FINNISH. Business and Technology

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FINNISH. Business and Technology"

Transkriptio

1 FINNISH Business and Technology Perheen voimin kansalliseen menestykseen Joensuun Tiedepuiston kolmas vaihe Saimaan suurin vientisatama jatkaa kasvuaan

2 Pohjois-Karjalan työpaikkojen määrä hyvässä kasvussa Tilastokeskuksen tuoreiden ennakkotietojen perusteella Pohjois-Karjalassa oli vuoden 2002 lopussa kaikkiaan työpaikkaa. Tämä oli työpaikkaa enemmän kuin vuotta aiemmin.työpaikkojen suhteellinen kasvu oli näin ollen 1,8 prosenttia. Koko maan tasolla työpaikkojen määrän kasvu oli noin puolet (1,0 %) Pohjois-Karjalan vastaavasta. Maakunnassa kehitys oli myönteisintä Joensuun seudulla, jossa työpaikkojen määrä kasvoi 2,4 prosenttia. Kuntatasolla Joensuun ja Kontiolahden ohella ilahduttavia olivat Nurmeksen, Tuupovaaran ja Valtimon kasvuluvut. Eniten työpaikkojen määrä kasvoi yhteiskunnallisissa palveluissa.toimiala pitää sisällään mm. hyvinvointipalvelut. Joensuun seudulla hyvässä iskussa olivat erityisesti rakentaminen ja teollisuus, jossa myönteinen kehitys jatkui Pohjois-Karjalan liiton teollisuusyritysrekisterin mukaan myös vuonna Pk-yrittäjät uskovat tulevaisuuteen Pk-yritysbarometrin mukaan pienet ja keskisuuret yritykset odottavat suhdanteiden paranevan oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana. Pohjoiskarjalaisista pk-yrityksistä 41 prosenttia uskoo kasvuun ja vain 8 prosenttia ennakoi suhdanteiden heikkenevän. Maakunnan pk-yrittäjien yleiset suhdannenäkymät ovat valtakunnan kärkeä ja vakavaraisuuden kehittymisen suhteen odotukset maan toiseksi korkeimmat. Yrittäjien hyvät fiilikset yrityksensä lähitulevaisuudesta ovat ilahduttavaa kuultavaa, Pohjois-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Jouni Mönkkönen iloitsee. Yrityksen sijaintiin ollaan Pohjois- Karjalassa suhteellisen tyytyväisiä. Hyväksi yrittäjät kokevat mm. yhteistyön yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa.tiedepuiston, Puugian ja IMTECin tarjoamat palvelut sekä fyysinen toimintaympäristö saavat myös kiitosta. >>>www.pk.yrittajat.fi Vienti jatkoi kasvuaan Pohjois-Karjalassa 2 Pohjois-Karjalan teollisuuden viennin arvo oli viime vuonna yhteensä 903,8 miljoonaa euroa.viennin arvo kasvoi edellisvuoteen verrattuna lähes neljä prosenttia, kun samanaikaisesti koko valtakunnan vienti taantui kaksi prosenttia. Maakunnan vahvuuksia olivat suurista toimialoista muovi-, kumi- ja kemianteollisuus, metallitoimiala ja metsäala. Eniten, 36,6 prosenttia, kasvoi kooste muut toimialat. Pohjois-Karjalan yritysten ylivoimaisesti suurin vientialue oli EU 60,7 prosentin osuudella. Kolme tärkeintä vientimaata olivat suuruusjärjestyksessä Ruotsi, Saksa ja Iso-Britannia. Eniten kasvua vientialueista oli Baltian ja Keski- ja Itä-Euroopan -maiden kohdalla. Venäjän vienti sen sijaan laski 6,6 prosenttia. Yli puolet viennistä on metsäteollisuutta Metsäteollisuus oli 54,4 prosentilla Pohjois-Karjalan suurin toimiala viennin arvolla mitaten. Hyvänä kakkosena toimialoista oli metalli 21,9 prosentin osuudella. Kasvuyllätyksen, 36,4 prosenttia, teki pienin toimialaryhmä eli muu teollisuus, johon lasketaan kuuluvaksi mm. elektroniikka-, elintarvike-, urheiluväline- ja tekstiiliteollisuus. >>>

