistut aineen ylioppilaskirjoituksiin on suositeltavaa

Lisätiedot

Äidinkielen kurssit 1-9: Haapala, Hellström ym. Särmä - suomen kieli ja kirjallisuus (Otava) ja lisäksi:

Äidinkielen kurssit 1-9: Haapala, Hellström ym. Särmä - suomen kieli ja kirjallisuus (Otava) ja lisäksi: Valkeakosken TIETOTIEN LUKIO Tietotie 3 37630 VALKEAKOSKI LUKUVUODEN 2013-2014 OPPIKIRJAT Äidinkieli ja kirjallisuus Äidinkielen kurssit 1-9: Haapala, Hellström ym. Särmä - suomen kieli ja kirjallisuus

Lisätiedot

IISALMEN LYSEO OPPIKIRJALISTA

IISALMEN LYSEO OPPIKIRJALISTA IISALMEN LYSEO OPPIKIRJALISTA 2018-2019 Kustantajat: SPRO = SanomaPro, Otava, OV=Opintoverkko Edita, KP =Kirjapaja, FM =Finn Lectura EDU=Edukustannus OKJ = Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvosto

Lisätiedot

kurssit 7 Otava Mäki, Silk: Abi-englanti (uudistettu versio ISBN 978-951-1-265344)

kurssit 7 Otava Mäki, Silk: Abi-englanti (uudistettu versio ISBN 978-951-1-265344) LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2013-2014 Biologia kurssi 1 WSOY Happonen ym.: Bios1. Eliömaailma (uusittu painos) kurssi 2 WSOY Happonen ym.: Bios2. Solu ja perinnöllisyys (uusittu painos) kurssi 3 WSOY

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016 RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2016-2017 tilanne 20.5.2016 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia

Lisätiedot

Oppikirjat 2014-2015. Saatavana e-

Oppikirjat 2014-2015. Saatavana e- Oppikirjat 2014-2015 Aine Kurssi Kirja Kustantaja Äidinkieli ÄI1 Kieli ja tekstit 1 WSOY ÄI2 Kieli ja tekstit 1 WSOY ÄI3 Kieli ja tekstit 2 WSOY ÄI4 Kieli ja tekstit 2 WSOY ÄI5 Kieli ja tekstit 3 WSOY

Lisätiedot

Huomioithan, että opisto tarjoaa päivälukiolaisten käyttöön pakollisten kurssien oppikirjat!

Huomioithan, että opisto tarjoaa päivälukiolaisten käyttöön pakollisten kurssien oppikirjat! Raudaskylän lukion ja iltalukion oppikirjat 2015-2016 Huomioithan, että opisto tarjoaa päivälukiolaisten käyttöön pakollisten kurssien oppikirjat! Äidinkieli ja kirjallisuus (ÄI) Kaikilla kursseilla on

Lisätiedot

LEPPÄVIRRAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA ÄIDINKIELI ENGLANTI. Kustantaja Kirjasarja Oppikirja ja kurssinumero

LEPPÄVIRRAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA ÄIDINKIELI ENGLANTI. Kustantaja Kirjasarja Oppikirja ja kurssinumero LEPPÄVIRRAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2019-2020 Kirjalista on myös Pedanetissä, osoitteessa: https://peda.net/leppavirta/lukio/opiskelijalle ÄIDINKIELI Kustantaja Kirjasarja Oppikirja ja kurssinumero

Lisätiedot

IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV

IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV IITIN LUKIO OPPIKIRJAT LV. 2018-2019 14.8.2018 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS AI1-9 Särmä-Suomen kieli ja kirjallisuus 978-951-1-28914-2 Otava I - III AI1 Särmä - Tehtäviä 1. LOPS. 2016 978-951-1-29024 -7

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017

HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017 HAUKIPUTAAN LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2016-2017 Äidinkieli ÄI01 Tekstit ja vuorovaikutus Karhumäki Kouki; Jukola, Tekstioppi ja lisäksi kurssivihko Jukola 1 Tekstit ja vuorovaikutus ÄI02 Kieli, kulttuuri

Lisätiedot

TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2014 2015

TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2014 2015 TURENGIN TOIMIPISTE: LUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2014 2015 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS äidinkielen ja kirjallisuuden kursseille Äi1 Äi9 voi painetun Särmä oppikirjan ja kurssikohtaisten Särmä tehtäväkirjojen

Lisätiedot

OPPIKIRJAT, SALPAUKSEN LUKIO

OPPIKIRJAT, SALPAUKSEN LUKIO OPPIKIRJAT, SALPAUKSEN LUKIO Käytettävät oppikirjat lukuvuonna 2013 2014. E-kirjoja saa käyttää, mikäli niitä on saatavissa. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI1 ÄI6 Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus Käsikirja

Lisätiedot

MADETOJAN MUSIIKKILUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA

MADETOJAN MUSIIKKILUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA MADETOJAN MUSIIKKILUKION OPPIKIRJAT LUKUVUONNA 2017-2018 Äidinkieli ja kirjallisuus Kurssit 1-5, 7: uudistettu Särmä-sarja, sähköinen oppikirja, sähköiset tehtäväkirjat 1-7. (Otava) Kurssit 6, 8-9: Särmä-sarja

Lisätiedot

Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 2014-2015

Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 2014-2015 Haminan lukion oppikirjat lukuvuonna 01-015 OPPIAINE KURSSI OPPIKIRJA KUSTANTAJA ISBN BIOLOGIA 1 BIOS1, Eliömaailma (Uusin painos 01) Sanoma Pro 6-19-8 BIOLOGIA, Elämä (uusi OPS) BI BIOLOGIA, Ympäristöekologia

Lisätiedot

Vääksyn Yhteiskoulun lukion kirjalista lukuvuodelle Kirja ja ISBN-numero BIOLOGIA ENGLANTI FILOSOFIA FYSIIKKA HISTORIA KEMIA

Vääksyn Yhteiskoulun lukion kirjalista lukuvuodelle Kirja ja ISBN-numero BIOLOGIA ENGLANTI FILOSOFIA FYSIIKKA HISTORIA KEMIA Vääksyn Yhteiskoulun lukion kirjalista lukuvuodelle 2019-2020 Kirja ja ISBN-numero BIOLOGIA (Sanomapro) Digikirja käy myös kaikista BIOS 1: Elämä ja evoluutio (LOPS 2016) 978-952-63-3437-0 BIOS 2: Ekologia

Lisätiedot

Huomioithan, että opisto tarjoaa päivälukiolaisten käyttöön pakollisten kurssien oppikirjat!

Huomioithan, että opisto tarjoaa päivälukiolaisten käyttöön pakollisten kurssien oppikirjat! Raudaskylän lukion ja iltalukion oppikirjat 2014-2015 Huomioithan, että opisto tarjoaa päivälukiolaisten käyttöön pakollisten kurssien oppikirjat! Äidinkieli ja kirjallisuus (ÄI) ÄI1: Haapala, Hellström

Lisätiedot

Oppikirjat lukuvuonna uuden opetussuunnitelman mukaan

Oppikirjat lukuvuonna uuden opetussuunnitelman mukaan Oppikirjat lukuvuonna 2017 2018 uuden opetussuunnitelman mukaan 16- ja 17-ryhmät suorittavat opintonsa uuden OPS:n mukaan. Muutkin voivat valita uuden OPSin mukaisia kursseja. Huom! Joitakin kursseja menee

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUS kurssi 1-2 Lukiosuunta 1-2 SPRO ,60 30,08

OPINTO-OHJAUS kurssi 1-2 Lukiosuunta 1-2 SPRO ,60 30,08 SONKAJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA / Lukuvuosi 2017-2018 Suomalaisen Kirjakaupan tarjous sivu 1 Kanta-asiakaskortilla oppikirja-alennus -20% on voimassa ajalla 1.6-17.9.2017 Muina aikoina saat -10% alennuksen.

Lisätiedot

Noudatat uutta opetussuunnitelmaa vain silloin, jos opiskelusi lukiossa alkaa (tai sen jälkeen)!

Noudatat uutta opetussuunnitelmaa vain silloin, jos opiskelusi lukiossa alkaa (tai sen jälkeen)! KANGASNIEMEN LUKIO / KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT LV. 2016 17 Noudatat uutta opetussuunnitelmaa vain silloin, jos opiskelusi lukiossa alkaa 11.8.2016 (tai sen jälkeen)! Käytettävä kirja Kurssi ISBN Kustantaja

Lisätiedot

Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat:

Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat: Kokemäen lukiossa käytettävät oppikirjat: Kurssi Oppikirja Kustantaja ISBN ÄIDINKIELI ÄI1-9 Mikkola, Koskela, Haapamäki-Niemi ym.: WSOY 951-26300-1 Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja ÄI1-9 Mikkola,

Lisätiedot

Äidinkieli Kurssi 6 (ÄIX6) Vanhan OPSin SÄRMÄ-oppikirja + kurssivihot samaa sarjaa. OTAVA

Äidinkieli Kurssi 6 (ÄIX6) Vanhan OPSin SÄRMÄ-oppikirja + kurssivihot samaa sarjaa. OTAVA 1 PORKKALAN LUKION (VANHA OPS) OPPIKIRJAT LV 2017-2018 Kurssitarjottimen X-kurssit Äidinkieli Kurssi 6 (ÄIX6) Vanhan OPSin SÄRMÄ-oppikirja + kurssivihot samaa sarjaa. OTAVA Ruotsi A Heti alussa kaikille

Lisätiedot