Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten 649/ /2016 KHALL Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina En nak ko ää nes tyk sen ajan jak so on kotimaassa (keskiviikosta tiistaihin). Vaalilain 15 :n tarkoittamalla tavalla kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava - kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheen joh ta ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeel li nen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä - laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuuluu puheenjohtaja, va ra pu heen joh ta ja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Kotiäänestyksen vaalitoimitsijat määrää kunnan kes kus vaa li lau takun ta. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden va rajä sen ten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edel lisis sä kuntavaaleissa (v. 2012) ehdokkaita asettaneita ää nes tä jä ryhmiä (Vasemmistoliitto r.p., Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p., Muutos 2011 r.p.,perussuomalaiset r.p., Suomen Keskusta r.p., Kan sal li nen Ko koo mus r.p., Vihreä liitto r.p., Suomen Kris til lis de mokraa tit r.p.) Poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja va ra jä senten kohdalla. Lain tarkoituksen toteutuminen edellyttänee, että jä senis sä ja varajäsenissä ei ole kahta samaa puoluetta edustavaa henki löä. Samoin tarkastellaan myös tasa-arvolain soveltamista: sekä var si naisis sa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kum piakin vähintään 40 %. Kolmijäsenisessä vaalitoimikunnassa ei voida noudattaa ta sa-ar volain säätämää vähimmäiskiintiötä kuin toiseen sukupuoleen nähden; vaa li lau ta kun ta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kol mi jä se ni senä. Sastamalan kaupunki on vuoden 2017 kuntavaaleissa jaet tu seu raa-

2 viin äänestysalueisiin: 001 Kantakaupunki Vammalan lukio Marttilankatu Keikyä Äetsän kirjasto Pehulankaari 4 B 003 Kiikka Äetsän koulu Länsitie Muistola Muistolan koulu Nuupalankatu Suodenniemi Kerola Kerokuja Mouhijärvi Mouhijärven kirjasto Uotsolantie Karkku Karkun koulu Riippiläntie Stormi Stormin koulu Stormintie Vinkki Vinkin vapaa-aikakeskus Ahertajankatu Kiikoinen Kiikostalo Kiikostentie 316 Vaalilautakuntia asetetaan 10 kpl ja vaalitoimikuntia 2 kpl (toinen Kiikois ten, Mou hi jär ven, Suodenniemen ja Äetsän alueita varten ja toinen Vam ma lan aluetta varten). Kaikilta edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneilta puolue re kis te riin merkityiltä puolueilta on pyydetty ehdotukset vaa li lau takun tiin ja vaalitoimikuntiin valittavista jäsenistä ja varajäsenistä. Näistä ehdotuksensa ovat antaneet Vasemmistoliitto, Suomen Kes kus ta, Kansallinen Kokoomus, Suomen Kristillisdemokraatit, Pe rus suo malai set, Vihreä Liitto ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Valmisteluvastuu: konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus kj: Kaupunginhallitus päättää asettaa vaalilautakunnat (10 kpl) ja vaalitoimikunnat (2 kpl) vuonna 2017 toimitettavia kunta vaa leja varten sekä nimeää niihin jäsenet ja varajäsenet si jaan tu lo jär jestyk ses sä. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginhallitus nimesi vaalilautakuntiin ja toimikuntiin seuraavat jäsenet ja varajäsenet sijaantulojärjestyksessä: Kantakaupungin äänestysalueen vaalilautakunta Ranki Juha, pj Kallio Janne, 1. vj Tuominen Pirkko, vpj Uotila Hemmo, 2. vj Hyyti Reijo Sundelin Eeva-Liisa, 3. vj Innala Heli Rossi Timo, 4. vj Järvinen Tuomo Eeronheimo Riitta, 5. vj Keikyän äänestysalueen vaalilautakunta Peurala Paula, pj Intonen Kari, 1. vj Tapio Seppo, vpj Ristiniemi Päivikki, 2. vj

3 Haapanen Mervi Mäkinen Aimo Ritala Tuulikki Laurila Johanna, 3. vj Hakanen Veli-Pekka, 4 vj Ahokas Jussi, 5. vj Kiikan äänestysalueen vaalilautakunta Toivo Johanna, pj Merinen Tuula, 1. vj Hannula Erkki, vpj Kiuttu Henri, 2. vj Säiniö Anja Pusa Sirkka-Liisa, 3. vj Kulmala Aulis Turpela Pentti, 4. vj Isonokari Olavi Heiskala Kalevi, 5. vj Muistolan äänestysalueen vaalilautakunta Santa Helena, pj Ketola Lassi, 1. vj Topi Raija, vpj Turunen Eila, 2. vj Hakasuo Juhani Ojala Liisa, 3. vj Seppälä Jorma Heiskala Henri, 4. vj Sillanpää Leevi Friman Merja, 5.vj Suodenniemen äänestysalueen vaalilautakunta Ojala Ari, pj Marjamäki Leena Annikki, 1.vj Lahdenperä Heikki, vpj Seppä Johanna, 2 vj Myrskyranta Arto Pentti Seija, 3. vj Nurminen Marja-Liisa Nurminen Seppo, 4. vj Jäntti Raija Lumiainen Tuomo, 5. vj Mouhijärven äänestysalueen vaalilautakunta Karmala Sami, pj Rantonen Olli, 1. vj Äijälä Raili, vpj Heiskanen Anna-Mari, 2. vj Salo Aatto Hirvelä Anja, 3. vj Nurminen Pekka Nurminen Maija, 4. vj Kero Seija Pelander Jukka, 5. vj Karkun äänestysalueen vaalilautakunta Anttoora Marjo, pj Reunanen Juhani, 1. vj Salonoja Markku, vpj Leikas Jouko, 2. vj Levonoja-Halme Kirsi Vuorenoja Maiju, 3. vj Oksanen Tarja Niemi Reino, 4. vj Palomäki Jouko Vidfelt Teresa, 5. vj Stormin äänestysalueen vaalilautakunta Saari Sirkka-Liisa, pj Kaaja Taru, 1. vj Koivula Reino, vpj Levonoja Kalevi, 2 vj Kaaja Mauri Anttoora Jorma, 3. vj Piiroinen Maria Koivula Mirja, 4. vj

4 Vuorenoja Teuvo Ristolainen Martti, 5. vj Vinkin äänestysalueen vaalilautakunta Lahtivirta Kari, pj Kuparinen Marjatta, 1. vj Vinkki-Lehtinen Kirsi, vpj Hakanen Seija, 2. vj Lehtonen Jorma Tahvanainen Jukka, 3. vj Tähtinen Tuula Raunio Timo, 4. vj Kuukka Heimo Välimäki Olli, 5. vj Kiikoisten äänestysalueen vaalilautakunta Aaltonen Eero, pj Niemi Taina, 1 vj Mikola Paula, vpj Koivuniemi Jorma, 2. vj Virtanen Esa Ylirönni Eira, 3. vj Sivonen Hannele Alajoki Antti, 4. vj Lähteenmäki Ismo Laaksonen-Liukko-Sipi Marja-Liisa, 5. vj Vaalitoimikunta 1 (Vammala) Mattila Paula, pj Jokinen Antti, vpj Toivonen Leena Passi Irma, 1. vj Telilä Seija, 2. vj Pakula Heikki, 3. vj Juurijoki Kari, 4. vj Virtanen Seppo, 5. vj Helin Paula, 6. vj Juvela Juha, 7. vj Vaalitoimikunta 2 (Mouhijärvi, Suodenniemi, Äetsä ja Kiikoinen) Seppä Tarmo, pj Hannula Leena, 1. vj Kujanpää Kaija, vpj Hautaniemi Ritva, 2. vj Kaasalainen Terttu Koivu Hannele, 3. vj Ritolehto Ari, 4. vj Pelander Marketta, 5. vj Mäkinen Petri, 6. vj Jokinen Jyrki, 7. vj Lisätietoja: konsernilakimies Katja Arve-Salonen, puh: KHALL Kantakaupungin vaalilautakunnan puheenjohtaja on estynyt toi mimaan tehtävässään. Vaalitoimikunnan 2 (Mouhijärvi, Suodenniemi, Äet sä ja Kiikoinen) pu heen joh ta ja on asettunut ehdolle tulevissa kunta vaa leis sa, joten hän ei ole enää kelpoinen osallistumaan vaa li toimi kun nan työhön. Heidän tilalleen tulee nimetä uudet jäsenet jot ka

5 toimivat puheenjohtajina. Valmisteluvastuu: konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus kj: Kaupunginhallitus päättää nimetä - kantakaupungin vaalilautakuntaan puheenjohtajana toimivan uu den jäsenen - vaalitoimikuntaan 2 puheenjohtajana toimivan uuden jäsenen. Päätös: Kaupunginhallitus nimesi yksimielisesti - kantakaupungin vaalilautakuntaan puheenjohtajaksi Tauno Virtasen ja - vaalitoimikunta 2:n puheenjohtajaksi Tauno Santaojan Lisätietoja: konsernilakimies Katja Arve-Salonen, puh:

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 318 20.11.2017 Kaupunginhallitus 341 04.12.2017 Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten 604/00.00.00/2017 KHALL 20.11.2017 318 Presidentinvaali

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa Kaupunginhallitus 277 09.10.2017 Keskusvaalilautakunta 50 28.11.2017 Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa 604/00.00.00/2017 KHALL 09.10.2017

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 2286/01.50/2016 Khall 12.12.2016 239 Kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

2286/01.50/2016. Khall

2286/01.50/2016. Khall Kunnanhallitus 239 12.12.2016 Kunnanhallitus 14 16.01.2017 Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 47 13.02.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017 / Itseoikaisu 2286/01.50/2016

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginjohtajan työhuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginjohtajan työhuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 13:15-13:30 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginjohtajan työhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017 klo 09:00-13:45 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 40 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017 Kunnanhallitus 304 16.10.2017 Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit 2018 2475/01.50/2017 Khall 16.10.2017 304 Presidentinvaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja vaalin mahdollinen

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

TOIMIELINTEN HENKILÖVALINNAT Kaupunginvaltuuston kokous

TOIMIELINTEN HENKILÖVALINNAT Kaupunginvaltuuston kokous TOIMIELINTEN HENKILÖVALINNAT Kaupunginvaltuuston kokous 5.6.2017 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajat Puheenjohtaja I varapuheenjohtaja II varapuheenjohtaja Yli-Hongisto Ulla Andersson Jari Lepistö Antti

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kantakaupunki EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keikyä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Kiikka EDUSKUNTAVAALIT

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen Kunnanhallitus 200 07.11.2016 Kunnanhallitus 242 12.12.2016 Kunnanhallitus 17 16.01.2017 *Keskusvaalilautakunta 15 14.02.2017 Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 16:00-16:40 Paikka Kiteen kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Pykäläinen

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 48 13.02.2017 Kaupunginhallitus 71 13.03.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kaupunginhallitus 13.02.2017 48 Kuntavaalit

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 Aika 22.02.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 6 Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden ja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kunnanhallitus 35 09.02.2015 Kunnanhallitus 41 23.02.2015 Eduskuntavaalit 2015 / vaalilautakuntien täydentäminen 976/00.00.00/2014 Kh 09.02.2015 35 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kunnanhallitus 65 26.02.2019 Kunnanhallitus 80 12.03.2019 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 321/00.00.00/2018, 113/00.00.01/2017 Khall 26.02.2019 65 Vuoden 2019

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 02.02.2017 klo 10:00-11:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19.01.2015 12 Valmistelija: Hallintojohtaja Liisa Salo Vuoden 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2015. Varsinainen

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 357 10.10.2017 Kunnanhallitus 431 28.11.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten 197/00.00.00/2017 Khall 10.10.2017 357 (Lisätietoja: Controller,

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Kansalliset tikkakisat Humppila

Kansalliset tikkakisat Humppila Kansalliset tikkakisat Humppila 25.10.2015 25 tikkaa päivitetty 25.10.2015 klo 19.40 MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 42 41 44 37 205 2. Tammi Aimo TurTi 35 40 38 44 46 203 3. Varsaluoma Kosti ITK 39 40 39

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa 07.02.2015 Turku Järj.TurTi päivitetty 18.1.2016 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 43 41 42 42 207 2. Tammi Aimo TurTi 41 37 39 41 42 200 3. Rantanen Asko MU 41

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 Kaupunginhallitus 91 16.03.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN JA VALINNAT VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN / TÄYDENNYSVALINTA Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten KAUPUNGINHALLITUS 86 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten 1375/00.0000.000000/2016 KH 86 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Virta Rauno Kamut 971 (152) + 938 (152) 1909 (304) 2. Mäkinen Kimmo Kamut 1012 (104) + 867 (104) 1879 (208) 3. Adamsson-Luoto Elisa Omenaiset 944 (88) + 915 (88) 1859 (176) 4. Hietanen Matti

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 4 15.01.2018 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 20.11.2017 267 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden 2018 presidentin vaali

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN. KH 16.02.2015 57 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula:

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN. KH 16.02.2015 57 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula: Kaupunginhallitus 57 16.02.2015 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN 123/00.00.00/2015 KH 16.02.2015 57 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula: Eduskuntavaalit

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALIA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALIA VARTEN Kaupunginhallitus 352 20.11.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALIA VARTEN 606/00.00.00/2017 KH 20.11.2017 352 Valmistelija kaupunginlakimies Hannu Markkula:

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Kuntavaalin tuloksen vahvistaminen

Keskusvaalilautakunta Kuntavaalin tuloksen vahvistaminen Keskusvaalilautakunta 45 12.04.2017 Kuntavaalin tuloksen vahvistaminen KEVALTK 12.04.2017 45 Vaalilain 95 :n tarkoittamalla tavalla keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tu lok sen 3. päivänä vaalipäivän

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

päivitetty klo 20.30

päivitetty klo 20.30 Kansalliset 25 ja 125-tikkaa kilpailut Vääksyn liikuntahallilla 29.03.2015 Järjestäjä: Asikkalan Tikka päivitetty 1.4.2015 klo 20.30 25-Tikkaa Tulokset MM 1. Järvinen Tarmo JST 37 44 40 42 44 207 2. Tammi

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Tiainen Juuso Siniset 998 (0) + 972 (0) 1970 (0) 2. Rydberg Eeli Pinjets 1033 (32) + 918 (32) 1951 (64) 3. Westlin Joakim Pinjets 1011 (8) + 931 (4) 1942 (12) 4. Koskela Kimmo Bermuda BT 979

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 6.3.2016 päivitetty 19.4.2016 klo 7.50 MM 1. Lehtonen Seppo JST 40 37 46 48 41 212 7*10 2. Nokelainen Eino ÄST 40 46 44 39 43 212 5*10 3. Jäntti Reijo SST 43

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin Kaupunginhallitus 65 16.02.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin 521/00.002/2014 KAUPHALL 16.02.2015 65 Vaalilain 714/1998 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.11.2017 klo 17:45-18:16 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 46 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä 24.1.2015 järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 27.1.2015 klo 19 MM 1. Ylönen Niilo JST 46 41 37 43 43 210 2. Järvinen Tarmo JST 42 45 43 39 38 207 (6x10) 3. Miettinen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 4 09.01.2017 Kaupunginhallitus 19 16.01.2017 Vaaliviranomaisten valinta vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 09.01.2017 4 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö Vuoden

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten Kunnanhallitus 63 24.03.2014 Kunnanhallitus 86 14.04.2014 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten 248/00.00.00/2013 KHALL 63 24.3.2014 Europarlamenttivaalit

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 30.1.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 33 34

Lisätiedot