tul ev ais uu den teki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "tul ev ais uu den teki"

Transkriptio

1

2 aa t te en ä ä # TULEVAISUUSUSKO Me Keskustanuoret olemme puoluetta aina askeleen edellä. Emme jää vain odottamaan, vaan rakennamme ihmisen näköistä tulevaisuutta. Olen valmis astumaan Keskustanuorten etulinjaan taistelemaan inhimillisen politiikan puolesta. # AATEVERSTAS Keskustanuoret on itsenäinen aateverstas, joka vaikuttaa tavoitteellisesti yhteiskuntaan ja puolueen politiikan sisältöihin. Iso osa puolueen uusista avauksista on saanut alkunsa Keskustanuorten aatetyöstä. Haluan pitää huolen siitä, että niin on myös tulevaisuudessa. # OSALLISUUS Työnteko, vahva luontosuhde ja oikeus vaikuttaa yhteiskuntaan luovat osallisuutta. Keskustavaikuttajat ovat avainasemassa siinä, että kaikki pääsevät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Aion pistää persoonani peliin, innostaa osallistumaan ja luoda mahdollisuuksia vaikuttaa niin Keskustanuorissa kuin yhteiskunnassa ylipäätään. k e s k u s t a n u o r t e n p u h e e n j o h t a j a k s i tul ev ais uu den teki ni h i l k k a k e m p p i. f i f a c e b o o k : h i l k k a k e m p p i / h i l k k a k e m p p i k e s k u s t a n u o r t e n p u h e e n j o h t a j a k s i t w i t t e r / i n s t a g r a m / s c h i l u k e m p p i jä

3

4 Sisällys Puheenjohtajan tervehdys Ohjelma Info Salon kartta 0 Pohjapiirros Esityslista Liittariopas Menettelytapajärjestys Toimintasuunnitelma 0 Talousarvio Toimintakertomus 0 Aloitteet Kulttuuripoliittinen linjaus Maahanmuuttopoliittinen linjaus Varsinaissuomalaisten laulu Maamme Puheenjohtajan tervehdys Keskustanuorten syksy tiivistyy Salon juhlaliittokokoukseen tapahtumarikkaan vuoden jälkeen. Eduskuntavaalien jälkeen maa on uudessa asennossa. Tänä viikonloppuna nuorkeskustalainen liike on koolla arvioimassa paikkaamme siinä. Järjestönä Keskustanuoret on taitekohdassa. Neljän oppositiovuoden jälkeen keskusta on ponnistanut kovien aikojen pääministeripuolueeksi. Osa hallitusvastuun tuomista päätöksistä on ollut nuorkeskustalaisille kitkeriä niellä. Silti moni pitkäaikainen tavoite maakuntahallinnosta perustulokokeiluun etenee. Yksi tämän kokouksen tärkeimpiä tehtäviä on määritellä nuorisoliiton suhdetta hallitukseen. Viikonloppu on katettu kukkuroilleen politiikkaa. Yli kahdeksankymmenen aloitteen lisäksi liittokokouksen käsiteltävänä on Keskustanuorten linja ajankohtaiseen pakolaiskriisiin ja kulttuuripolitiikkaan. Elävä kulttuuri on sekä kansakunnan juuri että ihmisenä täydellistymisen väline. Kulttuuripoliittisessa ohjelmassa maalataan uudistuvista kirjastoista kunnan elinvoiman tiloja ja esitetään keinoja kansainvälisten elokuvatuotantojen kotiuttamiseksi Suomeen. Maahanmuuttoa käsittelevässä linjauksessa esitetään ratkaisuja pakolaiskriisiin Suomessa, Euroopan tasolla ja lähtömaissa. Linjauksen pohjana on inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus. Ihmissalakuljettajien reitit on katkaistava ja apu ulotettava kaikista hädänalaisimmille. Kotimaassa painopiste on turvapaikkahakemusten ripeässä käsittelyssä ja sujuvassa kotoutumisessa. Tässä kokouksessa liitto valitsee myös uuden johdon. Keskustanuoret on kasvatusjärjestö. Kukaan ei lähde täältä samanlaisena kuin tuli. Rauta rautaa hioo, ihminen ihmistä. 0-vuotiaan nuorisojärjestön sukupolvien virtaan astuminen on ollut kunniatehtävä. Salosta lähtien tuoreet voimat johtavat nuorkeskustaa kohti uutta. Antoisaa juhlaliittokokousta! Teppo Säkkinen Puheenjohtaja

5 Ohjelma.0. PERJANTAI.00 Majoittuminen koulumajoituksessa ja hotellilla alkaa 0:00 Liiton hallituksen kokous :0 Liittohallitusehdokkaiden paneeli Salon VPK-talolla, Asemakatu.0. LAUANTAI 0:0 Aamupala koulumajoittujille (hotellimajoittujien aamupalat hotellin aikataulun mukaisesti) :00-:00 Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus kokouspaikalla 0:00 Liittokokous alkaa. Kokouksen avaus, Teppo Säkkinen. Kokouksen osanottajien, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Tervehdykset. Kokouksen järjestäytyminen. Kokouksen esityslistan ja järjestyssäännön hyväksyminen. Valiokuntien asettaminen. Yleis- ja lähetekeskustelu. Poliittiset ja järjestölliset asiat - Keskustanuorten puheenjohtajan Teppo Säkkisen puhe - Keskustanuorten pääsihteeri Jussi Sallisen puhe. Henkilövaalien esitykset.. Henkilövaalien puheet :0 Kokous keskeytetään :0 Järjestäytyminen lippumarssia varten :- :0 Lippumarssi Salon keskustaan ja takaisin.0-.0 Lounas :0 Menettelytapavaliokunnan kokous heti kokouspaikalle palattua : Kokous jatkuu n. :0 Kokous keskeytetään :00- :00 Valiokuntien kokoukset ammattiopistolla - Järjestövaliokunta (järjestölliset aloitteet, toimintasuunnitelma, talousarvio) - Linjausvaliokunta (maahanmuuttopoliittinen linjaus ja kulttuuripoliittinen linjaus) - Poliittinen valiokunta (poliittiset aloitteet) 0:00 Illallinen ja kaupungin tervehdys ammattiopistolla -Kaupungin tervehdys -Illallinen :00 alkaen Puheenjohtajaehdokkaiden paneeli ja varapuheenjohtajaehdokkaiden paneeli kokoussalissa Paneelin jälkeen vanha kunnon limudisko ammattiopistolla 00:0 Poistuminen ammattiopiston yleisistä tiloista, joko nukkumaan tai jatkoille Jatkot Sokos Hotel Rikalan yökerhossa.0. SUNNUNTAI 0:00 Aamupala koulumajoittujille (hotellimajoittujien aamupalat hotellin aikataulun mukaisesti) 0:00 Kokous jatkuu. Vuoden 0 toimintasuunnitelmasta päättäminen. Tilintarkastajien palkkioista, hallituksen jäsenten ja eri kokouksiin lähtevien edustajien matkakorvauksista ja palkkioista päättäminen 0. Vuonna 0 kannettavista jäsenmaksuista päättäminen. Vuoden 0 tulo- ja menoarvioista päättäminen. Kulttuuripoliittisesta linjauksesta päättäminen. Maahanmuuttopoliittisesta linjauksesta päättäminen. Liiton puheenjohtajan valinta kaudelle 0 0. Liiton kahden varapuheenjohtajan valinta kaudelle 0 0. Viiden alle 0-vuotiaan varsinaisen jäsenen valinta kaksivuotiskaudeksi 0 0 liiton hallitukseen. Ansiomerkkien jako. Kahden alle 0-vuotiaan varajäsenen valinta liiton hallitukseen vuodeksi 0. Edustajaehdokkaan valinta Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen 0. Suomen Keskustan, Keskustan Opiskelijaliiton ja toiminnanjohtajien edustajien valinta liiton hallitukseen. Liiton strategian väliarviointi. Liittokokousaloitteista päättäminen. Keskustanuorten valtuuskunnan asettaminen. Kahden tilintarkastajan ja heidän varahenkilöiden valinta. Liiton edustajaehdokkaan ja varaedustajaehdokkaan valinta Suomen Keskusta r.p:n puoluehallitukseen vuosille 0-0. Muut asiat, jotka liittokokous päättää ottaa käsiteltäväksi. Kokouksen päättäminen :00-:00 Lounas :00 Kokous jatkuu :00 Kokous päättyy

6 Info Suomen Keskustanuoret ry:n sääntömääräinen liittokokous Salon Seudun Ammattiopisto, Venemestarinkatu Liittokokous on Suomen Keskustanuoret ry:n ylin päättävä elin. Liittokokoukseen voivat Suomen Keskustanuoret ry:n jäsenyhdistykset (piirit, osastot ja aluejärjestöt) lähettää edustajiaan liiton sääntöjen mukaisesti. Kokousta voi tulla myös vain seuraamaan. Liittokokous linjaa Keskustanuorten poliittisia ja järjestöllisiä tavoitteita ja valitsee hallituksen jäseniä. Majoitus Koulumajoitus tapahtuu Salon seudun ammattiopistolla, luokkatiloissa. Koulumajoituksessa ei ole tarjolla sänkyjä tai muita majoitustarvikkeita. Majoittujat vastaavat omista välineistään: makuupusseista, patjoista, lakanoista yms. Koulumajoittujille on varattu suihkut ja wc:t. Koulumajoituksessa on molempina öinä kaksi valvojaa. Perjantain myöhäisten koulumajoittujien tulee ilmoittaa saapumisaikansa Leena Siirille. Koulumajoituksen ilmoittautuminen ammattiopiston aulassa päättyy klo, jonka jälkeen saapuvien tulee ilmoittaa myöhäisestä tulostaan ETUKÄTEEN Leena Siirille 0). Hotellimajoitus järjestetään kahdessa eri hotellissa: Sokos Hotel Rikalassa (Asemakatu ) sekä Cumulus Hotel Salossa (Länsiranta 0). Saat tiedon hotellistasi sähköpostitse ennen liittokokousviikonloppua. HUOM! Hotellihuoneet vapautuvat saapumispäivänäsi käyttöösi klo.00. Hotellihuoneet on luovutettava sunnuntaina klo mennessä. Matkatavaroille on säilytyspiste hotellilla. Jos saavut hotellille myöhään illalla, respan ovet aukeavat summerilla. Reception: Sokos Hotel Rikala + 00, Cumulus Hotel Salo + 00 Ilmoittautumisessa esitetyt huonekaveritoiveet pyritään ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon. Ruokailut Koulumajoittujien kaikki ruokailut järjestetään Salon ammattiopistolla. Hotellimajoittujat nauttivat aamupalan hotellin ravintolassa. Muutoin hotellimajoittujien ja päiväkävijöiden ruokailut järjestetään ammattiopiston ruokasalissa. Ilmoittautumisen yhteydessä esitetyt erityisruokavaliot otetaan huomioon. Muistathan kysyä erikoisruokavalioista keittiöhenkilökunnalta, jos ruuista tulee jotakin kysyttävää. Perjantaina Sokos Hotel tarjoaa kokousvieraille illallista alennettuun hintaan. Mainitse illallista tilatessasi Keskustanuoret ja saat -0% alennuksen a la carte -listan ruuista. Ammattiopiston kahviosta on mahdollisuus ostaa kahvia, teetä, virvokkeita ja pientä syötävää molempina kokouspäivinä. Pysäköinti Hotellien yhteydestä löytyy runsaasti maksutonta parkkitilaa, myös busseille. Kokouspaikalla maksuton pysäköinti tapahtuu ammattiopiston parkkipaikalla. Kokouspaikka Kokous pidetään ammattiopistolla, juhlasalissa. Valiokunnat sekä liittohallitus kokoontuvat henkilökuntaravintolassa ja auditoriossa.

7 Valtakirjojen tarkastus Virallisten edustajien tulee ilmoittautua kokouspaikalla lauantaina.0. klo Mukana tulee olla valtakirja tai pöytäkirjanote. Ilmoittautumisen yhteydessä edustaja saa myös äänestysliput ja kokousmateriaalin. Epäviralliset edustajat voivat ilmoittautua kokouksen infopisteellä koko viikonlopun ajan. Info Liittokokouksen infopiste sijaitsee kokoussalin välittömässä läheisyydessä. Tunniste Valtakirjojen tarkastuksen ja ilmoittautumisen yhteydessä saat rannekkeen, jota on turvallisuussyistä pidettävä koko viikonloppu. Lisäksi saat kaulassa pidettävän tunnisteen, joka helpottaa keskustelua uusien tuttavuuksien kanssa. Ranneke toimii myös sisäänpääsynä iltaohjelmaan ja alennuslippuna Rikala Night Clubin sisäänpääsyssä. Kokouksen seuraaminen Kokousta voi seurata kokoussalissa tai virtuaalitupaillan tavoin netin välityksellä. Henkilövalinnat Liittohallitusehdokkaita voi käydä tenttaamassa perjantai-iltana.0 Vapaapalokunnan talolla (kts. iltaohjelma). Puheenjohtajaehdokkaiden paneeli järjestetään lauantaina.0. noin klo.00 alkaen ammattiopiston juhlasalissa. Liittokokous valitsee Keskustanuorten uuden puheenjohtajiston sekä viisi liittohallituksen jäsentä sunnuntaina.0. äänestyksissä. HUOM! Pidä huolta äänestyslapuistasi, sillä uusia ei saa. Nettiyhteys kokouspaikalla Kokouspaikalla on käytettävissä langaton netti. Ehdokkaiden esittelypisteet Liittokokouksen ehdokkaiden esittelypisteet sijaitsevat kokoussalin takaosassa. On toivottavaa, että takaosassa ei kuitenkaan käydä äänekästä keskustelua. Kekkosen Haarikka Kekkosen Haarikka on jälleen kaksiosainen. Ensimmäinen arvioitava suoritus on perinteisesti piirien viralliset puheenvuorot kokoussalissa. Toinen osa tapahtuu sosiaalisen median kanavissa Twitterissä ja Instagramissa. Some-kilpailun teema julkistetaan Keskustanuorten sosiaalisen median kanavissa liittokokousviikolla. Instagram- ja Twitter -sovellusten osalta piirit laitetaan paremmuusjärjestykseen kiinnostavuuden, oivaltavuuden sekä teeman käytön perusteella. Päivityksissä täytyy käyttää aihetunnistetta #kekkosenhaarikka ja huomioida, että esim. Instagram-tili on julkinen, jotta tuomarit voivat päivityksen nähdä. Kisassa huomioidaan la.0. klo 0 mennessä tehdyt päivitykset. Piirin nimi tulee ilmetä jollain tavalla twiitistä tai kuvasta, mutta niiden ei tarvitse tulla piirin viralliselta tililtä. Päivityksien tulee olla laadukkaita, eli spämmääminen alentaa piirin sijoitusta kilpailussa. Sijoitusten määräytymisessä puheella on 0%, Instagramilla % ja Twitterillä % painoarvo. Näiden perusteella lasketaan piirin sijoitus tässä osakilpailussa. Lippumarssi Juhlavuoden lippumarssi Salon ammattiopistolta Salon keskustorille järjestäytyy lauantaina.0. klo.0. Lippumarssi lähtee liikkeelle.. Sopikaa piirinne airueet ennen lippumarssia. Kansallispukuja ei tarvita. Muistakaa ottaa mukaan piirinne lippu. Piirien järjestys seuraavien airueiden jälkeen vapaa: ) Suomen lippu, ) Liiton lippu ja

8 ) Varsinais-Suomen lippu. Marssin aikana lauletaan Maamme laulu sekä Nälkämaan laulu. Laulujen sanoja on saatavilla kokouspaikan infopisteellä. Lippumarssi päättyy Salon torille, jossa meitä vastassa on Salon seudun kunnallisjärjestön toritilaisuus. Lyhyen torilla olon jälkeen palaamme koululle ennalta sovittujen piirien busseilla takaisin liittokokouspaikalle. Myös käveleminen takaisin on mahdollista. Iltaohjelma Perjantai-iltana on mahdollista tavata liittohallitusehdokkaita Vapaapalokunnan talolla klo 0-0 osoitteessa Asemakatu. Varsinaisen liittohallitusehdokkaiden paneeli alkaa kello :0 ja kestää noin tunnin. Lauantaina iltaohjelma alkaa klo 0.00 illallisella ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tervehdyksellä ammattiopiston tiloissa. Klo.00 järjestettävän puheenjohtajaehdokkaiden paneelin jälkeen ammattiopiston juhlasali muuntuu perinteiseksi limudiscoksi. Ammattiopiston yleisistä tiloista poistutaan klo 00.0 mennessä. Lauantaina iltaohjelman jatkopaikkana toimii Rikala Night Club. Sisäänkäynti tapahtuu yömaailman ovesta, Turuntien puolelta. Sisäänpääsy liittokokousrannekkeella (ei oikeuta jonon ohitukseen). Ensiapu Ensiaputilanteessa voit olla yhteydessä ensiapuvastaaviin: Tuomas Meriniemeen (00 ) ja Jussi Sallinen (00 ). Yleinen turvallisuus Liittokokouksen turvallisuudesta vastaa Henri Tahkola 000 Tupakointi Kokouspaikan tupakointipaikat on Salon ammattiopiston sisäpihalla. Saunat Hotellien saunat ovat lämpimänä hotellivieraille perjantaina klo -.00 ja lauantaina klo -.0. Etäisyydet Salon ammattiopistolta Rautatieasemalle km Keskustorille,km Cumulus Hotel,km Sokos Hotel Rikala 00m Vapaapalokunnan talolle km Lisätietoja Kokouksen käsiteltävistä asioista ja kokouksen kulusta: Jussi Sallinen, 00. Majoitusasiat: Leena Siiri 0 Muut kokousasiat: (mm. ruokailut, iltaohjelma) Emmi Korkalainen 00 0

9 Salon kartta Kartta on luettamissa myös selaimella osoitteesta: goo.gl/wqbhpu

10 Pohjapiirros Äänestyspaikat Ruokasali Liikuntasali Auditorio Ruokasali Tupakkapaikka Lippumarssi kokoontuminen Pääovi Ilmoittautuminen Pääsisäänkäynti parkkipaikalta Äänestyspaikat vaaleissa. Helsinki, Kymenlaakso, Uusimaa, Varsinais-Suomi. Häme, Etelä-Karjala, Pirkanmaa. Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Keski-Suomi. Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Itä-Savo. Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa 0

11 Suomen Keskustanuorten liittokokouksen 0 esityslista. Kokouksen avaus, puheenjohtaja Teppo Säkkinen. Kokouksen osanottajien, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen a. Liittokokous kutsutaan koolle liiton järjestölehdessä tai Suomen Keskusta rp:n pää-äänenkannattajassa julkaistulla tiedonannolla vähintään kahta () kuukautta ennen varsinaisen liittokokouksen alkamista sekä vähintään yhtä () kuukautta ennen ylimääräisen liittokokouksen alkamista. Kokouksen järjestäytyminen a. Valitaan kokoukselle i. Kolme puheenjohtajaa ii. Pääsihteeri ja kaksi muuta sihteeriä iii. Kaksi pöytäkirjantarkastajaa iv. Viisi ääntenlaskijaa. Tervehdykset. Kokouksen esityslistan ja menettelytapajärjestyksen hyväksyminen. Valiokuntien asettaminen Menettelytapajärjestyksen mukaisesti asetetaan neljä valiokuntaa: poliittinen valiokunta menettelytapavaliokunta järjestövaliokunta linjausvaliokunta. Yleis- ja lähetekeskustelu. Poliittiset ja järjestölliset asiat sekä henkilövaalien esitykset. Henkilövaalien puheet. Vuoden 0 toimintasuunnitelmasta päättäminen. Tilintarkastajien palkkioista, hallituksen jäsenten ja eri kokouksiin lähtevien edustajien matkakorvauksista ja palkkioista päättäminen 0. Vuonna 0 kannettavista jäsenmaksuista päättäminen. Vuoden 0 tulo- ja menoarvioista päättäminen. Kulttuuripoliittisesta linjauksesta päättäminen. Maahanmuuttopoliittisesta linjauksesta päättäminen. Liiton puheenjohtajan valinta kaudelle 0 0. Liiton kahden varapuheenjohtajan valinta kaudelle 0 0. Viiden alle 0-vuotiaan varsinaisen jäsenen valinta kaksivuotiskaudeksi 0 0 liiton hallitukseen. Ansiomerkkien jako. Kahden alle 0-vuotiaan varajäsenen valinta liiton hallitukseen vuodeksi 0. Edustajaehdokkaan valinta Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen 0. Suomen Keskustan, Keskustan Opiskelijaliiton ja toiminnanjohtajien edustajien valinta liiton hallitukseen. Liiton strategian väliarviointi. Liittokokousaloitteista päättäminen. Keskustanuorten valtuuskunnan asettaminen. Kahden tilintarkastajan ja heidän varahenkilöiden valinta. Liiton edustajaehdokkaan ja varaedustajaehdokkaan valinta Suomen Keskusta r.p:n puoluehallitukseen vuosille 0-0. Muut asiat, jotka liittokokous päättää ottaa käsiteltäväksi. Kokouksen päättäminen

12 Liittariopas Suomen Keskustanuoret ry:n liittokokous 0 Ohjeita liittokokousedustajille. Tervetuloa liittokokoukseen Suomen Keskustanuoret ry:llä on vuodessa kaksi sääntömääräistä yleistä kokousta. Keväällä valtuuskunta, jossa on kolme edustajaa/piiri + liiton puheenjohtajista sekä syksyllä liittokokous. Käsittelyssä ovat samat asiat kuin vaikkapa osastojen ja piirien kevät- ja syyskokouksissakin. Suomen Keskustanuoret ry:tä kutsutaan myös liitoksi. Liitolla tarkoitetaan sitä, että kaikki Keskustanuorten osastot, aluejärjestöt ja piirit ovat Suomen Keskustanuoret ry:n jäseniä. Näin liitolla ei ole yhtään henkilöjäsentä, vaan Keskustanuorten jäsenet ovat jonkun Keskustanuorten piirin tai osaston jäseniä. Tämän takia kaikilla Keskustanuorten jäsenillä ei ole myöskään automaattisesti virallista edustusoikeutta (oikeutta tehdä esityksiä ja äänestää) liittokokouksessa. Jokaisella piirillä, osastolla ja aluejärjestöllä on oikeus asettaa tietty määrä edustajia liittokokoukseen jäsenmääränsä pohjalta. Tästä määrätään liiton säännöissä. Piirit, osastot, aluejärjestöt ovat nimenneet omat edustajansa liittokokoukseen ja todistuksena tästä pitää liittokokoukseen osallistuvalla edustajalla olla mukanaan liiton viralliselle pohjalle tehty valtakirja tai ote kyseisen kokouksen pöytäkirjasta. Tässä oppaassa on ohjeita, joiden avulla liittokokousedustajan toimiminen on selkeämpää, kuten myös sen seuraaminen.. Päätöksenteko liittokokouksessa Kaikista kokouksessa olevista asioista voi tehdä kuka tahansa virallinen edustaja esityksiä joko yleiskeskustelun aikana tai kyseisessä asiankohdassa. Jotta asioihin liittyvät esitykset voidaan ottaa huomioon, on jonkun toisen virallisen edustajan kannatettava tehtyä esitystä. Muutoin esitys raukeaa, eikä sitä käsitellä. Henkilöitä esitettäessä kannatusta ei tarvita, vaan esitys otetaan huomioon ilmankin. Jos esitys on muutos- tai vastaesitys (kuten virallisten edustajien esitykset käytännössä liittokokouksessa aina ovat, koska hallitus on jo tehnyt varsinaiset esitykset) tai jos esityksiä on monia, niistä äänestetään. Yleiskeskustelun aikana tehdyt esitykset käsitellään valiokunnissa. Jos esityksen tehnyt henkilö kokee, että valiokunta on ottanut esityksen huomioon, voi hän vetää oman esityksensä pois. Jos näin taas ei ole, niin esitys jää valiokunnan käsittelystä tai vastakkaisesta kannasta huolimatta voimaan ja siitä äänestetään. Jos esitystä ei ole tehty yleiskeskustelun aikana, ei valiokunta ole sitä voinut käsitellä, ja silloin se on esitettävä kyseisessä asian kohdassa. Jos sitä kannatetaan, niin se otetaan käsittelyyn ja siitä äänestetään. Usein valiokunnan kanta koetaan merkityksellisemmäksi kuin yksittäisen edustajan kanta. Siksi kannattaakin tehdä omat esityksensä yleiskeskustelun aikana ja pyrkiä saamaan myös valiokunta samalle kannalle esimerkiksi osallistumalla itse kyseisen valiokunnan työskentelyyn. Yleiskeskustelun aikana tehtyjä esityksiä on myös muilla kokousedustajilla enemmän aikaa miettiä, kuin vasta kyseisessä asiankohdassa tehtyjä esityksiä. Tämä kaikki takaa esityksen tekijälle paremmat mahdollisuudet saada kantansa hyväksytyksi kokouksessa. Yleiskeskustelu Asiaa koskeva esitys - Virallisena edustajana voit tehdämitätahansa asiaa koskevan esityksen. - Jotta esitystä voidaan käsitellä tarvitsee väh. virallisen kokousedustajan sitäkannattaa. Valiokunnan käsittely Kyseinen asiankohta Katso taulukko. Taulukko. Päätöksenteko ja esitykset liittokokouksessa.. Asioista äänestäminen liittokokouksessa Henkilöä koskeva esitys - Virallisena edustajana voit esittäähenkilöä mihin tahansa käsittelyssäolevaan vaaliin. - Esityksesi käsitellään sellaisenaan eli se ei vaadi kannatusta. Valiokunta käsittelee esityksen - Virallisena edustajana voit osallistua valiokunnan työskentelyyn. Valiokunnan esitys - Jos esitys tyydyttääsinua, voit vetääoman yleiskeskustelun aikana tekemäsi esityksen pois. - Jos esitys ei tyydytä sinua, voit jättää esityksesi voimaan ja se käsitellään ja siitätarvittaessa äänestetään. Esit ys - Jos et tehnyt yleiskeskustelun aikana esityksiäja jos et ole tyytyväinen valiokunnan esitykseen tai jos asia tulee mieleesi vasta nyt, voit tehdä asiaa koskevan esit yksen. - Jos esitystäsi nyt joku virallinen edustaja kannattaa se käsitellään ja siitä äänestetään tarvittaessa. Päätös Aluksi puheenjohtaja toteaa, mitkä tulevat olemaan äänestyksen eri vaiheet:

13 - Äänestystavasta päättäminen - Äänestysjärjestyksestä päättäminen - Äänestäminen - Tuloksen toteaminen.. Ehdotusten toteaminen ja tarkastaminen Puheenjohtaja tulee ennen äänestystä luettelemaan tehdyt ehdotukset ja niiden tekijät ja kannattajat ja että tämän jälkeen tulet tiedustelemaan onko selostus oikea. Tässä vaiheessa on mahdollisuus kokouksen osallistujilla tehdä korjauksia tai täsmennyksiä... Äänestystavasta päättäminen Kokouksen puheenjohtaja tai menettelytapavaliokunta tekee aina ennen äänestystä esityksen äänestystavasta. Tämän jälkeen puheenjohtaja teetättää päätöksen äänestystavasta, tällöin kokous päättää puheenjohtajan esityksen pohjalta äänestystavasta yksinkertaisella enemmistöllä... Äänestysjärjestyksestä päätöksen teettäminen Puheenjohtaja tekee ennen äänestyksiä esityksen siitä, miten eri ehdotukset asetetaan vastakkain äänestyksessä ja kuinka lopullinen päätös syntyy... Äänestys Jos on päädytty äänestykseen avoimilla lipuilla, puheenjohtaja kertoo selvästi kunkin äänestyksen kohdalla vastakkain olevat esitykset, eli sen, mitä esitystä kannatetaan vihreällä JAA kortilla ja mitä punaisella EI kortilla. Samoin jokaisessa äänestyksessä puheenjohtaja kertoo selvästi milloin laput pitää nostaa ylös ja laskea alas. Äänestyksen aikana kaikkien salissa olevien on ehdottomasti istuttava paikallaan. Jos päädytään suljettuun lippuäänestykseen puheenjohtaja selvittää ennen äänestystä tarkasti sen, mistä äänestetään, mitä äänestyslappua käytetään sekä mitkä ovat lappuun kirjoitettavat vaihtoehdot. Jos päädytään suljettuun lippuäänestykseen, noudatetaan vaalin menettelytapaa. Ainoastaan kokouksen puheenjohtajalla on oikeus julistaa vaalin tai äänestyksen tulos. Puheenjohtaja tulee vahvistuttamaan tuloksen, eli kertomaan annetun äänimäärän sekä äänten jakautumisen. Lopuksi puheenjohtaja julistaa päätöksen. Tässä vaiheessa kokouksen edustajilla on mahdollisuus jättää eriävä mielipide päätöksestä. Lopuksi puheenjohtaja päättää asiakohdan käsittelyn.. Henkilövaali liittokokouksessa Menettely on pitkälti sama kuin asioista äänestettäessä.. Puheenjohtaja avaa käsiteltävän kohdan. menettelytapavaliokunnan edustaja esittää kokoukselle vaalimenettelyn. Puheenjohtaja avaa keskustelun vaalimenettelystä. päätetään vaalimenettelystä. puheenjohtaja toistaa kertoo miten vaali tapahtuu esim. mitä lippua käytetään ja miten monta nimeä kirjoitetaan sekä äänestyspaikat. Ääntenlaskijat sekä avustavat toimihenkilöt (esim. toiminnanjohtajat) siirtyvät äänestyspaikoille. Äänestyspaikalla on valmiina äänestyslistat sekä vaaliuurnat. Muut kuin viralliset kokousedustajat sekä vaalitoimihenkilöt poistetaan vaalihuoneesta.. Puheenjohtaja julistaa vaalirauhan Vaalihuoneeseen ei oteta enää myöhästyneitä virallisia kokousedustajia äänestämään. Suoritetaan vaali: Vaalikelpoiset kokousedustajat täyttävät äänestyslipun puheenjohtajan aikaisemmin antamien ohjeiden mukaisesti. Edustajat menevät piireittäin osoitetuille vaalipaikoille. Vaalipaikalla on kaksi toimihenkilöä. Toinen heistä huutaa ilmoittautumislistan mukaisessa järjestyksessä kokousedustajat jättämään äänestyslippunsa uurnaan. Toinen (yleensä ääntenlaskija) merkkaa listaan oikean äänestysnumeron kohdalle lipun jätetyksi. Lipun jättämisen jälkeen kokousedustaja poistuu vaalihuoneesta. 0. Puheenjohtaja julistaa äänestyksen jälkeen vaalin päättyneeksi.

14 Menettelytapajärjestys Suomen Keskustanuoret ry:n liittokokous 0. Järjestäytyminen Liittokokoukselle valitaan kolme () puheenjohtajaa, pääsihteeri ja kaksi () sihteeriä, kaksi () pöytäkirjantarkastajaa sekä viisi () ääntenlaskijaa. Liittokokous asettaa päätösten valmistelua varten seuraavat valiokunnat: ) Menettelytapavaliokunta - valtakirjojen tarkastaminen ja äänioikeutettujen toteaminen - ehdotuksen tekeminen liiton puheenjohtajan vaalista - ehdotuksen tekeminen liiton varapuheenjohtajien vaalista - ehdotuksen tekeminen hallituksen viiden alle 0-vuotiaan varsinaisen jäsenen vaalista - ehdotuksen tekeminen hallituksen kahden alle 0-vuotiaan varajäsenen vaalista - ehdotuksen tekeminen Suomen Keskustan, Keskustan Opiskelijaliiton ja toiminnanjohtajien edustajista liiton hallituksessa - ehdotuksen tekeminen liiton kahdesta () tilintarkastajasta, joista toisen tulee olla auktorisoitu ja heille varatilintarkastajistaan, - ehdotuksen tekeminen liiton edustajaehdokkaasta ja varaedustajaehdokkaasta puoluehallituksessa - ehdotuksen tekeminen liiton edustajaehdokkaasta Keskustan Opiskelijaliiton hallitukseen - ehdotuksen tekeminen muista tarvittavista menettelytavoista kokouksessa ) Poliittinen valiokunta - ehdotuksen tekeminen poliittisista aloitteista ) Järjestö- ja talousvaliokunta - ehdotuksen tekeminen liiton vuoden 0 toimintasuunnitelmasta - ehdotuksen tekeminen tilintarkastajien palkkioista, hallituksen jäsenten ja eri kokouksiin lähtevien edustajien matkakorvauksista ja palkkioista - ehdotuksen tekeminen vuonna 0 kannettavista liiton jäsenmaksuista - ehdotuksen tekeminen vuoden 0 tulo- ja menoarviosta - ehdotuksen tekeminen järjestöllisistä aloitteista - ehdotuksen tekeminen strategian väliarvioinnista liiton strategiatyöryhmän esityksen pohjalta ) Linjausvaliokunta - ehdotuksen tekeminen Keskustanuorten maahanmuuttopoliittisesta linjauksesta - ehdotuksen tekeminen Keskustanuorten kulttuuripoliittisesta linjauksesta - ehdotuksen tekeminen näihin linjauksiin liittyvistä aloitteista, joita ei käsitellä poliittisessa valiokunnassa. Puheenvuorot Puheenvuorot pyydetään kokouksen puheenjohtajalta kirjallisesti tarkoitusta varten varatuilla lipuilla. Pyyntöön on merkittävä se työjärjestyksen kohta, mihin se pyydetään. Piirijärjestön virallinen kannanotto käsiteltävään asiaan tai esitys päätökseksi voidaan esittää ennen yksityisten edustajien puheenvuoroja, mikäli siitä on mainittu puheenvuoroa pyydettäessä. Asian esittäjille annetaan mahdollisuus lyhyihin vastauspuheenvuoroihin. Piirijärjestön virallisen puheenvuoron saa ennen muita puheenvuoroja ja sen pituus on kaksi () minuuttia. Muiden puheenvuorojen pituus on yksi minuutti, ellei kokous erikseen toisin päätä. Kokous voi myös päättää puheenvuorojen lukumääräisestä rajoittamisesta. Valiokuntien esityksiä käsiteltäessä voidaan käyttää yhden () minuutin puheenvuoroja tehtäessä muutosesityksiä päätösehdotuksiin. Henkilövaalien puheenvuorot ovat pituudeltaan korkeintaan viisi () minuuttia puheenjohtajaehdokkaille, neljä () minuuttia varapuheenjohtajaehdokkaille ja kolme () minuuttia hallitusehdokkaille

15 sekä kaksi () minuuttia muille ehdokkaille.mikäli henkilövaaleja koskevassa keskustelussa joku ehdotetuista haluaa käyttää puheenvuoron, niin se annetaan hänelle välittömästi ohi muiden pyydettyjen puheenvuorojen. Puheenvuorot on esitettävä tarkoitukseen varatulta puhujapaikalta. Puheenvuoron käyttäjän on pysyttävä käsiteltävänä olevassa asiassa. Ellei puhuja näin menettele, puheenjohtajan tulee kehottaa häntä palaamaan asiaan. Muutoin puheenvuoro voidaan keskeyttää.. Äänestysmenettely Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt, paitsi vaaleissa, joissa äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Ennen äänestystä puheenjohtajan on ilmoitettava kannatetut ja kannattamatta jääneet ehdotukset. Puheenjohtaja tekee äänestysehdotuksen, jolloin käytettävissä ovat suljettu lippuäänestys tai avoin äänestys valtakirjalla, jonka toiselle puolella on JAA ja toisella EI. Valiokuntien kannanotoista päätettäessä suoritetaan aina ensin koeäänestys. Käsittelyn pohjana on liittokokouksen valiokunnan esitys. Mikäli liittokokous tyytyy puheenjohtajan tulkintaan koe-äänestyksen tuloksesta, ei varsinaista äänestystä tarvitse suorittaa. Äänestys on suoritettava, kun viisi kokousvaltuutettua sitä pyytää. Asiakysymyksiä käsiteltäessä voidaan äänestys suorittaa myös suljetulla lippuäänestyksellä, jos viisi kokousvaltuutettua sitä pyytää.. Vaalimenettely Vaali suoritetaan suljetuin lipuin numeroiduilla äänestyslipuilla, jollei kokous toisin päätä. Kokouksen puheenjohtaja määrää valiokunnan esityksen pohjalta äänestysehdotusta tehdessään, mitä äänestyslippua vaalissa käytetään. Päätetyn äänestystavan vastaiset äänestysliput hylätään.. Vaalitoimitus Liittokokouksen menettelytapavaliokunta toteaa äänioikeutetut kokousedustajat.0.0 klo mennessä jätettyjen valtakirjojen perusteella. Avoimissa äänestyksissä kokouksen valitsemat ääntenlaskijat jakaantuvat kokoussalin eri puolille voidakseen suorittaa ääntenlaskennan mahdollisimman nopeasti ja luotettavasti. Äänten laskeminen tapahtuu kokouksen puheenjohtajiston valvonnassa. Vaalit toimitetaan kokouksen puheenjohtajiston johdolla. Edustajat jättävät vaalilippunsa uurnaan nimenhuudon mukaan piiriryhmittäin siinä järjestyksessä kuin heidän nimensä on kirjoitettu virallisten edustajien ilmoittautumisluetteloon. Luetteloon tehdään merkintä vaaliin osallistumisesta. Nimenhuudon ja osallistumismerkinnän suorittaa kokouksen sihteeristö piirijärjestöjen toiminnanjohtajien avustamana. Puheenjohtaja julistaa vaalin päättyneeksi välittömästi sen jälkeen, kun nimenhuuto on suoritettu loppuun. Tämän jälkeen ei vaaliin enää voi osallistua. Äänestysliput sisältävä uurna luovutetaan vaalin päätyttyä ääntenlaskijoille, jotka aloittavat välittömästi äänten laskennan. Menettelytapavaliokunnan puheenjohtaja ilmoittaa vaalin tuloksen ja kokouksen puheenjohtaja tekee sen pohjalta päätösehdotuksen. Muilla henkilöillä ei ole vaalin tuloksen ilmoitusoikeutta tai esitysoikeutta päätösehdotuksen tekemiseen.. Edustajien sijoittuminen kokoussaliin Viralliset kokousedustajat sijoittuvat kokoussaliin varatuille paikoille. Edustajan on vältettävä tarpeetonta liikkumista kokouksen kuluessa ja pysyttävä ehdottomasti paikallaan avointen äänestysten aikana ja odotettava omilla paikoillaan lippuäänestykseen osallistumista.. Liittokokouksen seuraaminen Kutsuvieraat sekä liiton hallituksen jäsenet, jotka eivät ole virallisia edustajia, seuraavat kokousta heille varatuilta paikoilta. Liittokokousta pääsevät seuraamaan myös Keskustanuorten ja Suomen Keskustan jäsenet ja ulkopuoliset tiedotusvälineiden edustajat ja muut kiinnostuneet heille erikseen varatuille paikoille. Liittokokousta voi tekniikan salliessa seurata myös sähköisillä menetelmillä.

16 TOIMINTASUUNNITELMA 0 Sisältö. YLEISTÄ. KESKUSTANUORTEN STRATEGIA. ARVOT. TOIMINTA-AJATUS. VISIO. KOHDERYHMÄAJATTELU. AKTIIVITOIMIJAT. PAIKALLISTOIMIJAT. NUORET VAIKUTTAJAT. UUDET NUORET. TUKIJÄSENET. KESKUSTANUORTEN VALTAKUNNALLINEN TAPAH- TUMAKALENTERI. KESKUSTANUORTEN YHTEISKUNNALLINEN VAI- KUTTAMINEN. KESKUSTANUORTEN TOIMINNAN PÄÄPAINO- PISTEALUEET.. KUNTAVAALIT 0.. KESKUSTANUORTEN LUONTOVUOSI 0.. JÄSENYYDEN JA JÄRJESTÖN KEHITTÄMINEN. TOIMINTA TAVOITTEIDEN ETEEN.. KESKUSTA R.P... LÄHIJÄRJESTÖT.. MUUT JÄRJESTÖT.. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA.. VAALIT.. VERKOSTOITUMINEN.. POLIITTINEN KAMPANJOINTI. NUORTEN AKTIIVISEEN KANSALAISUUTEEN KAS- VATTAMINEN. TAPAHTUMAT.. LUMIMYRSKY.. ELOKOULU.. KESKUSTANUORTEN KESÄLEIRI.. PUOLUEEN TILAISUUDET.. KEKKOSEN HAARIKKA.. KOULUTUS.. UUDEN JÄSENEN KOULUTUS.. PIIRIEN JOHTOKUNTAKOULUTUS ELI KENT- TÄPÄIVÄT.. POLITIIKAN AKATEMIAT.. JOHTAJAPÄIVÄT.. TYÖNTEKIJÄ-TAPAAMISET.. PUHEENJOHTAJATAPAAMISET.. UUDEN TYÖNTEKIJÄN KOULUTUS.. LIITTOHALLITUKSEN KOULUTUS.. POLITIIKAN TEKEMISEN TAIDOT. TOIMINTAMALLIT.. KUNTAVAIKUTTAJIEN KOHTAAMISET.. IDEAPAJAT JA ALOITEPAJAT.. MONIKULTTUURINEN TOIMINTA.. JÄSENHANKINTA 0.. OSASTOTOIMINNAN OPAS. TOIMINNAN SEURANTA. VIESTINTÄ. VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄOPPAAT. TIEDOTTAMINEN.. POLIITTINEN TIEDOTTAMINEN.. KESKUSTANUORET.FI.. SOSIAALISET MEDIAT.. JUURI-LEHTI. MARKKINOINTI.. BRÄNDI.. MESSUT JA KESÄTAPAHTUMAT. HALLINTO. LIITTOKOKOUS. VALTUUSKUNTA. HALLITUS. TYÖVALIOKUNTA. TYÖRYHMÄT. LIITTOTOIMISTO. PIIRIN TYÖNTEKIJÄN SIIRTYMINEN LIITON ALAISUUTEEN. TALOUS. TALOUS- JA HALLINTO-OSASTO. VARAINHANKINTA. SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA. RAHOITUSHAKEMUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 0. YLEISTÄ Keskustanuorten toiminta vaalittomana vuonna 0 keskittyy luonnon, oman jäsenistön ja nuorten kuntavaikuttamisen ympärille. Kuntavaalien muuttunut aikataulu vuodelle 0 antaa aiempaa enemmän aikaa valmistautua kuntavaaleihin, jolloin sekä ehdokashankintaan että ehdokkaiden kouluttamiseen voidaan panostaa enemmän. Keskustanuorille kuntavaaleihin valmistautuminen tarkoittaa myös valmistautumista uuden sote-rakenteen mukaiseen kuntakenttään ja poliittiseen ajatustyöhön tähän liittyen. Millainen on tulevaisuuden kunta tilanteessa, kun suuri osa päätösvallasta ja budjetista siirtyy kuntaa suuremmille itsehallinnollisille aluehallinnon tasoille? Kuinka saamme paikallisyhteisöt uuteen kukoistukseen, millaiset ovat uuden kunnan hyvinvointipalvelut? Teemme asian ympärillä ajatustyötä ja kierrämme kaikki Suomen kunnat aiheen tiimoilta. Keskustanuoret suosittelee jäsenistölleen vuonna 0 myös painumista pellolle, metsään, puistoon, saaristoon tai tunturiin. Keskustanuorten luontovuosi 0 nostaa esille jäsenistömme laajan luontosuhteen ja nostaa esille harvemmin esille olevia poliittisia kysymyksiä. Jäsenistömme monimuotoisuus tulee esille myös luontosuhteen erilaisuudessa ja esille nostettavissa politiikan teemoissa. Luvassa on puhetta ainakin lemmikkieläimiin liittyvistä säädöksistä, petoeläimistä, luontomatkailusta ja kaupunkiluonnon kehittämisestä. Jäsenistömme monimuotoisuuteen perustuu myös tavoite saada tarjottua vuonna 0 enemmän entistä useammalle. Uudistamme nettisivumme ja verkkomaailmamme vas-

17 taamaan paremmin tämän hetken tarvetta. Toteutamme jäsenkyselyn ja jäsenistön politiikkabarometrin. Otamme käyttöömme uusia tapahtuma- ja koulutuskonsepteja, joista merkittävimpänä pitkään toiveissa ollut Keskustanuorten kesäleiri. Vuonna 0 se toteutuu ja jäsenistön aktiivit pääsevät näyttämään omaa osaamistaan ja parantamaan maailmaa ajan kanssa.. KESKUSTANUORTEN STRATEGIA Keskustanuorten strategia määrittelee järjestön toiminnan keskeiset suuntaviivat ja suuntaa järjestön kehittämistä seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Toimintaa kehitetään strategian mukaisena sujuvasti asteittain. Strategian toteuttaminen rakentuu vapaaehtoisuuden ja vastuullisuuden pohjalle. Strategian toteutumista seurataan vuosittain Keskustanuorten valtuuskunnassa. Vuonna 0 valtuuskunta asetti strategian puoliväliarviointia varten työryhmän. Työryhmän tuloksia ja esityksiä jatkotoimenpiteiksi käsitellään 0 liittokokouksessa.. Arvot Keskustanuorten arvot pohjautuvat ihmisyysaatteeseen. Keskustanuorten mielestä yhteiskunnallisen päätöksenteon on oltava ihmisläheistä ja -lähtöistä. Emme määrittele yhteiskunnan ja valtion tehtäviä pääomien hallitsemisen näkökulmasta vaan ihmisen hyvinvoinnin, ihmisyyden, on oltava kaiken yhteiskunnan kehittämisen päällimmäisenä arvona. Keskustanuorten aatteellinen pohja kumpuaa uskosta ihmiseen; ihminen on luonnostaan aktiivinen ja kehittymishaluinen toimija, jonka henkistä kasvua tulee tukea. Keskustanuorten mielestä ihmisten henkinen kehittyminen eli sivistyminen, on lähtökohta koko yhteiskunnan kehittymiselle. Keskustanuoret korostavat ihmisten hyvinvoinnin henkistä puolta: mahdollisuutta itsensä kehittämiseen, opiskeluun, työhön, harrastamiseen, itsensä ilmaisuun, hyviin ihmissuhteisiin, aktiiviseen suvaitsevaisuuteen, vapauteen ja vastuuseen sekä elämänlaadun kohottamiseen. Ihmisyysaatteesta kumpuavat neljä arvoamme: - Yhteisöllisyys - Yhdenvertaisuus - Kestävä kehitys - Sivistys. Toiminta-ajatus Toiminta-ajatus kuvaa järjestön perustarkoitusta ja se on luonteeltaan pysyvä. Keskustanuorten toiminta -ajatus on: Keskustanuoret kasvattaa vaikuttamaan. Keskustanuorten toiminta-ajatusta täsmennetään järjestön ydintehtävillä: Keskustanuoret kasvattavat nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen alkiolaisten arvojen pohjalta. Keskustanuoret vaikuttavat arvojensa mukaisesti ympäröivään yhteiskuntaan paikallisella, alueellisella, valtakunnallisella ja globaalilla tasolla.. Visio Keskustanuoret on kasvattava vaikuttamisen väylä ja rakennamme aktiivisesti arvojemme mukaista yhteiskuntaa.. KOHDERYHMÄAJATTELU Keskustanuorten jäsenet ja muut toimintoihin osallistuvat nuoret eivät ole yksi yhtenäinen joukko samanlaisine tarpeineen ja odotuksineen. Kohderyhmät on toiminnan suunnittelun apuväline ja yksi jäsen voi kuulua moneenkin kohderyhmään. Keskustanuorten kohderyhmät on segmentoitu seuraavanlaisesti.. Aktiivitoimijat Aktiivitoimijat ovat niitä Keskustanuorten toimijoita, jotka yleensä ovat mukana Keskustanuorten piiri- ja liittotason toiminnassa ja vaikuttavat Keskustanuorten sisällä ja ulkopuolella mm. Keskustanuorten edustuspaikkojen kautta.. Paikallistoimijat Paikallistoimijat ovat niitä Keskustanuorten toimijoita, jotka toteuttavat Keskustanuorten toimintaa osastoissa ja osastojen erilaisissa toimintaryhmissä.. Nuoret vaikuttajat Nuoret vaikuttajat ovat nuorkeskustalaisittain ajattelevia alle 0-vuotiaita nuoria, jotka toimivat erilaisina vaikuttajina kuntien valtuustoissa, lautakunnissa, nuorisovaltuustoissa, erilaisissa yhdistysten ja yritysten hallituksissa tai ovat ehdokkaina tällaisiin paikkoihin.. Uudet nuoret Uusilla nuorilla tarkoitetaan nuoria, jotka eivät välttämättä ole ennen osallistuneet poliittisten nuorisojärjestöjen toimintaan, mutta joilla on halu kehittää omia aktiivisen kansalaisen tietoja ja taitoja ja toimia nuorena aktiivisena kansalaisena.. Tukijäsenet Tukijäsenet ovat niitä Keskustanuorten jäseniä, jotka haluavat olla Keskustanuoria, mutta eivät tällä hetkellä aktiivisesti osallistu Keskustanuorten toimintaan.

18 . KESKUSTANUORTEN VALTAKUNNALLINEN TAPAHTUMAKALENTERI (Kurssien viikonloput vielä kalenterin ulkopuolella) Johtokuntakoulutukset tammikuu Puolueen politiikan puuhapäivät -..0 Lumimyrsky...0 Valtuuskunta...0 Puoluekokous 0..0 Johtajapäivät..0 Elokoulu Liittokokous..0.0 Johtajapäivät KESKUSTANUORTEN YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN Keskustanuoret vaikuttavat yhteiskunnassa politiikan keinoin. Keskustanuoret ottavat aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, seuraavat aikaansa ja tuovat aloitteellisesti uusia kysymyksiä keskusteluun ja päätöksentekoon. Keskustanuoret konkretisoivat poliittisiin ohjelmiinsa ja tavoitteisiinsa kirjatut ajatukset käytännön vaikuttamistyöksi ja osallistumiseksi. Keskustanuoret vaikuttavat omien linjaustensa ja päätöstensä mukaisesti politiikkaan. Keskustanuoret on aktiivinen ja vaikuttava toimija nuorisojärjestökentässä sekä laajemmin kansalaisyhteiskunnassa.. Keskustanuorten toiminnan pääpainopistealueet Vuoden 0 toiminnassa Keskustanuorilla on kolme pääpainopistettä: kuntavaalit 0, Keskustanuorten luontovuosi ja oman jäsenistön tavoittaminen.. Kuntavaalit 0 Keskustanuoret aloittavat kuntavaaleihin valmistautumisen aktiivisella työllä jo vaalittomana vuonna 0. Vuoden 0 kuntavaaleissa alle 0-vuotiaita keskustalaisia ehdokkaita oli lähes tuhat, joten nyt voidaan hyvinkin tavoitella nelinumeroista lukua nuorten ehdokkaiden määrässä. Keskustanuoret toteuttaa vuonna 0 suurkampanjan, jossa järjestetään tilaisuus jokaisessa Suomen kunnassa. Kampanjan tavoitteena on kertoa lähestyvistä kuntavaaleista, käydä nuorten kanssa keskustelua tulevaisuuden kunnasta ja houkutella uusia jäseniä. Jos Paavo Väyrynen voi kiertää yhden kampanjan aikana kaikki Suomen kunnat, ei tehtävä ole lainkaan mahdoton koko järjestön voimin. Suurkampanja toteutetaan yhteistyössä osastojen ja piirien kanssa ja siinä hyödynnetään myös Kenubiiliä. Vuoden 0 syksyllä Keskustanuoret toteuttaa yhdessä piirijärjestöjen ja muiden puoluejärjestöjen kanssa laajan koulutuskokonaisuuden kuntavaaleissa ehdolle lähtemistä harkitseville... Keskustanuorten luontovuosi 0 Keskustanuorten vuoden 0 yhtenä teemana on luonto Olemme aiempina vuosina toteuttaneet laajan ohjelmatyön Vihreän kasvun parissa ja keskittyneet mm. biotalouden mahdollisuuksiin. Vuonna 0 tuomme esille luontoa sekä kohtuullisen luonnollista ja maanläheistä elämäntapaa laajasti eri tavoilla. Luonto on mukana arjessamme niin kaupungeissa kuin maalla ja kiinnitämme huomioita niin eräkysymyksiin kuin lemmikkieläimiä koskeviin poliittisiin teemoihin. Luontovuosi näkyy yhtenäisenä kampanjabrändinä ja -mainontana läpi valtakunnan... Jäsenyyden ja järjestön kehittäminen Keskustanuoret tekee vuonna 0 laajan jäsenistökyselyn, jonka kautta selvitetään jäsenistön toiveita järjestön toiminnalle. Samalla tuodaan esille Keskustanuorten nykyistä toimintaa ja markkinoidaan koko vuoden tilaisuuksia. Jäsenistön tavoittamista tukevat kautta maan kulkeva suurkiertue ja kesän 0 puoluekokous. Jäsenkyselyn pohjalta luodaan uusia toimintamalleja jatkuvan, tehostetun yhteydenpidon ylläpitämiseksi. Keskustanuoret toteuttaa vuonna 0 nettisivu-uudistuksen. Tämän kautta voimme entistä paremmin huomioida ja tuoda esille oman jäsenistömme laaja-alaisen toiminnan päätöksenteon eri tasoilla. Samalla voimme myös toteuttaa jäsenistön politiikka-barometrin.. Toiminta tavoitteiden eteen.. Keskusta R.P... Puoluekokous Puoluekokouksessa on mukana mahdollisimman paljon nuoria äänivaltaisia edustajia. Nuoria kannustetaan puhumaan puoluekokouksen yleiskeskustelussa ja Keskustanuoret valmistelee liiton aloitteet kärkiteemojensa mukaisesti. Piirejä kannustetaan tekemään aloitteita. Keskustanuoret tavoittelevat puoluekokouksessa useita nuoria keskustalaisia puoluejohdon jäseniksi. Keskustanuoret toteuttavat puoluekokouksessa kampanjan kuntavaalien moninaisista ehdokaslistoista sekä iloisen yhteishenkeä nostavan tempauksen.... Puoluevaltuusto Keskustanuoret vaikuttavat edustajiensa kautta puoluevaltuustossa. Puoluevaltuustossa järjestetään nuorten edustajien tapaamiset, joissa käydään läpi Keskustanuorten tavoitteita. Keskustanuoret osallistuvat aktiivisesti puoluevaltuuston toiminnan kehittämiseen. Liitto tavoittelee mahdollisimman monia nuoria piirien edustajiksi puoluevaltuustoon.... Puoluehallitus

19 Keskustanuorten puheenjohtaja kuuluu puoluehallitukseen, jossa hän toimii nuorkeskustalaisten aatteen puolestapuhujana. Keskustanuorten pääsihteerillä on läsnäolooikeus puoluehallituksessa.... Puolueen työvaliokunta Keskustanuorten puheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolooikeus puolueen työvaliokunnassa, jossa hän vie Keskustanuorten tavoitteita eteenpäin.... Puolueen työryhmät Keskustanuoret vaikuttaa puolueen työryhmissä, kuten järjestötyön uudistamisen työryhmässä. Tuomme aktiivisten toimijoidemme kautta puolueen politiikan valmistelutyöhön nuorkeskustalaista näkökulmaa. Tavoittelemme paikkaa jokaisesta puolueen merkittävästä poliittisesta työryhmästä.... Eduskuntaryhmä Keskustanuoret ovat tiiviissä yhteydessä Keskustan eduskuntaryhmään ja edistävät tavoitteitaan sitä kautta. Keskustanuorten puheenjohtajalla ja pääsihteerillä on ryhmäkokouksessa läsnäolo-oikeus. Keskustanuoret tapaa aktiivisesti eduskunta-avustajien ryhmää.... Europarlamentaarikkoryhmä Keskustanuoret vahvistaa yhteistyövuorovaikutustaan Keskustan kolmeen europarlamentaarikkoon ja heidän avustajatiimiinsä. Valittujen parlamentaarikkojen kanssa tehdään yhteistyötä mm. puolueyhteisön harjoittelupankin ja vierailujen kautta... Lähijärjestöt... Keskustaopiskelijat Hyödynnetään yhteisiä resursseja erilaisten jäsenmateriaalien, tapahtumien ja koulutusten tuottamisessa. Keskustanuorilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus liittohallituksessa. Keskustaopiskelijoiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä erityisesti kansainvälisessä toiminnassa.... Vesaiset Tuetaan Vesaisten juhlavuotta ja tuodaan esille yhteistyömahdollisuuksia Vesaisten leirien kautta.... Keskustanaiset Toimitaan yhteistyössä mm. puolueen järjestöuudistuksen osalta ja tehdään sopivilta osin yhteistyötä kuntavaaleihin liittyvissä koulutuksissa ja puoluekokouksessa.... Maaseudun sivistysliitto Hyödynnetään MSL:n järjestöpalveluita koulutuksellisena asiantuntijana ja yhteistyökumppanina erilaisissa koulutushankkeissa... Muut järjestöt Keskustanuoret toimivat aktiivisesti yhteistyössä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa esimerkiksi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin puitteissa. Lisäksi olemme aktiivisesti jäsenjärjestönä mukana Suomen YK-Liitossa, Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksessa KEPA:ssa, Suomen Retkeilymajajärjestössä SRM:ssä, Kesälukioseurassa, Huoltoliitossa, Lomayhtymässä, Maaseudun Sivistysliitossa, Suomenmaa-yhtiössä, Suomi-Venäjä-seurassa, Alkio-opistossa, Harrastajateatteriliitossa, Nuorisoasuntoliitossa, Pohjola-Nordenissa, DEMO ry:ssa ja Eurooppanuorissa... Kansainvälinen toiminta Keskustanuorten kansainvälinen toiminta kuuluu koko järjestölle. Kansainvälistä toimintaa ohjaa kv-ryhmä, joka vastaa liiton poliittisen linjan edistämisestä kansainvälisissä järjestöissä. Ryhmän toimintaa ohjaa liittohallituksen hyväksymä nuorkeskustalaisen kv-toiminnan ohjeistus. Kv-ryhmä muodostuu Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden liittohallituksien alaisista kv-jaostoista, sekä muuten kansainvälisissä yhteyksissä toimivista aktiiveistamme. Tavoitteena on vakiinnuttaa uudistuneen kv-ryhmän formaatti ja toimintatapa. Ryhmä määrittelee itselleen vuoden aluksi poliittiset tavoitteet. Lisäksi liitto kouluttaa uusia toimijoitaan kansainvälisiin toimintoihin ja tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden laajentaa osaamistaan omilla erityisalueillaan kansainvälisissä koulutuksissa. Keskustanuorten tavoitteena on vahvistaa aiempien vuosien kansainvälisen toiminnan innostus luontevaksi osaksi toimintaa. Tätä vahvistamaan pohdimme mahdollisuuksia uudistaa prosesseja ja valintamenettelyjä joilla toimijoitamme valitaan kokousedustajiksemme. Tavoitteena on sitouttaa toimijoitamme, sekä samalla mahdollistaa niin kokeneiden kuin uusien toimijoiden osallistuminen. Vuoden 0 aikana pyrimme avaamaan kahden välisiä suhteita muihin eurooppalaisiin järjestöihin. Osallistumme kutsuttaessa ja mahdollisuuksien mukaan heidän tapahtumiin, sekä vastavuoroisesti toivomme heitä vieraiksemme. Kansainvälisyys säilyy vahvana osana vuosittaisia tapahtumiamme. Tavoitteena on myös toteuttaa liittohallituksen ja kv-ryhmän yhteinen vierailu Brysseliin.... Pohjoismaiden Keskustanuoret NCF (Nordiska Centerungdomens Förbund) Keskustanuoret osallistuu Pohjolan Keskustanuorten kahteen päätapahtumaan, alkuvuoden edustajakokoukseen ja syksyiseen huippukokoukseen. Keskustanuorten edustajat NCF:n hallituksessa toimivat aktiivisesti myös päätapahtu-

20 mien välillä. Jatkamme vahvaa edustamista NCF hallituksessa, sekä esitämme kiinnostuksen isännöidä tulevia tapahtumia. Keskustanuorten edustaja osallistuu syksyllä osana NCF:n ryhmää Pohjoismaiden nuorten neuvoston kokoukseen.... Euroopan Liberaalinuoret LYMEC (European Liberal Youth) Keskustanuoret lähettää delegaation LYMEC:n keväällä ja syksyllä järjestettäviin kongresseihin. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan myös LYMEC:n seminaareihin ja tarjoamme tätä kautta toimijoillemme ja työntekijöillemme mahdollisuuden kehittää osaamistaan. Tavoitteenamme on vaikuttaa voimakkaasti LYMEC:n poliittisiin linjauksiin. Keskustanuorten kv-ryhmä valmistelee päätöslauselmaehdotuksia linjauksiin. Olemme aktiivisesti yhteydessä ja vaikuttamassa parlamentin keskiryhmän toimintaan. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan ALDE:n kokouksiin Keskustan delegaatiossa. Pyrimme myös jatkossa saamaan edustajiamme Lymec:n delegaatioon. Tavoitteenamme on että Lymecin hallituksessa on suomalainen edustus myös kevään 0 Virossa pidettävän vaalikokouksen jälkeen.... Maailman Liberaalinuoret IFLRY (International Federation of Liberal Youth) Keskustanuoret lähettää mahdollisuuksien mukaan delegaation IFLRY:n vuosikokoukseen. Tarkoituksena on osallistua mahdollisuuksien mukaan myös IFLRY:n seminaareihin ja koulutuksiin... Vaalit... Kuntavaalit Tavoite: Nostaa nuorten kiinnostusta lähteä ehdokkaaksi vaaleihin. Toimenpide: Keskustanuoret toteuttaa koko maan kiertävän kampanjan kuntavaaleista sekä alueellisia koulutuksia ehdokkuudesta kiinnostuneille nuorille. Tavoite: Suunnitella uutta, sote-uudistuksen jälkeistä toimintaa kunnille Toimenpide: Kiertueella kerätään nuorten toiveita tulevaisuuden kunnan toiminnalle. Tavoite: Keskustalle tulee monipuoliset listat vaaleihin Toimenpide: Keskustanuoret nostaa aiheesta tietoisuutta puoluekokouksessa ja tekee aktiivisesti töitä vähän politiikassa edustettujen ryhmien nostamiseksi listoille... Verkoistoituminen Tavoite: Keskustanuorten tavoitteena on olla laajasti tunnettu ja arvostettu yhteistyökumppani ja vaikuttaja. Toimenpide: Keskustanuoret tapaa laajasti eri sidosryhmien toimijoita sekä kutsuu kiinnostavia ja eri näkökulmia edustavia puhujia tilaisuuksiinsa sekä järjestävät vierailuja ja tutustumiskäyntejä mielenkiintoisiin kohteisiin. Pyrimme huomioimaan poliittisessa valmistelussa eri näkemykset ja intressit. Erityisesti huolehdimme entisten keskustanuorten kautta tiedonsiirrosta uusille toimijoille. Tapaamme vanhoja toimijoitamme puoluekokouksessa Seinäjoella... Poliittinen kampanjointi... Uusi kunta Tavoite: Luodaan nuorkeskustalainen näkemys uuden kunnan toiminnalle sote-uudistuksen jälkeiselle ajalle Toimenpide: Keskustanuoret perustaa ajatuspajamaisesti toimivan työryhmän pohtimaan uuden kunnan merkitystä ja roolia käynnissä olevien muutoksien jälkeen. Työryhmä hyödyntää työssään kierroksella kerättyjä nuorten toiveita. Ryhmän työskentelyn lopputulos antaa pohjan Keskustanuorten kuntavaaliohjelmalle.... Luonnollista politiikkaa Tavoite: Luontovuoden aikana Keskustanuorten politiikan teon sisällöissä, ulostuloissa ja koulutuksissa näkyvät laajasti luontoteemat Toimenpide: Luontoteemaan kytkeytyvät politiikan akatemia. Piirejä kannustetaan järjestämään omien toiveidensa mukaisia tilaisuuksia luontoon liittyen, niin että myös piirien välinen yhteistyö ja monipuolinen luonnon esittely ja tutustuminen mahdollistuu.... Politiikan akatemiat ja muut valtakunnalliset tapahtumat Keskustanuorten tapahtumat toimivat aina politiikan tekemisen kanavoina. Koulutuksissa ja tapahtumissa käyty keskustelu on osa poliittista ideointiamme ja poliittisen linjan luomista. Tavoite: Jokainen keskustanuori voi saada laadukasta poliittista 0

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa. Kokouksen järjestyssääntö Edustajakokouksen esityslistan 4. kohdassa tehdyn päätöksen mukaisesti kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen ja menettelytapojen osalta seuraavaa järjestyssääntöä: 1

Lisätiedot

Puoluekokoukselle valitaan neljä (4) puheenjohtajaa, kuusi (6) sihteeriä sekä neljä (4) pöytäkirjan tarkastajaa.

Puoluekokoukselle valitaan neljä (4) puheenjohtajaa, kuusi (6) sihteeriä sekä neljä (4) pöytäkirjan tarkastajaa. Keskustan 76. puoluekokous Seinäjoella 10.-12.6.2016 Järjestyssääntö Puoluekokouksen työjärjestyksen 5. kohdassa tehtävän päätöksen mukaan kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen, päätösten valmistelun

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Sisällys Puheenjohtajan tervehdys Ohjelma Info Salon kartta Pohjapiirros Esityslista 0 Liittariopas Menettelytapajärjestys Toimintasuunnitelma 0 Toimintakertomus Aloitteet Kulttuuripoliittinen linjaus

Lisätiedot

Odotan vilkasta keskustelua sekä valiokunnassa

Odotan vilkasta keskustelua sekä valiokunnassa Puheenjohtajan tervehdys Ohjelma Info Piirin tervehdykset Liittariopas Esityslista Menettelytapajärjestys Toimintasuunnitelma 0 Talousarvio 0 ja talousraportti 0 Hallituksen kertomus toiminnastaan Aloitteet

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. XXVII PUOLUEKOKOUKSEN ESITYSLISTA 18.-19.5.2007 PUOLUEHALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET SÄÄNTÖJEN 10 :N MUKAISEEN ESITYSLISTAAN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45.

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2015 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 HELSINKI ESITYSLISTA Puoluevaltuuston vuosikokous 27.-28.4.2019 Aika Paikka Lauantai 27.4.2019 klo 10 alkaen Riihimäki Hämäläisten laulu Tervetuloa Riihimäelle

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7 Sisällysluettelo Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi... 5 Hallituksen esitys liittokokouksen järjestyssäännöksi... 7 Hallituksen esitys liiton toiminta- ja talouskatsaukseksi liittokokouskaudelta

Lisätiedot

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun!

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Kutsu ViNOn liittokokoukseen 2014 Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Esityslista liitteineen, lisätietoa

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.30. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS

VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS 8.8.2014 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksen hyväksymä SUOMEN KOTISEUTULIITON VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS Huom! 1) 1 Vuosikokouksissa noudatetaan yhdistyslakia,

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Puoluevaltuuston avaus ja järjestäytyminen puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska

Puoluevaltuuston avaus ja järjestäytyminen puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska Puoluevaltuuston vuosikokous Jyväskylässä 23. 24.4.2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Piippukatu 2-3 3 Ohjelma ja aikataulu (muutosvarauksin) Lauantai 23.4. klo 8.30-11 Ilmoittautuminen ja aamukahvi kokouspaikalla

Lisätiedot

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Alustava ohjelma Lauantai 11.6.2011 9.00 12.30 Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus 10.30 12.00

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Esityslista 4. KOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. AVAUS

Esityslista 4. KOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. AVAUS Esityslista 5 Aika 26. - 27.11.2016 klo 10.00 alkaen Paikka Ammattiopisto Lappia, Urheilukatu 6, Tornio Maakuntalaulu Peräpohjolan piirin tervehdys, piirin puheenjohtaja Pekka Pelttari 1. AVAUS Kokouksen

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6 Esityslista XIII jäsenkokoukselle Asiakohta 6 1 ESITYSLISTA AIKA 22.-23.11.2014 PAIKKA Mikkelin ammattikorkeakoulu, Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Liittokokousohjelma. 10 12.00 Liittokokoukseen ilmoittautuminen ja lounas Turun Messukeskus. Kiitospuhe Kunniamerkin saaja. 12.00 Liittokokous alkaa

Liittokokousohjelma. 10 12.00 Liittokokoukseen ilmoittautuminen ja lounas Turun Messukeskus. Kiitospuhe Kunniamerkin saaja. 12.00 Liittokokous alkaa MTK:n liittokokous Turun Messukeskuksessa perjantaina 29.6.2007 Liittokokousohjelma 10 12.00 Liittokokoukseen ilmoittautuminen ja lounas Turun Messukeskus Kiitospuhe Kunniamerkin saaja 12.00 Liittokokous

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustanuorten XXXX aluejärjestö ry. Muissa kuin virallisissa yhteyksissä yhdistyksestä voidaan

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N PIIRIJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N PIIRIJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N PIIRIJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Keskustanuorten XXXX:n piiri ry. Muissa kuin virallisissa yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää nimeä XXXX:n Keskustanuoret.

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty ) Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta

Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Kokouksen valmistelu Valmistaudu olemaan rohkeasti esillä Tunne yhtiökokouksen kannalta

Lisätiedot

SJL:n valtuuston työjärjestys

SJL:n valtuuston työjärjestys 1 SJL:n valtuuston työjärjestys 1. Valtuuston tehtävät Valtuustolla on ylin päätösvalta liiton asioissa. Valtuuston tehtävistä säädetään yleisluontoisesti liiton säännöissä, mm. pykälissä 29 35. Tällä

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA Nuorisovaliokunnan rooli Hallituksen asettama, nuorten asioiden asiantuntijaelin. Noudattaa PAMin hallituksen laatimaa valiokuntien yleisohjesääntöä. Vie nuorten asioita

Lisätiedot

Sisällys. Puheenjohtajan tervehdys. Puheenjohtajan tervehdys

Sisällys. Puheenjohtajan tervehdys. Puheenjohtajan tervehdys Sisällys 0 Puheenjohtajan tervehdys Piirin tervehdys Ohjelma Kartta Info Esityslista Menettelytapajärjestys Opas Toimintasuunnitelma Kertomus toiminnasta Aloitteet Keskustanuorten kansalaispalvelusmalli

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne

VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne Timo Reko timo.reko@msl.fi Asian käsittely Asian käsittelyn vaiheilla tarkoitetaan niitä menettelyjä, miten kokouksessa toimitaan

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

Kokouskäytänteitä OAJ Uusimaa Uusien toimijoiden koulutus 2015 Eija Pajari

Kokouskäytänteitä OAJ Uusimaa Uusien toimijoiden koulutus 2015 Eija Pajari Kokouskäytänteitä OAJ Uusimaa Uusien toimijoiden koulutus 2015 Eija Pajari 1 KOKOUSTAITO 2 Miksi kokoonnutaan? Keskustelemaan yhteisistä asioista Tekemään päätöksiä Kokoustekniikka kannattaa tuntea, jotta

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

3) kasvattaa nuoria toimimaan kansanvallan kehittämiseksi ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi;

3) kasvattaa nuoria toimimaan kansanvallan kehittämiseksi ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi; SUOMEN KESKUSTA RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Suomen Keskustanuoret ry. Muissa kuin virallisissa yhteyksissä voidaan käyttää nimeä Keskustanuoret. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS HOTELLI HAAGA HELSINKI

LIITTOKOKOUS HOTELLI HAAGA HELSINKI LIITTOKOKOUS 13. 14.11.2014 HOTELLI HAAGA 1 / 13 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen esitys

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Yhtymävaltuuston työjärjestys 14.6.2005 Yhtymävaltuuston työjärjestys yh 17.5.2005 YV 14.6.2005 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhtymävaltuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS 12. 13.11.2015 HOTELLI SIIKARANTA ESPOO

LIITTOKOKOUS 12. 13.11.2015 HOTELLI SIIKARANTA ESPOO LIITTOKOKOUS 12. 13.11.2015 HOTELLI SIIKARANTA 1 / 14 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen esitys

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistys(,

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS ASIAKIRJAT 1-13 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIITTOKOKOUS PAJULAHTI

LIITTOKOKOUS ASIAKIRJAT 1-13 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIITTOKOKOUS PAJULAHTI OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIITTOKOKOUS 8.-9.11.2018 PAJULAHTI VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI

LIITTOKOKOUS SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI LIITTOKOKOUS 3. 4.11.2016 SUOMEN URHEILUOPISTO 1 / 12 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen esitys

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI

LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO 1 / 15 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

Kokoustekniikka Onnistunut kokous

Kokoustekniikka Onnistunut kokous Lions Clubs International MD 107 Finland Kokoustekniikka Onnistunut kokous Leena Lehtonen, Varpu Ylhäinen Mikä on kokous? Määrämuotoinen sääntöihin ja vakiintuneisiin tapoihin sidottu vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti.

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa   Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti. MIKÄ LIITTOKOKOUS? Liittokokous, liittari, liko... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liittokokous käyttää ylintä päätäntävaltaa SAKKIssa, ja se kokoontuu kahden vuoden välein. Liittokokous valitsee SAKKIlle

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi

05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 01 Kokouksen avaaminen 02 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 03 Kokouksen puheenjohtajien valitseminen Esitys: Valitaan kokouksen vastaavaksi

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi

Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 05 Sivu 1 / 6 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 01 Kokouksen avaaminen 02 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 03 Kokouksen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot