Alihankinta sopimukset Opas teknologiateollisuuden yrityksille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alihankinta sopimukset Opas teknologiateollisuuden yrityksille"

Transkriptio

1 Alihankinta sopimukset Opas teknologiateollisuuden yrityksille 1

2 Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista lupaa. Lupia teoksen osittaiseen valokopiointiin, skannaamiseen tai muuhun digitaaliseen kopiointiin myöntää tekijöiden ja kustantajien valtuuttamana KOPIOSTO ry. Muuhun käyttöön luvat on kysyttävä suoraan kunkin teoksen oikeudenhaltijoilta. JULKAISIJA KUSTANTAJA JA MYYNTI Teknologiateollisuus ry Teknologiainfo Teknova Oy Eteläranta 10, 4. krs HELSINKI puh. (09) 19231/julkaisumyynti ISBN (pdf) Teknologiainfo Teknova Oy Ulkoasu ja taitto: Public Design Oy Painopaikka: Grano Oy, Tampere, 2017

3 ALIHANKINTASOPIMUSOPAS Ensimmäisen laitoksen esipuhe Teknologiateollisuudessa alihankinnat ovat huomattava osa tuotannon kokonaisarvoa, ja yritysten erikoistumisen jatkuessa niiden merkitys kasvaa edelleen. Esimerkiksi kuorma-autovalmistajalla voi olla pelkästään takaakseleiden valmistukseen erikoistunut alihankkija, joka puolestaan hankkii komponentteja sekä osan valmistuksen edellyttämästä työstöstä niihin erikoistuneilta alihankintayrityksiltä. Samalla tavoin teollisuuslaitoksen laitteistotoimitus muodostuu yleensä useiden alihankkijoiden valmistamista järjestelmän osista ja nämä taas alihankkijan alihankkijoiden toimittamista komponenteista. Tämä kehitys johtaa siihen, että yhä suurempi osa lopputuotteen arvosta on alihankintaa. Samalla alihankintasopimusten määrä ja merkitys luonnollisesti kasvavat. Kumppanuus Kehitys on myös lisännyt osapuolten keskinäistä riippuvuutta. Aiemmin tilaajan oli yleensä helppo vaihtaa alihankkijaa, mutta erikoistumisen vuoksi tämä ei enää ole niin yksinkertaista. Tilaajan neuvotteluasema ei enää ole yhtä vahva kuin ennen. Tästä ja muista syistä nykyisin puhutaan yleisesti alihankkijan ja päähankkijan välisestä kumppanuudesta. Kumppanuuden käsite ei kuitenkaan tähän mennessä ole vaikuttanut merkittävästi sopimuskäytäntöön. Projektitoimituksissa on kuitenkin käytössä erityinen kumppanuussopimukseksi kutsuttu malli, jota käsitellään kirjan luvussa 4. Mitä alihankintasopimuksella tarkoitetaan? Alihankintasopimus voidaan yleisellä tasolla määritellä sopimukseksi, jonka perusteella myyjä toimittaa ostajan omaan, edelleen toimitettavaan tuotteeseen liitettävän osan. Alihankintaa ja sitä koskevia sopimuksia on useita tyyppejä, komponenttien sarjatoimituksista kertaluonteisiin projektitoimituksiin. Toimitettava tuote on useimmiten räätälöity tilaajan tarpeisiin. Samaa tuotetta voi kuitenkin ostaa useampikin asiakas. Kun tuote muokataan tilaajan tarvetta vastaavaksi, suunnittelusta voi vastata tilaaja, toimittaja tai osapuolet yhdessä. Kussakin tilanteessa tarvitaan hieman erilaiset sopimukset. Sen vuoksi on mahdotonta laatia kaikki alihankintatyypit kattavaa vakiosopimusta tai sopimusmallia. 3

4 Oppaan sisältö Kirja on tarkoitettu käytännön apuneuvoksi teollisuuden alihankintoihin liittyviä sopimuskysymyksiä käsitteleville tai niiden kanssa tekemisiin joutuville. Se on käyttökelpoinen sekä käsikirjana että näkökulman laajentajana alihankintoja suunniteltaessa, niistä neuvoteltaessa tai niihin liittyviä kysymyksiä arvioitaessa. Kirjan ensimmäisessä luvussa käsitellään asioita, joilla on merkitystä kaikentyyppisten alihankintasopimusten kannalta. Toisessa luvussa käsitellään sarjatoimituksia, luvussa 3 työalihankintaa ja luvussa 4 projektialihankintaa. Mikäli lukijaa kiinnostaa vain tietyntyyppinen sopimus, hän voi tutustua pääosin vain ensimmäiseen lukuun ja muihin kohtiin tarpeen mukaan. Luvussa 1 käsitellään sekä kysymyksiä, jotka ovat yhteisiä sopimuksen tyypistä riippumatta, kuten immateriaalioikeuksia, salassapitoa, erimielisyyksien ratkaisua ym., että yleisiä mutta painoarvoltaan sopimustyypeittäin vaihtelevia kysymyksiä. Näitä ovat mm. konkurssia, viivästystä, virheitä ja tuotevastuuta koskevat määräykset. Luvussa 2 käsitellään komponenttien ja järjestelmän osien sarjatoimituksia eli valmistusalihankintaa. Ensiksi tarkastellaan yleisiä kysymyksiä ja säännöksiä, kuten toimitussuunnitelmia, hintoja, muutoksia, työkalujen omistusta ym. koskevia kysymyksiä. Lisäksi kommentoidaan mallina olevaa sopimusta ja sen yksityiskohtia. Mallisopimuksen tarkoituksena on sekä kuvata esiin tulevia juridisia kysymyksiä että antaa ideoita sopimuksenlaatijalle. Luvussa 3 käsitellään työalihankintaa eli toimintaa, jossa alihankkija tekee työsuorituksen tilaajan hänelle toimittamaan tuotteeseen. Tyypillisiä ovat pinta- ja lämpökäsittelyyn, hitsaukseen ja koneistukseen liittyvät sopimukset. Kyseeseen voi kuitenkin tulla myös kokoonpano tai muu palvelusuoritus. Vaikka näillä sopimuksilla on paljon yhteistä muiden sopimusten kanssa, niihin vaikuttavat osittain eri säännökset. Sarjatyönä tapahtuvan työalihankinnan osalta on kuitenkin syytä tutustua myös 2. lukuun. Kolmanteen lukuun on liitetty esimerkki työalihankinnan sopimuksesta. Luvussa 4 käsitellään projektiluonteista alihankintaa, jollaiseksi luetaan mm. laitteiston osatoimitus, joko asennettuna tai vain asennuspaikalle toimitettuna, tai muu asiakaskohtaisesti räätälöity toimitus. Lisäksi käsitellään sopimuksen muuttamista, sopimusten hallinnointia ja kumppanuusasioita. Yleiset sopimusehdot NL ja NLM 4 Eri teemojen käsittelyn yhteydessä tekstissä viitataan usein alalla käytössä oleviin yleisiin sopimusehtoihin eli vakioehtoihin. Ehdottomasti yleisimmin käytetyt ehdot pohjoismaisten teknologiateollisuuden yritysten välisessä kaupassa ovat yleiset sopimusehdot NL ja NLM. NL-ehtoja käytetään tuotetoimituksissa ja NLM-ehtoja asennustoimituksissa. Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautuvassa kaupassa käytetään yleisesti teknologiateollisuuden eurooppalaisen keskusjärjestön Orgalimen julkaisemia ehtoja. Niiden laatimisen pohjana on käytetty edellä mainittuja pohjoismaisia ehtoja, ja ne myös oleellisesti vastaavat pohjoismaisia ehtoja sisällöltään.

5 Kirjoittajat Tämän opaskirjan ovat kirjoittaneet yhteistyössä pohjoismaisten teknologiateollisuuden järjestöjen edustajat. Se on osa teknologiateollisuutta koskevien liikejuridisten kysymysten selvittelyyn liittyvää pohjoismaista yhteistyötä. Yhteistyön tavoitteena on tarjota yritysten käyttöön vakiosopimuksia ja muita käytännön apuvälineitä sopimusten laatimiseen. Näistä tunnetuimpia ovat edellä mainitut NL- ja NLM-sopimusehdot. Ryhmän nykyisistä jäsenistä tämän julkaisun laatimiseen ovat osallistuneet seuraavat toimialajärjestöjen edustajat: Mats Bergström, Teknikföretagen, Ruotsi Helge Jakob Kolrud, Norsk Industri, Norja Bengt Kriström, Teknikföretagen, Ruotsi Markku Kortekangas, Teknologiateollisuus, Suomi Henrik Schultz, Dansk Industri, Tanska Toukokuu

6 Toisen laitoksen esipuhe Pian on kulunut kymmenen vuotta alihankintoja koskevan oppaan ensimmäisen version julkaisemisesta. Tämän ajanjakson kuluessa on noussut esiin uusia alihankintoihin liittyviä kysymyksiä. Eräs tällainen on entistä suurempi tilaajan sosiaalisen vastuun painotus. Aiheesta puhuttaessa käytetään usein termiä CSR (corporate social responsibility). Lisäksi pohjoismaisessa teknologiateollisuudessa käytetyistä vakiosopimuksista on julkaistu uudet, korjatut versiot. Siksi on ollut tarpeen käsitellä tarkemmin eräitä vakiosopimuksia koskevia aiheita ja lisätä viittauksia vakiosopimuksiin. Samalla on korjattu oppaassa havaittuja virheitä ja tehty muitakin parannuksia. Tämän vuoksi tekijät ovat katsoneet tarpeelliseksi tehdä oppaasta korjatun painoksen. Korjatun painoksen teksti muistuttaa paljolti edellistä versiota, ja ensimmäisen painoksen esipuheessa kuvattu rakenne on säilytetty samana. Opas on kirjoitettu yleisesti pohjoismaisesta näkökulmasta, ja pohjoismaiset oikeussäännökset ja muut olennaiset seikat ovatkin pitkälti samoja. Ne eivät kuitenkaan ole eri maissa identtisiä. Siksi eri kieliversiot eroavat hieman toisistaan erityisten kansallisten näkökohtien mukaan. Tanskankielisessä laitoksessa ei esimerkiksi viitata NL- ja NLM-ehtojen uusimpiin versioihin, koska näitä ei käytetä Tanskassa. Erot ovat kuitenkin vähäisiä, ja tässä toivomme lukijoilta ymmärrystä. Osa korjatun painoksen kirjoittajista on uusia, mutta he edustavat samoja järjestöjä kuin aikaisemminkin. Haluamme kuitenkin painottaa, että opas sisältää henkilökohtaisia näkemyksiämme, jotka eivät välttämättä vastaa järjestöjen kantoja. Korjausten tekemiseen osallistuneet kirjoittajat haluavat erityisesti kiittää edellisen version kirjoittajia Helge Jakob Kolrudia ja Bengt Kristrømiä. Ilman heidän panostaan oppaan tekeminen ei olisi onnistunut. Huhtikuu 2015 Olav Bergsaker, Norsk Industri, Norja Mats Bergström, Teknikföretagen, Ruotsi Pia Ekelund Thörn, Teknikföretagen, Ruotsi Michaela Ramm-Schmidt, Teknologiateollisuus, Suomi Veli Sinda, Teknologiateollisuus, Suomi Henrik Schultz, Dansk Industri, Tanska 6

7 SISÄLTÖ Ensimmäisen laitoksen esipuhe Toisen laitoksen esipuhe LUKU 1 Yleistä Johdanto Salassapito Johdanto Sopimusta edeltävien neuvottelujen luottamuksellisuus Salassapitosopimuksen muotoilu Salassapitosopimus esimerkki Tuotesuunnittelu omistus- ja käyttöoikeus, vastuu Johdanto Tilaajan, toimittajan vai molempien yhdessä suunnittelema tuote Sopimuksessa huomioitavaa Omistus- ja käyttöoikeus Kuka omistaa rakennesuunnitelman? Omistusoikeus tuotesuunnitteluyhteistyössä Käyttöoikeus, valmistuslisenssi Immateriaalioikeuksien (aineettomien oikeuksien) loukkaus Vastuu kolmannen oikeuksien loukkauksesta Tilaajan tai toimittajan suunnittelema tuote Tuotesuunnitteluyhteistyö Kolmannen aiheuttamat oikeudenloukkaukset Vastuu tuotteen rakennevirheestä Tuotesuunnitteluyhteistyö sopimuksen merkitys Kilpailuoikeuskysymyksiä Johdanto Euroopan komission tiedoksianto vuodelta Vastuu viivästyksestä Johdanto Kauppalain säännökset Yleiset periaatteet Myyjän vahingonkorvausvastuu Alihankintatoimituksia koskevia sopimussäännöksiä

8 Viivästysvastuut paljon käytetyissä yleisissä sopimusehdoissa Vakiosopimusten käyttö alihankintatoimituksissa Vastuu virheestä ja takaisinveto recall Ongelmanasettelu Virheen määrittely Puutteiden ja virheiden seuraukset Kauppalain säännöksiä Mekaaninen takuu Suoritusarvotakuut Takaisinveto (recall) Alihankintatoimitusten virheisiin liittyviä erityiskysymyksiä Virheen luokse pääsemiseen liittyvät kustannukset Takuuaikojen koordinointi Tuotevastuu Mitä tuotevastuu on? Tuotevastuuta koskevia oikeussäännöksiä EU- ja ETA-alueen säännökset Vastuu elinkeinonharjoittajan omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta Tuotevastuu Yhdysvalloissa Vastuun rajoittaminen sopimuksessa Ennaltaehkäisy tuoteturvallisuus Tuotteen takaisinveto markkinoilta recall Vastuun rajoittaminen sopimuksella Takautumis- eli regressiehdot (hold harmless) NL 09:n ja muiden yleisesti käytettyjen vakiosopimusten säännökset Tuotevastuuvakuutus Kohtuus ja tasapuolisuus tilaajan kohtuuttomat ehdot Ongelma Kohtuuden ja tasapuolisuuden kaupallinen arviointi Oikeudellinen arviointi Samat velvoitteet ja oikeudet back to back Mitä back to back tarkoittaa? Käytännön ongelmat Prosenttiosuussäännökset Määräajat

9 Muita esimerkkejä Yhteenveto Riidanratkaisu Mitä riidanratkaisu on? Tuomioistuinmenettely Välimiesmenettely Muita erimielisyyksien ratkaisutapoja Mitä lakia sovelletaan? Riidanratkaisu ja alihankinnat LUKU 2 Valmistusalihankintasopimus Johdanto Tyypillisiä sarjatoimitussopimuksia Moderni tuotanto Luvun rakenteesta Toimitussuunnitelma Toimitussuunnitelma ydinkysymys Sopimusratkaisuja Toimitussuunnitelman osat Ajan määrittely Miten suunnitelmasta tulee sitova Sähköinen viestintä Poikkeamien seuraamukset OEM-sopimus Mitä OEM on? Mitä erityisongelmia OEM-sopimuksiin liittyy? Hinnasta sopiminen ja sovitun hinnan muuttaminen Johdanto Hinnanasetanta Verkkohuutokaupat Tuotekehitysyhteistyö Miten kauan sovittu hinta on voimassa? Voimassa olevan hinnan muuttaminen Tuotteeseen tehtävät muutokset Johdanto Sopimuksen voimassa ollessa tehtävät muutokset Ennen sarjatoimitusten aloittamista tehtävät muutokset

10 2.6 Tuotekohtainen välineistö omistusoikeus ym Yleistä Tilaajan ja toimittajan välinen suhde Vakuutukset Tilaajan ja toimittajan velkojan välinen suhde Tilaajan käyttöön asettama tuotekohtainen välineistö Toimittajan käyttöön asettama tuotekohtainen välineistö Mitä Ruotsin laki vaatii suojautumiseksi toimittajan velkojia vastaan Muiden Pohjoismaiden säännökset Välineiden korvaaminen uusilla Vastuu toimitusviivästyksistä Yleistä Valmistustoimitusten sopimussääntely viivästyssakko Vahingonkorvaus Laadunvarmistus ja ympäristövaatimukset Laatuyhteistyö Ympäristövaatimukset Sosiaalinen vastuu Esimerkkisopimus kommentteineen Osapuolet Sopimuksen kohde Kirjallinen ilmoitus Tekniset asiakirjat ja tekniset tiedot Salassapito Toimituskokeet Toimitussuunnitelmat Tilauksen peruuttaminen Toimitusviivästys Tilaajan viivästys Hinnat ja hintojen muuttaminen Laadunvarmistus, ympäristömyötäisyys ja sosiaalinen vastuu Vastuu virheestä Tuotekohtainen välineistö (työkalut, mittalaitteet, mallit ym.) Vakuutus Toimitusehto, kuljetus ja pakkaus Maksu Maksuvakuus

11 19. Tuotevastuu Ylivoimainen este (force majeure) Vastuu patentin, mallisuojan ja muun immateriaalioikeuden loukkaamisesta Sopimuksen kesto, irtisanominen Sopimuksen purkaminen Muutokset/lisäykset Oikeuksien ja velvoitteiden siirto Erimielisyydet Sovellettava laki LUKU 3 Työalihankintaa koskeva sopimus Johdanto Miten työalihankintaa koskeva sopimus poikkeaa muista alihankintasopimuksista? Palvelusopimuksia koskevia oikeussäännöksiä Tilaajavastuusta ja lähetetyistä työntekijöistä Vastuu virheellisestä työstä ja sen tuotteelle aiheuttamasta vahingosta Vastuu suorituksesta ja tuloksesta Vastuuaika, reklamaatio Virheellisen työn seuraukset Vastuu käsitellylle tuotteelle aiheutuneesta vahingosta Vastuu viivästyksestä Yhteenveto Tärkeitä työalihankintaa koskevissa sopimuksissa käsiteltäviä kysymyksiä Johdanto, erityyppiset tehtävät Vastuu työn virheellisyydestä Vastuu käsiteltävälle kappaleelle aiheutuneesta vahingosta Vastuu viivästyksestä Työalihankintaa koskeva sopimusmalli Osapuolet Sopimuksen kohde Kirjallinen ilmoitus Tekniset asiakirjat ja tekniset tiedot Salassapito Toimituskokeet Toimitussuunnitelmat

12 8. Tilauksen peruuttaminen Materiaalin toimittamisajankohta Materiaalit ja välineet omistusoikeus ja huolenpitovelvollisuus Käsiteltäväksi toimitetun materiaalin laatu Toimitusviivästys Tilaajan viivästys Hinnat ja niiden muuttaminen Laaduntarkastus Vastuu virheellisesti suoritetusta työstä Virheiden korjaaminen Alihankkijan vastuu tilaajan omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta Reklamointi Tuotekohtainen työvälineistö Toimitusehto, kuljetus, pakkaus Maksu Saatavan vakuus Tuotevastuu Vastuun rajoitukset Ylivoimainen este (force majeure) Vastuu patentin, mallisuojan ja muun aineettoman oikeuden loukkaamisesta Sopimuksen kesto, irtisanominen Sopimuksen purkaminen Muutokset/lisäykset Oikeuksien ja velvoitteiden siirto Erimielisyydet Sovellettava laki LUKU 4 Projektialihankinnat Johdanto Tuotteeseen tehtävät muutokset Ongelmia Oikeus vaatia muutosta Päätoimittajan oikeus vaatia muutoksia alihankkijalta Oikeus vaatia muutoksia yleistä Muutoksen seuraamukset aika ja raha Kiistanalaiset muutokset

13 4.2.5 Alihankintasopimuksissa muutosten yhteydessä erityisesti huomioon otettavaa Sopimushallinto Johdanto Sopimuksen hallinnoinnille asetettavat vaatimukset Sopimuksen hallinnointi ja tulkinta Hallintorutiinien merkitys Sähköposti ja sopimuksen hallinnointi Kumppanuus Mitä kumppanuus on? Kumppanuuden luonteenomaisia piirteitä Johdanto Suunnittelu- ja toteutusyhteistyö Tavoitehinnan määrittely Tavoitehinnan tilitykset Alihankinnat ja kumppanuus Vastuu ja vakuutukset Johdanto Vastuu ja sen rajoittaminen Vastuusta vapautuminen ja vastuun rajoittaminen Vakuutukset Takuu Johdanto Mekaaninen takuu Suoritusarvo- tai toimintatakuu Käytettävyystakuu LIITE LIITE

REACHin vaikutukset toimitusketjussa. case: sinkitty ja maalattu teräskate

REACHin vaikutukset toimitusketjussa. case: sinkitty ja maalattu teräskate REACHin vaikutukset toimitusketjussa case: sinkitty ja maalattu teräskate Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine

Lisätiedot

Ilkka Kouri. Lean taskukirja

Ilkka Kouri. Lean taskukirja Ilkka Kouri Lean taskukirja Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Reilu palkitsemisjärjestelmä

Reilu palkitsemisjärjestelmä VIRPI LIINALAAKSO ELINA MOISIO JUKKA TIIHONEN Reilu palkitsemisjärjestelmä PK-YRITYKSEN OPAS PALKKAUKSESTA JA PALKITSEMISESTA Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Teollisuuden palveluksista palveluliiketoimintaan

Teollisuuden palveluksista palveluliiketoimintaan Christian Grönroos, Raimo Hyötyläinen, Tiina Apilo, Heidi Korhonen, Pekka Malinen, Taina Piispa, Tapani Ryynänen, Iiro Salkari, Markku Tinnilä, Pekka Helle Teollisuuden palveluksista palveluliiketoimintaan

Lisätiedot

Valuraudat ja valuteräkset

Valuraudat ja valuteräkset Valuraudat ja valuteräkset Raaka-ainekäsikirja 2 2. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman

Lisätiedot

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Muokatut teräkset Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Akustiikan sanasto Yleiskäsitteet Koneet ja laitteet Rakentaminen Työympäristö ja ympäristö

Akustiikan sanasto Yleiskäsitteet Koneet ja laitteet Rakentaminen Työympäristö ja ympäristö Akustiikan sanasto Yleiskäsitteet Koneet ja laitteet Rakentaminen Työympäristö ja ympäristö suomi englanti ruotsi Vocabulary for Acoustics Finnish English Swedish Ordlista för akustik finska engelska svenska

Lisätiedot

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta

Lisätiedot

Taustatietoja NU- ja NRehdoista

Taustatietoja NU- ja NRehdoista Taustatietoja NU- ja NRehdoista NU 15 ja NR 15 on tarkoitettu Pohjoismaiden välillä ja sisällä tapahtuvassa huoltotoiminnassa sovellettaviksi. Ehtojen tekijöinä ovat teollisuuden järjestöt Suomessa, Ruotsissa,

Lisätiedot

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Rakennusalan oikeuskäytäntöä

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Rakennusalan oikeuskäytäntöä RIL 247-2018 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Rakennusalan oikeuskäytäntöä 2 RIL 247-2018 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa ko. kirjan kohdalta.

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3

Lisätiedot

Ohjelmistosopimusten vakioehdot. T Tietotekniikkaoikeus (2 ov) Olli Pitkänen

Ohjelmistosopimusten vakioehdot. T Tietotekniikkaoikeus (2 ov) Olli Pitkänen Ohjelmistosopimusten vakioehdot T-76.632 Tietotekniikkaoikeus (2 ov) Olli Pitkänen Vakioehdot Vakiosopimuksella tarkoitetaan sopimusta, joka joltakin osiltaan solmitaan käyttämällä vakioehtoja eli yleisiä

Lisätiedot

JIT 2015 -EHDOT KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA

JIT 2015 -EHDOT KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA Janne Järvenoja Olavi Köngäs Karolina Lehto Jussi Tokola Martin von Willebrand Kari Wirman JIT 2015 -EHDOT KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA Talentum Pro Helsinki 2015 Talentum Media Oy sekä tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Yleistä Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot -ohjeistuksesta

Yleistä Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot -ohjeistuksesta JIT-sopimusehtojen päivitystarpeen selvitys Kyselyn kohteena oleva JHS-suositus löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.jhs-suositukset.fi/suomi/jhs1 Kyselyssä on useita sivuja: alussa on taustoittavia

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä 1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6

Lisätiedot

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Urakkaohjelman asema ja laadinta

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. Urakkaohjelman asema ja laadinta RIL 226-2014 Urakkaohjelman asema ja laadinta 2 RIL 226-2014 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa ko. kirjan kohdalta. Sinne on koottu tiedot julkaisun painoksista

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

Mervi Hasu Turkka Keinonen Ulla-Maaria Mutanen Aleksi Aaltonen Annaleena Hakatie Esko Kurvinen

Mervi Hasu Turkka Keinonen Ulla-Maaria Mutanen Aleksi Aaltonen Annaleena Hakatie Esko Kurvinen Muotoilun muutos Muotoilun Tittelisivu muutos Mervi Hasu Turkka Keinonen Ulla-Maaria Mutanen Aleksi Aaltonen Annaleena Hakatie Esko Kurvinen Sisällys Johdanto teknologiateollisuuden muuttuviin muotoilukäytäntöihin

Lisätiedot

Markku Kortekangas (toim.) Käytännön kilpailuoikeutta EU:ssa

Markku Kortekangas (toim.) Käytännön kilpailuoikeutta EU:ssa Markku Kortekangas (toim.) Käytännön kilpailuoikeutta EU:ssa Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Hannu Vesamäki (toim.) LASTUAVAN TYÖSTÖN NC-OHJELMOINTI

Hannu Vesamäki (toim.) LASTUAVAN TYÖSTÖN NC-OHJELMOINTI Hannu Vesamäki (toim.) LASTUAVAN TYÖSTÖN NC-OHJELMOINTI Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti

Lisätiedot

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. 1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1

Lisätiedot

Huolehdi, että sopimuksessa on. Sopijapuolet (myös y-tunnus!) Sopimuksen kohde Päiväys Kaikkien sopijapuolten allekirjoitukset

Huolehdi, että sopimuksessa on. Sopijapuolet (myös y-tunnus!) Sopimuksen kohde Päiväys Kaikkien sopijapuolten allekirjoitukset Sopimus Huolehdi, että sopimuksessa on Sopijapuolet (myös y-tunnus!) Sopimuksen kohde Päiväys Kaikkien sopijapuolten allekirjoitukset Yleistä kansainvälisistä sopimuksista Riskien ja kustannusten hallinnan

Lisätiedot

Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies

Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka Sopimusjuridiikan perusteet 8.11.2016 Maarit Päivike, lakimies Miksi kirjallinen sopimus Yhteistyön väline Sopimusten merkitys korostuu usein silloin, kun asiat eivät

Lisätiedot

Ihminen ja teknologia. Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu

Ihminen ja teknologia. Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu Ihminen ja teknologia Hyvän vuorovaikutuksen suunnittelu Pertti Saariluoma Tuomo Kujala Sari Kuuva Tiina Kymäläinen Jaana Leikas Lassi A. Liikkanen Antti Oulasvirta Eikö jokaisen esineen, elävän olennon

Lisätiedot

Ennakkotyö on Toimittajan Tilaajalle tekemä, ennen Sopimuksen syntymistä, tehty työ.

Ennakkotyö on Toimittajan Tilaajalle tekemä, ennen Sopimuksen syntymistä, tehty työ. 1. SOVELTAMISALA Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan elinkeinonharjoittajien väliseen Palveluiden kauppaan. Näitä ehtoja sovelletaan, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. 2. MÄÄRITELMÄT Dokumentaatio

Lisätiedot

Yleisten huoltosopimusehtojen NU 06 ja NR 06 taustoista

Yleisten huoltosopimusehtojen NU 06 ja NR 06 taustoista Yleisten huoltosopimusehtojen NU 06 ja NR 06 taustoista NU 06 ja NR 06 on tarkoitettu Pohjoismaiden välillä ja sisällä tapahtuvassa huoltotoiminnassa sovellettaviksi. Ehtojen tekijöinä ovat teollisuuden

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN SOPIMUSEHDOT JA -MALLIT

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN SOPIMUSEHDOT JA -MALLIT 1 (16) TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN SOPIMUSEHDOT JA -MALLIT Kukaan ei toimi markkinoilla yksin. Yritystoiminta edellyttää yhteistoimintaa muiden yritysten kanssa ja yhteistoiminta puolestaan pelisääntöjä, joiden

Lisätiedot

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1 (5) SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Tilaajan yhteyshenkilö Toimittaja: Y-tunnus: Toimittajan yhteyshenkilö 2. Sovellettavat

Lisätiedot

Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin

Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin Inka Vilpola, Katri Terho Tehokkuutta tuotannon tietojärjestelmiin loppukäyttäjät mukaan määrittelyyn Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain (404/61,

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS LÄÄKKEIDEN KONEELLISESTA ANNOSPUSSIJAKELUSTA 1. SOPIJAOSAPUOLET JA YHDYSHENKILÖT

SOPIMUSLUONNOS LÄÄKKEIDEN KONEELLISESTA ANNOSPUSSIJAKELUSTA 1. SOPIJAOSAPUOLET JA YHDYSHENKILÖT LIITE 2 SOPIMUSLUONNOS LÄÄKKEIDEN KONEELLISESTA ANNOSPUSSIJAKELUSTA 1. SOPIJAOSAPUOLET JA YHDYSHENKILÖT Tilaaja: Vaihtoehtoisesti: Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Y-tunnus: 0203533-8 Helena Räsänen, palvelujohtaja

Lisätiedot

SOPIMUSMALLI (POHJA A) 1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET 3. SOPIMUKSEN KOHDE SOPIMUS PALVELUISTA

SOPIMUSMALLI (POHJA A) 1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET 3. SOPIMUKSEN KOHDE SOPIMUS PALVELUISTA SOPIMUSMALLI (POHJA A) SOPIMUS PALVELUISTA 1. SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja nimi, osoite, puhelin, sähköposti, fax, yhteyshenkilö laskutusosoite tarvittaessa myös tiedot henkilöistä, jotka valvovat tuottajan

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava 1 SOPIMUS KUUMA -seutu liikelaitos tilaajana ja Oy toimittajana ovat tehneet seuraavan sopimuksen koskien Paikallisen kehittämisen ja lähidemokratian toimintamalli projektia. 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tilaaja:

Lisätiedot

Tekijänoikeussopimukset

Tekijänoikeussopimukset Tekijänoikeussopimukset Virtuaaliamk:n yhteyshenkilöpäivät Helsinki 11.2.2004 Ari Koivumaa ari.koivumaa[at]ulapland.fi 1. Opm:n sopimusmallit sopimus työntekijän kanssa tekijän työ- tai virkatehtävänä

Lisätiedot

ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS 1) SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT Tämä sopimus sisältää Adensy Oy:n tuottaman ohjelmiston käytön ehdot asiakkaan ja Adensyn välillä. Adensy on kehittänyt ohjelman ja omistaa

Lisätiedot

Lea Ahoniemi - Markus Mertanen - Marko Mäkipää Matti Sievänen - Petri Suomala - Mikko Ruohonen MASSARÄÄTÄLÖINNILLÄ KILPAILUKYKYÄ

Lea Ahoniemi - Markus Mertanen - Marko Mäkipää Matti Sievänen - Petri Suomala - Mikko Ruohonen MASSARÄÄTÄLÖINNILLÄ KILPAILUKYKYÄ Lea Ahoniemi - Markus Mertanen - Marko Mäkipää Matti Sievänen - Petri Suomala - Mikko Ruohonen MASSARÄÄTÄLÖINNILLÄ KILPAILUKYKYÄ Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan tiedonottovelvollisuus 1 Sovellettava

Lisätiedot

Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot

Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot Tamlans Oy:n yleiset myynti- ja toimitusehdot 1 SOVELTAMISALA Näitä myynti- ja toimitusehtoja sovelletaan Oy Tamlans Ab:n ja ostajan välisessä kaupassa, mikäli osapuolet eivät joltain osin ole nimenomaisesti

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla

Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Hallitusseminaari 2011 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä?

Lisätiedot

AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ

AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ 8.1.2014 2 (7) 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS XX (Reservinhaltija) ja Fingrid Oyj (Fingrid) ovat tehneet

Lisätiedot

Yritys (jäljempänä Toimittaja) Osoite Y-tunnus. Molemmat jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet. Asiakkaan yhteyshenkilön yhteystiedot

Yritys (jäljempänä Toimittaja) Osoite Y-tunnus. Molemmat jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet. Asiakkaan yhteyshenkilön yhteystiedot TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 3 1 (7) Toimistotyön ergonomiatuotteiden hankinta 1. Sopijaosapuolet Espoon kaupunki (jäljempänä Asiakas) Hankintapalvelut PL 640 Y-tunnus 0101263-6 2. Sopimuksen yhteyshenkilöt:

Lisätiedot

Tilaajan yhteyshenkilö:

Tilaajan yhteyshenkilö: Sopimusmalli 1 SOPIMUS UIMAOPETUSPALVELUN TUOTTAMISESTA Sopimusosapuolet Yritys (jäljempänä palveluntuottaja) Osoite ja Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut (jäljempänä tilaaja) Jäljempänä termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

Sopimusoikeus ja tietotekniikka. IT-sopimukset. Sopimuksesta yleistä. Mitä ovat IT-sopimukset. Suomessa yleiset sopimusehdot: IT2000

Sopimusoikeus ja tietotekniikka. IT-sopimukset. Sopimuksesta yleistä. Mitä ovat IT-sopimukset. Suomessa yleiset sopimusehdot: IT2000 IT-sopimukset Sopimusoikeus ja tietotekniikka Dosentti, OTT Tuomas Pöysti Helsingin yliopisto Neuvotteleva virkamies Valtiovarainministeriö IT-sopimukset Tietohallinnon sopimukset Tietoaineistoja koskevat

Lisätiedot

KATRI REKOLA HEIKKI REKOLA. Palvelutapa teollisuuden kilpailukeinona

KATRI REKOLA HEIKKI REKOLA. Palvelutapa teollisuuden kilpailukeinona KATRI REKOLA HEIKKI REKOLA Palvelutapa teollisuuden kilpailukeinona Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin ovat tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen)

Lisätiedot

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Kun luovutetaan tavaraa tai palvelua korvausta vastaan, on selvitettävä: Kenen tai minkä kanssa järjestän

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA

Lisätiedot

IT2015 EKT-ehtojen käyttö

IT2015 EKT-ehtojen käyttö -ehtojen käyttö Erityisehtoja ohjelmistojen toimituksista ketterillä menetelmillä Näiden ohjeiden tavoitteena on helpottaa sopimista ketterien menetelmien käytöstä IT-alalla ja nostaa esiin keskeisiä sopimusta

Lisätiedot

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET FP 7 Marie Curie Grant Agreement Annex III [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT EUROOPASSA TYÖSKENTELEVILLE TUTKIJOILLE] [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT

Lisätiedot

SalesBooster Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

SalesBooster Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk SalesBooster Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista SalesBooster - Mikä se on? Palvelu, joka Nopeuttaa myyntitulosten saavuttamista kiteyttämällä asiakaslupauksen helpommin ostettavaksi ja myytäväksi tuotteeksi

Lisätiedot

Taloyhtiö palveluita hankkimassa. Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa

Taloyhtiö palveluita hankkimassa. Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa Taloyhtiö palveluita hankkimassa Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa 26.9.2019 Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies Kiinteistöpalvelusopimukset: Käyttöala Tyypillisesti kiinteistöpalvelusopimuksilla

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN VÄLINEN TALOUSVESISOPIMUS? Vesihuolto 2018, Holiday Club Saimaa Henna Luukkonen, HSY

VESIHUOLTOLAITOKSEN VÄLINEN TALOUSVESISOPIMUS? Vesihuolto 2018, Holiday Club Saimaa Henna Luukkonen, HSY KUINKA LAATIA ELINTARVIKETEOLLISUUSYRITYKSEN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN VÄLINEN TALOUSVESISOPIMUS? Vesihuolto 2018, Holiday Club Saimaa 22.5.2018 Henna Luukkonen, HSY ELINTARVIKETEOLLISUUSYRITYKSEN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 Leena Hoppu-Mäenpää Lakimies, varatuomari Kuntaliitto / Kuntamarkkinat Leena Hoppu-Mäenpää VT Tehty sopimus sitoo Pacta sunt servanda periaate» Sopimukset

Lisätiedot

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus 1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä

Lisätiedot

NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 )

NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 ) SOPIMUS NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 ) 1 (10) TOIMITTAJA Nimi ja postiosoite TILAAJA Nimi ja postiosoite Puhelin Telefaksi Puhelin Telefaksi Sähköposti Sähköposti Toimittaja ja tilaaja

Lisätiedot

Yritystoiminnan sopimukset

Yritystoiminnan sopimukset Yritystoiminnan sopimukset Osakkeiden merkintäajankohdan jälkeen käyttämättömät optio oikeudet raukeavat automaattisesti. Christel Finne VASEK Startia info 27.1.2016 Fondia lyhyesti Lakipalveluyritys Liikejuridiikan

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT III. 1 Määritelmät PALUUVAIHE Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.

Lisätiedot

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).

Lisätiedot

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO JA INNOFACTOR OYJ 16.6.2014 3815172.3 SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYNTISOPIMUS... 3 OSAPUOLET... 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015 HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) SOPIMUSLUONNOS, ERIKOISIKKUNOIDEN PESUPALVELU 1. Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupungin opetusvirasto, PL 3000, 00099 Helsingin kaupunki jäljempänä Tilaaja

Lisätiedot

Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajapäiv. ivä 19.01.2008

Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajapäiv. ivä 19.01.2008 Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajapäiv ivä 19.01.2008 Vilhonkatu 9 C 3.krs 00100 Helsinki Puh 020 742 4469 Fax 020 742 4468 E-mail: teppo.laine@legistum.fi www.legistum.fi Koiran omistusta ja hallintaa

Lisätiedot

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA Liite 5 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Kemin kaupunki Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

RIL 266-2014. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys ry. Kalliopultitusohje

RIL 266-2014. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys ry. Kalliopultitusohje RIL 266-2014 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys ry Kalliopultitusohje 2 RIL 266-2014 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä

Lisätiedot

Liite 3. Puitesopimusmalli

Liite 3. Puitesopimusmalli PUITESOPIMUS 1. PUITESOPIMUSTOIMITTAJA Pankkiyhteys: Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: 2. TILAAJA Oy Helsingin Asuntohankinta Ab Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: Tukholmankatu 2, 3. kerros, 00250 Helsinki 3. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset

Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Tom Vapaavuori Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Talentum Pro Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Liite 2 tarjouspyyntöön H098-16, HEL Sydämen ultraäänitutkimuslaitteet vaativaan kardiologiseen käyttöön

Liite 2 tarjouspyyntöön H098-16, HEL Sydämen ultraäänitutkimuslaitteet vaativaan kardiologiseen käyttöön 1 (6) 1 SYDÄMEN ULTRAÄÄNITUTKIMUSLAITTEET VAATIVAAN KARDIOLOGISEEN KÄYTTÖÖN LUONNOS 1.1. Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus:

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p.

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p. LIITE 2 SOPIMUS SOPIMUS HAMMASLÄÄKÄRITYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA VIIKONLOPPU- JA ARKIPYHÄILTOIHIN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet

SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet LIITE 7: Sopimusluonnos 0(5) SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Toimittaja:

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS POLTTOAINEEN TOIMITTAMISESTA

SOPIMUSLUONNOS POLTTOAINEEN TOIMITTAMISESTA 1 SOPIMUSLUONNOS POLTTOAINEEN TOIMITTAMISESTA 1 Sopijapuolet Polttoaineen myyjä, Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso, seuraavassa myyjä ja polttoaineen ostaja, Pyhäjoen kunta, seuraavassa ostaja, ovat sopineet

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus TARJOUSPYYNTÖ / Liite 4 1 (6) Keskeiset sopimusehdot. pp.kk.2014

Helsingin käräjäoikeus TARJOUSPYYNTÖ / Liite 4 1 (6) Keskeiset sopimusehdot. pp.kk.2014 Helsingin käräjäoikeus TARJOUSPYYNTÖ / Liite 4 1 (6) HANKINTASOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Tilaaja Helsingin käräjäoikeus Porkkalankatu 13 00180 Helsinki Toimittaja Yritys X osoite 2. YHTEYSHENKILÖT 3. SOPMUKSEN

Lisätiedot

Alihankintasopimus tutkimusyhteistyöhankkeissa. Alihankinnan tavoitteet

Alihankintasopimus tutkimusyhteistyöhankkeissa. Alihankinnan tavoitteet Alihankintasopimus tutkimusyhteistyöhankkeissa Alihankinnan tavoitteet Alihankinta on keino teettää yrityksen sisäiseen toimintaan kuuluvia tehtäviä ulkopuolisilla. Tällaiset tehtävät voivat olla esimerkiksi

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan selonottovelvollisuus Sovellettava

Lisätiedot

Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki

Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki Palvelusopimus Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä Kemin kaupunki 1.8.2014 ATERIAPALVELUSOPIMUS 2 (8) Sisällysluettelo: 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN KOHDE... 3 3 SOPIMUSASIAKIRJAT

Lisätiedot

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli')

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli') SOPIMUS VUOKRASOPIMUKSEN SIIRROSTA 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Turun Teknologiakiinteistöt Oy (Y-tunnus: 2349955-3) Tykistökatu 6 B, Biocity 20520 Turku (jäljempänä 'Teknologiakiinteistöt') 1.2. Turun Yliopisto

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. 29.10.2015 Tekninen osasto Dnro TEK 817/0407/2015 Ruoka- ja puhtauspalvelu

Tarjouspyyntö. 29.10.2015 Tekninen osasto Dnro TEK 817/0407/2015 Ruoka- ja puhtauspalvelu Tarjouspyyntö 29.10.2015 Tekninen osasto Dnro TEK 817/0407/2015 Ruoka- ja puhtauspalvelu TARJOUSPYYNTÖ PirkkalankunnanTekninenosasto,Ruoka-japuhtauspalvelutpyytäätarjoustannesiivouspalveluistakohdassayksi(1)mainitustatehtäväkokonaisuudestajäljempänäesitetyinehdoin.

Lisätiedot

Festo Oy:n toimitusehdot: 1. Sopimusehtojen soveltaminen

Festo Oy:n toimitusehdot: 1. Sopimusehtojen soveltaminen Festo Oy:n toimitusehdot: Yleiset toimitusehdot 1. Sopimusehtojen soveltaminen Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Festo Oy:n laitekauppasopimuksiin. Nämä yleiset sopimusehdot ovat sopimuksen kiinteä

Lisätiedot

Asiakas tarkoittaa KT Sales & Solutions Oy:n tuotteen/palvelun hankkinutta sopimusosapuolta.

Asiakas tarkoittaa KT Sales & Solutions Oy:n tuotteen/palvelun hankkinutta sopimusosapuolta. 1 YLEISET SOPIMUSEHDOT 26.8.2015 1. Määritelmät ja soveltaminen KT Sales & Solutions Oy:n yleiset toimitusehdot koskevat KT Sales & Solutions Oy:n Asiakkaalle myymiä Palveluja ja ovat osa KT Sales & Solutions

Lisätiedot

Infrarakentajan sopimusopas

Infrarakentajan sopimusopas Mika Kortene Tiina Olin Infrarakentajan sopimusopas Rakennustieto Oy Helsinki Sisällys 1. Sopimusoikeudellinen lainsäädäntö ja sopimusoikeudelliset periaatteet... 4 Lainsäädäntö... 4 Sopimusvapaus ja muut

Lisätiedot

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa 1.9.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOPIMUSASIAKIRJAT... 2 1.1 Ehtojen tulkinta... 2 1.2 Tarjous... 2 1.3 Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys... 2 2. MYYJÄN

Lisätiedot

IT-SOPIMUKSET. Miksi käyttää aikaa sopimuksiin. Ohjelmiston suojaaminen sopimuksella. IT-sopimukset. Ohjelmistosopimukset. Sopimuksen tekeminen

IT-SOPIMUKSET. Miksi käyttää aikaa sopimuksiin. Ohjelmiston suojaaminen sopimuksella. IT-sopimukset. Ohjelmistosopimukset. Sopimuksen tekeminen Miksi käyttää aikaa sopimuksiin IT-SOPIMUKSET Vähentää kiistoja jo ennakolta Helpottaa todistelua jälkikäteen Suojaa aineettomat oikeudet Selkeä peruste laskutukselle Toisaalta: pelkkä hyvä sopimus ei

Lisätiedot

VIRVE-sopimus. Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto

VIRVE-sopimus. Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto VIRVE-sopimus Helsingin Kaupunginkanslia Hallinto-osasto 9.3.2016 VIRVE-sopimus 2015 1 (3) Yritysluottamuksellinen 1. SOPIMUSOSAPUOLET 1.1. ASIAKAS 1.2. SUOMEN VIRVERKKO OY 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS 3.

Lisätiedot

Taiteilijan sopimus-, vero- ja vastuukysymyksistä julkisen taiteen tilausteoksissa

Taiteilijan sopimus-, vero- ja vastuukysymyksistä julkisen taiteen tilausteoksissa 27.2.2015 Taiteilijan sopimus-, vero- ja vastuukysymyksistä julkisen taiteen tilausteoksissa OTM Anne Vilppula Hyvä sopimus Selkeä Jättää mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa Riittävän yksityiskohtainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1 xx.xx.20xx 1 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 Palveluntuottaja Yrityksen nimi Osoite: xxxx Y-tunnus 2 Yhteyshenkilöt Tilaaja: Sopimusasiat:

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus HELSINGIN KAUPUNKI PUITESOPIMUS H064-11-1 1 (5) PUITESOPIMUS 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin hallintokeskus PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Salassapitosopimukset. Varatuomari Krista Hytönen

Salassapitosopimukset. Varatuomari Krista Hytönen Salassapitosopimukset Varatuomari Krista Hytönen 29.10.2015 Mikä salassapitosopimus on? Non-Disclosure Agreement (NDA), Confidentiality Agreement. Sopimus, jossa osapuolet sopivat niistä ehdoista, joilla

Lisätiedot

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus

Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus

Lisätiedot

TAAJUUSOHJATUN KÄYTTÖ- JA HÄIRIÖRESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX RESERVITOIMITTAJA OY sekä FINGRID OYJ

TAAJUUSOHJATUN KÄYTTÖ- JA HÄIRIÖRESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX RESERVITOIMITTAJA OY sekä FINGRID OYJ TAAJUUSOHJATUN KÄYTTÖ- JA HÄIRIÖRESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX RESERVITOIMITTAJA OY sekä FINGRID OYJ 2 (5) 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS XXXXXX, Y-tunnus YYYYYYY-Y (Reservitoimittaja) ja Fingrid Oyj, Y-tunnus

Lisätiedot

Kiiruun koulukeskuksen ensikertainen kalustus

Kiiruun koulukeskuksen ensikertainen kalustus Sopimusluonnos 1 (5) Kiiruun koulukeskuksen ensikertainen kalustus Sisällys 1 Sopijapuolet... 2 2 Sopimuksen tausta, tarkoitus ja kohde... 2 3 Sopimuksen voimaantulo... 2 4 Asiakirjojen noudattamisjärjestys...

Lisätiedot

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli)

Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Sopimus kulttuurimatkailutuotteen tekemisestä ja käytöstä (malli) Tämä sopimus ei ole virallinen sopimus, vaan malli, jonka pohjalle rakentaa sellainen. Huomioita; Kulttuurimatkailun viitekehyksessä on

Lisätiedot