Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2008"

Transkriptio

1 Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2008

2 1 (5) 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on toimia ammatillisena järjestönä ja valvoa Salon seudun kuntien ja kuntayhtymien ja Salon kaupungin palveluksessa olevien viran- ja toimenhaltijoiden ammatillisia, palkkauksellisia ja yhteiskunnallisia etuja sekä ylläpitää ja syventää yhteenkuuluvuutta jäsenistön keskuudessa. Yhdistys seurasi aktiivisesti Salon seudun kymmenen kunnan tapahtuneen yhdistymisen aiheuttamia muutoksia ja pyrki valvomaan siihen liittyen jäsenistönsä etuja. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimi koko kertomusvuoden Tytti Rannikko. 2. Hallinto Yhdistyksen kokoukset Kevätkokous pidettiin Salon Veturitallissa. Kokoukseen osallistui 19 jäsentä. Kokouksen aluksi suunniteltu Lea Tammi-Oleniuksen esittely kukkien keväthoidosta jäi pois esiintyjälle tulleen esteen vuoksi, mutta kokoukseen jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus nauttia sekä ruumiinravintoa herkullisen iltapalan muodossa että hankkia hengenravintoa tutustumalla senhetkiseen valokuvanäyttelyyn muodin maailmasta. Syyskokous pidettiin Salonki & shoppi Salón Esterissä Kokoukseen osallistui 24 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen jälkeen nautittiin maittava iltapala ja kokoukseen osallistujilla oli mahdollisuus tutustua erilaisiin erikoistuotteisiin ja tehdä ostoksia Salón Ester Shopissa. Hallitus Hallitus kokoontui kertomusvuonna 11 kertaa ja käsiteltyjä pykäliä oli 129. Puheenjohtaja Tytti Rannikko, Halikko, osallistui kaikkiin 11 kokoukseen. Varsinaiset jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet Anni Hatakka, Salon seudun kansanterveystyön ky - Sinikka Ojala, Salon seudun kansanterveystyön ky Sirpa Junnila, Halikko - Taina Humalamäki, Halikko Eija Kannisto, Suomusjärvi - Hilkka Heinonen, Suomusjärvi Marjatta Laiho, Salo - Kirsti Tahvanainen, Salon seudun kansanterveystyön ky Hennamari Lotsari, Salon seudun koulutuskuntayhtymä - Sisko Väisänen, Salo Aulis Sorvali, Halikko - Maria Raute, Salon seudun koulutuskuntayhtymä Ritva Virtanen, Salo - Riitta Viljamaa, Salo osallistuminen kokouksiin

3 2 (5) Pääluottamusmies Mervi Silfver osallistui 5 kokoukseen. Yhdistyksen tilintarkastajina toimivat Eeva Kujanpää ja Taina Mecklin. Varatilintarkastajiksi olivat valittuina Maire Rantanen ja Pirjo Simelius. Koko kertomusvuoden yhdistyksen varapuheenjohtajana toimi Ritva Virtanen ja sihteerinä Hennamari Lotsari. Jäsenasian-/taloudenhoitajana toimi Jouni Saarinen, koulutus- ja nuorisovastaavana Sirpa Junnila sekä nettivastaavana Maria Raute. Puheenjohtaja yhdessä sihteerin kanssa hoiti tiedotusvastaavan tehtäviä, hallituksen jäsenet toimivat oman kuntansa ja työpaikkansa yhteyshenkilöinä. Lisäksi yhdistyksen nettisivuilla ja sähköpostin välityksellä on tiedotettu jäsenistölle yhdistyksen toiminnasta ja ajankohtaisista tapahtumista. Myös aluetoimisto on hoitanut oman tiedottamisensa nettisivujen kautta. Toimintavuoden aikana hallitus kokoontui kymmenen kertaa Halikon kunnanviraston tiloissa Halikossa. Vuoden viimeiseen kokoukseen hallitus kokoontui Ravintola Seurahuoneelle Saloon. 3. Toiminta Koulutus Työsuojelun ja yhteistoiminnan teemaseminaari, Varhainen puuttuminen, Vantaa, Mervi Silfver luottamusmiesten ja puheenjohtajien neuvottelupäivät, Forssa, Eija Kannisto Luottamusmiesten teemakurssi, Helsinki, Mervi Silfver ja Taina Humalamäki luottamusmiesten ja puheenjohtajien neuvottelupäivät, Turku, Mervi Silfver, Taina Humalamäki ja Ritva Virtanen Edustukset Jytyn uuden vuoden risteily oli Viking Line, risteilylle osallistui 8 yhdistyksen jäsentä: Taina Humalamäki, Sirpa Junnila, Sinikka Ojala, Tytti Rannikko, Terttu Tuominen, Riitta Viljamaa, Ritva Virtanen, ja Sisko Väisänen. Pääluottamusmies Mervi Silfver on osallistunut mm. seuraaviin kokouksiin ja neuvotteluihin sekä toiminut kokousedustajana seuraavasti: Salon kaupungin valtuustoseminaari, kutsuttuna Salon kaupungin yhteistoimintaelin Salo 2009 henkilöstöryhmän kokous Salo 2009 luottamusmiessopimusneuvottelu Salo 2009 sijoitussuunnitelman esittely toimialoittain Salon kaupungin KVTES järjestelyvaraerä neuvottelutilaisuus Halikon KVTES järjestelyvaraerä neuvottelutilaisuus

4 3 (5) Halikon TS järjestelyvaraerä neuvottelutilaisuus STTK Salon paikallistoimikunnan kokous Työnantajan ja pääsopijajärjestöjen neuvottelu, Halikon kunta Lounais-Suomen alueen aluehallituksen kokouksiin osallistui aluehallituksen jäsenenä Mervi Silfver , ja Jytyn liittokokoukseen osallistuivat liittokokousedustajana pääluottamusmies Mervi Silfver sekä tarkkailijajäsenenä puheenjohtaja Tytti Rannikko. Jyty Turku ry:n Turun Ruissalossa kesäkuussa vietettyyn 90-vuotisjuhlaan yhdistyksen tervehdyksen veivät puheenjohtaja Tytti Rannikko ja varapuheenjohtaja Ritva Virtanen. Muu toiminta Jytyn 90-vuotisjuhliin Särkänniemelle Tampereelle osallistui yhteensä 43 yhdistyksemme jäsentä tai heidän perheenjäsentään. Vuosijuhlan kunniaksi Jytyn jäsenet saivat hankkia itselleen ja perheenjäsenilleen normaalia edullisemman hintaisia elämyslippuja huvipuistoon sekä alueella oli Jytyn toimintaa esittelevä teltta, jossa voi osallistua leikkimielisiin kilpailuihin ja tehtäviin. Yhdistys osallistui linja-autokuljetuskustannuksiin siten, että jäsenelle kuljetuksen hinta oli 5 ja ei-jäsenelle 10. Yhdistyksen jäsenille tarjottiin syksyinen virkistäytymistilaisuus Loistokarille suuntautuneella viihde- ja illallisristeilyllä höyrylaiva Ukko Pekalla Jäseniltä kerättyyn 10 omavastuuseen sisältyi risteilyn lisäksi edestakainen Salo-Turku linjaautokuljetus. Risteilylle osallistui 38 jäsentä. Nordean Salon konttori järjesti ammattiliittojen jäsenille suunnatun terassi-illan , johon ilmoittautui 18 jäsentä. Turun Linnateatterissa järjestettyyn jäseniltaan varattiin 30 lippua ja sinne järjestettiin omakustanteinen linja-autokuljetus Suomusjärveltä. Aiempien vuosien syksyllä tuettua osallistumista Osaava Nainen -messuille ei tuettu vuonna 2008, koska Turun aluetoimistosta saatiin maksuttomia sisäänpääsylippuja messuille. 4. Talous Jäsenmaksu vuonna 2008 oli 1,20 % palkasta. Euromääräistä jäsenmaksua perittiin 6,00 euroa/kk. Eläkeläisjäsenmaksu oli 8,00 euroa/v. Tilinpäätös, tase ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2008 erillisinä asiakirjoina.

5 4 (5) 5. Jäsenistö Jäsenmäärä oli 275, joista eläkeläisjäseniä oli 50. Jäsenmäärän kehitys Jäsenmäärä (joulukuun 31. päivänä), joista eläkeläisjäseniä Koko jäsenistölle jaettiin vuoden 2008 kalenterit. 6. Yleiskatsaus Halikon kunnan ja Salon kaupungin jytyläisten pääluottamusmiehenä on toiminut koko kertomusvuoden 2008 Mervi Silfver Halikosta. Luottamusmiessopimus Uuden Salon luottamusmiessopimusneuvottelut käytiin vuoden 2008 puolella Salon kaupungin kanssa, neuvottelijana toimi pääluottamusmies Mervi Silfver. Sopijaosapuolet ovat Salon kaupunki ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty:n paikallisosasto Jyty Salon Seutu ry nro 372. Jyty Salon Seutu ry 372 sopii myös Jyty Salon Kyvyt ry 371, Varsinais-Suomen Jyty ry 462, Maatalouslomittajat ry:n 271, Suomen Kotipalveluhenkilöt SKH ry 173 ja Maaseudun kehittäjät ry 199 jäsenten puolesta, jotka työskentelevät Salon kaupungissa sopimuksen aikana. Jyty Salon Seutu ry 372 asettaa Salon kaupungissa pääluottamusmiehen, sekä neljä (4) luottamusmiestä ja kolme (3) varaluottamusmiestä, koska yksi varsinaisista luottamusmiehistä toimii varapääluottamusmiehenä. Luottamusmiesvalinnat Jäsenistölle lähetettiin postitse tiedoksi päivätyllä kirjeellä vaalitoimikunnan ehdotus luottamusmiesvalinnoista vaalikaudelle sekä vaalikokouksesta, joka pidettiin klo Salon kaupungin kirjasto Laurin salissa. Vaalikokous Ehdokasasetteluun ei ilmaantunut vastaehdokkaita, joten todettiin sopuvaali syntyneeksi. Ehdokkaana oleva Aulis Sorvari ehdotti, että hänen luottamusmiesehdokas paikalleen valittaisiin varaluottamusmiesehdokas Taina Humalamäki. Kokous hyväksyi ehdotuksen. Yhdistyksen syyskokouksessa luottamusmieheksi valittu Pirkko Päärni ilmoitti, ettei hän voi ottaa luottamusmiehen paikkaa vastaan, mutta on valmis toimimaan varaluottamusmiehenä ja ehdotti vaihtoa Eija Kanniston kanssa.

6 5 (5) Salon seudun Jyty ry:n syyskokouksessa hyväksyttiin, että Eija Kannisto siirretään luottamusmieheksi ja Pirkko Päärni varaluottamusmieheksi. Molemmat ovat antaneet suostumuksensa vaihtoon. Luottamusmiehet ja vastuualueet Pääluottamusmies koordinoi ja vastaa luottamusmiestoiminnasta sekä neuvottelee pääsopijajärjestöjen neuvotteluissa, toimialue koko jäsenistö. Pääluottamusmies Mervi Silfver Varapääluottamusmies ja luottamusmies Ulla Kakko-Paajanen toimistohenkilökunta Luottamusmies Taina Humalamäki terveyskeskus, tekninen Luottamusmies Jari Engström maatalouslomitus Luottamusmies Eija Kannisto kotipalvelu, keittiö, hoitoala Varaluottamusmies Pirkko Päärni (Kanniston vara) Varaluottamusmies Leo Viherä (Engströmin vara) Varaluottamusmies Aulis Sorvali (Humalamäen vara) Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2008 erittäin aktiivista. Hallitus kiittää jäsenistöä vuoden 2008 toiminnasta. Hallitus toivoo myös, että jäsenet osallistuisivat edelleenkin runsain joukoin yhdistyksen tilaisuuksiin. Hallitus

Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2007

Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2007 Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2007 (4). Yleistä 2. Hallinto Yhdistyksen tarkoituksena on toimia ammatillisena järjestönä ja valvoa Salon seudun kuntien ja kuntayhtymien ja Salon kaupungin

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Luottamusmiesten määrä

Luottamusmiesten määrä Vaaliohjeet 20.2.2015 1(3) Luottamusmiesten määrä Kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lmsopimus) mukaan Kirkon alat ry:llä on oikeus valita: yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä

SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä VAALIOHJEET Syksyllä 2006 valittujen luottamusmiesten toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Uudelle toimikaudelle valittavien

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258) 1 (6) Tiehallinnon luottamusmiessopimus 1 Sopimuksen soveltamisala Tiehallinnon ja tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen välisessä luottamusmiestoiminnassa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä.

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. kevätkokous. pidetään tiistaina 17.5.2016 klo 16.30 alkaen Meijän Vintillä, os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. kevätkokous. pidetään tiistaina 17.5.2016 klo 16.30 alkaen Meijän Vintillä, os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 17.5.2016 klo 16.30 alkaen Meijän Vintillä, os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 14 määräämät asiat. Kahvitarjoilu

Lisätiedot

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa Joulun aikaa! Jyty Varkaus Ry Joulukuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Jäsenmaksu 2013 5 Jyty Varkaus ry:n hallitus 2013 6 Jyty Varkaus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki Pöytäkirja 1 (5) Aika: Maanantai klo 16.00 19.00 Paikka: Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki Läsnä: Seppo Kinkki puheenjohtaja Juha Nurmonen sihteeri Kristiina Huff Maria Ruohtula

Lisätiedot

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Kunta-ala 2 1. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN... 3 1.1. KUNTA-ALAN UNIONI... 3 1.2. VAALEJA EDELTÄVÄT TOIMENPITEET... 3 1.3. VAALEISSA VALITTAVAT LUOTTAMUSHENKILÖT...

