Pesäpuun. Pesäpuun kuulumiset. Sukulaissijaisperheet ovat keskivertoperheitä. Sukulaisesta sijaisvanhemmaksi. Sijaisvanhemmat tarvitsevat tukea arkeen

Transkriptio

1 Pesäpuun kuulumiset 2/2008 Sukulaissijaisperheet ovat keskivertoperheitä Sukulaisesta sijaisvanhemmaksi Sijaisvanhemmat tarvitsevat tukea arkeen PRIDE-valmennus kehitysvammatyön näkökulmasta Perhehoidon suunnitelmallisuus tarua vai totta PRIDE Norjassa Mitä PRIDE on minulle antanut? PRIDE-matkalla Toiminnalliset menetelmät osa 10: Maailmani kartta ja Elämäni puu Valokuvat elämän peili ja kommunikaatioväline

2 Puheenjohtajalta Vuosi on vierähtänyt puheenjohtajana, paljon ja monenlaista on tapahtunut. Ensinnäkin Pesäpuun henkilöstössä on tapahtunut muutoksia järjestöjen välinen asiantuntijuuden vaihto kierrättää ja kartuttaa kokemusta ja tietotaitoa. Toiseksi Pesäpuun pesäpaikka muuttuu. Helsingin toimipisteessä on avajaiset vietetty, mutta Jyväskylässäkin muutetaan. Olemme saaneet Raha-automaattiyhdistykseltä avustusta ja ostaneet toimitilat yhdessä Perhehoitoliiton kanssa. Kolmanneksi, myös sääntöjä on uudistettu. Hassua, mutta Pesäpuun kohdalla sääntötekstikin tuntui elävän; se ei ole pelkkää retoriikkaa, vaan se elää ja aidosti kuvaa toimintaamme. Ei vain vuosi ole vierähtänyt, vaan Pesäpuulla alkaa yhdestoista toimintavuosi, ja sitä juhlitaan ensi vuonna. Tietyllä tapaa kymmenen vuotta pysäyttää miettimään seuraavaa kymmentä vuotta. Järjestöllä on selkeä toiminnan tarkoitus. Se on luonut toimintatapansa ja tehtävänsä kuunnellen tarpeita ja ennakoiden tulevaa. Tarpeita on paljon, liikaakin. Onneksi hyvin suunnitellulle ja kehitellylle työlle voi rakentaa uutta, menetelmiä voi siirtää toisiin yhteyksiin, kuunnellen kokemuksia ja yhdessä asianosaisten kanssa muokaten, niitä yhdessä kehittäen. Tulevan ennakointia auttaa realiteetti, että lastensuojelulain toimeenpanon kausi on käsillä. Pesäpuun kehittelemiä metodeja ja tuottamia aineistoja on tarjolla niin lastensuojelutarpeen selvittämiseen, lasten kanssa työskentelyyn kuin sijaisperheiden ja sukulaisperheidenkin valmennukseen. Suomessa perhehoidon osuus lasten sijoituspaikkana on vähentynyt sitä myötä kun lasten sijoitukset ja huostaanotot ovat lisääntyneet. Perhehoidon vahvistamisen strategian toteutuminen edellyttää sijaisvanhemmiksi halukkaiden valmennusta. Pesäpuussa on valmius tähän. Alkavan rekrytointikampanjan innostamien perheiden valmennuksen järjestäminen ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös sitä, että kunnat ottavat vakavasti vastuunsa lasten sijoittamisprosessin hyvässä toteuttamisessa ja perheiden tukemisessa. Lastensuojelun osaamisen sekä perhehoidon kunnallisten ja seudullisten toiminnallisten rakenteiden turvaaminen on kiireellinen tehtävä. Kuntien onneksi tarjolla on yhteistyöhön halukkaita ja osaavia toimijoita, kumppaneita. Tarja Heino 2

3 Pesäpuun lehti Tässä numerossa: 2... Puheenjohtajalta 4... Pesäpuun kuulumiset 5... Sukulaissijaisperheet ovat keskivertoperheitä 6... Sukulaisesta vanhemmaksi? 9... Sijaisvanhemmat tarvitsevat tukea arkeen PRIDE-valmennus kehitysvammatyön näkökulmasta Perhehoidon suunnitelmallisuus tarua vai totta PRIDE Norjassa Mitä PRIDE on minulle antanut? PRIDE-matkalla Toiminnalliset menetelmät osa 10: Maailmani kartta ja Elämäni puu Valokuvat elämän peili ja kommunikaatioväline Koulutuskalenteri Tiesitkö, Ajoissa kotiin on ensimmäisen valtakunnallisen sijaisvanhempien rekrytointikampanjan tunnus. Kampanjan toteuttaa Perhehoitoliitto ry RAY:n tuella. Kampanjaan osallistuu 13 alueellista perhehoidon ja lastensuojeluun kehittämis- ja sijaishuoltoyksikköä sekä kaupungeista Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Oulu ja Turku. Mukana on myös sijaisvanhempien ja perhehoitajien alueellisia yhdistyksiä sekä Kuntaliitto, Pelastakaa Lapset ry, Sos-lapsikyläyhdistys ja Pesäpuu ry. Lisätietoja: 3

4 Teksti Raili Bäck-Kiianmaa Kuvat Tarja Heino ja Jari Ketola Uudet toimitilat RAY myönsi PESÄPUU ry:lle investointiavustuksen vuodelle 2008 uusien toimitilojen hankintaan. Pesäpuun nykyiset vuokratilat Jyväskylässä ovat olleet epätoimivat ja ahtaat ja sijainneet epäkäytännöllisesti kahdessa eri kerroksessa. Uusilta toimitiloilta toivottiin avaruutta, yhtenäistä tilaa ja riittäviä säilytystiloja jatkuvasti paisuvalle materiaalivarastolle. Investointiavustusta haettiin yhtä aikaa Perhehoitoliiton kanssa, koska toivoimme löytävämme sellaiset tilat, jotka sijaitsisivat samassa kiinteistössä ja mahdollistaisivat yhteisyön lisäämisen ja yhteisten tilojen mahdollisimman tehokkaan hyödyntämisen. Kesäkuussa sopivat tilat löytyivätkin Jyväskylästä Ilmarisenkadulta. Tilat sijaitsevat samassa kerroksessa, mutta kummallakin järjestöllä on selkeästi oma toimisto. Koulutus- ja kokoustilat ovat sen sijaan kummankin järjestön käytössä. Uskomme, että läheinen sijainti lisää yhteistyötämme entisestään ja tulevaisuudessa voimme ehkä yhdistää joitain toimintoja, kuten talouden, hallinnon ja tiedotuksen tehtäviä. Kahden perhehoitoa ja lastensuojelua kehittävän järjestön muuttaminen samoihin tiloihin antaa mahdollisuuden lastensuojelun profiilin nostamiselle. Voimme tehdä Ilmarisenkadusta tunnetun lastensuojelun ja perhehoidon osaamisen maamerkin Jyväskylän ja Suomen kartalle. Muutamme uusiin toimitiloihin joulukuun aikana. Muutto voi aiheuttaa viivästymisiä tuotteiden myynnissä ja yhteydenpidossa, mutta toivomme, että tulevaisuudessa toimintamme tehostuu ja saa uusia ulottuvuuksia uusien toimitilojen myötä. Vuoden 2009 alussa pidämme uusien toimitilojen avajaiset, jonne kaikki yhteistyökumppanimme ja ystävämme ovat tervetulleita! HUOM! PRIDE-kouluttaja, Extranetistä 1 on nyt saatavilla PRIDE-kirjan ja -kouluttajan oppaan Lastensuojelulain 417/2007 mukaisesti päivitetyt sivut, kalvot sekä harjoitukset. Löydät päivitykset Extranetin kohdasta PRIDE-kouluttajat --> PRIDE-päivitykset. Lisäksi Extaranetissä (--> PRIDE-materiaalit) on tulostettavissa tai koneellesi tallennettavissa mm. PRIDEvalmennuksen palautelomakkeet, loppuraportti, vahvuudet-tarpeet -analyysi, PRIDE-valmennuksen esite, PRIDE-todistus sekä tietopaketti sijais- ja adoptiovanhemmuudesta kiinnostuneille. Extranet-sivujemme tarkoituksena on pitää Sinut ajan tasalla PRIDE-kuulumisista. Emme lähetä enää paperisia PRIDEkouluttajakirjeitä. Tämän takia on erittäin tärkeää, että päivität yhteystietosi! Voit tehdä sen puhelimitse tai sähköpostitse toimistoomme (p tai toimisto@pesapuu.fi). Jos sinulla on ajatuksia, kommentteja, kysymyksiä Extranetistä kuulemme ne mielellämme. Näin pystymme kehittämään sivustoa toiveidesi mukaisiksi. 1 PRIDE-extranet on joustava verkkopalvelu -sivuilla. Se on suojattu henkilökohtaisella salasanalla vain PRIDE-kouluttajien käyttöön. Extranetin avulla saat käyttöösi päivitettyä PRIDE-materiaalia sekä tietoa tapahtumista ja koulutuksista. Extranetissä on myös keskustelufoorumi, jossa voit keskustella muiden kouluttajien kanssa ajankohtaisista aiheista. Mahdollisissa ongelmatilanteissa voit ottaa yhteyttä Pesäpuun toimistoon. Saat salasanan käyttöösi seuraavasti: 1) Mene sivulle 2) Klikkaa Extranet (vasemman palkin alin otsikko) 3) Pääset Kirjautuminen -sivulle, jossa klikkaa Haen uutta käyttäjätunnusta Täytä Henkilötiedot Valitse Palve-tietokannassa oleva yhteisö -valikosta Pesäpuu ry Muut kohdat voit jättää tyhjäksi ja paina Lähetä hakemus sivun alareunasta. 4

5 Teksti Anna-Liisa Koisti-Auer Pesäpuun Sukulaissijaisperheet ovat keskivertoperheitä Kansainvälisten tutkimusten mukaan sukulaissijaisvanhemmat ovat usein muita sijaisvanhempia iäkkäämpiä, terveydentilaltaan huonokuntoisia ja taloudellisesti sekä sosiaalisesti heikossa asemassa olevia. Lisäksi sukulaissijaisvanhempien joukossa on paljon yksinhuoltajia. Uusi suomalainen tutkimus tuotti selvästi valoisamman kuvan sukulaissijaisvanhemmuudesta. Vaikka eri maissa tehtyjen tutkimusten tuloksia onkin vaikea verrata toisiinsa, piirtää tekemäni tutkimus suomalaisista sukulaissijaisvanhemmista kansainvälisiä sukulaissijaisperheitä huomattavasti valoisamman kuvan. Päinvastoin kuin maailmalla tehdyt tutkimukset osoittavat, yksinhuoltajuus ei ollut tutkimukseeni osallistuneiden 150 sukulaissijaisperheen keskuudessa poikkeuksellisen yleistä. Yksinhuoltajia sijaisvanhemmista oli saman verran kuin suomalaisissa lapsiperheissä yleensä eli noin viidennes ja avioliitto oli selkeästi yleisempää kuin avoliitto. Myös lapsia oli samanverran kuin vuonna 2005 lapsiperheissä keskimäärin eli 1,8 lasta. Sukulaissijaisvanhempien koulutusaste oli hiukan korkeampi kuin 15 vuotta täyttäneen koko väestön koulutusaste, mutta erot olivat pienet. Perheet pitivät myös taloudellista tilannettaan lähes poikkeuksetta vähintäänkin kohtalaisena ja tulojensa ja velkojensa osalta sukulaissijaisvanhemmat edustivat hyvin suomalaisia keskivertoperheitä. Taloudelliset huolet eivät näyttäneet yleisesti kuormittavan perheiden elämää, millä voidaan arvioida olevan myönteisiä heijastuksia sijaisvanhemmuuteen. Sukulaissijaisvanhemmat muita sijaisvanhempia iäkkäämpiä Taloudellisen tilanteen vakauteen vaikutti luonnollisesti, että yli puolet sukulaissijaisvanhemmista oli 50 vuotta täyttäneitä, mistä syystä elämä oli ehtinyt vakiintua myös taloudellisesti. Korkean ikänsä puolesta suomalaiset sukulaissijaisvanhemmat muistuttivat siis kansainvälisiä kollegoitaan. Tosin Suomessa muidenkin sijaisvanhempien keski-ikä on korkeampi kuin muissa pohjoismaissa yleensä. Isovanhemmat olivat muita sukulaisia iäkkäämpiä, sillä kun lähes 80 prosenttia isovanhemmista oli yli 50-vuotiaita, muista sukulaisista tämänikäisiä oli vain reilu kolmannes. Hiukan yli puolet tutkimukseen osallistuneista oli isovanhempiperheitä, kolmannes oli tätejä, setiä tai enoja ja loput muita sukulaisia ja sisaruksia. Sijaisvanhempien terveydentila näytti olevan yhteydessä ikään siten, että kun 50-vuotiaat ja sitä nuoremmat kokivat terveydentilansa pääasiassa hyväksi, oli yli 60-vuotiaiden terveydentila yleisimmin enintäänkin kohtalainen. Valtaosa sukulaissijaisvanhemmista piti kuitenkin terveydentilaansa hyvänä ja heikoksi sen koki vain muutama vastaaja. Korkea ikä tai terveydentila eivät myöskään olleet perheiden mielestä vaikeuttaneet sijaisvanhempana toimimista, sillä vain yksi perhe oli näistä syistä harkinnut luopumista tehtävästään. Kaupungissa asuminen oli tutkimukseen osallistuneille sukulaissijaisvanhemmille tyypillistä ja yleisimmin perheet asuivat omistusasunnoissa. Perheet asuivat myös väljemmin kuin väestö keskimäärin, joten perheiden asumisen tasoakin voitiin pitää hyvänä. Apua ja tukea läheisiltä Sukulaissijaisperheiden mahdollisuudet saada tukea ja apua läheisiltään osoittautuivat tämän tutkimuksen mukaan vähintäänkin kohtalaisen hyviksi. Apua oli saatavissa niin sukulaisilta kuin ystäviltä. Perheet eivät näyttäytyneet yksinäisinä tai eristyneinä eikä tuloksista siten saatu vahvistusta ulkomaisten tutkimusten väitteille sukulaissijaisperheiden vetäytymisestä ja perheiden jäämisestä yksin sen jälkeen, kun lapsen sijoituspäätös on tehty. Tutkimukseen osallistuneet sukulaissijaisperheet muistuttivat siis monelta osin suomalaisia keskivertoperheitä eivätkä ennakko-odotukset perheiden heikosta sosioekonomisesta asemasta toteutuneet. Tuloksia tulkittaessa on kuitenkin tärkeää huomioida, että tutkimus kertoo vain tutkimukseen osallistuneista perheistä eikä tuloksia voida automaattisesti yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia sukulaissijaisperheitä. Lähde: Koisti-Auer, Anna-Liisa (2008) Sukulaissijaisvanhemmuuden profiili. Tutkimuksia 1/2008. Jyväskylä: Pesäpuu ry. 5

6 Teksti ja kuva Riikka Huusko Sukulaisesta vanhemmaksi? Sukulaiset tarvitsevat valmennusta ja tukea uuteen rooliinsa Tämän vuoden alusta voimaan tullut Lastensuojelulaki (417/2007) korostaa, että ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle, on selvitettävä hänen lähiverkostonsa mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan (32 ). Sijaisvanhemmuus on sukulaisellekin kuitenkin aina haaste. Siinä on yhtäläisyyksiä vieraan lapsen sijaisvanhempana toimimisen kanssa, mutta myös omat erityisyytensä. Mieti lapsuuttasi ja itseäsi noin seitsemänvuotiaana. Mihin perheeseen olisit halunnut mennä, jos vanhemmillesi olisi sattunut jotain? Tämä pieni mielikuvaharjoitus herätteli toukokuussa Helsingissä järjestetyssä Pesäpuun Sukulaissijaisvanhemmuus perhekohtainen työskentelymalli sijaisvanhemmaksi haluavien valmennukseen ja valintaan -koulutuksessa olleita sosiaalityöntekijöitä. Useimmat valitsivat mielikuvissaan itselleen uuden kodin oman pihapiirinsä tai verkostonsa läheltä. Tärkeää oli tuttuus että kaverit tai tärkeät aikuiset säilyivät. Pesäpuun työskentelymalliin tutustumisen lisäksi koulutuksessa jaettiin kokemuksia sukulaisten asemasta lastensuojelun perhehoidossa ja pohdittiin sukulaissijoitusten etuja ja haittoja. Kahden päivän aikana nousi esille kysymys erityisesti siitä, miten sosiaalityöntekijän tiukka aikataulu mahdollistaa perhekohtaisen valmennuksen, jossa on viisi tapaamiskertaa. Toisaalta pohdittavaksi jäi se, kuinka tämän lyhyen valmennuksen aikana sukulaisperhe saataisiin avoimeen ja luottamukselliseen arviointiprosessiin omista kehittämisen tarpeista ja vahvuuksista, jotta oma kasvu uuteen rooliin olisi mahdollista? Sukulaissijaisvanhemmuus perhekohtainen työskentelymalli sijaisvanhemmaksi haluavien valmennukseen ja valintaan Sosiaalityöntekijä Auni Lehtoranta, Jyväskylän sijaishuoltoyksikkö. Työskentelymallin lähtökohtana on sukulaissuhteen näkeminen lapsen voimavarana. Tulipa sukulaisesta lapsen sijaisvanhempi tai ei, on hän aina tärkeä lapselle ja hänellä on iso rooli lapsen elämässä. Työskentelymallin tavoitteena on, että sukulaiset muiden sijaisvanhempien tavoin saavat valmennusta, tietoa sekä taloudellista ja muuta tukea sijaisvanhemmuuteensa. Valmennus korostaa myös sukulaisen oikeutta prosessoida ennakkoon sitä, mitä on olla sijaisvanhempi - mitä se muuttaisi elämässäni ja onko minulla halua ja kykyä suojella sekä hoitaa tätä lasta? Tällä tavoin sijoitetulle lapselle turvataan se, että hän pääsee valmentautuneeseen perheeseen, joka on jo käsitellyt lapsen mukanaan tuomia muutoksia perheen elämässä. Työskentelymalli korostaa valmennuksen läpinäkyvyyttä, perhekohtaisuutta, PRIDE:n valmiuksia sekä vuorovaikutusta tukevia välineitä. Se antaa sosiaalityöntekijälle kehikon, jota voidaan muunnella kunkin perheen kanssa. Työskentelymalliin kuuluu sosiaalityöntekijän käsikirjan lisäksi sukulaissijaisperheeksi haluavalle Sijaishuollon peruspilarit -kirja sekä perheelle tarkoitettuja kotitehtäviä. Sijaishuollon peruspilarit -kirjan 1 keskeiset teemat ovat tiimityö ja pysyvyys, menetysten kohtaaminen, kiintymyksen merkitys ja lapsen perhesuhteiden tukeminen. Kirja voi toimia perheelle tietolähteenä myös ennakkovalmennuksen jälkeen. 6

7 Työskentelymalli selkeyttää käytännön työtä Jyväskylän kaupungin sijaishuoltoyksikkö palvelee lähes kaikkia Keski- Suomen kuntia lapsen sijaishuoltoon liittyvissä asioissa. Täällä on käytetty Sukulaissijaisvanhemmuus työskentelymallia sukulaisten valmennukseen mallin olemassaolon ajan, eli vuodesta Sijaishuoltoyksikön sosiaalityöntekijän, PRIDE-kouluttajan, Auni Lehtorannan kokemuksen mukaan työskentelymalli on hyvä apu ja tuki, kun sukulaisten valmiuksia sijaisvanhemmuuteen kartoitetaan. Työskentelymalli selkeyttää valmennusprosessia, tekee sen tietoisemmaksi sekä mahdollistaa myös pintaa syvemmän tarkastelun. Käytännössä on kuitenkin havaittu, että Sukulaissijaisvanhemmuus-työskentelymallia ei aina sellaisenaan voida viedä lävitse. Esimerkiksi niukat aikaresurssit sekä sukulaisperheen motivoimiseen liittyvät vaikeudet saattavat lyhentää valmennusta, jos huomataan perheellä olevan tarvittavat valmiudet. Työskentelymalli tuo kuitenkin työhön hyvää raamitusta ja avoimuutta. Sijaishuoltoyksikössä sukulaisperheiden valmennus toteutetaan työparityönä avohuollon sosiaalityöntekijän kanssa, joka tietää ja tuntee parhaiten sijoitettavan lapsen sekä hänen tarpeet. Tämä malli on koettu hyväksi ja toimivaksi eri osapuolten kannalta. Avohuollon sosiaalityöntekijä voi työstää sijoitukseen liittyviä asioita myös sijoitettavan lapsen kanssa, koska lapsi useimmiten tuntee hänet. Myös valmennuksen aikana sukulaisen valmiuksia voidaan peilata suoraan kyseisen lapsen tarpeisiin ja lapsen tilanne elää valmennuksessa mukana. Kiintymys lapseen on tärkeä arvo sinänsä ja se voi kompensoida muita kehittämistarpeita. Jos valmennus tapahtuisi työparina sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden kesken, olisi lapsen tarpeiden selvittäminen vaikeampaa ja se veisi enemmän aikaa. Sukulaissijaisvanhemmuus-työskentelymalli on aikuiskeskeinen, mutta siinä on tärkeää huomioida sijoitettavan lapsen lisäksi myös sukulaisperheen biologiset lapset. Auni Lehtorannan mukaan, suurin osa Keski-Suomen sukulaissijaisvanhemmista on ollut isoäitejä, joten biologisten lasten kanssa työskentelyyn ei Jyväskylässäkään ole muotoutunut selkeää mallia. Tärkeää hänen mukaansa on kuitenkin tavata lapset ja keskustella heidän kanssaan kotikäynnillä sekä opastaa vanhempia työstämään asiaa lastensa kanssa. Konkreettisia välineitä, jotka helpottavat perheen biologisten lasten kanssa sijaisvanhemmuudesta keskustelua ovat esimerkiksi Kun maasta sataa vettä -satukirja sekä Mitä on sijaissisaruus -työkirja (Pesäpuu ry). Keski-Suomessa sukulaissijaisvanhemmille räätälöity kokonaisuus Sijaishuoltoyksikössä on ollut käytäntönä se, että perhekohtaisen valmennuksen jälkeen sukulaissijaisvanhemmille järjestetään ryhmämuotoinen Sijaishuollon peruspilarit koulutus (Pesäpuu ry), jonka jälkeen sukulaisperheet ohjataan työnohjaukseen. Saadun kokemuksen ja palautteen mukaan tämä on ollut erittäin hyvä yhdistelmä. Sukulaissijaisvanhemmaksi tuleminen tapahtuu yleensä hyvin äkkiä ja yllättäen. Sukulaiset eivät voi varautua siihen samalla tavoin kuin yleensä sijaisvanhemmaksi tulemiseen, jolloin perhe on saattanut miettiä asiaa jo vuosia ennen ensimmäistä yhteydenottoaan sosiaalityöntekijään. Kun sukulaiset aloittavat valmennuksen, ovat he itsekin usein vielä huostaanoton aiheuttamassa kriisissä eivätkä pysty täysin käsittelemään sijaisvanhemmuutta ja kaikkea siihen liittyvää. Myös oman häpeän ja syyllisyyden käsittely on kuitenkin erittäin tärkeää ennen kuin sukulainen voi avoimesti kohdata uutta kotia tarvitsevan lapsen ja hänen tarpeensa. Perhekohtaista valmennusta voidaan räätälöidä sukulaisten mukaan ja edetä yksilölliseen tahtiin, mutta usein päätös sijaisvanhemmaksi alkamisesta pitää tehdä nopeasti eikä aikaa asioiden syvälliseen pohtimiseen välttämättä ole. Myöhemmin, kun lapsi on jo sijoitettu sukulaisperheeseen, asioiden kertaus ja ryhmän tuki voi tulla tarpeeseen. Jyväskylässä on huomattu, että perheet lähtevät helpommin työstämään asioita ja kotitehtäviä Sijaishuollon peruspilarit -koulutuksessa, kun näitä asioita on jo käsitelty aikaisemmin perhekohtaisessa valmennuksessa. Ryhmässä voidaankin syventää perhetapaamisissa käytyjä teoria-asioita ja tarkentaa käytännössä esimerkiksi toimeksiantosopimuksen kohtia. Lisäksi ryhmä mahdollistaa vertaistukea mm. muuttuneen perhetilanteen käsittelyyn, joka Auni Lehtorannan kokemuksen mukaan tarvitseekin paljon työstämistä. Ennen lapsen sijoitusta on sukulaisten vaikea miettiä, millaisia vaikutuksia heidän roolinsa muuttumisella on käytännön elämään. Lisäksi jos sijoitetun lapsen vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelmia, jakaa sukulaissijaisvanhempi saman ahdistavan huolen sijoitetun lapsen kanssa. Tämänkin käsittelyyn sukulaissijaisvanhemmat tarvitsevat tukea. Lisäksi Jyväskylässä on havaittu, että usein sukulaisperheen ollessa valmennuksessa, muut sukulaiset lupaavat auttaa perhettä sijoitetun lapsen hoidossa. Todellisuus kertoo kuitenkin toista usein lapsen sijoituksen jälkeen arjen helpottajia ei löydy. Auni Lehtoranta korostaakin, että sukulaissijaisperheet tarvitsevat sosiaalityöntekijän tiivistä tukea erityisesti sijoituksen alussa. Mitä minun asiat tähän kuuluvat? Sukulaissijaisvanhemmuus-työskentelymallissa tärkeällä sijalla on arviointi, jonka sosiaalityöntekijä ja perhe tekevät yhdessä. Auni Lehtorannan kokemuksen mukaan, sukulaisten on usein vaikea avoimesti arvioida omia vah- 7

8 vuuksia ja kehittämistarpeitaan. Tämä on entistä vaikeampaa silloin, jos lapsi on jo sijoitettu perheeseen. Tällöin voi sukulaisten olla vaikea ymmärtää sitä, että miksi oman menneisyyden ja asioiden käsittely on tärkeää. Toisaalta Jyväskylässä on kokemusta sukulaisista, jotka jo ensimmäisellä kartoitustapaamisella kyselevät paljon sijaisvanhemmuudesta ja asiaa mietittyään tulevat päätökseen, ettei heillä ole mahdollisuutta ottaa sukulaislasta luokseen asumaan. Yhteinen arviointi perustuu PRIDE:n viiteen valmiuteen: 1. Suojella ja hoivata lasta, 2. Tukea lapsen kehitystä ja ottaa huomioon hänen kehitykselliset viiveensä, 3. Tukea lapsen suhteita syntymävanhempiinsa ja turvata lapsen muiden läheisten ihmissuhteiden jatkuminen, 4. Sitoutua lapseen ja toimia hänelle luotettavana aikuisena tarvittaessa koko elämän ajan, 5. Tehdä yhteistyötä lapsen asioissa. Näiden avaaminen sukulaisille konkreettisten esimerkkien ja lapsen kautta on erittäin tärkeää. Sukulaissijaisvanhemmuusvalmennus on huomattavasti lyhyempi kuin PRIDE-valmennus, mikä on Auni Lehtorannan mukaan haaste sekä sukulaisperheelle että myös sosiaalityöntekijälle molemmat joutuvat tekemään päätöksensä hyvin lyhyessä ajassa. Molemminpuolinen luottamus onkin tärkeää ja tätä edesauttaa se, että asioista puhutaan avoimesti ja rehellisesti sekä ennen kaikkea muistetaan vastuu suhteessa lapseen. Keskusteluun perustuva valmennustapa saattaa sukulaisille tuntua vieraalta ja tämän takia kotitehtävät ja erilaiset vuorovaikutukselliset välineet puheen tueksi ovat Auni Lehtorannan kokemuksen mukaan tärkeitä. Lisäksi konkreettisia apukeinoja työskentelymalliin olisi esimerkiksi kirjalliset esitteet sukulaisille, jotta he voisivat hieman perehtyä valmennukseen ennen varsinaista valmennusta. Valmennuksen jälkeen Jyväskylässä järjestetään aina sukulaisperheen kanssa henkilökohtainen loppukeskustelu, jossa käydään läpi ainakin puheen tasolla perheen vahvuudet ja mahdolliset kehittämistarpeet. Joskus perheelle annetaan myös kirjallinen arviointi valmennuksesta. Auni Lehtoranta tuo esille sen, että valmennuksessa on tärkeää selvittää ovatko molemmat puolisot sitoutuneita sijaisvanhemmaksi. Hän näkee haasteena sen, että haluaako myös puoliso, jonka sukulainen sijoitettava lapsi ei ole, sitoutua lapseen ja sukuun sijaisvanhemmuuden vaatimalla tavalla. Haasteellisena Auni Lehtoranta kokee sukulaissijoituksen myös niissä tilanteissa, joissa vanhemmat vastustavat huostaanottoa. Tällöin on tarkasti mietittävä, onko sukulaisilla resursseja toimia sijaisperheenä. Kaiken aikaa on kuitenkin hyvä pitää mielessä mm. Sijaishuollon peruspilarit -ryhmissä esille tullut asia, että lapsen kokema erilaisuus on pienempää, kun lapsi on suvussa eikä vieraassa perheessä. Kysymyksiä ja toiveita tulevaisuuteen? Sukulaissijaisvanhempien ikä on asia, joka puhututtaa Keski-Suomessa jatkuvasti. Täällä onkin mietitty, että voisiko tähän vetää jotain valtakunnallista linjausta, esimerkiksi milloin isoäiti tai isä on liian iäkäs hoitamaan lapsenlastaan? Auni Lehtoranta heittää myös haasteen valtakunnallisen sukulaissijaisvanhemmuus-seminaarin järjestämisestä otetaanko tämä vastaan? Hyvien kokemusten vaihtoa myös sukulaissijaisvanhemmuuteen liittyvissä asioissa eri puolilla olevien sosiaalityöntekijöiden kesken tarvitaan. Esimerkiksi Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikössä on hyväksi tukimuodoksi koettu sukulaissijaisvanhempien vertaisryhmät. Lisäksi mentorointi voisi olla hyvä tukimuoto myös sukulaissijaisvanhemmille. Siitä on saatu hyviä kokemuksia sijaisvanhempien keskuudessa, jossa kokeneempi opastaa kokemattomampaa. Sosiaalityöntekijöiden asenteet vaikuttavat paljon siihen, kuinka todellinen vaihtoehto sukulaiset ovat mahdolliseksi sijaisperheeksi. Auni Lehtorannan mukaan asenneilmasto Keski-Suomessa on hyvin neutraali. Ajatellaan, että sukulaisten mahdollisuus toimia sijaisperheenä on lapsella yksi mahdollisuus saada uusi koti. Tämä on mahdollisuus, joka on aina hyvä selvittää. Onko näin muualla Suomessa? 1 Sijaishuollon peruspilarit -koulutus sisältää PRIDE-valmennuksen keskeiset teemat ja se kehitettiin alun perin niille sijais- ja adoptiovanhemmille, jotka toimivat jo sijaisvanhempia eivätkä siitä syystä voineet osallistua PRIDE-valmennukseen. Koulutus soveltuu myös muille sijaishuollon ammattilaisille. Sijaishuollon peruspilarit-kirjaa ollaan päivittämässä Pesäpuussa uusi päivitetty versio on valmis vuoden 2009 alkupuolella. Seuraava Sukulaissijaisvanhemmuus perhekohtainen työskentelymalli sijaisvanhemmaksi haluavien valmennukseen ja valintaan -koulutus järjestetään PRIDE-kouluttajille (ks. 8

9 Teksti Eija Husu, Tarja Ikonen ja Merja Kerola Kuva Piritta Schulz Pesäpuun Ammattina isä ja äiti projektityön tuloksia Sijaisvanhemmat tarvitsevat tukea arkeen Me opiskelijat Eija Husu, Tarja Ikonen ja Merja Kerola Jyväskylän yliopistosta olemme sosiaalityön projektiopintojemme kautta päässeet osallistumaan Pesäpuun kehittämistyöhön, Ikkuna omaan elämään nuoret lastensuojelun sijaishuollossa. Projektissamme laadimme sijaisvanhemmille Ammattina isä ja äiti -kyselyn, jonka avulla selvitimme sijaisvanhempien kokemia hyviä ja toimivia sekä vähemmän toimivia toimintatapoja nuorten kanssa työskennellessä. Lisäksi halusimme kartoittaa sijaisvanhempien kehittämistoiveita nuorten kanssa työskentelyyn. Kyselyt postitettiin yhteistyössä Keski-Suomen Sijaisvanhemmat yhdistyksen kanssa sen jäsenille. Vastaajien kesken arvoimme nuorille suunnatut Tunne Tyypit kortit. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Sijaisvanhemmat korostavat arjen tärkeyttä puhuessaan tehtävästään sijaisvanhempana. He kokevat toimintansa olevan kasvatuksellisesti tavoitteellista ja tärkeimpinä kasvatuksellisina tavoitteina nähdään nuorten itsenäiseksi ja yhteiskuntakelpoiseksi kasvattaminen sekä koulunkäynnistä huolehtimisen ja tulevan ammatin arvostamisen opettamisen. Tavoitteiden voi todeta olevan hyvin samankaltaisia kuin kenellä tahansa vanhemmalla. Lähes kaikki kyselyymme vastanneiden sijaisvanhempien toimintatavat ja kehittämistoiveet kumpuavat arjesta, jota he elävät yhdessä sijoitettujen nuorten kanssa. Nuorten kanssa parhaimpana toimintatapana nähdään tavalliset keskusteluhetket, joita toteutetaan yhdessä tehtävien arkiaskareiden lomassa. Lisäksi yhdessä pelaamisen merkitystä tähdennetään. Tämän nähdään motivoivan myös nuoria käsittelemään omaan elämäänsä liittyviä asioita. Varsinaisia ammattimaisia menetelmiä kuten kortteja tai theraplayta käyttävät vain harvat sijaisvanhemmat. He kyllä kaipaavat menetelmiä lisää, mutta niitä kehittäessä olisi huomioitava arjen mukanaan tuomat tilanteet ja haasteet entistä paremmin. Sijaisvanhemmat kaipaavat myös koulutusta lisää. Pääosin saatuun koulutukseen ollaan tyytyväisiä, mutta lähes kolmasosa kuitenkin kokee saamansa koulutuksen puutteelliseksi, koska se ei vastaa arjen todellisuutta. Useat sijaisvanhemmat kokevat, että arki on opettanut varsinaisia koulutuksia enemmän. He toivovatkin, että koulutuksissa huomioitaisiin paremmin toiminnallisuus ja aidot arjen kohtaamiset nuorten kanssa. Myös tukea ja yhteistyötä muiden sijaisvanhempien kanssa toivotaan lisää. Etenkin korostuu vertaistuen tärkeys ja kokemusten vastavuoroinen jakaminen samassa elämäntilanteessa olevien sijaisvanhempien kanssa. Koska joissakin perheissä sijoituksen alkuvaihe on koettu erityisen haasteelliseksi, voisi tuen tarpeen lisääminen juuri sijoituksen alussa olla todella hyödyllistä. Tuen laatua ja määrää suunniteltaessa olisi tärkeää kiinnittää huomiota lapsen/nuoren ikään sijoitushetkellä. Jokaisen sijoitetun kohdalla henkilökohtaisen tuen tarvetta tulisikin arvioida tapauskohtaisesti muun muassa sijoitetun tausta huomioiden. Huomionarvoista on, etteivät sijaisvanhemmat mainitse tässä kyselyssä mitään sosiaalityöntekijöiltä saamastaan tuesta. Tämän voi ajatella johtuvan esimerkiksi siitä, ettemme ole osanneet tätä kysyä tai ettei tällaista tukea ole saatavilla tarpeeksi. Sijaisvanhemmuus näyttää herättävän vanhemmissa monenlaisia tunteita. Myönteisistä tunteista kerrotaan kielteisiä enemmän, joka kertoo sijaisvanhemmuuden tuomasta onnellisuudesta ja iloisesta elämänsisällöstä. Toisaalta tämä voi osittain johtua siitä, että myönteisiä tunteita on kielteisiä tunteita helpompi ilmaista. Perhehoitoliiton (2008) mukaan uusia sijaisperheitä tarvitaan jatkuvasti lisää sijoitusten määrän kasvaessa sekä nyt toimivien perhehoitajien jäädessä tehtävästään eläkkeelle. Tällä hetkellä toimivien sijaisvanhempien keski-ikä lähenee 50 vuotta, mikä selvisi myös meidän kyselystämme. Uskomme, että kehittämällä toimintaa enemmän sijaisvanhempien omia tarpeita vastaavaksi, sijaisvanhemmat jaksaisivat paremmin tehtävässään ja näin myös uusia sijaisvanhempia saataisiin motivoitua mukaan toimintaan. Lähteet: Perhehoitoliitto ry (2008) Miksi sijaisvanhempia tarvitaan? Viitattu miksi.html 9

10 Teksti Sisko Hakkarainen, perhehoidon johtava sosiaalityöntekijä, UEP Konsulttiapuna Tiina Mustonen, perhehoitaja, PRIDE-kouluttaja, UEP, Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö, Perhehoitoliitto ry PRIDE-valmennus kehitysvammatyön näkökulmasta Kehitysvammaisten pitkäaikainen perhehoito on lähtenyt liikkeelle aikuisasiakkaiden hoidosta. Sen sijaan lyhytaikaisessa (vrt. lastensuojelun tukiperhehoito) enemmistö asiakkaista on lapsia ja nuoria koululaisia. Enenevässä määrin myös kehitysvammaiset lapset tulevat palveluihin lastensuojelun kautta ja monelle lastensuojelun asiakkaalle tulee kehitysvammadiagnoosi viiveellä, jolloin PRIDE-valmennukseen liitetty kehitysvammaosio on varmaan enemmän kuin tarpeen esim. lastensuojelun sijaisvanhemman täydennyskoulutusosiona. Koska asiakaskunnassamme on myös yli 18-vuotiaita, eroavat perhehoitajan valmiudet lastensuojelun perhehoitajien valmiuksista, esimerkkinä Uudenmaan Erityispalvelut -kuntayhtymä, jossa pitkäaikaisessa perhehoidossa on n. 60 asiakasta, ikähaitari on 1 81 v. Olen itse ollut mukana työstämässä PRIDE-valmennukseen erillisenä liitettävää osiota kehitysvammaisuuden erityskysymyksistä tiiviissä yhteistyössä Perhehoitoliiton kanssa. Valmennuksena en ole vienyt läpi puhtaasti lastensuojelun PRIDEa, vaan ainoastaan kehitysvammaisten perhehoitajiksi aikoville suunnattua valmennusta. Aiempi lastensuojelutyöntekijän tausta on auttanut pitämään lastensuojelullisen näkökulman mukana kaiken aikaa. Valmennuksessa käydään läpi mm. seuraavia asioita: lapsen oikeus perheeseen perheen oikeus valmennukseen lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen lapsen tarve kiintymykseen lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä lapsen oikeus perhesuhteisiin lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin tietoa ja kokemuksia perhehoidosta ja adoptiosta muutokseen valmistautuminen perhehoitajan asema. Omissa PRIDE -valmennusryhmissämme kehitysvammaisuus on kulkenut mukana jokaisessa tapaamiskerrassa, ei ainoastaan ylimääräisenä tapaamiskertana. Kotitehtävissä, toiminnallisissa harjoituksissa ja ryhmätyöskentelyssä on mietitty asioita kehitysvammaisen asiakkaan, lapsen tai aikuisen perhehoidon näkökulmasta. Haastava käyttäytyminen on kehitysvammaisella henkilöllä erilaista kuin lastensuojelun asiakkaalla, lisäksi tulevat kehitysvammaisuuteen liittyvät kuntoutukselliset asiat, sekä mm. vaihtoehtoisen kommunikaation merkitys esille ja tutuiksi. Sekä lastensuojelun että kehitysvammahuollon perhehoitajana toimiva PRIDE-kouluttaja Tiina Mustonen on kommentoinut kehitysvammaisten sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille suunnattua PRIDE-valmennusta seuraavasti: Se, joka tietää suuntautuvansa kehitysvammaisten perhehoitoon, hyötyy varmasti kehitysvammahuollon PRIDE-valmennuksesta, jossa kaikki esimerkkitapaukset ja toiminnalliset harjoitukset koskettavat kehitysvammaisten ihmisten kokemusmaailmaa. Materiaali on hyvä tietopaketti kehitysvammaisuudesta (mm. Elämänkaari, yhteistyöverkostot, HOJKS -suunnitelmat, EHO-päätökset), asioista, joita lastensuojelun puolella ei käsitellä, mutta jotka ovat erittäin tärkeitä tietää ja oivaltaa, kun hoitaa kehitysvammaista asiakasta. Jokaisessa valmiudessa on pohjalla kehitysvammaisen henkilön elämänkaari, esimerkiksi sitoutuminen, joka usein jatkuu pidempään kuin lastensuojelun puolella. Materiaalissa on paljon sellaista, josta myös lastensuojelun sijaisvanhempi hyötyisi, koska tänä päivänä sijoitukseen tulevat ovat usein moniongelmaisia (koulutuksessa olleen kommentti!). Kehitysvammaisten perhehoitoon liittyy usein vääriä pelkoja ja ennakkoluuloja, koulutus madaltaa kynnystä suuntautua kehitysvammaisten perhehoitajaksi. Mietittäväksi haluan jättää kysymyksen: Miten ihmeessä saisimme kehitysvammaisen perhesijoituksessa olevan lapsen tasa-arvoiseksi lastensuojelun kautta sijoitetun lapsen kanssa? 10

11 Teksti Paula Männikkö Kuva Kirsti Pusa Pesäpuun Kannanotto perhehoidon kehittämiseksi Perhehoidon suunnitelmallisuus tarua vai totta PRIDE-ohjelman yksi keskeisistä periaatteista on lapsen ensisijainen oikeus kuulua perheeseen ja elää perheessä. On ilolla todettavakin, että perhehoitoon panostaminen on nostettu monissa kunnissa sijaishuollon kehittämisen ykkösasiaksi. Perhehoitoliiton rekrytointikampanja yhteistyössä laajan toimijajoukon kanssa on tuottamassa perhehoidolle näkyvyyttä ja herättämässä toivottavasti lisääntyvää kiinnostusta sijaisvanhemmuutta kohtaan. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on, että kampanja on myös lähtölaukaus suunnitelmalliselle rekrytoinnille tulevaisuudessa. Tarvitaan vaihtoehtoja, että jokaiselle lapselle voitaisiin löytää juuri hänelle oikea, sopiva sijaisperhe. Ennakkovalmennus on tärkeää Rekrytointikampanjan yhteydessä on painotettu vahvasti ennakkovalmennuksen tärkeyttä ja monet kampanjassa mukana olevat toimijat käyttävätkin Pesäpuun ylläpitämää PRIDE-valmennusta. Ennakkovalmennuksen merkitystä sijaisvanhemmuutta harkitseville ei voi liikaa painottaa. Toivottavaa on, että PRIDE-projektin aikainen iskulause mahdollisuudesta sovittaa sijaisvanhemmuuden takkia toteutuisi. Rimaa tulla valmennukseen ei saisi asettaa liian korkealle, vaan sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneet voisivat oikeasti tulla yhdessä kouluttajien kanssa pohtimaan omia valmiuksiaan ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Valmennuksen tehtävä on antaa riittävästi tietoa ja välineitä arvioinnille. Onko minusta ja haluanko minä sijaisvanhemmaksi? Silloin kun osallistuja saa tilaa tälle pohdinnalle, tuloskin on paras mahdollinen. Mitä paremmin oma prosessi käynnistyy, sitä luottavaisempi voi lopputuloksen osalta olla. Sijaisvanhemmuus on yhteistyökumppanuutta sosiaalityöntekijöiden kanssa ja sen tulisi näkyä jo valmennuksessa. Sosiaalityöntekijöiden yksisuuntainen arviointi on mennyttä aikaa. Riittääkö valmennus? Puhuttaessa perhehoidon suunnitelmallisuudesta yksin valmennus ei riitä. On kysyttävä, mitä tapahtuu ennen valmennusta ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Tarvitaan yhteistä keskustelua perhehoidon päämääristä ja tavoitteista. Onko työyhteisö, tiimi samaa mieltä siitä, mihin ja millaisilla keinoilla tavoitteisiin pyritään ja mitä tarvitaan, että ne saavutetaan? Oli työryhmän koko sitten kaksi tai kaksikymmentä, on yhtä tärkeää löytää työlle yhteinen arvopohja ja suunta. Ei kuitenkaan riitä, että työntekijät ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään ja tavoitteisiin, vaan myös päättäjien tulisi siihen sitoutua, jotta yhteinen työ huostaan otettujen lasten parhaaksi voi toteutua. Lastensuojelunlain 12 edellyttää muun muassa, että kunnassa kootaan tiedot lastensuojelun tarpeesta ja tehdään suunnitelma lastensuojeluun varattavista voimavaroista. Jos sijaishuollossa panostetaan erityisesti perhehoidon kehittämiseen, mitä se edellyttää? Millaiset resurssit siihen varataan? Millaisia valmiuksia työntekijöillä tulee olla ja mitä edellytetään sijaisvanhemmilta? Miten sijaisvanhemmat valmennetaan? Mitkä ovat arvioinnin välineet? Miten löytyy oikea sijaisperhe sitä tarvitsevalle lapselle? Miten varmistetaan, että sijaisvanhemmiksi ryhtyneet jaksavat tehtävässään ja saavat tukea ja lisätaitoja heille sijoitettujen lasten auttamiseen? Nämä ovat kysymyksiä, 11

12 joihin tulisi yhteisesti löytää vastaukset suunnitelmallisen perhehoidon toteutumiseksi. Sijaisvanhemmat perhehoidon voimavara Erityisesti haluan tässä yhteydessä kiinnittää huomiota sijaisvanhempien merkitykseen. Yhtä tärkeää kuin ennakkovalmennus on sijaisvanhempien tukeminen täydennyskoulutuksen, työnohjauksen, henkilökohtaisen tuen ja myös kunnollisten korvausten avulla. Sijaisvanhemmat ovat perhehoidon keskiössä, yksi sen merkittävimmistä voimavaroista. He ovat arjen vanhempia, jotka päivittäin kohtaavat heille sijoitetun lapsen epävarmuuden ja ahdistuksen. Toki on ilon päiviä, jotka antavat voimaa. Lapsen kannalta kuitenkin on tärkeintä, että sijaisvanhemmat jaksavat hänen kanssaan ne vaikeat päivät, jaksavat kannatella häntä eteenpäin. Pirjo Tuovila lainaa Perhehoitoliiton juhlajulkaisuun kirjoittamassaan artikkelissa Gustav Schulmania, että voidakseen ottaa pirstaleisen elämänsä haltuun, lapsi tarvitsee avukseen toisen ihmisen, joka on kyllin hyvä siksi, että suostuu olemaan paha, kestää vihan hajoamatta ja pyrkii olemaan avuksi. Onnistuneen hoidon lopputuloksena lapsi muistaa ja hänen elämänsä on vähemmän pirstaleista hänestä on tullut lapsi, jolla on menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus.. Artikkelissa puhutaan terapeutista, mutta samaa voimaa kysytään sijaisvanhemmalta yhteisessä arjessa sijoitetun lapsen kanssa. Rahan voima sijoitetun lapsen hyväksi Puhuttaessa perhehoidon hyödyistä tuodaan valitettavan usein ensimmäiseksi esiin sen taloudellisuus, säästyvät rahat. Toki säästöt kuntataloudessa ovat tärkeitä, mutta tässä tapauksessa säästö voi olla hyvin näennäistä. Voidaan kysyä, mitä seuraa, kun perhehoitoon ei panosteta riittävästi resursseja ja rahaa. Työntekijöitä ei ole riittävästi, lasten tarvitsemat erityispalvelut eivät toteudu, sijaisvanhemmat eivät saa tukea ja väsyvät, sijoituksia puretaan ja lapsen kiertolaiselämä jatkuu, (ja tulee yhteiskunnalle kalliiksi). Ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi perhehoidon perusteeksi tulee nostaa jokaisen lapsen subjektiivinen oikeus turvalliseen lapsuuteen ja luotettaviin aikuisiin. Pohdittavaksi kuntiin jää, mitä tarkoittaa yksittäisen perhehoitoon sijoitetun lapsen etu ja mitä hänelle merkitsee suhde turvalliseen sijaisvanhempaan tarvittaessa koko loppuelämän ajan. Erään sijaisäidin kertomus siitä, miten kuusivuotias lapsi ensimmäisenä päivänä sijaisperheeseen tultuaan kysyi, kuka tulee yövuoroon ja missä on toimisto, kertoo siitä, mihin jo pieni huostaan otettu lapsi on joutunut sopeutumaan. Itse uskon, että sijaisperhe, riittävän vahvasti tuettuna, on useimpien lasten ja nuorten kohdalla paras vaihtoehto. Miksi se ei meillä Suomessa onnistuisi, kun esimerkiksi Norjassa näyttää onnistuvan. ¹ PirjoTuovila, Menetykset ja lapsen kehitys (2008). Kirjassa Menetyksistä mahdollisuuksiin, perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi, Ketola Jari (toim.), PS-kustannus, Jyväskylä. Sukulaissijaisvanhemmuus perhekohtainen työskentelymalli sijaisvanhemmaksi haluavien valmennukseen ja valintaan PRIDE-valmennuksen kouluttajakoulutuksen käyneille sosiaalityöntekijöille Helsingissä Koulutuksen tavoitteena on perehtyä työskentelymalliin ja antaa valmiuksia sen käyttöön käytännön työssä sekä antaa tietoa sukulaissijaisvanhemmuuden erityspiirteistä ja haasteista. Koulutus pohjautuu sosiaalityöntekijän käsikirjaan Sukulaissijaisvanhemmuus perhekohtainen työskentelymalli. Koulutus on vuorovaikutuksellista ja sisältää käytännön harjoituksia. Koulutukseen otetaan max. 24 osallistujaa. Hinta: 100 euroa (alv 0 % 4 ). Lisätietoja: Paula Männikkö, kehittämispäällikkö puh. (09) tai , paula.mannikko@pesapuu.fi. Kuva Kirsti Pusa 12

13 Teksti Paula Männikkö Pesäpuun PRIDE Norjassa Yleistä Norjan lastensuojelusta Norjassa valtio on panostanut vahvasti lastensuojeluun ja erityisesti perhehoitoon. Vuoden 2004 alusta päävastuu lastensuojelusta siirtyi valtiolle. Tavoitteena oli mm. turvata lastensuojelun ammatillinen ja taloudellinen ohjaus, kehittää kuntien yhteistyötä ja turvata laadukas palvelu kaikille tukea tarvitseville lapsille ja nuorille asuinpaikasta riippumatta. Vahvan perhehoidon puolesta puhuvat myös seuraavat tilastotiedot vuodelta 2006 (vertailukohteena Suomen tilanne 2006): n lasta (Suomessa lasta) on ollut lastensuojelun tukitoimien piirissä, joista Norjassa (4.7 milj. as.) avohuollossa 7250 lasta oli sijaishuollossa 85 % perhehoidossa 13 % laitoksessa 2 % muualla Suomessa (5.3 milj. as.) lasta avohuollossa lasta sijaishuollossa 36 % perhehoidossa 47 % laitoksessa 17 % muualla Norjalaiset ostivat PRIDE-ohjelman vuonna Lisenssin omistaa Norjan valtio viiden alueellisen Lasten, nuorten ja perheiden palvelutoimiston (Bufetat) kautta, vrt. maakuntataso Suomessa. Pääkonttori (Budfir) on Oslossa ja se hallinnoi PRIDEa. Se vastaa 2 4 PRIDE-kouluttajakoulutuksen vuosittaisesta järjestämisestä, senioripride-kouluttajien rekrytoinnista, koulutuksesta, ohjauksesta ja palkkion maksamisesta heille. Budfir myös päivittää ja kehittää PRIDEvalmennusta sekä kääntää ja soveltaa PRIDE-täydennyskoulutusosioita Norjan olosuhteisiin. Norjassa PRIDEa käytetään ainoastaan sijaisvanhempien valmennuksessa, ei adoptiovanhempien kuten Suomessa. Perhehoidon palvelut on organisoitu 26 alueelliselle perhehoitotoimistolle. Ne vastaavat sijaisvanhempien rekrytoinnista, valmennuksesta ja tuesta. Jokainen perhehoitotoimisto järjestää 2 3 PRIDE-valmennuskurssia vuosittain. Täydennyskoulutusta järjestetään tarpeen mukaan. PRIDE-valmennus Vuoden 2007 loppuun mennessä Norjassa oli 350 kouluttajaa, (Suomessa 258). SenioriPRIDE-kouluttajat ovat pitäneet vuosittain 2 4 kouluttajakoulutusta. Vuosina yhteensä 1600 sijaisvanhemmuutta harkitsevaa kävi PRIDE-valmennuskurssin. Heistä 80 % totesi, että PRIDE-valmennnus vaikutti ratkaisevasti heidän päätökseensä ryhtyä sijaisvanhemmiksi. PRIDE-täydennyskoulutus PRIDE-valmennuksen lisäksi norjalaiset ovat ostaneet viisi PRIDE-ohjelmaan kuuluvaa täydennyskoulutusosiota. Ne ovat: Lasten hoidollisiin ja kehityksellisiin tarpeisiin vastaaminen Kuri ja rajat (käännetty myös suomen kielelle) Seksuaalisen hyväksikäytön merkit ja oireet Lapsen perhesuhteiden tukeminen (käännetty myös suomen kielelle) Lasten yksilöllisen ja kulttuurisen identiteetin tukeminen (käännetty suomen kielelle, ei vielä julkaistu). PRIDEn kehittäminen Vuonna 2005 PRIDE-valmennuksen materiaali uudistettiin ja seuraavana vuonna tuotettiin uusi video, Viisi valmiutta, yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Tässä oli myös Suomi mukana. Vuonna 2007 PRIDE-valmennnus arvioitiin ja tulokset hyödynnetään vuonna Tänä vuonna Norjassa kehitetään myös sukulaissijaisvanhempien valmennusmalli. Pohjoismaista Norja on Suomen ohella eniten kehittänyt PRIDEohjelmaa. Osa otämän artikkelin tiedoista on antanut Budfirissa vanhempana neuvonantajana työskentelevä Tone Nordby¹. PRIDE-ohjelman hallinnointi Ensimmäinen kansainvälinen PRIDE-konferenssi pidettiin Wahingtonuissa vuoden 2008 helmikuussa. Kuvassa vas. Del Hagert USA:sta ja pohjoismaiden edustajat. 13

14 Teksti Anja Björkman Mitä PRIDE on minulle antanut sijais/adoptiovanhempana, seniorkouluttajana, ihmisenä? Voin aivan rehellisesti sanoa, että ilman PRIDEa olisin huonompi äiti, ymmärtämättömämpi ihminen ja huonompi kouluttaja. Tästä voidaankin päätellä, että PRIDE on ollut erittäin merkittävä käännekohta elämässäni. Anja Björkman PRIDE tuli elämääni vuonna 1995 tilanteessa, jossa tuskailin erityisen paljon hyvän vanhemmuuden löytämiseksi. Oli hakenut vanhemmuuteen tukea eri puolilta enkä oikein kokenut tulleeni kuulluksi enkä kokenut saavani vastakaikua. Sosiaalityöntekijämme kuuli ja tiesi tuskailuni sekä kasvatushaasteemme. Hän kertoi ohjelmasta, jonka Pelastakaa Lapset on hankkimassa yhdessä Perhehoitoliiton kanssa ja kertoi, että ohjelman arviointiin tarvitaan kokeneita sijais- tai adoptiovanhempia ja kysyi, olisinko halukas tulemaan mukaan. Samalla hän totesi, että voisin saada apua myös itselleni ohjelman sisällöstä. Olen aina valmis kaikkeen uuteen ja olen ennen kaikkea halukas oppimaan uusia lähestymistapoja. En siis miettinyt hetkeäkään, kun lupauduin mukaan. Muistan aina ensimmäisen tutustumiskoulutuksen. Alkuun se eteni minusta liian hitaasti. Puhuivat prosessista ja itse olin kärsimätön saamaan suoria neuvoja. En varmaankaan ollut tässä mielessä ihanneoppilas. Mutta muutaman elämyksellisen harjoituksen jälkeen eteeni aukesi kokonainen uusi ymmärryksen maailma. Sain aivan erilaisen tuntuman lapsen maailmaan kuin olin ymmärtänyt saada koko sen astisen adoptiovanhemmuuteni aikana. Opin entistä paremmin ymmärtämään käyttäytymisen taustalla olevia asioita ja niiden mukanaan tuomia syy- ja seuraussuhteita. Käsitin että kiukuttelun takana on useimmiten joku muu tunne, joka minun olisi vanhempana löydettävä pystyäkseni auttamaan lastani eteenpäin. Käsitin, miten suru ja menetykset toimivat lapsen maailmassa ja miten vaikeaselkoisesti lapsi voi tuoda suruaan esiin. Käsitin, mitä tarkoittaa ohjaava kasvatus rajojen asettamisessa ja kurinpidossa. Opin tutkimaan omaa lapsuuttani uudessa valossa ja sen kautta opittujen kasvatusmallien tehokkuutta tai tehottomuutta. Olin aina ymmärtänyt biologisen yhteyden merkityksen, mutta nyt ymmärsin, mitä se tarkoittaa itsearvostuksen ja tunne-elämän kehittymisen kannalta. Sain myös kokemuksen siitä, miten lapsi kokee ja elää muutoksesta toiseen kulkemisen omasta perheestä toiseen perheeseen siirtymisen. Käsitin sen, millaista lapsen on tunne- ja tietotasolla käsitellä asioita ja kauhuja, joita vain harvat aikuisetkaan ovat kokeneet. Koin konkreettisesti sen, miten erilaiset kokemukset ja kiintymyksen osoitukset voivat ohjata lasta hyvään kierteeseen tai huonoon kierteeseen ja mitä minä voin tehdä auttaakseni lasta pääsemään onnistumisen kierteeseen. Ennen kaikkea ymmärsin, mitä on koota sirpaloituneesta lapsesta mahdollisimman ehjä ihminen ja minkälaista monien tahojen yhteistyötä se tarvitsee. Muistan vieläkin, kun tulin tältä tutustumiskoulutuksesta kotiin ja sanoin miehelleni, että nyt opin olemaan äiti. Sen jälkeen katsoin koko maailmaa uusin silmin. Myöhemmin, vedettyäni useita sijais- ja adoptioperheiksi aikoville tarkoitettuja valmennuskursseja, minulla oli ilo toimia seniorikouluttajana (=kouluttajien kouluttaja). Toimiminen seniorikouluttajana PRIDEn alueella on ollut työelämäni mielenkiintoisimpia ja antoisimpia pestejä. Olen saanut opastaa ihmisiä löytämään PRIDEn kokonaisuuden ja ajatteluta- 14

15 van sekä olen saanut olla osallisena heidän oivaltamisissaan. Tämä kaikki on tarjonnut huikeita yhteistyön hetkiä vanhemmuuden ja ammatillisen yhteistyön saralla. Olen myös saanut kohdata satamäärin mitä mielenkiintoisimpia sijais- ja adoptiovanhempia sekä sosiaalityöntekijöitä ja käydä hetken aikaa heidän kanssaan tätä yhteistä matkaa. Näissä kohtaamisissa riemukkainta on ollut nähdä se yhteistyö, mikä syntyy näiden kahden lapsen parasta tekevän tahon kesken. Lapsen edun toteutuminen tämän kautta on ollut suuri ilo. Sain PRIDEsta myös uuden työkalun omaan työhöni, jonka yksi osaalue on kouluttaminen. Opin käyttämään PRIDEsta opittuja menetelmiä myös muunlaisissa koulutuksissa ja kouluttajana minusta tuli osallistujia arvostavampi ja heidän omaa tietoaan kunnioittavampi. Aikuiskoulutuksen menetelmien moninaisuus innosti minut käyttämään uuden tyyppisiä koulutusmenetelmiä. Sain itseluottamusta, heitin tukikeppini eli kalvot nurkkaan ja antauduin ihmisenä kuljettamaan oppilaita. Olin enemmän kanssakulkija kuin estradipuhuja. Opin hyväksymään sen, että minulla ei tarvitse olla oikeita vastauksia, vaan oikeat vastaukset nousevat useimmiten osallistujien kokemusmaailmasta. Uskalsin antaa auktoriteettini oppilaitten käsiin ja vasta sitä kautta itse asiassa sain uudentyyppistä auktoriteettia. Valtani ei perustunut asemaani olla kouluttajana muiden yläpuolella, vaan osallistujat antoivat minulle vallan, mikä vasta toi sen oikeantyyppisen auktoriteetin. Ennen kaikkea olen saanut lukemattoman määrän uusia ystäviä sekä sosiaalityöntekijöistä että sijais- ja adoptiovanhemmista ja joskus myös heidän puolisoistaan. Nämä yhteydet ovat olleet erityisen tärkeitä murrosiän kriiseissä. Ilmana PRIDEa näitäkään vertaisryhmiä ei olisi syntynyt. Mitäkö siis PRIDE on minulle antanut. Uskaltaisinkohan sanoa jopa niin vahvasti, että elämän. Ja tällä tarkoitan uskallusta elää ne vaiheet, mitkä elettävä on ja uskallusta tarttua asioihin silloin, kun on tarttumisen aika. Mutta myös uskallusta katsella omaa vanhemmuutta uudella ja kriittiselläkin tavalla, uskallusta luopua siitä mikä ei toimi, mutta myös uskallusta säilyttää ne asiat, mitkä ovat minulle tärkeitä. Luulenpa, että ilman PRIDEa, sen oppeja ja sen mukanaan tuomia verkostoja, olisin ollut liian eksyksissä tässä vaativassa vanhemmuudessa. PRIDE-valmennuksen kouluttajakoulutus sosiaalityöntekijöille ja sijais- ja adoptiovanhemmille ja , Tampere, Varalan Urheiluopisto (+ kolme työnohjauspäivää keväällä 2009) Kuva Kirsti Pusa PRIDE-kouluttajan pätevyyden saaminen edellyttää lisäksi valmennuskurssin pitämisen sijais- ja adoptiovanhemmuutta harkitseville. Osallistuminen ainoastaan lähiopetusjaksoihin on mahdollista. PRIDE-kouluttajakoulutukseen valittavilta edellytetään kokemusta lastensuojelun sosiaalityöstä tai sijais- tai adoptiovanhemmuudesta. Osallistumismaksu on 1380 euroa (alv 0 % 4 ) sisältäen koulutuksen ja materiaalin (mm. PRIDE-kouluttajan opas, PRIDE-kirja ja 3 DVD:tä). Hakuaika päättyy Hakulomakkeet tai puh. (014) , toimisto@pesapuu.fi. Lisätietoja: Paula Männikkö, puh. (09) , , paula.mannikko@pesapuu.fi. HUOM! PRIDE-kouluttajakoulutus on tarkoitettu myös kehitysvammaisten perhehoitajille ja sosiaalityöntekijöille. Perhehoitoliitto ry järjestää yhden päivän kestävän täydennyskoulutuksen kehitys-vammaisuutta koskevasta osuudesta ja siihen voivat osallistua myös aiemmin kouluttajakoulutuksen käyneet perhehoitajat ja sosiaalityöntekijät. Lisätietoja: Maria Kuukkanen, puh. (014) ,

16 Teksti Pirjo Vähämaa PRIDE-matkalla Oma yhteinen historiani perhehoidon kanssa alkaa vuodesta 1990 siitä lähtien sijaisperhetoiminta on vienyt aikaani ja sydäntäni vuosi vuodelta enemmän. Aluksi perhehoito nappasi vain pikkusormeni sivutoimiseen sijaisperheiden kouluttamiseen ja erilaisiin kehittämisryhmiin, mutta sitten se vei koko käden sillä seurauksella, että viimeiset kymmenen vuotta olen kouluttanut ja valmentanut sijaisperheitä päätoimisesti PRIDE-valmennusta käyttäen. Kokoan parhaillaan kahdettatoista valmennusryhmääni ja järjestelen yhteistä kokoontumista kaikille aikaisempien vuosien Prideryhmille. Kun tässä kohdin pysähdyn miettimään omaa PRIDE-kouluttajan matkaani, voin kyllä todeta, että se on sisältänyt kaikenlaisia vaiheita ja oppimisen paikkoja. Ehdin kouluttaa muutaman vuoden sijaisperheitä vanhanajan menetelmillä ennen PRIDEn tuloa ja vertaan usein sitä maailmaa PRIDEnajattelutapaan. Muistan miten jo PRI- DEN esittelyssä innosti sen vahva ja hyvältä tuntuva prosessinomaisuus. Eikä ensituntuma ole vuosien varrellakaan pettänyt. Päinvastoin. Ajan myötä on oppinut vain yhä enemmän luottamaan PRIDE-menetelmän toimivuuteen ja perheen omaan prosessiin keskittämään ja kehittämään omia taitojaan vain tuon prosessin mahdollisimman tehokkaaseen ruokkimiseen valmennuksen aikana. Ensitapaamisiin ja vaikutelmiin perustuva vaistomainen arviointipyrkimys on saanut väistyä, kun on nähnyt, miten prosessi vie kuitenkin jokaista perhettä omaan suuntaansa. On tullut malttia odottaa rauhassa valmennuksen loppuun saakka. Vaikka täydellistä ei ole vielä keksittykään, PRIDE on kuitenkin toimivinta, mitä kouluttajana olen nähnyt. Parhaimmillaan se on perheiden kanssa yhdessä tehty mielenkiintoinen tutkimusmatka, joka antaa tietoa ja opettaa kaikkia osapuolia. Matka omaan elämänhistoriaan ja toiveisiin, omiin vahvuuksiin ja kehittämisen tarpeisiin. Jokainen valmennusryhmä antaa myös kouluttajalle jotain uutta. Sijaisvanhemmuus on yksi mahdollinen elämänpolku ja kiinnostava asia, mutta mikä onkaan sitten aina se oikea ratkaisu? Arvioitavaksi asettuminen tuntuu perheistä varmasti aluksi pelottavalta. Ensimmäisten valmennusryhmien kanssa arvioinnin käsitteleminen oli kouluttajallekin epävarmaa ja jännittävää ja tunne todennäköisesti siirtyi myös ryhmäläisille. Nykyisin kun on nähnyt moneen kertaan, millaisen positiivisen voiman avoin, yhdessä tehtävä arviointi tuo, osaa jo ensimmäisessä puhelinkontaktissa paremmin antaa oikean, turvallisen lähtökohdan siihenkin. Ehkä tätä kehityssuuntaa kuvaa viimeisin valmennusryhmä, joka vielä päätöskerralla oma-aloitteisesti otti ryhmäläisten kesken avoimesti puheeksi loppuarvioiden teon ja niihin liittyvät tunteet ja kysymykset. Rohkeasti ja tosissaan, mutta huumorilla höystäen. Kouluttajina suorastaan pullistuimme ylpeydestä ryhmän puolesta! PRIDEn viisi valmiutta ovat ajatuksellisesti aika selkeitä, mutta perheen omien vahvuuksien yhdistäminen niihin käytännössä kuitenkin enemmän tai vähemmän haasteellista. Kouluttajille valmiuksien käsittely on toistuvaa ja helpottuu sen takia ajan myötä, mutta jokaiselle valmennuksessa olevalle perheelle valmiudet tulevat eteen uutena asiana ja avautuvat vähän vaikeasti arjen tasolla. Olemme kokeilleet erilaisia apukeinoja, jotka auttaisivat perheitä itseään työstämään ja konkretisoimaan sitä, missä valmiuksiin liitettävät perheen omat vahvuudet ja kehittämistarpeet näkyvät perheen elämässä. Mitään oikein hyvää keinoa emme kuitenkaan ole löytäneet - ehkä siinä olisi yksi PRIDEn kehittämisen kohdista. PRIDE on aikanaan rakennettu käytännön kokemusten perusteella, siksi se onkin niin vahvasti kiinni lastensuojelun todellisuudessa. Kouluttajakoulutuksessa suurin järkytyksen aiheeni oli, että olin itse ehtinyt tehdä monta vuotta lastensuojelutyötä ja perhesijoituksia ilman, että minulla oli ollut tätä näkökulmaa ja ymmärrystä. Se perusjärkytys on antanut pontta pitää kiinni siitä, että kaikilla perheillä, jotka harkitsevat tai ryhtyvät sijaisperheeksi, on oltava ainakin tämä PRIDE-valmennuksen antama perustieto ja ymmärrys. Eikä tärkeää ole pelkästään perheiden saama tieto ja ymmärrys, vaan myös PRIDEn rakenne: kotikäynnit, perhekohtaiset tapaamiset, kotitehtävät ja ryhmätilanteet kouluttajalle ja sijoituspäätösten tekijälle ne kaikki yhdessä antavat jotain paljon enemmän kuin mikään niistä yksinään. Myös kokeneen sijaisvanhempikouluttajan kanssa työskentely on aivan oma antoisa lukunsa. Siinä, missä sosiaalityöntekijän ammatillis-teoreettinen tietämys perhehoidosta loppuu, voi sijaisvanhempi jatkaa vielä paljon syvemmälle ja pidemmälle. Valmennuksessakin pysyvyys ja jatkuvuus on tärkeää oma henkilökohtainen onneni on ollut saada pitää samat loistavat kouluttajaparit koko ajan. Julkinen ja lämmin kiitos siitä, Anita ja Leena! Tulevaan sijaisperheiden rekrytointikampanjaan on hyvä lähteä PRIDEn eväin ja erään perheen sanoin: Me ollaan nyt tätä sijaisvanhemmuusasiaa niin kauan mietitty, että tämä on se syksy, kun me lähdetään selvittämään, koskeeko se meidän perhettä oikeasti! Hyvää PRIDE-syksyä! 16

17 Palaset paikoilleen kohti suunnitelmallista perhehoitoa Koulutus pohjautuu PRIDE-ohjelmaan, joka on kansainvälisessä yhteistyössä kehitetty lastensuojelun perhehoidon kehittämisohjelma. Koulutuksen tavoite on antaa malli ja välineitä suunnitelmallisen ja kokonaisvaltaisen lastensuojelun perhehoidon kehittämiseen ja toteuttamiseen. Tavoitteena on laadukas lastensuojelun perhehoito, fokuksena sijoitettu lapsi ja hänen tarpeensa. Koulutus voi toimia myös alueellisen yhteistyön käynnistäjänä. Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat: Lastensuojelun perhehoidon suunnittelu lähtökohtien määrittely ja resurssien kartoitus Perhehoitoon valmentautuminen; 1) yhteistyön ja yhteisen arvioinnin käynnistyminen 2) ennakkovalmennus, yhteinen arviointi ja päätös Perhehoidon toteuttaminen tiimityö, tuki ja täydennyskoulutus. Koulutus perustuu vuorovaikutukseen ja kokemukselliseen oppimiseen. Koulutus on suunnattu lastensuojelun työntekijöille. Hinta on 3000 euroa (max. 30 osallistujaa) tai 200 euroa/hlö/2 pv; mikäli samasta työyhteisöstä enemmän kuin 2 osallistujaa 165 euroa/hlö/2 pv. Kysy lisää: Paula Männikkö, kehittämispäällikkö puh. (09) tai , paula.mannikko@pesapuu.fi. Lapsilähtöinen työskentely välineitä ja menetelmiä sijais- ja adoptiovanhemmille lapsen kohtaamiseen, Lupaus lapselle -koulutus Aika ja paikka: , Helsinki Ilmoittautumisohje: Koulutukseen otetaan 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Katso koulutusinfo ja ilmoittautumislomake sivuilta Hinta: 200 euroa (alv 0 %, 4 ). Hintaan sis. jaettava materiaali, aamuja iltapäiväkahvit. Lisätietoja: Marja Kaskela, kehittämispäällikkö puh. (09) tai , marja.kaskela@pesapuu.fi 17

18 Teksti Riikka Huusko ja Sari-Anne Paaso Toiminnalliset menetelmät osa 10 Välineitä lapsen ja nuoren verkoston kartoittamiseen Maailmani kartta ja Elämäni puu Verkostokartta on monelle tuttu ja vieläkin erittäin käyttökelpoinen väline havainnollistamaan lapsen ihmissuhteita. Verkostokartan tekemisestä on hyötyä moneen tilanteeseen. Sitä voidaan käyttää, kun tehdään lastensuojelutarpeen selvitystä tai kun muuten halutaan kartoittaa lapsen elämässä olevia ihmisiä ja tukiverkostoa. Verkostokarttaan on hyvä palata aika ajoin ja nähdä miten se muuttuu. Verkostokartan voi tehdä monella tavoin. Pesäpuussa on kehitetty kaksi tapaa erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn: Maailmani kartta ja Elämäni puu. Maailmani kartta Maailmani kartta on suunniteltu synnyttämään vuorovaikutusta, auttamaan lasta puhumaan ihmissuhteistaan sekä hahmottamaan lapsen ympärillä olevaa verkostoa ja voimavaroja. Lasten on usein vaikeaa ilmaista itseään pelkästään puhumalla, niinpä Maailmani kartta havainnollistaa ja konkretisoi lapsen verkostoa (perhe, sukulaiset, ystävät ja tutut, opettajat ja sosiaalityöntekijät + muut). Maailmani karttaan kuuluu karttapohjan lisäksi neljä eriväristä ja muotoista tarraa, kutakin 60 kpl. Tarrat motivoivat lasta ja helpottavat työskentelyä, koska useinhan lapset pitävät tarroista ja niiden liimaamisesta. Maailmani kartta soveltuu lasten (yli 7 v.) ja nuorten sekä myös vanhempien kanssa työskentelyyn. Lähdettäessä tekemään Maailmani karttaa lapsen kanssa, voi työntekijä ensin pyytää lasta valitsemaan tarroja, jotka kuvaavat ihmisiä hänen elämässään. Lapsi saa antaa itse merkityksen valitsemalleen tarran muodolle. Valittuihin tarroihin kirjoitetaan henkilöiden nimet, jonka jälkeen tarrat liimataan karttaan. Maailmani kartassa tarrojen etäisyyksillä ei välttämättä ole merkitystä, koska suhteen laatua voidaan merkitä myös erikseen. Tarrojen kiinnittämisen jälkeen lasta voidaankin pyytää miettimään, millainen suhde lapsella on valitsemiinsa henkilöihin. Suhdetta voi kuvata erilaisten viivojen tai värien avulla (esimerkiksi hyvä suhde, katkennut suhde, pelottava suhde, hankala suhde). Vaihtoehtoisesti lapsen suhdetta verkostonsa ihmisiin voidaan kuvata myös nalle-korttien, tarrojen tai sarjakuvahenkilöiden kuvien avulla (esimerkiksi Millainen nalle on äitisi/isäsi? ). On muistettava, että lapsen liittämä tarina valitsemaansa korttiin tai tarraan on tärkeämpi kuin itse valinta. Esimerkiksi lapsi valitsi äitiään kuvamaan ärjy-nallen, koska aamulla oli ollut riitaa hänen kanssa. Työskentelyn lopuksi Maailmani karttaa tarkastellaan yhdessä lapsen kanssa. Lapsi voi kertoa kartassa olevista ihmisistä ja tarvittaessa työntekijä voi tehdä tarkentavia kysymyksiä. On tärkeää muistaa, että aikuisen tehtävänä on aktiivisesti kuunnella lasta ja antaa lapsen kertomukselle tilaa. Maailmani karttaa on hyvä tehdä aika ajoin uudelleen, jolloin mahdolliset muutokset ihmissuhteissa tulevat näkyviksi. Tällöin myös nähdään, ketkä ihmiset pysyvät lapsen ympärillä. Maailmani kartta konkretisoi lapsen tukiverkkoa sekä myös sen puutetta. Elämäni puu Elämäni puu on verkostotyyppinen askartelutehtävä pienille (4-7-vuotiaille) lapsille. Elämäni puu -lehtiöön kuuluu erilaisia hedelmätarroja (24 tarraa/puu). Tehtäessä Elämäni puuta lapsen kanssa lapselle annetaan oma Elämäni puu -paperiarkki. Puun runkoon lapsi voi kirjoittaa oman nimensä. Jos lapsi ei vielä osaa kirjoittaa, voi työntekijä toimia kirjurina. Tämän jälkeen lapselle annetaan tarranippu, jossa on erilaisia hedelmiä. Hedelmätarrojen väreillä ja muodoilla ei ole erityisempää merkitystä. Lapsi voi tosin halutessaan itse antaa merkitykset tarrojen väreille tai muodoille. Lapselle kerrotaan, että hedelmät kuvaavat lapsen elämässä olevia ihmisiä ja hän voi valita tarrat vapaasti haluamal- 18

19 laan tavalla. Yhteen hedelmään kirjoitetaan yhden henkilön nimi, jonka jälkeen lapsi voi liimata tarrat puuhu- Lopuksi lapsen kanssa keskustellaan puuhun liimatuista hedelmistä ketä henkilöitä lapsi on verkostokarttaansa valinnut? Mitä lapsi tekee näiden kanssa? Entä millaisena lapsi heidät kokee? Verkostokartta lapsen kanssa Työntekijän on hyvä muistaa muutamia asioita tehdessään verkostokarttaa lapsen kanssa: Ohjeistuksen tulee olla mahdollisimman selkeä - parasta on antaa yksi ohje kerrallaan. Vältä analysointia. Vältetään tulkintoja esim. etäisyyksistä, jos niiden merkitystä ei ole ollut tehtäväksi annossa. Eikä muutenkaan analysoida mitään irrallaan lapsen omasta kertomasta. Vältä johdattelua. Jos lapsi ei esimerkiksi halua laittaa jotain ihmistä verkostokarttaansa, niin tällöin tätä ei sinne tarvitse laittaa. Jos työntekijä johdattelee, niin lapsi voi muuttaa mielensä ja pyrkiä miellyttämään aikuista. Syvennä keskustelua lisäkysymyksillä. Esimerkiksi: Kuka laittaa ruokaa? Kenen kanssa leikit mieluiten? Kenen kanssa haluaisit olla enemmän tekemisissä? Entä vähemmän? Laita päivämäärä. Verkostokarttaan on hyvä laittaa päivämäärä, milloin se on tehty. Tällöin siihen voidaan palata myöhemmin ja miettiä, onko karttaan tullut muutoksia. Verkostokartta vanhempien kanssa Vanhempia pyydetään miettimään lapsen elämässä olevia ihmisiä ja tehdään lapsen verkosto. Jo ihan pienelle vauvallekin voidaan tehdä oma verkostokartta ketä ihmisiä on vauvan ympärillä? Tukiverkkoa kartoitettaessa pyydetään vanhempia pohtimaan lapsen näkökulmasta hänelle tärkeitä ihmissuhteita. Vanhemman kanssa työskenneltäessä voi kartoittaa myös vanhemman omaa verkostoa, jolloin esimerkiksi äidin jaksamisen tueksi voi verkostosta löytyä mahdollisia tukihenkilöitä. Kuva 1. Maailmani kartta havainnollistaa ja konkretisoi lapsen verkostoa. Pakkaukseen kuuluu karttapohjan lisäksi neljä eriväristä ja -muotoista tarraa, kutakin 60 kpl. Tarrat motivoivat lasta ja helpottavat työskentelyä. Kuva 2. Elämäni puu on verkostotyyppinen askartelutehtävä lapsille. Pakkaukseen kuuluu hedelmätarroja, jotka kuvaavat lapsen elämässä olevia ihmisiä. Lapsi saa vapaasti valita tarrat ja halutessaan itse antaa merkitykset tarrojen väreille ja muodoille. 19

20 Teksti Christine Välivaara Kuva Pihla Välivaara Valokuvat elämän peili ja kommunikaatioväline Turussa järjestettiin kesäkuussa maailman ensimmäinen kansainvälinen valokuvaterapian konferenssi, jossa valokuvaustaiteen sekä psykoterapian asiantuntijat kohtasivat ja esittelivät työtään luennoilla ja työpajoissa kaksisataapäiselle yleisölle. Seminaarin liittyen oli kymmenkunta valokuvanäyttelyä eri puolilla kaupunkia esillä. Mitä eroa on valokuvaterapialla ja terapeuttisella valokuvan käytöllä? Valokuvaterapiassa hyödynnetään valokuvaamista, perheen valokuvaalbumeita sekä toisten ottamia valokuvia syventämään ja edistämään terapiaprosessia. Valokuvat herättävät tunteita, muistikuvia, ajatuksia ja tuottavat tietoa. Valokuvaterapiaa voivat antaa vain koulutetut terapeutit. Judy Weiser, kanadalainen psykologi, taideterapeutti ja valokuvaterapian kehittäjä toteaa, että valokuvat ovat oikopolku pään sisälle. Tunteet ja mielikuvat varastoituvat ihmiseen aistikuvina, eivät sanoina. Yhtä kuvaa tarkastelemalla saattaa päästä pidemmälle kuin viikon kestävällä keskustelulla. Valokuvaa voidaan käyttää paitsi psykoterapiassa myös osana sosiaali-, terveys- tai opetusalan ammattilaisten työtä. Tällöin puhutaan terapeuttisesta valokuvan käytöstä. Tämän suuntauksen uranuurtajia ovat Jo Spence ja Rosy Martin. Tavoitteena on valokuvan ja valokuvauksen avulla synnyttää vuorovaikutusta. Työskentely voi edistää ihmisen itsetuntemusta, tukea persoonallista kasvua ja psyykkistä eheyttä sekä lisätä selviytymiskykyä. Omien valokuvien katselu, merkitykselliset kuvat ja uusien kuvien ottaminen voivat toimia terapeuttisesti, aktivoida muistia ja mieltä sekä jäsentää omaa elämäntarinaa. Valokuvatyöskentely omien elämänvarrella otettujen valokuvien kanssa voi auttaa itsensä hyväksymistä sekä vahvistaa identiteettiä. Valokuvien avulla voidaan tavoittaa sellaista mihin sanat ja muisti eivät yksin yllä. Hoitava valokuvan käyttö tulla nähdyksi ja kuulluksi Konferenssissa oli esillä monipuolisesti erilaisia tapoja hyödyntää valokuvaa. Rosy Martin kertoi, kuinka valokuva voi olla keino tehdä näkyväksi omia tarinoita. Kuvaamalla esimerkiksi uudelleen lapsuuden kuviaan voi saada kiinni unohtuneesta kokemuksesta - miltä tuntui olla lapsi. Uudelleen valokuvatessa voi myös saada tai antaa itselleen sen, mitä lapsena ei saanut esim. ison tikkarin. Samalla tapaa valokuvaamalla voi asettautua toisen kenkiin, vaikkapa kuvaamalla itseään vanhempiensa vaatteissa ( look a like -mother ) ja tavoittaa näin jotain heistä. Meksikossa valokuvaa oli käytetty surun ja kuoleman käsittelyssä perheiden kanssa parantumattomasti sairaiden lasten osastolla. Työpajoissa kuultiin ja nähtiin myös muita projekteja, joissa omaa surua, sairautta tai Valokuvat ovat mielemme jalanjälkiä, elämämme peilejä, sydämemme heijastuksia. Ne ovat pysähtyneitä hetkiä, joita voimme tarkastella tyynenä, hiljaisuudesssa vaikka ikuisuuden, jos tahdomme. Valokuvat dokumentoivat sen, mitä olemme olleet ja osoittavat samalla, minne saatamme olla matkalla, tiedämmepä sen itse tai emme. Judy Weiser (1999) PhotoTherapy Techniques traagista elämänkulkua oli käsitelty ja prosessoitu itsehoitona tai terapiassa valokuvan avulla. Valokuvaaja ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen esitteli runsaasti kansainvälistäkin huomiota saanutta Maailman ihanin tyttö - projektiaan. Savolainen on kuvannut vuodesta 1998 alkaen yhdessä Hyvösen lastenkodin kymmenen tytön kanssa. 20