Työpanokset ja henkilötyövuodet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työpanokset ja henkilötyövuodet"

Transkriptio

1 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-7 KK

2 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-7 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 56,4 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt 5,5 verrattuna edellisen vuoden vastaavaan an. Hoitopäivien määrä on toteutunut hieman arvioitua pienempänä. Hoitojaksojen määrä on toteutunut 54,7 verrattuna arvioituun ja vähentynyt 3,1 edelliseen vuoteen verrattuna. Hoitojaksot ovat toteutuneet hieman arvioitua alhaisempina. Käyntimäärän on 57,2, mutta avohoitokäyntien raportoinnissa on edelleen virheellisyyksiä, ja raportin mukainen tieto on liian alhainen. Efficassa ollut tietojärjestelmävirhe on korjattu ja kuntalaskutus toimii oikein, mutta päivystyskäynneistä osa ei edelleen näy raportissa. Päivystyskäyntejä puuttuu raportista n kpl, ja mikäli se otetaan huomioon, käyntimäärän on 58,1 ja muutos edellisen vuoden vastaavaan tilanteeseen +0,3. Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 59,8 verrattuna arvioituun ja kasvaneet edelliseen vuoteen verrattuna 2,8. Sitovuustason määrärahat Tilikauden tulos on n. 1,8 miljoonaa euroa alijäämäinen (1-7 / tulos oli +5,0 Me). Tilikauden tulos jakaantuu seuraavasti: Sairaanhoito -3,3 Me, SataDiag +1,6 Me ja sosiaalipalvelut -0,1 Me. Tulos sisältää yhtymähallituksen / 78 päättämän 8,0 Me hinnanalennuksen /hyvityksen. Heinäkuun tuloksessa näkyvät jo maksetut lomarahat, ja lisäksi tulos normaalisti heikkenee vielä alkusyksyn aikana kesäajan tuotannon supistumisen vuoksi. Käyttötalouden sitovien menojen on 56,9. Menokehitys on heinäkuun lopun tilanteessa budjetin mukainen. Investointien on 62,7 johtuen vuoden alussa valmistuneesta ja käyttöönotetusta lasten- ja naistentalosta. Työpanokset ja henkilötyövuodet Työpanosten määrä on laskenut -2,6 edelliseen vuoteen verrattuna. Työpanos kuvaa tehdyn työn määrää, jossa on huomioitu myös lisä- ja ylityöt. Työpanos tarkoittaa siis ns. tehokasta työaikaa, josta on maksettu palkkaetuja. Henkilötyövuosien määrä on laskenut -1,0 edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilötyövuosi on laskennallinen vuosityöntekijöiden määrä, jolla tarkoitetaan täyttä työaikaa tekevän työntekijän koko vuoden työskentelyä. Palvelumaksut Heinäkuun loppuun mennessä jäsenkunnilta perityt suoriteperusteiset palvelumaksut (erityistason ostot tilanne kesäkuu) ovat toteutuneet 56,9 verrattuna arvioituun, ja laskeneet edelliseen vuoteen verrattuna 2,4. Oman toiminnan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ovat laskeneet 5,5 edelliseen vuoteen verrattuna. Sairaanhoidon ostopalveluiden (erityistason ostot & ulkopuoliset ostot) kasvu edelliseen vuoteen verrattuna on 16,0 ja 55,1 muutettuun talousarvioon (yvalt / 9 ) nähden.

3 Tiivistäen Vuoden tammi-heinäkuun toiminta vastaa pääosin suunniteltua. Jäsenkuntien palvelumaksut ovat toteutuneet budjetoidun mukaisina, joskin tilikauden tulokseen vaikuttamattomat sairaanhoidon ostopalvelut ovat toteutuneet arvioitua suurempina. Yhtymävaltuusto on myöntänyt / 9 sairaanhoidon ostopalveluihin 4,8 Me lisämäärärahan, joka on huomioitu kesäkuun raportista alkaen. Ostopalveluiden kasvu on taittunut kesä-heinäkuun aikana, ja heinäkuun tilanteen valossa muutettu vuoden talousarvio on riittävä.

4 7 / Tulostettu: Kaikki toimialueet Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät ,4-5,5 Hoitojaksot ,7-3,1 Käynnit ,2-1,2 Sosiaalipalvelujen suoritteet ,8 2,8 Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos - 1,298 5,004-2,967-1,805 60,8-136,1 Käyttötalouden menot 267, , , ,629 56,9 8,6 Rakennusinvestoinnit 18,933 8,274 11,050 7,784 70,4-5,9 Muut investoinnit 1,773 0,165 2,100 0,459 21,9 177,8 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 1 932, , ,9-49,4-2,6 Henkilötyövuodet 3 197, , ,8-18,4-1,0 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 278, , , ,644 56,9-2,4 Palveluhinnaston mukaan 225, , , ,818 57,2-5,5 Erityisvelvoitemaksut 13,281 6,564 11,698 6,824 58,3 4,0 Erityistason ostopalvelut 36,050 19,214 37,999 20,463 53,9 6,5 Ulkopuoliset ostopalvelut 4,019 1,529 5,701 3,539 62,1 131,5 Muut 6,111 3,518 6,753 3,383 50,1-3,8 Täyskustannusmaksut 1,911 1,039 1,900 0,974 51,3-6,2 Muut palvelumaksut 4,200 2,479 4,853 2,409 49,6-2,8 Palvelumaksut yhteensä 284, , , ,027 56,7-2,4

5 7 / Kaikki toimialueet Tulostettu: Kaikki vastuuuksiköt TALOUS (Me) Tot. Toimintatuotot 328, , , ,224 55,6-1,8 Myyntituotot 312, , , ,905 56,4-2,2 Lääkehuollon myynti ulkoinen 5,735 3,363 6,30 3,310 52,5-1,6 Lääkehuollon myynti sisäinen 15,157 8,710 14,890 9,080 61,0 4,3 Maksutuotot 11,107 6,212 10,913 6,622 60,7 6,6 Tuet ja avustukset 1,889 0,462 3,447 0,531 15,4 14,9 Muut toimintatuotot 3,778 2,077 6,658 2,165 32,5 4,2 Toimintakulut 322, , , ,242 56,1 1,9 Henkilöstökulut 175, , , ,385 57,8 0,1 Palkat 137,246 81, ,360 81,383 58,0-0,2 Henkilösivukulut 38,730 22,741 40,20 23,003 57,2 1,2 Materiaalit 55,748 31,440 57,592 31,335 54,4-0,3 Apteekkivalmisteet 19,194 10,915 19,389 11,065 57,1 1,4 Lääkkeet 14,798 8,340 8,529 2,3 Palvelujen ostot 82,020 42,769 83,890 46,154 55,0 7,9 Avustukset 0,266 0,166 0,266 0,118 44,2-29,2 Muut Toimintakulut 8,586 4,128 9,480 4,251 44,8 3,0 Toimintakate 6,291 8,928 6,688 1,981 29,6-77,8 Rahoitustuotot ja -kulut 0,784-0,071 0,796-0,009-1,1-87,9 Vuosikate 5,507 8,999 5,892 1,990 33,8-77,9 Suunnitelman mukaiset poistot 6,805 3,995 8,859 3,795 42,8-5,0 Tilikauden tulos - 1,298 5,004-2,967-1,805 60,8-136,1

6 7 / Tulostettu: Sairaanhoito Kuntalaskutus (Me) Tot. 050 Eura 14,252 7,906 14,163 8,314 58,7 5,2 051 Eurajoki 6,309 3,509 6,313 3,429 54,3-2,3 079 Harjavalta 9,761 5,766 10,205 5,518 54,1-4,3 099 Honkajoki 2,130 1,290 2,163 1,106 51,1-14,2 102 Huittinen 11,153 6,168 10,831 6,577 60,7 6,6 181 Jämijärvi 2,106 1,132 2,133 1,206 56,5 6,5 214 Kankaanpää 13,927 7,935 13,911 8,106 58,3 2,2 230 Karvia 2,798 1,492 2,846 1,542 54,2 3,4 271 Kokemäki 10,367 6,002 10,151 5,333 52,5-11,1 319 Köyliö 2,566 1,340 2,859 1,574 55,1 17,5 413 Lavia 2,066 1,337 0,0 442 Luvia 3,838 2,065 3,656 1,989 54,4-3,7 484 Merikarvia 3,894 2,288 3,978 1,838 46,2-19,6 531 Nakkila 7,006 4,282 7,255 3,896 53,7-9,0 608 Pomarkku 2,855 1,740 2,770 1,856 67,0 6,7 609 Pori 99,820 59, ,359 58,571 55,6-1,6 684 Rauma 34,530 19,999 33,626 20,142 59,9 0,7 747 Siikainen 1,938 1,134 1,825 1,20 65,8 5,9 783 Säkylä 5,238 2,981 4,874 2,813 57,7-5,6 886 Ulvila 16,077 9,862 16,750 10,189 60,8 3,3 Jäsenkunnat yht. 252, , , ,201 56,8-1,7

7 7 / Tulostettu: Sosiaalipalvelut Kuntalaskutus (Me) Tot. 050 Eura 0,963 0,583 1,050 0,466 44,4-20,0 051 Eurajoki 1,153 0,646 1,097 0,702 64,0 8,6 079 Harjavalta 1,029 0,636 0,988 0,566 57,3-11,1 099 Honkajoki 0,016 0,012 0,027 0,015 55,1 27,0 102 Huittinen 1,594 0,914 1,50 0,927 61,8 1,4 181 Jämijärvi 0,083 0,048 0,083 0,035 42,6-26,1 214 Kankaanpää 1,133 0,644 1,047 0,514 49,1-20,2 230 Karvia 0,057 0,033 0,059 0,036 61,4 9,3 271 Kokemäki 1,379 0,851 1,458 0,732 50,2-14,1 319 Köyliö 0,342 0,20 0,331 0,211 63,8 5,6 413 Lavia 0,132 0, Luvia 0,284 0,169 0,287 0,170 59,3 0,5 484 Merikarvia 0,340 0,189 0,311 0,210 67,5 10,8 531 Nakkila 0,792 0,468 0,834 0,447 53,6-4,5 608 Pomarkku 0,161 0,104 0,210 0,069 32,7-34,1 609 Pori 6,040 3,441 6,221 3,463 55,7 0,6 684 Rauma 1,355 0,828 1,346 0,612 45,4-26,1 747 Siikainen 0,007 0,002 0,006 0, ,1 464,6 783 Säkylä 0,461 0,283 0,482 0,272 56,5-3,7 886 Ulvila 2,106 1,168 2,003 1,374 68,6 17,7 Jäsenkunnat yht. 19,425 11,308 19,340 10,835 56,0-4,2

8 7 / Tulostettu: Yleislääketieteen päivystys Kuntalaskutus (Me) Tot. 050 Eura 0,288 0,182 0,237 0,188 79,2 3,4 051 Eurajoki 0,149 0,110 0,140 0,082 58,3-25,5 079 Harjavalta 0,204 0,141 0,183 0,134 73,6-4,4 099 Honkajoki 0,019 0,010 0,011 0, ,4 50,1 102 Huittinen 0,150 0,098 0,116 0,114 98,1 16,2 181 Jämijärvi 0,019 0,013 0,017 0,013 74,6-2,5 214 Kankaanpää 0,112 0,080 0,10 0,079 79,0-0,8 230 Karvia 0,025 0,015 0,015 0,012 81,6-16,5 271 Kokemäki 0,220 0,150 0,192 0,134 69,9-10,4 319 Köyliö 0,037 0,023 0,031 0,024 78,7 7,3 413 Lavia 0,067 0, Luvia 0,114 0,079 0,099 0,065 65,7-17,1 484 Merikarvia 0,151 0,105 0,134 0,074 54,9-30,1 531 Nakkila 0,165 0,114 0,150 0,103 68,3-10,0 608 Pomarkku 0,064 0,048 0,061 0,037 61,3-22,3 609 Pori 4,141 2,876 3,70 2,158 58,3-24,9 684 Rauma 0,039 0,028 0,035 0,029 82,8 4,3 747 Siikainen 0,029 0,023 0,028 0,021 75,1-9,2 783 Säkylä 0,044 0,028 0,034 0,030 88,2 6,7 886 Ulvila 0,486 0,349 0,444 0,295 66,5-15,5 Jäsenkunnat yht. 6,522 4,516 5,726 3,608 63,0-20,1

9 7 / Tulostettu: ENSIHOIDON JA PÄIVYSTYKSEN TOIMIALUE Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät ,0 7,1 Hoitojaksot ,1 14,7 Käynnit ,9-10,5 Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos 0,102 1,049 0,000-1, ,6 Käyttötalouden menot 13,983 8,524 25,836 15,399 59,6 80,6 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,095 0,000 0,080 0,047 59,3 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 105,6 104,3 108,3 4,0 3,8 Henkilötyövuodet 168,8 97,7 105,5 7,8 8,0 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 29,469 18,308 28,800 16,032 55,7-12,4 Palveluhinnaston mukaan 20,919 13,817 20,705 11,310 54,6-18,1 Erityisvelvoitemaksut 8,551 4,491 8,095 4,722 58,3 5,1 Erityistason ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut 1,242 0,733 1,220 0,614 50,3-16,3 Täyskustannusmaksut 0,621 0,340 0,688 0,277 40,3-18,5 Muut palvelumaksut 0,621 0,393 0,532 0,337 63,3-14,4 Palvelumaksut yhteensä 30,711 19,041 30,020 16,646 55,4-12,6

10 7 / Tulostettu: KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät ,3-10,1 Hoitojaksot ,6-19,4 Käynnit ,9-10,2 Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos - 0,455 0,620-0,884-0,537 60,8-186,5 Käyttötalouden menot 89,668 51,142 79,899 46,150 57,8-9,8 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,291 0,133 0,330 0,108 32,6-18,9 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 386,9 376,9 332,7-44,3-11,7 Henkilötyövuodet 631,9 370,3 330,6-39,7-10,7 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 100,035 57,891 87,602 51,748 59,1-10,6 Palveluhinnaston mukaan 77,742 46,427 69,919 42,821 61,2-7,8 Erityisvelvoitemaksut 0,903 0,431 0,613 0,358 58,3-17,0 Erityistason ostopalvelut 20,523 10,742 16,126 7,613 47,2-29,1 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,867 0,291 0,944 0, ,3 228,6 Muut 0,673 0,372 1,305 0,478 36,7 28,6 Täyskustannusmaksut 0,199 0,099 0,193 0,191 98,8 93,0 Muut palvelumaksut 0,474 0,273 1,112 0,288 25,9 5,3 Palvelumaksut yhteensä 100,708 58,263 88,908 52,226 58,7-10,4

11 7 / Tulostettu: LASTEN- JA NAISTENTAUTIEN SEKÄ SYNNYTYSTEN TOIMIALUE Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät ,7 Hoitojaksot ,0 Käynnit ,2 Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos 0,000-0,000 0,341 Käyttötalouden menot 0,000 28,059 15,816 56,4 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,050 0,000 0,0 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 0,0 0,0 116,4 116,4 Henkilötyövuodet 0,0 0,0 119,4 119,4 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 0,000 34,246 20,334 59,4 Palveluhinnaston mukaan 0,000 25,288 15,579 61,6 Erityisvelvoitemaksut 0,000 0,198 0,116 58,3 Erityistason ostopalvelut 0,000 8,350 4,287 51,3 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,000 0,410 0,353 86,2 Muut 0,000 0,531 0,264 49,8 Täyskustannusmaksut 0,000 0,129 0,055 42,6 Muut palvelumaksut 0,000 0,402 0,209 52,0 Palvelumaksut yhteensä 0,000 34,777 20,599 59,2

12 7 / Tulostettu: OPERATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät ,2-30,5 Hoitojaksot ,2-36,8 Käynnit ,0-23,6 Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos - 0,800-0,608-0,884-2, ,2 346,2 Käyttötalouden menot 82,746 46,774 72,480 42,338 58,4-9,5 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,584 0,019 0,500 0,147 29,4 689,8 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 411,7 406,9 313,7-93,2-22,9 Henkilötyövuodet 679,4 402,9 319,7-83,2-20,7 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 88,725 51,357 68,846 37,920 55,1-26,2 Palveluhinnaston mukaan 68,957 41,782 51,427 27,116 52,7-35,1 Erityisvelvoitemaksut 2,706 0,848 1,369 0,799 58,3-5,8 Erityistason ostopalvelut 13,921 7,491 11,703 7,810 66,7 4,3 Ulkopuoliset ostopalvelut 3,142 1,236 4,347 2,195 50,5 77,6 Muut 1,899 1,120 1,709 0,850 49,8-24,1 Täyskustannusmaksut 1,091 0,600 0,890 0,451 50,7-24,7 Muut palvelumaksut 0,808 0,520 0,819 0,399 48,7-23,3 Palvelumaksut yhteensä 90,624 52,477 70,555 38,770 55,0-26,1

13 7 / Tulostettu: PSYKIATRISEN HOIDON TOIMIALUE Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät ,1-8,0 Hoitojaksot ,7 2,2 Käynnit ,8 3,6 Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos 0,218 0,285-0,200-0, ,2-379,0 Käyttötalouden menot 32,328 19,151 33,703 18,650 55,3-2,6 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,000 0,000 0,050 0,000 0,0 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 278,0 275,7 264,3-11,4-4,1 Henkilötyövuodet 465,7 276,7 268,9-7,8-2,8 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 39,855 23,956 40,536 21,977 54,2-8,3 Palveluhinnaston mukaan 38,185 22,940 38,660 21,158 54,7-7,8 Erityisvelvoitemaksut 0,054 0,033 0,056 0,033 58,3 0,0 Erityistason ostopalvelut 1,606 0,981 1,820 0,753 41,4-23,3 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,010 0,002 0,000 0, ,6 Muut 0,602 0,324 0,615 0,239 38,9-26,1 Täyskustannusmaksut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut palvelumaksut 0,602 0,324 0,615 0,239 38,9-26,1 Palvelumaksut yhteensä 40,457 24,280 41,151 22,217 54,0-8,5

14 7 / Tulostettu: SOSIAALIPALVELUJEN TOIMIALUE Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät Hoitojaksot Käynnit Sosiaalipalvelujen suoritteet ,8 2,8 Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos 0,255-0,009 0,000-0, ,9 Käyttötalouden menot 0,000 0,000 0,000 0,000 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,000 0,000 0,000 0,000 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 215,4 216,5 211,5-5,0-2,3 Henkilötyövuodet 344,6 205,2 200,2-5,0-2,4 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 19,425 11,308 19,340 10,835 56,0-4,2 Palveluhinnaston mukaan 19,425 11,308 19,340 10,835 56,0-4,2 Erityisvelvoitemaksut 0,000 0,000 0,000 0,000 Erityistason ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut 1,696 0,968 1,373 0,937 68,2-3,3 Täyskustannusmaksut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut palvelumaksut 1,696 0,968 1,373 0,937 68,2-3,3 Palvelumaksut yhteensä 21,121 12,276 20,713 11,772 56,8-4,1

15 7 / Tulostettu: LIIKELAITOS SataDiag Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät Hoitojaksot Käynnit Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos - 0,412 2,313-1,000 1, ,0-32,6 Käyttötalouden menot 0,000 0,000 0,000 0,000 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,655 0,000 1,000 0,128 12,8 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 191,6 188,8 186,3-2,6-1,4 Henkilötyövuodet 322,7 190,2 191,3 1,1 0,6 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 0,520 0,308 0,563 0,328 58,3 6,6 Palveluhinnaston mukaan 0,000 0,000 0,000 0,000 Erityisvelvoitemaksut 0,520 0,308 0,563 0,328 58,3 6,6 Erityistason ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut 0,000 0,000 0,000 0,000 Täyskustannusmaksut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut palvelumaksut 0,000 0,000 0,000 0,000 Palvelumaksut yhteensä 0,520 0,308 0,563 0,328 58,3 6,6

16 7 / Tulostettu: HUOLTOKESKUS Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät Hoitojaksot Käynnit Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos 0,081 1,176 0,000 2, ,6 Käyttötalouden menot 35,906 19,941 37,335 19,766 52,9-0,9 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,088 0,014 0,090 0,029 32,6 111,0 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 269,8 268,1 262,8-5,2-1,9 Henkilötyövuodet 457,6 270,4 267,6-2,8-1,0 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 0,000 0,000 0,000 Palveluhinnaston mukaan 0,000 0,000 0,000 Erityisvelvoitemaksut 0,000 0,000 0,000 Erityistason ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 Muut 0,000 0,000 0,000 Täyskustannusmaksut 0,000 0,000 0,000 Muut palvelumaksut 0,000 0,000 0,000 Palvelumaksut yhteensä 0,000 0,000 0,000

17 7 / Tulostettu: YHTYMÄHALLINTO Toimintaluvut (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. Hoitopäivät Hoitojaksot Käynnit Sosiaalipalvelujen suoritteet Sitovuustason määrärahat (Me) / Yhtymävaltuusto ( ) ( ) Tot. Tilikauden tulos - 0,287-0,085 0,000-0, ,1 Käyttötalouden menot 11,384 6,689 11,586 6,964 60,1 4,1 Rakennusinvestoinnit Muut investoinnit 0,060 0,000 Työpanokset ja henkilötyövuodet ( ) Erotus / Työpanokset 73,8 71,1 62,9-8,1-11,4 Henkilötyövuodet 126,5 73,7 65,6-8,1-11,0 Palvelumaksut (Me) ( ) ( ) Tot. Jäsenkunnat 0,548 0,453 0,804 0,469 58,3 3,6 Palveluhinnaston mukaan 0,000 0,000 0,000 0,000 Erityisvelvoitemaksut 0,548 0,453 0,804 0,469 58,3 3,6 Erityistason ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Ulkopuoliset ostopalvelut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut 0,000 0,000 0,000 0,000 Täyskustannusmaksut 0,000 0,000 0,000 0,000 Muut palvelumaksut 0,000 0,000 0,000 0,000 Palvelumaksut yhteensä 0,548 0,453 0,804 0,469 58,3 3,6

18 Effica Raportointi Hoitotakuu :55:50 Sivu 1 (1) Odotusajat toimenpiteeseen tai hoitoon Tilanne (Hoitotakuun piiriin kuuluvat) Toimialue Hoitoa odottavien lkm alle 6kk (kpl) yli 6kk (kpl) yli 6kk Lasten ja naistent sekä synnyt Konservatiivinen Operatiivinen Psykiatrinen Satakunnan sairaanhoitopiiri Hoidon tarpeen arviointi Tilanne (Hoitotakuun piiriin kuuluvat) Toimialue Hoitoa odottavien lkm alle 3kk (kpl) yli 3kk (kpl) yli 3kk Lasten ja naistent sekä synnyt Konservatiivinen Operatiivinen Psykiatrinen Satakunnan sairaanhoitopiiri Saapuneet lähetteet ja niiden käsittelyaika Ajalla (Hoitotakuun piiriin kuuluvat) Toimialue Lähetteiden määrä (kpl) alle 3 vko (kpl) yli 3 vko (kpl) yli 3 vko Lasten ja naistent sekä synnyt Konservatiivinen Operatiivinen Psykiatrinen Satakunnan sairaanhoitopiiri

