REHTOREIDEN LUKUVUOSIKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "REHTOREIDEN LUKUVUOSIKATSAUS 2013 2014"

Transkriptio

1 YHTENÄISKOULUN VUOSIKERTOMUS

2 REHTOREIDEN LUKUVUOSIKATSAUS Sari Sola Janiina Hertto Sari Tiitta Outi Kylliäinen Yhtenäiskoulun 57. toimintavuosi on päättymässä. Vuosi on ollut koulun toiminnan kannalta kaikin puolin erinomainen ja tapahtumia on jälleen ollut paljon. Yhteistyö vanhempien ja vanhempainyhdistyksen kanssa on ollut erityisen vilkasta ja tästä yhteistyöstä erityiskiitos vanhemmille! Vuosikatsauksessa on poimintoja lukuvuoden mittaisen matkan varrelta. Koulun viikoittain ilmestyvä viikkotiedote on koulumme todellinen vuosikertomus, ja sitä pääsee meistä jokainen lukemaan koulun kotisivujen kautta. ( ) Yhtenäiskoulu on pedagoginen kokonaisuus, jossa yhteistyö perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kesken on luontevaa ja hyödyttää molempia osapuolia. Yhteinen opettajakunta, yhteinen arjen koulutyö ja pedagogien kehittäminen sekä tehokkaassa yhteiskäytössä olevat koulutilat tekevät Yhtenäiskoulusta ainutkertaisen oppilaitoksen Helsingissä. Yhtenäiskoulua tuleekin tarkastella yhtenä kokonaisuutena, eheänä kouluna, jolla on miltei 60-vuotinen historia. Hankkeita olemme haalineet työvuoteemme melkoisesti tai ne ovat löytäneet meidät, kun on noussut tarve muuttaa koulutyötä ja kiinnostus tehdä asioita entistäkin paremmin. Monet hankkeista ovat olleet e-alkuisia, tieto - ja viestintätekniikkaan keskittyviä. Suomalaista kulttuuria, kansainvälisyyttä ja sosiaalisia taitoja emme ole kuitenkaan unohtaneet tänäkään lukuvuonna. Kun opettajat lukuvuoden alussa miettivät teemoja alkavalle vuodelle, esiin nousi ajatus saada lisäoppia oppilaiden vuorovaikutustaitojen ohjaamisessa. Tämän vuoksi opettajille on järjestetty koulutuksia ja keskustelua näistä asioista on käyty vilkkaasti kokouksissa. Myös tutorimme ja peruskoulun uudet tukioppilaat ovat koulutuksessaan keskittyneet ryhmäyttämiskeinoihin ja olleet suurena apuna edistämässä sujuvaa vuorovaikutusta koko kouluyhteisössä. Toinen toistemme kohtaaminen ja arvostuksen osoittaminen on mahdollisuus jokaisena koulupäivänä. Sähköinen asiointi, tiedonhaku ja sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt merkittävästi ja tämän vastapainoksi moni lapsi ja nuori kaipaa harjoitusta todellisen kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen oppimiseen ja ymmärtämiseen. Koulussa oppilaat ja opiskelijat kohtaavat päivän aikana paljon erilaisia ihmisiä ja juuri oma tuttu koulu voi olla tärkeä paikka oppia ihmissuhdetaitoja, joita jokainen tarvitsee elämässään. Koulussamme on jälleen ollut upeita juhlia ja niitä valmisteltaessa oppilaat, opiskelijat ja opettajat ovat olleet todella läheisessä vuorovaikutuksessa. Syyslukukauden loppuun ajoittui kaksi suurta draamaa. Itsenäisyyspäivän näytelmän teemana oli Eino Leino ja runous. Näytelmän käsikirjoitti ja ohjasi äidinkielen lehtori Aino Järvinen, vielä viimeisen kerran, kuten hän itse totesi. Mikä onni, että saimme olla paikalla katsomassa ja kuuntelemassa musiikkia, runojen tulkintaa ja tanssiesityksiä! Kahdeksannen luokan draamakurssilaiset yllättivät meidät ohjaajiensa musiikin opettaja Petra Ainalin ja kuvataiteen opettaja Henna Haaviston nerokkaalla joulujuhlanäytelmällä, joka yhdisti videokuvaa ja perinteistä lavanäyttelemistä. Koko joulukuu kului muutenkin nopeasti luokkien taidokkaita ja humoristisia koulukalenteriesityksiä päivittäin seuraten. Pedagoginen kehittäminen on ollut yksi pääteemamme niin peruskoulussa kuin lukiossa tänäkin lukuvuonna. Itsearvioinnin uudistaminen on ollut peruskoulussa työn alla pitkin vuotta. Tavoitteena on ollut luoda toimivia ja yhteneväisiä käytänteitä, kokeilla ja kehittää niitä palautteen pohjalta. Itsearviointi edistää oppilaan itsetuntemusta, opiskelutaitoja ja opettaa tavoitteiden asettamista. Peruskoulun 9.-luokkalaisille kehitetty lomake napattiin ennakkoluulottomasti lukionopettajan toimesta saman tien myös lukiolaisten käyttöön. Yhtenäiskoulun vahvuudeksi on osoittautunut oppilaslähtöinen ja huolehtiva toimintakulttuuri. Oppilashuoltotyö ja opintojen ohjaaminen nähdään koulussa kaikkien yhteisenä työnä ja tehtävä. Peruskoulussa on ollut lukuvuoden ajan niin sanottu resurssiopettaja erityisopetuksen tiimiä vahvistamassa. Tällä järjestelyllä joustoa ja tarveharkintaa opetuksen toteuttamisessa on entisestään voitu viedä eteenpäin. Ilmiöviikkoa vietettiin Yhtenäiskoulussa maalis-huhtikuun vaihteessa ( ). Oppiainelähtöisestä opetuksesta irtauduttiin täysin ja oppilaat ja opiskelijat keskittyivät koko viikon ajaksi yhteen aihekokonaisuuteen ja projektiin eli ilmiöön. Kun rikotaan perinteisiä oppiainerajoja, luovutaan oppikirjoista ja lähdetään liikkeelle luokkahuoneen ulkopuolelle, on luotettava siihen, että oppilaiden kiinnostus ja motivoituminen asiasta ohjaa oppimista eteenpäin ja avaa uusia näkökulmia. Mitä pienemmistä oppijoista oli kyse, sitä lähempää heidän omaa kokemusmaailmaansa ja ympäristöään aihetta lähdettiin etsimään. Lukiolaiset ideoivat ilmiökokonaisuuksia yhdessä opettajien kanssa. Työskentelyä leimasi ilmiöviikon aikana oppilaiden, opiskelijoiden ja opettajien yhdessä tekeminen ja yhdessä oppiminen. Onnistuimme, koska uskalsimme heittäytyä ja kokeilla. Tunnelma niin opettajienhuoneessa kuin ilmiöpajoissakin oli innostunut ja onnistumisista iloittiin yhdessä. Toiminnallisia työtapoja suosittiin ja koulun kaikki kannettavat tietokoneet, padit ja kamerat olivat kaiken aikaa varattuja, kun heräsi tarve dokumentoida, hakea tietoa, kuvata ja kirjata muistiin tapahtumia. Välitunteja ei välillä muistanut kukaan, kun tekemistä oli niin paljon ja kaikilla hyvä työvire päällä. Käsky oli: rikotaan rajoja ennakkoluulottomasti ja näin myös tehtiin Oppimista tietoverkoissa ja -verkostona on harjoiteltu lukuvuoden jokaisessa jaksossa. Lukiokoulutuksessa tarpeellisiin uudistuksiin saatiin vauhtia, kun ylioppilastutkinnon sähköistämisen aloitusvuosi 2016 ja määränpää, vuosi 2019, tuntuvat olevan jo todella lähellä. Jokainen lukiolainen Yhtenäiskoulussa on tehnyt vuoden aikana useamman ekokeen eri oppiaineissa. Lukuvuoden päätteeksi lukion lyhyen matematiikan 3. kurssin kokeessa testattiin tulevaisuuden yo-koetta vastaavaa ympäristöä, jossa työvälineenä oli läppäri ja Geogebra-ohjelmisto. Toisaalta tekniikan toimiminen jännitti, mutta kokeilusta saatiin arvokasta tietoa. Joukko lukion 1. vuoden opiskelijoita ja opettajia otti keväällä tuntumaa etäopetukseen. Oppituntia saattoi seurata omalla läppärillä missä tahansa, kun opettaja käytti videoneuvotteluvälineistöä luokassa. Nuoret ottivat näppärästi ja ennakkoluulottomasti uuden välineen haltuun. Opettajat pohtivat lisäksi pedagogisia ratkaisuja tilanteessa, jossa kyse ei ollut enää pelkästään tutusta lähiopetuksesta. Verkkopedagogiikka on ollut osa usean Yhtenäiskoulun opettajan täydennyskoulutusta päättyneen lukuvuoden aikana. Ehkä tulevaisuudessa helsinkiläinen lukio-opiskelija voikin valita opetusta mistä tahansa kaupungin lukiosta, jossa oppitunti on tallennettu tai lähetetään tietoverkossa suorana opetustilanteesta. Yhtenäiskoulussa pääsi harjoittelemaan näitä työelämässä ja jatko-opinnoissa tarvittavia digi-taitoja myös peruskouluikäisenä. Samat opettajat ja sama välineistö takasi verkkopedagogiikan kehittämishankkeista oppimisen alakoulusta lukioon. Yhtenäiskoulu on jatkanut jo toista lukuvuotta opetusviraston virallisena vierailukouluna ja kansainvälinen yhteistyö on ollut muutenkin koulun kokoon sopeutettuna runsasta. Yläkoulumme 7- ja 8-luokkalaisista koottu ryhmä osallistui tänäkin vuonna kansainväliseen oppilasvaihtoohjelmaan hollantilaiskoulun kanssa. Vastuuopettajina mukana olivat Katja Nieminen ja Viljami Nykänen. Hollantilaiset vierailivat helmikuussa Helsingissä viikon verran, jonka aikana oli monenlaista tohinaa. Oppilaat ja opettajat viettivät vuorokauden mittaisen leirikoulun luontokeskus Meriharjussa, kävivät Fazerin suklaatehtaalla ja pulkkailivat Paloheinässä. Huhtikuussa koulumme oppilasryhmä lähti Hollantiin vastavierailulle. Viikko sujui aurinkoisissa merkeissä ja erityisesti mieleen jäivät paikallinen urheilulaji, ojanhyppäys, päivän mittainen pyöräilyretki läheisellä saarella sekä vierailu Amsterdamissa. Yhtenäiskoulun lukion toisen vuoden opiskelijoita osallistui kampusyhteistyön puitteissa CERN:ssä järjestetylle tiedeleirille, joka toteutettiin Helsingin luonnontiedelukion, Helsingin medialukion ja Yhtenäiskoulun yhteisenä leirikouluna. Leirille valittiin Yhtenäiskoulusta hakemusten perusteella neljä opiskelijaa. CERN on kansainvälinen hiukkastutkimuskeskus Sveitsissä Genevessä. Siellä tutkitaan maailmankaikkeuden rakenteita törmäyttämällä lähes valonnopeudella liikkuvia hiukkasia. Monet hiukkasfysiikkaan ja maailmankaikkeuden malleihin liittyvät kokeelliset havainnot ovat peräisin CERNissä tehdyistä kokeista. Ohjelmaan kuului ennen matkaa valmisteleva osuus, joka sisälsi asiantuntijaluentoja ja harjoitustöitä Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella. Lisäksi opiskelijat tutustuivat Genevessä YK:n toimitiloihin. Leirille

3 osallistui erittäin motivoitunut ja aktiivinen opiskelijaryhmä. Hienosti laadittu ohjelma alan huippututkijoiden johdolla antoi osallistujille unohtumattoman elämyksen ja toimi ehkä myös suunnannäyttäjänä tulevaan työelämään. Lukio-opiskelijoiden osallisuus koulutyössä konkretisoituu parhaiten, kun järjestetään kursseja, joita opiskelijat ovat itse voineet toivoa. Kotitaloutta ei lukio-opintoihin kuulu, mutta lukiolaiset toivoivat soveltavaa lukiokurssia, jossa voisi oppia vieraan maan ruokakulttuurista ja pääsisi tekemään ruokaa. Peruskoulun kotitalousopettaja Marja Viro suunnitteli Italian ruokakulttuuriin tutustuttavan kurssikokonaisuuden, jolle ilmoittautui niin moni, että ryhmiä syntyi peräti kaksi. Iltaopetuksena toteutetun kurssin aikana koululla työskennelleet saivat tuntea ihanien italoaromien tuoksun, joka levisi kotitalousluokasta. Ruokakulttuurikurssi oli menestys. Molto piacere! ENA8, suullinen kurssi, toteutettiin kampus II -koulujen yhteistyönä samaan tapaan kuin tiedeleiri Cernissä. Kurssiin kuului kolme osaa: Ensimmäinen osa toteutettiin Yhtenäiskoulussa, jolloin mm. suunniteltiin matkaa. Opiskelijat tekivät taustatyötä vierailukohteista ja pitivät suulliset esitykset niistä. Tietoa koottiin myös opiskelijoiden sivustolle nettiin. Toinen osa oli matka Irlantiin, Dubliniin ( ). Opiskelijat puhuivat koko matkan ajan englantia, kuten oli tarkoituskin. Ryhmä tutustui irlantilaiseen kulttuuriin, historiaan ja tärkeimpiin nähtävyyksiin Dublinissa ja sen lähiympäristössä sekä pitivät videoblogia matkan aikana. Kolmantena osana oli kurssin suullinen koe sekä ryhmän editoimat videoblogit ja niistä tehty loppuvideo. Oppilaskuntien hallitusten toiminta on ollut aktiivista ja koko oppilaskunnan osallisuutta vahvistavaa. Peruskoulun oppilaskunnan hallitus on kokoontunut säännöllisesti lukuvuoden aikana. Alaja yläkoulun hallitukset ovat kokoontuneet erikseen, mutta tarpeen mukaan myös yhdessä. Yläkoulun hallitus osallistui Helsingin kaupungin nuorille suunnattuun päihdekasvatusmenetelmä Valintojen Stooriin, sekä Hapessa järjestettyyn Päättäjämiittiin. Hallitus aloitti opetuksen kehittämisprojektin tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoon liittyen. Tämä työ jatkuu tulevana lukuvuonna, kun pitkään odottamamme Ipadit saadaan tilattua koululle kesän aikana. Hallitus järjesti lukuvuoden aikana erilaisia viihtyvyyteen ja hyvinvointiin liittyviä tempauksia, kuten ystävänpäivätempauksen ja vappuriehan. Kaikille luokille hankittiin välituntivälineitä, jotta yhteinen tekeminen ja leikki jatkuisi välituntisin. Vuoden 2014 Ruuti-rahat päätettiin käyttää retkiin. Lisäksi peruskoulun oppilaskunta on hallituksen johdolla laatinut yhteisen lausunnon yhdistämisesityksestä Käpylän alueen kouluverkkotarkastelussa. Osallisuutta ja vaikuttamista on viety luokkiin siten, että mahdollisimman moni koulun oppilas osallistuisi asioiden valmisteluun ja päätöksiin. arvokkaana, että he työtunteja säästelemättä ovat valistaneet päättäjiä, oikoneet väärinkäsityksiä ja lausuneet koulumme säilyttämisen puolesta. Kiitämme koulun säilymisen puolesta tekemästänne työstä ja siitä suuresta uskosta ja luottamuksesta, että Yhtenäiskoulu kannattaa ja pitää säilyttää vielä tulevillekin sukupolville! Näin lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä sanomme haikein mielin jäähyväiset tämän työyhteisön jättäville työntekijöille. Markku Vainio Häiskämme on siirtymässä eläkkeelle 37 vuoden työn jälkeen täällä Yhtenäiskoulussa. Markku on monitaitoinen ja lahjakas pedagogi. Hän on esimerkillään vahvistanut ja vienyt eteenpäin yhtenäiskoulun perusajatuksia: eri-ikäisten lasten ja nuorten yhteistyötä, uteliaisuutta opetuksen jatkuvaan kehittämiseen sekä kulttuurin ja sivistyksen ylläpitämistä koulun arjessa. Hän on työvuosinaan hienovaraisesti perehdyttänyt lukuisia uusia opettajia, oppilaita sekä perheitä Yhtenäiskoulun yhteisöllisyyttä korostavaan ajatteluun. Kiitämme Markkua ja toivotamme hänelle onnellisia eläkepäiviä. Luokanopettaja Minna Lintinen on siirtynyt pysyvästi jatkamaan opetustyötä toisessa oppilaitoksessa. Toivotamme hänelle aktiivisia työvuosia ja kiitämme Yhtenäiskoulussa tehdystä työstä. Kiitokset myös Olli- Pekka Pohjolalle, Janne Riehunkankaalle sekä Anita Paldaniukselle, jotka ovat toimineet määräaikaisissa opetustehtävissä Yhtenäiskoulussa sekä iltapäivätoiminnan ohjaajatiimissä työskennelleelle Ella Gersille. Kiitokset kuuluvat myös Palmian henkilökunnasta toiseen kouluun siirtyneelle Sirkka Salolle sekä perhevapaalle lähteneelle terveydenhoitaja Tanja Hidénille. Rehtoreiden puolesta lausumme kiitokset hyvästä yhteistyöstä myös oppilaille ja opiskelijoille, opettajille, koulun henkilökunnalle, johtokunnalle, vanhempainyhdistykselle sekä kaikille niitä henkilöille, jotka ovat olleet mukana yhteisömme tukemisessa kuluneena lukuvuonna. Aurinkoista kesää kaikille toivottaen! Lukion opiskelijakunnan hallitus on niin ikään kokoontunut säännöllisesti lukuvuoden aikana ja harjoittanut hyvää kokoustoimintaa. Hallitus on järjestänyt koulukuvauksen, vanhojentanssikuvauksen sekä kevään ylioppilaiden kuvauksen. Suurin tapahtuma syksyllä 2013 oli Ruuti-hanke, jonka puitteissa järjestettiin lukion Musailta, johon kutsuttiin myös yhdeksäsluokkalaiset. Tämän jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan seuraavan lukuvuoden Ruuti-hanketta ja oltiin muun muassa ylipormestarinpäivillä keväällä Hallitus haki rahoitusta ensi vuodelle uuteen Musailtaan ja sai sen. Lukion hallitus osallistui myös puurojuhlan järjestämiseen ja päätti muuttaa sen tänä vuonna discoksi. Hallitus on myös rahoittanut erinäisten tapahtumien ruoka- ja tarvikehankkeita. Lukion hallitus on keskittynyt työrauha-asioiden ajamiseen sekä päässyt vaikuttamaan soveltavien kurssien järjestämiseen. Hallitus on pitänyt kuulemistilaisuuksia ja opiskelijat pääsivät vaikuttamaan ja saivat valinnaisen Italian ruokakulttuuri kurssin toteutetuksi. Lisäksi lukion opiskelijakunnan hallitus laati lausunnon Yhtenäiskoulun yhdistämisestä kouluverkkotarkasteluun liittyen. Vihreä Lippu tuo ympäristötyön Yhtenäiskoulun arkeen. Ympäristöoppilaat toimivat aktiivisesti edustaen koko koulua ykkösistä abeihin. Lukuvuotta ovat värittäneet ryhmän järjestämät tapahtumat. Lukuvuosi alkoi Suomen luonnon päivän juhlistamisella ja keväällä huomioitiin maailmanlaajuinen Earth Hour -päivä. Yläkoulun edustajat osallistuivat syksyllä nuorten ilmastokokoukseen ja keväällä lukio tempaistiin ympäristöasioiden pariin teemapäivän kautta. Samalla yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa kasattiin koulun pihalle viljelylaatikko ja laitettiin oppilaiden pyörät kuntoon jo perinteisessä fillaripajassa. Opettajien ympäristöryhmä kiittää jälleen aktiivisia ympäristöoppilaitaan. Tätäkin lukuvuotta on kevätkaudella kuormittanut yllättävä esitys 12-vuotisen eheän Yhtenäiskoulun lakkauttamisesta. Koulun väki, oppilaiden huoltajat ja kouluamme ympäröivä tukijoukko aktivoitui vaikuttamaan ja puolustamaan omaa kouluamme. Kaikki nämä ihmiset pitävät yhteisöämme niin

4 Suomen Palloliiton sekä S-ryhmän Ässäkenttäohjelman kautta. Vanhempainyhdistyksen tavoittelemaksi Ässäkenttäohjelman hakuajaksi on tarkentunut kevät Käpylän ja Koskelan alueella on keväällä 2014 meneillään, ja tähän liittyen saimme tapahtuneen opetusviraston kouluvierailun yhteydessä kuulla Yhtenäiskouluun kohdistuvasta lakkautusuhasta. Vanhempainyhdistys reagoi tilanteeseen välittömästi perustamalla koulumme puolustamiseksi PRO YNK elää -liikkeen, jonka Facebook-sivusto ( keräsi nopeasti asiallemme suuren yleisön. Koululla järjestettyyn keskustelutilaisuuteen saapui lähes satahenkinen keskustelija- ja kuulijajoukko, ja järjestetyssä PRO YNK LIVE -tukikonsertissa kertautui PRO YNK elää -liikkeen sanoma: Yhtenäiskoulu on tärkeä ja korvaamaton koulu, jota ei saa lakkauttaa. YNKin vanhempainyhdistys on halunnut tukea myös muita samankaltaisessa tilanteessa olevia kouluja, ja PRO YNK elää -liikkeen aktiivit ovatkin olleet vahvasti mukana Vanhemmat lähikoulujen puolesta - sekä Tulevaisuuden koulu Helsingissä -ryhmissä Facebookissa ( ja Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys osallistui mm. Vanhemmat lähikoulujen puolesta -ryhmän järjestämään lähikouluja puolustavaan mielenilmaukseen kaupungintalon edustalla Syksyn ensimmäisissä vanhempainilloissa 2013 annettiin rehtorin, opettajien ja vanhempien toimesta infoa vanhempaintoiminnasta sekä valittiin luokkavastaavat vanhempainyhdistyksen toiminnassa: Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys toimi aktiivisesti lukuvuonna Vanhempaintoiminnalla vaikutamme koko kouluyhteisöön sekä siihen, millaiseksi koulua kehitetään, ja tavoitteenamme on tänäkin vuonna ollut kodin ja koulun yhteistyön monipuolinen kehittäminen. Tarvitsemme myös jatkossa kaikkien vanhempien panosta ideointiin ja käytännön toimien sekä erillishankkeiden toteuttamiseen! Vanhempainyhdistyksen toimintaan voi osallistua aktiivisesti monin eri tavoin: toimimalla luokan yhdysvanhempana, kokouksissa käymällä, ideoimalla tai tulemalla auttaviksi käsiksi tapahtumajärjestelyihin. Mitä enemmän osallistujia ja vuorovaikuttajia vanhempien joukosta löytyy, sitä vahvempia olemme kouluyhteisömme kehittämisessä ja lastemme olosuhteiden parantamisessa. Eikä unohtaa sovi sitäkään, että osallistuminen on itsessään palkitsevaa niin kokoukset kuin tapahtumatkin ovat mukavia myös järjestäjille. 1. luokka: Jere Santala ja Elisa Suoraniemi 2. luokka: Sanna Valtonen 3. luokka: Heini Laine ja Riku Saastamoinen 4. luokka: Juhana Lemetti ja Ulla Leinikka 5. luokka: Tuulia Nieminen 6. luokka: Heljä Räty 7. luokka: Despina Sfakiotaki ja Elina Ussa 3. lukio: Arja Malmström Vanhempainyhdistys valitsi vuosikokouksessaan uuden hallituksen, jonka jäseniksi valikoituivat: Sanna Valtonen (puheenjohtaja), Ulla Leinikka (sihteeri), Juhana Lemetti (taloudenhoitaja), Arja Malmström (taloudenhoitaja), Elina Ussa (Helvary-vastaava kevääseen 2014 saakka), Heini Laine, Katariina Lallukka, Vappu Rossi, Heljä Räty, Riku Saastamoinen, Jere Santala ja Elisa Suoraniemi. Hallituksen varajäseniksi valittiin Marius Gabrielsen, Marika Huhtiniemi ja Raili Löyttyniemi. Aktiivisena yhdysopettajanamme toimi lukuvuonna Markku Vainio. Vanhempainyhdistys kokoontuu opettajainhuoneessa jokaisen kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo Tule vaikuttamaan kanssamme! Erityisteemamme toimintakaudella on ollut kulttuuri eri muodoissaan. Kulttuuriteeman mukaisesti vanhempainyhdistys päätti ensimmäisessä kokouksessaan mm. tukea peruskoulun luokkien koulun ulkopuolisia vierailuja kulttuurikohteisiin hankkimalla koulun käyttöön kaksi HSL:n matkakorttia ja niihin arvoa kohteisiin matkustamista varten. Tämän lisäksi edellisen toimintakauden liikunnallinen teema sekä vanhempainyhdistyksen pihaprojekti ovat olleet voimakkaasti läsnä myös tämän toimintakauden toiminnassa. Pitkälti vanhempainyhdistyksen toiminnan tuloksena kaupunki osallistui pihaprojektiin hankkimalla ja asentamalla pihaan kiipeilytelineitä alkusyksyllä 2013, ja vanhempainyhdistyksen oma YNK Liikkeen pihaprojekti on jatkunut monitoimiareenan hankkimiseen tähtäävän toiminnan myötä. Monitoimiareenaa varten on mahdollista hakea avustusta

5 Syyslukukausi 2013 Lukuvuosi alkaa Uusien oppilaiden vanhemmat saivat koulun aloituspäivänä tilaisuuden tutustua toisiinsa perinteisten vanhempainyhdistyksen tarjoamien kahvien äärellä. Vanhempainyhdistys esittäytyi myös vanhempainillassa Vanhempainyhdistyksen pyynnöstä tilaisuudessa esiintyi taidekasvattaja, Annantalon johtaja Kaisa Kettunen, joka puhui vanhempainyhdistyksen vuoden teemaan liittyvistä asioista: taiteen ja kulttuurin tärkeydestä lasten ja nuorten arjessa sekä siitä, kuinka taide ja kulttuuri voivat tukea oppimista ja kasvamista. Peruskoulun syysliikuntapäivä Koulun pyynnöstä vanhempainyhdistys osallistui syysliikuntapäivän järjestelyihin vahvalla panoksella. Päivä toteutettiin työpaja-tyyppisenä toimintana, jossa oppilailla oli mahdollisuus tutustua ja osallistua useaan eri liikunnalliseen lajiin tai aktiviteettiin. Valittavina aktiviteetteina olivat mm. kansantanssi, tanssi, voimistelu, jooga, jalkapallo, koripallo, pihapelit, nelis, kontakti-improvisaatio, japanilainen miekkailu, ihmispyramidin rakentaminen, pyöräily, BMX, skeittaus jne. Vanhempainyhdistys osallistui päivän ideointiin, hankki paikalle suurimman osan työpajojen vetäjistä ja tämän lisäksi muutamat vanhempainyhdistyksen aktiiveista toimivat itse työpajojen ohjaajina. Päivä oli erittäin hyväntuulinen, liikunnallinen ja onnistunut! Herkuttelua venäläisittäin järjestettiin perinteiseen tapaan venäläisen ruuan valmistuskurssi kouluyhteisön jäsenille. Vanhempainyhdistys oli mukana järjestämässä suosittua kokkauspäivää jo 12. kerran. Syysmarkkinat Yhtenäiskoulun perinteiset Syysmarkkinat vietettiin Tarjolla oli muiden vuosien malliin arpajaiset, syötävää, juotavaa, ostettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa sekä ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa. Lisäksi markkinoilta oli tänä vuonna mahdollista ostaa vanhempainyhdistyksen myyntiin tuomia hienoja Yhtenäiskoulu- ja Käpylä-aiheisia kangaskasseja, joiden tuotto menee kokonaisuudessaan YNK Liikkeelle ja pihaprojektille. Markkinat onnistuivat erittäin hienosti, ja vanhempainyhdistys kiittää lämpimästi kaikkia Syysmarkkinoihin osallistuneita: ahkeraa talkooväkeä, arpajaisvoittojen lahjoittajia ja kaikkia syysmarkkinavieraita! Kevätlukukausi 2014 Talvivälinekeräys Avoimien ovien päivänä vanhempainyhdistys ideoi ja toteutti talvivälinekeräystä koululla. Keräyksessä saadut välineet toimivat talviliikunnan varavälineinä liikuntatunneilla. Kiitos kaikille lahjoittajille! Kevätdisko Vanhempainyhdistyksen järjestämä perinteinen alaluokkien kevätdisko tanssahdeltiin Diskon teemana oli tänä vuonna pukeudu idoliksesi, ja paikalla olikin useita tutuiksi sekä vähän tuntemattomammiksikin esikuviksi pukeutuneita diskoilijoita. Ilta oli jälleen kerran täynnä vauhtia, herkuttelua ja kisailua ilmapallokisan, limbon ja tanssikilpailun merkeissä. Kiitos kaikille osallistuneille talkoolaisille sekä ennen kaikkea diskoilijoille! Toukobileet Toukobileet 2014 järjestettiin edellisen vuoden malliin ravintola Nyyrikissä Suuri joukko Yhtenäiskoulun ystäviä täytti Nyyrikin, ja illallisen, tuttujen tapaamisen sekä seurustelun lomassa saimme nauttia hienoista esityksistä: Markku Toikka säestäjineen esitti tunnelmallisen sikermän, Vilmasfolk eli koulun oma abi Vilma Paaso ja hänen ystävänsä lauloivat raikkaasti, pari koulun aiempaa vanhempainyhdistysaktiivia esiintyi kokoonpanolla Hot Shot Senior Sisters, koulun entinen oppilas Kaisa Pylkkänen nauratti yleisöä hulvattomalla stand up -esityksellään ja koulun musiikin opettaja Petra Ainali viihdytti juhlakansaa kauniilla laululla ja pianonsoitolla. Illan odotettuihin kohokohtiin kuului myös Duo Kaihtamattomat eli Markku Häiskä Vainion esiintyminen. Naurun lomassa moni yleisöstä taisi pyyhkäistä silmäkulmiaan, kun pian eläkkeelle siirtyvä Häiskä sai esityksensä jälkeen pitkät suosionosoitukset sekä lisäksi erityismuistamisen Kaisa Pylkkäseltä ja muutamilta muilta ensimmäisiltä YNKin oppilailtaan. Toukobileillalliset huipentuivat illan juontajan Rinna Paatson ja Markku Toikan meklaroimaan taidehuutokauppaan, jonne olimme tänäkin vuonna saaneet lahjoituksina upeita teoksia. Bileet jatkuivat alakerran Iltatähdessä jatkoilla, jossa juhlakansaa viihdytti bilebändi Musta Lista. Illan tuotto, noin 2900 euroa, käytetään koulun oppilaiden harrastustoimintaan sekä pihaprojektiin. Vanhempainyhdistys kiittää kaikkia bileisiin osallistuneita: esiintyjiä, huutokaupan lahjoittajia, järjestelyihin osallistuneita sekä bilevieraita! Joulun tunnelmaa Vanhempainyhdistyksen jouluiset ja herkulliset yllätyspussukat ilahduttivat tänäkin vuonna koko koulun oppilaita juuri ennen joulua. Viisaat tontut olivat myös tällä kertaa pujauttaneet ekaluokkalaisten pussukoihin heijastimet. Henkilökunnan ja opettajien jouluglögit tarjoiltiin Tilaisuus oli jouluisen leppoisa, ja henkilökunta sai hyvin ansaitut kukkatervehdyksensä. Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Sanna Valtonen lausui joulutervehdyksen, ja hyvän joulun toivotusten lisäksi hän mm. puhui Yhtenäiskoulun lämpimästä yhteishengestä sekä muisteli sitä kauan odotettua hetkeä, kun lapset syksyllä pääsivät kiipeilemään ja kokemaan liikunnan riemua uusissa kiipeilytelineissä.

6 PRO YNK LIVE-konsertti PRO YNK elää -liike järjesti Yhtenäiskoulun pihalla sunnuntaina tukikonsertin koulumme säilymisen puolesta. Konsertti tarjosi mahtavan tilaisuuden kaikille Yhtenäiskoulun ystäville ja koko kouluyhteisölle kokoontua yhteen, ja tilaisuudessa todella konkretisoitui PRO YNK elää -liikkeen viesti: Yhtenäiskoulu on tärkeä ja korvaamaton koulu, jota ei saa lakkauttaa. Helteinen sää helli osallistujia, jotka saivat nauttia kerta kaikkiaan upeasta esiintyjäkattauksesta ja herkutella koulun vanhempien talkootyönä leipomista sekä mm. Master Chef -voittaja Mika Tuomolan kokkaamista herkuista. Lisäksi tapahtumassa oli mahdollista osallistua aapiskeräykseen sekä allekirjoittaa Yhtenäiskoulun lakkauttamista vastustava adressi, joka luovutetaan päättäjille. Vanhempainyhdistys kiittää jälleen lämpimästi kaikkia tapahtumaan osallistuneita! Erityiskiitos kaikille talkoolaisille ja esiintyjille! Aapiskeräys Yhtenäiskoulun perinteen mukaisesti koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset saavat koulun abeilta aapiset ensimmäisenä koulupäivänä, ja ekaluokkalaiset saavat myös pitää nämä aapiset muistoksi ensimmäisestä kouluvuodestaan. Keväällä 2014 koululta tuli viesti, jonka mukaan säästösyistä tämänvuotisten ekaluokkalaisten aapiset kierrätettäisiin syksyllä aloittaville ekaluokkaisille. Vanhempainyhdistyksen mielestä Yhtenäiskoulun aapisperinne on arvokas, ja vanhempainyhdistys päättikin turvata perinteen jatkumisen tänä vuonna osallistumalla ekaluokkalaisten aapisten hankintaan. PRO YNK LIVE -konsertissa järjestettiin aapiskeräys, jonka välityksellä konsertin vierailla oli mahdollisuus osallistua aapisten kustannuksiin. Aapiskeräyksen tuotto oli huikeat 536 euroa kiitos! Opettajien ja henkilökunnan kevätkahvit Vanhempainyhdistys osallistui opettajien ja henkilökunnan kevätkahvitilaisuuteen tarjoten osallistujille perinteisesti kuohuviiniä. Ruusuja valmistuville Ylioppilaat ja peruskoulunsa päättävät saivat vanhempainyhdistyksen lahjoittamat ruusut kevätjuhlassa Vanhempainyhdistys osallistui myös stipendien jakamiseen, tänä vuonna entistä suuremmalla panostuksella. Yhteistyö on voimaa Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys toimi aktiivisesti Helsingin vanhempainyhdistysten alueyhdistyksessä Helvary ry:ssä toimintakaudella Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsen Elina Ussa toimi Helvaryn johtokunnan jäsenenä kevääseen 2014 saakka, ja tästä lähtien seuraavan kaksivuotiskauden Helvary-edustajaksemme valittiin puheenjohtajamme Sanna Valtonen. Helvaryvastaavana Sanna tiedottaa vanhempainhdistykselle Helvaryn toiminnasta ja vie Helvaryyn päin YNKin vanhempien viestejä. Kiitos! Vanhempainyhdistys kiittää kaikkia lukuvuoden aikana mukana olleita vanhempia osallistumisesta sekä kannustaa kaikkia muitakin vanhempia tulemaan jatkossa mukaan tempausten ja tapahtumien ideointiin ja järjestelyihin sekä tuomaan uutta näkemystä toimintaamme kukin oman aikataulunsa ja mahdollisuuksiensa puitteissa! Vanhempainyhdistystoiminta ei ole pelkkää organisointia, rahankeruuta ja uurastusta; se on ennen kaikkea mukavaa yhteistyötä ja ystävyyttä sekä Yhtenäiskoulun perhemäisen turvallisen ilmapiirin ylläpitoa. We love YNK! Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry:

7 YHTENÄISKOULUN OPETTAJAT Sola Sari Sari Tiitta rehtori, peruskoulu va.rehtori, opinto-ohjaus, lukio Aalto Arno matematiikka, tietotekniikka Aaltonen Tarja erityisopetus peruskoulu, uskonto (UO) Ainali Petra musiikki Eriksson Angela äidinkieli ja kirjallisuus Haavisto Henna kuvataide Harju Timo uskonto (UO) Hertto Janiina apulaisrehtori peruskoulu, liikunta, terveystieto Hirvonen Timo virkavapaalla , tekninen työ Järvelä Ritva-Leena fysiikka, matematiikka Järvinen Aino äidinkieli ja kirjallisuus Kainulainen Antti historia ja yhteiskuntaoppi Kangas Kaisa virkavapaalla , biologia, maantieto Kindt-Sarojärvi Krista englanti Kuisma Arja erityisopetus, lukio Kuokkanen Jenni espanja Kuokkanen Joonas oppilaanohjaus peruskoulu Kurvonen Elina erityisopetus peruskoulu, biologia, terveystieto Kylliäinen Outi apulaisrehtori lukio, kemia, matematiikka, fysiikka Kähkönen Heli ruotsi Lehto Jarno tekninen työ Lintinen Minna virkavapaalla , luokanopettaja Maatela Mervi virkavapaalla , luokanopettaja Mettänen Hannele uskonto, psykologia, elämänkatsomustieto Nieminen Katja ranska, englanti Nieminen Juha luokanopettaja Niskanen Tiia luokanopettaja Nwakile Päivi matematiikka, kemia, fysiikka Nykänen Viljami englanti, S2-opetus Oksanen Katja filosofia Paldanius Anita englanti Pohjola Olli-Pekka resurssiopettaja Rasilainen Henna luokanopettaja, englanti Reinikainen Asta äidinkieli ja kirjallisuus Riehunkangas Janne biologia, maantieto Sirkiä Pia luokanopettaja Sirviö Sami liikunta, terveystieto Tonteri Esa tekninen työ Vainio Markku luokanopettaja Viro Marja kotitalous Ylikoski Irina luokanopettaja MUU HENKILÖKUNTA Koulusihteeri Kouluisäntä Keittiö Kouluhuoltajat Koulunkäyntiavustajat Gers Ella Hult Anita Isola Petra Nyberg Pia Veli-Jukka Kiiski Dongmei Li Sihvola Jenni Palmian siivouspalvelu Abed Al Din Jamil ATK-tukihenkilö Terveydenhoitaja Lääkäri Psykologi Kuraattori Karanko Raija Hidén Tanja Ahonen Kati Mäki Marja, peruskoulu Päivi-Marjatta Marjo, lukio Anu Kiviranta, peruskoulu Irina Heikkilä-Hänninen, lukio YHTENÄISKOULUN JOHTOKUNTA Jäsenet Huoltajat Ussa Elina, puheenjohtaja Kuusipalo Heli, varapuheenjohtaja Malmström Arja Lemetti Juhana Terviö Jari Opettajajäsen, peruskoulu Niskanen Tiia Opettajajäsen, lukio Kainulainen Antti Varajäsenet Karlsson Nina Malmström Risto Värtö Mikko Rastenberger Anna-Kaisa Terviö Maria Rasilainen Henna Kangas Kaisa Muuta henkilökuntaa edustava jäsen Nyberg Pia Hult Anita Oppilasedustaja, peruskoulu Teklai Abera Rewina Opiskelijaedustaja, lukio Gonzalez Samuel Sihteeri ja esittelijä Sola Sari (peruskoulu) Esittelijä Sari Tiitta (lukio) OPPILASMÄÄRÄT LUOKITTAIN PERUSKOULU 1.lk Tiia Niskanen 25 oppilasta 2.lk Nipa Nieminen 21 oppilasta 3.lk Markku Vainio 24 oppilasta 4.lk Pia Sirkiä 25 oppilasta 5.lk Henna Rasilainen 23 oppilasta 6.lk Irina Ylikoski 31 oppilasta 7.lk Katja Nieminen 15 oppilasta 8.lk Angela Eriksson 16 oppilasta 9A Sami Sirviö 15 oppilasta 9B Päivi Nwakile 18 oppilasta LUKIO 13a Heli Kähkönen 30 opiskelijaa 13b Hannele Mettänen 28 opiskelijaa 12a Henna Haavisto 25 opiskelijaa 12b Outi Kylliäinen 30 opiskelijaa 11a Järvelä Ritva-Leena 25 opiskelijaa 11b Antti Kainulainen 27 opiskelijaa 10ab Asta Reinikainen 15 opiskelijaa

8 OPPILASKUNNAT Alakoulun oppilaskunnan hallituksen jäsenet 1.lk Oiva Lemetti ja Kaisla Lehtinen 2.lk Elias Helpelä ja Roope Sandell 3.lk Saimi Ikkala ja Eemeli Relander 4.lk Nooa Rastenberger ja Aamos Grön 5.lk Elias Koskinen ja Elsa Kohtamäki 6.lk Sini Wartiovaara ja Ohto Virtanen Puheenjohtaja: Sini Wartiovaara Varapuheenjohtaja: Elias Koskinen Sihteeri: Ohto Virtanen Varasihteeri: Elsa Kohtamäki Ohjaava opettaja: Pia Sirkiä Yläkoulun oppilaskunnan hallituksen jäsenet 7A-luokka: Juhana Lehtinen ja Nuutti Nikkola 8A-luokka: Okko Junikka ja Toivo Tuominen 9A-luokka: Ruut Ahonen, Markus Laitala ja Anniina Lappalainen 9B-luokka: Väinö Kuusipalo ja Rewina Teklai Abera Puheenjohtaja: Väinö Kuusipalo Varapuheenjohtaja: Rewina Teklai Abera Sihteeri: Toivo Tuominen Varasihteeri: Ruut Ahonen Tiedottaja: Anniina Lappalainen Varatiedottaja: Okko Junikka Johtokunnan oppilasjäsen: Rewina Teklai Abera Ohjaava opettaja: Marja Viro Lukion oppilaskunnan hallituksen jäsenet LUKUVUODEN TYÖ- JA LOMA-AJAT Yhtenäiskoulun peruskoulussa Syyslukukausi alkaa ti klo Työaika alkaa syksyllä (ti) ja päättyy (la). Syysloma on viikolla (ma) (pe). Joululoma on (su) (ti). Työaika alkaa keväällä (ke) ja päättyy (la). Talviloma on viikolla 8 eli (ma) (pe). Lauantaityöpäivät peruskoulussa: Syysliikuntapäivä Koko koulun syysmarkkinapäivä Avoimet ovet Yhtenäiskoulun lukiossa Syyslukukausi alkaa ma klo 9.00 Työaika alkaa syksyllä (ma) ja päättyy (la). Syysloma on viikolla (ma) (pe). Joululoma on (su) (ti). Työaika alkaa keväällä (ke) ja päättyy (la). Talviloma on viikolla 8 eli (ma) (pe). Lauantaityöpäivä lukiossa: Koko koulun syysmarkkinapäivä Koepäivä LUKUVUODEN JAKSOTUS Yhtenäiskoulussa 1. JAKSO JAKSO JAKSO JAKSO JAKSO Yhteensä 188 päivää R13 Miro Ilvonen Heta Löfman Alisa Saaristo Suvi Särkilahti Merika Kaasalainen R12 Samuel Gonzalez, pj. Anna Joensuu Liisa Kouki August Kuusipalo Mari Nurmi (4 jaksoa) YLIOPPILASTUTKINNON KOEPÄIVÄT AIKATAULUT SYKSYLLÄ 2014 JA KEVÄÄLLÄ R11 Anni Moisio Paula Pihlakari Veera Saksa Anton Salminen Ohjaava opettaja: Asta Reinikainen

9 KEVÄÄLLÄ 2014 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄNEET KEVÄÄN 2014 YLIOPPILAAT Ahonen Ruut Grönroos Atte Hakalin Miia Airaksinen Tommi Haajanen Hannes Hirvensalo Pietari Ohjausryhmä 10AB Honkala Lauri Huolman Joona Ohjausryhmä 11B Josepoff Nana Lehtinen Oskari Hulke Eetu Hyle Leevi Kallioinen Juha Lidman Roope Koivuluoma Simo Kotoulias Thomas Kiiskinen Otto Malmström Tapio Kuusipalo Väinö Laitala Markus Mutanen Taneli Manner Joel Lappalainen Anniina Miettinen Sakari Simola Riku Marttinen Veera Mustajärvi Patrik Mäkäräinen Roosa Immonen Antti Moisio Anni Naskali Noora Nikkola Iikka Laajala Tekla Paaso Vilma Nurmi Venla Orpana Joel Mandunga Belvy Penttinen Emilia Rastenberger Peik Ritvanen Irina Ojala Laura Pihlakari Paula Sarmaja Simon Seppänen Ester Päiväkumpu Juhani Taina Aaro Tekkala Miska Ohjausryhmä 11A Ristevirta Jesse Teklai Abera Rewina Touray Modou Ahola Tiina Sievänen Viivi Turunen Petra Uusi-Pantti Sofia Alitalo Anna Suo-Yrjö Miika Wallenius Ville Vuorenmaa Kaisla Wilén Aapo Autio Aarne Blomqvist Saara Denisov Klaudia Valtimo Hanne Varpa Maija Viiri Matti Ekola Maiju Eriksson Emil Heliniemi Tanja Holm Akseli Holopainen Nasti Ilanko Maaria Innes Maari Kannisto Veera Karhusola Oskari Karjalainen Kare Kiri Roope Koivumäki Jemina Korhonen Atte Kärnä Ville

10 Katso lisää Yhtenäiskoulusta sanoin ja kuvin: YNKin viikkotiedote YNKin blogit YNK Facebookissa Hyvää kesää! Lukiolaiset aloittavat työvuoden maanantaina klo 9.00 Peruskoulu alkaa taas tiistaina kello YHTENÄISKOULU Rehtori Sari Sola, peruskoulu Va.rehtori Sari Tiitta, lukio PL Helsingin kaupunki Käyntiosoite: Louhentie Helsinki Puhelin , Sari Sola Puhelin Faksi Sähköposti: yhtenaiskoulu@edu.hel.fi Kotisivu:

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2009 Yhtenäiskoulu

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2009 Yhtenäiskoulu AIKA 18.3.2009 kello 17.15 1 PAIKKA n opettajainhuone LÄSNÄOLIJAT Minna Tawast, puheenjohtaja Mikko Värtö, varapuheenjohtaja Heikki Hirvonen, saapui klo 17. 45 Antti Salaterä Arja Malmström Arno Aalto

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 9

Viikkotiedote vko 9 Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

Tornion yhteislyseon lukio Tiedote 2014 2015

Tornion yhteislyseon lukio Tiedote 2014 2015 Tornion yhteislyseon lukio Tiedote 2014 2015 TORNION YHTEISLYSEON LUKIO Tiedote. Yhteystietoja ja aikatauluja 2014 2015 YHTEYSTIETOJA 1 Koulun yhteystiedot Opettajat RYHMÄNOHJAUS 2 Ryhmänohjaajat Ryhmien

Lisätiedot

YHTENÄISKOULUN VUOSIKERTOMUS 2012-2013. Yhtenäiskoulun vuosikertomus 2012 2013

YHTENÄISKOULUN VUOSIKERTOMUS 2012-2013. Yhtenäiskoulun vuosikertomus 2012 2013 Yhtenäiskoulun vuosikertomus 2012 2013 YHTENÄISKOULU Rehtori Sari Sola, peruskoulu Va.rehtori Jouni Rasa, lukio PL 3312 00099 Helsingin kaupunki Käyntiosoite: Louhentie 3 00610 Helsinki Puhelin 310 82301,

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 18

Viikkotiedote vko 18 Viikkotiedote 4.5.2018 vko 18 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala SIVU Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta KOKOUSAIKA TIISTAI 3.10.2017 KLO 17.37-19.14 KOKOUSPAIKKA Maunulan ala-aste Puheenjohtaja

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 49

Viikkotiedote vko 49 Viikkotiedote 8.12.2017 vko 49 Ulkohousuista, pipoista ja käsineistä Muistutamme vielä kaikkia siitä, että I-VI-luokkalaisilla täytyy olla ulkohousut välitunteja varten ja kaikilla oppilailla tulee olla

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi)

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi) Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, 30100 Forssa forssan-yhteislyseo.onedu.fi valinnat ja suoritukset: wilma.forssa.fi e-mail: yhteislyseo@forssa.fi viranomaissähköposti: kirjaamo@forssa.fi Puhelinnumerot

Lisätiedot

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio 1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 4.4.2017) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 16

Viikkotiedote vko 16 Viikkotiedote 20.4.2018 vko 16 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille!

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Viikkotiedote 9.5.2018 vko 19 Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Tulevan 1.luokan ensimmäinen vanhempainilta Tulevan ensimmäisen luokan tapaaminen vanhempainillan merkeissä on tiistaina 5.6.2018 klo 17.00

Lisätiedot

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi

OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 7

Viikkotiedote vko 7 Viikkotiedote 16.2.2018 vko 7 Torstaina 22.2. oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 opettajien kouluttautumisen vuoksi. Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla.

Lisätiedot

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio KOULUN YHTEYSTIEDOT OSOITE Harjavallan lukio YHTEYSHENKILÖT Risto Tenhunen Rehtori GSM 0444325321 Satu Metso Koulusihteeri GSM 0444325322 Riitta-Liisa Kortetjärvi Opinto-ohjaus 0444325324 SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@harjavalta.fi

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 17

Viikkotiedote vko 17 Viikkotiedote 27.4.2018 vko 17 Hauskaa vappua! Maanantai 30.4. on koulullamme vapaapäivä. Johtokunta 08.2018 07.2019 Johtokuntaan valitaan yhdeksän jäsentä. Johtokunnassa on ensi kaudelle yksi paikka vapaana.

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät.

Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät. Vihdin lukion ensimmäisen vuoden oppikirjat lukuvuonna 2016-2017 Huom! Syksyllä 2016 lukion aloittavat opiskelevat uuden opetussuunnitelman mukaan. Ole tarkkana, että hankit juuri sen kirjan, joka listassa

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut

yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2015-16 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut 173 1-6 luokkalaisia noin 860 7-9

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

1. JAKSO ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin.

1. JAKSO ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin. 1. JAKSO 12.8. 3.10.2016 ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE 12.8. Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin. Viikko 33 MA 15.8. Opiskeluhuoltoryhmä käy esittäytymässä 1. ryhmissä. TI 16.8. KE

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 8

Viikkotiedote vko 8 Viikkotiedote 23.2.2018 vko 8 Xylitol-pastillit Koulun ruokalassa on pastilliautomaatti, josta saa ottaa xylitol-pastillin ruokailun päätteeksi. Pastilleja on varattu yksi pastilli / oppilas/ päivä. Menneenä

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

ALOITUS S2015 II-tutkinto

ALOITUS S2015 II-tutkinto ALOITUS S2015 II-tutkinto 12.8.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio YHDISTELMÄTUTKINTO Suoritetaan yhtä aikaa ammatillisia opintoja sekä lukio-opintoja ammatillinen

Lisätiedot

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13-

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13- HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 16.9.2016) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19

Viikkotiedote vko 19 Viikkotiedote 18.5.2018 vko 19 Sukset, monot, luistimet ja vaatteet kotiin Koulun naulakoilla on vielä talviurheiluvälineitä. Ne kannattaa kuljettaa kotiin, kun ovat vielä näkösällä. Huolehtikaa myös ylimääräiset

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot 2017 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Viikkotiedote viikko 50

Viikkotiedote viikko 50 Viikkotiedote 16.12.2016 viikko 50 Vuoden viimeisen kouluviikon aikatauluista Keskiviikkona 21.12. koulu loppuu kaikilla oppilailla klo 12. Iltapäiväkerho toimii normaalisti. Illalla joulujuhla. Torstaina

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Pöytyän kunta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen vakanssien sijoittuminen yhtenäiskouluille

Pöytyän kunta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen vakanssien sijoittuminen yhtenäiskouluille Pöytyän kunta ja lukiokoulutuksen vakanssien sijoittuminen ille Elisenvaaran Tehtävänimike Vakanssinumero Vakanssin tämänhetkinen hoitaja Rehtori 550 Mika Virtanen - luokanopettaja, apulaisrehtori 513

Lisätiedot

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO

KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO Vuodesta 1898 alkaen Ylioppilaita jo lähes 12 000 Keski-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen lukio KOKKOLAN YHTEISLYSEON LUKIO KYL VAHVA YLEISLUKIO a Vankka pohja yo-tutkintoon, jatko-opintoihin ja hyvään

Lisätiedot

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS 11.1.2018 - MONITOIMITALO YPSILON JA YLI-MAARIAN KOULU - YLI-MAARIAN KOULUSSA 7. - 9. LUOKALLA - OPETUSSUUNNITELMAAN LIITTYVÄT UUDET TUULET OSALLISUUS, HYVINVOINTI

Lisätiedot

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 Aika: maanantaina 1.10.2018 klo 18 Paikka: Ylä-Fallintie 54, 00690 Helsinki Läsnä: Heidi Antinkari, puheenjohtaja Hanna Vieruaho, huoltajajäsen

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 6

Viikkotiedote vko 6 Viikkotiedote 9.2.2018 vko 6 Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla. Löytyisikö huoltajien keskuudesta halukkaita majoittamaan Snellman-korkeakoulun harjoittelijoita

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA TUMMENNETULLA OLEVAT OPETTAJAT OVAT PÄÄVASTUUSSA AAMUNAVAUKSEN TOTEUT OPETTAJAT OPPILAAT TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA ESITYKSEN AJANKOHTA Kaisa ja Lea pj. Emmi Heikkilä nettiturvallisuu desta Mediataitoviiko

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 3

Viikkotiedote vko 3 Viikkotiedote 19.1.2018 vko 3 Johtokunta Johtokunta kokoontuu ma 22.1.2018 klo 18.00 Ruokalista Steinerkoulun ruokalista löytyy täältä: http://www.edulappi.fi/fi/opiskelijalle/ravintolat/steinerkoulu #steiner_roi

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Ulla Lauttamus edustaja. Tarja Tähkänen alakoulu

Ulla Lauttamus edustaja. Tarja Tähkänen alakoulu JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 3/2010 Johtokunta Yläkoulu ja lukio, Luokka 1038, I krs Yliopistonkatu 1 klo 18.00 20.14 tiistai 30.11.2010 Päätöksentekijät Sami Kalaja Marianne Aho *Anne Kilpeläinen,

Lisätiedot