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2016

JÄSENTIEDOTE 4 / 2016 JÄSENTIEDOTE 4 / 2016 SYYSKOKOUS Aika keskiviikko 30.11.2016 klo 17.30 Paikka Pöyhölän Pappilassa, os. Pöyhöläntie 70, PYHITTY Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2009 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2009 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala Päivitetty 8.11.2016 JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Kunta-ala 2 1. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN... 3 1.1. KUNTA-ALAN UNIONI... 3 1.2. VAALEJA EDELTÄVÄT TOIMENPITEET... 3 1.3. VAALEISSA VALITTAVAT

Lisätiedot

Lokoisaa lokakuuta! Jyty Varkaus Ry Lokakuu 2012. Kuukausitiedote

Lokoisaa lokakuuta! Jyty Varkaus Ry Lokakuu 2012. Kuukausitiedote Jyty Varkaus Ry Lokakuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Itä-Suomen alueen aluekokous 4 Jytyn liittokokous 5 Luottamusmiesvaalit Lokoisaa lokakuuta! 1. Hallituksen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2012

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2012 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen elo- ja syyskuun kokousten päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Puheenjohtaja ja varapääluottamusmies ajalla 17.9.-31.12.2012 4 Haetaan uusia jäseniä

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. SYYSKOKOUS 2018 Aika 4.11.2018 klo 12.00 Paikka Kokous- ja juhlatalo Etappi *22*, Satamakatu 22, Rauma 1. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen aluksi pidettiin lippumenot, jonka jälkeen kuultiin ajankohtaisista asioista.

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä. Tehy ry / Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry työehtosopimus Luottamusmiesvaaliohje LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA KAUDELLE 2017 2019 YLEISTÄ Tehyläisiä työntekijöitä edustaa työehtosopimukseen liittyvissä

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan: YKSITYISEN ENSIHOITOPALVELUALAN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET YLEISTÄ Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksessa on sovittu luottamusmiestoiminnasta ja Tehyyn järjestäytyneiden työtekijöiden oikeudesta valita

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2. OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous 24.4.2019 TK:n Liite 2. Ajankohta Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö Budjetti Määrä TAMMIKUU Hinta/ henkilö

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 7.6.2017 klo 9:00 Paikka: Otaniemi, Maarintie 8, kokoushuone 1596 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 alkoi ELY- keskusten uudistuksella. Tehtäviä hoitamaan Hämeen ELYssä tuli uusia henkilöitä ja organisoituminen vei runsaasti aikaa.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2008 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys!

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys! PÄÄLUOTTAMUSMIESVAALIT Jäsen kokouksessa 28.10.2015 esitettiin Sosiaali- ja terveystoimialalle mukaan lukien Varhaiskasvatus Pääluottamusmieheksi useampia henkilöitä, joten pääluottamusmiehen valitsemiseksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2018 Yksityisalat 2 1. JYTYN TYÖEHTOSOPIMUKSET YKSITYISALALLA... 3 1.1. AVAINTES... 3 1.2. TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS... 3 1.3. YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS...

Lisätiedot

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2014

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2014 1 (10) JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2014 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA LUOTTAMUSMIESVAALIKOKOUS Aika: 2.12.2014 klo 16:15-17:12. Paikka: Lounasravintola Kampsu, Vapaudenkatu 11 Osallistujat: Liitteenä

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs 1 (10 ) JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA TÄYDENNYSVAALI PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN VALITSEMISEKSI Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015 JHL Sääntötiivistelmä 2015 1 (9 ) LIITON SÄÄNNÖT 2 Liiton tarkoitus 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toimii edunvalvonta- ja painostusjärjestönä sekä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Tampereen Tietoliikennetoimihenkilöt TU ry Toimintakertomus 1 Vuosi 2011

Tampereen Tietoliikennetoimihenkilöt TU ry Toimintakertomus 1 Vuosi 2011 Tampereen Tietoliikennetoimihenkilöt TU ry Toimintakertomus 1 1 Yleistä Tampereen Tietoliikennetoimihenkilöt TU ry on ICT-alalla Tampereella ja Pirkanmaalla työskentelevien jäsenten alakohtainen yhdistys.

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva 1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 1.4.2008 kello 18.00 19.00 Paikka Naantalin kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat Jäsenet: Naantali: Markku

Lisätiedot

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat Päivitetty 8.11.2016 JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2016 Yksityisalat 2 1. ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ JOISSAIN JYTYN YKSITYISALOJEN TYÖEHTOSOPIMUKSISSA... 3 1.1. AVAINTES... 3 1.2. TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS...

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2011. Toimihenkilöt 2011 2. Ammattiosaston kevätkokous 07.04.2010, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2010 5 7

JÄSENTIEDOTE 1/2011. Toimihenkilöt 2011 2. Ammattiosaston kevätkokous 07.04.2010, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2010 5 7 Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 1/2011 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2011 2 Ammattiosaston kevätkokous 07.04.2010, klo 16.00 Kevätkokouksen esityslista 3 4 Toimintakertomus vuodelta 2010

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 Yhteistyötoimikunta 19.01.2016 Aika 19.01.2016 klo 14:00-14:38 Paikka Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Luettelo käsitellyistä asioista 1 Kokouksen

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot