Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh"

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS Dnro PSAVI/160/04.08/2012 Ympäristöluvan hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh Asia Koivu-Loukassuon turvetuotantoalueen lisäalueen ympäristölupa ja aikaisemmin myönnetyn ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Oulu Hakemuksen pääasiallinen sisältö Kuvaus toiminnasta Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto on antamallaan päätöksellä nro 87/02/1 myöntänyt ympäristöluvan Yli-Iin kunnassa, nykyisin Oulun kaupungissa, sijaitsevan Koivu-Loukassuon kuntoonpanoon turvetuotantoa varten sekä turvetuotantoon noin 65 ha:n alueelta ja vesien johtamiseen Iijokeen. Ympäristölupaviraston päätöksen mukaan vuoden 2012 loppuun mennessä tuli jättää ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista koskeva hakemus uhalla, että lupa muutoin raukeaa. Koivu-Loukassuolla, joka sijaitsee Oulun kaupungissa noin 20 kilometriä Yli-Iin keskustaajamasta itään, kuntoonpanotyöt on aloitettu vuonna 2003 ja tuotanto vuonna Ympäristölupaa turvetuotantoon haetaan nykyisten tuotantolohkojen itä-pohjoispuolella sijaitsevalle noin 17 ha:n lisäalueelle ja lupamääräysten tarkistamista jo tuotannossa olevalle noin 65 ha:n alueelle. Lupaa haetaan myös puupolttoaineiden varastointiin ja käsittelyyn. Vuonna 2022 tuotantoala lisäalue mukaan lukien on arviolta noin 72 ha ja tuotanto loppuu arvion mukaan vuoteen 2035 mennessä. Jyrsinpolttoturvetta tuotetaan Haku-menetelmällä keskimäärin MWh/v ja lisäalue mukaan lukien tuotanto voi kasvaa noin MWh:iin/v. Turve varastoidaan aumoihin, joiden pinta-ala on noin 3,2 ha. Vesienkäsittelyrakenteina käytetään sarkaojien lietesyvennyksiä, päisteputkien lietteenpidättimiä, laskeutusaltaita, virtaamansäätöpatoja ja pintavalutuskenttää. Tuotantoalueen ympärysvesien pääsy reuna- ja sarkaojastoon sekä vesienkäsittelyrakenteisiin estetään tuotantoalueen kiertävillä eristysojilla. Lisäalueen kuivatusvedet johdetaan rakennettavan virtaamansäätöpadon 5 kautta tuotantolohkon 3 reunaojaan, josta vedet laskevat virtaamansäätöpadon 1 ja laskeutusaltaiden 1 ja 2 kautta nykyiselle pintavalutuskentälle ja edelleen Iijokeen. Laskeutusaltaat 1 ja 2 laajennetaan ennen lisäalueen kuivatustöiden aloittamista. Kaikki nykyisen turvetuotantoalueen (lohkot 1 7) kuivatusvedet samoin kuin lisäalueen (lohkot 8 ja 9) kuivatusvedet johdetaan painovoimaisesti ja ympärivuotisesti noin 5,6 ha:n kokoiselle pintavalutuskentälle, joka lisäalue mukaan lukien on noin 5,5 prosenttia kentän kokonaisvaluma-alueesta.

2 Hakijan arvion mukaan nykyisillä käytössä olevilla vesienkäsittelyrakenteilla toteutetaan BAT-periaatetta (paras käyttökelpoinen tekniikka). Tiedot olennaisista päästöistä Hakijan arvion mukaan lisäalueen ensimmäisen kuntoonpanovuoden bruttopäästöt ovat noin 570 kg/v kiintoainetta, 7 kg/v fosforia sekä 90 kg/v typpeä. Vastaavasti kuntoonpanosta aiheutuvat nettopäästöt ovat noin 200 kg/v kiintoainetta, 4 kg/v fosforia sekä 30 kg/v typpeä. Kuntoonpanovaiheen aikana lisäalueen kiintoainepäästöt kasvavat 1,6-kertaiseksi, kokonaisfosforipäästöt noin 2,6-kertaiseksi ja kokonaistyppipäästöt 1,5-kertaiseksi kirjallisuudesta saatujen vedenlaatuarvojen perusteella laskettuun nykypäästöön verrattuna. Lisäalueen tuotantovaiheen bruttopäästöt ovat noin 450 kg/v kiintoainetta, 4 kg/v fosforia sekä 110 kg/v typpeä. Vastaavasti tuotantovaiheen nettopäästöt ovat noin 280 kg/v kiintoainetta, 3 kg/v fosforia sekä 60 kg/v typpeä. Nykyisen tuotantoalueen sekä lisäalueen kuntoonpanovaiheen aiheuttamat kokonaispäästöt (brutto) ovat noin kg/v kiinto-ainetta, 20 kg/v fosforia sekä 450 kg/v typpeä. Vastaavasti nettopäästöt ovat noin kg/v kiintoainetta, 13 kg/v fosforia sekä 240 kg/v typpeä. Nykyisen tuotantoalan sekä lisäalueen tuotantovaiheen aiheuttamat kokonaispäästöt (brutto) ovat noin kg/v kiintoainetta, 20 kg/v fosforia sekä 470 kg/v typpeä. Vastaavasti nettopäästöt ovat noin kg/v kiintoainetta, 10 kg/v fosforia sekä 270 kg/v typpeä. Toiminnan vaikutukset ympäristöön Suunnitellulla lisäalueella tehtiin kesällä 2012 pesimälinnusto- sekä kasvillisuusselvitys. Lisäksi arvioitiin luonnonsuojeluasetuksen liitteissä 2 ja 5 mainittujen matelijoiden, sammakkoeläinten, nilviäisten, perhosten, kovakuoriaisten ja korentojen mahdollista esiintymistä selvitysalueella. Lisäalue on kokonaan metsäojitettua aluetta. Suo on vesitaloudeltaan sekä kasvillisuudeltaan pitkälle muuttunutta eikä sillä esiinny arvokasta kasvilajistoa tai luonnonsuojelulain, vesilain tai metsälain mukaisia luonnonarvoja. Yleisin kasvillisuustyyppi lisäalueella on rämemuuttuma, eikä alueella esiinny luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia luontotyyppejä. Lisäaluetta ympäröivät ojitetut suot ja kankaat, joilla on suoritettu aurauksia ja hakkuita. Turvetuotannon aloittaminen lisäalueella muuttaa alueen kasvillisuuden ja luontotyypit käytännössä pysyväisluonteisesti. Välilliset vaikutukset tuotantoalueen välittömässä läheisyydessä näkyvät kasvillisuuden hitaana muutoksena kuivempiin ympäristöihin sopeutuneeksi. Turvetuotannon aloittamisesta johtuvat kuivatusvaikutukset ovat kuitenkin vähäiset lisäalueen ja sen ympäristön jo nykyisin pitkälle kuivuneesta ja muuttuneesta luonteesta johtuen. Lieviä toiminnanaikaisia haittavaikutuksia voi aiheutua edelleen myös tuotantoalueen välittömän lähiympäristön kasvillisuudelle turpeennoston yhteydessä, jolloin lähiympäristöön leviävä turvepöly voi hidastaa kasvien yhteyttämistä. Noin 300 m:n etäisyydellä lisäalueen eteläpuolella sijaitsee Koivulampi, joka on vesilakikohde. Lammen lähiympäristö kuuluu metsälain mainitsemiin tärkeisiin elinympäristöihin. Koivulampi sijoittuu lisäalueen ja jo tuotannossa olevien alueiden väliin noin 460 m leveälle suokaistaleelle. Ojittamaton suo on pääasiassa karua lyhytkorsinevaa. Lisäksi alueella esiintyy rahkarämettä ja karua rimpinevaa. Koivulampea ympäröivä suo on ojittamaton, mutta suon laidoille sijoittuvat ojitukset, pohjoispuolinen tie ja lammen eteläpuolella välittömässä läheisyydessä sijaitseva turvetuotantoalue ovat vaikuttaneet suon hydrologiaan vähintään reuna-alueiden osalta. Hakija on arvioinut, että turvetuotannon aloittaminen lisäalueella ei lisää Koivulammelle tai Koivulampea ympäröivälle

3 suolle aiheutuvia kuivatusvaikutuksia, koska lisäalue sijaitsee lammen pohjoispuolella jo ojitetulla alueella sekä selkeästi kauempana kuin lammen eteläpuolinen turvetuotantoalue. Lisäksi lisäalueen ja Koivulammen väliin sijoittuu tie, joka osaltaan vaikuttaa alueen hydrologiaan vesien ohjautumisen kautta. Turvetuotannon aloittaminen lisäalueella lisää todennäköisesti jonkin verran turvepölyvaikutuksia Koivulammella ja sitä ympäröivällä suolla. Lähin Natura-alue on noin 2,2 km:n etäisyydellä alueen eteläpuolella sijaitseva Hirvineva. Turvetuotannon aloittaminen lisäalueella voi lisätä turvetuotannon aikaansaamaa pölyämisvaikutusta Hirvinevan alueella, mutta vaikutus on etäisyyden vuoksi todennäköisesti satunnaista, lyhytaikaista ja vähäistä. Myös meluvaikutus on epätodennäköistä. Koska Hirvisuon Natura-alue ei sijaitse lisäalueen alapuolisella valuma-alueella, hakija on katsonut, että turvetuotannolla ei ole vaikutuksia Natura-alueeseen. Hakija on katsonut, että lisäalueen linnustollinen arvo on korkeintaan maakunnallisesti keskimääräinen eikä nykyisellään omaa erityisen merkittäviä lintuarvoja. Rauhoitettua sisiliskoa voi elinympäristövaatimustensa perusteella esiintyä lisäalueen kuivemmilla paikoilla. Lisäalueen muuttaminen turvetuotantoalueeksi voi tuhota mahdollisia sisiliskolle sopivia elinympäristöjä ja lajin käyttämiä alueita. Koska laji viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä, mahdollisille lisäaluetta elinalueenaan käyttäville sisiliskoille löytyy korvaavia elinalueita lähiympäristöstä. Näin ollen hakija on arvioinut, että lisäalueen käyttöönoton vaikutukset sisiliskoon ovat vähäiset. Lähin asutus sijaitsee noin 2 km:n etäisyydellä nykyisestä tuotantoalueesta eikä hakijan arvion mukaan turvetuotannosta aiheudu sille merkittävää pöly- tai meluhaittaa. Hakijan arvion mukaan tuotannon jatkaminen nykyisellä tuotantoalueella aiheuttaa kokonaisuudessaan vain vähäistä haittaa vesistössä ja tuotantoalueen ympäristössä. Hakija on arvioinut, että nykyisen turvetuotantoalueen kuivatusvedet ja lisäalueen kuntoonpano- ja tuotannonaikaiset kuivatusvedet eivät vaikuta Iijoen keskimääräisiin kiintoaine- tai ravinnepitoisuuksiin Iijoen suuren vesimäärän laimentavan vaikutuksen vuoksi. Hakija on arvioinut, että turvetuotantoalueen ravinne- ja kiintoainekuormitus voi osaltaan lisätä vesistössä esiintyviä erilaisia kalastukseen ja kalojen käyttökelpoisuuteen liittyviä haittoja kuten veden likaantumista, pyydysten likaantumista ja vesistön liettymistä. Turvetuotantoalueen vaikutuksia on vaikea täsmällisesti eritellä muista samaan suuntaan vaikuttavista tekijöistä kuten maa- ja metsätalouden ja asutuksen sekä Iijoen säännöstelyn vaikutuksista. Vesienhoitosuunnitelman huomioon ottaminen Oulujoen Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaan liittyvän, vuosille laaditun toimenpideohjelman luokittelun mukaan Iijoen pääuoma Kipinän koskelta alaspäin on voimakkaasti muutettu ja sen tila parhaaseen mahdolliseen saavuttavaan tilaan verrattuna on tyydyttävä. Kipinän yläpuolella Iijoen ekologinen tila on hyvä. Iijoen alaosalle asetettua ympäristön tilatavoitetta ei ole saavutettu. Toimenpideohjelman mukaan merkittävin syy siihen on, että kalateitä Iijoen voimalaitosten yhteyteen ei ole rakennettu. Niiden rakentamisella olisi merkittäviä ekologisia vaikutuksia, koska ne avaisivat vaelluskaloille pääsyn laajoille (noin 800 ha) poikastuotanto- ja lisääntymisalueille. Jälkihoitovaihe Koivu-Loukassuon tuotannon jatkamisella ja lisäalueen tuotantoon ottamisella ei hakijan arvion mukaan vaikeuteta vesiesihoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamista.

4 Turvetuotannon lopettamisen yhteydessä toiminnanharjoittaja purkaa tuotantoalueelta tarpeettomat rakenteet ja siistii alueen. Vesienkäsittelyä jatketaan, kunnes alue siirtyy jälkikäyttöön tai kunnes vesien johtaminen alueelta voidaan muutoin lopettaa. Tämän jälkeen maanomistaja tai -haltija vastaa alueen käytöstä sekä mahdollisesta ympäristöasioiden hoidosta ja kuormituksesta vesistöön. Jälkihoitovaiheen tarkkailu toteutetaan ELY-keskuksen kanssa sovittavalla tavalla. Vuokra-alueet palautetaan maanomistajille vuokrasopimuksessa määritellyssä kunnossa. Toiminnanharjoittaja tekee alustavan, alueen jälkikäyttöä koskevan suunnitelman 3 5 vuotta ennen turvetuotannon päättymistä ja alueen vapautumista muuhun käyttöön. Lupakauden aikana tuotannosta poistuvat alueet pyritään kasvittamaan mahdollisimman nopeasti. Tarkkailu Koivu-Loukassuo kuuluu Iijoen ja Siuruanjoen turvetuotantoalueiden yhteistarkkailuohjelmaan. Hakija on laatinut Koivu-Loukassuon käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailuohjelman ja esityksen Koivulammen tarkkailuksi vuosille Vahinkoarvio Hakemuksessa on arvioitu, että vesien johtamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu tilakohtaisesti korvattavaa vahinkoa. Kalasto- ja kalastusvahinkojen ehkäisemiseksi hakija on esittänyt 125 euron vuotuista kalatalousmaksua. Asiakirjojen nähtävänäpito Asiakirjat ovat nähtävänä Oulun seudun ympäristötoimessa (Solistinkatu 2, Oulu). Asiakirjoihin voi tutustua myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen toimitiloissa Oulussa. Mahdollisuus muistutusten ja mielipiteiden esittämiseen Muistutuksia hakemuksen johdosta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen). Muilla kuin asianosaisilla on oikeus esittää mielipiteensä hakemuksen johdosta. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden tekemiseen Kirjalliset muistutukset ja mielipiteet voidaan esittää vapaamuotoisesti. Muistutuksista tulee käydä ilmi seuraavat seikat: - muistuttajan nimi, postiosoite, mahdollinen sähköpostiosoite ja puhelinnumero arkisin - yllä mainittu hakijan ja hakemuksen nimi sekä diaarinumero PSAVI/160/04.08/ mikäli muistutus koskee kiinteistöä, kiinteistön nimi, rekisterinumero, kiinteistörekisterikylä ja kunta - ne hankkeeseen liittyvät asiat, jotka muistuttaja haluaa tuoda hakemusta käsittelevän lupaviranomaisen tietoon - yksilöidyt vaatimukset sekä niiden perusteet - muistuttajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei muistutusta toimiteta sähköisesti - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti, selvitys asiamiehen toimivallasta.

5 Muistutusten ja mielipiteiden toimittaminen ja määräpäivä Kirjalliset muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet on toimitettava kahtena kappaleena Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon viimeistään Kirjaamo on avoinna arkisin klo Kirjelmän voi toimittaa myös postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Aluehallintoviraston yhteystiedot ovat kuulutuksen alalaidassa. Lisätietoja Asian esittelijä: ympäristöylitarkastaja Heino Hirvikoski, puh tai Lupasihteeri Eeva Suutari

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 27.1.2014 Dnro PSAVI/188/04.08/2012 Ympäristöluvan hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, 90590 Oulu, puh. 044 551 5700 Asia Ällinsuon turvetuotantoalueen

Lisätiedot

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 19.3.2014 Dnro PSAVI/175/04.08/2012 Ympäristöluvan hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, 90590 Oulu, puh. 044 551 5700 Asia Paarnitsa-aavan turvetuotantoalueen

Lisätiedot

Hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12 A, Oulu, puh

Hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12 A, Oulu, puh 1 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 15.4.2014 Dnro PSAVI/176/04.08/2012 Hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12 A, 90590 Oulu, puh. 044 551 5700 Asia Hourunnevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Hakemus kuulutetaan uudelleen hakemuksen muutoksen ja täydennysten johdosta. Vapo Oy, PL 22, Jyväskylä, puh

Hakemus kuulutetaan uudelleen hakemuksen muutoksen ja täydennysten johdosta. Vapo Oy, PL 22, Jyväskylä, puh YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS Uudelleen kuuluttaminen 7.2.2014 Dnro PSAVI/93/04.08/2012 Hakemus kuulutetaan uudelleen hakemuksen muutoksen ja täydennysten johdosta Ympäristöluvan hakija

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 114/12/1 Dnro PSAVI/89/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 114/12/1 Dnro PSAVI/89/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 114/12/1 Dnro PSAVI/89/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2012 ASIA Ison Jännesuon turvetuotantoaluetta koskevan päätöksen nro 47/06/1 lupamääräysten tarkistamisajankohdan myöhentäminen,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 77/08/2 Dnro Psy-2008-y-86 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 77/08/2 Dnro Psy-2008-y-86 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 77/08/2 Dnro Psy-2008-y-86 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Miehonsuo II -turvetuotantoaluetta koskevan päätöksen lupamääräysten tarkistamisajankohdan myöhentäminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2013/1 Dnro PSAVI/77/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2013/1 Dnro PSAVI/77/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2013/1 Dnro PSAVI/77/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2013 ASIA Jokineva-Kiikkurämeen turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Pyhäjärvi LUVAN HAKIJA Konepalvelu Honkala

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 138/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 8 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 138/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 8 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 138/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 8 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2006 ASIA HAKIJA Länsi Suomen ympäristölupaviraston 28.8.2002 antaman päätöksen nro 50/2002/2

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 33/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 19 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 33/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 19 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 33/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 19 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2007 ASIA HAKIJA Sarvinevan pohjoisosan turvetuotannon kuivatusvesien käsittelyä koskeva

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA HAKIJA Koivulannevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, toiminnanaloittamislupa ja vesien johtaminen toisen maalla

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 24/08/2 Dnro Psy-2007-y-179 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 24/08/2 Dnro Psy-2007-y-179 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 24/08/2 Dnro Psy-2007-y-179 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Isosuon lisäalueen turvetuotantoaluetta koskevan päätöksen lupamääräysten tarkistamisajankohdan myöhentäminen,

Lisätiedot

Mustikkaneva I, Mustikkaneva II ja Kramsunnevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, Kauhava

Mustikkaneva I, Mustikkaneva II ja Kramsunnevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, Kauhava Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 148/2013/1 Dnro LSSAVI/440/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2013 ASIA HAKIJA Mustikkaneva I, Mustikkaneva II ja Kramsunnevan turvetuotantoalueen ympäristölupa,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 9/05/2 Dnro Psy-2004-y-139 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 9/05/2 Dnro Psy-2004-y-139 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 9/05/2 Dnro Psy-2004-y-139 Annettu julkipanon jälkeen 27.1.2005 1 ASIA HAKIJA Piipsannevan turvetuotantoalueen ulkopuolisten vesien pääsyn estäminen vesiensuojelurakenteisiin, Haapavesi Vapo

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 38/12/1 Dnro PSAVI/298/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen Savilammensuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Ii

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 38/12/1 Dnro PSAVI/298/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen Savilammensuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Ii 1 PÄÄTÖS Nro 38/12/1 Dnro PSAVI/298/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.5.2012 ASIA HAKIJA Savilammensuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Ii Vapo Oy PL 22 40101 Jyväskylä 2 SISÄLLYSLUETTELO HAKEMUS...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS. Ristivuoman turvetuotantoalueen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Tornio

YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS. Ristivuoman turvetuotantoalueen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Tornio 1 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 25.11.2016 Dnro PSAVI/158/04.08/2012 Ympäristöluvan hakija Vapo Oy, PL 22, 40101 Jyväskylä, puh. 020 790 4000 Asia Ristivuoman turvetuotantoalueen ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 6/06/2 Dnro Psy-2005-y-151 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 6/06/2 Dnro Psy-2005-y-151 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 6/06/2 Dnro Psy-2005-y-151 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2006 1 ASIA HAKIJA Tavaskannevan turvetuotantoaluetta koskevan Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 66/99/2 lupamääräysten tarkistamista

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi

Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi PÄÄTÖS Nro 86/09/1 Dnro ISY-2009-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 11.9.2009 ASIA Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi LUVAN HAKIJA Turvetuote Peat Bog Oy Soinintie 2008 40500

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 17/10/1 Dnro PSAVI/2/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 17/10/1 Dnro PSAVI/2/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 17/10/1 Dnro PSAVI/2/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2010 ASIA HAKIJA Pahanevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Pyhäntä Vapo Oy PL 22 40101 Jyväskylä

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 48/07/1 Dnro Psy-2007-y-54 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 48/07/1 Dnro Psy-2007-y-54 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 48/07/1 Dnro Psy-2007-y-54 Annettu julkipanon jälkeen 14.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Saariaavan turvetuotantoalueen ympäristöluvan mukaisen toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2013 1 ASIA LUVAN HAKIJA Inarin kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 126/05/1 lupamääräyksestä poikkeaminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Mustikkamaan alueella sijaitseva sahalaitos ja kattilalaitos, Rovaniemi Lappiawood Oy C/o

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Karbonaattisakan käsittely Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivosalueella, Sotkamo Talvivaara Sotkamo

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJA Huurinainen Oy Elementtitie Kajaani. LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.

ASIA. LUVAN HAKIJA Huurinainen Oy Elementtitie Kajaani. LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2. 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2014 ASIA Betonitien rakennusjätteen varastointi, lajittelu ja käsittelylaitoksen ympäristölupapäätöksen lupamääräysten

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 1 ASIA Rautuvaara-Hannukaisen kaivosalueen jälkihoitosuunnitelman määräajan jatkaminen, Kolari LUVAN HAKIJA Rautaruukki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 55/2009/4 tarkoitettujen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen 30.12.2009 ASIA Pohjaveden ottamista koskevan Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksellään

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 45/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-43 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 45/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-43 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 45/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-43 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2009 ASIA HAKIJA Koivansuon turvetuotantoa koskevan Länsi-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 3/11/1 Dnro PSAVI/339/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 3/11/1 Dnro PSAVI/339/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 3/11/1 Dnro PSAVI/339/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Varisnevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan lupamääräyksen muuttaminen, Vihanti Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 ASIA HAKIJA Majasaarenkankaan jätekeskuksen ympäristölupapäätöksessä määrättyjen sedimenttitutkimusten ja kalatalousselvityksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2017/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/3842/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 2/2017/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/3842/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 2/2017/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/3842/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.1.2017 ASIA HAKIJA Kaakimonneva-Vaatimonnevan turvetuotantoalueen ympäristölupa sekä toiminnan aloittamislupa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 12/05/2 Dnro Psy-2004-y-174 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 12/05/2 Dnro Psy-2004-y-174 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 12/05/2 Dnro Psy-2004-y-174 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2005 1 ASIA LUVAN HAKIJA Hukannevan turvetuotantoalueen vesiensuojelun tehostaminen, Ruukki Turveruukki Oy Teknologiantie 12 A 90570

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

LUVITTAJAN NÄKÖKULMA TURVETUOTANTOON

LUVITTAJAN NÄKÖKULMA TURVETUOTANTOON LUVITTAJAN NÄKÖKULMA TURVETUOTANTOON Antti Ylitalo Ympäristöneuvos Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.9.2013 Ympäristöakatemia Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 2.10.2013 1 Taustaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Koneellinen kullankaivu Portti Niva -nimisellä valtauksella Ivalojoen varrella, Inari Tauno Myllykoski Kahvitie

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Vapo Oy, PL 22, Jyväskylä, puh , (keskus)

Vapo Oy, PL 22, Jyväskylä, puh , (keskus) 1 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 11.4.2014 Dnro PSAVI/166/04.08/2012 Ympäristöluvan hakija Vapo Oy, PL 22, 44101 Jyväskylä, puh. 020 790 5621, 020 790 4000 (keskus) Asia Navettarimmen turvetuotantoalueen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2004 1 ASIA HAKIJA Huhannevan, Huhtinevan, Karjonevan, Kurunnevan, Savalonevan, Tahkonevan ja Vesiläisennevan ympäristölupien polttoaineiden

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 132/11/1 Dnro PSAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 132/11/1 Dnro PSAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 132/11/1 Dnro PSAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.12.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Juha Juvanin eläinsuojan toimintaa koskevan ympäristöluvan määrääminen raukeamaan, Muhos Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

KUULUTUS Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta

KUULUTUS Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta KUULUTUS VARELY/3424/5723/2016 17.5.2018 Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaiselle

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro Psy-2005-y-14 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro Psy-2005-y-14 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro Psy-2005-y-14 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2005 1 ASIA HAKIJA Kortesuon turvetuotantoalueen vesienkäsittelyn tehostaminen ympärivuotisella pumppauksella ja pintavalutuksella,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 Tekninen lautakunta 18.10.2017 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 18.10.2017 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 24/2013/1 Dnro PSAVI/124/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 24/2013/1 Dnro PSAVI/124/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 24/2013/1 Dnro PSAVI/124/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2013 ASIA Kestilän suljetun kaatopaikan sulkemistöiden määräajan jatkaminen, Siikalatva LUVAN HAKIJA Siikalatvan kunta

Lisätiedot