Kielipolku vie ylioppilastutkintoon. Helsinki, OPH Raili Hildén

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kielipolku vie ylioppilastutkintoon. Helsinki, OPH Raili Hildén"

Transkriptio

1 Kielipolku vie ylioppilastutkintoon Helsinki, OPH Raili Hildén

2 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukiokoulutuksen tehtävänä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Lukiokoulutuksessa yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoisesti, yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi. Lukioaikana opiskelija kartuttaa olennaista ihmistä, kulttuureja, luontoa ja yhteiskuntaa koskevaa tietoa ja osaamista. (LOPS 2015, 4.) Lukiokoulutuksella on opetus- ja kasvatustehtävä. Lukiokoulutus syventää opiskelijan kiinnostusta tieteiden ja taiteiden maailmaan sekä kehittää valmiuksia työelämään ja työhön.

3 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Opiskelijalla on mahdollisuus kasvaa sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi, hankkia muuttuvan toimintaympäristön edellyttämiä tietoja ja taitoja sekä kartuttaa elinikäisen oppimisen taitoja. (LOPS 2015, 25.) Opetus vahvistaa opiskelijan monilukutaitoa niin, että hän ymmärtää tieteenja taiteenaloille ominaista kieltä sekä osaa tuottaa ja tulkita erilaisia tekstejä. Opiskelija tottuu arvioimaan tiedon luotettavuutta. Lukio-opetuksessa arvostetaan ja tuodaan näkyväksi kieliä monipuolisesti. Lukio-opiskelu rakentaa yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja hyvinvointia vahvistamalla vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ilmaisutaitoja.

4 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Kaikille lukioille yhteisiä aihekokonaisuuksia ovat aktiivinen kansalaisuus, yrittäjyys ja työelämä hyvinvointi ja turvallisuus kestävä elämäntapa ja globaali vastuu kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys monilukutaito ja mediat teknologia ja yhteiskunta. Näiden aihekokonaisuuksien lisäksi koulutuksen järjestäjä voi hyväksyä opetussuunnitelmaan muita aihekokonaisuuksia.

5 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Monilukutaito ja mediat Aihekokonaisuus syventää opiskelijoiden ymmärrystä monilukutaidosta ja medioista sekä niiden keskeisestä asemasta ja merkityksestä ihmisenä kasvamiselle ja kulttuurille. Monilukutaidolla tarkoitetaan taitoja tulkita, tuottaa ja arvottaa tekstejä eri muodoissa ja konteksteissa. Medialukutaito on osa monilukutaitoa. Monilukutaito perustuu laaja-alaiseen tekstikäsitykseen, jonka mukaan tekstit ovat sanallisten, kuvallisten, auditiivisten, numeeristen tai kinesteettisten symbolijärjestelmien tai niiden yhdistelmien muodostamia kokonaisuuksia. Monilukutaito tukee ajattelun ja oppimisen taitojen kehittymistä sekä syventää kriittistä lukutaitoa ja kielitietoisuutta. Erilaiset lukutaidot kehittyvät kaikessa opetuksessa ja kaikissa oppiaineissa.

6 LOPS 2015: vieraiden kielten opetuksen yhteiset tavoitteet Opiskelija - Rohkaistuu hyödyntämään kielitaitoaan luovasti opiskelussa, työssä ja vapaaaikana - Vankentaa kohdekielen osaamistaan, kielitajuaan ja taitoaan soveltaa kielitietoa myös kielirajat ylittäen - Kehittyy tavoitteellisena kielen oppijana ja osaa soveltaa kieltenopiskelustrategioita - Ymmärtää monipuolisen kielitaidon merkityksen ja toimintamahdollisuudet - Osaa arvioida omaa osaamistaan ja suunnitella kieliopintojaantulevaisuuden tarpeitaan varten jatko-opintojen, työelämän ja kansainvälistymisen näkökulmasta 6

7 Esimerkki tavoitteista: A-Englanti Englannin kielen A-oppimäärän opetuksen erityisenä tavoitteena on, että opiskelija kehittyy englannin kielen käyttäjänä sekä toimijana kulttuurisesti moninaisessa maailmassa niin paikallisissa, kansallisissa, eurooppalaisissa kuin globaaleissa yhteisöissä ymmärtää englannin kielen merkityksen ja roolin kansainvälisen kommunikaation kielenä osaa arvioida oman osaamisensa riittävyyttä jatko-opintojen näkökulmasta osaa suunnitella kieliopintojaan tulevaisuuden tarpeitaan varten työelämän ja kansainvälistymisen näkökulmista saa kokemuksia laajempien englanninkielisten tekstien lukemisesta, tulkitsemisesta ja käsittelystä osaa suhteuttaa omaa osaamistaan kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon tasoon B2.1 ja arvioida omien taitojensa kehittymistä sekä kehittää taitojaan edelleen.

8 Esimerkki tavoitteista: B-ruotsi Ruotsin kielen B1-oppimäärän opetuksen erityisenä tavoitteena on, että opiskelija osaa suhteuttaa omaa osaamistaan kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon tasoon B1.1 ja arvioida omien taitojensa kehittymistä sekä kehittää taitojaan edelleen. Pakollisilla kursseilla 1 2 painotetaan opiskelutaitojen vankentamista, oman osaamisen kehittämistä yksin ja yhdessä muiden kanssa sekä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toimimista. Kurssista 3 lähtien kiinnitetään enenevässä määrin huomiota eri tekstilajien edellyttämään kieleen. Kursseilla 4 5 painotetaan kieltä tiedonhankinnan, olennaisen tiedon tiivistämisen ja tiedon jakamisen välineenä.

9 Toisen kotimaisen kielen (ruotsi) ja vieraiden kielten tavoitetasot-lukio 2015 Kieli ja oppimäärä Taito toimia vuorovaikutuksessa Taito tulkita tekstejä Taito tuottaa tekstejä A-oppimäärä B2.1 B2.1 B1.2 B1-oppimäärä B1.1 B1.1 B1.1 B3-oppimäärä A2.2 A2.2 A2.1 B2.2 B2.2 B2.2 Äidinkielenomainen oppimäärä Englanti A B2.1 B2.1 B2.1 Muut kielet A B1.2 B1.2 B1.2 Englanti B1 B1.2 B1.2 B1.2 Muut kielet B1 B1.1 B1.1 B1.1 Englanti B2 B1.1 B1.1 B1.1 Muut kielet B2 A2.2 A2.2 A2.2 Englanti B3 B1.1 B1.1 A2.2 Aasian ja Afrikan kielet B3 A2.1 A2.1 (puhuttu teksti) A1.3 (kirjoitettu teksti) A2.1 (puhuttu teksti) A1.3 (kirjoitettu teksti) Muut kielet B3 A2.1 A2.1 A2.1 9

10 Kielikokeiden sähköistysaikataulu Syksy 2016 Kevät 2017 Syksy 2017 Kevät 2018 Syksy 2018 saksa saksa saksa saksa saksa ranska ranska ranska ranska ruotsi ruotsi ruotsi suomi suomi suomi englanti englanti espanja espanja portugali portugali italia italia latina latina venäjä saame

11 Kielikokeiden sähköistysaikataulu Siitä lähtien, kun koe on järjestetty ensimmäisen kerran sähköisenä, sitä ei enää järjestetä paperisena. Niiden kielten kokeissa, jotka järjestetään kahden eri oppimäärän mukaisesti, molemmat kokeet muuttuvat sähköisiksi samalla tutkintokerralla. Kokelaalla on edelleen mahdollisuus suorittaa kaksi lyhyen oppimäärän kielikoetta samana päivänä ja saada sitä varten kaksi tuntia lisäaikaa. Toinen niistä voi olla paperikoe ja toinen sähköinen, tai molemmat voivat olla sähköisiä.

12 TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET (täsmentyvät sähköistymisen edetessä) Kielitaito = kielitieto + käyttötaito (EVK, LOPS 2015) Mitattavat osa-alueet: kuullun ymmärtäminen luetun ymmärtäminen kirjallinen tuottaminen sanaston ja rakenteiden hallinta Puhuminen 2020 (tavoite) Tehtäväkokonaisuus = samaa osa-aluetta mittaavat tehtävät Kokelas voi edetä vapaasti tehtävien välillä koeajan kuluessa.

13 Tehtävätyyppejä monivalintatehtävät aukkotehtävät yhdistämistehtävät täydentämistehtävät tehtävät, joissa vastataan annettuun vastauskenttään. Esimerkkejä eri kielten sähköisistä tehtävistä osoitteessa >

14 Pisteitys alkuvaiheessa kuullun ymmärtäminen pistettä luetun ymmärtäminen pistettä sanasto ja rakenteet pistettä kirjallinen tuottaminen 99 pistettä. Niissä kielikokeissa, joihin ei sisälly kuullun ymmärtämistä mittaavaa tehtäväkokonaisuutta, maksimipistemäärä on edelleen 209 pistettä (portugali, saamet ja latina).

15 Sähköinen kielikoe tänään ja huomenna Paperista bittiin Suljettu suoritusympäristö Tutut tehtävätyypit pienin muunnoksin (osataitolähtöisyys) Aineiston autenttisuus Monimediaisuus Teknisen ympäristön rakentaminen Uuden tutkintokulttuurin omaksuminen Tehtävävalikoiman laajeneminen Osataitojen integraatio? Koulujen infra vakautuminen Käyttäjien tottumus Sähköisen tutkintokulttuurin vakiintuminen Osataitojen tasapaino (puhuminen) Luovuus Suorituksen yksilöllisyys? Interaktiivisuus? Avoimempi ympäristö? LOPS-vastaavuuden syventyminen Osiopankin kehittäminen Adaptiivisuus

16 Tuoreita ohjeita keväälle 2017 Toisen kotimaisen kielen ja vieraan kielen sähköisessä kokeessa voi edetä vapaasti. Sähköisen kielikokeen järjestäminen lukioissa helpottuu: erillinen kuullun ymmärtämisen osakoe poistuu. Kokelas voi palata kirjallisia taitoja mittaavien tehtävien aineistoihin ja joihinkin kuullun ymmärtämistä mittaavien tehtävien aineistoihin koeajan kuluessa. Kokelas voi palata kaikkiin vastauksiinsa. Koeaika on kuusi tuntia.

17 Tuoreita ohjeita keväälle 2017 Kokelas käynnistää itse kuullun ymmärtämistä mittaavien tehtävien äänitteet ja videot. Äänitteiden kuuntelukerrat on rajoitettu, mutta tutustumis- ja vastausajan pituuden kokelas saa päättää itse. Kokeessa voi olla myös vain kerran kuultavia osuuksia. Videotehtävissä kokelas voi tauottaa ja kelata videota taaksepäin eikä katselukertoja ole rajoitettu. Tehtävän suorittamiseen tarvittava ohjeistus annetaan tehtävän yhteydessä. Vastauksen sanamäärä voi olla rajoitettu Avokysymysten vastausten tulee olla lyhyitä ja ytimekkäitä

18 Tuoreita ohjeita keväälle 2017 Kuullun ymmärtämistä mittaavien tehtävien yhteenlasketuksi suoritusajaksi on arvioitu noin yksi tunti. Ei tarvetta pitkätaukoisille äänitteille, koska kokelas voi itse valita taukojen pituudet. Erityisjärjestelynä kokelas voi edelleen saada kaksi tuntia lisäaikaa Mahdollisuus suorittaa kaksi lyhyen oppimäärän kielikoetta samana päivänä ja saada sitä varten kaksi tuntia lisäaikaa (paperisia/sähköisiä)

19 Kielikokeiden kehitysnäkymiä Kriteeriperustainen arviointi Taitotasoverrannus EVK-asteikkoon Koepankki > Adaptiivisuus Puhumisen osakoe tavoitteena 2020

20 Evaluation of spoken language skill in high-stake exams Assessment of spoken skill in foreign languages will be part of the Finnish high school matriculation examination in Digitala project designs the testing and grading process workflow. atch?v=gkds6uho4gy Projektidemo

21 The DigiTala project Partners University of Helsinki, Department of Teacher Education Raili Hildén, Docent, University Lecturer and Member of the Matriculation Examination Board (Chair of the Language Section) Erik Lindroos, Research Assistant University of Helsinki, Department of Behavioural Sciences (Phonetics) (Martti Vainio, Professor) Heini Kallio, PhD Student Aalto University, Department of Information and Computer Science Mikko Kurimo, Professor Reima Karhila, PhD student The Matriculation Examination Board, The Federation of Foreign Language Teachers in Finland, Finnish National Board of Education, Centre for Applied Language Studies and Department of Languages in University of Jyväskylä

22 Composition of the pilot test: task type, key components, duration and mode of assessment task read-aloud (computer) words/sentences/sequences/ texts components addressed Duration (min) phonology, intonation 2 machine assessment mode situational phrases (computer) skype conversation: short phrasal responses (computer) phonology, intonation pragmatics phonology, intonation pragmatics, accuracy 3 machine machine skype exchange: short free production of questions and responses (computer) skype exchange: extended monolog (computer) phonology, intonation pragmatics, accuracy range phonology, intonation pragmatics, accuracy range 6 machine (human) machine human paired problem solving (live, recorded on web camera) phonology, intonation pragmatics, accuracy range 7 (machine) human

23 Current situation & future visions 2015: Speech data from 260 Finnish high school students Pilot version of the test First teacher assessments from 8 assessors Started training a speech recognizer for Swedish spoken by Finnish high school students Heini Kallio : Improving the speech recognition system Finding appropriate algorithms for assessing the reliability of reviewers (more assessments to be collected) Establishing a robust evaluation procedure that combines human reviewers and computational metrics

24 Suullisen kielitaidon käsite mitä kokeessa pystytään mittaamaan? Puheentunnistimen kyky käsitellä interaktiivista puhetta rajallinen, mutta tekniikka kehittyy arvaamattoman ketterästi Tallennettavat kasvokkaiskeskustelut + monologinen puhe ja simuloitu vuorovaikutus tavoittavat riittävässä määrin viestinnällisen suullisen kielitaidon ytimen ja mahdollistavat yleistyksen (samankaltaisiin tehtäviin) ja ekstrapoloinnin (koko tehtävän edustamalle kielenkäyttöalueelle) Mikään muukaan osakoe tuskin täydellinen Crome!

25 Computerized tests of speaking /access-2.0-speaking-test

26 KIITOS

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 28.10.2016 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeen määräysten kanssa kevään 2017 tutkinnosta alkaen. Toisen kotimaisen

Lisätiedot

5.4 Toinen kotimainen kieli

5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus syventää perusopetuksessa aloitettua kielikasvatusta ja kielitietoisuuden kehittämistä. Opiskelijoita ohjataan kehittämään ruotsin kielen

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 25.9.2015 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeiden määräysten kanssa kevään 2018 tutkintoon saakka. Näitä määräyksiä

Lisätiedot

6.2 Toinen kotimainen kieli

6.2 Toinen kotimainen kieli 6.2 Toinen kotimainen kieli 6.2.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus syventää perusopetuksessa aloitettua kielikasvatusta ja kielitietoisuuden kehittämistä. Opiskelijoita ohjataan kehittämään ruotsin kielen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

Insights ja Opetussuunnitelman perusteet

Insights ja Opetussuunnitelman perusteet Insights ja Opetussuunnitelman perusteet Sarjan perusperiaatteet Insights ja opetussuunnitelman perusteet Insights-sarja noudattaa valtakunnallisia lukion opetussuunnitelman perusteita (LOPS2016). Opiskelija

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan?

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Paula Mattila, opetusneuvos (Anu Halvaria mukaillen) Opetushallitus Mitä tässä esityksessä: Miten tähän

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2017 YO-KIRJOITUKSIIN. Info yo-kirjoittajille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2017 YO-KIRJOITUKSIIN. Info yo-kirjoittajille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2017 YO-KIRJOITUKSIIN Info yo-kirjoittajille/3.5.2017 Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio 1 Ylioppilastutkinnon tehtävät kypsyyskoe antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden toimii

Lisätiedot

Virtaa kielikokeisiin!

Virtaa kielikokeisiin! Virtaa kielikokeisiin! Tiedossa & tulossa Sähköisen kielikokeen rakenne Esimerkkitehtäviä julkaistu digabi.fi/kielet ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Muutama ajatus aluksi Mikä on ylioppilaskokeen tehtävä?

Lisätiedot

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10. LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN PÄIVITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

Vieraiden kielten opetuksen yhteiset tavoitteet

Vieraiden kielten opetuksen yhteiset tavoitteet 6.3 Vieraat kielet Kieltenopetus syventää perusopetuksessa aloitettua kielikasvatusta ja kielitietoisuuden kehittämistä. Opiskelijoita ohjataan kehittämään eri kielten taitoaan ja laajentamaan monikielistä

Lisätiedot

Kielikokeet laaditaan kussakin kielessä pakollisten ja syventävien kurssien pohjalta.

Kielikokeet laaditaan kussakin kielessä pakollisten ja syventävien kurssien pohjalta. Kielikokeet Ylioppilaskirjoitusten kielikokeet koostuvat kuullunymmärtämiskokeesta (koeaika n. 1h) ja kirjallisesta kokeesta (koeaika 6h). Jos kirjoitat samalla kertaa kaksi lyhyen oppimäärän kielikoetta,

Lisätiedot

Suomen kielen opinnot maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa

Suomen kielen opinnot maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa Suomen kielen opinnot maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä SUOMEN KIELI perusoletuksena on, että opiskelija

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa

Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa Minna Harmanen, Opetushallitus Aineopettajaliiton seminaari, Paasitorni, 7.11.2015 Monilukutaito? Opetussuunnitelmat uudistuvat Perusopetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Kielikokeiden uudistamisesta

Kielikokeiden uudistamisesta Kielikokeiden uudistamisesta Taina Juurakko-Paavola SUKOL-tapaaminen 23.5.2014 ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Mitä tehty lv 2013-2014? Linkitysraportti Kuvaus sähköisestä kokeesta ja sen rakenteesta Esimerkkitehtäviä

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

Eurooppalainen kielisalkku

Eurooppalainen kielisalkku EKStyökalupakki Eurooppalainen kielisalkku Kielisalkussa on kolme osaa kielenoppimiskertomus kielipassi työkansio Kielisalkussa on materiaaleja eri-ikäisille perusopetuksen oppilaille vl 1 3 vl 4 6 vl

Lisätiedot

Virtaa kielikokeisiin!

Virtaa kielikokeisiin! Virtaa kielikokeisiin! Aikataulu & välineet Mitä kielikokeen suunnittelussa tapahtuu juuri nyt? Sähköisen kielikokeen rakenne todaysmeet.com/digabi digabi.fi/kielet ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Aikataulu

Lisätiedot

Kohti sähköisiä kielikokeita

Kohti sähköisiä kielikokeita Kohti sähköisiä kielikokeita!!!! Digabi II 5.6.2014! Taina Juurakko-Paavola ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Kehittämiskohteita 1) Kielikokeiden laadunvarmistus! 2) Kielikokeiden sähköistäminen! 3) Arvosanojen

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org ESLC pähkinänkuoressa PISA-tutkimusten kaltainen OECD Organization for

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti:

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti: 5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja. Se antaa heille ruotsin kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja

Lisätiedot

Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen tehtävään

Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen tehtävään CULTURA-SÄÄTIÖN SEMINAARI: KULTTUURIKASVATUS JA KIRJALLISUUS VENÄJÄN KIELEN OPETUKSESSA Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakokonaisuudet suhteessa opetussuunnitelman perusteisiin ja kieltenopetuksen

Lisätiedot

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

IIN LUKIOLAISET YMPÄRISTÖPROJEKTEISSA - KOKEMUKSIA NUORTEN OSALLISTUMISESTA JA VAIKUTTAMISESTA PAIKALLISELLA JA KANSAINVÄLISELLÄ TASOLLA

IIN LUKIOLAISET YMPÄRISTÖPROJEKTEISSA - KOKEMUKSIA NUORTEN OSALLISTUMISESTA JA VAIKUTTAMISESTA PAIKALLISELLA JA KANSAINVÄLISELLÄ TASOLLA IIN LUKIOLAISET YMPÄRISTÖPROJEKTEISSA - KOKEMUKSIA NUORTEN OSALLISTUMISESTA JA VAIKUTTAMISESTA PAIKALLISELLA JA KANSAINVÄLISELLÄ TASOLLA TAUSTA: - LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET (2015) LUKIOILLE YHTEISIÄ

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 VN asetuksen 942/2014 valtakunnalliset tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto.fi

Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä

Lisätiedot

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet BIOS 1 ja OPS 2016 Biologian opetussuunnitelma 2016 Biologian opetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun kehittymistä. Opetus lisää ymmärrystä biologian merkityksestä osana

Lisätiedot

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua

Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Helsinki, Messukeskus, 25.9.2015 Kielten opetussuunnitelmien keskeiset osuudet: infoiskuja, kysymyksiä ja keskustelua Anna-Kaisa Mustaparta Opetusneuvos Opetushallitus Tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Lukio-opintojen säädöstaustaa

Lukio-opintojen säädöstaustaa Lukio-opintojen säädöstaustaa Marjaana Manninen KONSTIT hanke 2009 Lukiodiplomit verkkoon paja Osaamisen ja sivistyksen asialla LUKIOKOULUTUKSEN SÄÄTELYJÄRJESTELMÄ Lukiolaki Yleiset valtakunnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen

Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

Kielet. Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto

Kielet. Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen

Lisätiedot

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet 9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman

Lisätiedot

Koulu kansallisen kielitaitovarannon

Koulu kansallisen kielitaitovarannon Koulu kansallisen kielitaitovarannon tuottajana Pääjohtaja Timo Lankinen Opetushallitus Venäjä-foorumi Oulussa www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Kielitaidon tarve Elinkeinoelämän keskusliitto

Lisätiedot

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Kielet näkyviin ja kuuluviin

Kielet näkyviin ja kuuluviin Kielet näkyviin ja kuuluviin lastentarhanopettajat, luokanopettajat, alaluokkien kieltenopettajat Pe 23.3.18 klo 9.00 12.30 Oulu, Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5 Sirpa Tenhu, Eija Ruohomäki OPH,

Lisätiedot

Kiinan kielen kasvava merkitys

Kiinan kielen kasvava merkitys Kiinan kielen kasvava merkitys Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lukion kiinan kielen opetuksen forum Esityksen sisältö Kiinan merkitys kauppa- ja yhteistyökumppanina Osaamistarpeet

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu 2.2.2015 Kysymyksiä ja väittämiä Avaa älypuhelimen tai kannettavan selaimella m.socrative.com room number: 800953 Vastaa kysymykseen

Lisätiedot

Virtaa kielikokeisiin!

Virtaa kielikokeisiin! Virtaa kielikokeisiin! Intro päivän teemaan Aikataulu & välineet Mitä kielikokeen suunnittelussa tapahtuu juuri nyt? Sähköisen kielikokeen rakenne digabi.fi/kielet ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Muutama

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Kielikasvatus ja OPS2016

Kielikasvatus ja OPS2016 Tampere Vapriikki 1.9.2016 Kielikasvatus ja OPS2016 Terhi Seinä Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kielitietoisen opetuksen syvin olemus Kielikasvatuksella pelastetaan ihmiselämiä @PlaMattila

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden päälinjaukset

Opetussuunnitelman perusteiden päälinjaukset Kielikasvatusfoorumi 27.10.2014 Opetussuunnitelman perusteiden päälinjaukset Minna Harmanen Anna-Kaisa Mustaparta Leena Nissilä Kielikasvatus Yhteinen johdantoteksti Äidinkieli ja kirjallisuus ja sen eri

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 29.9.2017 Ylioppilastutkintolautakunnan toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten digitaalisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö 2018 Tieto- ja viestintäteknologia sekä monilukutaito ovat merkittävässä asemassa opiskelussa, työelämässä kuin

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti: Kirjoittaminen ymmärtäminen

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti: Kirjoittaminen ymmärtäminen VIERAAT KIELET Vieraiden kielten opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja: se antaa heille kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja ja tarjoaa heille mahdollisuuden

Lisätiedot

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK Esi- ja peruskouluikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille voidaan järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta perusopetuslain (628/1998) mukaisesti. Sitä voidaan

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Suomen kieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

5.5.1. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A), Englanti

5.5.1. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A), Englanti 5.5. Vieraat kielet Vieraiden kielten opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja: se antaa heille kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja ja tarjoaa heille mahdollisuuden

Lisätiedot

4 OPPIMISTAVOITTEET JA AIHEKOKONAISUDET

4 OPPIMISTAVOITTEET JA AIHEKOKONAISUDET 4 OPPIMISTAVOITTEET JA AIHEKOKONAISUDET 4.1 Opetuksen yleiset tavoitteet Lukion opetus ja muu toiminta järjestetään valtioneuvoston asetuksessa (942/2014) määriteltyjen lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

Virtaa kielikokeisiin!

Virtaa kielikokeisiin! Virtaa kielikokeisiin! Taustat tarvittaessa Aikataulu & välineet Mitä Digabissa tapahtuu juuri nyt Sähköisen kielikokeen rakenne Hahmotelmien kommentointia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Muutama ajatus

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

OPStuki TYÖPAJA Rauma

OPStuki TYÖPAJA Rauma OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Tiedon määrä ja luonne Työn luonne Yhteisöjen monimuotoisuus

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 1 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 2 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot A1-kieli A2-kieli B1-kieli B2-kieli B3-kieli Viimeistään perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkava, ensimmäinen vieras

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Seminaari 17.11.2010 Fulbright Center Anu Virkkunen-Fullenwider Helsingin yliopiston kielikeskus anu.virkkunen@helsinki.fi Esityksen sisältö - Ensin

Lisätiedot

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5.

JAKSOVINKIT Ajankohtaista 6. jakson aikana. yo-tutkintoon ilmoittautuminen kansliassa. o tutkintoa syksyllä aloittavat ma 29.5. JAKSOVINKIT 6 16-17 Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA

MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla MAAHANMUUTTAJAT SUOMESSA Ulkomaan kansalaisia 121 739 2,3 % väestöstä Pakolaisia vastaanotettu vuodesta 1973 yht. 27

Lisätiedot

S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.

S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5. S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.2017 Katri Kuukka Tiina Muukka Satu Lahtonen Keskeistä lukutaitovaiheessa

Lisätiedot

Virtaa kielikokeisiin!

Virtaa kielikokeisiin! Virtaa kielikokeisiin! Perusfaktat flyerissä Mitä nyt tiedetään? Sähköisen kielikokeen rakenne Pieni tekninen demo Esimerkkitehtäviä & terveisiä laatijoille #digabi digabi.fi/chat/a/ ylioppilastutkinto.fi

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

Koulun kansainvälistymisen johtaminen. Mikko Nupponen/Paula Mattila Katri Kuukka Sari Hakola

Koulun kansainvälistymisen johtaminen. Mikko Nupponen/Paula Mattila Katri Kuukka Sari Hakola Koulun kansainvälistymisen johtaminen Mikko Nupponen/Paula Mattila Katri Kuukka Sari Hakola Mitä kansainvälisyys on? Mistä koulun kansainvälistymisen johtaminen koostuu? Miten kansainvälisyys johdetaan

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

Virtaa kielikokeisiin!

Virtaa kielikokeisiin! Virtaa kielikokeisiin! Taustat tarvittaessa Aikataulu & välineet Mitä Digabissa tapahtuu juuri nyt Sähköisen kielikokeen rakenne Hahmotelmien kommentointia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Muutama ajatus

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/ Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet

Lisätiedot