3 Joensuun yliopiston fysiikan laitokselle Tekesiltä lähes miljoona euroa Teknologian kehittämiskeskus rahoittaa Joensuun yliopiston soveltavaa teknistä tutkimusta tänä vuonna lähes miljoonalla eurolla. Summa sisältää myös vaadittavan yritysrahoitusosuuden. Fysiikan laitoksella Tekesin rahoittamia hankkeita ovat muun muassa komposiittimateriaalien kosketukseton testaus, holografinen litografia, printattava optiikka ja elektroniik- Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy pitää yllä yrittäjäpolvenvaihdoksiin liittyvää maksutonta neuvontaa maakunnan alueen yrityksille. Palvelu auttaa luopujaa ja jatkajaa sekä sukupolvenvaihdos- että yrityskauppatilanteessa. P-K:n Yrittäjien keväällä 2003 tekemä yritysbarometri kertoo, että omistajanvaihdos on maakunnassamme edessä seuraavan viiden vuoden aikana lähes 1500:ssa yrityksessä. Nämä yritykset työllistävät yli 4000 henkilöä, joiden tulevaisuudesta tässä on myös kyse. Tämän yhtälön ratkaisemisessa haluamme olla omalta osaltamme mukana, ka, nanorakenteita mikro-osiin sekä täyteaineeton paperi. Lisäksi fysiikan laitos on saanut euroa Euroopan avaruustutkimusjärjestö ESAlta. Joensuun yliopiston fysiikan laitoksen vahvoja tutkimusaloja ovat muun muassa aalto-optinen teknologia, optinen materiaalitutkimus ja spektrinen väritutkimus. >>> OSUVA YHDISTÄÄ yrityksestään luopuvan ja uuden perustamisesta kiinnostuneen neuvoen ja opastaen, projektipäällikkö Tapani Hirvonen toteaa. OSUVA-palvelun osana JOSEK Oy:n internetsivuilla toimii ostajien ja myyjien välinen markkinapaikka, YRITYSPÖRSSI. Sivustolta löytyy täytettävät lomakkeet yrityksestä luopujille sekä yrittäjyydestä kiinnostuneille. Maakunnasta löytyy monia menestyviä yrityksiä, jotka etsivät toiminnan jatkajaa esimerkiksi omistajan ikääntymisen vuoksi.valmiin yritystoiminnan ostaminen onkin usein kokonaan alusta aloittamista viisaampi vaihtoehto. >>> OPTOINSPECTION sai kansainvälistä tunnustusta Joensuulainen Oy Optoinspection Ltd on saanut merkittävää kansainvälistä tunnustusta voittamalla Best Innovation award -palkinnon Photonics Europe 2004 messuilla Strasbourgissa (Ranska).Yritys on osallistunut Photonics Innovation Village tapahtumaan, jonka tavoitteena oli esitellä suurelle yleisölle akateemisten tutkimuslaitosten ja aloittavien teknologiayritysten toistaiseksi tuotteistamattomia innovaatioita optiikan ja fotoniikan alalla. Raadin palkitsema ratkaisu on nimeltään High-Speed Laser Profiler. Kyseessä on ensimmäinen laserpohjainen anturi, jolla voidaan tarkasti mitata pinnan profiilia nopeasti liikkuvasta kohteesta. Tutkittavan kohteen nopeus voi olla luokkaa 30 m/s tai suurempi ja absoluuttinen mittaustarkkuus alle yhden mikrometrin. Anturin sovellukset löytyvät mm. paperiteollisuudesta ja matkapuhelinten testauksesta, sillä sen avulla on mahdollista mitata esim. paperin paksuutta tai muodostaa kolmiulotteisia kuvia kohteesta kokoonpanolinjalla. Oy Optoinspection Ltd on elokuussa 2002 perustettu teknologiayritys, joka toimii tällä hetkellä Joensuun Tiedepuiston yrityshautomo Idekassa.Yhtiö kehittää kosketuksettomia laserpohjaisia ratkaisuja Teollisuuden laadun- ja prosessinvalvontaan. SISÄLTÖ Broman Group Perheen voimin kansalliseen menestykseen Hyvän asiakkaan jäljillä Joensuu laajenee itään Erinomaiset kulkuyhteydet Tecwill Oy:n betoniasemat valloittavat maailmanmarkkinoita Suomen Kiitoautot osaksi maailmanlaajuista Schenker-ketjua Euroopan johtava kevytjuustola kilpailee osaamisella Itä-Suomen ekonomi uskoo Joensuun seudun vetovoimaan..14 Kauppatieteet kiinnostavat Joensuun Tiedepuisto kasvaa voimakkaasti Haastattelussa Yrjö Laakkonen Kesämatkailuimagossa ykkönen Niiralan raja-asema kasvaa ja kehittyy Saimaan suurin vientisatama jatkaa kasvuaan Veneilijän satumaa

4 BROMAN GROUP Perheen voimin kansalliseen menestykseen Broman Group Oy sai alkunsa vuonna 1965 Datsun- ja Dodgeautomerkkien Joensuun myyntiliikkeestä. Tänä päivänä Väinö H. Bromanin perustama perheyritys on auton varaosa- ja tarvikekauppaan sekä tekniseen kauppaan keskittynyt konserni, joka työllistää 180 henkilöä ja toimii 12 eri paikkakunnalla. Broman Group Oy:n varaosaliiketoimintaa edustaa AD Varaosa- Maailma -ketju, joka on kasvanut vuodesta 1993 lähtien noin 5 % alan kokonaiskehitystä nopeammin. Varaosakaupassa panostamme palveluun. Myymälöidemme yhteydessä toimii aina yhteistyökorjaamo ja useista toimipisteistämme löytyy myös katsastusasema sekä ympärivuorokautinen tankkausmahdollisuus, konsernin toimitusjohtaja Harri Broman toteaa tyytyväisenä. Teknisestä kaupasta vastaa käsityökaluja, kone-, hitsaus- ja työsuojelutuotteita sekä laakeri- ja voimansiirtotuotteita tarjoava TKP Tools Oy. Teknisellä puolella viime vuodet ovat olleet hiljaisempia ja kasvupotentiaalia on tulevaisuutta ajatellen varaosakauppaa selvästi enemmän. Olemme laajentaneet valikoimaamme merkittävästi ja tarjoamme nyt saman katon alta liki kaikki mitä asiakas tarvitsee. Perhesiteet kilpailuvalttina Harri Broman edustaa veljensä Eeron kanssa perheyhtiön nuorta sukupolvea. Veljekset ovat olleet mukana isänsä perustamassa yrityksessä pienestä pitäen. BROMAN GROUP OY Pielisensuun Auto Oy perustetaan vuokratiloihin. Ensimmäisen oman liiketalon avajaiset. Yhtiö luopuu autokaupasta. Ensimmäinen sisarliike avataan Kajaanissa. Toinen sisarliike Kouvolaan. Yritys valitaan Joensuun Vuoden Yrittäjäksi. Mikkeliin avataan yhtiön seitsemäs toimipaikka. Tekninen kauppa mukaan toimintaan Kouvolan Auto- Moottori Oy:n oston myötä.

5 Joensuusta meitä ei saa lähtemään ihan vähällä, vaikka syntyperäisiä helsinkiläisiä olemmekin. Yrityksessä jatkaminen oli minulle selvää jo kouluaikana. Ensimmäisenä kesänä tienasin jäätelörahat apumiehenä varastossa.viisitoista vuotta täytettyäni pääsin jakamaan tilauksia mopolähettinä. Se oli tietysti erityisen mieluinen tehtävä nuorelle pojalle, muistelee Harri Broman työuransa alkuaikoja. Nykyään isä ja pojat johtavat yritystä rinnakkain. Väinö toimii hallituksen puheenjohtajana, Eero vastaa hallinnosta sekä Laakerikulmasta ja Harri on koko konsernin toimitusjohtaja. Konsernia koskevat isot päätökset teemme aina yksimielisesti. Jos yksikin meistä kolmesta on muutosta vastaan, mitään ei tapahdu. Yhtiömme tärkeimpiä arvoja ovat päättäväisyys ja luotettavuus, jotka periytyvät lujasta mutta oikeudenmukaisesta isästämme. Perhetausta on yhtiömme tärkein voima niin kilpailijoihin kuin kollegoihin verrattuna, Harri Broman painottaa. Tiiviisti mukana maakunnan tapahtumissa Vaikka Broman Groupin toimintaalue on levinnyt kattamaan suurinta osaa Suomesta, pitää yhtiö kotipaikkanaan yhä Pohjois-Karjalaa. Konserni jakaa alueelle joka vuosi merkittävän määrän lahjoituksia. Monivuotisia tukikohteita ovat mm. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, veteraanit, maanpuolustustyö sekä urheilu. Lahjoitusten jakaminen aloitettiin jo 70-luvulla, heti kun voitosta oli varaa antaa takaisin maakuntaan. Rahallisen tuen lisäksi olemme kaikki toiminnallisesti mukana monissa eri tehtävissä. Näin saamme itsekin enemmän yhteistyöstä, Harri Broman miettii. Menestyvän yrityksen rakentajia on houkuteltu maailmalle useampaan otteeseen. Perhe on Harri Bromanin mukaan kuitenkin asettunut Joensuun seudulle pysyvästi. 70-luvulla, juuri kun oma yritys alkoi tuottamaan, isälle tarjottiin erittäin hyvää työpaikkaa Helsingistä. Vanhempani kuitenkin päättivät, ettei Joensuusta lähdetä. Myös Eerolle ja minulle on tullut vuosien varrella useampia erittäin haastavia työtarjouksia maailmalta. Olen elämäni aikana asunut mm. Helsingissä, Wienissä, Stuttgartissa sekä Tukholmassa ja nähnyt mitä niillä paikoilla on tarjottavanaan. Nyt työmatkat maailman metropoleihin riittävät hyvin. Täällä on paljon paremmat edellytykset laadukkaaseen elämään. Nykyisellä teknologialla ja näinkin hyvillä kulkuyhteyksillä mitä maakunnassamme on, pystyy hyvin toimimaan kansainvälisesti kehäkolmosen ulkopuolelta käsin. Joensuusta meitä ei saa lähtemään ihan vähällä, vaikka syntyperäisiä helsinkiläisiä olemmekin, Harri Broman lupaa. >>>www.bromangroup.fi Broman Group Oy Perustettu 1965 Budjetoitu liikevaihto vuodelle ,5 miljoonaa euroa Työntekijöitä noin 180 henkeä 13 varaosaliikettä 9 teknisen kaupan myyntiyksikköä Toimintaa 12 paikkakunnalla Valinta maakunnan Vuoden Yrittäjäksi. Kotkassa avataan konsernin 11. toimipiste. Ensimmäinen VaraosaMaailma avataan Helsinkiin. Konsernin emoyhtiön nimi muutetaan Broman Group Oy:ksi. Maahantuontivarasto valmistuu Helsinkiin. Laakerikulma Oy osaksi konsernia. Valtakunnallinen Yrittäjäpalkinto. TKP- Huoltotekniikka avataan Vantaalle. Broman Group Oy:n uusi pääkonttori valmistuu Joensuuhun. Konsernilla on 13 varaosaliikettä ja 9 teknisen kaupan myyntiyksikköä ympäri Suomea. 5

6 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun markkinoinnin yliopettaja Kim Wrange Hyvän asiakkaan jäljillä Kanta-asiakasjärjestelmien ongelma on niiden jäämisessä pisteenkeräystasolle. 90-luvulla huippuunsa kasvanut asiakkuusajattelu elää nyt muutosten aikaa. 6 Kestävän asiakassuhteen saloihin täen heitä syrjitään tekaistun pistesysteemin vuoksi. jo aikoinaan lisensiaattityössään syventynyt Wrange sanoo kantaasiakkuuden jakavan kuluttajat teytyy kalliiden kanta-asiakasjär- Kolmanteen asiakastyyppiin ki- neljään ryhmään. jestelmien ongelma. Yhä suurempi Tietty joukko ihmisistä ei sitoudu osa kanta-asiakkaiksi liittyneistä ei mihinkään yksittäiseen liikkeeseen, oikeasti sitoudu millään tavalla yritykseen. Ryhmään kuuluvilla on eikä tahdo yhtään alennuskorttia lompakkoonsa. Heihin eivät pure lompakoissaan kaikki mahdolliset kiivaimmatkaan mainospuheet. On kortit ja he kuorivat jokaisesta järjestelmästä vain kermat päältä. viisainta myöntää, ettei kaikkia voi saada asiakkaikseen. Neljäs kuluttajaryhmä muodostaa ytimen, johon tulevaisuudessa Seuraava ryhmä on ongelmallisempi. Jäsenyyttä nimittäin hylkii keskitytään yhä enemmän. He ovat myös osa vakioasiakkaista. Nämä sitoutuneita yritykseen ja haluavat henkilöt ovat saattaneet käydä kuulua sen kanta-asiakasjärjestelmään. myymälässä vuosien ajan ja yllät- Oikeat asiakkaat on opittava tunnistamaan Kanta-asiakasjärjestelmät ovat kokeneet suurten massojen keskuudessa inflaation ja jäsenyydestä halutaan vain rusinat pullasta. Järjestelmiä on erittäin kallista pitää yllä, joten aidosti sitoutuneet asiakkaat pitäisi oppia erottamaan pätkäasiakkaista. Jollain tavalla pitäisi tavoittaa myös ne vakioasiakkaat, jotka eivät halua korttia. Tulevaisuudessa yhä harvempi tahtoo olla klubin jäsen. Pärjätäkseen yritysten on myönnettävä, että enää ei ole olemassa 30 vuoden asiakkuuksia. Asiakkuus saadaan vain 3 5 vuodeksi. Myyjinä pitäisi olla koko ajan antennit pystyssä kuluttajan tilanteelle ja sitoa markkinointi hänen elämänvaiheeseensa. Inhimillisempää markkinointia teknologian avulla Asiakkuusajattelu on ajautunut sivuun itse asiakkaista, joka johtuu osaltaan kustannussäästöjen huippuunsa ajamisesta. Henkilökuntaa on hyllyjen väleissä yhä vähemmän. Uusi teknologia voi osaltaan auttaa asiakkaan uudelleen tavoittamisessa. Esimerkiksi internetissä toimivien contact centerien avulla henkilökohtaista myyntityötä voidaan tehdä kustannustehokkaasti suurillekin massoille. Näin vanhan ajan takahuoneen kahvittelu tuodaan tähän päivään ja asiakas saa joukkokirjeen sijaan henkilökohtaista palvelua. Pienellä viiveellä, mutta kuitenkin yksilöllisesti. Käy-

7 Enää ei ole olemassa 30 vuoden asiakkuuksia. tössä on monta kanavaa, eikä palvelu ole millään tavalla paikkaan sidottua. Tässä ollaan vielä hyvin pintapuolisella tasolla. Tärkeä kysymys on kannattaako järjestelmää pitää yleensä yllä. Kanta-asiakasjärjestelmä ei saa olla alennusautomaatti. Alussa kaikki pistivät alennuskortit jakoon ja pian huomattiin, että voitto laski. Kaikille raskaat järjestelmät eivät sovi, eikä tarvitsekaan. Pienyrittäjillä kaupanteon luonne on sellainen, että he pystyvät toimimaan perinteisellä kyläkauppatyylillä. Sama pätee business to business -liiketoimintaan.yritysten välillä on aina toimittu asiakkuusajattelun logiikalla. >>>www.ncp.fi Kim Wrange alkaen markkinoinnin yliopettaja, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Projektipäällikkö, yrityskoulutus ja markkinointi, Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu 1998 Yrittäjän Ammattitutkinto 1997 Kauppatieteiden lisensiaatti, Svenska handelshögskolan, Helsinki Tutkija, CERS Center for Relationship Marketing and Service Management, Hanken 1995 Kauppatieteiden maisteri, Svenska handelshögskolan, Helsinki 1970-luvulta lähtien mukana perheyrityksissä, mm. Oy Wrange Ab Heinävaaran puukoulu on puurakentamisen ja avoimen oppimisympäristön mallikoulu Kiihtelysvaarassa. Joensuun kaupunki laajenee itään Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran kunnat yhdistyvät Joensuun kaupunkiin vuoden 2005 alussa. Kuntaliitoksen myötä Joensuu ulottuu itärajalle saakka ja sen asukasluku nousee noin 4600 asukkaalla lähes :een. Vaarakunnat vahvistavat erityisesti Joensuun teollista osaamista. Kuntiin on sijoittunut useita kansainvälisillä markkinoilla toimivia yrityksiä, jotka tarjoavat yhteensä noin 560 teollista työpaikkaa. Kiihtelysvaaralla toiminta on keskittynyt Muovilaaksoon, josta löytyvät mm. Euroopan johtavan komposiittialan yrityksen, Exel Oyj:n, Kivaran tehdas sekä teleskooppimastoja valmistava Mastsystem Int'l Oy. Tuupovaaran kaikista työpaikoista teollisuudessa on runsaat 37 %. Kuntaan ovat sijoittuneet mm. Karelia Parketti Ltd sekä vuolukivituotteistaan tunnettu Hukka Design Oy.Tuupovaaralaista ammattitaitoa edustavat myös sähkömekaanisia kokonaisratkaisuja tarjoavan Ouneva Groupin osat Ouneva Oy ja Jotwire Oy. Moninkertaistuva pinta-ala täynnä mahdollisuuksia Yhdistymisen myötä Joensuun pinta-ala kasvaa noin kymmenkertaiseksi. Vaarakuntien ympäristö ja luonto tarjoaa uusia mahdollisuuksia niin asumiselle, yrittämiselle kuin vapaa-ajan toiminnoille. Myös raja omaleimaisine kulttuureineen tuo mukanaan mielenkiintoisen voimavaran erityisesti matkailualan yrityksille. >>>www.jns.fi/kuntaliitos Kuntaliitoksen myötä Joensuun pinta-ala kasvaa moninkertaiseksi. Tuupovaaralaista ammattitaitoa Ouneva Oy:ssä. 7

8 Lentoasema kruunaa Joensuun seudun ERINOMAISET KULKUYHTEYDET Joensuun lentoasema on Suomen kauimmin yhtäjaksoisesti toiminut kenttä. Lentoaseman päällikkö Teuvo Kettunen uskoo charter-liikenteen kasvavan merkittävästi tulevaisuudessa. Joensuun seudun yrityksillä on valittavanaan kaikki eri kuljetusmuodot tarpeen ja aikataulun mukaan. Toimitusjohtaja voi hypätä lentokoneeseen ja laittaa tavaran tulemaan kiskoja, maantietä tai vettä pitkin perässä. Joensuusta lentää Helsinkiin va- on kentältä matkaa 11 kilometriä. perustelivat päätöstään sillä, että jaassa tunnissa. Arkisin kaupunkien Turhan autossa istumisen jäämi- kehittyvä kaupunki ja alue tarvit- välillä lennetään seitsemän vuoroa, nen minimiin palvelee varsinkin kii- see hyvät kulkuyhteydet pääkau- viikonloppuisin vuodenajasta riip- reisiä liikematkaajia sekä heidän punkiseudulle. Lentokone oli mui- puen neljä tai viisi. vieraitaan. Sama aika, jossa lentää hin liikennevälineisiin nähden erit- Alueen yrittäjät ovat vaikuttaneet Joensuusta Helsinki-Vantaan lento- täin nopea kulkuneuvo tieverkoston paljolti Joensuun hyviin yhteyksiin asemalle, kuluu helposti pääkau- ollessa vielä vaatimaton, Kettunen Helsinkiin ja edelleen Eurooppaan. punkiseudun päivittäisessä aamu- kertaa aseman ja maakunnan yh- Aamukoneilla lähtee joka päivä sa- ruuhkassa. teistä kehityshistoriaa. takunta liikematkustajaa Helsinkiin Joensuusta on keväällä lennetty ja illalla tulee saman verran takai- Lentoaseman merkitys alueelle 50 vuotta säännöllistä liikennettä sin. Minun tehtäväni on toimia vies- ymmärrettiin varhain ilman katkoja. Joensuun lentoase- tikanavana lentoyhtiön ja elinkei- Lentoliikenne Joensuun ja Helsin- ma onkin Suomen kauimmin yhtä- noelämän välissä, Joensuun lento- gin välillä käynnistettiin jo jaksoisesti toiminut kenttä. aseman päällikkö Teuvo Kettunen luvulla. Liikennöinnin aloittamisen kertoo. mahdollisti hyvä kenttä ja kaupun- Lentoliikenteen kasvulle Joensuun lentoasema on Suomen gin lentoliikennettä tukeva päätös. on hyvät edellytykset mittakaavassa harvinaisen lähellä Lentoliikenteen tukeminen oli sii- Kotimaan liikenteen lisäksi Joen- 8 käyttäjiään. Kaupungin keskustaan hen aikaan harvinaista. Päättäjät suusta lennetään noin 40 kertaa

9 Tecwill Oy:n betoniasemat valloittavat maailmanmarkkinoita Tecwill Oy:n betoniasemien vienti on kasvanut voimakkaasti. vuodessa etelän lomakohteisiin. Charter-liikenteen osalta uskon vakaasti, että suunta kääntyy jatkossa toisinpäin. Kun saamme matkailumarkkinoinnin kunnolla käyntiin, alueen ainutlaatuinen luonto ja kiinnostavat aktiviteetit vetävät puoleensa turisteja kaikkialta maailmasta. Lappiinkin lensi ensimmäisenä vuonna vain yksi Concorde. Viime jouluna pohjoisessa kävi 500 tilauskoneellista lomavieraita. Aikoinaan Joensuun kentältä on lennetty myös posti- sekä rahtiliikennettä. Tällä hetkellä tavaraa kulkee vain koneiden ruumassa. Valmiudet rahtilentoihin on kuitenkin olemassa. Rahtiliikenteen käynnistämiseen tarvittaisiin yksi toimija, joka huolehtisi koko logistiikan ja kokoaisi yhteen alueen tavaran lentoa varten. Jos innokas yrittäjä löytyy, kenttä tulee vastaan järjestelyissä. Valmista tilaa on olemassa mm. lentokonehallissa ja lisää rakennetaan tarpeen mukaan. Olemme olemassa asiakkaita, emme itseämme varten. Annamme usein ensimmäisen mielikuvan maakuntaan saapuville ja jätämme viimeisen muiston heidän lähtiessään. Lentoasema on läpikulkupaikka, josta on päästävä joustavasti eteenpäin, Teuvo Kettunen tiivistää kenttänsä periaatteita. >>> Tecwill Oy on kansainvälisesti toimiva betoniasemien ja niiden ohjausjärjestelmien valmistaja. Yhtiön tuotteet tunnetaan pienestä tilantarpeestaan ja käyttöönoton helppoudestaan. Erityisesti patentoidut, yhtenä kappaleena siirrettävät Cobra-betoniasemat ovat herättäneet kiinnostusta ympäri maailmaa. Viimeisimpänä uudistuksena kehitimme Cobra-mallistoon ainutlaatuisen punnitusjärjestelmän, jolla asemien koko pieneneni ja kustannustehokkuus parani entisestään. Esittelimme mallistoa viimeksi Münchenin Bauma-messuilla erittäin hyvällä menestyksellä, Tecwill Oy:n toimitusjohtaja Viljo Ryhänen toteaa tyytyväisenä. Euroopan kärkivalmistajien joukkoon tähtäävä yhtiö työllistää Joensuussa ja Lappeenrannassa tällä hetkellä 15 henkilöä. Kaikki kokoonpanotyö ja osa suunnittelusta teetetään tarkkaan valituilla alihankkijoilla. Keskitymme tuotteiden hallintaan, markkinointiin ja edelleenkehittämiseen. Teemme jatkuvaa kehitystyötä yhdessä asiakkaidemme kanssa ja pyrimme näin saamaan tuotteistamme entistä parempia ja kilpailukykyisempiä. Päämarkkinat Euroopassa ja Venäjällä Pohjois-Karjalan kauppakamari myönsi Tecwill Oy:lle vuoden 2003 vientipalkinnon tunnustuksena yhtiön myönteisestä kehityksestä ja Joensuulainen Tecwill Oy panostaa tehokkuuteen niin tuotteissaan kuin toiminnassaankin. Tekniikaltaan alansa huippua edustavat betoniasemat valmistetaan, suunnitellaan ja huolletaan vahvan yhteistyöverkoston avulla. viennin osuuden voimakkaasta kasvusta. Tiivis verkostoyhteistyö nostaa kilpailukykyämme kansainvälisillä markkinoilla. Betoniasemiemme toiminta huoltoineen ja varaosineen varmistetaan aina paikallisten toimijoiden kautta. Näin vähennetään turhia kuljetuskustannuksia ja nopeutetaan toimintaa myös asiakkaan näkökulmasta, Ryhänen selvittää. Tecwill Oy:n viennin osuus on noin kaksi kolmasosaa yhtiön liikevaihdosta. Jatkossa viennin osuuden ennakoidaan kasvavan voimakkaasti. Erityisesti siirrettävillä betoniasemilla on hyvät markkinat niin entisillä kuin uusillakin vientialueilla, Ryhänen arvioi. >>> 9

10 Suomen Kiitoautot osaksi maailmanlaajuista Schenker-ketjua Suomen Kiitoautot Oy Vastaa Kiitolinjan toiminnasta Itä-Suomen alueella Osa maailmanlaajuista Schenker-ketjua 7 omaa terminaalia 146 raskasta yhdistelmäajoneuvoa 210 vaihtokuormatilaa 210 perävaunua 60 jakeluajoneuvoa Liikevaihto n. 40 miljoonaa euroa (2003) Suomen Kiitoautot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen on seurannut läheltä suomalaisen kuljetusalan kehitystä säädellyistä kuljetusreiteistä tietoliikenneohjattuun logistiikkaan. Edelläkävijän otteillaan hän on johdattanut vanhempiensa perustaman yrityksen alan kotimaisten kärkinimien joukkoon ja osaksi maailmanlaajuista Schenker-ketjua. Suomen Kiitoautojen tarina sai alkunsa vuonna 1959, kun Korhosen vanhemmat ostivat KiitoKitee Oy:n. Heti alussa yritys teki liikennöintisopimuksen Kiitolinjan kanssa ja rupesi ensimmäisenä ketjussa ajamaan Joensuu Helsinki-reittiä. - Siihen aikaan ala oli todella säänneltyä. Luvat olivat kuntakohtaisia ja omalta reitiltä sai poiketa maksimissaan 15 kilometriä. Nouto ja jakelukunnat saneltiin tarkasti. Esimerkiksi Joensuusta ei Outokumpuun saanut viedä luvatta, joten asiakasta ei voinut palvella pihaan asti, vaikka olisi halunnut. - Myöhemmin myönnetyt valtakunnalliset luvat olivat alaan sidottuja. Jos etelään vietiin lastulevyjä, piti takaisin ajaa tyhjällä autolla. Muuta tavaraa ei ollut lupa kuljettaa ja tännepäin harvemmin puutavaraa tuotiin.tuotantokuluista syntyi näin yleensä puolet tyhjänä ajosta. Tämä johti siihen, että autoja ostettiin ajoineen. Kun luvalle ei saanut pistää hintaa, myytiin paperin mukana aina kelvoton autonreppana, Korhonen muistelee huvittuneena. Tarveharkinnan ja tarkkojen määräysten sävyttämä historia vaikuttaa Korhosen mukaan osaltaan yleiseen suhtautumiseen alaa kohtaan. - Kuljetusta ja logistiikkaa pidetään valitettavan usein pakollisena pahana. Molempia osapuolia palvelevaan yhteistyöhön kuljetusyrityksen kanssa ei olla vielä yleisesti valmiita ja tiiviillä kumppanuudella saavutettavat edut jäävät hyödyntämättä, Korhonen harmittelee. Perinteitä kunnioittava kehittäjä Jo 60-luvulla paremmin kuormaa purkamassa kuin koulun penkillä viihtynyt Pertti Korhonen siirtyi perheyhtiön johtoon vuonna Sukupolvenvaihdoksen myötä yrityksessä alkoi tapahtua. - Siirtyessäni toimitusjohtajaksi minulla oli kovasti intoa kehittää toimintaamme. - Vuonna 1981 rakensimme ensimmäisen varsinaisen terminaalirakennuksemme. Hanketta ihmeteltiin useampien kollegojen taholta, sillä täällä ei elinkeinoympäristö ollut aiemmin kappaletavaran prosessointitiloja vaatinut. Monilla kilpailijoilla menestystä söi puhtaasti tehottomuus. Meille vuosikymmen oli voimakkaan kasvun aikaa, yritysostojen myötä suoritteemme yli kaksinkertaistuivat, Korhonen kertoo. Yhtiö kirjasi alansa edelläkävijänä SUOMEN KIITOAUTOT OY KiitoKitee Oy Korhosen perheen omistukseen Nimi Joensuun Kiitoautot Oy:ksi Pertti Korhonen yhtiön johtoon Ensimmäinen terminaalirakennus Kirjatut toiminnan perusarvot Nykyiset toimitilat valmistuvat 10

11 Suomen Kiitoautojen toimitusjohtaja Pertti Korhonen on nähnyt kuljetusalan kehityksen 50-luvun sääntöviidakosta uuden vuosituhannen kokonaisvaltaiseen logistiikkapalveluun. Kuljetus on vain pitkä siirtohihna tuotannon perässä, osa tuotteen lisäarvoprosessia. toimintansa perusarvot vuonna Viisi vuotta myöhemmin otettiin käyttöön sertifioitu laatujärjestelmä, joka on myöhemmin laajentunut useita eri osa-alueita kattavaksi toimintajärjestelmäksi. Materian, pääoman ja tiedon hallintaa Kuljetusalan muutos 50-luvulta tähän päivään on ollut melkoinen. Alkukantaisesta tieverkosta ja keskuksen kautta tilattavista puheluista on tultu tietoliikenneohjattuun palveluprosessiin. - Teollisuus kykenee tänä päivänä imuohjautuvaan tuotantoon, joka elää kaupan hyllyjen tyhjenemisvauhdin mukaan. Usein kuultu sanonta varastojen siirtymisestä pyörille ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kuljetus on vain pitkä siirtohihna tuotannon perässä, osa tuotteen lisäarvoprosessia. Pohjoiskarjalaiselle kuluttajalle kahvipaketilla ei ole mitään arvoa ennenkuin se on helposti saatavilla paikallisen kaupan hyllyssä. Kotimaan välimatkoilla ei Korhosen mukaan ole nykyään ajallisesti juurikaan vaikutusta. Ainakaan toistaiseksi ei tarjolla ole ympärivuorokautista lähetystä ja vastaanottoa.yön aikana tavara kulkee samalla tavalla Helsingistä Järvenpäähän ja Joensuuhun. Maailmanlaajuisella yhteistyöllä myös kansainvälisyys toimii yhtä lailla täältä ulos kuin muualta tänne. Muutamat suuryhtiöt ovat jo tehneet yhden kuljetusratkaisun, joka koskee koko Eurooppaa. Tällaisia ovat mm. Nike ja Siemens. >>>www.suomenkiitoautot.fi Mukana perustamassa Kiitolinja-ketjun uutta muotoa Laatujärjestelmä Yrityksen nimeksi Suomen Kiitoautot Oy Ympäristöjärjestelmä Työterveys- ja turvallisuusjärjestelmä Suomen Kiitoautot 45 vuotta 11

12 Euroopan johtava kevytjuustola kilpailee osaamisella Valion Joensuun tehtaalla valmistetut juustoherkut maistuvat suomalaisille. Yli puolet tuotannosta on kevytjuustoja. Joka neljäs Suomessa syöty juusto tulee Valion Joensuun tehtaalta. Meijerin nousu kotimaan markkinoiden johtavaksi juustojen valmistajaksi ja kevytjuustojen erikoisosaajaksi pohjautuu tehokkaaseen prosessiin sekä innovatiiviseen tuotekehitykseen. Tasapainojuustojen edelläkävijä Joensuussa kypsyttämistä on kehitetty huippuunsa vuosien ajan. Meillä oli ensimmäisenä Euroopassa linjat, joilla tuotettiin tasapainojuustoa.tietty osa teknologiasta oli olemassa, mutta loput kehitettiin itse yhdessä laitetoimittajien kanssa. Nyt vastaavia linjoja on tullut muuallekin, tuotantovas- 12 Joensuun meijeri on juustonvalmistaja. Tehtaan porttien läpi kulkee 40 % Valion kotimaan markkinoille päätyvistä juustoista. Vuodessa se tarkoittaa reilua 15 miljoonaa kiloa kypsytettyjä juustoja ja noin 1,3 miljoonaa kiloa tuorejuustoja. Nykyään yli puolet tuotannostamme on valmistusteknisesti erittäin haastavia kevytjuustoja.tuorejuustoissa kevyttuotteiden osuus on jopa 70 %. Joensuun nousu johtavaksi kevytjuustojen valmistajaksi kertoo henkilökuntamme vahvasta prosessi- ja tuotekehitysosaamisesta, tehtaanpäällikkö Matti Jokiniemi antaa tunnustusta työntekijöilleen. Oman valmistuksen lisäksi tehtaalla jälkipakataan vuosittain 8 miljoonaa kiloa juustoja viipale-, kestopala- ja tuorepalapakkauksiin. Merkittävä osa tuotannosta vaatii jälkipakkauksen, joka saattaa olla yhtä kallista kuin varsinainen juustonvalmistus. Hyvin yleisesti juustot matkaavat valmistuttuaan tehtaalta toiselle jälkikäsittelyä varten. Meiltä valmistus sekä jälkipakkaus löytyvät saman katon alta, joka nopeuttaa prosessia huomattavasti. Runsaasta 200 työntekijästämme kolmeneljäsosaa on tekemisissä pakkaamisen kanssa, Matti Jokiniemi kertoo. Tehdas valmistaa tasaisesti myös erilaisia jauheita ja tiivisteitä. Muun muassa suuren suosion saavuttaneen laktoosittoman kevytmaitojuoman tärkeimmän raakaaineen, laktoosittoman maitoproteiinijakeen. taava Anja Pölönen valottaa käytössä olevaa teknologiaa. Kypsytyksessä käytössämme on tarpeisiimme suunnitellut muoviset kypsytysyksiköt, joilla hallitaan paremmin juuston koko ja saadaan lämpötila siirtymään paremmin. Tämä lisää laadunhallintaa, lyhentää kypsytysaikaa ja helpottaa jälkipakkausta. Hyvä esimerkki Valiossa tehtävästä tuotekehityksestä on Joensuun tehtaalla valmistettava, Vuoden Tähtituotteeksi 2003 valittu, Polar 5 -kevytjuusto. Seuraamme markkinoita aktiivisesti ja työn alla on koko ajan useampia uutuustuotteita. Palkitun Polar 5:n ohella muita kansainvälistä kiinnostustakin herättäneitä menestysartikkelejamme ovat lak-

13 Seuraamme markkinoita aktiivisesti ja kehitämme koko ajan useampia tuoteuutuuksia. Tuotantovastaava Anja Pölönen ja tehtaanpäällikkö Matti Jokiniemi kiittelevät henkilökuntaa Joensuun noususta johtavaksi kevytjuuston valmistajaksi. toositon maitojuoma sekä terveysvaikutteiset tuoteinnovaatiot, toteaa Matti Jokiniemi tyytyväisenä. Olemme miettineet oman kilpailukykymme ylläpitoa ja päättäneet pysyä kärjessä osaamisen avulla. Ihmiset ratkaisevat, teknologia ei kerättävää maitoa ajaa meijerille päivittäin reilut 20 rekkaa. Nykyaikaisen miehittämättömän vastaanottomme ansiosta pystymme käsittelemään jopa litraa tunnissa. Automatiikan avulla kuski saa hoidettua siirron yksin ja Juuston kypsytyksessä käytetään erityisesti Valion tarpeita varten suunniteltuja muovisia kypsytysyksiköitä. yksinään riitä. Meidän etumme on toiminta on mahdollista ympäri se, että maakunnasta löytyy hyvin ammattitaitoa ja osaavaa henkilökuntaa. Ihmiset ovat sitoutuneita ja hyvin motivoituneita työhönsä. Kokonaisketju yltää pellolta pöytään Valion Joensuun tehdas vastaanottaa vuodessa 200 miljoonaa litraa maitoa. Sadan kilometrin säteeltä vuorokauden. Juuston valmistuksessa hygienian ja kylmäketjun merkitys on erityisen suuri. Kuukausien kypsymisaika edellyttää äärimmäisen korkealaatuista raaka-ainetta. Tuotantolinjamme pestään kerran päivässä. Käsittelemmekin tehtaalla tuplasti enemmän vettä kuin maitoa, Anja Pölönen selvittää. Tuotantoketju on nähtävä alusta loppuun ja huomioitava kaikki matkan varrella olevat osat raaka-aineesta ja kuljetuksesta pakkausmateriaaleihin saakka.tuotteemme tunnetaan korkeasta laadustaan ja kuluttajien luottamukseen halutaan vastata sataprosenttisesti, vakuuttaa Matti Jokiniemi. >>>www.valio.fi 13

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Lähde: Antti Vanhatalo, Group Vice President, Business Development, Konecranes Kuvat: Konecranes www.konecranes.fi 9.9.2008 Taustaa Konecranes

Lisätiedot

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2009

Logistiikkaselvitys 2009 Logistiikkafoorumi Logistiikkaselvitys 2009 Professori Lauri Ojala Tutkija Tomi Solakivi Turun kauppakorkeakoulu - Logistiikka Lauri.ojala@tse.fi Tomi.solakivi@tse.fi 1 Logistiikkaselvitys 2009 Liikenne-

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta

Kansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta Kansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta Vientijohtaja Veijo Meriläinen Pellervon Päivä 2007 11.04.2007 10.4.2007 1 Valiolla kunniakas yli 100 v historia Perustettu

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MATERIAALI TEHOKKUUS TUTKIMUS CASE KIDEX Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MARTELA LYHYESTI Martela Oyj on työympäristöjen ja julkitilojen muutosten toteuttaja. Martelan sisustusratkaisut tukevat asiakkaan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Yhteistyössä: Kuljetusala.com Kuljetusala pitää Suomen pyörät pyörimässä Kuljetusala liikuttaa kaikkea Suomessa ja ulkomailla

Lisätiedot

Mikä Osuva- Yrityspörssi on?

Mikä Osuva- Yrityspörssi on? Osuva-Yrityspörssi 2 Mikä Osuva- Yrityspörssi on? Omistajanvaihdoksiin keskittyvä maksuton markkinapaikka, joka tuo Joensuun, Keski-Karjalan ja Pielisen Karjalan seudun jatkajaa hakevat yrittäjät ja toimivaa

Lisätiedot

SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS

SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS MAATALOUSKONETEOLLISUUS JA AGROTEKNOLOGIAVERKOSTO Suomalaisen maatalouskoneteollisuuden liikevaihto ja vienti on kasvanut huomattavasti 1990-luvun alusta Alan liikevaihto

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO 2 Miksi teknologia! Miksi kone- ja tuotantotekniikka! 3 Teknologiateollisuus mahdollisuuksien maailma Teknologia työllistää

Lisätiedot

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Finnairin strategia toiminut Aasian liikenteessä miljoonan matkustajan kasvu Aasian strategian myötä 2001 visio Pohjolan paras, eturivin eurooppalainen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

ARCTIC LOGISTICS KONFERENSSI MURMANSKISSA ( ) PK-YRITYSTEN LIIKETOIMINNAN 07/10/2011 MURMANSKIN JA POHJOIS-SUOMEN

ARCTIC LOGISTICS KONFERENSSI MURMANSKISSA ( ) PK-YRITYSTEN LIIKETOIMINNAN 07/10/2011 MURMANSKIN JA POHJOIS-SUOMEN PK-YRITYSTEN LIIKETOIMINNAN KANSAINVÄLISTYMINEN BARENTSIN ALUEELLA: MURMANSKIN JA POHJOIS-SUOMEN YRITYSTEN KOKEMUKSIA Taija Heinonen Pro gradu tutkielma Markkinoinnin koulutusohjelma Oulun yliopisto ARCTIC

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

(Suomen virallinen tilasto (SVT) 2010) 100 % 75 % 50 % 25 % 0 % kyllä ei Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - julkinen sektori (34) Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - kuluttajat (35) Pääasialliset

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 IINTEISTÖEHITYS IINTEISTÖONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSONSULTOINTI iinteistökohde: auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 AUPPAESUS OTAN TÄHTI LISÄTIEDOT

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Tutkimuksella selvitettiin syyskuussa 2010 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Heinäkuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

Exel Composites Reinforcing Your Business

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta 2.9.2013 Exel Composites Reinforcing Your Business Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Exel Composites on kansainvälinen pultruusioalan yritys, jolla on tuotantolaitoksia

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen

Lisätiedot

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite Hyvinkää Yrityksesi oikea osoite Tule yrittäjyyden ykkösketjuun Millaisia odotuksia asetat yrittämiselle? Tule tekemään tulosta Hyvinkäälle! Meillä ranteesta ja rakenteesta löytyy ruista: erinomainen liikenteellinen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki Toimialojen rahoitusseminaari Puutuoteteollisuus Helsinki 12.5.2016 Pasi Loukasmäki Puutuotealan Toimialat TOL 2008 mukaan TOL 16 Sahatavaran ja puutuotteiden valmistus Puun sahaus, höyläys ja kyllästys

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 16.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat 3 Tulokset 3.1 Yleistä Tärkeimmät hankinta-alueet, joista kertyi yhteensä kolmannes markkinapuusta, olivat vuosina 1994 ja 1997 Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen metsäkeskukset (liitteet 2 3, s.

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille 18.5.2016 Liikennekaari-vaikutusarviointi Kysely lähetettiin noin 4 350 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja ammattiosaamisen näytöt Toisen asteen koulutuksen kehittäminen elinkeinoelämän näkökulmasta. elinkeinoelämän näkökulmasta

Ammatillinen koulutus ja ammattiosaamisen näytöt Toisen asteen koulutuksen kehittäminen elinkeinoelämän näkökulmasta. elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillinen koulutus ja ammattiosaamisen näytöt Toisen asteen koulutuksen kehittäminen elinkeinoelämän näkökulmasta elinkeinoelämän näkökulmasta Mirja Mirja Hannula Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK

Lisätiedot

Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä

Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä Yli 100 vuotta Yli 100 kertaa päivässä Asiakkaan tarpeesta lisäarvoa tuotteelle; Palveluilla lisäarvoa asiakkaalle 3.11.2016, Teppo Aatola, toimitusjohtaja, Meconet Oy Ohjelma 10 min: Meconet konserni

Lisätiedot

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely Puukuitupohjaisia lämmöneristeitä valmistava Ekovilla Oy on 30-vuotias rakennusteollisuusyritys, joka toimii Kuusan-koskella. Yhtiöllä on tehtaat myös Kiimingissä ja Ylistarossa. Ekovilla on orgaanisten

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija 2014 Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija Palkinto jaetaan PK-yritykselle, joka on ollut menestyksekäs

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Raportointikauden

Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Raportointikauden Sivu 1 (7) Kyseessä on projektin väliraportti jaksorahoitusraportti loppuraportti PROJEKTIN TUNNISTETIEDOT Projektin nimi Lyhenne Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Diaarinumero Päätösnumero Raportointikauden

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Suomen ja Venäjän välinen liikenne 2020 ja 2030 Ennuste talouden ja liikenteen kehityksestä Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys Kymenlaakso liikenteen

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

40 vuotta kokemusta ja palvelua

40 vuotta kokemusta ja palvelua 40 vuotta kokemusta ja palvelua Tarina alkaa navetasta 1970-luku Oy Telemerkki Ab on perustettu 23.11.1970, Jokelassa, Navettarakennukseen. Toiminta alkoi 2.1.1971 Osakkeenomistajat: Martti Konkari Erkki

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri Grafiikka

Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri Grafiikka Pohjois-Karjalan kauppakamarin Syysbarometri 2016 Grafiikka Liikevaihto Kohderyhmänä pohjoiskarjalaiset yritykset 7% Toteutettiin 10.10.-4.11.2016 9% Vastauksia 328 kpl 38% 34% alle 500 000 euroa 500 000

Lisätiedot

Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa

Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa Ruralia-instituutti Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa alueellinen selvitys elinkeinoelämän valmiuksista korkea-asteen oppisopimuskoulutukseen Hannu Helama Sirkku Piispanen Raportteja

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Helmet Business Mentors Oy

Helmet Business Mentors Oy Helmet Business Mentors Oy Pääomasijoitusta suomalaisiin pk-yrityksiin vuodesta 1995 Suunnittelu- ja konsultointialan toimialakatsaus 20.11.2015 Toimiala pääomasijoittajan näkökulmasta Helmetin toimiala

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot