Helsinki Mikonkatu 15 A Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "0195893-1 Helsinki Mikonkatu 15 A 00100 Helsinki"

Transkriptio

1 Helsinki Mikonkatu 15 A Helsinki TASEKIRJA TILIKAUDELTA

2 LUETTELO TILINPÄÄTÖSASIAKIRJOISTA Toimintakertomus... 3 Rahoituslaskelma Tuloslaskelma Tase Tilinpäätöksen liitetiedot Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Tunnuslukuja Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset

3 HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ RETRON TOIMINTAKERTOMUS TILIVUODELTA Vuosi 2012 oli yhtiön 93. toimintavuosi. Henkivakuutusosakeyhtiö Retron liiketoiminta Tilivuoden 2012 tapahtumat Henkivakuutusosakeyhtiö Retron perinteiseen vakuutusliiketoimintaan kuuluu suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden henki- ja työkyvyttömyysriskien jälleenvakuuttaminen. Retron omavastuu yksittäisissä riskeissä on euroa ja sen ylittävän osan Retro jälleenvakuuttaa kotimaiseen ja ulkomaiseen edelleenvakuutukseen. Retrolla on aktiivisten edelleenvakuutussopimusten lisäksi muutamia vanhoja jälleen- ja edelleenvakuutussopimuksia kansainvälisten jälleenvakuutusverkostojen kanssa ja niiden perusteella tehdään rajoitetusti jälleenja edelleenvakuutusta ulkomailla. Retrossa hoidetaan myös Henkivakuutusosakeyhtiö Apollolta, Henkivakuutusosakeyhtiö Kansan erityiseltä selvityspesältä ja Eläkevakuutusosakeyhtiö Kansalta siirtyneitä run-off -muotoisia vakuutuskantoja. Retrossa hoidetaan työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen hallinto ja korvaustoiminta. Retron toimitusjohtaja toimii myös Työntekijäin ryhmähenkivakuutuspoolin toimitusjohtajana. Poolilla ei ole muuta henkilökuntaa. Yhtiökokouksessa valittiin yhtiön uudeksi tilintarkastusyhteisöksi KPMG Oy Ab. Yhtiön vastuulliseksi vakuutusmatemaatikoksi nimitettiin SHV Piia Laaksonen (Ernst & Young Oy) Katastrofisuoja suomalaisille henkivakuutusyhtiöille uusittiin Suoja on voimassa saakka. Yhtiössä aloitettiin kattava strategiatyö keväällä Hallitus hyväksyi päivitetyn strategiasuunnitelman syksyllä. Suunnitelman toimeenpano aloitettiin loppuvuonna. Retron lääketieteellisen ratkaisuohjeen sisällön laaja uudistus aloitettiin keväällä Työn tuloksena valmistunut ratkaisuohjeen päivitys hyväksyttiin hallituksessa Henkivakuutusosakeyhtiö Kansan erityinen selvityspesä ja Retro olivat sopineet maksamattomien jako-osuuksien siirrosta Retron hoidettavaksi. Ennakoiden Henki-Kansan konkurssipesän syksyllä tapahtuvaa lopettamista jakoosuuksien osalta tehtiin jatkosopimus Aiemman sopimuksen yhteydessä saatujen euron lisäksi konkurssipesä suoritti uuden sopimuksen perusteella Retrolle euroa. Solvenssi II valmistautumisen osalta QIS 5 mukainen vakavaraisuuslaskelma valmistui syksyllä Lisäksi syksyn aikana saatiin valmiiksi Pilari 2 puuteanalyysi, jonka pohjalta Solvenssi II työtä jatketaan. 3

4 Vakuutustoiminta Jälleen- ja edelleenvakuutus Ensivakuutus Kotimainen jälleenvakuutus ja ulkomaille suuntautuva edelleenvakuutus pysyivät samalla tasolla tilivuoden aikana. Retron jälleenvakuutukseen liittyvä riskivakuutuskanta on suojattu suomalaisten yhtiöiden, tilivuoden aikana uusitussa, yhteisessä katastrofisopimuksessa. Retron vakuutustoimintaa on Henkivakuutusosakeyhtiö Apollosta, Eläkevakuutusosakeyhtiö Kansasta ja Henkivakuutusosakeyhtiö Kansan erityisestä selvityspesästä siirtyneiden run-off -kantojen muodostama eläkevakuutusliike. Vuoden 2012 lopussa ensivakuutuskantojen vastuuvelka on noin 19,1 miljoonaa euroa (21,9 milj. euroa). Tilivuoden 2012 aikana maksettiin eläkkeitä 3,0 miljoonaa euroa (3,3 milj. euroa). Työntekijäin ryhmähenkivakuutuspoolille tehtävä korvaustoiminta Sijoitustoiminta Retro hoitaa Työtekijäin ryhmähenkivakuutuspoolin hallinnon ja korvaustoiminnan. Tilivuoden 2012 aikana Retro suoritti Retron ja poolin välillä voimassa olevan hoitosopimuksen perusteella poolin tililtä korvauksia 26,5 miljoonaa euroa (26,5 milj. euroa). Pooli on suorittanut Retrolle hoitopalkkioita ,43 euroa ( ,33 euroa). Yhtiön hallituksen vahvistaman sijoitussuunnitelman mukaan sijoituskohteiden valinnassa pääperiaatteena on hyvä tuotto ja alueellisesti sekä omaisuusluokittain hyvin hajautettu riski. Yhtiö suojautuu suurilta valuuttariskeiltä ja voimakkailta osakemarkkinoiden kurssivaihteluilta käyttämällä suojaavia korko- ja indeksifutuurijohdannaisia. Tilivuonna 2012 sijoitusmarkkinat olivat suotuisat heikomman 2011 vuoden jälkeen. Erityisesti osakemarkkinoilla kehitys oli positiivista. Osakesalkun suojaaminen hiukan alensi tuottoa, joka oli osakkeiden osalta 5,9 %. Vuoden lopussa tehtiin arvonalennus, 0,7 miljoonaa euroa, Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n vaihtovelkakirjalainaan. Tämän arvoksi asetettiin Teknologiakiinteistöjen osana olevan Retron entisen Electrocity-omistuksen arvo. Arvonalennus painoi koko sijoitussalkun tuottoa, joka oli 4,1 %. Tilivuoden lopussa yhtiön käyvin arvoin laskettu sijoitusomaisuus oli 26,7 miljoonaa euroa (29,2 milj. euroa). Tästä ilman suojaavia johdannaisia oli kiinteistösijoituksia 4,4 % (4,7 %), joukkovelkakirjoja ja korkosijoituksia 55,1 % (51,6 %), osakkeita ja osuuksia osakerahastoissa 29,1 % (22,7 %), hedge - rahastoissa 3,3 % (2,9 %) ja osuuksia lyhyen koron rahastoissa, määräaikaistalletuksissa ja pankkitileillä 8,1 % (18,1 %). Tilivuoden lopussa USDriski oli suojattu 0,8 miljoonan, GBP-riski 0,8 miljoonan ja osakeriskiä yhteensä 2,0 miljoonan euron arvosta, joka vastaa 26 %:n osuutta koko osakesalkusta. 4

5 Riskienhallinta ja riskit Retron toiminnan keskeiset riskit liittyvät vakuutus- ja sijoitusriskeihin sekä operatiivisiin riskeihin. Yhtiön hallitus on hyväksynyt tilivuoden lopulla yhtiön riskienhallintasuunnitelman ja sijoitussuunnitelman vuodelle Riskienhallintasuunnitelmassa on huomioitu ja yksilöity vakuutustoiminnan ja operatiivisen toiminnan riskit sekä sisäisen valvonnan kontrollit. Yhtiössä tiedostetaan Solvenssi II:n riskienhallintatoiminnolle asettamat vaateet ja niihin valmistaudutaan asianmukaisesti. Vuoden 2012 tuloksen muodostuminen Keskeiset Retron tulokseen vaikuttavat tekijät ovat vakuutustoiminnan ja sijoitustoiminnan tulokset sekä Työntekijäin ryhmähenkivakuutuspoolille tehtävän hoitotoiminnan tuotot. Vakuutustoiminnan tulos Liikekulut Yhtiön vakuutusmaksutulo oli tilivuonna 2,4 milj. euroa (2,2 milj. euroa). Jälleenvakuutuksen korvauksia maksettiin 0,5 milj. euroa (0,9 milj. euroa) ja ensivakuutuksen korvauksia 3,2 milj. euroa (3,5 milj. euroa). Vakuutusteknisen vastuuvelan laskennallinen diskonttokorko alennettiin ,00 %:sta 1,50 %:iin, joka vastaa tämän hetkistä markkinakorkotasoa. Korkotäydennyksen vaikutus vastuuvelkaan oli noin 0,5 milj. euroa. Vakuutustekninen vastuuvelka kokonaisuudessaan pieneni tilivuonna 2,9 milj. euroa (2,7 milj. euroa). Syksyllä 2012 löydettiin laskuvirhe vakuutuskannan vastuuvelan laskennasta. Virheen vuoksi vuosina varattu korvausvastuu on ollut virheen kumuloituessa merkittävästi liian korkea. Laskenta on korjattu elokuussa 2012 ja turhaan varatut vastuut vapautettu. Havaitun virheen suuruusluokka on noin 0,8 milj. euroa. Liikekulut, pois lukien sijoitustoiminnan liikekulut, olivat 0,6 milj. euroa (0,6 milj. euroa). Liikekuluihin sisältyvät hallituksen ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot olivat yhteensä euroa ja muun henkilökunnan palkat euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto Tilikauden tulos Sijoitustoiminnan nettotuotto kirjanpidossa oli euroa ( euroa), josta myyntivoittojen osuus oli 0,7 milj. euroa (1,6 milj. euroa). Tilivuonna kirjattiin sijoitusomaisuuteen yhteensä 0,5 milj. euroa (0,1 milj. euroa) arvonpalautuksia ja 1,0 milj. euroa (0,8 milj. euroa) arvonalennuksia. Sijoitusten arvostusero oli 2,7 milj. euroa (1,6 milj. euroa). Kirjanpidon nettotuoton lisäksi onkin huomionarvoista taseen ulkopuolisten arvostuserojen nousu. Arvostuserot kasvoivat vuoden aikana yli miljoonalla eurolla. Tilikauden tulos oli verojen jälkeen ,28 euroa ylijäämäinen ( ,40 ylijäämäinen). 5

6 Henkilöstö Työsuhteessa yhtiöön oli kertomusvuoden lopussa 9 henkilöä (9 henkilöä). Vakavaraisuus Yhtiön toimintapääoma voitonjaon jälkeen (7,8 milj. euroa) on 2,1-kertainen vaadittuun vähimmäismäärään nähden. Vakavaraisuuspääoma ehdotetun voitonjaon vähentämisen jälkeen on 40 % (31 %) vastuuvelasta ja ennakoivan valvonnan vakavaraisuusaste on 432 % (518 %). Yhtiö täyttää kaikki vakavaraisuusvaatimukset. Olennaiset tapahtumat tilikauden 2012 päättymisen jälkeen Tulevaisuuden näkymät Yhtiön osakkeet Yhtiön toiminnassa ei ole tapahtunut mitään toimintaan tai tulokseen vaikuttavaa oleellista muutosta tilikauden 2012 päättymisen jälkeen. Uudistetun strategian mukaiset toimenpiteet kansainvälisen yhteistyöverkoston laajentamiseksi ja vahvistamiseksi Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa on aloitettu. Lisäksi yhtiöön on rekrytoitu jälleenvakuutuksen asiantuntija, joka aloittaa työt huhtikuussa. Retron jälleenvakuutusliikkeen kehitys on sidoksissa osakasyhtiöiden riskivakuutustoiminnan kehitykseen, omapidätysrajojen tasoon sekä jälleenvakuutusmarkkinoiden tarjontaan. Retro jatkaa työtään yksilöllisten, asiakaslähtöisten jälleenvakuutusratkaisujen kehittämisessä sekä riskinkantajana että konsulttina. Lääketieteellisen ratkaisuohjeen kattavan sisältöuudistuksen jälkeen Retrossa keskitytään seuraavaksi teknisen käyttöympäristön kehittämiseen entistä käyttäjäystävällisemmäksi. Yhtiössä tiedostetaan Solvenssi II:n vaatimat toimenpiteet eri toimintojen organisoimiseksi asianmukaisella tavalla, esimerkiksi sisäisen tarkastuksen ulkoistaminen. Yhtiöllä on osaketta. Osakkeilla ei ole nimellisarvoa. Osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo on 16,82 euroa. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Osakkeita rasittaa lunastuslauseke. Hallituksen voitonjakoehdotus Yhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat ,83 euroa, josta tilikauden voitto on ,28 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta 2012 jaetaan osinkoa 10,00 euroa osakkeelta eli ,00 euroa. 6

7 Osakasyhtiöt Aktia Henkivakuutus Oy Försäkringsaktiebolaget Pensions-Alandia Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö OP-Henkivakuutus Oy Försäkringsaktiebolaget Liv-Alandia Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Nordea Henkivakuutus Suomi Oy Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Hallituksen jäsenet Puheenjohtaja, Matti Rantanen, fil. maist. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva toimitusjohtaja Katja Kerke, KTM Aktia Henkivakuutus Oy toimitusjohtaja alkaen Taru Narvanmaa, KTM Aktia Oyj varatoimitusjohtaja saakka Päivi Ojala, fil. kand., SHV Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia aktuaarijohtaja Minna Kohmo, KTM LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö toimitusjohtaja alkaen Jarmo Kuisma, LuK OP-Henkivakuutus Oy toimitusjohtaja Kai Niemi, fil. maist., SHV Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi talousjohtaja Jari Saine, fil. maist., SHV Tapiola-yhtiöt yhtiöryhmän johtaja saakka Raimo Voutilainen, fil. toht., SHV Nordea Henkivakuutus Suomi Oy johtaja Toimitusjohtaja Heikki Saalamo, KTM, emba 7

8 Ensivakuutuskannan kehitys Lukumäärät kalenterivuoden päättyessä Apollon eläkevakuutuskanta vastaiset eläkkeet alkaneet eläkkeet kuolleet päättyneet Eläke-Kansan työeläkekanta vastaiset eläkkeet maksussa olevat eläkkeet kuolleet päättyneet Henki-Kansan eläkevakuutuskanta vastaiset eläkkeet maksussa olevat eläkkeet kuolleet päättyneet Jälleenvakuutuskannan kehitys Vastuuvaarasummat milj. euroa Saatu liike Kotimaasta vastaanotettu liike 1 008, ,0 684,0 639,3 647,2 Ulkomailta vastaanotettu liike 39,8 64,4 64,5 63,7 57,7 Saatu liike yhteensä 1 047, ,4 748,5 703,0 704,9 Annettu liike Kotimaahan annettu edelleenvakuutus 246,7 201,3 169,1 157,2 155,5 Ulkomaille annettu edelleenvakuutus 35,2 45,9 26,7 34,2 26,4 Annettu liike yhteensä 281,9 247,2 195,8 191,4 181,9 Omalla vastuulla 765,9 931,2 552,7 511,6 523,0 8

9 Taloudellista kehitystä kuvaavia tunnuslukuja AVAINLUKUJA Kokonaismaksutulo Korvauskulut Liikekulut Sijoitustoiminnan nettotuotot Vastuuvelka Henkilöstö (lkm) Luvut tuhansina euroina VAKAVARAISUUS Toimintapääoma Vähimmäistoimintapääoma Tasoitusmäärä Vakavaraisuuspääoma Vakavaraisuusaste % 40 % 31 % Ennakoivan valvonnan vakavaraisuusaste 432 % 518 % Luvut tuhansina euroina SIJOITUSKANTA KÄYVIN ARVOIN ILMAN SUOJAUKSIA Kiinteistösijoitukset ,4 % ,7 % Korkosijoitukset ,2 % ,6 % - joista rahamarkkinasijoituksia ,1 % ,0 % Osakkeet ja osuudet ,1 % ,8 % Muut sijoitukset (mm. Hedge) 887 3,3 % 859 2,9 % Luvut tuhansina euroina % % 9

10 Rahoituslaskelma (epäsuora) Liiketoiminnan rahavirta (euroa) Voitto varsinaisesta toiminnasta Oikaisut Vakuutusteknisen vastuuvelan muutos Sijoitusten arvonalentumiset ja arvonkorotukset Suunnitelman mukaiset poistot Muut oikaisut Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys(-)/vähennys(+) Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys(+)/vähennys(-) Liiketoiminnan rahoitusvirta ennen rahoituseriä ja veroja Maksetut/saadut välittömät verot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Investoinnit sijoituksiin (pl. rahavarat) Luovutustulot sijoituksista (pl. rahavarat) Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden sekä muun omaisuuden investoinnit ja luovutusvoitot (netto) Investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Maksetut osingot Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa

11 Tuloslaskelma Vakuutustekninen laskelma (euroa) Vakuutusmaksutulo Vakuutusmaksutulo , ,67 Jälleenvakuuttajien osuus , , , ,98 Sijoitustoiminnan tuotot , ,52 Korvauskulut Maksetut korvaukset , ,06 Jälleenvakuuttajien osuus 0, , , ,05 Korvausvastuun muutos , ,51 Jälleenvakuuttajien osuus 0, , , , , ,55 Vakuutusmaksuvastuun muutos , ,65 Liikekulut , ,56 Tuotot korvaus- ja vakuutuspalveluista , ,83 Sijoitustoiminnan kulut , ,16 Vakuutustekninen tulos , ,71 Muu kuin vakuutustekninen laskelma Tuloverot varsinaisesta toiminnasta Tilikauden vero , ,31 Tilikauden voitto (tappio) , ,40 11

12 Tase VASTAAVAA (euroa) Sijoitukset Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet , , , ,86 Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet , ,57 Rahoitusmarkkinavälineet , ,08 Muut lainasaamiset 0, ,72 0, ,65 Jälleenvakuutustalletesaamiset , , , ,00 Saamiset Jälleenvakuutustoiminnasta , ,04 Muut saamiset , , , ,60 Muu omaisuus Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto , ,13 Rahat ja pankkisaamiset , , , ,60 Siirtosaamiset Korot ja vuokrat , , , ,15 Vastaavaa yhteensä , ,35 12

13 Tase VASTATTAVAA (euroa) Oma pääoma Osakepääoma , ,49 Vararahasto , ,97 Muut rahastot Muut rahastot , ,87 Edellisten tilikausien voitto (tappio) , ,28 Tilikauden voitto (tappio) , , , ,01 Vakuutustekninen vastuuvelka Vakuutusmaksuvastuu , ,41 Korvausvastuu , ,27 Jälleenvakuuttajien osuus , , , , , ,68 Velat Jälleenvakuutustoiminnasta , ,11 Muut velat , , , ,88 Siirtovelat , ,78 Vastattavaa yhteensä , ,35 13

14 Tilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Tilinpäätös on laadittu ja esitetty noudattaen kirjanpito-, osakeyhtiö- ja vakuutusyhtiölakeja sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksia ja Finanssivalvonnan antamia päätöksiä, määräyksiä ja ohjeita. Rahoituslaskelma Rahoituslaskelmassa saamiset ja siirtosaamiset, sekä velat ja siirtovelat on kirjattu liiketoiminnan rahavirtaan lyhytaikaisten liikesaamisten muutoksiksi. Muiden taseen erien muutokset, mukaan lukien lainasaamiset, on käsitelty investointien rahavirtana. Arvostus ja käyvät arvot Poistot Osakkeet ja osuudet on kirjattu taseessa hankintamenoon tai sitä alhaisempaan käypään arvoon. Kiinteistöosakkeet on arvostettu hankintamenoonsa. Rahoitusmarkkinavälineet on arvostettu taseessa hankintamenon suuruisina tai sitä alhaisempaan käypään arvoon. Nimellisarvon ja hankintahinnan välinen erotus on jaksotettu ja sisällytetty rahoitusmarkkinavälineen hankintamenon lisäykseksi tai vähennykseksi. Saamiset ja saamisluonteiset sijoitukset on esitetty nimellisarvossa. Valuuttamääräiset saamiset ja velat on muutettu euroiksi tilinpäätöspäivän EKP:n noteeraamaan keskikurssiin. Määräaikaiset talletukset ja vaihtovelkakirjasaaminen on arvostettu nimellisarvoonsa. Noteeratut osakkeet, osuudet ja rahoitusmarkkinavälineet on arvostettu tilinpäätöspäivän viimeiseen kaupantekokurssiin. Muiden sijoitusten käypänä arvona on pidetty todennäköistä luovutushintaa. ICT:n ulkoistamisen yhteydessä tietotekniikkalaitteet on vuokrattu. Poistojen määrittämiseen on käytetty seuraavaa, ennalta laadittua poistosuunnitelmaa: Vastuuvelan laskuperustekorko Kalusto Konttorikoneet ja kalusto menojäännöspoisto 25 % Tietotekniikkalaitteet menojäännöspoisto 25 % Aineettomat hyödykkeet Ohjelmat tasapoisto 20 % Eläke-Kansalta siirtyneiden vapaamuotoisten työeläkevakuutuksien vastuuvelka, Apollosta siirtyneen vakuutuskannan vastuuvelka ja Henki-Kansalta siirtyneen vakuutuskannan vastuuvelka arvostettiin tilinpäätöksessä 1,50 %:n korolla. Jälleenvakuutuksessa on käytetty ensivakuuttajan soveltamaa laskuperustekorkoa. 14

15 Henkivakuutuksen kohtuusperiaate Vakuutusyhtiölain 13 luvun 2 :n mukaan henkivakuutuksessa on noudatettava ns. kohtuusperiaatetta sellaisten vakuutusten kohdalla, joilla vakuutussopimuksen ja mahdollisten kannansiirtosopimusten erityisten ehtojen ja rajoitusten mukaan on oikeus vakuutusten mahdollisesti tuottaman ylijäämän perusteella myönnettäviin lisäetuihin. Mikäli vakavaraisuusvaatimukset eivät ole esteenä, kohtuullinen osa ylijäämästä on palautettava lisäetuina näille vakuutuksille. Yhtiön vakuutussopimusten mukaan Henkivakuutusosakeyhtiö Apollon kannansiirron yhteydessä siirtyneillä vakuutuksilla on oikeus yhtiön ylijäämään siltä osin kun se syntyy kannansiirron yhteydessä siirtyneen omaisuuden tuottojen ja kyseisen vakuutuskannan riskiliikkeen ylijäämästä. Kannansiirtoon liittyneen henkivakuutusyhtiöiden tukielementin ja siirtyneen omaisuuden luonteen vuoksi kyseisille vakuutuksille ei ole myönnetty lisäetuja. Tämän hetken käsityksen mukaan lisäetuja ei voida myöntää jatkossakaan. Henkilökunnan eläketurvan järjestäminen Yhtiö on järjestänyt työntekijäin eläkelain mukaiset vähimmäisedut täyttävän eläketurvan seuraavin lisäyksin: eläkeikä on yleinen eläkeikä paitsi ennen palvelukseen tulleilla naisilla 62 vuotta. Vastuusitoumukset ja muut vastuut Vuokravastuut Seuraavalla tilikaudella maksettavat , ,04 Myöhemmin maksettavat 0,00 0,00 Yhteensä , ,04 Irtisanomisaika Vuokranantajan ja vuokralaisen puolelta irtisanomisaika on 6 kuukautta. Leasingsopimukset Seuraavalla tilikaudella maksettavat , ,33 Myöhemmin maksettavat , ,50 Yhteensä , ,83 Muut sopimusvastuut Seuraavalla tilikaudella maksettavat 441,24 269,10 Myöhemmin maksettavat 110,31 448,50 Yhteensä 551,55 717,60 15

16 Johdannaisvastuut Termiinit Käypä arvo Kohde-etuuden arvo Futuurit Käypä arvo Kohde-etuuden arvo Tilikauden päättyessä voimassa olleet termiini- ja futuurisopimukset käsittävät EUR-, USD-, HKD- ja GBP-määräisiä sopimuksia. Tilikauden päättyessä voimassa olleet futuurisopimukset erääntyvät tammi-maaliskuussa 2013 sekä termiinisopimukset maaliskuussa 2013 ja tammikuussa Muut vastuut Yhtiö on sitoutunut sijoittamaan Nordea Private Equity II -rahastoon ,00 euroa. Tästä sitoumuksesta on vielä kutsumatta ,00 euroa. 16

17 1. Tuloslaskelman liitteet (euroa) Vakuutusmaksutulo Henkivakuutus Ensivakuutus, kotimaasta , ,65 Jälleenvakuutus , ,02 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta , , Henkivakuutuksen vakuutusmaksutulo ja maksetut korvaukset Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta 1b Yksilöllinen eläkevakuutus , ,65 2b Kertamaksut , ,65 3b Vakuutusmaksut sopimuksista, jotka oikeuttavat hyvitykseen , ,65 Maksetut korvaukset ennen jälleenvakuuttajien osuutta Ensivakuutus Henkivakuutus 0,00 0,00 Eläkevakuutus , , , ,18 Jälleenvakuutus , ,87 Maksetut korvaukset yhteensä , ,05 Tuotot korvaus- ja vakuutuspalveluista , , Liikekulut Tuloslaskelman erä "Liikekulut" Vakuutusten hankintamenot Tulevan jälleenvakuutuksen palkkiot ja voitto-osuudet , ,44 Vakuutusten hoitokulut , ,86 Hallintokulut , ,14 Yhteensä , ,56 Kokonaisliikekulut toiminnoittain Maksetut korvaukset , ,64 Liikekulut , ,56 Sijoitustoiminnan kulut , ,03 Yhteensä , ,23 17

18 1.4 Henkilöstöä ja toimielinten jäseniä koskevat liitetiedot Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilösivukulut Yhteensä Johdon palkat, palkkiot ja eläkesitoumukset Toimitusjohtajan ja hallituksen palkat ja palkkiot olivat tilivuonna ,96. Toimitusjohtajan eläkeikä on yleinen eläkeikä. Johdolla ei ole Retron myöntämiä lainoja tai vakuuksia Tilintarkastuspalkkio Tilintarkastustoimiston laskun mukaan ,43 euroa. Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä Retron palveluksessa oli kertomusvuonna 9 henkilöä. Kaikki työntekijät ovat konttorihenkilöstöä. 1.5 Sijoitustoiminnan nettotuoton erittely Sijoitustoiminnan tuotot: Tuotot kiinteistösijoituksista Muut tuotot Tuotot muista sijoituksista Osinkotuotot Korkotuotot Muut tuotot Yhteensä Myyntivoitot Sijoitusten arvonalennusten palautus Arvonkorotukset 0 0 Yhteensä Sijoitustoiminnan kulut: Kulut kiinteistösijoituksista Kulut muista sijoituksista Korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut Yhteensä Myyntitappiot Myyntitappiot Arvonalennukset ja poistot Arvonalennukset Yhteensä Sijoitustoiminnan nettotuotto tuloslaskelmassa

19 2. Taseen liitetiedot (euroa) 2.1 Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero Jäljellä oleva Kirjan- Käypä hankintameno pitoarvo arvo Kiinteistösijoitukset Kiinteistöosakkeet saman konsernin yrityksissä Muut kiinteistöosakkeet Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Vaihtovelkakirjalaina Talletukset Muut lainasaamiset Jälleenvakuutustalletesaamiset Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva hankintameno sisältää korkotuotoiksi (+) tai niiden vähennykseksi (-) jaksotettua nimellisarvon ja hankintahinnan erotusta Kirjanpitoarvo sisältää Tuloutettuja arvonkorotuksia 0 Arvostusero (käyvän arvon ja kirjanpitoarvon erotus)

20 2. Taseen liitetiedot (euroa) 2.1 Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero Jäljellä oleva Kirjan- Käypä hankintameno pitoarvo arvo Kiinteistösijoitukset Kiinteistöosakkeet saman konsernin yrityksissä Muut kiinteistöosakkeet Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Vaihtovelkakirjalaina Talletukset Muut lainasaamiset Jälleenvakuutustalletesaamiset Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva hankintameno sisältää korkotuotoiksi tai niiden vähennykseksi jaksotettua nimellisarvon ja hankintahinnan erotusta (+/-) Kirjanpitoarvo sisältää Tuloutettuja arvonkorotuksia 0 Arvostusero (käyvän arvon ja kirjanpitoarvon erotus)

21 2.2 Kiinteistösijoitusten muutokset 2012 Kiinteistöosakkeet Hankintameno Lisäykset/Vähennykset 0 Hankintameno Arvonalentumiset Tilikauden arvonalentumisen palautukset 0 Arvonalentumiset Arvonkorotukset Realisoitunut arvonkorotus 0 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo Aineellisten hyödykkeiden muutokset 2012 Kalusto Hankintameno Lisäykset Hankintameno Kertyneet poistot Tilikauden poistot Kertyneet poistot Kirjanpitoarvo

22 2.4 Oma pääoma Oman pääoman muutokset Sidottu oma pääoma Vapaa oma pääoma Osakepääoma (ei muutoksia tilivuonna) Vararahasto (ei muutoksia tilivuonna) Käyttörahasto Yli/Alijäämä Osingonjako Vuoden 2012 ylijäämä Yli/Alijäämä Oma pääoma yhteensä Voitonjakokelpoiset varat Tilikauden voitto/tappio Käyttörahasto /- Edellisten vuosien voitot/tappiot Voitonjakokelpoiset varat yhteensä Vakavaraisuustunnusluvut Toimintapääoma Oma pääoma ehdotetun voitonjaon vähentämisen jälkeen Omaisuuden käypien arvojen ja taseen kirjanpitoarvojen välinen arvostusero Vakuutusyhtiölain 11 luvun 12 :n toimintapääoman vähimmäismäärä Runsasvahinkoisten vuosien varalle vakuutustekniseen vastuuvelkaan sisältyvä tasoitusmäärä Vakavaraisuuspääoma prosentteina vakuutusteknisestä vastuuvelasta eli toimintapääoma ja tasoitusmäärä suhteessa omalla vastuulla olevaan vakuutustekniseen vastuuvelkaan vähennettynä tasoitusmäärällä ja 75 %:lla sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelasta (%) 40 % - vuodelta % - vuodelta % - vuodelta % - vuodelta % - vuodelta % 22

23 2.6 Kiinteistöosakkeet, muut osakkeet ja osuudet Osakkeiden Osuus Kirjanpito- Käypä lukumäärä % arvo arvo Kiinteistöosakkeet Muut osakkeet Turun Teknologiakiinteistöt Oy Kiinteistö Oy Vähähuhko 136 0, Osuudet kiinteistörahastoissa Aberdeen Property Fund Finland Ky Osuudet korkorahastoissa Danske High Yield Kasvu Aktia Corporate Bond + D Franklin Templeton Asian Bond Fund A Tapiola Yrityskorko A OP-Likvidi A Investec Emerging Markets Debt Nordea European Cross Credit Fund Nordea Euro Yrityslaina Plus Osuudet osakerahastoissa Aktia Euro B Odin Norge Seligson Russian Property Seligson & Co USA Indeksirahasto Nordea Pro Suomi Kasvu Danske Invest Europe Enhanced Index FIM Visio Fourton Odysseus Icecapital US Stock Index HSBC GIF-Indian Equity-AC Osuudet Hedge - rahastoissa Helios 2XL Bermuda Osuudet Private Equity - rahastoissa Nordea Private Equity II

24 2.7 Suojaavat johdannaissopimukset 1000 Sopimus / Käypä arvo Käypä arvo nimellisarvo Saamiset Velat Valuuttajohdannaiset Valuuttatermiinit Osakejohdannaiset Futuurisopimukset Korkojohdannaiset Futuurisopimukset Suojaavat johdannaissopimukset yhteensä Johdannaisia on käytetty sijoitusomaisuuserien suojaamiseen. 24

25 Yleiset taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnuslukuja Liikevaihto Liikevoitto tai tappio Sijoitustoiminnan nettotuottoerittely Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin), % 7,3 2,8 8,3 12,0-10,1 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana, kpl 9,0 10,6 11,0 10,6 4,3 Henkivakuutusyhtiön tulosanalyysi Vakuutusmaksutulo Sijoitustoiminnan tuotot ja kulut Maksetut korvaukset Vastuuvelan muutos Liikekulut Vakuutustekninen tulos Muut tuotot ja kulut Liikevoitto tai tappio ennen veroja Tuloverot ja muut välittömät verot Tilikauden voitto tai tappio Kokonaistulos Liikevoitto tai tappio Taseen ulkopuolisten arvostuserojen muutos Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle (käyvin arvoin) Tuotto-% Joukkovelkakirjalainat, % 4,8 2,6 5,1 Korkorahastot, % 15,4 0,5 8,6 Osakkeet ja osuudet, % 5,9-10,9 13,7 Kiinteistöt, % 0,2 52,0 25,1 Kiinteistörahastot, % -6,8 18,6 3,0 Muut sijoitukset, % 3,3 1,5 5,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto, % 4,1 2,5 9,0 Sijoitusjakauma käyvin arvoin Joukkovelkakirjalainat Korkorahastot Osakkeet ja osuudet Kiinteistöt Kiinteistörahastot Muut sijoitukset Sijoitukset yhteensä

0195893-1 Helsinki Mikonkatu 15 A 00100 Helsinki

0195893-1 Helsinki Mikonkatu 15 A 00100 Helsinki 0195893-1 Helsinki Mikonkatu 15 A 00100 Helsinki TASEKIRJA TILIKAUDELTA 1.1.2013 31.12.2013 LUETTELO TILINPÄÄTÖSASIAKIRJOISTA Toimintakertomus... 3 Rahoituslaskelma... 10 Tuloslaskelma 1.1 31.12.2013...

Lisätiedot

0195893-1 Helsinki Mikonkatu 15 A 00100 Helsinki

0195893-1 Helsinki Mikonkatu 15 A 00100 Helsinki 0195893-1 Helsinki Mikonkatu 15 A 00100 Helsinki TASEKIRJA TILIKAUDELTA 1.1.2014 31.12.2014 LUETTELO TILINPÄÄTÖSASIAKIRJOISTA Toimintakertomus... 3 Rahoituslaskelma... 10 Tuloslaskelma 1.1 31.12.2014...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2011

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2011 Henkivakuutusosakeyhtiö Retro TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2011 Vuosi 2011 oli yhtiön 92. toimintavuosi. Henkivakuutusosakeyhtiö Retron liiketoiminta Henkivakuutusosakeyhtiö Retron perinteiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2009

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2009 Henkivakuutusosakeyhtiö Retro TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2009 Vuosi 2009 oli yhtiön 90. toimintavuosi. Henkivakuutusosakeyhtiö Retron liiketoiminta Henkivakuutusosakeyhtiö Retron perinteiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2010

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2010 Henkivakuutusosakeyhtiö Retro TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2010 Vuosi 2010 oli yhtiön 91. toimintavuosi. Henkivakuutusosakeyhtiö Retron liiketoiminta Henkivakuutusosakeyhtiö Retron perinteiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2007

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2007 Henkivakuutusosakeyhtiö Retro TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2007 Vuosi 2007 oli yhtiön 88. toimintavuosi. Vakuutustoiminta Jälleen- ja edelleenvakuutus Ensivakuutus Sijoitustoiminta Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2008

TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2008 Henkivakuutusosakeyhtiö Retro TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1. - 31.12.2008 Vuosi 2008 oli yhtiön 89. toimintavuosi. Vakuutustoiminta Jälleen- ja edelleenvakuutus Ensivakuutus Sijoitustoiminta Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Liite 1

TULOSLASKELMA Liite 1 N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 15.5. 31.12. Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot