LAUSUNTOPYYNNÖN KOHDE JA LAUSUNTOKIERROKSEN TOTEUTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTOPYYNNÖN KOHDE JA LAUSUNTOKIERROKSEN TOTEUTUS"

Transkriptio

1 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lausuntoyhteenveto 1(113) LAUSUNTOPYYNNÖN KOHDE JA LAUSUNTOKIERROKSEN TOTEUTUS Lausunnolla ollut hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi liittyy eduskunnalle annettuun hallituksen esitykseen HE 15/2017 vp. (maakuntauudistuksesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta). Esitysluonnos sisältää ehdotukset maakunnille valtiolta ja kunnilta siirrettäviä eräitä muita kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä ja pelastustoimen tehtäviä koskevien erityislakien muuttamiseksi. Lisäksi esitysluonnos sisältää ehdotukset Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, aluehallintovirastojen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja työ- ja elinkeinotoimistojen lakkauttamisesta, uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston viraston perustamisesta sekä ehdotuksen laiksi Ahvenamaan valtionvirastosta. Esitysluonnos on valmisteltu valtiovaraiministeriössä yhteistyössä asianomaisten ministeriöiden kanssa. Lausuntokierros toteutettiin lausuntopalvelu.fi:ssä välisenä aikana. Lausunnot pyydettiin kaikkiaan 707 taholta ja niitä saatiin yhteensä 253 kpl. Tämä lausuntoyhteenveto on koostettu hallituksen esitysluonnoksesta annetun lausuntopalauteen perusteella. Lausunnonantajaryhmittäin jaoteltuna lausunnonantajat jakautuivat seuraavasti: Lausunnonantajien Lausunnonantajaryhmä lukumäärä Kunnat, kuntayhtymät tmv. 89 Järjestöt ja yhdistykset 67 Muut valtion virastot ja toimijat 30 AVIt ja ELY-keskukset 23 Maakuntien liitot 16 Muut tahot 16 Ministeriöt 9 Puolueet 3 Summa 253 Ministeriöt 9 Puolueet 3 Muut tahot Maakuntie16 n liitot 16 AVIt ja ELYkeskukset 23 Kunnat, kuntayhty mät tmv. 89 Muut valtion virastot ja toimijat 30 Järjestöt ja yhdistykset 67

2 2(113) Sisällysluettelo OSUUS A: MAAKUNTAUUDISTUKSESSA MAAKUNNILLE SIIRTYVÄT TEHTÄVÄALAT 5 1 Terveydensuojelu, tupakkavalvonta, elintarvikevalvonta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut (HE 2.3.1) Maatalous ja maaseudun kehittäminen (HE 2.3.2) Maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden tuotantopanosten turvallisuus, laatu ja käyttö sekä kasvinterveyden valvonta (HE 2.3.3) Kalatalous ja vesitalous (HE 2.3.4) Aluekehittämisviranomaisten eräät tehtävät (HE 2.3.5) Alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu (HE 2.3.6) Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus (HE 2.3.7) Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimien järjestämisen edistäminen (HE 2.3.8) Luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen ja kulttuuriympäristön hoito (HE 2.3.9) Maastoliikennelain yleinen valvonta ja erityislupien myöntäminen liikuntarajoitteisille (HE ) Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyyn liittyvät valvontatehtävät (HE ) Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen yhteistyössä muiden maakuntien kanssa sekä liikunnan edistäminen maakunnassa alueellisen liikuntaneuvoston toiminnan kautta sekä ulkoilureittitehtävät (HE ) Vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät, alueelliset luonnonvaratehtävät ja huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta (HE ) Vesien ja merensuojelu, vesien ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu (HE ) Ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen (HE ) Alueelliset romaniasiain neuvottelukuntia ja romaniasioita koskevat tehtävät (HE ) Yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen ja kehittäminen (HE ) Saariston liikenteen suunnittelu ja järjestäminen (HE ) Maakunnan ja sen alueen kaikkien kuntien tekemällä sopimuksella maakunnan hoidettavaksi kunnissa siirretyt rakennusvalvonnan ja ympäristötoimen järjestämisen tehtävät, joiden hoitamiseen kunnat ovat osoittaneet maakunnalle rahoituksen (HE ) Maakunnan muut tehtävät (HE ) Muut huomiot maakunnille siirtyvien tehtäväalojen osalta OSUUS B: VALTION LUPA-, OHJAUS- JA VALVONTATEHTÄVIEN UUDELLEENORGANISOINTI Valtion lupa- ja valvontavirasto Luku 1 Valtion lupa - ja valvontaviraston asema ja tehtävät (1-4 ) Luku 2 Valtion lupa- ja valvontaviraston organisaatio (5 ) Luku 3 Valtion lupa- ja valvontaviraston johtaminen (6-9 )... 30

3 3(113) 4 Luku 4 Valtion lupa- ja valvontaviraston ohjaus (10-13 ) Luku 5 Sosiaali- ja terveysalan tehtävistä vastaavaa toimialaa koskevat erityissäännökset (14-19 ) Luku 6 Eräiden ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittely Valtion lupa- ja valvontavirastossa (20-23 ) Luku 7 Erinäiset säännökset (24-32 ) Valtion lupa- ja valvontavirastoa koskevat yleisperustelut ja muut huomiot Ahvenanmaan valtionvirasto Muutos- ja korjausehdotukset Ahvenanmaan valtionvirastoa koskevaan lakiehdotukseen ja sen yksityiskohtaisiin perusteluihin Ahvenanmaan valtionvirastoa koskevan lakiehdotuksen yleisperustelut ja muut huomiot OSUUS C: MAAKUNTAUUDISTUSTA JA VALTION LUPA-, OHJAUS- JA VALVONTATEHTÄVIEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVA VOIMAANPANOLAKI SEKÄ ERITYISLAKIEN MUUTOKSET Voimaanpanolaki Luku 1 Yleiset säännökset (1-3 ) Luku 2 Tehtäviä ja toimivaltaa koskevat säännökset (4-7 ) Luku 3 Henkilöstöä koskevat säännökset (8-10 ) Luku 4 Omaisuusjärjestelyt (11-26 ) Luku 5 Erinäiset säännökset (27-34 ) Muut lakiehdotukset Ulkoministeriö, 2 lakiehdotusta, luku 2.1 (lakiehdotukset 1-2) Oikeusministeriö, 32 lakiehdotusta, luku 2.2 (lakiehdotukset 1-32) Sisäministeriö, 6 lakiehdotusta, luku 1.1 (lakiehdotukset 1-3) ja luku 2.3 (lakiehdotukset 1-3) Puolustusministeriö, 2 lakiehdotusta, luku 2.4 (lakiehdotukset 1-2) Valtiovarainministeriö, 20 lakiehdotusta, luku 1.2 (lakiehdotukset 1-8) ja luku 2.5 (lakiehdotukset 1-12) Opetus- ja kulttuuriministeriö, 14 lakiehdotusta, luku 2.6 (lakiehdotukset 1-14) Maa- ja metsätalousministeriö, 72 lakiehdotusta, luku 1.3 (lakiehdotukset 1-72) Liikenne- ja viestintäministeriö, 8 lakiehdotusta, luku 1.4 (lakiehdotukset 1-8) Työ- ja elinkeinoministeriö, 28 lakiehdotusta, luku 1.5 (lakiehdotukset 1-2) ja 2.8 (lakiehdotukset 1-26) Sosiaali- ja terveysministeriö, 14 lakiehdotusta, luku 1.6 (lakiehdotukset 1-4) ja luku 2.9 (lakiehdotukset 1-10) Ympäristöministeriö, 26 lakiehdotusta, luku 1.7 (lakiehdotukset 1-8) ja luku 2.10 (lakiehdotukset 1-18) Muut huomiot Ulkoministeriön hallinnonala Oikeusministeriön hallinnonala

4 4(113) 3 Sisäministeriön hallinnonala Puolustusministeriön hallinnonala Valtiovarainministeriön hallinnonala Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Ympäristöministeriön hallinnonala Hallinnonalariippumaton yleinen palaute täytäntöönpanoa koskeviin lakiehdotuksiin Lausunnonantajat (yhteensä 253 tahoa)

5 5(113) OSUUS A: MAAKUNTAUUDISTUKSESSA MAAKUNNILLE SIIRTYVÄT TEH- TÄVÄALAT Lausunnonantajilta kysyttiin, kattavatko maakuntien tehtäväsiirtoja koskevat ehdotukset kaikki maakuntalain 6 :n mukaisten tehtäväalojen tehtävät, jotka maakunnille tulisi siirtää. 1 Terveydensuojelu, tupakkavalvonta, elintarvikevalvonta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut (HE 2.3.1) Turun, Oulun, Porvoon, Espoon, Vantaan, Kaarinan, Jyväskylän, Kuusamon kaupungit, Kittilän kunta ja SAK ry katsoivat, että tehtävää ei pitäisi siirtää maakunnalle. Porin kaupunki katsoi, että eläinlääkintää lukuun ottamatta tehtävät tulisi siirtää maakunnalle vasta myöhemmässä vaiheessa. Sen sijaan tehtävän siirtoa maakunnalle ilmoittivat kannattavansa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Elintarviketeollisuusliitto ry, Kuluttajaliitto, Päivittäistavarakauppa ry, MTK, Suomen kunnaneläinlääkäriliitto, Pohjois-Karjalan ympäristöterveys, Etelä-Pohjanmaan liitto, Keravan, Ylivieskan, Virtain ja Vaasan kaupungit, Tervon kunta, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja Suomen Hippos. 2 Maatalous ja maaseudun kehittäminen (HE 2.3.2) Kohtaan esitti kannanottoja 48 lausunnonantajaa. Kannanotoissa muun muassa korostettiin tietojärjestelmien toimivuuden ja yhteensovittamisen, sekä riittävien resurssien ja palveluverkoston merkitystä. Lisäksi tuotiin esiin maaseudun kehittämisen ja toisaalta maakunnan muun ohjelmatyön, alueiden kehittämisen ja elinkeinotoiminnan edistämisen välinen yhteys ja tarve näiden tiiviille yhteensovittamiselle. Maa- ja metsätalouustuottajain Keskusliitto MTK kannatti maaseutuhallintokokonaisuuden kokoamista maakuntiin. Sen mukaan maakunnille kuuluvat luontevasti viljelijätukikokonaisuudesta hakemusten vastaanotto ja käsittely, tuen myöntäminen ja maksaminen sekä valvontatehtävät. Myös maaseudun kehittämiseen liittyvät tehtävät voidaan MTK:n mukaan pitkälti kohdentaa maakunnille. MTK katsoi myös, että linjaus, jonka mukaan maaseutuhallinto hoidetaan siten, että alkutuotantoyrittäjät saavat tarvitsemansa hallinnon palvelut riittävän läheltä, on hyvä. MTK:n lausunnon mukaan alueellisesti kattava toimipisteverkosto tulee rakentaa nykyisten YTalueiden pohjalta, kuitenkin siten, että maaseutuhallinnon toimipisteverkoston aluerajaukset noudattavat tulevien maakuntien rajoja. Maatalouden harjoittajien toiminnan turvaamiseksi maaseutuhallinnon toimipisteverkostoa ei MTK:n mukaan voida nykyisestä karsia. Maksajavirastotehtävien osalta MTK katsoi, että tulevassa hallintomallissa tietojärjestelmät, ohjeistus ja laskennat on hyvä tehdä keskitetysti. Tämä mahdollistaa sen, että käytännöt ja tukilaskenta ovat lähtökohtaisesti samankaltaisia. Muutoksessa on kuitenkin varmistettava, että maaseutuvirastossa on riittävä viljelijälähtöinen osaaminen sekä asiakaslähtöinen toimintamalli. MTK kiinnitti huomiota siihen, että metsätalouden edistäminen on jätetty pois maakuntien tehtävistä ja totesi, että metsään liittyvillä elinkeinoilla on suuressa osista maakunnista keskeinen ja kasvava rooli. MTK katsoi, että uudistuksessa on syytä varmistaa, että metsätalouden edistäminen saa vahvan aseman maakunnissa. MTK korosti, että valtakunnallisessa ja maakunnallisessa

6 6(113) valmistelutyössä on huolehdittava, että metsätalouden edistämis- ja viranomaistehtävien hoituminen jokaisessa maakunnassa varmistetaan riippumatta siitä, kuuluvatko tehtävät jatkossa itsenäiselle Suomen metsäkeskukselle vai jokaiselle maakunnalle itselleen. SAK totesi, että maksajavirastolla on oltava sellainen hallintorakenne ja sisäisen valvonnan järjestelmät, jotka täyttävät delegoidun maksajavirastoasetuksen mukaiset perusteet. SAK suhtautui epäilevästi maksatusten sujumiseen jatkossa ilman viiveitä kun maksajavirastotehtävät siirretään maakunnille. 3 Maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden tuotantopanosten turvallisuus, laatu ja käyttö sekä kasvinterveyden valvonta (HE 2.3.3) Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) katsoi lausunnossaan, että siinä tapauksessa että maakuntalain (HE 15/2017) 79 :n säännös tulkittaisiin informatiiviseksi eikä velvoittavaksi, kasvinterveyslaissa ja taimiaineistolaissa tulisi säätää, että näiden lakien mukaisten päätösten tulee olla viranhaltijapäätöksiä. Evira totesi, että päätöksiä annetaan joko tarkastuksen yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen ja päätöksillä on tarkoitus estää mahdollisten vaatimukset täyttämättömien kasvien ja kasvituotteiden leviäminen laajemmalle toimitusketjussa, jotta niistä mahdollisesti aiheutuvat ongelmat ja vahingot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Päätökset ovat Eviran mukaan julkisen vallan käyttöä sisältäviä oikeusharkintaisia päätöksiä. Päätöksenteon delegointi yksittäisille virkamiehille ja mahdollisimman lähelle käytännön tasoa olisi Eviran mukaan tarkoituksenmukainen ratkaisu päätöksenteon kiireellisyys ja merkittävyys huomioon ottaen. Evira totesi lausunnossaan, että sen tulee periä maksu maakunnilta maksullisten tarkastusten yhteydessä otettavien näytteiden analysoinnista. Evira voi tarjota analyysipalveluja maakunnille maksullisina suoritteina, jolloin maakunta puolestaan laskuttaisi tarkastus- ja analyysipalvelut toimijoilta. Jos maksullisia tarkastuksia tekisivät sekä Eviran että maakuntien tarkastajat, tämä voisi Eviran mukaan johtaa toisistaan poikkeavaan hinnoitteluun riippuen siitä, mikä taho tarkastukset tekee. Evira esitti lausunnossaan, että selkeintä olisi, että kaikki näytteet analysoitaisiin Evirassa, jotta Evira voi vastata mahdollisimman tehokkaasti sille asetetusta tehtävästä huolehtia kasvinterveyden valvonnasta ja sen järjestämisestä koko maan alueella. Tämä edellyttäisi Eviran mukaan erillistä säännöstä analyysien mahdollisesta maksuttomuudesta tai alennetusta maksusta. Kaakkois-Suomen ELY-keskus esitti lausunnossaan, että myös kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain ja taimiaineistolain mukaisten torjuntapäätösten tekeminen tulisi keskittää Eviraan. Näin sama viranomaistaho vastaisi sekä torjuntapäätösten tekemisestä että näistä päätöksistä aiheutuvien korvausten maksamisesta. Järjestely edistäisi ELY-keskuksen mukaan valtakunnallisesti yhdenmukaisen linjan muodostumista torjuntapäätösten ja korvausten osalta. 4 Kalatalous ja vesitalous (HE 2.3.4) Lausunnonantajat katsoivat, että kalatalouden ja vesitalouden tehtävät on perusteltua siirtää ehdotetulla tavalla maakunnille. Metsäteollisuus ry esitti, että maakunnan tehtävä valvoa yleistä kalatalousetua siirrettäisiin kuitenkin osaksi Valtion lupa- ja valvontaviraston yleisen edun valvontaa, koska maakunnan oikeus lausua ja valittaa massa- ja paperiteollisuuden ympäristöluvista aiheuttaisi paljon hallinnollista taakkaa ja olisi vastoin hallitusohjelman tavoitetta minimoida viranomaisten keskinäisiä valituksia.

