Rakennus- ja ympäristölautakunnan ilmoitus tarkastuslautakunnalle vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä tekemästä ponnesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennus- ja ympäristölautakunnan ilmoitus tarkastuslautakunnalle vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä tekemästä ponnesta"

Transkriptio

1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunnan ilmoitus tarkastuslautakunnalle vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä tekemästä ponnesta 463/ /2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Tarkastuslautakunta on pyytänyt kokouksessaan yhdyskuntatekniikan hallintopäällikköä muistuttamaan valtuuston tekemästä ponnesta vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä: 3.2. Neuvontainsinöörin tehtäväkuvan ja tavoitteiden määrittelyn yhteydessä tulee kirjata lupakäsittelyaikojen lyhentyminen rakennusvalvonnassa aikaan sitoen esim. kuuden kuukauden käsittelyaika on vuoden kuluttua neljä kuukautta. Sitä varten lautakunnan tulee päättää tavoiteajat ja niiden mittaamisen tapa, jotta varmistetaan valittavan henkilön työskentelyn suuntautuminen valtuuston tahtotilan mukaisiin asioihin. Myös muun organisaation tavoitekeskusteluissa tulee kirjata sama ajallinen tavoite lupakäsittelyyn, jotta koko henkilöstö tekee työtä tämän tavoitteen eteen. Tarkastuslautakunta toivoo, että ry-lautakunta käsittelee asian vielä tämän vuoden puolella. Valmistelija: johtava rakennustarkastaja Panu Latvala, puh panu.latvala(at)kirkkonummi.fi Ehdotus Johtava rakennustarkastaja: Lautakunta päättää ilmoittaa tarkastuslautakunnalle ponnesta seuraavaa: Määräaikainen neuvontainsinööri on aloittanut Virkamääräyksessä on määrätty kuuden kuukauden koeajasta, joka ei siis ole vielä päättynyt. Toimialan käytännön mukaisesti teknisten sopimuksen mukainen tehtäväkuvaus laaditaan koeajan lopulla, jossa yhteydessä myös tehdään henkilökohtainen arviointi. Teknisten sopimuksen mukainen alustava tehtäväkuvaus on laadittu ja se on valmisteilla yhdessä toimialajohtajan kanssa. Alustavassa tehtäväkuvauksessa on erityisesti painotettu tavoitettavuutta ja sähköisen asioinnin edistämistä palvelunäkökulmasta. Rakennusvalvonta ei vastaa yksinään lupaprosessista. Lupaprosessiin osallistuvat merkittävällä osuudella ainakin kunnan palvelupiste, tontti- ja paikkatietopalvelut sekä usein ympäristönsuojelu.

2 Sähköisen asioinnin eli Lupapiste.fi palvelun uudelleen käynnistyksen yhteydessä ei ole vielä voitu vakiinnuttaa uutta toimintapaa, koska aiemmin sovitut ja vakiintuneet tehtävärajat on tullut arvioida uudelleen. Tähän liittyy tehtävärajauksista sopiminen edelleen eri tahojen kesken ja toiminnan vakiinnuttaminen tuotantokäyttöön. Palvelupisteen rooli on myös muuttunut useiden henkilövaihdosten johdosta ja siellä tuotettujen palvelujen laatu lupaprosessiin on vaihdellut. Tällaiset seikat liittyvät tapaan organisoida tehtäviä osana operatiivista toimintaa. Ilman kokemuksia uudesta toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta on ennenaikaista suunnitella tavoitteita liian tarkkaan. Lautakunta palaa ponnessa esitettyihin asioihin alkuvuodesta 2016 ja käsittelee tavoiteaikoja ja niiden mittaamista. KÄSITTELY: Puheenjohtaja Corinna Tammenmaa ehdotti, että lautakunta palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi vuoden 2016 ensimmäiseen kokoukseen tammikuussa siten, että silloin myös esitellään mittareita lupakäsittelyn ja rakennusvalvonnan muun toiminnan tehostamiseksi. Jäsen Emmi Wehka-aho kannatti puheenjohtajan ehdotusta. Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen. Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta: Lautakunta päätti palauttaa ehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi. Rakennus- ja ympäristölautakunta Lautakunta palautti kokouksessaan asian uuteen valmisteluun. Varsin tavanomaista on, että toiminnan mittaamisessa useimmiten päädytään määrällisiin suureisiin, kuten käsittelyajat. Käsittelyaikoja on tutkittu syvällisemmin ainoastaan osan vuotta 2010, jolta ajalta on tilastotietoa. Artikkelissa Arkkitehti-lehdessä 4/2011 s. 79 Helsingin rakennusvalvonnan virastopäällikkö Lauri Jääskeläinen toteaa seuraavaa: Rakennusvalvonnan tuottavuutta on usein mitattu rakennuslupaprosessin joutuisuudella. Kansainvälisten selvitysten mukaan Suomen rakennuslupaprosessi on ollut maailman toiseksi tai kolmanneksi nopein. Rakennusvalvontaa kehitettäessä kannattaa painopiste kohdistaa muuhun kuin lupaprosessin kestoon.

3 Uuden tilastollisen tiedon hankkiminen ja sen vertailu ilman aiempaa tilastotietoa ei tuota vertailukelpoista tietoa kuin vasta useamman vuoden päästä. Käsittelyaikojen seuranta on tehty avoimeksi ja mahdolliseksi kaikille lautakunnan päätöksen vastauksena valtuustoaloitteeseen perusteella, jossa lupapäätöksiin on päätetty merkitä hakemuksen saapumispäivämäärä ja lisätä myös päivämäärä, jolloin hakija oman huolehtimisvelvollisuutensa osoittamiseksi on täydentänyt asiakirjat siten, että asiassa voidaan valmistella päätösesitys. Tämä koskee myös viranhaltijapäätöksiä, jotka annetaan julkipanon jälkeen. Lupahakemus on mahdollista jättää vireille hyvin puutteellisena. Hakija voi täydentää sitä myöhemmin omasta aloitteestaan tai kehotuksesta. Hakijoiden tahtotila täydentää hakemustaan ja edistää oman asiansa ratkaisua vaihtelee. Rakennusvalvonnan käytäntönä ei tähän asti ole ollut asettaa hallintolain tarkoittamaa määräaikaa kehotukselle puutteellisen asiakirjan täydentämiselle. Kohtuullinen asetettava määräaika voisi olla siis asiasta riippuen esimerkiksi kaksi viikkoa, minkä jälkeen hakemus puutteellisena hylätään ja voidaan tilastollisesti todeta, että lupakäsittelyn kesto on ajallisesti lyhyt. Tällä hetkellä lupahakemusten käsittelyssä selkein viive aiheutuu hakemusasiakirjoissa havaittujen puutteiden korjaamisen kestossa. Hakijalle ilmoitetaan mahdollisimman pian puutteista, täydentämistä tai jopa korjaamista edellyttävistä seikoista. Tällöin hakemuksen tilanteeksi tulee käsin kirjata odottaa asiakkaan toimenpiteitä. Tälle olotilalle ei tietojärjestelmässä ole sen kestoa koskevaa suodatinta, jolla hakijasta johtuva käsittelyajan viivästyminen voitaisiin kompensoida. Rakennusvalvonnan toimivaltaan kuuluvissa lupa-asioissa päätökset valmistellaan hankkeesta esitettyjen asiakirjojen, hankkeen sijainnin, suunnitellun maankäytön, rakennetun ympäristön, luonnonolosuhteiden sekä hankkeen vaikutusten perusteella tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella. Ajatus siitä, että hankkeiden todelliset läpimenoajat olisivat vertailtavissa vastaaviin muihin hakemuksiin, ei ole tilastollisestikaan luotettava. Keskenään vertailukelpoisia hankkeita todellisuudessa on vain äärimmäisen harvoin, koska jo hankkeiden sijainnista johtuen ne eivät ole vertailtavissa, asiakirjat, suunnitelmat tai vastaavat on laadittu erilaisista lähtökohdista tai että hankkeen tavoitteet poikkeavat toisistaan. Lisäksi käsittelyn kestoon todellisuudessa vaikuttavat vireillä olevien asioiden määrän suhde henkilöresursseihin esimerkkinä vuosilomat, sairastumiset tai vielä vakavammat tapahtumat. Rakennusvalvonta ei vastaa yksinään lupaprosessista. Lupaprosessiin osallistuvat merkittävällä osuudella ainakin kunnan palvelupiste, tontti- ja paikkatietopalvelut sekä usein ympäristönsuojelu. Neuvontainsinöörin aloitettua on ryhdytty hakemusten sisäisessä kierrossa soveltamaan ns. sisäisessä kierrossa rinnakkaisprosessia peräkkäisprosessin sijasta. Tämä tarkoittaa, että hakemusasiakirjat voidaan jakaa eri osapuolille samanaikaista käsittelyä varten kun aiemmin koko asiakirjakokonaisuus kiersi käsittelijältä seuraavalle, kuten tontinmittaus, osoiterekisteri,

4 jätevesijärjestelmä tai pelastusviranomainen. Uudenmaan ELY-keskus on kirjeellään ilmoittanut, että naapurin kuulemislausunto maantien naapurina kestää keskimäärin 4-8 viikkoa. Muidenkaan viranomaisten ja lausunnonantajien aikatauluihin rakennusvalvonta ei voi käytännössä vaikuttaa. näitä seikkoja ei voida ottaa huomioon tietojärjestelmissä. Nykyisellään rakennusvalvonnalla ei ole tietojärjestelmien puolesta välineitäkään selvittää lupahakemusten käsittelyaikoja, koska lupien valmistelua tapahtuu käytännössä valtakunnallisessa asiointipalvelussa Lupapisteessä ja hakemukset tuodaan kunnan tietojärjestelmä Factaan vain päätöksen tekemistä varten. Nyt siirtorajapinnan kautta kunnan tietojärjestelmä Factaan siirtyy valtakunnallisesta Lupapiste-asiointipalvelusta hakemuksen ensimmäinen jättämispäivämäärä eikä esimerkiksi päivämäärä, jolloin hakija on täydentänyt hakemuksensa päätöskelpoiseksi tai milloin se on siirretty kunnan Facta-järjestelmään. Lupapisteen järjestelmätoimittaja Solitalla ei ole tarjolla välineitä, joilla Lupapisteestä saa tällaista tietoa tietokannasta käsittelyn eri vaiheista, joilla on merkittävyyttä arvioitaessa viranomaisessa tapahtuvan käsittelyn kestoa. Kunnan hallintosäännön 18 mukaan toimialajohtajat päättävät virkojen, toimien ja henkilöstön siirroista toimialallaan. Rakennusvalvonnan kohdalla rakennustöiden valvojan vakanssin 25% osuus poistettiin rakennusvalvonnasta. Vuoden 2014 lvi-insinöörin virka oli täyttämättä kunnes kunnanhallitus päätti lakkauttaa lvi-insinöörin viran rakennusvalvonnasta. Rakennusvalvonnan resursseista on siten poistunut lähiaikoina 1,25 henkilötyövuotta muihin tehtäviin toimialalla. Neuvontainsinööri on aloittanut , jolloin laskennallinen resurssivaje on osittain korjautunut. Neuvontainsinöörin tehtäväkuvauksen mukainen työpanos suuntautuu sähköisen asioinnin edistämiseen ja rakentamisen lupa-asioiden neuvontaan. Rakennusvalvonnan palveluajatus kahden kuukauden käsittelyajasta rakennuslupa-asioissa täyttää hallintolain vaatimukset odotettavissa olevasta käsittelyajasta. Hallintolain tarkoittama käsittelyajan määritteleminen koskee siis asioita, jotka täyttävät kaikki seuraavat kriteerit: se voi tulla vireille ainoastaan asianosaisen aloitteesta, se ratkaistaan hallintopäätöksellä, se kuuluu viranomaisen toimialan keskeiseen asiaryhmään ja asian käsittelylle ei ole säädetty määräaikaa. Kunnan internet-sivuilla asia tuodaan esille. Poimintoja rakennusvalvontojen internet-sivuilta vertailtavaksi: Lohja Varaudu lupien käsittelyssä 3 kuukauden käsittelyaikaan. Rakennuslupien käsittelyaika pitenee kevään ruuhkan myötä. Hyvinkää Muutoksia rakennusvalvonnan asiakaspalvelussa Lupien käsittely on ruuhkautunut. Rakennusvalvonta ei toimi tällä hetkellä täydellä henkilöstöresurssilla, joten lupien käsittelyajat ovat pidentyneet n. 2-4 kuukauteen.

5 Loviisa Sipoo Helsinki rakennusluvat 2 kk rakennusluvat 2 kk 86 vrk pientalo 133 vrk muut Johtopäätös Rakennusvalvonta voi laatia tilastoja lautakunnan niin päättäessä ponnen mukaisesti käsittelyajoista ainoastaan suoraan järjestelmästä helposti saatavilla tiedoilla ilman erityistä tilastollista käsittelyä. Tällöin on tiedostettava, että käsittelyn keston tilastollinen mittaaminen ei vastaa palveluajatuksen mukaista käsittelyn kestoa, koska käsittelyaika voi sisältää varsin paljon hakijasta johtuvaa tai rakennusvalvonnasta riippumatonta aikaviivettä. Tämä ei osoita tällaisen suoritemittarin luotettavuutta kertoa tosiasiallista viranomaiskäsittelyyn käytettyä ajallista kestoa suhteessa käytössä olevaan henkilöstöön. Tietojärjestelmästä poimitaan toistaiseksi käsittelyaika keskiarvon määrittämistä varten sellaisenaan hakemuksen saapumispäivän ja päätöksen antopäivän erotuksesta uudisrakentamisen osalta, vaikka se ei mittaa palveluajatuksen mukaista viranomaiskäsittelyn prosessia. KÄSITTELY: Puheenjohtaja Corinna Tammenmaa ehdotti, että lautakunta päättäisi jättää asian pöydälle seuraavaan kokoukseen ja ehdotti pohdittavaksi esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyä tai muuta mittaria, jonka avulla voisi valvoa tai mitata toimintaa. Lautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen ja jätti asian pöydälle seuraavaan kokoukseen. Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta: Rakennus- ja ympäristölautakunta Lautakunta päätti jättää asian pöydälle seuraavaan kokoukseen Lautakunta päätti jättää asian pöydälle lautakunnan maaliskuun kokoukseen. Valmistelija: johtava rakennustarkastaja Panu Latvala, puh etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

6 Ehdotus Johtava rakennustarkastaja: Lautakunta päättää ilmoittaa tarkastuslautakunnalle ponnesta seuraavaa: Varsin tavanomaista on, että toiminnan mittaamisessa useimmiten päädytään määrällisiin suureisiin, kuten käsittelyajat. Käsittelyaikoja on tutkittu syvällisemmin ainoastaan osan vuotta 2010, jolta ajalta on tilastotietoa. Artikkelissa Arkkitehti-lehdessä 4/2011 s. 79 Helsingin rakennusvalvonnan virastopäällikkö Lauri Jääskeläinen toteaa seuraavaa: Rakennusvalvonnan tuottavuutta on usein mitattu rakennuslupaprosessin joutuisuudella. Kansainvälisten selvitysten mukaan Suomen rakennuslupaprosessi on ollut maailman toiseksi tai kolmanneksi nopein. Rakennusvalvontaa kehitettäessä kannattaa painopiste kohdistaa muuhun kuin lupaprosessin kestoon. Uuden tilastollisen tiedon hankkiminen ja sen vertailu ilman aiempaa tilastotietoa ei tuota vertailukelpoista tietoa kuin vasta useamman vuoden päästä. Käsittelyaikojen seuranta on tehty avoimeksi ja mahdolliseksi kaikille lautakunnan päätöksen vastauksena valtuustoaloitteeseen perusteella, jossa lupapäätöksiin on päätetty merkitä hakemuksen saapumispäivämäärä ja lisätä myös päivämäärä, jolloin hakija oman huolehtimisvelvollisuutensa osoittamiseksi on täydentänyt asiakirjat siten, että asiassa voidaan valmistella päätösesitys. Tämä koskee myös viranhaltijapäätöksiä, jotka annetaan julkipanon jälkeen. Lupahakemus on mahdollista jättää vireille hyvin puutteellisena. Hakija voi täydentää sitä myöhemmin omasta aloitteestaan tai kehotuksesta. Hakijoiden tahtotila täydentää hakemustaan ja edistää oman asiansa ratkaisua vaihtelee. Rakennusvalvonnan käytäntönä ei tähän asti ole ollut asettaa hallintolain tarkoittamaa määräaikaa kehotukselle puutteellisen asiakirjan täydentämiselle. Kohtuullinen asetettava määräaika voisi olla siis asiasta riippuen esimerkiksi kaksi viikkoa, minkä jälkeen hakemus puutteellisena hylätään ja voidaan tilastollisesti todeta, että lupakäsittelyn kesto on ajallisesti lyhyt. Tällä hetkellä lupahakemusten käsittelyssä selkein viive aiheutuu hakemusasiakirjoissa havaittujen puutteiden korjaamisen kestossa. Hakijalle ilmoitetaan mahdollisimman pian puutteista, täydentämistä tai jopa korjaamista edellyttävistä seikoista. Tällöin hakemuksen tilanteeksi tulee käsin kirjata odottaa asiakkaan toimenpiteitä. Tälle olotilalle ei tietojärjestelmässä ole sen kestoa koskevaa suodatinta, jolla hakijasta johtuva käsittelyajan viivästyminen voitaisiin kompensoida. Rakennusvalvonnan toimivaltaan kuuluvissa lupa-asioissa päätökset valmistellaan hankkeesta esitettyjen asiakirjojen, hankkeen sijainnin, suunnitellun maankäytön, rakennetun ympäristön, luonnonolosuhteiden sekä hankkeen vaikutusten perusteella tapauskohtaisen

7 kokonaisharkinnan perusteella. Ajatus siitä, että hankkeiden todelliset läpimenoajat olisivat vertailtavissa vastaaviin muihin hakemuksiin, ei ole tilastollisestikaan luotettava. Keskenään vertailukelpoisia hankkeita todellisuudessa on vain äärimmäisen harvoin, koska jo hankkeiden sijainnista johtuen ne eivät ole vertailtavissa, asiakirjat, suunnitelmat tai vastaavat on laadittu erilaisista lähtökohdista tai että hankkeen tavoitteet poikkeavat toisistaan. Lisäksi käsittelyn kestoon todellisuudessa vaikuttavat vireillä olevien asioiden määrän suhde henkilöresursseihin esimerkkinä vuosilomat, sairastumiset tai vielä vakavammat tapahtumat. Rakennusvalvonta ei vastaa yksinään lupaprosessista. Lupaprosessiin osallistuvat merkittävällä osuudella ainakin kunnan palvelupiste, tontti- ja paikkatietopalvelut sekä usein ympäristönsuojelu. Neuvontainsinöörin aloitettua on ryhdytty hakemusten sisäisessä kierrossa soveltamaan ns. sisäisessä kierrossa rinnakkaisprosessia peräkkäisprosessin sijasta. Tämä tarkoittaa, että hakemusasiakirjat voidaan jakaa eri osapuolille samanaikaista käsittelyä varten kun aiemmin koko asiakirjakokonaisuus kiersi käsittelijältä seuraavalle, kuten tontinmittaus, osoiterekisteri, jätevesijärjestelmä tai pelastusviranomainen. Uudenmaan ELY-keskus on kirjeellään ilmoittanut, että naapurin kuulemislausunto maantien naapurina kestää keskimäärin 4-8 viikkoa. Muidenkaan viranomaisten ja lausunnonantajien aikatauluihin rakennusvalvonta ei voi käytännössä vaikuttaa. näitä seikkoja ei voida ottaa huomioon tietojärjestelmissä. Nykyisellään rakennusvalvonnalla ei ole tietojärjestelmien puolesta välineitäkään selvittää lupahakemusten käsittelyaikoja, koska lupien valmistelua tapahtuu käytännössä valtakunnallisessa asiointipalvelussa Lupapisteessä ja hakemukset tuodaan kunnan tietojärjestelmä Factaan vain päätöksen tekemistä varten. Nyt siirtorajapinnan kautta kunnan tietojärjestelmä Factaan siirtyy valtakunnallisesta Lupapiste-asiointipalvelusta hakemuksen ensimmäinen jättämispäivämäärä eikä esimerkiksi päivämäärä, jolloin hakija on täydentänyt hakemuksensa päätöskelpoiseksi tai milloin se on siirretty kunnan Facta-järjestelmään. Lupapisteen järjestelmätoimittaja Solitalla ei ole tarjolla välineitä, joilla Lupapisteestä saa tällaista tietoa tietokannasta käsittelyn eri vaiheista, joilla on merkittävyyttä arvioitaessa viranomaisessa tapahtuvan käsittelyn kestoa. Kunnan hallintosäännön 18 mukaan toimialajohtajat päättävät virkojen, toimien ja henkilöstön siirroista toimialallaan. Rakennusvalvonnan kohdalla rakennustöiden valvojan vakanssin 25% osuus poistettiin rakennusvalvonnasta. Vuoden 2014 lvi-insinöörin virka oli täyttämättä kunnes kunnanhallitus päätti lakkauttaa lvi-insinöörin viran rakennusvalvonnasta. Rakennusvalvonnan resursseista on siten poistunut lähiaikoina 1,25 henkilötyövuotta muihin tehtäviin toimialalla. Neuvontainsinööri on aloittanut , jolloin laskennallinen resurssivaje on osittain korjautunut. Neuvontainsinöörin tehtäväkuvauksen mukainen työpanos suuntautuu sähköisen asioinnin edistämiseen ja rakentamisen lupa-asioiden neuvontaan.

8 Rakennusvalvonnan palveluajatus kahden kuukauden käsittelyajasta rakennuslupa-asioissa täyttää hallintolain vaatimukset odotettavissa olevasta käsittelyajasta. Hallintolain tarkoittama käsittelyajan määritteleminen koskee siis asioita, jotka täyttävät kaikki seuraavat kriteerit: se voi tulla vireille ainoastaan asianosaisen aloitteesta, se ratkaistaan hallintopäätöksellä, se kuuluu viranomaisen toimialan keskeiseen asiaryhmään ja asian käsittelylle ei ole säädetty määräaikaa. Kunnan internet-sivuilla asia tuodaan esille. Poimintoja rakennusvalvontojen internet-sivuilta vertailtavaksi: Lohja Varaudu lupien käsittelyssä 3 kuukauden käsittelyaikaan. Rakennuslupien käsittelyaika pitenee kevään ruuhkan myötä. Hyvinkää Muutoksia rakennusvalvonnan asiakaspalvelussa. Lupien käsittely on ruuhkautunut. Rakennusvalvonta ei toimi tällä hetkellä täydellä henkilöstöresurssilla, joten lupien käsittelyajat ovat pidentyneet n. 2-4 kuukauteen. Loviisa Sipoo Helsinki rakennusluvat 2 kk rakennusluvat 2 kk 86 vrk pientalo 133 vrk muut Johtopäätös Rakennusvalvonta voi laatia tilastoja lautakunnan niin päättäessä ponnen mukaisesti käsittelyajoista ainoastaan suoraan järjestelmästä helposti saatavilla tiedoilla ilman erityistä tilastollista käsittelyä. Tällöin on tiedostettava, että käsittelyn keston tilastollinen mittaaminen ei vastaa palveluajatuksen mukaista käsittelyn kestoa, koska käsittelyaika voi sisältää varsin paljon hakijasta johtuvaa tai rakennusvalvonnasta riippumatonta aikaviivettä. Tämä ei osoita tällaisen suoritemittarin luotettavuutta kertoa tosiasiallista viranomaiskäsittelyyn käytettyä ajallista kestoa suhteessa käytössä olevaan henkilöstöön. Tietojärjestelmästä voidaan poimia toistaiseksi käsittelyaika keskiarvon määrittämistä varten sellaisenaan hakemuksen saapumispäivän ja päätöksen antopäivän erotuksesta uudisrakentamisen osalta, vaikka se ei mittaa palveluajatuksen mukaista viranomaiskäsittelyn prosessia. KÄSITTELY: Keskustelun aikana puheenjohtaja Corinna Tammenmaa ehdotti päätösehdotuksen johtopäätöskappaleeseen seuraavia muutoksia: Johtopäätös

9 1. Rakennusvalvonta laatii tilastoja ponnen mukaisesti bruttokäsittelyajoista suoraan järjestelmästä helposti saatavilla tiedoilla ilman erityistä tilastollista käsittelyä. Tällöin on tiedostettava, että käsittelyn keston tilastollinen mittaaminen ei vastaa palveluajatuksen mukaista käsittelyn kestoa, koska käsittelyaika voi sisältää varsin paljon hakijasta johtuvaa tai rakennusvalvonnasta riippumatonta aikaviivettä. Tämä ei osoita tällaisen suoritemittarin luotettavuutta kertoa tosiasiallista viranomaiskäsittelyyn käytettyä ajallista kestoa suhteessa käytössä olevaan henkilöstöön. Tietojärjestelmästä voidaan poimia toistaiseksi käsittelyaika keskiarvon määrittämistä varten sellaisenaan hakemuksen saapumispäivän ja päätöksen antopäivän erotuksesta uudisrakentamisen osalta, vaikka se ei mittaa palveluajatuksen mukaista viranomaiskäsittelyn prosessia. 2. Rakennusvalvonta seuraa asiakastyytyväisyyttä kyselyin ja sitä kautta neuvontainsinöörin viran vaikutusta. Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että lautakunta kannatti yksimielisesti puheenjohtajan ehdotusta. Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta: Lautakunta päätti ilmoittaa tarkastuslautakunnalle ponnesta seuraavaa: Varsin tavanomaista on, että toiminnan mittaamisessa useimmiten päädytään määrällisiin suureisiin, kuten käsittelyajat. Käsittelyaikoja on tutkittu syvällisemmin ainoastaan osan vuotta 2010, jolta ajalta on tilastotietoa. Artikkelissa Arkkitehti-lehdessä 4/2011 s. 79 Helsingin rakennusvalvonnan virastopäällikkö Lauri Jääskeläinen toteaa seuraavaa: Rakennusvalvonnan tuottavuutta on usein mitattu rakennuslupaprosessin joutuisuudella. Kansainvälisten selvitysten mukaan Suomen rakennuslupaprosessi on ollut maailman toiseksi tai kolmanneksi nopein. Rakennusvalvontaa kehitettäessä kannattaa painopiste kohdistaa muuhun kuin lupaprosessin kestoon. Uuden tilastollisen tiedon hankkiminen ja sen vertailu ilman aiempaa tilastotietoa ei tuota vertailukelpoista tietoa kuin vasta useamman vuoden päästä. Käsittelyaikojen seuranta on tehty avoimeksi ja mahdolliseksi kaikille lautakunnan päätöksen vastauksena valtuustoaloitteeseen perusteella, jossa lupapäätöksiin on päätetty merkitä hakemuksen saapumispäivämäärä ja lisätä myös päivämäärä, jolloin hakija oman huolehtimisvelvollisuutensa osoittamiseksi on täydentänyt asiakirjat siten, että asiassa voidaan valmistella päätösesitys. Tämä koskee myös viranhaltijapäätöksiä, jotka annetaan julkipanon jälkeen. Lupahakemus on mahdollista jättää vireille hyvin puutteellisena. Hakija voi täydentää sitä myöhemmin omasta aloitteestaan tai kehotuksesta.

10 Hakijoiden tahtotila täydentää hakemustaan ja edistää oman asiansa ratkaisua vaihtelee. Rakennusvalvonnan käytäntönä ei tähän asti ole ollut asettaa hallintolain tarkoittamaa määräaikaa kehotukselle puutteellisen asiakirjan täydentämiselle. Kohtuullinen asetettava määräaika voisi olla siis asiasta riippuen esimerkiksi kaksi viikkoa, minkä jälkeen hakemus puutteellisena hylätään ja voidaan tilastollisesti todeta, että lupakäsittelyn kesto on ajallisesti lyhyt. Tällä hetkellä lupahakemusten käsittelyssä selkein viive aiheutuu hakemusasiakirjoissa havaittujen puutteiden korjaamisen kestossa. Hakijalle ilmoitetaan mahdollisimman pian puutteista, täydentämistä tai jopa korjaamista edellyttävistä seikoista. Tällöin hakemuksen tilanteeksi tulee käsin kirjata odottaa asiakkaan toimenpiteitä. Tälle olotilalle ei tietojärjestelmässä ole sen kestoa koskevaa suodatinta, jolla hakijasta johtuva käsittelyajan viivästyminen voitaisiin kompensoida. Rakennusvalvonnan toimivaltaan kuuluvissa lupa-asioissa päätökset valmistellaan hankkeesta esitettyjen asiakirjojen, hankkeen sijainnin, suunnitellun maankäytön, rakennetun ympäristön, luonnonolosuhteiden sekä hankkeen vaikutusten perusteella tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella. Ajatus siitä, että hankkeiden todelliset läpimenoajat olisivat vertailtavissa vastaaviin muihin hakemuksiin, ei ole tilastollisestikaan luotettava. Keskenään vertailukelpoisia hankkeita todellisuudessa on vain äärimmäisen harvoin, koska jo hankkeiden sijainnista johtuen ne eivät ole vertailtavissa, asiakirjat, suunnitelmat tai vastaavat on laadittu erilaisista lähtökohdista tai että hankkeen tavoitteet poikkeavat toisistaan. Lisäksi käsittelyn kestoon todellisuudessa vaikuttavat vireillä olevien asioiden määrän suhde henkilöresursseihin esimerkkinä vuosilomat, sairastumiset tai vielä vakavammat tapahtumat. Rakennusvalvonta ei vastaa yksinään lupaprosessista. Lupaprosessiin osallistuvat merkittävällä osuudella ainakin kunnan palvelupiste, tontti- ja paikkatietopalvelut sekä usein ympäristönsuojelu. Neuvontainsinöörin aloitettua on ryhdytty hakemusten sisäisessä kierrossa soveltamaan ns. sisäisessä kierrossa rinnakkaisprosessia peräkkäisprosessin sijasta. Tämä tarkoittaa, että hakemusasiakirjat voidaan jakaa eri osapuolille samanaikaista käsittelyä varten kun aiemmin koko asiakirjakokonaisuus kiersi käsittelijältä seuraavalle, kuten tontinmittaus, osoiterekisteri, jätevesijärjestelmä tai pelastusviranomainen. Uudenmaan ELY-keskus on kirjeellään ilmoittanut, että naapurin kuulemislausunto maantien naapurina kestää keskimäärin 4-8 viikkoa. Muidenkaan viranomaisten ja lausunnonantajien aikatauluihin rakennusvalvonta ei voi käytännössä vaikuttaa. näitä seikkoja ei voida ottaa huomioon tietojärjestelmissä. Nykyisellään rakennusvalvonnalla ei ole tietojärjestelmien puolesta välineitäkään selvittää lupahakemusten käsittelyaikoja, koska lupien valmistelua tapahtuu käytännössä valtakunnallisessa asiointipalvelussa Lupapisteessä ja hakemukset tuodaan kunnan tietojärjestelmä Factaan vain päätöksen tekemistä varten. Nyt siirtorajapinnan kautta kunnan tietojärjestelmä Factaan siirtyy valtakunnallisesta Lupapiste-asiointipalvelusta hakemuksen ensimmäinen

11 jättämispäivämäärä eikä esimerkiksi päivämäärä, jolloin hakija on täydentänyt hakemuksensa päätöskelpoiseksi tai milloin se on siirretty kunnan Facta-järjestelmään. Lupapisteen järjestelmätoimittaja Solitalla ei ole tarjolla välineitä, joilla Lupapisteestä saa tällaista tietoa tietokannasta käsittelyn eri vaiheista, joilla on merkittävyyttä arvioitaessa viranomaisessa tapahtuvan käsittelyn kestoa. Kunnan hallintosäännön 18 mukaan toimialajohtajat päättävät virkojen, toimien ja henkilöstön siirroista toimialallaan. Rakennusvalvonnan kohdalla rakennustöiden valvojan vakanssin 25% osuus poistettiin rakennusvalvonnasta. Vuoden 2014 lvi-insinöörin virka oli täyttämättä kunnes kunnanhallitus päätti lakkauttaa lvi-insinöörin viran rakennusvalvonnasta. Rakennusvalvonnan resursseista on siten poistunut lähiaikoina 1,25 henkilötyövuotta muihin tehtäviin toimialalla. Neuvontainsinööri on aloittanut , jolloin laskennallinen resurssivaje on osittain korjautunut. Neuvontainsinöörin tehtäväkuvauksen mukainen työpanos suuntautuu sähköisen asioinnin edistämiseen ja rakentamisen lupa-asioiden neuvontaan. Rakennusvalvonnan palveluajatus kahden kuukauden käsittelyajasta rakennuslupa-asioissa täyttää hallintolain vaatimukset odotettavissa olevasta käsittelyajasta. Hallintolain tarkoittama käsittelyajan määritteleminen koskee siis asioita, jotka täyttävät kaikki seuraavat kriteerit: se voi tulla vireille ainoastaan asianosaisen aloitteesta, se ratkaistaan hallintopäätöksellä, se kuuluu viranomaisen toimialan keskeiseen asiaryhmään ja asian käsittelylle ei ole säädetty määräaikaa. Kunnan internet-sivuilla asia tuodaan esille. Poimintoja rakennusvalvontojen internet-sivuilta vertailtavaksi: Lohja Hyvinkää Loviisa Sipoo Helsinki Varaudu lupien käsittelyssä 3 kuukauden käsittelyaikaan. Rakennuslupien käsittelyaika pitenee kevään ruuhkan myötä. Muutoksia rakennusvalvonnan asiakaspalvelussa. Lupien käsittely on ruuhkautunut. Rakennusvalvonta ei toimi tällä hetkellä täydellä henkilöstöresurssilla, joten lupien käsittelyajat ovat pidentyneet n. 2-4 kuukauteen. rakennusluvat 2 kk rakennusluvat 2 kk 86 vrk pientalo 133 vrk muut Johtopäätös 1. Rakennusvalvonta laatii tilastoja ponnen mukaisesti bruttokäsittelyajoista suoraan järjestelmästä helposti saatavilla tiedoilla ilman erityistä tilastollista

12 käsittelyä. Tällöin on tiedostettava, että käsittelyn keston tilastollinen mittaaminen ei vastaa palveluajatuksen mukaista käsittelyn kestoa, koska käsittelyaika voi sisältää varsin paljon hakijasta johtuvaa tai rakennusvalvonnasta riippumatonta aikaviivettä. Tämä ei osoita tällaisen suoritemittarin luotettavuutta kertoa tosiasiallista viranomaiskäsittelyyn käytettyä ajallista kestoa suhteessa käytössä olevaan henkilöstöön. Tietojärjestelmästä voidaan poimia toistaiseksi käsittelyaika keskiarvon määrittämistä varten sellaisenaan hakemuksen saapumispäivän ja päätöksen antopäivän erotuksesta uudisrakentamisen osalta, vaikka se ei mittaa palveluajatuksen mukaista viranomaiskäsittelyn prosessia. 2. Rakennusvalvonta seuraa asiakastyytyväisyyttä kyselyin ja sitä kautta neuvontainsinöörin viran vaikutusta.

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 218 08.12.2015 10 26.01.2016 Rakennus- ja ympäristölautakunnan ilmoitus tarkastuslautakunnalle vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2016 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Aika 01.03.2016 klo 17:00-20:25 Paikka Yhdyskuntatekniikan kanslian kokoushuone Kielo, Asematie 3, Kirkkonummi Läsnäolijat Tammenmaa

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 39 03.03.2015 58 14.04.2015 Juoksevan uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella kiinteistölle

Lisätiedot

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta

KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta Osavuosikatsaus I 2018 Käyttötalousosa Investointiosa Tulos- ja rahoituslaskelma RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 2017 TOT 4/2017 TA 2018 TOT 4/2018 Tot

Lisätiedot

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla.

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla. 85 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Rakennus- ja ympäristölautakunta on osa kaupunkiympäristön toimialaa. Koko toimialan strategiset tavoitteet on kuvattu talousarviokirjan

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015 Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan

Lisätiedot

Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen. Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki

Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen. Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki 1 Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki 8.5.2014 2 1. Lupahakemuksen vireille tuloa edeltävä vaihe (hankkeen suunnittelu) Hakemuksen sisältö- ja selvitysvaatimukset

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Aika 26.01.2016 klo 17:00-19:40 Paikka Yhdyskuntatekniikan kanslian kokoushuone Kielo, Asematie 3, Kirkkonummi Läsnäolijat Tammenmaa

Lisätiedot

55 14.04.2015. Rakennuspaikka ÖVERBY, 257-496-0002-0207 Asentajantie 3, 02400 KIRKKONUMMI

55 14.04.2015. Rakennuspaikka ÖVERBY, 257-496-0002-0207 Asentajantie 3, 02400 KIRKKONUMMI Rakennus- ja ympäristölautakunta 55 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-4-OIK viranhaltijapäätöksestä 23.2.2015 72 / Rakennuslupahakemus 15-22-B / Överby 496-2-207, 496-4-113-M-601 ja 496-2-112-M-603 / Konewatt

Lisätiedot

Överby Asuinrakennuksen (rak. v. 1910) purkaminen. Rakennuspaikka: Haapajärvi , Majtorp

Överby Asuinrakennuksen (rak. v. 1910) purkaminen. Rakennuspaikka: Haapajärvi , Majtorp Rakennus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2016 Rakennusvalvonnan ilmoitusasioita Rakennus- ja ympäristölautakunta 26.01.2016 4 Rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat päätökset:

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus 6.1.12 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimialan toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunnan tulosalueet ovat yhteiset palvelut, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja pysäköinninvalvonta. Yhteisiin

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 52 19.04.2017 77 17.05.2017 Rakennustarkastajan valinta, vakanssi 700 039 1821/01.01.01.01/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 19.04.2017

Lisätiedot

23/10.03.00/2013. YMP 26.06.2013 42 Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti

23/10.03.00/2013. YMP 26.06.2013 42 Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti Ympäristölautakunta 42 26.06.2013 Ympäristölautakunta 52 25.09.2013 Ympäristölautakunta 62 24.10.2013 Ympäristölautakunta 42 15.05.2014 Ympäristölautakunta 52 21.08.2014 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1 3125/10.03.00/2015 121 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Laajennuslupa-asia, 2013-1095, Räisäläntie 5, Bique Tomi Matti Johannes ym. Päätöspäivämäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (8) 66 Selitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimenpiteistä yksilöhuollon oikaisuvaatimusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi HEL 2016-009750 T 05 00 01 ESAVI/7439/05.06.02/2016

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUVAT JA LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

YMPÄRISTÖLUVAT JA LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN YMPÄRISTÖLUVAT JA LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN 07.03.2016 Ympäristönsuojelulain uudistaminen, ehdotuksen keskeiset kohdat: Lakiuudistuksen 3. vaihe ollut lausunnolla, lausuntoaika päättyy tänään. Ehdotuksen

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennuslautakunta 16 02.03.2016 Kunnanhallitus 73 18.04.2016 Kunnanhallitus 112 16.05.2016 Kunnanvaltuusto 22 24.05.2016 Maa-ainesluvat ja valvonta 1.7.2016 alkaen 693/10.03.00.09/2016 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristölautakunta

Tekninen ja ympäristölautakunta Tekninen ja ympäristölautakunta Koulutustilaisuus 13.3.2013, Karkkilasali Taina Saari vs. vastaava rakennustarkastaja organisaatio Vastaava rakennustarkastaja Nicole Ahtokivi hoitovapaalla Vs. vastaava

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Rautiosaaren

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta Talousarvio 2020 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 18.9.2019 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja (Markku Aro) Toiminnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä **********

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä ********** Helsingin kaupunki Esityslista 35/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksen maksusta (Östersundom, Kappelintie 70) (b-asia) HEL 2016-005675 T 10 04 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

KOKEMUKSIA VEDENOTTOLUPAPROSESSEISTA Jukka Ikäheimo

KOKEMUKSIA VEDENOTTOLUPAPROSESSEISTA Jukka Ikäheimo KOKEMUKSIA VEDENOTTOLUPAPROSESSEISTA 3.11.2016 Jukka Ikäheimo KOME ESIMERKKITAPAUSTA LÄHIVUOSILTA Hakija Kohde Haettu vesimäärä, m 3 /d Ylikunnallinen ELY-keskus AVI Lakeuden Vesi Oy Karvia (6500) >> 4500

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso ASKOLAN KUNTA 1 Toimielin: 6000 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluosaston tehtävänä on vastata Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kuntien raken-nusvalvonnan

Lisätiedot

Factan ja KuntaNetin integraatio Lupapisteeseen. Road Show 2015

Factan ja KuntaNetin integraatio Lupapisteeseen. Road Show 2015 Factan ja KuntaNetin integraatio Lupapisteeseen Road Show 2015 CGI Group Inc. 2013 Factan ja KuntaNetin Lupapisteintegraatio Lupapiste on Ympäristöministeriön yhteistyössä Solita Oy:n kanssa toteuttama

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomaisen nopea lupaprosessi. Kuopion Al. rakennusvalvonta

Rakennusvalvontaviranomaisen nopea lupaprosessi. Kuopion Al. rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomaisen nopea lupaprosessi Kuopion Al. rakennusvalvonta KUOPION ALUEELLINEN RAKENNUSVALVONTA Kuopion alueellinen rakennusvalvonta vastaa Kuopion ja Suonenjoen kaupunkien rakennusvalvontatehtävistä.

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 Ympäristöministeriön raportteja 12 2008 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2008 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 12 2008 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) Käsiteltävä tässä kokouksessa 203 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta toimeentulotuen käsittelyaikojen ilmoittamisesta kaupungin verkkosivuilla

Lisätiedot

KOVAN DATAN JA PEHMEÄN KOKEMUSTIEDON YHDISTÄMINEN ARVONLUONNIN YMMÄRTÄMISEKSI. Virpi Sillanpää Nina Helander

KOVAN DATAN JA PEHMEÄN KOKEMUSTIEDON YHDISTÄMINEN ARVONLUONNIN YMMÄRTÄMISEKSI. Virpi Sillanpää Nina Helander KOVAN DATAN JA PEHMEÄN KOKEMUSTIEDON YHDISTÄMINEN ARVONLUONNIN YMMÄRTÄMISEKSI TTY Jari Jussila Virpi Sillanpää Nina Helander Solita Timo Lehtonen 3.11.2017 2 TAUSTAA Tekes-hanke, 1.1.2015 31.12.2017 TTY,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso ASKOLAN KUNTA 1 Toimielin: 6000 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluosaston tehtävänä on vastata Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kuntien raken-nusvalvonnan

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010 TEUVAN KUNNAN KIRJASTONJOHTAJAN VIRKA, VAKINAINEN TÄYTTÄMINEN TOISTAISEKSI 3.5.2010 ALKAEN Valmistelija/lisätiedot: Kirjastonjohtaja Raija Hakala p. (06) 2413 4321 koulutusltk 9 Teuvan kunnan kirjastonjohtajan

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Valtiokonttori Sörnäisten rantatie 13 000054 VALTIOKONTTORI Rekisterin nimi Valtiolle.fi - Valtion rekrytointijärjestelmä Henkilötietojen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75

Lisätiedot

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA 2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 73/2018 1 (13) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.10.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 11.10.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 592-594 Päätökset

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2006 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2006 Helsinki 2006 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset

Lisätiedot

2. HAKEMUKSEN TARKASTAMINEN

2. HAKEMUKSEN TARKASTAMINEN VARKAUDEN KAUPUNKI TOIMINTAJÄRJESTELMÄN 1(3) TEKNINEN VIRASTO MENETTELYOHJE B 36/11 YMPÄRISTÖNSUOJELU Revisio 4 10.1.2003 YMPÄRISTÖLUPAKÄSITTELYN MENETTELYOHJE Ympäristölupahakemus tehdään Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2019 Sisällys 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS... 1 2. LÄHTÖKOHDAT... 1 3. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja nro 3 Perheasiain neuvottelukeskuksen johtokunta

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja nro 3 Perheasiain neuvottelukeskuksen johtokunta 2.3.2016 1 Kokousaika Keskiviikko 2.3.2016, klo 16.30 17.30 (virkaan liittyvät haastattelu klo 11.00 16.30) Kokouspaikka Perheasiain neuvottelukeskus, Rauhankatu 14, 3. krs, Hämeenlinna Läsnä Heiskanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kysely rakennuslupakäsittelyn asiakaspalvelusta 2015

Kysely rakennuslupakäsittelyn asiakaspalvelusta 2015 Heinolan kaupunki Kesäkuu 201 / SK, HM Johdanto Tässä tutkimuksessa selvitettiin asiakastyytyväisyyttä rakennuslupakäsittelyyn Heinolan kaupungissa. Kysely lähettiin postitse 19:lle rakennuslupapäätöksen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018 ASKOLAN KUN 1 Toimielin: 6000 Vastuualue: 6100 Vastuuhenkilö: RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUKUN Rakennusvalvonta Antti Ikonen Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

1. Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 203 17.11.2015 18 31.01.2017 Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö 257-488-1-113

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso ASKOLAN KUNTA 1 Valtuustotaso Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluosaston tehtävänä on vastata Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kuntien raken-nusvalvonnan ja ympäristönsuojelun viranomaistehtävistä

Lisätiedot

KARA / Lupalautakunta

KARA / Lupalautakunta KARA / Lupalautakunta Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: TALOUS TP 2015 TA/M 2016 TA 2017 Muutos 2016-2017 1 000 euroa euroa % KARA- / Lupalautakunta 0,0 0,0 0,0 0,0 #JAKO/0! Rakennusvalvonta 243,6

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 YLEISTÄ... 2 2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOSTEN

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009

Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 Ympäristöministeriön raportteja 5 2009 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2009 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 5 2009 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista vuodelle 2007 JULKAISUSARJA 6 2007 Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi (ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittaminen)

Luonnos hallituksen esitykseksi (ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittaminen) Lausunto 20.03.2018 ESAVI/2072/2018 Asia: YM008:00/2015, YM029:00/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi (ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittaminen) 1. Hallituksen esityksen yleisperustelut Yleiset

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

RAKENNUS JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA

RAKENNUS JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUSOSA 62 Kuntatekniikan toimiala RAKENNUS JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 2016 TP 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Toimintatuotot 597 651 628 807 640 000 700 000

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI Kansalaisuusyksikön tehtävistä

KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI Kansalaisuusyksikön tehtävistä TILASTOANALYYSI 2/07 Kansalaisuusyksikkö 12.2.2008 KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOANALYYSI, VUOSI 2007 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä Kansalaisuusyksikön tehtävänä on Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä,

Lisätiedot

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:

Lisätiedot

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä.

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä. 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT Laihian kunnanvaltuuston 27.9.2010 73 hyväksymä. Laihian kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA 19.9.2018 NAANTALIN KAUPUNKI Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Mustikkamaan alueella sijaitseva sahalaitos ja kattilalaitos, Rovaniemi Lappiawood Oy C/o

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734)

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734) Perusturvalautakunta 53 21.05.2014 Perusturvalautakunta 5 28.01.2015 Kunnanhallitus 57 02.03.2015 Kunnanhallitus 68 09.03.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä / Kuntalaisaloite 52/02.05.01/2014 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

LAUSUNTO JA SELVITYS PERHETYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ ULKOISELLA HAULLA

LAUSUNTO JA SELVITYS PERHETYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ ULKOISELLA HAULLA Tarvasjoen kunnanhallitukselle 08.04.2014 LAUSUNTO JA SELVITYS PERHETYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ ULKOISELLA HAULLA Tarvasjoen kunnanhallitus on 31.3.2014 89 pyytänyt lausunnon ja selvityksen perhetyöntekijän

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.12.2012 1 ASIA LUVAN HAKIJA Räiskön-, Paskon- ja Leukalanjärven kunnostuksen rakentamisajan pidentäminen, Kemi ja Keminmaa

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kesä-heinäkuussa lupahakemuksen sisällöksi Kaupungin vaatimuksesta muotoutui kuitenkin seuraavaksi:

Kesä-heinäkuussa lupahakemuksen sisällöksi Kaupungin vaatimuksesta muotoutui kuitenkin seuraavaksi: LIITE 1 Laatinut mainoslaitepaikkoja hakenut konsultti WSP/ Jyrki Paavilainen TAUSTATIETOJA LUPAMENETTELYISTÄ. Tarjouspyynnön mukaisesti lupamenettelyn ja hyväksyttämisen tuli perustua tarjoajan sijoitussuunnitelmaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot