1/2011 1/2011. Kiven. kahdet kasvot. Kansallisoopperan ensimmäiset 100 vuotta Manonin kohtalo balettina

Transkriptio

1 1/2011 1/2011 Kiven kahdet kasvot Kansallisoopperan ensimmäiset 100 vuotta Manonin kohtalo balettina 1

2 Pitäisikö näinä aikoina olla kiinnostunut eläkeasioista? Kyllä vain. Katso kaikki mitä haluat tietää: Hyvää työtä. 2

3 s i s ä l t ö 6 Aistillinen ja realistinen Manon-baletti 8 Mitä tapahtui 100 vuotta sitten? 12 Jorma Hynninen ja Ville Rusanen Baritonit lähikuvassa 15 Töissä taidetehtaassa Tekninen pääsuunnittelija Mika Kurkela Isän tyttö Suomen vaiheet oopperana Päivi Nisulan elämän rooli 20 Tanssitaivaan alla 2.0 Kolme kansainvälistä täysosumaa 22 Erilainen Carmen 25 Pizza på operan Brevarian av Mikaela Hasán 26 Suomalaisen nykytanssin festivaali 31 Ohjelmistossa Tuttuja klassikoita ja uusi Il trittico 30 Aitiopaikka Uutisia, ihmisiä ja tapahtumia 34 Ooppera-info 3

4 4

5 P Ä Ä K I R J O I T U S Suomen Kansallisoopperan asiakaslehti 1/2011 Vastaava toimittaja Heidi Almi Toimitus Heidi Almi, Jussi Iltanen, Johanna Järventaus, Juhani Koivisto, Heli Rislakki press@opera.fi Tätä numeroa avustivat MIKAELA HASÁN, MINNA LINDGREN, RISTO NORDELL, JARMO PAPINNIEMI, HEIKKI TUULI, SIINA VASAMA Ulkoasu Mainostoimisto Faros / Tuija Pirttijoki Kannessa Ville Rusanen, Jorma Hynninen Kansikuva Heikki Tuuli Suomen Kansallisooppera Helsinginkatu 58 PL 176, Helsinki Keskus (09) Oopperasanomat ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Seuraava numero ilmestyy huhtikuussa Ilmoitusmyynti Sari Salaja (09) Painos kpl Painopaikka Libris Oy Oopperasanomat voit tilata maksutta kotiosoitteeseesi. Tilaukset: liput@opera.fi tai puh. (09) Toiselle vuosisadalle Suomalaisuus ja kansainvälisyys eivät ole vastakohtia. Kun vaalimme omaa identiteettiämme ja olemme siitä ylpeitä, voimme myös ottaa rohkeasti vaikutteita muualta. Oopperassa kansainvälisyys ja kansallinen tehtävä ovat yhdistyneet luontevasti alusta alkaen. Oopperan perustajat olivat suomalaisia, mutta he olivat tehneet uran ulkomailla, Aino Ackté laulajana ja Edvard Fazer konserttijärjestäjänä. Ilman heidän maailmalla hankkimaansa osaamista Suomeen ei olisi saatu toimivaa oopperataloa. Kapellimestareita, ohjaajia ja laulajia on aina käynyt meillä tuomassa uusia näkemyksiä, toisaalta meiltä on aina myös lähdetty maailmalle. Nyt meillä on kansainvälisen tason oopperatalo eikä ulkomaille lähteminen enää ole mikään itseisarvo. Tosin näyttää siltä, että suomalainen arvostaa toista suomalaista vain, jos tämä on tehnyt uransa ulkomailla. Toivon että tässä suhteessa kypsyisimme seuraavan sadan vuoden aikana. Yksi Kansallisoopperan keskeisiä tehtäviä on uusien suomalaisten oopperoiden esittäminen, silläkin riskillä, ettei tuloksena olisikaan yleisömenestys. Joulukuussa 1923 Suomalaisen Oopperan johtokunnassa todettiin, että koska yleisömme oli osoittanut kylmäkiskoisuutta kotimaisia kappaleita kohtaan, oli sellaisten ohjelmistoon ottaminen suurta tappiota tuottava, vaikka kohta tappionkin uhalla niitä oli edelleen viljeltävä niin pitkälle kuin varat kohtuullisesti sallivat. Se oli viisas päätös. Riski on kannattanut, sillä sadan vuoden aikana on syntynyt sellaisia nykyajankin kuulijaa koskettavia mestariteoksia kuin Pohjalaisia, Viimeiset kiusaukset, Punainen viiva, Aleksis Kivi ja Isän tyttö. Nyt alkamassa on Suomen Kansallisoopperan toinen vuosisata. Meidän tehtävämme on huolehtia tienraivaajien perinnöstä ja varmistaa, että tältäkin ajalta suomalaiseen oopperataiteeseen jää jotain kestävää. Mikko Franck Oopperan taiteellinen johtaja 5

6 6

7 E N S I - I L T A A I S T I L L I N E N J A R E A L I S T I N E N Teksti HEIDI ALMI Kuvat HENRIK STENBERG, TANSKAN KUNINKAALLINEN BALETTI MANON Koreografia Sir Kenneth MacMillan Musiikki Jules Massenet Musiikinjohto Martin Yates Lavastus ja puvut Mia Stensgaard Valaistus Mikki Kunttu Manon Julie Gardette / Petia Ilieva / Barbora Kohoutková (vier.) / Tamara Rojo (vier.) Des Grieux Jaakko Eerola / Samuli Poutanen / Friedemann Vogel (vier.) Ensi-ilta Kenneth MacMillan siirsi baletin aiheet satujen aurinkoisilta nummilta ihmismielen synkkiin sopukoihin, toteaa Suomen Kansallisbaletin esityksissäkin usein nähty englantilainen balettikriitikko Maggie Foyer. Lontoon Royal Ballet kantaesitti Manonin vuonna 1974, ja se on Foyer n mukaan erittäin hyvä esimerkki MacMillanin tuotannosta, sillä sen päähenkilö on erittäin inhimillinen kaikkine puutteineen. Baletti, samoin kuin ooppera Manon Lescaut, perustuu Abbé Prévostin romaaniin ja sen tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Kevytmielinen maalaistyttö Manon on helppo saalis paheen kauppiaille. Manon on vaikeassa tilanteessa: hän rakastaa Des Grieux ta, mutta samalla moraalittoman elämän avulla ansaittu ylellinen elämä houkuttaa. Des Grieux ei ole niin kiinnostava hahmo, mutta hänelle MacMillan on luonut loistavaa tanssittavaa, kertoo Foyer. MacMillan ei tee kompromisseja tai kaunistele kuvatessaan köyhyyttä, vankeutta ja kuolemaa realistisella tavalla, jota harvemmin näkee balettinäyttämöllä. Foyer ylistää myös koreografin taitoa luoda pas de deux -kohtauksia. Ne ovat keskeisiä MacMillanin teoksissa ja useimmin hänen koreografinen lähtökohtansa. Hän loi uuden sanaston paritanssille ja toi eroottisen sävyn ihmissuhteiden esittämiseen. MacMillanin teosten ilmavat nostot, joita ennen oli nähty vain venäläisten koreografien teoksissa, duetot, joissa vartalot taipuvat, syöksyvät ja sukeltavat, ihastuttivat yleisöjä, ja tanssijat tavoittelivat hänen teostensa rooleja. Manonissa MacMillan hyödyntää tätä kaikkea ensimmäisestä intohimoisesta makuuhuonekohtauksesta viimeisen näytöksen kuolinkohtauksen epätoivoon saakka, Foyer toteaa. Manon sopii Maggie Foyer n mukaan erittäin hyvin Suomen Kansallisbaletin ohjelmistoon. Pääroolien esittäjät osoittivat pas de deux -osaamisensa Kenneth Greven Scheherazadessa, eikä ryhmästä puutu taitoja esittää teoksen meheviä luonnerooleja vanginvartijasta Manonin veljen rakastajattareen. Balettiryhmällä on paljon tanssittavaa ja näyteltävää teoksessa, joka vangitsee ja lumoaa. Suomen Kansallisbaletilla ei ole aiemmin ollut Kenneth MacMillanin teosta ohjelmistossaan. 7

8 Oopperan kevät koitti Kaviot kopisevat Bulevardin mukulakivillä, vaunuja koppalakkisine ajureineen kulkee kohti kaupungin länsilaitaa lämpimässä lokakuun illassa. Ajurit jättävät matkustajansa valoa hohtavan venäläisen teatterin eteen, ovet avautuvat juhlapukujen, parfyymin tuoksun ja jännittyneen puheensorinan täyttämään lämpiöön. On alkamassa Kotimaisen oopperan ensimmäinen esitys. Onnistuisivatko Aino Ackté ja Edvard Fazer, tulisiko tästä oikea pysyvä ooppera? 8

9 syksyllä 1911 Teksti JUHANI KOIVISTO Kuvat SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ARKISTO Vakinaista oopperaa oli kokeiltu jo kerran. Kaarlo ja Emilie Bergbom olivat perustaneet Suomalaisen Oopperan 1873, mutta oopperalla ei ollut vielä elinmahdollisuuksia köyhässä maatalousmaassa ja sen asukkaan pääkaupungissa. Mutta nyt edellytykset olivat jo toiset, Suomi oli kehittymässä teollisuusvaltioksi, tavaraa vietiin junalla Pietariin ja höyrylaivoilla Eurooppaan, junat ja puhelinlangat yhdistivät maan syrjäisetkin kolkat Helsinkiin, joka eli jo sähkövalojen, elokuvien ja telefonien modernia aikaa. Kivetyillä kaduilla ensimmäiset savuttavat autot säikyttelivät jo hevosia. Koko suomalainen kulttuuri eli vahvaa nousukautta, orkesteri kukoisti, musiikkiopisto kasvatti laulajia ja soittajia, Kansallisteatterilla oli kivitalonsa ja ruotsalaisella teatterilla omansa, suomalaisia oopperoitakin oli jo sävelletty. Mutta vielä puuttui yksi sivistysvaltion tunnusmerkeistä, vakinainen ooppera. Edvard Fazerin johdolla oli pidetty kokouksia ja senaatilta oli haettu turhaan avustusta. Lopulta Aino Ackté ja Fazer päättivät, että ooppera on perustettava, oli rahaa tai ei. Mukaan saatiin kapellimestari Oskar Merikanto, maan paras ja ainoa tenori Väinö Sola, baritoni Eino Rautavaara ja muut maan johtavat laulajat. Kansallisteatteria ei saatu käyttöön, mutta Aleksanterin teatteri onnistuttiin vuokraamaan, ja niin ensimmäinen esitys päätettiin antaa Kaarlo Bergbomin syntymäpäivänä KILPAILU KATSOJISTA Suomessa oli kolme miljoonaa asukasta, ja helsinkiläisiäkin oli Siitä joukosta luulisi jo löytyvän riittävästi yleisöä, vaikka ooppera ei vielä ollutkaan koko kansan taidemuoto. Kalleimmat oopperaliput olivat kymmenen markkaa, halvimmat vain markan, mutta kun työmies ansaitsi kymmentuntisesta päivästä kuusi markkaa ja kilo voita tai tiu munia maksoi puolen päivän palkan, oopperaan ei ollut varaa. Ooppera oli vielä sivistyneistöä, virkamiehiä ja liikkeenharjoittajia varten, mutta olihan heitä Helsingissä melkein

10 MANDATUM HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ Absolutisti Tavoittelemme aina absoluuttista tuottoa pitkällä aikavälillä. Nopea reagointi, oikein valitut instrumentit ja aktiivinen suojautuminen mahdollistavat asiakkaillemme tasaisemman tuoton. 10

11 Pystyisikö ooppera kilpailemaan kaupungin muiden houkutusten kanssa? Konsertteja oli siihen aikaan runsaasti, ruotsalainen tähtibaritoni John Forssell konsertoi syyskuun lopussa, ja oli tulossa Maikki Järnefeltin konsertti. Kansallisteatterissa meni Elinan surma ja Svenska teaternissa En hustru för mycket, ja yleisön huomiosta kilpaili vielä aivan uusi taidelaji, elokuva. Lyyra esitti nimestä päätellen varsin jännittävää elokuvaa Ilmapurjehtija ja sanomalehtikirjeenvaihtajan rouva, Olympiassa meni Kellonsoittaja Notre-damen kirkossa, Maximissa nähtiin suurenmoinen taidefilmi Vaarallinen seuraneiti sekä perin kurillinen Pikku Fritzin hännystakkipuku. Ja jos katsoja näistäkään ei löytänyt viihdytystä, hän saattoi mennä Töölön Hippodromiin ja ihmetellä siellä 11-vuotiasta voimaekvilibristiä tai herra Bertleinin esittelemää 10 metriä pitkää boakäärmettä. KAHDELLA KIELELLÄ God dag, d ä jag!, aloitti Eino Rautavaara Pajatson prologin. Pian verevä musiikki ja jännittävät tapahtumat tempaisivat loppuunmyydyn katsomon mukaansa, yleisö eläytyi taiteilijan kohtaloon Väinö Solan laulaessa Skratta Pajazzo! Åt din krossade lycka ja kauhistui kun Sola lopuksi surmasi Agnes Poschnerin. Oopperanäyttämöllä oli nähty kaikkea sitä, mitä seuraavan vuosisadan aikana tultaisiin kokemaan ilta illan jälkeen, rakkautta, mustasukkaisuutta, kuolemaa, liikuttavia kohtaloita ja suuria tunteita. Pajatso esitettiin ruotsiksi, sillä ruotsinkielisiä oli Helsingissä , ja juuri heidän piirissään oli paljon mahdollista oopperayleisöä. Kotimainen ooppera Inhemska operan halusi olla kaikkien taidelaitos. Hufvudstadsbladet kiitti, ettei näin kansainvälistä ohjelmaa ole Töölön sirkuksessakaan: ranskalainen ja italialainen ooppera ruotsiksi ja suomeksi venäläisessä teatterissa. Mutta väliajan jälkeen kuultiin suomea. Aino Ackté oli itse kääntänyt Massenet n yksinäytöksisen oopperan Navarralainen, jossa oli hänelle näyttävä rooli. Ensimmäinen suomenkielinen repliikki sopi varsin hyvin oopperan perustajien tunnelmiin: Kallis meille oli hyökkäys! Teos on sittemmin unohtunut, mutta avajaisiin se sopi hyvin. Arvostelun mukaan se tarjosi yhden näytöksen puitteissa erinomaisen paljon melua, sotaväkeä, ammuntaa, kirkunaa, verta ja kuolemaa ja välillä sentimentaalisia rakkauskohtauksia, rukousta ja kirkonkellojen soittoa. Mitä muuta oopperalta enää voisi vaatia? HELSINKI RAKENTAA Suosionosoitukset olivat myrskyisät ja näyttämölle virtasi kukkia ja seppeleitä. Eihän esitys aivan kansainvälistä tasoa ollut, lavasteet oli koottu teatterin varastoista, ja omat puvutkin oli saatu vain solisteille. Mutta laulajissa oli paloa, kaikesta kuuli että he panivat tähän kaikkensa. Väinö Sola oli eläytynyt Pajatson kohtaloon niin syvästi, että yleisö tunsi aivan kuin elävänsä onnettoman klovnin mukana. Aino Ackté näytteli intohimoisen suurieleisesti, ja pienessä teatterissa hänen suuren maailman näyttämötkin valloittanut äänensä teki vaikutuksen. Kun innostuneet katsojat astuivat pimenneeseen syysiltaan, he olivat vakuuttuneita kokemastaan. Nyt Suomella oli kauan odotettu oma ooppera ja näillä tekijöillä se pysyisi pystyssä. Niin uskoi myös Evert Katila arviossaan: Tästä vaatimattomasta alusta voi hyvällä harrastuksella ja johdolla kehittyä pysyväinen kotimainen ooppera, jollaisen aikaansaaminen on ajan vaatimus. Ensimmäinen tehtävä on ruveta puuhaamaan sille omaa teatteria, minkä aikaansaaminen ei pitäisi olla mahdottomuus. Oma teatteri? Olisiko se mahdollista? Samaan aikaan kun kysymystä pohdittiin, Töölön sokeritehtaan tontilla jo rakennettiin, ei vielä oopperaa, vaan asuintaloja työväelle. Kuluisi vielä kahdeksan vuosikymmentä ennen kuin juuri sille paikalle kohoaisi talo, jossa Aino Acktén ja Edvard Fazerin perintö siirtyisi toiselle vuosisadalle. 11

12 Savolaine yhteis Baritonit Jorma Hynninen ja Ville Rusanen puhuvat laulamisesta, satavuotiaasta suomalaisesta oopperasta ja Clint Eastwoodista. Varhaisin oopperamuistoni on se, kun olen olohuoneessa leikkimässä ja isäni harjoittelee tulevaa rooliaan, Ville Rusanen kertoo Ei riitä, ei riitä, isä laulaa. Sitten hän puuskahtaa turhautuneena: Ei tämä riitä. On hankalaa. Viimeisten kiusausten Paavo, toteaa vieressä istuva Jorma Hynninen. Kokeneelle oopperamiehelle ei tuota vaikeuksia tunnistaa klassikkoa kahdesta sanasta. Olemme kokoontuneet keskustelemaan satavuotiaan Kansallisoopperan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. 69-vuotiaalla Hynnisellä riittää perspektiiviä, mutta ei 33-vuotias Rusanenkaan ole enää ihan noviisi. Tällä kaudella hänellä on Kansallisoopperassa viisi merkittävää roolia: Taikahuilun Papageno, Pohjalaisten Jussi, Robin Hoodin nimirooli, Sevillan parturin Figaro ja Aleksis Kivi -oopperan nuori Aleksis. Kun Aleksis Kiven uusi ohjaus sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa syksyllä 2009, Rusanen nousi lavalle ensi kertaa yhdessä Jorma Hynnisen kanssa. Mutta herrojen yhteistyö oli alkanut jo vuosia aikaisemmin. Minulla oli ilo ja onni olla Sibelius-Akatemian professorina ja ottaa Ville sinne opiskelemaan, Hynninen sanoo. Kaikesta näkee, että opettajan ja entisen oppilaan suhde on läheinen ja arvostava. He kuuntelevat toisiaan tarkasti, nyö- 12

13 n Teksti JARMO PAPINNIEMI Kuva HEIKKI TUULI ymmärrys Jorma Hynninen 70 vuotta 70-vuotiasta Jorma Hynnistä voi juhlia Aleksis Kiven esityksen yhteydessä sunnuntaina 3. huhtikuuta. Juhlanäytännön jälkeen yleisöllä on tilaisuus tavata pitkän ja merkittävän uran tehnyt baritoni Alminsalin lämpiössä. kyttelevät, täydentävät, tarkentavat. He molemmat ovat savolaisia, onko sillä merkitystä heidän ystävyydelleen? On on, se on aivan ratkaisevaa, Hynninen huudahtaa. Siitä syntyy yhteisymmärrys, joka on mahdollinen vain toisen savolaisen kanssa. OIKEALLA ALALLA Tätä baritonikaksikkoa yhdistää savolaisuuden lisäksi se, että molemmat ovat saaneet uralleen hyvän alkuvauhdin laulukilpailusta. Jorma Hynninen voitti Lappeenrannan laulukilpailun 1969, ja kansakoulunopettajan työ sai väistyä laulamisen tieltä. Ville Rusasen voitettua Lappeenrannassa 2004 tuli saman tien kutsu Kansallisoopperaan eikä mihinkään pikkurooliin. Se oli tiukka paikka. Muistan, miten kävelin oopperan käytävillä ja monet kysyivät, mitä olen tulossa laulamaan. Kun kerroin, että Sevillan parturin Figaroa, tietyt ihmiset pyörittelivät päätään. Jaaha, huhhuh, he sanoivat, Rusanen muistelee. Hynninen tuli katsomaan Parturia nimenomaan Villen takia. Se oli minulle lopullinen varmistus siitä, että mies on oikealla alalla. Laulutunneilla 13

14 olin oppinut tuntemaan Villestä sen puolen, että hän on hyvä tulkitsija ja asioiden ymmärtäjä. Mutta minkälainen näyttelijä Ville olikaan lavalla! Hän oli nokkela ja oivaltava. Oopperanäyttelemisessä on paljon kysymys oivaltamisesta, tilanteiden soveltamisesta omaan persoonaan. Noin iso rooli niin lyhyellä harjoittelulla, Rusanen päivittelee jälkeenpäin. Kyllä siinä oli mieheksi kasvettava, ei ollut muuta mahdollisuutta. Vaikka Ville Rusanen onkin kasvanut mieheksi, hän soittelee yhä Jorma Hynniselle kysyäkseen neuvoa, kun eteen tulee uusia roolitarjouksia. Yleensä vastaus on ollut kannustava. Hynninen kehuu Rusasta harkitsevaksi luonteeksi, joka ei yritä loikata liian raskaisiin tehtäviin liian nopeasti. Me olemme molemmat hyvin kotiseuturakkaita ihmisiä, Rusanen sanoo. Mutta Jorma on potkinut minua, että mene vain ulkomaille produktioihin. On hyvä, että olen käynyt töissä Alankomaissa ja Skotlannissa ja muualla, aina sieltä jää puseroon jotain uutta oppia. Tärkeintä oopperassa on elävä kohtaaminen. Kotimaisten oopperoiden suosiminen on erittäin tärkeää, Hynninen sanoo. Ne ovat olleet sellainen eteenpäinmenon moottori. Totta kai klassista oopperaa pitää tehdä koko ajan, mutta nimenomaan uudet kotimaiset teokset ovat laajentaneet ihmisten käsitystä siitä, mitä oopperataide voi olla. Rusanen täydentää, että oopperan on seurattava aikaansa. Hän on nähnyt Euroopassa, että suuntaus on kohti erittäin näyttäviä produktioita. Tietokonesysteemit ja videoprojisoinnit ovat kehittyneet hurjasti. Kaikkiin hömpötyksiin ei pidä mennä mukaan, mutta on pysyttävä valppaana sen suhteen, mitä ajassa tapahtuu. Rusanen painottaa kuitenkin, Hynniseltä tukea saaden, että tärkeintä oopperassa on elävä kohtaaminen, akustisesti soiva musiikki. Ja musiikki on toteutettava kunnolla, siitä lähtee kaikki. LAULAMISEN SALAISUUDET EI MUKAAN HÖMPÖTYKSIIN Aleksis Kivi on Einojuhani Rautavaaran säveltämä ja kirjoittama teos, mutta alkuidea on peräisin Jorma Hynniseltä. Hän johti 1990-luvun puolivälissä Savonlinnan Oopperajuhlia ja halusi sinne uuden kotimaisen teoksen. Siihen aikaan, niin kuin nykyäänkin, kaikki laskivat rahoja ja sanoivat että ei kannata, ei kannata. Mutta me Paavo Suokon kanssa päätimme, että tehdään kuitenkin. Tehtiin sellaisilla mitoilla, että ei tule liian kalliiksi. Hynninen on tottunut miettimään oopperaa muultakin kannalta kuin laulajan näkökulmasta. Ennen Savonlinnan johtajavuosiaan hän johti 1980-luvulla Suomen Kansallisoopperaa. Ooppera toimi silloin Bulevardilla Aleksanterin teatterissa, jonka tilat ovat nykyiseen taloon tottuneen silmissä ällistyttävän pienet. Pienestä talosta ponnistettiin silti suuriin tekoihin, tehtiin merkittäviä vierailuja maailmalle uusilla suomalaisilla oopperoilla. Uusi oopperatalo on valtavan iso asia suomalaiselle oopperataiteelle, mutta uutta taloa ei olisi saatu ilman suomalaisten oopperoiden menestystä, Hynninen painottaa. Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset ja Aulis Sallisen Punainen viiva saavuttivat valtavan huomion. Tärkeää oli nimenomaan se, että menestyttiin ulkomailla, Hynninen sanoo. Niinhän se Suomessa tahtoo olla, että vasta vierasmaalaisilta saatujen kehujen jälkeen täällä kelvataan myös kotona. Suomen Kansallisooppera ei ole tämän vuoden ainoa merkkipäivän viettäjä. Jorma Hynninen täyttää huhtikuussa 70 vuotta. Se on laulajalle korkea ikä. Ei ole kukaan käskenyt lopettaa, Hynninen kiertelee vaatimattomasti. Rusanen heittää, että yksi salaisuus on rautainen fyysinen kunto. Hynninen, aktiivinen hiihtäjä, nyökyttelee. Mutta se on kiinni monesta seikasta. Minulla on ollut onni saada sellaisia rooleja, jotka eivät ole ylenpalttisesti riistäneet fyysistä äänimateriaalia. Mutta tässä iässä täytyy kyllä miettiä laulutekniikkaa entistä tarkemmin. Jokainen ääni on tuotettava harkinnan kautta. Sitten Hynnisen ilme kirkastuu. Paras tähän ikäasiaan liittyvä arvostelu tuli pari vuotta sitten Ruotsissa. Siellä oli Kullervo-sinfonian jälkeen otsikkona, että Baritonien Clint Eastwood. Clint Eastwoodistahan voisi saada oopperan! Kenelle ehdotetaan, Hynninen kysäisee nauraen. Ei puutu kuin säveltäjä, sillä roolijako alkaa olla jo selvä. Ville Rusanen ilmoittautuu saman tien nuoreksi Clintiksi. Minä voin hoitaa ne spagettiwesternit. Aleksis Kivi on Kansallisoopperan ohjelmistossa alkaen. 14

15 T Ö I S S Ä T A I D E T E H T A A S S A Tekninen pääsuunnittelija Teksti SIINA VASAMA Kuva HEIKKI TUULI Mika Kurkela MITÄ TEKNISESSÄ SUUNNITTELUSSA TEHDÄÄN? Meitä on kolmen kopla, joka suunnittelee ja piirtää uusien lavastusten tekniset ratkaisut. Vuotta ennen ensi-iltaa saamme lavastajalta pienoismallin ja kuvat eri kohtauksista. Piirrämme tietokoneella pohja- ja leikkauskuvat, tavallaan pohjapiirroksen. Sitten teemme koneelle kolmiulotteisen mallin. Sen pohjalta syntyvät työkuvat puu- ja metalliverstaille. KUINKA SUUNNITTELU ETENEE? Ensimmäisen, karkean tietokonemallin valmistuttua olen koko ajan yhteydessä lavastajaan. Pohditaan, mikä on välttämätöntä tarinan kannalta ja missä on pelivaraa. Näyttämötyöntekijöiltä ja verstailta tulee usein tosi hyviä ideoita toimivuuden parantamiseksi. Ja valaistusosasto käyttää malliamme oman suunnittelunsa pohjana. MITÄ TÄYTYY OTTAA HUOMIOON TAITEEN LISÄKSI? Rakenteiden pitää tietysti olla hyvin siirreltävissä näyttämöllä. Esimerkiksi Robin Hoodin linna pyörii pelkällä lihasvoimalla se vaatii laadukkaat pyörät! Lisäksi kulissien täytyy rakentua järkevänkokoisista osista, jotka voidaan valmistaa ja varastoida ongelmitta. Turvallisuusasiat, kuten kestävyys ja ripustus, ovat aina ykkösenä. MIKÄ TYÖSSÄ ON VAIKEINTA? Vaikeinta ja samalla palkitsevinta on erilaisten vaatimusten yhteensovittaminen. Joskus tulee myös muutoksia. Esimerkiksi Aidassa lavasterakenteen yläkertaan piti aluksi tulla noin 40 henkeä, mutta määrä kasvoikin noin 60:ksi. Tällaisia asioita yritämme aina ennakoida. TEHDÄÄNKÖ KAIKISTA TEOKSISTA TEKNINEN SUUNNITELMA? Isoista tehdään aina, ja pienistäkin vähintään pohja- ja leikkauskuva, johon merkitään verhot oikeisiin kohtiin. Mutta esimerkiksi puusepät täällä ovat niin taitavia, että vaikkapa huonekaluista tulee paljon parempia, kun he saavat pienoismallin perusteella vapaat kädet! KUINKA TULIT OOPPERAAN TÖIHIN? Minulla oli aina ollut mielessä, että olisi kiva saada yhdistettyä oma ammatti esittävään taiteeseen. Olen auto- ja työkonetekniikkaan erikoistunut diplomi-insinööri. Siitä löytyy yllättävän paljon yhtymäkohtia tähän työhön. Ja hyvä niin, koska suoraan tähän työhön valmistavaa koulutusta ei Suomessa ole. MILTÄ NYT TUNTUU? Kun sain paikan, muutin Oulusta Helsinkiin, eikä ole kaduttanut! Suunnittelijalle on hienoa seurata prosessia pienoismallin esittelystä ensi-iltaan asti. Vielä parikymmentä vuotta sitten kaikki piirrettiin käsin. Nyt käytössä ovat uusimmat tietokoneohjelmat ja tekniikka kehittyy niin nopeasti, ettei malta odottaa, mitä kaikkea on vielä edessä. 15

16 16 Riikka Rantanen, Jaakko Kortekangas

17 S U O M A L A I N E N O O P P E R A sydämen asiana Baritoni Jaakko Kortekankaan laulukipinän poikasena sytytti Viimeiset kiusaukset. Saksan vuosien jälkeen haave suomalaisen oopperan laulamisesta on toteutunut. Jaakko Kortekankaan laulajan polku avautui 80-luvulla Zürichin oopperastudiosta Saksan eri oopperataloihin. Vaikka baritoni viihtyi Saksassa, kangasteli mielessä Suomen Kansallisoopperan palkeilla esiintyminen ja suomalaisen musiikin tekeminen. Freelancelaulajaksi heittäytyneellä taiteilijalla kysyntää on riittänyt myös kotimaisten oopperoiden solistina. Kaudella työlistalla ovat olleet muun muassa Rautavaaran Kaivos, Madetojan Pohjalaisten Jussi, Jouni Kaipaisen neljännen sinfonian kantaesitys ja Kansallisoopperaan nyt palaava Isän tyttö. Serkkupoikansa Olli Kortekankaan oopperassa Jaakko palaa Urhon rooliin. Isän tyttö on terävä yhteiskunnallisen murroksen kuvaus. Se kertoo perhedynamiikasta, sodan kokeneen sukupolven ja meidän sukupolvemme välisistä suhteista. Tunnistan omasta nuoruudestani monia oopperan hahmoja. Siksi koko teos tuntuu minusta hyvin todelta. Isän tyttö on tietyllä tavalla samanlainen kuin Täällä Pohjantähden alla, pohdiskelee Kortekangas. Arvopohja on sama, suomalaisuudesta kerrotaan rehellisesti. Läsnä on erilaisia yhteiskuntaluokkia. Isän tytössä kuvataan muun muassa mielenterveyden takia syrjäytyneitä ja otetaan kantaa alkoholin käyttöön. Viime kädessä Isän tyttö oopperoiden tapaan käsittelee tietenkin ihmisten välisiä tunteita ja jännitteitä. Urhon roolia Jaakko Kortekangas pitää kiehtovana. Se on hyvin sävelletty ja luontevaa laulaa. Karkeasti ottaen rooli ei tee muuta kuin ryhtyy laulamaan omaa muistoaan. Urhohan on oopperassa kuollut ja esiintyy vain jäljelle Teksti RISTO NORDELL Kuva STEFAN BREMER jääneessä kirjeessä. Rooliin voi jokainen katsoja rakentaa omia sisältöjä, sillä kenelläpä meistä ei olisi sodassa kaatuneita sukulaisia. NOVIISINA LUIGI ALVAN RINNALLA Kortekankaan kevään rooleihin kuuluu myös vanha leipäheitto, Sevillan parturin Figaro, tällä kertaa suomeksi laulettuna. Tähän rooliin on erityisen mieluisaa palata. Tein Figaron jo vuonna 1986 Genovassa. Se oli nuorelle opiskelijalla upea kokemus. Kreivinä rinnallani lauloi Luigi Alva ja Roberto Abbado johti! Sali oli suuri ja kritiikit positiivisia. Lähettelin niitä innoissani lehdistölle Suomeenkin, mutta postilakon takia ne tulivat niin myöhään perille, etteivät olleet enää kuulemma ajankohtaisia, virnistää Jaakko Kortekangas. Viisissäkymmenissä oleva Kortekangas on urallaan kypsässä vaiheessa. Takana on vuosikymmenien kokemus monipuolisesta laulajan työstä, repertuaarissa on noin 100 oopperaroolia ja ääni täydessä iskussa. Freen elämä ei ole kuitenkaan yhtä huoletonta kuin nuorena miehenä kiinnityksellä Saksassa. Hurjimmillaan saatoin mennä illalla töihin niin, että hädin tuskin tiesin mikä rooli oli vuorossa. Freellä jokainen esiintyminen on kuin koelaulu seuraavaan työtilaisuuteen. Olen laulajanelämääni varsin tyytyväinen. Juureni ovat syvällä Suomessa. Aina kuin työt sallivat, livahdan Saimaan rantamille mökkeilemään ja kalastelemaan, sanoo Jaakko Kortekangas suomalainen baritoni. Isän tyttö on Kansallisoopperan ohjelmistossa alkaen. 17

18 päivi nisula: Kundry Kun Parsifalin alkusoitossa vasket alkavat keriä auki majesteettista pyhitysjuhlaa, Päivi Nisulan aika pysähtyy. Parsifal on hänen mielestään täydellinen ooppera ja Kundryn hahmossa riittää haastetta loppuiäksi. Matti Salminen, Päivi Nisula Parsifalin Kundry on yksi oopperanhistorian ristiriitaisimpia ja monisyisimpiä hahmoja. Sen näyttämöllinen ja laulullinen tulkinta vaatii kypsän taiteilijan näkemystä. Päivi Nisulan Kundry sai kiitosta syvällisyydestään ja koskettavuudestaan Harry Kupferin ohjaamassa Parsifalissa keväällä Rooli alkoi avautua Nisulalle yhdestä ainoasta keskeisestä oivalluksesta. Kundry on nainen, joka nauroi Jeesuksen ristin äärellä. Tätä tekoaan hän sovittaa koko oopperan ajan. Musiikinhistoria on täynnä Stabat matereita, jossa naiset itkevät Jeesuksen kärsimyksiä mutta Kundry nauroi. Tämä ajatus kosketti minua syvältä. Rooli on eräänlainen synteesi kaikista Wagnerin naishahmoista. Kundry on myös voimakkaasti ristiriitainen, yhtäältä Graalin ritarikunnan, toisaalta kostonhimoisen Klingsorin palvelija. 18

19 Teksti RISTO NORDELL Kuvat STEFAN BREMER on elämäni rooli Raimo Sirkiä, Päivi Nisula INSPIROIVA KUPFER Päivi Nisula ei lakkaa hehkuttamasta Harry Kupferin karismaa ja ohjausta. Parsifalin harjoitus- ja esittämisperiodi oli ammatillisesti elämäni parasta aikaa. Oli suurenmoista tehdä työtä ohjaajan kanssa, joka tuntee teoksen niin perinpohjaisesti. Kupferin rauhallisuus, älyllisyys ja emotionaalinen herkkyys vakuuttivat. Harjoitustilanteessa hän tuli fyysisestikin lähelle, ei huutanut tai huitonut kuten monet muut saksalaisohjaajat vaan puhui matalalla äänellä, melkein kuiskaten. Se oli lähes maagista. Kupfer ei myöskään lakannut ihmettelemästä, miten näin pienestä maasta saadaan kokonaan suomalainen ensemble kootuksi Parsifaliin. Kupferin ohjauksessa Nisula näkee monia persoonallisia ratkaisuja. Hän panee Kundryn ryömimään ja konttaamaan, sovituksen ja katumuksen merkiksi lähes koko oopperan ajan. Vasta viimeisessä näytöksessä, missä Kundry taas inhimillistyy, hän nousee jalkeille. RIEMULLINEN PALUU Tosin ikää on tullut lisää ja polvet joutuvat varmaan koville, naurahtaa Nisula, mutta vakavoituu sitten. Uskon että rooli on kypsynyt alitajunnassa. Olen myös ihmisenä rauhallisempi ja tasapainoisempi. Yksi syy siihen saattaa olla, että Päivi Nisula on kokenut täydellisen elämänmuutoksen. Hän asuu nyt saaristossa Paraisilla. Olin lopen kyllästynyt pääkaupunkiseudun kiireeseen ja ihmismäärään. Halusin pois maalle ja meren läheisyyteen, tilittää Nisula. Maalle muuttaminen saattaa tietysti häiritä ammatillista elämää. En myöskään istu enää Oopperan kuppilassa, enkä kuule uusimpia juttuja. Se ei kuitenkaan haittaa. Olennaisinta minulle on itse työ, laulaminen ja musiikki. Siihen voin nyt entistä enemmän keskittyä, kun olen palannut takaisin juurilleni, sanoo Päivi Nisula ja kääntää harjoituksen jälkeen autonsa kohti kotia ja Turunmaan saaristoa. Parsifal on Kansallisoopperan ohjelmistossa 9.4. alkaen. Päivi Nisula odottaa kevätkauden Parsifalin uusintaensi-iltaa onnellisena. On upeaa palata roolin muutaman vuoden tauon jälkeen. 19

20 Kolmen täysosum Walking Mad. Samuli Poutanen, Anna Sariola 20

21 an tanssi-ilta Teksti JUSSI ILTANEN Kuva SAKARI VIIKA Suuren suosion viime keväänä saanut kolmen tanssiteoksen kokonaisuus Tanssitaivaan alla palaa helmikuussa Kansallisbaletin ohjelmistoon. Tällä kertaa mukana on William Forsythen workwithinworkin ja Ohad Naharinin Minus 7:n lisäksi Johan Ingerin koreografia Walking Mad. Kansallisbaletin tanssija Anna Sariola on tanssinut aiemmin kaikissa kolmessa teoksessa. Kun Walking Mad oli ohjelmistossa pari vuotta sitten, Johan Inger oli itse harjoittamassa teostaan. Harjoittelu koreografin kanssa on suoraviivaista, sillä hän itse tietää varmasti, mitä haluaa. Tämä tuo luottamuksen tunteen myös tanssijalle, Sariola kertoo. Nyt Walking Madin ensimmäisten harjoitusten jälkeen Sariola kuvailee tunnelmaa: Teoksen palatessa ohjelmistoon teoksen runko voidaan ensin palauttaa mieliin videon avulla. Hyvän lihasmuistin ansiosta yleensä huomaan, jos jokin liike tuntuu vieraalta ja väärältä. Tällöin voi kerrata videolta, miten liike meni. Anna Sariola luonnehtii Ingerin koreografiaa kiinnostavan monitasoiseksi. Tanssillisesti haastavassa teoksessa näkyy Ingerin Nederlands Dans Theaterin ajoilta saamat vaikutteet. Toisaalta ihmissuhteiden kuvaaminen ja huumori tuovat mieleen Mats Ekin koreografiat, joihin Inger on tutustunut kotimaassaan Ruotsissa. IMPROVISAATIOLLA SUURI MERKITYS Forsythen ja Naharinin teoksissa Sariola tanssi viime keväänä saman illan aikana. Tunnelmasta toiseen oli siirryttävä parinkymmenen minuutin aikana kampauksen ja vaatteiden vaihdon aikana. Ensimmäinen teos onkin pyyhittävä pois mielestä nopeasti. Esityksessä on otettava asia kerrallaan ja luotettava omaan osaamiseensa, Sariola kuvailee. William Forsythe on luonut teoksensa oman ryhmänsä kanssa improvisaation avulla. Improvisaatiotekniikka oli tärkeä osa harjoituksia myös Kansallisbaletissa, vaikka itse teos olikin jo valmis. Myös Naharinin teoksen harjoittelussa käytettiin improvisaatiota apuna. Sariola kertoo, kuinka Minus 7:n haastavuutta voi olla vaikea katsojana havaita. Yleisö saattaa nähdä vain fyysisen perusliikkeen, eikä sitä katsoessa huomaa pieniä nyansseja. Liikelaajuuksien saavuttaminen ja samalla suorastaan eläimellisen fyysisyyden säilyttäminen tuo haasteensa. Oman haastavuutensa tuo myös yleisön läsnäolon tärkeys. Onko tanssijalla vinkkejä katsojalle, joka kokee nykytanssin haastavana? Tavallaan kolmen erilaisen teoksen illan seuraaminen on helpompaa. Vaikkei jokaisesta teoksesta pitäisikään, pystyy löytämään oman suosikkinsa, Sariola toteaa. Teoksen ymmärtäminen kokonaisuutena ei tarvitse olla ensisijainen tavoite, vaan katsoessa voi nauttia musiikista, liikkeestä ja niiden synnyttämästä vuorovaikutuksesta. Kannattaa tarttua hetkeen aistit avoimina ja antaa tunteiden viedä. Tanssitaivaan alla 2.0 on Kansallisbaletin ohjelmistossa alkaen. 21

22 22 Emma Palomäki, Inka Timgren, Saimi Heiskanen, Johan Blomberg, Emma Liekari, Siiri Tiilikka

23 t e e m a n a Tammikuussa Oopperan Alminsalissa ja maaliskuussa Espoon Sellosalissa nähdään ainutlaatuinen muunnelma maailman tunnetuimmasta oopperasta Carmen. Vaellan eräänä lauantaina Oopperan harjoitussaliin. Tarkoitus on seurata DuvTeaternin, Blue Flamencon ja Suomen Kansallisoopperan yhteisproduktion Mustien siipien lintu harjoituksia. Jo ovella on terästäydyttävä. Tämä ei ole tavallinen harjoitus eikä tavallinen tilanne toimittajalle. Hur kom du hit? Vad kostade dina fina skor? kysyy toreadorin asuun pukeutunut mies. En ehdi vastata, kun vakava tyttö ihmettelee viittomakielellä, miksi minulla ei ole korvakoruja. Pylvään takaa ilmestyy pitkään hameeseen pukeutunut nainen, joka esittäytyy Yvonneksi. Hän on tyytyväinen produktion olosuhteisiin. On helpompi näytellä, kun on hienot vaatteet ja ollaan täällä oopperassa. Miehen täytyy olla Escamillo, sillä Mustien siipien lintu perustuu Georges Bizet n Carmeniin. Projektia on harjoiteltu pari vuotta, ja tarina on lähtenyt omille raiteilleen. Musiikki on kuitenkin tuttua, ja aariat ja duetot kuullaan Oopperan solistien laulamina. Mukana ovat Melis Jaatinen, Jyrki Anttila, Raimo Laukka ja Ritva-Liisa Korhonen. On kiva olla Escamillo, selittää Johan Blomberg. Tämmönen mies, josta kaikki naiset tykkää. Johan on kokenut näyttelijä. Hän haluaa tietää, koska minä olen viimeksi näytellyt. Taisi olla 17-vuotiaana, vastaan. Teksti MINNA LINDGREN Harjoituskuvat STEFAN BREMER Voi raukka! Siitähän on kauheasti aikaa, Johan parahtaa. Hän on hyvin empaattinen. Siksi Escamillokin on muuttunut tässä produktiossa hellyyttäväksi, Carmenia lohduttavaksi mieheksi. Harjoituksissa joudun vaikeuksiin, kun Escamillo halaa Carmenia ja sanoo: Stackars Carmen, stackars Carmen. Samaan aikaan Raimo Laukka ja Melis Jaatinen laulavat duettoa Si tu m aimes. Pyyhin hämmentyneenä silmäkulmaani. Mistä sinne tuli roska? Ohjaaja Mikaela Hasán ei halua paljastaa tämän Carmentulkinnan yllätyksiä. Niitä on paljon. Suurin osa ideoista on tullut esittäjiltä, joille Carmenin moraali on tuottanut jossain määrin päänvaivaa. Näiden esiintyjien ei ole helppo heittäytyä pahan rooliin, tuntea vihaa ja mustasukkaisuutta ja käyttää veistä. Teatterin ja todellisuuden ero ei ole aina selvä. Yritämme korostaa, että vaikka roolihenkilöt riitelevät, se ei tapahdu oikeasti. Irina von Martens esittää Carmenia. Häntä on vaikea haastatella, koska hän touhuaa ympäriinsä etsien peruukkia. Irinan mielestä Carmenilla pitäisi olla peruukki, mutta Mikaela saa hänet suostumaan harjoituksiin omilla hiuksilla. Sinähän kävit eilen kampaajalla! Irina on harrastanut taiteita monipuolisesti. Ensin hän maalasi, sitten kirjoitti kirjan Irinas bok, josta on tehty näytelmä Tukholmassa. Nyt hän näyttelee. 23

24 Vankilakohtaus on vaikea, ehtii Irina kertoa. En ole ollut vankilassa. Produktion alussa Mikaela antoi Irinalle vihon ja pyysi tätä kirjoittamaan Carmenin päiväkirjaa. Ja niinpä tälle Carmenille on tapahtunut kaikenlaista: hän on saanut Don Josén kanssa kymmenen lasta ja lähtenyt Chicagoon, josta hiljattain tuli takaisin. Vapaus on Carmenin teema ja tämän esityksen haaste. Tekijät ovat pohtineet vapautta monella tavalla. Vapaus on sitä, että pääsee naimisiin ja saa lapsia, määritteli yksi ryhmän jäsen. Esitykseen luodaan tiukat ja turvalliset raamit kuitenkin jättäen esiintyjille tilaa elää. Vapauden teema on siinä, että jokainen on oma itsensä, vaikka ryhmässä, miettii Mikaela Hasán. Kehitysvammaiset ovat innostuneet teatterista ja tanssista samoista syistä kuin alan ammattilaiset: he rakastavat yleisöä ja taputuksia. Silloinkin, kun esiintyvät ujosti, sanoo Mikaela. Monille on tullut lisää itsevarmuutta, kun on saanut näkyä, olla esillä ja jopa ihailtuna. Pia Renes ei puhu, kommunikoi kyllä. Hän palaa uudestaan ja uudestaan tivaamaan, miksi minulla ei ole koruja. Ei edes kaulakorua! Yksi koko projektin käynnistävä voima oli Pian suhde omaan, tuskin kuuluvaan ääneensä. Musiikin esitykseen sovittanut Martina Roos on tehnyt paljon työtä Pian kanssa. Parin vuoden prosessi etenee pienin askelin. Carmenissa Pia esittää hiljaista oopperalaulajaa, joka valmistautuu omaan esitykseensä. Maaginen henkilö, jolla on salainen suhde musiikkiin, kertoo Mikaela. Saan taas roskan silmään, kun Martina ja Pia harjoittelevat esityksen lopussa kuultavaa sooloa. Se on kaikille tuttu Carmenin l amour, l amour Habanerasta. Mutta minkälainen! Siiri Tiilikka Mustien siipien lintu variaatio Carmenista on DuvTeaternin, Blue Flamencon ja Kansallisoopperan yhteistuotanto, jonka ensi-ilta on Blue Flamenco ja DuvTeatern eivät aiemmin ole tehneet yhteistyötä. Tekijöiden välille on syntynyt hyvä kontakti, iloitsee Mikaela. Näyttelijät ovat vanhempia ja ruotsinkielisiä, tanssijat nuoria ja suomenkielisiä, mutta kielimuuria ei ole. Esitys toteutetaan suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi ja espanjaksi. Harjoituksissa kielet, myös viittomakieli, ovat iloisessa sekamelskassa ja vain minä olen joskus pihalla, kun huomaan pyöriväni mukana alkuverryttelyssä. Varför skriver du inte för Hufvudstadsbladet? tivaa Johan minulta. En tiedä. Johan on muuten harjoitusten aikana vaihtanut titteliä. Enää hän ei ole härkätaistelija. Nyt hän on Johan Blomberg, oopperalaulaja. 24

25 B R E V A R I A N Foto HEIKKI TUULI Brevarian presenteras denna gång av regissören Mikaela Hasán. Pizza på operan F ör många år sedan, i samband med en tidigare produktion, improviserar DuvTeaterns skådespelare till musik. Det är olika sorters musik och olika sorters improvisationer, men bäst minns jag Pia då hon ställer sig mitt på golvet och sjunger med i Maria Callas Habanera. Jag skriver sjunger inom citationstecken eftersom Pia inte kan sjunga. Inte i vanlig mening. Inte tala heller för den delen. De enda orden jag har hört henne säga är kaka och kiwi, annars talar hon teckenspråk. Hennes favorittecken är tecknet för pizza. Men då Pia står där och tyst mimar till arian, ser jag att hon verkligen sjunger. Hon, vars röst knappt hörs, har en stark kontakt till musiken, till sången, till de inre rörelser som arian framkallar i henne. Micaëla. Blue Flamenco-dansarna blir tjurfäktare med dramatiskt svängande kjolar och dansar med en exakthet och en passion som får oss andra att kippa efter andan av beundran. Operans solister delar generöst med sig av sina mäktiga röster och ger liv åt Carmen-operans sånger. Och Pia får en roll som inte finns i den ursprungliga Carmen. Hon är Operasångerskan, den tysta Operasångerskan. Några år senare letar jag efter ett material att basera DuvTeaterns följande produktion på. Det ska vara något som liksom de tidigare föreställningarnas inspirationskällor Romeo och Julia, Hamlet, Tre systrar och bröderna Grimms sagor är givande och utmanande för duvskådespelarna. Dessutom får det gärna vara något som fortsätter på DuvTeaterns linje att göra egna versioner av klassiker. I något skede dyker bilden av den tyst sjungande Pia upp i mitt minne. Då vi träffas med DuvTeatern-gänget kastar jag fram förslaget att göra en egen version av operan Carmen. Till det säger Johan genast: Sjunga själv! Då Lotte hör att det finns soldater i Sevilla, meddelar hon: Jag är poliisi! Och sedan, då jag går in på berättelsen om Carmen, och speciellt då det framgår att denna Carmen äger en kniv, ser jag hur det glimmar till i Irinas ögon. Jag gissar att Irina i den stunden utnämnt sig själv till Carmen. Irina blir Carmen och Lotte blir soldaten Zuniga. Johan förälskar sig i den vita matadorjackan med broderier och får rollen som Escamillo. Han bestämmer sig för att han tänker sjunga ensam på scenen. Efter hand hittas de andra rollerna och arbetsgruppen utökas; Elias blir smugglarkungen Dancaïro, Yvonne den svärande barägaren Pastia och Marina väljer att vara Mercédès. Rollen som Micaëla, Don Josés fästmö som drömmer om bröllop, tilltalar Karolina som i samarbete med sin motspelare Paul börjar skapa en temperamentsfull Tillsammans med Martina sjunger vi Habaneran. Vi sjunger ordet l amour gång på gång, och Pias läppar formar ordet. Vi lär oss att det betyder kärlek. Det är ett ord alla tycker om. Martina översätter också resten av den franska texten som beskriver kärleken som en upprorisk fågel. Någon vecka senare kommer Irina till repetitionen klädd helt i svart. Carmen är en rovfågel, säger hon. Och emellanåt är hon en människa. Så sätter Irina händerna för ansiktet, gör rörelsen som hon kallar för att byta ansikte och förvandlas till en fågel som skriande flaxar omkring i repetitionsutrymmet i sin svarta poncho. Och så blir det. Carmen är ibland en rovfågel och ibland en människa. Ofta är hon upprorisk. Tillsammans skådespelare, dansare och sångare fortsätter vi att skapa en egen variation av Carmens berättelse och imponerat följer vi med hur Pias röst sakta börjar höras. Mezzosopranen Melis är Pias nya inspirations- och röstkälla. Dessutom har Pia fått oss att lova att vi, efter sista föreställningen, ska gå ut och äta pizza. 25

26 26 Simo Heiskanen: Helinä

27 I Love NYKY tuo kahdeksan nykytanssiteosta alminsaliin H Teksti JUSSI ILTANEN Kuvat ILPO VAINIONPÄÄ, PETRA TIIHONEN elmi maaliskuussa järjestettävä suomalaisen nykytanssin festivaali I Love NYKY avaa Alminsalin ovet nykytanssin vapaan kentän toimijoille. Kansallisbaletti kutsui tanssiryhmiä festivaaleille, ja 55 hakijan joukosta valikoitui Alminsalin näyttämölle kahdeksan teosta. Kansallisbaletti antaa tilan vierailevien esitysten käyttöön ja vastaa Alminsalin esityskustannuksista. Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven valitsemat teokset muodostavat monipuolisen ja kiinnostavan läpileikkauksen tämän päivän suomalaisesta tanssitaiteesta. Jokaisena iltana nähdään kaksi teosta, joista ensimmäinen on noin puolen tunnin pituinen, jälkimmäinen noin tunnin. Festivaalin teokset on kantaesitetty viimeisten kymmenen vuoden aikana. Nykytanssifestivaalin koreografeina ovat Reija Wäre, Carl Knif, Petri Kekoni, Marianna Rouhiainen, Simo Heiskanen, Riku Immonen ja Jyrki Karttunen. Tanssiteatteri Minimin teoksen takana ovat ohjaaja Tommi Kainulainen sekä koreografit Antti Lahti ja Tuomas Juntunen. Iltakohtaisten lippujen lisäksi I Love NYKY -iltoihin myydään festivaalipasseja usean illan esityksiin. I LOVE NYKY Ke Tanssiteatteri Minimi: Manners Of Success Reija Wäre: Of(f) Course La Carl Knif: Mandorla Petri Kekoni: Kaatuva Maa Ke 2.3. Marianne Rouhiainen: Simply Details Simo Heiskanen: Helinä Tanssiteatteri Minimi: Manners of Success La 5.3. Riku Immonen: Turhat tärkeät asiat Jyrki Karttunen: Situation Room 27

28 Lauttasaari, Helsinki TYYRPU Soita ja sovi henkilökohtainen esittely! YIT Asuntomyynti Arkadiankatu 2, Helsinki p * (ma-pe 9 17) 28

29 URISSA MERITIE MAAILMAN ÄÄRIIN Lauttasaaren itärannalle valmistuva Merenkulkijanranta edustaa ainutlaatuista merellistä kaupunki asumista. Seitsemän arkkitehtonisesti korkeatasoisen kerrostalon kortteli tarjoaa maisemien lisäksi teknisten innovaatioiden mahdollistamaa asumis mukavuutta. Merenkulkijan ranta on mukana Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmassa, joka edistää asiakaslähtöistä, korkea tasoista ja energiatehokasta rakentamista. Luksusluokan asumismukavuutta Helsingin Nereus Kerrostalo Purjeentekijänkuja 3 Arvioitu valmistumisaika 6/2011. Esim. mh. alk. vh. alk. 3 h+kt+s 115,0 m h+kt+s 117,0 m h+kt+s 183,5 m Helsingin Jiina Kerrostalo Purjeentekijänkuja 9 Arvioitu valmistumisaika 4/2012. Esim. mh. alk. vh. alk. 2 h+kt+s 46,0 m h+k+s 64,5 m h+k+s 92,5 m h+k+s 126,0 m Lämmöntalteenotolla varustettu asuntokohtainen tulopoistoilmanvaihto, joka säästää energiaa ja on säädettävissä asumistarpeen mukaan. Huonekohtaisesti säädettävä tuloilman viilennys; viilennyksen tehostus aulatiloihin sijoitetulla kiertoilmakoneella. Jäähdytysjärjestelmän tarvitsema viilennys merivedestä lämpöpumppuperiaatteella toimivalla järjestelmällä. Huonekohtaisesti säädettävä lattialämmitys; energiamuotona kaukolämpö. Asuinhuoneiden lattioissa laadukas lautaparketti tai keraamiset laatat. Saunojen lauteet ja seinät tervaleppää. Vaatekomerot pääosin liukuovellisia, muunneltavia ja toimivia Elfa-säilytysjärjestelmäkokonaisuuksia. Lattiasta kattoon ulottuvat panoraamaikkunat, parvekkeiden kohdalla Isot lasitetut maisemaparvekkeet, parvekkeiden lattiat lämpökäsiteltyä ja uritettua terassilankkua. Asunnoista kuvallinen ovipuhelinyhteys pääovelle. Pääovissa ja yhteistilojen ovissa kulunvalvonta. Autopaikat turvallisessa autohallissa pihakannen alla. Autohallista sisäyhteydet hisseille. Kiinteistötekniikan reaaliaikainen 24/7 etävalvonta ja säätö. Katso lisää netistä! Satoja rakenteilla ja suunnitteilla olevia YIT Koteja osoitteessa yitkoti.fi *Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min. Lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min. 29

30 O H J E L M I S T O S S A Koonnut Johanna Järventaus KUVA STEFAN BREMER Ihanan kepeä operetti Hullaannuttavan kepeä Iloinen leski nostaa hymyn huulille ja panee keinahtelemaan tuttujen sävelten tahdissa. Aivan huomaamattasi hyräiletkin mukana! Hanna Glavarin roolissa sädehtivät Tove Åman ja Ritva-Liisa Korhonen, viettelevän Danilon roolissa laulavat Jaakko Kortekangas ja Jyrki Anttila. Kosketus sen kertoo mistä vaietaan, rakkaudenhan voi, kai voi, näin tunnustaa Ohjelmistossa 4.2. alkaen. Tuhkimon tarina KUVA HEIKKI TUULI La Cenerentola, Tuhkimo, on taidokas sekoitus virtuoosisen kaunista musiikkia ja hilpeää huumoria. Ilkeiden sisarpuolien ja salskean prinssin tarina on tuttu ja loppukin onnellinen, eikä siihen Rossinin oopperaversiossa tarvita taikasauvaa. Tuhkimo saa prinssinsä puhtaalla viattomuudellaan. Kevään esityksissä nähdään Kansallisoopperassa ensi kertaa vierailevia laulajia, kuten Katija Dragojevic, Noé Colín ja Alexander Grove. Ohjelmistossa alkaen. KUVA TOM RÖLLICH Il trittico Puccinin kiehtova kolmen lyhyen oopperan kokonaisuus kruunaa kevätkauden. Puccini tarkoitti teokset esitettäväksi yhdessä siitä huolimatta, ettei niillä ole yhteistä teemaa. Tunteikas Suor Angelica (Sisar Angelica), dramaattinen Il tabarro (Viitta) ja koominen veijaritarina Gianni Schicchi kokoavat yhteen myös kolme suomalaisohjaajaa, Johanna Freundlichin, Katariina Lahden ja Ville Saukkosen, joista kukin tulkitsee yhden triptyykin osista. ENSI-ILTA

31 A I T I O P A I K K A Koonnut Heli Rislakki Ovet avoinna maaliskuussa KUVA HEIKKI TUULI Ooppera kutsuu uudet ja vanhat kävijät nauttimaan Avoimien ovien päivän maksuttomasta ohjelmasta 12. maaliskuuta. Oopperan orkesterin ja kuoron muusikot konsertoivat lämpiössä, ja lapsille on omaa ohjelmaa työpajoineen. Päivän aikana voi myös tutustua kulissientakaiseen elämään kiertokäynnillä ja valokuvauttaa itsensä rooliasussa. Kaikkiin tapahtumiin voi ilmoittautua paikan päällä. Myös juhlavuoden syksyllä järjestetään oma avoimien ovien päivänsä. KUVA STEFAN BREMER YLE juhlii satavuotiasta YLE Teema juhlii Kansallisoopperan sataa vuotta lähettämällä hienon valikoiman Töölönlahdelta taltioituja oopperoita. Aivan tuoreeltaan nähdään koko perheen Robin Hood 6. helmikuuta, ja syksyn arvostelu- ja yleisömenestyksestä Die tote Stadtista nautitaan 6. maaliskuuta. Huhtikuun 3. päivä palataan Kaukaisen rakkauden tunnelmiin. Sekä Robin Hood että Die tote Stadt julkaistaan juhlavuoden aikana myös DVDtallenteina, samoin Aleksis Kivi. Ringin paluu KUVA STEFAN BREMER Odotettu Wagnerin Nibelungin sormus -sarja palaa ohjelmistoon elokuussa. Götz Friedrichin ohjaaman sarjan johtaa Leif Segerstam, ja solisteina vierailevat mm. norjalainen Terje Stensvold, englantilainen Catherine Foster ja Matti Salminen. Ringin kaikki osat esitetään kahdesti: ensin 5.8., 13.8., ja 3.9. ja toistamiseen 5.9., 7.9., 9.9. ja Liput tulevat myyntiin huhtikuussa. KUVA VARPU ERONEN Hakunilan prinsessat Hakunilan koulun 7D- ja 7E-luokkien tytöt tekivät syksyllä tutustumismatkan muinaisten prinsessojen maailmaan Kansallisoopperan Aida-projektissa, jossa draamakouluttajan johdolla pohdittiin arkiminää ja unelmien roolia. Työpajojen aikana tutustuttiin Aida-oopperan tarinaan, aikakauteen ja musiikkiin ja eläydyttiin roolihahmoihin draama- ja musiikkiharjoitteiden avulla. Projekti huipentui oopperatalossa vietettyyn päivään, jonka aikana kukin tytöistä pukeutui rooliasuun. Rooliin eläytyminen ikuistettiin valokuvin, joista koottiin näyttely Vantaan Taidetalo Pessiin. 31

32 A I T I O P A I K K A Äkkinäinen ääniongelma pakotti vaihtamaan Desdemonan kesken esityksen. Pekka Nuotio rakasti alussa Maaria Eiraa, mutta surmasi lopussa Ilona Koiviston. Kevätkaudella 1961 vieraili kaksi kiinnostavaa kotimaista laulajaa. Roomaan asettunutta Maaria Eiraa, joka oli muuten Kari Suomalaisen sisar, oli odotettu pitkään. Nyt hän vieraili Otellossa, mutta jo alussa kuultiin, ettei ääni ole kunnossa. Pian laulajatar joutui ilmoittamaan yleisölle, ettei voikaan jatkaa. Esitys keskeytettiin, Ilona Koivisto haettiin nopeasti paikalle, ja niin yleisö sai nähdä samassa esityksessä kahta eri Desdemonaa. Tammikuussa esiintyi Carmenissa laulajatar, jonka ääni ei arvostelujen mukaan ollut aivan tasainen, mutta säihkyvän charmikas persoonallisuus ja kauneus korvasivat kaiken. Uutta tähteä Kansallisooppera ei hänestä saanut, sen sijaan Irma Rewell loi Vaasaan lähes ammattimaisesti toimivan oopperan, jossa moni Kansallisoopperan laulajista on aloittanut uransa. Loputtoman energinen Irma Rewell menehtyi sairauteen helmikuussa Vieraita kävi myös ulkomailta, sillä Kirovin teatterista eli nykyisestä Mariinskista tuli Ruhtinas Igoriin neljän solistin ryhmä. Vastavierailulle samaan teokseen lähtivät Marja Tyrkkö, Maiju Kuusoja, Lauri Lahtinen ja Aarne Vainio. He saivat ikimuistoisen kokemuksen päästessään laulamaan satapäisen orkesterin säestyksellä, Kansallisoopperallahan ei vielä ollut edes omaa orkesteria. Balettiinkin saatiin huippuvieras Neuvostoliitosta, kun Leonid Lavrovski kävi harjoittamassa Kivisen kukan. Oopperan tekniikka sai modernin lisän, kun orkesterimonttuun asennettiin televisiokamera, joka sitten välitti kapellimestarin kuvan näyttämön sivuunkin. Tekniikan kehitys ei aina ole eduksi, sillä nykyisissä digilaitteissa on kapellimestarin seuraamista haittaava pieni viive, jota 50 vuoden takaisessa televisiossa ei ollut. Laulajien ja tanssijoiden taiteilijajuhlat olivat aina 70-luvun puoliväliin asti suuria tapahtumia. Ohjelmaan kuuluivat esityksen jälkeen Oopperan johdon, kollegoiden ja järjestöjen onnittelupuheet, lahjat, ansiomerkit, laakeriseppeleet, kukat, orkesterin fanfaarit sekä lehtijutut ennen juhlaa ja sen jälkeen. Itse juhlijalle tilaisuus oli rahallisestikin tärkeä, sillä hän sai lahjaesityksen tuoton. Keväällä 1961 juhlia vietti kaksi merkittävää laulajaa. Huhtikuussa oli Anna Mutasen vuoro, hänen heleää ääntään oli kuultu jo 20 vuoden ajan. Yhden uransa huippuhetkistä Anna Mutanen oli kokenut 1943, jolloin hän oli Mimìnä saanut riutua itsensä Jussi Björlingin käsivarsille. Kaikki suomalaiset tunsivat Anna Mutasen äänen radiosta, sillä viipurilaissopraanon laulu Karjalan kunnailla lehtivistä puista heijasti monien kotinsa menettäneiden tuntoja. Oiva Soini juhli helmikuussa peräti 45-vuotista taivalta. Uran kaari oli huikea: hän oli ollut avustajana 1911 Aino Acktén laulaessa Salomea, ja nyt hänen vastanäyttelijänään oli uuden polven tähti Anita Välkki. Ilmeisesti juhlaesitys ei mennyt huonosti, sillä sen päätyttyä eräs tenori totesi kollegoilleen: Minusta tuntuu, että se on mennyt eteenpäin. 32