rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla"

Transkriptio

1 rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla 2006 Vapriikki, Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö

2 Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla 2006 Päivitetty r a p e 2003/2004 hanke 1.painos Toimitus ja taitto: Kati Lahtinen Kannen kuva Lattian tasausta Osmonmäen talossa Tampereella 1952 Kuvaaja Pekka Kosonen Tampereen museot, kuva arkisto Julkaisija VAPRIIKKI, Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö Painopaikka Tampereen kaupungin painatuskeskus Tampere

3 Taitajalistan käyttäjälle Kädessäsi on Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla julkaisun ensimmäinen painos. Kyseessä on lista Pirkanmaalla ja sen lähiympäristössä toimivista rakennusperinteen ammattilaisista sekä itse tekijöistä että perinteisten materiaalien toimittajista. Listan ylläpitäjänä ja julkaisijana on Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö. Julkaisun tarkoituksena on välittää yhteystietoja vanhoja rakennuksia kunnostaville niin, että työ ja tekijät kohtaavat entistä paremmin. Tärkeä tavoite on edesauttaa sekä vanhojen rakennusten että myös vanhojen työtapojen säilymistä. Eräänä keinona tähän toivotaan kisällioppipoika perinteen elvyttämistä. Listalle onkin otettu mukaan myös vanhemman polven taitajia, joiden kokemus olisi syytä saada välitettyä nuoremmalle sukupolvelle. Julkaisun ensimmäinen painos on 200 kpl, jota jaetaan ilmaiseksi kaikille kiinnostuneille vanhojen rakennusten korjaajille ja korjauttajille. Julkaisu liittyy Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikössä jo vuonna 1999 alkaneeseen perinnerakennusmestaritoimintaan, joka on tarjonnut ilmaisia neuvontakäyntejä pirkanmaalaisille vanhojen rakennusten omistajille. Tarkoituksena on ollut kannustaa omaehtoiseen rakennusten kunnossapitoon. Toiminta on ollut projektiluontoista, mutta saavutti jo lyhyessä ajassa vankan suosion. Vuonna 2002 perinnerakennusmestaritoiminnasta tehtiin asiakastyytyväisyyskysely, jossa yhtenä tärkeänä asiana nousi esiin pula taitajista ja materiaalintoimittajista. Samalla perinnerakennusmestarille alkoi kertyä epävirallinen lista matkojensa aikana kohtaamistaan ammattilaisista. Tästä lähti idea taitajarekisterin julkaisemisesta laajempaan käyttöön. Taitajarekisterin aktiivisen kokoamisen ja julkaisuksi asti saattamisen mahdollisti lopulta vuonna 2003 toteutunut Rakennusperintö kuntoon lounaisella Pirkanmaalla (rape) hanke, jonka rahoittajat Joutsenten reitti ry, TE keskus ja Pirkanmaan maakuntamuseo olivat halukkaita tukemaan myös rekisterin toimittamista. Itse tietojen keräämisessä ja rekisterin suunnittelussa ovat olleet mukana allekirjoittaneen lisäksi perinnerakennusmestari Tapani Koiranen sekä Harri Metsälä, Hanna Savisaari, Ritva Ruponen ja Tiina Tavast Ikaalisten käsi ja taideteollisesta oppilaitoksesta. Alan ammattilaisten kartoittaminen on pitkällinen prosessi. Nyt käsillä oleva julkaisu ei missään tapauksessa ole kattava luettelo alalla toimivista. Tietonsa listalle ovat tässä vaiheessa lähettäneet noin 50 rakennusperinteen taitajaa ja materiaalintoimittajaa. Julkaisun alussa taitajat on jaoteltu toimialojensa mukaan, jonka jälkeen heidät on esitelty tarkemmin aakkosjärjestyksessä. Yhteystietojen lisäksi mukaan on kerätty kunkin taitajan tarjoamat palvelut ja tuotteet, referenssikohteita sekä jokaisen itsensä laatima toimialakuvaus. Lisäksi taitajilta on tiedusteltu harjoittelupaikkamahdollisuutta, minkä toivotaan palvelevan alaa opiskelevien mahdollisuutta löytää tarkoituksenmukainen harjoittelupaikka. Näin tiedot ja taidot välittyisivät entistä paremmin sukupolvelta toiselle muutenkin kuin kirjojen välityksellä. Listalle mukaan ottamisen kriteerinä on ollut rakennusperinnettä vaaliva, oikeaoppinen korjaustapa. Toistaiseksi tämän kontrollointi jää kuitenkin listalle ilmoitettujen referenssikohteiden sekä taitajan omantunnon varaan. Pirkanmaan maakuntamuseo ei lähde suosittelemaan ketään listalla olevaa erityisesti, vaan toimii ainoastaan tiedonvälittäjän roolissa. Vastuuasiat tekijän valitsemisessa sekä työn tekemisessä jäävät työn teettäjän ja tekijän välisiksi asioiksi. Listalle liittymisen kynnystä ei pidä kenenkään kuitenkaan 3

4 pitää liian korkeana, jos periaatteet tuntuvat omalta kohdalta muuten osuvan kohdalleen. Aito kiinnostus vanhoja rakennuksia kohtaan yleensä johtaa myös haluun korjata ne oikein sekä haluun perehtyä perinteisiin materiaaleihin ja menetelmiin. Toimialakuvaukseen voi jokainen määritellä oman osaamisen tasonsa, jota voidaan tarkentaa myöhemmin. Kuten sanottu, taitajatietojen kerääminen on vasta nyt saatettu alulle. Listaa pyritään päivittämään ajoittain ja toivottavasti seuraava painos on jo paljon kattavampi otos alan toimijoista. Listalla on esimerkiksi näkyvissä useita toimialoja, joille ei ole vielä saatu ilmoittautuneita. Toivottavasti myös näiden otsakkeiden alle löytyy pian osaajia. Julkaisun lopussa on ilmoittautumislomake, jolla voi ilmoittautua listalle mukaan. Lomakkeella voi myös ilmiantaa hyvän taiturin, minkä perusteella häneen voidaan ottaa yhteyttä. Kenenkään tietoja emme julkaise ilman asianomaisen henkilökohtaista suostumusta. Mahdollisuuksien mukaan pyrimme jatkossa esittelemään myös uuden sukupolven ammattinimikkeitä sekä oppilaitoksia. Jo nyt perinteisten muurari, kirvesmies ym. nimikkeiden rinnalla esiintyy vieraampia termejä kuten restaurointikisälli, rakennusrestauroija, rakennuskonservaattori, entisöijä jne. Näiden ammattinimikkeiden lyhyt kuvaus on varmasti paikallaan mitä erilaisempia koulutusohjelmia ja kursseja vilisevällä kentällä. Toivottavasti julkaisusta on käytännön apua kaikille rakennusperinnön parissa toimiville. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia taitajarekisterin kehittämiseksi entistä palvelevampaan muotoon. Tampereella Kati Lahtinen, projektisihteeri Rakennusperintö kuntoon lounaisella Pirkanmaalla (rape) 2003 hanke Vapriikki, Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö Taitajarekisteri on päivitetty nettiversiota varten Mukaan on saatu neljä uutta taitajaa: Tauno Murtonen, Seppo Tevalin, Eero Roiha ja Aki Sulonen. Ilmoittautumisia otetaan edelleen vastaan. Julkaisu löytyy pdf muodossa osoitteesta >kulttuuriympäristöyksikkö. Tampere / K.L. / RAPE 2004 Päivitetty Uutena mukaan Tampereen Rakennustori Oy. (KL) Päivitetty Mukana paljon uusia taitajia! 4

5 SISÄLLYS TAITAJALISTAN KÄYTTÄJÄLLE REKISTERISELOSTE TAITAJAT ALOITTAIN... 8 HIRSITYÖT... 8 HUOPAKATON TEKO... 8 IKKUNOIDEN JA OVIEN KUNNOSTUS... 8 KAAKELIUUNINMUURAUS... 9 KIPSITYÖT... 9 KIRVESMIEHEN TYÖT... 9 KIVIRESTAUROINTI/KONSERVOINTI...10 KIVITYÖT...10 KORISTEMAALAUS...10 KORISTEVEISTO, PUUKUVANVEISTO...10 KULTAUS...10 MAALAUSTYÖT...10 MUURAUS...11 PELTISEPÄN TYÖT /PELTIKATON TEKO...11 PINKOPAHVITUS...11 PUUSEPÄN TYÖT...12 PÄREKATON TEKO...13 RAKENNUSTEN SIIRTO...13 RAPPAUS...13 SAHAUS...13 SAVIRAKENNUSTEN KORJAUS...13 SLAMMAUS...14 SEPÄN TYÖT JA MUUT METALLITYÖT...14 SUUNNITTELU JA KONSULTOINTITYÖT...14 TAPETOINTI...15 VANHOJEN TULISIJONEN KORJAUS MUUT...15 Pintakerrosten analysointi, vauriokartoitus...15 Pintakäsittelyjen konservointi...15 Köysityöt...15 Kivimateriaalin käsinkaiverrus MATERIAALINTOIMITTAJAT ERISTEMATERIAALIT...16 HIRSIÄ...16 KAAKELIUUNIN KAAKELIT...16 KATTOTIILET (SAVI)...16 KATTOTIILET (SEMENTTI)...16 LAASTIT...16 LAUTATAVARA...16 LIIMAT, LAKAT JA KITIT...17 LYÖNTIMETALLIT JA LEHTIKULTA...17 MAALIT...17 MUU VANHA PUUTAVARA (LATTIALAUDAT JNE.)...17 OVET, IKKUNAT, LISTAT ( +HELAT JNE. )...17 PÄREITÄ...17 RAKENNUSKIVIÄ...17 RAKENNUSTAVARAN KIERRÄTYS...17 SAUMATTU PELTI...18 TAKONAULAT JA TAKEET...18 TAPETIT, PINKOPAHVIT JA...18 MUUT RAKENNUSPAPERIT...18 TERVA...18 TUOHI

6 VANHOJA TIILIÄ...18 MUUT...18 Puu ja metallikierreportaat, portit, kaiteet, kattokruunut, sorvatut kaidetolpat...18 Perinteiset lattiat TAITAJIEN JA MATERIAALINTOIMITTAJIEN KUVAUKSET LISTALLE ILMOITTAUTUMINEN ILMOITTAUTUMISLOMAKE...51 HENKILÖHAKEMISTO

7 1. Rekisteriseloste Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla on luettelo alalla toimivista henkilöistä, mitä varten on tehty henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste: REKISTERISELOSTE: (henkilötietolaki /523 ; 10 ) (0) Rekisterin nimi: Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla Rekisterin perustamispäivä: (1) Ylläpitäjä: Vapriikki, Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö p. (03) , Fax. (03) PL 487 (Veturiaukio 4), Tampere etunimi.sukunimi@tampere.fi (2) Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: Listan tarkoituksena on kerätä rakennusperinteen taitajien ja materiaalintoimittajien yhteystietoja sekä välittää niitä vanhojen rakennusten kunnostajille. Tietojen keruu ja levitysalue on pääsääntöisesti Pirkanmaa. (3) Rekisteriin kerättävät ryhmät ja tiedot Listalle kootaan tietoja (1) rakennusperinteen taitajista, (2) perinteisten rakennusmateriaalien toimittajista sekä (3) alan oppilaitoksista. Listassa ilmoitetaan seuraavat tiedot kunkin henkilön suostumuksen mukaan: nimi ja yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti, www osoite), mahdollisen yrityksen nimi, koulutus ja ammatti, tarjottava palvelu tai tuote, toimiiko alalla päätoimisesti, voiko tarjota alan opiskelijoille harjoittelupaikkoja, referenssikohteet, maantieteellinen toimialue sekä henkilön itsensä laatima lyhyt kuvaus toimialastaan. (4) Tietojen keräysperusteet ja luovutus Tietoja kerätään etupäässä asianomaisen itsensä täyttämän ilmoittautumislomakkeen avulla. Listalle hyväksymisen kriteerinä on vanhojen rakennusmenetelmien tunteminen ja niiden kunnioittaminen, minkä tulee näkyä toimintatavoissa niiden alojen osalta, jotka listalle ilmoitetaan. Toiminnan tulee olla vanhaa rakennusperinnettä säilyttävä. Kerättyjä yhteystietoja välitetään Pirkanmaan maakuntamuseosta maksutta Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla julkaisuna. Ajoittain päivitettävää julkaisua jaetaan pääsääntöisesti pyynnöstä vanhoja rakennuksia kunnostaville yksityisille ja julkisille tahoille sekä muille alalla toimiville. Julkaisu löytyy myös internetistä: (kulttuuriympäristöyksikkö). (5) Rekisterin suojausperiaatteet Listalla ei julkaista henkilö ja yhteystietoja ilman asianomaisen suostumusta. Julkaistavat tiedot ovat asianomaisen itsensä ilmoittamia. Kaikki rekisteriin kerätyt tiedot ovat julkisia. 7

8 2. Taitajat aloittain HIRSITYÖT Ari Knuutila, hirsirakentaja Ville Lahtinen, hirsirakentaja Timo Meronen, hirsirakentaja, kirvesmies Mikko Timonen, hirsirakentaja kirvesmies Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Aki Hiltunen, rakennusrestaurointiartenomi Seppo Kanko, rakennusrestaurointiopisk., konepuuseppä, koriste ja puukuvanveistäjä Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Urpo Rantanen, maalarikisälli, erikoismaalari Viljo Salminen, puutyöliikkeenharjoittaja, eläk. Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Timo Paasikivi, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Sakke Korkeamäki, rakennusrestauroinnin artesaanihirsirakennuksen työmaa. Kuvaaja: Matti Luhtala Esako Alasorvari /Tampereen museot, kuva arkisto HUOPAKATON TEKO Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Timo Paasikivi, rakennusrestauroinnin artesaani Outi Paloranta, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Sakke Korkeamäki, rakennusrestauroinnin artesaani IKKUNOIDEN JA OVIEN KUNNOSTUS Aki Hiltunen, rakennusrestaurointiartenomi Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Lasse Leivo, rakennusrestaurointimaalari, erikoismaalari, huonekaluentisöijä Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Irma Arvonen, verhoilija entisöijä, restaurointikisälli Kirsi Nevala, konservaattori, opiskelija Katri Kananen, rakennusrestaurointiartesaani Seppo Kanko, rakennusrestaurointiopisk., konepuuseppä, koriste ja puukuvanveistäjä Urpo Rantanen, maalarikisälli, erikoismaalari Martti Ruokonen, puuseppä, yrittäjä Ritva Ruponen restaurointiartenomi (valm. 2004) Viljo Salminen, puutyöliikkeenharjoittaja, eläk. Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattori 8

9 opiskelija Pauliina Tiusanen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Anne Uosukainen, rakennusrestaurointiartesaani Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja Niina Uusi Seppä, rakennuskonservaattori Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Sara Löyttyjärvi, rakennusrestauroinnin artesaani Outi Paloranta, rakennusrestauroinnin artesaani Noora Maria Jalonen, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Sakke Korkeamäki, rakennusrestauroinnin artesaani Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Heli Karjula, rakennusrestaurointiartesaani, sisustussuunnittelija Sirkku Ylikoski, rakennusrestauroinnin artesaani KAAKELIUUNINMUURAUS Petri Kuronen, muurari, kirvesmies, restaurointiartenomi Pauli Siltanen, muurari Eero Roiha, yrittäjä Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Anni Pasanen, rakennuskonservaattori KIPSITYÖT Irma Arvonen, verhoilija entisöijä, restaurointikisälli Kirsi Nevala, konservaattori, opiskelija Pauliina Tiusanen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Eero Roiha, yrittäjä Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Sara Löyttyjärvi, rakennusrestauroinnin artesaani KIRVESMIEHEN TYÖT Aki Hiltunen, rakennusrestaurointiartenomi Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Timo Meronen, hirsirakentaja, kirvesmies Yrjö Pakarinen, kirvesmies Mikko Timonen, hirsirakentaja kirvesmies Seppo Kanko, rakennusrestaurointiopiskelija, konepuuseppä, koriste ja puukuvanveistäjä Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Viljo Salminen, puutyöliikkeenharjoittaja, eläk. Anne Uosukainen, rakennusrestaurointiartesaani Kirvesmiehet rakennustyömaalla. Tampere luku. Kuvaaja: K. Sihlman /Tampereen Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä museot, kuva arkisto Eero Roiha, yrittäjä Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani 9

10 Timo Paasikivi, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Sakke Korkeamäki, rakennusrestauroinnin artesaani Esako Alasorvari KIVIRESTAUROINTI/KONSERVOINTI Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija KIVITYÖT Jari Kaseva, kivimies Ari Mäkinen, kivityöntekijä Harri Mäkinen, levyseppähitsaaja, kivialan yrittäjä Ari Nieminen, kiviseppämestari, kivialan yrittäjä ja opettaja Markku Nurmi, kivityöalan yrittäjä Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija Olli Trogen, kivityömies Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Hämeensillan kivetyksen uusiminen kesällä Tampere. Kuvaaja: Raija Grahn /Tampereen museot, kuva arkisto KORISTEMAALAUS Lasse Leivo, rakennusrestaurointimaalari, erikoismaalari, huonekaluentisöijä Tero Silvonen, erikoismaalaukset Irma Arvonen, verhoilija entisöijä, restaurointikisälli Kirsi Nevala, konservaattori, opiskelija Urpo Rantanen, maalarikisälli, erikoismaalari Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija Niina Uusi Seppä, rakennuskonservaattori Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Sara Löyttyjärvi, rakennusrestauroinnin artesaani KORISTEVEISTO, PUUKUVANVEISTO Seppo Kanko, rakennusrestaurointiopiskelija, konepuuseppä, koriste ja puukuvanveistäjä KULTAUS Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori MAALAUSTYÖT Irma Arvonen, verhoilija entisöijä, restaurointikisälli Lasse Leivo, rakennusrestaurointimaalari, erikoismaalari, huonekaluentisöijä Urpo Rantanen, maalarikisälli, erikoismaalari Ritva Ruponen restaurointiartenomi (valm. 2004) Tero Silvonen, erikoismaalaukset Niina Uusi Seppä, rakennuskonservaattori Hannu Antila, seppä Kirsi Nevala, konservaattori, opiskelija 10

11 Aki Hiltunen, rakennusrestaurointiartenomi Katri Kananen, rakennusrestaurointiartesaani Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Sara Löyttyjärvi, rakennusrestauroinnin artesaani Outi Paloranta, rakennusrestauroinnin artesaani Noora Maria Jalonen, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Heli Karjula, rakennusrestaurointiartesaani, sisustussuunnittelija Sirkku Ylikoski, rakennusrestauroinnin artesaani MUURAUS Jarmo Lamppu, muurari, saneerausrakentaja, kirvesmies Pauli Siltanen, muurari Timo Meronen, hirsirakentaja, kirvesmies Ari Nieminen, kiviseppämestari, kivialan yrittäjä ja opettaja Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Eero Roiha, yrittäjä Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Timo Paasikivi, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Esako Alasorvari PELTIKATON KORJAUS JA MAALAUS Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Outi Paloranta, rakennusrestauroinnin artesaani PINKOPAHVITUS Katri Kananen, rakennusrestaurointiartesaani Lasse Leivo, rakennusrestaurointimaalari, erikoismaalari, huonekaluentisöijä Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja Irma Arvonen, verhoilija entisöijä, restaurointikisälli Aki Hiltunen, rakennusrestaurointiartenomi Urpo Rantanen, maalarikisälli, erikoismaalari Ritva Ruponen restaurointiartenomi (valm. 2004) Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija Pauliina Tiusanen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Anne Uosukainen, rakennusrestaurointiartesaani Niina Uusi Seppä, rakennuskonservaattori Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Eero Roiha, yrittäjä 11

12 Sirkku Ylikoski, rakennusrestauroinnin artesaani Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Timo Paasikivi, rakennusrestauroinnin artesaani Noora Maria Jalonen, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Heli Karjula, rakennusrestaurointiartesaani, sisustussuunnittelija PUUSEPÄN TYÖT Seppo Kanko, rakennusrestaurointiopiskelija, konepuuseppä, koriste ja puukuvanveistäjä Martti Ruokonen, puuseppä, yrittäjä Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Hannu Antila, seppä Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Viljo Salminen, puutyöliikkeenharjoittaja, eläk. Niina Uusi Seppä, rakennuskonservaattori Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Sakke Korkeamäki, rakennusrestauroinnin artesaani Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Puuseppä Lauren työssään vuonna Finlaysonin kokoelma /Tampereen museot, kuvaarkisto Pärekaton naputtelua Nokian Tottijärvellä Kuva K. Lahtinen. 12

13 PÄREKATON TEKO Kati Lahtinen, rakennuskonservaattori, fil.yo Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija Tauno Murtonen, rakennusmestari Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Timo Paasikivi, rakennusrestauroinnin artesaani Outi Paloranta, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani RAKENNUSTEN SIIRTO Ville Lahtinen, hirsirakentaja Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Timo Meronen, hirsirakentaja, kirvesmies Mauno Siivonen, entisöinti ja sepän työt, eläk. Mikko Timonen, hirsirakentaja kirvesmies Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Esako Alasorvari RAPPAUS Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Timo Meronen, hirsirakentaja, kirvesmies Ari Nieminen, kiviseppämestari, kivialan yrittäjä ja opettaja Eero Roiha, yrittäjä Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Sara Löyttyjärvi, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani SAHAUS Markku ja Raita Annila, mv., sahuri Patrick Hackman maat. metsät. lis., yrittäjä Kalle ja Väinö Mäkinen Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani 13

14 SAVIRAKENNUSTEN KORJAUS Kati Lahtinen, rakennuskonservaattori, fil.yo Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Massiivisavirakennuksen korjaustyömaa. Nokian Tottijärvi Kuva K. Lahtinen. SLAMMAUS Urpo Rantanen, maalarikisälli, erikoismaalari SEPÄN TYÖT JA MUUT METALLITYÖT Hannu Antila, seppä Mauno Siivonen, entisöinti ja sepän työt, eläk. SUUNNITTELU JA KONSULTOINTITYÖT Helena Aronen, arkkitehti, yrittäjä Kirsi Nevala, konservaattori, opiskelija Olli Pekka Hannu, arkkitehti Kristiina Kokko, arkkitehti Kati Lahtinen, rakennuskonservaattori, fil.yo Hanna Lyytinen, arkkitehti Tauno Murtonen, rakennusmestari Timo Savola, rakennusarkkitehti, yrittäjä Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Eija Teivas, arkkitehti Hannu Antila, seppä Mauno Siivonen, entisöinti ja sepän työt, eläk. Pauliina Tiusanen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Janne Vuorinen, rakennusrestaurointiartenomi, yrittäjä Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Seppä Mäenpää apulaisensa kanssa vuonna Finlaysonin kokoelma /Tampereen museot, kuva arkisto 14

15 Outi Paloranta, rakennusrestauroinnin artesaani Heli Karjula, rakennusrestaurointiartesaani, sisustussuunnittelija Ari Knuutila, hirsirakentaja TAPETOINTI Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Heidi Kangas, rakennuskonservaattori Anna Lea Nissi, rakennuskonservaattori Tuomas Toivonen, rakennusrestauroinnin artesaani Outi Paloranta, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani Heli Karjula, rakennusrestaurointiartesaani, sisustussuunnittelija Anne Uosukainen, rakennusrestaurointiartesaani VANHOJEN TULISIJOJEN KORJAUS Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Anne Uosukainen, rakennusrestaurointiartesaani Anni Pasanen, rakennuskonservaattori Ville Puranen, rakennusrestauroinnin artesaani Timo Paasikivi, rakennusrestauroinnin artesaani Sara Löyttyjärvi, rakennusrestauroinnin artesaani Kalle Klemola, rakennusrestauroinnin artesaani MUUT Pintakerrosten analysointi, vauriokartoitus Lasse Leivo, rakennusrestaurointimaalari, erikoismaalari, huonekaluentisöijä Pintakäsittelyjen konservointi Niina Uusi Seppä, rakennuskonservaattori Köysityöt Mauno Siivonen, entisöinti ja sepän työt, eläk. Kivimateriaalin käsinkaiverrus Virve Suominen, kivialan artesaani, rakennuskonservaattoriopiskelija Huonekalujen entisöinti Tauno Murtonen, rakennusmestari Piipun muurausta 2000 luvulla. Kuva IKATA/H.Savisaari. Perinnepihojen suunnittelu ja rakentaminen Marjo ja Kai Rainti, puutarhuri ja kiviseppä artesaani 15

16 3. Materiaalintoimittajat ERISTEMATERIAALIT Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja HIRSIÄ Patrick Hackman maat. metsät. lis., yrittäjä Ville Lahtinen, hirsirakentaja Kalle ja Väinö Mäkinen Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja Esako Alasorvari KAAKELIUUNIN KAAKELIT Petri Kuronen, muurari, kirvesmies, restaurointiartenomi KATTOTIILET (savi) Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja KATTOTIILET (sementti) Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä LAASTIT Ari Nieminen, kiviseppämestari, kivialan yrittäjä ja opettaja Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Savenvalaja Juho Westerberg valmistaa kaakelia Pispalan verstaassaan Tampereella vuonna Kuvaaja: Staf./Tampereen museot, kuva arkisto LAUTATAVARA Patrick Hackman maat. metsät. lis., yrittäjä Markku ja Raita Annila, mv., sahuri Kalle ja Väinö Mäkinen 16

17 Esako Alasorvari Työmiehiä ja naisia sahalla. Kuvaaja: Matti Luhtala /Tampereen museot, kuva arkisto LIIMAT, LAKAT JA KITIT Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja LYÖNTIMETALLIT JA LEHTIKULTA MAALIT Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja MUU VANHA PUUTAVARA (lattialaudat jne.) Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja OVET, IKKUNAT, LISTAT ( +helat jne. ) Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Martti Ruokonen, puuseppä, yrittäjä Markku Uusitalo, entisöinti ja korjausrakentaja PÄREITÄ Patrick Hackman maat. metsät. lis., yrittäjä Timo Kaartinen Tauno Murtonen, rakennusmestari Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja RAKENNUSKIVIÄ Jari Kaseva, kivimies Ari Mäkinen, kivityöntekijä Harri Mäkinen, levyseppähitsaaja, kivialan yrittäjä Kivityömiehiä. Kuvaaja Matti Luhtala Markku Nurmi, kivityöalan yrittäjä /Tampereen museot, kuva arkisto Ari Nieminen, kiviseppämestari, kivialan yrittäjä ja opettaja RAKENNUSTAVARAN KIERRÄTYS Tauno Murtonen, rakennusmestari Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Tampereen Rakennustori Oy (myös maalit, eristeet jne.) 17

18 SAUMATTU PELTI TAKONAULAT JA TAKEET Hannu Antila, seppä Mauno Siivonen, entisöinti ja sepän työt, eläk. TAPETIT, PINKOPAHVIT JA MUUT RAKENNUSPAPERIT TERVA Hannu Antila, seppä TUOHI VANHOJA TIILIÄ Aki Sulonen, rakennusrestauroinnin opettaja Timo Paasikivi, rakennusrestaurointiartesaani Tervan juoksutusta Pälkäneellä. Niitty Seppälän tilan tervahauta vuonna Kuvaaja: Valokuvaamo Kuva Torni, Tampere /Tampereen museot, kuvaarkisto MUUT Puu ja metallikierreportaat, portit, kaiteet, kattokruunut, sorvatut kaidetolpat Hannu Antila, seppä Perinteiset lattiat Patrick Hackman maat. metsät. lis., yrittäjä Hirsityökalut Eero Alasorvari 18

19 4. Taitajien ja materiaalintoimittajien kuvaukset Seuraavassa lyhyet kuvaukset taitajista ja materiaalintoimittajista. Tiedot ovat henkilöiden itsensä ilmoittamia ja kursiivilla kirjoitetut toimialakuvaukset pääsääntöisesti heidän itsensä sanasta sanaan laatimia. Monella taitajalla on tarjottavanaan useampi palvelu tai tuote, joista tärkeimmiksi ilmoitetut on alleviivattu. Esko Alasorvari Valtti Veisto tmi Gsm PL 18, Ikaalinen valtti veisto.fi Hirsityöt Kirvesmiehentyöt Muuraus savusaunan kiukaat/palomuurit Rakennusten siirto Materiaalit Hirsiä Lautoja ja muuta puutavaraa Hirsityökalut Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: Autonasentaja, Markkinointimerkonomi, osasuoritus kisällintutkinnosta Harjoittelupaikkamahdollisuus: On Referenssikohteita: Nokian seurakunnan Pinsiön hirsikirkon palo laho ja rakennusaikaisten virheiden korjaus, useita hirsikengityksiä Hirsirakentaja, rakennusrestaurointi, vuolisrakennukset, savusaunoista hirsitaloihin Markku ja Raita Annila, maanviljelijä, sahuri Salon Vannesahaus Puh. (03) , Gsm Salontie 130, Valkeakoski Sahaus Materiaalit Lautoja ja muuta puutavaraa; pääartikkeli läpisahattu koivu ja tervaleppä Toiminta: maatalouden sivuelinkeino Toimialue: Häme, Sääksmäki Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei toistaiseksi Salon Vannesahaus sahaa Wood Mizer tukkivannesahalla pääasiallisesti läpisahattua koivua ja tervaleppää puusepille ja huonekaluteollisuudelle. Raaka aine otetaan omasta metsästä ja laadun valinta tapahtuu jo siellä. Lisäksi on sahattu asiakkaiden mittojen mukaan lankkuja, vuorilautaa, laudeaineita ym. Tukkivannesaha mahdollistaa 19

20 standardeista poikkeavien sahatavaradimensioiden valmistuksen millimetritarkkuudella. Hannu Antila, seppä Häijään Paja Gsm Hangaslahdentie 16, Häijää tai Sepän työt Muut metallityöt Maalaustyöt Puusepän työt Suunnittelutyöt Materiaalit Takonaulat ja takeet Terva Puu ja metallikierreportaat, portit, kaiteet, kattokruunut, sorvatut kaidetolpat Toimialue: Pirkanmaa ympäristöineen Harjoittelupaikkamahdollisuus: on Referenssikohteita: terassin kaiteet, baaritiski ja katokset (Tampereen Tullikamari), kaiteet ja muut taokset (Bravo, Finlayson, Tampere), saattueristit, kynttiläjalat, museovitriinit, kastemaljatelineet, siunaushiekkalapiot ym. (Luopioisten ja Tottijärven kirkko), TV 2:n Hovimäki sarjaan taontatuotteet, portit ja kaiteet (kaupungin juhlatalo, Tampere) Suoritan perinteisiä sepäntöitä tilauksesta sisältäen suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen. Annan alan opetusta opistoilla eri hankkeissa sekä kotipajalla. Suoritan työnäytöksiä eri kohteissa. Helena Aronen, arkkitehti (SAFA), yrittäjä Arkkitehtitoimisto Helena Aronen Puh. (03) Mäntykatu 4, Tampere Suunnittelutyöt Seppä pajassaan. /Tampereen museot, kuva arkisto Toimialue: Pirkanmaa, Helsinki, Turku Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei tällä hetkellä, kannattaa kuitenkin kysyä Työkokemus: suunnittelukokemusta vuodesta 1980, oma toimisto vuodesta 1994 Referenssikohteita: maatilan päärakennuksen peruskorjaus (Sipi, Kuusisto, Kaarina, 1986), savupirtin mittauspiirrokset ja rakennuslupa siirtoa varten (Puskeman Kustaan mökki, Kuokkalan museoraitti, Lempäälä, 1998), huoneistokorjaukset vanhoissa asuinkerrostaloissa (esim. As Oy Tammerkonto, Tampere, 2002), omakotitalojen 20

21 peruskorjaukset (esim. talo Nenonen, Lempäälä, Terijoelta siirretyn huvilan peruskorjaus, 2002) Arkkitehtitoimistomme suunnittelee paljon asuntoja. Haastavimpia kohteita ovat kunnostettavat tai laajennettavat vanhat rakennukset tai niiden pihapiirin suunniteltavat uudisrakennukset. Vanhan rakennuksen korjaaminen vaatii erityisen hyvää ammattitaitoa kaikilta työhön osallistuvilta. Pääsuunnittelijana meillä on paljon kokemusta ja sen myötä muodostunut yhteistyöverkosto muihin suunnittelijoihin, toteuttajiin ja materiaalin toimittajiin. Yhteydenottonne kautta voimme auttaa teitä rakennusperinteen säilyttämisessä. Ja huomautamme tässä että myös luvulla toteutetut rakennukset ovat tärkeä osa rakennusperinnettämme. Irma Arvonen, entisöijä, restaurointikisälli Gsm Kilpijoentie 159, Lakiala Maalaustyöt Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Kipsityöt Koristemaalaus Pinkopahvin laitto Toiminta: Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: verhoilija entisöijä, restaurointikisälli Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Referenssikohteita: maalausten pohjatyöt (Pälkäneen kirkko), kalkkimaalipinnan puhdistus, koristemaalausten konservointityöt (Lammin kirkko), ikkunoiden kunnostustyöt Paanurakenteella Patrick Hackman, yrittäjä, maat. metsät. lis. Pekkalan palvelusaha (Oy Scutum Ab) Puh. (03) , gsm , fax. (03) Pekkalantie 53, Jäminkipohja Sahaus ja höyläys Materiaalit Hirsiä Päreitä Perinteiset lattiat Lautoja ja muuta puutavaraa Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: maat. metsät. lis./h.y. Harjoittelupaikkamahdollisuus: kyllä Referenssikohteita: toimitettu lattia aineet useaan entisöintikohteeseen sekä erikoistavaraa Museoviraston ohjaamaan rakennuskohteeseen (mm. Ruotsin Pyhtään Ruukin entisöintiin) 21

22 Tukkien sahausta vannesahalla erikoisuutena isojen ja pitkien tukkien sahaus. Leveiden ja vahvojen lankkujen höyläys sekä perinteisten lattialankkujen teko. Lauhdekuivaus. Olli Pekka Hannu, arkkitehti Arkkitehtitoimisto Hannu Gsm Äetsäntie 865, Kiikka Arkkitehtisuunnittelu Toimialue: Satakunta, Pirkanmaa Koulutus: arkkitehti (TTKK/arkkitehtuurihistoria) Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei tällä hetkellä Työkokemus: Arkkitehtitoimisto Hannu & Virtanen ( ), Nevonta arkkitehti ( ), Arkkitehtitoimisto Hannu (1994 ), Loimaan seutukunnan aluearkkitehti (2004 ) Arkkitehtitoimisto Hannun erikoisalana on rakennetun ympäristön suunnittelu, sisältäen restauroinnin ja täydennysrakentamisen. Mahdollisia suunnittelukohteita ovat mm. vanhat asuinrakennukset ja maatilarakennukset pihapiireineen, sekä näihin liittyvät yritystoiminnan tilat (maatilamatkailu). Aki Hiltunen, rakennusrestauroija Puh. (03) , Gsm Jukankatu 5, Tampere Kirvesmiehen työt Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Hirsityöt Maalaustyöt Pinkopahvin laitto Toimialue: Tampereen seutu Koulutus: rakennusrestaurointiartenomi Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Referenssikohteita: Koulutusvastaava/työnohjaaja (Korjausrakennuskurssi, Heiskan tila , Hämeenkyrö), Lähteenmäen torpan luhtipuori (Kiikoinen), Piilopirtti Marttila (Valkeakoski), rungon ja katon kunnostus (Keson talo, valkeakoski) Ikkunoiden peruskunnostusta, sekä erilaisia puurakennusten restaurointi ja kunnostustöitä mm. rungon korjaustyöt, maalauskäsittelyt. Perinteisiä rakennustapoja ja materiaaleja kunnioittaen. Noora Maria Jalonen, rakennusrestaurointiartesaani, opiskelija Taidosto osk. Gsm Sammonkatu 33 c 47, Tampere njalonen@gmail.com 22

23 Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Maalaustyöt Ulkomaalaus Sisämaalaus Pinkopahvin laitto Toiminta: sivutoimista Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: Rakennusrestauroinnin artesaani ( valmistumisvuosi 2007) Referenssikohteita: Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitoksen työkohteissa vuodesta 2004 lähtien rakennuksen ulkovuoren korjausta, punamultamaalausta, pärekaton tekoa, rappausta, pinkopahvitusta, ikkunoiden kunnostusta ja erilaisia maalaustöitä sekä maalinvalmistusta. Taidosto osuuskunnan kautta suoritetuissa kesätyökohteissa vuonna 2005 vanhan kansakoulun ulkovuoren maalaus ja asuintalon peltikaton kunnostus (Pirkankatu 35), vuonna 2006 pientalojen peltikattojen kunnostusta sekä kolmiorimahuopakaton kunnostus ja asennus. Opintojen ja kesätöiden kohteissa opittuja töitä suoritan pienimuotoisesti ja erityisen hyvin osana työryhmää, jolloin suurempien projektien vastaanottaminen on mahdollista. Restaurointialan taitoja ja tietoja jatkuvasti kehittävänä opiskelijana aion laajentaa toimialaani tulevaisuudessa. Timo Kaartinen Puh. (03) , Gsm Kaartisentie 118, Ikaalinen Materiaalit Päreitä Toiminta: harrastuspohjaista Toimialue: Pirkanmaa, Ikaalinen Höylätään asiakkaan puista, ja myös myydään valmiita päreitä. Opastetaan pärekaton valmistuksessa. Nähtävänä myös valmista pärekattoa. Katri Kananen, rakennusrestaurointiartesaani tmi katri Aro Kananen Gsm Laivatie 1, Hämeenkyrö katriak@jippii.fi Pinkopahvin laitto Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Maalaustyöt Ulkomaalaus Puupaikkaukset Neuvonta Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: rakennusrestaurointiartesaani Harjoittelupaikkamahdollisuus: Ei 23

24 Työkokemus: useita pinkopahvituskohteita (seinät ja katot), pinkopahvin liimamaalaus, vanhan puurivitaloyhtiön ulkovuoren kunnostus ja maalaustyö (petroliöljymaali) ym. Edellä mainittuja töitä perinteisiä materiaaleja ja työtapoja käyttäen. Valmistan myös maalit itse. Heidi Kangas, Rakennuskonservaattori Gsm Tampere Rakennusten siirto Konservointi/ Restaurointi Rakennus Pintakäsittely Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Kipsityöt Kultaus Maalaustyöt Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: Seamk, Rakennuskonservointi Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Ulkomaalaus Sisämaalaus Koristemaalaus Kattomaalaus Kolmiorimahuopakaton teko Pärekaton teko Suunnittelu ja konsultointityöt Seppo Kanko, rakennusrestaurointiartesaani, konepuuseppä tmi Veistoikkuna Teollisuustalontie 3, Ikaalinen Gsm Puusepän työt Hirsityöt Ikkunoiden kunnostus Kirvesmiehen työt Ovien kunnostus Koristeveisto, puukuvanveisto Toimialue: Etelä Suomi, Pirkanmaa Koulutus: Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos/rakennusrestaurointiala, konepuuseppä, koristeveisto ja puukuvanveisto Harjoittelupaikkamahdollisuus: on Referenssikohteita: ikkunankorjaukset (Ikaalisten kylpylän kartano ja OMA TUPA, Ikaalinen), Kuistinpylväät Huiku (Ikaalinen, Kurkela), lasitusliikkeen työt Restaurointityöt: ikkunoiden ja ovien kunnostus, rakennusten puukoristeiden kunnostus ja uusiminen (esim. kaiteet, pylväät ja koristelaudat), kirvesmiehen työt, puusepän työt. 24

25 Tapio Kari, puuseppä, restaurointikirvesmies Gsm Rekisuontie 31, Punkalaidun Hirsityöt Kirvesmiehen työt Maalaustyöt Rakennuspuusepänty öt Ikkunoiden korjaus Ovien korjaus Rakennusten siirto Rappaus Toimialue: Satakunta/Pirkanmaa Koulutus: puuseppä, restaurointikirvesmies Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Osmonmäen talojen korjausta. (Tampere, 1952) Kuvaaja: Pekka Kosonen /Tampereen museot, kuva arkisto Heli Karjula, rakennusrestaurointiartesaani, sisustussuunnittelija Enkeltensilta sisustuselämyksiä Gsm Rokkakoskentie 345, Hämeenkyrö Ikkunoiden kunnostus Maalaustyöt Pinkopahvinlaitto Tapetointi Suunnittelu ja konsultointityöt Toimialue: pääasiassa Pirkanmaa, tarvittaessa kauempanakin Koulutus: Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos/rakennusrestaurointi, Tamkk/sisustussuunnittelu Harjoittelupaikkamahdollisuus: mahdollisesti, auton omistavat etusijalla 25

26 Työkokemus: Tampereella kesät ulkomaalauksia pohjatöineen petroliöljymaalilla, myös työn suunnittelu ja johto lähtien useita pinkopahvituksia, Ylöjärvellä 1700 luvun talon ikkunoiden kunnostus (erittäin huonokuntoiset). Talvet pääasiassa ikkunoiden kunnostusta, kesällä luvun kerrostalon lakattujen puu ulko ovien kunnostus kodin kokonaisvaltainen hoitaminen ja hyvinvointi ovat lähellä sydäntäni. Olen erikoistunut sisustuksien suunnitteluun asiakkaan ehdoilla, mutta niin ettei vanhan talon henki kärsi. Pintakäsittelyt sisä ja ulkopuolella kuuluvat vahvuuksiini ikkunan korjausten lisäksi. Tarvittaessa voin järjestää aiheista myös kursseja. Jari Kaseva, kivimies Kivityö Kaseva Oy Gsm Hölkkäsuora 4 F 24, Kangasala jarikaseva@luukku.com Kivityöt Materiaalit Rakennuskiviä Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: kivimiehen ammattitutkinto Harjoittelupaikkamahdollisuus: mahdollisesti Referenssikohteita: Pyhän Olavin kirkko (Vammala), kiviholvikellareita (Luhalahti, Laitila ja Aitoniemi), kivinavetan korjaus (Ylistaro) Valmistan graniitista reunakivet, rappukivet, pollarit ja portinpylväät. Suoritan kaikenlaisten kivien asennusta. Erikoisosaamista on vanhojen kiviholvikellareiden restaurointi ja kivinavetoiden restaurointi. Suoritan myös rakennusten oikomista. Kalle Klemola, rakennusrestaurointiartesaani Gsm Äimäläntie 715, Pälkäne rapuko@luukku.com Kirvesmiehentyöt Kengitys Rakennusten siirto Puusepäntyöt Rastaurointi Hirsityöt Ovien kunnostus Ikkunoiden kunnostus Muuraustyöt Vanhojen tulisijojen korjaus Peltikuoriset uunit Leivinuunit Rappaus Kolmiorimahuopakaton teko Pärekaton teko Sahaustyöt Laatoitustyöt Kivityöt Maalaustyöt Pinkopahvin laitto 26

27 Toiminta: Sivutoimista 2007 kevääseen asti, jonka jälkeen päätoimista Toimialue: Pirkanmaa, häme Koulutus: rakennusrestaurointi artesaani Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei toistaiseksi Ari Knuutila, hirsirakentaja Ariwood Ari Knuutila Gsm Laviantie 449, Mouhijärvi Hirsityöt Neuvonta ja konsultointityöt Toimialue: Pirkanmaa, Satakunta Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Työkokemus: 30 vuoden ammattikokemus Sakke Korkeamäki, rakennusrestaurointi artesaani, puuseppä Sakke K Gsm Ikaalinen pix@netti.fi Kirvesmiehen työt Hirsi / Runkotyöt Ulkotyöt Sisätyöt Kengitys Puusepän työt ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Kolmiorimahuopakatteen teko Toiminta: Päätoimista Toimialue: Pirkanmaa, satakunta Koulutus: Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, rakennusrestaurointiala Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei toistaiseksi

28 Hirttä sahaamassa. Kuvaaja: Matti Luhtala /Tampereen museot, kuva arkisto Petri Kuronen, muurari, kirvesmies Restaurointi artenomi Petri Kuronen Puh. (03) , Gsm Koivikkokuja 11, Siuro Kaakeliuunimuuraus Materiaalit Joskus kaakeliuunien kaakeleita myynnissä Toiminta: Päätoimista Toimialue: Pirkanmaa, Etelä Suomi Koulutus: restaurointiartenomi Työkokemus: restaurointiartenomi, 15.v kirvesmiehenä, 12 v. muurarina Referenssikohteita: Knuutilan kartano (Siuro, Nokia), Satakunnan museo (Pori), Atran Ateljee (Anne Lind, Lempäälä), talo P. Mäkinen (Valkeakoski, talo J. Mäkinen (Tampere, Käpylä), talo H. & P. Pilvinen (Lempäälä) Korjaan ja muuraan tulisijoja ja vanhoja kaakeliuuneja; myös nuohoukset + puhdistukset. Valmistuin 1995 Ikaalisten käsi ja taideteoll. koulusta ja erikoistuin vanhojen rakennusten korjauksiin ja entisöintiin: Vaihdan lahonneet hirret, teen kirvestyöt, pinkopahvitukset, tapetoinnit yms. Olen hyvissä väleissä rakennuksen haltioiden ja tonttujen kanssa. Kati Lahtinen, rakennuskonservaattori, fil. yo Lunette rakennusperinnepalvelut Gsm Aaltosenkatu E 72, Tampere lunette@suomi24.fi Suunnittelutyöt Työselitykset Kuntoarviot Korjausneuvonta ja muu konsultointityö Rakennushistoriat Alan koulutustehtävät Rakennusinventoinnit Pärekaton teko Savirakennusten korjaus Toimialue: Pirkanmaa Koulutus: rakennuskonservaattori (amk), arkkitehtuurin ja arkkitehtuurihistorian opintoja Edinburghin yliopistossa ( ) Harjoittelupaikkamahdollisuus: mahdollisesti, tilanteen mukaan 28

29 Referenssikohteita: savirakenteisen aitan dokumentointi ja kunnostaminen (Tottijärvi, Nokia), tuulimyllyn konservointisuunnitelma (Kylmäkoski), ulkopintojen kunnostussuunnitelma (Kisakentänkatu 12, Pyynikki, Tampere), Tahmelan ja Ylä Pispalan rakennusinventointi 2003 sekä hankesuunnittelua ja projektisihteerinä rakennusperinnön hoidon alueellisessa EU projektissa (Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö, Tampere), seinämaalausten konservointi (Keuruu), suunnittelu ja projektivastaava (Äetsän Taitokeskuksen esiselvitys hanke Teen korjaussuunnitelmia ja työselityksiä vanhaa rakennusperinnettä kunnioittaen. Oikeat menetelmät ja materiaalit takaavat rakennuksen historiallisen, esteettisen ja taloudellisen arvon säilymisen. Lisäksi teen konsultointikäyntejä sekä esimerkiksi dokumentointeja, rakennushistorioita ja inventointeja. Käytännön töistä olen perehtynyt lähinnä perinteisten savirakennusten konservointiin sekä pärekaton tekemiseen. Ville Lahtinen, hirsirakentaja Lempäälän perinnehirsiosuuskunta Gsm Kuohunharjuntie 266, Kangasala Hirsityöt (käsin veisto) Rakennusten siirto Materiaalit Hirsiä Toimialue: Pirkanmaa, Häme Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Kaikki hirsirakennukset, runkotöistä, tarvittaessa avaimet käteen periaatteella oikeita sekä terveellisiä ja perinteisiä rakennustapoja noudattaen. Tero Laine, rakentaja artesaani, yrittäjä Vanhat Ikkunat T:mi Gsm Rantatie 5, Tampere Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Puusepän työt Hirsityöt Kirvesmiehen työt Kivityöt Maalaustyöt Materiaalit Ovet ja ikkunat Ikkunoihin ja oviin tarvittavat vanhat rakennusosat ja tarvikkeet (helat, lasi, kitti jne.) Sementtikattotiiliä Toimialue: Pirkanmaa Häme (riippuu myös kohteen kiinnostavuudesta) Koulutus: rakentaja artesaani (1991) Harjoittelupaikkamahdollisuus: Kyllä Työkokemus: rakennusrestaurointialan kokemus yli 10 v., itsenäisenä ammatinharjoittajana vuodesta 1992 lähtien 29

30 Referenssikohteita: kunnostustyöt: mm. Hartolan vanha pappila 1850 luvulta, Joutsan meijeri vuodelta 1929, As Oy Solmu 1970 luvulta (Liisankatu 17, Helsinki), Nuoran Talo 1920 luvulta (Alvar Aalto, Jyväskylä), Hartolan kirkko vuodelta 1923, Eläintarhan huvila N:o12 vuodelta 1894 (Linnunlauluntie, Helsinki) Ikkunat restauroidaan kokonaisuutena, kunkin kohteen ja ikkuna aukon vaatimusten mukaan huomioiden rakennushistorialliset, esteettiset, toiminnalliset, tekniset ja ympäristövaatimukset. Sisältäen puu, lasitus, maalaus ja käyntikorjauksen. Tarvittaessa heloituksia korjataan. Vesipellit kunnostetaan tai uusitaan. Puitteet kunnostetaan verstaalla ja karmit paikallaan. Työn toteutuksessa, yksityiskohdissa ja materiaalivalinnoissa painotamme pitkäaikaiskestävyyttä ja huollettavuutta. Henkilökuntamme on saanut restaurointialan koulutuksen ja on taidollisesti, tiedollisesti ja työmoraaliltaan kykeneviä rakennusperinnön hoitoon. Jarmo Lamppu, muurari, saneerausrakentaja, kirvesmies Gsm Hiidentaival 32, Nokia Muuraus Toimialue: Nokia + lähikunnat Koulutus: muurari, saneerausrakentaja, kirvesmies Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Työkokemus: 20 v. Teen muuraustöitä lähinnä omakotitaloilla ja mökeillä. Nykyisin suuri osa töistäni on erilaisten uunien ja piippujen muurausta. Lasse Leivo, rakennusrestaurointimaalari, erikoismaalari, huonekaluentisöijä Puh. (02) , Gsm Väinöläntie 10, Huittinen Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Koristemaalaus Maalaustyöt Pinkopahvin laitto Toimialue: Varsinais Suomi, Satakunta, Häme, Pirkanmaa Koulutus: rakennusrestaurointimaalari, erikoismaalari, huonekaluentisöijä Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Referenssikohteita: restaurointimaalausta (Hotelli Otava, Pori), Mommolan kartano Kisko sekä useita maalaus ja pahvituskohteita 30

31 Hanna Lyytinen, arkkitehti Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen Ky Puh. (03) Gsm Mäntykatu 4, Tampere Arkkitehtisuunnittelu, korjaus ja restaurointisuunnittelu Sisustussuunnittelu Rakennushistoriallinen selvitys Toimialue: koko Suomi Koulutus: arkkitehti (TTKK 1991), rakennussuojelun erikoiskurssi (TTKK, 1995) Harjoittelupaikkamahdollisuus: Ei toistaiseksi Referenssikohteita: Ylisen kartano (2006) Luopioisten kunnantalon julkisivukorjaus ja pihatyöt (2003), Lempäälän Pyhän Birgitan kirkon sisävalaistus ( ), Finlaysonin Tallipihan peruskorjaus ( ), Tampereen Vanha kirkko ( ) Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen Ky on vuonna 1993 perustettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennetun ympäristön suunnittelutehtäviin erikoistunut arkkitehtitoimisto Tampereen keskustassa. Toimiston työtehtävien kirjo on laaja. Toimeksianto voi käsittää kokonaisvaltaisen restaurointi ja korjaussuunnitelman laatimisen rakennusvaihe selvityksineen ja sisustussuunnitelmineen tai vain yksittäisen neuvontakäynnin. Korjausja muutossuunnitelmat toteutetaan huomioiden rakennuskohteen ominaisuudet ja asiakkaan toiveet. Kestävä ja kaunis korjausratkaisu edellyttää rakennukselle ominaisen rakennustavan säilyttämistä ja alkuperäisen tyylin kunnioittamista. Kivimiehiä kahvitauolla Muroleen kirkon rakennustyömaalla vuonna Kuvaaja: Matti Luhtala /Tampereen museot, kuva arkisto Sara Löyttyjärvi, rakennusrestaurointiartesaani Gsm Roopenmutka 8, Alvettula Rakennusrestaurointi Pintakäsittelyt Puupaikkaukset Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Muuraustyöt Vanhojen tulisijojen korjaus Rappauskoristeet Kipsityöt Maalaustyöt Ulkomaalaus Sisämaalaus Koristemaalaus Neuvonta 31

32 (syksyn 2007 jälkeen) Toimialue: Tampereen ja Hämeenlinnan seutu Koulutus: Ikaalisten käsi ja taideteollisuus oppilaitos, rakennusrestaurointiala Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Referenssikohteita: useita ikkunoiden ja ovien kunnostuksia, kipsi ja rappauskoristeiden kunnostus (Yliopistonkatu 21, Turku), ulkomaalaus (Tunkelon kartano, Längelmäki) Timo Meronen, hirsirakentaja, kirvesmies Puh. (03) , Gsm Myllyläntie 39, Kolkki Hirsityöt Kirvesmiehen työt Muuraus Rakennusten siirto Rappaus Toimialue: Pirkanmaa (Ruovesi) Koulutus: hirsirakentamisen kurssi (Kurun metsäoppilaitos) Harjoittelupaikkamahdollisuus: on Työkokemus: yli 12 vuoden työkokemus uusista pyörö, pelkka ja kelohirsirakennuksista, 8 v. Kurun metsäoppilaitoksessa hirsikurssien ohjausta Referenssikohteita: Makkaraojan myllyn kengitys Virroilla Käsinveistettyjä hirsirakennuksia hiekkalaatikosta hirsitaloon. Vanhojen rakennusten purku, siirto ja kokoamiset sekä kengitykset. Materiaalit pyörö ja pelkka sekä kelohirsi, myös piiluaminen. 32

33 Tauno Murtonen, rakennusmestari Gsm Korkeekalliontie 31, Punkalaidun Suunnittelutyöt Pärekaton teko Materiaalit Rakennustavaran kierrätys Päreitä Toimialue: Satakunta ja Pirkanmaa Koulutus: amm.koulu/ tekn.koulu (rakennusmestari) Harjoittelupaikkamahdollisuus: ei Työkokemus: 33 v. päätyössä rakennusmestarina Referenssikohteet: Päreiden ja katon tekoa Yli Kirran talonpoikaismuseolle, konehallin suunnittelu ja rakennuttaminen Yli Kirran talonpoikaismuseolle, vanhojen piironkien ja renginkaappien entisöintejä, oman vanhan mäkituvan entisöinti käynnistymässä Punkalaitumella. Päreiden tekoa tilauksesta, myös näytösluonteisesti maamoottorilla käyttäen. Jätevesihuollon suunnittelua. Ari Mäkinen, kivityöntekijä Kivityö Mäkinen Ky Gsm Kaitalantie 243, Kyrönlahti Kivityöt Toimialue: Etelä suomi, lähinnä Pirkanmaa Harjoittelupaikkamahdollisuus: on Työkokemus: kivityöurakointia vuodesta 1988, työkokemusta on rakennusten kivijaloista kadunreunakivien asennukseen ja valmistukseen, nupu ja noppakivienasennus ym. Referenssikohteita: mm. Muroleen kanavan kivien uudelleen asennus Katu, noppa ja nupukivien valmistus ja asennus perinteisillä menetelmillä. Asennukset ja korjaukset myös vanhoista kivistä. 33

34 Harri Mäkinen, levyseppähitsaaja, yrittäjä Kivityö Mäkinen Ky Kaitalantie 79, Kyrönlahti Kivityöt Toimialue: Tampere & lähikunnat Koulutus: levyseppähitsaaja Harjoittelupaikkamahdollisuus: riippuen työtilanteesta, mahdollisesti Työkokemus: 17 v. kivialalla Referenssikohteita: Kyröskosken Hälläpyörän kivimaisemointi (Hämeenkyrö), Pispalan valtatien vanhojen reunakivien uudelleenasennus (Tampere), Hervannan toimintakeskusten kiveykset (Tampere), Kuokkalankosken kivipilarit (Lempäälä) Olemme toimineet vuodesta 1989 kivialan yrittäjänä. Pääasiallisesti asennamme kadunreunuskiviä, mutta kaikenlaisten reunuskivien sekä piha/katukivien asennus ja raakarakennuskivien (käsityönä lohkottu) valmistus kuuluu toimenkuvaamme. Kalle ja Väinö Mäkinen Puh. (03) , Gsm Sipiläntie 32, Kyynärö Materiaalit Hirsiä Vannesahattua leveää lankkua Toiminta: harrastuspohjaista Toimialue: Luopioinen Kirsi Nevala, konservaattori, opiskelija Gsm Tasanteenkatu 19 b 8, Tampere kirsi.gullman@uta.fi Suunnittelutyöt Ikkunoiden kunnostus Ovien kunnostus Kipsityöt Koristemaalaus Maalaustyöt 34

rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla

rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla 2007 Vapriikki, Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla 2006 Päivitetty 22.5.2007 r a p e 2003/2004 -hanke 1.painos

Lisätiedot

rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla

rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla 2006 Vapriikki, Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla 2006 Päivitetty 26.9.2006 r a p e 2003/2004 hanke 1.painos

Lisätiedot

rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla

rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla rakennusperinteen taitajat pirkanmaalla 2004 Vapriikki, Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö Rakennusperinteen taitajat Pirkanmaalla 2004 Päivitetty 19.5.2004 r a p e 2003/2004 -hanke 1.painos

Lisätiedot

RAKENNETUN YMPÄRISTÖN SUOJELU

RAKENNETUN YMPÄRISTÖN SUOJELU RAKENNETUN YMPÄRISTÖN SUOJELU Mitä suojelu tarkoittaa Mahdollisuudet hakea tukea korjauksiin Savilahti-talo 24.10.2018 Outi Orhanen Pohjanmaan maakuntamuseo Miksi suojellaan? O Jotta ympäristön eri aikakerrokset

Lisätiedot

Rakennusperinnön kunnostusavustukset

Rakennusperinnön kunnostusavustukset Rakennusperinnön kunnostusavustukset Vanhat rakennukset kuntoon 19.4.2017 Pieksämäen Veturitallit KYNÄ Kulttuuriympäristöt näkyväksi 19.4.2017 Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön hoitoon

Lisätiedot

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät Tampere Yhteystiedot: Pirkanmaan Yrittäjät puh (03) 251 6500 Bussikuljetukset Linja-autoaseman edestä: klo 18.10-18.30 Nonstoppina, Tokeen Liikenne Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön

Lisätiedot

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO SULKAVAN KUNTA RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO gsm-numero Betonimassaa ja -tuotteita: Veljekset Kontinen Oy Betoniasema, Pieksänlahdentie 26 0400 772 062 Heikki 0400 854 343 Olli Toimisto: Heikkurilant. 128,

Lisätiedot

Museovirasto restauroinnin ja korjaamisen ohjeistajana

Museovirasto restauroinnin ja korjaamisen ohjeistajana Museovirasto restauroinnin ja korjaamisen ohjeistajana Pekka Lehtinen Museovirasto / korjausohjeistus hanke Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen ajankohtaispäivä Helsinki 10.4.2019 Museovirasto toimii

Lisätiedot

Rakennusten kiertotalous ja korjausrakentaminen. Satu Huuhka Dosentti, korjausrakentaminen ja kiertotalous (arkkitehtuuri)

Rakennusten kiertotalous ja korjausrakentaminen. Satu Huuhka Dosentti, korjausrakentaminen ja kiertotalous (arkkitehtuuri) Rakennusten kiertotalous ja korjausrakentaminen Satu Huuhka Dosentti, korjausrakentaminen ja kiertotalous (arkkitehtuuri) Onko kiertotalous uhka vai mahdollisuus rakennusperinnölle? 2 Kiertotalous ja vähähiilisyys

Lisätiedot

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014 2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus

Lisätiedot

PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015

PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015 Muistio 1 (5) PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015 Paikalla: Tiedottaja Paula Gröhn, Melamajavat Hallituksen jäsen Jussi

Lisätiedot

Tehdyt työt 2011 Urajärven kartano

Tehdyt työt 2011 Urajärven kartano Tehdyt työt 2011 Urajärven kartano URAMUS-työryhmä: Aki Arponen, Satu Frondelius, Kerttuli Hoppa, Marja Ivars, Jouni Kuurne, Nanna Kymäläinen, Marja Pelanne, Katariina Sommarberg, Lea Värtinen Opiskelija-harjoittelijat:

Lisätiedot

Urajärven kartano ja kulttuuripuisto. Rakennusten kunnostus- ja konservointityöt 2009-2013

Urajärven kartano ja kulttuuripuisto. Rakennusten kunnostus- ja konservointityöt 2009-2013 Urajärven kartano ja kulttuuripuisto Rakennusten kunnostus- ja konservointityöt 2009-2013 Päärakennus, Keittiö Keittiö ennen restaurointia Seinältä löytyneitä fragmentteja vanhasta tapetoinnista Konservaattori

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 4. KOKOUS MOREENIASSA 30.10.2012. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 4. KOKOUS MOREENIASSA 30.10.2012. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 4. KOKOUS MOREENIASSA 30.10.2012 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti PROJEKTIN TAPAHTUMIA 2.8. Tutustuminen Vuoreksen asuntomessuihin Ekotehokkuus, hulevesien

Lisätiedot

Tekemällä oppii projekti

Tekemällä oppii projekti Tekemällä oppii projekti Vanajan vankilan vankien työtoiminnan opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Mitä voidaan oppia? Opinnollistaminen työpaikan mukaista työskentelyä mitä muuta opitaan? mm. hiljainen

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot

Lisätiedot

JVS lyhenne puhelinnumeron perässä tarkoittaa, että kyseinen henkilö on osoittanut pätevyytensä tekemään jätevesisuunnitelmia.

JVS lyhenne puhelinnumeron perässä tarkoittaa, että kyseinen henkilö on osoittanut pätevyytensä tekemään jätevesisuunnitelmia. 22.6.2015 LOPEN ALUEELLA TOIMIVAT SUUNNITTELIJAT JA PÄÄSUUNNITTELIJAN / VASTAAVAN TYÖNJOHTAJAN TEHTÄVIÄ HOITAVAT, JOTKA OVAT OMATOIMISESTI ILMOITTAUTUNEET JA ANTANEET SUOSTUMUKSENSA TIETOJENSA LUOVUTTAMISEEN:

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager 26.10.2016 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla

Lisätiedot

Forssan kaupunki Tekninen ja ympäristötoimi MYÖNNETYT LUVAT 12.05.2015 08.04.2015-12.05.2015 08:08:09 1 (5)

Forssan kaupunki Tekninen ja ympäristötoimi MYÖNNETYT LUVAT 12.05.2015 08.04.2015-12.05.2015 08:08:09 1 (5) 08.04.2015-12.05.2015 08:08:09 1 (5) 061-2015-89 061-2015-88 061-2015-87 061-2015-91 13.04.2015 061-2015-80 061-2015-81 061-2015-82 61-15-733-2 Puiden kaataminen tontilta 61-8-219-7 61-5-129-3 Tontilta

Lisätiedot

Eija Suna, Varsinais-Suomen maakuntamuseo Rakennusten entistämisavustus

Eija Suna, Varsinais-Suomen maakuntamuseo Rakennusten entistämisavustus Eija Suna, Varsinais-Suomen maakuntamuseo Rakennusten entistämisavustus Entistämisavustuksia myönnetään ensisijaisesti rakennusperinnön suojelemisesta annetulla lailla (498/2010) suojeltuihin kohteisiin

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

SUOMALAISET TULISIJAT FINNISH FIREPLACES RY:N (FF) VUOREKSEN KOUKKURANNAN MUURAUSLEIRI, TAMPERE 18.11. 23.11.2013

SUOMALAISET TULISIJAT FINNISH FIREPLACES RY:N (FF) VUOREKSEN KOUKKURANNAN MUURAUSLEIRI, TAMPERE 18.11. 23.11.2013 PAIKKA: MAJOITUS: Vuoreksen Koukkurannan okt-alue Ahtolan ja Myllylän työmaa, Luottikatu 3, 33870 Tampere Huuskosen työmaa, Kosselikatu 25, 33870 Tampere Treen srk:n Lähteenmäen metsäkämppä, Savontie 458,

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

JVS lyhenne puhelinnumeron perässä tarkoittaa, että kyseinen henkilö on osoittanut pätevyytensä tekemään jätevesisuunnitelmia.

JVS lyhenne puhelinnumeron perässä tarkoittaa, että kyseinen henkilö on osoittanut pätevyytensä tekemään jätevesisuunnitelmia. 22.6.2016 LOPEN ALUEELLA TOIMIVAT SUUNNITTELIJAT JA PÄÄSUUNNITTELIJAN / VASTAAVAN TYÖNJOHTAJAN TEHTÄVIÄ HOITAVAT, JOTKA OVAT OMATOIMISESTI ILMOITTAUTUNEET JA ANTANEET SUOSTUMUKSENSA TIETOJENSA LUOVUTTAMISEEN:

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje

Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Asukastilaisuus 20.4.2016 Tutkija Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo Korjaustapaohjeen tarkoitus Hennalan kasarmialue on merkittävä rakennus- ja kulttuurihistoriallinen

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Avustukset rakennusperinnön hoitoon:

Avustukset rakennusperinnön hoitoon: AVUSTUKSET RAKENNUSPERINNÖN HOITOON Ympäristöhallinnon määrärahoista myönnettävät harkinnanvaraiset valtion avustukset Jämsä, Rakennusperintöilta 23.9.2013 Arkkitehti Liisa Bergius Avustukset rakennusperinnön

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015 Tyrri, Kouvola 14. - Pistooli pika-ammunta 3x20 ls, sarja H 1. Räsänen, Marko KAI 97100 197 98 98 196 97 94 191 584 2. Lahti, Teemu K-S 99100 199 98 89 187 98 98 196 582 3. Talvitie, Marko E-P 94 97 191

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Miten uusiokäyttö voi lisätä kulttuurisia arvoja?

Miten uusiokäyttö voi lisätä kulttuurisia arvoja? Piirteitä keskisuomalaisen maaseudun vanhasta ja uudemmasta rakennuskulttuurista - Miten uusiokäyttö voi lisätä kulttuurisia arvoja? Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla, Jyväskylä 30.1.2014 Arkkitehti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008

PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008 PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008 JärjestelytoimikuntaB Paikka Halikon kunnanvirasto, valtuustosali Aika 27.5.2008 klo 8.30 9.50 Läsnä Nummentalo Juhani puheenjohtaja Pölönen Päivi varapuheenjohtaja Aaltonen Helena

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 3. KOKOUS MOREENIASSA 14.6.2012. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 3. KOKOUS MOREENIASSA 14.6.2012. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 3. KOKOUS MOREENIASSA 14.6.2012 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti VÄLIRAPORTIN LUONNOS Lähtökohta ja tavoitteet verkoston luominen toimintamallin luominen

Lisätiedot

Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Amhold As Pääsuunnittelija Ark Tarmo Kööp, pätevyys ja kokemus hankkeeseen riittäviä Arkkitehtisuunnittelijana Indrek

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu

Lisätiedot

Laukaa 11. Laukaan työkohteet

Laukaa 11. Laukaan työkohteet 11. n työkohteet Työnsuunnittelija Jukka Leinonen on laatinut loppuraportit n työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. n kunta työllisti työkohteille neljä

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012 Turku - Salo 07. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Jari Kallio SAT PL 97 97 97 98 98 96 583 2. Joni Röman HKI PL 94 98 98 97 98 95 580 3. Tapio Kajan P-S PL 92 98 94 93 96 94 567 4. Lasse Voutilainen

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Verkkovajan restaurointi

Verkkovajan restaurointi Riihen restaurointi Pahoin vuotanut, tiensä päähän tullut vanha pärekatto uusittiin. Vuotavan katon aiheuttamat lahovauriot vesikaton ja välikaton rakenteissa korjattiin entisen kaltaiseksi. Päätyseiniä

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results RIO-TRAP 7.9.206 7.09.206 7:0:52 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 2 3 Yht. S-off Fin Yht. S-off 83 Nissilä Timo RMY 25 23 2 72 2 96 2 38 Yliluoma Juha MKMS 2 2 25 70 22 92 /5 3 20 Bäckman Marcus RS

Lisätiedot

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y Suomen mestaruuskilpailu Sporting 200ls, Pori 6-8.7.2012 Sporting sarja N Layoutit; AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro 1. Hautaoja, Saija SA 23 22 23 18 19 14 17 19 155 2. Korhonen, Leena OulA 17 15 18

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 30.8.2015 21:01 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 2 N Kylmäniemi Anu Nummisten Metsästysseura 84 33

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 REFERENSSILUETTELO Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh:

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero Naiset 9 vuotta 2 km V 1. Ellinor Halonen Närpes Kraft Biath0+0=0 8.56,7 Miehet 9 vuotta 2 km V ====================== 1. Tuomas Paalanen Kangasniemen Kalsk0+0=0 9.55,0 Naiset 11 vuotta 2 km V 1. Iida

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut Tampereen Pyrintö T U L O K S E T Kilpailun sarjat: M40LS; M45LS; M50LS; M55LS; N45LS; N50LS; M65LS; M70LS; M75LS ; N55LS; N65LS; N75LS; M35HS; M40HS; M45HS; M50HS;

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results -trap Energia- Trap...0..0.0 :: N Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Huom: Alatalo Monna P-HA Korhonen Merja KurA /0 Könönen Päivi OSU /0 Halminen Sirpa ESF Uusitalo Marjo YMS Rantasalo Jaana PHC Elmroos Anne

Lisätiedot

HAKKUUTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT. Harvennus- ja päätehakkuut

HAKKUUTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT. Harvennus- ja päätehakkuut AURA HAKKUUTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT Harvennus- ja päätehakkuut Koneurakointi Esa Sirkiä Esa Sirkiä 0400521264 esa.sirkia@pp.inet.fi Koneurakointi Riitamaa Oy Tuomas Riitamaa 0407267390 koneurakointi.riitamaa@gmail.com

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

SUPERTOTAL. Painonnosto

SUPERTOTAL. Painonnosto SUPERTOTAL Naiset: 1. Pauliina Utoslahti Tampereen Yliopisto 415,5kg (262,5+153) 525,542p (305,44+221,102) 2. Johanna Tammela Tampereen Yhteiskoulun Lukio 326,5kg (217,5+109) 460,323p (281,32+179,003)

Lisätiedot

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo Yrityksen nimi LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 01395577 Osoite Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo n tyyppi aloitettu

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.)

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) Helsingin Bowlingliitto ry 17.12.2012 Ruusulan perinteinen punapää jakso 1, 6 sarjaa am (10.12.2012-16.12.2012) Valvoja:Ruusulan keilakilta 1. Pirkko-Liisa Taari Texsa Helsinki 1326 (174) 2. Ronald Engblom

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE +358-40-5573581 1 / 3 4.11.2014 LAUSUNTO VAALAN KUNTA - kunnanjohtaja Tytti Määttä - tekninen Juha Airaksinen - aluearkkitehti Harri Lindroos TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Vaunuvajan restaurointi (1/2)

Vaunuvajan restaurointi (1/2) Vaunuvajan restaurointi (1/2) Vaunuvajan nurkkakiviä oikaistiin ja pitkien, notkollaan olevien seinälinjojen alle lisättiin kivet. Rakennusta ja kattoa oikaistiin "virheitä puolittamalla" vain sen verran,

Lisätiedot

Iso-Pappilan museoalue Mäntyharju

Iso-Pappilan museoalue Mäntyharju Iso-Pappilan museoalue Mäntyharju Väentupa, navetta, vaunuvaja-halkoliiteri, riihi, paja, verkkovaja ja aitat RESTAUROINTITYÖT 2011 Hanna Kemppainen Suunnittelija Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

N:o 94 X LEIJONA-ajot

N:o 94 X LEIJONA-ajot N10 matka 10 km 1. Julia Sirén Akilles 20.06,7 2. Terhi Luhtala JurvU 23.58,4-3.51,7 3. Emma Granö IF Kraft 27.10,8-7.04,1 3 lähtenyttä 3 ilmoittautunutta M10 matka 10 km 1. Petri Väljä KauKa 20.22,3 2.

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 356 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 357 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio 25.9.2013 Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio KUNTOARVIORAPORTTI 2 SISÄLTÖ 1 YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kuntotarkastus kohde... 3 1.2 Yhteyshenkilöt... 3 1.3 Kohteen kuvaus... 3 1.4 Kuntotarkastuksen tarkoitus...

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

044-5512348. Helsingin Asiantuntijamaalaus Oy. Etusivu Maalauspalvelut Remonttipalvelut Referenssit Yritystiedot

044-5512348. Helsingin Asiantuntijamaalaus Oy. Etusivu Maalauspalvelut Remonttipalvelut Referenssit Yritystiedot Olemme remontointiin ja maalaustöihin erikoistunut yritys. Toimimme kaikkialla pääkaupunkiseudulla, esim. Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa, Vantaalla ja Kirkkonummella. Asiakastyytyväisyys ja laatu

Lisätiedot