OSKE-historia Kajaanissa 1, ohjelmakaudet ja rahoitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSKE-historia Kajaanissa 1, ohjelmakaudet ja rahoitus"

Transkriptio

1 OSKE-historia Kajaanissa 1, ohjelmakaudet ja rahoitus Kajaani pyrki mittaustekniikan osaamisellaan Oske-ohjelmaan kolme kertaa: - Ensimmäinen yritys Oulun yliopiston Kajaanin mittalaitelaboratorion toimesta 1990-luvulla ohjelman alkuvaiheissa, mutta yliopisto ei ollut oikea toimija - Toinen seuraavan ohjelmakauden alussa silloisen Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n toimesta, mutta siihen ei saatu yrityksiä mukaan - Kolmas kerta toden sanoi, ja ohjelmaan päästiin mukaan 2003 toisena puoliskona Kainuun Oskea, jonka toinen osa oli ohjelmaan jo aiemmin valittu Kuhmon kamarimusiikin Virtuosi-Oske - Hakuprosessi kolmannella kerralla tehtiin Kajaanin seudun AKO:n toimesta (kaupunki), ja siihen saatiin sitoutumaan yritykset ja keskeiset toimijat Seuraavalle kaudelle jatkoi vain Kajaanin mittaustekniikan Oske, kun Virtuosin perusrakenne ei ollut riittävän tukeva, eikä siihen syntynyt yrityskenttää. Mittaustekniikan Osken tueksi haettiin ja saatiin SM:ltä merkittävä lisärahoitus Kainuun maakunnan kehittämisrahaan, myöhempään Kainuun kehittämisrahaan. Kohteena mittaustekniikan alueellinen Measurepolis-kehittämisohjelma. Ohjelman käynnistystä tuki myös KTM määräaikaisella rahoituksella. Kansallisen Osken ja alueellisen Measurepolis-ohjelman rahoitusyhdistelmällä on tultu näihin päiviin, tulevaisuus näyttää rahoituksen suhteen enemmän kuin epävarmalta. 1

2 OSKE-historia Kajaanissa 2, toimijat Ensimmäisessä vaiheessa vetäjänä oli kaupungin omistama Kajaanin Teknologiakeskus Oy, jolle kuului sekä yrityskiinteistöt että Oske-toiminta. Seuraavassa vaiheessa Teknologiakeskus laajeni käsittämään koko kaupungin elinkeinotoimen, myös Osken ja Measurepolis-ohjelman. Iso kokonaisuus ei toiminut, ja se purettiin vuoden 2009 alusta pienempiin osiin. Oskea ja Measurepolis-ohjelmaa ryhtyi vetämään kaupungin omistama, puhtaasti mittaustekniikkaan ja tietojärjestelmiin erikoistunut kehittämisyhtiö Measurepolis Development Oy, joka vastaa alan liiketoimintakehittämisestä. Kajaanin AMK:n ja Oulun yliopiston yhteistyö tiivistyi 2000-luvun loppua kohden ja niiden kesken muodostui Kajaanin korkeakoulukonsortio. Sen puitteissa syntyi 2010 mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus CEMIS: - mukana KAMK:n ja OY:n lisäksi Jyväskylän yliopisto, VTT ja MIKES - CEMIS:lle siirretty vastuu ja resurssit tutkimuksen kehittämisestä, käytännössä Measurepolis-ohjelman tutkimukseen käytetty osa - CEMIS on sopimusperusteinen yksikkö, ja ainoa Oulun yliopiston innovaatiokeskuksista, joka toimii Oulun ulkopuolella 2

3 Kajaanin elinkeinopolitiikka 1990-luvulta lähtien maakuntien kehityskuva on ollut enenevässä määrin keskuskaupunkien ja niiden lähiseudun varassa. Kainuun maakuntakeskuksena Kajaanilla on kasvukeskuksen ja osaamiskeskittymän rooli maakunnassa. Kaupungin merkitys aluetaloudessa on vastaava kuin useilla muilla maakuntakeskuksilla. Kajaanissa tapahtuu Kainuun korkeakoulutasoisen koulutuksen ja tutkimuksen ylläpitäminen ja kehittäminen. Osaamiskeskittymän kehittämisen tavoitteella Kajaaniin on luotu toimiva alueellinen ja paikallinen innovaatioympäristö, joka tukee hyvin elinkeinoelämän kehitystä yli rakennemuutoksenkin, kuten kokemus osoitti. Kajaanissa on panostettu 1990-luvulta lähtien osaamisperusteiseen elinkeinopolitiikkaan. Sen osa-alueet ovat koulutus, tutkimus ja liiketoimintakehitys. Kaupungin rahoittamia toimijoita ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto (Kajaanin yliopistokeskus,) mittaustekniikan kehitysyhtiö Measurepolis Development Oy, maakunnallinen kehittämisyhtiö Kainuun Etu Oy sekä VTT ja MIKES. Kansallisista aluekehitysohjelmista Kajaani on mukana osaamiskeskusohjelmassa ja koheesio- ja kilpailukykyohjelmassa (aiempi AKO). Perinteinen huippuosaamisen ala on mittaustekniikka, uudempana ajoneuvotietojärjestelmät. 3

4 Maakuntakeskuksen kilpailukyvyn elementit 1) Osaava työvoima: Oman alueen ammatillinen ja ammattikorkeakoulutus, ympäröivällä suuralueella vetovoimaisia yliopistoja, joiden aluetoiminta on olennainen osa paikallisen innovaatioympäristön jatkuvaa kehittämistä 2) Hyvät liikenneyhteydet: Päätieverkon ja rautatieyhteyksien nopeuttaminen, lentoliikenne tärkein pitkämatkainen liikenneyhteys 3) Toimivat palvelut: SOTE-palvelut ml. erikoissairaanhoito, laadukas perusopetus, tarpeisiin vastaava päivähoito, vetovoimaa tukeva kulttuuritarjonta ja hyvät harrastusmahdollisuudet sekä monipuoliset ja kehittyvät kaupan palvelut 4) Hyvä maine: Kehittämistoiminnan jatkuvuus ja sen tuloksista sekä kehittymisedellytyksistä viestintä 5) Yritysten toimintaympäristö: Edellä olevan lisäksi joustava ja mahdollistava kaavoitus sekä riittävät yrityspalvelut, joista tärkeimpänä ELY-keskus Eroa kilpailijoihin löytyy kärkiosaamisessa, jonka hyvänä mittarina on ollut osaamiskeskusstatus. Olennaisia eroja löytyy myös elinkeinorakenteista. Onnistunut metsäteollisuuden rakennemuutos on luonut Kajaanille myönteistä mainetta. 4

5 Kajaanin kaupunkipoliittiset linjaukset uudella hallituskaudella Kajaani haluaa olla oman maakuntansa osaamisen keskus, jossa on hallitusohjelman mukainen vahva alueellinen innovaatiokeskittymä, ja jossa sen perustekijänä on alueellisesti kattavan koulutusverkoston tavoitteen mukainen pysyvä koulutus. Hallitusohjelman tavoite vahvistaa keskuskaupunkien roolia ja vaikuttavuutta oman alueensa kestävälle hyvinvoinnille ja kilpailukyvylle on Kajaania tukeva linjaus. Mikäli sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka ulotetaan suurten kaupunkikeskusten ulkopuolelle, on Kajaanilla valmius ja edellytykset osallistua siihen. Kajaani on mukana jatkossakin sellaisissa kansallisissa aluekehitysohjelmissa ja verkostoissa, jotka tukevat osaamisen kehittämistä ja yritystoiminnan edellytyksiä. Valtion aluehallinnon muutokset eivät saa vaarantaa yritystoiminnan kannalta olennaisen tärkeitä ELY-keskuspalveluja eivätkä alueen aluekehitysrahoitusta. Pohjois-Suomi, Kainuu/Kajaani mukaan lukien, tulee nostaa kaivannaisalan kestävän, taloudellisen sekä innovatiivisen hyödyntämisen osaamisen uudeksi kansalliseksi kehittämisympäristöksi luontaisten edellytystensä takia. 5

6 Paikallisesta kansalliseen Aluksi Oske-toiminta yhdessä Measurepolis-ohjelman kanssa oli Kajaanissa leimallisesti paikallista ja alueellista osaamisen tason nostoa, ja silloinen Oskeohjelma tuki hyvin tätä linjausta. Uuden Oske-kauden linjausten myötä aloitettiin keskustelu kansallisesta toiminnasta, ja kaupungin talousarvioon 2008 kirjattiin lause: Measurepolis-ohjelmassa (osaamiskeskusohjelma) kehitetään mm. kansallisen tason mittaustekniikan verkostoa. Yhtenä keinona/tuloksena MIKES, Oulun yliopisto ja kaupunki tekivät yhteistyösopimuksen mittaustekniikan kansallisesta yhteistyöstä talousarvioon kirjattiin seuraava vaihe: Measurepolis ohjelmasta kehitetään kansallisen tason toimija. Tilinpäätöksessä voitiin todeta, että Measurepolis Developmentilla on jo hyvä jalansija mittaustekniikan kansallisessa kehittämisessä. Oske-ohjelman toimintamallin muutos kansallisiin klustereihin/verkostoihin on tukenut Measurepolista mittaustekniikan kansallisen toimijan roolin luomisessa. Kaupungille ja muille aluerahoittajille ei ole välttämättä itsestään selvää rahoittaa toimintaa, josta ei tule välitöntä hyötyä alueelle. 6

7 OSKE:n arviointia Kajaanista käsin Kajaanin kaltaisen maakuntakeskus-kaupungin osalta Osken hyöty on ollut kiistaton sekä osaamisen tason nostamisessa että yritysten liiketoiminnan kehittämisessä. Strategisissa valinnoissa ja aluerahoituksen suuntaamisessa Oske on ollut selvästi vaikuttava tekijä: pakottanut valitsemaan ja tukenut valintaa. Itsekkäästä edunvalvonnan näkökulmasta kaupunkiorganisaatiolle on etua olla mukana kansallisessa innovaatiopolitiikassa. Kajaanissa maakuntarahoituksen kautta kanavoitunut Measurepolis-ohjelman rahoitus on pitänyt huolen siitä, että myös alueellista innovaatiotoimintaa on kehitetty Osken kansallisesti painottuneen toiminnan rinnalla. Ulkopuolelta katsottuna metropolialueella Osken merkitys häviää massaan. Hyvä kysymys on myös sen vaikuttavuus six-packin kaupungeissa, joissa kaikissa on vahva ja laaja oma innovaatioympäristö, joka ei tarvitse verkoilla kalastettua osaamista. Oske/Measurepolisin resurssit riittävät kansalliseen ja alueelliseen toimintaan, ei kansainväliseen, vaikka alan yritystoiminta Kajaanissa on ollut koko ajan globaalia bisnestä. Kunnan rahoituksella ei maailmalle myöskään mennä. 7

8 Mikä ohjelma 2014? Uusi alueellista innovaatiotoimintaa tukeva ohjelma käynnistyy Ketkä ovat mukana ohjelmallisessa kehittämisessä, ketkä kaupunkisopimuksissa, ketkä SHOKeissa? - Hallitusohjelman mukainen maakunnan kehittämisrahan tarkastelu johtikin jo sen leikkaukseen Maakuntien aluerahoituksessa tapahtuu isoja muutoksia 2013 jälkeen. Osket ja KOKOt ovat pahoissa vaikeuksissa jo ennen sitä. - Miten tahansa aluekehittämistä 2014 jatketaan, niin on pidettävä huoli siitä, että rahoitusjärjestelmä seuraa muutoksia ja tukee toimintaa. Hyvä esimerkki siitä on nykyinen Oske-kausi; ei ole saatu aikaan laajoja hankkeita, kun aluerahoituksen ehdot ovat sen estäneet. - Jos uudella kaudella jatketaan ohjelmallista verkostotoimintaa, niin on pidettävä huolta tasapainoisesti myös paikallisen tason kehittämisestä. Ei verkostoja ole ilman kiinnostuneita toimijoita. - Verkostojen ylläpito ja kehittäminen kansallisella tasolla joka tapauksessa tarpeen jo siksi, ettei pyörää keksitä monessa paikassa. Mikä on uudella kaudella kansainvälisyyden rooli vs. paikallinen? 8

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa VAIVATON ARKI KAJAANIN ELINKEINOPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA Taulukko: Kajaanin Elinkeinopolitiikan toimenpideohjelma 2009-2012. Tarpeiden sijaan keskitytään mahdollisuuksiin. Tavoite Kehittämiskohde A:

Lisätiedot

23.1.2012 Measurepolis Development Oy

23.1.2012 Measurepolis Development Oy 23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan

Lisätiedot

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu Yhteistyöseminaari 25.11.2010 Kaukametsä Kaupunginjohtaja Jari Tolonen 1 YLEISTÄ Kainuun alueen ainoa korkeakoulutasoisen osaavan työvoiman tuottaja AMK:sta koulutuksen

Lisätiedot

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä Jyrki Myllyvirta kaupunginjohtaja Lahti 2011 Yksi nopeasti kasvavista kaupunkiseuduista, erityisesti korkeakoulutetun väestön osalta Suomen merkittävin

Lisätiedot

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010

Lisätiedot

STRATEGIA: Osaamisperusteinen elinkeinopolitiikka, toimiva koulutusketju varhaiskasvatuksesta korkeakouluun

STRATEGIA: Osaamisperusteinen elinkeinopolitiikka, toimiva koulutusketju varhaiskasvatuksesta korkeakouluun Ammattikorkeakoulu STRATEGIA: Osaamisperusteinen elinkeinopolitiikka, toimiva koulutusketju varhaiskasvatuksesta korkeakouluun Hallitusohjelma: Jokaisessa maakunnassa ainakin yksi korkeakoulu, laki ja

Lisätiedot

14.3.2014. Mittausteknologian osaamiskeskus

14.3.2014. Mittausteknologian osaamiskeskus 14.3.2014 Mittausteknologian osaamiskeskus 1 10 v Measurepolista yli 40 v osaamista Osa Kajaanin valitsemaa osaamisperusteista innovaatiopolitiikkaa kärkenä mittaustekniikka Kokonaisuuteen kuuluu myös

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

CEMIS-seminaari 2012

CEMIS-seminaari 2012 CEMIS-seminaari 2012 CEMIS - Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 1.11.2012 Risto Oikari CEMISin rakenne Mittaustekniikan Tutkimusyksikkö CEMIS-OULU Tietojärjestelmät osaamisalue

Lisätiedot

Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus

Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Oulu kaivoskaupungiksi 30.1.2014 Eine Pöllänen Projektiasiantuntija Cemis / KAMK Cemis (Centre for Measurement and Information Systems) on

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus seminaari 15.9.2010 Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Väestönmuutosprosentti 2008 2009 kunnittain Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Kuntajako

Lisätiedot

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja 1.2.2013 Kilpailukyky- ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen KELPO(1) Talousarvio

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmassa

Ajankohtaista ESR-ohjelmassa Ajankohtaista ESR-ohjelmassa 24.4.2012 Hanketapaaminen, Suomussalmi ESR-koordinaattori Verna Mustonen Kainuun ELY-keskus Hanke TL Toteuttaja Toteutusaika S11564 PALi Mittalaitelaboratorion ja Biotekniikan

Lisätiedot

MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa

MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa Jäsentelyä MAL osana kaupunkipolitiikkaa Sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka

Lisätiedot

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Kaupunkien merkitys kansantalouden kannalta Kaupunkien merkitys kansantalouden

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta Raahe 31.5.2017 Asiakaslähtöisen yrityskehittämisen kokonaisuus Konsultit/yksityiset palveluntarjoajat Rahoittajat & kehitysinstrumentit Kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy

Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy 7.2.2012 Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy 1 Measurepolis Development Oy lyhyesti Measurepolis Development Oy käynnistyi itsenäisenä kehitysyhtiönä 1.4.2009. Sitä

Lisätiedot

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa Leena Gunnar Ylijohtaja, KASELY 1 ELYjen toiminta-ajatus (ELY-laki) Elinkeino-,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011

Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011 Oske tänään miten huomenna? Sidosryhmäseminaarit Syksyllä 2011 Taustaa ja tavoitteita TEM johtaa Oske-ohjelman toteutusta Nykyisen ohjelmakauden linjaukset ja tavoitteet PÄÄOSASSA Keskustelun avaus, ajatuksia

Lisätiedot

Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa

Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa Kajaanin yliopistokeskus 10 vuotta juhlaseminaari Korkeakouluneuvos Ari Saarinen Suomi on innovaatiojohtajia Keskeisiä vahvuuksia inhimilliset voimavarat ja liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Itä-Suomen EAKR-ohjelman painopisteet PK:n strategian ja POKATin sisältö EAKR-ohjelman toteuttaminen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta 1 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta 2 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Innovaatioverkostojen luominen vaatii pitkäjännitteistä työtä. Verkostojen avulla

Lisätiedot

PK-TEOLLISUUDEN UUDISTAMINEN JA KILPAILUKYKY pilotti

PK-TEOLLISUUDEN UUDISTAMINEN JA KILPAILUKYKY pilotti PK-TEOLLISUUDEN UUDISTAMINEN JA KILPAILUKYKY pilotti Sisältää teollisuutta palvelevan liiketoiminnan 10.10.2013 Seutukaupunki Seutukaupunkeja ovat kaupungit: 1. Jotka ovat seutukuntiensa tai talousalueensa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) alueellisena yhteistyö- ja kehityskumppanina

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) alueellisena yhteistyö- ja kehityskumppanina Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) alueellisena yhteistyö- ja kehityskumppanina Turo Kilpeläinen Rehtori turo.kilpelainen@kajak.fi 044 7101 600 1 KAMK:sta Suomen tekevin korkeakoulu -yhteistyöseminaarin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liitto

Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Ajoneuvotietojärjestelmien (ATJ) kehittämisohjelma

Ajoneuvotietojärjestelmien (ATJ) kehittämisohjelma Maakuntahallitus I 279 10.12.2007 Maakuntahallitus I 50 23.02.2009 Ajoneuvotietojärjestelmien (ATJ) kehittämisohjelma 1049/82/820/2007 1153/82/820/2008 MH 279 Hanketiimi Hakijana Kajaanin Teknologiakeskus

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Valtakunnalliset sekä taustamuuttujakohtaiset tulokset 1 Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella? Kaikki vastaajat, n=1280 Yritykselle

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, HE 35/2018 VP 5.4.2018 18.4.2018 Juha Ala-Mursula, johtaja,

Lisätiedot

Sopimusmenettelyt. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012

Sopimusmenettelyt. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012 Sopimusmenettelyt Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012 Sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka Pohjautuu Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan, alueiden kehittämisen

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Eduskunta. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys. Valtioneuvosto. Tulevaisuusvaliokunta. Tutkimuslaitokset Tekes.

Eduskunta. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys. Valtioneuvosto. Tulevaisuusvaliokunta. Tutkimuslaitokset Tekes. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys Ministeriöt, keskusvirastot ja laitokset Eduskunta Valtioneuvosto Tulevaisuusvaliokunta TEM (Tekes), OKM, SM, MMM (Evira ja Mavi), YM, LVM Valtioneuvoston ennakointiverkosto

Lisätiedot

Jussi Huttunen: Pohjois-Savon liiton kommentit alueellisiin talousnäkymiin 3.3.2011

Jussi Huttunen: Pohjois-Savon liiton kommentit alueellisiin talousnäkymiin 3.3.2011 Jussi Huttunen: Pohjois-Savon liiton kommentit alueellisiin talousnäkymiin 3.3.2011 Talous kääntynyt kasvuun uusi pohja rakentumassa Pohjois-Savossa työllisyyden kasvu on 2009 taantumavuoden jälkeen ollut

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Satakunnan Tulevaisuusfoorumi 10.10.2013 Liisanpuisto, Pori Porin kaupunki Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen Kainuussa

Osaamisen kehittäminen Kainuussa Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Lempinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Lausuntopyyntökysely Tämä on kyselyn tekstitiedostoversio, jota voi käyttää lausuntopyynnön käsittelyn

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 1 1 KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 Kemin kaupunki ja Kemin Digipolis Oy ovat sopineet tässä esitetyn suunnitelman mukaisesta kehittämistoimeksiannosta vuodelle 2016: 1. TAUSTAA Kemin kaupunki on aktiivinen

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset tavoitteet ja toiminta Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset linjaukset ja tavoitteet 2018 2020 Rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen - Maakunta- ja soteuudistus (ml. siirtyvät

Lisätiedot

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä. Teknologia- ja innovaatiopuisto INNOMARE INNOMARE Tutkimus ja kehitys INNOMARE Koulutuspalvelut Visio 2008 Kymenlaakson

Lisätiedot

Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle

Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle Kari Karjalainen Kuopio 27.10.2011 Joensuun seudun vahvoja alueita Joensuun kaupunkiseudun vahvuuksia ovat: Globaalin tason vahvuus Metsäteknologia

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU 11.3.2014 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli (Kuntakesu) Valmistelussa

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

28.10.2013 Ari Hiltunen

28.10.2013 Ari Hiltunen 28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden

Lisätiedot

SUOMEN TEKEVIN KORKEAKOULU KAMK 20-STRATEGIA

SUOMEN TEKEVIN KORKEAKOULU KAMK 20-STRATEGIA SUOMEN TEKEVIN KORKEAKOULU KAMK 20-STRATEGIA Ivalo 625 km FINLAND Oulu 181 km KAJAANI Helsinki 551 km KAINUU TOIMINTA-ALUEENA Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) syntyi kolmen perinteikkään kainuulaisen

Lisätiedot

SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI

SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI SEUTUKUNNAN ESITYKSET LÄHIVUOSIEN TOIMENPITEIKSI Piispala 23.8.2012 Saarijärven-Viitasaaren johtoryhmä Huom! Kyseessä on ensimmäinen kooste alueen toimijoiden esityksistä. Toimenpiteiden sisältöjä tarkennetaan

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA

SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA Itä-Suomen yksikkö Kuopio KAIVOSVESIVERKOSTO Ohjelma SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA Verkostoyhteistyön tavoitteet Suomen kaivosvesiosaamisen verkosto (myöh. kaivosvesiverkosto tai

Lisätiedot

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä Joensuun seudun yrityspalvelut Lähtötilanteesta Josek Oy (2001-) Liikevaihto 3,9M (2018) Henkilöstöä noin 25 Omistajakuntia 7 Juuka jää pois 31.3.2018 Joensuun

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila

Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke Kai Ollila Kaivannais- ja energiateollisuuden TYKE-hanke 2012 16.5.2013 Kai Ollila Mitä on TYKE-toiminta? Toiminnalla tarkoitetaan yrityksille ja julkisyhteisöille, erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region

Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region KESKIMAA 90 VUOTTA Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region OECD/IMHE 2006 ESITYKSEN RAKENNE 1. Hankkeen tarkoitus ja toteutus 2. OECD:n

Lisätiedot

Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096

Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096 Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096 Miksi ennakoida? Tietoista ja tavoitteellista tulevaisuuden ennakointia Ilmiön esiintyminen ja ilmiöstä tietämisen määrä Pari paikallista tapausta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 1(7) Salon seudun KOKO Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010 Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 2(7) Hankkeen nimi Salon seudun KOKO Tiivistelmä Salon seudun KOKO:n tärkein tehtävä on rakentaa

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja

Lisätiedot