Kuinka huono imago muutetaan hyväksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuinka huono imago muutetaan hyväksi"

Transkriptio

1 Kuinka huono imago muutetaan hyväksi Future Workshop, Vaasa Tomi Lähteenmäki Porin kaupunki

2 Poimintoja lähimenneisyydestä I New York Perustui hokemiseen Lahti - Business City Perustui nollafaktaan ja kuplaan Valkeakoski - Mansikkapaikka Perustui suureen riskiottoon Perustui suureen riskiottoon Pori - Työttömyyskaupunki Perustui hokemiseen

3 Porin imagon kehitys Porin imago oli vielä 1960-luvun lopulla erittäin vetovoimainen Väestö ja aluetalous kasvoivat räjähdysmäisesti Pori oli houkutteleva työ- ja asuinpaikka Opiskelumahdollisuudet eivät silloin merkinneet yhtä paljon Imagon lievä alamäki alkoi öljykriisin jälkeen ja imago hiipui vähitellen 1980-luvulla.

4 Porin imagon kehitys Porin väkiluku laski yhtäjaksoisesti 1980-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen se on pysynyt melko stabiilina Työpaikkojen määrä kävi pohjalukemissa 1990-luvun lamaaikana. Laman seurauksena jäi rakenteellisen työttömyyden ongelma: kolmasosa työttömistä ei saa enää koskaan töitä.

5 Huonon imagon rakennuspalikoita Satakuntalainen mentaliteetti: pärjätään omillamme ; ylikorostunut vaatimattomuus hyveenä; porilainen kehu: ei paha ; jokainen alueen asukas on markkinointikanava!! Rakennetyöttömyys Väestökehitys vain stabiilia Piittaamattomuus ympäristöstä 1970-luvulla Oman yliopiston puuttuminen Sivussa kasvukeskusten valtaväyliltä Valtakunnan tason päättäjien ja medioiden aliedustus; katvealue; puolestapuhujat puuttuvat Maakuntalehti/media on tukenut osaltaan negatiivisen maineen rakentumista; ongelmat ja puutteet ovat olleet uutisia, hyvät saavutukset eivät Elinkeinorakenteen värittömyys : esimerkiksi vähän etnisiä ravintoloita ja ICT-sektorin hypeilmiöitä (korostui 2000-luvun alussa)

6 Mikä on vaikuttanut ja miten on pyritty vaikuttamaan Porin positiivisen imagon muodostumiseen? Täytyy muistaa, että imago rakennetaan aina todellisten asioiden varaan. kuplat puhkeavat aina.

7 Mitkä asiat ovat vaikuttaneet Porin positiivisen imagon muodostumiseen? Pori Jazz Yyteri Karhu-oluen brändi Joukkueurheilu: ueu e u parhaimmillaan a aa kahdeksan joukkuetta SM-liigatasolla: jääkiekko, jalkapallo, jääpallo, kaukalopallo, pesäpallo, vesipallo, ringette, salibandy Porin Ässien taisteleva profiili Pori-rockin jatkuvuus (Annis ym.) Tuulivoima/ydinvoima Yliopistokeskus Muuttovoitto ja väestönkasvu Paluumuuttajien ja muiden Poriin muuttaneiden kokemukset Omien vahvuuksien vähittäinen tunnustaminen -> sanan leviäminen

8 Miten on tietoisesti pyritty vaikuttamaan Porin positiivisen imagon muodostumiseen? SuomiAreena Pori Jazz Kids Festival Kirjurinluodon ilmainen lapsiperhematkailukohde Tuotteistettu brändi Suomen suurimman leikkipuiston ympärillä SM-beachfutis ja muut yksittäiset trendikkäät skabat Villilän elokuvakeskus 2000-luvun alun rekrytointimarkkinointi: edistyksellinen PPP-yhteistyö Helsingin sanomissa: Tulos 50 uutta paluumuuttajatyöpaikkaa IT-yrityksissä per mainos

9 Miten on tietoisesti pyritty vaikuttamaan Porin positiivisen imagon muodostumiseen? RMJ Korkeakoulujen näkyvä opiskelijarekrytointi Yliopistokeskus (5 yliopistoa, 2500 opiskelijaa) SAMK (Suomen 2. suurin ammattikorkeakoulu, 5500 opiskelijaa) Kansallisessa markkinoinnissa ja opiskelijarekrytoinnissa on kiinnitetty huomiota siihen, että Porissa on kiinnostavaa yliopistollista ja korkeakoulutasoista tutkintokoulutusta Kulttuurilaitosten profiili Esimerkiksi Porin Taidemuseo on rankattu ykköseksi k kehäkolmosen ulkopuolella l ll nykytaiteen museoiden kategoriassa

10 Esimerkki: Uuden aikakauden seutumarkkinoinnin tavoite 2006-> Houkutella alueelle työntekijöitä Houkutella alueelle opiskelijoita Houkutella alueelle yrityksiä Imuroida alueelle rahaa ulkopuolelta (= samat tavoitteet kuin aiemminkin )

11 Esimerkki: Uuden aikakauden seutumarkkinoinnin tavoite 2006-> Paikallisidentiteetistä kumpuava imago Pitkä prosessi, mukana mm. Topi-Antti Äikäs ja maamme parhaat konsultit Porin seudun identiteetistä pyrittiin lopuksi tiivistämään yhteinen slogan, jonka piti olla: erottuva todellisuuteen perustuva riittävän yleinen (hyödynnettävyys kohderyhmämarkkinoinnissa jne.) kaikkien hyväksyttävissä ja omaksuttavissa positiivisia tuntemuksia ja mielikuvia herättävä haastava ja korkeatasoinen

12 Esimerkki: Uuden aikakauden seutumarkkinoinnin tavoite 2006-> Lukuisten ehdotusten ja ankaran mietinnän jälkeen syntyi slogan, joka täytti kaikki edellä mainitut kriteerit: PORIN SEUTU - tuhat vuotta markkinoilla

13 Tuhat vuotta markkinoilla Tuhat vuotta viittaa alueen pitkään historiaan ja vahvaan identiteettiin Markkinat viittaavat markkina- perinteeseen ja ovat samalla kaikkien Porin seudun kuntien historiaa ja nykypäivää yp Porin seutu on markkinoilla kilpailemassa muiden alueiden kanssa asukkaista, yrityksistä, opiskelijoista, investoinneista jne. Markkinat -sana viittaa myös dynaamiseen kaupallisuuteen, pörssiin, sosiaaliseen yhdessäoloon käytännön toimintaan!

14 Markkinoinnin kohderyhmät 4,8 4,6 Osaava työvoima Tä ärkeys tuleva aisuudessa 44 4,4 4,2 4 3,8 Paluumuuttajat Matkailijat Asukkaat Yritykset Investoijat Opiskelijat Päättäjät Lapsiperheet 3,6 Vapaa-ajan asukkaat 3,4 3,1 3,3 3,5 3,7 3,9 4,1 4,3 4,5 4,7 4,9 Tärkeys nyt

15 Esimerkki: opiskelijat

16 Maineen nelikenttä, mihin Porin kaupunki sijoittuu vuonna 2008 hyvä mielikuva huono kokemus mainettaan huonompi huono maine (X) erinomainen maine X mainettaan parempi hyvä kokemus huono mielikuva

17 Kiitos!

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MUUTTAJATUTKIMUS 2013

KESKI-SUOMEN MUUTTAJATUTKIMUS 2013 30.4.2013 KESKI-SUOMEN MUUTTAJATUTKIMUS 2013 Diasarjan lähteenä Innolink Research Oy:n tuottama raportti sekä tutkimushaastatteluiden tietokanta. 1 Tutkimuksen lähtökohdat ja toteutus Innolink Research

Lisätiedot

Brändi ei ole vain tuotemerkki - Mikä on brändi ja miten se rakentuu? Marco Mäkinen

Brändi ei ole vain tuotemerkki - Mikä on brändi ja miten se rakentuu? Marco Mäkinen Brändi ei ole vain tuotemerkki - Mikä on brändi ja miten se rakentuu? Marco Mäkinen Mielikuvien merkitys kasvaa Lähde Brand Finance. Brändin arvo Muu aineeton Aineellinen Coca-Cola Company IBM GE $64 mrd

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 26.2.2013 Kaupunkistrategia 2020 Visio: - Korkeatasoinen palveluvarustus - Monipuolinen elinkeinorakenne ja vahva yrittäjyys - Erinomaiset yhteydet -

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

RUOKAMATKAILU BRÄNDIN RAKENTAJANA Dr. Teemu Moilanen

RUOKAMATKAILU BRÄNDIN RAKENTAJANA Dr. Teemu Moilanen RUOKAMATKAILU BRÄNDIN RAKENTAJANA 13.2.2019 Dr. Teemu Moilanen Kuka Teemu Moilanen?? Kauppatiet. tohtori. Head of R&D. Palveluliiketoiminnan yliopettaja Brändin rakentamisen menestystekijät Brändin rakentamisen

Lisätiedot

Porin kaupunki Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen 12.9.2012

Porin kaupunki Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen 12.9.2012 Kuva: Jan Virtanen SISÄLTÖ: Pori Satakunnassa elinkeino-, väestö-, työllisyys- ja talouskehityksen näkökulmasta Pitkä rakennemuutos ja voimakas ulkoinen shokki loivat vahvan perustan uusiutumiselle. Rakennemuutos

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.9.2017 Lausunto: HE 73/2017 hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta

Lisätiedot

Vanha Suurtori. Vapaan tilan sydän 2015. Vallaton visio Benito Casagranden hengessä

Vanha Suurtori. Vapaan tilan sydän 2015. Vallaton visio Benito Casagranden hengessä Vanha Suurtori Vapaan tilan sydän 2015 Vallaton visio Benito Casagranden hengessä 1 Katseet tulevaisuuteen Kaupunki laajenee ja kehittyy. Tätä kehitystä täytyy ohjata dynaaminen ympäristökäsitys. Asioita

Lisätiedot

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 7 TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 Ulkomaisen muuttoliikkeen merkitys kasvussa Tampereen vuonna 2007 saama muuttovoitto oli 927 henkilöä, mistä ulkomaisen muuttoliikkeen osuus oli peräti

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Rauma

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Rauma MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Rauma Seutukaupunkien vetovoimatutkimus on 55:lle seutukaupungille toteutettu tutkimus

Lisätiedot

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013 Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013 Timo Aro ja Timo Widbom, Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Muu yleinen kehitys I Työllisyyskehitys 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys heinäsyyskuussa

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Sisäinen viestintä (seurat ja lis.pelaajat) Mediaviestintä Lajin harrastajat n. 354 000 Kriisiviestintä ja tilannehallinta Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Imago ja identiteetti Yhteiskuntaja

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Valmistelu: Kristian Vainio, Porin kaupunki Timo Aro, Porin kaupunki Tomi Lähteenmäki, Porin kaupunki Pasi Pitkänen, Porin kaupunki Lauri Kilkku,

Valmistelu: Kristian Vainio, Porin kaupunki Timo Aro, Porin kaupunki Tomi Lähteenmäki, Porin kaupunki Pasi Pitkänen, Porin kaupunki Lauri Kilkku, Valmistelu: Kristian Vainio, Porin kaupunki Timo Aro, Porin kaupunki Tomi Lähteenmäki, Porin kaupunki Pasi Pitkänen, Porin kaupunki Lauri Kilkku, Porin kaupunki Minna Nore, Prizztech Oy Janne Vartia, Prizztech

Lisätiedot

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Cursor Oy Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Hyväksytty seutuvaltuustossa 18.6.2019 Tiivistelmä Tämä on Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia. Strategialla

Lisätiedot

Nonprofit-organisaation markkinointi. Dosentti Pirjo Vuokko

Nonprofit-organisaation markkinointi. Dosentti Pirjo Vuokko Nonprofit-organisaation markkinointi Dosentti Pirjo Vuokko Markkinoinnin lähtökohdat Markkinoinnin lähtökohdat Peruskysymys: Mitä me haluamme olla ja kenelle? Miten tämä saavutetaan? Tärkeää: Kohderyhmälähtöisyys

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet Vaasan seudun viestinnän tavoitteet 202020 Vakioidaan Vaasan seudun imago Suomen seutujen kuuden kärkeen Luodaan kansallisesti vahva kuva Vaasan seudusta erityisesti tekniikan alan osaajien työllistäjänä.

Lisätiedot

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA Markkinan polarisoituminen on uhka yleisbrändeille + Markkinoilla on menossa kehitys, jossa pärjäävät sekä lisäarvolla erottuvat ykkösbrändit että edullisella hinnalla

Lisätiedot

Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä

Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä Työelämäyhteistyö ja ohjaus yrityksissä teematyöryhmä Liisa Sarasoja ja Raija Vilponen Aikuisohjauksen strategiatyöryhmä Ryhmä koostuu aikuisohjauksen asiantuntijoista

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Timo Aro 28.1.2013 Timo Aro 2013

Kehittämispäällikkö Timo Aro 28.1.2013 Timo Aro 2013 Miten Porissa menee? Kehittämispäällikkö Timo Aro 28.1.2013 Iha ok! Porin tilannekuva 2013 Elinkeinorakenteen jatkuva monipuolistuminen Osaamisrakenteen vahvistuminen Työllisyyskehityksen kohentuminen

Lisätiedot

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Kuntien markkinointitutkimus 2009 vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Toteutus maaliskuussa 2009 Toteutettiin webropol-kyselynä Sähköpostitse kuntien kirjaamojen kautta kuntien markkinointivastaaville

Lisätiedot

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista.

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista. Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Poimintoja Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj

Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät 5. 6.11.2018 Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj PAIKAN IMAGO JA IDENTITEETTI HYÖTY VAI RASITE? Minna Utriainen COO, STRATEGIST AVIDLY 3 Ote lähellä. Katse kaukana.

Lisätiedot

Porin seutu. 8.200 yritystä. 138.000 asukasta. 9 kuntaa. Karhukunnat

Porin seutu. 8.200 yritystä. 138.000 asukasta. 9 kuntaa. Karhukunnat Porin seudun rakennemalli 2020 Tavoitteet ja toimenpiteet Horisontaaliset teemat - Seudullinen maankäyttö - Imago ja seutuviestintä - Kestävä kehitys - Kuntien välinen yhteistyö Oleminen Tuottaminen Liike

Lisätiedot

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys Kuva: Anniina Korpi Osaamiskehitys Osaamiskehityksen keskeiset nostot Porin seudun korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (36,4 %) väestöstä oli suurista ja keskisuurista kaupunkiseuduista alhaisin.

Lisätiedot

Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa

Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa Työelämäyhteistyö ja ohjaus yrityksissä teematyöryhmä Liisa Sarasoja ja Raija Vilponen Erilaiset

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057

Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Suomen suurimmat alkoholiongelmat Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Kehittämispäällikkö Timo Aro, 6.6.2012 Kuva: Jan Virtanen Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Verotulokehitys Kuva: Pekka Simonen

Lisätiedot

Ajankohtaista Arenen viestinnässä

Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ammattikorkeakoulujen viestintäpäivät 2013, Tampere Rehtori Anneli Pirttilä Arenen viestintävaliokunnan puheenjohtaja Vastaajat Rehtori Muuhun johtoon tai esimieskuntaan

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä KIHU Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys Tietoja kerätty 6 joukkuelajilta

Lisätiedot

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 2 PAVIRO PAVIRO 3 Pitää ihmiset turvassa, tietoisena, ja viihdyttää Boschilla on yli 100

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

Case Marks & Spencer. Lingerie Heaven

Case Marks & Spencer. Lingerie Heaven Case Marks & Spencer Lingerie Heaven Marks & Spencer casen taustaa Marks & Spencerin alamäki vuosina 1997-2000 oli yhtä paljon puhuttu kuin sen virkoaminen vuosina 2001-2003. Myynnin alamäen aikana alusvaatteet

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå YRITYSTEN KILPAILUKYKY: LUONNOS PAINOPISTEALUEISTA

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå YRITYSTEN KILPAILUKYKY: LUONNOS PAINOPISTEALUEISTA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå YRITYSTEN KILPAILUKYKY: LUONNOS PAINOPISTEALUEISTA Luonnos strategisista päämääristä Hyvinvoinnin näkökulma Yritysten kilpailukyvyn kehittäminen Ehdotukset strategisiksi

Lisätiedot

Satakunta Engineering Centre (SEC) TKI foorumi Prizztech Oy

Satakunta Engineering Centre (SEC) TKI foorumi Prizztech Oy Satakunta Engineering Centre (SEC) TKI foorumi 23.8.2016 Prizztech Oy TKI- panostustarve Satakunnassa Projektin tavoitteet Projektin päätavoitteena on vaikuttaa TKI-intensiteettin kasvuun Satakunnassa

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä Jukka Rautakorpi KIHU / OK HUY Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017 PORI YRITYS KAUPUNKI Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja MENESTYVÄ MENESTYVÄ

Kuntavaalit 2017 PORI YRITYS KAUPUNKI Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja MENESTYVÄ MENESTYVÄ Kuntavaalit 2017 11.3 2017 Scandic Jari Taimi, puheenjohtaja Miten Pori saadaan kehittymään? Työpaikkojen luonnin mahdollistaminen keinolla millä hyvänsä. Yksi uusi vakituinen työpaikka tuo kaupungille

Lisätiedot

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Jos on riittävästi aikaa, rahaa ja onnea, voi kaiken tehdä yksin. Mutta kenellä niitä on tarpeeksi? Leila Kontkanen 1.10.2013 1 Oliver E. Williamson, taloustieteen

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana / Konsernihallinto / Sirpa Kynäslahti

Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana / Konsernihallinto / Sirpa Kynäslahti Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana 12.1.2016/ Konsernihallinto / Sirpa Kuntalain mukaan kunnan tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia Hyvinvoinnin edistäminen kuuluu kaikille kaupungin hallinnonaloille

Lisätiedot

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010 InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset InFAcTo Tavoitteet ja tulokset Hämeenlinna, Marraskuu 2010 1 Kehitys tarvitsee Matkailun strategiat Hämeessä ja Virossa painottavat uusien kestävien matkailutuotteiden

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

E18 ideatyöpajojen satoa Kotkan-Haminan seudulla (13.6. ja 4.9.2012)

E18 ideatyöpajojen satoa Kotkan-Haminan seudulla (13.6. ja 4.9.2012) E18 ideatyöpajojen satoa Kotkan-Haminan seudulla (13.6. ja 4.9.2012) Cursor Oy Jouko Luode 1.10.2012 1 E18-infotilaisuus 13.6.2012 E18-kasvukäytävä ohittamaton mahdollisuus yrittäjälle! Infotilaisuus yrittäjille

Lisätiedot

RAKKAUDELLA PORILAISILLE HYVINVOINTIRAHA 2018 RAKKAUDELLA PORILAISILLE NUORILLE VAIKUTTAVUUSINVESTOINTI 2018

RAKKAUDELLA PORILAISILLE HYVINVOINTIRAHA 2018 RAKKAUDELLA PORILAISILLE NUORILLE VAIKUTTAVUUSINVESTOINTI 2018 RAKKAUDELLA PORILAISILLE HYVINVOINTIRAHA 2018 RAKKAUDELLA PORILAISILLE NUORILLE VAIKUTTAVUUSINVESTOINTI 2018 RAKKAUDELLA PORILAISILLE HYVINVOINTIRAHA Tavoitteena on osallistaa porilaisia ideoimaan, mitä

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Uusi vetovoimainen ja ostovoimaa pysäyttävä kauppapaikka

Uusi vetovoimainen ja ostovoimaa pysäyttävä kauppapaikka Uusi vetovoimainen ja ostovoimaa pysäyttävä kauppapaikka Loviisan sisäänajoväylän alueelle sopivan ratkaisun kehittäminen ja toteuttaminen v. 2015 mennessä. Fredrik Pressler 6.5.2013 1 Kehitettävä alue

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

SISÄLTÖ JA RAKENNE MAAPAIKKA-HALLINTAMALLI MALLIN PUUTTEET JA KATVEALUEET JOHTOPÄÄTÖKSET PILOTOINNISTA MALLIN JATKOTYÖSTÄMINEN

SISÄLTÖ JA RAKENNE MAAPAIKKA-HALLINTAMALLI MALLIN PUUTTEET JA KATVEALUEET JOHTOPÄÄTÖKSET PILOTOINNISTA MALLIN JATKOTYÖSTÄMINEN SISÄLTÖ JA RAKENNE SISÄLTÖ JA RAKENNE 1 2 3 4 5 6 7 8 MAAPAIKKA-HALLINTAMALLI MALLIN PILOTOINTI PILOTOINNIN KARTAT MALLIN PUUTTEET JA KATVEALUEET JOHDANTO MALLIN KEHITTÄMIS- Maapaikka-hallintamallin JA

Lisätiedot

Rohkee, mutta sopii sulle

Rohkee, mutta sopii sulle Rohkee, mutta sopii sulle Johanna Holmberg Markkinointijohtaja Tredea Oy 23.10.2012 Tredean seutumarkkinointi Tredean seutumarkkinoinnin tehtävä on seudun kansainvälisen tunnettuuden kasvattaminen ja vetovoimisuuden

Lisätiedot

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Turun kaupungin toimenpiteet valmistavan teknologiateollisuuden sekä teknillisen

Lisätiedot

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi

Lisätiedot

Kuntien markkinointitutkimus 2016

Kuntien markkinointitutkimus 2016 Kuntien markkinointitutkimus 2016 Yleistä tutkimuksesta Kysely toteutettiin 13.-28.4.2016 Webropol kyselynä. Kysely lähettiin kirjaamoiden (313 kpl) kautta kuntien markkinointivastaaville Vastaajia 114,

Lisätiedot

SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa

SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa 1 8.9.2010 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi Diasarjan otsikko SYKE Kaupunkikulttuurin kehittäminen Oulussa 8.9.2010 Kaupunkisuunnittelun seminaari Samu Forsblom 8.9.2010 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi

Lisätiedot

Aiesopimus - Future Learning Finland

Aiesopimus - Future Learning Finland Aiesopimus 1 (5) Aiesopimus - Future Learning Finland Future Learning Finland kansalliseen koulutusvientiklusteriin haetaan jäseniksi alan johtavia toimijoita, yrityksiä ja oppilaitoksia, joilla on tuotteita,

Lisätiedot

Puistojen Kotkan markkinointi Viestintäpäällikkö Marja Metso, Kotkan kaupunki

Puistojen Kotkan markkinointi Viestintäpäällikkö Marja Metso, Kotkan kaupunki Puistojen Kotkan markkinointi Viestintäpäällikkö Marja Metso, Kotkan kaupunki Sisältö Alueen elinvoima keskiössä 3 Kotkan vetovoiman kriittiset tekijät 6 Puistotoimi, kotiseutuylpeys, matkailu ja uudet

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014 SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014 PORI 17.12.201412 2014 Kaarina Nurmi Tutkimuspäällikkö, VTT Rauman kaupunki Elinkeino- ja suunnittelupalvelut kaarina.nurmi@rauma.fi 050 307 3542 RAUMAN ALUEEN KORKEAKOULUTUKSEN

Lisätiedot

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana!

Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! MEDIAKORTTI 2015 SIVUSTO ( LIELAHTICOM.LÄHIUUTISET.FI ) Lisämyyntiä helposti ja nopeasti! Avaimet

Lisätiedot

Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana

Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana Muutamia ajatuksia siitä, miten testaus pärjää lama-ajan säästötalkoissa. Laman patologioita ja mahdollisuuksia. Säästämisen strategioita.

Lisätiedot

Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010

Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010 Pohjolan Mylly Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010 Pohjolan Mylly 2009 Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS)

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS) Businessteeman yrittäjyyspaja 2013 CrossBorder Citizen Scientists (CBCS) TERVETULOA! Elena Ruskovaara LUT 1 Yrityspajan ohjelmaa ja teemoja Suunnitellaan pienryhmissä kuvitteellinen rajan pinnassa toimiva

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen Seutukaupunkien vetovoimatutkimus on 55:lle seutukaupungille toteutettu tutkimus

Lisätiedot

2011-2014. Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun asukashankinnasta

2011-2014. Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun asukashankinnasta Onni kutsuu kylään -hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskukset 2011-2014 Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun

Lisätiedot

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi

Lisätiedot

Turvallisuusopetus. Toimintatavat vaihtelevat alueittain Toimintaa yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa

Turvallisuusopetus. Toimintatavat vaihtelevat alueittain Toimintaa yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa 4.2.2019 NouHätä!-kampanja NouHätä! on yläluokkien valtakunnallinen pelastustaitokampanja pääasiassa kahdeksasluokkalaisille. Kampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita sekä

Lisätiedot

Mestari-Kisälli malli

Mestari-Kisälli malli Mestari-Kisälli malli Marina Steffansson Marjo Pulliainen Sosiaali- ja terveystalouden tutkimus- ja kehittämiskeskus/ Diak 11.6.2013 Mestari-Kisälli -malli - Ikääntymisestä aiheutuva rakennemuutos vaikutta

Lisätiedot

Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7)

Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7) Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7) Kesälahti & Kitee kuntaliitos 2013! Yhteenvetoraportti N=199 Julkaistu: 10.2.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen 1. kesälahtelainen 71 37,17% 2. kiteeläinen

Lisätiedot

Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista?

Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista? Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista? Miten kuluttajat näkevät verkkokaupan turvallisuuden? Ja mihin kuluttajat perustavat käsityksensä koetusta turvallisuudesta? Suomalaisen tietoturvayhtiö Silverskin

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoimapula vai työpula? Lehtitietojen valossa työvoimapula on jo yritysten arkipäivää. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012

HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN. Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 HÄME KUIN SADUISSA IKÄÄN Viiden tähden kampanja Mediakortti 2012 YHDESSÄ OLEMME HÄME Häme on alueellisen yhteismarkkinoinnin edelläkävijä. Yli kymmenvuotiaan historiamme aikana olemme yhdessä useiden eri

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS

SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI 2015 1 SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS Sisällysluettelo 1 YHTEENVETO... 2 2 JOHDANTO... 2 2.1 Tutkimuksen tavoite... 2 2.2 Tutkimuksen toteutus... 2 3 KUVAUS SUOMEN SIJOITUSRAHASTOMARKKINOISTA...

Lisätiedot

Rakennamme mobiilipalveluja,

Rakennamme mobiilipalveluja, Rakennamme mobiilipalveluja, jotka tekevät ihmisten päivittäisestä kommunikoinnista ja asioinnista helpompaa ja hauskempaa ja jotka ovat helppoja ja kustannustehokkaita markkinoinnin ja asiakasviestinnän

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto

Lisätiedot

Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan!

Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan! Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan! Miten tarkastelemme oppimisvaikeutta? 1. Medikaalinen tarkastelukulma Esim. luki vaikeuden lääketieteelliset piirteet: hahmotus, muisti, silmänliikkeet, aivopuoliskojen

Lisätiedot

SENIORIKYSELY 2013 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL 11.3.2013

SENIORIKYSELY 2013 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL 11.3.2013 SENIORIKYSELY 2013 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL 11.3.2013 SENIORIKYSELY 2013 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin seniorijäsenille tehtiin jaksolla 1-2/2013 internetkysely senioritoiminnasta.

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Elintarvikebrändit Kiinassa strategia menestykseen. Teurastamo, Helsinki Jani Kaulo, Head of Asian Market

Elintarvikebrändit Kiinassa strategia menestykseen. Teurastamo, Helsinki Jani Kaulo, Head of Asian Market Elintarvikebrändit Kiinassa strategia menestykseen Teurastamo, Helsinki 28.3.2018 Jani Kaulo, Head of Asian Market Mikä on brändi? Mikä on tavaramerkki? Brändi on yritykseen liitettävä mielikuva, joka

Lisätiedot

Kuntien elinvoiman arviointikyselyn tuloksia

Kuntien elinvoiman arviointikyselyn tuloksia Kuntien elinvoiman arviointikyselyn tuloksia Anssi Hietaharju Tuomas Jalava 19.3.2015 Page 1 Vastauksia kyselyyn saatiin seuraavasti Vastaajia yhteensä 274 (19 eri kunnasta) Luottamushenkilö 144 Viranhaltija

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Senior Tourism Consultant Sanna Tuononen 1.10.2012 30.5.2013 10.6.2013 Puolivuotisraportti / Ranska SISÄLTÖ Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti

Lisätiedot

TARINALLISTAMINEN Jari Nieminen

TARINALLISTAMINEN Jari Nieminen TARINALLISTAMINEN 11.12.2018 Jari Nieminen Tarinallistaminen Brändi Tarinankerronta Yrityskulttuuri Identiteetti BRÄNDI Brändi on tuote tai tuotemerkki, yritys, henkilö tai muu vastaava, jolle on syntynyt

Lisätiedot

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 1 Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 116 000 jäsenyritystä 21 aluejärjestöä 400 paikallisyhdistystä 53 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä 1500 jäsentä kuntien valtuustoissa 55000 Elinkeinorakenne

Lisätiedot

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke Vetovoimainen kasvukeskus

Lisätiedot

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen Sähköä ja tekniikkaa Satakunnassa jo yli 65 vuotta Liikevaihto 2012 n. 4 milj. Henkilökuntaa 25 Mekeltek Oy on yksi

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KIIKAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS MARTTILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS TYRVÄÄNKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennokit Lennokkiurheilu on ilmailun monipuolinen laji. Vaihtoehtoja riittää vapaastilentävistä siima- ja radio-ohjattaviin. Monet ilmailijat ovat aloittaneet harrastuksensa

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi Ihmisten Metropoli Pohjoisen horisontista Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa - maailman pääkaupunkien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia METROPOLI - KÄSITE Vakiintunut suomalaiseen hallinto-

Lisätiedot