19 7 / Kaikki toimialueet Tulostettu: TOIMINTA (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. AVOHOITOTOIMINTA Päivystyskäynnit Erikoissairaanhoidon käynnit ,4-10,6 Perusterveydenhoidon käynnit ,4-14,4 Päivystyskäynnit yhteensä ,5-12,8 Ajanvarauskäynnit Ensikäynnit ,5 Uusintakäynnit ,3 Toimenpidekäynnit ,4 Päiväkirurgiset käynnit ,0 Käynnin korvaavat soitot ,6 Sarjahoitokäynnit ,8 Dialyysikäynnit ,7 Sädehoitokäynnit ,3 Konsultaatiokäynnit ,3 Muut ajanvarauskäynnit ,7 Ajanvarauskäynnit yhteensä ,3 1,3 Käynnit yhteensä ,2-1,2 Ensikäynnit/elektiiviset käynnit 11,23 11,04 11,49 VUODEOSASTOTOIMINTA Hoitopäivät ,4-5,5 Toimialueen hoitojaksot ,7-3,1 Osastohoitojaksot ,1 Päivystyssisäänotot yhteensä ,8 Keskimääräinen hoitoaika 3,91 4,02 3,8 Laboratoriotutkimukset ,2-0,5

20 7 / Tulostettu: TOIMINTA (lkm) (lkm) (lkm) (lkm) Tot. KUVANTAMINEN MRI ,6 CT ,7 Angiografia ,4 Varjoaine ,5 Toimenpideradiologia ,6 Ultraäänet ,6 Muut (sis. natiivitutkimukset) ,7 Kuvantaminen yhteensä ,1-1,9 Sydäntoimenpiteet ,6 Päiväkirurgian hoitojaksot ,2 2,3 LEIKKAUSTOIMENPITEET Kaikki käynnit yhteensä ,5 Käynnit (ei T, U, W, X, Anes) ,9 Käynneistä päiväkirurgiaa ,2 Päiväkirurgia/elekt.tmp:t () PUOLIAVOIMET HOITOMUODOT Päivätoimintakäynnit ,8 Päiväosastopäivät ,8-14,0 Asuntolapäivät ,9-4,1 SOSIAALIPALVELUT Suoritteet ,8 2,8

21 SITOVUUSTASOT Yhtymähallitus yhtymävaltuustoon nähden TA *) TOT 07_ TOT Sairaanhoitopiirin tilikauden tulos (sis. liikelaitoksen) ,83 Käyttötalouden määrärahat pl tase- ja nettoyksiköt lisättynä ostoilla liikelaitokselta, logistiikka- ja hankintayksiköiltä ja nettotoiminnan omarahoitusosuudella ,95 Investoinnit ,69 Toimialueiden menot yhtymähallitukseen nähden TA TOT TOT Ensihoidon ja päivystyksen toimialue ,60 Ulkoiset toimintakulut ,52 Ostot liikelaitokselta ,29 Ostot logistiikkakeskukselta ,61 Ostot hankintapalveluilta ,12 Konservatiivisen hoidon toimialue ,76 Ulkoiset toimintakulut ,30 Ostot liikelaitokselta ,56 Ostot logistiikkakeskukselta ,20 Ostot hankintapalveluilta ,22 Lasten- ja naistentautien sekä synnytysten toimialue ,37 Ulkoiset toimintakulut ,77 Ostot liikelaitokselta ,98 Ostot logistiikkakeskukselta ,44 Ostot hankintapalveluilta ,11 Operatiivisen hoidon toimialue ,41 Ulkoiset toimintakulut ,87 Ostot liikelaitokselta ,62 Ostot logistiikkakeskukselta ,07 Ostot hankintapalveluilta ,19 Psykiatrisen hoidon toimialue ,34 Ulkoiset toimintakulut ,37 Ostot liikelaitokselta ,24 Ostot logistiikkakeskukselta ,39 Ostot hankintapalveluilta ,38 Huoltokeskus ,94 Ulkoiset toimintakulut ,82 Logistiikkakeskuksen taseyksikkö ,14 Hankintapalvelut ,51 Muut vastuualueet ,02 Ostot liikelaitokselta ,22 Ostot logistiikkakeskukselta ,50 Ostot hankintapalveluilta ,58 Yhtymähallinto ,13 Ulkoiset toimintakulut ,79 Nettoyksikön ulkopuolinen rahoitus ,44 Ostot liikelaitokselta ,34 Ostot logistiikkakeskukselta ,87 Ostot hankintapalveluilta ,12 Yhteensä pl. tase- ja nettoyksiköt sisältäen ostot liikelaitokselta, logistiikkakeskuksen taseyksiköltä ja hankintapalveluyksiköltä *) ,11 Korko- ja rahoituskulut ,14 Käyttötalouden määrärahat yhteensä ,95 josta ostot liikelaitokselta yhteensä ,56 josta ostot logistiikkakeskukselta yhteensä ,94 josta ostot hankintapalveluilta yhteensä ,81 Liikelaitoksen, netto- ja taseyksiköiden tulos yhtymähallitukseen nähden TA TOT TOT Tase- ja nettoyksiköt Hankintapalvelut (huoltokeskus) Logistiikkakeskus (huoltokeskus) / taseyksikkö Sosiaalipalvelujen toimialue / taseyksikkö Liikelaitos SataDiag ,97 Liikelaitos SataDiagin tulos johtokuntaan nähden TA TOT TOT ,97 *) sisältää valtuuston myöntämän 4,8 Me lisämäärärahan, 4,7 Me ostopalveluihin ja palliatiivisen- ja saattohoidon ostopalveluihn

Työpanokset ja henkilötyövuodet

Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-9 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-9 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 73,0 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Yhtymähallitus / 15 LIITE NRO 7

Yhtymähallitus / 15 LIITE NRO 7 Yhtymähallitus 25.1.2016 / 15 LIITE NRO 7 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 8 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-8 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 68,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 10 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-10 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 86,8 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 5 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-5 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 43,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 26,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 103,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Investointien toteuma on 96,4 %, yhteismäärä 12,7 Me. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Investointien toteuma on 96,4 %, yhteismäärä 12,7 Me. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 98,8 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-6 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Hoitopäivien määrä on toteutunut 51,5 % verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Yhtymähallitus LIITE 2 Sivu 4

Yhtymähallitus LIITE 2 Sivu 4 Yhtymähallitus 30.10. 165 LIITE 2 Sivu 4 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 9 KK Sivu 5 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-9 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat Yhtymähallitus 27.4. / 78 LIITE NRO 8 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Talousjohtaja Tero Mäkiranta 20.4.: Laskutuksessa

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 98,4 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Yhtymähallitus / 181 LIITE NRO 2

Yhtymähallitus / 181 LIITE NRO 2 Yhtymähallitus 28.11. / 181 LIITE NRO 2 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-10 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-10 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet Yhtymähallitus 31.10. / 165 LIITE NRO 7 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-9 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-9 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 73,2

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %.

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %. TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 92,8 % verrattuna talousarviolukuun

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä

Kokouspäivämäärä Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Yhtymähallitus Kokouspäivämäärä 09.10. Sivu 1 PÖYTÄKIRJANOTE SATSHP/315/02.02.02/ 153 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-8 KK / Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-12 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 99,3 % verrattuna talousarviolukuun

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä

Kokouspäivämäärä Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Yhtymähallitus Kokouspäivämäärä 29.05. Sivu 1 PÖYTÄKIRJANOTE SATSHP/315/02.02.02/ 66 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-4 KK/ Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta ja

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK/2016 JA VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖSMENETTELY

Kokouspäivämäärä TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK/2016 JA VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖSMENETTELY Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Yhtymähallitus Kokouspäivämäärä 30.01.2017 Sivu 1 PÖYTÄKIRJANOTE SATSHP/39/02.02.02/2017 3 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK/ JA VUODEN TILINPÄÄTÖSMENETTELY Satakunnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA 15.2.2012 klo 13.00 13.10 klo 13.10 13.50 Tilaisuuden avaus yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous - sekä näkymiä vuoden 2016 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2015 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 25.2.2015

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta Sivu 1 SATSHP/407/02.02.02/2018 59 TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta 18.4.2018 Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen:

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus 6.3.2019 Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuoden 2018 tilinpäätöksen ennakkotietoja 2 Sairaanhoitopiirin TP 2018 ennakkotietoja tiivistäen

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous - sekä näkymiä vuoden 2015 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2014 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 26.2.2014

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2012 ja 2013 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2012 ja 2013 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2012 ja 2013 talous - sekä näkymiä vuoden 2014 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2013 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 14.2.2013

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta ja taloudesta 1.3.2017 7.3.2017 Tero Mäkiranta 1 Vuoden 2016 tilinpäätöksen

Lisätiedot

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1 - Kuntainfo 30.8.2018 - Tero Mäkiranta 1 Pari sanaa vuodesta 2018 Tero Mäkiranta 2 Toiminnan ja talouden raportti 1-7 kk / 2018: Käyttötalouden sitovien menojen toteuma 58,3 % (muutos +2,2 %) Tilikauden

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2017 ja 2018 toiminta ja talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2017 ja 2018 toiminta ja talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2017 ja 2018 toiminta ja talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta ja taloudesta 7.3.2018 8.3.2018 Tero Mäkiranta 1 Vuoden 2017 tilinpäätöksen

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle Kuntainfo

Talousarvio vuodelle Kuntainfo Talousarvio vuodelle 2020 Kuntainfo 20.8.2019 Pari sanaa vuodesta 2019 2 Toiminnan ja talouden raportti 1-6 kk / 2019; talousnäkökulma Käyttötalouden sitovien menojen toteuma 48,6 % (muutos +5,6 %) Tilikauden

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2015 ja 2016 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2015 ja 2016 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2015 ja 2016 talous - sekä näkymiä vuoden 2017 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2016 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 2.3.2016

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN 15.2.2012 Kunnallisjohtajat Maakuntajohtaja SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto Toimialueet ja toimipisteet 1.1.2012 - Kaskinen Kristiinankaupunki 98 km Vaasa 190

Lisätiedot

- Kuntainfo 17.9.2014 - Tero Mäkiranta 1

- Kuntainfo 17.9.2014 - Tero Mäkiranta 1 - Kuntainfo 17.9.2014 - Tero Mäkiranta 1 Pari sanaa vuodesta 2014 Tero Mäkiranta 2 Lausuntopyyntö jäsenkunnille vuoden 2015 talousarviosta: 1. Vuoden 2014 talousarvion toteuttaminen ja toteutuminen sekä

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1 - Kuntainfo 24.8.2016 - Tero Mäkiranta 1 Pari sanaa vuodesta 2016 Tero Mäkiranta 2 Toiminnan ja talouden raportti 1-7 kk / 2016: Käyttötalouden sitovien menojen toteuma 57,1 % Tilikauden tulos +0,5 Me

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

CPQSQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA

CPQSQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA CPQSQ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA Lausuntopyyntö talousarviota 2018 sekä Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän toiminnan kehittämistä varten. Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 TOIMINNAN KEHITYS TAMMI-ELOKUU 2017 Lähetteitä kertyi tammi-elokuussa 6,2 % enemmän, kuin vuonna 2016 vastaavana ajanjaksona. Palveluja saaneiden eri henkilöiden lukumäärä

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

Puheenjohtajisto Taloustilanne

Puheenjohtajisto Taloustilanne Puheenjohtajisto 11.10.2016 Taloustilanne Ostopalvelut ja palvelujen käyttö, elokuu 2016 Ostopalvelulaskutus kaikki/esh kunnittain yhteensä 2013 2014 2015 2016 Enonkoski 156 673,95 79 199,15 242 989,03

Lisätiedot

Rahoituskulut ja tuotot Vuosikate

Rahoituskulut ja tuotot Vuosikate HARJAVALTA 2012 2017e 2021e 2025e Veroprosentti 18,75 19,75 19,75 19,75 Päivähoito ja esiopetus 4 3111 3219 3137 3167 Perusopetus ja lukio 6195 6149 6136 6191 Vanhusten hoito 5 8 524 10 302 12 522 15 523

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

KUNTAINFO tiistai 13.9.2011 klo 13.00 15.00

KUNTAINFO tiistai 13.9.2011 klo 13.00 15.00 KUNTAINFO tiistai 13.9.2011 klo 13.00 15.00 13.00-13.10 Tilaisuuden avaus - yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo 13.10-14.10 Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 3 Talouskatsaus lokakuu

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä 13.4.2016 Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maan viidenneksi suurin

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu 218 Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja 1. 2. 2 Katsauksen sisältö 1. TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Tammikuu 2019 Yleistä Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

TOIMINTAKATE VUOSIKATE

TOIMINTAKATE VUOSIKATE KÄYTTÖTALOUS Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-30.9.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 60 PELASTUSTOIMI * Eläkekulut -41 733-29 987 72-40 383-30 829

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80 Tulosyksiköt Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-31.3.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -41 733-9 996 24-40 383 0 0,00

Lisätiedot

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1 - Kuntainfo 22.8.2017 - Tero Mäkiranta 1 Pari sanaa vuodesta 2017 Tero Mäkiranta 2 Toiminnan ja talouden raportti 1-7 kk / 2017: Käyttötalouden sitovien menojen toteuma 57,7 % HTV - 2,9 % (-56,5 henkilötyövuotta)

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Toukokuu 2019 Yhtymähallitus 19.6.2019 Vuosikate 05/2019 10.6.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 5/2019 Toteutunut 1 5/2019 Ero toteumabudjetti

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TILASTO-OSA 2006 Kumppanuudella terveyttä SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä...4 2. Hoitotakuun toteutuminen...13 3. Palvelujen ostot jäsenkunnittain...19 4. Toimintaluvut 2006, oma

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Heinäkuu 2019 Yhtymähallitus 29.8.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 7/2019 Toteutunut 1 7/2019 Ero toteumabudjetti Toteuma % 31.7.2019

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TILINPÄÄTÖS 2015 Yhtymävaltuuston seminaari 14. 15.6.2016 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2015 Ylijäämä 699 821,59 Taseessa edellisten tilikausien ylijäämää 1 761 646,24, joten taseessa ylijäämä

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa %

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa % Lapin liitto Sivu 1 000102 Valtuusto 4003 Maksetut palkat ja palkki -19.800-7.494,07-12.305,93 37,8-19.800-7.494,07-12.305,93 37,8 4101 Eläkekulut -1.500-184,90-1.315,10 12,3 4150 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

Talouden seuranta. Toukokuu 2014

Talouden seuranta. Toukokuu 2014 Talouden seuranta Toukokuu 2014 Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma - lisäksi %-vertailu edelliseen vuoteen Rullaava 12 kk - sisältää 12 kuukauden toteutuneet eurot Koko kunta:

Lisätiedot

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA

Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 Ed. vuoden tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos Tulosyksiköt tilinpäätös +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -54 747 100-37 079-41 733 112,6 13 014-23,8 * Palvelujen

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot