Lämpöinfo. Talvi Matkalla kohti hiilidioksidivapaata kaukolämmön tuotantoa s. 3. Kolme vuosikymmentä kaukolämpöä Kauniaisissa s.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lämpöinfo. Talvi 2011. Matkalla kohti hiilidioksidivapaata kaukolämmön tuotantoa s. 3. Kolme vuosikymmentä kaukolämpöä Kauniaisissa s."

Transkriptio

1 Lämpöinfo Fortumin infolehti Talvi 2011 Kuva: Fortum Matkalla kohti hiilidioksidivapaata kaukolämmön tuotantoa s. 3 Kolme vuosikymmentä kaukolämpöä Kauniaisissa s. 4 Svensk resumé s. 7

2 NÄKÖKULMA Kehitämme tapoja tuottaa päästötöntä ja uusiutuvaa energiaa Viime aikoina koko Suomessa on saatu nauttia paukkupakkasista. Kylmät ilmat näkyvät myös kaukolämpöasiakkaiden laskuissa suurempana kulutuksena. Viime vuoden kiinteistöjen lämmönkulutus olikin noin 10 % tavanomaista suurempaa johtuen kylmästä alku- ja loppuvuodesta. Pakkasista huolimatta me pidämme huolen, että asiakkaillamme riittää lämpöä säällä kuin säällä. Kylmän sään lisäksi myös ympäristöasiat puhuttavat. Olemme Fortumissa sitoutuneet alentamaan sähkön- ja lämmöntuotannosta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä ja pitkän aikavälin tavoitteenamme on tuottaa energiaa hiilidioksidivapaasti. Kaukolämpö mahdollistaa päästöjen pienentämisen keskitetysti, koska tuotannossa käytettävää polttoainetta voidaan vaihtaa eri tilanteiden mukaan. Ja mikä parasta, asiakkaidemme ei tarvitse tehdä itse mitään. Olemme vähentäneet ominaispäästöjämme useilla paikkakunnilla mm. lisäämällä biopolttoaineiden käyttöä sekä korvaamalla kivihiilen käyttöä maakaasulla. Nyt on aika ottaa seuraavat askeleet tulevaisuuden ratkaisuja mietittäessä. Juuri valmistuneessa selvityksessämme arvioidaan vaihtoehtoja miten hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää merkittävästi tulevaisuudessa. Suuret voimalaitosinvestoinnit vaativat aikaa ja haluamme tarjota asiakkaillemme jo tänään mahdollisuuden vähentää lämmityksestä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä uuden Fortum Hiilineutraali-tuotteemme avulla. Tutustu tuotannon kehityssuunnitelmiimme ja uuteen tuotteeseemme sivulla 3. Aurinkoista talven jatkoa toivottaen, Anne Salonen tuotepäällikkö 2 Kuva: FORTUM Kauniaisissa kaukolämmöstä on nautittu jo 30 vuotta. Kaukolämpöputket pitävät sulana myös Kauniaisten jalkapallokentän, jossa voidaan pelata säällä kuin säällä. KOLME VUOSIKYMMENTÄ KAUKOLÄMPÖÄ KAUNIAISISSA S. 4

3 TUOTANTO Matkalla kohti hiilidioksidivapaata kaukolämpöä Fortum on sitoutunut alentamaan kaukolämmön tuotannosta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Tähän tarvitaan monia toimenpiteitä. Monia toimenpiteitä on jo toteutettu Kaukolämpö mahdollistaa päästöjen pienentämisen keskitetysti, koska tuotannossa käytettävää polttoainetta voidaan vaihtaa eri tilanteiden mukaan. Pyrimme myös jatkuvasti parantamaan omaa energiatehokkuuttamme esimerkiksi pienentämällä kaukolämpöverkoston lämpöhäviöitä ja optimoimalla lämpökeskusten käyttöä. Energiatehokkuutta parantamalla käytettävän polttoaineen kulutus pienenee ja sen myötä päästöt pienenevät. Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä ilmaston hyväksi. Joensuussa vuonna 2009 käyttöön otetun biolämpökeskuksen myötä pystymme tuottamaan kaukolämmön lähes kokonaan kotimaisilla polttoaineilla. Espoossa Suomenojan maakaasuvoimalaitos on ollut vuoden käytössä ja hiilidioksidin ominaispäästöt ovat vähentyneet 17 % vuoden 2006 tasosta. Tulevaisuuden toimenpiteet työn alla Olemme ottaneet seuraavan askeleen ja selvittäneet mihin suuntaan kaukolämmön tuotantoa tulisi eri paikkakunnilla kehittää. Tuoreessa selvityksessä Espoon ominaispäästöjä voitaisiin pienentää kustannustehokkaasti esimerkiksi käyttämällä biopolttoaineita nykyisissä kattiloissa. Toinen varteenotettava vaihtoehto löytyy jäteveden hukkalämmön hyödyntämisestä. Tällä hetkellä hukkalämpö johdetaan mereen, mutta tulevaisuudessa lämpö voitaisiin hyödyntää kaukolämmön tuottamiseen lämpöpumpun avulla. Pitkällä aikavälillä täysin hiilidioksidivapaa lämmöntuotanto voidaan ratkaista esimerkiksi hiilidioksidin talteenotolla tai ydinvoimalan sivutuotteena syntyvän lämmön hyödyntämisellä. Hiilidioksidin talteenotto ja varastointitekniikan kehittyminen kaupalliseen muotoon vaatii kuitenkin vielä vuosien kehitystyön. Vaikuta päästöihin uuden Fortum Hiilineutraalin avulla Haluamme tarjota asiakkaillemme vaihtoehdon hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen jo nyt. Tarjoamme uutta Fortum Hiilineutraali-tuotetta erityisesti ympäristötietoisille yritysasiakkaille. Fortum Hiilineutraali -tuotteen avulla yritys voi kompensoida lämmönkäytön aiheuttamia hiilidioksidipäästöjään aivan kuten lentomatkustuksessa kompensoidaan lentämisen ympäristövaikutuksia ja näin vähentää koko maailman ilmakehään päätyviä kasvihuonekaasuja. Haluatko olla mukana kanssamme rakentamassa hiilidioksidivapaata huomista? Tutustu tuotteeseemme Tavoitteenamme on kaukolämmön hiilidioksidipäästöjen merkittävä vähentäminen Espoossa. 3

4 ASIAKAS Kolme vuosikymmentä kaukolämpöä Kauniaisissa Kauniaisten kaupungin päätös liittyä kaukolämmön piiriin oli kolmekymmentä vuotta sitten viisas ja edistyksellinen ratkaisu, josta tämän päivän kaupunkilaiset saavat nauttia. 4 Kun Espoon Sähkön Suomenojan sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuva voimalaitos valmistui vuonna 1977, tuli tarve saada pienempiä ja hajallaan sijaitsevia lämpölaitoksia uuden ja tehokkaan voimalaitoksen piiriin. Suomenojan verkossa olivat laitoksen perustamisvuonna vain Länsiväylän varrella asuvat espoolaiset, mutta verkko laajentui nopeasti ensin etelään ja sitten pohjoiseen päin. Kriittisimmäksi kysymykseksi nousi Leppävaaran lämpölaitos, joka sijaitsi kaukana Espoon keskuspuiston toisella laidalla. Laskelmat osoittivat, että kaukolämmön siirtoputki olisi paras vetää Kauniaisten ja Keskuspuiston halki. Neuvottelut käynnistyvät Espoon Sähkö tarjosi samalla Kauniaisille mahdollisuutta liittyä kaukolämmön piiriin. Vuonna 1980 Kauniainen ryhtyi neuvotteluihin siitä voitaisiinko kaukolämpöverkko rakentaa Kauppalantietä ja Kauniaistentietä pitkin. Tällöin pääjohdon varrella olevat kiinteistöt voitaisiin liittää välittömästi kaukolämpöön ja lisäksi rakentaa jakelujohdot silloiseen liikekeskukseen sekä rautatien alitse esimerkiksi Asematielle ja Helsingintielle kysynnän mukaan, muistelee tekn.lis. Pertti Eklund, joka istui tuolloin Kauniaisten kaupunginvaltuustossa ja toimi mm. kunnallistekniikka-alan suunnittelukonsulttina Kauniaisissa. Kaukolämpöä pian kaikkialla Vuonna 1980 Kauniaisten kaupunki ja Espoon Sähkö solmivat sopimuksen kaukolämpöverkon Espoon Sähkön kaukolämpötyöntekijät valmistelevat tilapäisen lämpökeskuksen irrottamisesta toiminnastaan kaukolämpökaivossa. Vasemmalla on Reino Bau ja kaivosta nousee Tauno Järvinen. Kuva: Espoon Sähkön arkisto, FORTUM rakentamisesta kaupunkiin. Sopimuksen piiriin rajattiin aluksi 90 kiinteistöä. Vuonna 1981 ensimmäinen asuntoyhtiö liitettiin verkkoon, jonka seurauksena sopimuksia tehtiin nopeassa tahdissa lisää. Vuonna 1983 toiminta moninkertaistui ja pian lähes koko Kauniaisten alue oli kaukolämmön piirissä. Nykyään Kauniaisissa noin 80 % kiinteistöistä nauttii kaukolämpöä. Se tarkoittaa vajaata 500 kaukolämpöliittymää, joka kattaa sekä kiinteistöjä, taloyhtiöitä että erillistaloja. Lämmitettävää tilaa on yhteensä noin kaksi miljoonaa kuutiometriä ja vuotuinen lämmönkäyttö yli 86 gigawattituntia. 80-luvulla Espoon tekninen keskus sijaitsi Kauniaisten ostoskeskuksen liikerakennuksissa. Ne olivat Espoon kaupungin pääosin omistamia kiinteistöyhtiöitä. Toimin myös niiden konsulttina

5 Kaukolämpöä rakennettiin ripeästi Kauniaisiin 1980-luvulla. teknisissä asioissa. Kun kaukolämmön runkoverkko saatiin Kauniaisten keskustaan jo kesällä 1981, laadin suunnitelmat ja huolehdin siitä, että Kauniaisten ostoskeskuksen liikerakennukset liitettiin kaukolämpöön vielä syksyllä Nyt rakennetaan uutta Kauniaisten keskustaa. Vanhoista liikerakennuksista on vielä yksi pystyssä ja se toimii rakentajan työmaatukikohtana. Se lämpiää edelleen kaukolämmöllä alkuperäisillä kaukolämpöputkilla ja laitteilla, Ekholm kertoo. Yhteistuotanto on yhä ympäristömyönteisempää Sähkön- ja lämmöntuotanto Suomenojan voimalaitoksella on 30 vuodessa muuttunut paljon. Voimalaitoksen yhteistuotanto kattaa lähes kaiken Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen tarvitsemasta kaukolämmöstä, ja kaukolämpöverkon kokonaispituus on tällä hetkellä noin 800 kilometriä. Vuonna 1977 sähköä ja lämpöä tuotettiin yksinomaan hiilellä. Nykyään Suomenojan voimalaitos koostuu maakaasua polttoaineena käyttävästä kaasuturbiinista, kaasuturbiinin pakokaasujen lämmön talteenottavasta höyrykattilasta ja höyryturbiinista. Voimalaitoksen hyötysuhde on parhaimmillaan yli 90 %. Kaukolämmöstä on vuosien varrella tullut yhä ympäristömyönteisempää. Kuvassa rakennetaan kaukolämmön siirtojohtoa Kauniaisten kautta Leppävaaraan. Aseko Oy:n myyntipäällikkö Mats Englund jututtaa Alueputkituksen työntekijöitä työn edistymisestä. Kuva: Espoon Sähkön arkisto, FORTUM 5

6 AJANKOHTAISTA KAUKOLÄMMÖN VIKAILMOITUKSET: Fortumin maksuton vikailmoitusnumero on Jos epäilet kaukolämmön jakeluhäiriötä tai olet havainnut kaukolämpövuodon ympäristössä, voit soittaa antaaksesi tai saadaksesi lisätietoa Fortumin vikailmoitusnumeroon. Numero on maksuton ja toimii vuorokauden ympäri. Kaukolämpökeskeytykset löytyvät internetistä Uutena palveluna kaukolämpöasiakkaille on kaukolämpökeskeytysten karttapalvelu, jossa kaukolämpöä ja maakaasua koskevat keskeytykset löytyvät kartalta punaisella merkittynä. Kartalla näkyy myös tieto suunnitellun keskeytyksen alueesta, syystä ja kestosta. Nyt karttapalvelussa on ennakkoon suunnitellut keskeytykset, jatkossa myös äkilliset häiriöt. Isännöitsijälle apua energiatietojen hallinnointiin Kiinteistöjen energiatiedot yhdellä kertaa internetistä Huoltoyhtiöillä ja isännöitsijöillä on usein hoidettavanaan useita kiinteistöjä. Nyt on kiinteistön edustajan mahdollista nähdä kaikkien edustamiensa kiinteistöjen sähkön, kaukolämmön ja maakaasun energiatiedot samalla kertaa. Edustaja näkee edustamiensa kiinteistöjen sopimukset, mittarinlukemat sekä erilaisia energiankäytöstä kertovia hyödyllisiä raportteja. Myös energialaskut näkee kootusti ja ne voi helposti maksaa palvelun kautta. Sähkön mittarinlukemat useamman kiinteistön osalta voi jättää kätevästi Edustajapalvelun kautta. Lisätietoa Edustajapalvelusta löydät Lämmitystarveluku laskulla Lämmitystarveluku on summa, joka kuvaa paljonko rakennusta on jouduttu lämmittämään. Ilmoitamme laskulla edellisen kuukauden toteutuneen lämmitystarveluvun sekä normaalivuoden luvun. Näiden lukujen avulla voit verrata sääkorjattuja lämmitysenergian kulutuksia eri ajanjaksoina. Lisätietoa lämmitystarveluvuista löydät 6

7 RESUMÉ Tre årtionden med fjärrvärme i Grankulla Grankulla stads beslut att ansluta sig till fjärrvärmenätet för trettio år sedan var en klok och framstegsvänlig lösning en förmån som dagens grankullabor får åtnjuta. När Esbo Elektriskas kraftverk i Finno stod klart år 1977 uppstod ett behov att få mindre och mer spridda värmeverk i det nya och effektiva kraftverkets distributionsnät. Vid grundandet omfattade Finno kraftverks distributionsnät endast de esbobor som var bosatta kring Västerleden, men nätet utvidgades snabbt först söderut och sedan norrut. Den mest kritiska frågan blev värmeverket i Alberga som låg långt borta på andra sidan av Esbo centralpark. Beräkningar visade att den bästa lösningen var att dra övergångsröret för fjärrvärme genom Grankulla och Esbo centralpark. Fjärrvärme fanns snart överallt i Grankulla Esbo Elektriska beslutade samtidig att erbjuda grankullaborna möjlighet att ansluta sig till fjärrvärmen. År 1980 ingick Grankulla stad och Esbo Elektriska ett avtal om byggande av ett fjärrvärmenät i staden. Till en början begränsades avtalet till 90 fastigheter. I dag har närmare 80 procent av alla fastigheter i Grankulla fjärrvärme. Det innebär knappt 500 fjärrvärmeanslutningar som omfattar både fastigheter, bostadsbolag och fristående hus. Totalt värms cirka 2 miljoner kubikmeter upp med fjärrvärme. I fjol förbrukades totalt 89 gigawattimmar värmeenergi. Samproduktionen är mer miljövänlig än förr El- och värmeproduktionen vid Finno kraftverk har genomgått stora förändringar på 30 år. Samproduktionen vid kraftverket täcker nästan hela behovet av fjärrvärme i Esbo, Grankulla och Kyrkslätt, och fjärrvärmenätets totala längd är för närvarande cirka 800 kilometer. År 1977 producerades el och värme enbart med kol. Numera består Finno kraftverk av en gasturbin som drivs med naturgas, en ångpanna som tillvaratar värmen i avgaserna från gasturbinen och en ångturbin. Verkningsgraden vid samproduktionen av el och värme är som högst över 90 procent. Fjärrvärmen har blivit allt mer miljövänlig under årens lopp. Information om fjärrvärmeavbrott per telefon eller på internet Fjärrvärme är mycket tillförlitlig uppvärmningsform. Ibland behöver vi tillfälligt avbryta leveransen i våra nät beroende på underhåll och för att ansluta nya fastigheter. Avbrotten inverkar på leveranserna men är vanligtvis korta. Om du misstänker leveransavbrott kan du ringa för att få tilläggsinformation till Fortums avgiftsfria felanmälningsnummer eller titta på avbrott på våra internetsidor hairio. På kartan kan du se avbrott märkta med rött. Det finns också information om det planerade avbrottets område, orsak och varaktighet. FORTUMS AVGIFTSFRIA FELANMÄLNINGSNUMMER DYGNET RUNT AVBROTT PÅ KARTAN KAUKOLAMPOHAIRIO 7

8 KILPAILU Osallistu kilpailuun ja voita kylpyläviikonloppu kahdelle! ARVO 310 Valtaosa hiilidioksidipäästöistä syntyy liikenteestä ja energian tuotannosta. Kerro lyhyesti, miten sinä osaltasi vähennät hiilidioksidipäästöjä? Arvomme kaikkien vastanneiden kesken Holiday Clubin kylpyläviikonlopun kahdelle, arvoltaan 310. Kilpailuun voit osallistua internet-sivuillamme tai lähettämällä postikortilla vastauksen kysymykseen. Arvonnan säännöt Kaikkien mennessä vastanneiden kesken arvotaan Holiday Clubin kylpyläviikonloppu arvoltaan 310. Arvonta suoritetaan 1.4. ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kilpailuun voi osallistua myös lähettämällä postimerkillä ja merkinnällä Fortum Hiilineutraali varustetun postikortin osoitteeseen Fortum Power and Heat Oy, Markkinointi, PL 100, Fortum. Voittoa ei voi vaihtaa rahaksi. Fortum Power and Heat Oy voi käyttää kilpailun vastauksia viestinnässään. Internet Maksuton asiakaspalvelunumero ma pe klo 8 17 Vikailmoitusnumero Sähköposti kaukolampo@fortum.com FOE901_3/11

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:

Lisätiedot

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Kestävä ja älykäs energiajärjestelmä Joensuun kaukolämpö hiilineutraaliksi 2020 luvulla

Kestävä ja älykäs energiajärjestelmä Joensuun kaukolämpö hiilineutraaliksi 2020 luvulla Kestävä ja älykäs energiajärjestelmä Joensuun kaukolämpö hiilineutraaliksi 2020 luvulla Timo Partanen / 28.2.2018 Yhdessä kohti tulevaisuutta Älykkäät ohjausmahdollisuudet Digitalisaatio mahdollistaa uusia

Lisätiedot

Varma kaukolämpö, monipuolinen maakaasu. Ympäristöystävällistä lämpöä nykyaikaisimmalla tekniikalla

Varma kaukolämpö, monipuolinen maakaasu. Ympäristöystävällistä lämpöä nykyaikaisimmalla tekniikalla Varma kaukolämpö, monipuolinen maakaasu Ympäristöystävällistä lämpöä nykyaikaisimmalla tekniikalla IMATRAN LÄMPÖ OY Imatran Lämpö Oy vastaa asiakaslähtöisesti Imatran kaupungin omistamana osakeyhtiönä

Lisätiedot

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Nyt kodit lämpiävät myös nettivideoilla. Talvi 2015. Kohti päästötöntä tulevaisuutta s. 6

Nyt kodit lämpiävät myös nettivideoilla. Talvi 2015. Kohti päästötöntä tulevaisuutta s. 6 Lämpöinfo Talvi 215 Nyt kodit lämpiävät myös nettivideoilla Hyödynnämme muun muassa palvelinkeskusten tuottaman hukkalämmön Espoossa. Kohti päästötöntä tulevaisuutta s. 6 Näkökulma Kaukolämmön hinta kiinnostaa

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Lämpöinfo. Tutustu nyt Fortumin uusittuihin internetsivuihin. Löydät nyt paljon hyödyllistä tietoa kaukolämmöstä. s. 3. infolehti Kesä 2011 Fortumin

Lämpöinfo. Tutustu nyt Fortumin uusittuihin internetsivuihin. Löydät nyt paljon hyödyllistä tietoa kaukolämmöstä. s. 3. infolehti Kesä 2011 Fortumin joensuussa lämpöä tuotetaan kotimaisilla Lämpöinfo polttoaineilla S. 4 e-laskulla lomatunnelmaan s. 6 ResumÉ s. 7 Tutustu nyt Fortumin uusittuihin internetsivuihin. Löydät nyt paljon hyödyllistä tietoa

Lisätiedot

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Fossiiliset polttoaineet Fossiiliset polttoaineet

Lisätiedot

Kesä 2014. Ihanan huoleton kaukolämpö! Tulevaisuuden lämpö tekee hyvää Espoon sairaalassa s. 4

Kesä 2014. Ihanan huoleton kaukolämpö! Tulevaisuuden lämpö tekee hyvää Espoon sairaalassa s. 4 Lämpöinfo Kesä 2014 Ihanan huoleton kaukolämpö! Tulevaisuuden lämpö tekee hyvää Espoon sairaalassa s. 4 Näkökulma Uusien kaukolämpöasiakkaiden määrä kasvussa Viime kesänä voimaan astunut rakennusten energiatodistuksia

Lisätiedot

Talvi 2013. Pidämme lämmöt päällä säällä kuin säällä s. 4

Talvi 2013. Pidämme lämmöt päällä säällä kuin säällä s. 4 Lämpöinfo Talvi 2013 Pidämme lämmöt päällä säällä kuin säällä s. 4 Näkökulma Korjaamme ja kerromme kaukolämpöhäiriöistä Kaukolämpö on maamme yleisin lämmitysmuoto, luotettava ja varma taajamien lämmitystapa.

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy Integroitu bioöljyn tuotanto BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy 1 Fortum ja biopolttoaineet Energiatehokas yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto (CHP) on keskeinen

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Hiilineutraali Vantaa Miia Berger Ympäristösuunnittelija Ympäristökeskus

Hiilineutraali Vantaa Miia Berger Ympäristösuunnittelija Ympäristökeskus Hiilineutraali Vantaa 2030 Miia Berger Ympäristösuunnittelija Ympäristökeskus miia.berger@vantaa.fi Tavoite Vantaan kaupunki on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Vantaan tulee vähentää

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen energiakäyttö päättyy Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen ja turpeen verotusta kiristetään Elinkaaripäästöt paremmin huomioon verotuksessa

Lisätiedot

KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN. Kaukolämpöpäivät Juhani Aaltonen

KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN. Kaukolämpöpäivät Juhani Aaltonen KOKEMUKSIA LÄMPÖPUMPUISTA KAUKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄSSÄ CASE HELEN Kaukolämpöpäivät 25.8.2016 Juhani Aaltonen Vähemmän päästöjä ja lisää uusiutuvaa energiaa Tavoitteenamme on vähentää hiilidioksidipäästöjä

Lisätiedot

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Kaukolämmitys Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

Täyskäännös kotimaiseen

Täyskäännös kotimaiseen Täyskäännös kotimaiseen Kestäviä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin Paikallisena ja palvelevana energiayhtiönä olemme läsnä asiakkaidemme arjessa ja tarjoamme kestäviä ja monipuolisia energiaratkaisuja.

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus 1. koulutusilta Kotitehtävä: Kuinka paljon meidän talossa kuluu energiaa?

Energiaeksperttikoulutus 1. koulutusilta Kotitehtävä: Kuinka paljon meidän talossa kuluu energiaa? Energiaeksperttikoulutus 1. koulutusilta 28.2.2018 Kotitehtävä: Kuinka paljon meidän talossa kuluu energiaa? 1. Selvitä taloyhtiösi lämmönkulutus Ota selville taloyhtiösi vuoden 2017 kaukolämmön (tai öljy)

Lisätiedot

Kampanjan tavoitteet

Kampanjan tavoitteet Kampanjan tavoitteet Yleisesti: ilmastonmuutoksen hillintä fossiilivoimaloiden sulkemista vauhdittamalla Espoossa: hiilenpoltto Suomenojalla korvattava energiatehokkuudella ja päästöttömällä uusiutuvalla

Lisätiedot

VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA

VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Maiju Westergren, johtaja @maijuwes #energiatulevaisuus ASIAKKAIDEN ROOLI KASVAA Ilmastoneutraali tulevaisuus tehdään innovatiivisilla, asiakaslähtöisillä

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Jukka Leskelä Energiateollisuus Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.2016 Hiilen käyttö sähköntuotantoon on

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi Ajankohtaista Fortumissa Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi Power-divisioonaan kuuluvat Fortumin sähköntuotanto, fyysinen tuotannonohjaus ja trading-toiminta sekä asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Elina Väistö Sito Parhaan ympäristön tekijät Sitossa laadittu kuluneen vuoden aikana Utarbetad vid Sito under det gångna året Sähköautojen

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö 14.11.2016 Mistä uutta kysyntää metsähakkeelle -haasteita Metsähakkeen käyttö energiantuotannossa, erityisesti

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ Paavo Knaapi Jyväskylän Energia Oy 3.12.2010 www.jenergia.fi Sisältö Muutama sana Jyväskylän Energia yhtiöistä Kaukolämmityksen asema Suomessa Kaukolämmön tuotanto Jyväskylässä

Lisätiedot

Fortum Eko -ympäristömerkinnän kriteerit

Fortum Eko -ympäristömerkinnän kriteerit Fortum Eko -ympäristömerkinnän kriteerit 15.4.2019 Omaehtoinen ympäristöväittämä JOHDANTO 2 OMAEHTOINEN YMPÄRISTÖVÄITTÄMÄ 2 TAVOITE MARKKINOINTI JA SOPIMUS 2 2 TUOTANTO, HANKINTA JA MYYNTI 2 VARMENNUS

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Kesä 2013. Rennon huoleton kaukolämpö. Toimenpiteet lämmityskauden päättyessä s. 4

Kesä 2013. Rennon huoleton kaukolämpö. Toimenpiteet lämmityskauden päättyessä s. 4 Lämpöinfo Kesä 2013 Rennon huoleton kaukolämpö Toimenpiteet lämmityskauden päättyessä s. 4 Näkökulma Uusia ilonaiheita kesän kynnyksellä Olemme ottaneet uuden huippunykyaikaisen biovoimalaitoksen käyttöön

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 Tietoisku 8/2014 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pysynyt ennallaan 2. Perheiden keskikoko hieman pienentynyt 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

LÄMPÖMARKKINAT KAUPUNKIENERGIAJÄRJESTELMÄSSÄ. Global District Energy Days , Helsinki Marko Kivimaa, Helen Oy

LÄMPÖMARKKINAT KAUPUNKIENERGIAJÄRJESTELMÄSSÄ. Global District Energy Days , Helsinki Marko Kivimaa, Helen Oy LÄMPÖMARKKINAT KAUPUNKIENERGIAJÄRJESTELMÄSSÄ Global District Energy Days 25-27.9.2018, Helsinki Marko Kivimaa, Helen Oy 1 1 TEEMOJA Helenin kaupunkienergiajärjestelmä Käsitteitä ja lämpökaupan muotoja

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen

Lisätiedot

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006 Vantaan Energia Oy Tommi Ojala 1 Missio Vantaan Energia tuottaa energiapalveluja Suomessa. 2 Visio 2012 Vantaan Energia on Suomen menestyvin

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Teollisuuden polttonesteet seminaari, 10.9.2015 Sisältö Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus 1. koulutusilta Kotitehtävä: Kuinka paljon meidän talossa kuluu energiaa?

Energiaeksperttikoulutus 1. koulutusilta Kotitehtävä: Kuinka paljon meidän talossa kuluu energiaa? Energiaeksperttikoulutus 1. koulutusilta 28.2.2018 Kotitehtävä: Kuinka paljon meidän talossa kuluu energiaa? 1. Selvitä taloyhtiösi lämmönkulutus Ota selville taloyhtiösi vuoden 2017 kaukolämmön (tai öljy)

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

Smart Technology Hub

Smart Technology Hub Vaskiluoto Havainnekuva siitä, minkälaista rakentamista alueelle voisi tulla. Kuvan tarkoitus on havainnollistaa rakentamisen tapaa ja mittakaavaa, minkä vuoksi kuvassa ei ole esitetty rakennusten eteen

Lisätiedot

Hiilivapaa Loimaa. Kohti uusiutuvaa energiaa. Jari Rantala, kaupunginjohtaja Loimaa

Hiilivapaa Loimaa. Kohti uusiutuvaa energiaa. Jari Rantala, kaupunginjohtaja Loimaa Hiilivapaa Loimaa Kohti uusiutuvaa energiaa Kaukolämpöputki Nahinlahdelle Kaukolämpöverkko laajeni Loimaan uudelle asuinalueelle Nahinlahdelle. Kiinteistön liittyminen kaukolämpöverkkoon on mahdollista

Lisätiedot

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen

Lisätiedot

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 3.3.2015 Anna-Mari Pirttinen 020 799 2219 anna-mari.pirttinen@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Energiankulutus

Lisätiedot

Yksikkö 2011 2012 2013

Yksikkö 2011 2012 2013 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013 22.4.2014 Kari Iltola 020 799 2217 kari.iltola@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 1.1. Energiankulutus 2013...

Lisätiedot

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot

Lisätiedot

Kansallinen energiaja ilmastostrategia

Kansallinen energiaja ilmastostrategia Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

AIRIA BioHAT UUSI VOIMALAITOSKONSEPTI. Reijo Alander TTY

AIRIA BioHAT UUSI VOIMALAITOSKONSEPTI. Reijo Alander TTY AIRIA BioHAT UUSI VOIMALAITOSKONSEPTI Reijo Alander TTY 12.5.2017 Teknisiä menetelmiä liike-enrgian tuottamiseksi Menetelmä Polttoaine Kehitysajankohta Höyrykone KPA, öljy, kaasu 1700-luku Höyryturbiini

Lisätiedot

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo?

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry 1 Asiakkaan maksama kaukolämmön verollinen kokonaishinta, Suomen keskiarvo, /MWh 90 85 80 75 70 65 60

Lisätiedot

Päästövaikutukset energiantuotannossa

Päästövaikutukset energiantuotannossa e Päästövaikutukset energiantuotannossa 21.02.2012 klo 13.00 13.20 21.2.2013 IJ 1 e PERUSTETTU 1975 - TOIMINTA KÄYNNISTETTY 1976 OMISTAJANA LAPUAN KAUPUNKI 100 % - KAUPUNGIN TYTÄRYHTIÖ - OSAKEPÄÄOMA 90

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Syksy 2013. Tulevaisuuden kaukolämpö on avoin ja monimuotoinen. s. 3. Kaukolämpöosaamista. Espoossa jo 60 vuotta

Syksy 2013. Tulevaisuuden kaukolämpö on avoin ja monimuotoinen. s. 3. Kaukolämpöosaamista. Espoossa jo 60 vuotta Lämpöinfo Syksy 2013 Kaukolämpöosaamista Espoossa jo 60 vuotta Tulevaisuuden kaukolämpö on avoin ja monimuotoinen s. 3 Näkökulma Lämpöä läheltä sekä menneinä että tulevina vuosikymmeninä Jouluaattona tulee

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 Tietoisku 13/2008 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin eläjiä 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 8/2007 vp Fortum Lämpö Oy:n höyryntuotanto Haminassa Eduskunnan puhemiehelle Suomen valtio omistaa Fortum Oyj:stä 50,6 prosenttia. Suomen valtio on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan

Lisätiedot

Toimitusnumero/ Förrättningsnummer

Toimitusnumero/ Förrättningsnummer 1(5) Maanmittaustoimitus, kiinteistönmääritys (KML 283 ) Kohde 638-439-876-3 Vattenområde, 638-439-878-1 Venepaikka, 638-439-878-2 Hiekanottopaikka, 638-439-878-3 Båtstrand, 638-439-878-4 Båtplats,638-439-878-5

Lisätiedot

Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke. luvitusprosessi. Ilmansuojelupäivät Eeva Lillman

Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke. luvitusprosessi. Ilmansuojelupäivät Eeva Lillman Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke luvitusprosessi Ilmansuojelupäivät 23.8.2017 Eeva Lillman Lahti Energia -konserni Lahti Energia Oy Emoyhtiö LE-Sähköverkko Oy Tytäryhtiö 100 % C-Ella Oy Osakkuusyhtiö 33,3

Lisätiedot

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Talousvaliokunta Maiju Westergren Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS asuntoyhtiöille Lämpöä sisään, lämpöä ulos Lämmön lähteet Lämpöhäviö 10-15% Aurinkoa 3-7% Asuminen 3-6% Lattiat 15-20% Seinät 25-35% Ilmanvaihto 15-20% Talotekniikka LÄMPÖÄ

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus. Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus 16.4.2013 Kirsi Sivonen, Motiva Oy

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus. Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus 16.4.2013 Kirsi Sivonen, Motiva Oy Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus Tavoite ja sisältö Tavoite Tunnetaan malliraportin rakenne Sisältö Kuntakatselmuksen sisältö

Lisätiedot

TSE Oy Naantalin monipolttoainevoimalaitos

TSE Oy Naantalin monipolttoainevoimalaitos TSE Oy Naantalin monipolttoainevoimalaitos 23.11.2017 Turun Seudun Energiantuotanto OY Turku Energian ja Fortumin pitkäaikainen kaukolämmön toimitussopimus on päättynyt ja tilalle on muodostettu yhteisesti

Lisätiedot

Energiaa ja elinvoimaa

Energiaa ja elinvoimaa Energiaa ja elinvoimaa Lappilainen ENERGIA 11.5.2010 Asiakaslähtöinen ja luotettava kumppani Rovaniemen Energia-konserni Rovaniemen kaupunki Konsernin liikevaihto 40 milj. Henkilöstö 100 hlö Yksiköiden

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Neuvontaa toteutetaan energiaviraston rahoituksella Neuvontaa annetaan yksityisille

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus

Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus Tiivistelmä (alustava) Rejlers Oy KUNTAKATSELMUKSEN PÄÄKOHDAT 1) Selvitetään nykyinen energiantuotanto ja -käyttö 2) Arvioidaan uusiutuvan energian tekninen potentiaali

Lisätiedot