Mitä itsemurhayrityksen jälkeen työkalupakki kliinikon käyttöön

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä itsemurhayrityksen jälkeen työkalupakki kliinikon käyttöön"

Transkriptio

1 Tieteessä katsaus Tarja Kulvik psykiatrian erikoislääkäri Vantaan Työterveys Kirsi Suominen psykiatrian dosentti, ylilääkäri Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Mielenterveys- ja päihdepalvelut, Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tutkimus- ja hoitokeskus Kela Etera Mitä itsemurhayrityksen jälkeen työkalupakki kliinikon käyttöön Suomessa tehdään joka vuosi noin tuhat itsemurhaa ja moninkertainen määrä itsemurhayrityksiä tai muita tarkoituksellisesti itseä vahingoittavia tekoja. Itsemurhaa yrittäneille on olemassa tehokkaita hoitokeinoja, joita tulee käyttää aiempaa aktiivisemmin. Jokainen itsemurhaa yrittänyt tarvitsee akuutin arvioinnin ja mahdollisuuden ainakin yhteen kriisitapaamiseen. Jatkossa hoitopalettiin tulee diagnoosiin perustuvan hoidon lisäksi kuulua potilasta motivoivia ja hoitoon kiinnittäviä elementtejä. Itsetuhoinen käyttäytyminen on laajuudeltaan ja seuraamuksiltaan niin mittava kansanterveysongelma, että kotimainen hoitosuositus olisi tarpeen. Vertaisarvioitu Itsemurhayrityksenä näyttäytyvä tapahtuma ei aina tähtää tietoisesti kuolemaan, ja usein potilaan on vaikea itsekään hahmottaa teon pohjimmaista tavoitetta (1). Se, että tietoisesti vahingoittaa omaa terveyttään, on silti aina vakavasti otettava hälytysmerkki. Monista tunnetuista itsemurhalle altistavista tekijöistä itsensä aikaisempi tarkoituksellinen vahingoittaminen ennustaa vahvimmin myöhempää itsemurhakuolemaa (2). Uuden itsemurhayrityksen riski säilyy suurentuneena vuosikymmenien ajan (3). Itsetuhoisen potilaan arvioinnin ja hoitamisen tueksi on laadittu suosituksia mm. Britanniassa (4) ja Yhdysvalloissa (5). Suomessa kansallinen itsemurhien ehkäisyprojekti päätyi suosittamaan jokaisen itsemurhaa yrittäneen potilaan psykiatrista tai psykososiaalista arviointia Uuden itsemurhayrityksen riski säilyy suurentuneena vuosikymmenien ajan. ja mahdollisuutta vähintään yhteen kriisiluonteiseen tapaamiseen tämän jälkeen (6). Psykiatrisesta konsultaatiosta on julkaistu ohjeita kotimaisissa artikkeleissa (7,8). Yhdenkin keskustelukerran tarjoaminen itsemurhayrityksen jälkeen asettaa kovan haasteen terveydenhuollolle. Suosituksista huolimatta osa potilaista palaa edelleen kotiinsa ilman muuta interventiota kuin somaattinen tarkistus tai hoito (9). Itsensä vahingoittaminen johtaa useimmiten päivystyskontaktiin, mutta tämän potilasryhmän hoitaminen vaatii päivystyshenkilökunnalta muuhun päivystystyöhön huonosti sovitettavaa työotetta: keskusteluaikaa ja potilaan motivoimista avun vastaanottamiseen. Parhaiten tästä tehtävästä suoriudutaan, jos on mahdollisuus konsultoida psykiatrian henkilökuntaa (10). Suuressa ja harvaan asutussa maassa tavoitteen toteutuminen vaatii kuitenkin joustavuutta. Kokemus on osoittanut, että hoitointervention olisi syytä toteutua oikea-aikaisesti: ei silloin, kun potilas on esimerkiksi intoksikaatiotilan vuoksi vielä väsynyt ja muistamaton, mutta kuitenkin riittävän nopeasti, kun toteutunut on vielä potilaan muistissa ja tapahtumasarjan käsittely tuntuu mielekkäältä. Itseään vahingoittava käyttäytyminen toistuu tutkimusten mukaan usein melko lyhyen ajan kuluessa hoitoon johtaneesta tapahtumasta. Tästäkin syystä itsetuhoisen potilaan hoito olisi aloitettava viipymättä (11). Samalla omaisille tarjoutuu mahdollisuus osallistua hoidon suunnitteluun alusta alkaen. On esitetty sellaistakin suositusta, että potilaan ensimmäisen arvioinnin suorittanut ammattihenkilö aloittaisi myös hoitointervention ajallisen viiveen ja hoidosta jättäytymisriskin minimoimiseksi (10). Psykiatrinen konsultaatiotyöryhmä pystyy usein toimimaan tämän periaatteen mukaisesti. Virka-aikana tapahtuvan konsultoinnin lisäksi päivystysyksiköissä olisi hyvä sopia, miten menetellä silloin, kun potilaan somaattisen hoidon tarve päättyy muuna aikana tai potilas itse on haluton odottamaan konsultaatiota. Tärkeää on, että jokaiselle itsemurhaa yrittäneelle järjestetään psykososiaalinen arviointi (7). Siellä mis 2151

2 Kirjallisuutta 1 Suokas J, Suominen K, Isometsä E, Ostamo A, Lönnqvist J. Long-term risk factors for suicide mortality after attempted suicide--findings of a 14-year follow-up study. Acta Psychiatr Scand 2001;104: Harris EC, Barraclough B. Suicide as an outcome for mental disorders. A meta-analysis. Br J Psychiatry 1997;170: Suominen K, Isometsä E, Suokas J, Haukka J, Achte K, Lönnqvist J. Completed suicide after a suicide attempt: a 37-year follow-up study. Am J Psychiatry 2004;161: Self-harm: longer-term management. NICE guidelines (CG133), November Siteerattu guidance/cg133/resources/ guidance-selfharm-longertermmanagement-pdf 5 APA Practice Guideline for the Assessment and Treatment of Patients With Suicidal Behaviors, Siteerattu providers/handbook/treatment/ Assessing_and_Treating_ Suicidal_Behaviors.pdf 6 Arinperä H. Ensiavusta jatkohoitoon: Itsemurhaa yrittäneen hyvä hoito -osaohjelman väliraportti. Itsemurhan ehkäisyprojekti Stakes. Aiheita 33/1994. Helsinki Suokas J, Suominen K. Itsemurhaa yrittäneen psykiatrinen arviointi ja hoito. Duodecim 2002;118: Suominen K, Valtonen H. Itsetuhoisen potilaan arviointi. Duodecim 2013;129: Nurmi-Lüthje I, Hinkkurinen J, Salmio K, Lundell L, Lüthje P, Karjalainen K-M. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykiatrinen konsultaatio. Suom Lääkäril 2011;66: Isacsson G, Rich CL. Management of patients who deliberately harm themselves. BMJ 2001;322: Cedereke M, Monti K, Ojehagen A. Telephone contact with patients in the year after a suicide attempt: does it affect treatment attendance and outcome? A randomised controlled study. Eur Psychiatry 2002;17: Kapur N. Management of self-harm in adults: which way now? Br J Psychiatry 2005;187: sä psykiatrista henkilökuntaa ei ole saatavilla, osa päivystysyksikön sairaanhoitajista voidaan kouluttaa arvion tekemiseen. Vain pieni osa itsemurhaa yrittäneistä päätyy psykiatriseen sairaalahoitoon (9). Useimmille voidaan tarjota riittävä apu psykiatrisessa avohoidossa, päihdehuollon palvelujen parissa tai perusterveydenhuollon tai työterveyshuollon seurannassa. Suuren potilasryhmän hoidon tarpeeseen vastataan parhaiten moniammatillisella työotteella (10,12). Vaikka jatkohoidon tarpeen ja laadun arvioiminen kuuluu lääkärin vastuulle, itsetuhoisen potilaan terapeuttinen kohtaaminen on luonteva osa riittävän menetelmäkoulutuksen saaneen psykiatrisen sairaanhoitajan, depressiohoitajan tai päihdehuollon Vain pieni osa itsemurhaa yrittäneistä päätyy psykiatriseen sairaalahoitoon. työn tekijän työnkuvaa. Näin suuren ja ennakoimattomasti varsin kiireellistäkin hoitoa vaativan potilasryhmän kohtaamiseen tarvitaan työvälineitä, jotka ovat terveydenhuollon työntekijöiden opittavissa ilman monivuotista, kallista psykoterapiakoulutusta. Usein myös riittää, että potilaan oma hoitosuhde aktivoidaan ja nopeutetaan seuraavaa tapaamista avohoidon yksikössä. Itsetuhoista käyttäytymistä voi tarkastella sairauden oireena, jolloin hoidon painopisteenä on psykiatrisen perussairauden hyvä hoito. Se voidaan kuitenkin myös nähdä osittain sairaudesta erillisenä toimintamallina, jonka toistuminen ei aina ole suoraan suhteessa psykiatrisen oirekuvan vakavuuteen (10,13). Nämä näkökulmat muodostavat akselin, jolle asemoituminen vaikuttaa väistämättä myös tarjottavan hoitointervention laatuun (14). Vaikka itsetuhoisen käyttäytymisen epidemiologiasta on saatavilla runsaasti tutkimustietoa, erilaisten hoitomuotojen kehittäminen ja näytön kerääminen niiden vaikuttavuudesta vaatii vielä työtä. Tutkimukset antavat syyn olettaa, että tämän suuren potilasryhmän hoito on räätälöitävä varsin yksilöllisesti (10,12). Tieteen vastausten viipyessä olisi hyvä kehittää alkuvaiheen interventioon sopivia työkaluja, jotta potilaan henkeä uhkaavaan käyttäytymiseen puututtaisiin oikea-aikaisesti silloinkin, kun tarvittavan muun hoidon järjestymistä joudutaan odottamaan. Itsemurhaa yrittäneen potilaan tuloksellisia hoitomuotoja Erilaisia psykoterapiamenetelmiä on tutkittu myös itsetuhoisuuden vähentämisen näkökulmasta. Potilasryhmän heterogeenisuus, päätetapahtumien harvinaisuus ja siitä johtuva pitkien seuranta-aikojen tarve sekä terapiatutkimuksen yleiset metodologiset vaikeudet ovat vaikeuttaneet näytön keräämistä (12). Joistakin terapiamuodoista on kuitenkin jo saatu tieteellistä näyttöä ja odotettavissa on, että alan tieto lisääntyy, kun tutkimusmateriaalia kertyy. Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyvän toistuvan itsetuhoisen käytöksen hoitoon kehitetty dialektinen käyttäytymisterapia on osoittautunut tehokkaaksi itsetuhoisuutta vähentäväksi hoitomuodoksi tässä potilasryhmässä (15,16). Kognitiivisesta psykoterapiasta on jo varsin hyvää näyttöä itseään vahingoittavien potilaiden hoitamisessa (17,18,19). Myös psykodynaamisen psykoterapian pohjalta kehitetty interpersonaalinen terapia on osoittautunut lupaavaksi työvälineeksi (20). Lisäksi psykodynaaminen terapia, yhdistetty kognitiivinen ja psykodynaaminen terapia sekä motivoiva lähestymistapa näyttävät vähentävän itsetuhokäyttäytymistä (18). Itsemurhayrityksen jälkeisestä puhelinkontaktista tai postikorttien lähettämisestä saattaa olla hyötyä itsetuhokäyttäytymisen vähentämisessä (18,21,22). Lääkehoidoista litiumin on osoitettu vähentävän itsetuhokäyttäytymistä mielialahäiriöissä ja klotsapiinin skitsofreniassa; flupentiksolista on pieni vanha tutkimus persoonallisuushäi riöissä (18,23,24). Masennuksen asianmukainen hoito näyttää ainakin osatekijänä vähentävän itsemurhakuolleisuutta (25). Sen sijaan ei ole näyttöä, että sairaalahoitoon ohjaaminen itse murhayrityksen jälkeen vähentäisi itsetuhokäyttäytymistä (18); toki psykoottiset, itsemurhavaarassa olevat potilaat tulee edelleen toimittaa tarpeenmukaiseen sairaalahoitoon. Tarvitaan vielä tutkimuksia siitä, mikä on kussakin terapiassa se erityispiirre, joka tarjoaa apua juuri itsetuhoisille potilaille (26). Näin voitaisiin eri terapiamuodoista poimia potilaalle yksilöllisesti sopivia vaikuttavia elementtejä. 2152

3 13 Gysin-Maillardt A, Michel K. Lyhytterapia itsemurhayrityksen jälkeen. Helsinki: Suomen mielenterveysseura Michel K, Dey P, Stadler K, Valach L. Therapist sensitivity towards emotional life-career issues and the working alliance with suicide attempters. Arch Suicide Res 2004;8: Holmberg N, Kähkönen S. Hyväksymisestä muutokseen dialektinen käyttäytymisterapia epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Duodecim 2007;123: Linehan MM, Comtois KA, Murray AM ym. Two-year randomized controlled trial and follow-up of dialectical behavior therapy vs therapy by experts for suicidal behaviors and borderline personality disorder. Arch Gen Psychiatry 2006;63: Brown GK, Ten Have T, Henriques GR, Xie SX, Hollander JE, Beck AT. Cognitive therapy for the prevention of suicide attempts: a randomized controlled trial. JAMA 2005;294: Daigle MS, Pouliot L, Chagnon F, Greenfield B, Mishara B. Suicide attempts: prevention of repetition. Can J Psychiatry 2011;56: Holmberg N, Kähkönen S. Itsemurhaa yrittäneiden kognitiivinen lyhytpsykoterapia. Duodecim 2010;126: Guthrie E, Kapur N, Mackway- Jones K ym. Randomised controlled trial of brief psychological intervention after deliberate self poisoning. BMJ 2001;323: Carter GL, Clover K, Whyte IM, Dawson AH, D Este C. Postcards from the EDge project: randomised controlled trial of an intervention using postcards to reduce repetition of hospital treated deliberate self poisoning. BMJ 2005;331: Hassanian-Moghaddam H, Sarjami S, Kolahi A-A, Carter GL. Postcards in Persia: randomised controlled trial to reduce suicidal behaviours 12 months after hospital-treated self-poisoning. Br J Psychiatry 2011;198: Cipriani A, Hawton K, Stockton S, Geddes JR. Lithium in the prevention of suicide in mood disorders: updated systematic review and meta-analysis. BMJ 2013;346:f Meltzer HY, Alphs L, Green AI ym. Clozapine treatment for suicidality in schizophrenia: International Suicide Prevention Trial (InterSePT). Arch Gen Psychiatry 2003;60: Korkeila J, Salminen JK, Hiekkanen H, Salokangas RKR. Use of antidepressants and suicide rate in Finland: an ecological study. J Clin Psychiatry 2007;68: Terapiamenetelmät lyhyen intervention tukena Itsemurhayritykseen johtaneiden tekojen, ajatusten ja tunteiden kronologinen läpikäyminen, ns. ketjuanalyysi (15,19), on paljon käytetty menetelmä itsemurhaa yrittäneen potilaan hoidollisessa haastattelussa. Suomen Mielenterveysseuran käyttöön ottamassa ASSIP-menetelmässä (Attempted Suicide Short Intervention Program) potilaan hiljattaista itsetuhoista tekoa käsitellään videotyöskentelyn avulla (13). Kognitiivisen psykoterapian pohjalta kehitetty hyväksymis- ja omistautumisterapia haastaa potilaan tutkimaan keskeisiä arvojaan ja suuntaamaan toimintansa arvojensa mukaiseksi (27). Keskustelu arvoista tuo luontevasti esiin myös keskustelun toivosta, jonka vahvistaminen on tärkeä osa itsetuhoisen käyttäytymisen ehkäisyä (28). Itsetuhoisen potilaan kanssa työskentelyssä potilaan voimavarat, tavoitteet ja kaikki elämän jatkumista tukevat verkostot ovat keskeisessä roolissa. Kaikki terapeuttiset interventiot edellyttävät luonnollisesti potilaan suostumusta ja kykyä sitoutua käyttäytymisensä syiden pohtimiseen ja muutostyöskentelyyn. Hoitoon sitouttaminen vaatii usein myös hoitohenkilökunnalta aktiivisuutta, potilaan tavoittelua puhelimitse tai muilla keinoilla sekä joustavuutta etsittäessä yhdessä potilasta parhaiten auttavaa hoitoa (4). Turvaverkon luominen itsetuhoiselle potilaalle on keskeinen osa uuden itsemurhayrityksen ehkäisytyötä. Lisäksi on jonkin verran näyttöä siitä, että potilaan itsemurhayrityksen toistumista voi ehkäistä terveydenhuoltojärjestelmästä tulevalla yhteydenotolla varsinaisen hoitointervention jälkeen. Tässä tarkoituksessa potilaalle voidaan esimerkiksi soittaa tai lähettää tervehdys postitse (18,21,22). Tässä kirjoituksessa hahmotellaan sellaista hoitomallia, jota voidaan käyttää ensimmäisenä interventiona potilaan päädyttyä terveydenhuoltojärjestelmän pariin itsemurhayrityksen jälkeen. Tavoitteena on terveydenhuoltohenkilökunnan kouluttaminen tarjoamaan tälle potilasryhmälle laadukas ja ainakin osaksi näyttöön perustuviin hoitomuotoihin tukeutuva alkuinterventio, joka voi myös lisätä potilaan motivaatiota sitoutua myöhempään hoitoon, silloin kun siihen on tarvetta. Hoidollisten interventioiden rinnalla on huolehdittava asianmukaisesta lääketieteellisestä arvioinnista diagnooseineen, lääkityksineen ja hoitosuunnitelmineen. Osana potilaan uuden itsemurhayrityksen riskin arviointia on myös muistettava huolehtia siitä, että kaikki mahdollinen tehdään, jotta potilaalla ei olisi käytössään kuolemaan johtavia välineitä, mikäli itsetuhoinen impulssi toistuu. Hyvän intervention elementit Perinteiset työvälineet ovat keskittyneet auttamaan uuden haittatapahtuman riskin arviointia. Tutkimustiedon lisääntyessä painopiste on siirtymässä enemmän potilaan tarpeiden arvioimiseen (4). On eduksi, jos hoitoa tarjoavat ammattilaiset hallitsevat monenlaisia menetelmiä, jotta hoito voidaan räätälöidä mielekkääksi potilasryhmälle, joka ei helposti kiinnity tarjottuun apuun. Hoitomallin tulee olla melko nopeasti terveydenhuollon eri ammattiryhmiä edustavien työntekijöiden opittavissa ilman perehtymistä monimutkaisiin teoreettisiin kehyksiin. Aikaa ja kustannuksia säästyy, jos menetelmät mahdollistavat myös vastaanottotilanteen ulkopuolella tapahtuvan työskentelyn, kuten kotitehtävät, ja yhteydenpito potilaaseen voi osaksi nojautua teknisten välineiden käyttöön. Puhelinsoitot ja lyhyet viestit täydentävät konkreettisia kohtaamisia ja tapaamisiin mukaan kutsutut läheiset toimivat tärkeänä lisäresurssina. Intervention rajallisuus korostaa potilaan voimauttamisen ja aktiivisen osallistumisen merkitystä. Onnistumista auttaa, jos työntekijä sisäistää monipuolisen selitysmallin itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Hoitamisen ajatuksen rinnalle nousee yhdessä tutkimisen ja ratkaisujen etsimisen ajatus (14). Hoidon fokus on potilaan turvallisuudessa ja uusien keinojen oppimisessa. Tavoitteena on, että potilas kokee intervention jälkeen jonkin asian liikahtaneen elämässä niin, että toivo selviytymisestä on mahdollinen. Hyvät työvälineet voimauttavat myös henkilökuntaa, jolle toistuvasti itseään vahingoittavat potilaat aiheuttavat turhautuneisuutta ja negatiivisia tunteita, jopa toivottomuuden tarttumista potilaasta hoitavaan työntekijään. Ehdotus lyhyeksi hoitointerventioksi Ehdotus itsemurhaa yrittäneen lyhyeksi hoitointerventioksi on esitetty taulukossa

4 Taulukko 1. Ehdotus itsemurhaa yrittäneen lyhyeksi hoitointerventioksi. Päivystyksessä 1 Tapahtuneen läpikäynti ja vaihtoehtoisten ratkaisujen hakeminen 2 Uusintariskin arviointi 3 Hoidon tarpeen kartoitus (psykiatria, päihteet, sosiaalityö) 4 Ohjaus jatkohoitoon tai oman hoidon aktivointi: ajanvaraus, jos mahdollinen 5 Illan ja yön turvaaminen läheisten avulla 6 Ohje lähipäivien lääkitykseen 7 Ohje päivystykselliseen avunsaantiin Seuraavien vuorokausien aikana 1 Sosiaalisen verkoston huomioiminen ja vahvistaminen 2 Ahdistuksen hallintakeinojen opettelu 3 Positiivisten odotusten vahvistaminen 4 Lääketurvallisuutta parantavat toimenpiteet 5 Muiden itsemurhavälineiden huomioiminen 6 Konsultaatioyksikön tukisoitot, kunnes hoito käynnistyy 26 Klonsky ED, Muehlenkamp JJ. Self-injury: a research review for the practitioner. J Clin Psychol 2007;63: Hayes S. Acceptance and commitment therapy, relational frame theory, and the third wave of behavioral and cognitive therapies. Behav Ther 2004;35: Meretoja J, Laakso P. Itsemurhaan altistavat kognitiiviset mallit. Suom Lääkäril 2002;57: Hargus E, Crane C, Barnhofer T, Williams JMG. Effects of mindfulness on meta-awareness and specificity of describing prodromal symptoms in suicidal depression. Emotion 2010;10: Sidonnaisuudet Tarja Kulvik: Matka-, majoitus- ja kokouskulut (Jansen-Cilag). Kirsi Suominen: Luentopalkkiot (AstraZeneca, Bristol-Myers Squibb, Lundbeck, Otsuka, Pfizer), matka-, majoitus- ja kokouskulut (Otsuka), korvaus potilasoppaan tuottamisesta (Lundbeck). Tapahtuneen läpikäyminen Itsemurhayrityksen yksityiskohdat ja siihen johtaneet tapahtumat käydään yksityiskohtaisesti ja kronologisesti läpi. Potilas saattaa olla haluton palauttamaan mieleensä herkästi uuden ahdistuksen laukaisevia tilanteita, tai hän voi pyrkiä häpeän kokemuksen vuoksi ohittamaan tapahtuneen mahdollisimman kevyesti. Itsemurhayrityksen aikainen päihtymystila tai lääkeyliannoksen aiheuttama muistiaukko saattaa vaikeuttaa tapahtuman rekonstruointia, mutta tällöinkin tilannetta on mahdollista lähestyä omaisten kertoman, sairauskertomukseen kirjatun tiedon ja aikaisempien päivien olotilojen ja ajatusten läpikäymisen avulla. Itsemurhayrityksen läpikäyminen palvelee monta tärkeää tarkoitusta. Potilaan kokemaa ahdinkoa voi empaattisesti ymmärtää ja validoida vaihtoehdottomuuden kokemusta samalla, kun tapahtumaketjun läpikäymiseen liitetään keskustelu siitä, mitä muita ratkaisuja potilas olisi voinut ahdingossaan tehdä. Tämä auttaa potilasta oppimaan henkiinjäämistä palvelevia strategioita, joiden on oltava yksilöllisiä ja potilaan hyväksymiä. Samalla potilas saa kuulluksi tulemisen kokemuksen: kysymys on hänen tarinastaan, ei yksinomaan sairaudesta, jota voisi lähestyä mekanistisesti. Asioiden tasavertainen ja potilaan kokemusta kunnioittava tarkastelu voimauttaa potilasta. Usein itsemurhayrityksen viimeisenä laukaisevana tekijänä on elämäntapahtuma, joka on herättänyt potilaan mielessä ajatuksen umpikujaan joutumisesta. Keskustelun tärkeänä tavoitteena on myös antaa potilaalle toivoa selviytymisestä. Johonkin on saatava muutos, jotta potilasta ei palauteta terveydenhuollon arviosta tilanteeseen, joka hiljattain on tuntunut vaikeammalta sietää kuin oma kuolema. Rentoutuminen ja tietoisuustaidot Itsemurhayrityksen läpikäyminen palauttaa potilaan herkästi samaan ahdistuneeseen tilaan, ns. itsetuhoiseen tilaan (13), joka edelsi hiljattaista yritystä. Ahdistuksen aktivoituminen tarjoaa mahdollisuuden harjoitella myös rauhoittumiskeinoja, joista sopivimmat löytyvät kokemuksen kautta, potilaan kokeillessa itse, mikä häntä parhaiten auttaa. Ahdistuksen hallinnassa on mahdollista käyttää hyväksi erilaisia oman tilan ja ympäristön havaitsemiseen liittyviä tekniikoita, rentoutusharjoituksia ja myös toiminnallisia menetelmiä, joissa oma huomio pyritään siirtämään pois tukalasta olotilasta. Mikään menetelmä ei sovi jokaiselle potilaalle, ja olisi tärkeää, että itsetuhoisia potilaita hoitavilla henkilöillä olisi käytössään riittävä valikoima keinoja, joista voi hakea potilaalle yksilöllisesti sopivan. Varomerkkien tutkiminen Samalla kun potilaan tarina jäsentyy, tapahtuneesta on mahdollista poimia elementtejä, jotka ennakoivat potilaan tilanteen vaikeutumista niin, että itsemurha tuntui lopulta ainoalta ratkaisulta. Potilas opettelee tunnistamaan nämä varomerkit ja reagoimaan niihin ennen kuin vahinko on jo tapahtunut (12). Tilanteen varhainen tunnistaminen edellyttää myös riittävää tietoisuutta oman mielen sisällöstä. Jo yksinkertaiset tekniikat aikalisän ottamiseksi saattavat pysäyttää uhkaavan tapahtumaketjun (29). Arvot ja suojaavat tekijät Jokaisen potilaan kanssa tulisi ongelmakeskeisen lähestymistavan lisäksi käydä läpi hengissä pysymistä edistäviä tekijöitä ja auttaa potilasta luomaan positiivisia odotuksia elämää kohtaan. Potilaan kanssa pohditaan, mikä juuri hänelle tuo merkityksen kokemuksia ja toimii vastavoimana kuoleman intentiolle. Edistääkö potilaan toiminta sitä, mihin hän elämässään pyrkii ja mitä arvostaa? Potilaalle merkityksellisistä asioista voi rakentaa myös konkreettisia muis 2154

5 tutuksia, jotka auttavat potilasta kantamaan mielessään sen, mikä auttaa eteenpäin: esimerkiksi läheisten valokuvat, rakkaasta harrastuksesta muistuttava symboli, hyviä asioita potilaasta itsestään kertova huoneentaulu. Potilaalle merkityksellisistä asioista voi rakentaa konkreettisia muistutuksia. Selviytymisstrategiat ja apuvälineet Monessa terapiamuodossa on päädytty laatimaan potilaan kanssa muistia tukevia välineitä, joiden on tarkoitus olla apuna silloin, kun esimerkiksi psyykkisen voinnin heikkeneminen vaikeuttaa muuten ajattelu- ja toimintakykyä. Näihin välineisiin voidaan kirjata potilaan omia keinoja vaikeiden olotilojen hallitsemiseksi sekä niiden tahojen yhteystietoja, joilta potilas voi hakea apua kriisin aikana. Lompakkoon sopiva turvakortti (13) auttaa potilasta löytämään helposti ohjeita ja puhelinnumeroita, joilla turvata vointinsa kriisin tullessa. Hoitavan henkilön kanssa laaditut turvakortit voivat samalla palauttaa potilaan mieleen hyväksyvän ja turvallisen hoitosuhteen. Hoitavan tahon yhteydenpito Itsemurhaa yrittäneen potilaan sitouttaminen ottamaan vastaan apua vaatii usein hoitavalta taholta aktiivista otetta, potilaan tavoittelua ja jopa kotikäyntejä hoitoyhteistyön syntymiseksi (4). Samalla tavalla hoidon tuloksen säilymistä voi edistää se, että potilaaseen pidetään yhteyttä ja hänelle annetaan lupa yhteydenpitoon aktiivihoidon päättymisen jälkeenkin. Potilaan kanssa voidaan sopia vaikkapa kolmen kuukauden jaksosta, jonka aikana hän voi ottaa yhteyttä hoitoyksikköön ilman uutta lähetettä, mikäli vointi uudelleen notkahtaa. Näitä sopimuksia tehdään erityisesti sellaisten potilaiden kanssa, jotka eivät alkuintervention jälkeen siirry jatkohoitoon toiseen yksikköön. ASSIP-interventiossa potilaalle lähetetään kaikkiaan kuusi kirjettä istuntojen loppumisen jälkeen (13). Potilaan tavoitteluun voi liittyä yhteydenottopyyntö ja yhdessä sovituista selviytymisstrategioista muistuttaminen ja vähintäänkin sen päivittäminen, mistä potilas voi tarvittaessa hakea apua. Lopuksi Suomalaiset päivystysyksiköt hoitavat vuosittain tuhansia potilaita itse aiheutetun akuutin fyysisen haitan vuoksi. Suosittelemme kansallisen suosituksen laatimista tämän suuressa itsemurhariskissä olevan ryhmän hoitamisen ja arvioinnin tueksi. Alan tutkimukset kohdistuvat lähinnä psykososiaalisiin hoitomuotoihin, mutta suurin osa itseään vahingoittavista potilaista jää eri syistä näiden hoitomuotojen ulkopuolelle. Jokaisen potilaan olisi silti saatava välitön psykososiaalinen arvio tilanteestaan ja uusintariskistä. English summary in english What to do after a suicide attempt tools for the clinician 2155

6 English summary Tarja Kulvik Specialist in Psychiatry Vantaan Työterveys Kirsi Suominen Docent, Chief Physician Helsinki Social and Health Services What to do after a suicide attempt tools for the clinician Suicide and other self-destructive behaviors pose huge social and economic challenges to the public health. Every year roughly a thousand people die of suicide in Finland and a many more attempt suicide or engage in other types of deliberate self- harm. It is therefore time to establish national clinical guidelines for this specific patient group. A treatment plan designed for suicidal patients should include both diagnosis-specific treatments and elements that enhance patient motivation and adherence. Several efficient treatment models already exist, but need to be used more widely. Treatment should also be flexibly adjusted to the patient s specific needs. 2155a

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

Itsetuhoisten potilaiden arviointi ja

Itsetuhoisten potilaiden arviointi ja Kirsi Suominen ja Hanna Valtonen TEEMA: PÄIVYSTYSPSYKIATRIA, NÄIN TUTKIN Aikaisempi itsemurhayritys merkitsee liki 40-kertaista itsemurhariskiä. Itsemurhavaaraa arvioitaessa potilaalta on aina kysyttävä

Lisätiedot

Itsemurhaa yrittäneen psykiatrinen arviointi ja hoito. Jaana Suokas ja Kirsi Suominen

Itsemurhaa yrittäneen psykiatrinen arviointi ja hoito. Jaana Suokas ja Kirsi Suominen Päivystyspsykiatria Itsemurhaa yrittäneen psykiatrinen arviointi ja hoito Jaana Suokas ja Kirsi Suominen Itsemurhaa yrittäneiden asianmukainen hoito on terveydenhuollon keskeinen tehtävä. Somaattisen ensihoidon

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta

Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Teijo Laine Psykiatrian erikoislääkäri Psykoterapian kouluttajan erityispätevyys (SLL) Suomen Psykiatriyhdistys Psykiatripäivät 11.3.-13.3.2009 Ahdistus

Lisätiedot

Itsemurhaa yrittäneiden kognitiivinen lyhytpsykoterapia

Itsemurhaa yrittäneiden kognitiivinen lyhytpsykoterapia Nils Holmberg ja Seppo Kähkönen KATSAUS Itsemurhaa yrittäneiden kognitiivinen lyhytpsykoterapia Itsemurhaa yrittäneille on kehitetty lyhytpsykoterapeuttinen hoito-ohjelma, jonka tavoitteena on ehkäistä

Lisätiedot

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsetuhoisuus Henkeä uhkaavan riskin ottaminen Itsen vahingoittaminen Itsetuhokäyttäytyminen

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E)

TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) SYÖMISHÄIRIÖIDEN HOITO TÄNÄÄN TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) 15.4.2019 / Kati Rantanen /sairaanhoitaja / HUS Syömishäiriöyksikkö TRANSDIAGNOSTINEN KBT (CBT-E) Kognitiivis-behavioraalinen terapia = KBT pohjautuu

Lisätiedot

Haasteita ja mahdollisuuksia

Haasteita ja mahdollisuuksia Haasteita ja mahdollisuuksia Klaus Lehtinen Psykiatrian toimialuejohtaja TAYS 10.3.2010 1 Muut Liikuntaelins. Vammat Hengitys Neurologia Psykiatria Syöpä Sydän ja veris. Psykoosit Vaikeat persoonallisuushäiriöt

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme

Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Jyrki Korkeila Psykiatrian professori Turun Yliopisto Puheenjohtaja Suomen Aivot ry. http://www.suomenaivot.fi/ 1 Suomen Aivot ry. Finska Hjärnan rf, Finnish Brain

Lisätiedot

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito Tervey&ä Lapista 2015 Solja Niemelä Psykiatrian professori, ylilääkäri Oulun yliopisto Lapin sairaanhoitopiiri Kaksoisdiagnoosi? Määritelmä Esiintyvyys Kliininen

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus 11.11.2016 Skitsofrenia Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, johon

Lisätiedot

Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015

Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015 Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Perustietoa Syömishäiriöklinikasta

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

Näkökulmia toiminnan uudistamiseen

Näkökulmia toiminnan uudistamiseen Näkökulmia toiminnan uudistamiseen Juha Koivu Hasse Karlsson, ylilääkäri, VSSHP/psykiatria; prof., TY toimialajohtaja, VSSHP Psykiatria 3/27/2015 3/27/2015 3/27/2015 Aivosairauksien aiheuttamat kustannukset

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Solja Niemelä Psykiatrian professori (ma.), ylilääkäri Sanna Blanco-Sequeiros, tulosaluejohtaja Esityksen sisältö Solja: Psykiatristen häiriöiden aiheuttama

Lisätiedot

Hyvä skitsofrenian hoitovaste avohoidossa. Prof. Hannu Koponen Kuopion yliopisto, psykiatrian klinikka Helsinki

Hyvä skitsofrenian hoitovaste avohoidossa. Prof. Hannu Koponen Kuopion yliopisto, psykiatrian klinikka Helsinki Hyvä skitsofrenian hoitovaste avohoidossa Prof. Hannu Koponen Kuopion yliopisto, psykiatrian klinikka Helsinki 28.8.2007 Skitsofrenia - epidemiologiaa Suomessa 50 000 skitsofreniapotilasta yli puolet psykiatristen

Lisätiedot

Mielenterveystalo.fi https://www.mielenterveystalo.fi/nettiterapiat/ Suoma Saarni, ylilääkäri / Eero-Matti Gummerus, Kehittämispäällikkö, HUS Psykiatria NETTITERAPIAT.FI Lääkärin lähetteellä mistä päin

Lisätiedot

NUORTEN DEPRESSION HOITO

NUORTEN DEPRESSION HOITO NUORTEN DEPRESSION HOITO Mauri Marttunen professori HY, HYKS, psykiatrian klinikka tutkimusprofessori THL Käyvän nuorten mielenterveysongelmien hoidon lähtökohtia (1) Alkuarvio Hoitoon tulon syy Perusteellinen

Lisätiedot

Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017

Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017 Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017 Eduskunnan Pikkuparlamentti 22.10.2017 Jouko Lönnqvist Emeritusprofessori HY ja THL 23.10.2017 Jouko Lönnqvist 1 Miksi pankkiirit tekevät itsemurhia? 23.10.2017

Lisätiedot

PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA

PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA PÄIHDELÄÄKETIETEENPÄIVÄT PSYKOTERAPEUTTI KAISLA JOUTSELA KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPIA Lyhyt- tai pitkäkestoista, muutamasta kerrasta useaan vuoteen. Tapaamiset

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla liikunnanohjaaja, Miska Arminen lääkäri, Saana Eskelinen mielenterveyshoitaja,

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista

Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Markus Henriksson Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Psykiatrian dosentti, psykoterapeutti Valvira, terveydenhuollon

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

OSA 3: VAIKEIDEN ASIOIDEN PUHEEKSI OTTAMINEN

OSA 3: VAIKEIDEN ASIOIDEN PUHEEKSI OTTAMINEN OSA 3: VAIKEIDEN ASIOIDEN PUHEEKSI OTTAMINEN 5.6.2014 13-16 Kouluttaja YTT, Sirpa Mertala RATKAISU- JA VOIMAVARAKESKEINEN LÄHESTYMISTAPA KÄYTÄNNÖN ASIAKASTYÖSSÄ N. klo 13.00-14.30 Työotteen taidot ja menetelmät

Lisätiedot

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi

Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi Kangasniemi Anu 1,2,3 1 LIKES - tutkimuskeskus, Jyväskylä ; 2 Lääkärikeskus Dextra, Jyväskylä; 3 Liikunta- ja hyvinvointiakatemia

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä. Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki

Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä. Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki Terveyden edistäminen Prosessi, joka antaa yksilölle ja yhteisölle paremmat

Lisätiedot

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus DIAGNOOSI PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Seulonta- ja arviointiasteikot ovat

Lisätiedot

Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa

Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa Valtakunnallinen omaisseminaari Seinäjoki 9.10.2008 Eija Stengård, PsT WHO:n mielenterveysalan yhteistyökeskus Stengård, E. (2005). Journey of Hope and Despair.

Lisätiedot

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT. SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI LUENNOITSIJA JA INTRESSIT Jan-Henry Stenberg FT., PsL, erikoispsykologi,

Lisätiedot

Itsemurhien ehkäisy. Lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille LINITY-projekti 2013-2017. Suomen Mielenterveysseura SOS-kriisikeskus

Itsemurhien ehkäisy. Lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille LINITY-projekti 2013-2017. Suomen Mielenterveysseura SOS-kriisikeskus Itsemurhien ehkäisy Lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille LINITY-projekti 2013-2017 Suomen Mielenterveysseura SOS-kriisikeskus SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA SMS on perustettu vuonna 1897 ja sen perustehtävä

Lisätiedot

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys suuri: työkyvyttömyys eläköityminen itsemurhakuolleisuus (n. 20 x riski) Suomessa

Lisätiedot

Työnimenä: Kanta-asiakkaat. Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa)

Työnimenä: Kanta-asiakkaat. Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa) Työnimenä: Kanta-asiakkaat Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa) Asiakasnäkökulma Asiakkaalle tarjotaan yksilöllisesti laadittava hoitosuunnitelma

Lisätiedot

ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI. Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja

ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI. Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja TAHALLINEN ITSEN VAHIN- GOITTAMINEN ITSEMURHA PARASUISIDI ITSEMUTILOIN- TI LIEVÄ VAIKEA STEREOTYYP- PINEN

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä AMMATTILAISOHJE 1 (6) Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä on otettu käyttöön psykiatrinen hoitotoive-lomake. Ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Psykiatrisen sairaalahoidon lyhenemisen yhteys hoidonjälkeisiin itsemurhiin

Psykiatrisen sairaalahoidon lyhenemisen yhteys hoidonjälkeisiin itsemurhiin Alkuperäistutkimus Britta Sohlman, Sami Pirkola ja Kristian Wahlbeck Psykiatrisen sairaalahoidon lyhenemisen yhteys hoidonjälkeisiin itsemurhiin Hoitoajat ovat lyhentyneet psykiatrisessa sairaalahoidossa

Lisätiedot

Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle.

Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle. Mitä jää tutkimuksen varjoon? Näkemyksiä käytännön työstä kehittämisen taustalle. Tapio Halla, erikoislääkäri Tampereen kaupunki Mielenterveys- ja päihdepalvelut Psykiatrian polklinikka maahanmuuttajille

Lisätiedot

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN HOITOLINJAUS Tavoitteena on, että potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan oikeassa paikassa. HOITOLINJAUS JA HOITOTAHTO Hoitolinjauksen teko

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren

Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren Marjut Vastamäki Hankekoordinaattori VALO2 preventiohanke Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 7.11.2012 LAHTI SISÄLTÖ

Lisätiedot

Depression paikallinen hoitomalli Turku

Depression paikallinen hoitomalli Turku Depression paikallinen hoitomalli 16.09.2009 Turku Sinikka Haakana Vastaava lääkäri LL, työterveyshuollon erikoislääkäri Kognitiivisen psykoterapian koulutus 1 ARKI TYÖTERVEYSHUOLLON VASTAANOTOLLA Seulomaton

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

Kriisityö. Loppuseminaari Maire Toijanen.

Kriisityö. Loppuseminaari Maire Toijanen. Kriisityö Loppuseminaari 9.12.2015 Maire Toijanen www.seksuaalivakivalta.fi Väkivalta on kriisi Seksuaalisen väkivallan kokemus aiheuttaa aina kriisin uhrille ja tämän läheisille Ammattilaisen tehtävä

Lisätiedot

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun

Lisätiedot

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Korkeila 1 Itsemurhariski: Trafi Psykiatriseen tai muuhun sairauteen liittyvä itsemurhavaara

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa

Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa Terttu Kattelus, kouluterveydenhoitaja Paula Häkkänen, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäri Helsingin sosiaali- ja terveystoimi Neuvokas perhe -juhlaseminaari

Lisätiedot

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin KAIKISTA MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ ALKAA 50 % ennen14. ikävuotta ja 75 % ennen24. ikävuotta Lähde: Lifetime prevalence and age-of onset distributions of DSM-IV disorders

Lisätiedot

KKI-PÄIVÄT

KKI-PÄIVÄT Asiakas ja arvot -elintapamuutosprosessin keskiössä Anu Kangasniemi PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi, LitM, sert. liikunta- ja urheilupsykologi Puheenvuoron teemoja Arvo- ja hyväksyntäpohjainen

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Tarpeenmukainen hoito

Tarpeenmukainen hoito Tarpeenmukainen hoito TaHo ry kuukausityöpaja 18.6.2018 Anna-Kaisa Turpeinen Psykologi, psykoterapeutti Mielipalvelut Oy Tarpeenmukainen hoito Tarve Hoito Tarpeenmukaisuus hoidossa Suomalainen Tarpeenmukaisen

Lisätiedot

Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykiatrinen konsultaatio toteutuu päivystyksessä vain osittain

Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykiatrinen konsultaatio toteutuu päivystyksessä vain osittain ALKUPERÄISTUTKIMUS TIETEESSÄ ILONA NURMI-LÜTHJE FT, dosentti, keskuksen päällikkö Kouvolan perusturva, tapaturmien ja väkivallan ehkäisykeskus (Start) Helsingin yliopisto, kansanterveystieteen osasto,

Lisätiedot

ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ

ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke päihde- ja mielenterveystyön kehittämistä vuosina 2005-2013 (-2020) Katso: www.pohjanmaahanke.fi 1 Itsetuhoisen kohtaamiseen jaettua osaamista ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ Itsemurhia

Lisätiedot

Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa. mieli.fi

Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa. mieli.fi Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa Mielenterveyden häiriöt maksavat Suomelle joka vuosi yli 11 miljardia Työmarkkinat 4,7 mrd Terveyspalvelut 2,6 mrd Lähde: Health at a Glance: Europe

Lisätiedot

Masentaa ja ahdistaa: terapia, korkki kiinni vai eläke?

Masentaa ja ahdistaa: terapia, korkki kiinni vai eläke? Masentaa ja ahdistaa: terapia, korkki kiinni vai eläke? Professori Jyrki Korkeila TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Psykoterapeutti psykodynaaminen & kognitiivinen terapia & lyhytterapia Salminen JK 2003;58:21-1.

Lisätiedot

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Psykiatrian el, VET-terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA ARKI TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIN VASTAANOTOLLA

Lisätiedot

LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio

LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio TYÖPAJA A LEIKKI-IKÄISEEN LAPSEEN KOHDISTUVA VÄKIVALTA Tanja Koivula ja Tuomo Puruskainen AIHEET: Vammaisten lasten kohtaama väkivalta tutkimustiedon

Lisätiedot

Virheen diagnostiikka

Virheen diagnostiikka Virheen diagnostiikka Työolot ja organisaatio Yksilön ja systeemin näkökohta Millaisia virheitä tapahtuu? Miten virheet havaitaan? To Err Is Human Diagnostic Treatment Preventive Other Types of errors

Lisätiedot

Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta:

Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: PSYKOTERAPIAT Kuntoutuksen tavoite Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: Hoidon tarpeen taustalla usein kehitysvuosien ylivoimaiset, traumaattiset kokemukset, ajankohtaiset menetykset tai muut ylivoimaiset

Lisätiedot

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,

Lisätiedot

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla 12.11.2008 Psykiatrian el, VET-terapeutti terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA HOIDON

Lisätiedot

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS ENSIN - NÄKYMÄ POTILASTURVALLISUUS SILMÄLASIEN KAUTTA Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot (STESO) ry VERKOSTOTAPAAMINEN 14.3.2017 Tuula Saarikoski, Potilasturvallisuuskoordinaattori,

Lisätiedot

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto Saatavuus merkittävä osa psyykkisesti oireilevista suomalaisista ei ilmeisesti hae tai ei eri

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014 Tavoitteet Saada perustiedot kognitiivisesta psykoterapiasta Kokeilla kognitiivisen psykoterapian menetelmiä,

Lisätiedot

Työssä muistaminen -kysymyssarja

Työssä muistaminen -kysymyssarja Työssä muistaminen -kysymyssarja Kysymyssarja sopii apuvälineeksi muistinsa ja keskittymisensä toiminnasta huolestuneen potilaan tarkempaan haastatteluun. Kysely antaa potilaalle tilaisuuden kuvata tarkentaen

Lisätiedot

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin EUFAMI (European Federation of Family Associations of People w ith Mental Illness) 2014 Tutkimukseen osallistui 1111 omaista ympäri Eurooppaa, joista 48

Lisätiedot

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä Järviseudun sairaalassa toimii 16-paikkainen psykiatrinen

Lisätiedot

Asiakkaana paljon palveluita käyttävä -kuormittavien tunteiden ratkaisuksi voimavaroja vahvistava moniammatillinen toimintamalli?

Asiakkaana paljon palveluita käyttävä -kuormittavien tunteiden ratkaisuksi voimavaroja vahvistava moniammatillinen toimintamalli? Asiakkaana paljon palveluita käyttävä -kuormittavien tunteiden ratkaisuksi voimavaroja vahvistava moniammatillinen toimintamalli? Liisa Kiviniemi, OAMK, TtT, yliopettaja, liisa.kiviniemi@oamk.fi Päivi

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi EHKÄISE, TUNNISTA, AUTA koulutuspäivä seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta Tampere 16.3.2017 16.3.2017 Suvi Nipuli 1 Hankkeen

Lisätiedot

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE 10.9.2018 Timo Partonen 1 Hanke Hanke on osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

TERAPEUTTISET IHMISSUHTEET

TERAPEUTTISET IHMISSUHTEET TERAPEUTTISET IHMISSUHTEET HOIDOLLISUUS TERAPEUTTISISSA JA TAVALLISISSA IHMISSUHTEISSA MARIEKE SAHER PSYKOLOGI (PST), PSYKOTERAPEUTTI (YET) LUENNON SISÄLTÖ Mitä ihmissuhteissa on terapeuttista? Mitä tekee

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus)

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) 1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos THM, esh Marja Renholm Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) LEKTIO 6.11.2015

Lisätiedot

PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA

PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA 0 ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI Kotiosoite Puhelinnumero Syntymäaika Ylioppilas LL-tutkinnon suoritusaika ja -paikka KOULUTUSPAIKAT Tampere Vastuuhenkilö Seinäjoki Vastuuhenkilö

Lisätiedot

Toiminnallisten kohtauspotilaiden psykiatrinen arviointi ja hoito. OYL, Dos Tero Taiminen Yleissairaalapsykiatrian yksikkö TYKS

Toiminnallisten kohtauspotilaiden psykiatrinen arviointi ja hoito. OYL, Dos Tero Taiminen Yleissairaalapsykiatrian yksikkö TYKS Toiminnallisten kohtauspotilaiden psykiatrinen arviointi ja hoito OYL, Dos Tero Taiminen Yleissairaalapsykiatrian yksikkö TYKS Työnantaja: VSSHP Sidonnaisuudet Ei omistuksia terveydenhuoltoalan yrityksissä

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK 1 HAASTAVASTA KÄYTTÄYTYMISESTÄ ja MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ KEHITYSVAMMAISILLA Kehitysvammaisista

Lisätiedot