Tammikuussa jumppaviikkoja, Marketta Lähderinne ensiapukoulutuksessa järjestäytymiskokous Valerianat Dicentra Valerianat Svoli Show

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tammikuussa jumppaviikkoja, Marketta Lähderinne ensiapukoulutuksessa järjestäytymiskokous Valerianat Dicentra Valerianat Svoli Show"

Transkriptio

1 1

2 2 Seuramme 63. toimintakausi nimettiin yhteisöllisyyden ja uudistumisen vuodeksi. Järjestimme itse ja osallistuimme muiden järjestämiin tapahtumiin taas jumppien lisäksi ja koulutimme runsaasti sekä uusia että vanhoja ohjaajia ja johtokuntalaisia sekä Kiuruvedellä että muualla. Halusimme myös antaa liikuntamahdollisuuden perheille, joilla ei taloudellisista syistä ole mahdollisuutta osallistua toimintaamme lahjoittamalla ev.lut. seurakunnan avustuksella jäsenkortteja jumppiimme. Tammikuussa vietimme jälleen avoimia jumppaviikkoja, jolloin oli mahdollisuus maksutta tutustua monipuoliseen jumppatarjontaamme. Suomen Punaisen Ristin kouluttaja Marketta Lähderinne toimi jälleen opastajanamme järjestetyssä ensiapukoulutuksessa, johon osallistui ohjoojia ja talkoolaisia. Johtokunnan järjestäytymiskokous oli 6.1. Valerianat esiintyivät Yläkoulun Tanssin-ja Ystävyyden Päivässä 19.1 Dicentrat ja Valerianat osallistuivat 23.1 Svoli Show tapahtumaan Mäntyharjulla. Helmikuussa Dicentrat osallistuivat Pyhäjärvellä Uuden kuun katselmukseen. Järjestimme kutsukoulutuksen Kiuruvedellä, Jumppakouluohjaaja 3, johon osallistui kahdeksan nuorta omasta seurastamme ja lisäksi kouluttautujia oli Pielavedeltä ja Pyhäsalmesta. Turpeisen Raili majoittti ja huolehti kouluttaja Eeva Laarista ansiokkaasti Hyvän Seuran talouskoulutukseen Kuopiossa osallistuivat Anja Huuskonen, Raili Turpeinen ja Olavi Salo. Johtokunnan suunnittelukokous pidettiin Sinisessä Helmessä Arja Puustinen osallistui AlueConventioniin Leppävirralla 13.2.

3 3 MaaliskuussaOlimme jälleen Kuutamohiihdossa mehutarjoilijoina Osallistuimme Svoli Conventioniin Tampereella Raili Kaikkonen ja Anneli Hautajärvi olivat järjestökoulutus tilaisuudessa, seuran hallinto, Vuorelassa Siilinjärvellä. Huhtikuussa 23.4.kaupunki järjesti yhteistyökumppaneitten kanssa lasten tapahtuman Kuorevirran liikuntaalueella. Neljä nuorta ohjaajaamme oli liikuntahallilla pitämässä jumppa-asemaa kävimme onnittelemassa Pyhäjärven Naisvoimistelijoita 60-vuotis synttäreillä Kiuruveden kaupungin palkitsi jälleen ansioituneita seuratoimijoita: Raili Kaikkonen talkoo,- johtokunta ja ohjaustyöstä, Seija Nevalainen talkootyöstä ja Johanna Ratinen ohjaustyöstä.

4 Toukokuussa Kävimme onnittelemassa Kiuruveden Naislaulajia 70-vuotis juhlan merkeissä Kevätnäytöksen järjestimme teemalla Satujen ihmemaa. Kaikki lasten ja nuorten ryhmät olivat jälleen tehneet upeita esityksiä, talkoolaiset osallistuivat järjestelyihin, lipunmyyntiin ja arpojen myyntiin ja palkintojen hankintaan sekä järjestyksenvalvontaan. Juontajina toimi Yläkoulun luovan ilmaisun ryhmäläisiä. Juhlassa palkittiin Vuoden Nuori Ohjaaja Pauliina Kärkkäinen. 4

5 5

6 6

7 pidettiin aikuisohjaajien, talkoolaisten ja johtokunnan kauden päätös ilta Kärkelässä Sulkavanjärvellä. Kesäkuussa Kesä- ja elokuussa pidettiin kesäjumppaa. Valerianat esiintyivät Yläkoulun kevätjuhlassa 3.6. Järjestettiin lapsille jumppa-asema Peltolan aukion kesätapahtumassa 6.6. Leikittämässä Dicentrat.

8 8 Heinäkuussa 7.7. oli vuorossa taas perinteinen Liikunnallinen ilta-tori. Valerianat ja Dicentrat esittelivät hienoja koreografioitaan ja vierailijoina toimivat Senioritanssijat, joissa on useita kiltalaisiamme mukana. Raili Kaikkonen yleisöjumpan vetäjänä, Anja Huuskonen kertoili KiVon tominnasta ja Kati Huttunen juonsi ammattilaisen ottein.myös Tonkumia heilteltiin. Talkoolaiset huolehtivat varainhankinnasta arpajaisten muodossa. Iskelmäviikon Kiva Kesäpäivätapahtumassa olivat asemaa pitämässä Juuli, Nanna,Raili ja Helmi Vieremän Koitosta tapahtui KiVon toimiston muutto Asematie 5, melkein torin laidalle

9 9 Elokuussa julkaistiin julkaistiin taas seuran lehti, joka jaetaan joka kotiin kertomaan toiminnastamme. Kauden aloituspalaverit pidettiin 17.8.nuorille pitsan voimin ja aikuisille Hillakka mökissä Koivujärvellä Samalla Anneli,kohta 60v, sai osakseen ihanaa huomiota! Nuoret ohjaajat Katja,Janette,Arja ja Senni kävivät esittelemässä toimintaamme Lukiolla sekä Ylä-että Alakoululla. Syyskuussa Varsinaisen jumppakauden alkuun 1.9. järjestimme taas ilmoittautumispäivän. Jumppaajat pääsivät kokeilemaan Voimajumppaa. ja toisessa salissa jäjestettiin puuharata lapsille. Lokakuussa Kia Aminoff piti koulutuksen ohjaajille Sanna Kärkkäinen johdatti ohjaajia ja talkoolaisia PhysioPilateksen metodein varsinkin keskikehon parempaan hallintaan

10 10 Marraskuussa Valmisteltiin Joulunäytöstä ja jumpattiin kovasti. Joulukuussa Joulunäytös järjestettiin Kiurusalissa Kaikki ryhmät olivat jälleen valmistelleet hienot ohjelmat näytökseen teemalla välineet.uskollisuuden Killan juhlallinen kynttiläkulkue aloitti näytöksen ja aikuisten tanssillinen voimistelu ja venyttelyjumppakin esiintyivät. Kati Huttunen hoiti juontotehtävänsä tyylikkäästi. Anja Huuskonen esitti tervehdyssanat.talkoolaiset osallistuivat myymällä arpoja ja lippuja ja avustamalla esiintyjiä pukuhuoneissa.

11 11

12 Jouluateria nautittiin kauden päätteeksi Peltohovissa Valerianat esiintyivät Yläkoulun joulujuhlassa Yhteismyyjäiset järjestimme ensimmäisen kerran pääseuran talkoilla Yleisten järjestelyjen lisäksi meillä oli myyntipöytiä, möimme arpoja, pidimme kahviota ja Dicentrat, Valerianat ja Gloriosat esiintyivät nonstoppina Raili Kaikkosen juontaessa. 12

13 13 Kiuruveden Voimistelijoiden Uskollisuuden Kilta Toiminnasta puheenjohtajan kirjaama vuosikertomus liitteenä. Jäsenten lukumäärä 27 emäntää, 9 veljeä 36 jäsentä yhteensä Jäsenmaksu: 20 Kunniajäsen Kunniajäsen Kunniajäsen, Kiltamuori Kilta-äiti, puheenjohtaja Varapj: seremoniamestari Raha-arkun vartija/rahastonhoitaja: Muistiinmerkitsijä/sihteeri: Johtokunnan jäsen KiVon Yhdyshenkilö Johtokunnan kokouksia Vuosikokouksia Tanssi puffetti Kiltapäivät Ruokailut Esteri Kauhanen Anna-Liisa Tenhunen Hilja Nevalainen Marja Partanen Aino Lappalainen Reino Kumpulainen/Olavi Salo Eila Teittinen Maija Vainio Raili Turpeinen 2krt 2 krt 3 krt 1 krt 1krt

14 14 Koulutustoiminta Aikuisten harrasteliikunta : Hätäensiapukurssi Kiuruvesi (3) Alueconvention Leppävirta (1) Convention Varalassa 19.3 Tampere (2) Ideapäivä Kiuruvesi(1) PhysioPilates Kiuruvesi (4) Rentoutusohjaajakoul Oulu (1) Hyvä Ikä messut Tampere (2) Laila Kämäräisellä runsaasti eri jumppien kursseja Osa koulutuksista itse kustantaen Lasten ja nuorten harrasteliikunta : Hätäensiapukurssi Kiuruvesi (10) Jumppakoulu Kiuruvesi(8) Free Gym koulutus Kuopio (1) Ideapäivä 8.10 Kiuruvesi (12) PhysioPilates Kiuruvesi (6) Toimihenkilö koulutus Hyvän seuran talous Kuopio (3) Hyvän seuran hallinto Siilinjärvi (2) Kiltapäivät Helsinki (1) Toimihenkilöt: Seurassa: Anja Huuskonen Anneli Hautajärvi Anne Härkönen Laila Kämäräinen Raili Kaikkonen Sirpa Pennanen Sini Blomberg Raili Turpeinen Olavi Salo Hanna Nivala Hilkka Tossavainen Tytti Tiilikainen puheenjohtaja, markkinointi varapj, AiLi vastaava sihteeri AiLi-vastaava, ATK nuorisovastaava nuorisovastaava tiedottaja, ATK vastaava talkoo- ja kiltavastaava, järjestyksen valvoja kirjanpitäjä, rahastonhoitaja, järjestyksen valvoja puvustovastaava toiminnantarkastaja toiminnantarkastaja Talkoolaiset: Tarja Kainulainen, Seija Nevalainen, Aune Hyvärinen, Sirkka Auvinen

15 15 Lapset ja nuoret Ohjaajat Svoli jumppakoulu: Nallepaini Lassi Myllylä Minikirput 3-4 v. Raili Kaikkonen, Kevät 2016 Senni Hyvönen Minikirput 3-5 v. Raili Kaikkonen Syksy 2016 Senni Hyvönen Juuli-Maria Pennanen Amarellat 5-6v Johanna Ratinen Kevät 2016 Arja Kauppinen Syksy 2016 Marianna Grof Raili Kaikkonen Helmet 7-8v Milla Kärkkäinen Kevät 2016 Jenni Halonen Helmet 8-9v. Milla Kärkkäinen Syksy 2016 Jenni Halonen Janette Juutilainen Nemesiat 9-10v Nea Pesonen Kevät 2016 Oona Karvonen Ninja Malkki Nea Pesonen Syksy 2016 Senni Hyvönen Juuli-Maria Pennanen Aveniat 10-12v Anni Reinikainen Kevät 2016 Katja Niskanen 11-12v. Anni Reinikainen Syksy 2016 Micaela Ratinen

16 16 Nuorten ryhmät: Gloriosat 13-15v. Pauliina Kärkkäinen Kevät 2016 Hanna Kämäräinen Cicendat Katja Niskanen Nelli Käppi Syksy 2016 (kokoontui 3 kertaa) Minivaliot/Valerianat Jonna Kämäräinen Kevät 2016 Pauliina Kärkkäinen Syksy 2016 Hanna Kämäräinen Dicentrat Jonna Kämäräinen Apuohjaajat Kevät 2016: Juuli Pennanen,Venla Pasanen,Sara Pasanen,Kaisa Oinonen,Marianna Grof, Arja Kauppinen,Micaela Ratinen,Janette Juutilainen,Nelli Käppi Syksy 2016: Kaisa Oinonen Yhteensä lasten ja nuorten ohjaajia 19 Apuohjaajia 9

17 17 Aikuiset Kuntokrossi Paula Tossavainen Heli Tikkanen Lihasvoimajumppa Laila Kämäräinen Elisa Pääkkönen syksy 2016 Sini Blomberg Niska-Selkäjumppa Anneli Hautajärvi Terttu Mertala-Korhonen Anja Huuskonen Arja Puustinen Tanssillinen Voimistelu Anni Leskinen Sirpa Kämäräinen Paula Tossavainen syksy 2016 Venyttelyjumppa kevät 2016 Arja Puustinen Anni Leskinen Terttu Mertala-Korhonen Miesten Kuntovoimistelu Arja Puustinen Terttu Mertala-Korhonen Anja Huuskonen Milla Hiekkaranta Paula Tossavainen Zumba Laila Kämäräinen Pilates Sanna Kärkkäinen kevät 2016(osittain ostopalvelu) (ostopalvelu) aikuisten ohjaajia 14 Ohjaajia yhteensä: 33

18 18 Kokoukset 2 seuran yleiskokousta 9 johtokunnan kokousta 2 saunailtapalaveria kaikille 7 nuorten ja lasten ohjaajapalaveri 2 talkoolaisten palaveria 5 lehti palaveria Jäsenistö: 104 naisia 28 miehiä 127 tyttöjä 19 poikia yhteensä 278 Esiintymiset muualla kuin omissa näytöksissä: Dicentrat 5 krt Valerianat 5 krt Gloriosat 1 krt Aikuisten ryhmät 1 krt Tiedotustoiminta: infot Kiuruvesi lehdessä tapahtumajulisteet liikelaitosten ikkunoissa ja ilmoitustauluilla Seuran lehti jutut alueen muissa lehdissä ohjaajatiedotteet kotisivut Internetissä Face Book sivu Internetissä Taloudellinen toiminta jäsen-ja jumppamaksut kaupungin avustus seuran lehti arpajaisia yhteismyyjäisten järjestelyt esiintymiset ruoka-ja kahvitarjoilua yrityksissä Wc ja talouspaperin myyntiä korukalentereiden myyntiä urheiluvaatteiden myyntiä makeisten myyntiä liikkeen inventaariossa olemista

19 19 Harrastustoiminta Harrastajat kokoontuivat 1-6 kertaa viikossa ja esiintymisryhmät tarvittaessa useammin. Jumppa ryhmissämme liikkui taaskin satoja voimistelijoita sadoilla tunneilla, ja talkoolaisemme,joihin myös suurin osa ohjaajistamme kuuluu, ovat tehneet korvaamatonta työtä,jotta seuramme toiminta jatkuu yhtä monipuolisena ja antoisana kuin ennenkin. Lisäksi järjestimme tai osallistuimme järjestelyihin useissa massaliikuntatapahtumissa, joissa oli satoja osanottajia, joten voimme ilolla todeta järjestäneemme jälleen runsaasti liikutusta kuluneenakin vuonna ja lisäksi erittäin paljon iloa muillekin kuin omille jäsenillemme esiintymällä paljon eri ryhmien kanssa isoilla ja pienillä areenoilla. Olemme myös mukana Kiuruveden kaupungin ja muiden tahojen kanssa valtakunnallisessa hankkeessa Voimaa vanhuuteen. Joten voimme taas todeta: KiVossa Kivvoo Kaekille Omalla Ohtamiärällä! Liitteenä 1.alkuperäinen Uskollisuuden Killan Vuosikertomus 2016 Kiuruvesi Johtokunta

TOIMINTASUUNNITELMA. Kiuruveden Voimistelijat ry

TOIMINTASUUNNITELMA. Kiuruveden Voimistelijat ry 2017 TOIMINTASUUNNITELMA Kiuruveden Voimistelijat ry 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 1 HALLINTO... 2 1.1 Seuran kokoukset... 2 1.2 Johtokunnan kokoukset... 2 1.3 Edustukset... 2 2 TIEDOTUSTOIMINTA... 2 2.1 Sisäinen

Lisätiedot

Kiuruveden Voimistelijat ry:n TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kivossa kivvoo kaekille omalla ohtamiärällä!

Kiuruveden Voimistelijat ry:n TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kivossa kivvoo kaekille omalla ohtamiärällä! Kiuruveden Voimistelijat ry:n TOIMINTAKÄSIKIRJA Kivossa kivvoo kaekille omalla ohtamiärällä! 1. ARVOT Elinikäinen liikunta tavaksi Iloa ja intoa liikunnasta Onnistumisen elämyksiä yhdessä toimien Kunnioita

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset Alaosasto perustettu , jolloin paikalla 17 eläkeläistä

Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset Alaosasto perustettu , jolloin paikalla 17 eläkeläistä Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset 1976 2016 Alaosasto perustettu 23.2.1976, jolloin paikalla 17 eläkeläistä Hallitukset Jäsenmäärä 1976? Eino Mäkinen Aino Antila Erik Pauli Liisa

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Uimareita yht 105 Uintikertoja yht 204 Naiset Uinteja vuosittain 46 52 34 31 Sukunimi Etunimi 2005 2006 2007 2008 Adler Maria 70 4 Uintiaika 00:00,0 10:19,1 09:33,9

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara KYSTERIN HANKINTAORGANISAATIO 1 Organisaatiomalli PALVELUALUE Merja Matilainen KYS/Kysteri Pl 1777 70211 Kuopio KYSTERI PALVELUYKSIKÖT Leppävirta Heli Markkanen vastuukäyttäjä Nilakka Martta Kolehmainen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

Kiuruveden Voimistelijat

Kiuruveden Voimistelijat Kiuruveden Voimistelijoiden tiedotuslehti vk 35-36 -2014 60 vuotta! Ilmoittautumispäivä yläkoululla 4.9.2014 klo 18.00 20.00 Maksut voi suorittaa pankkiin FI09 4783 1020 0333 07 (Poppia Kiuruvesi). Kuittia

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT

KIURUVEDEN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT LIIKUNTAKALENTERI Tähän liikuntakalenteriin on koottu kiuruvetisille ikäihmisille ja erityisryhmille soveltuvat liikuntaryhmät toimintakaudella 2017-2018. Kiuruveden kaupunki Liikuntapalvelut Kiuruveden

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

KULTTURELLI , Iisalmen Kulttuurikeskus LAJIT, TUOMARISTO JA ESIINTYMISJÄRJESTYS

KULTTURELLI , Iisalmen Kulttuurikeskus LAJIT, TUOMARISTO JA ESIINTYMISJÄRJESTYS Ovella: Sonkajärven Ns 09.00 Päivi Ålander-Kaurala ja Taito Kainulainen 10.45 Päivi Ålander-Kaurala ja Taito Kainulainen LAULU Luokka 270 Sarja alle 10v. (2006 ja myöh. syntyneet) (15) Ira Kananen Pinja

Lisätiedot

1 Keminmaan Naisvoimistelijat Lileata Don't be ordinary Show-näytös: Tanssillinen voimistelu

1 Keminmaan Naisvoimistelijat Lileata Don't be ordinary Show-näytös: Tanssillinen voimistelu Show Suoritusjärjestys Seura Joukkueen nimi Koreografian nimi Sarja klo 12.30 Avauspuheenvuoro, Arto Niemelä Show-näytössarjojen tuomareiden esittely 1 Keminmaan Naisvoimistelijat Lileata Don't be ordinary

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi. Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Kiuruveden Voimistelijoiden 60-vuotisjuhlalehti vk 35-2013. Tanssin hurmaa kevätnäytöksessä Vielä tulee päivä

Kiuruveden Voimistelijoiden 60-vuotisjuhlalehti vk 35-2013. Tanssin hurmaa kevätnäytöksessä Vielä tulee päivä 1953 2013 Kiuruveden Voimistelijoiden 60-vuotisjuhlalehti vk 35-2013 Tanssin hurmaa kevätnäytöksessä Vielä tulee päivä Liity mukaan iloiseen seuraan! Zumba-tunnilla Yhdessä on kiva liikkua! Kisamarssille

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Tiistai 20.2.2018 klo 18 - Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti Happonen

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus 2013-2014 Jyväskylän nuorisovaltuusto kaudella 2013-2014 retkellä Helsingissä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto 2.5.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika torstaina 2.5.2019 klo 18.00-19.52 Paikka Osallistujat: Jäsenet:

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017

Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017 Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017 M8 V 1km 3 11.01.00 VAKANTTI 4 11.01.30 VAKANTTI 5 11.02.00 40370065Iivanainen Tomi Suonenjoen Vasama 6 11.02.30 40345427Komu Juha Iisalmen

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET. P7 40 m. Tuuli: NWND. 1. Antoni Rose 7, Elias Karvonen 8, Arttu Heiskanen 8, Anttoni Auvinen 8,46

OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET. P7 40 m. Tuuli: NWND. 1. Antoni Rose 7, Elias Karvonen 8, Arttu Heiskanen 8, Anttoni Auvinen 8,46 OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET P7 40 m 1. Antoni Rose 7,98 2. Elias Karvonen 8,06 3. Arttu Heiskanen 8,30 4. Anttoni Auvinen 8,46 5. Matias Varis 8,84 P7 Pituus 1. Antoni Rose 2,70 2. Matias Makkonen

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 18.50 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Saldo 30.4.2014 679.77 Käteiskassa 30.4.2014 240.95

Saldo 30.4.2014 679.77 Käteiskassa 30.4.2014 240.95 Kauden 2014-2015 tilitapahtumat (tilikausi 1.5.2014-31.5.2015) Saldo 30.4.2014 679.77 Käteiskassa 30.4.2014 240.95 toukokuu.2014 Tulot Menot Kanuuna 148 Tankkari saunamaksu 100 Urheilutalo 147.5 Yhteensä

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus Finland Inner Wheel Unique&United Ainutlaatuiset Yhdessä Vuosikertomus 1.7.2015-30.6.2016 Kansallisen neuvoston toiminta käynnistyi huomaamattomasti, koska sama henkilö jatkoi vielä presidenttinä ja kansallisena

Lisätiedot

Suomen Cup - Keuruu Naiset 5,4 km

Suomen Cup - Keuruu Naiset 5,4 km 11.1.014-700 m 1 75 318518 Heini Hokkanen 6:51. (1) 13:3.0 0.0 68 3185343 Susanna Saapunki 6:59.4 (3) 13:46.1 +14.1 3 90 3185114 Laura Mononen 6:57.0 () 13:57.4 +5.4 4 81 3185089 Maija Hakala 7:07.0 (4)

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8 Sivu 1/6 Tulokset Iivo CUP 2019 02.02.2019 N8 1 km 1 Anni Kalilainen 40468222 Pieksämäen Veikot 05:55.8 2 Iina Anni Emilia Toikkanen 60300763 Rautalammin Urheilijat 06:31.7 3 Aino Myllylä 60298081 Kiuruveden

Lisätiedot

Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset. Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset

Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset. Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset TYKY-SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Hallintokeskus Aamujumppa Kunnantalon Marjut Rita Valtuustosali Perjantaisin klo 8.15-8.30 Työterveyshuollon kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä Kunnantalon Työterveyshuolto/työsuojelu/

Lisätiedot

Kongressijäerjestäjäkysely 2013

Kongressijäerjestäjäkysely 2013 Kongressijäerjestäjäkysely 23 kuviot Finland Convention Bureau Taloustutkimus Oy, 8.3.2 Christel Nummela T-65, FCB, Delegaattitutkimus 23, Kuviot, CN 2..22 2 Sisällysluettelo dia Kongressivieraiden määrän

Lisätiedot

Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä!

Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! Toimintakertomus 2016 Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! Vuonna 2016 TAJUssa liikuttiin paljon. 723 alle 20vuotiasta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu T U L O K S E T Maaningan Mahti :59. Sija Nimi Seura Lähtönro Loppuaika Ero

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu T U L O K S E T Maaningan Mahti :59. Sija Nimi Seura Lähtönro Loppuaika Ero Miehet 8 vuotta 1 km P - 3. 40471770 Antti Tanskanen Iisalmen Visa Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 7 5.38,9 2. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 8 6.09,5 0.30,6 3. Lilja Pekonen

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 28.3.2017 klo 17, kahvit ennen kokousta. Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä 18.8.2016 sarake 1808 TULOKSET P6-7 40 m 2009-2010 1. Reko Ronkainen 2009 7,59 2. Nikolas Goman 2009 7,85 3. Veeti Pesonen 2009 8,05 4. Eetu Nousiainen 2009 8,11

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Marraskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Nyt myynnissä ILOn kalenteri vuodelle 2018 Pysy liikkeessä myös

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 23.2.2016 klo 17.00 18.30 Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, C-rappu 2.kerros Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YHTEYS Lapinlahden Helluntaiseurakunnan tiedotuslehti Heinäkuu 2012 LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA www.lapinlahdenhelluntaiseurakunta.fi YH TE YS -l e h ti ilmestyy kuukauden 1. sunnuntaina. Aineisto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. kevätkokous. pidetään tiistaina 17.5.2016 klo 16.30 alkaen Meijän Vintillä, os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. kevätkokous. pidetään tiistaina 17.5.2016 klo 16.30 alkaen Meijän Vintillä, os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 17.5.2016 klo 16.30 alkaen Meijän Vintillä, os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 14 määräämät asiat. Kahvitarjoilu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 RUOVEDEN NAISVOIMISTELJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Ruoveden Naisvoimistelijat ry on aikaansa seuraava, arvostettu, tunnettu ja aktiivinen liikuntaseura. Sinettiseurana RNV on myös edelläkävijä

Lisätiedot

Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m

Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,62 Seinäjoki 17.3.07 2 Puolakka Mariel HLK 191191 11,90 Helsinki 19.12.06

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 5/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 13.9.2017 klo 18 18.24 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi Naiset 10,0 km (P)

Suomen Cup - Rovaniemi Naiset 10,0 km (P) , km -, km m 1 79 26612647 Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat 12:29.2 (1) 2:1. (1) () 29:06.9 0.0 2 75 0046461 Johanna Matintalo Pöytyän Urheilijat 12:41.5 (2) 2:57.8 (2) () 29:5.6 +28.7 77 25897654

Lisätiedot