NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1"

Transkriptio

1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto KÄSITELLYT ASIAT Sivu 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 44 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat 6 45 Pyyntö kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa 46 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 47 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Nurmijärven kunnan kokouspalkkiosäännön tarkistaminen Nurmijärven kunnan poistosuunnitelman tarkistaminen Nurmijärven kunnan varainhankinnan periaatteet Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuminen 53 Laaja hyvinvointikertomus osa I: väestön hyvinvoinnin kehitys valtuustokaudella Valtuustoaloite kunnan avustus- ja käyttömaksupolitiikan vaikutusten selvittämiseksi lasten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen harrastustoiminnassa 55 Valtuustoaloite harrastustakuu - jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus 56 Valtuustoaloite uutta työtä sakkojen sijaan Valtuustoaloite Nurmijärven Sähkön irtautumiseksi Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta 58 Ilmoitusasiat Valtuustoaloitteet

2 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto Aika klo 17:00-19:02 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Osallistujat Läsnä Kalmi Petri, KESK puheenjohtaja Suominen Kaisa, KOK I varapuheenjohtaja Aatela Elli, SDP II varapuheenjohtaja Aittakallio Minna, KOK jäsen Arteli Tero, PerusS jäsen Haapalainen Johannes, KD jäsen Haaranen Tarja, VIHR jäsen Handolin Kirsti, KESK jäsen saapui klo 17:32 Helminen Olli, SDP jäsen Hägg Arto, KOK jäsen Jalava Markku, KOK jäsen Jokinen Minna, KESK jäsen Kakko Kimmo, PerusS jäsen Kopsala Maritta, VIHR jäsen Kopteff George, KOK jäsen poistui klo 17:15 Korhonen Virpi, KESK jäsen Laine Kalevi, KESK jäsen Lappalainen Mira, PerusS jäsen Latva Jerry, SDP jäsen Lepolahti Harri, SDP jäsen Lihr Jyrki, KOK jäsen Lompolo Kirsi, KOK jäsen Maijala Jouni, PerusS jäsen Manner Vesa, KOK jäsen saapui klo 17:29 Markkanen Aulikki, SDP jäsen Mäkelä Outi, KOK jäsen Nurmi Ismo, KOK jäsen Ojamäki Timo, KESK jäsen Paulanto Kaisu, VIHR sit. jäsen Peltonen Juha, SDP jäsen Pispala Leni, VIHR jäsen Riihimäki Päivi, KESK jäsen Rousu Sirkka, SDP jäsen Räty Virpi, KOK jäsen poistui klo 17:15 Sandberg Jenni, SDP jäsen Schildt Markku, KOK jäsen Sinisalo-Katajisto Petra, SDP jäsen Sivula Tapio, KESK jäsen Tapiolinna Maiju, PerusS jäsen Toikkanen Hannu, VAS jäsen Toivonen Kallepekka, KESK jäsen Vainio Jari, KOK jäsen Valli Mika, RKP jäsen

3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Vaulamo Petri, KOK jäsen Vesterinen Miikka, VIHR jäsen Viitala Elina, PerusS jäsen saapui klo 17:32 Viljakainen Juhani, KESK jäsen Virtanen Sami, VIHR jäsen Berg Tiina, KOK varajäsen Laitinen Esa, PerusS varajäsen Lindfors Markku, KOK varajäsen Muuri Reijo, KOK varajäsen Pellinen Seppo, KESK varajäsen Rantala Sirpa, KESK varajäsen Poissa Miettinen Pasi, KOK jäsen Ruoti Hannele, KESK jäsen Vanhanen Matti, KESK jäsen Muut Behm Kimmo kunnanjohtaja Anttila Jukka hallintojohtaja Haikonen Mika tekninen avustaja Muut saapuvilla olleet Gehör Hilkka Hirvonen Tiina Kivilevo Pekka Kononen Aarno Ojala Leena Ruutu Ilkka Salminen Ilpo Sandelin Marja-Leena viestintäpäällikkö sivistystoimen johtaja talousjohtaja kehitysjohtaja henkilöstöpäällikkö tekninen johtaja johtava ylilääkäri kunnanhallituksen edustaja Läsnä olevat varajäsenet Valtuutettu Matti Vanhanen oli työesteen vuoksi estynyt saapumasta kokoukseen ja hänen tilallaan toimi ryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Sirpa Rantala. Valtuutettu Hannele Ruoti oli työesteen vuoksi estynyt saapumasta kokoukseen ja hänen tilallaan toimi ryhmän viides varavaltuutettu Seppo Pellinen toisen varavaltuutetun Mikko Mannisen, kolmannen varavaltuutetun Marko Sivulan ja neljännen varavaltuutetun Tarja Salosen oltua työesteen vuoksi estyneitä. Valtuutettu Pasi Miettinen oli estynyt saapumasta kokoukseen ja hänen tilallaan toimi ryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Tiina Berg. Valtuutettu Virpi Räty poistui kokouksesta klo ja hänen tilallaan toimi ryhmän toinen varavaltuutettu Markku Lindfors. Valtuutettu George Kopteff poistui kokouksesta klo ja hänen tilallaan toimi ryhmän neljäs varavaltuutettu Reijo Muuri kolmannen varavaltuutetun Reko Lamminluodon oltua estynyt. Valtuutettu Elina Viitala saapui kokoukseen klo ja oli myös pykälän 57 ajan esteellinen ja hänen tilallaan toimi ryhmän toinen varavaltuutettu Esa Laitinen

4 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ ensimmäisen Janne Ojasen oltua työesteen vuoksi estynyt. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Päivi Riihimäki ja Elli Aatela. Käsitellyt asiat Allekirjoitukset Petri Kalmi puheenjohtaja Jukka Anttila pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Kunnanvirasto Päivi Riihimäki Elli Aatela Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Kunnanvirasto, kirjaamo 9-13 Todistaa Jukka Anttila hallintojohtaja

5 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KV 43 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen kuntalain 54 ja 58 :ien sekä valtuuston työjärjestyksen 8 :n mukaisesti. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Nimenhuudossa läsnä oli 43 valtuutettua ja 6 varavaltuutettua eli yhteen sä paikalla oli 49 valtuutettua. Poissa nimenhuudosta olivat Handolin ja Manner ja heillä ei ollut vara val tuu tet tua paikalla.

6 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto Valitaan pöytäkirjan tarkastajat KV 44 Valtuusto valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Valtuusto valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Päivi Riihimäen ja Elli Aa telan.

7 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Pyyntö kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa 130/ /2016 SOSTER 31 ELY -keskus lähetti Nurmijärven kunnalle pyynnön myöntää lisää kuntapaikkoja vuodelle ELY-keskus esittää, että ne kunnat, jotka eivät viime vuonna tehneet päätöksiä tai ne kunnat, joiden määrät jäivät esitettyä pienemmiksi tekevät päätöksen vastaanotosta tämän vuoden osalta viimeistään mennessä. Työ- ja elinkeinoministeriö on on asettanut vuodelle 2017 kuntapaikkatavoitteen, joka on 4000 koko maahan ja 700 paikkaa Uudellemaalle.Todellisuudessa kuntapaikkojen tarve saattaa olla vieläkin suurempi. Monissa kunnissa on työtä kehitetty, kotoutumisohjelmia valmisteltu ja henkilöstöä palkattu, joten työn jatkuvuus on tärkeää, vaikka oleskeluluvan saavien määrät olisivat tälle vuodelle pienempiä. Uudellamaalla on kuntia, jotka tekivät päätöksen vuodelle 2016 ja joiden kuntapaikat eivät täyttyneet toivotulla tavalla. ELY -keskus odottaa, että jo päätetyt paikat otetaan käyttöön viimeistään vuo-den 2017 aikana. ELY-keskus toivoo yhteydenottoja ja tietoa siitä, millaisella aikataululla ja miten kunta haluaa paikat kohdentaa. Ehdotetut paikkamäärät 2017 perustuvat edellisen vuoden laskentataulukkoon. ELY-keskus ehdotti , että Nurmijärvi ottaisi 100 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa tai kiintiöpakolaista kuntapaikalle vuonna Nurmijärvi päätyi ottamaan 73, koska Nurmijärvi oli jo vuonna 2015 asuttanut 27 kiintiöpakolaista. Nurmijärven kunta myönsi 73 kuntapaikkaa vuodelle Paikkoja ei saatu kuitenkaan täytettyä kokonaan kyseisenä vuonna ja vuodelle 2017 jäi 13 kuntapaikkaa täytettäväksi.sopivien kuntapaikkalaisten etsintä osoittautui eri vastaanottokeskuksista haasteelliseksi ja neljä paikkaa jäi täyttämättä sopivien asukkaiden puuttuessa. Nurmijärven kunta ja ELY-keskus sekä Nurmijärven kunta ja Kalliolan kannatusyhdistys ry solmivat määräaikaisen sopimuksen alaikäisten oleskeluluvan saaneiden lasten ja nuorten perheryhmäkotitoiminnasta 18 nuorelle kertaottona (nämä sisältyvät 73 kuntapaikkaan). Valtuusto hyväksyi , että kunta perustaa ilman huoltajaa tulleiden oleskeluluvan saaneiden alaikäisten perheryhmäkotitoimintaan 14 väliaikaista paikkaa ja tarkistaa ELY-keskuksen ja Kalliolan Kannatusyhdistys ry:n kanssa tehdyt sopimukset vastaamaan perheryhmäkodin laajentumista sekä toiminnan vakinaistamista. Sopimukset uusittiin

8 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Koska Nurmijärvi käytti 60 paikkaa vuonna 2016, vuodelle 2017 ehdotetaan otettavaksi 40 kuntapaikkaa. ELY-keskus ei ole huomioinut ehdotuksessaan, että Nurmijärvelle otettiin 14 lasta tai nuorta Vantalan perheryhmäkotiin ja Vantalan perheryhmäkodin toiminta vakinaistettiin. Vuoden 2018 loppuun mennessä kaikki 18 nuorta täyttävät 18 -vuotta ja tällöin uusille nuorille on taas tilaa. Nurmijärven kunnan maahanmuuttopalveluiden työntekijät ovat tehneet menestyksellistä kotoutumistyötä yhdessä sivistyspalveluiden ja terveyspalveluiden kanssa. Prosesseja on luotu Karibuni-hankkeen myötävaikutuksella ja yhteistyöverkostot ovat toimivat. Nurmijärvi on myös alustavasti lupautunut ottamaan kiintiöpakolaista vuonna Myöhemmin, ensimmäisen vastaan ottoerän jälkeen, arvioidaan kotoutumisprosessin onnistumista sekä päätetään kanta tuleviin kiintiöihin hyvissä ajoin ennen vuotta Esitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Nurmijärven kunta myöntää 26 kuntapaikkaa ja samalla valtuuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarvittavat muutokset vuoden 2017 KS osavuosikatsauksen I ja II yhteydessä. Tähän päätökseen liittyen sosiaali- ja terveystoimiala voi tarvittaessa rekrytoida yhden pakolaisohjaajan kuntakorvausten puitteissa. Työsopimukset jatkuvat oleskeluluvan saaneiden vakiintumattomasta määrästä sekä sote-uudistuksen valmistelusta johtuen maksimissaan asti. Neljä kuntapaikkaa vuoden 2016 sopimuksesta täytetään. Lisätietoja: Erja Pentti, sosiaali- ja terveysjohtaja puh Nina Tommola, sosiaalipalvelupäällikkö puh Esitys hyväksyttiin. KH 128 Esitys: Kunnanhallitus esittää sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen mu kai ses ti valtuustolle, että Nurmijärven kunta myöntää 26 kun tapaik kaa ja samalla valtuuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tar vit ta vat muutokset vuoden 2017 KS osavuosikatsauksen I ja II yhtey des sä. Tähän päätökseen liittyen sosiaali- ja terveystoimiala voi tar vit taes sa rekrytoida yhden pakolaisohjaajan kuntakorvausten puitteis sa. Työsopimukset jatkuvat oleskeluluvan saaneiden va kiin tumat to mas ta määrästä sekä sote-uudistuksen valmistelusta johtuen

9 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto mak si mis saan asti. Neljä kuntapaikkaa vuoden 2016 sopimuksesta täytetään. Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Tapiolinna esitti, ettei Nurmijärven kunta myön nä 26 kuntapaikkaa, koska Nurmijärvi on jo alustavasti lu pautu nut ottamaan kiintiöpakolaista vuonna 2019, eikä ko tou tumis pro ses sin onnistumista ole toistaiseksi arvioitu. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi Tapiolinnan esityksen rau en neen kannattamattomana. Esitys hyväksyttiin. Tapiolinna jätti päätökseen seuraavan eriävän mielipiteen: Nur mijär vel lä ei ole arvioitu kotoutumisprosessin onnistumista. On myös ar vioi ta va, miten kotoutumistyön menestyksellisyyttä on mitattu ja mi ten se on todennettu? Ovatko turvapaikanhakijat työllistyneet Nurmi jär vel lä vai onko kotouduttu vain sosiaaliturvapalveluiden käyt täjäk si? Tästä syystä ei ole syytä lisätä pakolaisten määrää kunnassa, en nen kuin asianmukaiset selvitykset ovat tehty. Lisäksi Nur mi jär vellä on asuntojonossa 477 ruokakuntaa, joille ei ole tarjota asuntoa. Jo kai nen kuntaan saapuva pakolainen kuormittaa kunnan asun to jonoa lisäten asunnon tarpeessa olevien määrää. Päätökseen kuuluu liite nro 4. KV 45 Asian käsittely: Keskustelun aikana Tapiolinna esitti perussuomalaisten ryhmän nimis sä, että Nurmijärven kunta ei hyväksy 26 uutta kuntapaikkaa, kos ka kotoutumisprosessin onnistumista ei ole toistaiseksi arvioitu. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi tehdyn muutosesityksen ja hän määräsi seuraavan äänestyksen: jaa = kunnanhallituksen esitys (26 uutta kuntapaikkaa) ei = perussuomalaisten ryhmän esitys (ei uusia kuntapaikkoja) Äänestyksen tulos: jaa 35 valtuutettua ei 14 valtuutettua kaksi poissa (liite 2). Valtuusto hyväksyi äänestyksen tuloksena kunnanhallituksen esi tyksen.

10 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sosiaali- ja terveyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Päätökseen kuuluu liite nro1. Merkittiin, että Räty poistui klo kokouksesta keskustelun ai kana ja hänen tilalleen tuli Lindfors. Samoin Kopteff poistui samaan ai kaan ja hänen tilalleen tuli Muuri.

11 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 85 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tulos las kel ma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä ta lous ar vion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytär yh tei söi neen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää ti lin pää tök seen sä konsernitilinpäätös (Kuntalaki 114 ). Ti lin pää töslas kel mat liitetietoineen on laadittu kirjanpitolautakunnan kun ta jaoston yleisohjeiden mukaisesti. Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun nan hal li tuk sen on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tar kas tet ta vak si sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se val tuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen al lekir joit ta vat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan ke hit tymis tä koskevista tärkeistä seikoista. Sen erityisenä tehtävänä on selvit tää valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja ta loudel lis ten tavoitteiden toteutumista kunnassa ja kuntakonsernissa. Siinä on annettava myös tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin ta lou teen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kun nan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai ra hoi tuslas kel mas sa. Siihen on sisällytettävä selonteko kunnan sisäisen valvon nan järjestämisestä ja arvio konsernin todennäköisestä tulevasta ke hi tyk ses tä. Lisäksi siinä on tehtävä esitys tilikauden tuloksen kä sitte lys tä. Liikelaitoksen tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan so veltu vin osin samoja yleisohjeita kuin kunnan tilinpäätöksessä. Tar kastus lau ta kun ta antaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuustolle ja te kee esityksen siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja tilivelvollisille myön tää vastuuvapaus. Tarkastuslautakunta antaa ar vioin ti ker tomuk sen sa valtuustolle erikseen. Yleinen taloudellinen kehitys Vuonna 2016 BKT:n kasvun ennustetaan nopeutuneen 1,6 pro senttiin kotimaisen kysynnän vauhdittamana. Vuonna 2017 kasvuksi ennus te taan 0,9 %. Ennustejakson loppua kohden ko ti talouk sien reaalitulojen kasvu heikentyy ja yksityisen kulutuksen kasvu hi das tuu. Myös investointien osalta nopein kasvun vaihe ajoittui vuoteen Vientimarkkinoiden kasvun nopeutumisen ja kil pai lu kyvyn kohenemisen myötä viennin kasvuedellytykset vahvistuvat ennus te jak son loppua kohden. Tavaroiden ja palveluiden vienti kasvaa, mutta viennin näkymät ovat kaikkiaan edelleen vaisut. Myös vuon na 2018 talouskasvu jää vain noin prosenttiin. BKT:n määrä on edel leen vuonna 2018 noin prosentin pienempi kuin edellisessä suhdan ne hui pus sa vuoden 2007 lopulla. BKT:n kasvun myötä työllisyys kohenee, mutta työttömyys säilyy

12 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto edel leen korkealla tasolla. Kilpailukykysopimuksen työllisyyttä vahvis ta vat vaikutukset näkyvät viiveellä. Ennusteen mukaan Suomen ta lous ei siis pääse lähivuosina sellaiseen kasvuun, joka riittävästi pa ran tai si työmarkkinoiden tilannetta. Työttömyysasteen odotetaan las ke van 8,1 prosenttiin vuonna Vuonna 2016 sopimuskorotukset noudattivat hyvin kattavasti kesällä 2015 jatkettua työllisyys- ja kasvusopimusta. VM:n kan san talousosas ton ennusteessa ansiotasoindeksi nousi 1,2 % vuonna 2016 ja se nousee 0,8 % vuonna 2017 ja 1,2 % vuonna Ku luva na vuonna inflaatio nopeutuu 1,3 prosenttiin palveluiden ja energian hintojen noustessa, mutta on edelleen tavanomaista hi taampaa. Myös vuonna 2018 inflaatio pysyy 1,3 prosentissa. Vuonna 2016 palkansaajien ostovoiman kasvu oli nopeinta kuuteen vuo teen. Ostovoimaa tukivat alhainen inflaatio ja veroasteen ale nemi nen. Vuonna 2017 ostovoimaa tukevat kilpailukykysopimukseen liit ty vät veronkevennykset ja sitä heikentävät inflaation no peu tu minen, työntekijän sosiaaliturvamaksujen nousu sekä julkisen sektorin lo ma ra ho jen leikkaus. Lopputuloksena palkansaajien ostovoima pysyy lähes edellisvuoden tasolla. Vuonna 2018 ostovoimaa heikentää suh tees sa vuoteen 2017 veroasteen kiristyminen, joka on seurausta va kuu te tun sotumaksujen noususta. Nimelliset yksikkötyökustannukset nousivat vuonna 2016 Suomessa hie man vähemmän kuin euroalueella keskimäärin. Euroopan ko mission ennusteen mukaan vuosina Suomen yk sik kö työkus tan nuk set alenevat 1 prosentilla samalla kuin euroalueella kes kimää rin ne nousevat 2,5 prosentilla, mikä osaltaan tukee kan san talou den kilpailukykyä ja viennin elpymistä. Joulukuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli työttömiä työn haki joi ta , mikä on vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuussa avoinna työ paikkaa, mikä on enemmän kuin vuosi sitten. Koko maan työt tömyys as te oli joulukuun 2016 lopussa 13,6 prosenttia ja Uudenmaan ELY-kes kuk sen alueella 11,3 prosenttia. Vuoden 2016 tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu toimintakate heikkeni 0,4 miljardia euroa eli 1,4 pro sent tia edellisestä vuodesta. Kuntien verorahoitus, joka koostuu ve ro tu lois ta ja valtionosuuksista, kasvoi 3,0 prosenttia edel lis vuodes ta ja oli yhteensä 30,7 miljardia euroa. Verotulojen osuus ve ro rahoi tuk sen kasvusta oli 0,3 miljardia euroa ja valtionosuuksien osuus 0,6 miljardia euroa. Manner-Suomen kunnat saivat verotuloja asukas ta kohden euroa ja valtionosuuksia euroa. Manner-Suo men kuntien yhteenlaskettu vuosikate vahvistui vuoden 2016 tilinpäätösarvioiden mukaan 26,8 prosenttia edellisestä vuo-

13 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto des ta ja oli yhteensä 2,4 miljardia euroa. Vuonna 2016 kaikkiaan 18 kun taa arvioi vuosikatteen jäävän negatiiviseksi, kun sitä edellisenä vuon na vuosikate oli toteutumatietojen mukaan negatiivinen 13 kunnal la. Vuonna 2016 vuosikate oli Manner-Suomessa asukasta kohden 440 euroa. Manner-Suomen kuntien lainakanta oli vuoden 2016 lo pus sa 16,0 miljardia euroa. Lainakanta kasvoi edellisvuoteen verrat tu na 0,5 miljardia euroa eli 3,4 prosenttia. Kasvu oli edellisvuotta hi taam paa, jolloin se oli 0,8 miljardia euroa eli 5,6 prosenttia. Asukas ta kohden Manner-Suomen kuntien lainat olivat euroa, kun edel li se nä vuonna vastaava lainamäärä oli euroa. Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Nurmijärven väkiluku oli henkilöä vuoden 2016 lopussa. Väestö kasvoi vuoden 2016 ai ka na huomattavasti vähemmän kuin vuotta aiemmin, 127 hen ki löllä (328/2015). Väestöennusteen mukaisesta kasvusta on jääty vuosi na Nurmijärven työttömyysaste oli vuoden 2016 lopussa 7,5 prosenttia. Työt tö myys väheni Nurmijärvellä yhdellä prosentilla, kun se koko seu tu kun nas sa väheni 0,6 prosentilla. Työttömiä oli Nurmijärvellä jou lu kuun lopussa henkilöä (1 779/2015). Pidempään kuin vuo den työttömänä olleita nurmijärveläisiä oli 545 henkilöä vuoden 2016 lopussa. Pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt edel lisvuo den vastaavasta ajankohdasta. Nurmijärvellä nuorten alle 25-vuo tiai den työttömien määrä joulukuun lopussa oli 184, mikä on 11,7 prosenttia kaikista työttömien määrästä. Nuorten työttömien mää rä on laskenut vuoden aikana. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 659 (698/2015). Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Nurmijärven kuntastrategian ja kärkihankkeiden poh jalta on asetettu 2016 vuoden talousarvioon 29 sitovaa tavoitetta. Strate gian toteuttamisen kärkihankkeita ovat: - Työttömyyden kasvun hallinta kunnan käytettävissä olevin toi menpi tein - Asukkaiden ja yhdistysten osallisuuden edistäminen - Kunnan vetovoiman ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Sitovista tavoitteista toteutui kokonaan kaksitoista (12), osittain toteu tui neljätoista (14) ja kolme (3) ei toteutunut lainkaan. Ylimmän päätöksenteon tavoite sairauspoissaolojen määrän las kemi nen 15 kalenteripäivään henkilöä kohden ei toteutunut. Sai ra uspois sa olot nousivat 15,5 päivästä 16,2 päivään henkilöä kohden. So si aa li- ja terveystoimen toimialalla ei toteutunut perhe- ja so si aa lipal ve lui den tavoite laskea lastensuojeluilmoitusten määrä 700 kappa lee seen (v.2015/766 kpl, v. 2016/833 kpl). Samoin toteutumatta

14 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto jäi monialaisille verkostopalavereille ja nuorisoikäisten kodin ul kopuo lel le sijoitettujen lasten määrälle asetettu tavoite. Muut asetetut ta voit teet toteutuivat joko kokonaan tai osittain. Kunnan kokonaistalouden toteutuminen Vuoden 2016 muutetun talousarvion tuloslaskelma oli 2,2 milj. euroa ali jää mäi nen. Johdon lokakuun kk-raportissa tilikauden alijäämäksi ar vioi tiin vielä 0,3 milj. euroa. Vuoden 2016 tilinpäätöksen tu los laskel ma päätyi 4,89 milj. euron ylijäämään. Suurimmat ylijäämäiseen tulokseen vaikuttavat tekijät olivat: käyttötalouden nettomenot alittuivat 5,5 milj. eurolla, verotulot ylittyivät 0,93 milj. eurolla, valtionosuustulot ylittyivät 0,55 milj. eurolla ja poistot alittuivat 0,1 milj. eurolla. Toimintatuottoja kertyi 1,95 milj. euroa muutettua talousarviota enem män; mm. maan-käyttökorvauksia kertyi 0,46 milj. euroa, maahan muu tos ta aiheutuvia korvauksia valtiolta 0,4 milj. euroa sekä tukia ja avus tuk sia, mm. perusopetuksen erilliskorvauksia 0,96 milj. eu roa ta lous ar vio ta enemmän. Maankäyttökorvauksia tuloutettiin yhteen sä 2,36 milj. euroa. Kaikki toimialat alittivat nettomenonsa. Sosiaali- ja terveystoimialan net to me no jen alitus oli 3,05 milj. euroa, josta HUS-so pi mus sai raa loiden osuus oli 2,15 milj. euroa. Erikoissairaanhoidon menot alittuivat kai ken kaikkiaan 2,3 milj. euroa ja koko terveyspalveluiden tu los alueen 2,7 milj. euroa. Sivistystoimiala alitti nettomenonsa 1,02 milj. eurol la, josta koulutuspalveluiden osuus oli 0,39 milj. euroa ja var haiskas va tus pal ve lui den osuus 0,46 milj. euroa. Ympäristötoimiala alitti net to me non sa 0,67 milj. euroa. Keskushallinnon toimialan net to menot alit tui vat 0,09 milj. euroa. Nurmijärven Veden ylijäämä eu roa oli euroa talousarviota parempi. Nurmijärven Työ tervey den alijäämä oli euroa eli euroa talousarviota heikom pi. Aleksia-liikelaitoksen ylijäämä oli euroa. Käyt tö ta louden net to me not (toimintakate) yhteensä alittivat muutetun ta lous arvion 5,5 milj. eurolla ja nettomenojen kasvu oli vain 1,1 prosenttia vuo des ta Verorahoitus yhteensä ylitti muutetun talousarvion 1,49 milj. eurolla. Korkomenot ylittyivät 0,2 milj. euroa, mutta ra hoitus tuo tot ja kulut yhteensä alittivat hieman muutetun talousarvion. Investointeihin varattiin alkuperäisessä talousarviossa me no mää rära ho ja 42,3 milj. euroa sekä tulomäärärahoja maanmyynnistä 1,9 milj. euroa ja rahoitusosuuksista 0,9 milj. euroa. Tilikauden aikana mää rä ra ho ja vähennettiin 6,7 milj. euroa, nettomäärärahojen ollen ti-

15 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto li kau den päättyessä 33,3 milj. euroa. Lopullisessa tilinpäätöksessä in ves toin nit toteutuivat 3,8 milj. euroa budjetoitua parempana. Perus kun nan nettoinvestoinnit olivat 25,2 milj. euroa. Ta lon ra ken nukses sa suurimpia hankkeita ovat Nurmijärven monitoimitalo, Ra jamäen terveysasema, Nukarin (Tammentuvan) päiväkoti ja Kar hunkor ven kou lu. Kunnallistekniikassa merkittävimpiä kohteita olivat Uuden nii tyn tien alue, Krannilan alue, Lintumetsän laajennusalue, Klauk ka lan ur hei lu alu een tekonurmikentän uusiminen ja Rajamäen skeit ti paik ka. Li säk si Kirkonkylän ja Rajamäen välisen kevyen lii kenteen väylän ra ken ta mi nen oli käynnissä. Vuoden 2016 alkuperäisessä talousarviossa varauduttiin ta lous arvion käyttötalousosan ja investointiosan perusteella 32 milj. euron net to lai nan ot toon. Käyttötalouden ja verorahoituksen toteuduttua vuon na 2016 huomattavasti talousarviota paremmin sekä in ves tointi osan toteutuessa talousarviota pienempänä talousarvion mu kaiseen lainanottoon ei ollut tarvetta. Kunnan lainakanta kasvoi vuoden 2016 aikana 20,8 milj. eurolla, alittaen talousarviossa varatun lai nanoton lähes 11 milj. eurolla. Kunnan lainakannaksi muodostui 132,4 milj. euroa. Kunnan kokonaistulot olivat 377,3 milj. euroa ja kokonaismenot 370,1 milj.euroa vuonna Tase Taseen loppusumma oli 330 milj. euroa ja kasvu edellisestä vuo desta 7 milj. euroa. Omavaraisuusaste oli 44,6 %, jossa on heikennystä vuo teen ,4 %. Alle 50 %:n jäävä omavaraisuusaste merkitsee mer kit tä vää velkarasitetta. Taseeseen kertyneet ylijäämät ovat vuoden 2016 tilinpäätöksen ylijäämän jälkeen 59,3 milj. euroa. Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kuntakonsernin vuosikate oli 31,9 milj. euroa ja tilikauden ylijäämä 5 milj. euroa. Konsernitaseen omavaraisuusaste oli 38,2 % ja in vestoin tien tulorahoitus oli 60,7 %. Konsernitaseeseen kertyneet yli jäämät ovat vuoden 2016 tilinpäätöksen jälkeen 85,8 milj. euroa. Liitteenä on vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle. Esitys: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle tilikauden 2016 ylijäämää ,77 euroa osoittavan tuloksen käsittelystä seuraavaa: - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan euroa ja - kirjataan kuntaemon tilikauden ylijäämä ,47 euroa, Nur-

16 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Lisätietoja: talousjohtaja Pekka Kivilevo, puh mi jär ven vesi-liikelaitoksen ylijäämä ,28 euroa, Nur mi järven työterveys- liikelaitoksen alijäämä 2 603,08 euroa ja Aleksia-lii ke lai tok sen ylijäämä ,10 euroa tilikauden ali-/ylijäämän ti leil le, - allekirjoittaa vuoden 2016 tilinpäätöksen ja jättää sen ti lin tar kas tajan tarkastettavaksi ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kun nan hal li tuk sen puolesta liitteenä olevan vah vis tus il moi tus kirjeen tilintarkastajalle, - saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edel leen valtuuston käsiteltäväksi ja - oikeuttaa viranhaltijat tekemään mahdollisesti tarvittavat vähäiset kor jauk set toimintakertomukseen. Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 1. KH 111 Tilintarkastuksessa on käynyt ilmi, että maankäyttösopimusten korvauk sia, jotka olisi kuulunut kirjata vuodelle 2016 on tuloutettu vuodel le Korjauksen vaikutuksesta kunnan maksutuotot ja sa malla tilikauden ylijäämä lisääntyvät eurolla. Lisäksi monitoimitalon vähennysoikeudettoman arvonlisäveron osuus on huomioitu. Tämän vaikutuksesta investoinnit ovat li sään tyneet ,23 euroa. Tilinpäätöskirjan laskelmiin, tunnuslukuihin ja tekstiin on tehty korjaus ten aiheuttamat muutokset. Kirja jaetaan sähköisenä. Esitys: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle tilikauden 2016 ylijäämää ,77 euroa osoittavan tuloksen käsittelystä seuraavaa: - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan euroa ja - kirjataan kuntaemon tilikauden ylijäämä ,47 euroa, Nurmi jär ven vesi-liikelaitoksen ylijäämä ,28 euroa, Nur mi järven työterveys- liikelaitoksen alijäämä 2 603,08 euroa ja Aleksia-lii ke lai tok sen ylijäämä ,10 euroa tilikauden ali-/ylijäämän ti leil le, - allekirjoittaa vuoden 2016 tilinpäätöksen ja jättää sen ti lin tar kas tajan tarkastettavaksi, - saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edel leen valtuuston käsiteltäväksi ja

17 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto oikeuttaa viranhaltijat tekemään mahdollisesti tarvittavat vähäiset kor jauk set toimintakertomukseen. Lisätietoja: talousjohtaja Pekka Kivilevo, puh , laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatta, puh Esitys hyväksyttiin. Tarkla 63/ Esitys pj: Tilintarkastaja esitteli tilintarkastuskertomuksen ja loppuraportin vuodel ta Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilintarkastajan loppuraportin ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta Toimittaa ti lin tar kas tusker to muk sen valtuustolle tiedoksi ja toteaa, että ti lin tar kas tus ker tomus ei sisällä sellaista muistutusta, josta olisi hankittava asian omaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Tarkastuslautakunta merkitsee tilintarkastuksen loppuraportin vuodel ta 2016 tiedoksi ja antaa sen kunnanhallitukselle tiedoksi ja toimen pi tei tä varten. Tarkastuslautakunta ehdottaa valtuustolle, että - vuoden 2016 tilinpäätös hyväksytään - kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtä vä aluei den johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tili kau del ta Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkastetaan välittömästi ko koukses sa. Päätös oli esityksen mukainen. KV 46 Asian käsittely: Esityslistan liitteenä on - Nurmijärven kunnan tilinpäätös henkilöstökertomus vuodelta BDO Audiator Oy/tilintarkastaja Tuulikki Tuonosen al lekir joit ta ma tilintarkastuskertomus vuodelta Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Hannu Toikkanen esitteli ti lintar kas tus ker to muk sen. Sen mukaan tarkastuslautakunta esittää kun nan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja teh tävä aluei den johtaville viranhaltijoille myönnettäväksi vastuuvapaus tili kau del ta Puheenjohtaja totesi pöydille jaetun sote-maksujen korotusten eu ro-

18 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto vai ku tuk sis ta Salmisen selvityksen. Valtuusto päätti kunnanhallituksen ja tarkastuslautakunnan esitysten poh jal ta 1. hyväksyä vuoden 2016 tilinpäätös ja siihen liittyen ,77 eu ron ylijäämän osoittavan tuloksen käsittelystä seuraavaa: - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan euroa - kirjataan kuntaemon tilikauden ylijäämä ,47 euroa, Nurmi jär ven vesi-liikelaitoksen ylijäämä ,28 euroa, Nurmijärven työ ter veys- liikelaitoksen alijäämä 2 603,08 euroa ja Alek sia-lii ke laitok sen ylijäämä ,10 euroa tilikauden ali-/ylijäämän tileille ja - oikeuttaa viranhaltijat tekemään mahdollisesti tarvittavat vähäiset kor jauk set toimintakertomukseen. 2. merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnan antama ti lin tar kas tus kerto mus vuodelta 2016 ja 3. myöntää vastuuvapaus tilikaudelta kunnan hallin toa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden joh ta vil le viranhaltijoille. Päätökseen kuuluu liite nro 3. Merkittiin, että Manner saapui keskustelun aikana klo Viitala saa pui keskustelun aikana klo ja Laitinen poistui. Handolin saa pui samaan aikaan paikalle.

19 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Valtuusto Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 Tarkla 64/ Esitys pj: Tarkastuslautakunta laati vuoden 2016 arviointikertomuksen val miiksi ja allekirjoitti sen. Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertomuksen ja - luovuttaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja kä si tel täväk si, - ehdottaa valtuustolle, että valtuusto velvoittaisi kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja ra por toimaan val tuus tol le kuluvan vuoden aikana kertomuksen ai heut tamis ta toi men pi teis tä. Tarkastetaan pöytäkirja tämän pykälän osalta heti. Päätös oli esityksen mukainen. KV Esitys: Valtuusto 1. merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja 2. velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään ar viointi ker to muk sen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana ker to muk sen aiheuttamista toimenpiteistä. Asian käsittely: Tarkastuslautakunnan pj. Toikkanen esitteli arviointikertomuksesta olen nai sia huomioita. Keskustelun aikana Tapiolinnan ilmaisi ryhmänsä eriävän mie li piteen asiassa 45 (uudet kuntapaikat) tehtyyn päätökseen kirjallisena. Pu heen joh ta ja totesi kuntalain 106 :n lähtevän siitä, että eriävä mie li pi de pitää ilmoittaa heti, kun päätös on tehty. Puheenjohtaja tie dus te li valtuuston hyväksymistä tässä vaiheessa sille, että ai emmin käsiteltyyn asiaan voidaan jättää eriävä mielipide, mutta koska si tä vastustettiin, niin puheenjohtaja päätti, että eriävää mielipidettä ei enää oteta huomioon asiaan 45 liittyen. Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 4.

20 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Nurmijärven kunnan kokouspalkkiosäännön tarkistaminen KH 148 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoi ta mi ses ta ja korvausta ansionmenetyksestä ja muista kus tan nuksis ta kokouspalkkiosäännön mukaisesti. Kokouspalkkiosääntöä on päi vi tet ty viimeksi vuonna 2014 (valt , 40), jolloin kokous palk kio sään töön lisättiin uusi kohta (11 ) viranhaltijoiden ja työn te ki jöi den kokouspalkkioiden soveltamisohjeeksi. Kokouspalkkiosääntöä on tarkasteltu tänä keväänä uuden hal lin tosään nön valmistelun yhteydessä. Hallintosääntö tulee voimaan (valt , 34). Kokouspalkkiosääntöön ehdotetaan korotuksia puheenjohtajien vuosi palk kioi hin. Ansionmenetyksen korvausta esitetään korotettavaksi ny kyi ses ti 14,21 eurosta 30,00 euroon tunnilta ja ansionmenetyksen eu ro mää rien tarkistamista jatkossa kunnallisen yleisen virka- ja työeh to so pi mus ten korotusten mukaisesti. Lisäksi ko kous palk kio säännön palkkioita esitetään tarkistettavaksi jatkossa kunta-alan an sio taso in dek si huomioiden kerran valtuustokaudessa. Luonnos uudeksi kokouspalkkiosäännöksi on liitteenä. Esitys: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liit tee nä olevan kokouspalkkiosäännön voimaan lukien. Lisätietoja: hallintojohtaja Jukka Anttila, puh Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 5. KV 48 Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 5.

21 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Nurmijärven kunnan poistosuunnitelman tarkistaminen KH 153 Nurmijärven kunnan nykyinen voimassa oleva poistosuunnitelma on hy väk syt ty valtuustossa Kirjanpitolautakunnan kun tajaos to antaa ohjeet kirjanpitolain säännösten soveltamisesta kun nissa. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on päivittänyt pysyvien vastaa vien poistoista antamaansa yleisohjetta vuoden 2016 lopulla. Päivi tet ty poistoja koskeva yleisohje korvaa vuonna 2011 annetun yleisoh jeen. Päivitetyssä yleisohjeessa on huomioitu kuntalaissa ja kir japi to lais sa tehdyt muutokset. Päivitys koskee lähinnä suositeltuja pois to ai ko ja. Muut sisällölliset muutokset ovat vähäisiä. Vuoden 2016 lopulla tarkistettua pysyvien vastaavien poistoja koskevaa yleis oh jet ta tulee noudattaa kunnissa tilivuodesta 2017 alkaen. Kirjanpidossa usean tilikauden aikana palvelutuotannossa käy tet tävien tai tuloa tuottavien hyödykkeiden hankintameno kohdistetaan hyödykkeen käyt tö vuo sille poistojen avulla. Hyödykkeen kirjanpidollisesta käyttöajasta ja pois to jen kirjaamisesta säädetään pysyvien vastaavien hyö dyk keiden poistosuunnitelmassa. Kunnissa on noudatettava Kir jan pi to lauta kun nan kuntajaoston yleisohjetta suunnitelman mukaisista poistois ta ja poistoajoista. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto suosittelee pois to ai ko jen alarajojen käyttämistä, ellei pidemmän poistoajan käyttä mi sel le ole erityistä hyödykekohtaista perustetta. Poistoaika va litaan normaalisti lyhemmäksi kuin on se aika, jona hyödykettä käy tetään palvelutuotannossa. Poistoaikoja tulee muuttaa Aineettomiin hyödykeisiin kirjattujen pitkä vai kut teis ten menojen osalta. Uusitussa yleisohjeessa on osakeja vuokrahuoneistojen perusparannusmenojen kustannukset sekä toi sen yhteisön tiehankkeisiin, ratahankkeisiin tai väylähankkeisiin osal lis tu mi sen kustannukset nostettu erilleen muista pit kä vai kut teisis ta menoista. Osake- ja vuokrahuoneistojen pe rus pa ran nus kustan nus ten poistoaika alarajalla on päivitetyssä ohjeessa viisi vuotta. Toi sen yhteisön tiehankkeisiin osallistuttaessa poistoaika alarajan koh dal la on viisitoistavuotta ja ratahankkeissa kolmekymmentä vuotta sekä väylähankkeissa tulee soveltaa vastaavanlaisen hyödykkeen han kin ta me noa koskevia poistoaikoja. Nurmijärven kunnan käyttöomaisuusinvestointien osalta yleisohjeen muu tos koskee osake- ja vuokrahuoneistojen pe rus pa ran nus kus tannus ten poistoaikoja ja mahdollisia toisen yhteisön tie-, rata- ja väy lähank kei siin osallistumisen kustannuksia. Ehdotus pysyvien vas taavien suunnitelman mukaisten poistojen uudeksi ohjeeksi on liitteenä. Esitys: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteen mu kaisen Nurmijärven kunnan poistosuunnitelman alkaen. Lisätietoja: talousjohtaja Pekka Kivilevo, puh

22 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 8. KV 49 Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 6.

23 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Nurmijärven kunnan varainhankinnan periaatteet KH 154 Talouspalveluissa on valmisteltu kunnan varainhankinnassa eli lähin nä ottolainauksessa noudatettavat periaatteet. Keskeiset varainhankinnassa noudatettavat periaatteet ovat: - lyhytaikaisena rahoitusinstrumenttina käytetään kuntatodistuksia, joi den osuus lainakannasta voi olla enintään 50 prosenttia, - pitkäaikaisena rahoitusinstrumenttina käytetään pääsääntöisesti ko ti- ja ulkomaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten kahdenvälisiä vel ka kir ja lai no ja, - lainarahoituksen vaihtoehtona voi joissain tapauksissa olla leasing-ra hoi tus, - kunnan lainat otetaan euromääräisinä, - suojatun osuuden (kiinteäkorkoiset lainat, suojausinstrumentilla suo jat tu osa) määrä lainasalkusta voi vaihdella prosentin vä lil lä, - pääsääntöisesti korkoriskiltä suojaudutaan nostamalla osa lai noista kiinteään korkoon sidottuna, - olemassa olevaa vaihtuvakorkoista lainakantaa voidaan myös suo ja ta korkojohdannaissopimuksilla, lähinnä ko ron vaih to so pimuk sil la, jolloin suojauksen kesto voi olla korkeintaan 15 vuotta. Talousjohtaja vastaa lainasalkun raportoinnista valtuustolle puo livuo sit tain sekä kunnanhallitukselle neljännesvuosittain sekä aina silloin, mikäli tapahtuu merkittäviä muutoksia lainojen, ja niitä suo jaavien johdannaisten yhteenlasketun nettoposition ja mark ki na kor kojen potentiaalisten muutosten vaikutuksesta rahoitusmenoihin ja tulos las kel maan. Esitys: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Nur mi jär ven kunnan varainhankinnan periaatteet liitteen mukaisena. Lisätietoja: talousjohtaja Pekka Kivilevo, puh Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 9. KV 50 Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 7.

24 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on laadittava tilikaudelta erillistilinpäätös ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saatettava se kunnanhallituksen tai yhtymähallituksen käsiteltäväksi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot liikelaitoksen toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Liikelaitoksen erillistilinpäätös yhdistellään kunnan tai kuntayhtymän tilinpäätöksessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat johtokunnan jäsenet ja johtaja. Kuntalain 87 k :ssä säädetyn mukaisesti kunnallisen liikelaitoksen on toimintakertomuksessaan esitettävä selvitys liikelaitokselle asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä muut keskeiset tiedot Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Johtokunnan on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Liikelaitoksen tilinpäätöksen lopullisesta hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä päättää kuntalain 13 :n mukaan kunnan valtuusto kunnan tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä. KUUMA-liikelaitoksen tilipäätöksen laadinnassa on noudatettu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston v yleisohjetta kunnallisen liikelaitoksen kirjanpidollisesta käsittelystä, v yleisohjetta kunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja laadinnat perustuvat kuntalain 87 i :n säännöksiin. Tilinpäätökseen sisältyvien taloudellista tilannetta koskevien tietojen lisäksi tilinpäätös sisältää toimintakertomuksen. Kirjanpitolautakunnan ohjeen mukaan toimintakertomuksessa on katsaus toiminnan ja talouden kehittymisestä, olennaisista tapahtumista, hallinnosta, henkilöstöstä, ympäristötekijöistä sekä arvio riskienhallinnasta ja selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä. KUUMA-seudun perustamissopimuksen mukaan edellisen tilikauden ali jää mä/yli jää mä voidaan ottaa huomioon seuraavan tilikauden kuntien rahoitusosuuksissa edellisen tilikauden rahoitusosuuksien suhteessa.

25 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Yhteistyöjohtaja Antti Kuusela selostaa asian. Esitys: KUUMA-komissio merkitsee selostuksen tiedoksi. Lisäksi komissio päättää käsitellä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 2016 kokouksessaan torstaina KUUMA-komissio päätti esityksen mukaisesti. KUUMA-komissio / 3 Yhteistyöjohtaja Antti Kuusela esittelee KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valossa voidaan todeta liikelaitoksen talouden ja toiminnan vastanneen niille asetettuja tavoitteita. KUUMA-seudun tilinpäätös KUUMA-seudun vuoden 2016 tilikauden tulos oli 2 826,66 alijäämäinen. Tuloslaskelma Tilikauden tuloksen muodostuminen käy ilmi tuloslaskelmasta. Liikevaihtoon luetaan liikelaitoksen varsinaisen toiminnan myyntituotot vähennettynä alennukset, oikaisuerät ja verot. KUU MA-seudun liikevaihto oli ,07. KUUMA-seudun liikevaihto sisältää kunnilta saadut toimintaa vastaavat tulot, jotka olivat yhteensä ,07. Toimintakulut olivat ,63 euroa ja rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 65,10. Suuri osa palvelujen ostoista sisältää liikelaitoksen henkilötyön; yhteistyöjohtajan ja kuntayhteistyön assistentin sekä osa-aikaisten ilmastoasiantuntijan ja rekrytointikoordinaattorin os to pal ve lu kus tannuk set. Henkilöstökulut koostuivat liikennesuunnittelijan ja so tesel vitys hen ki lön palkkakuluista. Tase Taseen tulee kuvata tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa. Muut saamiset kunnalta käsittää yhdystilin liikelaitoksen ja Keravan kaupungin talouden erottamiseksi. Rahoitus Talousarviossa on osoitettava, miten määrärahojen rahoitustarve katetaan.

26 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Toiminnan rahoitusta kuvataan rahoituslaskelmassa. Rahoitusomaisuuden riittävyys lyhytaikaisten velvoitteiden hoitamiseen oli tyydyttävä (1,10) ja rahoitusomaisuuden riittävyys velvoitteiden hoitamiseenvaihto-omaisuuden kanssa oli hyvä (1,10). Liite 3a Tasekirja Liite 3b Toimintakertomus 2016 (draft) Liite 3c Talousarviovuoden keskeiset tavoitteet (Kermit-raportti) Keravan kaupunki Esitys: Komissio päättää: - merkitä tiedoksi, että tilikauden tulos oli 2 826,66 euroa alijäämäinen - esittää KUUMA-johtokunnalle hyväksyttäväksi ja al lekir joi tet ta vak si KUUMA-seutu liikelaitoksen ti lin pää töksen vuodelta 2016 liitteen 3a mukaisesti - esittää, että tilikauden alijäämä 2 826,66 kirjataan ti likau den yli/alijäämä tilille - esittää vuoden 2016 toimintakertomuksen KUU- MA-joh to kun nan hyväksyttäväksi (liite 3b) KUUMA-komissio päätti esittää KUUMA-johtokunnan hyväksyttäväksi tilinpäätöksen 2016 ja toimintakertomuksen 2016 esityksen mukaisesti. KUUMA-JOHTOKUNTA Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on laadittava tilikaudelta erillistilinpäätös ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saatettava se kunnanhallituksen tai yhtymähallituksen käsiteltäväksi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot liikelaitoksen toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Liikelaitoksen erillistilinpäätös yhdistellään kunnan tai kuntayhtymän tilinpäätöksessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat johtokunnan jäsenet ja johtaja. Kuntalain 87 k :ssä säädetyn mukaisesti kunnallisen liikelaitoksen on toimintakertomuksessaan esitettävä selvitys liikelaitokselle asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä muut keskeiset tiedot Tällaisia asioita ovat ainakin ar-

27 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto vio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Johtokunnan on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Liikelaitoksen tilinpäätöksen lopullisesta hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä päättää kuntalain 13 :n mukaan kunnan valtuusto kunnan tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä. KUUMA-liikelaitoksen tilipäätöksen laadinnassa on noudatettu kirjan pi to lau ta kun nan kuntajaoston v yleisohjetta kunnallisen liikelaitoksen kirjanpidollisesta käsittelystä, v yleisohjetta kunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja laadinnat perustuvat kuntalain 87 i :n säännöksiin. Tilinpäätökseen sisältyvien taloudellista tilannetta koskevien tietojen lisäksi tilinpäätös sisältää toimintakertomuksen. Kirjanpitolautakunnan ohjeen mukaan toimintakertomuksessa on katsau s toiminnan ja talouden kehittymisestä, olennaisista tapahtumista, hal lin nos ta, henkilöstöstä, ympäristötekijöistä sekä arvio riskienhallinnasta ja selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä. KUUMA-seudun perustamissopimuksen mukaan edellisen tilikauden alijäämä/ylijäämä voidaan ottaa huomioon seuraavan tilikauden kuntien rahoitusosuuksissa edellisen tilikauden rahoitusosuuksien suhteessa. Yhteistyöjohtaja Antti Kuusela esittelee KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valossa voidaan todeta liikelaitoksen talouden ja toiminnan vastanneen niille asetettuja tavoitteita. KUUMA-seudun tilinpäätös KUUMA-seudun vuoden 2016 tilikauden tulos oli 2 826,66 ali jäämäi nen. Tuloslaskelma Tilikauden tuloksen muodostuminen käy ilmi tuloslaskelmasta. Liikevaihtoon luetaan liikelaitoksen varsinaisen toiminnan myyntituotot vähennettynä alennukset, oikaisuerät ja verot. KUU MA-seudun liikevaihto oli ,07. KUUMA-seudun liikevaihto sisältää kunnilta saadut toimintaa vastaavat tulot, jotka olivat yhteensä ,07. Toimintakulut olivat ,63 ja rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 65,10.

28 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kunnanhallitus Valtuusto Suuri osa palvelujen ostoista sisältää liikelaitoksen henkilötyön; yhteistyöjohtajan ja kuntayhteistyön assistentin sekä osa-aikaisten ilmastoasiantuntijan ja rekrytointikoordinaattorin os to pal ve lu kus tannuk set. Henkilöstökulut koostuivat liikennesuunnittelijan ja so tesel vitys hen ki lön palkkakuluista. Tase Taseen tulee kuvata tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa. Muut saamiset kunnalta käsittää yhdystilin liikelaitoksen ja Keravan kaupungin talouden erottamiseksi. Rahoitus Talousarviossa on osoitettava, miten määrärahojen rahoitustarve katetaan. Toiminnan rahoitusta kuvataan rahoituslaskelmassa. Rahoitusomaisuuden riittävyys lyhytaikaisten velvoitteiden hoitamiseen oli tyy dyt tä vä (1,10) ja rahoitusomaisuuden riittävyys velvoitteiden hoitamiseen vaihto-omaisuuden kanssa oli hyvä (1,10). Liite 11a Tasekirja Liite 11b Toimintakertomus 2016 (draft) Liite 11c Talousarviovuoden keskeiset tavoitteet (Kermit) Keravan kaupunki Esitys: KUUMA-johtokunta päättää: - merkitä tiedoksi, että tilikauden tulos oli 2 826,66 euroa alijäämäinen - hyväksyä ja allekirjoittaa KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätöksen vuodelta 2016 liitteen 11a mukaisesti - että tilikauden alijäämä 2 826,66 kirjataan tilikauden yli/alijäämä tilille - hyväksyä vuoden 2016 KUUMA-seutu liikelaitoksen toi min ta ker to muk sen (liite 11b) - hyväksyä vuoden 2016 Kermit-raportin Keravan ti linpää tös tä varten (liite 11c) KUUMA-johtokunta päätti asian esityksen mukaisesti. Li säksi johtokunta päätti, että toimintakertomukseen lisätään lyhyt KUU- MA-yh teis työn historiaa koskeva osuus Esitys: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Kuuma-seutu liikelaitoksen ti linpää tök sen ja toimintakertomuksen vuodelta 2016 sekä antaa ne edel leen tiedoksi valtuustolle.

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 85 27.03.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 85 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tulos las kel ma, rahoituslaskelma

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen; tilinpäätöksen tarkentaminen

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen; tilinpäätöksen tarkentaminen Kunnanhallitus 85 27.03.2017 Kunnanhallitus 111 18.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen; tilinpäätöksen tarkentaminen KH 85 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 85 27.03.2017 Kunnanhallitus 111 18.04.2017 Valtuusto 46 31.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 85 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 75 26.03.2018 Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 75 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tulos las kel ma, rahoituslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00 SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/2018 22 Tarkastuslautakunta 03.05.2018 Aika 03.05.2018 klo 10:00-14:20 Paikka SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 101 30.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 101 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tulos las kel ma, rahoituslaskelma

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon Aika 21.03.2018 klo 17:00-18:36 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 3. krs. Osallistujat Nimi

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36 Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 83 24.03.2014 Tarkastuslautakunta, vaalikausi 29 23.04.2014 2013-2016 Kunnanvaltuusto 52 16.06.2014 Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 13/02/2014

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 45 29.05.2017 vuoden 2016 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 65/1.40/2017 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2016 klo 15:00-18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Aika 14.06.2016 klo 16:00-18:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen Jukka jäsen Satola Sirpa jäsen Suvanto

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.03.2019 klo 15:30-18:06 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone SISÄLLYSLUETTELO Sivu 153 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 154 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/2018 20 Tarkastuslautakunta Aika 24.05.2018 klo 13:00-14:35 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot