Mires and peat. Tahvanainen, T. Euroopan suohabitaattien uhanalaisuusarviointi (Summary: European mire habitats red list)...

Transkriptio

1 ISSN S U O Mires and peat Vol. 68 no Tiedonannot Research notes Silver, T. & Piri, T. Havaintoja tyvitervastaudista turvemaiden männiköissä (Summary: Observations of Heterobasidion root rot in Scots pine stands on peatlands in southern Finland)... 1 Katsaukset Reviews Tahvanainen, T. Euroopan suohabitaattien uhanalaisuusarviointi (Summary: European mire habitats red list) Uutiset Järjestöasiat SUOSEURA FINNISH PEATLAND SOCIETY

2 SUO Vol. 68, 2017 ISSN Suo-lehdessä julkaistaan soita, kosteikkoja ja turvetta sekä niiden suojelua ja käyttöä koskevia tieteellisiä artikkeleita. Lisäksi julkaistaan katsauksia, sekä kokous- ja matkakertomuksia, kirja-arvosteluja ja uutisia. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Suo (Mires and Peat) is a quarterly journal publishing original papers on all aspects of mire and peat research, conservation and utilization. Review articles as well as congress and symposium reports, book reviews and news may also be published. Julkaisija Publisher: Suoseura Finnish Peatland Society Toimittajat Editors: Sakari Sarkkola (päätoimittaja managing editor) Leila Korpela (asiatoimittaja, suoekologia editor, mire ecology) Toimitus Editorial Office: Luonnonvarakeskus, Latokartanonkaari 9, Helsinki Natural Resources Institute Finland, Latokartanonkaari 9, FI Helsinki, Finland, puh./tel , sakari.sarkkola@luke.fi Toimituskunta Editorial Board: Raija Laiho (chair), Samuli Joensuu, Tapio Lindholm, Juhani Päivänen, Kristiina Regina, Kimmo Virtanen Kannen kuva Cover photo: Etelänrahkasammalen (Sphagnum palustre) haaralehden solukkoa (kuva: Tuuli Timonen) Branch leaf cells of Sphagnum palustre (photo: Tuuli Timonen) Taitto Layout: Paavo Ojanen Kirjapaino Printers: Oy Fram Ab, Vaasa, Finland, Talous+jakelu Economy+distribution: Leila Korpela, Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland, Latokartanonkaari 9, FI Helsinki, Finland, puh./tel , leila.korpela@luke.fi Tilausmaksut Subscription: Lehti jaetaan seuran jäsenille jäsenmaksua vastaan. Muille tilausmaksu on 50 ; ulkomaille lisänä ao. postimaksut Subscription fee for non-members 50 plus postage Ilmoitushinnat Advertisements: 500 takakansi, 300 1/1 sivu, 200 1/2 sivu (m.v.) 500 backcover, 300 1/1 page, 200 1/2 page (b/w) Internet-sivut Webpages (Full texts of articles freely available) Suoseura Finnish Peatland Society 2017 Kaikki oikeudet pidätetään. Julkaisun osittainenkin kopiointi tai jäljentäminen ilman Suoseuran suostu musta on kielletty All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted in any form or by any means without the prior permission of the copyright owner. Suoseura Finnish Peatland Society Suoseuran tarkoituksena on soiden ja turpeen kaikinpuolisen tutkimuksen sekä niiden tarkoituksen mukaisen ja kansantaloudellisen käytön edistäminen. The aim of the Finnish Peatland Society is to encourage the general study and research of peat and peatlands and to promote their expedient and socio-economic use Puheenjohtaja Chair: Tapio Lindholm, Suomen ympäristökeskus Finnish Environment Institute SYKE, P.O. Box 140 (Mechelininkatu 34a), FI Helsinki, Finland puh./tel , tapio.lindholm@ymparisto.fi Hallitus Board 2017: Raija Laiho (1. varapuheenjohtaja 1st vice chair), Leila Korpela (2. varapuheenjohtaja 2nd vice chair), Tuula Larmola (sihteeri secretary), Jani Antila (taloudenhoitaja treasurer), Markku Koskinen (tiedotusvastaava publicist), Heikki Karppimaa, Maija Lampela, Juha Ovaskainen, Sakari Sarkkola, Samu Valpola Jäsenmaksu Membership fee: Vuosijäsenmaksu 40 suoritetaan Suoseuran tilille FI Suo (Mires and peat) is abstracted/indexed in Biological Abstracts, CAB Abstracts, Forestry Abstracts and Geo Abstracts

3 Suoseura Finnish Peatland Society ISSN Helsinki 2017 Suo 68(1): Suo (1) 2017 Tiedonannot 1 Havaintoja tyvitervastaudista turvemaiden männiköissä Observations of Heterobasidion root rot in Scots pine stands on peatlands in southern Finland Timo Silver ja Tuula Piri Timo Silver, Suomen metsäkeskus, Kuralankatu 2, Turku, timo.silver@metsakeskus.fi Tuula Piri, Luonnonvarakeskus (Luke), Latokartanonkaari 9, Helsinki Ensimmäiset varmistetut havainnot männynjuurikäävän (Heterobasidion annosum) aiheuttamasta tyvitervastaudista tehtiin ojitettujen turvekankaiden männiköissä vuosina Juurikääpätartunnan saaneita mäntyjä havaittiin kuudella eri turvemaakohteella Länsi- ja Keski-Suomessa. Tuhokohteet ovat alun perin olleet märkiä, vähäpuustoisia tai puuttomia soita, jotka on ojitettu vuosina Selvitystä tehtäessä turvekerroksen paksuus vaihteli 0,3:sta kahteen ja puoleen metriin ja suotyyppi niukkatyppisestä varputurvekankaasta runsastyppiseen mustikkaturvekankaaseen. Osa tartunnan saaneista männyistä kärsi typen puutteesta. Kaikki kohteet olivat runsaspuustoisia (arvioituna puustoa oli yli 100 m 3 /ha). Juurikääpätartuntojen alkuperä jäi epäselväksi. On kuitenkin epätodennäköistä, että tautia olisi esiintynyt märillä soilla ennen ojitusta. Puusto on todennäköisesti altistunut juurikäävän itiötartunnalle kesällä tehtyjen hakkuiden tai taimikon hoitotöiden seurauksena. Tartuntaa on voinut tapahtua myös ojien kaivussa katkenneiden ja vaurioituneiden juurten kautta. Tyvitervastaudin esiintymisrunsaudesta samoin kuin männynjuurikäävän itiö- ja rihmastolevinnästä turv la tarvitaan lisätutkimusta. Tämän selvityksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että turvemaiden männiköt altistuvat kesähakkuissa juurikääpätartunnalle ja kantokäsittelyn laajentaminen myös näille kohteille olisi tarpeellista, vaikkei nykyinen laki metsätuhojen torjunnasta sitä edellytäkään. Avainsanat: turvemaa, mänty, männynjuurikääpä, tyvitervastauti, kantokäsittely 1. Johdanto 1.1 Juurikäävät tuhonaiheuttajina Suomessa esiintyy kaksi juurikääpälajia, männynjuurikääpä (Heterobasidion annosum (Fr.) Bref.) ja kuusenjuurikääpä (Heterobasidion parviporum Niemelä & Korhonen). Männynjuurikääpä aiheuttaa männyllä tyvitervastautia. Sieni tarttuaa myös muita havupuita ja tyvitervastautimännikössä seka puuna kasvavia lehtipuita. Puhtaassa lehtipuumetsässä männynjuurikääpä ei sen sijaan pysty leviämään. Kuusenjuurikäävän pääasiallinen

4 2 Silver & Piri isäntäkasvi on kuusi, jolla se aiheuttaa tyvilahoa. Myös lehtikuusi on altis kuusenjuurikäävälle. Lisäksi se voi tappaa lahon kuusen kannon ympärillä kasvavia nuoria männyn taimia (Korhonen 1978, Piri 1996). Vaikka männyn- ja kuusenjuurikääpä eroavat toisistaan isäntäkasvien suhteen, molemmat lajit leviävät samalla tavalla. Sienen itiöt tartuttavat ensisijaisesti tuoreita havupuiden kantoja ja joskus myös hakkuuvaurioita. Tartunnan jälkeen juurikääpärihmasto leviää metsikössä juuriyhteyksien kautta. Juurikääpä leviää seuraavaan puusukupolveen lahoista päätehakkuukannoista samoin kuin tartunnan saaneista ylis- ja siemenpuista. Jos tartunnan saanutta kasvupaikkaa ei voida uudistaa kestävällä puulajilla, tautikierre jatkuu ja tuhot lisääntyvät seuraavassa puu sukupolvessa (Redfern & Stenlid 1998, Stenlid & Redfern 1998). Metsikön juurikääpätartunta voidaan välttää ajoittamalla hakkuut talvikauteen, jolloin yölämpötila on laskenut pysyvästi nollan alapuolelle eikä päivälämpötila nouse yli viiden asteen. Sulan maan aikana tehtävissä hakkuissa taudin leviämistä voidaan rajoittaa käsittelemällä kannot hakkuun yhteydessä torjunta-aineella joko urealla tai harmaa orvakalla. Torjunnan onnistuminen edellyttää, että torjunta-aine peittää koko kaatopinnan. Korjuussa lähelle puun tyveä syntyviä korjuuvaurioita on vältettävä, koska ne ovat alttiita itiötartunnalle ja koska niitä ei voi suojata torjunta-aineella. 1.2 Tyvitervastaudin levinneisyys ja torjunnan historia Tyvitervastaudin levinneisyyttä on kartoitettu Etelä-Suomessa melko kattavasti 1960-luvulla. Tuolloin tautia oli runsaasti Kaakkois-Suomessa, erityisesti Saimaan ympäristön männiköissä. Muualla Etelä-Suomessa lieviä tyvitervastautituhoja esiintyi paikoin harjumaitten männiköissä (Laine 1976). Sittemmin tyvitervastaudin esiintymisalue on laajentunut. Lounais-Suomessa on löydetty tyvitervastautia erityyppisiltä kangasmaiden kasvupaikoilta (Silver & Piri 2013). Myös Etelä-Pohjanmaalla on tehty runsaasti uusia tyvitervastautihavaintoja vuosina (Pajula & Piri; julkaisematon aineisto). Yksi tärkeä syy tyvitervastaudin leviämiselle on todennäköisesti ollut sulan maan aikana ja erityisesti kesäkuukausina tehtyjen hakkuiden yleistyminen 1970-luvulta lähtien. Ilman kantokäsittelyä juurikääpä on tuolloin levinnyt uusille kasvupaikoille. Etelä-Suomessa kantoja on käsitelty systemaattisesti vasta 2000-luvun alusta kangasmaiden kuusikoissa. Kangasmaiden männiköissä torjunta on monin paikoin aloitettu selvästi myöhemmin; esimerkiksi Lounais-Suomessa vasta vuodesta 2012 lähtien. Turvemaiden männiköissä kantoja ei ole käsitelty ollenkaan ja kuusikoissakin käsittely on ollut hyvin vähäistä ennen vuoden 2016 lakimuutosta (Laki metsätuhojen torjunnasta annetun lain muuttamisesta 228/2016), jolloin käsittely tuli pakolliseksi turvemaiden kuusikoissa pohjoista Suomea lukuun ottamatta. 1.3 Juurikäävän esiintymisestä turv la Lähes 50 vuotta sitten tehdyssä kartoituksessa juurikäävän aiheuttamat tuhot olivat harvinaisia turvemaiden kuusikoissa ja turvemaiden männiköiden todettiin olevan täysin vapaita juurikääpätartunnoista (Laine 1976). Tähän mennessä Suomessa on raportoitu ainoastaan yksi varmistettu havainto männynjuurikäävän aiheuttamasta tyvitervastaudista hyvin ohutturpeisessa, soistuneessa kangasmaan männikössä (Savolainen 2010). Myöskään muissa pohjoismaissa ei ole raportoitu tyvitervastaudin esiintymisestä ojitetuilla turv la. Englannissa on todettu kontortamännyn (Pinus contorta) olevan kestävämpi männynjuurikäävän itiötartunnalle ja taudin etenemisen olevan hitaampaa turvemaalla (turvekerroksen paksuus > 45 cm) kuin kivennäismaalla. Toisaalta turvemaalla kontortamänty oli alttiimpi männynjuurikäävälle kuin sitkankuusi (Picea sitchensis) (Redfern 1982). Latviassa juurikääpä on yleinen turvemaiden kuusikoissa, joista noin 16 % on juurikäävän lahottamia. Tuhot painottuvat reheville turv le (Arhipova ym. 2011). Myös Suomessa kuusenjuurikäävän aiheuttamaa tyvilahoa esiintyy turvemaiden kuusikoissa, joskin tauti on harvinaisempi turve- kuin kivennäismailla. Valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI8) keskimäärin 3,3 prosenttia

5 Suo 68(1) turvemaiden ja 7,3 prosenttia kivennäismaiden kuusikoista luokiteltiin juurikäävän tartuttamiksi (Mattila & Nuutinen 2007). Kasvupaikalla (suo, turvekangas, kivennäismaa) ei ymppäyskokeissa todettu kuitenkaan olevan merkittävää vaikutusta kuusen juurikääpäkestävyyteen (Niemi 2011). Turvekankaan ja kivennäismaan välillä ei myöskään löytynyt eroa kuusenjuurikäävän saprotrofisessa lahotuskyvyssä. Luonnontilaisella suolla kuusenjuurikäävän kyky lahottaa kuollutta kuusipuuta oli sen sijaan heikompi verrattuna kivennäismaahan tai ojitettuun turvekankaaseen (Rainio 2013). Kaakkois-Suomen kuusivaltaisilta päätehakkuuleimikoilta kerätyssä aineistossa lahopuun osuus oli kuitenkin jopa hieman suurempi ojitetuilla soilla (9,8 %) kuin tuoreilla (9,4 %) tai kuivahkoilla kankailla (9,6 %) joskaan erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (Kaarna- Vuorinen 2000). 1.4 Turvemaiden ojitukset ja hakkuut riski juurikäävän leviämiselle? Suomessa on ojitettu soita noin 5 miljoonaa hehtaaria. Uudisojitustoiminta alkoi Suomessa lapiokaivuna 1800-luvun lopulla. Säännöllinen ojitustoiminta alkoi metsähallituksen mailla 1910-luvulla ja yksityismetsissä vuoden 1928 jälkeen ensimmäisen metsänparannuslain tultua voimaan. Vuoteen 1940 mennessä soita ja soistuneita kankaita oli ojitettu ha (Seppälä 1980). Valtaosa turvemaista (noin 4 miljoonaa hehtaaria) uudisojitettiin vuosina huippuvuosien ajoittuessa 1960-luvulle ja 1970-luvun alkuun. Näin ollen turvemaiden ojitusalueilla kasvaa valtaosin ensimmäinen puusukupolvi, joka Etelä- ja Keski-Suomessa koostuu tällä hetkellä pääosin (nuori varttunut kasvatusmetsikkö) kehitysluokan metsistä. Esimerkiksi Lounais-Suomessa metsämaan soiden puuston keski kuutio määrä (156 m 3 /ha) ylitti kankaiden vastaavan arvon (149 m 3 /ha) (VMI ). Yhdeksi syyksi on arvioitu hakkuiden vähäisyyttä. Turvemaiden metsiä on hakattu pääosin talvella, koska sulan maan aikana tehtävään hakkuuseen soveltuvaa korjuukalustoa on suhteellisen vähän käytössä. Tämän on osaltaan rajoittanut juurikäävän leviämistä turv le. Turvemaat eivät kuitenkaan ole kokonaan jääneet kesähakkuiden ulkopuolelle, sillä 1980-luvulta lähtien on Etelä- Suomessa ollut käytössä kevyitä ajokoneita ja pienharvestereita, jotka mahdollistavat kesäkorjuun paksuturpeisilla ojitusalueilla. Myös kesällä tehdyt taimikon hoitotyöt ovat voineet altistaa turvemaiden männiköitä juurikääpätartunnalle. Jokinen (1984) on tutkinut kesäaikaisen taimikonhoidon vaikutusta juurikäävän leviämiselle kangasmaan mäntytaimikoissa ja todennut myös pienten kantojen, läpimitaltaan 3 5 cm, olevan alttiita juurikäävän itiötartunnalle. Taimikonhoitoa on ainakin 1960-luvulta lähtien tehty laajaalaisesti kesäaikaan myös turvemaiden männiköissä ja kuusikoissa. Juurikääpä on voinut tartuttaa puita myös ojien kaivun yhteydessä katkenneiden juurten ja syvien juurenniskavaurioiden kautta. Etelä- ja Keski-Suomessa kunnostus ojituksia on toteutettu ympäri vuoden, siis myös sulan maan aikana, joten juurikäävän tartuntariski on ollut olemassa. Kaarna-Vuorinen (2000) onkin todennut, että kasvu paikan kuivuminen ja sen suorat ja epäsuorat vaikutukset kuusen lahoisuuden lisääntymiseen sekä mahdollisesti myös ojituksesta johtuvat juurten vioitukset voivat olla syynä siihen, että lahoa esiintyi enemmän ojitetuilla kuin ojittamattomilla turv la. Kunnostusojituksissa ongelmana on ollut 1980-luvun lopulta harvennusten heikko toteutuminen ojitusalueilla (mm. Silver & Saarinen 1995), mikä on johtanut siihen, että perkausojia on jouduttu kaivamaan ilman, että puustoa on poistettu riittävästi vanhalta ojalinjalta. Mäntyjen ja kuusten juurenniskat ovat tämän seurauksena saattaneet vaurioitua pitkältäkin matkalta ojan vieressä. Lauhanen (1994) selvitti kaivukaluston aiheuttamia vaurioita reunapuustolle kunnostusojituksissa ja totesi vauriopuita olevan 6,5 14,5 runkoa 100 ojameriä kohden konetyypistä ja kunnostusojituksen työmuodosta riippuen. Osa vaurioista (noin 1 % kokonaispuustosta) oli syviä juurenniskavaurioita. Juurikäävän tartuntariski on sitä suurempi, mitä lähempänä runkoa vaurio on (Nilsson & Hyppel 1968). Myös ajouravaurio juurenniskassa voi aiheuttaa samanlaisen juurikäävän tartuntariskin.

6 4 Silver & Piri 1.5 Maaperän ominaisuudet ja juurikääpäriski Juurikäävän leviämiseen vaikuttavia turvemaiden ominaisuuksia ei tunneta riittävästi. Mm. turpeen alhaisen ph:n, kivennäismaista poikkeavan mikrobilajiston ja juurten fysiologisten ominaisuuksien arvellaan vaikuttavan epäedullisesti juurikääpäsienten menestymiseen turv la (Lindberg & Johansson 1991, Redfern 1998). Kuusen juuriston endofyyttilajiston määrässä tai lajirunsaudessa ei kuitenkaan ole todettu merkittäviä eroja kivennäismaan, turvekankaan ja luonnontilaisen suon välillä (Terhonen ym. 2014). Kuusenjuurikäävän aiheuttaman tyvilahon määrä lisääntyy ph:n noustessa (Evers 1973, Hietala ym. 2016). Optimaalinen ph-arvo juurikääpärihmaston kasvulle saattaa kuitenkin vaihdella runsaasti juurikääpäyksilöiden välillä (Curtois 1973, Majewska ym. 2004). Hyvin happamassa (ph < 2,6) maassa juurikääpää ei esiinny (Evers 1973). Männyllä erittäin pahoja juurikääpätuhoja on todettu emäksisillä kasvupaikoilla (ph > 6) (Rishbeth 1951, Wallis 1962), mutta tuhoja esiintyy yleisesti myös kasvupaikoilla, joilla ph-arvo vaihtelee 4:stä 5:een (Alexander ym. 1975). Varputurvekankaille (Vatkg) tyypillisen happaman rahkaturpeen ph on keskimäärin 3,5. Puolukka- ja mustikkaturvekankaille (Ptkg II ja Mtkg II) tyypillisen saraturpeen happamuus on yleensä välillä 4,0 5,0 (Heikurainen 1960, Silfverberg & Huikari 1985). Yleisimpien ojitettujen turvemaiden happamuudet soveltuisivat siis juurikäävälle. Turv la ainoastaan lettojen ruskosammalturpeessa esiintyy korkeita ph-lukuja (5,7) (Heikurainen 1960). Letot ovat suhteellisen harvinaisia suotyyppejä ja painottuvat lähes täysin Pohjois-Suomeen. Ojitettuna niidenkin turpeen ph laskee, mutta ne säilyttävät silti asemansa turvemaiden korkeimman ph:n omaavina. Ravinteisuuden ja metsänlannoituksen merkityksestä juurikäävän leviämiseen männiköissä tarvitaan lisätietoa. Etelä-Suomessa tehdyissä juurikäävän tartutuskokeissa seoslannos (P, K, Ca, Mg, S, Cu, Zn, B) hidasti männynjuurikäävän rihmaston kasvua männyn juurissa kuivalla kankaalla (CT). Tällä lannoksella oli vähäinen juurikääpätartuntaa vähentävä vaikutus myös silloin, kun siihen oli lisätty hidasliukoista typpeä. Kalkin lisäys sen sijaan lisäsi lievästi juurikäävän kasvunopeutta (Piri 2000). Ukrainassa ja Valko- Venäjällä tehdyissä tutkimuksissa seoslannoksen (NPK) on niin ikään todettu lisäävän männyn kestävyyttä juurikääpää vastaan sekä ensimmäisen puusukupolven mäntyviljelmillä että vanhoilla metsämailla (Fedorov ym. 1979, Pasternak 1979, Raptunovich 1989). Toisaalta Belyi ja Alekseev (1980) eivät todenneet seoslannoksella olevan vaikutusta männikön juurikääpätuhoihin. Myös typen osalta tulokset ovat osittain ristiriitaisia, mutta varsinkin lannoitus suurilla typpimäärillä on lisännyt juurikäävän aiheuttamia tuhoja männiköissä (Alekseev 1973, Pasternak 1979). Ratkaisevimmin männyn kestävyyteen juurikääpää vastaan on arveltu vaikuttavan kaliumin määrän (Jokinen 1988). Paksuturpeisille (turvetta yli 0,4 0,5 m) mustikka- ja puolukkaturvekankaille (Mtkg II ja Ptkg II) on tyypillistä typen runsaus suhteessa kaliumin ja fosforin niukkuuteen (mm. Kaunisto 1988). Tällaisia potentiaalisia lannoituksen tarpeessa olevia soita on arvioitu olevan noin miljoona hehtaaria Suomessa (Kaunisto 1997). Näillä kasvupaikoilla olisi em. tutkimusten pohjalta mahdollista, että typen runsaus ja ravinne-epätasapaino altistaisivat mäntyjä juurikäävälle. Varputurvekankaan paksuturpeisilla soilla kaikkia pääravinteita (N, P, K) on niukasti, mutta tasapainoisesti. Myös puuston ikääntymisen seurauksena kehittyvä kaliumin puutos paksuturpeisilla karuimmilla varputurvekankailla (Saarinen & Silver 2011) saattaa altistaa juurikäävälle (Jokinen 1988). 1.6 Selvityksen tarkoitus Juurikäävän torjuntaa turv la on rajoitettu metsätuholaissa (asetus 264/2016) koskemaan ainoastaan kuusikoita, koska juurikääpätuhojen esiintymisestä turvemaan männiköissä ei ole ollut havaintoja. Torjuntatarpeen arvioimiseksi on tärkeää selvittää, ovatko turvemaiden männiköt kestäviä juurikäävälle vai onko tauti vain jäänyt huomaamatta. Selvityksen tarkoituksena on saada tietoa siitä, esiintyykö tyvitervastautia turv la. Kiinnitimme erityistä huomiota juurikääpätartuntaan viittaaviin merkkeihin (kaatopinnan pihkalaikut, tuulenkaadot, puiden

7 Suo 68(1) harsuuntuminen) ojitusalueilla tehtävien maastokäyntien yhteydessä. 2. Aineisto ja menetelmät Ensimmäiset havainnot tyvitervastaudista tehtiin kesällä 2016 kolmesta talvella hakatusta kannosta turvemaalla Multialla. Kyseisten löydösten jälkeen tyvitervastaudin esiintymistä havainnointiin tuoreista kannoista ja pystypuustosta turvemaan ojitusalueilla tehtävien muiden maastokäyntien yhteydessä vuosina Kohteet ovat siten valikoituneet sattumanvaraisesti, sillä maastokäyntien päätarkoitus ei ollut tyvitervastaudin kartoitus. Juurikäävän esiintymisrunsautta havaintokohteilla ei ollut mahdollista selvittää tässä yhteydessä niukkojen resurssien vuoksi. 2.1 Havaintokohteet Havaintokohteiden sijainti ja kuviotiedot on esitetty taulukossa 1. Multia, Havusuo Suometsäkuvio on Metsähallituksen maalla ja suotyypiltään mustikkaturvekangas (Mtkg II), jossa turpeen paksuus vaihtelee 0,6 0,9 metrin välillä. Kuvio on ojitettu 1930-luvulla, jolloin se on ollut niukkapuustoinen ja märkä, sarainen suo (RhSR VSK). Ojituksen jälkeen kuvio on käsitelty harvennuksin. Keväällä 2016 siellä tehtiin uudistuskypsään metsään eri-ikäisrakenteisen metsän hakkuu tutkimustarkoituksiin. Pystyyn jääneissä kuusissa näkyi selvät kaliumin puutosoireet. Pintaturpeen korkean maatumisasteen (maatumisaste yli 5, von Post 1922) Taulukko 1. Männynjuurikäävän havaintopaikat kasvupaikkatietoineen Etelä-Suomessa. Table 1. Location of Scots pines infected by Heterobasidion annosum in Southern Finland and site descriptions. Kunta Koordinaatit Suo- Turve- Turpeen Uudis-/ Kehitys- Maatu- Muut (ETRS89) tyyppi kangas- paksuus, kunnostus- luokka misaste tiedot tyyppi m ojitus, vuosi 0 20 cm Munici- Coordinates Peatland Drained Depth of Stand Devel- Degree of Other pality (ETRS89) site site type peat layer, drainage, opment humificat- info type m year(s) class ion of peat Multia RhSR Mtkg II 0,6 0,9 n K-puutos Havu VSK suo Eura ITR Vatkg 2,0+ n Hyväsuo Pöytyä VSR Ptkg II 2,0+ n / 04 5 K-puutos Vuo- (neulas- K-oj hensuo näyte*) Pöytyä LkR Vatkg 2, / Kuljun K-oj rahka Eurajoki RhSN Mtkg II 0, / Karhusuo Rhtkg K-oj Sastamala RhSR Mtkg II 1,2+ n K-puutos Harju K-oj K-oj. 1989

8 6 Silver & Piri ja suotyypin perusteella voidaan arvioida, että turpeessa on runsaasti typpeä suhteessa kaliumiin ja fosforiin. Uudisojituksen jälkeisistä ojituksista ei ole tietoa. Tällä hetkellä ojat ovat matalia ja huonossa kunnossa. Myöskään aikaisemmista harvennusten ajankohdista ja toteutusten vuodenajasta ei ole tietoa. Sastamala, Harju Suometsäkuvio on nykyisin Sastamalaan kuuluvan Kiikoisten kunnan maalla. Suotyyppi on mustikkaturvekangas (Mtkg II), jossa turpeen paksuus on yli 1,2 metriä. Luonnontilassa suo on ollut märkä, vähäpuustoinen (RhSR). Suo on osittain kuivahtanut viljelysvaltaojan perkauksen yhteydessä 1930-luvulla. Kuvio on ojitettu lapiokaivuna vuonna 1964 harvaan ojaverkostoon ja kunnostusojitus on tehty t vuonna Kuviolla tehtiin järeiden ylispuiden poisto kuusialikasvoksen päältä talvella Kuusialikasvoksessa näkyi selvät kaliumin puutteen oireet. Pintaturpeen korkea maatumisaste (maatumisaste yli 5) ja suotyyppi indikoivat turpeessa olevan runsaasti typpeä suhteessa kaliumiin ja fosforiin. Kuviolla on tehty harvennus kevättalvella Harvennusta lienee tehty myös aiemmin, mutta sen ajankohdasta ja toteutuksen vuodenajasta ei ole tietoa. Eura, Hyväsuo Suometsäkuvio on A. Ahlström Oy:n maalla ja suotyypiltään varputurvekangas (Vatkg), jossa turpeen paksuus on yli 2 metriä. Uudisojitus kuviolla tehtiin 1970-luvun alussa. Luonnontilassa suo on ollut kitukasvuista mäntyä kasvava isovarpuinen tupasvillaräme (ITR). Nyt kuvion puusto on varttunutta (kl 03) kasvatusmetsää. Varputurvekankaan soille on tyypillistä kaikkien pääravinteiden (N, P, K) osalta niukka, mutta tasapainoinen ravinnetalous. Pintaturve on maatumatonta (maatumisaste 2, von Post 1922) rahkaturvetta, mikä indikoi typen niukkuutta. Puustossa ei näkynyt ravinnepuutosten oireita. Kuviolla ei ole tehty kunnostusojitusta. Tällä hetkellä ojat ovat matalia ja huonokuntoisia. Viimeksi puustoa on harvennettu kevättalvella Aiempien harvennusten ajankohdasta ja toteutuksen vuodenajasta ei ole tietoa. Pöytyä, Vuohensuo Suometsäkuvio on Raasinkorven yhteismetsän hallinnassa ja suotyypiltään puolukkaturvekangas II (Ptkg II), jossa turpeen paksuus on yli 2 metriä. Uudisojitus on tehty vuosina , jolloin kuviolla on jo ollut nuorta mäntymetsää. Kuviolla on vanhempaa kuivatusvaikutusta ja aiempi ojitus ajoittunee 1930-luvulle, jolloin metsä oli vielä Metsähallituksen hallinnassa. Luonnontilassa suo on ollut vähäpuustoinen, märkä sarainen suo (VSR VSN). Kuvio on tällä hetkellä uudistuskypsää mäntymetsää. Männynjuurikäävän saastuttaman puun latvasta otettiin neulasanalyysi, joka osoitti ankaraa kaliumin puutetta ja erittäin korkeaa typpipitoisuutta. Kaliumin puute oli myös havaittavissa neulasistossa paikoin koko kuviolla. Myös maatunut pintaturve (maatumisaste 5) ja suotyyppi indikoivat turpeessa olevan runsaasti typpeä suhteessa kaliumiin ja fosforiin. Tehtyjen harvennusten ajankohdasta ja toteutuksen vuodenajasta ei ole tietoa. Sen sijaan tiedossa on, että ojat kunnostettiin vuonna 1993 todennäköisesti kesällä, siis sulan maan aikana. Pöytyä, Kuljunrahka Kuvio on Vampulan yhteismetsän hallinnassa ja tyypiltään varputurvekangas (Vatkg), turpeen paksuus on yli 2 m. Uudisojitus on tehty vuosina , jolloin suokuvio on ollut niukkapuustoinen lyhytkortinen räme (LkR). Uudisojitusta oli edeltänyt kunnostushakkuu kesällä 1970, jolloin kuviolta hakattiin isot, tasalatvaiset, elpymiskyvyttömät männyt. Kuvio lannoitettiin NPK:lla vuonna Alueella on tehty taimikonhoito kesäaikaan. Kunnostusojitus toteutettiin Puustossa ei havaittu ravinnepuutoksen merkkejä. Ravinnetalous on tasapainoinen. Pintaturve on maatumatonta (maatumisaste 2 3) rahkaturvetta, mikä osoittaa alhaista typpitasoa. Eurajoki, Karhusuo Karhusuo on yksityisen omistama suokuvio, tyypiltään Mtkg II Rhtkg. Päätehakkuussa poistettiin järeät männyt kuusialikasvoksen päältä. Uudisojitus ja kuoppamätästys on tehty vuonna 1967, jolloin suo oli hyvin märkä ja puuton, rehevä avoneva (RhSN). Turpeen paksuus

9 Suo 68(1) Kuva 1. Tyvitervastautiin sairastuneen männyn kanto mustikkaturvekankaalla (MtkgII) Multian Havusuolla. Alkuperäinen suotyyppi RhSR VSK. Turvekerroksen paksuus on 0,6 0,9 m. (Kuva: Timo Silver) Fig. 1. Stump of a Scots pine suffering from Heterobasidion root rot on a Vaccinium myrtillus II -type site of drained peatland forest in Central Finland (Havusuo, Multia). The original mire site type has been RhSR VSK before drainage. The thickness of the peat layer was m. (Photo: Timo Silver). oli 0,3 0,4 m. Mättäille istutettiin avojuuriset männyn taimet vuonna Ohutturpeisuuden vuoksi mättäissä on maatuneeseen turpeeseen sekoittuneena kivennäismaata. Näkyviä ravinnepuutosoireita ei havaittu. Ohutturpeisuudesta johtuen kaliumista tai fosforista ei ole puutetta ja ravinnetalouden voidaan arvioida olevan tasapainoisen pääravinteiden osalta. Kuviolle tehtiin kemiallinen vesakontorjunta vuonna Harvennushakkuut toteutettiin loppusyksystä vuosina 1986 ja 1996, jolloin maa oli jäässä. Kunnostusojitus tehtiin kesällä Näytteiden käsittely Näytekiekot sahattiin joko tuoreista, tervastuneista kannoista tai harsuuntuneiden pystymäntyjen tai tuulenkaatojen tyveltä. Mikäli näytekiekossa näkyi jälkiä epäsäännöllisestä tervastumisesta, kiekko paketoitiin sanomalehteen ja toimitettiin välittömästi laboratorioon juurikääpätartunnan varmistamista varten. Laboratoriossa näytekiekot kuorittiin ja pestiin juoksevan veden alla. Kosteat kiekot laitettiin muovipusseihin ja niitä inkuboitiin huoneen lämmössä kaksi viikkoa. Kiekot mikroskopoitiin ensimmäisen kerran viikon kuluttua. Jos kiekossa ei tuolloin näkynyt juurikääpärihmastoa, inkubointia jatkettiin vielä viikko, minkä jälkeen näyte mikroskopoitiin uudelleen. Kiekon pinnalle kasvanut juurikääpärihmasto siirrostettiin pinsettien avulla mallasmaljalle. Juurikääpälajin määritys tehtiin puhdasviljelmistä pariutustestien avulla (Korhonen 1978). Näytekiekkoja tutkittiin kaikkiaan 16 kappaletta ja ne oli kerätty kuudelta eri turvemaakohteelta. 3. Tulokset 3.1 Männynjuurikääpäesiintymät kohteittain Multian Havusuolta löytyi männynjuurikääpä kolmesta männyn kannosta (kuva 1). Juurikäävän tartuttamien puiden tyviläpimitta oli ojitushetkellä (1930-luvulla) noin 5 cm.

10 8 Silver & Piri Juurikäävän saastuttamat kannot eivät sijainneet ojan varressa. Sastamalan Harjun suolta löytyi männynjuurikääpä yhdestä järeästä männyn kannosta. Tyvitervastautinen mänty on saanut alkunsa 1930-luvulla, jolloin suo on osittain kuivahtanut viljelysvaltaojan perkauksen yhteydessä. Tartunnan saanut mänty ei sijaitse lähellä ojaa, joten syytä taudin iskeytymiseen ko. mäntyyn ei voi esittää. Euran Hyväsuolta löytyi männynjuurikääpä yhdestä tuulen kaatamasta puusta. Juurikäävän saastuttama mänty oli ojitushetkellä 1970-luvulla kitukasvuinen, tyviläpimitaltaan noin 7 cm. Pöytyän Vuohensuolta varmistettiin männynjuurikääpä yhdestä ojan varren harsuuntuneesta pystypuusta. Kyseinen männynjuurikäävän saastuttama puu on n. 50 vuotta vanha, joten puu lienee saanut alkunsa vuosina toteutetun ojituksen yhteydessä ojan penkalla. Kuvion muutamissa jo kuolleiden puiden kannoissa näkyi myös tyvitervastaudin merkkejä, kun puut kaadettiin. Juurikääpä on mahdollisesti iskeytynyt ojan varressa olevaan mäntyyn kunnostusojituksen yhteydessä kesällä Varmaa syytä taudin iskeytymiseen ei kuitenkaan voida sanoa. Pöytyän Kuljunrahkalta löytyi männynjuurikääpä neljästä kannosta kuviolla, jossa tehtiin harvennushakkuu syksyllä Kolme neljästä männynjuurikäävän saastuttamasta puusta sijaitsi ojan varressa (kuva 2). Kuviolla kesäaikaan tehty kunnostushakkuu ja taimikonhoito sekä kunnostusojitus ovat voineet altistaa puuston juurikääpätartunnalle. Eurajoen Karhusuolta varmistettiin männynjuurikääpä kahdesta ojan varren kannosta. Kesällä 1997 perkaamalla tehty kunnostusojitus on voinut olla mahdollinen männynjuurikäävän tartunnan aiheuttaja. 3.2 Männynjuurikäävän tunnistus Juurikääpää eristettiin 12 näytekiekosta. Neljästä kiekosta juurikääpärihmasto ei lähtenyt kasvamaan pihkoittumisesta huolimatta. Kaikki juurikääpäeristykset olivat männynjuurikääpää. 4. Tulosten tarkastelu Tässä selvityksessä tehtyjen havaintojen perusteella tyvitervastautia aiheuttava männynjuuri kääpä voi levitä turvemaiden männiköihin. Tautia voi esiintyä sekä ohut- että paksuturpeisilla turvekankailla. Havaintokohteista vain Eurajoki oli ohutturpeinen (0,3 0,4 m). Muissa kohteissa turpeen paksuus vaihteli 0,6 metristä yli 2 metriin. Myös kasvupaikan ravinteisuudessa esiintyi vaihtelua ja havaintoja tehtiin niin karuilta varputurvekankailta kuin reheviltä mustikkaturvekankailtakin. Ennen ojitusta suot ovat olleet vähäpuustoisia tai puuttomia märkiä soita (suotyypit LkR, ITR, VSR, VSK RhSR ja RhSN). Tarkasteltujen kuvioiden kehitysluokka vaihteli nuoresta kasvatusmetsästä uudistuskypsään metsään. Näin ollen turpeen mahdolliset juurikäävälle epäedulliset biologiset tai kemialliset ominaisuudet eivät pysty ainakaan täysin estämään männynjuurikäävän iskeytymistä mäntyihin turv la. Myöskään yleisimmille ojitetuille turvekankaille tyypilliset turpeiden happamuudet eivät näytä olevan este juurikäävän esiintymiselle. Lähtökohtaisesti havaintosuometsät ovat olleet todennäköisesti terveitä, sillä ojittamattomat, vähäpuustoiset ja märät suot eivät luonnontilassa liene kovinkaan otollisia juurikäävälle. Selvää syytä männynjuurikäävän iskeytymiseen tämän tarkastelun turvemaan tautitapauksissa ei voida esittää, koska kohteiden metsänkäsittelyn historia ei ole kattavasti tiedossa. Voidaan kuitenkin olettaa, että tartunta on voinut tapahtua kesäaikaisessa taimikonhoidossa tai hakkuissa kantotartuntana. Myös kaivussa tai korjuussa syntyneet juuristovauriot ovat voineet altistua tartunnalle. Kaliumin ja fosforin puute suhteessa korkeaan typpeen on myös voinut olla altistava tekijä paksuturpeisilla puolukka- ja mustikkaturvekangas II ojitusalueilla. Toisaalta kaksi tyvitervastaudin havaintokuvioista oli niukkaravinteisia varputurvekankaita, joissa ko. ravinne-epätasapainoa ei yleensä esiinny, vaan kaikkia pääravinteita on niukasti. Näin ollen ravinne-epätasapaino ei liene määräävä tekijä tyvitervastaudin esiintymiselle turvemaalla. Turv ta on arvioitu lähitulevaisuudessa mahdollisesti saatavan jopa neljäsosa metsä-

11 Suo 68(1) Kuva 2. Varputurvekankaan (Vatkg II) kasvupaikka Pöytyän Kuljunrahkalla, jossa varmistettiin tyvitervastauti neljästä männyn kannosta. Alkuperäinen suotyyppi LkR. Turvekerroksen paksuus on yli 2 m. (Kuva: Timo Silver) Fig. 2. A Dwarf shrub drained peatland forest site in Kuljunrahka, Pöytyä in southwestern Finland. Heterobasidion annosum fungus was isolated from four pine stumps. The original mire site type has been LkR before drainage. The thickness of the peat layer was > 2 m. (Photo: Timo Silver). teollisuuden tarvitsemasta puusta eli noin 15 milj. m3. Viime vuosina turvemaan soilta on hakattu vuosittain alle 10 milj. m3 puuta. Lähitulevaisuudessa turvemaiden hakkuita pitäisi siis lisätä merkittävästi. Esimerkiksi Äänekosken sellutehtaan hankinta-alueesta iso osa on Etelä- ja Keski-Pohjanmaan suovaltaisissa kunnissa. Myös UPM:n Rauman sellutehtaan hankinta-alueella varsinkin Pohjois-Satakunnassa on laajasti suometsiä. Puunkorjuun lisääminen turv ta edellyttää hakkuiden tekemistä myös roudattomaan ja lumettomaan aikaan. Se selvästikin mahdollistaa männynjuurikäävän leviämisen, mikäli tuoreita kantoja ei suojata juurikääpätartunnalta. Vaikka tämä selvitys on hyvin suppea käsittäen vain kuusi sattumavaraisesti valikoitunutta ojitettua turvemaakuviota, eikä esiintymisrunsautta havaintokohteilla ollut mahdollista selvittää tässä yhteydessä niukkojen resurssien vuoksi, osoittaa se kuitenkin, että juurikääpä voi levitä eteläisessä Suomessa myös turv la kasvaviin männiköihin. Juurikäävän leviämisen estämiseksi kannot tulisi käsitellä torjunta-aineella myös turvemaiden männiköissä, vaikka nykyinen lainsäädäntö ei sitä edellytäkään. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään männynjuurikäävän esiintymisen laajuus ja leviämisriski turvemaiden männiköissä. Mahdollista laajamittaista tartuntaa ei saa syntyä sen vuoksi, ettei kantokäsittelyä katsota aiheelliseksi puutteellisen tutkimustiedon takia. Kirjallisuus Alexander, S.A., Skelly, J.M. & Morris, C.L Edaphic factors associated with the incidence and severity of disease caused by Fomes annosus in Loblolly pine plantations in Virginia. Phytopathology 65: Alekseev, I.A Use of chemicals and mineral fertilizers for controlling Fomes annosus in stands of Pinus. Visn. Sil s Kohspod Nauki 5: Arhipova, N., Gaitnieks, T., Donis, J., Stenlid, J. & Vasaitis, R Butt rot incidence, causal fungi, and related yield loss in Picea abies

12 10 Silver & Piri stands of Latvia. Canadian Journal of Forest Research 41: Belyi, G.D. & Alekseev, I.A Growth and resistance of Scots pine plantations to Hetero basidion annosum. Lesnoe Khozyaistvo 2: Courtois, H Relations between mycelial growth of Fomes annosus and the ph of the nutrient solution. Phytopathologische Zeitschrift 77: Evers, F.-H Zusammenhang zwischen chemischen Bodeneigenschaften und Kernfäulebefall in Fichtenbeständen. Mitteilungen des Vereins für Forstliche Standortskunde und Forstpflanzenzüchtung 22: Fedorov, N.I., Raptunovich, E.S. & Snigirev, G.S Effect of mineral fertilizers on the condition of pine plantations damaged by butt rot. Lesovedenie i Lesnoe Khozyaistvo 14: Heikurainen, L Metsäojitus ja sen perusteet. WSOY. 378 s. Hietala, A.M., Nagy, N.E., Burchardt, E.C. & Solheim, H Interactions between soil ph, wood heavy metal content and fungal decay at Norway spruce stands. Applied Soil Ecology 107: Jokinen, K Männyn tyvitervastaudin leviäminen ja torjunta harmaaorvakalla (Phlebiopsis gigantea) männyn taimikoiden harvennuksessa. Folia Forestalia s. Jokinen, K Metsänlannoituksen vaikutus puiden tuhonkestävyyteen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Kaarna-Vuorinen, L Kuusen (Picea abies (L.) Karst.) lahoisuus, sen taloudelliset vaikutukset ja syyt Kaakkois-Suomen päätehakkuissa. Helsingin yliopiston metsäekonomian laitoksen julkaisuja s. Kaunisto, S Metsäojitettujen turvemaiden ravinnevaroista ja niiden riittävyydestä. Summary: On nutrient amounts and their sufficiency for wood production on drained peatlands. Suo 39: 1 7. Kaunisto, S Suometsien kasvu turvattava metsänparannus- ja metsänhoitotoimilla. Metsäntutkimuslaitoksen tiedote s. Korhonen, K Intersterility groups of Heterobasidion annosum. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 94(6). 25 p. Laine, L The occurrence of Hetrobasidion annosum (Fr.) Bref. in woody plants in Finland. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 90(3). 53 s. Lauhanen, R Kaivukaluston aiheuttamat puustovauriot kunnostusojituksessa. Abstract: Tree damage caused by excavating machines in ditch network maintenance. Suo 45(2): Lindberg, M. & Johansson, M Growth of Heterobasidion annosum through bark of Picea abies. European Journal of Forest Pathology 21: Majewska, B., Werner, A. & Łakomy, P Tolerance of intersterility group isolates of Heterobasidion annosum to low ph and aluminium on solid medium. Dendrobiology 51: Mattila, U. & Nuutinen, T Assessing the incidence of butt rot in Norway spruce in southern Finland. Silva Fennica 41(1): Nilsson, P.O. & Hyppel, A Studier över rötangrepp i sårskador hos gran. Sveriges Skogsvårdsförbunds Tidskrift 66(8): Niemi, S Resistance of Norway spruce (Picea abies) to root and butt rot (Heterobasidion annosum) in peatland and mineral soil. Master s thesis. University of Helsinki. Department of Forest Sciences. 84 s. Pasternak, G.M Effect of root nutrition (fertilizer treatment) under conditions of Heterobasidion annosum attack on the nucleic acid content of Scots pine tissues. Lesovodstvo i Agrolesomelioratsiya 54: Piri, T The spreading of the S type of Heterobasidion annosum from Norway spruce stumps to the subsequent tree stand. European Journal of Forest Pathology 26: Piri, T Response of compensatory-fertilized Pinus sylvestris to infection by Heterobasidion annosum. Scandinavian Journal of Forest Research 15: Rainio, P Saprotrophic growth of Heterobasidion parviporum on spruce wood (Picea abies) in mineral soil, drained and undrained mire. Master s thesis. University of Helsinki, Department of Forest Sciences. 44 s. Raptunovich, E.S Effect of site preparation and fertilizer application on the growth and

13 Suo 68(1) health status of Scots pine stands. Lesovedenie i Lesnoe Khozyaistvo 24: Redfern, D.B Infection of Picea sitchensis and Pinus contorta stumps by basidiospores of Heterobasidion annosum. European Journal of Forest Pathology 12: Redfern, D.B The effect of soil on root infection and spread by Heterobasidion annosum. Root and Butt Rots of Forest Trees, 9th International Conference on Root and Butt Rots. Les Colloques No. 89, 1998 Paris, France INRA. Ss Redfern, D.B. & Stenlid, J Spore dispersal and infection. Teoksessa: S. Woodward, J. Stenlid, R. Karjalainen & A. Hüttermann (toim.). Heterobasidion annosum: biology, ecology, impact and control. CAB International. ISBN Ss , Risbeth, J Observations on the biology of Fomes annosus, with particular reference to East Anglian pine plantations. III Natural and experimental infection of pines, and some factors affecting severity of the disease. Annals of Botany NS 15(58): Saarinen, M. & Silver, T Pääravinnesuhteet ja kaliumin riittävyys karujen rämeiden ojitusalueilla. Summary: Macronutrient ratios and sufficiency of soil potassium in drained nutrient-poor Scots pine peatlands. Suo 62(1): Savolainen, E Juurikäävän esiintyminen ja leviäminen ojitetuilla turvekankailla. Examen arbete för naturbruk och miljö (YH)-examen. Utbildingsprogrammet för skogsbruksingenjör. Novia yrkeshögskolan, Raseborg. 34 s. Seppälä, K Soiden käyttö metsätaloudessa. Suomen luonto 3/Suot. Kirjayhtymä. Silfverberg, K. & Huikari, O Tuhkalannoitus metsäojitetuilla turv la. Folia Forestalia s. Silver, T. & Piri, T Tyvitervastauti Lounais- Suomessa esiintyminen, tunnistaminen ja torjunta. Raportti s. Silver, T. & Saarinen, M Hakkuiden tarve ja toteutuminen yksityismetsien kunnostusojitusalueilla Satakunnassa. Summary: The need for and realization of cuttings in connection with ditch network maintenance in private forests in Satakunta, southwest Finland. Suo 46(2): Stenlid, J. & Redfern, D.B Spread within the tree and stand. Teoksessa: S. Woodward, J. Stenlid, R. Karjalainen & A. Hüttermann (toim.). Heterobasidion annosum: biology, ecology, impact and control. CAB International. ISBN Ss Terhonen, E., Keriö, S., Sun, H. & Asiegbu, F.O Endophytic fungi of Norway spruce roots in boreal pristine mire, drained peatland and mineral soil and their inhibitory effect on Heterobasidion parviporum in vitro. Fungal Ecology 9: Wallis, G.W Survey of Fomes annosus in East Anglian pine plantations. Forestry 33(2): Von Post, L Sveriges geologiska undersöknings torv inventring och några av dess hittills vunna resultat. Svenska Mosskultursföreningens Tidskrift 1: 1 27.

14 12 Silver & Piri Summary: Observations of Heterobasidion root rot in Scots pine stands on peatlands in southern Finland To our knowledge, these are the first observations, made in , of Heterobasidion root rot (Heterobasidion annosum) in Scots pine (Pinus sylvestris) stands on drained peatlands. Infected pines were found on six different peatland locations in southwestern and central Finland. Originally, the sites were wet, nearly treeless or open mires. The mires were drained during the period of and the current thickness of the peat layer varied from 0.3 to more than two meters. The site types varied from drained nitrogen-poor sedge fen to fertile herb-rich fen. Some infected pines suffered from potassium deficiency. The current stand volume on all sites was moderately high i.e. over 100 m 3 /ha. The origin of the Heterobasidion infections remains unclear. However, it is unlikely that H. annosum had occurred in wet pristine mires before drainage. The possible reasons of infections are cuttings and seedling stand treatments carried out at summertime, when air-borne infection by Heterobasidion spores is possible. Also, root damages caused by excavators during ditch network maintenance are possible sources of infections. Further research is needed to clarify the frequency and spreading of H. annosum in Scots pine stands on peatland. In order to prevent a build-up of Heterobasidion root rot in Scots pine stands on peat soils, stump treatment with Rotstop or urea may be necessary in summer cuttings, especially on disease free or only slightly infested sites in the southern part of Finland. Keywords: peatland, Scots pine, Heterobasidion annosum, root rot, stump treatment (Received , Accepted )

15 Suoseura Finnish Peatland Society ISSN Helsinki 2017 Suo 68(1): Suo (1) 2017 Katsaukset 13 Euroopan suohabitaattien uhanalaisuusarviointi European mire habitats red list Teemu Tahvanainen Ympäristö- ja biotieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, PL 111, 80101, Joensuu, Ensimmäinen Euroopan luontotyyppien (habitaattien) uhanalaisuusarviointi julkaistiin vuonna Terrestristen habitaattien arviointiin osallistui yli 150 asiantuntijaa 33 maasta. Tässä artikkelissa teen katsauksen käytettyyn arviointimenetelmään ja tuloksiin erityisesti Suomessakin esiintyvästä kymmenestä suohabitaattityypistä. Uhanalaisuusarvioinnissa käytetty habitaattiluokitus oli eri luokittelukäytäntöjen kompromissi ja yksittäiset luokat olivat varsin laajoja. Luokittelun nimistö yhdistelee eri tutkimusperinteistä tulevia termejä ja siksi luokittelun oikea tulkinta vaatii huolellista perehtymistä eri luokkien kuvauksiin. Luokat kuvaavat lähinnä kasvillisuustyyppejä eivätkä suoyhdistymätyyppejä. Arviointi noudatteli pääpiirteissään IUCN:n ekosysteemien arviointimenetelmää. Suot olivat Euroopan uhanalaisin habitaattiryhmä. Arvioiduista habitaateista 85 % sijoittui uhanalaisiin kategorioihin (vaarantunut, erittäin uhanalainen, kriittisesti uhanalainen). Yleisin käytetty arviointikriteeri oli habitaatin määrällinen väheneminen viimeisten 50 vuoden aikana (kriteeri A1). Palsasuohabitaattien ikiroudan arvioitiin sulavan yli 50 %:n todennäköisyydellä tulevan 50 vuoden aikana, mihin perustuen habitaatti arvioitiin kriittisesti uhanalaiseksi (CR) kvantitatiivisen arviointikriteerin (kriteeri E) perusteella. Suohabitaattien kokonaispinta-ala EU:ssa oli aineiston mukaisesti 8,91 milj. ha ja ns. lähimenneisyydessä olleiden suohabitaattien kokonaispinta-ala 12,85 milj. ha. Suomen suohabitaattien nykyinen kokonaispinta-ala oli 1,77 milj. ha (lähimenneisyydessä 2,75 milj. ha). Näistä kokonaispinta-aloista puuttuvat puustoiset suot, jotka arvioitiin metsätyyppeihin kuuluvina. Euroopan soiden uhanalaisuusarviointi antaa arvokasta tietoa Euroopan suohabitaattien esiintymisestä, viimeaikaisista muutoksista, uhkatekijöistä ja nykytilasta. Tämän laaja-alaisen yleiskatsauksen lisäksi tarvitaan alueellisia uhanalaisuusarviointeja. Soiden tila vaihtelee suuresti Euroopan eri alueiden välillä, eikä Euroopan arvioinnissa käytetty kompromissinomainen luokitus ole tarpeeksi yksityiskohtainen alueellisia tarkasteluja varten. Avainsanat: EU, Euroopan komissio, habitaatti, luontotyyppi, uhanalaisuus Johdanto Ekosysteemien uhanalaisuuden arviointi on nousemassa maailmanlaajuiseksi yleiseksi tavoitteeksi, joka seuraa loogisesti lajien uhanalaisuuden arviointia. Kansainvälinen luonnonsuojelun kattojärjestö International Union for Conservation of Nature (IUCN) on toiminut lajien uhanalaisuusarviointeja ohjeistavana ja yhteen kokoavana auktorina jo vuosikymmenten ajan. IUCN on

16 14 Tahvanainen pyrkinyt kehittämään ja vakiinnuttamaan vastaavaa ekosysteemien uhanalaisuusarvioinnin metodiikkaa (Keith ym. 2013). Lajien uhanalaisuuteen liittyvät arviointikriteerit ja uhanalaisuusluokat ovat muodostuneet vakiintuneiksi käsitteiksi ja niihin liittyvää tutkimusta on varsin runsaasti. Lajien uhanalaisuusarviointia koskeva Google Scholar -haku 1 löysi 1800 lähdettä, joista 9 % oli vuodelta Ekosysteemien uhanalaisuusarviointia koskeva vastaava haku 2 löysi 313 osumaa, joista peräti 25 % oli vuodelta Ekosysteemien arviointi on siis nopeasti kasvava aihepiiri. Vuonna 2008 julkaistu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvio (Raunio ym. 2008) oli ensimmäisten kattavien kansallisten arviointien joukossa. Nyt käynnissä oleva Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin päivitys käyttää IUCN-menetelmää, jota pääpiirteissään sovellettiin myös juuri valmistuneessa Euroopan laajuisessa arvioinnissa (Janssen ym. 2016). Euroopan komission rahoittama projekti Establishment of a European Red List of Habitats (ERL) käynnistyi vuonna 2014 ja tuli päätökseen vuoden 2016 lopussa, tuloksenaan lähes koko Euroopan laajuinen 233 terrestristen ja makean veden habitaattityyppien arviot (Janssen ym. 2016). Projektiin osallistui yli 150 asiantuntijaa 33 maasta. Arviointi kattoi 28 EU-maan alueet ja erillinen arviointi tehtiin laajennetulle EU28+ alueelle, jossa olivat mukana myös Sveitsi, Norja, Islanti ja kaikki Balkanin maat. Euroopan alueista jäivät kokonaan arvioinnin ulkopuolelle Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Moldova. Projektiin sisältyi myös erillinen merihabitaattien arviointikokonaisuus, jota ei käsitellä tässä katsauksessa. Toimin ERL-projektissa suohabitaattiryhmän johtajana. Suoryhmä oli projektin pienin ja siihen kuuluivat lisäkseni Michal Hájek (Tsekki), Florian Jansen (Saksa) ja Claudia Bită-Nicolae (Romania) (Kuva 1). Suohabitaattien kuvausten laatimiseen ja arviointeihin osallistuivat lisäksi ERL-projektin johtaja John Janssen (Hollanti), John Rodwell (Iso-Britannia) ja Milan Chytrý (Tsekki). Puustoisten soiden habitaatit kuuluivat projektin metsäryhmälle, johon Suomesta kuului Tiina Tonteri (LUKE). Luhtaisia rantahabitaatteja sisältyi sisävesiryhmän arvioitavien habitaattien listalle, missä suomalaisena asiantuntijana oli mukana Heikki Toivonen (SYKE). Arvioinnissa käytetyn aineiston toimittivat projektiin nimetyt alueelliset yhteyshenkilöt, Suomessa aineiston kokoamisesta vastasi Tytti Kontula (SYKE). ERL-projektin työskentelyyn kuului työryhmien johtajien ja koordinaatioryhmän kokouksia sekä työryhmien omat kokoukset. Leimaa-antavinta työskentelylle oli, että osallistujat olivat habitaattiensa aktiivisia tutkijoita. Viranomaisasemassa työskenteleviä asiantuntijoita oli niukasti, lähinnä alueellisten aineistojen toimittajien joukossa. Kokouksissa ja sähköpostikeskusteluissa keskityttiin itse habitaatteihin, niiden luokitteluun ja suojelukysymyksiin sekä uhanalaisarvioinnin metodiikan perusteisiin. Tulokset tulevat todennäköisesti vaikuttamaan EU:n tasolla esimerkiksi habitaattidirektiivin kautta, mutta vielä ei ole selvillä millaisia uusia velvoitteita jäsenmaille mahdollisesti voi koitua. Jonkinlaisena vaarana on, että uhanalaisuus korostuu liikaakin, sillä se kuitenkin on vain yksi näkökanta ekosysteemien arvottamiseen. Esimerkiksi lajiston kotoperäisyys, biodiversiteetti tai ekosysteemipalvelut eivät ota huomioon habitaattien uhanalaisuutta. ERL on aito yritys selvittää Euroopan habitaattien nykytilaa, historiaa, uhkia ja uhanalaisuutta. Sitä ovat etupäässä työstäneet samojen aiheiden parissa muutoinkin työskentelevät tutkijat, joiden joukossa oli luontevaa ja miellyttävää tutkia Euroopan soita. Esittelen tässä kirjoitukses- 1 Hakusanat: Red list of species OR Species red list, Hakusanat: Red list of ecosystems OR Ecosystem red list OR Ecosystems red list OR Red list of habitats OR Habitat red list OR Habitats red list, EUNIS-luokituksen ylimmällä tasolla metsien ja muiden puustoisten habitaattien luokan mää ri tel mässä mainitaan puuston 10 %:n latvustopeittävyys, joka on myös FAO:n luokittelussa metsän raja-arvona. 4 Habitaattityyppien vapaamuotoiset suomennokset ovat kirjoittajan omia, vain tätä kirjoitusta varten laatimia, mahdollisimman helposti oikeansuuntaisesti ymmärrettäviä.

17 Suo 68(1) sa Euroopan habitaattien uhanalaisuusarvioita ja arviointiprosessia erityisesti soiden osalta. Typologia Teoreettisesti kyseessä on ekosysteemien tarkastelu, mutta käytännössä ekosysteemien tunnistaminen ja rajaaminen on vaikeaa. ERL-projektissa kohteena ovatkin habitaatit. Habitaatti tarkoittaa elinympäristöä ja on sikäli vaikeasti rajattavissa, että samat rajaukset eivät voi kattaa kaikkien lajien elinympäristövaatimuksia. Tässä kohtaa on hyväksyttävä tarkasteltavan yksikön määrittelyn karkeus ja tietynasteinen epämääräisyyskin. Terrestristen ympäristöjen osalta ERL:n habitaatin käsite nojaa pitkälti kasviyhteisöjen luokitteluun ja erityisesti fytososiologiseen tutkimusperinteeseen (Mucina ym. 2016), missä näytealan koko on tyypillisesti muutamien neliömetrien tai aarien laajuinen, ja taustalla on niin sanotun näytealan minimipinta-alan idea. Yksittäinen habitaattikuvio voi olla minkä kokoinen tahansa habitaattityypin määritelmän mukaisena jatkuva alue. Suomalaisen suotyyppiopin joustava mittakaava soveltuu hyvin habitaatin raameihin. Habitaatit eivät kuitenkaan tarkkuudeltaan vastaa suotyyppejämme, eivätkä varsinkaan fytososiologisia assosiaatioita. Käytännössä ne voidaan ajatella läheisten suotyyppien tai assosiaatioiden karkeampina yhdistelminä. Soiden kohdalla fytososiologisen allianssitason luokittelukin on floristisesti tarkempi kuin habitaatti (esim. Peterka ym 2016). Periaatteessa kasvillisuus on vain yksi, tosin selvästi merkittävin, tekijä habitaatin määrittelyssä. ERL-projektissa käytettiin hierarkkisen EUNIS-luokituksen (European Nature Information System) tasoa 3 (ks. EUNIS 2007), jonka luokkia muokattiin erityisesti soiden kohdalla vastaamaan suotutkimuksessa yleisimmin käytettyjä jaotteluja. Luokituksen muokkaukseen ei kuitenkaan ollut täyttä vapautta, vaan projektin työsuunnitelman mukaisesti pyrittiin pitäytymään jo olemassa olevissa habitaateissa. Yhteensä suoryhmän arvioitaviksi tuli 13 soiden habitaattityyppiä (D kategoriat). Puustoiset suot kuuluivat metsien ja muiden puustoisten habitaattien ryhmään (G), tärkeimpinä korpia ja rämeitä vastaavat kuusi- ja mäntyvaltaiset puustoiset Kuva 1. Teemu Tahvanainen (vas.) ja Michal Hájek pienellä rehevällä letolla Krakowan lähistöllä. (Kuva: Paweł Pawlikowski). Figure 1. Teemu Tahvanainen and Michal Hájek on a small rich fen near Kraków, Poland (Photo: Paweł Pawlikowski). suot (G3.Da Pinus bog woodland, G3.Db Picea bog woodland). Soiden ja metsien rajanveto D ja G-kategorioiden välillä perustuu etupäässä puustoisuuteen 3 eikä maannostyyppiin. Käsittelen tässä kirjoituksessa etupäässä D-habitaattien eli avosoiden arviointia. Käsitellyistä 13 suohabitaatista 10 esiintyy Suomessa (Taulukko 1). Meiltä puuttuvat peittosuot (D2.1 Blanket bog), oseaaniset laaksosuot (D2.1 Oceanic valley bog) sekä tietenkin Välimeren alueen vuoristojen reliktisuot (D2.2b Relict mire of Mediterranean mountains), jotka jätän vähemmälle huomiolle tässä kirjoituksessa 4. Jäljelle jäävät 10 habitaattia voidaan asemoida ombrotrofian ja minerotrofian tason sekä vallitsevan vedenpinnan tason suhteen, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Nämä poikkeukset ovat aapasuot (D3.2 Aapa mire), palsasuot (D3.1 Palsa mire) ja arktis-alpiiniset letot (D4.2 Arctic-alpine rich fen), joista kahden ensimainitun kohdalla

18 16 Tahvanainen Taulukko 1. Suohabitaattien (D) ja puustoisten suohabitaattien (G) uhanalaisuusarviot EU28 ja EU28+ -alueilla. Arvioihin johtaneet kriteerit olivat samoja EU28 ja EU28+ -alueilla. Habitaateille on esitetty kirjoittajan vapaamuotoiset suomennokset sekä Eurola ym. (2015) suotyyppien lyhenteet, joiden on tulkittu kuuluvan habitaattityyppeihin. Suluissa esitetyt suotyypit kuuluvat vain osittain habitaattiin tai tulkintaan liittyy epävarmuutta. Table 1. Assessments of mire habitats (D) and of mire forest habitats (G) in EU28 and EU28+ areas. Final assessment criteria were the same in EU28 and EU28+. Finnish translations to the habitat typology (by the author) are given as well as suggested crosswalk to mire site types of Eurola et al. (2015). The mire site type abbreviations given in brackets are only partly included or involve uncertainty of interpretation. Habitaatti Suomennos ja suotyyppivastaavuudet EU28 EU28+ Kriteeri Habitat Comparative site types in Finnish Criteria D1.1 Raised bog EN VU A3 Ombrotrofiset nevat ja nevarämeet RaR, KeR, OmLkN, KuN, (TR), (OlLkN), (OlLkR), (OlRsRiN) D2.2a Poor fen VU LC A1 Oligotrofiset nevat OlLkN, OlLkR, OlSN, OlKaSN, OlRiKaN, OlSR, (OlSK) D2.2c Intermediate fen and soft-water spring mire VU NT A1 Mesotrofiset nevat ja lähdesuot MeLkN, MeKaN, MeSN, MeKaSN, KoLN, RsLN, AsLN, (MeSR), (LNR), (LuK), (MeSK), OlMeLä, MeLä D2.3a Non-calcareous quaking mire VU VU C/D1 Rimpinevat OlRsRiN, OlSRiN, MeSRiN, OlAsRiN, MeAsRiN, MeRsRiN, OlRuRiN, MeRuRiN, RsRiLN, RuRiLN, (LuN) D3.1 Palsa mire CR CR E Routarämeet joilla palsakumpuja PaR, (PaVkRaPo), (AsPo) D3.2 Aapa mire LC LC Boreaaliset rimpi-jänne -rakenteiset minerotrofiset nevat D4.1a Small-sedge base-rich fen and calcareous spring mire EN EN A1, A3 Välipintaletot ja kalkkivaikutteiset lähdesuot WaL, CaL, DiHiL, LäL, (KeLR), (ReLR), (LK) D4.1b Tall-sedge base-rich fen EN EN A1 Runsasravinteiset suursaraiset letot taarnaluhtaletto, (RiL), (ReLR), (LuL) D 4.1c Calcareous quaking mire VU VU A1 Rimpiletot ScoRiL, RevRiL, LuL, RiKoL, RicRiL D4.2 Arctic-alpine rich fen VU VU A2a Arktiset ja alpiiniset letot WaL, CaL, DiHiL, LäL G3.Da Pinus bog woodland VU DD A1 Mäntyvaltaiset puustoiset suot Rämetyypit G3.Db Picea bog woodland EN DD A1 Kuusivaltaiset puustoiset suot Korpityypit

19 Suo 68(1) tunnusomainen rakenteisuus ja jälkimmäisimmän kohdalla arktiset floristiset erityispiirteet kuuluvat määritelmään. Kaikki meidän keidassuoalueet kuuluvat samaan ombrotrofiseen kohosoiden (D1.1 Raised bog) ryhmään. Minerotrofiset suot on jaettu rimpinevoihin (D2.3a Non-calcareous quaking mire) ja rimpilettoihin (D4.1c Calcareous quaking mire) sekä välipintaisiin oligotrofisiin nevoihin (D2.2a Poor fen), välipintaisiin meso-eutrofisiin nevoihin ja lähdesoihin (D2.2c Intermediate fen and soft-water spring mire) sekä kahteen välipintaiseen lettotyyppiin: lyhytsaraiset letot ja kalkkivaikutteiset lähdesuot (D4.1a Small-sedge base-rich fen and calcareous spring mire) sekä rehevämmät pitkäsaraiset letot (D4.1b Tall-sedge base-rich fen). Tärkeää on muistaa, että tavoitteena on nimenomaan habitaattien jaottelu. Niinpä keidassuo, aapa suo ja palsasuo eivät tässä tarkastelussa tarkoita suoyhdistymiä. EUNIS-luokittelussa on erikseen habitaattikompleksien X-kategoria, joka ei ollut arvioinnin kohteena, ja johon suoyhdistymätyypit luontevasti kuuluisivat. Aapasoiden habitaattityypillä (D3.2) tarkoitetaan aapasuokompleksien yleensä rimpi-jänne kuvioisia minerotrofisia nevoja (nevarämeitä), mikä vastaa kutakuinkin aapasuon tarkastelua ns. massiivina (Lindholm 2015). Tämä vastaa ruotsalaisen luokituksen yksikköä sträng-flark myr (myös bland myr ) ja vastaavia englanninkielisiä nimityksiä, ribbed fen ja patterned fen. Kohosoiden (D1.1 Raised bog) habitaattityyppiin puolestaan otetaan mukaan kaikki ombrotrofiset suotyypit. Niitä esiintyy paitsi varsinaisten keidassuokompleksien keskiosissa, hyvin tavallisesti myös mm. aapasuokompleksien reunoilla. Palsasoihin sisällytettiin vain palsakumpujen esiintymisen luonnehtimat suoalueet (Kuva 2). Ruotsissa tehdyssä kattavassa palsasoiden kartoituksessa pinta-alaan sisällytettiin hehtaarin karttaruudut, joilla esiintyy palsoja (Backe 2009). Kun Suomen aineistoa tarkennettiin ruotsalaisen habitaattikriteerin mukaisilla kokeiluilla (Timo Kumpula Itä-Suomen yliopisto ja Seppo Tuominen SYKE, henkilökohtaiset tiedonannot), parhaaksi kokonaispinta-alan estimaatiksi saatiin 104 km 2. EU:n habitaattidirektiiviin on Suomesta raportoitu 417 km 2 ja Ruotsista 137 km 2 palsasoita. Suomen suurempi pinta-ala johtui kuitenkin vain siitä, että palsasuotkin oli käsitetty suoyhdistyminä. Typologian merkitys ei siis liity pelkästään kasvistollisiin yms. yksityiskohtiin, vaan myös luokittelun tasoon. Palsasoiden esimerkki osoittaa habitaatti-tason mielekkyyden: hehtaarin ruutujen esiintymistä tai katoamista voidaan yksiselitteisesti kvantifioida. Esimerkiksi palsasuokomplekseilla esiintyy muitakin habitaatteja kuin palsasoita, eikä tätä varten välttämättä tarvitse keksiä uutta termiä, sama pätee aapasoihin ja keidassoihin. Minerotrofisten nevojen tyyppeihin (D2.2a ja D2.2c) sisältyy minerotrofian asteen gradientti, joka vastaa ns. trofia-sarjaa (oligotrofia, mesotrofia) ja vastaavaa ruotsalaista köyhä-rikas luokittelua (fattig kärr, intermediär kärr). Nämä eivät ole kautta Euroopan täysin samoin kuvattavissa ja tyyppien sisälle mahtuu paljon vaihtelua, mutta gradienttiin liittyvä ekologia tunnetaan hyvin. Kaikkialla Euroopassa voidaan tunnistaa ombrotrofia ja lettoisuus, ja heikomman minero trofian luokat asettuvat näiden välille. Kasvillisuus vaihtelee maantieteellisesti myös keidassoilla ja letoilla, mutta monesta syystä jopa enemmän minerotrofisilla nevoilla. Mukana on mm. tuotoskyvyn vaihtelua niukkatuottoisista hyvin reheviin soihin. Kuvauksissa on korostettu minerotrofian asteen tunnistamista ja mm. veden happamuuden arvoja. Välipintaiset letot (Campylium-letot, Warnstorfii-letot, Diandra-Hirculus letto ja eutrofiset lähdesuot, ks. Eurola ym. 2015) kuuluvat habitaattiin D4.1a Small-sedge base-rich fen and calcareous spring mire. Lettojen toinen habitaattityyppi D4.1b Tall-sedge base-rich fen puuttuu meiltä lähes kokonaan. Siihen sisällytetään ainakin taarnaa (Cladium mariscus) runsaasti kasvavat rehevät, yleisilmeeltään luhtaiset letot. Tyyppien yksityiskohtaisemmat kuvaukset on esitetty kunkin habitaatin arviointidokumentissa ( Uhanalaisuuden arviointikriteerit Tässä esiteltävä Euroopan soiden uhanalaisuusarvio on laadittu IUCN:n (International Union for Conservation of Nature) ekosysteemien uhanalaisuusarviointimenetelmää soveltaen (Keith ym.

20 18 Tahvanainen 2013). Rodwell ym. (2013) esittelevät menetelmän tarkemmin, mukaan lukien tietyt muutokset. Menetelmässä habitaattityypin tilaa tarkastellaan useilla erillisillä, periaatteessa toisistaan ainakin osittain riippumattomilla kriteereillä. Habitaatin uhanalaisuusluokka määräytyy kriittisimmän kriteerin mukaisesti. Habitaatin määrällinen (Akriteerit) ja laadullinen (C ja D kriteerit) muutos arvioitiin viimeaikaisella, noin 50 vuoden (A1, C1, D1, C/D1) sekä historiallisella, noin 250 vuoden (A3, C3, D3, C/D3) aikajänteellä. Lisäksi mukana oli odotettujen tulevaisuuden (50 v.) muutosten arviointi, jota ei kuitenkaan yleensä päästy soveltamaan suohabitaattien kohdalla. Laadulliset muutokset jaettiin abioottisiin (C-kriteerit) ja bioottisiin (D-kriteerit) tekijöihin, mutta lähes aina näiden erotteleminen oli mahdotonta, jolloin käytettiin yhdistettyä (C/D) kriteeriä. Määrällisten ja laadullisten muutosten lisäksi menetelmän kriteeristöön kuuluvat rajoittunutta maantieteellistä levinneisyyttä kuvaavat B-kriteerit. Esiintymisen laajuus (B1, extent of occurence, EOO) mittaa habitaatin kaikki esiintymät kattavan polygonin pinta-alaa. EOO kuvaa kuinka laajalle alueelle esiintymät ovat levittäytyneet. Toinen levinneisyyteen liittyvä kriteeri on esiintymisen lukuisuus (B2, area of occupancy, AOO), joka tarkoittaa erillisten riippumattomien sijaintien (location) lukumäärää. Se määritettiin käytännössä niiden karttaruutujen lukumääränä, joilla arvioitava habitaatti esiintyi. Soiden osalta maantieteellisen levinneisyyden kriteerit eivät olleet eurooppalaisessa arvioinnissa merkityksellisiä muiden kuin Välimeren vuoristosoiden (D2.2b) kohdalla. B-kriteeristön kohdalla arvioitavan alueen (EU, Eurooppa, Suomi) rajaus on luonnollisesti hyvin merkityksellinen. Esimerkiksi suomalaisessa arvioinnissa palsasuot saisivat B1-kriteerin mukaisesti VU-arvion, koska niiden EOO jää alle km 2 :n. Ruotsin palsasoiden kanssa palsasoiden EU28-alueen EOO on selvästi kyseistä raja-arvoa korkeampi, ja Norjan ja Islannin palsasoiden kanssa EU28+ -arvioinnin EOO kasvaa tietenkin merkittävästi uhanalaisuuden raja-arvoja suuremmaksi. Edellä esiteltyjen kriteerien lisäksi menetelmään kuuluu kvantitatiivinen E-kriteeri, joka arvioi ekosysteemin romahduksen todennäköisyyttä tulevaisuudessa. E-kriteeri eroaa tulevien määrällisten (A2) ja laadullisten (C/D2) muutosten arvioista siten, että se perustuu muutostrendien tutkimukseen eli usein epäsuorien muuttujien (proxy) trendien mallintamiseen. Esimerkiksi palsa soiden kohdalla palsakumpujen ikiroudan sulamista voidaan ennustaa ilmastomallien mukaisesti tai jo havaittua sulamista mittaavia aikasarjoja ekstrapoloimalla (Kuva 2). Ikiroudan esiintymiseen liittyville muuttujille (esim. aktiivikerroksen paksuus tai palsakumpujen pinta-alaosuus) on määriteltävissä vertailuarvo, nollakohta, jonka tavoittaminen tarkoittaa palsasuo habitaattia määrittelevän tekijän, ikiroudan menetystä ja siten habitaatin romahdusta. E- kriteeri arvioi tämän todennäköisyyttä. A ja C/Dkriteerien tulevaisuusarviot voivat periaatteessa tarkoittaa jotain muuta, esimerkiksi sitä, että jo päätetyn tai muutoin ennakoitavissa olevan maankäyttöratkaisun arvioidaan tulevan vaikuttamaan uhanalaistumiseen. Habitaatin romahdus arvioinnin kiintopisteenä ja soiden uhkatekijät Ekosysteemin uhanalaisuusarviointi tarkastelee ekosysteemin romahduksen (collapse) mahdollisuutta. Kaikki arviointikriteerit määritellään suhteessa romahdukseen. Määrällinen väheneminen tarkoittaa romahtaneiden alueiden poistumista habitaatin pinta-alasta. Sataprosenttinen laadun heikkeneminen tarkoittaa romahdusta ja silloin onkin kyseessä myös määrällinen väheneminen. Myös E-kriteerin kvantitatiivinen arvio vaatii määritellyn romahduspisteen. Tietyn habitaattityypin romahdus tarkoittaa tyyppimääritelmän mukaisten ominaisuuksien menettämistä ja sen mukaista habitaatin häviämistä. Onkin tärkeää ymmärtää, että romahdus riippuu habitaatin määritelmästä. Romahduksen jälkeen ekosysteemi ei välttämättä ole hävinnyt, vaan se on muuttunut niin merkittävästi, ettei sitä enää voida kuvata samalla määritelmällä. Periaatteessa romahduksen ei myöskään tarvitse olla fyysistä rappeutumista tai tuhoutumista vaan se voi johtua luonnollisista, progressiivisista tekijöistä, esimerkkinä perinneympäristöjen avoimien habitaattien luonnollinen umpeenkasvu ja metsittyminen. Kyse on siis

21 Suo 68(1) Kuva 2. Sulavan palsakummun paikalle muodostuva lammikko Laassaniemessä, taustalla siintää Ala-Kilpisjärvi. Palsasuot arvioitiin kriittisesti uhanalaisiksi, johtuen todennäköisestä palsojen sulamisesta lähitulevaisuudessa (Kuva: Teemu Tahvanainen). Figure 2. A collapsing palsa mound and a pond which is developing from the melting ice in Laassaniemi near Kilpisjärvi village. Palsa mires are assessed to be critically threatened because of the high probability of melting of permafrost and consequent disappearance of palsa mounds in the near future (Photo: Teemu Tahvanainen). habitaattia määrittelevien tekijöiden (defining features) ja sitä luonnehtivan eliöstön (characteristic biota) menettämisestä (Keith ym. 2013). Soiden kohdalla hydrologiset muutokset (Hydrological system modifications) muodostivat yleisimmän, kaikkia suohabitaattityyppejä koskevan uhkatekijän. Saasteet, luonnolliset sukkessioprosessit, maatalous ja ilmastonmuutos olivat myös yleisten uhkatekijöiden joukossa. Metsä talous ja turpeenotto olivat myös kohtalaisen yleisiä uhkatekijöitä. Metsäojitus sisältyi hydrologisiin muutostekijöihin ja metsätalouteen, sitä ei eritelty omana luokkanaan. Soiden eri uhkatekijöiden kohdalla mahdollinen ekosysteemin romahdus tuottaa erilaisen tuloksen. Vain tietyt uhkatekijät (turpeenotto, pellon raivaus, tekoaltaiden rakennus) tuhoavat suoekosysteemin kokonaan. Useimmin kyseessä on uhkatekijän käynnistämä sekundaarisukkessio, jonka myötä habitaatti muuttuu toisen tyyppiseksi. Suomessa metsäojituksen vaikutukset ovat luonnollisesti erityisen merkityksellisiä. Säilyneisiin habitaattipinta-aloihin on käytännössä otettu mukaan vain ojittamattomina säilyneet osuudet. Metsäojituksen siis katsotaan yleisesti aiheuttavan habitaatin romahduksen ja vähentävän sen

22 20 Tahvanainen pinta-alaa. Todellisuudessa asia ei liene aivan näin yksinkertainen, kaikki metsäojitetut suot eivät välttämättä ole muuttuneet romahduksen määritelmän mukaisesti. Toisaalta monissa muissa Euroopan maissa habitaattipinta-aloihin on sisällytetty varsin pitkälle muuttuneita kohteita. Periaatteessa ennallistaminen otetaan huomioon pinta-alaa ja laatua lisäävänä, mutta käytännössä aineistot eivät käsittääkseni missään yltäneet sellaiseen tarkkuuteen, jossa tällä olisi ollut merkitystä. Eurooppalaisten aineistojen laatu vaihtelee ERL-projektin uhanalaisuusarvioinneissa käytetyt aineistot kerättiin pääasiassa projektiin nimetyiltä osallistujamaiden yhteyshenkilöiltä. Suomessa useat työryhmät osallistuivat aineiston tuottamiseen. Soiden uhanalaisarvioinnin asiantuntijaryhmä (SUO-LUTU) kävi läpi suoaineiston ja siihen sisältyvä subjektiivinen asiantuntijaarviointi on siksi vahvalla pohjalla. Monien muiden maiden kohdalla aineiston tuottaminen jäi harvempien, joskus yksittäisten henkilöiden vastuulle. Taustatyön ja asiantuntijuuden määrä oli siis vaihtelevaa eikä laatua voitu kovin tarkoin kontrolloida. Kunkin aineisto-osion yhteyteen oli kuitenkin mahdollisuus lisätä kommentteja aineiston laadusta. Kommenteista kävi selväksi, että tarkat kartoitustiedot habitaattien esiintymisestä ovat harvinaisia ja rajoittuvat parhaiten tunnettuihin tyyppeihin, kuten keidassoihin, jotka ainakin jossain määrin vastasivat habitaattidirektiivin yksiköitä. Vaikka käytetty typologia tuskin vastasi sellaisenaan minkään maan luokitusperinteitä ja aineistoja, eivät luokittelukysymykset niinkään nousseet esille kommenteissa. Aineistoon jäi monia aukkoja erityisesti määrällisten ja laadullisten muutostrendien osalta. Monia merkittäviä puutteita paikattiin erillisillä kyselyillä. Suurimmaksi puutteeksi oli muodostua Ruotsin aineiston täydellinen puuttuminen, projektiin nimetyt ruotsalaiset asiantuntijat jättivät asian kokonaan hoitamatta. Ruotsin suopinta-ala on selvästi Euroopan suurin eikä Euroopan laajuista arviointia olisi voitu mielekkäästi tehdä ilman Ruotsin aineistoja. Tämä puute ratkaistiin siten, että tämän kirjoittaja laati Ruotsin suohabitaattien aineiston kirjallisuuskatsauksen avulla. Projektin ulkopuolinen, tunnettu ruotsalainen suoasiantuntija Urban Gunnarsson antoi arvokasta tukea kommentoimalla aineistoa. Ruotsin aineisto kuuluu erikoisesta syntytavastaan huolimatta todennäköisesti projektin luotettavimpiin maakohtaisiin aineistoihin. Ruotsissa on tuotettu kattavia soiden inventointiraportteja, joista merkittävin on vuonna 2009 julkaistu Våtmarksinventering (Gunnarsson & Löfroth 2009). Siinä esitetään mm. eri suoluokkien muutostrendejä (påverkansgrad: opåverkade, svag, stark) joiden mukaisesti oli mahdollista arvioida laadullisia muutoksia uhanalaisarviointia varten. Pohjois-Ruotsin osalta tietoja tarkentaa mm. Jeglum ym. (2014). Kokonaisuudessaan aineistoa leimaa vahvasti asiantuntija-arvioiden suuri osuus sekä tarkkojen inventointiaineistojen ja kattaviin tutkimuksiin pohjautuvien arvioiden niukkuus. Aineiston keräyksessä osa kysytyistä tiedoista nimettiin ensisijaisiksi (priority data) ja osa toissijaisiksi (optional). Kattava tieto tulevista ja historiallisista muutoksista jäi osaltaan tämän vuoksi puuttumaan. Tämä on ongelmallista ensinnäkin siksi, ettei IUCN-menetelmässä lähtökohtaisesti jaotella ensi- ja toissijaisia kriteerejä. Kun tiettyjen kriteerien kohdalla aineisto jäi puuttumaan osittain tiedon keräystavan vuoksi, ei projektissa tarkkaan ottaen käytetty IUCN-menetelmää. Toisaalta kiinnostavaa tietoa jäi puuttumaan, sellaisena olisi voinut pitää Euroopan laajuista asiantuntijoiden arvioiden koostetta, vaikka tieto olisikin ollut epävarmaa. Habitaattien laadullisten muutosten vakavuutta (severity) arvioitiin luokitteluun (slight, intermediate, severe) pohjautuen. Ilmeisesti ohjeistus oli jossain määrin epäonnistunut, sillä aineistossa esiintyi monenlaisia adjektiiveja sekä numeerisia arvoja. Arviointia varten tarvittiin laskelmia, joissa kaikki syötteet muutettiin numeerisiksi. Laskelmille pyrittiin laatimaan virhe-estimaatteja haarukoimalla epävarmojen muutosarvioiden numeerisia arvoja paitsi laadullisten myös määrällisten muutosten kohdalla. Lisäksi joissakin tapauksissa trendejä ekstrapoloitiin historialtaan samankaltaisten naapurimaiden tiedoilla. Laajassa aineistossa yksittäisten arvioiden virheet todennäköisesti tasoittuivat ja yleispiirteenä epävarmuus uskoakseni ilmenee yleensä muuttumattomuute-

23 Suo 68(1) na, tiedon puuttuessa muutosta ei herkästi oleteta tapahtuneen, sanottakoon että lopputulokseen sisältyy subjektiivista inertiaa. Tietyissä tapauksissa tämä oli sikäli ilmeistä, että lopullista arviota säädettiin kriittisempään kategoriaan. Runsain aineisto kertyi lyhytsaraisista välipintaletoista ja kalkkivaikutteisista lähdesoista (D4.1a Small-sedge base-rich fen and calcareous spring mire), joista aineistoa kertyi 29 maasta. Tämä selittyy sillä, että letot ovat lähes azonaalisia. Niitä esiintyy Euroopassa kaikkialla, missä kalkkivaikutteisia pohjavesiä purkautuu soille. Toinen runsaasti aineistoa kerryttänyt habitaattityyppi on keidassuo (D1.1 Raised bog), jonka aineisto koostui 25 maan tiedoista ja jonka osalta myös aineiston laatu oli verraten hyvätasoista. Tässä tapauksessa näkyy habitaattityypin hyvä tunnettuus ja mm. vastaavan habitaattidirektiivityypin aineistojen saatavuus. Myös muiden laajalle levinneiden tyyppien (D2.3a, D4.1c, D2.2a, D2.2c) aineistoja kertyi kohtalaisen kattavasti, mutta kaikissa näissä tieto oli kokonaisuudessaan selvästi niukempaa ja epävarmempaa. Suohabitaattien uhanalaisuusarviot ja käytetyt kriteerit Suot ovat uhanalaisin habitaattiryhmä Euroopan laajuisessa arvioinnissa. Kaikista 13 habitaatista 11 (85 %) sijoittui uhanalaisiin kategorioihin EU28 maiden arvioissa (Taulukko 1). Uhanalaisten habitaattien osuus oli soilla selvästi suurin, seuraavaksi uhanalaisimmassa ryhmässä vain 53 % (Grasslands; ruohostomaat) habitaateista sijoittui uhanalaisiin kategorioihin. Yhteensä seitsemän eli yli puolet soiden habitaattityypeistä sijoittui luokkaan vaarantunut (VU). Erittäin uhanalaisiin (EN) kuuluivat kaksi välipintaista lettotyyppiä (D4.1a, D4.1b) ja keidassuot (D1.1). Vain palsasuot (D3.1) arvioitiin kriittisesti uhanalaisiksi (CR). Peittosuot (D1.2) päätyivät silmälläpidettävien (NT) kategoriaan ja aapasuot (D.3.2) elinvoimaisiin (LC). EU28+ arvioissa viisi habitaattia sijoittui vähemmän kriittiseen kategoriaan ja vain seitsemän tyyppiä jäi uhanalaisiin kategorioihin. Tämä johtui pääasiassa Norjan aineistojen suotuisasta vaikutuksesta. Lopullisissa arvioissa yleisimmin käytetty kriteeri oli habitaatin viimeaikainen (noin 50 v.) määrällinen väheneminen (A1). Siinä kategorian vaarantunut (VU) raja-arvona oli 30 % vähentyminen. Varsin suuren osuuden habitaattityypin pinta-alasta piti siis olla hävinnyt viime vuosikymmeninä ennen tyypin joutumista uhanalaiseen kategoriaan. Keidassoiden (D1.1) kohdalla lopullisen arvion kriteeriksi tuli historiallisesti (noin 1750 jälkeen) tapahtunut määrällinen väheneminen (A3). Suoraan aineistosta laskettu vähenemä oli 63 %, erittäin uhanalaisen kategorian raja-arvon ollessa 70 %. Lopullista arviota säädettiin tätä uhanalaisempaan suuntaan, koska historiallisen vähenemisen aineistossa oli puutteita sellaisten maiden osalta (mm. Belgia, Irlanti, Iso-Britannia), joiden kohdalla väheneminen on tunnetusti ollut suurempaa kuin aineistoa määrällisesti hallitsevien Suomen ja Ruotsin kohdalla. Lisäksi historialliset trendit oli arvioitu keskimäärin vain 156 vuoden ajanjaksolle ja arvioitavana olleiden 250 vuoden muutosten voi olettaa olleen jonkin verran suurempia. Aineistossa joidenkin maiden osalta esitettyjen vaihteluvälien mukaisesti laskettu vähenemän haarukka oli lisäksi % eli ulottui hyvin lähelle 70 %:n rajaa. Myös A1-kriteerin mukainen vähenemä (47 %) oli lähellä erittäin uhanalaisen kategorian rajaa (50 %). Myös lettojen (D4.1a) arvioinnissa historiallinen A3-kriteeri nousi viimeaikaisen A1-kriteerin rinnalle tuottaen erittäin uhanalaisen (EN) statuksen. Historiallisten muutosten merkitys olisi todennäköisesti ollut vastaavasti suuri myös monissa muissa laajalle levinneissä habitaattityypeissä, jos aineisto olisi mahdollistanut arvioiden tekemisen. Viimeaikaisen (noin 50 v.) laadullisen heikkenemisen kriteeri (C/D1) oli kriittisin peittosoiden (D1.2) ja minerotrofisten rimpinevojen (D2.3a) kohdalla. Jälkimmäisessä tapauksessa arvioitiin 62 % habitaatista kärsineen keskimäärin 50 %:n vakavuuden laadun heikkenemisestä, ylittäen vaarantuneen (VU) kynnysarvon (50 %). Laadun heikkenemisen vakavuuden arviointi perustui sanallisten vastausten laskennalliseen analyysiin (pinta-alalla painotettu keskiarvo), jossa 50 %:n vakavuutta vastasi kohtalaisen (moderate) vakavaksi ilmaistu heikkeneminen. Esimerkiksi Suomen aineistossa rimpinevojen laadun heikkenemistä pidettiin vähäisenä (10 20 %) ja vakavuudeltaan lievänä. Laadullisen muutoksen kriteerit tulivat jonkin verran yleisemmin esille

24 22 Tahvanainen muissa habitaattiryhmissä (mm. metsät). Arktisalpiiniset letot (D4.2) arvioitiin vaarantuneiksi (VU) perustuen odotettuun vähenemiseen tulevien vuosikymmenien aikana (kriteeri A2a). Tämä tarkoittaa asiantuntija-arvioon (M. Hájek) perustuvaa odotusta vähintään 30 %:n vähenemisestä tulevan 50 vuoden aikana. Odotusta tukevat lähinnä Keski-Euroopan alpiinisilla kohteilla tehdyt havainnot ja mallintaminen kyseisten habitaattien taantumisesta (Essl ym. 2012) sekä pohjoisilla alueilla ilmastonmuutoksen yleiset vaikutukset. Mikäli tutkimustuloksia olisi ollut runsaammin, olisi voitu käyttää kvantitatiivista E-kriteeriä, jonka kynnysarvot ovat selvästi matalampia, yli 30 %:n vähenemä tarkoittaisi E-kriteerin mukaisesti jo erittäin uhanalaisen habitaatin statusta. E-kriteeriä ei kuitenkaan koko ERL-hankkeessa päädytty käyttämään kuin yhden habitaatin, palsasoiden (D3.1) kohdalla. Puustoisten soiden kohdalla laajamittainen metsäojitus Suomessa on vaikuttanut merkittävästi Euroopan laajuiseen tilanteeseen. Rämeiden (G3.Da Pinus bog woodland) pinta-alan arvioitiin vähentyneen 35 % ja A1-kriteerin mukaisesti habitaattityyppi arvioitiin vaarantuneeksi (VU). Korvet (G3.Db Picea bog woodland) ovat vähentyneet enemmän (51 %) ja ne arvioitiin saman kriteerin mukaisesti erittäin uhanalaisiksi (EN). Ilmastonmuutos pohjoisten suohabitaattien uhkana Ilmastonmuutos esiintyi uhkatekijöiden luettelossa lähes kaikkien suohabitaattien kohdalla, mutta yleensä maankäyttöön liittyvät uhkatekijät katsottiin merkittävämmiksi. Poikkeuksen tästä muodostivat pohjoiset habitaatit, palsasuot (D3.1) ja arktis-alpiiniset letot (D4.2), joiden kohdalla ilmastonmuutos on merkittävin uhkatekijä. Aapasoita (D3.1) uhkaavat lisäksi aapasuokompleksien reunojen ojitukset. Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavoin soiden vesitaseeseen sekä perustuotantoon ja hajotukseen. On mahdollista, että ilmastonmuutos mm. käynnistää aapasoiden kehittymisen keidassoiksi vesitaseen muutoksista johtuen (Ruuhijärvi 2008). Samansuuntaisesti voivat vaikuttaa myös suota ympäröivät ojitukset (Tahvanainen 2011). Muiden pohjoisten habitaattien tavoin, aapasoilla lumen ja jään vaikutukset ovat merkittäviä ekosysteemin rakenteiden ja toiminnan kannalta. Jään muodostuminen ja sulaminen vaikuttavat osaltaan rimpi-jänne rakenteisuuteen. Keväinen lumen sulamista seuraava valumahuippu on myös merkityksellinen rakenteisuuden kannalta. Lisäksi runsas keväinen valunta huuhtoo suolta orgaanisia happoja ja tuo mukanaan mineraalialkaliniteettia, ehkäisten happamuuden kehittymistä. Ilmeisesti aapasoiden tulviminen myös ehkäisee rahkasammalten runsastumista rimmissä. Aapasoiden hydrologialle on merkityksellistä myös valunnan jatkuminen verraten runsaana läpi lyhyen kasvukauden. Aapasoiden yleinen ilmastoriippuvuus tunnetaan hyvin, mutta ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta on niukasti, eikä muutokseen vaikuttavia mekanismeja tunneta. Tämä selittää osaltaan sitä räikeää ristiriitaa, että kaksi pohjoista suohabitaattia, palsasuot (CR) ja aapasuot (LC), saivat äärimmäisesti toisistaan poikkeavat uhanalaisuusarviot. On hyvin todennäköistä, että aapasoiden arvio on liian positiivinen. Aapasoiden kohdalla ei ollut käytettävissä tutkimuksia, jotka olisivat mahdollistaneet määrällisen E-kriteerin käytön arvioinnissa. Palsasoiden kriittisesti uhanalainen (CR) arvio perustuu E-kriteeriin. Ilman E-kriteeriä arvio palsasuot olisi arvioitu vaarantuneiksi (VU) viimeaikaisen määrällisen vähenemisen (A1) perusteella, joka arvioitiin olevan 40 %. Palsasoiden kohdalla E-kriteerin mukainen muuttuja oli habitaatin määrittelyyn keskeisesti kuuluvan ikiroudan esiintyminen. Palsakumpujen sulaminen ja kirjaimellisesti romahtaminen oli siis yksiselitteinen ekosysteemin romahdusta indikoiva ilmiö. E-kriteerin käytön tukena oli kymmenkunta tietolähdettä, pääasiassa julkaistuja tutkimuksia (mm. Luoto & Seppälä 2003, Fronzek ym. 2010, Bosiö ym. 2012), joiden avulla oli mahdollista arvioida palsojen häviämisen todennäköisyyttä tulevien 50 vuoden aikana. Aineistoissa oli mukana ns. aktiivikerroksen syvyyden, palsakumpujen korkeuden sekä palsakumpujen lukumäärän ja pinta-alan aikasarjoja. Vain osa tutkimuksista oli varsinaisia mallinnustöitä, joissa otettiin huomioon eri päästöskenaarioiden ja ilmastomallien vaikutuksia. Suuri osa tietolähteistä esitti viimeaikaisia trendejä, joiden lineaarista ekstrapolointia

25 Suo 68(1) tulevaisuuteen käytettiin romahduksen todennäköisyyden määrittelyssä. Jälkimmäistä lähestymistapaa voidaan periaatteessa kyseenalaistaa. On mahdollista, että viimeaikaiset trendit sattuvat osoittamaan erityisen negatiivista kehitystä, vaikka kyse voi myös osittain olla aaltomaisesta vaihtelusta. Tulokset olivat kuitenkin varsin selviä ja yhteneväisiä kaikkien tietolähteiden kohdalla. Kokonaisuudessaan analyysi ennustaa palsojen täydellistä häviämistä eli habitaattityypin romahdusta seuraavan 50 vuoden kuluessa. Kriittisimmän (CR) uhanalaiskategorian raja-arvona on 50 %:n todennäköisyys romahdukselle, joka ylittyi selvästi palsasoiden tapauksessa. Suomen suot Euroopassa Suomen aineistossa on ilmoitettu yhteensä 1,77 miljoonaa hehtaaria suohabitaatteja. Joitakin aineiston epävarmuuksia huomioon ottaen, kokonaispinta-alan voisi olettaa olevan kaksi miljoonaa hehtaaria. Tämä täsmää VMI2011-aineiston pohjalta tehtyyn arvioon, jonka mukaan Suomessa olisi 1,84 miljoonaa hehtaaria ojittamatonta suoalaa, jolla puuston peitteisyys on alle 10 % (Seppo Tuominen, henkilökohtainen tiedonanto) 5. Suomen suohabitaattien pinta-alan arvioitiin pienentyneen A1-kriteerin mukaisesti noin 36 %, jolloin se olisi ollut 50 vuotta sitten noin 2,75 miljoonaa hehtaaria. EU28-alueen suohabitaattien kokonaispinta-ala oli aineistossa 8,91 miljoonaa hehtaaria ja A1-kriteerin tietojen perusteella arvioituna kokonaispinta-ala oli 50 vuotta sitten noin 12,85 miljoonaa hehtaaria. EU28+ alueella suohabitaattien kokonaispinta-ala on aineiston mukaan noin 12,68 miljoonaa hehtaaria ja 50 vuotta aiemmin noin 17,36 miljoonaa hehtaaria. Ruotsissa suohabitaattien kokonaispintaala on aineistossa 3,61 miljoonaa hehtaaria. Ero Suomen ja Ruotsin habitaattipinta-aloissa on suuruusluokaltaan oikea, vaikka kaikkiin pinta-aloihin toki sisältyy epävarmuutta. Suomen turvemaiden lähes 10 miljoonan hehtaarin suuruiseksi arvioitu pinta-ala muodostuu suurelta osin metsä- tai suometsätyypeistä, puustoisista soista sekä jo menetetyistä suohabitaateista. Muualla Euroopassa, Ruotsi mukaan lukien, puustoiset suot rinnastetaan metsiin, niin myös EUNIS-luokituksessa ja Euroopan habitaattien uhanalaisuusarvioinnissa. Puustoisten soiden habitaattityyppien (G3.Da ja G3.Db) kokonaispinta-ala oli Suomessa 2,29 miljoona hehtaaria ja Ruotsissa 2,27 miljoonaa hehtaaria. Ainakaan Suomessa tähän pinta-alaan ei ole sisällytetty ojitettuja soita. Suomen soiden kokonaismäärään viitattaessa olisi tärkeää täsmentää, millaisista alueista on kysymys. Varsinaisia ojituksilta säilyneitä suohabitaatteja on alle kaksi miljoonaa hehtaaria, puolet vähemmän kuin Ruotsissa tai Norjassa. Mikäli puustoiset suot halutaan ottaa mukaan, säilyneiden habitaattien kokonaispintaala on noin neljä miljoonaa hehtaaria. Näin määriteltynä ei voida kuitenkaan kansainvälisessä kontekstissa puhua yksiselitteisesti soista (ruots. myr). Suomessa kaikki kosteuden vähänkin vaivaamat metsät on Cajanderin perinnön ja puun tuotoksen lisäämistavoitteiden mukaisesti nimetty soiksi. Sellaista metsätyyppiä ei suomalaisesta luokittelujärjestelmästä oikeastaan löydy, jonka kasvupaikalla puuston kasvua voitaisiin merkittävästi parantaa ojittamalla. Ojitus on siis tavallaan määritellyt Suomessa suon käsitteen. Ekologisesti maannoksen kosteus onkin erityisen merkittävä tekijä eikä tätä määritelmää ole osoitettu puustoisuuteen perustuvaa luokitusta huonommaksi. Habitaattikäsitteen ideaa noudatellen on kuitenkin tunnustettava, että puustoisuus on merkityksellinen seikka monien lajiryhmien elinympäristövaatimusten kannalta. Lisäksi suomalainen soiden ja metsien luokittelu on eurooppalaisittain huonosti tunnettu ja monelta osin poikkeuksellinen. Juuri lavean suomääritelmän ansiosta Suomen suopinta-ala on monissa tilastoinneissa erikoisen suuri, tämä vääristää pahasti mm. soiden esiintymisen maantieteellisiä vertailuja. Tämän projektin tuloksissa päästään ainakin periaatteessa vertailukelpoiseen soiden tarkasteluun Euroopan maiden välillä. 5 Latvuspeittävyys on arvioitu 3x3 pikselin alueelta keskimääräisenä puuston latvustopeittävyytenä, kun yhden pikselin koko on 16x16 m. Ojitustieto MML:n maastotietokannasta muokatusta soiden ojitustilanne-aineistosta.

26 24 Tahvanainen Suohabitaattien väheneminen ja laadullinen heikkeneminen ovat olleet Suomessa hyvin merkittäviä viimeisen 50 vuoden aikana. Lähes kolmannes niiden kokonaispinta-alasta on hävinnyt tuona aikana. Hieman yllättäen, tämä ei ole erityisen poikkeuksellista muihin Euroopan maihin verrattuna. Koko EU28-alueella suohabitaattien väheneminen on ollut samaa luokkaa, Norjan suohabitaattien parempi tila kaunistaa hieman tilannetta EU28+ alueella. Historiallisen aikaskaalan väheneminen on ollut Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa selvästi vähäisempää kuin yleensä muissa Euroopan maissa. Meillä metsäojitus on aiheuttanut eniten suohabitaattien vähenemistä. On kuitenkin huomattava, että 1960 ja 1970-lukujen suuret ojitusmäärät ovat pian jäämässä IUCN-menetelmässä käytetyn 50 vuoden aikaikkunan taakse, kymmenen vuoden päästä suuri osa ojitushistoriasta kuuluu menetelmän historiallisen kriteerin mukaisesti arvioitavaksi. Ruotsissa ollaan jo nyt viimeaikaisen ja historiallisen muutoksen välimaastossa, sillä siellä ojituksia tehtiin erityisesti ja 1950-luvuilla (Löfroth 2001). Historiallisten kriteerien (A3, C/ D3) uhanalaisuusluokkien raja-arvot ovat korkeampia kuin viimeaikaisen (A1, C/D3) eli uhanalaisuusluokat tulevat ajan myötä lievenemään, mikäli merkittäviä uusia habitaattien pinta-alojen menetyksiä ei tule. Kiitokset Heikki Toivonen, Tytti Kontula ja Juha-Pekka Hotanen kommentoivat käsikirjoitusta. Seppo Tuominen avusti tekemällä hyödyllisiä laskelmia paikkatietoaineistojen avulla. Kirjallisuus Bosiö J., Johansson M., Callaghan T.V., Johansen B. & Christensen T.R Future vegetation changes in thawing subarctic mires and implications for greenhouse gas exchange a regional assessment. Climatic Change. doi.org/ /s EUNIS EUNIS Habitat Classification. Essl, F., Dullinger, S., Moser, D., Rabitsch, W. & Kleinbauer, I Vulnerability of mires under climate change: implications for nature conservation and climate change adaptation. Biodiversity Conservation, 21: Eurola, S., Huttunen, A., Kaakinen, E., Kukkooja, K., Saari, V. & Salonen, V Sata suotyyppiä Opas Suomen suokasvillisuuden tuntemiseen. 112 s. Thule-instituutti, Oulu. ISBN: Fronzek S., Carter T.R., Räisänen J., Ruokolainen L. & Luoto M Applying probabilistic projections of climate change with impact models: a case study for sub-arctic palsa mires in Fennoscandia. Climatic Change 99: /s y Gunnarsson, U. & Löfroth, M Våtmarksinventeringen resultat från 25 års inventeringar. Nationell slutrapport för våtmarksinventeringen (VMI) i Sverige. NATURVÅRDSVERKET Rapport ISBN Janssen, J.A.M., Rodwell, J.S., García Criado, M., Gubbay, S., Haynes, T., Nieto, A., Sanders, N., Landucci, F., Loidi, J., Ssymank, A., Tahvanainen, T., Valderrabano, M., Acosta, A., Aronsson, M., Arts, G., Attorre, F., Bergmeier, E., Bijlsma, R.-J., Bioret, F., Biţă-Nicolae, C., Biurrun, I., Calix, M., Capelo, J., Čarni, A., Chytrý, M., Dengler, J., Dimopoulos, P., Essl, F., Gardfjell, H., Gigante, D., Giusso del Galdo, G., Hájek, M., Jansen, F., Jansen, J., Kapfer, J., Mickolajczak, A., Molina, J.A., Molnar, Z., Paternoster, D., Pierik, A., Poulin, B., Renaux, B., Schaminée, J.H.J., Šumberová, K., Toivonen, H., Tonteri, T., Tsiripidis, I., Tzonev, R. & Valachovič, M Red List of European Habitats Part 2. Terrestrial and freshwater habitats. Report for the European Commission, DG Environment. Jeglum, J., Sandring, S., Christensen, P., Glimskär, A., Allard, A., Nilsson, L. & Svensson, J Main ecosystem characteristics and distribution of wetlands in boreal and alpine landscapes in the northern Sweden under climate change. Teoksessa: Grillo, O. & Venora,

27 Suo 68(1) G. (toim.) Ecosystem Biodiversity, Intech, pp Keith, D.A., Rodríguez, J.P., Rodríguez-Clark, K.M., Nicholson, E., Aapala, K., Alonso, A., Asmussen, M., Bachman, S., Bassett, A., Barrow, E.G., Benson, J.S., Bishop, M.J., Bonifacio, R., Brooks, T.M., Burgman, M.A., Comer, P., Comín, F.A., Essl, F., Faber- Langendoen, D., Fairweather, P.G., Holdaway, R.J., Jennings, M., Kingsford, R.T., Lester, R.E., Mac Nally, R., McCarthy, M.A., Moat, J., Nicholson, E., Oliveira-Miranda, M.A., Pisanu, P., Poulin, B., Riecken, U., Spalding, M.D. & Zambrano-Martínez, S Scientific Foundations for an IUCN Red List of Ecosystems. PLoS ONE 8(5):e dx.doi.org/ /journal.pone Lindholm, T Mikä on aapasuo? Suo 66(1): Luoto, M. & Seppälä, M Thermokarst ponds as indicators of the former distribution of palsas in Finnish Lapland. Permafrost and Periglacial Processes, 14: org/ /ppp.441 Löfroth, M Våtmarkernas situation och långsiktiga förändringar. Kungl. Skogs- och landbruksakademiens Tidskrift 140/5: Mucina, L., Bültmann, H., Dierßen, K., Theurillat, J.-P., Raus, T., Čarni, A., Šumberová, K., Willner, W., Dengler, J., García, R. G., Chytrý, M., Hájek, M., Di Pietro, R., Iakushenko, D., Pallas, J., Daniëls, F.J.A., Bergmeier, E., Santos Guerra, A., Ermakov, N., Valachovič, M., Schaminée, J.H.J., Lysenko, T., Didukh, Y.P., Pignatti, S., Rodwell, J.S., Capelo, J., Weber, H.E., Solomeshch, A., Dimopoulos, P., Aguiar, C., Hennekens, S. M. & Tichý, L Vegetation of Europe: hierarchical floristic classification system of vascular plant, bryophyte, lichen, and algal communities. Applied Vegetation Science, 19: Peterka, T., Hájek, M., Jiroušek, M., Jiménez- Alfaro, B., Aunina, L., Bergamini, A., Dítě, D., Felbaba-Klushyna, L., Graf, U., Hájková, P., Hettenbergerová, E., Ivchenko, T.G., Jansen, F., Koroleva, N.E., Lapshina, E.D., Lazarević, P.M., Moen, A., Napreenko, M.G., Pawlikowski, P., Plesková, Z., Sekulová, L., Smagin, V.A., Tahvanainen, T., Thiele, A., Biţa-Nicolae, C., Biurrun, I., Brisse, H., Ćušterevska, R., De Bie, E., Ewald, J., FitzPatrick, Ú, Font, X., Jandt, U., Kącki, Z., Kuzemko, A., Landucci, F, Moeslund, J.E., Pérez-Haase, A., Rašomavičius, V., Rodwell, J.S., Schaminée, J.H.J., Šilc, U., Stančić, Z. & Chytrý, M Classification of European fens at the alliance level. Applied Vegetation Science, 20, avsc Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 1 Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008. ISBN (osa 1, PDF). handle/10138/37930 Ruuhijärvi, R Ilmastonmuutoksen mahdollisia vaikutuksia suokasvillisuudessa. Teoksessa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008. s ISBN (osa 1, PDF). helda.helsinki.fi/handle/10138/37930 Rodwell, J.S., Janssen, J.A.M., Gubbay, S. & Schaminée, J.H.J Red list assessment of European habitat types. A feasibility study. Report for the European Commission, DG Environment. eu/webdav/circabc/env/monnat/library/ Red%20List%20of%20European%20Habitats/RDB%20Final%20Report%20Version%20DEF% pdf Tahvanainen, T Abrupt ombrotrophication of a boreal aapa mire triggered by hydrological disturbance in the catchment. Journal of Ecology, 99, j x

28 26 Tahvanainen Summary: European mire habitats red list The first European Red List of habitats is released by a large project involving over 150 experts from 33 countries (Janssen et al. 2016). In this article an overview of the project methodology and results on mire habitats is presented with special reference to Finnish mires. Altogether 13 treeless mire habitats were assessed, of which 10 occur in Finland. The typology applied in the assessment was a compromise and individual habitat types were relatively broadly defined. Names of habitat types include terms from various research traditions and conventions and should not be strictly interpreted without careful account on the habitat descriptions. Importantly, all habitat types grossly conform to vegetation types and not to mire complexes. The assessments were largely based on the IUCN Red List of Ecosystems approach (Keith et al. 2013). In the European scale, mires were the most threatened habitat group, as 11 habitats (85%) were assessed as threatened (Vulnerable, Endangered, Critically Endangered). The most commonly used criterion was decrease of habitat area during recent past 50 years (criterion A1). Palsa mires were assessed as critically endangered (CR) by the quantitative E- criterion, predicting the probability of collapse of the habitat type to be over 50% during the next 50 years. The total area of mire habitats reported in EU28 countries was 8.91 million ha and the recent past area was million ha. Total mire habitat area in Finland was 1.77 million ha and recent past estimate was 2.75 million ha. Often much higher total area is denoted for Finnish mires but such accounts always include mire woodlands that are counted as forests in most other countries and also in the European habitat assessment. The Red List of European habitats gives a valuable overview of European mire habitats; their extent, recent changes, threats and status. In addition to this overview, regional assessments are needed, because very different situations prevail in different parts of Europe and because the compromised typology does not provide enough detail to identify important regional variation among mires. (Received , Accepted )

29 Suoseura Finnish Peatland Society ISSN Helsinki 2017 Suo 68(1): Uutiset In memoriam Soiden levästön tutkija ja luonnon inventoija on poissa Väinö Hosiaisluoma Väinö Hosiaisluoma Helsingin yliopiston eläintieteellisellä asemalla Tvärminnessä syksyllä (Kuva: Tuomo Niemelä). Filosofian lisensiaatti, suo- ja luonnonsuojelututkija Väinö Olavi Hosiaisluoma kuoli 82 vuotiaana Helsingissä. Hän syntyi Nurmeksessa 28. heinäkuuta 1934 mutta kasvoi ja kävi koulunsa Kauhavalla. Väinön isä oli Kauhavan kunnalliskodin tilanhoitaja. Äiti hoiti suurperheen lapsia, joita oli seitsemän. Väinö kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1953 yleisarvosanalla laudatur. Väinön yleislahjakkuus, erinomainen huolellisuus ja tarkkuus tulivat esille jo hänen varusmiespalveluksensa aikana Viestirykmentissä Riihimäellä, kun hän suoritti 1954 sotilasradiosähköttäjän I:n luokan pätevyystutkinnon, johon vain suhteellisen harvat ylsivät. Väinö aloitti kasvitieteen, eläintieteen ja maantieteen opinnot Helsingin yliopistossa varusmiespalveluksesta vapauduttuaan syksyllä1954 ja teki kasvitieteen laudaturtyön Etelä- ja Keski-Pohjanmaan keidassoista. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 18. joulukuuta 1958 perinteisellä kasvitiede, eläintiede ja maantiede yhdistelmällä, jota oli täydennetty geologian ja paleontologian approbaturilla. Matemaattis-luonnontieteellinen osasto antoi vuoden parhaan pro gradu -tutkielman palkinnon Hosiaisluomalle 1959 (Donnerin palkinto) Pohjanmaan keidassoita koskevasta opinnäytteestä. Hän laati siitä kirjoituksen Suo-lehteen (Hosiaisluoma 1961) ja kuvasi siinä alueelta useita keidassoiden yhdistymätyyppejä. Väinö Hosiaisluoma liittyi Suoseuraan vuonna Opintoihin kuului ajan tavan mukaan myös opettajapätevyyteen tähtääviä opintoja. Opetusharjoittelun hän suoritti Helsingin normaalilyseoissa vuosina saaden kokonaisarvioinnissa tuloksen hyvin hyvä. Luonnonhistorian ja maantieteen opettajapätevyyteen vaadittavat kasvatustieteen opinnot hän suoritti Jyväskylän yliopistossa vuonna 1968 arvosanalla approbatur (erinomaiset tiedot). Väinö Hosiaisluoma oli Rauno Ruuhijärven kenttäapulaisena mukana Lokan tekoallasalueen suotutkimuksissa Sodankylän Sompiossa kesinä Hosiaisluoma toimi ja 1970-luvuilla Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksessa ja Lammin biologisella asemalla kurssiassistenttina ja hoiti assistentin toimia parikymmentä vuotta, ajan tavan mukaan lyhyillä määräyksillä. Hän opetti kasvitieteen perusteita myös farmasian opiskelijoille ja toimi lyhyen aikaa puutarhaamanuenssina sekä piti leväkurssin. Väinö

30 28 Uutiset Väinö Hosiaisluoman tunnettu julkaisu pääkaupunkiseudun suoluonnosta on aiheensa pioneeriteoksia. kävi syventämässä yleistä lajintuntemustaan Itä-Afrikassa Uppsalan yliopiston järjestämällä ja prof. Olof Hedbergin johtamalla kenttäkurssilla ( ). Toimiessaan assistenttina Lammin biologisella asemalla järjestetyillä kasvillisuuskursseilla Väinö hallitsi hyvin niin putkikolokasvit kuin sammalet ja jäkälätkin, jotka tulivat vastaan tehtäessä kasvillisuuskuvauksia ja tutkittaessa tarkasti näytealaruutuja. Väinö Hosiaisluoma muistetaan rauhallisena ja asiallisena opettajana, joka hallitsi asiat hyvin. Eritoten hänen pikkutarkat ja hyviä kuvia sekä tekstejä sisältäneet opetusmonisteensa olivat opiskelijoille parempi termien ja käsitteiden tietolähde kuin oppikirjat. Hyvänä esimerkkinä on ns. levämoniste (Hosiaisluoma 1975 e). Kasvitieteen lisensiaattitutkimuksen hän teki vuonna 1968 keidassoiden kuljujen ja allikoiden viherlevistä. Väitöskirjan aiheeksi tuli keidassoiden leväfloora ja sen suhde veden kemiaan, erityisesti ombrotrofia-minerotrofia gradienttiin. Hän julkaisi aiheesta kuusi tutkimusta (Hosiaisluoma 1975 a, b, c, d ja 1976), viimeisen yhdessä Kimmo Tolosen kanssa (Tolonen & Hosiaisluoma 1978). Tutkimuksissa näkyy sekä hyvä levätuntemus että kokemus soiden ekologiasta. Artikkelit ovat tärkeä ulottuvuus suomalaisessa suotutkimuksessa. Työt ovat varmastikin kotimaassa jääneet turhan vähälle huomiolle. Toisaalta niillä on kuitenkin jonkin verran kansainvälistä tunnettavuutta. Toivottavasti julkaisujen digitaalinen formaatti saattaa ne nykyajan suotutkijoiden ulottuville. Väinö Hosiaisluoma teki Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksella Maanmittaushallituksen tutkijana yhdessä Rauno Ruuhijärven kanssa suoyhdistymätyyppien levinneisyyskartan Suomen kartastoon (mittakaava 1:1 milj.). Työ edellytti koko Suomen alueen ilmakuvien läpikäyntiä ja kesti vuoden verran (Ruuhijärvi 1988, Ruuhijärvi & Hosiaisluoma 1988). Väitöskirja ei ottanut valmistuakseen. Tunnollisuus ja pikkutarkkuus eivät tunnetusti ole väitöskirjojen valmistumista edistäviä tekijöitä. Hosiaisluoman kohtalo ei tässä ole ainutkertainen. Tämä johti kuitenkin yliopistouran kariutumiseen. Ura jatkui onneksi kuitenkin käytännön luonnonsuojelun parissa. Hosiaisluoma sai vuonna 1982 toimen Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan (YTV) palveluksessa ja aloitti luonnonsuojelualueita koskevan selvitystyön. Vuonna 1984 hän sai vakituisen toimen YTV:n ympäristötoimiston luonnonsuojelututkijana. Hän kartoitti ja kuvasi luonnonsuojelu- ja virkistysalueita, teki ehdotuksia kaavoituksessa säilytettäviksi kohteiksi ja suunnitteli luontopolkuja. Hän teki hyvin itsenäistä työtä ja useita huomattavia selvityksiä; yhden eritoten soista eli raportin pääkaupunkiseudun suoluonnosta ja sen suojelusta (Hosiaisluoma 1985). Julkaisu on ollut paljon käytetty teos, niin hallinnossa kuin alueen luonnonsuojelujärjestöjenkin tietolähteenä. Muita merkittäviä selvityksiä ovat raportti Pääkaupunkiseudun luonnonsuojelukohteista (1983) ja puiden jäkälistä ilmanlaadun indikaattorina (2001). Myös tarkat kartoitukset Vantaanjoesta ja Helsingin merenrannoista voivat tulevaisuudessa osoittautua tarpeellisiksi. Vuonna 1986 YTV:n hallitus asetti toimikunnan, jonka tehtävänä oli ohjata ja valvoa luontovalistus aineiston laatimista pääkaupunkiseudulla. Hosiaisluoma oli YTV:n edustajana tässä toimikunnassa. Hän jäi eläkkeelle YTV:n luontotutkijan toimesta vuonna 1997.

31 Suo 68(1) Väinö Hosiaisluoma oli monipuolinen hyvin luonnon tuntenut kenttätutkija, huolellisen työn tekijä ja hyvä piirtäjä. Valitettavasti väitöskirja ei lupaavan alun jälkeen toteutunut eikä myöhemmin kuulunut enää Hosiaisluoman tavoitteisiin. Se painoi ilmeisesti kuitenkin mieltä ja vanhemmiten, ystävien mielestä, Hosiaisluoma erakoitui. Kirjallisuutta Hosiaisluoma, V Pohjanmaan keidassoista. (Summary: On the raised bogs of Pohjanmaa, Ostrobothnia). Suo 22:1 5. Hosiaisluoma, V a: On the ecology of Euglena mutabilis on peat bogs in Finland. Annales Botanici Fennici 12: Hosiaisluoma, V b: Gloeodinium montanum (Pyrrhophyceae, Algae) grown in darkness. Annales Botanici Fennici 12: Hosiaisluoma, V c: Muddy peat algae of Finnish raised bogs. Annales Botanici Fennici 12: Hosiaisluoma, V d: Staurastum elongatum (Desmidiaceae) in Finland. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 51: Hosiaisluoma, V e. Levätieteen peruskurssi (cl I.A ). Helsingin yliopiston kasvitieteen laitos. Hosiaisluoma, V. 1976: Effect of HCl and NaCl on the growth of Netrium digitus (Desmidiales). Annales Botanici Fennici 13: Hosiaisluoma, V Pääkaupunkiseudun arvokkaimmat luonnonsuojelukohteet: Tutkimus ensisijaisesti rauhoitettavista alueista. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja A 5/1983: Helsinki: Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV-SAD. Helsinki. Hosiaisluoma, V. 1985: Pääkaupunkiseudun suoluonto ja sen suojelu. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja B 9/1985: Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV-SAD. Helsinki. Hosiaisluoma, V. 2001: Puiden jäkälät Helsingin kantakaupungin ilmanlaadun kuvaajina vuonna Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 14: 1 42, 4 liitettä. Ruuhijärvi, R. 1988: Suokasvillisuus. Julkaisussa: Alalammi, P. (toim.) Suomen kartasto, vihko Väinö Hosiaisluoma Ilomantsin Kesonsuolla kesällä1970. (Kuva: Tuomo Niemelä) : Elävä luonto, luonnonsuojelu. Maanmittaushallitus & Suomen maantieteellinen seura, Helsinki, 2 6. Ruuhijärvi, R. & Hosiaisluoma, V Suot. Myrar. Mires. 1: Julkaisussa: Alalammi, P. Suomen kartasto, vihko Liite 2. Elävä luonto, luonnonsuojelu. Maanmittaushallitus & Suomen Maantieteellinen Seura, Helsinki. Tolonen, K. & Hosiaisluoma, V. 1978: Chemical properties of surface water in Finnish ombtrotrophic mire complexes with special reference to algal growth. Annales Botanici Fennici 15: Rauno Ruuhijärvi, Tapio Lindholm, Heino Vänskä & Ahti Mäkinen Kirjoittajista Rauno Ruuhijärvi on entinen esimies ja ystävä sekä Hieno Vänskä ja Ahti Mäkinen entisiä yliopistonaikaisia työtovereista. Tapio Lindholm oli Hosiaisluoman oppilas.

32 30 Uutiset Uusi suotohtori Metsäojitettujen soiden ennallistaminen voi lisätä vesistökuormitusta MMM Markku Koskisen väitöskirja Impacts of restoration of forestry-drained peatlands on nutrient and organic carbon exports and methane dynamics (Metsäojitettujen soiden ennallistamisen vaikutukset ravinteiden ja orgaanisen hiilen huuhtoumaan ja metaanidynamiikkaan) tarkastettiin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa Vastaväittäjänä oli professori Hans Joosten Greifswaldin yliopistosta Saksasta ja kustoksena toimi professori Harri Vasander Helsingin yliopistosta. Tutkimuksessa selvitettiin metsäojitettujen soiden ennallistamisen vaikutuksia ravinteiden ja orgaanisen hiilen huuhtoutumiseen ja metaanidynamiikkaan. Työ koostui neljästä osatutkimuksesta. Kahdessa niistä selvitettiin vaikutuksia veden laatuun ja aineiden huuhtoutumiseen, ja ne toteutettiin valuma-aluetasolla. Yksi osatutkimus oli laboratoriokoe, jossa selvitettiin aineiden liukenemista turpeesta anaerobisessa muhituksessa, jolla jäljiteltiin hakkuuta tai ennallistamista seuraavaa nousevaa vedenpintaa. Neljännessä osatutkimuksessa selvitettiin luonnontilaisten, ojitettujen ja ennallistettujen korpien metaanipäästöjen eroavaisuuksia perustuen maasto seurantoihin. Tutkittuja suoalueita oli yhteensä 24. Markku Koskinen (oik./right), prof. Harri Vasander and prof. Hans Joosten (vas./left). (Photo: Tommaso Raffaello)

33 Suo 68(1) Tulokset osoittivat, että ennallistamisella voi olla huomattavia vaikutuksia etenkin ravinnerikkaiden kuusivaltaisten soiden ainehuuhtoumiin. Niissä havaittiin tähän asti suurimmat valumaaluetason seurannoista raportoidut ennallistamisen jälkeiset liuenneen orgaanisen hiilen ja ravinteiden kuormat. Korpisoilta havaittiin ennallistamisen jälkeen myös huomattavia metaanipäästöjä, jotka olivat suurempia kuin luonnontilaisilla tai metsäojitetuilla soilla. Karuilla soilla fosforikuormat kohosivat ennallistamisen jälkeen, mutta lisäyksen pienuudesta johtuen niitä on mahdollista ennallistaa ilman mainittavia vesistövaikutuksia. Tulokset osoittavat, että ennallistamismenetelmiä tulisi kehittää nykyistä paremmiksi ja ennallistamisen aiheuttamien vesistövaikutusten syntyä määräävät prosessit olisi syytä selvittää tarkemmin. Markku Koskinen elucidated in his thesis Impacts of restoration of forestry-drained peatlands on nutrient and organic carbon exports and methane dynamics, based on both the field inventories as well as laboratory experiments the long-term effects of restoration on the water quality and discharge the treatments on peatlands ranging from mesotrophic to ombrotrophic sites. The results indicate that nutrient-poor (oligoombrotrophic) sites are often at risk of increased export of P after restoration, while on nutrientrich sites there can be high release of any of the three elements (DOC, N, P) monitored in this study. The study showed potentially large effects of restoration on the exports especially on the nutrient rich spruce-dominated sites, which had the highest restoration-induced increases in organic carbon and nutrient exports in the catchment studies. Prompt research should be needed into the techniques applied in restoration of such sites and into the processes, which lie behind these large effects. Koskinen, M Impacts of restoration of forestry-drained peatlands on nutrient and organic carbon exports and methane dynamics. Dissertationes Forestales 232, 36 p. Uusi suotohtori Maankäytön muutokset vaikuttavat merkittävästi trooppisten soiden turpeeseen MMM Mari Könösen väitöskirja Tropical peat decomposability expressed through physical chemical and biological properties under varying land management intensities (Trooppisen turpeen fyysisten ja kemiallisten ominaisuuksien vaikutus sen hajotettavuuteen eri maankäyttömuutosten jälkeen) tarkastettiin Helsingin yliopiston maa talous-metsätieteellisessä tiedekunnassa Vastaväittäjänä oli apulaisprofessori Sofie Sjögersten Nottinghamin yliopistosta Britanniasta ja kustoksena toimi professori Harri Vasander Helsingin yliopistosta. Maankäyttömuutos, joka usein sisältää suoalueen kuivatuksen sekä alkuperäisen suosademetsän korvaamisen vähemmän biomassaa tuottavalla kasvillisuudella, on muuttanut Kaakkois- Aasian suoalueet hiilen nieluista hiilen lähteiksi. Suolta vapautuvan hiilidioksidin (CO 2 ) määrän on havaittu riippuvan maankäyttömuutoksesta, mikä johtunee turpeen hajotettavuuden heikentymisestä, mutta yhteys hajotusprosessien ja maankäyttömuutoksen välillä on heikosti tunnettu. Työn tarkoituksena oli selvittää maankäyttömuutoksen vaikutuksia turpeen hajotusprosesseihin, ja siinä selvitettiin turpeen fyysisiä (kuivatuoretiheys, huokoisuus, hiukkasjakauma) sekä kemiallisia ominaisuuksia (ph, tuhka, N, P, K, C, Ca, Mg, Mn, Zn, Na, Al, Fe, S, Si sekä liuenneen typen ja hiilen kokonaispitoisuudet ja turpeen kemiallinen rakenne), jotka kummatkin

34 32 Uutiset määrittävät turpeen maatumisastetta sekä hajotettavuutta (substraatin laatu mikrobeille). Turpeen biologisia ominaisuuksia (mikrobibiomassa sekä entsyymiaktiivisuus) käytettiin selittämään hajotusaktiivisuutta useilla maankäyttömuodoilla sekä vasteena turpeen laatua määrittäviin ominaisuuksiin. Tutkimusalueina olivat lähes luonnontilainen ja kuivatettu suosademetsä sekä kolme avohakattua ja kuivatettua aluetta, joista yksi oli uudelleen metsitetty, yksi maatalouskäytössä ja kolmas jättömaana. Alueiden, jotka olivat sekä avohakattu että kuivattu, turve oli tiiviimpää, hienompaa ja sisälsi enemmän heikosti hajoavia hiiliyhdisteitä (esim. ligniini) kuin muilla maankäyttömuodoilla. Mikrobibiomassa ja hajotusaktiivisuus olivat korkeampia suosademetsän pintaturpeessa, jossa oli myös eniten helposti hajoavia hiiliyhdisteitä, kuten hemiselluloosaa. Kuusi vuotta aiemmin uudelleen metsitetyllä alueella turpeen ominaisuudet eivät olleet vielä palautuneet metsäisten kasvupaikkojen ominaisuuksia vastaaviksi. Tutkimus osoitti, että pintakasvillisuus eri tyi sesti sen puuttuminen maankäyttömuu toksen myötä ja maanmuokkaus ovat tärkeimmät turpeen hajotukseen vaikuttavat tekijät käsitellyillä trooppisilla soilla. Voimakkaimmin muokatuilla alueilla, jotka oli kuivatettu ja avohakattu, turpeen kemiallinen laatu oleellisesti heikkenee, mikä johtaa pienempään mikrobiaktiivisuuteen. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa maankäyttömuotojen pitkäaikaisvaikutuksia turpeen hajoamiseen trooppisilla turv la. Mari Könönen studied in her thesis Tropical peat decomposability expressed through physical chemical and biological properties under varying land management intensities, the effects of landuse change intensities to decomposition processes of peat in Central Kalimantan, Indonesia. The study was carried out on near-pristine swamp and drained forest, deforested and drained degraded sites and agricultural and reforested sites. At the most intensively altered deforested sites the peat was denser, finer and enriched with recalcitrant compounds. The highest enzyme activity and microbial biomass were in the surface peat of swamp forest, where the amount of labile carbohydrates was highest. The six years ago reforested site did not yet show signs of recovery in peat properties, which was likely due the limited litter production capacity of the young plantation and microbial activity limited by chemical weeding. The main conclusion is that the litter input, or rather the lack of it after land-use change, and intensive management practices forms the main factors affecting to decomposition processes and leading to poorer substrate quality and reduced biological activity. The results can be utilized to predict the longer term outcomes formed by land management practices on peat decomposition processes. (Photo: Darma Feteria) Könönen, M Tropical peat decomposability expressed through physical, chemical and biological properties under varying land management intensities. Dissertationes Forestales 237, 37 p.

35 Suo 68(1) Uusi suotohtori Toiminnallisesti monimuotoinen kasvilajisto tasaa suoekosysteemin hiilinielun ajallista vaihtelua (Photo: University of Eastern Finland). FM Aino Korrensalon väitöskirja Behind the stability of boreal bog carbon sink: Compositional and functional variation of vegetation across temporal and spatial scales (Kasvillisuuden rooli boreaalisen suoekosysteemin hiilenkierron ajallisessa ja paikallisessa vaihtelussa) tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa Vastaväittäjänä toimi tohtori Bjorn Robroek Southamptonin yliopistosta Britanniasta ja kustoksena toimi professori Eeva-Stiina Tuittila Itä-Suomen yliopistosta. Boreaaliset suot ovat merkittäviä hiilen varastoja ja nieluja. Tässä väitöstutkimuksessa selvitettiin miten suon sisäinen vaihtelu kasvillisuuden rakenteessa vaikuttaa suoekosysteemin hiilinieluun. Tutkimuksessa mitattiin kasvilajin, kasviyhteisön ja ekosysteemin mittakaavatasoilla suon hiilinielun prosesseja: Fotosynteesiä, respiraatiota, kasvibiomassan koostumusta ja tuottoa, sekä nettohiilidioksidinvaihtoa. Suon sisäinen vedenpinnan tason vaihtelu aiheutti voimakasta vaihtelua kasvilajikoostumuksessa ja elävän kasvibiomassan määrässä. Vedenpintagradientin kuivassa päässä varpuvaltaisilla mättäillä kasvillisuuden elävä biomassa oli suurempi kuin saravaltaisissa märissä kuljuissa. Hiili dioksidinvaihdon prosessit, respiraatio ja brutto fotosynteesi, olivat korkeimmillaan kui vissa kasviyhteisöissä. Tästä huolimatta netto hiilidioksidin vaihto ja biomassan tuotto olivat samansuuruisia kaikissa rahkasammalten vallit semissa kasviyhteisöissä läpi koko vedenpintagradientin. Tämä tasainen biomassatuotto on seurausta kasvilajien toiminnallisista eroista; märkien habitaattien kasvilajien biomassatuotto oli mätäslajeja tehokkaampaa.nettohiilidioksidinvaihdon tasaisuus vedenpintagradientilla puolestaan johtui respiraation ja bruttofotosynteesin hyvin symmetrisestä vasteesta vedenpinnan tasoon. Vain sammalettomilla ruoppapinnoilla biomassatuotto oli pienempää kuin muissa kasviyhteisöissä, ja ne toimivat pääasiassa hiilen lähteenä. Rahkasammalten peittämien kuljujen ja ruoppapintojen välillä on vain pieni ero vedenpinnan tasossa. Siksi muutokset kosteusoloissa saattaisivat muuttaa näiden kasviyhteisöjen määrää ekosysteemissä, ja aiheuttaa muutoksen ekosysteemin hiilinieluun. Tässä tutkimuksessa havaittu samansuuruinen hiilinielu läpi suon vedenpintagradientin on ristiriidassa aiempien havaintojen kanssa. Toisaalta hiilinielun osaprosessien vaste ympäristötekijöihin oli samankaltainen kuin aiemmissa tutkimuksissa. Toiminnallisesti erilaisten kasvilajien määräsuhteet vaihtelevat soiden välillä. Tulosten perusteella suon sisäinen hiilinielun vaihtelu näyttää olevan voimakkaasti riippuvainen kyseiselle suolle ominaisesta kasvillisuuden rakenteesta.

36 34 Uutiset Suokasvilajien ympäristövasteet ja kasvukaudenaikainen lehtialankehitys eroavat toisistaan. Tässä tutkimuksessa kasvilajien ja -yhteisöjen foto syn tee sin ja nettohiilidioksidinvaihdon havait tiin olevan suurimmillaan eri vaiheissa kasvu kaut ta. Nämä lajien väliset erot puolestaan vähen sivät kasvukaudenaikaista ekosysteemitason hiilinielun vaihtelua. Tutkimuksen perusteella toiminnallisesti vaihteleva kasvilajikoostumus saattaa tasata ekosysteemin hiilinielua myös pitkällä aikavälillä ja auttaa ekosysteemin toimintaa palautumaan häiriöistä muuttuvissa olosuhteissa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä tarkempia prosessimalleja, joilla voidaan pyrkiä ennustamaan ilmaston muutoksen vaikutuksia soiden hiilinieluun ja -varastoon. Aino Korrensalo quantified in her thesis Behind the stability of boreal bog carbon sink: Compositional and functional variation of vegetation across temporal and spatial scales, how the spatially varying vegetation modifies the carbon sink of a boreal bog. Photosynthesis, respiration, biomass composition, biomass production and net ecosystem exchange were studied on three levels: plant species, community and ecosystem. The site-specific relative abundances of functionally varied species appeared to have a larger effect on the overall carbon sink than anticipated. Different plant species and communities had the highest photosynthesis and carbon sink at distinct times of the growing season, decreasing the ecosystem-level seasonal variation. Over the three studied years, the roles of plant communities in the ecosystem-level carbon sink changed. This indicates that the presence of species with different seasonal growth patterns and responses to environmental conditions could increase ecosystem resiliency in changing conditions. The results can be utilized in the development of more accurate process-models predicting the fate of bog carbon sink in changing climate. Korrensalo, A Behind the stability of boreal bog carbon sink: Compositional and functional variation of vegetation across temporal and spatial scales. Dissertationes Forestales p.

37 Suoseura Finnish Peatland Society ISSN Helsinki 2017 Suo 68(1): Suo (1) 2017 Järjestöasiat 35 Hyvä Suoseuran jäsen, Suoseuran kevätvuosikokouksessa hyväksyttiin vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätös (toimintakertomus seuravilla sivuilla). Seuran hallitus valitsi keskuudestaan järjestäytymiskokouksessaan Varapuheenjohtajiksi Prof., MMT Raija Laihon (Luke) ja FT Leila Korpelan (Luke), Taloudenhoitajaksi MMYo Jani Antilan (Helsingin yliopisto) hallituksen uutena jäsenenä. Seuran puheenjohtaja FT, Dos. Tapio Lindholm (Syke), Sihteeri FT Tuula Larmola (Luke), Tiedotusvastaava MMT Markku Koskinen (Helsingin yliopisto). Muut hallituksen jäsenet: DI Heikki Karppimaa (Turveruukki Oy), MMM Maija Lampela (Helsingin yliopisto), FM Juha Ovaskainen (Vapo Oy), MMT Sakari Sarkkola (Luke) ja FT Samu Valpola (GTK). Suo-lehden päätoimittajana jatkaa Sakari Sarkkola (Luke) ja asiatoimittajana (suoekologia) Leila Korpela (Luke). Suo-lehden taittajana toimii MMT Paavo Ojanen (Helsingin yliopisto). Vuoden 2017 tapahtumia Opintoretkeily. Opintoretkeily suuntautuu uuteen Suomi 100 -merkeissä perustettuun Hossan kansallispuistoon Kokoukset ja seminaarit. Seuran syysvuosikokous ja seminaari pidetään Helsingissä, Tieteiden talolla. Seminaarissa on teemana Soiden käyttö 100-vuotiaassa Suomessa. Syksyn seminaarin ohjelma ja aikataulu tarkentuvat syksyn aikana. Ajankohtaista tietoa seuran kokouksista ja retkistä löytyy seuran uudistetuilta kotisivuilta Hyvää, aurinkoista kesänjatkoa! Suo-lehden toimitus

38 36 Järjestöasiat SUOSEURA ry:n (International Peatland Society:n Suomen kansallisen komitean) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Vuosi 2016 oli seuran toiminnan 67. toimintavuosi. Seura järjesti vuoden aikana ensimmäisen kansallisen kokopäiväisen tieteellisen tapahtuman, Suopäivän, sekä kaksi seminaaria. Kevätseminaari järjestettiin kevätvuosikokouksen yhteydessä huhtikuun alussa teemalla Soiden ekosysteemipalvelut ja uudet tuotteet. Syysseminaarissa vuoden toisen sääntömääräisen jäsenkokouksen yhteydessä käsiteltiin puuntuhkan käyttöä. Seminaarissa oli mukana myös IPS:n edustajia osana tavoitetta lisätä kansallisten komiteoiden välistä yhteistyötä. IPS:n edustajat myös luovuttivat IPS:n huomionosoituksen seuran kunniajäsenelle, prof. emer. Juhani Päiväselle. Seminaarien lisäksi seura teki kahden päivän retken Viron soille kesäkuun alussa. Seuran julkaisemasta Suo-lehdestä ilmestyi 67.vuosikerta. KOKOUKSET JA SEMINAARIT Kokousten ja seminaarien ajankohdat, pidetyt esitelmät sekä osanottajamäärät olivat seuraavat: 1) Suopäivä 2016, Suot biotalouden maailmassa Maailman kosteikkopäivänä , Tieteiden talo, Helsinki. Suopäivä on Suoseuran uusi tapahtuma, soihin ja turvemaihin keskittyvä suomenkielinen tieteellinen kokous, joka on tarkoitus järjestää joka toinen vuosi parillisina vuosina. Ensimmäinen Suopäivä oli menestys. Tilaisuuteen osallistui 130 soista kiinnostunutta asiantuntijaa yli 20 eri organisaatiosta, mm. ympäristö-, metsä- ja turvealan järjestöistä ja yrityksistä, yliopistoista ja tutkimuslaitoksista, ympäristöministeriöstä, maa- ja metsätalousministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä hallinnosta. Tämä oli enimmäismäärä osallistujia, sillä Tieteiden talon suureen saliin ei olisi mahtunut enempää. Ohjelma oli jaoteltu kutsuttujen yleisesitelmien sessioon sekä iltapäivän rinnakkaissessioihin Suot ja biotalous, Suot ja ilmasto sekä Suot ja monimuotoisuus. Esityksiä oli lähes 50. 2) Kevätvuosikokous ja -seminaari Soiden ekosysteemipalvelut ja uudet tuotteet , Tieteiden talo, Helsinki. Kevätvuosikokous, klo 12 13, osanottajamäärä 10. Seminaari klo 13 alkaen, osanottajamäärä 16. Esitelmät: Suot kaavoituksessa, Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto Männyn juurista eristettyjen endofyyttisienten bioaktiivisiset ominaisuudet, Tytti Sarjala, Luke Turvesauna ja turvehoidot urheilijoille Terveisiä Tomskista, Leena Larva, Ainoklinikat

39 Suo 68(1) ) Syysvuosikokous ja -seminaari Tuhkalannoitus suometsissä , Tieteiden talo, Helsinki. Syysvuosikokous, klo 12 13, osanottajamäärä 12. Seminaari klo 13 15, osanottajamäärä 54. Seminaarin lopuksi IPS luovutti kunniakirjan uudelle kunniapresidentilleen prof. emer. Juhani Päiväselle Ohjelma: 13:10 Tervetuloa, Suoseuran puheenjohtaja Raija Laiho 13:15 Tuhkalannoituksen puustovaikutukset, Mikko Moilanen 13:40 Tuhkalannoitus suopohjien metsittämisessä, Noora Huotari, Vapo 14:05 Tuhkalannoituksen ympäristövaikutukset ja lainsäädäntö, Mika Nieminen, Luke 14:30 Puutuhkan käyttö kivennäismaametsien lannoittamisessa -pilotointi, Hannu Ilvesniemi, Luke 14:35 Kahvi 15:10 Mitä tiedetään raetuhkalannoituksen vaikutuksista N 2 O-päästöihin? Maarit Liimatainen, Itä-Suomen yliopisto 15:35 Lannoituksen pitkäaikaisvaikutukset vähäravinteisten ja ravinne-epätasapainoisten metsäojitusalueiden kasvihuonekaasupäästöihin Paavo Ojanen, Luke / Helsingin yliopisto 16:00 Ash fertilization of peatlands in Sweden, Björn Hånell, SLU 16:25 Kunniakirjan luovutus IPS:n uudelle kunniapresidentille prof. Päiväselle, Björn Hånell, Susann Warnecke IPS 16:35 Puheenvuoro, Juhani Päivänen Kokouksista tiedotettiin Suo-lehdessä, seuran Facebook-sivulla, sähköpostitse ja kirjeitse seuran jäsenille sekä eri laitosten ja yhteisöjen tapahtumasivuilla. Kokouksiin ja seminaareihin osallistui vuonna 2016 yhteensä 200 henkilöä. RETKEILYT Suoseuran opintoretki suuntautui Viron soille kesäkuuta. Ensimmäisenä retkipäivänä pääsi tutustumaan Viron suoluontoon useilla maastokohteilla ja katsomaan Soomaan hienoa kansallispuistoa. Toisena päivänä tehtiin tutustumiskäynti turpeennostokentälle ja tuotantolaitokseen. Retkelle osallistui 19 henkilöä Suomesta ja yhteensä 7 isäntää/emäntää. Retken järjestelyistä huolehti mmyo Liisa Elo. Seura kokeili ensimmäistä kertaa järjestelyä, jossa järjestelyvastuu annettiin alan opiskelijalle, joka voi osallistua retkeilyyn ilman maksua sekä saada siitä opintosuorituksen. Järjestely osoittautui hyvin toimivaksi ja sitä päätettiin käyttää mahdollisuuksien mukaan jatkossakin. Retken sisällön olivat suunnitelleet hallituksen jäsenet Tapio Lindholm ja Samu Valpola yhteistyössä virolaisten kollegojen Martin Küttim, Mati Ilomets (Tallinnan yliopisto) ja Erki Niitlan (Viron turveliitto) kanssa. Kohteilla oli myös mukana paikallisoppaita Tallinnan yliopistosta, Viron turveliitosta sekä Tootsi Turvas -yrityksestä. Retkestä on laadittu matkakertomus Suo-lehteen: Liisa Elo, Tapio Lindholm, Juha Ovaskainen & Harri Vasander, Suoseura Virossa 2016 keidassoita, lähdelettoja, tulvametsiä ja turveteollisuutta. Suo 67(2):

40 38 Järjestöasiat JULKAISUTOIMINTA Suoseuran julkaisemasta Suo Mires and Peat -lehdestä ilmestyi 67. vuosikerta. Suo-lehden päätoimittajana toimi Sakari Sarkkola, lehden taittajana Paavo Ojanen ja asiatoimittajana Leila Korpela. Lehden toimituskuntaan kuuluivat Raija Laiho (puheenjohtaja), Samuli Joensuu, Tapio Lindholm, Juhani Päivänen, Kristiina Regina ja Kimmo Virtanen. Suo-lehdestä julkaistiin vuonna 2016 toimintavuoden 2015 numero 2 sekä vuoden 2016 numerot 1 ja 2. Vuoden 2016 viimeisen numeron (3 4) julkaisu siirtyi vuoden 2017 puolelle. Lehden kokonaissivumäärä vuositasolla oli 140. Lehden painosmäärä oli 400 kpl. Suo-lehdessä julkaistujen tutkimusartikkeleiden tiivistelmät vuosikerrasta 47 (vuodesta 1996) lähtien ja tutkimusartikkelit kokonaisuudessaan vuosikerrasta 56 (vuodesta 2005) lähtien on julkaistu myös sähköisessä muodossa Suoseuran internet-sivuilla: Suo-lehden verkkosivujen uudistaminen eteni toteutusvaiheeseen MUU KANSALLINEN TOIMINTA Jenni Simkin toimii Suoseuran edustajana kansallisessa Ramsar kosteikkotyöryhmässä (2013 ), ja on osallistunut kansallisen Ramsar-toimintaohjelman ja viestintäsuunnitelman laatimiseen. Hallitusta työllistivät vuonna 2016 Seuran arkistojen läpikäynti ja luokittelu sekä verkkosivujen ja Suo-lehden uuden julkaisualustan ja sähköisen arkiston valmistelutyöt. Luonnonvarakeskuksen muuttaessa Vantaan Jokiniemestä Helsinkiin Viikin kampukselle Seura joutui luopumaan arkistotilastaan. Vanha arkisto lähetetään soveltuvin osin Kansallisarkistoon. Sääntömääräisesti säilytettävät osat ovat toistaiseksi seuran toimihenkilöillä Luonnonvarakeskuksessa. Suuresta määrästä vanhaa aineistoa jouduttiin huolellisen läpikäynnin jälkeen luopumaan. TOIMINTA IPS:SSA Suoseura toimii IPS:n Suomen kansallisena komiteana ja seuran jäsenet osallistuvat aktiivisesti IPS:n toimintaan. Samu Valpola toimii IPS:n hallituksen (Executive Board, EB) jäsenenä ja hänet valittiin elokuussa Malesian turvekongressissa järjestön 2. varapresidentiksi. Hän osallistui hallituksen kokouksiin ja IPS:n yhteistyötahojensa kanssa järjestämiin tapahtumiin seuraavasti: Helsingissä (IPS EB), Kuchingissa, Malesiassa (IPS EB, IPS SAB, IPS Annual Assembly sekä IPS:n 15 th International Peat Congress, Peatlands in Harmony), Hampurissa (IPS SAB) sekä Rotterdamissa (IPS EB). Lisäksi EB järjesti useita puhelinkokouksia, sähköpostikokouksia ja pienempiä työpalavereita. Toimintavuoden tärkein tapahtuma oli IPS:n neljän vuoden välein järjestämä International Peat Congress -tapahtuma Malesiassa. Sakari Sarkkola ja Leena Larva osallistuivat kahteen IPS:n tieteellisen neuvottelukunnan (Scientific Advisory Board, SAB) sähköpostikokoukseen sekä vastasivat useampaan IPS:n lausunto- ja kommenttipyyntöihin mm. IPS:n toimintaan ja rakennemuutokseen liittyvissä asioissa. Sakari Sarkkola toimi myös Malesian kongressin järjestelytoimikunnan jäsenenä.

41 Suo 68(1) Kooste Suoseuran jäsenten osallistumisesta IPS:n hallintoon ja toimielimiin: IPS:n hallinto Hannu Salo, pääsihteeri Susann Warnecke, viestintäpäällikkö IPS:n hallitus Samu Valpola, jäsen (2. varapresidentti alkaen) IPS:n tieteellinen neuvottelukunta ( saakka) Samu Valpola alkaen Sakari Sarkkola ja Leena Larva, jäsen IPS:n vuosikokous (Annual Assembly), Kuching, Malesia Maija Lampela, IPS:n Suomen kansallisen komitean valtuuttamana edustajana IPS:n tieteellis-tekniset jaostot l. komissiot IPS:ssa toimi 10 tieteellis-teknistä jaostoa l. komissiota saakka. Suoseuran jäseniä osallistui kaikkiin komissioihin jäseninä sekä kahteen toimihenkilöinä: Komissio I, Survey, Stratigraphy, Classification and Conservation of peatlands, Soiden tutkimus, stratigrafia, luokittelu ja suojelu Komissio II, Industrial Utilisation of Peat and Peatlands for Energy, Horticulture and Environmental Protection and Other Purposes, Turpeen teollinen käyttö energian tuotantoon, kasvualustoihin, ympäristösuojeluun ym. Komissio III, Utilisation of Peat and Peatlands in Agriculture, Soiden ja turpeen maatalouskäyttö Komissio IV, Chemical, Physical, and Biological Characteristics of Peat, Turpeen kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet Komissio V, After-use of Cut-over and Disturbed peatland, Soiden jälkikäyttö Komissio VI, Peat Balneology, Medicine and Therapeutics, Turpeen balneologinen, lääketieteellinen ja terapeuttinen käyttö Leena Larva, puheenjohtaja, Riitta Korhonen, varapuheenjohtaja Komissio VII, Ecology and Management on Forested Peatlands, Suometsien ekologia ja metsätaloudellinen käyttö (yhteensä 38 Suoseuran jäsentä) Sakari Sarkkola, puheenjohtaja Komissio VIII, Cultural Aspects of Peat and Peatlands, Soiden kulttuuriset näkökulmat Komissio IX, Tropical Peatlands, Trooppiset suot Komissio X, Climate Change and peatlands, Ilmastonmuutos ja suot IPS:ssa toimii alkaen vain kolme tieteellis-teknistä komissiota: Komissio I: Peatlands and Economy Komissio II: Peatlands and Environment Komissio III: Peatlands and Society Uusien komissioiden toimielimissä ei toistaiseksi ole suomalaisia. Komissioiden käytännön ruohonjuuritason toiminta on tarkoitus organisoida niiden alle perustettaviin asiantuntijaryhmiin.

42 40 Järjestöasiat IPS:n julkaisutoiminta Mires and peat, an online research journal (IPS:n ja IMCG:n yhteinen verkkolehti, Web of Science -status): Sakari Sarkkola, asiatoimittaja (Advisory Editor) Juhani Päivänen, toimituskunnan jäsen Hannu Hökkä, toimituskunnan jäsen Useat Suoseuran jäsenet toimivat julkaistavaksi tarjottujen käsikirjoitusten arvioijina. Peatlands International Hannu Salo, päätoimittaja Juhani Päivänen, toimituskunnan jäsen Peatland Snippets (sähköinen kuukausittain ilmestyvä tiedote) Hannu Salo ja Susann Warnecke, toimittajat SUOSEURAN JÄSENMÄÄRÄ Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli yhteensä 339, joka jakautui seuraavasti: kunniajäsenet (8), varsinaiset jäsenet (318), opiskelijajäsenet (9) ja kannattavat yhteisöjäsenet (4). Vuoden aikana seurasta erosi 20 jäsentä, kuolemantapauksia oli 1 ja seurasta erotettiin maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi 2 jäsentä. Vuoden 2016 aikana hyväksyttiin uusia henkilöjäseniä yhteensä 14. SUOSEURAN HALLITUS Suoseuran hallitus vuonna 2016 oli kokoonpanoltaan seuraava: Puheenjohtaja Varapuheenjohtajat Sihteeri Taloudenhoitaja Muut jäsenet MMT, prof. Raija Laiho (Luke) FT Leila Korpela (Luke) FT, dos. Tapio Lindholm (SYKE) FT, dos. Tuula Larmola (Luke) MMM, MH Maija Lampela (Helsingin yliopisto) FT Tuomas Haapalehto (Metsähallitus) MMM, MH Markku Koskinen (Helsingin yliopisto) FM Juha Ovaskainen (Vapo Oy) MMT, dos. Sakari Sarkkola (Luke) DI Heikki Karppimaa (Oulun Energia Oy) FT Samu Valpola (GTK) Hallitus kokoontui vuoden 2016 aikana neljä kertaa ja piti neljä sähköpostikokousta, sekä piti myös muuten aktiivisesti yhteyttä sähköpostitse. Toiminnantarkastajana toimi Tapio Toivonen (GTK, Kokkola) ja varatoiminnantarkastajana tuotepäällikkö Juha Korpi (Vapo Oy).

43 INSTRUCTIONS FOR AUTHORS Editorial policy Suo (Mires and peat) is a quarterly journal publishing original papers on all aspects of mire and peat research, conservation and utilisation. Review articles as well as congress and symposium reports, book reviews and news may also be published. Submission of manuscripts Papers should be written either in English, Finnish or Swedish. Manuscript should be sent in electronic form (in.doc or.docx format) to: Suo/Sakari Sarkkola Natural Resources Institute Finland Latokartanonkaari 9 FI Helsinki, Finland sakari.sarkkola@luke.fi Each article will be reviewed by at least two referees. If accepted, the author(s) will be asked to transfer the copyright ownership of the manuscript to the publisher, so that requests for reproduction may be taken care of by the publisher. Arrangement Manuscripts should follow this sequence: Title page Abstract and Key words Text Acknowledgements References Tables (incl. Table headings) Figures (incl. Figure legends) Summary They should be double-spaced with a generous margin, and pages should be numbered consecutively, including those containing acknowledgements, references, tables and figures. Do not hyphenate, justify or use other special features. Use "Normal" -text style, only. The title page should contain the full addresses of the author(s), including affiliations. If there are several authors, the corresponding author, if not the first-named, should be indicated. The telephone and fax numbers and, preferably, the address of the corresponding author should be given. All papers should start with an abstract in English, not exceeding 180 words, followed by key words in alphabetical order. Number and style the chapter headings as follows: 1. Principal heading (bold), 1.1 First subheading (regular) and Second subheading (italics). Normally, the following headings should be used: Introduction, Material and Methods, Results, Discussion. Text references should be written thus: Cajander (1913), Bubier et al. (1993) (if more than two authors) or (Botch & Masing 1979, Jauhiainen & Vasander 1994), in chronological order. The references in the reference list should be in alphabetical order with the journal names un abbreviated. Give titles of papers cited in the language in which they have been written, but include the name of an English (or other congress language) abstract/summary, if available. If the paper is in English, Finnish/Swedish names need not be given. If several works by the same author are cited, please order the references as follows: Author: chronologically. Author & coauthor: alphabetically according to coauthor, then chronologically. Author et al. (several coauthors): chronologically. References should only be cited as in press if the paper has been accepted for publication. Unpublished documents should not be cited. For transliteration of Cyrillic characters, use British Standard 2979: 1958, simplest version, for English text and SFS 4900: 1983 for Finnish and Swedish (or consult the Editor). Examples: Aarne, M. (ed.) Yearbook of forest statistics Folia Forestalia 790: Botch, M. S. & Masing, V. V Ekosistemy bolot SSSR. Nauka, Leningrad. 187 pp. Bubier, J. L., Moore, T. R. & Roulet, N. T Methane emissions from wetlands in the midboreal region of northern Ontario, Canada. Ecology 74: Cajander, A. K Studien über die Moore Finnlands. Acta Forestalia Fennica 2(3): Hotanen, J.-P Esimerkki pseudolajien runsauskynnys ten muuntelun vaikutuksesta TWINSPAN-luokittelussa (Summary: The effect of pseudospecies cut level settings on the results of TWINSPAN classification). Suo 41: Jauhiainen, J. & Vasander, H The effects of elevated N-input and CO 2 on Sphagna with different trophic levels. In: Kanninen, M. & Heikinheimo, P. (eds). The Finnish Research Programme on Climate Change. Second progress report. Publications of the Academy of Finland 1/94, pp Painatuskeskus, Helsinki. Tables and Figures should be numbered with an explanatory heading. They should be comprehensible independent of the text itself. Use tabulator, not table -tool, to create tables. Figures should be of high quality, photographs preferably as black-and-white prints (files: TIFF/JPEG, min. 300 ppi), line drawings as eps-files. Colour reproductions can be made if necessary, but the author will be charged full costs. Tables and Figs. should be planned to appear with a maximum final width of 68 mm (column width) or 141 mm (page width), and a height up to but not exceeding 180 mm, depending on the length of the figure legend. Indicate the approximate locations within the text in the margin. Manuscripts in Finnish and Swedish should have an English summary, table headings and figure legends. Manuscripts in English should have the summary, table headings and figure legends in Finnish. For contributors illiterate in Finnish, translation will be taken care of by the publisher. Offprints Full texts of articles in pdf-format are freely available at Offprints can also be ordered from the printers a price list will be sent on request. If you need any further information, please consult the Editor.

44 Asiakkaan tarpeen mukaan räätälöityä palvelua ympäristön pieniin ja suuriin haasteisiin. Sito ja Wise Group ovat yhdistyneet. Yhdessä olemme 1100 hengen talo- ja infrarakentamisen asiantuntijayritys.