J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2015"

Transkriptio

1 J U H A N N U S K Y L Ä tiedottaa elokuu 2015

2 Kannessa: 7F luontokoulussa / Heli Korte Valokuvat: Esa Parkkali Saara Kudjoi Niko Hurme Kaija Heinonen Heli Korte 2

3 REHTORIN PALSTA Juhannuskylän koulun kolmas toimintavuosi pyörähti käyntiin lämpimissä tunnelmissa. Edessä on työntäyteinen jakso, sillä seuraavan kerran lukuvuoden työ aloitetaan uudella opetussuunnitelmalla. Tähän valmistaudutaan yhteisesti koko koulupolulla, johon Juhannuskylän koulun lisäksi kuuluvat Tammelan koulu ja Saukonpuiston koulu. Edessä on vielä paljon yhteistä pohdittavaa ja ratkottavaa. Jonkinlaisena varaslähtönä kaikilla luokka-asteilla toteutetaan yhdessä suunniteltuja monialaisia oppimiskokonaisuuksia jo tänä lukuvuotena. Juhannuskylän koulu on edelleen iso yhtenäiskoulu, sillä oppilaita on tällä hetkellä n Alakoulussa oppilaita on n. 250 ja yläkoulussa 620. Oppilasmäärän putoaminen on ollut ennakoitua maltillisempaa. Tilojen käytössä yläkoulussa on yhdistymisen jälkeen ensimmäisen kerran joiltakin osin jopa väljyyttä. Eniten tähän on vaikuttamassa yleinen taloudellinen tilanne, jonka seurauksena valtio ja kunnat ovat leikanneet resursseja perusopetuksesta. Näin luokkakoot ja ryhmäkoot ovat kasvaneet ja tilantarpeet vähentyneet. Juhannuskylän koulun osalta sekä ala- että yläkoulun oppilaskohtaiset kertoimet ovat Tampereen perusopetuksessa pienimmät ja siten ryhmäkoot suurimmat. Juhannuskylän koululla oppilaskohtaisten resurssien putoamiseen ovat vaikuttaneet useat syyt, joista yleisten tekijöiden lisäksi merkittävimpänä on Tampereen perusopetuksessa viime keväällä käyttöönotettu uudenlainen resurssilaskenta. Toivottavasti jatkossa saamme muutoksia laskentaperusteisiin tai korjausmekanismin, jolla kohtuuttomuuksia voitaisiin korjata. Yleinen taloudellinen tilanne ei anna toivoa paremmasta ja jo nyt on tiedossa, että opetus- ja kulttuuriministeriön jakama ryhmäkokojen pienentämisraha loppuu ensi lukuvuoteen eli tällä hetkellä on totuttauduttava suurempiin ryhmäkokoihin. Moni asia on suomalaisessa peruskoulussa hyvin ja oppimistulokset sen mukaiset. Perusopetuksen mallimaana toimiminen on kuitenkin vaakalaudalla, jos päättäjät eivät huolehdi koulujen toimintaedellytyksistä. Esimerkiksi työtapojen monipuolistaminen on melko suoraan verrannollinen opetusryhmien kokoon. On turha toivoa kovin oppilaslähtöisiä ja monipuolisia työtapoja, jos ryhmäkoot ovat lähellä 30 oppilasta. Peruskoulun kehittäminen tarvitsee paitsi oppilaiden vanhempien tukea, myös yleisempää tukea kansalaiskeskustelun kautta. Tampereen kaupunki haluaa osallistaa oppilaiden huoltajat laajasti uuden opetussuunnitelman valmistelutyöhön. Tarkempia tietoja kukin koulu välittää omien kanaviensa kautta. Vanhempainyhdistykset, vanhempainillat sekä Helmi-viestit ovat tärkeimpiä foorumeita. Tänä lukuvuotena ratkaistaan todennäköisesti myös esiopetuksen sijoittumiskysymys alakoulun tiloihin. Vanhempainyhdistys on tehnyt asiasta oman esityksensä erillisen viipaleen sijoittamisesta Johanneksen koulutalon pihaan. Tämän asian tiimoilta on syytä jatkaa asian seuraamista. Myös Johanneksen sisäilmatyöryhmän 3

4 työ jatkuu ja siinäkin on tärkeä päästä hyvään lopputulokseen. Sama koskee pihaalueen kehittämistä. Syksyn aikana huoltajia lähestytään myös palveluverkkokyselyllä neljä vuotta sitten tehdyn kyselyn tapaan. Kyselyyn liittyy myös painotukset ja niiden saatavuus. Syyskuussa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lautakunta on päättämässä tuntijaosta, valinnaisaineista ja opetussuunnitelmallisista painotuksista. Juhannuskylän koululle kaikki edellä mainitut asiat ovat elintärkeitä ja siksi kannattaa nyt olla aktiivinen ja käyttää kukin omia vaikutuskanaviaan perusopetuksen ja Juhannuskylän koulun toiminnan kehittämisen hyväksi. Aina lukuvuoden alkaessa toiveikkuus ja odotukset ovat korkealla. Tämä lukuvuosi ei tee poikkeusta. Kaikki Juhannuskylän opettajat ovat päteviä, pitkäaikaisia sijaisia myöten, joten tilanne ei voisi olla parempi. Henkilöstömuutoksia on vain muutama. Yläkoululle on saatu kaksi uutta koulun omaa nuorisotyöntekijää. Koulun oppilashuollon henkilöstö on tuttua ja palvelut saatavissa joustavasti omalla koululla. Tilat riittävät molemmissa koulutaloissa ja yhteiskäyttöäkin pystymme laajentamaan lähinnä yläkoulun suuntaan. Uusia välineitä on saatu molempiin koulutaloihin Juhannuskylän koulun toiminnan jatkumiselle tärkeintä ovat sen oppilaat. Koulu on toiminut tässä tarkoituksessa näillä kulmilla menestyksekkäästi yli sadan vuoden ajan. Oppilaiden iloiset ilmeet ja aktiivisuus siivittävät meidät yhdessä onnistumiseen perustehtävässämme tänäkin lukuvuotena. Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää alkavaa lukuvuotta. Esa Parkkali, rehtori Kuvassa rehtori pitää päivänavausta ensimmäisellä kouluviikolla 7-luokkalaisille. 4

5 APULAISREHTORIN ASIOITA Oppilaille on jaettu HIP-kerhoesitteet. Vaikka tämän lehden ilmestyessä ilmoittautumisaika on mennyt umpeen netissä, voi kerhopaikkoja vielä kysellä minulta. HIPkerhot ovat koulupäivän jälkeen tapahtuvaa ilmaista toimintaa koulupäivien jälkeen. Yläkoulun puolellekin on vuosittain yritetty tarjota monenlaisia kerhoja, mutta osallistujia ei ole ollut tarpeeksi tai innostus ja ajankohdat eivät ole kohdanneet. Alakoulun puolella kerhoilu on otettu innolla vastaan. Keväällä sain liikuttavan kirjeen eräältä tyttöoppilaalta, joka hartaasti toivoi myös jalkapallokerhoa koululle. Nyt sellainen on tarjolla. Eli toiveisiin pyritään vastaamaan. Jotkut kerhot menevät ajankohdiltaan valitettavasti päällekkäin tilapulan tai kerhon vetäjän mahdollisuuksien vuoksi. Siispä tutustukaa kerhoesitteeseen siellä kotona ja olkaa yhteyksissä! (Myös netissä Alakoulun puolella alkaa toimia taas SPR:n vapaaehtoisten Läksyhelppi tiistaisin klo (aloitus 1.9.). Huoltajatkin voivat määrätä lapsiaan käymään tuossa tuetussa läksyjenteon ryhmässä. Johanneksen koulutalossa on iltapäivisin vilkasta kerhojen lisäksi myös oman äidinkielen opetusten vuoksi. Kotikielet venäjä, espanja, bulgaria, puola ja japani ovat saaneet tukikohdakseen koulutalomme. Myös monia muita kotikieliä opetetaan Tampereella perusopetuksen täydentävänä opetuksena. Toivottavasti perheet, joissa on kotikielenä jokin muu (tai lisäksi) kuin suomi, ovat ilmoittaneet lapset kotikielen opetukseen ja täyttäneet monikielisen oppilaan lomakkeen. Koulu on alkanut myös alakoulun puolella lämpimästi ja toiveemme mukaan myös ilon kautta ja leppoisasti! Jatkamme liki samalla tutulla henkilöstöllä opettamista ja ohjaamista, vaikkakin nuo säästövelvoitteet nipistävät täälläkin jakotunteja. Lautakunnan säätämien luokkakokojen ylityksiä on vain yksi, 5A-luokalla, jossa on 30 oppilasta, ja tälle luokalle on jakotunteja eli ryhmän pienentämistä suunnattu eniten. Joka vuosi pohditaan oppilaiden ja ryhmien tuen tarvetta ja yritetään antaa tukea sitä eniten tarvitseville. Tuen tarvekin voi vuoden aikana muuttua tähänhän me pyrimme, että annettu tuki auttaa ja on vaikuttavaa. Koulun uusi pedagogisen tuen muoto on ns. positiivinen ratkaisukeskeinen kouluvalmennus, jota oma opettajamme Elina Lintu antaa. Tästä on lähetetty erillinen Helmi-viesti alakoulun oppilaiden huoltajille. Oikein hyvää ja yhteistyön rikastamaa kouluvuotta! Marketta Kannisto apulaisrehtori 5

6 JUHANNUSKYLÄN KOULU LUKUVUONNA Postiosoite PL Tampere Kotisivut Rehtori Esa Parkkali Apulaisrehtori Marketta Kannisto Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat pääsääntöisesti muotoa Johanneksen koulutalo luokat 1-6 Käyntiosoite Postikatu TAMPERE Koulusihteeri Maarit Henttonen-Hakala Opettajat Vahtimestari Tuomas Ahonen Valmistava opetus Sirkka Kuitunen Marja Kähkönen Elina Lintu Aamu- ja iltapäiväkerho Sami Välimäki, Kaisa Harjuntausta Saara Miettinen, Juuso Nissi Tampereen Ateria Johanneksen koulutalon keittiö Tammerkosken koulutalo luokat 7-9 Käyntiosoite Rautatienkatu Tampere Koulusihteerit Maarit Henttonen-Hakala Merja Saarikko Opettajat Vahtimestari Juha Ukkonen Valmistava opetus Maria Scharin Tuuli Vuolteenaho Tampereen Ateria Emäntä, Hanna-Leena Loimakoski Myös Helmen kautta voi lähettää sähköpostia. Opettajat ja luokanvalvojat ovat parhaiten tavoitettavissa arkipäivisin opettajienhuoneen numerosta. Opettajan ollessa poissa, hänelle voi jättää viestin tai soittopyynnön. 6

7 OPPILASHUOLTO Johanneksen koulutalo luokat 1-6 Terveydenhoitaja Pirkko Mäkelä Hammashoito Tammelan hammashoitola Erityisopettajat Hannu Hiipakka Mia Koivunen Koulunkäynninohjaajat Elena Baranova Sari Kaukinen Tuija Jortikka Maria Paasovaara Koulukuraattori Anu Lehtisaari Koulupsykologi Laura Oksanen Tammerkosken koulutalo luokat 7-9 Terveydenhoitaja Riitta Kuvala Hammashoito Tammelan hammashoitola Opinto-ohjaajat Tiina Myllymäki Anne Pitkänen Maarit Salli Maria Laine Erityisopettajat Hannu Hiipakka Leena Kupiainen Anita Minkkinen Katri Siippainen Koulunkäynninohjaajat Anni Takaniemi Niina Lindroos-Kortelainen Koulukuraattori Jasmine Mustonen Koulupsykologi Laura Oksanen Nuorisotyöntekijät Emmi Hellsten Nina Lehtinen (nina.m.lehtinen@tampere.fi) Luokat 1-6 Luokanopettajat 1A Salminen Eija 2A Mönkkönen Mari 3A Tiia Partanen 4A Lintusalo Harri 5A Hurme Niko 6A Korpi Brita 1-2 C (valmistava opetus Lintu Elina 3-4 C (valmistava opetus) Kuitunen Sirkka 5-6 C (valmistava opetus) Kähkönen Marja 1-2 M (montessoriopetus) Heikkilä-Nieminen Tea 3-4 M (montessoriopetus) Liisa Vanhapelto 5-6 M (montessoriopetus) Kettunen Piia

8 Luokat 7-9 Luokanvalvoja OPO Kotiluokka 7A Mikkola Tuija LAI 61 7B Talaskivi Terhi MYL 75 7C Heinikainen Pia SAM 11 7D Melkko Jussi SAM 72 7E Klemi Antti PIT 31 7F Korte Heli MYL 74 7G Mäntylammi Elina SAM 35 7H Ojaluoma Henna LAI 73 7I Vihersaari Marjo-Riitta PIT 15 Luokkatasovastaava Kalliomeri Henri Luokkatasosta vastaava opinto-ohjaaja Myllymäki Tiina ja Laine Maria 8A Heikkilä Irene PIT 82 8B Siipola Auli LAI 45 8C Vähämäki Taina SAM 12 8D Alenius Rauna SAM 43 8E Vilkkilä Jarkko PIT 60 Mäkinen Sari MYL 8F 44 8G Junnila Jaakko PIT 36 8H Björkqvist-Rauskanen Anna Mia PIT 84 8I Litmanen Tero MYL 85 Luokkatasovastaava Juurikainen Mikko Luokkatasosta vastaava opinto-ohjaaja Pitkänen Anne 9A Heinonen Kaija PIT 32 9B Ruonala Katariina LAI 34 9C Lindahl-Kaipia Susanna SAM 33 9D Kylliäinen Petteri PIT 42 9E Stenbäck Minna PIT 71 9F Kettunen Taina SAM 13 9G Leino Jaana SAM 83 9H Soisalo Vesa LAI 41 9I Leppäjärvi Tuula SAM 81 9J Kuusisto Outi MYL 16 Luokkatasovastaava Rantanen Ilpo Luokkatasosta vastaava opinto-ohjaaja Salli Maarit VAL7-9A Scharin Maria 01 VAL7-9B Vuolteenaho Tuuli 02 8

9 OPPILAANOHJAUS Juhannuskylän koulun oma vanhempainilta yhdeksänsien luokkien huoltajille järjestetään jo tiistaina Toivomme, että mahdollisimman moni huoltaja pääsisi mukaan tapaamiseen. Yhdeksänsien luokkien jatko-opintoihin liittyvä vanhempainilta järjestetään toisen asteen oppilaitosten kanssa yhteistapahtumana Tammerkosken lukion juhlasalissa keskiviikkona Erilliset kutsut vanhempainiltoihin lähetetään myöhemmin. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen sähköinen yhteishaku päättöluokkalaisille on helmi-maaliskuussa Asiasta tiedotamme huoltajia tarkemmin syksyn ja talven aikana sitten kun opetus- ja kulttuuriministeriö on aikatauluista päättänyt. Tiedotusta voi seurata sivulta opintopolku.fi. Tänä lukuvuonna yhdeksänsien luokkien TET-jakso (työelämään tutustumisjakso) on maanantaista perjantaihin ja Opintoohjaajat tiedottavat TET-jakson käytännön järjestelyistä ja aikatauluista oppilaille pääsääntöisesti opo-tunneilla. Apuna työelämään tutustumisessa ja koulutukseen hakeutumisessa käytämme TOPONETTI sivustoa osoitteessa (Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan kuntien oppilaanohjauksen sivusto). TET jakson hyväksytysti suorittaminen edellyttää asiakirjojen asiallista palautusta sekä työtuntien lisäksi sovittujen tehtävien tekemistä ja palauttamista jakson päätyttyä. Mikäli teillä on opiskeluun ja jatko-opintoihin liittyviä kysymyksiä, ottakaa rohkeasti yhteyttä luokan opinto-ohjaajaan, jonka voit tarkistaa tämän tiedotuslehden luokkalistasta. Yhteistyöterveisin opinto-ohjaajat Maarit Salli (SAM) Puh Maria Laine (LAI) Puh (Tavattavissa maanantaisin ja torstaisin) Tiina Myllymäki (MYL) Puh (Tavattavissa tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin) Anne Pitkänen (PIT) Puh

10 TAPAHTUMAKALENTERI - syksy 2015 Tapahtumakalenteriin voi lukuvuoden aikana tulla muutoksia. Muutokset näkyvät koulun kotisivuilla (koulut.tampere.fi/juhannuskyla/index.html) ja tulevissa Juhannuskylä tiedottaa lehdissä. ELOKUU ti pe SYYSKUU ti 1.9. to 3.9. pe 4.9. pe to ti pe LOKAKUU to pe pe pe ma MARRASKUU ke to pe ke ti ti pe JOULUKUU pe pe pe to pe pe la la Jokainen 7. luokka viettää yhden päivän luontokoulussa HIP-kerhoihin ilmoittautuminen 7. luokkien vanhempainilta klo 18 Tammerkosken koulutalon salissa Kaikkien luokkien koulupäivä päättyy klo 12 Tampereen aterian 10-vuotissyntymäpäivä, oppilaille tarjolla mehua ja leivos jälkiruuaksi Luokkien 1-6 yhteinen päivänavaus Luokat 8-9 turvallisuusmessuille Luokkien 7-9 yhteinen päivänavaus salissa klo 9.50 Luokkien 1-6 koulukuvaus Liikenneturvallisuusviikko Luokkien 7-9 liikuntapäivä (Huom! Muuttunut ennalta ilmoitetusta.) 9. luokkien vanhempainilta klo 18 Kodin ja koulun päivä 9. luokat TET-jaksolla Luokkien 1-6 yhteinen päivänavaus Luokkien 7-9 yhteinen päivänavaus salissa klo luokilla Taidekaaren ohjelmaa Luokkien 7-9 koulukuvaus Luokkien 1-6 liikuntapäivä Koulujen syysloma Luokilla 7-9 alkaa li jakso 9. luokkien jatko-opintopäivien vanhempainilta klo 17.30, Tammerkosken lukiolla Luokkien 1-6 yhteinen päivänavaus Luokkien 7-9 yhteinen päivänavaus salissa klo 9.50 Erityistä tukea tarvitsevien 9. luokkien oppilaiden jatkoopintoiltapäivä 9. luokkien jatko-opintoiltapäivä klo luokkien vanhempainilta klo 18 Adventtikirkko kaikille luokille klo 9.15, huoltajat tervetulleita! Luokkien 1-6 itsenäisyysjuhla koulun pihassa Luokkien 7-9 itsenäisyysjuhla Luokkien 7-9 yhteinen päivänavaus salissa klo 9.50 Luokkien 7-9 siivouspäivä Luokkien 1-6 joulujuhlan kenraali, lasten juhla Luokkien 7-9 joulujuhla Luokkien 1-6 joulujuhla vanhemmille, lukukauden päätös, todistukset Luokkien 7-9 lukukauden päätös, todistusten jako 10

11 OPPILASHUOLTO Oppilashuoltohenkilöstön yhteystiedot ovat sivulla 7. Oppilaan tuen tarvetta seuraa luokkatasoinen pedagoginen tiimi, joka kokoontuu säännöllisesti. Oppilaan tai oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi tai oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi voidaan koota asiantuntijaryhmä. Huoltaja voi ottaa yhteyttä sopivaksi katsomaansa tahoon (luokanvalvoja, kouluterveydenhoitaja tai - lääkäri, koulupsykologi, koulukuraattori, erityisopettaja ), kun on huolissaan oppilaan tilanteesta. Asiantuntijaryhmän kokoonpano perustuu oppilaan ja tarvittaessa huoltajan suostumukseen. Kouluterveydenhuolto Luokat 7-9: Terveydenhoitaja Riitta Kuvala on parhaiten tavoitettavissa puhelimitse klo , puh tai Helmiviestinnän kautta. Avovastaanotto oppilaille on päivittäin klo Luokat 1-6: Terveydenhoitaja Pirkko Mäkelä on paikalla maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Avovastaanotto ilman ajanvarausta on klo , puhelinaika klo , puh Terveydenhoitajaan voi olla yhteydessä myös Helmi-reissuvihkolla. Aamu- ja iltapäivisin terveydenhoitajat tekevät pääasiassa terveystarkastuksia. Muuna kuin vastaanottoaikana äkillisesti sairastunut oppilas hakee kotiinlähtöluvan joko luokanvalvojalta tai seuraavan tunnin opettajalta. Vapaa-aikana sattuneiden tapaturmien hoito ei kuulu kouluterveydenhuoltoon. Koulupsykologi Koulupsykologi voi auttaa, kun oppilas tarvitsee tukea ja selvitystä esim. tunne-elämän ja kehityksen solmukohtiin tarkkaavaisuuden ja työskentelyn pulmiin 11

12 vuorovaikutussuhteisiin kotona ja koulussa oppimisvaikeuksiin Koulupsykologi on osa koulun moniammatillista verkostoa. Hän tarjoaa psykologisia arviointi-, konsultaatio- ja neuvontapalveluja koulussa tuoden psykologista tietoutta sekä näkemystä oppilaan arjen suunnitteluun. Oppilas voi käydä koulupsykologin vastaanotolla esim. sosiaalisiin taitoihin, tunneelämään (mm. mieliala, ahdistuneisuus) tai keskittymiseen liittyvissä pulmissa. Tarpeen mukaan koulupsykologi kartoittaa ja tutkii oppilaan oppimisvalmiuksia. Oppilaan vanhemmat voivat saada ohjausta ja neuvontaa lapsensa kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa. Oppilas ja perhe voidaan myös tarvittaessa ohjata eteenpäin saamaan koulun ulkopuolista tukea. Vanhemmat tai nuori itse voivat ottaa suoraan yhteyttä koulupsykologiin. Oppilas voi ohjautua asiakkaaksi myös koulun työntekijän aloitteesta. Yhteistyö vanhempien kanssa on tärkeää. Työskentely on luottamuksellista ja maksutonta. Koulupsykologi osallistuu tarvittaessa yksittäisten oppilaiden asiaa käsittelevien monialaisten asiantuntijaryhmien työskentelyyn. Lisäksi hän osallistuu tarvittaessa monialaiseen yhteistyöhön oppilaan pedagogisen tuen suunnittelussa sekä tarjoaa siihen liittyvää konsultaatiota. 7F luontokoulussa. Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä edistää lasten ja nuorten sosiaalista hyvinvointia, arjen sujumista ja vuorovaikutussuhteita työskentelee yhteistyössä vanhempien ja koulun henkilökunnan kanssa kokoaa verkostoja lapsen ja nuoren tueksi 12

13 Koulukuraattori tukee ja auttaa oppilaita muun muassa poissaoloihin, käyttäytymiseen, kiusaamiseen, kaverisuhdeongelmiin, perhetilanteisiin, tunne-elämään ja vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Oppilas voi hakeutua koulukuraattorin luokse oma-aloitteisesti tai vanhempien pyynnöstä. Jos huoli lapsen tai nuoren tilanteesta on ilmennyt koulussa, yhteydenotto voi tulla myös opettajalta tai muulta koulun henkilökunnalta. Koulukuraattori voi myös itse ottaa yhteyttä oppilaaseen. Erityisopetus Oppilaalle annetaan erityisopetusta, kun hän tarvitsee yksilöllistä tukea opiskelussaan tai koulunkäynnissään. Erityisopetusta annetaan muun opetuksen ohessa samanaikaisopetuksena luokassa, pienryhmässä tai yksilöopetuksena. Erityisopetustarpeen arvioivat luokanvalvoja, aineenopettaja ja erityisopettaja yhdessä. Lukuvuonna erityisopettajien työnjako: Terhi Koivisto-Remsu luokat/esiopetus: Hannu Hiipakka luokat Leena Kupiainen ja Hannu Hiipakka 7. luokat Katri Siippainen 8. luokat Anita Minkkinen 9.luokat Tukiopetus Tukiopetusta tarjotaan resurssien puitteissa sitä tarvitseville. Aloite tukiopetukseen voi tulla oppilaalta itseltään, oppilaan huoltajilta, opettajilta, erityisopettajilta tai oppilashuoltohenkilökunnalta. Koulussa tarjotaan myös läksyparkkitoimintaa. Oppilas on velvollinen osallistumaan tukiopetukseen jos opettaja näkee sen tarpeelliseksi (perusopetuslaki 35 ). Ilmaisutaidon tunnilla. 13

14 Koulunkäynninohjaajat Koulunkäynninohjaajien toimenkuvaan kuuluu oppilaan ohjaaminen ja tukeminen opetustilanteissa yhteistyössä erityisopetuksen ja opettajien kanssa. Ohjaaja työskentelee yleensä luokassa, mutta myös erityisopetustiloissa joko erityisopettajan työparina tai oppilaan ohjaajana. Ohjaajat pitävät yläkoulussa myös läksyparkkia, missä korvataan tekemättömiä koulutöitä. Nuoriso-ohjaajat Juhannuskylän koululla Olemme Emmi ja Nina, Juhannuskylän koulun uudet nuoriso-ohjaajat. Työskentelemme myös Lielahden ja Kaukajärven kouluilla. Täällä Juhannuskylässä olemme paikalla aina keskiviikkoisin, jolloin suunnitelmissa on järjestää toimintaa ainakin pidempien välituntien aikana. Ideoita ja ehdotuksia välituntitoiminnasta otamme mielellään vastaan ja muutenkin saa tulla juttelemaan ja nykäisemään hihasta. Mieltä askarruttavista asioista voi tulla juttelemaan luottamuksellisesti kahden kesken, olemme koululla oppilaita varten! Meihin voi olla yhteydessä keskiviikon lisäksi myös muina päivinä esimerkiksi puhelimitse. Löydät meidät Facebookista ja viestiä voi laittaa myös Whats App -sovelluksen kautta. Tiedotamme toiminnasta ilmoitustaululla Koulunuorisotyö -otsikon alla. Törmäillään! Emmi Hellsten ja Nina Lehtinen Nuoriso-ohjaajien yhteystiedot löytyvät sivulta 7. PERHEPISTE NOPEA Perhepiste Nopean palvelu on tarkoitettu vuotiaille tamperelaisille nuorille ja heidän perheilleen ongelmien varhaisessa vaiheessa. Nopea tukee perheitä esimerkiksi silloin, kun nuoren käytös huolestuttaa, vapaa-ajanviettotavoista on erimielisyyttä tai keskusteluyhteys kotona ei toimi. Toimintaan kuuluu perhetapaamisia, ohjausta ja neuvontaa. Tapaamisia on 1-10 kertaa, joko Nopean toimitiloissa Tampereen keskustassa tai perheen kotona. 14

15 Perheet voivat ottaa suoraan yhteyttä Nopeaan, puh tai sähköpostilla Työskentely on luottamuksellista ja työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Yhteydenotto voi tapahtua perheen niin halutessa myös esimerkiksi opettajan, koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan välityksellä. Perhepiste Nopea on osa Tampereen kaupungin Perhepalveluita ja sen palvelu on perheille maksutonta. Lisätietoja: YLÄKOULUN KIRJASTO Yläkoulun kirjaston aukioloajat (1. jakso) Ma Ti Ke To suljettu Pe Tervetuloa lainaamaan, keskustelemaan ja kyselemään kirjallisuudesta! Kirjojen laina-aika on neljä viikkoa, lainauskortin saa kirjastovastaavalta ja se säilytetään kirjastossa. Nähdään! T. Henna Ojaluoma ja Elina Mäntylammi NIMIKOINTI Muistathan nimikoida kouluvaatteet, -reput ja muut koulussa kulkevat tavarat! Lähes joka päivä etsitään vaihtuneita takkeja tai reppuja, jopa kengät ovat joskus olleet kateissa. Nimi tavaroissa auttaa niiden löytymistä oikeille omistajilleen ja koulun arki helpottuu huomattavasti. 15

16 OPPILAAN TILAPÄINEN VAPAUTTAMINEN KOULUTYÖSTÄ Tähän tiedotteeseen on liitetty lukuvuoden tapahtumakalenteri, josta näkyvät koulun loma-ajat. On toivottavaa, että perheet lomasuunnitelmia tehdessään ottavat ne huomioon. Poissa ollessaan oppilas jää helposti jälkeen opinnoissaan nykyisen jaksolukujärjestyksen vuoksi. Tukiopetuksen avulla ei aukkoja tiedoissa voi paikata, jos syynä on oma loma. Lomakkeita oppilaan tilapäiseen vapauttamiseen koulunkäynnistä saa luokanvalvojalta, luokanopettajalta tai toimistosta. Yläkoulussa lomakkeen mukana oppilas saa lomakkeen, mihin kerätään poissaolon aikana tehtävä koulutyö. Päätöksen poissaoloon saa poissaolon pituudesta riippuen rehtorilta tai luokanvalvojalta näytettyään ensin, että on kerännyt opettajilta poissaolon ajaksi annetut tehtävät. Elokuun helteillä voi opiskella näinkin. 9F:n matematiikan tunti. 16

17 VÄLIPALAKIOSKI Tammerkosken koulutalon ruokalassa toimii välipalakioski klo ja välitunneilla. Varaa kipsaan mukaan pientä rahaa. KIPSAHINNASTO KAHVIKUPPI( 1,5 dl) 1,00 TEE 0,80 KAAKAO 1,20 TAKE AWAY KAHVI 1,20 KAHVILEIPÄ 1,10 ITSE VALMISTETTU MUFFINSI 0,90 PIZZAPALA 1,50 TÄYTETTY SÄMPYLÄ 1,20 TÄYTETTY RUISLEIPÄ 1,20 PANNUKAKKU SEKÄ HILLO 1,25 MOKKAPALAT 1,00 HEDELMÄ ANNOS 0,20 TRIP/ PILLIMEHU 0,75 TÄYSMEHU / TUOREMEHU (2 dl) 0,85 FREZZA MOCCA / VANILLA 1,65 JOGURTTI / VIILI 0,70 MUKSU / PILTTI 0,85 ELOVEENA välipalakeksi 0,55 MYSLIPATUKKA 0,55 PIRTELÖ Power Cow 1,10 JUOTAVA JOGURTTI, Pirkka 1,20 MEHUJÄÄ 0,60 JÄÄTELÖPUIKKO Eskimo 0,80 JÄÄTELÖTUUTTI Pingviini 1,20 TURKINPIPPURI / SUKLAAMURU PUIKKO 0,80 17

18 TUKIOPPILASTOIMINTA Tukioppilaina toimii koulumme yhdeksäsluokkalaisista valikoitunut joukko. Tänä vuonna heitä on 29, eli kolmesta neljään jokaista seitsemättä luokkaa varten. Tukioppilaaksi haetaan kahdeksannen luokan keväällä. Niin kuin edellisinäkin vuosina, viime keväänä oli jälleen niin paljon hyviä hakijoita, etteivät kaikki halukkaat päässeet toimintaan mukaan. Tänä vuonna tukioppilastoimintaa ohjaa Irene Heikkilä. Tukioppilaiden tehtävänä on auttaa uusia seitsemäsluokkalaisia sopeutumaan uuteen kouluun ja opiskeluun yläkoulussa. Tukioppilaat myös auttavat luomaan hyvää ryhmähenkeä pitämällä tukioppilastunteja, sekä pitävät yllä koulurauhaa. Juhannuskylän koulun tukioppilaat : 7A Anni Järvinen, Jenni Reponen, Vilma Lehtonen 7B Daniel Koivunen, Pyry Hack, Antti Mursu, Uula Jouste 7C Julia Hovivuori, Linnea Salmimaa, Heta Ikäheimo 7D Vilma Visakoivu, Klaara Mikola, Oona Vaitti, Hilla Järvinen 7E Ella Hämäläinen, Olga Rantanen, Martta Rautio 7F Julia Liusvaara, Iidakaisa Hietanen, Heta Hankkila 7G Hanna Honkala, Siiri Järvinen, Tittamari Tolonen 7H Kirsi Vilkko, Ida Kärkkäinen, Elana Alatalo 7I Simo Soininen, Ville Vinha, Kalle Lehtisalo 18

19 OPPILASKUNTA Terveiset alakoulun oppilaskunnasta! Jokainen luokka valitsee 1-2 edustajaa oppilaskunnan hallitukseen. 2.-, 4.- ja 6.- luokilta jatkavat viime vuonna valitut jäsenet. Oppilaskunnan kautta voi vaikuttaa koulun tärkeisiin asioihin, esim. uuden opetussuunnitelman muokkaamiseen. Sen edustajia osallistuu myös mm. Lasten parlamenttiin. Hallitus järjestää koululle kivaa toimintaa. Viime vuoden juttuja olivat mm. välkkätoiminta, pipavala, väriviikko, karkkionnenpyörä, Talent, ystävänpäivä ja pääsiäismyyjäisiin osallistuminen. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu vähintään kerran kuussa. Oppilaskuntaa ohjaavat Paula Sahinvaara ja Mari Mönkkönen. Oppilaskunnan edustajille voit kertoa ideoitasi kouluviihtyvyyden parantamiseksi. Tervetuloa vaikuttamaan! Terveisiä yläkoulun oppilaskunnalta! Koulun oppilaskuntaan kuuluu jokainen koulun oppilas, joten kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Oppilaskunnan ytimenä toimii hallitus, joka valitaan vaaleilla. Oppilaskunta järjestää vuoden mittaan erilaisia tempauksia ja tapahtumapäiviä sekä tuo oppilaan ääntä esille koulussa. Vaikka oppilas ei olisikaan hallituksen jäsen, on hänen mahdollisuus osallistua toimintaan muun muassa auttamalla tapahtumien järjestämisessä. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu joka toinen viikko, ja oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat Aino Tulosmaa ja Antti Klemi. 19

20 TERVEYDENHOITAJIEN TERVEHDYS Olemme Juhannuskylän koulun terveydenhoitajat Riitta Kuvala (yläkoulu) ja Pirkko Mäkelä (alakoulu). Aikomuksenamme on pitää koulun lehdissä palstaa ajankohtaisista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Myös te oppilaat ja vanhemmat voitte vaikuttaa palstan sisältöön kertomalla meille teitä kiinnostavista aiheista. Koulun alkaessa muistuttelemme teitä oppilaita muutamista tärkeistä asioista. Flunssat ja vatsataudit lähtevät helposti liikkeelle lomien jälkeen. Jos tunnet aamulla olosi kovin sairaaksi, niin suosittelemme, että jäät kotiin lepäämään ja jatkat koulutyötä, kun olet tervehtynyt. Monien sairauksien ehkäisyssä käsihygienia on erityisen tärkeää. Muistathan kuitenkin, että käsien pelkkä huljuttelu veden alla ei riitä vaan käsien pesussa tulee käyttää myös saippuaa. Toinen asia, mikä ilmenee usein näin koulujen alettua, ovat pienet kiusalliset eliöt eli täit. Hiusharjat ja -kammat, pipot, huivit, hiuskorut yms. ovat henkilökohtaisia eikä niitä kannata lainata kavereilta eikä kavereille, sillä tätä kautta täiden leviäminen tapahtuu helposti. Mikäli täitä ilmaantuu, niin apteekista voi ostaa täi-shampoota ja muita hoito-ohjeita voi käydä kysymässä tarvittaessa meiltä. Täitartunnasta olisi hyvä ilmoittaa luokanopettajalle tai -valvojalle tai meille terveydenhoitajille. Viimeisenä aiheena palstalla tällä kertaa puhumme hajusteiden käytöstä koulussa. Puhtaudesta huolehtiminen on tärkeää, mutta hajusteiden käyttöön suosittelemme malttia. Koulussa on paljon astmaatikkoja ja hajusteille herkkiä oppilaita, joille runsas hajusteiden käyttö voi aiheuttaa ikäviä ylimääräisiä oireita. Mukavaa lukuvuoden alkua kaikille! Riitta ja Pirkko 20

21 9F:n pojat laskevat ahkerasti trigonometrian laskuja. VANHEMPAINYHDISTYKSEN KUULUMISIA Jussinkoulu ry on koko Juhannuskylän koulun vanhempainyhdistys, jonka toimintaan kaikki oppilaiden vanhemmat ja huoltajat ovat tervetulleita. Takana on ensimmäinen vuosi koko yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksenä. Tämän lyhyen kokemuksen perusteella voidaan jo todeta, että yksi vanhempainyhdistys edesauttaa yhtenäisen ja saumattoman koulupolun toteutumista. Vanhempainyhdistys kustantaa kokonaan tai osittain stipendejä, välinehankintoja, talviliikuntatapahtumia, teatterivierailuja, jne. Koulutusta ja kouluja koskeviin päätöksiin vaikuttaminen on myös keskeinen osa vanhempainyhdistyksen toimintaa. Jäsenmaksu on toiminnallemme erittäin tärkeää. Oppilaat saavat jäsenmaksun moninkertaisesti takaisin tukemamme toiminnan kautta. Viime vuosina jäsenmaksuja on kuitenkin tullut niukasti koulumme kokoon nähden. Toivommekin, että mahdollisimman moni perhe voisi maksaa jäsenmaksun, jotta pystymme jatkossakin monipuolisesti tukemaan koulutyötä ja oppilaita. Jäsenmaksu 10 maksetaan tilille FI Merkitse viitteeksi 1025 ja saajaksi Jussinkoulu ry. Vanhempainyhdistyksen toiminnassa voi olla mukana monin tavoin. Yhdistyksen hallitus valitaan vuosittain. Hallituksen lisäksi tarvitaan myös muita talkoolaisia. Mitä enemmän meitä on, sitä enemmän voimme tehdä. Tule siis rohkeasti mukaan vanhempainyhdistyksen kokouksiin ja tapahtumiin. Yhdistykselle voi lähettää ideoita, ehdotuksia ja kysymyksiä osoitteeseen Jussinkoulu löytyy myös Facebookista. Vanhempainyhdistyksen vuosikokous on maanantaina klo Yläkoulun Sinisessä Salissa, Rautatienkatu 3-5. Tavataan siellä! 21 Jussinkoulu ry

22 ROOMA-KERHO Ysiluokkalainen! Tule mukaan Rooma-kerhoon! Kerho kokoontuu muutamia kertoja lukuvuoden aikana ja huipentuu matkaan Roomaan. Kerhossa tutustumme Rooman ja Vatikaanin nähtävyyksiin sekä opiskelemme muutaman sanan italiaa. Rooman matkan teemme Lisätietoja saa Maarit Ratakselta ja Kaija Heinoselta. Seuraa ilmoittelua! KAIKKI MUKAAN! 22

23 UUSI KOULUNI Saavun koulun pihalle. Näen paljon ihmisiä. Jännittää. Aurinko paistaa. Näen tulevia luokkalaisia. Odotan vain luokanvalvojaani Heliä. On kuuma. Viimein Heli ja muut tulevat. Alkaa nimenhuuto. Pian kaikkien nimet onkin huudettu. On aika siirtyä kouluun sisälle. Astun ovista sisään. Tukarit seuraavat minua ja muita oppilaita kotiluokkaan. Pojat pelleilevät. Työt höpisevät keskenään. - No niin, valitkaa sieltä joku paikka vaan! Heli huutaa. Istun vasempaan reunaan Sofian ja Nilun kanssa. Jäämme odottamaan ohjeita. Heli aloittaa esittelemällä itsensä. Tukareihin olemme tutustuneet whatsappissa paremmin. Luokka ei näytä kuuntelevan. Ei ihme, 22 oppilasta minun lisäksi. Iso määrä. Käymme läpi järjestyssäännöt, luokat, kerrokset ja muuta sellaista. Saamme paljon lappuja. Sitten onkin aika mennä syömään. Nyt yritän saada mahdollisimman hyvän todistuksen, jotta pääsisin lääkäriksi. Ymmärrän jotenkin jo latinaa, osaan suunnistaa koulussa, olen tutustunut todella hauskoihin opettajiin, mutten ole vielä kauheasti tutustunut uusiin kavereihin. Koulu vaikuttaa kivalta. Toivon pärjääväni hyvin koulussa. Linnea Gustafsson 7F 7F luontokoulussa. 23

24 Juhannuskylän koulu Postiosoite: PL 165, Tampere Käyntiosoite: Tammerkosken koulutalo, Rautatienkatu 3-5, Tampere Johanneksen koulutalo, Postikatu 2, Tampere Puhelin: , Faksi: Sähköposti: Internet: Palautetaan luokanvalvojalle tai luokanopettajalle ke 2.9. mennessä. Oppilas: Luokka: Olen saanut tiedotteen luettavakseni. Huoltajan allekirjoitus 24

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2014

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2014 J U H A N N U S K Y L Ä tiedottaa elokuu 2014 1 Näkymä eoppiasemalta Kannessa: 7EF-luokkien tyttöjä teknisen työn tunnilla Valokuvat: Miia Kangasniemi Saara Kudjoi Irene Heikkilä Taina Vähämäki Brita Korpi

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2016 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2016 Päivitetty TAPAHTMAALENTERI SYSY 2016 Päivitetty 1.8.2016 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL ke 10.8. Suunnittelupäivä, aamukahvit klo 8.0, veso klo 9-12 Suunnittelupäivä, aamukahvit klo 8.0, veso

Lisätiedot

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2013

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2013 J U H A N N U S K Y L Ä tiedottaa elokuu 2013 1 Ensimmäinen koulupäivä Tiistaina 13.8. Juhannuskylän koulun uudet seitsemäsluokkalaiset tulivat ensimmäistä kertaa yläkouluun. Oppilaat jaettiin luokkiin,

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015 Päivitetty 21.8.2015 TAPAHTMAALENTERI SYSY 201 Päivitetty 21.8.201 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ALAL E L ma 10.8. ti 11.8. ke 12.8. to 1.8. pe 1.8. la 1.8. su 16.8. ma 17.8. oulu alkaa 7. luokat klo 8.00

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2016

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2016 J U H A N N U S K Y L Ä tiedottaa elokuu 2016 7A-luokan oppilaita luontokoulussa 7D-luokan oppilaita luontokoulussa Kannen kuva: Katariina Heikkilä 9G Valokuvat: Saara Kudjoi Kaija Heinonen Maarit Henttonen-Hakala

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Juhannuskylän koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Juhannuskylän koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Juhannuskylän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2019-20 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1430 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2019

J U H A N N U S K Y L Ä. tiedottaa elokuu 2019 J U H A N N U S K Y L Ä tiedottaa elokuu 2019 REHTORIN PALSTA Samassa veneessä - yhteisöllisyydestä Juhannuskylän koulu on yhtenäiskoulu. Siinä on oppilaita esikoululaisista päättöluokkien oppilaisiin

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 Järvenperän koulu Järvenperän koulu 1 Muutoksia koulutyössä Koulussa ollaan noin 30 tuntia viikossa eli tavallisesti

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2017-18 Luokat ja henkilökunta 3 A Jaana Hekkanen, 3B Leena Helanen, 3F Niina Siltari, 3H Petri Korpi 4B Timo Fordell, 4C:n opettajan nimi vahvistuu maanantaina

Lisätiedot

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta. Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 9

Viikkotiedote vko 9 Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen

Lisätiedot

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 Hyvät vanhemmat Toivotan Lepolan koulun uusille ja vanhoille oppilaille ja henkilökunnalle lämpimästi tervetuloa taas uuteen lukuvuoteen. Lukuvuositiedote on ensimmäistä

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan 21.10.2015 Kaurialan lukio Vanhempainyhdistyksen vuosikokous Vanhempainyhdistyksen kahvitus Opettajien esittely Lukuvuoden kuulumisia Opinto-ohjaajien terveiset

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2018-19 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1360 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi.

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi. Tähän esitteeseen on koottu koulumme tukipalvelut. Haluamme olla mukana edistämässä opiskelutavoitteidesi toteutumista, tukea pulmakohdissa ja auttaa sinua tekemään opinnoistasi mahdollisimman sujuvaa.

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty TPHTMENTERI YY 2017 Päivitetty 0..2017 2 Pvm YÄ Pvm ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ke 9.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 25.10.2017 25.10.2017 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi www.peda.net/veraja/keuruu/pihlajavesi pihlajavesi@keuruu.fi Pihlajaveden ala-aste Valkeajärventie 77 42910 Pihlajavesi (014) 757 037 puh. 040 0153510 kännykkä

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 7

Viikkotiedote vko 7 Viikkotiedote 16.2.2018 vko 7 Torstaina 22.2. oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 opettajien kouluttautumisen vuoksi. Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla.

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 21.10.2015 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot