Opetusneuvos Jorma Karhu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetusneuvos Jorma Karhu"

Transkriptio

1 Korkeakoulujen talousnäkymät ja ammattikorkeakoulujen valtion vastinrahakampanjaan liittyvä pääomittaminen Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari Helsinki Opetusneuvos Jorma Karhu

2 Keskeiset JTS ja LTAE 2017 päätökset korkeakoulutuksen ja tutkimuksen näkökulmasta Suomen Akatemialle varataan vuosille 2018 ja 2019 määrärahavaltuutta yhteensä 50 miljoonaa euroa lippulaiva-tutkimuskeskittymien toteuttamiseen Valtio varautuu osallistumaan lippulaiva-tutkimuskeskittymien rahoittamiseen ja kehittämiseen alkuvaiheessa 60 miljoonan euron pääomittamisella Datahallinnan ja suurteholaskennan kehittämiseen varataan yhteensä 35 miljoonaa euroa ( ) Varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittämiseen varataan yhteensä 28 miljoonaa euroa ( ) Mekaanisen puurakentamisen ammattikorkeakoulutukseen kohdennetaan vuosina yhteensä 2,4 miljoonan euron lisämääräraha 2

3 Keskeiset JTS ja LTAE 2017 päätökset korkeakoulutuksen ja tutkimuksen näkökulmasta Tuetaan positiivista rakennemuutosta. Toteutetaan selvitysmies Jokisen ehdotuksia erityisesti Lounais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen edistämiseksi. Työllisyysmäärärajoja kohdennetaan joustavasti kasvualojen työvoimakoulutukseen ja valmennukseen. Vuonna 2017: 4 M ammattikorkeakoulutuksen vahvistamisesta positiivisen rakennemuutoksen alueilla vuosina , 2 M tekniikan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteisen alustan luomisesta Turkuun ja 1 M toimintamallin kehittämisestä Suomen tekniikan alan yliopistojen yhteistyöhön Lounais-Suomessa. Suomen tekniikan alan yliopistojen yhteistyön toimintamallista valtion rahoitettavaksi tulevat kokonaiskustannukset ovat 12 M vuosina

4 Keskeiset JTS ja LTAE 2017 päätökset korkeakoulutuksen ja tutkimuksen näkökulmasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistymislinjaukset toteutetaan osana Talent Boost ohjelmaa Korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän kansainvälistymisen lisäämiseksi perustetaan Team Finland Knowledge -verkosto edustamaan suomalaista korkeakoulutusta ja tutkimusta valituissa maissa Tekoälyn ja robotiikan toimenpideohjelma, sisältäen myös lainsäädäntö ja koulutusjärjestelmä Valmistellaan OKM:n johdolla selvitys, missä ammateissa/tehtävissä ammattipätevyyksien edellytyksiä voitaisiin edelleen lieventää TEM hallinnonala Tekesille varataan määrärahoja vuosille 2018 ja 2019 lisää yhteensä 70 miljoonaa euroa. Rahoitusta suunnataan kasvua vauhdittaviin yritysten, tutkimuslaitosten ja valtion yhteishankkeisiin Valtio varautuu käynnistämään uudet PPP-kumppanuuteen perustuvat kasvumoottorit alkuvaiheessa 60 miljoonan euron pääomittamisella 4

5 Valtion rahoitus ammattikorkeakoulujen toimintaan vuodelle 2018, VM:n TAE 2018 esitys Ammattikorkeakoulujen valtionrahoitus (mom , 826 milj. euroa) Mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1000 euroa) ALV kompensaation tarkentuminen Kilpailukykysopimuksen vaikutus Yhteensä Kohdentuminen (1000 euroa) Laskennallisin perustein määräytyvä perusrahoitus (vuonna ,9 M ) ALV kompensaatio (vuonna ,9 M ) Yhteensä HUOM! Kehittämismäärärahat mm. Korkeakouluopetuksen kehittämiseksi, digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistamiseksi ja ympärivuotisen opiskelun edellytysten parantamiseksi 45,7 M Aiemmin päätetty hakijasumanpurku 15 M Työvoimakoulutuksena järjestettävän korkeakoulutuksen asteittainen siirto OKM:n hallinnonalalle 3,3 M

6 YO ja AMK pääomittaminen Yliopisto- ja ammattikorkeakoulu-uudistusten yhteydessä Yliopistojen pääomaan vuosien aikana valtion osuutena yhteensä 831 M (332,5 M yksityisiä rahalahjoituksia) Peruspääoma on säilytettävä koskemattomana, voi käyttää ainoastaan tuottoja toimintaansa. Päätökset tuottojen kohdentamisesta tekee yliopiston hallitus. Julkisoikeudellisten yliopistojen toiminnan lakatessa lailla tai säätiöyliopiston purkautuessa valtion vastinrahoitusta vastaava määrä palautuu valtiolle. Vuonna 2015 osana ammattikorkeakoulu-uudistuksen toista vaihetta ammattikorkeakouluja pääomitettiin 50 M. Pääomittamisen edellytyksenä ei ollut yksityiset tai muut pääomasijoitukset. AMK:n tuli määrätä yhtiöjärjestyksessään, että valtiolla on - osakeyhtiölain rajoittein - pääomituserää vastaava oikeus yhtiön varoihin varojen jaossa ammattikorkeakoulutoiminnan loppuessa tai yhtiötä purettaessa. Varainkeruun ja sijoitustoiminnan tuotot yliopistoilla o vuonna 2010: 10 M o vuonna 2016: 111 M 6

7 YO ja AMK pääomittaminen Varauduttu pääomittamaan Vuonna 2017 yliopistoja kolminkertaisesti yliopistojen keräämään yksityiseen pääomaan nähden, kuitenkin enintään 150 M. Osa edellisen hallituksen kasvupanostuksia Samankaltainen valtion vastinrahaan liittyvä varainkeruu kuin YO-uudistuksen yhteydessä Varainkeruuaika , rahalahjoituksia yliopistoille lähes 130 M Vuonna 2018 yliopistoja 46 M ei ole vielä yksityiskohtaista linjausta kohdentamisperiaatteesta. TAE 2018 todettu kohdentaminen tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden sekä merkittävien rakenteiden ja toimintatapojen uudistamisen perusteella. Vuonna 2018 ammattikorkeakouluja 24 M Samankaltainen valtion vastinrahaan liittyvä varainkeruu kuin YO-sektorilla Varainkeruuaika Varauduttu pääomittaman tutkimuksen lippulaivainstituutteja 60 M 7

8 Verovähennysoikeus ja rahankeräyslaki Verovähennysoikeus yhteisöillä / yksityishenkilöillä ja kuolinpesillä Yhteisöt saavat vähentää verotuksessa vähintään 850 euron ja enintään euron suuruisen korkeakoululle tehdyn rahalahjoituksen Luonnollinen henkilö ja kuolinpesä voivat vähentää puhtaasta ansiotulostaan vähintään 850 euron ja enintään euron suuruisen korkeakoululle tehdyn rahalahjoituksen (tuli voimaan ) Rahankeräyslaki Rahankeräyksen järjestäminen on luvanvaraista. Rahankeräyslupa voidaan myöntää yleishyödyllistä toimintaa harjoittavalle yhteisölle tai säätiölle yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi. Yliopistolain (558/2009) 1 :n 2 momentissa tarkoitetulla yliopistolla on oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä varojen hankkimiseksi mainitun lain 2 :ssä tarkoitetuista tehtävistä huolehtimiseen sekä vuosina yliopiston pääomittamiseen. Ammattikorkeakoululaissa (932/2014) tarkoitetulla ammattikorkeakoululla on oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä varojen hankkimiseksi mainitun lain 4 :ssä tarkoitetuista tehtävistä huolehtimiseen sekä vuosina ammattikorkeakoulun pääomittamiseen. (Rahankeräyslain muutos 03/2017) 8

9 Ammattikorkeakoulujen rahankeräysluvat Poliisihallituksen arpajaishallinto ( ) Rahankeräyslupa-asioiden käsittely Poliisihallituksessa on pahoin ruuhkautunutta Hakemusten käsittelyaika on keskimäärin 5-6 kuukautta Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja yksilöllisesti Toistaiseksi vain 9 ammattikorkeakoulua 23:sta hakenut varainkeruulupaa! 9

10 Ammattikorkeakoulujen pääomittamisen periaatteet (TALPO ) 1/5 Ammattikorkeakouluja varaudutaan pääomittamaan enintään 24 M. Valtion vastinrahoitus kohdennetaan ammattikorkeakoulujen kesken suhteessa ammattikorkeakoulujen keräämään yksityiseen pääomaan kuitenkin siten, että yksittäisen ammattikorkeakoulun valtion vastinrahoituksen määrä ei voi ylittää 4 miljoonaa euroa. Varainkeruuaika Vastinrahoituspäätökset tehdään yhdellä kertaa loppuvuodesta 2018 Valtioneuvosto ratkaisee valtion vastinrahoituksesta päättäessään erikseen kunkin yksityisen pääomasijoituksen hyväksyttävyyden valtion vastinrahoitukseen oikeuttavaksi talouspoliittisen ministerivaliokunnan puoltamien periaatteiden mukaisesti. 10

11 Ammattikorkeakoulujen pääomittamisen periaatteet (TALPO ) 2/5 Valtion vastinrahaan oikeuttava lahjoitus On annettu ammattikorkeakoulun toimintaan yleisesti ilman lahjan käyttötarkoitusta rajoittavia ehtoja. Vähintään euron yksittäinen lahjoitus voidaan kuitenkin lahjakirjan määräyksellä kohdentaa ammattikorkeakoulun koulutusalalle (Opetushallinnon koulutusluokitus 2002). Valtion vastinrahaan oikeuttavaksi hyväksytään ainoastaan vastikkeettomat rahalahjoitukset. Osake-, kiinteistö- tai muut esinelahjat tai aineettomat oikeudet eivät oikeuta valtion vastinrahaan. Testamenttilahjoitus ei oikeuta valtion vastinrahaan. Lahjoittaja ei voi lahjoituksellaan sitoa ammattikorkeakoulun muiden varojen käyttöä. 11

12 Ammattikorkeakoulujen pääomittamisen periaatteet (TALPO ) 3/5 Valtion vastinrahoitukseen ei oikeuta AMK:n omistajien lahjoitukset AMK-konserniin kuuluvien yhtiöiden, AMK:n omien rahastojen tai AMK:ja lähellä olevien säätiöiden, kuten tukisäätiöiden, lahjoitukset Valtion omistamien erityistehtäviä hoitavien yhtiöiden lahjoitukset Kuntien lahjoitukset poikkeuksena kuntien suoraan tai välillisesti omistamien yhtiöiden tai liikelaitosten kautta tulevat lahjoitukset Pääosin julkisin varoin rahoitettujen (esim. YO, AMK) tai verotusoikeuden omaavien julkisoikeudellisten yhteisöjen (esim. seurakunnat) lahjoitukset. poikkeuksena AMK:jen opiskelijakunnat, ylioppilaskunnat ja osakunnat sekä niiden omistamat yhtiöt sekä kauppakamarit, jotka eivät ole julkisesti rahoitettuja yhteisöjä. poikkeuksena valtion omistamien kaupallisesti toimivien yhtiöiden lahjoitukset. 12

13 Ammattikorkeakoulujen pääomittamisen periaatteet (TALPO ) 4/5 Vastinrahakelpoisia ovat lahjoitukset, jotka on maksettu viimeistään ammattikorkeakoulun tilille tai jotka ovat pankkien välisistä maksuliikenneajoista tai luottokunnan verkkomaksun käsittelyajoista johtuen kirjautuneet ammattikorkeakoulun tilille enintään kuusi työpäivää määräajan jälkeen. Kaikissa vähintään euron lahjoituksissa on käytettävä OKM:n laatimaa lahjakirjamallia. Ammattikorkeakoulukohtaisten lahjakirjojen tulee sisältää vähintään lahjakirjamallin mukainen sisältö, eikä niihin saa sisältyä tästä poikkeavia lahjoituksen kohdentamisehtoja. Lahjoitukset on oltava todennettavissa ammattikorkeakoulujen kirjanpidosta ja ne tarkastetaan soveltuvin osin kansainvälisiä tilintarkastusstandardeja sekä olennaisuuden periaatetta noudattaen. Tilintarkastajien kanssa erikseen sovittavista toimenpiteistä ja lahjoitusten kirjanpidollisesta käsittelystä on annettu OKM:n ohje 13

14 Ammattikorkeakoulujen pääomittamisen periaatteet (TALPO ) 5/5 Valtion vastinrahoitus sijoitetaan ammattikorkeakoulujen SVOP - rahastoihin. Ammattikorkeakoulun yhtiöjärjestyksessä, että valtiolla on - osakeyhtiölain rajoittein - pääomituserää vastaava oikeus yhtiön varoihin varojen jaossa ammattikorkeakoulutoiminnan loppuessa tai yhtiötä purettaessa. Yksityishenkilöiltä ja yhteisölahjoittajilta kerätyt varat (yksityinen pääoma) kirjataan osaksi ammattikorkeakoulujen muuta pääomaa tai rahastoidaan. Ammattikorkeakoulujen on järjestettävä lahjakirjojen ja muun varainhankinnan tuottamien aineistojen (ml. valtion vastinrahoitus) arkistointi asianmukaisesti ja raportoida avoimesti ja läpinäkyvästi erityisesti koulutusaloille kohdennettujen lahjoitusten käytöstä sekä varojen sijoitusstrategiasta. 14

15 Varainhankintaan perustuvien varojen käsittely kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä (OKM:n ohje ) Valtion vastinrahoitus sijoitetaan ammattikorkeakoulun SVOP -rahastoon. Lahjoituksista muodostetaan taseen omaan pääomaan käyttötarkoitukseltaan sidottu rahasto tai rahastoja. Kerätään valtion vastinrahaan liittyvät lahjoitukset pankkitilille, jonka saldo on em. keräyksen alkaessa nolla euroa. Kirjanpidon näkökulmasta rahaston tilitapahtumat eivät ole tulosvaikutteisia. Tilinpäätöksen erillisenä liitteenä raportoidaan vuosien tilinpäätöksissä otsikossa mainitun varainkeruun mukaisten lahjoitusten määrä maksuperusteisesti tilikauden päättyessä: a. ammattikorkeakoululain 4 :n mukaiseen tarkoitukseen kohdistuviin ja b. koulutusaloihin kohdistuvaan lahjoituksiin. Ammattikorkeakoulun on hallussa oltava kunkin tilikauden lopussa lahjakirjat kaikista tilikauden aikana saaduista vähintään euron lahjoituksista. 15

16 Varainhankinnan yksilöinti (OKM:n ohje ) Ammattikorkeakoulun tulee dokumentoida luotettavasti vähintään seuraavat tiedot lahjoituksista: Lahjoittaja Lahjoittajan henkilötunnus tai y-tunnus Lahjoituksen euromäärä Lahjoituksen kirjautumispäivä ammattikorkeakoulun tilille Vähintään euron lahjoituksen kohdentuminen koulutusalalle (opetushallinnon koulutusluokitus 2002) tai yleisesti ammattikorkeakoulun toimintaan Tosite (lahjakirja) 16

17 Valtion vastinrahahakemus opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM:n ohje ) Viimeistään seuraavat tiedot Ammattikorkeakoulun rehtorin allekirjoittama pyyntö valtion vastinrahoituksen saamiseksi. Kirjanpitoon perustuva excel-muotoinen kooste lahjoituksista, jotka täyttävät talouspoliittisen ministerivaliokunnan valtion vastinrahalle asettamat ehdot ja jotka ammattikorkeakoulu haluaa huomioon otettavaksi valtion vastinrahoituksesta päätettäessä. Alle 1000 euron yhteisölahjoittajien ja yksityisten tahojen lahjoitukset ammattikorkeakoulut voivat ilmoittaa vastinrahahakemuksessaan lahjoittajasektoreittain yhtenä kokonaisuutena todeten näiden lahjoitusten yhteenlasketun euromäärän ja lahjoittajien lukumäärän. Opetus- ja kulttuuriministeriön laatiman lahjakirjamallin mukaiset lahjakirjakopiot kaikista vähintään euron lahjoituksista (liite 2). Ammattikorkeakoulun tilintarkastajan allekirjoittama raportti erikseen sovituista toimenpiteistä 17

18 Lisätietoja ammattikorkeakoulujen pääomittamisesta vuonna 2018 Varainhankinnan juridisista kysymyksistä ja lahjakirjamallista hallitusneuvos Immo Aakkula puh , immo.aakkula@minedu.fi ja Muut varainhankintaan liittyvät asiat opetusneuvos Ulla Mäkeläinen puh , ulla.makelainen@minedu.fi. 18

Ohje 27.10.2014. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotto pääomittamisesta ja valtion vastinrahaan oikeuttavasta varainhankinnasta

Ohje 27.10.2014. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotto pääomittamisesta ja valtion vastinrahaan oikeuttavasta varainhankinnasta Ohje OKM/7/500/2014 27.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje yliopistojen pääomittamisesta ja valtion vastinrahakelpoisen varainhankinnan ehdoista ja menettelytavoista

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Tapio Kosunen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Tapio Kosunen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja 7.3.2019 Tapio Kosunen VALTION RAHOITUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN PÄÄOMASIJOITUKSIIN SUH- TEESSA NIIDEN KERÄÄMIIN YKSITYISIIN RAHALAHJOITUKSIIN VUONNA

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Merja Leinonen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Merja Leinonen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 15.12.2016 Merja Leinonen KANSALLISGALLERIALLE OSOITETTAVA VALTION VASTINRAHOITUS VUONNA 2016 Asian tausta ja pääasiallinen sisältö Tausta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 07/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 07/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 18.26 Paikka Spa Hotel Runni, Kabinetti (käyntiosoite: Runnintie 407, 74595 Runni) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet Anna Hartikainen Matti Kartano Matti Notko Sari

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Kokous: Keskiviikko klo Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Kokous: Keskiviikko klo Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kokous: Keskiviikko 14.1.2015 klo 10.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 Läsnä: Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff, puheenjohtaja

Lisätiedot

Laki rahankeräyslain muuttamisesta HE 264/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Hallintovaliokunta

Laki rahankeräyslain muuttamisesta HE 264/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Hallintovaliokunta Laki rahankeräyslain muuttamisesta HE 264/2016 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Hallintovaliokunta 7.2.2017 Yliopistojen rahankeräysoikeuden jatkaminen OKM pitää tärkeänä Tässä esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

RAHANKERÄYSLUPAHAKEMUS

RAHANKERÄYSLUPAHAKEMUS Viranomainen täyttää RAHANKERÄYSLUPAHAKEMUS 1. Asia Uusi rahankeräyslupa Rahankeräysluvan muutos, mikä Muutettavan luvan numero ja päätöspäivämäärä: Toimeenpanoaika (alku- ja loppupäivämäärä) Toimeenpanoalue

Lisätiedot

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle Sijoita SeAMKiin PARAS korkeakoulu opiskelijalle Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen ja yhteisöllinen ammattikorkeakoulu, jonka tavoitteena on olla paras korkeakoulu opiskelijalle (Visio 2020).

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan päivänä kuuta 20.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan päivänä kuuta 20. Luonnos 27.10.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahankeräyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rahankeräyslakia. Voimassa olevan lain mukaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Toimintokohtainen tuloslaskelma. 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto

Toimintokohtainen tuloslaskelma. 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto Toimintokohtainen tuloslaskelma 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Toiminnan tuotot n. 217 miljoonaa euroa Henkilöstökulut n. 131 miljoonaa euroa (60 %) Tase

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 187/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Kansallisgalleriasta ja kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta annetun lain 3 ja 10 :n muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 72/2013

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

HE 258/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tuloverolain muuttamisesta

HE 258/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tuloverolain muuttamisesta HE 258/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle luonnollisen henkilön lahjoitusvähennyksen voimassaolon jatkamisesta Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ja väliaikaisesta annetun lain voimaantulosäännöstä

Lisätiedot

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja / pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja / pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori Aika Keskiviikko 1.4.2015 klo 16.17 16.32 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Miten tästä eteenpäin? Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Miten tästä eteenpäin? Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen OKM:n ja korkeakoulujen välisen ohjauksen kehittäminen Jatketaan avointa vuoropuhelua

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2018 1 (7) 752 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiö sr:n perusparannusrahastoon HEL 2018-010400 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 759 000 euron suuruisen sijoituksen tekemisen

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Sopimuskauden puolivälin tarkastelu. Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2017 Kuopio Ylijohtaja Tapio Kosunen

Sopimuskauden puolivälin tarkastelu. Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2017 Kuopio Ylijohtaja Tapio Kosunen Sopimuskauden puolivälin tarkastelu Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2017 Kuopio 28.-29.11.2017 Ylijohtaja Tapio Kosunen Agenda 2030: 17 kestävän kehityksen maailmanlaajuista tavoitetta

Lisätiedot

Lausunto OKM Lausunto Työryhmän ehdotus uudeksi rahankeräyslaiksi

Lausunto OKM Lausunto Työryhmän ehdotus uudeksi rahankeräyslaiksi Lausunto OKM/10/050/2018 20.03.2018 Sisäministeriö Pl 26 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia SMDno-2016-1629; SM029:00/2016 OKM Lausunto Työryhmän ehdotus uudeksi rahankeräyslaiksi Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Jaa Stock exchange release 23.03.2017-12:30 Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään keskiviikkona 23.3.2017 klo 10.00 Hyvinkäällä.

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus 1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen

Lisätiedot

Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015. Ammattikorkeakoulut. Viite

Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015. Ammattikorkeakoulut. Viite Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskaudella 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA

LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA 1 Sopijapuolet Allekirjoittaneet sopijapuolet Helsingin

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

TULE KASVAMAAN KANSSAMME

TULE KASVAMAAN KANSSAMME TULE KASVAMAAN KANSSAMME KAMPANJA 1.11.2014-30.6.2017 YHTEINEN YLIOPISTO Oulun yliopiston varainhankinta TUE TIEDETTÄ, TUET TULEVAISUUTTA Vuodesta 1958 Oulun yliopisto on luonut hyvinvointia Pohjois-Suomeen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta

Lisätiedot

Joukkorahoitus eli crowdfunding

Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen tapa yritykselle löytää rahoitusta Ideana on esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut suurelle joukolle ja saada heidät kiinnostuneiksi yrityksestä

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017 Kirje OKM/3/210/2017 06.02.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2017 2020 aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017 Ohjaus- ja palautemenettely

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

9 KIINTEISTÖ OY TECHNOPOLIS MICROKATU 1:N OSAKASSOPIMUKSEN JA YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN. PÖYTÄKIRJA 04/2019 Kokouspäivämäärä

9 KIINTEISTÖ OY TECHNOPOLIS MICROKATU 1:N OSAKASSOPIMUKSEN JA YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN. PÖYTÄKIRJA 04/2019 Kokouspäivämäärä Aika Tiistai 21.5.2019 klo 15.00 16.43 Paikka Microkadun kampuksen A-osan 2. kerroksen neuvotteluhuone A2008 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja Marraskuu 2017 - MERKINTÄSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus 2625992-6, jäljempänä Yhtiö ), ja 1.2 Nimi: _ Henkilötunnus (jäljempänä Merkitsijä ) Yhtiö on tarjonnut Merkitsijälle mahdollisuutta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1, Tekes Muotoilun rahoittaja Antti Salminen Maria 0-1, 27.4.2017 Hallituksen puoliväliriihen tiedotteen liite 25.4.2017 Hallituksen toimintasuunnitelma vuosille 2017 2019: Uudet avaukset; Luovaa taloutta

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2016] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkamisesta (jäljempänä Sopimus ) ovat laatineet jäljempänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (5) 4 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätösehdotus päättää esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6 LUONNOS Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus 13.3.2017 Liite nro 6 8.3.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lahden kaupunki (0149669-3) 2) Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä (0993644-6) 3) Heinolan kaupunki (1068892-9)

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla)

Jäsenet (alleviivatut paikalla) PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 11.12.2018 klo 9.00 11.05 Paikka: Nivala, kaupunginhallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Henrik Kiviniemi, Pyhäjärveltä Esa Jussila,

Lisätiedot

Rahankeräyslain kokonaisuudistus Työryhmän mietinnön esittely Säätytalo

Rahankeräyslain kokonaisuudistus Työryhmän mietinnön esittely Säätytalo Rahankeräyslain kokonaisuudistus Työryhmän mietinnön esittely Säätytalo 14.2.2018 Ylitarkastaja Sini Lahdenperä 1. Hankkeen tilannekatsaus hankkeen toimikausi päättynyt 31.12.2017 työryhmämietintö laajalla

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 3 Kiinteistö Oy Kaapelitalon pääomittaminen Tanssin talo -hankkeeseen liittyen vuonna 2017 HEL 2017-005192 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää hyväksyä 1 159 004

Lisätiedot

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö 7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ Lausuntopyyntö Kunta A, lausunnon hakijana, on pyytänyt lausuntoa testamentin perusteella lahjoituksena saadun tilan ja lahjoitukseen

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalousvaikutukset Reijo Vuorento 20.9.2018 Twitter:@Reijosergio Tiivistelmä 1/2 = osa hallituksen budjettipäätöstä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ 1 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 2 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet... 3 2.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 1 Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 25.11.2010 Päivi Mäntysaari 2 Yliopistouudistuksen vaikutuksia Yliopistojen strategian muutos Ympäristön muutos, epävarmuus, kilpailu Todennäköiset muutokset rahoitukseen

Lisätiedot

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Erikoistilanteita, jotka huomioidaan varallisuusharkinnassa, voivat olla esimerkiksi seuraavat:

Erikoistilanteita, jotka huomioidaan varallisuusharkinnassa, voivat olla esimerkiksi seuraavat: Varallisuuskriteerit Yleistä Tässä ohjeessa käytetään yleisesti termiä STEA-avustukset, joilla viitataan yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2014 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 AIKA: 8.4.2014 alkaen klo. 10:30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja

Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja Tilintarkastuspäällikkö, JHT Jaakko Eskola ja johtava tilintarkastaja, JHTT Harri Myllyoja 4.6.2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtion taloudenhoidon

Lisätiedot

HE 264/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahankeräyslain muuttamisesta

HE 264/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahankeräyslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahankeräyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rahankeräyslakia. Voimassa olevan lain mukaan Kansallisgallerialla

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Suomalainen liikesivistys avain talouselämän kasvuun

Suomalainen liikesivistys avain talouselämän kasvuun Suomalainen liikesivistys avain talouselämän kasvuun Toimitusjohtaja, KTT Johanna Vesterinen Liikesivistysrahasto 26.9.2019 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Martti Ahtisaari Instituutti Vuonna 1911 perustetun

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT. Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007

YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT. Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007 YLIOPISTOLAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVAT Johtaja Anita Lehikoinen Kuopio 29.8.2007 JOHDANNOKSI Hallitusohjelman mukaisesti yliopistojen oikeudellinen asema uudistetaan tavoitteena kaikkien yliopistojen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO 18.9.2017 Kuntien valtionavut (mom. 28.90.30) Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ovat yhteensä 10,59 mrd. euroa v. 2018, ja ne lisääntyvät edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Yliopiston päärakennus Auditorium VII Unioninkatu 34, 3. kerros

Yliopiston päärakennus Auditorium VII Unioninkatu 34, 3. kerros KOKOUSKUTSU / ESITYSLISTA Kokouksen numero 08/2014 Helsingin yliopiston hallituksen kokous Aika 16.12.2014 09:00 Paikka Yliopiston päärakennus Auditorium VII Unioninkatu 34, 3. kerros Läsnä Husu-Kallio

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET

PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET Voimassa olevat talousarviolinjaukset Hallitus hyväksyi 4.11.2009 yliopiston talousarviolinjaukseksi tavoitteen vahvistaa kymmenessä vuodessa yliopiston pääomia

Lisätiedot