Tunnustuspalkinnot ja stipendit metsäalan osaajille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tunnustuspalkinnot ja stipendit metsäalan osaajille"

Transkriptio

1 Tunnustuspalkinnot ja stipendit metsäalan osaajille 2 Koneellinen puunkorjuu on kansantalouden tukijalka Tutkimuksesta tukea 6 Ensimmäinen palkinto Piirosille

2 Koneellinen puunkorjuu on kansantalouden tukijalka Ponsse Oyj:n perustajan Einari Vidgrénin Säätiö on toiminut tänä vuonna kymmenen vuotta. Einarin itsensä perustama säätiö on vuosikymmenen aikana huomioinut tunnustuspalkinnoillaan koneellisen puunkorjuun kehitykseen merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä ja tahoja. Samalla säätiö on toteuttanut Einarin linjaamaa perustehtäväänsä korostanut metsäalalla tehtävän työn arvostusta. Säätiön palkitsemiset ovat nostaneet valtakunnallisesti metsäalan kiinnostavuutta ja ovat omalta osaltaan todistaneet, että metsäsektori on yhä edelleen kansantaloutemme vahva tukijalka. Palkintoraadin muodostaa säätiön hallitus, johon on koottu metsäalan huippuosaamista laidasta laitaan. Päähuomionosoituksena jaetaan vuosittain Einarin Palkinto pitkäaikaisesta työstä metsäkoneurakoitsijana. Tunnustuspalkintojen saajia säätiö ei ole halunnut rajata etukäteen. Esityksensä palkittavista ovat vuosittain jättäneet niin metsäyhtiöt kuin sahatkin. Huomionosoituksen voi saada yhtä hyvin yrittäjä kuin yrityskin, myös metsäalalla työskentelevä huoltoasentaja, konekuski tai joku muu metsäalan tunnettavuutta ja imagoa nostanut henkilö tai toimija. Einarin Palkinnon ohella säätiö on jakanut stipendejä metsäkonekoulujen opiskelijoille. Nuorten merkitys on säätiön palkittavien osalta aivan olennainen, jotta tulevaisuudessa alalle löytyy ammattitaitoisia tekijöitä. Myös tutkimus ja tiedotustoiminta ovat vuosien saatossa saaneet Einari Vidgrénin Säätiöltä lukuisia palkintoja. Päätökset palkittavista tehdään kentältä tulleiden esitysten huolellisen läpikäynnin jälkeen. Säätiö on toimintansa aikana jakanut palkintoina ja tunnustuksina kaikkiaan yli euroa. Yhteydenottojen ja hakemusten määrä ovat ilahduttavasti kasvaneet säätiön koko historian ajan.tämä on osoitus säätiön tarpeellisuudesta ja siitä, että yhteistyö kentän ja säätiön välillä toimii hedelmällisesti. Tässä lehdessä esitellään säätiön toimintaa ja muutamia vuosien saatossa säätiöltä tunnustuksen saaneita. Kulunut vuosikymmen on ollut metsäalan ammattilaisille täynnä muutoksia - on ollut nousuja ja todella rajua laskua kuten elämässä yleensä. Säätiön perustajan, Einari Vidgrénin perusarvo oli uskoa suomalaiseen työhön, osaamiseen ja ahkeruuteen ja tätä kautta nostaa metsäsektorin arvoa suomalaisessa kansantaloudessa. Ympäristöä kunnioittaen ja ihmisten kekseliäisyyttä ennakkoluulottomasti hyödyntäen pystymme rakentamaan yhteistä hyvinvointia jatkossakin. Säätiön puolesta kannustan teitä miettimään, olisiko lähipiirissänne ihminen, organisaatio, yritys tai joku muu, jonka työ koneellisen puunkorjuun saralla olisi Einari Vidgrénin Säätiön palkinnon arvoinen. Aurinkoisin terveisin Vieremän kirkonkylän raitilta SISÄLTÖ Pääkirjoitus Koneellinen puunkorjuu on kansantalouden tukijalka Säätiö toimii Einarin hengessä Venäjän valiokuskit Tunnustuksia maailmalle Tutkimuksesta vauhtia savotoille Nuoret huomioon Oikealla alalla ollaan Ensimmäinen palkinto Piirosille Työtä riittää Harvennukset kiinnostavat Julkaisija Einari Vidgrénin Säätiö Toimittaja Visa Vilkuna Kannet Mainonnan Työmaa MPM Oy Ulkoasu ja taitto Mainostoimisto AltAvanti Oy Paino Painotalo Seiska Oy Juha Vidgrén Einari Vidgrénin Säätiön puheenjohtaja

3 Säätiö toimii Einarin hengessä Kuva: Kai Jäderholm Einari Vidgrén Ponsse Oyj:n perustaja ja teollisuusneuvos Einari Vidgrén perusti vuonna 2005 Einari Vidgrénin Säätiön. Sen tarkoituksena on nostaa koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta. Säätiö haluaa kehittää ja lisätä koneelliseen puunkorjuuseen liittyvän yrittäjyyden tunnettavuutta. Koneellisen puunkorjuun kiinnostavuutta työllistäjänä on parannettava etenkin nuorten keskuudessa. Säätiö huomioi vuosittain alan tunnettavuutta ja imagoa nostaneita tahoja. Päähuomionosoituksena on "Einarin palkinto", joka myönnetään ansioituneelle metsäkoneyrittäjälle, metsäkoneyritykselle, kuljettajalle, huoltoasentajalle, huoltopalveluyritykselle tai muulle tiiviisti metsäkoneurakointiin liittyvälle taholle Suomessa. Säätiö tukee myös koneelliseen puunkorjuuseen liittyvää tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa sekä alaan liittyvää koulutusta ja opetusta. Säätiö voi palkita myös henkilöitä, jotka ovat ansioituneet koneelliseen puunkorjuuseen liittyvässä tiedottamisessa tai muuten merkittävästi edistäneet alan arvostusta. Säätiö myöntää vuosittain stipendejä myös metsäkonekoulujen oppilaille. Edesmennyt Einari Vidgrén totesi viime vuosituhannen loppupuolella, että suuret harppaukset puunkorjuussa ja kuljetuksessa on taidettu ottaa. Tulevaisuudessa keskitytään eri osa-alueiden ja keksintöjen yhteensovittamiseen. Tulevaisuuden konetekniikka kehittyy Einarin mukaan vain metsäsektorilla toimivien tahojen saumattomalla yhteistyöllä. 3

4 Einarin Kuljettajapalkinto Venäjän valiokuskit Einari Vidgrénin Säätiö palkitsi vuonna 2014 myös kaksi venäläistä metsäkoneenkuljettajaa Einarin Kuljettajapalkinnolla. Palkitsemisperusteissa todettiin, että Anatolij Kondratiev Aunuksesta ja Andrei Dmitriev Pitkärannasta ovat osoittaneet erinomaista asennetta ja ammattitaitoa työtään kohtaan. Miesten yhteistyö ja kommunikointi metsäalan sidosryhmien kanssa on ollut esimerkillistä. Einarin Tunnustuspalkintoja Tunnustuksia maailmalle 4 Säätiö ei ole jäänyt Suomen rajojen sisälle, vaan toiminta on alusta alkaen ollut kansainvälistä. Puolan metsähallituksen Gidlen alueen Forest District Manager Jan Wisniewski on palkittu ansioistaan metsäalan ja koneellisen puunkorjuun kehittämisessä Puolassa. Jan Wisniewski on ollut aktiivisesti mukana tavaralajimenetelmään perustuvan puunkorjuun koulutuksen kehittämisessä. Jan Wisniewski on myös kotimaassaan saanut valtiovallan tunnustusta metsäalan kehittämisestä. Wisniewski on aktiivisesti mukana erilaisissa metsäalan valtion ja paikallisorganisaatioiden luottamustoimissa. Yhdysvaltalainen puunkorjuuyrittäjä Dennis Schoeneck, Enterprise Forest Products on saanut Einarin Tunnustuspalkinnon. Schoeneck on toiminut aktiivisesti vapaaehtoistyössä koululaisten metsä- ja metsänhoitoon liittyvän työn tiedon lisäämisessä. Hän on myös ollut ahkerasti mukana järjestämässä tapahtumia ja koulutuksia yksityisten metsänomistajien metsänhoitotiedon lisäämiseksi.

5 Einarin Tunnustuspalkinto Tutkimuksesta tukea Vuonna 2009 palkittu professori Antti Asikainen on toiminut pitkään metsä-, puunkorjuu- ja metsähoidon teknologian ja niihin liittyvän tutkimuksen parissa. Hän on osallistunut ansiokkaasti tutkimushankkeisiin, jotka ovat liittyneet aines- ja energiapuun korjuuteknologiaan ja logistiikkaan. Antti Asikainen on menestyksekkäästi keskittynyt kannattavan metsäenergiayrittämisen pääkohtiin sekä uusiin logistisiin ratkaisuihin teollisuuden puunhankinnan turvaamiseksi. Nuoret huomioon Suomen Metsämuseo Lusto sai Einarin Tunnustuspalkinnon vuonna Palkitsemisen peruste oli lasten ja nuorten metsäkoneiden käyttöön liittyvän oppimisympäristön kehittäminen. Lusto on metsäkulttuurin valtakunnallinen erikoismuseo ja tiedekeskus ihmisen ja metsän menneisyyden sekä tulevaisuuden kansainvälinen kohtauspaikka Punkaharjulla. Einari Vidgrénin säätiö palkitsee vuosittain metsäkonealan opiskelijoita opiskelijastipendeillä. Kuvassa yksi palkituista, virolainen Veiko Koiv. 5

6 Einarin Palkinto Oikealla alalla ollaan Tuula ja Eero Pyykkönen tietävät yritystoiminnan arjen vuosikymmenten saatossa. Pyykkösten mukaan yrittäjän on tehtävä pitkää päivää, kameleonttimaisella muuntautumiskyvyllä. On oltava siellä, missä on ansaintamahdollisuuksia. Asenne sekä yrittäjällä itsellään että työntekijällä on oltava kunnossa. Ensimmäisenä ei saa olla minä, vaan huomion kohteena on oltava yritys, joka tuo leivän itse kunkin pöytään. Yrityksen on pysyttävä pyörimässä, jotta korvaavien investointien lisäksi palkat ja muut juoksevat kulut saadaan maksetuksi. Uutta on uskallettava kokeilla, mutta asioihin ei saa jääräpäisesti ihastua. Perustan on aina oltava kannattavuus. Eero Pyykkönen Ky:n vetovastuu on siirtynyt Tuulan ja Eeron pojalle Marko Pyykköselle. Marko muistuttaa, että alan kehitystä on pakko seurata, jotta pysyy mukana kehityksessä. Yritys onkin rohkeasti kokeillut uusia asioita. Tärkeää yrittämisessä on Pyykkösten mukaan myös aito halu tehdä kulloinkin eteen tulevia töitä. Einarin Palkinto Ensimmäinen palkinto Piirosille 6 Ensimmäisen Einarin Palkinnon sai vuonna 2006 Piiroset Ky. Savon sydämessä Kuopiossa pääpaikkaa pitävä puunkorjuuseen ja lähikuljetukseen keskittynyt yritys antaa kahdeksan veljeksen lisäksi työtä mittavalle määrälle kuljettajia ja urakoitsijoita. Palkinnon saannin perusteena on veljesten saumaton yhteistyö yrittäjinä sekä yrityksen ennakkoluuloton, mutta hallittu kasvu. Yritys on myös panostanut henkilöstön kouluttamiseen ja työtapojen kehittämiseen. Yhtenä ansiona Piirosten palkitsemiselle on veljesten avoimuus ja halu kertoa kokemuksistaan. Metsäkoneiden kehittämisessä osaavien kuskien kommentit ovat ensiarvoisen tärkeitä, sillä parhaat koneet kehitetään yhteistyöllä.

7 Einarin Kuljettajapalkinto Työtä riittää Pohjois-Ruotsissa, Kalixissa, Norrbottenin läänissä asuva Emil Ruona on 19 ikävuodestaan huolimatta osaava metsäkoneen kuljettaja. Todistuksena tästä on Elmia Skog -näyttelyn yhteydessä voitettu nuorten mestaruus metsätraktorin käsittelyssä. Työ 6 Mörks Skogsmaskiner -yrityksessä on sopivan itsenäistä, mutta vastuullista. Työ on vaihtelevaa, ja kuormatraktori vaihtuu välillä harvesteriin. Näin toimien ammattitaito koko ketjun hallintaan pysyy terävänä. Yksinäistä työtä pimeässä metsässä Emil ei kavahda, sillä kännykkäyhteydet pelaavat. Aamuvirkulle nuorukaiselle aamukuudesta iltapäivä kahteen oleva vuoro on erittäin mieluisa. Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen jaksaa vielä harrastaa muutakin, sählyä, jääkiekkoa ja kalastamista. Einarin Kuljettajapalkinto Harvennukset kiinnostavat Tuupovaaralainen Jukka Sissonen on ajanut metsäkonetta vuodesta 1979 alkaen. Takana on sekä moto- että ajokonekokemusta lähes kaikista merkeistä. Viime aikoina päätyöksi on tullut harvennusleimikoiden hakkaaminen. Koneen kuljettamiseen Jukka ei aikanaan saanut kuin lyhykäisen perehdytyksen. Vuosien saatossa metsäyhtiöt ovat kouluttaneet tekomiehiä tavan takaa tukin laatuasioissa, sillä raakkeja ei saisi tulla ensimmäistäkään. Melkoisen monipuolinen ja vaativa luonnonhoitokurssikin on Jukalla käytynä. Luonto on lähellä Jukan sydäntä, sillä harrastukset ovat perisuomalaisia eli metsästys ja kalastus. 7

8

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita.

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. METSÄKONEENKULJETTAJA Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. Metsäkoneita ovat mm. 1. harvesterit (kaato-, karsimis- ja

Lisätiedot

Suomi on Euroopan metsäisin maa

Suomi on Euroopan metsäisin maa Suomi on Euroopan metsäisin maa Suomen maapinta-alasta noin xx % on metsien peitossa 75% Metsät kasvavat vuosittain noin xx miljoonaa kuutiometriä 100 milj.m 3 /v Metsät ovat merkittävä virkistyksen lähde

Lisätiedot

ELINVOIMAINEN YRITTÄJYYS 2025

ELINVOIMAINEN YRITTÄJYYS 2025 ELINVOIMAINEN YRITTÄJYYS 2025 Professori Pekka Mäkinen MMTDK Taloustieteen osasto Helsingin yliopisto ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Yrittäjyyden edellytykset 2. Taloudellinen tilannekatsaus 3. Mistä yrittäjät tulevat?

Lisätiedot

1. Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden ja joukkueiden huomioiminen

1. Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden ja joukkueiden huomioiminen OHJEET HUOMIOIMISEEN JA MARKKINOINTIYHTEISTYÖSOPIMUKSIIN Tähän asiakirjaan on kerätty periaatteet, joiden mukaan Nurmijärven kunta huomioi ja palkitsee menestyneitä ja ansioituneita henkilöitä ja yhdistyksiä.

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 1.8.2018 31.12.2018 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 2 Metsänhoidon perustiedot, 5 osp... 2 Taimikon hoito, 5 osp...

Lisätiedot

Tilastot 2013. Näin tilasto tehtiin Metsätrans kokoaa vuosittain tilaston puunkorjuualalla toimivista koneyrittäjistä. Yrittäjätilastossa ovat mukana

Tilastot 2013. Näin tilasto tehtiin Metsätrans kokoaa vuosittain tilaston puunkorjuualalla toimivista koneyrittäjistä. Yrittäjätilastossa ovat mukana 5 Tilastot Vuosi toi metsiin myös uutta ympäristöystävällisempää tekniikkaa. ProSilva lanseerasi viime vuonna maailman ensimmäisen hybridiharvesterin. Näin tilasto tehtiin Metsätrans kokoaa vuosittain

Lisätiedot

METSÄ- JA METSÄENERGIA-ALA AMMATIKSI -HANKE

METSÄ- JA METSÄENERGIA-ALA AMMATIKSI -HANKE 1 METSÄ- JA METSÄENERGIA-ALA AMMATIKSI -HANKE TAUSTAA Hanke perustuu Työvoimaa metsäalalle -hankkeesta saatuihin kokemuksiin ja tuloksiin KOM 2015 tavoitteena parantaa metsäosaamista ja lisätä työvoimaa

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN MERKITYS KANSANTALOUDESSA. 1. Yritysten määrä, henkilöstö 2. Pk-yritysten vienti 3. Yrittäjät 4. Alueellinen tarkastelu 5.

YRITTÄJYYDEN MERKITYS KANSANTALOUDESSA. 1. Yritysten määrä, henkilöstö 2. Pk-yritysten vienti 3. Yrittäjät 4. Alueellinen tarkastelu 5. YRITTÄJYYDEN MERKITYS KANSANTALOUDESSA 1. Yritysten määrä, henkilöstö 2. Pk-yritysten vienti 3. Yrittäjät 4. Alueellinen tarkastelu 5. Gasellit Yritysten määrä Suomessa Lähde: Yritys- ja toimipaikkarekisteri

Lisätiedot

Lusto vahvistaa suhteita metsään

Lusto vahvistaa suhteita metsään Lusto vahvistaa suhteita metsään LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO STRATEGIA 2018 2022 LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO STRATEGIA 2018-2022 Suomen Metsämuseo Luston toimintaympäristössä on viime vuosien aikana tapahtunut

Lisätiedot

Talousjohtamisen uusi rooli

Talousjohtamisen uusi rooli 1 25.4.2013 Author / Subject Talousjohtamisen uusi rooli - case Ponsse Oyj Petri Härkönen, Ponsse Oyj 25.4.2013 Sanomatalo, Helsinki 2 Ponsse Oyj Talousjohtamisen muuttunut ja täydentyvä rooli Talousjohtaminen

Lisätiedot

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Metsäalan menestysstrategia Suomessa Anssi Niskanen Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Sisältö: 1. Perusmetsäsektori ja uudet mahdollisuudet 2. Menestysstrategian elementtejä 3. Osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä?

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Latvusten ja oksien keruu ja kantojen nosto = työlaji / raaka-aineen tuotanto sisältää merkittävästi yrittäjyyttä Sisä-Suomen metsäpäivä 2012,

Lisätiedot

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Tutkimus- ja kehittämisohjelma 2009 2013 Metsäntutkimuslaitos PUU-tutkimus- ja kehittämisohjelma tuottaa tietoa puuraaka-aineiden hankinnasta,

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 7.1.2019 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 3 Manuaalinen puutavaran valmistus, 5 osp... 3 metsänviljely,

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana

Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana Heureka, 23.3.2017 Lasse Lahtinen MTK / metsälinja 24.3.2017 Metsäalan työvoimatarve ennuste - Savotta 2025 -hanke (Metsäteho 2016) - Metsäalan työvoimatarve

Lisätiedot

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa Ajankohtaista TAKO-verkoston kevätseminaari 13.2.2019 / Johanna Jakomaa Tulossa vuonna 2019 TAKO 10 vuotta: Juhlaseminaari 10.-11.10.2019, teemana yhteistyö Nykydokumentointiteko-tunnustuspalkinto jaetaan

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enso Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä Maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Suomen metsämuseo ja -tietokeskus Lusto avattiin kansallismaisemaan Punkaharjulle 1.6.1994 Toimintaa säätelevät museolaki ja asetus kulttuuri- ja luonnonperintöä

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

Energiapuusta enemmän? Mikkeli Minna Lappalainen

Energiapuusta enemmän? Mikkeli Minna Lappalainen Energiapuusta enemmän? Mikkeli 14.11.2016 Minna Lappalainen Kumpi maisematyyppi miellyttää Sinua enemmän? Vai kenties? tukkiautokuva 810.000 ha LASKELMA METSÄNHOITOVAIHTOEHDOISTA KOHTEEN TIEDOT: 1 ha

Lisätiedot

3.2.2009 METVIRO-seminaari/TTY Jouni Suoheimo Metsäalan ammatillisen perustutkinnon kehitys 2000 luvulla

3.2.2009 METVIRO-seminaari/TTY Jouni Suoheimo Metsäalan ammatillisen perustutkinnon kehitys 2000 luvulla 3.2.2009 METVIRO-seminaari/TTY Jouni Suoheimo Metsäalan ammatillisen perustutkinnon kehitys 2000 luvulla Osaamisen ja sivistyksen asialla Metsäalan perustutkinto 2001 KESU:t 1995-1999 ja 1999-2004 pohjana

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Harri Savonen, Pohjois-Karjala Ammattiopisto Valtimo Janne Haapasalo, John Deere Forestry Oy Deere & Company on maailman johtava

Lisätiedot

BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT

BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT 12.2.2015 Hannu Korhonen BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT Keski-Suomi on osaava ja hyvinvoiva bio- ja digitalouden kansainvälinen maakunta 1 Keski-Suomen strategia: Biotalous toimii Keski-Suomen

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013

TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 TIIVISTELMÄ METSÄKESKUS SUOMEN POHJOIS-SAVON ALUEYKSIKÖN TOIMIALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2013 1. Yleistä Arviointistandardit: PEFC FI 1001:2009, PEFC FI 1002:2009

Lisätiedot

Tulevaisuuden haasteet puunkorjuuteknologialle 5 väittämää

Tulevaisuuden haasteet puunkorjuuteknologialle 5 väittämää Tulevaisuuden haasteet puunkorjuuteknologialle 5 väittämää Professori Antti Asikainen Metsäntutkimuslaitos Joensuun tutkimuskeskus METSÄALAN TULEVAISUUSFOORUMI Tulevaisuusseminaari 2 Tampere, 1.6. 2004

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että

Lisätiedot

METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET

METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET H.A. Forest Oy Heikki Ahola Lapin Metsätalouspäivät 6.2.2015 HISTORIAA Yritystoiminta 1995 kuormatraktorilla -99 uudistaminen äestämällä MH -01 yhtiömuodon muutos Oy -03

Lisätiedot

TaSeMon Metsäopinto- ja kulttuurimatka Savoon ja Itä-Suomeen

TaSeMon Metsäopinto- ja kulttuurimatka Savoon ja Itä-Suomeen TaSeMon Metsäopinto- ja kulttuurimatka Savoon ja Itä-Suomeen 13-16.9.2017 By Kirsti Mäkinen Keskiviikko-aamuna lähdimme Tokeen bussilla Vanhankirkon edestä klo 6:00 Ensimmäinen tutustumiskohde Jyväskylä

Lisätiedot

Poimintahakkuiden puunkorjuu

Poimintahakkuiden puunkorjuu Poimintahakkuiden puunkorjuu Kommenttipuheenvuoro Kehittämispäällikkö Aku Mäkelä, Koneyrittäjät Metsätieteen päivä 2013, poimintahakkuiden puunkorjuu 1 Koneyrittäjien liitto ry Energia-, maarakennus- ja

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 26.2.2013 Kaupunkistrategia 2020 Visio: - Korkeatasoinen palveluvarustus - Monipuolinen elinkeinorakenne ja vahva yrittäjyys - Erinomaiset yhteydet -

Lisätiedot

Kiertopalkintojen yleiset säännöt

Kiertopalkintojen yleiset säännöt Kiertopalkintojen yleiset säännöt 1. Lapin Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain kiertopalkinnolla parhaiten menestyneet mäyräkoirat viidessä eri sarjassa. Lisäksi kerhon jäsenille on oma sarjansa. 2.

Lisätiedot

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Metsäalan työvoimatarve Savotta 2025 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Tausta ja tavoite Tämän työn tavoitteena on tuottaa tietoa metsäalan ammatillisen koulutuksen saaneiden henkilöiden työvoimatarpeesta

Lisätiedot

Ovatko puunkorjuun globaalit ongelmat ratkaistavissa Suomesta käsin?

Ovatko puunkorjuun globaalit ongelmat ratkaistavissa Suomesta käsin? Ovatko puunkorjuun globaalit ongelmat ratkaistavissa Suomesta käsin? Juho Nummela Toimitusjohtaja Ponsse Oyj Sitoutunut täydellisesti asiakkaisiinsa ja metsään - vuodesta 1970 Ponsse Oyj on tänä päivänä

Lisätiedot

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjälounas Finlandiatalo 3..17 Taloustutkimus Oy Pasi Holm Julkaistavissa 3..17 klo 1 Kolme neljästä yrittäjäpalkitusta yrityksestä toimii

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Pro Cane Sano -mitali myönnetään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä arvostetusta kynologisesta tutkimustyöstä.

Pro Cane Sano -mitali myönnetään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä arvostetusta kynologisesta tutkimustyöstä. OHJE ANSIOMERKEISTÄ, HUOMIONOSOITUKSISTA, KUNNIAVIIREISTÄ JA MUISTOESINEISTÄ (Hyväksytty Suomen Kennelliiton hallituksen kokouksessa 27.5.2016. Ohje tulee voimaan 1.1.2017.) Sisällys Yleistä... 1 Anominen...

Lisätiedot

Alueelliset innovaatiot ja kokeilut -varojen alueellinen jako 2016 Ennakoitu rakennemuutos, euroa Kasvusopimukset, euroa Yhteensä, euroa Uudenmaan liitto 317 000 1 466 000 1 783 000 Hämeen liitto 183 000

Lisätiedot

Lämpöyrittäjyyspäivät Kontiolahti

Lämpöyrittäjyyspäivät Kontiolahti Lämpöyrittäjyyspäivät 6.4.2018 Kontiolahti Karelwood Oy Perustettu 2010, Omistajat 4kpl koneyrityksiä Toimitusjohtaja: Janne Tahvanainen Työnjohtajat: Hannu Lehikoinen ja Jaana Jalasaho Projektit työntekijät:

Lisätiedot

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu HUOMIONOSOITUKSET Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Johdanto: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on perustettu vuonna 1964, ja siihen kuuluu vuonna 2013 50 yhdistystä, yhtymää ja kansalaisjärjestöä. Järjestöt ovat

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta 4.11.2014 Metla-talo 10 vuotta Nouseeko puurakentaminen siivilleen? Edelläkävijä vihreillä markkinoilla Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala Mikä Metsähallitus?

Lisätiedot

YRITTÄJYYS METSÄTALOUDESSA

YRITTÄJYYS METSÄTALOUDESSA YRITTÄJYYS METSÄTALOUDESSA 3. Suomalais-venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 19.10.2011 Majvik, Kirkkonummi, MMT Vanhempi tutkija Yrittäjyys Yrittäjyys on hyvin monimuotoinen ilmiö Yrittäjään liitettäviä

Lisätiedot

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely

Lisätiedot

Luonnonvara- ja ympäristöalan ammattiosaajaksi

Luonnonvara- ja ympäristöalan ammattiosaajaksi Koulutusohjelmat > Luonnonvara- ja ympäristöalan ammattiosaajaksi Ammatilliset perustutkinnot Maatalousalan Puutarhatalouden Kalatalouden Metsäalan Luonto- ja ympäristöalan Luonnonvara- ja ympäristö Alalla

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Kannattavan metsäenergiayrittämisen teknologiavalinnat ja asiakkuuksien hallinta Antti Asikainen,,p professori Metla, Joensuu 23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Koneellisen puunkorjuun vastuut ja työturvallisuus

Koneellisen puunkorjuun vastuut ja työturvallisuus Koneellisen puunkorjuun vastuut ja työturvallisuus 1. Johdanto 2 Metsäkoneyrittäjän vastuu puunkorjuussa on jatkuvasti kasvanut. Koneellisen hakkuun osuus pystykorjuusta on noussut noin 95 prosenttiin.

Lisätiedot

Puunhankinnan ja metsäteknologian tulevaisuus viisi väitettä

Puunhankinnan ja metsäteknologian tulevaisuus viisi väitettä Puunhankinnan ja metsäteknologian tulevaisuus viisi väitettä Pertti Harstela -Yhteenvetoa skenaarioista -Joitakin toimintatapaehdotuksia Työvoiman aktiivinen etsiminen erityisryhmistä ja niiden ohjaaminen

Lisätiedot

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät. YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.

Lisätiedot

Ylä-Savon. kulttuuristrategia. Kulttuuria. tehhään yhessä

Ylä-Savon. kulttuuristrategia. Kulttuuria. tehhään yhessä Kulttuuria tehhään yhessä Vieremä Ylä-Savo Kiuruvesi Sonkajärvi Iisalmi Pielavesi Lapinlahti Keitele 3 Ylä-Savo: risteyspaikka Savon, Kainuun ja Pohjanmaan rajamailla sijaitsee 56 000 asuk kaan Ylä-Savo.

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 13.1.2018 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija 2014 Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija Palkinto jaetaan PK-yritykselle, joka on ollut menestyksekäs

Lisätiedot

Savon Yrittäjät ry:n hanke yritysten omistajanvaihdosten osaamisen kehittämiseksi toiminta-alueellaan.

Savon Yrittäjät ry:n hanke yritysten omistajanvaihdosten osaamisen kehittämiseksi toiminta-alueellaan. Savon Yrittäjät ry:n hanke yritysten omistajanvaihdosten osaamisen kehittämiseksi toiminta-alueellaan. Timo Juurakko projektipäällikkö Juha Torvinen yritysasiantuntija Tilannekuvaa Valtakunnallinen omistajanvaihdosbarometri

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT

SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT SISÄLTÖ 1 Yleiset säännöt 3 2 Stipendit/tunnustuspalkinnot 5 3 Kunnon Kuntalainen 6 3 Ilmoituslomakkeet (1-3)

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja

Lisätiedot

PONSSE ON. 40 -vuotias katsoo luottavaisesti eteenpäin

PONSSE ON. 40 -vuotias katsoo luottavaisesti eteenpäin 33 Pokasaha- ja hevossavotoiden aikaan - 50 -luvulla - miehet ja hevoset olivat puunkorjuussa valttia. Koneellinen korjuu oli vielä tyystin lapsenkengissä. Uusi aika teki kuitenkin tuloaan. Yhä useammalla

Lisätiedot

Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija

Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija Suuren puuntoimittajan tietojärjestelmätarpeet Metsätieteen päivä 12.11.2014 Risto Laamanen Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa.

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa. METSURI Metsurin työhön kuuluu puiden kaato moottorisahalla ja niiden pinoaminen vesakon raivaus ja taimikon hoito raivaussahalla puiden istutus hakkuualoille ja uudistuskohteille muut metsätyöt kuten

Lisätiedot

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Marko Ämmälä Tammela 5.6.2019 Euroopan metsäpeitteisin valtio Metsät mahdollisuutena Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta Suomessa käytetään

Lisätiedot

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan

Lisätiedot

Metsämiesten Säätiö. Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät,

Metsämiesten Säätiö. Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät, Metsämiesten Säätiö Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, 1.10.2012 Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät, Metsämiesten Säätiön puolesta minulla on ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi Säätiön

Lisätiedot

HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä

HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Parempi elämä helposti! Toteuta itseäsi ja unelmiasi HomCare- jälleenmyyjänä. Tervetuloa! HomCare Finland Oy HomCare Finland Oy on 30 vuoden ajan parantanut suomalaisten

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa

Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Kustannustehokkuuden merkitys metsänhoidossa Juho Rantala 8.11.2011 Kuopio Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Käsitteitä Tuottavuus on mittari sille, kuinka tehokkaasti resursseja käytetään

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Erityisteema: Hyvinvoiva oppimisympäristö. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Erityisteema: Hyvinvoiva oppimisympäristö. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Erityisteema: Hyvinvoiva oppimisympäristö Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto laatupalkinnon tavoitteena on

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa Kemi 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus - metsätalous Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha ei rajoituksia 2,9 milj. ha! Talousmetsien puustopääoma

Lisätiedot

Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä -tutkimushankkeen loppuseminaari 28. marraskuuta 2007 Suomen Akatemian juhlasali Vilhovuorenkatu 6,

Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä -tutkimushankkeen loppuseminaari 28. marraskuuta 2007 Suomen Akatemian juhlasali Vilhovuorenkatu 6, Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä -tutkimushankkeen loppuseminaari 28. marraskuuta 2007 Suomen Akatemian juhlasali Vilhovuorenkatu 6, Helsinki politiikka Metsien käsittely ja puunkojuu Kansainvälinen

Lisätiedot

METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ. FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017

METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ. FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017 METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ FM Reetta Karhunkorva, Lusto & MMM Sirpa Kärkkäinen, SMY & dos. Leena Paaskoski, Lusto 2017 METSÄSUHTEIDEN KENTTÄ I METSÄSUHDE KOHTEEN JA SUHTEEN NÄKÖKULMASTA Metsäsuhde on yksilön,

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Energiapuun korjuun kannattavuuteen vaikuttavat tekijät metsäkoneurakoitsijan näkökulmasta. Kehittyvä metsäenergia -hanke Kerkko Koro 18.4.

Energiapuun korjuun kannattavuuteen vaikuttavat tekijät metsäkoneurakoitsijan näkökulmasta. Kehittyvä metsäenergia -hanke Kerkko Koro 18.4. Energiapuun korjuun kannattavuuteen vaikuttavat tekijät metsäkoneurakoitsijan näkökulmasta Kehittyvä metsäenergia -hanke Kerkko Koro 18.4.2011 Työn taustaa Tutkimus suoritettiin kesän ja syksyn 2010 sekä

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT 1. Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain parhaiten menestyneen mäyräkoiran

Lisätiedot

Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen

Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen Älykäs kuljettajaopastus lisää tuottavuutta metsäkuljetukseen Kari Väätäinen, Sami Lamminen, Matti Sirén, Jari Ala Ilomäki and Antti Asikainen PUU ohjelman väliseminaari Hämeenlinna 6.9.2012 Kuljettajaa

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisjärjestelmän tarkoituksena on palkita henkilöitä tai yhteisöjä, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet liiton tarkoitusperien

Lisätiedot

Joensuun seutu. Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

Joensuun seutu. Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Joensuun seutu Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy priima_3_210x297mm.indd 1 9.1.2009 11:24:57 Elämisen laatua Joensuun seutu on vahva vastaus nykyihmisen unelmiin. Tarina omakotitaloasumisesta

Lisätiedot

METKA hanke Energiaseminaari Ener 23.4.10

METKA hanke Energiaseminaari Ener 23.4.10 METKA hanke Energiaseminaari 23.4.10 Hanke Perustettu vuoden 2007 lopussa Tavoiteltu loppuraportointi 2011 loppuun Hankkeen hallinnoija mhy Kanta Häme Hankkeen toteuttajaosapuolena mhy Päijät Häme Hankekumppaneina

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010

TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010 TIIVISTELMÄ POHJOIS-SAVON METSÄKESKUSALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN UUDELLEENARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2010 1. Yleistä Arviointistandardi: FFCS 1001:2003 ja FFCS 1002-1:2003 Arvioinnin laajuus: Metsien

Lisätiedot

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016

Lisätiedot

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 The Veuve Clicquot Business Woman Award 2013 Catharina Stackelberg Toimitusjohtaja ja perustaja Marketing Clinic Oy Valintalautakunnan lausunto

Lisätiedot

Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla

Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla Metsien käytön tulevaisuus Suomessa ohjausryhmän kokous Salon Suomusjärvellä 12.5.2009 Katja Lähtinen, Varttunut tutkija Metla,

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tilanne. Heikki Pajuoja 10.12.2014 Ihminen ja metsä -seminaari

Ammatillisen koulutuksen tilanne. Heikki Pajuoja 10.12.2014 Ihminen ja metsä -seminaari Ammatillisen koulutuksen tilanne Heikki Pajuoja 10.12.2014 Ihminen ja metsä -seminaari Taustaa kuljettajakoulutuskeskusteluun Ainespuun käyttö ja hakkuumahdollisuudet www.metsateho.fi milj. m 3 120 100

Lisätiedot

Sujuvuus yli yritysrajojen. 1 18.11.2014, MKR, HPO Metsäliitto Puunhankinta

Sujuvuus yli yritysrajojen. 1 18.11.2014, MKR, HPO Metsäliitto Puunhankinta Sujuvuus yli yritysrajojen 1 Metsähyvinvointi-ohjelma on matka kohden ihmisten ja koko alan hyvinvointia. Luottamusta osaamiseen, uskoa uudistumiseen ja motivaation merkitykseen. Pieniä tekoja arjessa,

Lisätiedot

Tietoa lukijoista 2018

Tietoa lukijoista 2018 Tietoa lukijoista 2018 5/2018 Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se

Lisätiedot

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot

Lisätiedot