12 SYYSKATALOGI UUSIA MAKUJA JOULUUN JOULUNAJAN MUISTILISTA TILAAJALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "12 SYYSKATALOGI UUSIA MAKUJA JOULUUN JOULUNAJAN MUISTILISTA TILAAJALLE"

Transkriptio

1 UUSIA MAKUJA JOULUUN Kuluttajien ruokailutottumukset muuttuvat pikkuhiljaa, myös juhlasesonkeina kuten jouluna. Atrian uutuuksista saa kätevästi rakennettua aikaansa seuraavan ja maukkaan pikkujoulumenun tai näyttävän jouluaterian. Kannattaa kokeilla vaikka Atrian Hienoin Pihviliha Picanhaa osana pikkujoulumenua tai tarjota uuden pastrami-sarjan tuotteilla rakennettuja bageleita. Muista myös Ridderheimsin ihanat lisäkkeet, jotka tuovat pikantin uuden lisän jouluperinteisiin. JOULUNAJAN MUISTILISTA TILAAJALLE TILAUKSET JOULUUN Pyydämme tilaukset joulun sesonkituotteista mennessä. Odotamme tällöin erityisesti tilauksia joululaatikoista, salaateista ja kinkuista niin viipaleina kuin kokonaisinakin. Huomioithan tilaamisessa myös muut joulukattauksesi keskeiset tuotteet. TILAUKSET VUODENVAIHTEESEEN Joulun jälkeiselle ajalle pyydämme tilaukset perjantaihin mennessä erityisesti määräpainoisista naudan ja porsaan pihveistä sekä siipikarjan fileistä, unohtamatta nakkeja, salaatteja ja muuta naposteltavaa. HUOMIOITHAN, ETTÄ JOS NORMAALI TOIMITUSPÄIVÄSI ON ALLA MAINITUISSA NIIN: keskiviikkona ei ole jakelua. torstain tilaus on annettava maanantaina perjantain tilaus on annettava tiistaina maanantaina tiistaina ei ole jakelua. keskiviikon tilaus on annettava torstaina torstain tilaus on annettava perjantaina maanantaina 1.1. ei ole jakelua. tiistain 2.1. tilaus on annettava torstaina keskiviikon 3.1. tilaus on annettava perjantaina lauantaina 6.1. ei ole jakelua. TILAUSTEN MUUTTAMINEN Atrialle annettujen ja järjestelmäämme siirrettyjen pakasteessa varastoitujen joulukinkkujen ja joululaatikkotilausten muutoksia voidaan tehdä vain rajoitetusti. Keräämme ennakolta kaikki hyväksytyt tilaukset asiakaskohtaisiksi toimituksiksi. Tällä menettelyllä varmistamme jokaisen toimituksen oikea-aikaisuuden ja täysimääräisen toimittamisen. TUOTERAJOITUKSIA Porsaan tuoreen kinkun ja naudan maksan saatavuus on rajallista koko joulukuun ajan. Toimituspäiville ei ole saatavissa alla olevia tuotteita: 5739 Atria n. 2 kg Jauheliharouhe kypsä (EAN ) 5720 Atria 2,6 kg Jauhelihapihvi pintapaisto 55 g (EAN ) 5722 Atria 2,9 kg Jauhelihapihvi pintapaisto 145 g (EAN Atria 2,6 kg Lindströminpihvi 55 g (EAN ) 5793 Atria 2,6 kg Maksamurekepihvi 55 g (EAN ) KULJETUKSET Mahdollisista ylimääräisistä toimituspäivistä voit kysyä omalta jakeluorganisaatioltasi tai omalta puhelinmyyjältäsi. TILAUS-TOIMITUSRYTMI JA POIKKEVAT TILAUSPÄIVÄT Joulun ja vuodenvaihteen aikana tilaus-toimitusrytmi on normaali 48 h, mutta pyhistä johtuvat asiat on huomioitava erityisen tarkasti. Neuvomme mielellämme joulutilaus- ja toimitusasioissa. Tavoitat meidät numerosta Food Service-myynti Atria Suomi Oy 12 SYYSKATALOGI

2 SUOLATUT PAKASTEKINKUT Toimituksissa ATRIA PERHETILAN 3 x n. 7 kg VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa, sis. potkaluun) 2849 Tilausyksikkö: 3 x n. 7 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMIO*jaaaab Kesko: ATRIA PERHETILAN 4 x n. 5 kg VILJAPORSAAN LUUTON JUHLAKINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa) 2848 Tilausyksikkö: 4 x n. 5 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMIO*iaaaae Kesko: ATRIA 2 x n. 10,5 kg VILJAPORSAAN JOULUKINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, ilman verkkoa, sis. luun, silavan ja nahan) 2324 Tilausyksikkö: 2 x n. 10,5 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMDM*eaaaad Kesko: Metro: ATRIA 3 x n. 7 kg VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa, sis. potkaluun) 2837 Tilausyksikkö: 3 x n. 7 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMIN*haaaai Kesko: Metro: ATRIA 4 x n. 5 kg VILJAPORSAAN LUUTON JUHLA- KINKKU, PAKASTE (harmaasuolattu, verkossa) 2855 Tilausyksikkö: 4 x n. 5 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMIP*faaaac Kesko: Metro: SYYSKATALOGI 13

3 ATRIA 5 x n. 2,5 kg VILJAPORSAAN KINKKURULLA, NAHATON, PAKASTE (verkossa) 2851 Tilausyksikkö: 5 x n. 2,5 kg RAAKALIHAVALMISTE SUOMALAISESTA SIANLIHASTA LISÄTYLLÄ VEDELLÄ. Aineosat: sian kinkku (87 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Voimakassuolainen. 2DHSMIP*caaaab Kesko: ATRIA 6 x n. 3,5 kg VILJAPORSAAN MESTARIN KINKKU, PAKASTE (verkossa) 2835 Tilausyksikkö: 6 x n. 3,5 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, PAKASTETTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Viljaporsaanlihan alkuperämaa Suomi TUORESUOLATUT KINKUT Toimituksissa ATRIA 5 x n. 2,5 kg VILJAPORSAAN KINKKURULLA, NAHATON, TUORE 2200 Tilausyksikkö: 5 x n. 2,5 kg RAAKALIHAVALMISTE SUOMALAISESTA SIANLIHASTA LISÄTYLLÄ VEDELLÄ. Aineosat: sian kinkku (87 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Voimakassuolainen. 2DHSMCK*aaaaaa Kesko: Metro: ATRIA 4 x n. 5 kg VILJAPORSAAN LUUTON JUHLA- KINKKU, TUORE (harmaasuolattu, verkossa) 2347 Tilausyksikkö: 4 x n. 5 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMDO*haaaac Kesko: Metro: Meira: SYYSKATALOGI

4 ATRIA 2 x n. 10,5 kg VILJAPORSAAN JOULUKINKKU, TUORE (harmaasuolattu, sis. nahan ja silavan, ilman suoliluuta) 2338 Tilausyksikkö: 2 x n. 10,5 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMDN*iaaaaa Kesko: Metro: ATRIA 3 x n. 7 kg VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU, TUORE (harmaasuolattu, sis. potkaluun, verkossa) 2352 Tilausyksikkö: 3 x n. 7 kg LISÄTYLLÄ VEDELLÄ, TUORESUOLATTU. (E 450, E 451). Voimakassuolainen. Sianlihan alkuperämaa Suomi. 2DHSMDP*caaaag Kesko: Metro: KYPSÄT KINKUT Toimituksissa ATRIA n. 6 kg JUHLAKINKKU, HARMAASUOLATTU, KYPSÄ, LUUTON 8341 Tilausyksikkö: n. 6 kg Aineosat: viljaporsaan kinkku (98 %), vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). 2DHSSDO*baaaae Kesko: Meira: 2494 ATRIA n. 6 kg JUHLAKINKKU, PUNASUOLATTU, KYPSÄ 8340 Tilausyksikkö: n. 6 kg Aineosat: viljaporsaan kinkku, vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet E 450, dekstroosi, hapettumisenestoaine E 301, säilöntäaine natriumnitriitti. 10 tuotetta on käytetty 104 g lihaa. Sianlihan alkuperämaa Suomi ATRIA 1,0 kg PIKKUKINKKU 8345 Tilausyksikkö: 1 kg Aineosat: kinkku (70 %), vesi, stabilointiaineet (E 1420, E 451, E 450), suola, sakeuttamisaineet (E 407a, ksantaanikumi), glukoosi, aromit, hapettumisenestoaineet (E 316, E 315), säilöntäaine natriumnitriitti, savuaromi. 6EKRSIA*aidefd Kesko: Metro: SYYSKATALOGI 15

5 ATRIA n. 5,5 kg VAASAN KINKKU, KYPSÄ 8320 Tilausyksikkö: n. 5,5 kg Aineosat: kinkku (83 %), vesi, suola, glukoosi, stabilointiaineet (E 450, E 451), hapettumisenestoaine E 316, säilöntäaine natriumnitriitti. 2DHSSDM*aaaaaj Kesko: Metro: Meira: ATRIA n. 2,5 kg VAASAN KINKKU 1/ Tilausyksikkö: n. 2,5 kg Aineosat: kinkku (83 %), vesi, suola, glukoosi, stabilointiaineet (E 450, E 451), hapettumisenestoaine E 316, säilöntäaine natriumnitriitti. 2DHSSDM*eaaaah Kesko: KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT Toimituksissa ATRIA n. 1,6 kg HERKKUKINKKU VIIPALOITU HARMAA- SUOLATTU RASVAREUNUKSELLA Viipalepaksuus n. 3 mm. UUTUUS 8399 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg Aineosat: viljaporsaan kinkku (98 %), vesi, jodioitu suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). Sianlihan alkuperämaa Suomi ATRIA n. 1,6 kg VIIPALOITU HARMAASUOLATTU PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 4 / viipale 8394 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg Aineosat: kinkku (98 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451). 2DHSSDT*eaaaaa Kesko: ATRIA n. 1,6 kg VIIPALOITU PUNASUOLATTU PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 4 / viipale 8396 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg Aineosat: kinkku (98 %), vesi, suola, glukoosi, stabilointiaine E 450, hapettumisenestoaine E 315, säilöntäaine natriumnitriitti. 2DHSSDT*gaaaae Kesko: SYYSKATALOGI

6 ATRIA n. 1,6 kg ROSVOFILEE PORSAASTA n Tilausyksikkö: n. 1,6 kg KOKOLIHAVALMISTE. VALMISTETTU SUOMALAISESTA Aineosat: sian ulkofilee (94 %), vesi, suola, sakeuttamisaineet (E 407a, johanneksen leipäpuujauhe, ksantaanikumi), stabilointiaineet (E 450, E 451), dekstroosi, hapettumisenestoaine E 301, säilöntäaine natriumnitriitti. 2DHSSDR*caaaai Kesko: Metro: Meira: 8372 ATRIA n. 1,6 kg PIKKUJOULUKINKKUVIIPALE HARMAASUOLATTU n g 8374 Tilausyksikkö: n. 1,6 kg SAVUSTETTU KOKOLIHAVALMISTE. VALMISTETTU SUOMALAISES- TA Aineosat: kinkku (88 %), vesi, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451) Kesko: KYPSÄT KALKKUNAT Toimituksissa ATRIA 1,0 kg KALKKUNAJOULURULLA 1862 Tilausyksikkö: 1,0 kg KYPSÄ LIHAVALMISTE KALKKUNAN- JA BROILERIN VALMISTETTU SUOMALAISESTA Aineosat: kalkkunanliha (41 %), vesi, broilerinliha (24 %), perunatärkkelys, suola, stabilointiaineet (E 450, E 451), sakeuttamisaine E 407a, dekstroosi, aromit, hapettumisenestoaineet (E 316, E 315), säilöntä-aine natriumnitriitti. 6EKRSBA*abigcd Kesko: Metro: ATRIA n. 90 KYPSÄ KALKKUNAFILEE 1872 Tilausyksikkö: n. 90 Aineosat: kalkkunanfilee (94 %), vesi, suola, perunatärkkelys, sakeuttawmisaine E 407a, stabilointiaineet (E 451, E 450), dekstroosi, aromit, hapettumisenestoaine E 316, säilöntäaine natriumnitriitti. 2DHSLIR*baaaad Kesko: Metro: KYPSÄ VIIPALOITU KALKKUNA ATRIA n. 1,4 kg KALKKUNAFILEE VIIPALE KYPSÄ Viipalepaksuus n. 3 mm Tilausyksikkö: n. 1,4 kg Aineosat: kalkkunanfilee (94 %), vesi, suola (1,9 %), perunatärkkelys, sakeuttamisaine E 407a, stabilointiaineet (E 451, E 450), dekstroosi, aromit, hapettumisenestoaine E 316, säilöntäaine natriumnitriitti. 2DHSLIS*haaaae Kesko: Metro: Meira: 1887 SYYSKATALOGI 17

7 ATRIA 2 x n. 1,6 kg KYPSÄ VIIPALOITU KALKKUNA- PASTRAMI PAKASTE Viipalepaksuus noin 5 mm. KUVA? UUTUUS 6654 Tilausyksikkö: 2 x n. 1,6 kg KYPSÄÄ SUOMALAISTA KALKKUNANLIHAA VIIPALOITUNA. Aineosat: kalkkunanfilee (81 %), vesi, mausteet (paprika, persilja, fenkoli, mustapippuri, timjami, rosmariini), sipuli, valkosipuli, fariinisokeri, glukoosisiirappi, suola, stabilointiaine E 451. Kalkkunanlihan alkuperämaa Suomi. Valmistusmaa Ruotsi ROSOLLIT ATRIA 2,5 kg ROSOLLI Toimituksissa ATRIA 3 x 55 ROSOLLI Toimituksissa Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: säilykeporkkana, -punajuuri ja -kurkku, sipuli, suola, säilöntäaineet (natriumbentsoaatti, kaliumsorbaatti), sokeri, happamuudensäätöaine maitohappo, makeutusaine sakariini, aromit (mm. sinapinsiemen). Porkkana, kurkku ja sipuli sekoitettu keskenään. Punajuuri pakattu pakkauksen toiseen päähän erikseen. Sekoitus tarjoilutilanteen yhteydessä. 6EKRSGA*agdbbg Tilausyksikkö: 3 x Kesko: Metro: Meira: 6311 Aineosat: säilykeporkkana, -punajuuri ja -kurkku, sipuli, etikka, suola, sokeri, säilöntäaineet (natriumbentsoaatti, kaliumsorbaatti), makeutusaine sakariini, aromit (mm. sinapinsiemen). 6EKRSGA*agfdej Kesko: Metro: ATRIA 18 x 55 ROSOLLI Toimituksissa Tilausyksikkö: 18 x 55 Kesko: VALMIIT SURVOKSET Toimituksissa Monikäyttöiset, valmiit survokset sopivat keittoihin, laatikkoruokiin ja leivonnaisiinkin. Tuotteet sisältävät 100%:sti lanttua tai porkkanaa. Aitoa hyvää makua ruokiin. ATRIA 2,5 kg LANTTUSURVOS 6788 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: suomalainen lanttu (100 %). Vakuumipakattuna kypsäksi haudutettu. 6EKRSGA*aghiig Kesko: Metro: Meira: ATRIA 2,5 kg PORKKANASURVOS 6789 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: suomalainen porkkana (100 %). Vakuumipakattuna kypsäksi haudutettu. 6EKRSGA*aghijd Kesko: Metro: Meira: SYYSKATALOGI

8 PYREET Toimituksissa alkaen ATRIA 4 x 1 kg PUNAJUURIPYREE Toimituksissa alkaen 5406 Tilausyksikkö: 4 x 1 kg Aineosat: punajuuri (95 %), vesi. Laktoositon. Gluteeniton ATRIA 4 x 1 kg PALSTERNAKKAPYREE Toimituksissa alkaen 5407 Tilausyksikkö: 4 x 1 kg Aineosat: palsternakka (80 %), vesi. Laktoositon. Gluteeniton ATRIA 4 x 1 kg PORKKANAPYREE Toimituksissa alkaen 5405 Tilausyksikkö: 4 x 1 kg Aineosat: porkkana (95 %), vesi. Laktoositon. Gluteeniton PAISTOVALMIIT LAATIKOT Toimituksissa Valmiiksi kypsennetyt ja maustetut paistovalmiit laatikot helpottavat keittiöiden esivalmistusprosessia. Erinomainen vaihtoehto sellaisenaan käytettäväksi tai tuunattavaksi eteenpäin. ATRIA 2,5 kg LANTTULAATIKKO PAISTOVALMIS, TUORE 5866 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: lanttu 81 % (Suomi), vesi, laktoositon ruokakerma, siirappi, suola, valkopippuri. Laktoositon. Gluteeniton Kesko: ATRIA 2,5 kg PORKKANALAATIKKO PAISTOVALMIS, TUORE 5981 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: porkkana 56 % (Suomi), vesi, riisi, laktoositon ruokakerma, sokeri, munnettu maissitärkkelys, suola, siirappi, margariini (palmurasva, rypsiöljy, emulgointiaine auringonkukkalesitiini, aromit), mausteet (muskottipähkinä, valkopippuri). Laktoositon. Gluteeniton Kesko: SYYSKATALOGI 19

9 ATRIA 2,5 kg BATAATTINEN PERUNA-AINES Toimituksissa koko ajan 5957 Tilausyksikkö: 2,5 kg Aineosat: peruna 38 % (Suomi), bataatti 28 %, porkkana 14 %, vesi, laktoositon ruokakerma, laktoositon voi, jodioitu suola. Laktoositon. Gluteeniton. Säilytys alle +6 asteessa PAKASTELAATIKOT Toimituksissa Valmiit pakastelaatikot ovat gluteenittomia. ATRIA 2 x 2,8 kg LANTTULAATIKKO, KYPSÄ, PAKASTE 5842 Tilausyksikkö: 2 x 2,8 kg Aineosat: lanttu 96 % (Suomi), vesi, laktoositon ruokakerma, siirappi, jodioitu suola, valkopippuri. Laktoositon. Gluteeniton. 6EKRSFA*afiecj Kesko: Meira: ATRIA 2 x 2,8 kg PORKKANALAATIKKO, KYPSÄ, PAKASTE 5843 Tilausyksikkö: 2 x 2,8 kg Aineosat: porkkana (68 %), vesi, riisi, laktoositon ruokakerma, sokeri, munnettu maissitärkkelys, suola, siirappi, margariini (palmurasva, rypsiöljy, emulgointiaine auringonkukkalesitiini, aromit), mausteet (muskottipähkinä, valkopippuri). Laktoositon. Gluteeniton. 6EKRSFA*afiedg Kesko: Meira: ATRIA 2 x 2,8 kg MAKSALAATIKKO, KYPSÄ, PAKASTE 5893 Tilausyksikkö: 2 x 2,8 kg SUOMALAISTA NAUDAN-, SIAN- JA BROILERINMAKSAA. Aineosat: vesi, maksa 18 % (nauta, broileri, sika), riisi, siirappi, dekstroosi, muunnettu maissitärkkelys, margariini (palmurasva, rypsiöljy, emulgointiaine auringonkukkalesitiini, aromit), suola, maitoproteiinivalmiste, sokeri, mausteet (sipuli, valkopippuri, maustepippuri, timjami), rypsiöljy. Laktoositon. Gluteeniton. 6EKRSFA*afijdb Kesko: Meira: TUORE, KYPSÄ PERUNALAATIKKO Toimituksissa Perinteinen, hyvänmakuinen sekä -rakenteinen valmis tuote tarjottavaksi. ATRIA 2,6 kg JOULUPERUNALAATIKKO, KYPSÄ 5867 Tilausyksikkö: 2,8 kg Aineosat: peruna 57 % (Suomi), vesi, siirappi, laktoositon kuohukerma, sokeri, voi, suola, muskottipähkinä. Laktoositon. Gluteeniton Kesko: Meira: SYYSKATALOGI

10 PIENET JOULULAATIKOT Toimituksissa ATRIA 6 x 40 LANTTULAATIKKO, KYPSÄ 5829 Tilausyksikkö: 6 x 40 Aineosat: lanttu (Suomi), vesi, laktoositon ruokakerma, siirappi, suola, valkopippuri. Laktoositon. Gluteeniton. 6EKRSFA*aficja Kesko: Metro: ATRIA 42 x 40 LANTTULAATIKKO, KYPSÄ 5828 Tilausyksikkö: 42 x 40 6EKRSFA*aficid+ Kesko: ATRIA 6 x 40 PORKKANALAATIKKO, KYPSÄ 5833 Tilausyksikkö: 6 x 40 Aineosat: porkkana 56 % (Suomi), riisi, vesi, sokeri, maitojauhe, siirappi, soijaproteiinivalmiste, suola, margariini (rapsiöljy, kovetettu rapsiöljy, emulgointiaineet (E 471, auringonkukkalesitiini), aromi), valkopippuri. Gluteeniton. 6EKRSFA*afiddh Kesko: Metro: ATRIA 42 x 40 PORKKANALAATIKKO, KYPSÄ 5832 Tilausyksikkö: 42 x 40 6EKRSFA*afidca+ Kesko: ATRIA 6 x 40 IMELLETTY PERUNALAATIKKO 5825 Tilausyksikkö: 6 x 40 Aineosat: peruna (Suomi), vesi, siirappi, kananmuna, maitojauhe, margariini (rapsiöljy, kovetettu rapsiöljy, emulgointiaineet (E 471, auringonkukka-lesitiini), aromi), muunnettu maissitärkkelys, suola, mausteet (mm. muskottipähkinä). Gluteeniton. 6EKRSFA*aficfc Kesko: Metro: ATRIA 42 x 40 IMELLETTY PERUNALAATIKKO 5824 Tilausyksikkö: 42 x 40 6EKRSFA*aficef+ Kesko: SYYSKATALOGI 21

11 ATRIA 6 x 40 MAKSALAATIKKO 5901 Tilausyksikkö: 6 x 40 Aineosat: riisi, vesi, sianmaksa (12 %), siirappi, maitojauhe, rypsiöljy, suola, rusina, muunnettu perunatärkkelys, sipuli. Gluteeniton. 6EKRSFA*afjabd Kesko: Metro: ATRIA 42 x 40 MAKSALAATIKKO 5839 Tilausyksikkö: 42 x 40 6EKRSFA*afidjj+ Kesko: PUOLIVALMIIT PIENET JOULULAATIKOT Toimituksissa ATRIA BRAVUURI 6 x 55 PAISTOVALMIS LANTTU- LAATIKKO 5949 Tilausyksikkö: 6 x 55 Aineosat: lanttu 80 % (Suomi), vesi, siirappi, kananmuna, Juustoportin laktoositon kerma, muunnettu maissitärkkelys, suola, Juustoportin laktoositon voi, valkopippuri. Laktoositon. Gluteeniton Kesko: ATRIA BRAVUURI 6 x 55 PAISTOVALMIS PORKKANA- LAATIKKO 5962 Tilausyksikkö: 6 x 55 Aineosat: porkkana 60 % (Suomi), vesi, Juustoportin laktoositon kerma, riisi, sokeri, kananmuna, suola, muunnettu maissitärkkelys. Laktoositon. Gluteeniton Kesko: ATRIA BRAVUURI 6 x 55 PAISTOVALMIS BATAATTI- LAATIKKO 5986 Tilausyksikkö: 6 x 55 Aineosat: bataatti 33 % (Espanja), peruna, vesi, porkkana, Juustoportin laktoositon kerma, kananmuna, siirappi, Juustoportin laktoositon voi, suola, muunnettu perunatärkkelys). Laktoositon. Gluteeniton Kesko: SYYSKATALOGI

12 RIDDERHEIMS JOULU SESONKITUOTTEET Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette-maksapatéet, jotka on pakattu kauniiseen ja juhlavaan pakkaukseen. Patée-pakkausten monipuoliset koko- ja makuvaihtoehdot mahdollistavat niiden monipuolisen käyttämisen eri käyttökohteissa. Patéet sopivat alkupaloiksi, buffetpöytään, aamiaiselle tai vaikka cocktailpalojen täytteiksi. Patéiden kumppaniksi sopii erinomaisesti punasipuli-cumberlandkastike. Cumberland-kastike keksittiin Hannoverissa 1800-luvun lopulla. Se nimettiin saksalaisten kanssa Ranskaa vastaan sotineen englantilaisen sotapäällikön ja kuningas Yrjö II:n pojan, Cumberlandin herttuan mukaan. Cumberlandia on perinteisesti käytetty tumman lihan, kuten peuran, hirven, lampaan ja kinkun kanssa. Herkullinen ja käyttövalmis kastike antaa hillityllä makeudellaan patéelle juuri sopivan kontrastin. TANTE JULIETTE -MAKSAPATÉET 23 TANTE JULIETTE KARPALOPATÉ 7 x Tilausyksikkö: 7 x 23 Aineosat: sianmaksa (36 %), sianrasva, maito, sianliha (10 %), karpalo (5 %), sian sidekudosvalkuainen, tomaatti, kananmuna, riisijauho, kasvirasva (palmu-, rapsi-, auringonkukkaöljy), suola, sokeri, sakeuttamisaineet (E 407, E 410, E 412, E 415), sitruunakuitu, stabilointiaineet (E 450, E 452), emulgointiaine (E 475c), sipuli, mausteet, aromit, hapettumisenestoaineet (E 301, E 330), hiivauute, säilöntäaineet (E 250, E 261), pintahyytelö (vesi, glyseriini, sikaperäinen liivate, sokeri, karpalotahna (karpalo, sokeri), suola, emulgointiaine (E407), sianlihaproteiini, karpaloaromi, säilöntäaine (E 260)). Saattaa sisältää gluteenia ja pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1257 kj /232 kcal 26 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 11 g 8,3 g josta sokereita/varav sockerater 2,8 g 1 1,7 g TANTE JULIETTE METSÄKAURISPATÉ & ARMANJAKKI 7 x Tilausyksikkö: 7 x 23 Aineosat: sianmaksa (28 %), kauriinliha (19 %), sianrasva, täysmaito, sianliha (8 %), kastanja (8 %), sian sidekudosvalkuainen, tomaatti, kananmuna, riisijauho, suola, hapettumisenestoaine (E 301), armanjakki (0,5 %), sokeri, sipuli, stabilointiaineet (E 450, E 452), emulgointiaine (E 472c), mausteet, hiivauute, aromi, säilöntäaine (E 250), koristehyytelö (vesi, karpalo, glyseroli, sikaperäinen liivate, glukoosisiirappi, sakkaroosisiirappi, suola, sakeuttamisaine (E 407), sianlihaproteiini, karpaloaromi, säilöntäaineet (E 260, E 270)). Saattaa sisältää gluteenia ja pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1053 kj /254 kcal 2 josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 8 g 1 g josta sokereita/varav sockerater 1 g 17 g 1,8 g SYYSKATALOGI 23

13 TANTE JULIETTE VIHERPIPPURIPATÉ 7 x Tilausyksikkö: 7 x 23 Aineosat: sianmaksa (35 %), broilerinrasva, broilerinliha (22 %), broilerin sidekudosvalkuainen, viherpippuri (4 %), vehnäjauho, suola, emulgointiaine (E 472c), hapettumisenestoaineet (E 301, E 326, E 330), maitoproteiini, sipuli, sokeri, tomaatti, mausteet, stabilointiaineet (E 450, E 452), hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E 250, E 261), koristehyytelö (vesi, sakkaroosi, glukoosisiirappi, glyseriini, sikaperäinen liivate, aprikoosi, hydrolysoitu soijaproteiini, suola, sakeuttamisaine (E 407), sianlihaproteiini, hiivauute, säi-löntäaineet (E 270, E 260), vihannesmausteuute (selleri)). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1190 kj /289 kcal 25 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 1 3,3 g josta sokereita/varav sockerater 1,1 g 11 g 1,7 g TANTE JULIETTE MAALAISPATÉ 7 x Tilausyksikkö: 7 x 23 Aineosat: sianmaksa (33 %), broilerinrasva, broilerinliha (21 %), broilerin sidekudosvalkuainen, paprika (7 %), vehnäjauho, suola, emulgointiaine (E 472c), hapettumisenestoaineet (E 301, E 326, E 330), maitoproteiini, sipuli, valkosipuli, sokeri, tomaatti, mausteet, stabilointiaineet (E 450, E 452), persilja, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E 250, E 261), koriste-hyytelö (vesi, sakkaroosi, glukoosisiirappi, glyseriini, sikaperäinen liivate, aprikoosi, hydrolysoitu soijaproteiini, suola, sakeuttamisaine (E 407), sianlihaproteiini, hiivauute, säilöntäaineet (E 260, E 270), vihannesmausteuute (selleri), paprikauute). Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1142 kj /277 kcal 24 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 1 3,4g josta sokereita/varav sockerater 1,1 g 12 g 1,7 g TANTE JULIETTE PUNASIPULI-CUMBERLANDKASTIKE 6 x Tilausyksikkö: 6 x 22 Aineosat: sipuli (42 %), sokeri, vesi, viinietikka, vadelmasiirappi (glukoosisiirappi, fruktoosisiirappi, sokeri, vesi, vadelmamehu (10 %), happamuudensäätöaine (E 330), aromi, väri (E 120), säilöntäaine (E 211)), väri (E 162), rusina, sakeuttamisaineet (E 440, E 401), rosepippuri Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 746 kj /176 kcal josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 42,4 g josta sokereita/varav sockerater 42,1 g 0,6 g 0,1 g 24 SYYSKATALOGI

14 TANTE JULIETTE PUNASIPULI-CUMBERLANDKASTIKE 1 x 1,5 kg 9374 Tilausyksikkö: 1 x 1,5 kg Aineosat: sipuli (42 %), sokeri, vesi, viinietikka, vadelmasiirappi (glukoosisiirappi, fruktoosisiirappi, sokeri, vesi, vadelmamehu (10 %), happamuudensäätöaine (E 330), aromi, väriaine (E 120), säilöntäaine (E 211)), väriaine (E 162), rusina, sakeuttamisaine (E 440,E 401), rosépippuri, säilöntäaine (E 202, E 211) Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 746 kj /176 kcal josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 42,4 g josta sokereita/varav sockerater 42,1 g 0,6 g 0,1 g TANTE JULIETTE -MAKSAPATÉET 40 TANTE JULIETTE MAALAISPATÉ 8 x Tilausyksikkö: 8 x 40 Aineosat: sianmaksa (33 %), broilerinrasva, broilerinliha (21 %), paprika (7 %), perunajauho, suola, emulgointiaine (E 472c), hapettumisenesto-aineet (E 301, E 326,), maitoproteiini, sipuli, valkosipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, stabilointiaineet (E 450, E 452), persilja, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E 250, E 261), liivate. Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1142 kj /277 kcal 24 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 1 3,4g josta sokereita/varav sockerater 1,1 g 12 g 1,7 g TANTE JULIETTE VIHERPIPPURIPATÉ 8 x Tilausyksikkö: 8 x 40 Aineosat: sianmaksa (35 %), broilerinrasva, broilerinliha (22 %), viherpippuri (4 %), perunajauho, suola, emulgointiaine (E 472c), hapettumisenestoaineet (E 301, E 326), maitoproteiini, sipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, stabilointiaineet (E 450, E 452), hiivauute, riisijauho, säilöntä-aineet (E 250, E 261), liivate. Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1190 kj /289 kcal 25 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 1 3,3 g josta sokereita/varav sockerater 1 g 13 g 1,7 g SYYSKATALOGI 25

15 TANTE JULIETTE VALKOSIPULIPATÉ 8 x Tilausyksikkö: 8 x 40 Aineosat: sianmaksa (36 %), broilerinrasva, broilerinliha (23 %), perunajauho, suola, emulgointiaine (E 472c), hapettumisenestoaineet (E 301, E 326), valkosipuli (1 %), maitoproteiini, sipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, stabilointiaineet (E450, E452), hiivauute, riisijauho, säilöntä-aineet (E 250, E 261), liivate. Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1214 kj /295 kcal 26 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 11 g 3,5 g josta sokereita/varav sockerater 1,2 g 13 g 1,7 g TANTE JULIETTE -MAKSAPATÉET 1,5 kg TANTE JULIETTE APPELSIINI-ANKKAPATÉ 2 x 1,5 kg 9744 Tilausyksikkö: 2 x 1,5 kg Aineosat: sianmaksa (29 %), broilerinrasva, broilerinliha (17 %), ankanmaksa (9 %), vesi, broilerin sidekudosvalkuainen, kasvirasvat (palmu-, rapsi-, auringonkukkaöljy), appelsiinisiirappi (2 %) (glukoosisiirappi, inverttisokerisiirappi, appelsiinitäysmehutiiviste, sakeuttamisaine (E 1442), alkoholi, happamuudensäätöaine (E 330), porkkanauute), suola, riisijauho, hapettumisenestoaineet (E 301, E 326, E 330), emulgointiaine (E 472c), sipuli, maitoproteiini, mausteet, sakeuttamisaineet (E 407, E 410), kasvikuitu, dekstroosi, tomaatti, stabilointiaineet (E 450, E 452), hiivauute, säilöntäaineet (E 250, E 261), liivate. Saattaa sisältää pieniä määriä gluteenia ja pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1187 kj /286 kcal 23 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 9,7 g 7,1 g josta sokereita/varav sockerater 2 g 12 g 1,9 g TANTE JULIETTE MAALAISPATÉ 2 x 1,5 kg 9742 Tilausyksikkö: 2 x 1,5 kg Aineosat: sianmaksa (33 %), broilerinrasva, broilerinliha (21 %), broilerin sidekudosvalkuainen, paprika (7 %), vehnäjauho, suola, emulgointiaine (E 472c), hapettumisenestoaineet (E 301, E 326, E 330), maitoproteiini, sipuli, valkosipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, stabilointiaineet (E 450, E 452), persilja, hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E 250, E 261), liivate. Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1142 kj /277 kcal 24 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 1 3,4 g josta sokereita/varav sockerater 1,1 g 12 g 1,7 g 26 SYYSKATALOGI

16 TANTE JULIETTE VIHERPIPPURIPATÉ 2 x 1,5 kg 9741 Tilausyksikkö: 2 x 1,5 kg Aineosat: sianmaksa (35 %), broilerinrasva, broilerinliha (22 %), broilerin sidekudosvalkuainen, viherpippuri (4 %), vehnäjauho, suola, emulgointiaine (E 472c), hapettumisenestoaineet (E 301, E 326, E 330), maitoproteiini, sipuli, dekstroosi, tomaatti, mausteet, stabilointiaineet (E 450, E 452), hiivauute, riisijauho, säilöntäaineet (E 250, E 261), liivate. Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1190 kj /289 kcal 25 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 1 3,3 g josta sokereita/varav sockerater 1,1 g 13 g 1,7 g TANTE JULIETTE HUHTASIENIPATÉ 2 x 1,5 kg 9743 Tilausyksikkö: 2 x 1,5 kg Aineosat: sianmaksa (29 %), broilerinrasva, broilerinliha (17 %), sieni (8 %), vesi, broilerin sidekudosvalkuainen, kasvirasvat (palmu-, kookos- ja rapsiöljy), huhtasieni (3 %), suola, riisijauho, hapettumisenestoaine (E 301, E 326, E 330), emulgointiaine (E 472c), sipuli, maitoproteiini, mausteet, sakeuttamisaine (E 407, E 410), kasvikuitu, dekstroosi, tomaatti, stabilointiaineet (E 450, E 452), hiivauute, säilöntäaine (E 250, E 261), liivate. Saattaa sisältää pieniä määriä gluteenia ja pähkinöitä Ravintosisältö 10:ssa/Näringsinnehåll i 10: 1166 kj /281 kcal 25 g josta tyydyttynyttä/varav mättat fett 9,7 g 2,7 g josta sokereita/varav sockerater 1,1 g 11 g 1,8 g RIDDERHEIMSIN PIKANTIT HERKUT JOULUPÖYTÄÄN Jouluna odotamme aina niitä tuttuja herkkuja ja omia suosikkejamme. Pois niitä ei sovi jättää, mutta uusia perinteitä ja elämyksiä syntyy vain kokeilemalla välillä vähän erilaisempiakin herkkuja. Ridderheimsin ihanat lisäkkeet tuovat pikantin lisän perinteisiin. Kokeilemalla vaikka isoisän paloviinajuustoa, maittavaa maalaispatéeta tai punasipulicumberlandkastiketta, saa käden käänteessä joulupöydästä entistä runsaamman ja houkuttelevamman. SYYSKATALOGI 27

17 RIDDERHEIMS HERKKULAJITELMA Ridderheims tuo jälleen joulun sesonkiin ylellisen ja laadukkaan herkkulajitelman. Tilaa ennakkoon loppuvuoden herkullisin lahja. Ridderheins Herkkulajitelma tarjoaa herkkuja niin joulupöytään kuin uuden vuoden herkutteluun. Ikkunalliseen lahjalaatikkoon on pakattu parhaimpia herkkuja ympäri maailman, kuten tapas-tuotteita, juustoa, maksapateeta ja ilmakuivattua kinkkua. RIDDERHEIMS HERKKULAJITELMA Falbygdens Isoisän Paloviinajuusto extra stark 27 Tante Juliette Maalaispaté 23 Tante Juliette Punasipuli-Cumberlandkastike 22 Ridderheims Oliivit Pestokastikkeessa 16 Ridderheims Aurinkokuivatut Tomaatit Yrttimarinadissa 15 Vita Vigor Grissini leipätikut 125 g Valent Serranokinkku 10 Ridderheims Snacks Salami Salt & Pepper Tilausyksikkö 1 x 1,325 kg Ennakkotilaustuote, tilaukset mennessä. Toimitukset alkaen SYYSKATALOGI

Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette-maksapatéet, jotka on

Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette-maksapatéet, jotka on RIDDERHEIMS JOULU SESONKITUOTTEET Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette-maksapatéet, jotka on pakattu kauniiseen ja juhlavaan pakkaukseen. Patée-pakkausten monipuoliset koko-

Lisätiedot

Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette -maksapatéet, jotka on

Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette -maksapatéet, jotka on RIDDERHEIMS JOULU SESONKITUOTTEET Joulun juhlapöytään sopivat laadukkaat belgialaiset Tante Juliette -maksapatéet, jotka on pakattu kauniiseen ja juhlavaan pakkaukseen. Patée-pakkausten monipuoliset koko-

Lisätiedot

JOULUN MAUT Pikkujoulukausi ja joulu ovat yhdessäolon ja herkuttelun aikaa. Kattavasta joulunajan valikoimastamme saat kaiken, mitä onnistuneeseen

JOULUN MAUT Pikkujoulukausi ja joulu ovat yhdessäolon ja herkuttelun aikaa. Kattavasta joulunajan valikoimastamme saat kaiken, mitä onnistuneeseen JOULUN MAUT Pikkujoulukausi ja joulu ovat yhdessäolon ja herkuttelun aikaa. Kattavasta joulunajan valikoimastamme saat kaiken, mitä onnistuneeseen joulupöytään kaivataan. Pikkujoulukausi ja joulu ovat

Lisätiedot

SYYSKATALOGI. +joulutuotteet. Atria Food Service syksy Tuoteuutuudet. 12 Joulunajan. Keskiaukeamalla irrotettava reseptivihkonen.

SYYSKATALOGI. +joulutuotteet. Atria Food Service syksy Tuoteuutuudet. 12 Joulunajan. Keskiaukeamalla irrotettava reseptivihkonen. SYYSKATALOGI +joulutuotteet Atria Food Service syksy 2018 4Tuoteuutuudet 12 Joulunajan muistilista Keskiaukeamalla irrotettava reseptivihkonen SISÄLTÖ PÄÄKIRJOITUS 3 TUOTEUUTUUDET 4 Jyväbroiler Kokonainen.........................................

Lisätiedot

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä Joululista 2008 Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä 1 Joulu on lämmin sana, punaiset villasukat ja aattosaunan syli. Joulun näkee jo kaukaa: hiippalakki vilahtaa nurkan taakse, valoja syttyy yöhön. Pysähdy

Lisätiedot

Atria Food Service syksy 2014

Atria Food Service syksy 2014 Atria Food Service syksy 2014 16 tilausten Muistilista joulutekoon 27 Paljon herkullisia ruokaohjeita Sisältö TÄYDEN PALVELUN RUOKATALO...3 4 TUOTEUUTUUDET TUOTEVALIKOIMAMME LAAJENEE...4 Laadukas hampurilaispihvi...4

Lisätiedot

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa!

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulu saapuu pienin askelin, sytyttelee kynttilöitä tummeneviin iltoihin, rapisee ovien takana, kuiskailee nurkissa. Eikä aikaakaan, kun se on jo täällä: helisee hopeisina tiukuina, tuoksuu ja maistuu

Lisätiedot

SYYSKATALOGI. +ruokaohjeet. Joulunajan muistilista ja joulutuotteet. Uutuustuotteet. Atria Food Service syksy 2015

SYYSKATALOGI. +ruokaohjeet. Joulunajan muistilista ja joulutuotteet. Uutuustuotteet. Atria Food Service syksy 2015 SYYSKATALOGI +ruokaohjeet Atria Food Service syksy 2015 4 Uutuustuotteet 8 Joulunajan muistilista ja joulutuotteet Sisältö LUVASSA NAUTINNOLLINEN SYKSY...3 15 KYPSÄT KALKKUNAT 4 TUOTEUUTUUDET Nahallinen

Lisätiedot

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä!

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kebabvartaat Original sarjan vartaat ovat käsintehtyjä premium luokan vartaita, lihapitoisuus 93 %! 147 Kebabvarras original 10 kg Kebab Aito ja oikea

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET VAASA 2015

TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET TUOTERYHMITTÄIN VALMISRUOAT ERITYISRUOKAVALIO TUOTTEET LEIPOMOTUOTTEET VALMISRUOAT LIHAKEITTO LOHIKEITTO RIISIPUURO SPAGETTIPATA Peruna, kypsä suomalainen naudanliha

Lisätiedot

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan)

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Menu 8.-9.6.2019 Lauantai lounas Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Vihreäsalaattia (M,G,vegan), Kaalisalaattia (M,G,vegan), Porkkanaraastetta (M,G,vegan) Maitoa

Lisätiedot

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com TUOTEKATALOGI 2015 Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta www.beofood.com LIHAVALMISTEET Beofood Nautakebaplastu Proteiinia...14,9 g Hiilihydraattia...5,4 g Rasvaa...18,4 g Ainesosat: Naudanliha, vesi, soijaproteiinivalmisteet,

Lisätiedot

Sisältö UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 KYPSÄT KALKKUNAT PAKASTELAATIKOT

Sisältö UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 KYPSÄT KALKKUNAT PAKASTELAATIKOT Sisältö 4 8 10 11 13 14 15 UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 Hienoin Pihviliha Takuumurea Flat Iron Steak...4 Porsaan poski...4 Fajitas nautalastu...5 Broilerin koipi

Lisätiedot

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service Tuoteopas 2014 Snellman Food Service Lihat ja lihavalmisteet TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service 1 Ivalo Muonio Kittilä Alueiden vastuuhenkilöt: 1. Maarit Ruuth, gsm 044-7966753 2. Jukka Heikkilä, gsm

Lisätiedot

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun.

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. Kebab (ORIGINAL) Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 100 g myyntierä / lava:

Lisätiedot

Kevään ja kesän juhlat

Kevään ja kesän juhlat Kevään ja kesän juhlat 2016 Apetit Kreikkalainen salaatti saatavuus HOK, Vbo alue Myyntierä 2,4 kg Tuotteen allergeenit: maito, oliivit saattavat sisältää kivenpalasia, sisältää sulfiittilähteen. Gluteeniton.

Lisätiedot

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G)

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) MAKEAT Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) laktoositon kerma, gluteeniton jauhoseos, sokeri, kananmuna, kaakaojauhe, valkosuklaa, punaherukka, vadelmasose, vaniljasokeri, maissitärkkelys,

Lisätiedot

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Voileipäkakkuaihiot Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Leipurin valikoimasta löytyvät nyt niin pyöreät kuin suorakaiteen muotoiset voileipäkakkuaihiot sekä lihaisella että kalaisella täytteellä. Voileipäkakkuaihio

Lisätiedot

Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5

Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5 Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5 Maanantai Pinaattikeitto ja kananmuna PINAATTIKEITTO L Vesi; Maitojuoma kevyt laktoositon (Maito ja

Lisätiedot

Joulu on hyvän ruuan juhlaa!

Joulu on hyvän ruuan juhlaa! Joulu 2014 1 Joulu on hyvän ruuan juhlaa! Jouluna katetaan parasta pöytään. Nautitaan perinteisistä jouluruuista, tarjoillaan niitä uusin maustein ja taiotaan asiakkaille yllätyksellisiäkin makuelämyksiä.

Lisätiedot

UUTUUDET! Maukkaita hetkiä!

UUTUUDET! Maukkaita hetkiä! UUTUUDET! Maukkaita hetkiä! Kypsät kebabtuotteet Aito ja oikea kebab jo 30 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 10 myyntierä

Lisätiedot

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat Leipurin Pakasteet valmispakasteet marjat Leipurin pakastevalikoimasta löydät monikäyttöiset ja maistuvat tuotteet. Leivonnaispakasteilla helpotat sesonkien tuotantoaikatauluja. Pakastevalikoimastamme

Lisätiedot

Joulun maistuvimmat lihaherkut

Joulun maistuvimmat lihaherkut Joulun maistuvimmat lihaherkut Joulupöydän herkkumaut puhtaista raaka-aineista Maalaistuote Vatajan maukkaat lihatuotteet tuovat juhlapöytään maistuvan makuhetken. Valikoimamme kattaa joulun makoisimmat

Lisätiedot

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri TUOTESELOSTEET RUUAT RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana,

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola TUOTESELOSTEET RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18% [naudanliha,

Lisätiedot

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuo makua elämääsi Punajuurilohko 4x2kg 4x2kg sous vide sous vide 3344 Punajuuri 160 kj / 40 kcal 1, 6,9 g 2,5 g 6,8 g 0,1 Lohkoja voi käyttää sellaisenaan kylmänä lisäkkenä

Lisätiedot

Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016

Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016 Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016 Valmisruuat KREIKKALAINEN SALAATTI: Jää-, puna- ja romainesalaatti, salaattijuusto 20 % (pastöroitu maito, hapate, suola, juoksete), kurkku, tomaatti,

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOODSERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 3-9 Savulohipiiras 132 g (2 x 66 g) Maukasta savulohta, pehmeyttä tuorejuustosta. AINESOSAT: tuorejuusto [pastöroitu maito, laktoositon kerma, suola, sakeuttamisaineet (E415, E407), hapate],

Lisätiedot

Leipurin P akasteet 53

Leipurin P akasteet 53 53 Pakasteet 54 Apfelstrudel - Omenastruudeli 6 kpl TAIKINA I TAIKINA II 1.500 g Leipurin Vehnäjauho 1.800 g Leipurin Vehnäjauho 30 g suola 1.200 g Leipurin Konditoria -margariini 810 g vesi 600 g Kidesokeri

Lisätiedot

Sisältö TUORE LIHA LEIKKELEET JA RUOKAMAKKARAT TAKE AWAY JA SIBYLLA KYPSÄ LIHA RIDDERHEIMS TUOTEINFO RUOKA LISÄTIETOJA

Sisältö TUORE LIHA LEIKKELEET JA RUOKAMAKKARAT TAKE AWAY JA SIBYLLA KYPSÄ LIHA RIDDERHEIMS TUOTEINFO RUOKA LISÄTIETOJA Sisältö 4 13 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 11 TUORE LIHA Atria naudanliha Naudan paistit ja muu palaliha... 14 15 Naudan E lajitelma... 16-17 Naudan 0 lajitelma... 17 Karjalanpaisti...

Lisätiedot

PALVELUMYYNTITUOTTEET

PALVELUMYYNTITUOTTEET otteet PALVELUMYYNTITUOTTEET 1 PERUSTIEDOT Oy Lunden Ab on turkulainen perheyhtiö jonka toiminta käynnistyi vuonna 1959 lihatukkuliikkeenä. Nykyisin konserniimme kuuluu kolme tytäryhtiötä: Turussa toimiva

Lisätiedot

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Makuhetkiä Kankaanpäästä Maalaistuote Vatajan lihatuotteet tuovat ruokapöytään raikkaan makuhetken. Tarjoamme herkullisia lähellä tuotettuja lihatuotteita.

Lisätiedot

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 2/2011

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 2/2011 RUOKAKIRJA Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Service 2/211 4 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 9 11 TUORE LIHA Atria Naudan Naudan... 11 13 Naudan E lajitelma...1314 Naudan lajitelma...

Lisätiedot

TUOTEOPAS 2015. TUOTEOPAS 2015 Snellman Pro

TUOTEOPAS 2015. TUOTEOPAS 2015 Snellman Pro TUOTEOPAS 2015 TUOTEOPAS 2015 Snellman Pro 1 IceCool on nyt Snellman Pro. Ajatus tästä maailman parhaita raaka-aineita ja ruokatuotteita tarjoavasta yrityksestä sai alkunsa jo 1951, kun Kurt ja Lars Snellman

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT:

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER ***************** VEHNÄJAUHO, LAKTOOSITON KASVIRASVA [sis.mm. osittain kovetetut kasvirasvat ja öljyt, emulgointiaineet (rasvahappojen mono- ja diglyseridit, lesitiini),

Lisätiedot

MAKEAT. Tampere-talon leivos 8 (VL, G)

MAKEAT. Tampere-talon leivos 8 (VL, G) MAKEAT Tampere-talon leivos 8 (VL, G) kananmuna, sokeri, perunajauho, hasselpähkinä, manteli, laktoositon kerma (karrageeni), laktoositon maito, valkosuklaa (sokeri, kaakaovoi, maitojauhe, soijalesitiini,

Lisätiedot

Tamminen Tuotekatalogi 2015

Tamminen Tuotekatalogi 2015 TUOTEKATALOGI 2015 2 LIHANYSTÄVÄN TAVARAMERKKI JO 20 VUOTTA Kaikki lähtee suomalaisesta lihasta. Ensiluokkainen raaka-aine on ollut Tammisen toiminnan perusta jo 20 vuoden ajan. Kokeneet lihanleikkaajamme

Lisätiedot

Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA

Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 2-4/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA elosen artessa-leipäsarja on otettu ilolla vastaan kuluttajien keskuudessa! leivän maku, rakenne ja kotimaisuus ovat ominaisuuksia, joita kuluttaja arvostaa.

Lisätiedot

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa 2018 Food Service Suorastaan suussa sulavaa Ihminen on sitä mitä syö. Ja niin on muuten kanakin. Naapurin Maalaiskananpojat syövät vastuullisesti tuotettua GMO-vapaata ruokaa.

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET 2 Sirottimet Anis kokonainen 310 g Anis Anis jauhettu 340 g Anis Aromisuola 800 g Suola 0 %, arominvahvenne (E 21), sipuli, kurkuma, valkosipuli, sokeri, maltodekstriini, hiivauute,

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET 2 Sirottimet Anis kokonainen 310 g Anis Anis jauhettu 340 g Anis Aromisuola 800 g Suola 0 %, arominvahvenne (E 21), sipuli, kurkuma, valkosipuli, sokeri, maltodekstriini, hiivauute,

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erityisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

Mustamakkarapiirakka. me 6 kpl. Uutuus!

Mustamakkarapiirakka. me 6 kpl. Uutuus! TAPOLAN HISTORIAA Tapola Oy on tullut tunnetuksi muun muuassa maailman suurimpana mustamakkaratehtaana, mutta myös nykyaikaisena, kehittyvänä ja laadukkaita lihajalosteita valmistavana yksityisenä perheyrityksenä.

Lisätiedot

Koostumus: Koostumus: Koostumus:

Koostumus: Koostumus: Koostumus: SAAREMAA kesyä hampurilaispihvien Säilytyslämpötila: -18 C Realisoinnin aika: 90 päivää Tuotteen paino: 400 g SAAREMAA MINIFRIKADELLID Säilytyslämpötila: -18 C Realisoinnin aika: 90 päivää Tuotteen paino:

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erityisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

5 8 / 2014. Leivottu Suomessa. Leivottu Suomessa. Vähälaktoosinen

5 8 / 2014. Leivottu Suomessa. Leivottu Suomessa. Vähälaktoosinen Puikula Rukiinen herkku 56 g Reissumies 59 g, runsaskuituinen, runsaskuituinen, lisäaineeton Ainesosat: Täysjyväruisjauho, vehnäjauho, ruisrouhe, vesi, ruislese, sihtiruisjauho, ohra- ja ruismallasuute,

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOOD SERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Jaarankartano, Kiertävä viikko 5. Maanantai. Pinaattikeitto ja kananmuna

Jaarankartano, Kiertävä viikko 5. Maanantai. Pinaattikeitto ja kananmuna Jaarankartano, Kiertävä viikko 5 Maanantai Pinaattikeitto ja kananmuna PINAATTIKEITTO L Vesi; Maitojuoma kevyt laktoositon (Maito ja D-vitamiini.); Kasvirasvasekoite 15 % aromi, väri (betakaroteeni).);

Lisätiedot

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER

WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER WIENERIT JA KAHVILEIVÄT: RUOTSINWIENER VEHNÄJAUHO, LAKTOOSITON KASVIRASVA [kasviöljy ja -rasva (osittain kovetettu), vesi, suola, emulgointiaine E450,E471, happamuudensäätöaine E330,E339,E341, aromi ]VESI,SOKERI,

Lisätiedot

HKScan PRO kattaa PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ.

HKScan PRO kattaa PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ. JOULU 2016 HKScan PRO kattaa PERINTEITÄ JOULUPÖYTÄÄN JA PAKETOI RESEPTIIKKAAN PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ. HKScan Pron joulutuotteet maistuvat mainiolta sellaisenaan ja taitava kokki valmistaa niistä helposti myös

Lisätiedot

TUOT TEET 2019 HYVÄÄ RUOKAA JOKAISELLE LAUTASELLE

TUOT TEET 2019 HYVÄÄ RUOKAA JOKAISELLE LAUTASELLE TUOT TEET 2019 HYVÄÄ RUOKAA JOKAISEE AUTASEE SISÄTÖ TUOTEUUTUUDET 4 Tuoteuutuudet........................ 4 Vegyu 5 Sydänmerkkituotteet 6 ATRIA PERHETIAN 7 Kanatuotteet....................... 8 eikkeleet

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 8-1 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnan apuaineet Ässä Maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri, riisijauho, gluteeniton jauhoseos [riisijauho,

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

Onnenleipä 280 g. Reissumies 705 g. Ruislimppu 580 g. Saarentytön luomuruisleipä 310 g. Ranskalainen moniviljaleipä 440 g. Luomu Nuori Mylläri 345 g

Onnenleipä 280 g. Reissumies 705 g. Ruislimppu 580 g. Saarentytön luomuruisleipä 310 g. Ranskalainen moniviljaleipä 440 g. Luomu Nuori Mylläri 345 g Reissumies 705 g Onnenleipä 280 g, lisäaineeton runsaskuituinen, lisäaineeton, runsaskuituinen, vähemmän suolaa Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (50 %), vehnäjauho, vesi, hiiva, ruismallas

Lisätiedot

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET

KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET M AU K K A AT JA MO NIPUO LISET KOTIMAISET LEIVONNAISPAKASTEET HoReCa-valikoim a Tilaa, tutustu ja ihastu! AIDOSTI Tarjoiluehdotus 731042 ELONEN premium mustaherukkaleivos Levyn mitat 340 x 260 x 40 mm

Lisätiedot

PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara,

PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara, 7.11.2016 PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunanliha, perunajauho,

Lisätiedot

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 1/2013

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 1/2013 RUOKAKIRJA Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Service 1/213 Sisältö 4 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 6 7 TUORE LIHA LEIKKELEET JA RUOKAMAKKARAT 75 8 Atria naudan Leikkelemakkarat...

Lisätiedot

AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015

AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015 AIDOSTI SUOMALAISTA Tuotevalikoima 5 8/2015 Kesätuotteet 04919 ELONEN MANSIKKAWIENER IRTO 12 AL 6 kpl 03859 ELONEN RAHKA-MANSIKKAPIIRAKKA IRTO 15 AL 6 kpl *6410580049193* *6410580038593* 05691 ELONEN MAKURASIA

Lisätiedot

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla.

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Vähemmän, ilman gluteenia IsoMitta kehittää tuotteitaan vastaamaan muuttuvan suurkeittiöalan tarpeita. Koko kastike-/

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 2-7 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnanapuaineet Jauhopakkaukset uudistuivat Ässä Perinteisen maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri,

Lisätiedot

V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk. VVV-paino: 600 g Kypsäpaino: 580 g Me: 9 kpl / ltk

V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk. VVV-paino: 600 g Kypsäpaino: 580 g Me: 9 kpl / ltk Pakastetuotteet RUISLEIVÄT Reissumies 6 pss x 12 kpl 201304 Sulattamalla V-paino: 705 g Me: 6 kpl / ltk Erityisruokavaliot: M, L, S, K, SJ, LS, RK Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (50 %),

Lisätiedot

9/2015-1/2016. Tuotevalikoima AIDOSTI SUOMALAISTA

9/2015-1/2016. Tuotevalikoima AIDOSTI SUOMALAISTA Vinkki sulata valkosuklaata vesihauteessa tai varovasti mikrossa. levitä sulanut suklaa mustikkamuff iinin päälle ja koristele mustikoilla. Helppoa ja nopeaa! Tuotevalikoima 9/2015-1/2016 AIDOSTI SUOMALAISTA

Lisätiedot

PYTTIPANNU PAISTETTU KANANMUNA

PYTTIPANNU PAISTETTU KANANMUNA 619.12.2016 PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunanliha, perunajauho,

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jakso 9-2 Pakasteet Uutuus Suklaa-Cookietaikina Uutuuksia! Lihapasteija 4 x 80 g - Raakapakaste ME 6 Säilytys: alle -18 C ME Omenapiiras 4 x 65 g - Raakapakaste ME 6 Säilytys: alle -18 C ME Suklaa-Cookietaikina

Lisätiedot

Lihaherkut kruunaavat pääsiäisen

Lihaherkut kruunaavat pääsiäisen ihaherkut kruunaavat pääsiäisen Pääsiäispöydän kattaus puhtaista raaka-aineista Maalaistuote Vatajan makujen kirjo kattaa pääsiäisen maistuvimmat herkut lampaanviulusta erilaisiin lammaspaisteihin nakkeja,

Lisätiedot

TIMJAMI-DIJONSINAPPIKASTIKE

TIMJAMI-DIJONSINAPPIKASTIKE TIMJAMI-DIJONSINAPPIKASTIKE Vesi; Kasvirasvasekoite 15 % laktoositon (Vesi, KIRNUMAITO, kasviöljyt (rypsi ja palmu), muunnettu tärkkelys, emulgointiaine (rasvahappojen mono- ja diglyseridit (kasvirasvapohjainen)),

Lisätiedot

TUOTEVALIKOIMA 2-4/18

TUOTEVALIKOIMA 2-4/18 TUOTE 2-/18 VALTA- KUNNAN Suomen suosituin täytekakku! SÄILYTETTÄVÄ ALLE +8 C:SSA 12 0781 ELONEN KINUSKIKREEMIKAKKU 800 g VÄHÄLAKTOOSINEN Ainesosat: Kakkupohja [kananmuna, vehnäjauho, sokeri, rypsiöljy,

Lisätiedot

HAPANIMELÄ KASTIKEPOHJA

HAPANIMELÄ KASTIKEPOHJA Porsaanlihakuutio suomalainen porsaanliha, jodioitu suola. LAKTOOSITON. GLUTEENITON. RUNSASPROTEIININEN. 100 g:aan tuotetta käytetty 123 g lihaa. HAPANIMELÄ KASTIKEPOHJA Vesi; Paprikasekoitus pakaste (punainen,

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET Jauheliha- ja yleismauste 500 g Suola 25%, mustapippuri, sipuli, korianteri, maustepippuri, paprika, arominvahvenne (E21), valkosipuli, paakkuuntumisenestoaine 2

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014

TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014 TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014 TUOTESELOSTEET TUOTERYHMITTÄIN Valmisruuat Maitotuotteet Riisi-ja soijatuotteet Leipomotuotteet Gluteenittomat leipomotuotteet Mehut, mehukeitot Kaakaot, teet Makeutusaineet

Lisätiedot

AITO KARJALANPAISTI Karjalanpaisti (suomalainen liha (porsaan- ja naudanliha), vesi, porkkana, sipuli, muunnettu tärkkelys, suola,

AITO KARJALANPAISTI Karjalanpaisti (suomalainen liha (porsaan- ja naudanliha), vesi, porkkana, sipuli, muunnettu tärkkelys, suola, 5.12.2016 AITO KARJALANPAISTI Karjalanpaisti (suomalainen liha (porsaan- ja naudanliha), vesi, porkkana, sipuli, muunnettu tärkkelys, suola, mustapippuri, laakerinlehti. Lihapitoisuus 63 %. Suolapitoisuus

Lisätiedot

Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015

Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015 Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015 Sisältö 4 19 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 11 TUORE LIHA Atria naudanliha Naudan paistit ja muu palaliha... 20 21 Naudan

Lisätiedot

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA.

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA. TUOTELUETTELO Aidot orientaaliset maut Suomesta Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA BEOFOOD OY on kokkolalainen, nykyaikainen elintarviketuotantolaitos. Päätuotteitamme ovat itämaisella säväyksellä valmistetut

Lisätiedot

Hyvän ruoan ammattilaisen TUOTEKATALOGI

Hyvän ruoan ammattilaisen TUOTEKATALOGI Hyvän ruoan ammattilaisen TUOTEKATALOGI 2018 SISÄLTÖ TUOTEINFO 4 Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 21 ATRIA PERHETILA 23 Kanatuotteet... 24 26 Leikkeleet... 27 28 ATRIA JA JYVÄBROILER KANA JA KALKKUNA

Lisätiedot

Reissumies Reissumies

Reissumies Reissumies Reissumies 56 g Reissumies Tosi Tumma 59 g Ainesosat: Täysjyväruisjauho, -rouhe ja ruislese (45 %), vesi, vehnäjauho, hiiva, vehnäproteiini, ruismallas ja merisuola. Leivontaan käytetystä viljasta on 74

Lisätiedot

KAALIKÄÄRYLE RUSKEA KASTIKE KANAVIILLOKKI MUSTAHERUKKASURVOS

KAALIKÄÄRYLE RUSKEA KASTIKE KANAVIILLOKKI MUSTAHERUKKASURVOS 21.11.2016 KAALIKÄÄRYLE Kaalikääryleet (kaali, suomalainen jauhettu porsaan- ja naudanliha (18 %), riisi, siirappi, sipuli, suola (1,1 %), margariini, hiivauute, mausteet (mm. valkopippuri), sokeri, aromit

Lisätiedot

Elintarviketukku Rikainen Joulu 2014

Elintarviketukku Rikainen Joulu 2014 Elintarviketukku Rikainen Joulu 2014 Joulutarjoukset sis.alv. HK7177 Rosolli 3kg 14,95 kpl laktoositon, gluteeniton HK7552 Sienisalaatti 3kg 18,90 kpl laktoositon, gluteeniton HK7549 Italiansalaatti 3kg

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jakso 9-12 Tuoreet ja ruokaisat leivonnaiset Uutuus Lihapasteija Uutuuksia! Lihapasteija 2 x 75 g Voi lla l eivo ttu! Kokonaissäilyvyysaika 5 pv Tattariviipaleet 400 g Omenapiiras 2 x 55 g Me

Lisätiedot

Vadelmaleivos, vähälaktoosinen Leipurin VADELMALEIVOS 32x70 g Ainekset: Kerma, leivospohja [kananmuna, vehnäöjauho, sokeri, kaakaojauhe, emulgoi

Vadelmaleivos, vähälaktoosinen Leipurin VADELMALEIVOS 32x70 g Ainekset: Kerma, leivospohja [kananmuna, vehnäöjauho, sokeri, kaakaojauhe, emulgoi Hyydykeleivokset Juhlasesonkeihin Vadelmaleivos, vähälaktoosinen 75024 Leipurin VADELMALEIVOS 32x70 g Ainekset: Kerma, leivospohja [kananmuna, vehnäöjauho, sokeri, kaakaojauhe, emulgointiaineet E471, E475,

Lisätiedot

SNACKS TUOTTEIDEN RESEPTIT Kurssiralli 2010

SNACKS TUOTTEIDEN RESEPTIT Kurssiralli 2010 SNACKS TUOTTEIDEN RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02630 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Snacksit 34 MUFFIN BASE SAVOURY Laktoositon

Lisätiedot

HYVÄÄ JOULUA JOKAISEEN MAKUUN!

HYVÄÄ JOULUA JOKAISEEN MAKUUN! JOULU 2017 YRTTIKUORRUTETTU PORSAAN KAREE JA TATTIKASTIKE 2,5 kg HK Rypsiporsas Racks luulla, pakaste (1729) Kypsennä jäinen karee omassa pakkauksessaan höyrytoiminnolla + 55 C:ssa vähintään 12 tuntia.

Lisätiedot

Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta!

Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta! Tuotevalikoima 2 4/2015 Elosen tuotteet leivotaan 100 % kotimaisesta viljasta! Me Elosen Leipomolla haluamme tarjota Sinulle puhtaita ja turvallisia, aidosti suomalaisia tuotteita. Siksi leivomme vain

Lisätiedot

TOMAATTI-MOZZARELLAKALA

TOMAATTI-MOZZARELLAKALA TOMAATTI-MOZZARELLAKALA Kalapala Italiano MSC (ALASKANSEITI 61% (Theragra chalcogramma), vesi, tomaatti, JUUSTO (väri E160a), muunneltu maissitärkkelys, kasvirasvajauhe (rypsi), rasvaton MAITOJAUHE, maltodekstriini

Lisätiedot

Käyttö: sulatus pellillä n. puoli tuntia. Paisto n. 230 ºC n. 20 minuuttia. Voi voidella munalla ja

Käyttö: sulatus pellillä n. puoli tuntia. Paisto n. 230 ºC n. 20 minuuttia. Voi voidella munalla ja RIISIPIIRAKKA, 80 g sokton, lakton, 45 kpl Vesi, riisi, vehnäjauho, täysjyväruisjauho, hiivaleipävehnäjauho, kasviöljy ((rypsi, auringonkukka), emulgointiaine (E322), hapettumisenestoaine (E307), aromi,

Lisätiedot

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010

LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 LEIPURIN KONDIS KAMPANJA KEVÄT 2010 Kampanja-aika 1.2.-30.4.2010 www.leipurin.com Leipurin Oy PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 KONDISKEVÄT 920248 Leipurin Appelsiini-omenatäyte,

Lisätiedot

Tuoteopas 2015 IceCool

Tuoteopas 2015 IceCool Tuoteopas 2015 IceCool TUOTEOPAS 2015 IceCool 1 Ivalo Muonio Kittilä Alueiden vastuuhenkilöt: 1. Maarit Ruuth, gsm 044 796 6753 2. Jukka Heikkilä, gsm 040 550 4053 3. Sari Salo, gsm 0400 846 222 4. Jarno

Lisätiedot

JAUHELIHAKEITTO CAJUN KYLMÄKASTIKE CAJUN BROILERI KASVISPAELLA PINAATTIKEITTO BANAANIRAHKA

JAUHELIHAKEITTO CAJUN KYLMÄKASTIKE CAJUN BROILERI KASVISPAELLA PINAATTIKEITTO BANAANIRAHKA JAUHELIHAKEITTO Vesi; Perunakuutio; Jauheliha nauta, kypsä 10%, Annerstedt (Jauhettu naudanliha (98 %), perunakuitu, suola. Suolapitoisuus 0,5 %. Laktoositon, gluteeniton.); Juuressekoitus, keittojuures,

Lisätiedot

6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA. Tuotevalikoima 5-8/17

6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA. Tuotevalikoima 5-8/17 Tuotevalikoima 5-8/17 6 PÄIVÄINEN LOGISTIIKKA VALTA- KUNNAN Suomen suosituin täytekakku! SÄILYTETTÄVÄ ALLE +8 C:SSA 12 PVÄ 0781 ELONEN KINUSKIKREEMIKAKKU 800 g VÄHÄLAKTOOSINEN Ainesosat: Kakkupohja [kananmuna,

Lisätiedot

Pakastekakut. Juhlasesonkeihin

Pakastekakut. Juhlasesonkeihin Pakastekakut Juhlasesonkeihin Sacherkakku, laktoositon 75036 Leipurin SACHERKAKKU 6x830 g Ainekset: Sokeri, aprikoositäyte (sokeri, aprikoosi, vesi, muunnettu tärkkelys E1442, hyytelöimisaineet E440, E452,

Lisätiedot

Lihatuotteita ammattilaisten makuun

Lihatuotteita ammattilaisten makuun Tuotekuvasto 1 Lihatuotteita ammattilaisten makuun HoReCa-kumppaneitamme palvelemme laajalla naudan-, poron- ja karitsanlihatuotteiden valikoimalla, joiden raaka-aineet tulevat tarkoin valituilta lähialueemme

Lisätiedot

TÄYTETTY MUNAKASRULLA

TÄYTETTY MUNAKASRULLA SMETANAKASTIKE Vesi; Smetana laktoositon (Pastöroitu kerma*, laktaasientsyymi ja hapate); Paprikasekoitus pakaste (punainen, keltainen ja vihreä paprika); Sipuli; Vaalea peruskastike (Riisijauho, muunnettu

Lisätiedot

PORKKANAJOGURTTIKASTIKE

PORKKANAJOGURTTIKASTIKE 3.7.2017 PAISTETTU SEI Alaskanseiti annospala (MSC Alaskan sei (Theragra chalcogramma), vesi 6%); Purjosipuli; Aromiöljy (Rapsiöljy, emulgointiaine (soijalesitiini), aromi, väri (betakaroteeni).); Mausteseos,

Lisätiedot