Seniorit metsän siimekseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seniorit metsän siimekseen"

Transkriptio

1 Partola, PIRKKALA Kenkätie 2 puh Av. ma-la 11-21, su KOTIPIZZALOUNAS MA-PE alkaen 6,30 Sis. yhden täytteen pizzan + juomaa niin paljon kuin jaksat. Kotiinkuljetus JOKA PÄIVÄ. Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 29 Seniorit metsän siimekseen Kyöstille rakennetaan helppokulkuinen metsäpolku Kyöstille, palvelutalo Pirkankoivun viereen rakennetaan metsäpolku, joka on tarkoitettu erityisesti ikääntyvien ihmisten käyttöön. - Polku on kunnan puutarhaaluetta, joten sitä voi toki käyttää jokainen, joka haluaa hetkeksi metsään, kertoo Pirkkalan kunnanpuutarhuri Sari Suomalainen. Ulkoilureitin rakennustyöt aloitetaan ensi syksynä ja sen pitäisi olla käyttökunnossa ensi kesänä. - Ulkoilureitti alkaa Pirkankoivun palvelutalon kulmalta ja se kulkee Pyhäojan lähellä. Mittaa reitillä tulee olemaan parisen sataa metriä. Kyöstin metsäpolkua pitkin pääsee kulkemaan paitsi kävellen myös pyörätuolilla ja rollaattorilla. Polulla on leveyttä sen verran, että sillä voi liikkua taluttajan kanssa. - Polun varteen tulee paljon levähdyspaikkoja ja kaidetta, josta voi ottaa tarvittaessa tukea. Ulkoilureitti tullaan myös valaisemaan. Koska reitti kulkee lähellä Naistenmatkantietä, polun varteen istutetaan lisää matalaa kasvillisuutta, joka vaimentaa autojen ääniä. Pyhäojan varrelle rakennetaan pieni laituri, johon pääsee pyörätuolillakin. - Solisevan puron äänet kantautuvat toisinaan mukavasti polulle asti, Suomalainen iloitsee. Kun ulkoilureitti valmistuu, Antti Jokinen Pirkkalan kunnan omistaman museo- ja ulkoilualueen Reipin suunnitelmat ovat yhä avoimet. Niemeen on ehdotettu siirtolapuutarhaa, mökkikylää sekä Tästä lähtee Kyöstin metsäpolku. Pirkankoivun asukkaat Eila Saarinen (vas.), Erkki Ytterström ja Eila Jahma ovat hyvillään uudesta metsäpolusta. - Kyllä vissiin täytyy ulkoilla, kun se tulee, Jahma sanoo. Ytterström toivoo, että reitin varrella on riittävästi lepomahdollisuuksia. Pirkankoivun palvelutalon pihaan tulee kuntoiluvälineitä. sauna- ja avantouintikeskusta. Kaavaluonnoksen mukaan myös uimaranta, muu kuntalaisten virkistys sekä museotoiminta saisivat sijan Reipistä Reipin kesäkauden avajaisissa puhunut kunnanhallituksen Reipin virkistysalueen tulevaisuus puhuttaa SÄÄ Torstai Nokia Pirkkala Tampere Kangasala +19 Perjantai Nokia Pirkkala +18 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 4:20 22:42+20 Valkeakoski 4:23 22:40 puheenjohtaja Antero Saksala ei harmitellut, että idearyöppy ja alueen kaavoitus jämähti pari vuotta sitten paikoilleen. - Hyvä, että asia on hautumassa. Mielestäni Reippi on säilytettävä perinteisenä miljöönä. Sen +18 Tampere Kangasala Lempäälä Valkeakoski Lauantai Metsä parantaa elämänlaatua Metsäpolun puuhanaisina Pirkankoivusta ovat toimineet Leena Rinne ja Sinikka Hintala. - Olemme jo pitkään kaipailleet mukavaa ulkoilupolkua ikääntyville. Nyt ideaa ryhdytään onneksi toteuttamaan, vaikka välillä ehdimme jo luopua toivosta, Hintala kertoo. - Metsäpolulla kulkeminen parantaa fyysistä kuntoa ja luontoreitillä tasapainoharjoituksia tulee tehtyä vääjäämättä. paras käyttö on toimia museo- ja kotiseutualueena, jossa Pirkkalan nuori polvi saa käsityksen siitä, millaista oli elämä vanhan ajan Pirkkalassa. Saksala ei kannata alueelle ehdotettua mökkikylää. +21 Maanantai +19 Sunnuntai Tiistai On tärkeää saada ikääntyvät ulos ja liikkumaan. Metsässä oleminen parantaa elämän laatua. Yhteisistä metsäkävelyistä saa elämäniloa, Hintala sanoo. Pirkkalan siirtolapuutarhayhdistyksen puheenjohtaja Risto Nikkanen aikoo kuitenkin ajaa asiaa. - Menen puhumaan siirtolapuutarhasta elokuussa kaavoitusosastolle palaveriin, Nikkanen kertoo. Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Pirkkalan neito valitaan perjantaina 8.8. Antti Jokinen Korjauksena viimeviikkoiseen Pirkkalan neito -juttuun kerrottakoon, että neidon valinta tapahtuu Pirkkalan karnevaaleilla tänä vuonna perjantaina 8.8. eikä lauantaina 9.8., kuten kerroimme. Pirkkalan neidon valinta on siis komeasti lämmittelynä ennen illan pääesiintyjän Laura Voutilaisen lavalle tuloa. Joten ei muuta kuin nopeasti ilmoittautumaan kisaan mukaan tytöt! Lisätietoja takasivun ilmoituksesta ja Pirkkalaisen toimituksesta, Maija-Riitta Näreikkö, p Ministeriltä ei apua Suupan postille Antti Jokinen Ministeri ei aio puuttua Pirkkalan kuntakeskuksen ja Härmälän postien yhdistämiseen ja siirtoon Partolan alueelle. Itella Oy aikoo toteuttaa suunnitelmansa vuoden lopussa. Pirkkalainen kansanedustaja Mikko Kuoppa (vas) jätti eduskunnassa kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta postitoiminta saataisiin turvattua Pirkkalan kuntakeskuksessa. - Kysymykseeni vastannut Jan Vapaavuori totesi, ettei asiaan puuttuminen kuulu ministeriölle, koska postitoimintaa hoitaa osakeyhtiö, Itella Oy. - Nyt on aika painostaa Itellan johtoa asiassa. Suupalle olisi saatava ainakin asiamiesposti. Ministerin vastauksessa todettiin, että postin siirto Pirkkalan ja Härmälän keskelle Partolaan on suurelle osalle käyttäjistä toivottava asia. Itella on yhdistänyt postejaan ja siirtänyt niitä kauppa-alueille, joissa asiakasmäärien toivotaan kasvavan. - Varmasti käyttäjiä tulee Partolassa lisää, onhan siellä kaksi postia yhdistettynä. Pirkkalan kuntakeskuksessa tilanne tulee kuitenkin esimerkiksi vanhuksille hankalaksi. Postiin ei pääse kuin autokyydillä, Kuoppa toteaa.

2 2 PIRKKALAINEN Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh , kotisivut: Lakiasiaintoimisto Marko Virta Hepolamminkatu 11, TRE Kirkossa Perkiöntie 40: Jumalanpalvelus ja rippikoululaisten konfirmaatio su klo 10. Toimittavat Jukka Jormanainen, Juhani Husa, Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Miesten sauna ti klo Naisten sauna ke klo 18. Muuta toimintaa: Birgitan kirkkovaellus Pirkkalasta lähdetään kahdella kirkkoveneellä sekä yhdellä patikkaryhmällä kohti Lempäälää. Yhteen kirkkoveneeseen mahtuu 15 soutajaa ja patikkaryhmään 30 vaeltajaa. Aluksi hiljennytään yhdessä klo 10 Vanhassa kirkossa. Lempäälässä pidetään illalla messu Pyhän Birgitan kirkossa, jonka jälkeen syttyvät Birgitan tulet. Osallistumismaksu 10 /hlö (sis. vaellusristin, rukousvihkon, ruokailun perillä). Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon mennessä p Lisätietoja: Jaakko Yli-Öyrä, puh Perheuutiset: Kuollut: Esko Antero Ahlstedt 69 v. Avioliittoon kuulutettu: Markku Einari Lehtimäki ja Maria Helena Kallunki, Sami Johannes Järvinen ja Terhi Kaarina Kontio. Kastettu: Janne Kristian Knuutinen, Pihla Alina Piitulainen, Viljami Oliver Rohula, Max Samuel Tipler. Taloustoimisto suljettu viikon 29, SANA Merkkipäiviä Pirkkalan pääkirjaston SUURET POISTOKIRJAMYYJÄISET maanantaista keskiviikkoon heinäkuuta 2008 (klo 11-19) TULE PENKOMAAN ARKISTOJEN AARTEITA! KIRJASTOTOIMI Parturi-Kampaamo AnnOx Loukonlahdessa, Kreetantie 9 Olen kotimaassa viettämässä häitäni. Kampaamo on suljettu välisen ajan. YHTEISLAULU- TILAISUUS sunnuntaina klo 14 Naskalin, Etelärinteen tilalla os. Ryttylänmäentie 60, Pirkkala. Laulattajana: KIKKA. Vapaa pääsy kaikille. Tervetuloa laulamaan ja kuuntelemaan! Järj. Sankilan Kyläyhdistys ry Merkintöjä, 192. osa Juhannusta edeltävällä viikolla Karoliina Ahola kirjoitti Pirkkalaisen kolumnissaan siitä, mitä nelivuotiaalle voisi kertoa kuolemasta. Nuori äiti kertoi vaappuvansa erilaisten teorioiden välillä. Hän oli tarjoillut lapselle jonkinlaista tieteellistä teoriaa avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan suunnalta. Pikkupoika ei kuitenkaan innostunut, vaan piti vastausta liian kylmänä. Jonkinlainen enkeliteoria tuntui sopivan hänelle paremmin, kunhan oli varmaa, että enkeliksi tuleminen ei tarkoittanut tytöksi muuttumista. Pirkkalaisen perinteinen kesäkuvakisa Pirkkalaisen lukijoille heinäkuussa 2008 Kuuma kesä! Lähetä parhaimmat kesäkuvasi (enintään 2 kuvaa / osallistuja) Pirkkalaiseen ja olet mukana kilpailussa. Pirkkalainen julkaisee tuttuun tapaan kuvia sivuillaan kesän mittaan. Karoliina Aholan mukaan kasvatusihmiset neuvovat, että lapsille pitää kertoa iäisyydestä se, minkä itse todeksi tuntee. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty. Ahola tiivisti nykyvanhempien ongelman näin: Se on varmaan helppoa ateisteille ja tosiuskovaisille, mutta aika suuri osa meistä vanhemmista on vakaumuksellisia väliinputoajia. * * * Uskon, että tällaisten kysymysten ratkaisemisessa kirkosta voisi olla aivan oikeaa apua. On asioita, joiden kanssa joudumme solmuun, jos yritämme ratkoa ne kaikki omin päin. Kaikkia vastauksia ei kuitenkaan tarvitse keksiä itse. Joskus voisi olla hyvä sanoa lapselle jotain tällaista: No, minä en nyt asiaa niin kovin hyvin tunne, mutta ainakin tuolla kirkossa sanotaan, että... Tämä vastaus ei varmaan lievitä aivan kaikkien vanhempien ahdistusta, mutta monia se voisi auttaa. Joskus on hyvä mennä omassa epävarmuudessaan suuremman selän taakse. Tuollaisen vastauksen antaessaan isä tai äiti voi säilyttää rehellisyytensä ja samalla antaa vastauksen, joka auttaa lasta ymmärtämään elämää omalla tavallaan. Arto Köykkä Vastauksesta varmaan löytää puutteita ja ehkä suoranaisia virheitäkin. Joskus on vain tyydyttävä tekemään asioita paremman puutteessa. * * * Elämä on aina jonnekin suuntaan vinossa. Nykyään se on pahasti kallellaan yksilöllisyyden suuntaan. On ihmisiä, joille mikään tavallinen ei kelpaa. Jopa viivoitin on ensin väännettävä mutkalle ennen kuin sitä kehtaa käyttää, koska muuten sillä vetelisi samanlaisia suoria kuin kaikki muut. Varmaan on ollut syytä lisätä ihmisten valinnan vapautta. Kieltämättä on hienoa, jos omista korvalappustereoistaan voi soittaa täsmälleen sitä musiikkia, mitä itse haluaa. Ei tarvitse kärsiä jumputuksesta, joikuamisesta tai mölinästä - millä sanalla sitten oman maun vastaista musiikkia nyt kutsuukaan. Mutta näinkö opitaan suvaitsevaisuutta? Entäs se yhteislaulu? Niidenkin laulaminen on yleisinhimillinen tarve. Yhteislaulu on mahdollista vain silloin, kun on niitä yhteisiä lauluja. Ei siitä mitään synny, että jokainen vetää omaansa. Sen vuoksi ihmisen on suostuttava yhteisiin perinteisiin ja valintoihin. Onnea rakas Vera (kuva)! Täytit 1 v Toivoo Äiti, Isä, Jimi ja Iina sekä mummi. Onnea vuotta täyttäneelle Sannille (kuva) Kurikkaan. Mummu ja vaari onnittelevat. Onnittelut nelivuotiaalle Vesamäen Iirille (kuva)! Toivottavat Mummi ja pappa. Onnittelut rakkaalle Väinölle (kuva) Hauralaan vuotispäivän johdosta. T: Mummi, pappa, Tatu-eno ja Roosa. Haleja ja paljon onnea vuotta täyttävälle Väinölle Lempäälään. T: Mummu ja vaari Tekijänkujalta. Paljasjalkaiset Kilpailukuvista palkitaan kolme parasta. 1. palkinto 100 euron lahjakortti Kuva-Kuisma -liikkeeseen. 2. ja 3. palkinto 40 euron lahjakortti Kuva-Kuismalle. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan lisäksi mennessä kuvansa lähettäneiden kesken Kuva-Kuisman lahjoittama 50 euron kuvatarvikepaketti. Säännöt: Kuvat voivat olla joko paperi- tai digikuvia. Paperikuvat toimitetaan joko Pirkkalaiseen, Suupantie 2, Pirkkala tai Kuva-Kuismalle, Suupantori 2, Pirkkala. Kuvien taakse kuvaajan nimi ja osoite ja mielellään myös tietoa, ketä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Digikuvat lähetetään Pirkkalaiseen joko cd:llä tai sähköpostitse jpg-muodossa osoitteella toimitus@pirkkalainen.com. Korkealaatuinen tallennusmuoto (koko max 4mb). Digi-kuvat voi myös teettää paperikuviksi Kuva-Kuismalla, joka toimittaa kilpailukuvat Pirkkalaiseen. Kisatarjous! Kuva-Kuisma tekee kilpailukuvasi ilmaiseksi. Tarjous voimassa heinäkuun Suupantori 2, Pirkkala, p Suupantie 2, Pirkkala, p RUNONI Kuva seinällä Seinällä kuva, jossa seisot auringossa valkoinen rimpsumekko ylläsi, lierihattu päässäsi ja suloiset kiharat hartioillasi. Hymysi täynnä iloa, vilpittömyyttä, lapsen luottamusta. Vuodet kiitäneet tähän päivään. Muutat pois. Avaat siipesi ja lennät omaan tulevaisuuteesi. Otan sinut syliini tuosta kuvasta. Tunnen pehmeät kiharasi poskeani vasten ja katson pientä suppusuutasi. Rakastan, välitän ja kuitenkin on päästettävä irti. On annettava mahdollisuus elämälle, joka odottaa vain sinua. Lennä lapseni, lennä Tuuli. Sinua kannattavat Iankaikkiset käsivarret. Olet Korkeimman suojassa. Hyvää matkaa! Aulikki Nurminen Prinsessoja Roihun sukuun. Päiville ja Jannelle Huhtakantoon syntyi tyttö Paino 2480g, pituus 47 cm. Sariannen, Jarin ja isoveli Juhon perheeseen Niemenmaalle syntyi tyttö Paino 3090g ja pituus 50 cm. Mummo ja vaari sekä Henri ja Ulla onnittelevat. Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Merkkipäivähaastattelut: toimitus ottaa vastaan vinkkejä tasavuosia juhlivista ihmisistä ennen juhlaa julkaistavia haastatteluja varten. Myös valmiita aineistoja voi lähettää.

3 LUKIJALTA Ympäristöasiat ovat kaikkien haasteena Todettakoon aluksi, että SDP: llä oli ensimmäinen ympäristöohjelma jo vuonna 1969, ja sen viitoittamana perustettiin Suomeen ympäristöministeriö. Kokoomus julistautui puolestaan johtavaksi ympäristöpuolueeksi vuonna Tänä päivänä vihreistäkin on tullut niin sanottu vanha puolue, joka ei sekään ole enää pelkästään luonnonsuojelupuolue. Tämän taustan pohjalta en voi muuta kuin ihmetellä, miksi lähes kaikki ympäristöasiat liitetään aina vihreisiin? Kaikki puolueet tekevät omat ympäristöohjelmat, eikä tämä ole mitään äänestäjien liehittelyä, vaan aitoa välittämistä ympäristöstä. Itse viihdyn luonnossa ja haluan että tulevat sukupolvet voivat myös nauttia siitä samalla tavalla. Uskon tai ainakin haluan uskoa, että kaikki muutkin päättäjät ajattelevat samoin. Ei tarvitse olla vihreä, vaikka tavoitteenaan pitää hyvää ympäristön tilaa ja ekologisesti kestävää kehitystä. Sami Palola, sd-valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Huilipenkkejä vanhuksille Mihin ovat hävinneet penkit Pirkkalan teiden varsilta? Muun muassa kirkon kohdalla ja Kyöstille mentäessä ei ole huilipaikkoja vanhuksille. Ainahan korostetaan vanhusten ja tietysti muidenkin omaehtoista liikuntaa. Mutta se ei onnistu, jos ei ole penkkejä, joissa voisi huilia matkan varrella. Myös Vähäjärven rantaan olisi mukava saada kyseisiä penkkejä. Voisipa ajatella, että tämäkin on osaltaan sitä positiivista vanhusten hoitoa. Kuka vastaisi kysymykseen, joka on todella aiheellinen? Penkki, puu ja puistotie Haudat kesäkuntoon? Hallelujaa. Entäs joidenkin läheisten paha mieli? Haudalla tervehdys seurakunnalta: Pikkukivet hiiteen. Eikä laiteta edes pikkupuskia silmäin iloksi ja rakkaan muistoksi. Jo on ajat, kun ei saa rakkaitansa kunnioittaa pikkulahjoilla ympärillä paaden. Puutarhasakset on kai sitten viherapulaisilta kielletty? Suomemme itäisissä seurakunnissa kohdellaan sydämellisesti ja pikkurakennelmia säilyttävästi - ei tekniikan ja talouden tuhomielin. Siunausta ja varjelusta Teille kivienkeruun lomassa. Tuire Rämö Autonpesijät Härmälänrannassa Härmälänrannassa on mukava asuinalue, jolta käytetään paljon palveluita myös Pirkkalan puolelta. Harmittavat vain rannassa betoniluiskan äärellä autojaan pesemässä käyvät henkilöt. Paikka on siinä, missä tie vie vanhan Valmetin alueen läpi rantaan. Autoja ei saa pestä lähellä vesirajaa. Samassa paikassa käydään myös uimassa. Härmälän asukas Pirkkalainen Luettu lähilehti Lukija kuvasi rönsyilevän pahvikeräysastian kuntakeskuksessa. Laatikoiden tuojatkin voisivat nähdä hieman vaivaa niiden lyttäämisessä. Parempaa kierrätystä pienellä vaivalla Otin kesäkuussa oheisen kuvan kuntakeskuksen jätekatoksesta. Pienenä toiveena, vaikka suurena asiana, esittäisin ahkerille kierrättäjille, että lisäisivät tähän positiiviseen rutiiniinsa vielä sen, että hajottaisivat laatikon, jonka laittavat astiaan. Ja jos astia on aivan täynnä, niin ottaa vaikka isoimman laatikkonsa ja sulloo sinne loput hajoitetut laatikkonsa, niin tulee kaikki tila käytetyksi hyödyllisesti ja näyttääkin myös paljon siivommalta. Ja lisäksi, jos laatikoissa oli jotain biojäteastiaan sopivaa tuotetta, niin tulisi laatikot ehdottomasti tyhjätä siitä biojäteastioihin, jotka ovat käsittääkseni ne ruskeat osittain pyörilläkin varustetut laatikot. Kurikan puolellakin Vähäjärveä pärrätään Motoristit, sekä pojat että tytöt, ovat löytäneet myös Vähäjärven uimarannan Kurikan alueella. Kullaantieltä on noin 50 metriä ko. rannalle, mutta ylivoimaisen pitkä matka tuntuu olevan, koska rannalle ajetaan kävelyteitä myöten. Mopot, moottoripyörät, jopa yksi mönkijäkin, ovat löytäneet uimarannan kokoontumispaikakseen. Ajoneuvot parkkeerataan rantaan tehdylle petankkikentälle tai nurmikolle. Ajetaan edestakaisin kävelyteitä myöten, välillä vähän nurmikollakin. Siellä kulkee paljon lapsia uimarannalle, heillä on oikeus kulkea rantaan uimaan ilman, että Kantta raottamalla voi varmistaa, että kyse varmasti on biojäteastioista eikä sekajäteastioista, sillä samanlainen näkyi olevan muovipusseillekin erikseen. Ymmärtääksenihän roskaaminen on rikos. Tuntuu ettei sitäkään ole aina edes täällä Pirkkalassa opetettu. Olen niin täällä kuin Tampereellakin melkein kädestä pitäen saanut roskaajaa opastaa laittamaan roskia roskiin maahan heittämisen sijasta. Joskus olenjopa näyttänyt mallia, kun ei tahdo muuten olevan joillekin itsestäänselvyys. Pidetäänpä ympäristöä siistimpänä ja kiitos kaikille, jotka ovat minun taskuistani tippuneet esineet yms. nostaneet sopiviin paikkoihin! Kari Hirvi täytyy varoa ja pelätä edestakaisin ajelevia motoristeja. Myöskään ajelujen meluhaitta ei ole mitenkään vähäinen. jos haluat nauttia rauhallisesta kesäillasta, on parasta pitää ikkunat ja parvekkeen ovet kiinni. Olen samaa mieltä kuin. viime viikolla asiasta kirjoittanut Ollikantien asukas, että vanhempien pitäisi kantaa jonkinlaista vastuuta lastensa käytöksestä. Ja jos joku vanhemmista on sitä mieltä, että pitäähän lasten jossain saada ajaa, niin sitten vaan ilmoitus Pirkkalalaiseen mihin kadulle motoristit voivat kokoontua iltaisin ja viikonloppuisin harrastuksensa pariin. Meteliin kyllästynyt Katsastusmaksu 487 markkaa Kävin 2.7. katsastamassa autoni niin kuin kunnon kansalaisen kuuluu. Kuitenkin jäin jälleen äimistelemään sitä suurta tyhmyyttä meissä autoilijoissa, kun hyväksymme mukisematta lähes 500 markan katsastusmaksun. Kirjoitan markoissa, jotta me markkoihin tottuneet käsittäisimme summan järkyttävän mielettömyyden. Nyt joku saivartelee, ettei se katsastusmaksu niin paljon ole. Olemme LOMALLA Palvelemme taas Suupantori 4, p Ei varsinainen katsastusmaksu, mutta kun siihen lisätään pakokaasumittaus ym. tykötarpeet, niin tiskillä tuon summan maksat nöyrästi. Eikö nyt ihan aikuisten oikeesti pitäisi tehdä jotain? Perustammeko kansanliikkeen, joka ajaisi tuota epäkohtaa eteenpäin ja asiaan konkreettinen korjaus? Nykyiset kansanedustajat kun eivät ole kiinnostuneet tästä asiasta millään tavalla. Jyrki Majakulma Mielipiteet Lukijaltapalstalle maanantaihin klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com. Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittäää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Tekstarit yleisönosastolle numeroon Nimimerkillä varustettuihin viesteihin on myös liitettävä kirjoittajan nimi ja osoite, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Enkelit ja kuolema Pirkkalainen-lehdessä oli juttu siitä, kun pieni poika kyseli äidiltään enkeleistä ja kuolemasta. Minä kerron oman kokemukseni heistä. Enkelin olen kohdannut kolme kertaa. Ensimmäisen kerran unessa. Hän tunsi minut nimeltä. Hänellä oli minulle tehtävä. Se toteutui viikon päästä. Toisen kerran kohtasin hänet Pirkkalan uudessa kirkossa. Hän oli aivan ihmisen muodossa. Hän oli mies ja hänellä oli vapaa-ajan vaatetus. Minulla oli ollut suu tulehtunut puoli vuotta. Lääkärit eivät olleet voineet sitä parantaa. Olin rukoillut, että Jeesus parantaisi sen. Jumalanpalveluksen loputtua kohtasin käytävällä pitkän miehen. Hän sanoi, että Herran henki käski rukoilla minun puolestani ja nyt minä olen tehnyt sen. Samassa tämä rukoilija katosi elämästäni. Suuni parani viikon kuluttua. Kolmas kerta tapahtui meidän kotirapuissa. Olin putoamassa raput takaperin. Silloin joku otti minut syliinsä ja laski alas rappujen eteen. Uskon, että sama enkeli vie minut taivaaseen. Kyllikki Vainio Hätävilkut päällä töihin Pirkkalalaismies ajoi ylinopeutta vastaantulijoiden kaistalla ja hätävilkut päällä Perkiöntiellä lauantaina puolilta päivin. Poliisipartio ajoi sattumalta hurjastelijaa vastaan ja joutui jarruttamaan voimakkaasti välttääkseen yhteentörmäyksen. Autoa ajanut kertoi poliisille olevansa menossa töihin ja että autosta oli kaasu hirttäytynyt kiinni. Poliisi otti kuskilta kortin ja autosta rekisterikilvet. Kuskia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta. KOLUMNI Maija-Riitta Näreikkö maija-riitta.nareikko@pirkkalainen.com Elämyslomailua PIRKKALAINEN 3 Kesäloman mieleenpainuvin aamu. Kello on seitsemän, puunlatvojen yläpuolelle nippa nappa noussut aurinko lämmittää suloisesti varpaitaan vedessä liottavaa lomailijaa. Alkukesän huumaannuttamat linnut esiintyvät uskomattoman moniäänisenä kuorona ja aika ajoin myös solisteina. Metsä on upea konserttisali. Akustiikkakin on viimeisen päälle kohdallaan. Ehei, emme ole kaukana, keskellä ei-mitään, vaan parin kilometrin päässä kotoa joen varteen rakennetulla laavulla. Mies pakkasi herättyään tuhdit aamupala-ainekset kylmälaukkuun ja ilmoitti, että nyt lähdetään retkelle. Ryynimakkarat eivät ole jokapäiväistä einestä, etenkään aamiaiseksi nautittuna, mutta täällä nuotiolla paistettuna ne maistuvat erityisen hyviltä kahvista ja voileivistä puhumattakaan. Linnunlaulua ja virtaavan veden hiljaista solinaa lukuun ottamatta retkeilijöiden korvat eivät tavoita muita ääniä. Rauha on niin täydellinen, että pian uni voittaa. Laavulla otetut aamupäivänokoset virkistävät kummasti valoisasta kesäyöstä myöhään nauttinutta lomalaista. Kaukomatkat kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Tuttavapiirissäkin tuntuu joku aina olevan jossain maailman äärissä: kuka Afrikassa safarilla, kuka Etelä-Amerikkaa kiertämässä, kuka opiskelijavaihdossa Aasiassa, kuka repputuristina Nepalissa. Maailma kutistuu, mikä on pelkästään hyvä asia ihmisten ja kulttuurien keskinäisen ymmärtämisen kannalta. Mutta kuinka pitkään tästä ihanuudesta saa enää nauttia? Ilmastonmuutos on täyttä totta ja ennen pitkää rajoittanee lentomatkustamistakin. Ellei jo sitä ennen polttoaineen kallistuminen nosta lentolippujen hintoja niin korkealle, että vain harvoilla on enää varaa lomailla kaukana kotoa. Mutta onneksi elämyksiä löytyy läheltäkin. Lasten- ja nuorten vaatteiden tehtaanmyymälä TORSTAINA HAPPY HOURS KAIKKI -55% Nuolialantie 40, Härmälä K-marketin vieressä Puh. (03) Avoinna ma ja to 8 18, ti, ke, pe 8 15 Perinteinen Pirkkala-Seuran järjestämä bussiretki Lahteen Lähtö la klo 7.30 vanhalta kirkolta. Ohjelmassa mm. bussikierros Lahdessa, käynti suurmäen huipulla, Sibeliustalossa ja Urajärven kartanomuseossa ym. Hintaan 55 euroa sisältyy opastus, sisäänpääsymaksut, kahvit ja lounas. Tiedustelut ja ilmoittautumiset ark puh

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA Karoliina Ahola Pappila halutaan kaikkien kuntalaisten käyttöön Seurakunnan alueelle tulossa ensi alkuun lintutorni, sauna ja grilli Elämänkaaripuistoja P irkkalan Kyöstille tehdään metsäpolku, joka on suunniteltu erityisesti ikääntyneiden käyttöön. Reitistä on tulossa helppokulkuinen, joten sen voi kulkea rollaattorilla ja pyörätuolilla. Suunnitelma on erinomainen. Metsä ja luontokokemukset eheyttävät ihmistä. Myös lapsiperheet kaipailevat luonnon helmaan retkeilemään. Perheet viettävät päivittäisen ulkoiluaikansa usein leikkipuistossa, mutta nämä pölyiset ja soraiset leikkipaikat eivät ainakaan vanhempia eheytä. Toisenlaisiakin liikuntamahdollisuuksia kaivataan. Helppokulkuisia metsäpolkuja, puistoja ja puutarhoja voisi rakentaa pitäen silmällä samaan aikaan sekä ikääntyneiden että lapsiperheiden tarpeita. Lyhyehkö reitti, joka sopii liikuntaesteisille, on hyvä myös lapsiperheiden käyttöön. Lastenrattaita lykkiessä samanlainen kova polun alusta on käypä kuin pyörätuolilla tai rollaattorilla liikuttaessa. Esimerkiksi Oulussa Ainolan puisto ja Helsingissä Aino Acktén huvilapuisto ovat viihtyisiä retkeilypaikkoja, joissa on jokaiselle jotakin. Jotta metsäpolku tai puisto inspiroisi myös perheen vesoja, siellä on hyvä olla lapsille sopivia kiipeily- tai kuntoilulaitteita. Ulkoilupaikkoja suunniteltaessa voitaisiin lähteä elämänkaariajattelusta. Eri-ikäiset mahtuvat mainiosti samaan ulkoilupaikkaan. Puisto, puutarha tai polku, joka ottaa huomioon erilaisten ihmisten tarpeet, ei ole vaikea toteuttaa. Tarvitaan vain sopivia kulkuväyliä, istumapaikkoja riittävästi, lapsille tekemistä sekä puita ja nurmikkoa. Sora ja pöly ei tähän suunnitelmaan kuuluisi. Pappilassa päärakennuksen uudella kuistilla opeteltiin korien pudontaa, kun seurakunta järjesti tutustumispäivän Vanhan kirkon takana olevalla alueellaan. Istumassa vasemmalta diakoni Sirkka Nylund, Hilkka Ketola ja Mirja Tiainen. Kuva: Mari Lilja Pappilassa vietettiin heinäkuun alussa perinteistä pappilapäivää. - Halusin päivääni piristystä ja päätin lähteä mukaan. Minulla on ollut tapana osallistua seurakunnan järjestämille retkille ja tilaisuuksiin, kertoo tapahtumassa mukana ollut Hilkka Ketola. Rouvalle alue oli ennestään tuttu, sillä hän on ollut mukana Pappilan juhannusjuhlilla. Yleisötapahtumien lisäksi Pappilassa järjestetään päiväleirejä ja sitä käytetään retkeily- ja ulkoilukohteena. Rippileirejä ehkä pappilaan - Pirkkalan seurakunta haluaa kehittää Pappilan aluetta entistä monipuolisemmaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi, kertoo pappilan kehittämistä ideoivan työryhmän puheenjohtaja Kari Luotonen. Nyt alueelle on rakennettu uusi pururata, parempi parkkipaikka, laituri ja terassi, mutta Seurakunta suunnittelee remontoivansa aikaa myöten Pappilan vanhoja rakennuksia, joista kuvassa yli satavuotias väentupa. lisää on luvassa. - Seurakunta aikoo rakentaa Pappilaan rantasaunan, lintutornin, kodan ja grillin sekä kunnostaa vanhat rakennukset. Suunnitelmien mukaan työt aloitetaan vuosina Tulevaisuudessa olisi tarkoitus myös rakentaa kokonaan uusi päärakennus, mutta sen aikataulusta ei ole vielä tietoa. - Kun alueen rakennuksia remontoidaan kuntoon, Pappilassa voitaisiin järjestää osa seurakunnan rippikoululeireistä, Luotonen kaavailee. Kunta mukaan yhteistyöhön Myös Pirkkalan kunta haluaa osallistua pappilan alueen suunnitteluun. - Kunnallisessa päivähoidossa olevat lapset käyvät jo nykyisinkin Pappilassa retkeilemässä. Myös kunnan työntekijät voisivat käyttää aluetta ja tiloja kokouksiin ja henkilöstön virkistyspäiviin, esittää perusturvajohtaja Oskari Auvinen. Alueen suunnittelussa ja kehittämisessä on tarkoitus ottaa huomioon lasten, perheiden, ikääntyvien ja vammaisten tarpeet. Kulkemisesta alueella halutaan tehdä esteetöntä. Kaavailujen mukaan kunta osallistuisi kustannuksiin tapahtumakohtaisesti. Fakta Pappilan alue Pirkkalan seurakunta omistaa alueen. Sijaitsee vanhan kirkon lähellä os. Pappilantie 65. Kuuden hehtaarin alue. Päärakennus, vanha hirsinen väentupa ja vanha aitta. VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Musiikki kyläyhdistyksen palveluksessa Sankilan Kyläyhdistyksen 43. toimintavuosi jatkaa edellisten vuosien tapaan. Uutena tapahtumana on yhteislaulutilaisuus sunnuntaina kello 14. Se pidetään Sankilan kylässä Naskalin, Etelärinteen tilan piha-alueella osoitteessa Ryttylänmäentie 60. Yhteislaulutilaisuuden vetää Kikka Kirsti Salmi, joka on musisoinut ennenkin Pirkkalan kuuluisilla kylämarkkinoilla. Yhteislaulutilaisuus on hyvin pieni ja vaatimaton kokeilu. Yhdistys kuitenkin uskoo, että tilaisuus herättää suuren innostuksen laulamiseen ja musiikin kuuntelemiseen. Juhlavieraaksi kutsumme kaikki lapset, nuoret ja aikuiset kuntalaiset, ystävät, tutut ja tuntemattomat kautta Pirkanmaan. Yhteislaulutilaisuus sai alkunsa viime kesänä, kun yhdistys teki kesäretken Hauhon kesäteatteriin Lautsialassa. Matkalla keskustelimme, alkaisiko kyläyhdistys vetää omaa kesäteatteria. Päätimme kuitenkin aloittaa yhteislaulutilaisuudella, vaikka Sankilan kyläyhdistyksessä onkin innokkaita näyttelijän alkuja. Olemme jo monet vuodet esittäneet omaa joulunäytelmää kyläyhdistyksen perinteisissä pikkujouluissa Pirkan Pirtillä. Musiikin asema on ollut Sankilan kyläyhdistyksen toiminnassa vahva. Jo yhdistyksen alkuaikoina yhdistys järjesti tanssia Pirkan Pirtillä. Haluamme välittää musiikin sanoman kansankielellä - mikä tarkoittaa myös kulttuurikieltä sanan oikeassa merkityksessä. Laulun ja musiikin merkitys ihmisten elämässä on kiistaton. Lauluaarre, joka on meihin ihmisiin annettu on hyvin rikas. Jokainen voi laulaa omalla äänellään. Yhteislaulutilaisuudessa saamme matkata lapsuuden maailmaan, jossa kohtaamme välähdyksiä lämmöstä, valosta ja turvallisuudesta. Mikään ei voi samalla lailla auttaa meitä tällä matkallamme kuin laulu. Rakkaat lapsuuden laulut saattavat meidät lapsuuteen herättäen muistoja ja avaten näkyjä, jotka jo olimme unohtaneet. Yhteislaulutilaisuus ei ole pelkkä yhdistyksen juhla. Se on juhla, johon kaikki saavat osallistua. Olen itse osallistunut nuorena moniin suurenmoisiin laulukilpailuihin. Niistä voisi kertoa paljon. Tässä yhteydessä haluan kertoa tilaisuudesta, jossa sain osallistua Eero Väreen laulukilpailuun. Siellä oli monia nykyisiä kuuluisia laulajia, kuten Paula Koivuniemi. Sain myös osallistua koelevytykseen, mutta levyä ei koskaan ilmestynyt. Äitini oli hyvin uskovainen ihminen ja hän sanoi: Sinusta ei iskelmälaulajaa tule. Niin sitten ei tullut. Uskon, että musiikilla on suuri tehtävä erityisesti tänä aikana, jolloin ihmiset ovat hyvin hajallaan ja irrallaan, eikä kiinteitä siteitä ole mihinkään. Laululla ja musiikilla voi luoda kontakteja, ja niitten avulla voi ihmismieli avautua eri tavalla kuin puhutun sanan kautta. Laulu ja musiikki panevat ihmiset osallistumaan. Haluan ilmaista kiitollisuuteni sekä itseni että yhdistykseni puolesta siitä sijasta, minkä musiikki on toiminnassamme saanut. Yhdistyksessä ei vain tehdä talkootyötä, vaan yhdistyksessä myös lauletaan. Ilolla ja kiitollisuudella toivon tälle työlle siunausta ja menestystä ja toivon, että ne, jotka tätä työtä tekevät, saisivat kokea olevansa mukana suuressa yhteydessä, joka ulottuu yli rajojen. Tervetuloa laulamaan vaikka Maa on niin kaunis... Toivoo kyläyhdistyksen puolesta allekirjoittanut. Raili Naskali Sankilan kyläyhdistyksen puheenjohtaja

5 KUVAKILPAILU Hämähäkki verkkoaan punoo... Pirkkalaisen lukijoiden kuvakilpailun otsikkona on tällä kertaa Kuuma kesä. Kilpailuaika on heinäkuu. Pääpalkinto on sadan euron lahjakortti Kuva-Kuisma -liikkeeseen. Kakkos- ja kolmospalkinnot 40 euron lahjakortit. Kaikkien mennessä kuvan lähettäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti. Voittaja kerrotaan lehdessä. Näin osallistut kisaan: lähetä kuva tai kaksi meille sähköpostilla Voit myös tuoda tai lähettää kuvat osoitteeseen Suupantie 2 A 10, Pirkkalainen. Kuvia julkaistaan lehdessä pitkin kesää. Parhaat palkitaan kisan päätyttyä Pirkkalaisen ja Kuva- Kuisman raadin voimin. Kuvan mukaan voi mielellään liittää muutaman sanasen tai pienen kesäisen tarinan otoksen tiimoilta. Kuvia voi palauttaa myös Eemil, 1v 5kk, saapui juhannuksen viettoon mökille, jossa odotti halauksia tädin koira. Kuvan lähetti Riitta Karjalainen Kuva-Kuisma -liikkeeseen, joka tekee kisatarjouksena sinulle tuomistasi 1-2 digikuvasta ilmaiset paperikopiot. Jorma Järvinen Niemenmaalta lähetti upean kuvan. Yötyöläisen ansa siinä on aamukasteessa. Punojan hälytyslankakin näkyy kuvan oikeassa alakulmassa. Pirkkalainen Pirkkala-Seura myy: Matkan varrelta. Rauno Pentin kertomuksia kotiseudun luonnosta ja ihmisistä. Kuvitus: Johanna Pulkkinen. Pirkkala-Seura ry 188 s. Hinta 20 e. Pirkkalan satavuotiaat. Teoksessa esitelty valokuvin ja Jouko Hillukan tekstein kaikki Pirkkalassa vuonna 2005 olleet satavuotiaat ja vanhemmat rakennukset. Valokuvat: Antti Jokinen. Hinta 25 e. Pirkkalan kirkkotaulu. Keraaminen seinätaulu kirkkomaisemasta. Valmistaja Kerman Savi. Valokuva: Pertti Nättilä. Hinta 20 e. PIRKKALAINEN 5 Pirkkala-viiri. Punavalkoiset isännänviirit eri pituisiin salkoihin omakotitalosta kerrostaloihin. Hinnat e. Pasi Nevalainen Pereentieltä vangitsi tämän uutistapahtuman. Ihan oikea tulipalo-onnettomuus ei kuitenkaan ollut kyseessä. - Kuva otettiin tänä kesänä kesäkuussa Pyhäjärven sahan alueen talon polttamisen yhteydessä palokuntien harjoitellessa, kertoo Pasi. Kaikki kotiseututuotteet myynnissä Pirkkalainen-lehden konttorissa, Suupantie 2 (Siwan talo). Avoinna arkisin Tiedustelut puh Palvelemme myös kesäsunnuntaisin klo HINNAT VOIMASSA KE TO * Aina vähintään. ** Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. Edun piiriin eivät kuulu Plussa-tarjoukset, pullopantit, äidinmaidonkorvikkeet, tupakka- ja alkoholi-, nikotiinikorvaus-, lehti- eivätkä K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet (mm. Veikkaus, Lippupalvelu). *** Lisätiedot Plussa.com Kesätoriltamme tuoreet mansikat ja herneet Pirkka NAUDAN JAUHELIHA 400 g 6,25 /kg 2PKT erä 5.- Hinta ilman Plussa-korttia 2,99 /rs (7,48 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,98 /erä Finnspring VIRVOITUS- JUOMAT 1,5 l 0,57 /l 1 25 pl sis. pantin 0,40 Atria PORSAAN KASSLERPIHVI 1 kg marinoitu Pirkan parhaat reseptit kpl HK Kabanossi GRILLIMAKKARAT g 5,00 6,25 /kg (yks.2,69 /pkt, 5,38 6,73 /kg) 2PKT erä 5.- Saarioinen PIZZAT 200 g 4,45 /kg kpl 10 kpl/tal. Valio Viola Grandi TUOREJUUSTOT 200 g PILLIMEHUT ei laktoositon, 11,00 /kg 2 dl 1,00 /l Hinta ilman Plussa-korttia Hinta ilman Plussa-korttia 2,49 /rs (12,45 /kg) 2 erä 0,31 /prk (1,55 /l) Etu Plussa-kortilla 0,58 /erä RS 10 Etu Plussa-kortilla 1,10 /erä PRK 4 40 NEKTRARIINIT Italia 1 49 kg erä 2.- Dansukker TALOUSSOKERI 1 kg 17 Hinta ilman Plussa-korttia 1,89 /ps (2,86 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,20 /ps 79 kpl 10 ps/tal. Valio Kidius MAITOVANUKKAAT 120 g 3,17 /kg (yks. 0,45 /prk, 3,75 /kg) Vaasan RUISPALAT 12 kpl 660 g 2,56 /kg 1 50 erä 4PRK 1 69 ps Katso lähimmän K-citymarketisi tarjoukset netistä Lisätiedot Vastuullisuus Hartwall Lapin Kulta III-OLUT 0,33 l tlk 24-pack 1,81 /l pack voimassa asti sis. pantit 3,60 Hinta ilman Plussa-korttia 1,40 /pl (1,26 /l) sis. pant. 0,20 Etu Plussa-kortilla 0,30 /erä Oululainen VADELMAMUNKIT 6 kpl 338 g 5,89 1/kg 99 ps Olvi Kevyt Olo KIVENNÄISVEDET ja VICHYT 0,95 l 21,11 /l 2 50 erä PL sis. pantit 0,40 PIRKKALA Palmrothintie 2, puh MA PE 9 21, LA 9 18, SU

6 6 PIRKKALAINEN Vuokra-asuntojen hakukäytännöt täsmennettiin Pirkkalan kunnanhallitus on täsmentänyt käytäntöjä asukkaiden valitsemisesta kunnan aravaja korkotuettuihin vuokra-asuntoihin. Myös asuntojen hakumenettelyyn ja muihin käytäntöihin tehtiin selkeät ohjeet. Pirkkalan kunta on myynyt vuokratalonsa VVO:lle ja Osuuskunta Hämeen Vuokrakodeille. Asukasvalintojen valvonta kuuluu yhä viranomaistehtävänä kunnalle niiden asuntojen osalta, joissa on jäljellä valtion lainoitusta. - Pirkkalassa näitä käyttörajoituksen alaisia vuokra-asuntoja on noin 600 kappaletta. Hakijaruokakuntia näihin asuntoihin on vuosittain yli 500 ja asukasvalintatapahtumia noin 150, kertoo asuntosihteeri Juha Sipilä. Kunnassa on tähän saakka noudatettu asukasvalinnoissa jälkikäteisvalvontaa, jolloin vuokratalojen omistajat toimittavat tiedot valinnoistaan kuntaan sen jälkeen kun ovat ensin tehneet valintapäätöksen. Ohjeita ei ole Sipilän mukaan aina noudatettu eikä vuokratalojen toiminta muutenkaan ole aina ollut kaikilta osin asukasvalintasäädösten mukaista. - Jotta kunta pystyisi toteuttamaan asianmukaisesti valvontavelvoitteensa, olisi tärkeää, että vuokratalojen omistajat toimittaisivat tietonsa täsmällisesti ja yhdenmukaisella tavalla, Sipilä toteaa. Kunnan tulee myös huolehtia yksityiskohtaisen ohjeistuksen antamisesta vuokratalojen omistajille ja asunnontarvitsijoille. Uudet ohjeet tulivat voimaan kesäkuun alusta. Vuokra-asuntoa haettaessa otetaan huomioon hakijan tai perheen asunnontarve, varallisuus ja tulot, vaikka laki ei enää määrää ehdottomia tulorajoja. Varallisuusrajat sen sijaan ovat olemassa arava-asunnon hakijoille. Kirkonkylän koululle liikennejärjestelyjä Kirkonkylän puukoulun ja Anian Rantatien välinen alue muutetaan parkkipaikasta saattoliikenteelle varatuksi alueeksi. Lisäksi alue palvelee linja-auton kääntöpaikkana. Uusia parkkipaikkoja tulee lähemmäs kivikoulua tänä kesänä. Suunnitelmissa on myös keskisaarekkeiden ja muiden turvallisuusparannusten tekeminen Anian Rantatien liittymään suojateille. Ne toteutuvat ehkä ensi vuoden budjeteista. Kunnanhallitus hyväksyi suunnitelmat maanantaina. Yläasteelle 680 oppilasta Pirkkalan yläasteella aloittaa elokuussa koulunkäynnin ennätykselliset 680 oppilasta. - Määrä lisääntyi 20:llä viime lukukaudesta. Tilamme ovat tällä joukolla aika lailla piripinnassa. Uskon, että huippu oppilasluvussa on nyt saavutettu ja tilanne tasaantuu, kertoo rehtori Antero Saksala. Oikaisu Pirkkalaisessa kerrottiin Naistenmatkan koululaisten saamista stipendeistä. Neljälle oppilaalle oli stipendin myöntänyt Lions-club Pirkkala/ Naistenmatka, Ladyt eikä jutussa mainittu kunnan toinen lions-yhdistys Pirkkalan Lions-klub. Cristian Merikanto (vas.) ja Onni Similä etsivät kultaa Pirkkalan Aniasta. - Tarkka paikka on aina salaisuus, koska kullan etsintää verhoaa salaperäisyys, Onni kertoo. Joskus se on kultaa, mikä kiiltää Onni ja Crisu etsivät kultaa Aniasta - Minulla on tunne, että nyt kultaa löytyy. Kullanetsijän täytyy olla optimisti, myhäilee Onni Similä, 81. Nyt ollaan Pirkkalan Aniassa ja tositoimissa. Tarkoituksena on löytää maailman himotuinta metallia eli kultaa, jos ei kimpaletta niin ainakin hippunen. Mukana kiviretkellä on Onnin oppipoika Cristian Merikanto, 7. Onni haluaa siirtää kullanetsinnän perinteitä nuoremmalle polvelle. - Minä olen jo tämän ikäinen, vuosia ei ole enää paljon jäljellä, Onni perustelee. Crisun kivikiinnostus alkoi muutama vuosi sitten. Takapihalla oli kivenmurikoita, joita hän iski kaverin kanssa kahtia. Asiantuntija-apua kivi-innostukseen saatiin, kun tuttavapiiristä löytyi Onni. Nyt Crisu on ollut jo Onnin mukana kiviretkillä muutamina kesinä. - Kullan vihjeitä on kvartsi ja arseenikiisu, Crisu tietää. Arseenikiisu on hopeanhohtoista Parivaljakko löytää ensimmäisen ison kivenlohkareen, joka näyttää siltä, että kultaa voisi löytyä. Suojalasit silmille ja hakut iskeytyvät kiven kylkeen. Kyljestä irronneita lohkareita katsellaan luupilla. - Näkyykö arseenikiisua? Onni kyselee. - Ei, ei näy, Crisu vastaa. Arseenikiisu näkyisi kiven pinnassa pieninä hopeanhohtoisina läikkinä. Onnin katse haravoi maastoa ja paikka saa pikaisen tuomion. - Täällä ei ole kultaa, vaihdetaan paikkaa. Pirkkalan kullan löytäjä Onni Similä on Etelä-Suomen taitavin kullanetsijä. - Olen löytänyt koko eteläisen Suomen rikkaimman kultanäytteen. Sain siitä palkinnoksi Täältä sitä voisi löytyä, Onni uskoo. Crisu tutki luupin avulla, löytyykö pikkulohkareesta arseenikiisua markkaa. Kultaa löytämällä olen tainnut tienata 7000 euroa. Kaikki Pirkkalan kultavaltaukset on tehty Similän löydösten perusteella. Onnin työ päättyy kultalöydökseen. Kaivuuhommia mies ei tee. - Suurin osa löydösten kaivausoikeuksista kuuluisi tällä hetkellä Geologiselle tutkimuskeskukselle. Laitokselle voi lähettää kivenlohkareen, jossa arvelee kultaa olevan. Kivi tutkitaan ja kultalöydöksestä annetaan rahapalkinto. Rikkaat kultaesiintymät Similä aloitti harrastuksensa jäätyään eläkkeelle 15 vuotta sitten ja muutettuaan Aniaan. - Meillä oli kisa Yrjö Kurikan kanssa, kumpi saa enemmän palkintoja kultalöydöksistä. Taisin löytää enemmän. Anian maaperässä kultaa on runsaasti. - Paikalliset kultaesiintymät ovat harvinaisen rikkaita, joskin suuret yhtenäiset alueet puuttuvat. Pirkkalassa kultaa on parhaimmillaan 500 grammaa tuhannessa kilossa, kun edellytykset kaivostoiminnalle voivat syntyä jo pitoisuuden ollessa 8 grammaa tuhatta kiloa kohti. Onni uumoilee, että Pirkkalan kulta jää tulevien sukupolvien iloksi. Kullanetsijöiden kiviretki on tehty. Repussa on, toivottavasti, kultaa. Aivan tavallinen murikka - Tuolla on ruosteinen kivi, siinä on paljon rautaa, Crisu ja Onska miettivät. Kävellään vielä vähän matkaa, ja katsellaan näkyykö mielenkiintoisia lohkareita. Kullanetsijät kopauttelevat kiviä ohi kulkiessaan. - Ei mitään mielenkiintoista, miehet toteavat. Lopulta tien laidalta vähän sivussa kököttää tumma kivi. Maallikon silmään murikka näyttää aivan tavalliselta kiveltä. Mutta asiantuntijat ovat saaneet kivestä vainun. Tumman kiven laidassa on vaaleampi kvartsiviiru. - Se on vihje, Crisu tuumaa. Onni pamauttelee hakulla kiveä. Kovaa on. - No, Crisu, katsopas onko siellä arseenikiisua. - On, poika iloitsee. Nyt on kenties kulta kyseessä. Asia pitää varmistaa lähettämällä pieni näytelohkare Geologiselle laitokselle tutkittavaksi. Crisu ja Onska jäävät odottelemaan tulosta optimistisina, kuten kultamiesten kuuluukin. Oliko näytteessä kultaa? Pirkkalainen kertoo Geologiselta laitokselta saadut tutkimustulokset kahden viikon kuluttua.

7 4318 PIRKANMAAN OK PIRKKALAINEN 7 AJAN HERMOLLA Ajatelma Ei Suomi niin kauan nälkää näe, kun tuuli männynlatvoja heiluttaa. Suomalainen sananlasku Nimipäivät Ke Reino to Ossi, Ossian, pe Riikka, la Sari, Saara, Sara, Salla, Salli, su Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta, ma Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna, ti Olga, Oili. Muut lehdet Asuminen kuluttaa noin 40 prosenttia kaikesta energiasta ja tuottaa noin 30 prosenttia kasvihuonepäästöistä. Helsingin Sanomat Menovinkki Päivystykset Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh , Hatanpään terveysaseman päivystys ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppupäivystys arkilauantaisin yhdessä Lempäälän, Nokian, Vesilahden ja Ylöjärven kanssa, soittoaika klo La Nokian terveyskeskus, p , Maununkatu 16. Sunnuntaisin yhteys terveyskeskuksen päivystykseen. Päivystävä eläinlääkäri, puh , (Pirkkala, Tampere, Nokia). Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saak- ka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh , kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh Palvelut Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma-to 11-19, la suljettu, Nuolialan kirjasto ma, ti, to 13-18, ke, pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema suljettu , Toivion lainausasema ke , Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke, pe 11-15, la suljettu. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkotipalvelukeskus Pirkankoivussa Paikallisuutisia (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti, ke , Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Näyttelyt: Pirkkalan taideyhdistys ry.: Outi Törnblomin maalauksia liikuntatalolla heinäkuun loppuun asti, Kaija Riikonen Schumacherin maalauksia Pirkankoivun taidekäytävällä heinäkuun loppuun asti, Sisko Keskisen ja Kalevi Sinisalon maalauksia Taysin naistentautien poliklinikalla syyskuun loppuun asti. Ransu Karvakuonon juhlanäyttely mediamuseo Rupriikissa, Väinö Linnan aukio 13, Finlayson Tre, ti-su klo elokuun loppuun asti. Reipin museo on kesällä avoinna su klo ja ti-to Viikkokalenteri Mooses Viinanen, Luojan mieliharmi -näytelmä. Aikuisten satuilufarssi, ke klo 19, to klo 19, la klo 19, su klo 17. Hakkarin kartanon puisto, Lempäälä. Esittää Lempäälän Nuorisoseura. Nurmen lavatanssit pe Lempäälässä. Esiintyjinä Syke ja Polaris. Yhteislaulutilaisuus su klo 14 Naskalin tilalla, os. Ryttylänmäentie 60. Laulattajana Kikka. Järj. Sankilan kyläyhdistys. Puistojumppa Pirkkalan liikuntatalon kentällä ma ke e/kerta. Rantaperkiön Iskun kesäjumppa maanantaisin klo Härmälän leirintäalueen vieressä uimarannan nurmialueella. 3e/kerta. Reipinniemessä saunat lämpiminä ti-pe klo 14-20, la-su Aikuiset 3e, lapset 1e. Pirkkalainen Kotitienoon tapahtumat p toimitus@pirkkalainen.com Taidetta palvelukeskuksessa. Heinäkuun taiteilija Pirkankoivun Taidekäytävällä on Kaija Riikonen - Schumacher. Haukkaa lomafiilistä Palvelemme kesäsunnuntaisin klo Tervetuloa! Amerikkalaiset kanahampurilaiset (4 annosta) Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille. 4 hampurilaissämpylää 4 marinoitua broilerin fileepihviä Lisäksi hampurilaiskastiketta salaatinlehtiä cheddarjuustoviipaleita tomaattiviipaleita paistettua sipulia ja pekonia Pyyhi broileripihveistä ylimääräinen marinadi. Nuiji pihvejä pakastepussin sisällä. Paista tai grillaa pihvit. Halkaise sämpylät ja pane väliin kastiketta, salaattia, juustoja tomaatinviipaleita sekä broilerinfileet. Aseta päälle paistettua sipulia ja pekoniviipaleita. Tarjoile lämpiminä. Lue lisää: Kariniemen Broilerin hunajamarinoidut fileepihvit, kg n. 1 kg/pkt PALVELUPISTEESTÄ TO-LA Perhekokki Kaalikääryle, kg Tomaattimozzarella salaatti, kg Atria Wilhelm Kariniemen Kananpojan BBQ-marinoitu paistivarras 700 g (8,50/kg) 0 79 Dansukker Taloussokeri 1 kg rajoitus 10 kg/tal. grillimakkarat 400 g (4,98/kg) Nektariini rasia 1 kg Hinta voimassa to su Espanja 1. lk Hinta voimassa to su Jäävuorisalaatti pakattu, 1. lk Suomi, kg 1 19 Hinta voimassa to su Esikeitetty Maissi 2 kpl/pkt 400g (2,97/kg) Espanja 1. lk MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK S-Etukortilla Saarioisten Salaatinkastikkeet 300 g (4,30/kg) Norm. 1,59 (5,30/kg) 4 95 Ingman Ville Vallaton jäätelöpuikot 40 kpl 1,080 kg (4,58/kg) Norm. 5,55 (5,14/kg) 7 95 Portti porsaan Marinoitu sisäfile kg, noin 750 g Norm. 11,95/kg MEIKÄLÄINEN MAIJA Bonusta jopa 5 % Lisätietoja: PIRKKALA Kenkätie 2 puh puhelun hinta 0,0821 /puhelu + 0,119 /min Palvelemme ma pe 7 21, la 7 18, kesäsu 12 21

8 8 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Lintuparatiisi vaarassa Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit kirjaa lapsuudesta Suomalaisten jalanjälkiä: Hindrik Häkkinen A-studio Tohtorit Tohtorit Metsä Serranon perhe TV1 perjantai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Ihmiskunnan aarteita Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Tosi tarina: Kalajuttu Kolme vuodenaikaa: Kohokit Puutarhaunelmia Tohtorit Aina kunnollinen Serranon perhe TV1 lauantai Tv-uutiset Espanjantunteja aikuisille Tv-uutiset eekkeriä taivasta Tv-uutiset Kaikki Puumalan puolesta : Laatokan ympäri: Sortavala Vielä virtaa kirjaa lapsuudesta Muumipeikko ja Pyrstötähti Liuku syvyyksiin Viittomakieliset uutiset Sydämen asialla Päivän kasvo Vielä virtaa Puutarhan lumoissa: Viljalti vihanneksia Puutarhaunelmia Antiikkia, antiikkia Urheiluruutu Petos Yksi elämä: Kun mieli järkkyy Tv-uutiset Terve menoa! Euronews TV2 torstai Sudoku Mikämikä-tvpeli Sydämen asialla Luontohetki: Afrikan eläinlapsia Maailman luonnon helmiä Foylen sota Urheiluruutu A-zoom Kaivosmiehen tytär Tv-uutiset William S: Kesäyön unelma Euronews TV2 perjantai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Bramwell - naiskirurgin oppivuodet Prisma: Kun jää sulaa Pisara Sydämen asialla Urheiluruutu Antiikkia, antiikkia Avara luonto: Planeettamme Maa Gil Mayon mysteerit Lotto Urheiluruutu Kaikki Puumalan puolesta Omistava rakkaus Ristirouvat Monk TV1 sunnuntai Luontohetki: Afrikan eläinlapsia Tohtorit Tv-uutiset Avara luonto: Planeettamme Viittomakieliset uutiset Maa Bramwell - naiskirurgin Tv-uutiset oppivuodet eekkeriä taivasta Historiaa: Wallenbergit Tv-uutiset Jumalanpalvelus: Kolmen Sydämen asialla vartin kirkko Ihmiskunnan aarteita Urheiluruutu Salaisia paikkoja Ylikomisario Morse Sodan arvet: Sotalesken suru Urheiluruutu Puutarhan lumoissa: Viljalti Levengood Suomesta vihanneksia Murha mielessä (K15) Puutarhaunelmia Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Tikkunikkarit: Pihlaja Suomu ja Nirppa Sauhu-Santtu: Sauhu-Santtu rakastuu : Huvipuisto Samsam: Naisvoimalla voittoon Pipsa Possu: Hikka Herää pahvi: Helikopteri Vekarat! Kaapo Villi tulevaisuus Viikon luontohavainto: Sudenpentuja Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Milja Postimies Pate: Paten kyyhkyposti Keksijä-Kyösti Eloisat esineet: Sakset ja neula Pipsa Possu: Polkupyörät Herää pahvi: Talo Vekarat! Huvitutti Syrhämä: Käärmekivi Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Kiehtova maailma: Egyptin löytäjät Euronews TV2 lauantai Piilosana Tellus-tietovisa Pikku Kakkonen Huvitutti Mikki Hiiren kerhotalo: Hessun lintu Taikakaruselli Kuunalle Galaxi Kuustamuuttajat: Leia, runotyttö Lumottu puu: Valtikka Yksi elämä: Kun mieli järkkyy Euronews TV2 sunnuntai Sudoku Mikämikä-tvpeli Piilosana Tellus-tietovisa Pikku Kakkonen Pieni Harmaakani: Lettukestit Mimi ja Kuku Jojon sirkus Samu ja Salla: Minua ei nukuta, enkä minä mene nukkumaan Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Gulliverin matkat Uutisvuosi Matkalla Virossa Lapsityrannit Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Sagwa Teinidracula Summeri teen Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Parempi ero Eläinten tahtiin Laatuaikaa Ulkosuomalaisen tarina Kiinassa Monsteri-talli Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Sagwa Pikku Kakkonen Sketsiä! Onnen päivät Eläinten tahtiin Kesäillan valssi Peliuutiset Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Olenko minä tullut haaremiin Puskuri Hylkysukeltajat Itämerellä Herkkusuut keittiössä Strömsö Galaxi Sakke: Taiteilijaelämää Hämärä luonto Villi tulevaisuus Patrickin planeetta Eläinten tahtiin Suunnistuksen MM Kotikaupungin tähdet Suuri löytöretki Strömsö Suunnistuksen MM Yleisurheilun Eliittikisat Kohtauspaikka: Luokkakuva Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Radio tekee murron Hollywoodin tähtiä Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Puskuri Hylkysukeltajat Itämerellä Laatuaikaa Kettu Kadonneet Sin City Law Silminnäkijä: Unohdetut sotilaat Perhe kurileirillä Piilosana Tellus-tietovisa Piilosana Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Kamera kiertää Laulava sydän: Agents Tammerkosken Sillalla Kesäillan valssi Kova laki David Nolanden painajainen Skithouse OK - oikea kysymys tv-peli Piilosana Tellus-tietovisa Piilosana MTV3 perjantai Lomasää Tammerkosken Sillalla Suunnistuksen MM V75-ravit Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Levoton veri Uutisvuosi Kriminalisti Hyvät, pahat ja rumat (K15) Aina mielessä (K15) Piilosana MTV3 lauantai Se Oikea Pokémon Disneyn Tarzanin legenda Kunnian hinta Jopet-show Skithouse Yle Live: Rihanna Live in Montreal OK - oikea kysymys tv-peli Piilosana Tellus-tietovisa Piilosana MTV3 sunnuntai Se Oikea Nakke Nakuttaja Winx-klubi Muumien maailma Power Rangers: Mystic Force MTV3 torstai Lomasää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Beach soccer Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Hännänheiluttajat Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Word Puzzle Rantalentis Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Ennätystehdas Poliisiopisto 4: Korttelipoliisit Eläköön Pinata Prätkähiiret Prätkähiiret Yugioh! Mitä tänään syötäisiin? Ostoskanava Laita järjestykseen Word Puzzle Golfia: Golf Today Golfia: The British Open Motor Forum: EM Rallicross Lauantain perheleffa: Tie El Doradoon Kaikkea sitä näkee Golfia: The British Open Formula 1: aika-ajot Golfia: The British Open Pilanpäiten Kesä T.i.l.a Jättiläisten synty E! Entertainment: Hollywoodin tositarinat Pilanpäiten Pilanpäiten Äitini - eläintarhan tohtori Perheen kalleudet Seikkailu Roomassa Pilanpäiten Kaikkea sitä näkee Golfia: The British Open Formula 1: osakilpailu Golfia: The British Open Formula 1: Extra Kymmenen Uutiset Teoria miehistä Teho-osasto Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos SuomiAreenaSpecial Erikoisjoukkue Chuck Berry Hail! Hail! Rock n Roll Kaikkea sitä näkee Will & Grace MTV3 Chat Nelonen torstai Lapsuuteni luuserina Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Formula 1: Extra Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Kultainen Liiga Golfia: The British Open Kaikkea sitä näkee Myytinmurtajat Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen perjantai Lapsuuteni luuserina Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Formula 1: Extra Kymmenen Uutiset Tulosruutu Lotto, Lauantai-Jokeri ja Keno Joe Kidd (K15) Formula 1: aika-ajot Surface Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen lauantai Ostosruutu Urheilun legendat FHRA: Power and Speed Navigare Sporttipalat Family Bonds Viikon sää Tulosruutu Kenon arvontatulos Naistenmiehet L-koodi Formula 1: osakilpailu Voittopotti Late Night MTV3 Chat Nelonen sunnuntai Ostosruutu Discovery: Totuus Nostradamuksesta Alaston tiede Dr. Phil Kellarin kunkku Kellarin kunkku Kellarin kunkku Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Talent USA Criminal Minds - FBI-tutkijat Comanche Moon Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset South Park (K15) Roskasakki (K15) Hex Ostosruutu Älypää-TV Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Kid Nation Elokuva: Turbulence - pelkoa ilmassa (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Deadwood (K15) Elokuva: Väkivallan vihollinen (K15) Ostosruutu Taitopeli.com Pitkää ikää Illuusio Korkein oikeus Elämää Manhattanilla Siskoni on noita Elokuva: Kahvia ja tupakkaa Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Krokotiilimies Yleisurheilun GP-kisat: Barcelona Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit NCIS Rikostutkijat Elokuva: Vaimoni on konna (K15) American Chopper Entäs Brian? Einstein Mariza - fadoa suomalaisten sydämiin Kesäleffa: Deittitemppu Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Pelkokerroin Elokuva: Linnunradan käsikirja liftareille Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset MotoGP: Laguna Seca, MotoGP-luokka Navigare Ostosruutu TV1 maanantai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Tuhatvuotinen tammi Pisara Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Kaikki Puumalan puolesta A-zoom Tohtorit Tohtorit Serranon perhe Sydämen asialla Suomalaisten jalanjälkiä: Johannes Paulinus-Lilliensted Kyllä Jeeves hoitaa Suomen linnut: Hiirihaukka Prisma: Kivikauden katastrofi Urheiluruutu Kotikatsomo: Vuoroin vieraissa kirjaa lapsuudesta Salainen puutarha Ulkolinja: Paholaisen ratsumiehet (K15) Euronews TV2 maanantai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN : Matti ja Miisu Koiramäki: Puolukka-aarre Aamujumppa Korkeasaaren eläinlapset: Markhor Keltaisen kirahvin eläintarinoita: Koira satamassa Pipsa Possu: Salaisuuksia Herää pahvi: Taikakone Vekarat! Kaapo Tohtori Koira: Ilmaakin kevyempi Hämärä luonto Eläinystävät Salaisin show Salaisin show teen Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Unelmien puutarha Elämäni eläimet: Koirani vai minä? Kunnian hinta Uutisvuosi Riskirajoilla: Selviytyjät Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Sagwa Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Ulkosuomalaisen tarina Kiinassa Makujen matkassa: Kylie Kwong Kiinassa Puskuri Via Sverige Liikennepoliisit Suuri löytöretki Hädän hetkellä Tähtimerkkimurhat Musiikki-tv: Demoklubi OK - oikea kysymys tv-peli Piilosana Tellus-tietovisa Piilosana MTV3 maanantai Lomasää Huomenta Suomi Pöytä kolmelle Kaikkea sitä näkee Laita järjestykseen Ostoskanava Rantalentis Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Kesä T.i.l.a House Kenon arvontatulos Yhdeksän Uutiset Tulosruutu Kuolema pukee häntä (K15) Kaikkea sitä näkee Pelon merkit Keittiön tähdet Voittopotti Late Night MTV3 Chat Nelonen maanantai Lapsuuteni luuserina Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Ruma Betty Cashmere Mafia Shield - Lain varjolla (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset South Park (K15) Operaatio Haades Ostosruutu Taitopeli.com TV1 tiistai Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Metsäpalon jälkeen Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Salaisia paikkoja Levengood Suomesta Tohtorit Tohtorit Serranon perhe Sydämen asialla Päivän kasvo Sodan arvet: Konepistooli Suomi Kolme vuodenaikaa: Lepät Kyllä, herra pääministeri Tosi tarina: Lavan reunalla Urheiluruutu Casanova Tv-uutiset Vävypoika oon Vikatikki Euronews TV2 tiistai Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Kukasta kukkaan: Tunturikoivikon kukkia : Satu ja Matti Lauri kilpa-auto: Lauri rannalla Nasse: Polkupyörä Pipsa Possu: Leija Herää pahvi: Kudontakehys Vekarat! Kaapo Suolaa ja pippuria: Paistetut ahvenfileet Late lammas: Late hammaskeijuna Late lammas: Telttailussa on tunnelmaa Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Jokin ihmisessä Luontoretkellä Uutisvuosi Inhimillinen tekijä Puskuri Via Sverige Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Sagwa Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Lapsityrannit Robin Hood Kotimaan kasvot Ajankohtainen kakkonen Dokumenttiprojekti: Isä meidän Dokumenttiprojekti: Zetor - vappaana syntynyt OK - oikea kysymys tv-peli Piilosana Tellus-tietovisa Piilosana MTV3 tiistai Lomasää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Beach soccer Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Ihana piha Kelmien kerho Todistettavasti syyllinen Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos C.S.I. Miami C.S.I. Miami Kuolettava liitto Kaikkea sitä näkee Voittopotti Late Night Sporttichat Nelonen tiistai Hoidon tarpeessa Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Janne Ahonen - viisi sekuntia maaliin Yleisurheilun GP-kisat: Tukholma Sporttitähdet Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset South Park (K15) Dexter (K15) Ostosruutu Älypää-TV TV1 keskiviikko Ykkösen aamu-tv Serranon perhe Viides vuodenaika Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Viihdekonkarit Antiikkia, antiikkia Nobelistien aatelia City folk Tohtorit Tohtorit Serranon perhe Sydämen asialla Päivän kasvo Kyllä Jeeves hoitaa Historiaa: Wallenbergit Viking Lotto Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio Ulkolinja: Tuntematon Hamas Tv-uutiset Taistelutoverit (K15) Suezin kriisi aikamme peilinä Euronews TV2 keskiviikko Sudoku Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa PIKKU KAKKONEN Meidän eläinystävät: Hevonen Postimies Pate: Kelpo työtä Musatoosa Pipsa Possu: Huviretki Herää pahvi: Keittiö Vekarat! Kaapo Maailman sadut: Suutarin poika Kino: Ystävyyden alku Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Pieni talo preerialla Mistralin tuulet Mistralin tuulet Autuas eversti Kissan kieltä oppimassa Eläinten tahtiin Ajankohtainen kakkonen Makujen matkassa: Kylie Kwong Kiinassa Summeri Teinidracula Summeri teen Summeri Sagwa Pikku Kakkonen Pieni talo preerialla Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen kesäsää Matkalla Virossa Jopet-show Koiranpentuja ja palveluskoiria Hovimäki Inhimillinen tekijä Sisäpiirin opas onneen Kohtauspaikka: Luokkakuva OK - oikea kysymys tv-peli Piilosana Tellus-tietovisa Piilosana MTV3 keskiviikko Lomasää Huomenta Suomi Mitä tänään syötäisiin? Pöytä kolmelle Laita järjestykseen Ostoskanava Rantalentis Word Puzzle Laita järjestykseen Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Kaikkea sitä näkee Mitä tänään syötäisiin? Käenpesä Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Pientä pintaremonttia min Special: 30 päivää C.S.I. New York Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri Kymmenen Uutiset Tulosruutu Kenon arvontatulos Diili Myytinmurtajat Jeparit Voittopotti Late Night Se Oikea Nelonen keskiviikko Hoidon tarpeessa Täydelliset naiset Älypää-TV Ostosruutu Nanny Nelosen uutiset ja sää Päivien viemää Dr. Phil Koti kuntoon Täydelliset naiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Eerikäinen ekolomalla Poikamiehen valinta - 20 vai Cane Elokuva: Beck: Valkeat yöt (K15) Nelosen uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit South Park (K15) Osasto Ostosruutu Taitopeli.com

9 PIRKKALAINEN 9 TV-VINKIT Antiikkia, antiikkia. Wenzel Hagelstam vauhdissa. TV1 to William S: Kesäyön unelma (Shakespeare: A Midsummer Night s Dream). Kuvassa Bottom (Johnny Vegas) ja Titania (Sharon Small). TV 1 pe Kirjasto myy tuhansia kirjoja Pääkirjaston muuttoa valmistellaan jo nyt Musta poistui Suupalta Mustanmakkaran päivät ovat luetut Pirkkalan torilla. Paikalla kolme vuotta ollut Kikan grilli on aikaisemmin kaupannut tätä paikallista perinneherkkua, mutta nyt verimakkara on poistettu ruokalistalta. - Mustamakkara ei käynyt kaupaksi. Sitä meni liikaa roskiin, kertoo Kikan grillin omistaja Kirsi Lintunen. - Musta tulee taas myyntiin, jos pirkkalalaiset sitä haluavat ja ostavat, Kirsi lupailee. - Kannattaa tulla penkomaan. Täältä löytyy kirjoja joka makuun, sanoo Virpi Kurhela. Kiehtova maailma: Egyptin löytäjät 2/6: Tutankhamonin kirous. TV1 la YleTeema torstai Teematieto Kreivi Leo Tolstoi - päätä pitempi Yle Live: The Rasmus luvun kuvakirja Lähikuvia Kiinasta Nael kummi Kupla Mestarin siveltimestä Kokoa, tehoa, koneita Kokemuksia luontaishoidoista Tutkiva juttu: Ikuinen elämä? Tiededokumentti: Epidemian uhatessa Kino Helmi: Talvi Polumglassa Theroux: Las Vegasin kasinot Teematieto perjantai Teematieto Kuhmo 2004: Jousikvartetin anatomia Palin: Tyynenmeren kierros Anton Corbijn - rockvalokuvaaja TV-arkisto (uu) Sarah Vaughan Kelttimytologiaa: Demonit Marc Jacobs & Louis Vuitton Tanssia kameralle Rock-kulttuurin vaihtoehtovuodet Olipa kerran - Rooma avoin kaupunki Kino Kesä: Vapaa rakkaus Kino Kesä: Carola Sternin kaksoiselämä Teematieto lauantai Teematieto Meren salaisuudet Esa-Pekan gaalakonsertti Esa-Pekan gaalakonsertti Tähtäimessä maraton Yle Live: Lee Aaron Yle Live: The Rasmus Kolmas ulottuvuus: Kurdinaiset kuntosalilla Tiededok: Katoava paratiisi Historia: Amerikkalaiset sodassa (K13) Talo Espanjassa Saatana saapuu Moskovaan Palin: Tyynenmeren kierros Teemalauantai: Mafia Excellent Cadavers (K15) Letizia Battaglia ja väkevät varjot Popkult Olipa kerran - Rooma avoin kaupunki Teematieto sunnuntai Teematieto TV-arkisto (uu) Sarah Vaughan Meren salaisuudet Kreivi Leo Tolstoi - päätä pitempi Kuhmo 2004: Jousikvartetin anatomia Don Hyvät, pahat ja rumat (K15) Kuvassa Clint Eastwood. TV2 la Subtv torstai Sub chat Ti-Ti-Tyy Jummi Jammi Tohtori Saukko Winx-klubi Pilanpäiten Lemmen viemää Hollyoaks Juoruvisa SubPlay Tony The Rocket Ihmemies MacGyver Aikahyppy Late Night with Conan O Brien Tuhkimotarina Hollyoaks Lemmen viemää Frendit Simpsonit Pussycat Dolls Rimakauhua ja rakkautta Supernatural Late Night with Conan O Brien Vinkkuelämää Jesse Jesse Se Oikea perjantai Sub chat Ti-Ti-Tyy Jummi Jammi Tohtori Saukko Winx-klubi Pilanpäiten Lemmen viemää Hollyoaks Juoruvisa SubPlay Nellin maja Ihmemies MacGyver Aikahyppy Late Night with Conan O Brien Tuhkimotarina Hollyoaks Lemmen viemää Frendit Simpsonit Madventures Me, Myself & I Bones C.S.I Late Night with Conan O Brien Rysän päällä Vinkkuelämää Jesse Jesse Sub chat lauantai Sub chat Juoruvisa Eläimelliset SubPlay Mad TV Ihmemies MacGyver Aikahyppy Jesse Jesse Jätteet järjestykseen Summerland Hetkessä tähdeksi Viettelysten saari Yli synkän virran C.S.I. Miami Life on Mars Me, Myself & I Tähtiportti Salaiset kansiot (K15) Uhan alla Sub chat sunnuntai Sub chat Hetkessä tähdeksi Veronica Mars Jack & Jill Xena Jesse Jesse Takana loistava tulevaisuus Janice Dickinsonin mallitoimisto Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä Hurjat Hoganit Rokkarille morsian Turpiin vaan ja tuplaten Entourage Tosipaikka: 30 päivää Madventures Supernatural Buffy, vampyyrintappaja Se Oikea maanantai Sub chat Ti-Ti-Tyy Jummi Jammi Tohtori Saukko Winx-klubi Lemmen viemää Hollyoaks Juoruvisa SubPlay Nellin maja Ihmemies MacGyver Aikahyppy Late Night with Conan O Brien Tuhkimotarina Hollyoaks Lemmen viemää Frendit Simpsonit Life on Mars Studio Hotel Babylon Late Night with Conan O Brien Bones Yhdestoista hetki Sub chat tiistai Sub chat Ti-Ti-Tyy Jummi Jammi Tohtori Saukko Winx-klubi Pilanpäiten Lemmen viemää Hollyoaks Juoruvisa SubPlay Tony The Rocket Ihmemies MacGyver Aikahyppy Late Night with Conan O Brien Tuhkimotarina Hollyoaks Lemmen viemää Frendit Simpsonit Skins - liekeissä Raitoja rakkaudessa Syntiset sisaret Late Night with Conan O Brien Smallville Bones Sub chat keskiviikko Sub chat Ti-Ti-Tyy Jummi Jammi Tohtori Saukko Winx-klubi Pilanpäiten Lemmen viemää Hollyoaks Juoruvisa SubPlay Nellin maja Ihmemies MacGyver Aikahyppy Late Night with Conan O Brien Tuhkimotarina Hollyoaks Lemmen viemää Frendit Simpsonit Friday Night Lights Ali G USA:ssa C.S.I Late Night with Conan O Brien Skins - liekeissä Uhan alla Peliyö Quijote Kokemuksia luontaishoidoista Tutkiva juttu: Ikuinen elämä? Tiededokumentti: Epidemian uhatessa Rock-kulttuurin vaihtoehtovuodet Historia: Kun muuri murtui Carnegie Art Award: Taiteilijakuva Suuria odotuksia Tanssia kameralle Kino Klassikko: Rakastajatar Kausikortti BONUS: Kausikortti Bonus: Terveisiä Linzistä! Peter Warlock: Jotain pientä iloa Marc Jacobs & Louis Vuitton Teematieto maanantai Teematieto Talo Espanjassa T- Klubi Historia: Turkiskauppiaiden jäljillä Meren salaisuudet Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Carnegie Art Award: Taiteilijakuva Suuria odotuksia Mestarin siveltimestä Tiededok: Energiaa avaruudesta Kirjamaan lukuelämyksiä Sex n Pop Kino Into: Nimeni on Hallelujah (K15) Teematieto tiistai Teematieto Tähtäimessä maraton Lähikuvia Kiinasta Nael kummi Kolmas ulottuvuus: Tanssi, tyttö, tanssi Meren salaisuudet Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Carnegie Art Award: Taiteilijakuva Talo Espanjassa Kelttimytologiaa: Lohikäärmeet Historia: Amerikkalaiset sodassa (K13) TV-arkisto Hymy TV-arkiston vieraana: Jukka Virtanen Kupla Kokoa, tehoa, koneita Sydämessä chanson: Edith Piaf Teematieto keskiviikko Teematieto Tutkittu juttu: Sekaisin sähköstä? luvun kuvakirja Yle Live: Wrathchild Mennyt maailma Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) Saatana saapuu Moskovaan Theroux: USA:n vihatuin perhe Popkult Kino Rock: Woodstock Teematieto Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan pääkirjasto muuttaa uusiin tiloihin vuonna 2010, mutta muuttovalmisteluja tehdään jo nyt. Ensi viikon poistokirjamyyjäisissä kirjasto tyhjentää mittavaa kirjavarastoaan. URHEILU TamU:n ex-tähti vahvistaa PJK:ta Teksti: Santtu Silvennoinen Pirkkalan Jalkapalloklubi saa supervahvistuksen, kun Tampere Unitedin ex-pelaaja Miki Sipiläinen, 21, liittyy ryhmään. Viime syksynä Suomen cupin mestaruuden tamperelaisille sinetöinyt kärkipelaaja lopetti jalkapalloilun talven aikana ja päätti keskittyä lääkiksen pääsykokeisiin. Alkukesästä Sipiläinen pääsi sisään Tampereen yliopistoon, kunnes veri veti viheriölle. - Ei häntä tänne ainakaan rahalla houkuteltu. - Miki kävi katsomassa muutaman meidän matsin ja kysyi pääsisikö koittamaan, myhäilee PJK:n luotsi Samuli Laitila. Sipiläinen on poikkeuksellisen nimekäs pelaaja Kolmoseen. Sarjassa toki nähdään entisiä liigapelaajia, mutta he ovat yleensä veteraani-ikäisiä jäähdyttelijöitä. 26 liigaottelussa yhden maalin tehnyt Sipiläinen ei ole vielä edes jalkapalloilijan ihanneiässä. Kärkimiehen sopimus PJK:n kanssa on voimassa toistaiseksi, mutta Laitilan mukaan lähtökohta on, että mies palloilee Pirkkalassa kauden loppuun. - Mikin fyysinen kunto ei ole hävinnyt mihinkään, mutta pelikunto ei ole vielä kohdillaan. Red Bull Junior Teamin pirkkalalaiskuski Mika Mäki oli tyytyväinen viime kisaviikonlopun saldoon Hollannin Zandvoortissa. Formula 3-luokan Eurosarjassa kilpaileva Mäki ylitti lauantain kisassa maalilinjan toisena, mutta palkittiin lopulta voittajana, kun saksalainen Nico Hülkenberg hylättiin alipainoisen kilpurin takia. Hülkenbergin ja auton yhteispaino oli 537 kiloa, kun minimipaino on 540 kiloa. Voittajaksi nousseelle Mäelle TamU:lle Suomen cupin mestaruuden sinetöinyt Miki Sipiläinen on PJK:lle supervahvistus. Kunhan hän saa pelituntuman kuntoon, hänestä on meille paljon iloa. Jo viime lauantaina tulokkaasta oli apua, kun hän pelasi ensimmäisen täyden matsinsa PJK: n nutussa. Sipiläisen osumalla PJK nousi tasoihin Härmää vastaan Hämeenlinnassa. - Pelasimme 45 minuuttia kauden parasta peliämme, joten ensimmäisen jakson perusteella tasapelipiste ei tyydytä. Toisella jaksolla sattui paljon erikoisia tapauksia, siksi piste on lopulta ihan ok. PJK pelaa seuraavan kerran Nokialla Pyryä vastaan. Mäelle voitto ja viides sija Hollannista ykkössija oli jo kauden kolmas. Mäki starttasi sunnuntain kilpailuun kahdeksannesta lähtöruudusta, kun sarjan sääntöjen mukaan viikonlopun avauskisan kärkikahdeksikko lähtee käännetyssä järjestyksessä. Heti lähdön jälkeen oli ahdasta ja kolariin jäi kaksi autoa. Ohittaminen oli hankalaa, joten alun jälkeen nousin vain yhden sijan eli viidenneksi. Mäki on F3-sarjan kokonaispisteissä toisena. Hän johtaa tulokaskuskien Rookie-sarjaa. - Myynnissä on tuhansia kirjoja kaikista aihepiireistä. Romaaneja, lasten ja nuorten kirjoja, vanhaa tietokirjallisuutta, luettelee vs. kirjastonhoitaja Virpi Kurhela. - Joukossa on monenlaisia aarteita: taiteen ja tieteen klassikoita ja muun muassa matkakirjallisuutta 1900-luvun alusta lukien. Kannattaa tulla penkomaan! Pirkkalan pääkirjaston suuret poistomyyjäiset ma-ke klo Piipunhatut ym. Ikkunapeltejä Seinä- ja kattopeltejä alk. 4,50 /m 2 Puh Anianrantatie Mustaamakkaraa ei enää saa Pirkkalan torilta. Perinteikästä höyrymakkaraa ja muuta grilliruokaa torilla myy Johanna Lähteenmäki. KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIOKESÄRENKAAT NYT EDULLISESTI 155/ ,- 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ , C 198,- 195/70-15C 198,- YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös firestone, michelin, continental ym. ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma Olen muuttanut Nokialle, os. Kunnansarka 4 V Tmi Seppo Thilman PIRKKALAN HUOLTO-FIX Kunnansarka 4, Nokia, p Tule kuten tahdot, me palvelemme joustavasti ja monipuolisesti. Palvelemme arkisin klo 8 16 Tervetuloa!

10 10 PIRKKALAINEN Kauneus ja terveys PALVELEMME TEITÄ Ennätyksellisiä rapusaaliita luvassa Parturi-kampaamo Alex & Sandra Perinteinen miesten PARTURI Taunonkatu 2 (Vastapäätä Härmälän R-Kioskia) LOMALLA asti. Liikenne Tänä vuonna Pirkanmaan vesistä on odotettavissa ennätyksellinen rapusaalis ja rapujen voidaan odottaa olevan kookkaita. Pyhäjärvestä istutettuja täplärapuja löytyy kaikkien rantojen läheisyydestä. Ravustus alkaa maanantaina kello 12. Ravustaja tarvitsee ravustukseen vesialueen omistajan luvan ja sen lisäksi valtion kalastuskortin. Rapuluvat saa samasta paikasta, kun saman alueen pyydyskalastusluvat. Edes oman laiturin vieressä ei ei saa ravustaa ilman vesialueen kalastusoikeuden haltijan mymää ravustuslupaa. Pyhäjärven ravuissa on rapurutto. Sen vuoksi Pyhäjärven rapuja ei saa siirtää järvestä toiseen. Täpläravut levittävät rapuruttoa, joten niitä ei saa edes väliaikaisesti sumputtaa muualla kuin pyyntijärvessä. Rutto ei kuitenkaan estä rapujen syömistä. Pyhäjärvessä tai muussa täplärapujärvessä käytettäviä rapumertoja ei ruton takia saa käyttää pikkujärvissä. Niissä on käytettävä omia mertojaan. JoS Marika Johanna Senioritalo Hopeakello Suupankuja 3, PLA Puh Arkisin 9 17 ja la sop. mukaan, viikolla myös ilta-aikoja sop. muk. ROSEN -menetelmä kehon ja mielen jännitysten hellittämiseksi ja elinvoiman lisäämiseksi. Ensimmäinen hoitokerta -50% Nina Reinikainen Rosen-terapeuttiharjoittelija Rasitie 5 (Suuppa), Pirkkala Puh PARTURI-KAMPAAMO Laura KESÄMORSIAMELLE kampaus ja ehostus samasta paikasta! TERVETULOA! Puh TIGI NIOXIN * Hiustenpidennykset * Bio Sculpture -geelikynnet * Kulmien ja ripsien värjäys * Indonesialainen päähieronta * Marja Entrich -biokosmetiikka * Kotikäynnit vanhuksille ja liikuntarajoitteisille Nuolialantie 31, Härmälä Pirkkalainen P Taina Lintula Terhi Ovaska p Koti ja siivouspalvelut AUTOJEN RUOSTEVAURIOym. HITSAUKSIA. Vuokralle tarjotaan T, K,. v..,, www Pirkkalan kunta tiedottaa SOSIAALITOIMISTO TIEDOTTAA: Sosiaalitoimiston neuvonnan aukioloajat välillä ja klo Pirkkala Sosiaalitoimisto OSTETAAN H- ja P-AUTOJA 0-10 tuhanteen, loppuvelka lunastetaan. Noudetaan paikalta. Tmi Jere Uusitalo p PALVELEMME TEITÄ Koti ja siivouspalvelut Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA (03) ajanvaraus ma-to Nyt S-marketissa Ruotutie 21, Toivio Avoinna Ma-pe 10-17, la sulj. Bonacure OSIS SILHOUETTE PUTKIASENNUS OLLI RAUTIO PUTKIALAN REMONTTIPALVELUT Pirkkala HUONEISTOREMONTIT TELETAITO KY Pirkkala Suupantori 4 p Pirkkala Kenkätie 2 p Terveyspiste palvelee Kela:n korvaama fysioterapia Hieronta Homeopatia Kajava-, vyöhyketerapia Korvakynttilähoidot Jalkahoidot Sinua varten Suupantori 4, Pirkkala Mervi Liisa Leena Sorsakivi Fräki Oksanen P Trendikynnet Vuorikuja 2 E, Pirkkala Geelikynnet tutustumishintaan (ranskalaisella tai glitterkärjillä 65,-) Vuorikuja 2 E, Pirkkala Varaa aika Trendikynnet/ Sari Hanki sinäkin kauniit kynnet juhliin! 59,- KATSO TARJOUKSIA Nokian Lauta ja Lista Oy Sinkkakatu 4, Nokia Avoinna ma pe 8 17, la 9 13 Sahatavarat Höylätavarat Rakennuslistat Kestopuut Rockwool eristeet Rakennuslevyt Sahauspalvelu Kuljetuspalvelu Puh lautajalista@lautajalista.fi

11 PIRKKALAINEN 11 Sotaveteraani Alvar Tanninen (oik.) on ollut aina vihtatalkoissa. Heikki Leuku (2.oik.) on ensimmäinen Pirkkalan sotaveteraaniyhdistyksen kannattajajäsen ja nopea vihdantekijä. Vihtatalkoisiin tullaan viihtymään Pirkkalan sotaveteraanit, naisjaosto ja kannattajajäsenet olivat tiistaina vihtatalkoissa Anian koululla. - Oikeastaan vihtaurakka alkoi jo eilen, kun olimme hakemassa vihdaksia Sikojoen suistosta, kertoo Alvar Tanninen. Vihtojen sitomisen sotaveteraanit ovat aloittaneet jo vuonna Varkaan mukaan lähti Forsellien varastokatoksesta Perkiöntieltä pyöriä kaksin kappalein heinäkuuta. Ensimmäinen niistä oli musta Jippo-merkkinen polkupyörä ja toinen musta-sininen poikien 24-vaihteinen pyörä, joka oli merkiltään Insera. - Olemme asuneet pian 13 vuotta tässä rauhallisessa paikassa kirkon kupeessa. Pyörät olivat kotipihassa lukitsematta, niin kuin näihin päiviin on voinut ollakin, Taina Forsell kertoo. - Tuntuu hurjalta, kun pyörät varastetaan kotipihalta. Joskus tyttären lukittu pyörä varastettiin linja-autopysäkin luota. Se ei harmittanut niin paljon kuin kotipihassa käynyt varas. Peruspyörä kelpaa varkaalle Vaikka polkupyöriä lähtee varkaiden mukaan aikaisempaa vähemmän, pyörävarkaus on edelleen tyypillisin omaisuusvahinko. - Varkaille kelpaavat kalliimmat hybridipyörät, mutta vastoin Polkupyörävaras kävi kahdesti - Tämä on 38. kerta. Tavoitteena on saada 40 täyteen, Tanninen kertoo. - Toivottavasti kannattajajäsenet jatkavat perinnettä vielä siitäkin eteenpäin. Sodan käyneiden joukko paitsi ikääntyy myös harvenee vuosi vuodelta. Talkoolaisia oli eilen paikalla parikymmentä, joista viisi miestä oli sodankäyneitä. - Kaikki eivät jaksa enää vihtoja tehdäkään, mutta he haluavat tulla tänne viettämään mukavaa päivää ja tapaamaan tuttuja. Talkoot kestävät koko päivän ja töiden lomassa kahvitellaan ja syödään. Iltaan mennessä pitäisi olla ainakin 160 vihtaa valmiina, jotka on tilattu Kalmar Industrien edustussaunaan. - Ja loput myydään joulun alla Pirkkalan markkinoilla, kertoo Pentti Rantanen. Eemeli Forsellin ja siskon pyörät lähtivät kotipihan varastokatoksesta varkaiden matkaan. Nyt kulkupelit on pistetty visusti lukkoon. yleistä luuloa suurin osa varastetuista pyöristä on muutaman sadan euron hintaisia peruspyöriä, korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa If Vahinkovakuutusyhtiöstä kertoo. Varas ei niinkään pohdi pyörän arvoa, vaan on kiinnostuneempi pyörän lukituksesta tai sen puutteista. Pyörä suositellaan lukittavaksi kahdella lukolla. Toinen lukko kannattaa kiinnittää kiinteään kohteeseen, kuten pylvääseen tai raskaaseen pyörätelineeseen. Talousjätevesiasetus ei koske perinteisiä kesämökkejä Mökkikausi on taas kiivaimmillaan. Moni miettii, ovatko mökin jätevesiasiat kunnossa. - Perussääntö on, että jos mökillä on käytössä kuivakäymälä ja vettä käytetään vain pieniä määriä, ei suuria muutostarpeita ole. Jos mökillä käytetään vettä enemmän eli käytössä on esimerkiksi suihku, vesivessa tai pyykki- tai tiskikone, tulee jätevesille rakentaa kunnollinen käsittelyjärjestelmä, kertoo projektipäällikkö Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä. - Pienille vesimäärille paras käsittelypaikka on maaperä. Tiskivedet voi edelleen kaataa pensaiden juurelle ja saunan vedet johtaa kivipesään tai imeyttää maahan pohjattoman betonirengaskaivon kautta. Vedet voi imeyttää maaperään myös imeytysputkien avulla, Heino neuvoo. Kallioisille tai muuten vaikeille tonteille ratkaisu voi löytyä tehdasvalmisteisesta harmaavesisuotimesta. Pesuvesiäkään ei saa johtaa suoraan järveen. Huussi kuivakäymäläksi Käymäläratkaisuna monilla kesämökeillä on edelleen pihan perälle sijoitettu huussi. Vanhan huussin saneeraaminen nykyaikaiseksi kuivakäymäläksi on Heinon mukaan suhteellisen helppoa. Vanhan umpinaisen saavin pohjaan porataan reikiä, joista virtsa valuu alla olevaan isompaan, turpeella täytettyyn astiaan. Jos käyttöä on paljon, voi ala-astiaan laittaa vielä reiän ja siitä letkun umpinaiseen kanisteriin. Suotoneste ei saa valua suoraan maahan eikä sitä saa johtaa pelkkien pesuvesien käsittelyyn tarkoitettuun järjestelmään. Kanisteriin kertynyttä suotonestettä voi käyttää varastoimisen jälkeen kasvien lannoittamiseen tai lehtikompostorin kostukkeena. Ylemmän astian kiinteä jäte tulee jälkikompostoida tiivispohjaisessa kompostorissa yhden kesän yli ennen käyttöä. Mopo poltettiin metsässä Rantaniityn takana olevassa metsikössä poltettiin moposkootteri käyttökelvottomaksi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kulkuväline oli anastettu Valintatalon takaa. Tekijästä ei ole vielä tietoa. Kyöstin Siwassa tupakkarosvo Kyöstin Siwasta varastettiin lauantaina ostoskärryllinen tupakkaa. Varkauden tehneen miehen kuvia näkyy valvontakameran nauhalla. Käyttömukavuuden kannalta huussin tärkein rakenne on tuuletusputki istuinosan alareunasta suoraan katolle. Tällöin ilmanvaihto tapahtuu hallitusti eikä istuinosan kautta aina kantta avattaessa. - Kuivakäymälä on edelleen paras ratkaisu kesämökille. Nykyaikaisista kuivakäymälöistä löytyy myös monia sisäkäyttöön soveltuvia malleja. Tällöin mökille saadaan sisäkäymälän mukavuudet ilman pelkoa vesikalusteiden jäätymisestä talvella, Heino sanoo. Oman mökkialueen käytännöt on hyvä tarkistaa aina kunnan ympäristötoimesta, sillä ne vaihtelevat paikallisten olosuhteiden ja ympäristönsuojelutarpeiden mukaan. Lisätietoa jätevesien käsittelystä netissä: PÄIVYRI Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Elokolo/Elopilkku: To yhteislaulua klo12, pe perjantaipuheet klo 9, ke verenpainemittaus klo 13. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Ke liikuntatalolla klo 9-10 kuntosali. Pirkkalan Sotaveteraanit, Sotainvalidit ja Naisjaostot: Sotaveteraanien Läntisen Suomen Kirkkopäivä ti 12.8 Pirkkahallissa. Jumalanpalvelus klo 11, ruokailu ja päiväjuhla 14. Yhteiskuljetus järjestetään. Ilmoittautumiset 4.8. mennessä; Lea Hirvelä p , Pentti ILMOITUSTORI Myydään Iskun, iso, musta kirjahylly, edullisesti. Puh. (03) Myydään Upo-turvaliesi, neljä levyä, kuin uusi. Sekä kaapistoon upotettava jääkaappi. Hyväkuntoinen. Rantaperkiössä. P Ruokalistat Palvelukeskus Pirkankoivu MA lihapyörykät, kastike, perunat, kasvis, kukkakaalisalaatti, tuoremarjakiisseli. TI kasvispihvit, tartarkastike, perunat, kasvis, kiinankaalisalaatti, mannapuuro, keitto. KE kinkkukiusaus, suolakurkku, jäävuorisalaatti, suklaarahka. TO broilervihannespata, perunat, porkkanasalaatti, mustaherukkakeitto. PE mantelikala, perunasose, kasvis, rapeasalaatti, aprikoosikiisseli. LA siskonmakkarakeitto, sämpylä, juusto, kesäkurpitsaviipaleet, ohrahedelmäpuuro. SU palapaisti, perunat, kasvis, tuoresalaatti, vadelmakiisseli. Päiväkotiruoka MA lihamureke, perunat, kastike, tuoresalaatti. TI kesäkeitto, pehmeä leipä, leikkele. KE kinkkukiusaus, suolakurkku, porkkanaraaste. TO broilerkastike, perunat, vihersalaatti. PE kalakeitto, ruisleipä, tuorepala. Rantanen ja Alvar Tanninen Suvipäivän vietto Pihlaniemessä ti 5.8. Päivä aloitetaan ongintakilpailulla klo 9. Pirkkalan Työttömät: Työpala kesätauolla 3.8 asti. Kuntosalivuorot jäsenille ma ja to Sankilan Kyläyhdistys: Yhteislaulutilaisuus klo 14. Paikka: Naskalin Etelärinteen tilan piha-alueella, osoitteessa Ryttylänmäentie 60 Pirkkala. Laulattajana: Kikka. Tilaisuus on avoin kaikille. Pirkkalan Reserviläiset: Sauna lämpiää keskiviikkoisin majalla klo 17 jälkeen. Perinteistä majatoimintaa. Tervetuloa. AA-ryhmä Kokoontuu keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puhelin Pirkkalainen, PL 23, Pirkkala. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Kuivaa koivu- ja sekaklapia. Kuljetus. Pienetkin erät puh /Reijo. Vuokralle tarjotaan Yksiö Suupan keskustasta työssäkäyvälle naishenkilölle. Ei tupakkaa, ei eläimiä. Tiedustelut tarkemmin puh LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja LOMALLA Eeva Leskinen Päivyri, tilaukset, laskutus LOMALLA Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja Anneli Salonen Ilmoitukset LOMALLA Karoliina Ahola Kesätoimittaja p Eija Forssell Ilmoitukset p Pirkkalainen Suupantie 2 A 10 PL 23, Pirkkala Puhelinvaihde Telefax Avoinna klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä...0,90 e takasivu...0,95 e vuosi-ilmoitukset...0,55 e kuolinilmoitukset...0,60 e silmäkulma...1,50 e määräpaikkakorotus...0,09 e Värilisä...34 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 7 pv 2 % 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa...32 e Pohjoismaat...45 e Muu eurooppa...80 e Muut maanosat...86 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2007 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

12 12 PIRKKALAINEN KUKA TIETÄIS? Kuinka nopeasti tiekuopat paikataan? Lukijat ovat ottaneet yhteyttä Pirkkalaisen toimitukseen ja ihmetelleet, miksi tiessä olevia isoja kuoppia paikata pikaisemmin. Ärsytystä ovat aiheutta- Tiekuoppa voi yllättää ikävästi. neet erityisesti teräväreunainen sin kuopan, kun ajoin siitä ohi. kuoppa Suupantien ja Naistenmatkantien risteyksessä sekä iso kuoppa taas johtui kaukoläm- Kuoppa on nyt paikattu. Rasitien reikä Kurikantien ja Rasitien risteyksessäus kuului Tampereen kaupungin mön rakennustöistä ja sen korja- Kenen vastuulla näiden kaukolämpölaitoksen vastuulle. kuoppien korjaaminen on Pirkkalan kunnan maanrakennus- Miksi kuoppia ei paikata Sekin kuoppa on nyt paikattu. mestari Sami Mäkinen? heti? - Suupantien ja Naistenmatkantien kuoppa oli Pirkkalan pasta, joten niistä ilmoittaminen - Aina emme saa tietoa kuo- kunnan ja Tiehallinnon hallinnollisella rajalla. Itse huoma- suuden varaan. jää kuntalaisten oman aktiivi- Kehottaisinkin kuntalaisia antamaan palautetta kunnan tekniselle osastolle havaituista kuopista. Rasitien kuopan paikkaaminen kesti pitkään, koska otti aikansa selvittää kenen aiheuttama kuoppa on ja kenen vastuulla sen korjaaminen on. Kuinka kiireesti kuopat paikataan? - Kun niistä saadaan tieto, kuopat pyritään paikkaamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Kuka on vastuussa jos auto vaurioituu tai onnettomuus syntyy tiekuoppien takia? - Tienpitäjällä on vastuu. Jos vahinkoja syntyy, selvitetään vielä ajoneuvon nopeus. On näytettävä toteen, että vahinko johtui juuri kuopasta. On sanottava, että tällä hetkellä käydään tienrakennuksen puolella valtakunnallista keskustelua lisääntyneistä tiekuopista. Ilmastonmuutoksen myötä talvikausina lisääntyneet vesisateet ja nastat kuluttavat teiden pintaa entistä enemmän. Karkuun vapaan kanasen mieli Kenestä Pirkkalan Neito 2008? Tänä kesänä Pirkkalan karnevaalien yhteydessä 8.8. valitaan Pirkkalan historian 12. Pirkkalan Neito. Jos olet halukas Pirkkalan Neidoksi, lähetä tai tuo kuvasi, yhteystietosi ja lyhyt kertomus itsestäsi ja harrastuksistasi Pirkkalaiseen. Osallistumiskuponki on ohessa. Voit ilmoittautua vastaavin tiedoin ja lähettää kuvasi myös sähköpostitse, osoite toimitus@pirkkalainen.com. Ilmoittautumisaineistoa ei julkaista, vaan sitä käytetään ehdokkaiden esivalinnassa luottamuksellisesti. Näin valinta tehdään: 1. Järjestäjien raati valitsee kolme finalistia ilmoittautuneiden joukosta. Pirkkalan Neito -kisassa arvostetaan edustavuutta laajasti ymmärrettynä: esiintymiskyky on tärkeä ominaisuus, pirteys suuri plussa ja pirkkalalaisuus ehdoton edellytys. 2. Kolmikko kutsutaan Pirkkalan karnevaaleille perjantaina 8. elokuuta. Siellä Neito-ehdokkaat käyvät lavalla esittäytymässä yleisölle ja osallistumassa leikkimieliseen tehtävään. Neito valitaan yleisöäänestyksellä. Ollilan tilan kanat ovat vapaita kanoja, mutta kohtuus kaikessa. Tämä yksilö oli karkuteillä lattiakanalasta. - Kana on arka ja se ei antaudu helposti kiinni. Muniva kana pitäisi kyllä saada talteen, kanahaukka vie sen muutoin, pohdiskeli Anja Ollila. Ollilan tilalta saa taas tuoreita vapaan kanan munia. - Kanat saavat juoksennella lattialla ja ne pääsevät orrelle nukkumaan, kertoo emäntä Anja Ollila. - Suunnittelin aluksi kanoille myös ulkoilutilaa, mutta sen riskit olisivat liian suuret. Luonnon linnuista voisi tarttua kanoihin tauteja. Ollilan kanat saavat syödäkseen jyvien lisäksi tuoretta ruohoa ja lanttua. - Ruoho antaa kauniin värin keltuaiseen. Anja Ollila on ollut kanojen ystävä jo lapsesta lähtien. - Pelkäsin kaikkia muita eläimiä paitsi kanoja. Niinpä minusta tuli jo pikkutyttönä kananhoitaja, Anja muistelee. Ollilan kanalan munivia kanoja ei yleisö pääse ihastelemaan. Eläkeläiskanat näytillä Pihapiiristä löytyy kuitenkin pieni aitaus kanoineen, jonka äärelle lapset pääsevät katselemaan ja toteamaan munien alkulähteen. Näytillä olevat kotkottajat ovat vanhempia eläkeläiskanoja, joiden aktiivinen munintaura on jo takana. Pirkkalan Neito -kisaa ei kannata suotta arkailla. Lähetä ilmoittautumisesi 28. heinäkuuta mennessä Pirkkalaiseen. Huomioi, että sinulla on mahdollisuus olla paikalla karnevaaleilla perjantaina 8. elokuuta. Lisätietoja Pirkkalaisen toimituksesta p Muhkeat palkinnot odottavat finalisteja. Voittaja saa 150 euron rahapalkinnon, sekä Pirkkalan yrittäjien kokoaman tuotesäkin. Kaksi muuta finalistia saavat kumpikin 70 euroa ja tuotepalkintoja. Pirkkalan Neito 2008 Lähetä ilmoittautuminen sähköpostilla toimitus@pirkkalainen.com tai tuo kuponki Pirkkalaiseen viim Suupantie 2, PL 23, Pirkkala Pirkkalan Neito -kisan järjestävät Pirkkalainen, PJK, Pingviinit ja Pirkkalan yrittäjät ry. Pähkinät vierailivat Korkeasaaressa Innolla lähtivät Pähkinät kohti Korkeasaarta tilausbussilla pilvisenä aamuna. 14 lasta, viisi aikuista ja kaksi hyvää apulaista matkasivat iloisessa tunnelmassa Helsinkiin. Korkeasaaressa nähtiin oikein mielenkiintoisia ja erikoisiakin eläimiä. Apinoita, lintuja, hylkeitä, käärmeitä, aaseja, kameleita, tiikereitä ja paljon muita. Jännittävin tilanne sattui, kun gaselli oli päässyt karkuun ja se juoksi pelästyksissään päin leijonahäkkiä. Raukeina nukkuneet leijonat ponkaisivat heti pystyyn ja kiirehtivät katsomaan mahdollista päivällistä. Palokunta tuli kuitenkin hätiin ja sai varmasti gasellin turvallisesti omaan aitaukseen. Pähkinälapset jaksoivat reippaina kävellä koko päivän ja kotimatkalla uni tulikin tosi monelle lapselle. Kaikki olivat tyytyväisiä Kyöstin päiväkotiryhmä Pähkinät teki retken Korkeasaaren eläintarhaan. retkeen ja seuraavan kerran ajateltiinkin lähteä vähän pidemmälle, vaikka kuuhun... Kiitos Ollilan lattiakanalassa taapertaa 260 munivaa kananuorikkoa. Anja Ollilan ura kananhoitajana alkoi jo pikkuytyttönä. kaikille onnistuneesta matkasta! Elina Jääskeläinen

Seniorit metsän siimekseen

Seniorit metsän siimekseen Partola, PIRKKALA Kenkätie 2 puh. 266 4041 Av. ma-la 11-21, su 12-21 KOTIPIZZALOUNAS MA-PE 11-14 alkaen 6,30 Sis. yhden täytteen pizzan + juomaa niin paljon kuin jaksat. Kotiinkuljetus JOKA PÄIVÄ. Pirkkala

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

HERKUTELLEN uuteen vuoteen!

HERKUTELLEN uuteen vuoteen! TUORE_52/17 FORSSAN PERUNASALAATTI 800 g (2,86/kg) 2Norm. 29 3,69-37 % AITO NAKKI 420 g (4,71/kg) Useita eri makuja 1Norm. 3,95 Enintään 98 2 pkt/talous -49 % HERKUTELLEN uuteen vuoteen! Tarjoukset ovat

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot