Palotutkinnan kokeilu- hanke vuonna Loppuraportti. Sisäinen turvallisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palotutkinnan kokeilu- hanke vuonna 2005. Loppuraportti. Sisäinen turvallisuus"

Transkriptio

1 Palotutkinnan kokeilu- hanke vuonna 2005 Loppuraportti Sisäinen turvallisuus SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 5/2006

2 SISÄASIAINMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä Tekijät (toimielimestä, toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Seppo Männikkö Julkaisun nimi (myös ruotsinkielisenä) Palontutkinnan kokeiluhanke vuonna 2005, loppuraportti Julkaisun osat Julkaisun laji Hankkeen loppuraportti Toimeksiantaja Sisäasiainministeriö Toimielimen asettamispäivä Tiivistelmä Sisäasiainministeriön pelastusosasto käynnisti lähettämällään kirjeellä vuoden 2005 loppuun kestävän palontutkinnan kokeiluhankkeen. Kokeiluhanke toteutettiin yhdessä pelastustoimen alueiden kanssa ja sen tavoitteena oli kehittää pelastusviranomaisten tekemää palontutkintaa sekä palontutkinnalla saatavien tietojen hyödyntämistä. Palontutkinta on aiemmin keskittynyt palonsyyn, palon kehittymisen, rakenteellisen paloturvallisuuden ja palokunnan toiminnan selvittämiseen. Tässä hankkeessa merkittävimpänä uutena haasteena oli vastata palokuolemien vähentämiselle asetetun tavoitteen tarpeisiin. Jotta toimenpiteet palokuolemien vähentämiseksi voidaan kohdentaa oikein, tarvitaan kuolemaan johtaneista paloista ja niiden uhreista mahdollisimman tarkat tiedot. Erityisesti uhreihin liittyvät tiedot, joilla on ollut vaikutusta palokuolemaan, on aiemmin jäänyt lähes kokonaan huomiotta pelastusviranomaisen suorittamassa palontutkinnassa. Loppuraportin keskeisiä toimenpide-ehdotuksia ovat: palokuolematiedot tulee koota yhteen sekä toteuttaa muuksi kuin palokuolemaksi osoittautuneiden tapausten poistaminen tilastosta mahdollisimman tarkan palokuolematilaston saamiseksi Suomeen, pelastusviranomaisen onnettomuustietojärjestelmään (PRONTO) tulee laatia erillinen kysymyssarja siitä, miksi ihminen kuoli tulipalossa. Kysymyssarjalla kerätään tietoja siitä, miksi uhri ei poistunut itse ajoissa hengenvaaralliseksi muuttuneesta tilasta tai miksi häntä ei ehditty pelastaa ajoissa, pelastustoimen alueiden palotutkinnasta vastaaville tulee järjestää syvällisempää koulutusta onnettomuustutkinnan teorioista ja käytännön toteutuksesta, poliisin tutkintatietojen luovuttamisesta pelastusviranomaiselle tulee luoda yhtenäinen käytäntö laatimalla asiasta valtakunnallinen ohjeistus. Avainsanat (asiasanat) Pelastustoimi, palontutkinta, palonsyyntutkinta, onnettomuustutkinta Muut tiedot Sarjan nimi ja numero Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2006 Kokonaissivumäärä 19 Jakaja Sisäasiainministeriö Kieli suomi ISSN Hinta 10 + alv Kustantaja Sisäasiainministeriö ISBN x Luottamuksellisuus julkinen

3 INRIKESMINISTERIET PRESENTATIONSBLAD Utgivningsdatum Författare (uppgifter om organet: organets namn, ordförande, sekreterare) Seppo Männikkö Typ av publikationen Slutrapport över projekt Uppdragsgivare Inrikesministeriet Datum för tillsättandet av organet Publikation (även den finska titeln) Projekt för försök med brandundersökning år 2005, slutrapport. Palontutkinnan kokeiluhanke vuonna 2005, loppuraportti Publikationens delar Referat Genom sitt brev som sändes satte inrikesministeriets räddningsavdelning i gång ett projekt för försök med brandundersökning vilket skulle pågå till slutet av år Försöksprojektet genomfördes tillsammans med räddningsområdena och dess syfte var att utveckla den brandundersökning som räddningsmyndigheterna utför, samt att dra nytta av uppgifterna som erhålls genom brandundersökning. Brandundersökning har tidigare koncentrerats på att klarlägga brandorsak, brandförlopp, byggnadsteknisk brandsäkerhet och brandkårens verksamhet. Den mest betydande nya utmaningen i detta projekt var att utröna de behov som det uppställda målet med att minska antalet döda i bränder innebär. För att åtgärderna för att minska antalet döda i bränder skall kunna inriktas rätt behövs så noggranna uppgifter som möjligt om de bränder som lett till döda och offren vid dessa. Speciellt uppgifterna som hänför sig till offren, som har haft betydelse då människor omkommit vid bränder, har tidigare nära nog lämnats utan uppmärksamhet i samband med den brandundersökning som räddningsmyndigheterna utför. De viktiga åtgärdsförslagen i slutrapporten är uppgifterna om döda i bränder skall sammanställas samt förverkligas på annat sätt än att ur statistiken avlägsna fall som visat sig vara döda i bränder. Detta för att man skall få en så noggrann statsitik som möjligt över döda i bränder i Finland, i räddningsmyndigheternas olycksdatasystem (PRONTO) bör göras en särskild frågeserie över varför en människa dog i eldsvåda. Genom frågeserien insamlas uppgifter om varför offret inte själv i tid avlägsnade sig från det ställe som blev livsfarligt eller varför man inte hann rädda offret i tid, för dem som är ansvariga för räddningsområdenas brandundersökning bör ordnas en mera ingående utbildning om olycksundersökningens teorier och om det praktiska förverkligandet, om överlåtande av undersökningsuppgifter som polisen har bör skapas en enhetlig praxis genom att man uppgör riksomfattande anvisningar i ärendet. Nyckelord Räddningsväsendet, brandundersökning, brandorsaksundersökning, olycksundersökning Övriga uppgifter Seriens namn och nummer Inrikesministeriets Publikationer 5/2006 Sidoantal 19 Distribution Inrikesministeriet Språk finsk ISSN Pris 10 + ALV Förlag Inrikesministeriet ISBN x Sekretessgrad publik

4 SISÄLLYS Sivu 1 Yleistä Hankkeen toteutuminen Palontutkinnan kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista Miksi tulipalo syttyi (palonsyyntutkinta) Miksi kaikista varautumiskeinoista huolimatta tulipalon kehittymistä hengenvaaralliseksi/vahingoiltaan merkittäväksi ei pystytty estämään Miksi uhri ei poistunut itse hengenvaaralliseksi muuttuneesta tilasta Miksi muut henkilöt tai palokunta eivät pystyneet pelastamaan uhria..9 4 Palontutkinnan tietojen kerääminen ja analysointi Johtopäätökset Toimenpide-ehdotukset. 12

5 1 Yleistä Sisäasiainministeriön pelastusosasto käynnisti lähettämällään kirjeellä vuoden 2005 loppuun kestävän palontutkinnan kokeiluhankkeen. Kokeiluhanke toteutettiin yhdessä pelastustoimen alueiden kanssa ja sen tavoitteena oli kehittää pelastusviranomaisten tekemää palontutkintaa sekä palontutkinnalla saatavien tietojen hyödyntämistä. Hankkeen tavoitteet ja toteutustapa on kuvattu tarkemmin erillisessä muistiossa. Kokeiluhankkeen aikana palontutkintaselosteista ei ole koottu rekisteriä tai tietokantaa. Tämän raportin liitteenä on kuitenkin joitakin havaintoja tutkituista paloista. Aineiston pienuuden vuoksi havainnoista ei voi tehdä kovin luotettavia johtopäätöksiä. Kokeiluhankkeen käytännön toteutus ja seuranta hoidettiin hankkeeseen mukaan lähteneiden pelastustoimen alueiden, lääninhallitusten ja Pelastusopiston yhteyshenkilöiden muodostaman ryhmän puitteissa. Ryhmää vetivät sisäministeriön yhteyshenkilöt, joiksi kirjeessä on nimetty Seppo Männikkö sekä alkaen Vesa-Pekka Tervo. Lisätietoja asiasta antoi myös Kirsi Rajaniemi. Tämä asiakirja on loppuraportti Palontutkinnan kokeiluhankkeesta vuonna Hankkeen toteutuminen Ennen hankkeen käynnistymistä järjestettiin Tampereella hankkeen esittelytilaisuus, johon kutsuttiin kaikki ne tahot, joiden edustus haluttiin toteutus- ja seurantaryhmään. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 16 pelastustoimen alueen edustajia sekä kolmen lääninhallituksen ja Pelastusopiston edustajat. Sisäministeriön pelastusosastolla valmisteltu ja loppuvuodesta 2004 lausunnolla ollut ohjeluonnos (OHJE PELASTUSLAITOSTEN PALONTUTKINNASTA VUONNA 2005) viimeisteltiin saatujen lausuntojen ja sisäasiainministeriön pelastusosaston kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Ohjeluonnos julkaistiin muistiona. Hanke käynnistyi virallisesti lähetetyllä pelastusylijohtajan kirjeellä. Kirjeen liitteenä oli edellä mainittu muistio. Kokeiluhankkeeseen osallistuvia pelastustoimen alueita pyydettiin nimeämään alueensa yhteyshenkilö. Hankkeen käytännön toteutukseen liittyvä muistio Palontutkinnan kokeiluhanke 2005 ja tutkittavien palojen raportointiin tarkoitettu Palontutkintaselostemalli lähetettiin suoraan yhteyshenkilöille. Hankkeeseen ilmoittautui mukaan 21 pelastustoimen aluetta. Toinen toteutus- ja seurantaryhmän koulutus- ja keskustelutilaisuus järjestettiin Kuopiossa Pelastusopistolla pidetyn palontutkinnan kehittämisseminaarin yhteydessä. Tähän tilaisuuteen osallistui 18 pelastustoimen alueen edustajat. Kolmas toteutus- ja seurantaryhmän koulutus- ja keskustelutilaisuus järjestettiin Tampereella Tähän tilaisuuteen osallistui 14 pelastustoimen alueen edustajat sekä kahden lääninhallituksen ja Pelastusopiston edustajat. Hankkeeseen osallistuvilla pelastustoimen alueilla oli tarkoitus suorittaa tavanomaista kattavampi palontutkinta ainakin määriteltyjen tutkintakynnysten ylittävistä paloista. Tutkintakynnykset määriteltiin muistiossa seuraavasti: 1

6 tulipaloista, joista aiheutuu kuolonuhri tai vakava loukkaantuminen (myös ne joista ei tule hälytystehtävää pelastustoimelle pitäisi pyrkiä tutkimaan) tulipaloista, joista aiheutuu huomattavia ympäristövahinkoja tai huomattavia aineellisia vahinkoja (yli ) tulipaloista, joista saatavien tutkintatietojen voidaan arvioida olevan erityisen merkittäviä palokuolemien vähentämisen ja tulipalojen ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Tällaisia ovat esimerkiksi tulipalot, joissa useita ihmisiä on ollut vaarassa esimerkiksi hoito- tai huoltolaitoksessa, majoitusrakennuksessa tai kokoontumistilassa, sekä palot joissa ihminen on pelastettu muiden auttajien tai palokunnan toimesta hengenvaarallisiksi kehittyneistä olosuhteista varmalta kuolemalta. Myös huomattavia kulttuurihistoriallisia arvoja omaavien kohteiden palot on perusteltua tutkia. Tutkintakynnyksen ylittäviä paloja arvioitiin sattuvan koko maassa noin 200 vuodessa. Tutkittavista paloista täytettiin tätä hanketta varten laaditun mallin mukainen erillinen palontutkintaseloste normaalien pelastustoimen onnettomuustietojärjestelmään (PRONTO) liittyvien selosteiden lisäksi. Tutkinnan valmistuttua vuoden 2005 kokeiluhankkeen aikana palontutkintaseloste lähetettiin Seppo Männikölle. Palontutkintaselosteita laadittiin pelastustoimen alueilla yhteensä 78 kappaletta. Tutkintakynnyksen ylittäneitä paloja näistä oli palokuolemien perusteella 31 (yhteensä 37 palokuolemaa) ja omaisuusvahingon määrän ( ) perusteella 12 kappaletta. Muilla perusteilla raportoituja paloja oli 35 kappaletta. Muutamalla pelastustoimen alueella asetettiin omaisuusvahingoille :n tutkintaraja poiketen hankkeessa asetetusta :n rajasta. Muutamia raportteja on laadittu myös harjoitusmielessä vahingoiltaan vähäisemmistä paloista. Joitakin raportteja toimitettiin myös vuoden 2004 paloista. PRONTOn ja SPEKin alustavista tiedoista yhdistetyn vuositilaston mukaan vuonna 2005 sattui yhteensä 115 paloa, jotka ylittivät palokuoleman tai omaisuusvahingon määrän perusteella tutkintakynnyksen. Palokuolemia sattui 77 palossa yhteensä 85. Omaisuusvahinkojen määrä ylitti :n rajan 38 palossa. Palosuojelurahasto on avustanut pelastuslaitosten palontutkinnan käynnistämistä. Avustuksen tarkoitus on tukea pelastustoimen alueiden tutkintavalmiuksien luomista. Vuoden 2005 aikana avustuksella kustannettiin kokeiluhankkeeseen osallistujien koulutus- ja keskustelutilaisuuksien osallistumis- ja majoitusmaksuja. Lisäksi VTT:llä teetettiin yhteen tutkittuun paloon liittyen tutkimus, jossa selvitettiin ravintolapalossa syttyneen pöydän syttyvyys-, lämmöntuotto- ja savuntuotto-ominaisuudet. 3 Palontutkinnan kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista Palontutkinnan kokeiluhankkeen tavoitteena oli kokeiluvuoden aikana saatujen kokemusten perusteella tehdä esitykset miten tutkintatoiminta ja tietojen dokumentointi on tarkoituksenmukaista järjestää jatkossa. Palontutkinta on aiemmin keskittynyt palonsyyn, palon kehittymisen, rakenteellisen paloturvallisuuden ja palokunnan toiminnan selvittämiseen. Tässä hankkeessa merkittävimpänä uutena haasteena oli vastata palokuolemien vähentämiselle asetetun tavoitteen tarpeisiin. 2

7 Jotta toimenpiteet palokuolemien vähentämiseksi voidaan kohdentaa oikein, tarvitaan kuolemaan johtaneista paloista ja niiden uhreista mahdollisimman tarkat tiedot. Erityisesti uhreihin liittyvät tiedot, joilla on ollut vaikutusta palokuolemaan, on aiemmin jäänyt lähes kokonaan huomiotta pelastusviranomaisen suorittamassa palontutkinnassa. Ihminen ei poistu tilasta tai häntä ei pelasteta ajoissa PALOKUOLEMA Tilassa hengenvaaralliset olosuhteet Muut eivät pysty pelastamaan uhri on yksin muut paikalla/lähistöllä olijat eivät pysty/ehdi pelastamaan palokunta ei ehdi/onnistu pelastamaan ajoissa Omatoiminen poistuminen ei onnistu Toimintakyvyn Tekninen este Havainto/reagointi puute tai rajoite poistumisreittejä myöhästyy liikuntakyky puuttuu palovaroitin puuttuu havaintokyky reitti liian ahdas väärä tilannearvio ymmärryskyky lukitus Palon kehittymistä ei onnistuta rajoittamaan alkusammutus ei onnistu rakenteelliset ratkaisut eivät onnistu automaattinen sammutuslaitteisto puuttuu palokunta ei ehdi/onnistu sammuttamaan paloa Syttymä tulipalon syttymistä ei onnistuta estämään Kaavio 1. Palokuoleman aiheutumismekanismi Yllä olevassa kaaviossa on esitetty palokuolemaan johtavan palon tapahtumien kulku. Palokuolema edellyttää seuraavien kahden ehdon täyttymistä: tulipalon seurauksena tilaan muodostuu hengenvaaralliset olosuhteet tilassa oleva henkilö ei itse poistu tai häntä ei ehditä pelastaa ajoissa (ennen hengenvaarallisten olosuhteiden muodostumista) Palokuolema voidaan välttää estämällä jommankumman ehdon toteutuminen. Palokuoleman määritelmä on ollut kansainvälisestikin epätarkka tai puutteellinen. Palokuolemista on saatavilla valtakunnallista tilastotietoa kolmelta eri taholta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kokoamat palokuolematiedot perustuvat sanomalehtien ja muiden tiedotusvälineiden uutisointiin. SPEKin tilastoihin päätyvät siten vain uutisoidut tapaukset ja tapaustiedot perustuvat usein ensiarvioihin. Tilastokeskuksen julkaisemat kuolemansyytilastot laaditaan kuolintodistuslomakkeiden tietojen perusteella. Palokuolemalukuina käytetään yleensä tapauksia, joissa kuolinsyynä on altistuminen savulle tai tulelle. Tapaturmaiset kuolemat erotellaan itsemurhista ja henkirikoksista. 3

8 Sisäasiainministeriön ylläpitämän pelastustoimen onnettomuustietojärjestelmän (PRONTO) tiedot perustuvat jokaisesta pelastustoimen tehtävästä laadittaviin selosteisiin. Palokuolemia koskevien tietojen kirjaaminen selosteisiin on kuitenkin puutteellista muun muassa siksi, että yhtenäisiä ohjeita ei ole. Ne palokuolemat, joihin ei liity pelastustoimelle tullutta hälytystä, eivät näy PRONTO-tilastoista. Eri tilastojen palokuolemaluvut poikkeavat toisistaan, koska tilastointiperusteet ovat erilaiset. Mikään edellä mainitusta kolmesta tilastosta ei anna tarkkaa tai luotettavaa tietoa palokuolemien määrästä ja syistä. Palotutkinnan kokeiluhankkeessa palokuolema määriteltiin seuraavasti: Palokuolemalla tarkoitetaan kuolemaa, joka on aiheutunut tulipaloksi katsottavasta tapahtumasta suoranaisesti johtuneista vammoista tai myrkytyksestä ja joista kuolema on seurannut 30 päivän kuluessa. Määritelmän mukaisesti palokuolemiksi ei lueta tapauksia, jossa muusta syystä kuolleen ruumiiseen on kohdistunut palon vaikutuksia. Palokuolemaksi ei myöskään lueta häkäkaasun aiheuttamaa myrkytystä, joka ei ole aiheutunut tulipalosta vaan esimerkiksi tulisijan tai nestekaasulaitteen viasta tai virheellisestä käytöstä. Sen sijaan palokuolemiksi luetaan tapaukset, joissa kuolema on aiheutunut tulipalosta epäsuorasti, kuten esimerkiksi tulipalosta johtuvan rakennuksen sortumisen seurauksena tai putoamisesta tulipaloa paetessa. Palokuolemien tilastointiin on kokeiluhankkeenkin aikana liittynyt erilaisia vaikeuksia. 30 päivän seurantaan ei ole luotu yhtenäistä järjestelmää. Loukkaantuneiden tilan seuranta ja tietojen saanti tilan muutoksista on ollut jokaisen palontutkijan oman aktiivisuuden varassa. Tätä seurantaa on tehty vain osassa tapauksista. Vuonna 2005 tilastoitiin PRONTOon vakavasti loukkaantuneita 63 palossa yhteensä 69 henkilöä ja lievästi loukkaantuneita 248 palossa yhteensä 344 henkilöä. On oletettavaa, että osa näistä on kuollut myöhemmin palon seurauksena. Lopullisen kuolemansyyn selvittämiseen liittyy myös usein epävarmuutta. Erityisesti iäkkäillä menehtyneillä on usein muita vakaviakin sairauksia, jotka näkyvät oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa. Peruskuolemansyyn määrittäminen ei näissä tapauksissa ole aina selvää. Kokeiluhankkeessa on tullut esille tapauksia, joissa oikeuslääkäri on määritellyt varsin selvältä vaikuttaneen palokuoleman peruskuolemansyyn tautiperäiseksi. Joissakin tapauksissa on poliisi epäillyt henkirikosta ja ainakin yhdessä tapauksessa on paloa todettu edeltäneen henkirikoksen ja tapausta ei siten ole kokeiluhankkeen tutkinnassa kirjattu palokuolemaksi. Myöskään näiden tapausten osalta ei ole yhtenäistä seurantajärjestelmää. Pelastustoimen tavoitteena on palokuolemien vähentämisen ohella myös paloista aiheutuvien muiden henkilövahinkojen, ympäristö- ja omaisuusvahinkojen sekä tulipalojen määrän vähentäminen. Palontutkinnan kehittämisen tulee tukea myös näiden tavoitteiden saavuttamista. Mikäli tulipaloon ei liity henkilövahinkoja, palontutkinnassa on tarpeen selvittää vain syttymissyy ja palon kehittymisen ja laajenemisen estämisen epäonnistumiseen liittyvät seikat sekä aiheutuneet omaisuus- ja mahdolliset ympäristövahingot. Palontutkinnan kannalta tapahtumasarja voidaan jakaa neljään keskeiseen osaan: miksi tulipalo syttyi (palonsyyntutkinta) miksi kaikista varautumiskeinoista huolimatta tulipalon kehittymistä hengenvaaralliseksi/vahingoiltaan merkittäväksi ei pystytty estämään miksi uhri ei poistunut itse hengenvaaralliseksi muuttuneesta tilasta miksi muut henkilöt tai palokunta eivät pystyneet pelastamaan uhria. 4

9 Pelastusviranomaisen suorittaman palontutkinnan ensisijaisena tavoitteena on tutkia paloja turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi. Tutkinnassa ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta tai vahingonkorvausvelvollisuutta. Myös Onnettomuustutkintakeskuksen ja TUKESin suorittama onnettomuustutkinta tähtää ensi sijaisesti turvallisuuden parantamiseen ja uusien onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseen. Poliisi tutkii tulipalojen osalta ensisijaisesti sitä, onko syytä epäillä, että palon syttymiseen liittyy rikos. Jos rikosta on syytä epäillä, poliisi aloittaa esitutkinnan. Poliisi tutkii myös kuolemansyyn, jos palossa joku kuolee. Lisäksi palontutkinta liittyy muun muassa vakuutusyhtiöiden toimintaan palon jälkeen. Vakuutusyhtiöiden kannalta palontutkinnan ensisijaisena tarpeena on saada selville, liittyykö paloon petos, jonka perusteella vakuutuskorvausta on tarpeen alentaa tai evätä se kokonaan. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tavoitetta palvelee mahdollisimman laajan tutkintamateriaalin saaminen käyttöön. Yksittäisen palon tietojen osittainen tai kokonaan puuttuminen ei kuitenkaan onnettomuuksien ennaltaehkäisyn kannalta ole ratkaisevaa merkitystä tavoitteen saavuttamisessa. Rikos- tai petosepäilyjen toteennäyttämisen kannalta palontutkinnan tulee olla aukotonta jokaisessa yksittäisessä tutkittavassa tapauksessa. 3.1 Miksi tulipalo syttyi (palonsyyntutkinta) Pelastustoimen palontutkinnan tarpeita varten tulipalon syttymissyy on pyrittävä selvittämään kaikissa tulipaloissa. On syytä kuitenkin tiedostaa edellä selostettu ero pelastustoimen palontutkinnan ja esimerkiksi poliisin palon- ja/tai kuolemansyyntutkinnan tarpeissa. Pelastustoimen palontutkinnassa yksittäisen palon syttymissyyn jääminen selvittämättä ei ole niin ratkaisevaa kuin esimerkiksi poliisin tutkinnassa. Palonsyyntutkinnan tehostamista on selvitetty aiemmin, edellisen kerran vuosina toimineen Palonsyyntutkinnan kehittämistarpeita ja mahdollisuuksia selvittäneen työryhmän toimesta. Palonsyyntutkinnassa on kehitetty pelastusviranomaisten ja poliisin yhteistyötä. Kokeiluhankkeen kuluessa vuoden 2005 aikana on useilla pelastustoimen alueilla jatkettu ja edelleen tehostettu yhteistyötä poliisin kanssa. On perustettu yhteistyöryhmiä ja aiemmin aloitettua yhteistyötä on monilla alueilla tehostettu. Käytännöt vaihtelevat eri alueilla jonkin verran. Kokeiluhankkeen aikana ei ole pyritty yhdenmukaistamaan viranomaisten yhteistyön muotoja alueilla. Yhteistyön syvyys ja toteutustavat on jätetty alueiden oman harkinnan varaan. Joillakin alueilla on käytössä pelastusviranomaisten ja poliisin muodostama palontutkinnan hälytysryhmä, joka hälytetään paikallisesti sovitun tutkintakynnyksen ylittyessä palopaikalle. Useimmilla alueilla yhteistyö toteutetaan ilman uutta organisaatiota normaalin työn yhteydessä siten, että tarvittaessa suoritetaan yhteistä paikkatutkintaa. Joillakin alueilla yhteistyö on palontutkinnan kokeiluhankkeen yhteyshenkilöiden palautteen mukaan kuitenkin vielä puutteellista pelastustoimen näkökulmasta. Poliisin näkökulmaa ei ole yleisesti selvitetty. Pelastusviranomainen tekee kaikkien palojen osalta arvion syttymis-syystä, pääasiallisesta aiheuttajasta ja tahallisuudesta sekä palon kehittymisestä, vahinkojen suuruudesta ja niihin vaikuttaneista tekijöistä. Tiedot kirjataan pelastustoimen onnettomuustietojärjestelmään (PRONTO). Arvioiden tekemisessä ja tietojen kirjaamisessa on yleisen käsityksen mukaan edelleen parannettavaa. Pelastusviranomainen arvio tulipalon syttymissyyn PRONTO-selosteeseen 36-kohtaisen jaottelun mukaisesti. Tässä arviossa on viime vuosina jäänyt selvittämättä ( ei tietoa tai tieto puuttuu ) syttymissyy alle 20 %:ssa rakennuspaloista. Vuonna 2005 arvio syttymissyystä on jäänyt selvittämättä 5

10 17,9 %:ssa rakennuspaloista. Kokeiluhankkeessa tutkituista kuolemaan johtaneista paloista syttymissyy on jäänyt selvittämättä 36,7 %:ssa. Kaikista PRONTOon vuonna 2005 kirjatuista kuolemaan johtaneista paloista syttymissyy on jäänyt selvittämättä 49,2 %:ssa. Pelastusviranomainen arvio tulipalon pääasiallisen aiheuttajan PRONTO-selosteeseen 8-kohtaisen jaottelun mukaisesti. Tässä arviossa on viime vuosina jäänyt selvittämättä ( aiheuttaja tuntematon ) tulipalon pääasiallinen aiheuttaja %:ssa rakennuspaloista. Vuonna 2005 pääasiallinen aiheuttaja jäi selvittämättä 15,9 %:ssa rakennuspaloista. Kokeiluhankkeessa tutkituista kuolemaan johtaneista paloista tulipalon pääasiallinen aiheuttaja on jäänyt selvittämättä 30,0 %:ssa. Kaikista PRONTOon vuonna 2005 kirjatuista kuolemaan johtaneista paloista pääasiallinen aiheuttaja on jäänyt selvittämättä 40,0 %:ssa. Pelastusviranomainen arvio tulipalon tahallisuuden PRONTO-selosteeseen 4-kohtaisen jaottelun mukaisesti. Tässä arviossa on viime vuosina jäänyt selvittämättä ( ei tietoa tahallisuudesta ) tulipalon tahallisuus %. Vuonna 2005 tahallisuus jäi selvittämättä 25,2 %:ssa rakennuspaloista. Kokeiluhankkeessa tutkituista kuolemaan johtaneista paloista tahallisuus on jäänyt selvittämättä 40,0 %:ssa. Kaikista PRONTOon vuonna 2005 kirjatuista kuolemaan johtaneista paloista tahallisuus on jäänyt selvittämättä 34,2 %:ssa. Tahallisuus arvioidaan vain niissä paloissa, joissa arvio tulipalon pääasiallisesta aiheuttajasta on joko ihminen tai koneen tai laitteen vika. Muissa paloissa tahallisuutta ei arvioida. Yli 80 %:ssa kirjattu arvio syttymissyystä, tulipalon pääasiallisesta aiheuttajasta ja lähes 80 %;n kirjaus arvio tahallisuudesta antaa pelastustoimen palontutkinnan tarpeita ajatellen melko kattavan kuvan tapahtumista. Kokeiluhankkeessa palokuolemaan johtaneissa paloissa syttymissyy, tulipalon pääasiallinen aiheuttaja ja tahallisuus on jäänyt selvittämättä selvästi keskimääräistä useammin. Kaikissa vuoden 2005 palokuolemaan johtaneissa paloissa syttymissyy, tulipalon pääasiallinen aiheuttaja ja tahallisuus on jäänyt selvittämättä vielä useammin. Vakavissa onnettomuuksissa arvion tekeminen tai kirjaaminen jää keskimääräistä useammin suorittamatta. Poliisi suorittaa tulipalojen osalta tarvittaessa poliisitutkintaa ja esitutkintaa. Poliisin tehtäväksi on säädetty tutkia palot, joissa epäillään rikosta sekä palokuolemat, vakavat työtapaturmat ja vakavat räjähdeonnettomuudet. Muita paloja poliisi ei ole velvollinen tutkimaan. Kun poliisi suorittaa rikosepäilyn johdosta esitutkintaa, palontutkinta voidaan lopettaa kun rikosepäily on poissuljettu. Rikosepäilyn poissulkeminen ei aina edellytä lopullisen syttymissyyn selvittämistä. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, on pelastusviranomaisen ilmoitettava asiasta poliisille. Syytä epäillä - kynnys on tulipaloissa tapahtuman luonteen takia yleensä varsin alhainen. Pelastusviranomainen kirjaa PRONTO-selosteeseen tiedon siitä, tutkiiko poliisi tulipaloa. Poliisin tutkimiksi paloiksi on viime vuosina kirjattu runsaat 40 % kaikista rakennuspaloista. Toisaalta tahallisiksi tai tuottamuksellisiksi tulipalon tahallisuutta arvioitaessa on kirjattu viime vuosina vain noin 20 % rakennuspaloista. Tässä on selvä ristiriita, joka voi johtua siitä, että poliisin palopaikalla olo tulkitaan väärin palontutkinnan aloittamiseksi. Kaikista rakennuspaloista viime vuosina on PRONTOon kirjattu poliisin tutkimiksi hieman yli 40 %. Tahallisiksi tai tuottamuksellisiksi on PRONTOon kirjattu noin 20 % rakennuspaloista. Niistä paloista, jotka on kirjattu poliisin tutkimiksi, on saatu palaute vain alle 10 %:ssa. Pelastusviranomaisten ja poliisin yhteistyö palonsyyntutkinnassa on yleensä varsin hyvää ainakin siellä, missä yhteistyötä on aktiivisesti kehitetty. Kokonaisvastuu palontutkinnan kehittämisestä ja tutkinnalla satavien tietojen hyödyntämisestä on pelastusviranomaisella ja tästä syystä vastuu yhteistyön kehittämisestä on pelastusviranomaisilla. Näyttä vahvasti kuitenkin siltä, että tietojen kirjaamiseen 6

11 PRONTO-järjestelmään ei yhteistyö poliisin kanssa ole tuonut merkittävää parannusta. Pelastusviranomaiset eivät ole saaneet tai kirjanneet palautetta poliisilta omaan järjestelmäänsä ja se on pelastustoimen palontutkinnan kannalta merkittävä puute. 3.2 Miksi kaikista varautumiskeinoista huolimatta tulipalon kehittymistä hengenvaaralliseksi/ vahingoiltaan merkittäväksi ei pystytty estämään Tiedot siitä, miksi tulipalo kehittyy hengenvaaralliseksi tai vahingoiltaan suureksi ennalta suoritetuista varotoimista huolimatta, on tarpeen selvittää kaikissa tulipaloissa, joissa näin on tapahtunut. Pelastusviranomainen tehtävänä on selvittää ja kirjata nämä tiedot pelastustoimen onnettomuustilastojärjestelmään (PRONTO). PRONTOssa on varsin kattavasti huomioitu näiden tietojen kirjaustarve. Tulipalon kehittymistä kuvaavien tietojen kirjaamisessa PRONTOon ei kokeiluvuoden aikana ole tapahtunut havaittavia muutoksia. Tähän osa-alueeseen ei kokeiluhankkeessa tosin asetettukaan erityisiä kehittymisodotuksia. Palon havaitsemisen viivästymiseen, kehittymiseen ja leviämiseen liittyy joskus rakennuksen/huoneiston omistajan tai haltijan taikka toiminnanharjoittajan laiminlyöntejä, joita voidaan pitää lainsäädännön rikkomisena. Näistä voi aiheutua vahinkojen määrän kasvua ja pahimmillaan jopa henkilövahinkoja. Poliisi tutkii näitä palonkehittymistä edesauttavia laiminlyöntejä rikosepäilynä vain harvoin. Joissakin tapauksissa sammutuksen epäonnistumiseen voi liittyä myös viranomaistoiminnan osalta lainsäädännön rikkomista. 3.3 Miksi uhri ei poistunut itse hengenvaaralliseksi muuttuneesta tilasta Tämä asia on tarpeen selvittää kuolemaan johtaneissa paloissa ja paloissa, joissa on vakavasti loukkaantuneita. Hyödyllistä olisi tutkia myös läheltä-piti tapaukset. Taustatietoja tämän asian selvittämiseen on kirjattu laajasti esimerkiksi SPEK opastaa 18 julkaisussa Turvallisuusselvityksen laadintaopas, eikä niitä siksi ole tarkoituksenmukaista kirjata tähän uudelleen. Tulipalon uhrin toimintakyvyn rajoitteet tai puutteet ovat keskeinen ongelma omatoimisen pelastautumisen epäonnistumisessa. Uhrin toimintakyvyn rajoitteisiin tai puutteisiin liittyviä tietoja ei nykyisin selvitetä pelastustoimen palontutkinnan (onnettomuustilastojärjestelmän) yhteydessä. Poistumisteiden teknisiin puutteisiin ja palovaroittimeen liittyvät asiat voidaan kirjata PRONTOon. Usein uhrin toimintakyvyn rajoitteisiin tai puutteisiin liittyviä viitteitä tai tietoja on mahdollista saada jo tapahtumapaikalta omiin havaintoihin perustuen tai omaisia, naapureita tai muita puhuttamalla. Uhrin toimintakyvyn rajoitusten tai puutteiden selvittämisessä voitaisiin usein saada apua sosiaali- ja terveysviranomaisilta. Heidän rekistereissään on palokuoleman selvittämisen kannalta hyödyllisiä tietoja silloin, kun uhrilla on ollut asiakassuhde sosiaali- ja terveystoimeen. Esimerkiksi kotipalvelun ja kotisairaanhoidon asiakkaille tehdään hoito- ja palvelusuunnitelma, johon liittyy asiakkaan toimintakyvyn diagnosointi. Paloturvallisuuden kannalta tarpeellisia toimintakykyyn liittyviä tietoja on myös muissa 7

12 potilasasiakirjoissa. Näiden tietojen luovuttamisesta pelastusviranomaisen käyttöön ei ole yhtenäistä käytäntöä tai ohjeistusta. Kaikki henkilöt, jotka toimintakyvyn puutteiden tai rajoitteiden takia olisivat oikeutettuja yhteiskunnan palveluihin tai tukeen, eivät sitä kuitenkaan käytä. Vaikka uhri ei ole sosiaali- ja terveystoimen asiakasrekisterissä, hänellä voi olla paloturvallisuuden kannalta merkittäviä toimintakyvyn rajoitteita tai puutteita. Poistuminen voi olla estynyt tai hidastunut myös poistumisteihin liittyvien puutteiden takia. Jos poistumistie on lukittu tai ei muuten ole käyttökunnossa, pystyy pelastusviranomainen saamaan tästä tiedon tapahtumapaikalta omiin havaintoihin perustuen. Mikäli poistumisteiden puutteiden voidaan arvioida aiheuttaneen henkilövahinkoja, tulisi asia selvittää myös poliisitutkinnassa. Tulipalosta poistuminen voi viivästyä kohtalokkaasti myös havainto- tai reagointiviiveen takia. Palovaroittimen puuttuminen tulipalossa, jossa uhrit ovat nukkumassa, voi aiheuttaa tämän viiveen. Palovaroittimen olemassaolo ja toiminta tulipalotilanteissa on tarpeen selvittää ja kirjata PRONTOon nykyistä tarkemmin. Vuonna 2005 vain 46,7 %:ssa (1014 kpl) kaikista asuntopaloista (2183 kpl) oli kirjattu tieto siitä, että kohteessa oli palovaroitin. Näistä palovaroittimista toimi 44,3 % (449 kpl), se ei toiminut 16,6 % (168 kpl) ja 39,1 %:ssa (397 kpl) sen toiminta ei ollut tiedossa tai sitä ei oltu kirjattu. Palovaroitin on kirjattu puuttuneeksi (sisältää ei tietoa -tapaukset) 53,3 %:ssa (1157 kpl) asuntopaloista. PRONTOn mukaan vuonna 2005 palovaroitin oli 34 (39,1 %) palokuolematapauksessa. Automaattinen paloilmoitin oli 4 (4,6%) kuolemantapauksessa. Palovaroitin on kirjattu puuttuneeksi (sisältää ei tietoa tapaukset) asuntopaloissa 45 kuolemantapauksessa (51,7 %). Lisäksi 4 (4,6 %) palokuolemaa tapahtui olosuhteissa, joissa ei vaadita palovaroitinta. Kokeiluhankkeessa tutkituissa paloissa palovaroitin oli 12 (35,3 %) palokuolemassa, ei ollut (sisältää ei tietoa tapaukset) 24 palokuolemassa, kahdessa palokuolematapauksessa kohteessa oli automaattinen paloilmoitin ja yksi palokuolema sattui autopalossa (ei käytetä palovaroitinta). Niissä 34:ssä vuoden 2005 palossa, joissa oli palovaroitin, se toimi 12 tapauksessa, oli epäkunnossa 4 tapauksessa, ei toiminut muusta syystä 2 tapauksessa ja toiminnasta ei ole kirjattu tietoa 16 tapauksessa. Reagointiviiveen kohtalokkaista seurauksista on esimerkkejä maailmalta muun muassa diskopaloista. Alkanutta paloa voidaan erehdyksessä luulla asiaan kuuluvaksi tehosteeksi ja poistumisen aloittaminen voi tästä syystä viivästyä kohtalokkaasti. Kokeiluhankkeessa tutkituissa paloissa ei tällaisia tapauksia tullut esille. Tulipalossa menehtymisen kannalta merkittäviä uhrin ominaisuuksia ei juurikaan kirjata PRONTOon. Ainoa tieto, josta nykyisin saa viitteitä tähän, on uhrin ikätieto. Uhrin tietoja pyrittiin keräämään kokeiluhankkeen aikana käytetyllä erityisellä palontutkintaselosteella. Tämä oli yksi palontutkinnan kokeiluhankkeen 2005 tärkeimpiä selvitettäviä asioita. Laadituissa selosteissa on kuitenkin varsin vähän kirjattu näitä tietoja. Tietoja uhrin ominaisuuksista on kirjattu vain muutamilla pelastustoimen alueilla ja ne on saatu pääosin palopaikalta omaisilta tai muilta tuttavilta. Tietojen keruu on usein koettu hankalaksi. Sosiaaliviranomaisten kanssa ei ole juurikaan edes yritetty kehittää yhteistyötä näiden tietojen saamiseksi. Uhrin ikä- ja sukupuolitiedot selvitettiin kaikissa kokeiluhankkeessa tutkituissa rakennuspaloissa. Ne jakaantuivat seuraavasti: Sukup yht. mies nainen yht

13 Muiden tulipalossa menehtymisen kannalta merkittävien uhrin ominaisuuksien osalta kokeiluhankkeessa ei saatu riittävää aineistoa tarkemman analyysin tekemiseksi. Tiedot on pääosin kerätty pintapuolisesti eikä kaikkia toimintakykyyn mahdollisesti vaikuttavia seikkoja ole selvitetty riittävästi. Palopaikalta omaisilta ja muilta tuttavilta kerätty tieto painottuu voimakkaasti alkoholin käyttöön. 20 uhrin kohdalle oli tehty merkintä päihteiden käytöstä palossa menehtymiseen vaikuttavana tekijänä. 15 uhrin kohdalla (osin samoja kuin edellä) oli tehty jonkinlainen merkintä muista palon aikana toimintakykyyn mahdollisesti vaikuttaneista viitteistä, kuten liikuntaesteisyydestä tai kotipalvelun tarpeesta. 5 uhrin kohdalla ei ollut asiaa selvitetty ollenkaan. Kolmen uhrin osalta poliisi epäilee myös henkirikosta. Niissä muutamassa tapauksessa, joissa tietoja hankittiin sosiaalitoimelta, saatiin hyödyllistä tietoa heidän kauttaan. 3.4 Miksi muut henkilöt tai palokunta eivät pystyneet pelastamaan uhria Tämä asia on tarpeen selvittää vain kuolemaan johtaneissa paloissa ja paloissa, joissa vakavasti loukkaantuneita. Hyödyllistä olisi tutkia myös läheltä-piti tapaukset. Taustatietoja myös tämän asian selvittämiseen on kirjattu laajasti Turvallisuusselvityksen laadintaoppaaseen. Muiden henkilöiden osuuden selvittäminen on erityisen tärkeää silloin, kun uhri on ollut potilaana tai muuten hoidettavana jonkun muun vastuulla. Muiden henkilöiden mahdollisuudet pelastaa uhri on tarpeen selvittää aina myös asuntopaloissa ja muissa paloissa, joissa palossa menehtyneen pelastaminen ei ole ollut varsinaisesti kenenkään muun vastuulla. Kotipalvelun, -sairaanhoidon ja vastaavien käyttö ja laajuus on hyvä selvittää. Nämä selvitykset pelastusviranomainen saa tehtyä puhuttamalla asianomaisia. Tarvittaessa esimerkiksi hoitovastuussa olevien osalta yhteistyö poliisin kanssa on suotavaa. Kokeiluhankkeen aikana selvitetyissä palokuolemissa 25 uhria oli yksin tulipalon aikana, kahdessa palossa kuoli molemmat paikalla olleet ja yhdessä palossa kuoli kaikki kolme paikalla ollutta. Yhteensä 32 uhria tutkituista 37:sta menehtyi siis sellaisessa rakennuspalossa, joista ei pelastunut ketään. Kahdessa palossa pelastui toinen paikalla olleista. Yhdessä palossa, jossa menehtyi kolme henkilöä, osa samasta ryhmästä pelastui. Yksi tutkittu palokuolema oli autopalossa. Viisi palokuolemaa vuonna 2005 on kirjattu sattuneeksi vanhusten palvelu-/eläkeläistaloissa ja kaksi terveyskeskuksessa. Joidenkin uhrien kohdalla on merkintä kotipalveluiden tai kotisairaanhoidon käytöstä. Koska vain osasta tulipaloissa kuolleista on yritetty selvittää nämä tiedot, ei kokeiluhankkeen osalta ole mahdollista tehdä tästä asiasta yhteenvetoa. Palokunnan toimintavalmiuden ja onnistumismahdollisuuksien analysointi voidaan tehdä nykyisen PRONTOon kerättävän tiedon perusteella. Tätä aineistoa on hyödynnetty jo erityisesti VTT:n tutkimustyössä. 9

14 4 Palontutkinnan tietojen kerääminen ja analysointi Hankkeen tavoitteena on kehittää pelastusviranomaisten tekemää palontutkintaa sekä palontutkinnalla saatavien tietojen hyödyntämistä. Tässä raportissa ei ole tarkoitus analysoida kokeiluhankkeen aikana tutkittuja paloja. Raportin liitteessä on kuitenkin esitetty joitakin yhteenvetoja, joissa on käytetty myös kokeiluhankkeen aikana tutkittujen palojen tutkintatuloksia. Jotta palontutkintatietoja voidaan hyödyntää tehokkaasti, pitää ne kerätä yhteen, hankkia muuta tarvittavaa lisätietoa ja vertailuaineistoa sekä analysoida tiedot. Tätä varten tulee olla pysyvä käytäntö, jonka kautta järjestetään myös analysoitujen tietojen julkaisu. Tietojen kerääminen ja analysointi sopii esimerkiksi Pelastusopistolle, joka nykyään huolehtii myös PRONTOn hallinnoinnista. 5 Johtopäätökset Palontutkinta sinänsä koetaan tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi, mutta pelastusviranomaisten suorittama kirjallinen raportointi oli hankkeen aikana osittain puutteellista. Palontutkinnan kokeiluhankkeeseen vuonna 2005 osallistui yhteensä 21 pelastustoimen aluetta. Palontutkinnan kehittämistä myös jatkossa pidettiin yleisesti tärkeänä paloturvallisuuden kehittämisen kannalta. Mukaan ilmoittautuneista ja koulutus- ja keskustelutilaisuuksiin osallistuneista alueista 15 raportoi tulipaloista hankkeessa sovitulla tavalla. Kaikilla alueilla oli tutkintakynnyksen ylittäneitä paloja. Tehokas palontutkinta edellyttää selvästi toiminnan organisointia pelastustoimen alueella sekä viranomaisyhteistyön että oman työn laadun takia. Palokuolemien ja omaisuusvahinkojen osalta vuonna 2005 tutkintakynnyksen ylitti 115 paloa ja niistä raportoitiin hankkeessa 43. Palokuolemia sattui vuonna 2005 yhteensä 77 tulipalossa ja niistä raportoitiin hankkeessa 31. Omaisuusvahinkojen osalta :n tutkintakynnyksen ylitti 38 paloa ja niistä raportoitiin 12. Kaikista hankkeeseen kuuluneista paloista raportoi 5 pelastustoimen aluetta. Palontutkinnan kokeiluhankkeen yhdyshenkilöt eivät kaikilla pelastustoimen alueilla kokeneet saavansa riittävää tukea oman laitoksensa johdolta. Useat eri tahot suorittavat palontutkintaa. Muiden tutkintaorganisaatioiden tutkinta ei yleensä vastaa kaikkia pelastustoimen palontutkinnan tarpeita. Pelastustoimi tutkii paloja ensisijaisesti turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi. Tutkinnassa ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta tai vahingonkorvausvelvollisuutta. Onnettomuustutkintakeskuksen ja TUKESn suorittama tutkinta tähtää myös ensisijaisesti turvallisuuden parantamiseen ja uusien onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseen. 10

15 Poliisi tutkii tulipalojen osalta ensisijaisesti sitä, onko syytä epäillä että palon syttymiseen liittyy rikos. Jos rikosta on syytä epäillä, poliisi aloittaa esitutkinnan. Poliisi tutkii myös kuolemansyyn, jos tulipalossa joku kuolee. Vakuutusyhtiöiden kannalta palontutkinnan ensisijaisena tavoitteena on saada epäilyttävissä tapauksissa selville, liittyykö paloon petos, jolla on vaikutusta korvausmenettelyyn. Suomessa mikään taho ei ylläpidä varsinaista palokuolematilastoa. Palokuolemaa ei ole määritelty virallisesti. Kuolemansyyn määrittäminen palokuolemaksi ei kaikissa tapauksissa ole selvä asia. Palokuolemista on saatavilla valtakunnallista tilastotietoa kolmelta eri taholta. Eri tilastojen palokuolemaluvut poikkeavat toisistaan, koska tilastointiperusteet ovat erilaiset. Mikään kolmesta tilastosta ei anna tarkkaa tai luotettavaa tietoa palokuolemien määrästä ja syistä. Sisäasiainministeriön ylläpitämän onnettomuustietokannan (PRONTO) tiedot perustuvat jokaisesta pelastustoimen tehtävästä laadittaviin selosteisiin. Palokuolemia koskevien tietojen kirjaaminen selosteisiin on puutteellista. Ne palokuolemat, joihin ei liity pelastustoimelle tullutta hälytystä, eivät näy PRONTO-tilastoista. Ne palokuolemat, jotka myöhemmin osoittautuvat muiksi kuin palokuolemiksi, jäävät yleensä tilastoon. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kokoamat palokuolematiedot perustuvat sanomalehtien ja muiden tiedotusvälineiden uutisointiin. SPEKn tilastoihin päätyvät siten vain uutisoidut tapaukset ja tapaustiedot perustuvat usein ensiarvioihin. Tästä johtuen myös tässä tilastossa ne palokuolemat, jotka myöhemmin osoittautuvat muiksi kuin palokuolemiksi, jäävät yleensä tilastoon. Tilastokeskuksen julkaisemat kuolemansyytilastot laaditaan kuolintodistuslomakkeiden tietojen perusteella. Palokuolemalukuina käytetään yleensä tapauksia, joissa kuolinsyynä on altistuminen savulle tai tulelle. Tapaturmaiset kuolemat erotellaan itsemurhista ja henkirikoksista. Varsinainen syy, miksi henkilö on kuollut tulipalossa, jää yleensä selvittämättä. Tulipalossa menehtyneen uhrin toimintakyvyn rajoitteisiin tai puutteisiin liittyvien tietojen hankkiminen koettiin pääsääntöisesti kiusalliseksi ja hankalaksi. Näitä tietoja ei kerätä nykyiseen PRONTOon eikä kokeiluhankkeen palontutkintaselosteen asianomaisiin kohtiin saatu kerättyä riittävästi tietoja. Uhreista kerätty tieto on painottunut palopaikalla saatuun tietoon uhrin alkoholin käytöstä. Muiden palossa menehtymisen kannalta kriittisten ominaisuuksien kerääminen on ollut hajanaista. Yhteyksiä esimerkiksi sosiaaliviranomaisiin ei ohjauksesta huolimatta juurikaan ole edes yritetty luoda. Myös poliisin raporteista voidaan saada tärkeitä uhrin toimintakykyyn liittyviä tietoja. Miksi muut henkilöt tai palokunta eivät ehtineet pelastamaan uhria, on jäänyt tutkintaselosteissa lähes kokonaan käsittelemättä. Palovaroitinta koskevat tiedot kaikissa asuintopaloissa ja myös kuolemaan johtaneissa asuntopaloissa on usein jäänyt selvittämättä. Tulipaloissa loukkaantuneiden tilan seurantaa ja tietojen saantia terveydentilassa tapahtuneista muutoksista (kuolemasta) ei ole järjestetty. 11

16 Kuolemansyyn selvittämisessä todetun kuolemansyyn tarkistamista ja tarvittaessa korjaamista PRONTOon ei ole järjestetty. Syttymissyyn tutkinta koetaan pelastuslaitoksissakin edelleen palontutkinnan tärkeimmäksi (lähes ainoaksi) tavoitteeksi, ja muiden palontutkinnan alueiden osuus jäi liian vähäiseksi. Tulipalon syttymissyy, pääasiallinen aiheuttaja ja tahallisuustieto arvioidaan PRONTOselosteisiin noin 80 %:sti. Tämä antaa melko kattavan kuvan tapahtumista pelastustoimen tarpeita varten. Yhteistyö poliisin kanssa erityisesti syttymissyyn tutkinnassa on tiivistä ja lisääntynyt edelleen vuonna 2005 aiemmin aloitettujen yhteistyöhankkeiden ja tämän hankkeen myötä. Yhteistyöstä poliisin kanssa ei saada pelastustoimen käyttöön kaikkea sitä hyötyä, mikä olisi helposti saatavilla. Yhteistyö poliisin kanssa palontutkinnassa rajoittuu pääosin syttymissyyn selvittämiseen. Syttymissyyn selvittäminen ja kirjaaminen PRONTOon ei ole parantunut poliisin kanssa lisääntyneen yhteistyön suhteessa. Viralliset tiedot jäävät useimmiten poliisin raporttiin ja tieto jää siirtämättä pelastustoimen PRONTO-selosteisiin. Poliisin tutkinta-aineisto on tutkinnan päätyttyä pääosin julkista. Pelastustoimi on kirjannut PRONTOon poliisin tutkimiksi tulipaloiksi yli 40 % kaikista paloista. Poliisin tutkimiksi kirjatuista paloista on kirjattu palaute saaduksi alle 10 %:ssa tapauksista. Havaitut paloturvallisuuden laiminlyönnit tai puutteet jäävät vain pelastustoimen rekistereihin, koska niitä ei yleensä ilmoiteta poliisille eikä poliisi niitä juurikaan tutki rikosepäilynä. Esimerkiksi palovaroittimen puuttuminen ei yleensä johda mihinkään seuraamuksiin. Pelastustoimen onnettomuustietojärjestelmä PRONTO on kansainvälisestikin katsottuna hyvä tilastointijärjestelmä. Sen avulla saadaan palon kehittymisestä kohtuullisen kattavat tiedot, joita hyödyntäen onnettomuuksien taustoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä on viime vuosina saatu uutta ja hyödyllistä tietoa. PRONTOn tietojen luotettavuus on osin epäasiallisesti, osin perustellusti, ollut arvostelun kohteena. Merkittävin puute nykyisessä PRONTOssa on se, että palokuolemista ja erityisesti niiden syistä ei kerätä tietoja riittävästi. Palontutkinnalla saatavia tietoja ei myöskään hyödynnetä nykyisin riittävästi. Tiedoista julkaistaan yleisluontoisia tilastoja ja niitä käytetään myös yksittäisten tutkimusten tekemisessä. Tietoja ei kuitenkaan analysoida säännöllisesti ja riittävästi. Turvallisuustason muutoksesta kertovista indikaattoreista ei saada tietoja turvallisuuden kehittämiseksi. 6 Toimenpide-ehdotukset Pelastustoimen tulee määritellä palokuolema ja järjestää varsinaisen palokuolematilaston ylläpitäminen. Määrittelemällä tarkasti palokuolema ja kokoamalla yhteen tiedot nykyisistä tilastoista ja poistamalla sieltä myöhemmin muuksi kuin palokuolemaksi osoittautuneet tapaukset voidaan saada mahdollisimman tarkka palokuolematilasto Suomeen. Palokuolemien tarkka analysointi edellyttää yleensä uhrin sellaisten tietojen selvittämistä ja kirjaamista, joista osa on julkisuuslain nojalla salassa pidettäviä. Salassa pidettäviä ovat esimerkiksi henkilön terveydentilaa koskevat tiedot ja henkilön yksityiselämää koskevat arkaluontoiset asiat. Näiden tietojen kirjaamista ei ole tarkoituksenmukaista liittää PRONTO-selosteisiin, vaan ne tulisi selvittää ja analysoida keskitetysti. Tämä tehtävä 12

17 sopii esimerkiksi Pelastusopistolle muuhun PRONTOn hallinnointiin liittyen. Samalla tulee järjestää myös näiden tietojen julkaisu. Pelastustoimen onnettomuustietojärjestelmää (PRONTO) tulee kehittää sisällöllisesti vastaaman nykyistä paremmin erityisesti kysymykseen, miksi ihminen jäi tulipalossa hengenvaarallisiksi muodostuneisiin olosuhteisiin ja sen seurauksena kuoli (ei poistunut itse eikä muut pelastaneet). Lisätään PRONTOon kysymyssarja siitä, miksi ihminen kuoli tulipalossa. Tässä kerätään yleisluontoisella tasolla (ei salassa pidettäviä) tietoja siitä, miksi uhri ei poistunut itse ajoissa hengenvaaralliseksi muuttuneesta tilasta tai miksi häntä ei ehditty pelastaa ajoissa. Lisätään liitteeksi PRONTOon yhtenäisen mallin mukaan laadittu sanallinen selostus kuolemaan johtaneista paloista. Tietojen kerääminen edellyttää pelastusviranomaisilta uusia toimintatapoja, muun muassa yhteistyötä sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä uhrin omaisten, tuttujen ja naapureiden kanssa. Koulutuksella tulee huolehtia riittävistä valmiuksista tähän toimintaan. Pelastusviranomaisille suunnatussa PRONTOn koulutuksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota tietojen oikeellisuuden ja luotettavuuden parantamiseen. Pelastustoimen alueilla palontutkinta tulee organisoida ja vastuuttaa selkeästi. Pelastustoimen alueiden palotutkinnasta vastaaville tulee järjestää syvällisempää koulutusta onnettomuustutkinnan teorioista ja käytännön toteutuksesta. Käytännön yhteistyötä poliisin kanssa tulipalon syttymissyyn, pääasiallinen aiheuttajan ja tahallisuuden selvittämiseksi entistä useammin ja tarkemmin tulee edelleen kehittää. Noin joka viidennessä palossa jää tulipalon syttymissyy, pääasiallinen aiheuttaja ja tahallisuus selvittämättä tai ainakin kirjaamatta pelastustoimen onnettomuustilastojärjestelmään (PRONTO). Vaikka 100 % ei ole turvallisuuden kehittämisen kannalta välttämätöntä, tilannetta voidaan parantaa nykyisestä. Tulee luoda yhtenäinen käytäntö poliisin tutkintatietojen luovuttamisesta pelastusviranomaiselle laatimalla yhteistyössä poliisihallinnon ja pelastustoimen kanssa asiasta valtakunnallinen ohjeistus. Tällä on tarkoitus varmistaa, että poliisin keräämä palontutkintatieto saadaan pelastustoimen käyttöön. Tämä koskee syttymissyyn lisäksi myös muita poliisitutkinnassa selville saatuja pelastustoimen kannalta oleellisia tietoja. Näitä ovat esimerkiksi tiedot tulipalossa loukkaantuneiden terveydentilassa tapahtuneista muutoksista (kuolemasta) ja kuolemansyyn selvittämisessä todetun virallisen kuolemansyyn tarkistaminen ja tarvittaessa korjaaminen PRONTOon. Tulee ohjeistaa nykyistä tarkemmin, kuinka pelastusviranomainen ilmoittaa poliisille, kun on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti. Laajennetaan pelastusviranomaisen ilmoitusvelvollisuus koskemaan myös tulipalon kehittymistä edistäneisiin palo- ja henkilöturvallisuusrikkomuksiin syttymissyyhyn liittyvän epäilyn lisäksi. 13

18 LIITE 1 (6) Joitakin havaintoja palontutkinnan kokeiluhankkeessa 2005 tutkituista paloista kuvissa Havainnot esitetty esimerkin omaisesti. Aineiston pienuuden vuoksi havainnoista ei voi tehdä kovin luotettavia johtopäätöksiä. 35,00 % 30,00 % 25,00 % 20,00 % 15,00 % 10,00 % 5,00 % 0,00 % savuketms. tupakka-aine kynttilä Syttymissyy muu sähköinen syy muu syy tai ei tietoa kaikki palot 2005, % Kokeiluhanke, palokuolemat, Kuva 1. Syttymissyy kaikissa vuoden 2005 rakennuspaloissa ja kokeiluhankkeessa tutkituissa kuolemaan johtaneissa paloissa. Tulipalon pääasiallinen aiheuttaja % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 2005 kaikki tulipalot, % kokeiluhanke, palokuolemat % Ihmisen toiminta Eläin Luonnontapahtum a tai -ilmiö Koneen tai laitteen vika Palovaarallinen aine Muu tunnettu syy Aiheuttaja tuntematon Kuva 2. Tulipalon pääasiallinen aiheuttaja kaikissa vuoden 2005 rakennuspaloissa ja kokeiluhankkeessa tutkituissa kuolemaan johtaneissa paloissa.

19 2 Tulipalon tahallisuus 50,00 % 45,00 % 40,00 % 35,00 % 30,00 % 25,00 % 20,00 % 15,00 % 10,00 % 5,00 % 0,00 % kaikki palot 2005, % Kokeiluhanke, palokuolemat, % Tahallinen Tuottamuksellinen (huolimattomuus/ varomattomuus) Vahinko tai tahaton Ei tietoa tahallisuudesta Kuva 3. Tulipalon tahallisuus kaikissa vuoden 2005 rakennuspaloissa ja kokeiluhankkeessa tutkituissa kuolemaan johtaneissa paloissa. Palon kehittymisvaihe palokunnan saapuessa 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,00 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % kaikki palot 2005, % Kokeiluhanke, palokuolemat, % syttymisvaihe palamisvaihe jäähtymisvaihe palo sammunut ta... Kuva 4. Palon kehittymisaste palokunnan saapuessa kaikissa vuoden 2005 rakennuspaloissa ja kokeiluhankkeessa tutkituissa kuolemaan johtaneissa paloissa.

20 3 Palokunnan toimintavalmiusaika rakennuspaloissa 14:24 12:00 9:36 7:12 4:48 kaikki palot 2005 Kokeiluhanke, palokuolemat 2:24 0:00 Kuva 5. Palokunnan toimintavalmiusaika kaikissa vuoden 2005 rakennuspaloissa ja kokeiluhankkeessa tutkituissa kuolemaan johtaneissa paloissa. Alkusammutuksen vaikutus 45 % 40 % 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 % Kohteessa ei ollut alku... Alkusammutus sammutti... Alkusammutuskalustoa ei... Alkusammutus rajoitti paloa Alkusammutin ei toiminut Alkusammutuksella ei ollu... Alkusammutinta ei voitu k... Ei tietoa alkusammutuska... Tieto puuttuu kaikki palot 2005, % Kokeiluhanke, palokuolemat, % Kuva 6. Alkusammutuksen vaikutus kaikissa vuoden 2005 rakennuspaloissa ja kokeiluhankkeessa tutkituissa kuolemaan johtaneissa paloissa.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8. MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja

Lisätiedot

Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot

Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot 2007 2008 Palotutkimuksen päivät 2009 Espoo 25.-26.8.2009 Esa Kokki erikoistutkija, FT Pelastusopisto esa.kokki@pelastusopisto.fi www.pelastusopisto.fi Jarkko

Lisätiedot

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT

HOITOLAITOSTEN TULIPALOT 1 (5) HOITOLAITOSTEN TULIPALOT HOITOLAITOKSET HELSINGISSÄ Palontutkinnan tiedotteeseen on poimittu havaintoja Helsingin pelastuslaitoksen alueella hoitolaitoksissa tapahtuneiden rakennuspalojen ja rakennuspalovaarojen

Lisätiedot

332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta

332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta 332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta Tuhopoltot, epäselvät palot ja vakuutuspetokset vakuutustoiminnan näkökulmasta Palonsyyntutkinnan kehittämistarve Seppo Pekurinen Finanssialan Keskusliitto M Palo-,

Lisätiedot

Palontutkinta2014 työryhmä

Palontutkinta2014 työryhmä Palontutkinta2014 työryhmä Tulipalojen selvittämisen hyödyt ja niistä oppiminen valtakunnallisesti ja paikallisesti - Seminaari 20.03.2013 Turku Mitä on vuosien saatossa opittu palojen tutkinnasta? Kuinka

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähkö- ja hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015 Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien

Lisätiedot

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa. Tilastotietoja STEP-hanke

Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa. Tilastotietoja STEP-hanke 4 Paloturvallisuuden varmistaminen sosiaali- ja terveysalalla ja tuetussa asumisessa Tilastotietoja / 24.6.2015 STEP-hanke 2012-2016 1 Osan tavoite Antaa yleiskuva erilaisten palojen, syttymissyiden ja

Lisätiedot

Jarno Liimatainen SELVITYS TULISIJOJEN AIHEUTTAMISTA TULIPALOVAHINGOISTA SELVITYS 1 (8) 2.2.2004

Jarno Liimatainen SELVITYS TULISIJOJEN AIHEUTTAMISTA TULIPALOVAHINGOISTA SELVITYS 1 (8) 2.2.2004 SELVITYS 1 (8) SELVITYS TULISIJOJEN AIHEUTTAMISTA TULIPALOVAHINGOISTA Tiedot on kerätty pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä Prontosta. Selvitys on rajattu vuoteen 2002. Jarno Liimatainen

Lisätiedot

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena

Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Palontutkimuksen päivät 2007 Tekniikka uhkana ja mahdollisuutena Hanasaaren kulttuurikeskus 28.8.2007 Sprinklaus henkilösuojauksessa missä mennään tällä hetkellä Seppo Männikkö Pelastuspäällikkö Tampereen

Lisätiedot

HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT

HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT Yhteenveto henkilöturvallisuuskohteissa vuonna 2017 automaattisen sammutuslaitteiston aktivoittaneista

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Sähkötapaturmat ja sähköpalot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Sähkötapaturmat ja sähköpalot Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Sähkötapaturmat ja sähköpalot Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA 1 25.3.2013 Pelastuslaki 41 Palontutkinta 1. Palontutkinnan tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien ehkäisy ja vahinkojen rajoittaminen sekä pelastustoiminnan

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

2

2 1 2 3 Tukes tilastoi tämän kalvon sähköpalotilastoihin vain ne rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, vastaavaan tilastoon kirjattiin myös rakennuspalovaarat,

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksien ehkäisy 2012, Espoo 7.2.2012 Johtaja, dosentti Direktör, docent Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Olycksutredningscentralen Uutisointia:

Lisätiedot

2

2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Liesien aiheuttamat kuolemantapaukset ovat lisääntyneet. Sähkölieden päälle jättäminen valvomattomana, ajoittain yhdistettynä päihteiden käyttöön ovat suurin syy liesipaloihin. Nykyajan

Lisätiedot

Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot

Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot Esa Kokki ja Jarkko Jäntti, Pelastusopisto, PL 1122, 70821 Kuopio Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot 2007 2008 Tiivistelmä Palontutkinnan kehittämishankkeen 2007 2008 tavoitteena oli löytää

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

2

2 1 2 3 Tukes tilastoi tämän kalvon sähköpalotilastoihin vain ne rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, vastaavaan tilastoon kirjattiin myös rakennuspalovaarat,

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA TIIVISTELMÄ ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA Kati Tillander, Kaisa Belloni, Tuomo Rinne, Jukka Vaari ja Tuomas Paloposki VTT PL 1000, 02044 VTT Asuntosprinklaus Suomessa on kaksivaiheinen asuntosprinklauksen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2010 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden

Lisätiedot

Sähköpalokuolemat Suomessa

Sähköpalokuolemat Suomessa Sähköpalokuolemat Suomessa Tilastollinen tutkimus..-3..6 Veli-Pekka Nurmi, TTY Määritelmät Sähköpalo: tulipalo, jossa palon mahdollistavana syttymisenergialähteenä on sähkö Sähköpalokuolema: kuolema, joka

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskus www.turvallisuustutkinta.fi Tutkitaan Suuronnettomuudet Ilmailu, raideliikenne ja vesiliikenne

Lisätiedot

Rakenteellisen palonehkäisyn, turvallisuuden ja rakentamisen ohjauksen XXXIV opintopäivät OULU Kevythormien paloturvallisuus

Rakenteellisen palonehkäisyn, turvallisuuden ja rakentamisen ohjauksen XXXIV opintopäivät OULU Kevythormien paloturvallisuus Rakenteellisen palonehkäisyn, turvallisuuden ja rakentamisen ohjauksen XXXIV opintopäivät 16.-18.11.2011 OULU Kevythormien paloturvallisuus Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö Finanssialan Keskusliitto

Lisätiedot

2

2 1 2 3 Tukes tilastoi tämän kalvon sähköpalotilastoihin vain ne rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, vastaavaan tilastoon kirjattiin myös rakennuspalovaarat,

Lisätiedot

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 1 Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 Etelä-Savossa pelastustoimen hälytystehtävämäärät nousivat hieman edellisvuoden tasosta. Vuonna 2015

Lisätiedot

Erheelliset paloilmoitukset

Erheelliset paloilmoitukset Erheelliset paloilmoitukset Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät 19.-20.11.2013 Helsinki Jaana Rajakko Kauppalehti.fi 13.11.2013 Lentoposti.fi 19.10.2013 Pelastustoimen tehtävistä noin joka viides on

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2011 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.

Lisätiedot

Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin

Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin 1 2 3 Tukes tilastoi sähköpaloiksi vain rakennuspalot, joissa tuli on tuhonnut talon rakenteita. Aiemmin, vuoteen 2009 asti, sähköpalotilastoihin kirjattiin myös rakennuspalovaarat, joissa tuli ei ole

Lisätiedot

Tilastollinen tutkimus Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Antti Nenonen, Tukes

Tilastollinen tutkimus Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Antti Nenonen, Tukes Sähköpalokuolemat Suomessa Tilastollinen tutkimus 1.1.2001-31.12.2006 Ylitarkastaja Antti Nenonen Tukes Määritelmät Sähköpalo: tulipalo, jossa palon mahdollistavana syttymisenergialähteenä on sähkö Sähköpalokuolema:

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat

PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi 2009-2013 Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat 7.4.2014 Pelastuslaitoksen PRONTO-onnettomuustilasto Pelastustoimen resurssi-

Lisätiedot

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu

Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu Palontutkinnassa opittua Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät Oulu 16.11.2016 Oulu-Koillismaan pelastuslaitos Palotarkastaja Pasi Nyman Oulu-Koillismaan p: 044-703 8682 pelastuslaitos pasi.nyman@ouka.fi

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2009

Toimialan onnettomuudet 2009 Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Tuottamukselliset tulipalot Pelastusopiston TKI yksikkö ja Varsinais Suomen pelastuslaitos

Tuottamukselliset tulipalot Pelastusopiston TKI yksikkö ja Varsinais Suomen pelastuslaitos Tuottamukselliset tulipalot Pelastusopiston TKI yksikkö ja Varsinais Suomen pelastuslaitos 42 seminaari, Turku 26.4.2017 Päivi Mäkelä ja Mari Lehtimäki Tuottamus siis mikä? tahallisuuden ja vahingon väliin

Lisätiedot

HASO. Turvallisuusilta

HASO. Turvallisuusilta HASO Turvallisuusilta 30.1.2019 Ohjelma Vastuut ja velvollisuudet omistaja vs. asukas Kiinteistön Pelastussuunnitelma arjen turvallisuuden kivijalka Kodin pelastautumissuunnitelma riskianalyysi sekä toimintamallit

Lisätiedot

Paloriski-ilmoitus: Ilmeisen paloriskin määrittely, ilmoitusvelvolliset, ilmoitusmenettely

Paloriski-ilmoitus: Ilmeisen paloriskin määrittely, ilmoitusvelvolliset, ilmoitusmenettely Paloriski-ilmoitus: Ilmeisen paloriskin määrittely, ilmoitusvelvolliset, ilmoitusmenettely Miten määritellä paloriski? Ilmeisen paloriskin määrittely tilastojen valossa Toimintakyvyltään alentunut, tupakoiva,

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi

Pelastuslaitoksen PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi Pelastuslaitoksen PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi 0.0.0 Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat Pelastuslaitoksen PRONTO-onnettomuustilasto Pelastustoimen

Lisätiedot

Linja-autopalot Suomessa 2010 1 25.8.2011

Linja-autopalot Suomessa 2010 1 25.8.2011 Linja-autopalot Suomessa 2010 Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto Timo Loponen Suunnittelija Pelastusopisto 1 25.8.2011 Tausta Linja-autopalojen määrä on lisääntynyt vuosittain 2000-luvulla Jos

Lisätiedot

Sähkö ja hissit. PL 66 (Opastinsilta 12 B) HELSINKI PUHELIN

Sähkö ja hissit. PL 66 (Opastinsilta 12 B) HELSINKI  PUHELIN Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 7 Sähkö ja hissit PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita

Lisätiedot

Suomen koulupalot

Suomen koulupalot Suomen koulupalot 2005 2009 Brita Somerkoski, erikoistutkija, Pelastusopisto 1 25.8.2011 Koulupalot: ilmiön taustaa koulu edustaa nuorelle sekä auktoriteettia että sosiaalisten tapahtumien näyttämöä koulujen

Lisätiedot

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu 2016 2017 Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA (Pelastuslaki 379/2011 16 ) (VN asetus pelastustoimesta 407/2011 3 ) Tarkastettu Pelastusviranomaisen hyväksyntä / 20 / 20 Sallan kunta

Lisätiedot

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä https://www.pelastusopisto.fi/tutkimus-ja-tietopalvelut/tki-palvelut/tilastot-pronto/ 11.2.2019 Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Lisätiedot

Tuottamukselliset tulipalot Pelastusopiston TKI-yksikkö & Varsinais-Suomen pelastuslaitos

Tuottamukselliset tulipalot Pelastusopiston TKI-yksikkö & Varsinais-Suomen pelastuslaitos Tuottamukselliset tulipalot Pelastusopiston TKI-yksikkö & Varsinais-Suomen pelastuslaitos opintopäivät 8.-9.11.2017 Mari Lehtimäki Tutkimusten jatkumolla edeltäjä Mäkelä, Päivi Tapani, Jussi Lehtimäki,

Lisätiedot

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA

POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA POISTUMISTURVALLISUUSSELVITYKSEN ARVIOINTI, KOKEMUKSIA AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON MERKITYKSESTÄ, AJANKOHTAISTA Johtaja Matti Orrainen SPEK 15.2.2013 18 Poistumisturvallisuus hoitolaitoksissa sekä

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR Tilaisuuden nimi / Tillställningens namn Kansallinen esprint -suunnistuskilpailu ja Huippuliigan 1. osakilpailu Pelastuslaissa

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Vastuuvakuutukset ja kulotus Vastuuvakuutukset ja kulotus Vakuutukset. Rahastot. Pankki. Pekka Kokko 11.11.2009 Mitä vastuuriskillä tarkoitetaan? Riski siitä, että yritys tai yhteisö joutuu kantamaan seuraamukset toimintansa tuotteensa

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011-2015 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN

PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN TIIVISTELMÄ Kati Tillander, VTT ja Esa Kokki, Pelastusopisto Vuonna 2006 toteutettiin yhteistyössä VTT:n, Pelastusopiston sekä 12

Lisätiedot

Yhteenveto kynttilöiden sytyttämistä tulipaloista vuosina 2000-2002

Yhteenveto kynttilöiden sytyttämistä tulipaloista vuosina 2000-2002 1 (12) Yhteenveto kynttilöiden sytyttämistä tulipaloista vuosina 2000-2002 Sisältö Sisältö... 1 1 Johdanto... 2 1.1 Tausta... 2 1.2 Tilastoaineisto... 2 2 Kynttilästä syttyneiden tulipalojen lukumäärä...

Lisätiedot

Hälytystilasto Larmstatistik 2016

Hälytystilasto Larmstatistik 2016 Hälytystilasto Larmstatistik 2016 Pelastustoimi hälytykset Räddningsverkets larm 2012-2016 2012 2013 2014 2015 2016 keskiarvo 2012-15 2016 % vertailu % keskiarvost 2015 a vuoteen Onnettomuustyyppi (ensisijainen)

Lisätiedot

Onnettomuustutkinta turvallisuuden kehittäjänä

Onnettomuustutkinta turvallisuuden kehittäjänä ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS CENTRALEN FÖR UNDERSÖKNING AV OLYCKOR ACCIDENT INVESTIGATION BOARD FINLAND Sörnäisten rantatie 33 C, 00580 Helsinki, Finland www.onnettomuustutkinta.fi Onnettomuustutkinta turvallisuuden

Lisätiedot

Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta

Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta 1 Seuraavan 25 minuutin tavoite Palontutkintaan perustuvaa tietoa taloyhtiöiden turvallisuuden parantamisesta Painopiste nykyisessä rakennuskannassa

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Jukka Koivuranta Helsingin pelastuslaitos Palotarkastaja/Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö Lyhyesti Pelastuslaki 379/2011 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010-2014 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja

Poistumisturvallisuusselvitys. Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja Poistumisturvallisuusselvitys Vesa-Pekka Tervo ylitarkastaja 2 Toimintakyky palon tapahtumahetkellä Tulipalossa olosuhteet ovat ihmiselle hengenvaaralliset jo muutamassa minuutissa, sillä savukaasut ovat

Lisätiedot

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joihin osallistuvien ihmisten suuren määrän

Lisätiedot

ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS

ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS ASUINRAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS 12.9.2012, Kirkkotorin koulutuskeskus, Oulu 12.9.2012 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN - 16 kuntaa - 273 000 asukasta

Lisätiedot

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI Kati Tillander, Kaisa Belloni, Tuomo Rinne, Jukka Vaari & Tuomas Paloposki 2 TAUSTA (1/3) t Palokuolemien määrä Suomessa korkea (n. 100 henkeä vuodessa).

Lisätiedot

Mitä teematutkinnat kertovat Palontutkinnan hyödyntäminen valvontatyön kehittämisessä.

Mitä teematutkinnat kertovat Palontutkinnan hyödyntäminen valvontatyön kehittämisessä. Mitä teematutkinnat kertovat Palontutkinnan hyödyntäminen valvontatyön kehittämisessä. Vantaa 8.11.2017 Timo Kouki Palontutkinta 2020 työryhmä Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2008-2012 tapahtui 815 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 163 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012

Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012 sivu 1 JULKAISUVAPAA Tulipalojen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2012 Pelastuslaitosten tietoon tulleiden tulipalojen kokonaismäärä pieneni edellisistä vuosista merkittävästi. Tulipaloja on ollut yhtä

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Suomen arktinen strategia Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 7/2010 Suomen arktinen strategia Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 7/2010 Julkaisija VALTIONEUVOSTON KANSLIA Julkaisun laji Julkaisu

Lisätiedot

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset www.turvallisuustutkinta.fi SPPL, Kouvola 30.10.2014 Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset Onnettomuuksien tutkinnan tarkoitus Tutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien

Lisätiedot

LÄPI TULEN POLIISIN PALONSYYNTUTKINTA, VAKAVIEN TULIPALORIKOSTEN RIKOSPROSESSI JA RIKOKSENTEKIJÖIDEN PIIRTEET

LÄPI TULEN POLIISIN PALONSYYNTUTKINTA, VAKAVIEN TULIPALORIKOSTEN RIKOSPROSESSI JA RIKOKSENTEKIJÖIDEN PIIRTEET LÄPI TULEN POLIISIN PALONSYYNTUTKINTA, VAKAVIEN TULIPALORIKOSTEN RIKOSPROSESSI JA RIKOKSENTEKIJÖIDEN PIIRTEET Palotutkimuksen päivät, Hanasaari 28.8.2013 HTM Mari Lehtimäki Vanhempi rikoskonstaapeli, Helsingin

Lisätiedot

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 Oikeusministeriö, Helsinki 2013 18.4.2013 Julkaisun

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015 Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1 (5) Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.8.2017 Talouden toteutuminen TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.8.2017 Toteuma Tot % Toteuma Ta 2017 1.1.-31.8.2017 1.1.-31.8.2016 Muutos

Lisätiedot

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos

KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912. Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos KAINUUN MATKAILUFOORUMI 260912 Apulaispalopäällikkö Reino Huotari Kainuun pelastuslaitos Kainuun pelastuslaitos Kuva: Kainuun pelastuslaitos www.kaipe.fi Uutisaiheita Kelomökki syttyi Luostolla www.lapinkansa.fi

Lisätiedot

Rakennusten sähköpalokuolemat Suomessa vuosina 2010 2014

Rakennusten sähköpalokuolemat Suomessa vuosina 2010 2014 raportti 1/2016 Tekijät: Sakari Hatakka ja Ville Huurinainen raportti Rakennusten sähköpalokuolemat Suomessa vuosina 2010 2014 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Rakennusten sähköpalokuolemat Suomessa vuosina

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

OTKESin palontutkinnat, suositukset ja niiden toteutuminen

OTKESin palontutkinnat, suositukset ja niiden toteutuminen OTKESin palontutkinnat, suositukset ja niiden toteutuminen Johtava tutkija Kai Valonen Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kuva: Kymenlaakson pelastuslaitos Kuva: Poliisi Onnettomuuksien tutkinnan tarkoitus

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 27.7.2012 Johannes Ketola Suunnittelija Pelastusopisto johannes.ketola@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus

Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden

Lisätiedot

HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET

HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET Keskustelutilaisuus hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen käsittelyprosessin kehittämisestä / TENK 30.10.2018 Sakari Melander HTK-prosessin kehittämistarpeet /

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 494 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 99 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Miksi palot ja niiden syttymissyyt pitää tutkia? 9.12.2009 Risto Karhunen

Miksi palot ja niiden syttymissyyt pitää tutkia? 9.12.2009 Risto Karhunen Miksi palot ja niiden syttymissyyt pitää tutkia? 9.12.2009 Risto Karhunen Miksi? > Miten vastaavat palot voidaan ennalta estää > Vahingontorjuntaneuvot vakuutuksenottajalle ja suurelle yleisölle > Tilastointi;

Lisätiedot

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander 25.8.2011 Tausta Onnettomuuksien ehkäisyn toimialalla siirrytty riskien arviointiin perustuvaan

Lisätiedot

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA OHJE 1 (9) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Laatimisvelvoite ja jatkotoimenpiteet Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet. 1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Vuoden 2012 tiedot kaivoksissa sattuneista tapaturmista eivät ole vielä saatavilla. Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä https://www.pelastusopisto.fi/tutkimus-ja-tietopalvelut/tki-palvelut/tilastot-pronto/ 4.9.2017 Johannes Ketola Suunnittelija Pelastusopisto

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES)

PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) PALOTURVALLISUUDEN TUTKIMUSOHJELMA Turvatekniikan keskus (TUKES) TAUSTASELVITYKSET SÄHKÖLAITTEIDEN PALO-OMINAISUUDET Sähköpalojen henkilöja omaisuusvahingot 3/1997 * Palonsyyntutkinnan kehittäminen ja

Lisätiedot