7 7(113) Lausunnonantajat pitivät tärkeänä, että maakunnat järjestävät kalatalouden ja vesitalouden tehtävien hoidon tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina. Kalatalouden keskusliitto, Suomen Kalankasvattajaliitto ja Kalateollisuusyhdistys katsoivat, että maakuntien tulisi järjestää kalataloustehtävien hoito samalla tavalla kuin nykyisin kolmen ELY-keskuksen mallissa. Osa lausunnonantajista esitti huolensa siitä, että kala- ja vesitaloustehtävien keskittäminen voisi vaarantaa kalataloudellisen päätöksenteon riippumattomuuden. 5 Aluekehittämisviranomaisten eräät tehtävät (HE 2.3.5) Eräät kunnat (Iisalmi, Kouvola, Orimattila, Parkano) katsoivat lausunnoissaan, että tulevaisuudessa kunnilla ja maakunnilla on yhteisiä intressejä alueiden kehittämiseen, minkä johdosta kunnat tulee ottaa mukaan maakuntien johdolla edistettävään alueiden kehittämiseen, siihen liittyvään yhteistyöhön. Eräät lausunnonantajata (Joensuu, Heinävesi, Etelä- Karjalan liitto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto) totesivat, että maakunnan aluekehitystehtävissä tulee varmistaa kehittämistoimien sekä rahoituspalveluiden integraatio yritys- ja kehittämisrahoituksessa maakuntiin sekä yhteys kuntien elinvoimapalveluihin. EU:n rakennerahasto- ja muiden EU -tukien nykyisin maakuntien liitoissa ja ELY-keskuksissa hoidettavien tehtävien osalta on huolehdittava, että kaikilla maakunnilla on välittävän viranomaisen tehtävä. Maakunnat voivat sopia itse, jos haluavat hoitaa tehtäviä muiden maakuntien kanssa. Espoo, Oulu, Tampere ja Vantaa katsoivat, että kaupunkiseutujen ja ministeriöiden suora sopimuskumppanuus on ollut keskeinen elementti elinkeinopolitiikan ja aluekehittämisen vahvistamisessa. Suurille kaupungeille on tärkeää, että suora neuvottelumenettely toimii myös jatkossa. Lakiesityksessä tulee tuoda selkeämmin esiin suurten kaupunkien ja niiden omien toimien ja verkostojen roolia ja suoraa sopimista valtion kanssa aluekehitykseen liittyen. Etelä-Karjalan liitto katsoi, että ministeriöiden kanssa käytävin neuvotteluihin olisi hyvä sisällyttää mukaan myös opetus- ja kulttuuriministeriö tehtävineen, koska maakunnalla tulisi olla mahdollisuus olla mukana keskusteluissa mm. OKM:n ja Taiken rahoituksen kohdentamiseen liittyen. Maakunnat voisivat näin nostaa esimerkiksi niille tärkeitä maakunnan vahvuuksia ja esimerkiksi kulttuurimatkailun kehittämistä. 6 Alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu (HE 2.3.6) Eräät lausunnonantajat (Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät ry, SAK ry, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ry) katsoivat, että koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu tarvitsee valtakunnallista koordinaatiota. 7 Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus (HE 2.3.7) Kuntaliitto ja useat kunnat katsoivat lausunnoissaan, että maakuntakaavoituksen siirtyminen kuntien muodostamilta maakunnan liitoilta itsehallinnollisille maakunnille aiheuttaa tarpeen tarkastella maankäyttö- ja rakennuslain kaavajärjestelmää ja eri kaavatasojen suhdetta laajemmin kuin ehdotuksessa on tehty. Maakuntakaavoituksen tulisi jatkossa keskittyä selvemmin ja strategisemmin aluerakenteen kannalta keskeisiin kysymyksiin, minkä tulisi näkyä maakuntakaavan tarkoitusta ja sisältöä koskevissa pykälissä. Em. lausunnonantajat ja eräät rakennusalan järjestöt

8 8(113) ehdottivat täsmennystä maakunnan suunnittelun tehtäviä koskevaan pykälään, jotta toimijoiden tehtävät määriteltäisiin laissa riittävän tarkkarajaisesti. Eräät kunnat katsoivat, että maakuntakaavoituksen mekaaninen siirtäminen itsehallinnolliselle maakunnalle ei ole hyväksyttävää. Koska maakuntauudistuksessa maakuntien liitot lakkaavat, ei ole enää olemassa tarkoituksenmukaista tahoa nykyisenlaisen ohjausvaikutukseltaan sitovan maakuntakaavan laatimiseksi. Lähes kaikissa maakuntien liittojen ja ELY-keskusten lausunnoissa kritisoitiin maakuntakaavan toteuttamisen edistämisvelvollisuuden poistamista. Sen sijaan asiasta lausuneet kunnat kannattivat edistämisvelvollisuuden poistoa. Liikenne- ja viestintäministeriö totesi, että kaavoitus on maakunnan merkittävä tehtävä ja se tulisi yhteen sovittaa liikennejärjestelmäsuunnittelun kanssa. Oulun ja Tampereen kaupungit ehdottivat, että kaupunkiseutujen liikennejärjestelmäsuunnitelmat (osa MAL sopimusta) on kirjattava maakuntalakiin niin, että ne otettaisiin suoraan huomioon maakunnan suunnitelmissa ja laajemmissa liikennejärjestelmäsuunnitelmissa. Näin vältyttäisiin päällekkäiseltä työltä. Uudenmaan liitto katsoi, että maakunnan tulee olla sopijaosapuoli Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa. Näin Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusmenettely voidaan kytkeä maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen alueidenkäytön suunnittelujärjestelmään ja maakunnan näkemykseen perustuvaan maakuntakaavaan, jonka kautta valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet välittyvät yksityiskohtaisempaan suunnitteluun. Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto katsoi, että maakunnallisen pelastustoimen ja kunnan yhteistyö tulee järjestää siten, että kaavoituksen turvallisuusvaikutukset tulevat tarkoituksenmukaisella laajuudella huomioiduksi kaavatasosta riippumatta. Kaavoituksessa otetaan aina kantaa turvallisuuteen. Mitä varhaisemmassa vaiheessa pelastusviranomaisten asiantuntemusta kaavoitusprosessissa hyödynnetään, sitä varmemmin kaavoituksessa vältytään vakavilta ja vuosikymmeniä kestäviltä ongelmilta. 8 Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimien järjestämisen edistäminen (HE 2.3.8) Kuntaliitto, useat kunnat ja eräät muut lausunnonantajat puolsivat tehtävien siirtoa ELYkeskuksilta konsultoivan roolin mukaisena. Kahdeksan ELY-keskusta totesi jäävän epäselväksi, miten yleinen kuntien maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuva alueidenkäytön toimen valvonta on järjestetty ja miten se toteutuu. Kolme ELY-keskusta ja kolme maakuntien liittoa sekä eräät muut lausunnonantajat vastustivat nykyisestä kuntakaavoituksen valvonnasta luopumista. Suurin osa ELY-keskuksista katsoi valvonnasta luopumisen edellyttävän tarkempaa vaikutusten arviointia. Neljä maakuntien liittoa piti edistämistehtävää koskevaa maankäyttö- ja rakennuslain 19 :ää epämääräisenä ja toivoi, että sitä tarkennettaisiin pykäläperusteluja vastaavasti joko laissa tai asetuksessa. Yksi maakunnan liitto ehdotti, että edistämisen osalta laissa tai asetuksessa määriteltäisiin jonkinlaisia vähimmäisvaatimuksia maakunnan palvelutasolle. Kaksi maakuntien liittoa piti maakunnan ja kunnan tehtävänjakoa tarkoituksenmukaisena ja katsoi, että edistämistehtävän siirtäminen maakuntiin voi vähentää viranomaistehtävien päällekkäisyyttä.

9 9(113) Kuntaliitto ja osa kunnista piti tärkeänä täsmentää, ettei maakunnille tule valitusoikeutta kaikista kuntien kaava- ja rakennusjärjestyspäätöksistä, vaan että valitusoikeus rajoittuu siihen, noudattaako kunnan päätös maakuntakaavaa. Osa kunnista halusi rajata maakunnan valitusoikeutta kunnan kaava- ja rakennusjärjestyspäätöksistä. Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto katsoi, että pelastustoimen ja rakennusvalvonnan vahva yhteistyö tulee säilyttää ja sitä tulee edelleen kehittää. 9 Luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen ja kulttuuriympäristön hoito (HE 2.3.9) Luonnonsuojelutehtäviä koskevissa lausunnoissa nousi esiin yhteistyön merkitys kuntien, maakuntien ja valtion viranomaisen kesken. Lausunnoissa tuotiin esille, että niukkojen resurssien tehokas hyödyntäminen edellyttäisi, että luonnonsuojelua edistettäisiin entistä vahvemmin maakuntien, Valtion lupa- ja valvontaviraston ja kuntien yhteistyönä kunkin asiantuntijuutta hyödyntäen. Hyvien ja toimivien yhteistyömuotojen kehittäminen nähtiin tärkeänä. Kuntaliitto huomautti, että luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen edellyttää, että kunnille annetaan asiantuntijatukea luonnonsuojelutehtävissä. Valtaosalla lausunnonantajista ei ollut huomauttamista lakiehdotuksen mukaisten luonnonsuojelutehtävien yksityiskohdista. Useissa lausunnoissa tuotiin kuitenkin esille tarve edelleen selkiyttää maakunnan ja valtion rooleja ja tehtäväjakoa luonnonsuojelun osalta. Erityisesti ELYkeskusten lausunnoissa esitettiin, että luonnonsuojelulakiin tulisi lisätä tarkempi kuvaus maakuntien vastuulla olevista tehtävistä. Lausunnoissa muun muassa katsottiin, että luonnon monimuotoisuuden edistämistehtävä tulisi kirjata luonnonsuojelulakiin vastaavalla tavalla kuin se on todettu maakuntalaissa. Maakunnan tehtävien tarkempi määrittely laissa nähtiin tärkeänä mm. siksi, että maakunta pystyisi organisoimaan luonnonsuojelutehtävien hoitamisen ja turvaamaan sille riittävät resurssit. Myös useat maakuntien liitot toivat esiin tarpeen yhteystyön varmistamiselle ja valtion ja maakunnan tehtävien työnjaon täsmentämiselle. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan maakunnan tärkeimmät luonnonsuojelutehtävät, kuten luonnonsuojelun vapaaehtoinen toteuttaminen, maatalous- ja metsäluonnon monimuotoisuuden edistäminen ja laji- ja luontotyyppisuojelu, tulisi kirjata laissa näkyviin. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto katsoi, että koska maakuntauudistuksessa nykyisin joko suoraan tai välillisesti lakisääteisiksi katsotuista luonnonsuojelun tehtävistä puolet on osoitettu maakunnille, tulisi näiden tehtävien vastuun näkyä myös lainsäädännön tasolla. Keski-Pohjanmaan liiton mukaan luonnonsuojelutehtävä tulee hoitaa tiiviissä yhteistyössä Valtion lupa- ja valvontaviraston kanssa. Uudenmaan liitto katsoi, että ELYkeskusten ja maakuntien liittojen luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämistä ja kulttuuriympäristön hoitoa koskevien tehtävien yhdistäminen voi vahvistaa luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämisen sekä kulttuuriympäristöjen hoidon ja vaalimisen edellytyksiä. Elinkeinoelämän etujärjestöt eivät esittäneet yksityiskohtaisia huomioita tai kritiikkiä esityksen mu-kaisesta luonnonsuojelun tehtävien jaosta. Tuotiin yleisesti esiin, että valtion lupa- ja valvontavi-ranomaisen mahdollisuudet lupaharkintaan, jossa yleisen edun näkökohdat otetaan kattavasti huo-mioon, parantuvat, sillä nykyisten ELY-keskusten ympäristö- ja luonnonsuojelun osaaminen on suoraan käytettävissä lupaharkinnan tukena virastojen yhdistyessä.

10 10(113) Ministeriöistä maa- ja metsätalousministeriö esitti ehdotuksesta poiketen kaikkien ELYkeskusten ympäristötehtävien ja etenkin luonnonsuojelutehtävien järjestämistä maakunnan hoidettavaksi. Erityisesti METSO-ohjelmaan liittyvien tehtävien osoittaminen maakunnan vastuulle nähtiin tärkeänä, mikä tuotiin esille myös Suomen Metsäkeskuksen lausunnossa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto piti riittämättömänä sitä, että maakunnat saisivat hoidettavakseen vain tarkemmin määrittelemättömiä luonnonsuojeluun liittyviä edistämistehtäviä. Suomen luonnonsuojeluliitto suhtautui jossain määrin kriittisesti siihen, että ehdotuksessa on tarkoitus siirtää osa luonnonsuojelutehtävistä maakunnille. Luonnonsuojeluliiton mukaan erityisesti luonnonsuojelun oikeusharkintaisten tehtävien ja velvoitteiden hoitaminen edellyttää valtakunnallista, asiantuntevaa ja keskitettyä päätöksentekoa, mihin Valtion lupa- ja valvontavirasto antaa hyvät mahdollisuudet. Eräissä lausunnoissa katsottiin myös, että luonnonsuojelun muiden kuin viranomaistehtävien siirto maakuntiin voi johtaa pirstoutumiseen ja erilaisiin käytäntöihin eri puolilla maata. Samoin todettiin, että yhden viranomaisen tehtävien ja niukkojen resurssien jakaminen kahdelle viranomaiselle ei olisi omiaan sujuvoittamaan ja tehostamaan viranomaistoimintaa. Kulttuuriympäristön hoidon osalta lausuntopalaute liittyi sekä maankäyttö- ja rakennuslakiin että rakennusperinnön suojelusta annettuun lakiin esitettyihin muutoksiin. (Rakennusperinnön suojelusta annettuun lakiin liittyvä palaute on käsitelty pääpiirteissään jäljempänä C kohdassa: Muut ehdotukset, alakohdassa 11 Ym-päristöministeriön ehdotukset). Maankäyttö- ja rakennuslain osalta useat ELY-keskukset, Museovirasto ja kolme maakuntien liittoa esittivät, että purkamislupahakemuksesta pitäisi tiedottaa kunnanhallituksen ja Valtion lupa- ja valvontaviraston ohella maakuntaa. Eräät kaupungit ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto puolestaan esittivät säännöstä poistettavaksi. Suomen Arkkitehtiliitto esitti säännökseen lisäyksiä. 10 Maastoliikennelain yleinen valvonta ja erityislupien myöntäminen liikuntarajoitteisille (HE ) Eräissä lausunnoissa esitettiin maastoliikennelain mukaisten tehtävien keskittämistä kokonaistehokkuuden, riittävän osaamisen sekä kansalaisten ja yritysten yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi. Lisäksi maakunnalle esitetettävän maastoliikenteen yleisen valvontatehtävän sisältöä sekä kunnan ja maakunnan rooleja maastoliikenteen valvonnassa toivottiin avattavan esityksen perusteluissa tarkemmin. 11 Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyyn liittyvät valvontatehtävät (HE ) Vaasan kaupunki ja Päivittäistavarakauppa ry toteavat muutoksen teknisen luonteen (tehtävät siirtyvät sellaisenaan kuntien pelastusviranomaiselta maakuntien pelastusviranomaiselle) ja pitävät tärkeänä, että pelastusviranomaisen ja Tukesin hyvä yhteistyö jatkuu. 12 Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen yhteistyössä muiden maakuntien kanssa sekä liikunnan edistäminen maakunnassa alueellisen liikuntaneuvoston toiminnan kautta sekä ulkoilureittitehtävät (HE ) Eräät lausunnonantajat (Pohjois-Karjalan maakunta, Joensuun kaupunki, Heinäveden kunta ja Varsinais-Suomen ELY-keskus) esittivät, että alueelliset liikuntaneuvostot olisi asetettava maa-

11 11(113) kunnallisesti ja että opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi osoittaa maakuntien käyttöön vuosittain liikunnan alueilla hoidettaviin tehtäviin määrärahat. 13 Vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät, alueelliset luonnonvaratehtävät ja huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta (HE ) Eräät lausunnonantajat (Hankasalmi, Kuunupyy, Oulu, Vaasa, Suomen Vesilaitosyhdistys ry) katsoivat, että on syytä olla yleisesti huolissaan valtiolta maakuntiin siirtyvien tehtävien resursoinnista. Resurssit jakautuvat tällä hetkellä väestömäärään suhteutettuna epätasaisesti. Osana vesitalouden tehtäviä maakunnille siirtyisivät yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaiset tulvariskien hallinnan, patoturvallisuuden ja vesihuollon turvaamisen tehtävät. Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa maakuntien riittävä resursointi nimenomaisesti vesitaloustehtävien ja erityisesti vesihuollon asiantuntemuksen osalta sekä yhteydenpito kuntiin, jotka vesihuollossa toimivat jatkossakin palvelujen järjestäjinä. Riittäviin resursseihin on vakava syy panostaa myös yhteiskunnallisen turvallisuuden ja valmiustehtävien näkökulmasta. Joensuun kaupunki katsoi, että vesihuolto on osa kuntien vastuulla olevan rakennetun ympäristön palvelukokonaisuutta ja vesihuollon järjestämisvastuu tulee olla jatkossakin kunnalla. Vesihuollon suunnittelutehtävää ei tule antaa maakunnille. Kyse ei ole tehtävän siirrosta, vesihuollon suunnittelu ei ole nykyisin ELY-keskuksen tehtävä. Vesilain valvontatehtävät soveltuvat parhaiten maakuntien vastuulle osana vesiasioiden kokonaisuutta. Pohjanmaan liitto huomautti lausunnossaan, että vesirakenteiden ja velvoitteiden osalta merkille pantavaa on myös se, että Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osalta erityisperusteena on Kyrönjoen erityissuojelulaki, jonka mukaiset rakenteet ja velvoitteet siirtyvät maakuntien vastuulle. Kyrönjoen osuus vesistörakenteiden ylläpidosta ja velvoitteista on vuosittain runsaat miljoona euroa. On tärkeää, että edellä mainitsemamme erityisperusteet otetaan huomioon myös uudessa lainsäädännössä. 14 Vesien ja merensuojelu, vesien ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu (HE ) Osassa vesien- ja merenhoidon järjestämisestä annetuista lausunnoista korostettiin, että tehtävien hoitaminen edellyttää laajaa yhteistyötä vesienhoitoalueittain sekä lisäksi maakunnan sisäistä yhteistyötä eri intressitahojen ja viranomaisorganisaatioiden kanssa. Kuntia ja maakuntia edustavat tahot kuitenkin vastustivat maakuntien yhteistyöstä säätämistä. Luonnonsuojelujärjestöt vastustivat tehtävien siirtoa valtiolta maakunnille ja eräässä lausunnossa katsottiin myös, että vaikutusten arviointi on tältä osin puutteellinen. Useissa lausunnoissa tuotiin esille, että maakunnissa on huolehdittava riittävistä osaamisesta ja resursseista tehtävien asianmukaiseksi hoitamiseksi. 15 Ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen (HE ) Lausuntopalautteen mukaan uudistuksen täytäntöönpanossa tulisi huolehtia, että maakuntien, tutkimuslaitosten ja yritysten tiivis yhteistyö jatkuu ja vahvistuu. Tiedon saaminen tulisi olla kustannustehokasta ja monipuolisesti toteutettua.

12 12(113) Ympäristöjärjestöjen palautteissa esitettiin, että ympäristökasvatuksen ja -tietouden edistäminen on turvattava maakuntauudistuksessa. Lausunnonantajien mukaan oleellista on tukea kasvatusja koulutusinstituutioissa toteutettavaa ympäristökasvatusta ja ympäristötietoisuuden parantamista. Lisäksi maakuntien tukea tarvitaan kansalaisten ympäristövastuullisuuden sekä yritysten ympäristöjärjestelmätyön edistämiseen. Ympäristökasvatushankkeiden koordinoinnista ja riittävistä resursseista tulisi huolehtia koko Suomessa, jottei jo valmiiksi pieniä resursseja pirstota jokaiseen maakuntaan. Maakuntien tehtävänä nähdään alueellisten ympäristökasvatuksen ja ympäristötietoisuuden ja niiden yhteistyöryhmien ylläpito ja tukeminen. Maakuntien liittojen ja ELY-keskusten näkemysten mukaan ympäristötiedon tuottamisessa ja tietouden parantamisessa on tarpeen selvittää ja määritellä Suomen ympäristökeskuksen, maakuntien ja Valtion lupa- ja valvontaviraston keskinäiset roolit selkeämmin. Maakuntien olisi luontevaa tuottaa ympäristötietoa osana muuta maakunnan tilaa ja kehitystä koskevaa tiedon tuotantoa. Seurantatietojen tulee olla myös maakuntien käytettävissä. Kuntien lausunnoissa esitettiin, että ympäristötiedon tuottaminen on ymmärretty varsin suppeasti, valistuksen lisäksi tiedon tuottamiseen voitaisiin lukea kuntien ilmasto- ja energiatehokkuustyön koordinointi ja neuvonta, missä maakunnalla voisi olla keskeinen rooli. 16 Alueelliset romaniasiain neuvottelukuntia ja romaniasioita koskevat tehtävät (HE ) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä katsoi, että tehtävän järjestämisvastuun siirto maakunnalle on perusteltua ja tulisi maakunnallisesti organisoida siten, että paikallinen ja alueellinen yhteistoiminta mahdollistuvat jatkossa. Todellista yhteistoiminnan etua voidaan saavuttaa yhteen sovittamalla kyseessä oleva tehtävä esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen liittyvien maakunnan tehtävien kanssa 17 Yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen ja kehittäminen (HE ) Useat lausunnonantajat (Kansaneläkelaitos, Etelä-Pohjanmaan liitto, Lapin liitto, Pohjanmaan liitto, Pohjois-Savon liitto, Satakuntaliitto, Alavuden kaupunki, Jämsän kaupunki, Oulun kaupunki, Tampereen kaupunki, Vaasan kaupunki, Kuntaliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK r.y.) katsoivat, että yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen ja kehittäminen soveltuu maakunnan tehtäviin. Parkanon kaupungin lausunnon mukaan maakuntien tulee sopia kuntien kanssa yhteispalveluiden kehittämisestä, ja sen tulee vaikuttaa ns. kasvupalvelujen paikallispalvelujen turvaamisen lisäksi myös mm. Kelan ja poliisin palvelujen saatavuuden parantamiseen. Eräät lausunnonantajat (Maanmittauslaitos, Pohjois-Savon liitto, Oulun kaupunki, Tampereen kaupunki) katsoivat, että uudistuksen yhteydessä tulisi selvittää mahdollisuudet kehittää yhteispalvelun alueellista käyttöä kuntien ja tulevien maakuntien kesken. Asiakaspalveluorganisaatiota tulisi kehittää kokonaisuutena niissä palveluissa, jotka ovat summaarisia tai toimintaperiaatteiltaan yhteneväisiä. Kehittämisessä tulisi huomioida myös digitalisaation antamat mahdollisuudet. Hollolan kunta kannattaan esitystä. Yhteispalvelulain keskeisiä periaatteita on, että asiakkaat saavat palvelut läheltä ja yhdeltä luukulta. Kaikki asiakkaat eivät käytä sähköisiä palveluja,

13 13(113) joten asiointipisteet ovat jatkossakin tarpeellisia. Tasapuolisuuden ja yhdenvertaisuuden vuoksi asiointipisteitä on oltava riittävästi eli palvelujen tasa-arvoinen saatavuus ja saavutettavuus on turvattava. Enligt Kronoby kommuns utlåtande är det viktigt att den statliga servicen inte försvinner enbart till landskapscentren. I så fall blir avståndet för långt för många människor. Samhället är inte heller ännu så digitaliserat att staten kunde avstå från regional service och den servicen behövs också på mindre orter. Eräät lausunnonantajat (Etelä-Savon maakuntaliitto, Pohjanmaan liitto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Hankasalmen kunta, Joensuun kaupunki, Heinäveden kunta) toivat esille, että valtion palveluiden alueellinen saatavuus ja saavutettavuus on käytännössä toteuduttava, siksi valtion toimijoilla tulee olla riittävät kannusteet lainsäädännöllisesti olla niiden toteuttamisessa mukana. Yhteispalvelujen kehittämisen pitää perustua todellisiin tarpeisiin ja tehtävästä aiheutuviin todellisiin kustannuksiin. Erityisesti yhteispalvelujen rahoituksen toteutuminen on ollut kuntakentän näkökulmasta esteenä yhteispalveluverkoston kehittämiseksi. Keravan kaupunki totesi, että kunnilla on nykyisin kattava yhteispalvelupisteiden verkosto. Tätä verkostoa tulisi ylläpitää ja voimistaa ohjaamalla maakuntien asiakaspalvelutehtäviä kuntien yhteispalvelupisteiden hoidettaviksi. Etelä-Karjalan liiton lausunnon mukaan yhteispalvelurekisteristerin ylläpidosta aiheutuvat kustannukset tulee varata maakuntien rahoitukseen, koska kysymys on uudesta tehtävästä. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry katsoi, että yhteispalvelupisteissä olisi oltava mukana kaikki oleelliset viranomaistoimijat ja palveluita voitaisiin täydentää myös järjestöjen ja yritysten kanssa tehtävin sopimuksin. Tavoite saada jokaiseen maakuntaan yhtenäinen yhteispisteiden toimintamalli edistää asukkaiden tasa-arvoista kohtelua. 18 Saariston liikenteen suunnittelu ja järjestäminen (HE ) Turun, Oulun, Kaarinan ja Tampereen kaupungit, sekä Varsinais-Suomen liitto lausuivat, että vastuu koko maan yhteysalusliikenteen järjestämisestä tulisi osoittaa Varsinais-Suomen maakunnalle. SAK ry ja Lounais-Suomen AVI puolestaan ehdottivat tehtävää Liikennevirastolle. SANK sen sijaan säilyttäisi vastuun sekä valtiolla että maakunnilla. Edellä mainitun lisäksi korostettiin, että lain 5.3 :ssä valtion tulee varata vuosittain talousarviossa riittävä rahoitus maakunnan määrittelemän saaristoliikenteen palvelutason toteuttamiselle. Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, KEHA-keskus, Etelä-Pohjanmaan ELY, Lapin ELY, Hämeen ELY, Varsinais-Suomen ELY, Keski-Suomen ELY, Uudenmaan ELY ja Pohjois-Pohjanmaan ELY huomauttivat, että lain 12 :ssä säädetty avustuksiin liittyvä tehtävä tulisi olla maakunnalla eikä Valtion lupa- ja valvontavirastolla. KEHA-keskus esittää tästä poiketen, että tehtäviä hoitaisi talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (pakottava säännös) tai voisi hoitaa maakunnan ohella talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (sopimismekanismi).

14 14(113) 19 Maakunnan ja sen alueen kaikkien kuntien tekemällä sopimuksella maakunnan hoidettavaksi kunnissa siirretyt rakennusvalvonnan ja ympäristötoimen järjestämisen tehtävät, joiden hoitamiseen kunnat ovat osoittaneet maakunnalle rahoituksen (HE ) Maakuntalakiesityksen 6 :n 2 momentin 4 kohdan mukaan rakennusvalvonnan ja ympäristötoimen tehtävien siirto voidaan tehdä vain jos kaikki maakunnan kunnat niin haluavat ja osoittavat tähän rahoituksen. Kuntaliitto ja useat kunnat pitivät edellytystä kaikkien alueen kuntien mukana olosta liian tiukkana. Lausunnonantajart katsoivat, että tulisi mahdollistaa esimerkiksi vain osan alueen kuntien mahdollisuus siirtää tehtävänsä maakunnan vastuulle. Osa kunnista lausui, että maakuntalain ja tehtäviä koskevien erityislakien tulisi mahdollistaa laajemmin kuntien ja maakuntien yhteistyö. Toisaalta osa kunnista katsoi, että rakennusvalvontaa ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä ei ole tarvetta siirtää maakunnan tehtäväksi. Nämä lausunnonantajat pitivät lähtökohtaisesti tärkeänä säilyttää rakennusvalvonnan ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät kunnan hoidettavana. Korkein hallinto-oikeus huomautti, että tehtävien keskittäminen maakunnalle voi joissain tilanteissa olla läheisyysperiaatteen vastaista ja heikentää mahdollisuuksia paikallisen asiantuntemuksen hyödyntämiseen. Maakuntalakiehdotukseen tai nyt lausunnoilla olevaan esitysluonnokseen ei kuitenkaan tältä osin sisälly mitään sääntelyehdotusta siltä osin, mitä edellytyksiä tehtävien siirrolle esimerkiksi käytettävissä olevien voimavarojen ja asiantuntemuksen tai toimipisteiden sijoittumisen osalta tulisi asettaa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan lailla tulisi varmistaa, että rakennus- ja ympäristövalvonnan viranomaistehtävistä myös maakunnissa tulisi huolehtimaan monijäseninen toimielin eikä yksittäinen viranhaltija. Hankasalmi, Heinävesi, Joensuu, Kruunupyy, Vaasa, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pohjois- Savon liitto katsoivat, että maakuntalain ja tehtäviä koskevien erityislakien tulisi laajemmin mahdollistaa kuntien ja maakuntien yhteistyö. Edellytys, jonka mukaan kaikkien kuntien on oltava mukana tehtävien siirrossa, on liian tiukka. Tehtävien siirron tulisi olla mahdollinen myös yksittäisten kuntien tai kuntaryhmien kanssa. Orimattilan ja Iisalmen kaupungit sekä Uudenmaan liitto katsoivat, että esitetty rakennusvalvonnan tehtävien siirto maakunnalle ei ole kannatettava vaihtoehto. Parkanon ja Virtain kaupungit katsoivat, että on hyvä, että lakiesityksessä sopimuksellisuus lähtee siitä, että se edellyttää kaikkien kuntien yhteneviä päätöksiä sopimuksen tekemisestä. 20 Maakunnan muut tehtävät (HE ) Eräät lausunnonantajajat (mm. Lahden kaupunki, Orimattilan kaupunki, Parkanon kaupunki, Päijä-Hämeen liitto, Satakuntaliitto) katsoivat, että maakunnan tehtävät tulee rajata mahdollisimman tarkasti ja yksiselitteisesti, kuntien yleistä toimivaltaa kunnioittaen. Myös päällekkäisyydet kuntien tehtävien kanssa tulee karsia. Usean lausunnonantajan (mm.satakuntaliitto, Joensuun kaupunki ja Kuntaliitto) mukaan maakuntien tehtäviä koskevalla erityislainsäädännöllä ei tule rajoittaa maakuntien itsehallintoa. Lainsäädäntöön ei tule sisällyttää säännöksiä, jotka antaisivat valtioneuvostolle ja ministeriöille toimivaltaa hallinnollisilla päätöksillä puuttua maakuntien tekemiin ratkaisuihin.

15 15(113) Eräät kunnat ja useat maakuntien liitot (Heinäveden kunta, Joensuun kaupunki, Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Pohjanmaan liitto, Etelä-Savon maakuntaliitto, Lapin liitto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pohjois-Savon liitto, Uudenmaan liitto) totesivat lausunnoissaan (maakuntalaki 6 2 mom. 5 kohta), että aktiivinen vaikuttaminen EU-edunvalvonnassa, alueiden rajat ylittävässä yhteistyössä ja eurooppalaisessa aluepolitiikassa ovat luontaisia tehtäviä maakunnille. Eurooppalainen yhteistyö on alueiden välistä yhteistyötä, jolloin maakunta on luonteva toimija EUkentällä. Ilman resursseja ei kansainvälistä yhteistyötä, edunvalvontaa ja kehittämistä voi tehdä. Jos maakunnilla ei ole vahvaa mandaattia EU- ja kansainvälisissä asioissa, erityisesti pienemmät kunnat joutuvat haastavaan tilanteeseen, koska niiden resurssit eivät välttämättä riitä kansainväliseen yhteistyöhön. 21 Muut huomiot maakunnille siirtyvien tehtäväalojen osalta Lahden kaupunki totesi lausunnossaan, että kokonaisuutena maakuntauudistus jättää huomiotta suurten kaupunkien aseman kansantalouden kasvun vetureina, strategisina toimijoina ja kehittämistoimien rahoittajina. Esitysluonnos uhkaa monin osin johtaa toimivaltaepäselvyyksiin ja päällekkäisyyteen kuntien yleisen toimivallan kanssa. Erityisesti työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan osalta uudistusehdotukset ovat vakavasti keskeneräisiä, ja ehdotetun mukaisesti toteutettuna merkitsisi sellaisia epävarmuuksia vastuunjaoissa, jotka saattaisivat merkittävästi heikentää toiminnan tuloksellisuutta nykyiseen verrattuna. Tämän vuoksi lausunnonantaja esittää, että toteutettaisiin maakuntauudistus vuoden 2019 alussa SOTE-vetoisena ja jätettäisiin ainakin kasvupalvelut tässä vaiheessa pois maakuntauudistuksesta. Parkanon kaupunki katsoi, että maakunnilla on rajoitettu toimivalta, ja sitä ei tule lakiesityksessä laajentaa. Saamelaiskäräjät katsoi, että suhteessa nyt toteutettavaan hallintouudistukseen tarkoittaa perustuslain 121 :n 4 momentin myötä tunnustettu saamelaisten itsehallintoasema sitä, ettei selkeästi kulttuuri-itsehallinnon alaan kuuluvaa hallinnollista vastuuta voida tavallisella lailla valtion toimesta delegoida edelleen, loukkaamatta perustuslain turvaamaa itsehallintoasemaa. Kulttuuriitsehallinnon ydinalueille ulottuvat tai itsehallinnon alan kanssa yhteen limittyvät asiat ovat siten sen kaltaisia, ettei niitä voi delegoida aluehallinnon tasolle ennen kuin siirrettävien asiakokonaisuuksien suhde saamelaisten kieltä ja kulttuuria koskevaan itsehallintoon on selvitetty täsmällisesti. Saamelaiskäräjät vaatii, että aiemmin valtiovetoisten alueellisten ELY-keskusten alaisuuteen kuuluneet yleiset elinkeinojen kehittämiseen ja toimintaedellytysten turvaamiseen liittyvät tehtävät ja palvelut erityisesti saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja niiden moderneja muotoja koskien on Lapin maakunnan sijasta siirrettävä asiaan kuuluvine resursseineen Saamelaiskäräjien alaisuuteen. Aluehallintovirastot katsoivat, että varautumisen ja valmiussuunnittelun koordinointi sekä niiden alueelliset valtion viranomaistehtävät, maanpuolustuskurssien ja valmiusharjoitusten asiantuntijatehtävät tulee siirtää Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Valtakunnallisen toimivallan omaava Valtion lupa- ja valvontavirasto toimii useiden ministeriöiden suorassa ohjauksessa. LUOVAn vahvuutena on poikkihallinnollisuus ja sitä tukeva toimintamalli, aluetuntemus sekä verkostojen hallinta. Sille siirtyy edelleen merkittäviä varautumisen tehtäviä erityislainsäädännön nojalla, kuten esimerkiksi terveydensuojelulaissa. Myös yhteiskuntaa laajasti palvelevien alueellisten valmiusharjoitusten ja maanpuolustuskurssien onnistumisen keskeinen tekijä on, että järjestämisestä vastaa poikkihallinnollinen valtiollinen toimija, jolla on realistiset ja asemaan-

16 16(113) sa perustuvat oikeudet saada tietoonsa tarpeelliset huoltovarmuutta ja varautumista koskevat välttämättömät ja ajantasaiset tiedot. Aluehallintovirastot katsovat myös, että laajamittaiseen maahantuloon liittyvät tehtävät tulee siirtää uudistuksen yhteydessä ELY-keskuksista Maahanmuuttoviraston sijaan uuteen Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Laajamittaiseen maahantuloon liittyvät tehtävät edellyttävät poikkihallinnollisuutta, aluetuntemusta ja alueellista viranomaisyhteistyötä. Paikallistuntemus ja yhteistyö kuntien kanssa on tärkeätä mm. tilojen käyttöönottoon liittyvissä asioissa. Laajamittaista maahantuloa ja siihen liittyvää varautumista koordinoivalla viranomaisella on oltava käytössään laaja asiantuntemus ja kokemus mm. sosiaali- ja terveydenhuollosta, opetustoimesta, käsitys kriittisen infrastruktuurin toiminnoista, yhteys järjestökenttään ja koko muuhun yhteiskuntaan. Edelleen aluehallintovirastot katsovat, että sisäinen turvallisuus tulee laajemmin sisällyttää osaksi Valtion lupa- ja valvontaviraston, kuntien ja maakuntien tehtäviä. Pelastustoimen asema osana maakuntaa on turvattava. Maakuntalain toimeenpanon ohjauksessa on suotavaa huolehtia siitä, että maakunnat hakeutuvat yhteistyöhön niissä asioissa, joissa yhdenmukainen toiminta, tarkoituksenmukainen työnjako ja osaamisen varmistaminen sitä edellyttävät. Maakuntahallinnon toimenkuvaan liittyy useita tehtäviä, jotka tukevat sisäistä turvallisuutta. Erityisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja pelastustoimen tehtävät liittyvät laajaalaiseen sisäisen turvallisuuden työhön. Kuitenkin osa tehtävistä, jotka liittyvät sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpanoon mm. sisäministeriön, oikeusministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan ja niihin läheisesti kuuluviin tehtäviin, erityisesti ohjaus- ja koulutustehtäviin, on luontaista osoittaa valtion lupa- ja valvontavirastolle. Sisäisen turvallisuuden työ tukee tältä osin myös varautumistyötä. Edellä mainittu tulee huomioida maakuntalaissa. Kuntien ja maakuntien tulee strategiatyössään ottaa huomioon sisäisen turvallisuuden näkökulma. OSUUS B: VALTION LUPA-, OHJAUS- JA VALVONTATEHTÄVIEN UUDEL- LEENORGANISOINTI Valtion lupa- ja valvontavirasto Lausunnonantajia pyydettiin kommentoimaan Valtion lupa- ja valvontavirastoa koskevaa lakiehdotusta, sen yksityiskohtaisia perusteluja sekä sitä koskevia yleisperusteluosuuksia. 1 Luku 1 Valtion lupa - ja valvontaviraston asema ja tehtävät (1-4 ) Valtion lupa- ja valvontaviraston (jäljempänä myös Luova) perustamista kannatettiin annetuissa lausunnoissa laajasti. Useat viraston asiakastahoja edustavat lausunnonantajat pitivät kannatettavana, että nykyisin useaan viranomaiseen hajautuneita valtion lupa- ja valvontatehtäviä kootaan valtakunnallisen toimivallan viranomaiseen (mm. Metsäteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Keskuskauppakamari, Hyvinvointialan liitto ry, Suomen Yrittäjät ry, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Suomen Kiertovoima ry). Myös uuden viraston toiminta-ajatusta kannatettiin useissa lausunnoissa. Kriittisiä Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamista kohtaan olivat MTK ry ja Suomen Kalankasvattajaliitto ry.

17 17(113) Useat lausunnonantajat (mm. eräät kunnat ja maakuntien liitot, eräät aluehallintovirastot ja ELY-keskukset, Suomen Kuntaliitto, SOSTE ry, Suomen Hammaslääkäriliitto ry, Akava ry, SAK, Suomen Asianajajaliitto ry, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Vasemmistoliitto rp, Suomen Kiertovoima ry, ympäristöministeriö) pitivät keskeisenä, että Valtion lupa- ja valvontaviraston valtakunnallisesta toimivallasta huolimatta virasto toimii ehdotetuin tavoin kattavasti alueellisesti läsnä. Kattavan alueellisen toimipaikkaverkoston tarpeellisuuden todettiin korostuvan tehtävissä, jotka edellyttävät paikan päällä tehtävää tarkastustoimintaa kuten ympäristötehtävissä, sosiaali- ja terveydenhuollon valvontatoiminnassa ja työsuojeluvalvonnassa. Useat lausunnonantajat toivat esille, että ympäristön- ja luonnonsuojeluasioissa alueellinen läsnäolo on ehdoton edellytys sille, että toimiva ympäristölupien valvonta on mahdollista toteuttaa tehokkaasti, sillä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät edellyttävät myös alueellista läsnäoloa. Eräissä lausunnoissa katsottiin, että laissa olisi perusteltua laissa säätää, että virastolla on toimipaikka jokaisessa maakunnassa. Elinkeinojärjestöjen, ympäristöministeriön ja usein muiden lausunnonantajien mukaan viraston perustamista ja sen toiminta-ajatuksena olevaa asiakaslähtöisyyttä, poikkihallinnollisuutta ja moniammatillista asiantuntemusta pidetään hyvänä. Valtion lupa- ja valvontaviraston ympäristötehtävien osalta valtakunnallisuus edistää sekä yhdenveroisuutta ympäristöasioiden käsittelyssä, yhtenäisten toimintamallien omaksumista entistä tasapuolisemmin, että myös ympäristöasioiden sujuvaa käsittelyä. Muutos on omiaan parantamaan resurssien kohdentamista synergiaetujen kautta ja parantamaan viranomaisten välistä tiedonkulkua sekä yhtenäistämään muun muassa luvituksen ja valvonnan käytäntöjä valtakunnan tasolla. Tehtävien kokoaminen samaan viranomaiseen mahdollistaa hallitusohjelmassa asetetun yhden luukun palveluiden toteuttamisen ympäristöllisissä menettelyissä. Luvituksen ja valvonnan kokoaminen yhteen viranomaiseen ja prosessien painopisteen muuttaminen asian alkuvaiheeseen vähentää myös viranomaisten päällekkäistä työtä. Lausunnoissa toisaalta kiinnitettiin myös huomiota, ettei jälkikäteisestä valvonnasta tulisi tinkiä, eikä siirtää valvonnan painopistettä vain merkittävimpiin ja laajimpiin asioihin. Helsingin yliopisto, Akava ry, OAJ ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto esittivät, että viraston nimenä tulisi olla Valtion lupa-, ohjaus- ja valvontavirasto, joka korostaisi myös virastolle kuuluvaa keskeistä ohjauksellista tehtävää. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi, että viraston toiminta-ajatusta koskevaa 1 :ää ja sen perusteluja nähtiin tarpeen täydentää siten, että viraston tehtäviin lisätään lupahallinosta huolehtiminen. Lisäksi pykälässä voisi olla perusteltua viitata erityislainsääntöön, jossa säädetään täsmällisemmin lupahallinnon, ohjauksen ja valvonnan sisällöstä. Samoin Valvira esitti lupa- ja rekisteröintitehtävien lisäämistä luetteloon ja Suomen Lääkäriliitto ry rekisteröintitehtävien lisäämistä luetteloon. Esimerkiksi Valvira ja Suomen Lääkäriliitto toivat esille esille, että viraston toiminta-ajatusta koskevassa säännöksessä tulisi näkyä viraston valtakunnallisuus. SuPer ry pitää epäselvänä 1 :n ilmausta alueilla toimien. Sosiaali- ja terveysministeriö katsoi olevan kyseenalaista, tuleeko uudesta valvontaviranomaisesta aidosti monialainen. Virastolla on vain vähän tehtäväaloja ja niillä vain vähän yhtymäpintoja toisiinsa.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Kiinteistöliitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Maarit Ilola Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Porin kaupunki Lausunto 12.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Keva Lausunto 16.06.2017 130/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. VarsinaisSuomen liitto Lausunto 15.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tuotantoeläinlääkäriyhdistys ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry Lausunto 19.06.2017 1060/2017/L Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Lappeenrannan kaupunki Lausunto 02.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Fysioterapia ja kuntoutusyritykset FYSI ry Lausunto 19.06.2017 VM037:00/2016 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Uudenmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus Lausunto 16.06.2017 KEHA/1317/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Kiertovoima ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. ProAgria EteläPohjanmaa ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. LuontoLiitto ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Kalankasvattajaliitto ry Lausunto 18.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Puolustusministeriö Lausunto 239/40.03.00/2017 19.06.2017 FI.PLM.20172647, Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. suomen eläinlääkäripraktikot ry Lausunto 15.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Lapin liitto/ Lapin pelastuslaitos Lausunto 12.06.2017 104/03.00.00/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Keravan kaupunki Lausunto 07.06.2017 KH 5.6.2017 179 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. KeskiPohjanmaan liitto Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maa- ja metsätalousvaliokunta HE 14/2018 VM/Kunta- ja aluehallinto-osasto, Valtionhallinnon kehittämisosasto Hallitusneuvos

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Kalatalouden Keskusliitto Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Kansaneläkelaitos Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto Maankäytön ohjausryhmä 4.3.2017 www.paijat-hame.fi #phliitto PHL Alatyöryhmät Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Maakunnan suunnittelu ja maakunta-kaavoitus Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Imatran kaupunki/ Imatran seudun ympäristötoimi Lausunto 16.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 14.6.2017 Muutosta ilmassa MRL ELYn rooli Kohti uutta hallintoa maakuntauudistus Yksi luukku yhteistyö Kaavoituksen (uudet) haasteet Hyvä suunnittelu kannattaa

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Teknologiateollisuus ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Lausunto 19.06.2017 VRK/39545/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Luonnonvarakeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Metsäteollisuus ry Lausunto 19.06.2017 48/17/L/A Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Lausunto 18.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Lausunto 16.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Österbottens förbund Pohjanmaan liitto Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Päivittäistavarakauppa ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET. Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.

HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET. Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3. HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.2018 Hallitusneuvos Tanja Viljanen Maa- ja metsätalousministeriö 1 KESKEISET

Lisätiedot

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset Merja Vikman-Kanerva 24.4.2017 (*) Vaikuttavuuden taso +++ erittäin merkittävä ++ merkittävä + lievä tai vähäinen merkitys Henkilöstö ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pohjois-Savon liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Miettinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Pohjanmaan ELYkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät 1.12.2016 Juha S. Niemelä Maa- ja metsätalousministeriö 1 Maakuntien luonnonvaratehtävät Maakuntalakiluonnos: 6. Maakunnan tehtäväalat Maakunta hoitaa

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa

Lisätiedot

Tähän hallituksen esitykseen sisältyvät maakuntien tehtävät koostuvat kahdestakymmenestäyhdestä maakuntalain 6 :n mukaisesta tehtäväalasta.

Tähän hallituksen esitykseen sisältyvät maakuntien tehtävät koostuvat kahdestakymmenestäyhdestä maakuntalain 6 :n mukaisesta tehtäväalasta. A. MAAKUNTAUUDISTUKSESSA MAAKUNNILLE SIIRTYVÄT TEHTÄVÄALAT Tähän hallituksen esitykseen sisältyvät maakuntien tehtävät koostuvat kahdestakymmenestäyhdestä maakuntalain 6 :n mukaisesta tehtäväalasta. Kohta

Lisätiedot

Aluehallintouudistus ja vesiasiat

Aluehallintouudistus ja vesiasiat Aluehallintouudistus ja vesiasiat Maakuntauudistus ja ympäristötehtävät (1/2) PIRELYn Y-vastuualueen tehtävät ja henkilökunta jakaantumassa n. 50% - 60% maakuntaan ja LUOVAan LUOVA = valtioneuvoston alainen,

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. KeskiPohjanmaan ympäristöterveydenhuolto Lausunto 09.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. PohjoisSavon liitto Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta Valtion lupa ja valvontaviraston toimeenpanohanke Sidosryhmätilaisuus 12.10.2017 Hankepäällikkö Jaska Siikavirta 1 13.10.2017 Etunimi Sukunimi Organisaatiomalli Ihmiset Yhteisöt Yritykset Maakunnat Kunnat

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa

Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 24.04.2017 VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen kannalta Ylijohtaja ELY-keskusten tehtävät pääosin itsehallintoalueille ELY-keskukset kannattavat ELY-keskusten, maakunnan liittojen ja TE-toimistojen

Lisätiedot

Hyvärinen Liisa VM. Kaija Manninen hallintopäällikkö Hollolan kunta Lataa HollolaNyt sovellus matkapuhelimeen. Osallistu ja vaikuta!

Hyvärinen Liisa VM. Kaija Manninen hallintopäällikkö Hollolan kunta Lataa HollolaNyt sovellus matkapuhelimeen. Osallistu ja vaikuta! Hyvärinen Liisa VM Lähettäjä: Kaija Manninen Lähetetty: 19. kesäkuuta 2017 20:09 Vastaanottaja: Valtiovarainministerio VM Kopio: Virpi Hurri; kirjaamo Aihe: Lausunto: Hallituksen

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Kainuun sosiaali ja terveydenhuollon kuntayhtymä Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Neuvottelutulos 5.4.2016 HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Hallitus on sopinut perustuslaissa 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille itsehallintoalueille -maakunnille - osoitettavista

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 24.04.2017 VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallinnossa

Ajankohtaista aluehallinnossa Ajankohtaista aluehallinnossa 21.11.2016 Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Timo Jokelainen 2 Maakunta-/aluehallintouudistus 1.1.2019 ELY-keskus (maakunnan liitot, AVIt jne.) lakkaavat ja tilalle

Lisätiedot

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lähtökohtani: asiakaslähtöisyys -ymmärrettävyys -yksinkertaistaminen -yhdenmukaistaminen Tehtävien jaosta

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL Lausunto 19.06.2017 THL/691/4.00.00/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja

Lisätiedot

Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä Timo Jokelainen

Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä Timo Jokelainen Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä 8.2.2017 Timo Jokelainen Mihin ollaan menossa: uusi kolmitasoinen hallintomalli 1.1.2019 alkaen Uudessa kolmetasoisessa hallinnossa on (Sote ja maakuntauudistus:

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maaseutuvirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaakko Rinne 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. EteläPohjanmaan liitto Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. KEHAkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarasti 26.1.2016 26.1.2016 1 Lähtökohtani Asiakaslähtöisyys Ymmärrettävyys Yksinkertaistaminen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys / Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Lausunto

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys / Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Lausunto PohjoisKarjalan Ympäristöterveys / PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Lausunto YMPJ 17.05.2017 22 23.05.2017 833/03.00.00.00/2017; Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Hannu Linjakumpu Lapin ELY 9.2.2017 Ajankohtaista Ohjelmakausi 2014-20 lähenee puolta väliä Lapissa käänne parempaan

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne

Lisätiedot

Valtion tehtävät osana uudistusta

Valtion tehtävät osana uudistusta Valtion tehtävät osana uudistusta Kohti Meijän Maakuntaa- Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa 13.10.2016 Ylijohtaja Ari Niiranen Pohjois-Karjalan ELY-keskus PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS 14.10.2016 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.10.2016 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 14.10.2016 2 Maakunnan

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Ajankohtaista liikennelainsäädännön alalla

Ajankohtaista liikennelainsäädännön alalla Ajankohtaista liikennelainsäädännön alalla Torstai 15.9.2016 Kuntamarkkinat Liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna Ajankohtaista Maantie ja ratalain muutos, voimaan 15.8.2016 Liikennekaari Tieliikennelain

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Lapin aluehallintovirasto Lausunto 19.06.2017 LAAVI/483/00.02.00/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot