Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta"

Transkriptio

1 Valtuusto Valtuusto Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta 484/ /2015 EKSTPHAL 126 Eksote on laatinut toimintakertomuksen tilivuodesta Tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida Eksoten toimintaa sille asetettujen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. Lautakunta on kokouksessaan (EKSTPTAR 21) käsitellyt arviointikertomusta. Tarkastuslautakunta päätti saattaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja esitti, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa vuoden loppuun mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle. Allekirjoitettu arviointikertomus on esityslistan liitteenä. Tj päättää saattaa asian valtuuston esityslistalle. Hyväksyttiin. Hallituksen puheenjohtaja pyysi, että seuraavaan hallituksen kokoukseen tuodaan selvitys siitä, miten palvelujen saatavuutta puhelimitse ja sähköisen asioinnin kautta on parannettu ja miten niitä edelleen aiotaan ja voidaan parantaa. EKSTPVAL 12 Valmistelija/lisätiedot Liisa Mänttäri, talousjohtaja, p Valtuusto päättää käsittellä arviointikertomuksen vuodelta 2014 ja pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa vuoden 2015 loppuun mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle.

2 Puheenjohtaja esitti seuraavaa käsittelyjärjestystä: Keskustelu tästä ja seuraavasta asiakohdasta käydään yhdessä. Puheenvuorot käytetään seuraavassa järjestyksessä: - tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heikki Lohi - toimitusjohtaja Pentti Itkonen - valtuustoryhmien puheenvuorot suuruusjärjestyksessä - yksittäiset valtuutetut Valtuusto Valtuusto EKSTPHAL 195 Hyväksyttiin edellä mainittu käsittelyjärjestys. Valtuusto päätti käsitellä arviointikertomuksen vuodelta 2014 ja pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa vuoden 2015 loppuun mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle. Merkittiin, että valtuutettu Marjut Sassi poistui kokouksesta klo asian käsittelyn aikana. Valtuusto käsitteli arviointikertomuksen vuodelta 2014 ja päätti pyytää siinä esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa vuoden 2015 loppuun mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle. Seuraavassa on asiakokonaisuuksittain arviointikertomuksessa esiin tuodut havainnot ja suositukset sekä sisennettynä niihin liittyvät selvitykset. Valtuustoon nähden sitovien toiminnallisten tavoitteiden raportointi Arviointikertomuksessa on todettu, että raportoimatta jättämiselle tulee esittää aina syy, ja että tavoitteiden toteutumisen täsmälliseen raportointiin on kiinnitettävä huomiota. On totta, että raportoinnissa on kehitettävää. Tavoitteiden touteutumista ei ole kaikissa tapauksissa pystytty raportoimaan täsmällisesti, koska osa asetetuista tavoitteista on ollut luonteeltaan sellaisia, että niiden toteutumisen seuranta edellyttää muutoksia raportointijärjestelmään. Tavoitteiden toteutumisen raportointi on hakenut muotoaan. Arvointikertomuksessa on esimerkiksi todettu, että jos tavoitteeksi on asetettu sähköisen portaalin käyttäjien määrä, niin ei tule raportoida tämän sijasta kirjautumiskertojen määrää, koska tämä on eri asia.

3 Sähköisen asioinnin portaalin käyttäjät (lkm) on raportoitu, mutta eri kohdassa eli Sähköisten palveluiden käyttöaktiivisuus ja laajuus kohdassa Sähköiset sopimukset. Sopimuksia 6962 kappaletta eli suhteessa väestöön n. 6 %. Portaalin aktiivisia käyttäjiä ei saada selville, mutta tätä on pyritty kuvaamaan kirjautumisten lukumäärällä. Itseilmoittautumisen osalta on raportoitu ilmoittautumisten lukumäärät, mutta yksiköiden lukumäärä on jäänyt epähuomiossa raportoimatta. Itseilmoittautuminen on tavoitteen mukaisesti ollut vuonna 2014 käytössä Armilassa sekä EKKS:ssä (pl. poliklinikat, joille ei ilmoittauduta). Lisäksi itseilmoittautuminen on ollut käytössä keskushammashoitolassa ja Savitaipaleen terveysasemalla. Kansalaisen ajanvarauksen laajuuden raportointi eri yksiköissä on aiemmin ollut haasteellista. Luotettavampi yksikkökohtainen raportointi on tullut mahdolliseksi vasta 2015 vuonna. Raportointia on kehitetty uudistamalla mittareiden sisältöä ja tavoitetasoja sellaiseksi että ne ovat riittävällä tasolla mitattavissa. Uusi tietojohtamisen malli lisää ja monipuolistaa raportoinnin mahdollisuuksia. Jatkossa pyrimme täsmällisempään raportointiin. Toiminan arviointi taloudellisen tehokkuuden kautta Arviointikertomuksessa on todettu, että käytännön haasteista huolimatta lautakunta pitää tärkeänä, että liikkuvia palveluja samoin kuin kaikkea muutakin toimintaa arvioidaan muiden kriteerien lisäksi aina myös palvelun taloudellisen tehokkuuden kautta. Liikkuvien palvelujen taloudellisia vaikutuksia mitataan osana palveluverkkoa. Mallu-auton kustannusten seurantaa on kehitetty, jotta toiminnasta syntyvät kustannukset nähtäisiin kokonaisuudessaan entistä tarkemmin. Myös Malla-auton kustannukset kohdistetaan samalla mallilla kuin Mallun. Tavoite tilikauden menoille Arviointikertomuksessa on esitetty, että jotta valtuusto voi tosiasiassa vastata Eksoten toiminnasta ja taloudesta kuten kuntalaki määrää, on valtuuston syytä asettaa hallitukselle valtuustoon nähden sitovaksi tavoitteeksi tilikauden menoille katto ja siten asettaa verovarojen käytölle selkeät rajat. Eksoten hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy talousarviossa kuntayhtymän tilikauden tuloksen ja

4 toimintatavoitteet sekä pitkäaikaisten lainojen lisäyksen ja investointien kokonaismäärän. Hallintosäännön 37:ssä todetaan, että hallitus hyväksyy talousarvioon perustuvat vastuu- ja tulosaluekohtaiset käyttösuunnitelmat. Hallituksella on valtuus päättää talousarvion toimeenpanosta valtuuston vahvistaman tilikauden tuloksen rajoissa. Toiminnan ja palvelutarpeen muuttuessa on tärkeää, että hallituksella on liikkumavara esim. muita tuottoja tai maksutuottoja lisäämällä kompensoida lisääntyneen palvelutarpeen aiheuttamaa lisäkustannusta. Usein jo pelkkä palvelutarpeen kasvu ja siihen vastaaminen lisäävät omalta osaltaan maksutuottoja ilman erillisiä päätöksiä. Vuoden 2015 talousarvioon on jo tuotu valtuustoon nähden sitova mittari eli nettotoimintamenojen budjettiero ja tälle tavoitearvo nolla. Tämä mittari kuvaa juuri menojen hallintaa, kun jäsenkuntatuottojen vaikutus on eliminoitu. Tätä tietoa on raportoitu myös valtuustolle tulosraportoinnin yhteydessä ja jo vuosien ajan kuukausittain sekä hallitukselle että kuntiin. Arviointikertomuksessa on myös arvioitu KaukoIKÄ-hanketta ja todettu, että alustavan suunnitelman mukaan 3 MEUR laajuinen hanke olisi aiheuttanut Eksotelle 1,5 MEUR kustannukset (50% rahoitusosuus). Arviointikertomuksessa on kuitenkin todettu, että vuoden 2014 hankeraportoinnista ilmenee että hankkeen kokonaiskustannus on kasvanut 4,3 MEUR:oon ja Eksoten rahoitusosuus on kasvanut 2,7 MEUR:oon (63%). Kokonaiskustannukset tai Eksoten omarahoitusosuus hankkeessa eivät ole muuttuneet alkuperäisestä kustannusarviosta. Ulkopuolinen Kelan rahoitus on max eli 50 % hankkeen varsinaisista (eli ostopalveluna toteutettavan kotikuntoutuksen) kustannuksista. Eksotelle oli kuitenkin valmistelujen yhteydessä viestitetty, että kela voisi maksaa 50 % koko hankkeen kustannuksista eli myös tutkimuksen vertailuaineiston kustannuksista, joka koostuu Eksoten omana toimintana tuottamien palvelujen piirissä olevista asiakkaista. Tästä syystä Eksotessa päätettiin kohdentaa hankkeelle myös siihen liittyviä oman toiminnan kustannuksia. Kela kuitenkin päätti lopulta rahoittaa 50 % vain ostopalveluna toteutettavan kotikuntoutuksen osalta. Eksoten omarahoitusosuus hankkeesta ei siis ole muuttunut. Hankkeen raportoinnissa otetaan vain sisäisesti huomioon hankkeeseen liittyvät oman toiminnan kustannukset, jotka

5 olisivat aiheutuneet myös ilman hanketta. Kela ei kuitenkaan päätöksen mukaan rahoita oman toiminnan kustannuksia miltään osin. Eksoten omarahoitusosuudelle on tarkoitus hakea myös ulkopuolista rahoitusta vuoden 2016 aikana. Palvelujen saatavuus Arviointikertomuksessa on esitetty, että Eksoten tulee edelleen kehittää palvelujen saatavuutta helpottamalla asiakaskontaktin saamista puhelimitse, koska se nopeasti etenevästä ICT-alan kehityksestä huolimatta on kuitenkin vielä pääasiallinen yhteydenottotapa. Puhelinpalvelujen parantamiseksi on tehty parannuksia puhelintietojen raportointiin ja vastaamiskäytäntöihin sekä rajattu soittopyyntöjen määrää siten että sama asiakas voi jättää yhden soittopyynnön kerrallaan. Tällä toimintamallilla voidaan vähentää päällekkäisten soittojen määrää ja nopeuttaa asiakkaiden yhteydensaantia. Sähköisen asioinnin mahdollisuuksia on lisätty. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Arviointikertomuksessa on todettu, että hallituksen tulee ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin, jotta sisäinen valvonta ja riskienhallinta saatetaan kuntalain edellyttämälle tasolle. Arviointikertomuksessa viitataan kuntalain 2 luvun 13 :n 2 momentin 3 a) kohdan säännökseen, jonka mukaan kunnan tai kuntayhtymän valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Eksoten hallitus oli jo hyväksynyt riskienhallintasuunnitelman, joka sisälsi viimeksi mainitun kuntalain säännöksen edellyttämät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Riskienhallintasuunnitelmaa ei kuitenkaan jostain syystä ollut tuolloin viety valtuuston käsiteltäväksi. Eksoten hallitus päätti esittää valtuustolle hyväksyttäväksi edellä mainitun riskienhallintasuunnitelman. Valtuusto hyväksyi riskienhallintasuunnitelman , joten sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista on päätetty kuntalain tarkoittamalla tavalla.

6 Tj päättää antaa edellä olevat selvitykset valtuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta. Hyväksyttiin. Valmistelijat/lisätiedot: Keijo Siiskonen, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, p Tuula Karhula, terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja, p Liisa Mänttäri, talousjohtaja, p Merja Tepponen, kehitysjohtaja, p EKSTPVAL 25 Valtuusto Valtuusto päättää merkitä tiedoksi edellä annetut selvitykset vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta. Merkittiin tiedoksi. Valmistelija/lisätiedot: Keijo Siiskonen, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, p Tuula Karhula, terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja, p Liisä Mänttäri, talousjohtaja, p Merja Tepponen, kehitysjohtaja, p Tiedoksi Tarkastuslautakunta

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2015 arviointikertomuksen johdosta

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2015 arviointikertomuksen johdosta Tarkastuslautakunta 12 19.05.2016 Valtuusto 7 15.06.2016 Hallitus 146 31.08.2016 Valtuusto 16 28.09.2016 Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2015 arviointikertomuksen johdosta 553/00.02.02/2016

Lisätiedot

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2015 arviointikertomuksen johdosta

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2015 arviointikertomuksen johdosta Tarkastuslautakunta 12 19.05.2016 Valtuusto 7 15.06.2016 Hallitus 146 31.08.2016 Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2015 arviointikertomuksen johdosta 553/00.02.02/2016 EKSTPTAR 12 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta Tarkastuslautakunta 28 21.05.2013 Valtuusto 19 19.06.2013 Hallitus 204 21.08.2013 Valtuusto 33 05.09.2013 Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta 341/00.02.02/2013

Lisätiedot

Hallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma / /2016 EKSTPHAL 189

Hallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma / /2016 EKSTPHAL 189 Hallitus 189 09.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 298/02.02.00.00/2016 EKSTPHAL 189 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvion.

Lisätiedot

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta AIKA 16.4.2018 14:00-15:15 PAIKKA Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, 53130 Lappeenranta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hallitus Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196

Hallitus Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196 Hallitus 196 22.11.2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 657/02.02.00.00/2017 EKSTPHAL 196 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvion.

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti Hallitus 108 14.06.2017 Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti 2017 2022 749/00.04.00.01/2017 EKSTPHAL 108 Hakuilmoitus Hakuilmoituksen 29.5.2017 mukaan valinnanvapauspilottien

Lisätiedot

Hallitus Valtuusto Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196

Hallitus Valtuusto Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196 Hallitus 196 22.11.2017 Valtuusto 25 20.12.2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 657/02.02.00.00/2017 EKSTPHAL 196 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle seuraavaksi

Lisätiedot

Liitteet 1. Ennuste 2018 palkankorotukset huomioitu ja jäsenkuntien maksuosuudet

Liitteet 1. Ennuste 2018 palkankorotukset huomioitu ja jäsenkuntien maksuosuudet Talousarvion 2018 muuttaminen EKS/1220/02.02.00.07/2018 Hallitus Valmistelijat puh. (Yhteydenotot sähköpostilla: etunimi.sukunimi@eksote.fi) Talousjohtaja Mänttäri Liisa 040 524 3167 Terveys- ja vanhustenpalvelujen

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille tilikaudelta 2016

Vuoden 2016 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille tilikaudelta 2016 Hallitus 54 22.03.2017 Tarkastuslautakunta 5 09.05.2017 Valtuusto 7 31.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille tilikaudelta 2016 1299/00.01.02.04/2016 EKSTPHAL 54

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta AIKA 24.10.2018 15:00 PAIKKA Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, 53130 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 22.5.2017 klo 13.09 14.51 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kokousaika Tiistai 12.6.2018 klo 13.00 17.30 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, Neuvotteluhuone 1, HUOM. paikka Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 41 3

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 23 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 24 Kokouksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2019 1 ( 13) Aika 23.04.2019, klo 08:30-11:55 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone. Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä

Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone. Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 AIKA 21.04.2016 klo 12:00-18:00 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Vastaus Aluehallintoviraston selvityspyyntöön hoitoon pääsyn toteutumisesta perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa

Vastaus Aluehallintoviraston selvityspyyntöön hoitoon pääsyn toteutumisesta perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Hallitus 143 30.08.2017 Vastaus Aluehallintoviraston selvityspyyntöön hoitoon pääsyn toteutumisesta perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa 822/00.04.00.01/2017 EKSTPHAL 143 Tausta Selvityspyynnössään

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:05 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Perjantai 23.5.2014 klo 13.00 14.48 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

Keskussairaalan päivystys- ja vuodeosastoinvestoinnin toteuttaminen

Keskussairaalan päivystys- ja vuodeosastoinvestoinnin toteuttaminen 253 03.12.2014 268 17.12.2014 6 14.01.2015 11 28.01.2015 Valtuusto 5 12.02.2015 Keskussairaalan päivystys- ja vuodeosastoinvestoinnin toteuttaminen 1221/10.03.02.01.00.01/2013 EKSTPHAL 253 Investointiesityksen

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:20 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Talousarvion 2018 muuttaminen EKS/1220/ /2018. Aiempi käsittely: Hallitus 91

Talousarvion 2018 muuttaminen EKS/1220/ /2018. Aiempi käsittely: Hallitus 91 Talousarvion 2018 muuttaminen EKS/1220/02.02.00.07/2018 Aiempi käsittely: Hallitus 91 Eksoten toiminta on ollut kustannustehokasta. THL julkaiseman tilaston mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon tarvevakioidut

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 22.2.2012 klo 15.00 15.32 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen

Lisätiedot

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana. HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 12:00-17:10 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Jaskari Minna jäsen Långström

Lisätiedot

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana. HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (8) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 2 (8) Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta AIKA 18.4.2018 15:00 PAIKKA Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, 53130 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1.7.2 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

1.7.2 Talouden tasapainottamistoimenpiteet Strategian toimeenpanon valmistelun aloittaminen EKS/2154/00.01.08.06/2018 Käsittelyhistoria Hallitus 80 17.4.2019 Valtuusto 5 8.5.2019 Strategia- ja tulevaisuusjaosto 3 22.5.2019 Aiempi käsittely: Hallitus

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2015 Aika Maanantai 11.05.2015 klo 19:00-20:11 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO

SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO 31.3.2017 Keijo Siiskonen etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET TYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO / Kuvaus ja hahmotelma siitä,

Lisätiedot

Sorvari Vuokko jäsen

Sorvari Vuokko jäsen PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Tarkastuslautakunta 18.05.2016 AIKA 18.05.2016 klo 14:00-16:00 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Mylly OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

ESITYSLISTA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 3/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 23 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 24 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 15.02.2018, klo 16:29-19:03 Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014 1 Kokousaika To 10.4.2014 klo 15.00 16.15 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari, pj. Malila Kari Eira Birgitta Kurkela Outi, vj. Poissa Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tarkastuslautakunta 2013 2016. OSALLISTUJAT Esa Martikkala puheenjohtaja. Markku Niskanen

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tarkastuslautakunta 2013 2016. OSALLISTUJAT Esa Martikkala puheenjohtaja. Markku Niskanen NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Keskiviikko 6.5.2015 klo 13.12 15.17 Kokouspaikka Neuvotteluhuone Tapsa, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa Martikkala

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 Kuntayhtymän valtuusto 9 22.5.2017 90 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Keskiviikko 11.5.2011 klo 13.30 14.30 Valtuustosali, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 15.12.2016 Aika 15.12.2016 klo 15:00-17:09 Paikka Toivakkatalo neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 24.4.2019 kello 9-9.05, keskeytys klo 9.05 10.44, jatkui 10.45-11.46 Halikon

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 6/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 6/2018 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 41 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 42 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2019 1 ( 9) Aika 09.04.2019, klo 12:30-15:40 Paikka Kunnanviraston 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 13.15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12,

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 20.5.2011 klo 9.00 10.00 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma EKS/1099/ /2018. Käsittelyhistoria. Hallitus Aiempi käsittely: Hallitus 188

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma EKS/1099/ /2018. Käsittelyhistoria. Hallitus Aiempi käsittely: Hallitus 188 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 EKS/1099/02.02.00.05/2018 Käsittelyhistoria Hallitus 188 21.11.2018 Aiempi käsittely: Hallitus 188 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Tällä hetkellä voimassa oleva lääkäripalveluiden ostosopimus päättyy 31.5.2014. Vaihtoehtona on kilpailuttaa:

Tällä hetkellä voimassa oleva lääkäripalveluiden ostosopimus päättyy 31.5.2014. Vaihtoehtona on kilpailuttaa: Hallitus 209 24.09.2014 Silmätautien poliklinikan hankintapäätös 110/02.08.00.03.03.00/2014 EKSTPHAL 209 Silmätautien yksikön erikoislääkäripohja on laskettu neljälle silmätautien erikoislääkärille, joka

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2019 Aika keskiviikko klo 15.30 16.15 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 3/2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 25.4.2014 klo 9.00 13.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot