Oulun energiakorttelin mielenkiintoisimpia kohteita on juuri valmistunut omakotitalo, jossa on yhdistetty neljä erilaista energiantuotantomuotoa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun energiakorttelin mielenkiintoisimpia kohteita on juuri valmistunut omakotitalo, jossa on yhdistetty neljä erilaista energiantuotantomuotoa."

Transkriptio

1 Aurinkosähkötalo tuottaa energiaa yli oman tarpeen Oulun energiakorttelin mielenkiintoisimpia kohteita on juuri valmistunut omakotitalo, jossa on yhdistetty neljä erilaista energiantuotantomuotoa. PEKKA HIETALA 28 TM RAKENNUSMAAILMA 1/2015

2 Kun saunaan oltiin asentamassa sähkökiuasta, joku mainitsi sen olevan talon hengen vastaista. Niinpä Ari asennutti myös puukiukaan. Vesikiertotakassa on lämmönvaihtimet sisä- ja ulkokuoren välissä. Ahkera lämmittäjä voi saada tuotettua takalla jopa kwh lämpöä vuodessa. Talossa on vesi-ilmalämpöpumppu, vesitakka, erilliseen maapiiriin perustuva tuloilman esilämmitys sekä kuuden kilowatin aurinkosähköjärjestelmä. Talon rakensivat Ari ja Sari Karjalainen, joille aurinkosähkön tuottaminen oli tuttua jo kesämökiltä. Kun Oulun rakennusvalvonnan laatupäällikkö Pekka Seppälä heitti aikoinaan haasteen pilottikohteen rakentamisesta koealueelle, otti Ari asiasta kopin - oma rakennusyritys kun antoi hyvät lähtökohdat pilottitalon rakentamiselle. Kolmen lämmitysmuodon hybridi kuulostaa monimutkaiselta, mutta käytännössä kokonaisuutta pitää voida hallita maallikkopohjalta, Ari Karjalainen sanoo. Energiatehokkuus on voitava istuttaa rakenteisiin, automaatioon ja muuhun tekniikkaan niin, että omistajan asuminen sujuu vaivatta. Lämpöä ilmasta ja puusta Talon lämmityksen keskiössä on 500 litran energiavaraaja ja yhdeksän kilowatin vesi-ilmalämpöpumppu. Lisälämpöä tuotetaan Tulikiven Green-vesikiertotakalla, jossa varaavan takan sisä- ja ulkokuoren väliin on asennettu levymäinen lämmönvaihdin ja takkakierrossa on pumppuryhmä, jossa on säätyvä virtausnopeus ja varoventtiili. Tulisijan lämpö varautuu ensin takan sisärunkoon ja siirtyy seuraavaksi siirtimen kautta kiertoveteen. Noin % lämmöstä säteilee ulkokuoresta edelleen huonetilaan. Takkamallista riippuen on arvioitu, että ahkera lämmittäjä saisi tuotettua 120-neliöiseen omakotitaloon jopa kwh lämpöenergiaa vuodessa, tosin tuolloin puuta olisi poltettava 10 pinokuutiota. Päivässä tarvittaisiin 15 kg polttopuuta. Maapiiri lämmittää tuloilman Tuloilman esilämmitys auttaa pakkasella, mutta toimii kesähelteillä myös viilentimenä. Järjestelmä on yksikertainen: tontin maape- >>> TM RAKENNUSMAAILMA 1/

3 Tupakeittiötä lämmittää vesikiertotakka myös säteilylämmöllä. Ilmanvaihtokanavat kulkevat alaslasketuissa katoissa lämmöneristekerroksen sisäpuolella. 25 asteen pakkasella maapiiri kykenee nostamaan tuloilman lämpötilaa 17 astetta. rään upotettiin 200 metriä tavallista 40-millistä vesijohtoputkea, jonka päät tuotiin teknisen tilan lattiasta läpi. Tähän etanoliliuoksella täytettyyn maapiiriin liitettiin kiertovesipumppu ja kalvopaisunta-astia. Tuloilmakanavaan asennettiin tavallinen kanavalämmönvaihdin, johon maapiiri on liitetty. Ohjaus järjestelmään saadaan ilmanvaihtokojeen automatiikasta. Pyörivällä lämmönsiirtimellä varustetussa ilmanvaihtokojeessa ei tarvita sähköistä tuloilman esilämmitystä lainkaan, vaan esilämmitys hoidetaan maapiiristä saatavalla asteisella nesteellä. Kahdenkymmenen viiden asteen pakkasella maapiiri kykenee nostamaan tuloilman lämpötilaa peräti 17 astetta. Kesällä maapiiri viilentää tuloilmaa ja poistaa siitä varsinkin kosteutta, jolloin sisäilma tuntuu huomattavasti miellyttävämmältä. Maapiirissä kiertävä neste kykenee pudottamaan helteellä tuloilman lämpötilaa alle viidentoista asteen, mutta kun ilma lämpenee uudelleen ilmanvaihtokanavassa, huoneilma viilenee vain noin kolme astetta. Tämä kaikki edellä mainittu tapahtuu siis vain kiertovesipumpun vähäisellä (3 70 W) sähkönkulutuksella. Ensikokemusten perusteella Ari Karjalainen uskoo, että kolmen lämmitysjärjestelmän yhdistelmä elää automaation ansiosta omaa elämäänsä ja asukkaan osaksi jää lähinnä huonetermostaattien säätely. Puita kannattaa silti polttaa, koska jokainen pakkasella poltettu klapi on pois lämpöpumpun ja sähkövastuksen osuudesta energialaskussa. Sähköä auringosta Talon suunnittelussa toteutettiin energia-arkkitehtuuria, jossa rakennus sijoitettiin tontille ilmansuuntien mukaan, aurinkosähköjärjestelmän kannalta parhaalla tavalla. Lisäksi aurinko otettiin huomioon myös lämmittäjänä: eteläpuolen ikkunoiden eteen tehtiin lippa, joka ehkäisee keskikesän auringonpaahteen ikkunoihin. Matalammalta paistava kevät- ja syysaurinko kuitenkin ulottaa lämmittävät säteensä sisätiloihin. Talon eteläpuolen kattolape suunniteltiin aurinkopaneeleille optimaaliseen 30 kulmaan ja siihen kiinnitettiin kuuden kilowatin tehoiset monikidepaneelit. Aurinkosähköjärjestelmän toimitti Oulun energia, jonka kanssa Ari solmi myös sähkösopimuksen. Yhtiö maksaa Arin tuottamasta sähköstä pörssisähkön hinnan ja ottaa välistä 10 prosentin provision. Myydyltä kilowatilta Ari on saanut vain 3,5 4,5 senttiä. Tämän perusteella on helppo ymmärtää, että jokainen kilowatti kannattaa käyttää itse. Aurinkosähköjärjestelmässä on verkkovirtainvertteri, joka tuottaa sähköä talon jokaiseen kolmeen vaiheeseen. Tuotettua sähköä voidaan sen vuoksi hyödyntää kaikissa sähkönkulutuskohteissa. Pahimmillaanhan yksivaihejärjestelmässä käy niin, että aurinkopaneeli tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon, mutta samaan aikaan toiseen vaiheeseen kytketty kodinkone ottaa sähköenergiaa valtakunnan verkosta. Rakenteet matalaenergiatasolle Lämmitysjärjestelmässä Ari luotti asiantuntijapalveluihin, mutta rakennustöissä omaan osaamiseen. Talon rakenteet tuli sovittaa energiatehokkaaseen tekniikkaan, sillä lämpöä ei kannata tuottaa hukattavaksi. Arin filosofia matalaenergiarakentamisessa on se, että eristettyjen seinärakenteiden paksuudessa ollaan tultu tien päähän. Tästä eteenpäin energiatehokkuutta haetaan lämmön ja sähkön tuotantomuotoja kehittämällä ja yhdistelemällä. Seinärakenteissa luotettiin suurelementteihin, joissa höyrynsulkumuovit, 300 mm:n villaeristeet, sähköputkitukset ja ikkunat olivat valmiina paikoillaan. Seinien U-arvo on 0,121W/m2K. Ikkunoista tuli kohtalaisen suurikokoisia, sillä asumismukavuudesta ei haluttu tinkiä. Olohuoneessa ja keittiössä sisäpihalle avautuu suurikokoiset neljälasiset elementti-ikkunat ja muualla perinteiset avattavat valmisikkunat. Kiinteiden ikkunoiden U-arvo on 0,66 ja avattavien 0,63. Talvirakentamisen haasteisiin vastattiin erikoisella ratkaisulla, sillä tontin ollessa vielä hiekkapedillä maahan upotettiin saattolämmityskaapelia, joka liitettiin sähköverkkoon. Kelallinen halvinta saattolämmityskaapelia maksoi pari sataa eu- 30 TM RAKENNUSMAAILMA 1/2015

4 Talon konehuoneessa on ILP/ lämminvesivaraajayhdistelmä, oikealla seinällä vesikiertotakan pumppuryhmä. Vasemmalla ylhäällä näkyy maapiirin lämmönvaihdin tuloilmakanavassa. Ari Karjalainen esittelee verkkovirtainvertteriä, joka tuottaa aurinkosähköä jokaiseen kolmeen vaiheeseen. Tuottotiedot ovat myös etäluettavissa. roa ja se sai jäädä rakennuksen alle. Kustannuksiltaan varsin kohtuullinen varmistustoimenpide myös toimi toivotulla tavalla, näin saatiin maaperä sulaksi ja kuivaksi kriittisten rakenteiden valmistelun ajaksi. Sokkelirakenteessa päädyttiin halkaistuun malliin, jossa eristeenä on 100 mm:n styrofoam. Näin saatiin yhtenäinen lämmöneristekerros rungon alaohjauspuulle saakka. Kun sokkeli oli valmis, sen päälle rakennettiin katto valmiiksi aina huopakatetta myöten. Seinäelementtien saapuessa tontille nostettiin katto sivuun ja pystytettiin elementit. Rakennus saatiin säältä suojaan päivässä. Kun kattopaarteiden väliin asennettiin 100 mm:n villaeriste, päästiin sisätilaa jo lämmittämään. Alapohjan eristeeksi asennettiin 200 mm Thermisol platina levyä, jonka pinnassa kulkee lattialämmitysputket. Lattian U-arvo on 0,12W/m2K. Betonilattialta oli hyvä jatkaa sisätöitä, joista ensimmäiseksi naulattiin kattoristikoiden alapaarteisiin alumiinipintainen 25 mm:n villaeristelevy, joiden saumat ja naularivit teipattiin, koska levy toimi katon höyrynsulkuna. Kattolevytys ja seinien höyrynsulkumuovi liitettiin nurkissa yhtenäiseksi rakenteeksi. Kattoon asennettiin ristikoolaus valaisinkaapeleiden ja valaisimien asentamiseksi ja ilmanvaihtokanavien kuljettamiseksi alaslasketuissa sisäkatoissa eristekerroksen sisäpuolella. Yläpohjan lämmöneristys viimeisteltiin puhaltamalla sinne 500 mm ekovillaa. Rakennustyövaiheita limitettiin tekniikka-asennusten kanssa, joten massiivisen vesi-ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö löysi paikkansa juuri valmistuneelta etuterassilta ja vesikierrolla varustettu tulisija sijoitettiin keskeiselle paikalle olohuoneeseen. Tilavaan tekniseen tilaan sijoittui vesi-ilmalämpöpumpun sisäyksikkö ja energiavaraaja sekä ilmanvaihtokoje. Ilmanvaihtokanavaan asennettiin lisälämmittimenä vielä vesikiertoinen lämmönvaihdin, joka saa lämpöenergiaa varaajalta. Teknisessä tilassa on vielä tilaa tulevaisuudenkin kojeille... Ympäristöteko, josta ei palkita Kesäkuun lopulla aurinkosähköjärjestelmä ja muu talo olivat siinä vaiheessa, että isäntä saattoi kääntää järjestelmän päälle. Sähköntuottomittari pyörähti iloisesti päälle ja näytti heti varsin mukavia lukemia. Heinäkuun sähkölaskua lukiessa oli hieraistava silmiään, sillä loppusaldon edessä komeili miinusmerkki. Talo oli tuottanut enemmän sähköä kuin kuluttanut. Kuukauden tuotto oli mojovat 946 kwh. Syyskuun loppuun mennessä aurinkosähköpaneelit olivat olleet toiminnassa kolme ja puoli kuukautta ja tuottaneet sähköä 3140 kwh. Lopullinen vuosituotto nähdään ensi keväänä, mutta 6000 kwh on realistinen tavoite. Yhdessä hybridilämmityksen kanssa se tarkoittaa nollaenergiatasoa. Sähkön tuottaminen valtakunnanverkkoon omilla aurinkosäh- >>> Oulun energiakortteli n UUSIUTUVIA energiamuotoja hyödyntävällä pilottialueella on edetty osin jo muuttovaiheeseen. TM Rakennusmaailman numerossa 6/14 esitelty Kivikkokankaan energiakortteli -hanke käynnistyi, kun Oulun kaupungin rakennusvalvonta haastoi paikallisia yrityksiä rakentamaan alueelle uusiutuvia energiamuotoja hyödyntäviä ja energiatehokkaita pilottikohteita. Erilaisten lämmitysmuotojen hybridiratkaisuja haluttiin mallintaa ja tutkia alati teknistyvämmässä energiarakentamisessa. Kaikki rakenteet tuli myös saattaa vähintään matalaenergiatasolle ja niissä haettiin menetelmiä ja kokemuksia jopa nollaenergiatason tavoittamiseksi. Talojen lämmöntuoton keskiössä ovat aurinkosähkö ja -lämpö, maalämpö sekä puun polttaminen tai kaasuttaminen. Alueella on esimerkiksi nyt valmiina ensimmäinen talo, jossa peltikatteeseen integroitujen Ruukki Solar -keräimien vuosituotto on n kwh. Katolle on asennettu myös aurinkosähköpaneelit, joiden laskennallinen vuosituottoodotus on 4000 kwh. Asukkaat ovat myös muuttaneet neljän rivitalon taloyhtiöön, jossa on yhteinen aurinko- ja maalämpöjärjestelmä. Samoin valmiina on peräti kuuden kilowatin aurinkosähköjärjestelmällä varustettu omakotitalo. Rakenteilla on lisäksi neljän rivitalorakennuksen yhtiö, johon lämpöä ja sähköä tuotetaan puuhakkeen kaasutukseen perustuvalla CHP-voimalalla. Tekeillä on myös omakotitalo, jossa pilotoidaan laskennalliselta tuotoltaan 3000 kilowattitunnin lämmönkeräysjärjestelmää jätevedestä. TM RAKENNUSMAAILMA 1/

5 köpaneeleilla on kannattamatonta hommaa. Noin neljä senttiä kilowattitunnilta tarkoittaa tämänkin talon tapauksessa vaivaista 240 euron vuosituottoa. Aurinkosähköjärjestelmä paneeleineen maksoi noin Tuotettu sähkö kannattaisi käyttää itse, mutta kesällä se korkean tuotannon ja vähän kulutuksen vuoksi ei onnistu ja talvella taas tuottoa ei juuri ole, joten sähkölasku perustuu taselaskentaan, jossa kesällä saadaan miinusmerkkisiä lukemia, mutta talvella lankeaa maksumiehen osa. Oulun energia on kehittänyt Farmivirta-nimellä kulkevan konseptin, jossa sähkön pientuottaja voi myydä omalle asiakkaalleen sähköä energiayhtiön kautta ja saa sähköstä erikseen sovitun hinnan. Konsepti on kuitenkin suunnattu vain yli kwh tuottaville pientuottolaitoksille, joita omakotitaloluokassa ei ole. Oulun energiasta kuitenkin mainitaan, että liiketoiminnan kehittyessä Farmivirran kaltaista konseptia voidaan mahdollisesti päästä tarjoamaan myös pienemmille tuottajille. Tätä Ari Karjalainenkin toivoo pikaisesti, sillä hänellä olisi aurinkosähköä ostamaan jo asiakas. Laskelma aurinkotalosta Talon arvioitu vuosittainen sähkönkulutus n kwh. Aurinkosähköjärjestelmän tuotto-odotus 6000 kwh, josta itse voisi käyttää n kwh. Loput 3000 kwh (ylimäärä, jota ei voida käyttää heti) valtakunnanverkkoon, josta korvaus 4 snt/kwh, yht Koska aurinkosähkön tuotto on kausittaista, sähköä on ostettava energiayhtiöltä (n. 14 snt/ kwh) 3000 kwh/a, yht Sähkölasku vuodessa = 300 (n. 31 /kk.). Lisäksi vesikierrolla varustetusta tulisijasta n kwh lämpöenergiaa vuodessa. Talon vuosittaiseksi energialaskuksi muodostuu näin (kaikki sähkö ja lämpö) n. 800 /a (n. 67 /kk). Jos aurinkosähköenergia olisi vaihtokelpoista (nettomittaus) energiayhtiön (puu, vesi, hiili, turve tai ydinvoima) myyntisähkön kanssa, talo olisi sähköntuotto/kulutustaseeltaan nollassa. Energiakortteliin valmistuneen, Sonell Oy:n rakentaman neljän rivitalon (13 asuntoa, yht.1125 m²) kokonaisuuden erikoisuutena on yhteinen maalämpöjärjestelmä, johon on liitetty myös aurinkokeräimet. Taloyhtiön voimalaitos on pihassa sijaitseva tekniikkarakennus, josta löytyy 2000 litran energiavaraaja, 44 kw:n maalämpöpumppu ja katolta kolmenkymmenen neliön aurinkokeräimet. Lämpökaivoja pihassa on neljä kappaletta ja maalämpöjärjestelmä on samassa kierrossa aurinkokeräimien kanssa. Lämmitysjärjestelmän idea on yksikertainen. Aurinkolämpöä hyödynnetään aina kun mahdollista, ja kun kesällä keräimien tuottamaa lämpöä ei tarvita, ohjataan niiden kierto maalämpöpiirin neljään kaivoon. Aurinkoenergia on valjastettu siis tavallaan pitämään maalämpöjärjestelmä pois pelistä aurinkoisella kelillä ja tukemaan sen toimintaa lämmityskaudella. Kattava taloautomaatio, sekä yhteinen maalämpö- ja aurinkolämpöjärjestelmä rivitalossa ovat vielä harvinaisuus mutta pilottikohteessa niistä saadaan arvokasta kokemusta. Kosketusnäytöstä voi tarkistaa ja säätää lukuisia toimintoja mutta yksikertaisimmillaan siitä painetaan lähdettäessä Poissa toiminto päälle, joka aktivoi murtosuojauksen, sekä säätää automaattisesti huoneistolämpötilaa sekä ilmanvaihtokojeen pyörimisnopeutta. Kotiin saavuttaessa painetaan Kotona nappia, joka palauttaa em. asetukset. Asunto-osakeyhtiön yhteinen Vähäpäästöisiä energiamuotoja hyödynnetään yhteisöllisesti Energiakorttelin yhdessä asuntoosakeyhtiössä. Energiatehokas ajattelutapa ja käyttötottumukset on haaste. Matalaenergiatasolla rivitalossa Taloyhtiön rakennukset on toteutettu suurelementtiratkaisuna, jossa sokkelin päälle rakennettiin ensin katto, sitten pystytettiin seinäelementit ja nostettiin valmis katto päälle. Näin asunnot saadaan säältä suojaan päivässä. Talojen lämpöhäviötaso on n. 65 %, E-luku on 104 ja suoritettujen ilmavuotomittausten tulokset välillä 0,4 0,6, joten energiatehokkaan asumisen edellytykset ovat kunnossa. Koska aurinkoenergialla lämmitettäviä maalämpökaivoja ei kannata käyttää rakennusten viilentämiseen kesällä, panostettiin talojen energia-arkkitehtuuriin passiivisilla menetelmillä. Eteläsivujen suurten ikkunoiden edessä on lipat ja kaikissa huoneissa luonnollisesti sälekaihtimet. Asumistottumuksia muokataan mukavuusalueella Sonell Oy:n kehityspäällikkö Rauno Rahkonen vastaa siitä, että omakotitalopuolelta tuttujen lämmitysmuotojen hyödyntäminen ja hallinta onnistuu myös taloyhtiössä. Matalaenergiatason rakennuskokonaisuus on nyt valmiina, joten 32 TM RAKENNUSMAAILMA 1/2015

6 Kotiautomaatiojärjestelmän lämpötilaa, energiankulutusta sekä erilaisia hälytyksiä (murto/kosteus) voi seurata ja säätää vaikka älypuhelimen näytöllä. Huoneistoissa on takkavaraus, joten uusiutuvan energian hyödyntämisessä on vielä reserviä. Tekniikkarakennuksen katolla olevat aurinkokeräimet on liitetty maalämpöjärjestelmän kiertoon, joten ne tuottavat lämpöä taloihin aina kun mahdollista ja helteellä ylilämpö ajetaan maapiirin kaivoihin. energiahanke tästä eteenpäin energiatehokkuutta parannetaan asukkaiden käyttö- ja asumistottumuksilla, joiden on pysyttävä myös asukkaan mukavuusalueella. Avainsanoina ovat automaatio ja asukkaiden hoksauttaminen. Aluksi tarvitaan osaava isännöitsijä, Rahkonen toteaa ja jatkaa: Talotekniikan toimivuus ja huolto on annettava ammattilaisen käsiin. Tässä kohteessa isännöitsijää ei ole jätetty yksin modernin tekniikan ja taloautomaation keskelle. Teknisessä keskuksessa on ipadetäohjaus, joten lämmitykseen liittyvät keskeiset toiminnot hälytyksineen on luettavissa ja säädettävissä vaikka isännöintitoimistosta web-liittymän kautta. Säästöä kotona ja poissa Varsinainen kontaktipinta asukkaiden suuntaan on kotiautomaatiojärjestelmä, EKE:n Smarthome, joka käsittää rakennusten eri laitteiden, kuten lämmityksen, ilmanvaihdon ja turvallisuuslaitteiden ohjaamista ja säätämistä automaattisesti mittausarvojen, ajan ja asetettujen sääntöjen perusteella. Tiivistetysti tämä tarkoittaa Rahkosen mukaan sitä, että em. asioista huolehtii automatiikka ja asukas vain halutessaan. Automaatiojärjestelmän näkyvin osa on asunnon seinässä oleva näyttöpääte, josta voi tarkistaa ja säätää talon sisälämpötilaa tai ilmanvaihtojärjestelmää. Perusarvot on ajettu jo valmiiksi ohjelmaan, eli ne eivät edellytä välttämättä asukkaalta mitään. Järjestelmässä on lisäksi asukkaille hyödyllisiä lisätoimintoja, joiden hallintaan on järjestetty perehdytystilaisuuksia uusille asukkaille. Kodinautomaation toimii siten, että lähtiessään asunnosta asukas painaa ovensuussa olevan keskusyksiköstä Poissa toiminnon päälle. On havaittu, että kun tässä poissatoiminnossa mainitaan murtohälyttimien menevän päälle, asukaat motivoituvat turvallisuuden nimissä painamaan nappia. Samalla tosin tapahtuu paljon muutakin, joka liittyy energiatehokkuuteen. Poissa tilassa taloautomatiikka pudottaa huonelämpötiloja hieman ja myös ilmanvaihtokojeen pyörintänopeus alenee. Samalla myös keittiön välitilan pistorasiat kytkeytyvät jännitteettömiksi, eli päälle unohtuneet kahvinkeittimet eivät pääse aiheuttamaan palovaaraa. Astianpesukoneiden alapuolella ja huoneiston Jakotecissa on lisäksi kosteustunnistimet, jotka suorittavat tarvittaessa hälytyksen ja katkaisevat vedentulon huoneistoon. Kotiin tultaessa painetaan jälleen päätteen Kotona nappia ja toiminnot palautuvat alkuperäisiin asetuksiin. Asukkaan niin halutessa voidaan kodin keskeiset säätötoimet kuten lämpötila tai hälytykset (murto/kosteus) sekä myös veden- ja sähkönkulutuksen seuranta liittää web käyttöliittymään, jota voi operoida vaikka älypuhelimella. Lisätoimet kokemuksien kartuttamana Rahkosen mukaan talojen tiiveysja lämpövuotomittausten myötä rakenteiden energiatehokkuus on nyt tiedossa ja kalibroitu. Tämä on luotettava lähtökohta tehokkaaseen energiaseurantaan ja myös asukkaiden opastukseen kiinnittämään huomiota oikeisiin asioihin. Motivointi lähtee siitä, että heidän eurojaan säästyy. Sähkö on jokaisen huoneiston oman sähkömittarin takana, mutta lämmönkulutusta seurataan rivitalokohtaisesti. Huoneistokohtainen lämmönkulutuksen seuranta ja siitä raportointi koko taloyhtiölle olisi osoittelevaa, eikä edistäisi hyvää yhteisöllisyyttä. Nyt lämmönkulutusta seurataan talokohtaisesti, jotta saadaan kuvaajia käyttötottumuksista. Meneillään oleva ensimmäinen lämmityskausi mittauksineen antavat hyviä suuntaviittoja tulevaisuuteen. Energiansäästön saralla on vielä reserviäkin, sillä huoneistoissa on varaus tulisijoille. TM RAKENNUSMAAILMA 1/

Energia. Energiatehokkuus. Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija

Energia. Energiatehokkuus. Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija Energia Energiatehokkuus Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija Sähkön säästäminen keskimäärin kahdeksan kertaa edullisempaa kuin sen tuottaminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys syyskuu 2014 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden

Lisätiedot

Aurinkoenergia Suomessa

Aurinkoenergia Suomessa Tampere Aurinkoenergia Suomessa 05.10.2016 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys Ry Aurinkoenergian termit Aurinkolämpö (ST) Aurinkokeräin Tuottaa lämpöä Lämpöenergia, käyttövesi,

Lisätiedot

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala

Lisätiedot

Asiakkaalle tuotettu arvo

Asiakkaalle tuotettu arvo St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla

Lisätiedot

Lämpöpumput ja aurinko energianlähteinä Energiaehtoo

Lämpöpumput ja aurinko energianlähteinä Energiaehtoo Lämpöpumput ja aurinko energianlähteinä Energiaehtoo 5.10.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Energianeuvonta Keski-Suomessa Energianeuvontaa tarjotaan

Lisätiedot

Uuni osana hybridilämmitystä Onni Ovaskainen, Tulikivi

Uuni osana hybridilämmitystä Onni Ovaskainen, Tulikivi Uuni osana hybridilämmitystä Onni Ovaskainen, Tulikivi Onni Ovaskainen 17.4.2013 Puulämmitys modernissa talossa mennyttä aikaa? Nykytalojen lämmöntarve Kari Ojala: Parempi pientalo. Näin rakennat omakotitalon

Lisätiedot

Oulun pilottirakentamisen alue: Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2016

Oulun pilottirakentamisen alue: Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2016 Oulun pilottirakentamisen alue: Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys 2016 Hankkeen tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tulevaisuus

Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarin päätöstilaisuus 5.10.2015 Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 1.10.2015 TAMK 2015/PHa

Lisätiedot

Uudet tuotteet Aurinkosähkö

Uudet tuotteet Aurinkosähkö Uudet tuotteet Aurinkosähkö Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Oy Aurinkosähköjärjestelmämme Mitä se sisältää 10.10.2014 2 Miksi aurinkosähkö Suomessakin? Ympäristövaikutus, aurinkoenergian päästöt olemattomia

Lisätiedot

Energiakoulutus / Rane Aurinkolämmitys

Energiakoulutus / Rane Aurinkolämmitys Energiakoulutus / Rane Aurinkolämmitys 22.3.2016 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys ry Sundial Finland Oy Perustettu 2009 Kotimainen yritys, Tampere Aurinkolämpöjärjestelmät

Lisätiedot

Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä

Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Oy Olli Tuomivaara Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa työpaja 25.8.2014. Aurinkoenergian globaali läpimurto 160000

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) 331 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta aurinkosähkön edistämisestä HEL 2012-009032 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Ajanmukainen tekniikka auttaa ratkaisevasti energiakustannusten hallinnassa

Ajanmukainen tekniikka auttaa ratkaisevasti energiakustannusten hallinnassa Ajanmukainen tekniikka auttaa ratkaisevasti energiakustannusten hallinnassa Asunnon lämpötilojen tarkka ja tarpeenmukainen hallinta on yksi keskeisimmistä energiankäytön tehostamistavoista. Pientaloissa

Lisätiedot

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiöiden energiailta 07.10.2015, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Tarjolla tänään Lähtötilanteen haltuun otto Arkisia, mutta tärkeitä

Lisätiedot

Vähähiilisiä energiaratkaisuja. - Kokemuksia Jouko Knuutinen

Vähähiilisiä energiaratkaisuja. - Kokemuksia Jouko Knuutinen Vähähiilisiä energiaratkaisuja - Kokemuksia 5.10 2016 Jouko Knuutinen TA-Yhtymä Oy valtakunnallinen, yleishyödyllinen koko maassa n. 15 000 asuntoa - Pohjois-Suomessa n. 3100 asuntoa uudistuotantoa n.

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 8.0 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 89. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Maalämpöpumppu NIBE F454 / Maalämpöpumppu NIBE

Lisätiedot

Energiatehokas koti. Rakentajailta Joensuu

Energiatehokas koti. Rakentajailta Joensuu Energiatehokas koti Rakentajailta 28.11.2013 Joensuu SAMITALO taustaa Valmistajana Karelment Oy, tuotantolaitos Nurmeksessa. Työllistämme noin 40 pohjoiskarjalaista ammattilaista. Samitaloja on valmistettu

Lisätiedot

Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu. www.ekolammox.fi

Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu. www.ekolammox.fi Hybridilämmitysjärjestelmät ja elinkaarivertailu www.ekolammox.fi Kari Balk Energia asiantuntija, Ins EET pätevyys Motiva energiakatselmoija www.ekolammox.fi Energiatehokkuuden asiantuntija Pientalot ja

Lisätiedot

Nykykodin lämmitysjärjestelmät

Nykykodin lämmitysjärjestelmät yle Nykykodin lämmitysjärjestelmät Antero Mäkinen Lämmönjakojärjestelmät Vesikiertoiset Patterit Lattialämmitys (IV-koneen esilämmityspatteri) Ilma IV-kone Sähkölämmitin maalämpöfoorumi.fi Vesikiertoinen

Lisätiedot

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions Uusiutuvan energian ratkaisut Citysec Energy Solutions Tulevaisuus on jo tänään! AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT Sähkö ja lämmin vesi - yhdellä moduulilla INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Narva

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. TOAS Veikkola 1 Insinöörinkatu 84 33720 Tampere. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. TOAS Veikkola 1 Insinöörinkatu 84 33720 Tampere. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: TOAS Veikkola Insinöörinkatu 84 70 Tampere Rakennustunnus: 87-65-758- Rakennuksen valmistumisvuosi: 99 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: Muut

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys,

Energiaeksperttikoulutus Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys, Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys, Energialuokitus perustuu rakennuksen E-lukuun, joka koostuu rakennuksen laskennallisesta vuotuisesta energiankulutuksesta

Lisätiedot

HIRSIRIVITALO. muovitontalo.fi. Kurkiniementie 1, Taivalkoski VARAA OMASI AJOISSA!

HIRSIRIVITALO. muovitontalo.fi. Kurkiniementie 1, Taivalkoski VARAA OMASI AJOISSA! VARAA OMASI AJOISSA! ENNAKKOMARKKINOINNISSA HIRSIRIVITALO Kurkiniementie 1, Taivalkoski muovitontalo.fi Hirsi on ollut aikojen alusta asti ihmisten asuntojen perusmateriaali. Hirsi on ekologinen ja hengittävä.

Lisätiedot

Rakennusten energiahuollon ja lämmityksen uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Rakennusten energiahuollon ja lämmityksen uusia liiketoimintamahdollisuuksia Rakennusten energiahuollon ja lämmityksen uusia liiketoimintamahdollisuuksia Rakennusten energiaseminaari 8.10.2015 Raimo Lovio Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Esityksen sisältö Energiatehokkuuden parantaminen

Lisätiedot

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen Erik Raita Polarsol Oy Polarsol pähkinänkuoressa perustettu 2009, kotipaikka Joensuu modernit tuotantotilat Jukolanportin alueella ISO 9001:2008

Lisätiedot

Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016

Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016 Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016 Janne Käpylehto Energia-asiantuntija, tietokirjailija Dodo RY janne.kapylehto@gmail.com Sisältö Yleistä aurinkosähköstä, kytkennät, hintakehitys Taloudelliset mallinnukset

Lisätiedot

Miten tulisija sopii nykyaikaiseen pientaloon? Kimmo Rautiainen, Pientaloteollisuus PTT ry

Miten tulisija sopii nykyaikaiseen pientaloon? Kimmo Rautiainen, Pientaloteollisuus PTT ry Miten tulisija sopii nykyaikaiseen pientaloon? Kimmo Rautiainen, Pientaloteollisuus PTT ry Pientaloteollisuus PTT ry 25.8.2015 Isot luvut ver 0.1 Asuntorakentaminen 2000-2017 Lähde:Tilastokeskus, PTT,

Lisätiedot

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Kulttuuriympäristöseminaari 24.10.2013 Johanna Rinne - johanna.s.rinne@turku.fi ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Esityksen sisältö

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Energiansäästö työpaikalla Miksi energiaa kannattaa säästää? Mistä työpaikan energiankulutus muodostuu? Miten töissä voi säästää energiaa? Lämmitys Jäähdytys Sähkö Valaistus

Lisätiedot

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä?

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Energia vie 30-40 % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 06.04.2016, Helsingin Messukeskus DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto l As Oy kerrostalot, 2014, koko maa l 100 % 90

Lisätiedot

Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset

Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset Remontoi energiatehokkaasti 26.11.2013, Sedu Aikuiskoulutuskeskus Johanna Hanhila, Thermopolis Oy Oletko vaihtamassa lämmitysjärjestelmää?

Lisätiedot

Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007. Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa?

Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007. Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa? Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007 Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa? Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

Myyrmäen keskusta Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla

Myyrmäen keskusta Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla Myyrmäen keskusta 001925 Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla Vantaan kaupunki 23.9.2016 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon Kaavaan esitettyjen uusien kortteleiden 15403, 15406 ja 15422,

Lisätiedot

Olavi Ruohomaa (6) Päivitetty

Olavi Ruohomaa (6) Päivitetty Olavi Ruohomaa 4.2.2011 1(6) Päivitetty 3.2.2016 CONCEPT OLAVILLA TOIMINTA-AJATUS Concept Olavilla on tapa hyödyntää aurinkoenergiaa rakennuksen lämmittämiseen ilman erillisiä teknisiä järjestelmiä. Energiatehokkuus

Lisätiedot

Betonipäivät & näyttely Helsingissä

Betonipäivät & näyttely Helsingissä Betonipäivät & näyttely Helsingissä 23.11.2011 Hyvä energiatehokkuus ja riskittömät rakenteet joko-tai vai sekäettä Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto 1. Taustaa 2. Rakennusfysikaaliset

Lisätiedot

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 50 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Lämmitysverkoston

Lisätiedot

Aurinkoenergiailta Joensuu

Aurinkoenergiailta Joensuu Aurinkoenergiailta Joensuu 17.3.2016 Uusiutuvan energian mahdollisuudet Uusiutuva energia on Aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergiaa (Bioenergia: puuperäiset polttoaineet, peltobiomassat, biokaasu) Maalämpöä

Lisätiedot

Suomenlinnan kestävän kehityksen mukaiset energiaratkaisut pitkällä aikavälillä

Suomenlinnan kestävän kehityksen mukaiset energiaratkaisut pitkällä aikavälillä TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Suomenlinnan kestävän kehityksen mukaiset energiaratkaisut pitkällä aikavälillä Hiilineutraali Korkeasaari 9.2.2016 Antti Knuuti, VTT 040 687 9865, antti.knuuti@vtt.fi

Lisätiedot

Energiatehokkuuden huomioonottaminen pientalohankkeessa. Espoon pientaloilta Energia-asiantuntija Visa Koivu

Energiatehokkuuden huomioonottaminen pientalohankkeessa. Espoon pientaloilta Energia-asiantuntija Visa Koivu Energiatehokkuuden huomioonottaminen pientalohankkeessa Espoon pientaloilta 4.2.2016 Energia-asiantuntija Visa Koivu Energiatehokkuuden osoittaminen Rakennusluvan liitteenä toimitettava energiaselvitys

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS KORJAUSRAKENTAMINEN Markku Sinisalo Juha Hartikka

ENERGIATEHOKAS KORJAUSRAKENTAMINEN Markku Sinisalo Juha Hartikka ENERGIATEHOKAS KORJAUSRAKENTAMINEN Markku Sinisalo Juha Hartikka Poistoilmapuhaltimien uusiminen Poistoilmapuhaltimien uusiminen EC puhaltimiksi Poistoilmapuhaltimien rakenteellinen käyttöikä on yleensä

Lisätiedot

Talotekniikka integroituu ja energiatehokkuus kasvaa

Talotekniikka integroituu ja energiatehokkuus kasvaa Talotekniikka integroituu ja energiatehokkuus kasvaa Integroitumisen hyödyt kolmessa esimerkkikohteessa Toimitusjohtaja Timo Luukkainen, Ensto Oy 21.11.2013 Timo Luukkainen 1 Hybriditalo on Enston talotekniikkaratkaisu

Lisätiedot

Toimeksianto sisältää lämpö- ja sähköenergiankulutuksesta tehtyjen laskelmien tulokset kuukausittain sekä kuvaajana että taulukoituna.

Toimeksianto sisältää lämpö- ja sähköenergiankulutuksesta tehtyjen laskelmien tulokset kuukausittain sekä kuvaajana että taulukoituna. KOLIN TAKAMETSÄ Kolille rakennettavan hirsirakenteisen talon laskennallinen lämpö- ja sähköenergiankulutus lämmön- ja sähköntuotantolaitteiston mitoituksen avuksi sekä alustava selvitys eräistä energiajärjestelmistä

Lisätiedot

Näin lisäeristät 4. Sisäpuolinen lisäeristys. Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet

Näin lisäeristät 4. Sisäpuolinen lisäeristys. Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet Näin lisäeristät 4 Sisäpuolinen lisäeristys Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet Tammikuu 202 Sisäpuolinen lisälämmöneristys Lisäeristyksen paksuuden määrittää ulkopuolelle jäävän eristeen

Lisätiedot

Energiaremontti-ilta

Energiaremontti-ilta Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti-ilta 19.4.2011 Valtuustosali Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Juhani Heljo Jaakko

Lisätiedot

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Arttu Niemikorpi Korjausrakentamisen asiantuntija 3.2.2017 Sisältö Energiansäästöpotentiaali kerros- ja rivitaloissa Mitä laki sanoo energiatehokkuudesta?

Lisätiedot

Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta

Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta Energiatehokkuus kiinteistöjen omistajan näkökulmasta 1 Sari Hildén, kiinteistöpäällikkö Tilakeskus Helsingin kaupungin rakennuskannan ikäjakauma Arvokiinteistöjä, palvelukiinteistöjä ja torppia, joissa

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Tehokas tapa pienentää lämmityskustannuksia kerrostalossa. Eikä lämpö mene harakoille! www.gebwell.fi 1 Mikä on PILP? Huoneilman koneellinen poisto aiheuttaa kerrostaloissa

Lisätiedot

Onnistunut pientalon energiakorjaus

Onnistunut pientalon energiakorjaus Onnistunut pientalon energiakorjaus Onnistunutko? Aika näyttänee ja on jo näyttänyt Rintamamiestalo mallia 1946 Karjasillalla Rintamamiestalo mallia 1946 Karjasillalla öljylämmitys Rintamamiestalo mallia

Lisätiedot

Mikä lämmitysmuoto uuteen kotiin? Pelletti- ja klapivaihtoehdot. Oulun kaupunki, Hannes Tuohiniitty

Mikä lämmitysmuoto uuteen kotiin? Pelletti- ja klapivaihtoehdot. Oulun kaupunki, Hannes Tuohiniitty Mikä lämmitysmuoto uuteen kotiin? Pelletti- ja klapivaihtoehdot Esityksen sisältö 1. Ympäristö ja puulämmitys 2. Pelletti polttoaineena 3. Puulämmitysvaihtoehtoja 4. Energiatehokas puulämmitys 5. Puu hybridilämmityksen

Lisätiedot

Farmivirta. Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Olli Tuomivaara OULUN ENERGIA

Farmivirta. Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Olli Tuomivaara OULUN ENERGIA Farmivirta Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Olli Tuomivaara OULUN ENERGIA Farmivirta on puhdasta lähienergiaa pientuottajalta sähkönkäyttäjille Farmivirta tuotetaan mikro- ja pienvoimaloissa uusiutuvilla

Lisätiedot

Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet

Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet Sisällys 1 Fortum Fiksu -järjestelmään liitettävä mittaava pistorasiakytkin sisäkäyttöön 2 Asentaminen 2.1 Kytkimen liittäminen

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan laadunohjaus:

Rakennusvalvonnan laadunohjaus: Pekka Seppälä, Markku Hienonen, Aki Töyräs 8.10.2012 Rakennusvalvonnan laadunohjaus: Rakennuksen E luvun laskenta Rakennuksen E luvun laskenta ja energiatehokkuus Mikä E luku? Mikä E luku? E luku l k on

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 137 Hopeatie 10 talo 1 Hopeatie 10 00440, Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 137 Hopeatie 10 talo 1 Hopeatie 10 00440, Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 7 Hopeatie 0 talo Hopeatie 0 00440, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 979 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi

Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi Tässä esitetään yksinkertainen menetelmä maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointiin. Vaikka asuinrakennuksia ei ole syytä ohittaa

Lisätiedot

ARKKITEHTUURIN KEINOT ASUNTOJEN ENERGIARATKAISUISSA YLILÄMMÖN HALLINTA

ARKKITEHTUURIN KEINOT ASUNTOJEN ENERGIARATKAISUISSA YLILÄMMÖN HALLINTA ARKKITEHTUURIN KEINOT ASUNTOJEN ENERGIARATKAISUISSA YLILÄMMÖN HALLINTA R A K E N N U S V A L V O N N A N A J A N K O H T A I S S E M I N A A R I 1 2. 1 2. 2 0 1 6 KIMMO LYLYKANGAS ARKKITEHTI SAFA ARKKITEHTUURITOIMISTO

Lisätiedot

Pentti Harju. Talotekniikan mittauksia, säätöjä ja automatiikkaa

Pentti Harju. Talotekniikan mittauksia, säätöjä ja automatiikkaa Pentti Harju Talotekniikan mittauksia, säätöjä ja automatiikkaa 2 Talotekniikan tarkoitus, helppous ja säästö Rakennusluvan saannin edellytyksenä ovat vuotuiset E-luvut, joita ei saa ylittää. Pientalon

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Pyörätie Vantaa

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Pyörätie Vantaa ENERGIATODISTUS Rakennus Rakennustyyppi: Osoite: Erillinen pientalo (yli 6 asuntoa) Valmistumisvuosi: Rakennustunnus: Pyörätie 50 0280 Vantaa 2000 Useita, katso "lisämerkinnät" Energiatodistus on annettu

Lisätiedot

HIRSIRAKENNUKSEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA

HIRSIRAKENNUKSEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA HIRSIRAKENNUKSEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA 9.9.2016 Prof. Juha Vinha TTY, Rakennustekniikan laitos Vain hyviä syitä: Julkisen hirsirakentamisen seminaari, 8.-9.9.2016, Pudasjärvi MASSIIVIHIRSISEINÄN

Lisätiedot

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit Ilari Rautanen Esityksen sisältö Kodin ja taloyhtiön energiankulutus Rakenteiden, huollon ja ihmisten vaikutus Turha kulutus pois asumismukavuudesta

Lisätiedot

Kingspan-ohjekortti nro 106

Kingspan-ohjekortti nro 106 Toukokuu 2016 Kingspan-ohjekortti nro 106 HÖYRYNSULKURATKAISUOHJE Kingspan Therma -eristeet höyrynsulkuratkaisuna Kingspan Therma -eristeet alhaisen lämmönjohtavuuden ja korkean vesihöyrynvastuksen ansiosta

Lisätiedot

Materiaalinäkökulma rakennusten ympäristöarvioinnissa

Materiaalinäkökulma rakennusten ympäristöarvioinnissa Korjaussivut julkaisuun SYKEra16/211 Materiaalinäkökulma rakennusten ympäristöarvioinnissa Sirkka Koskela, Marja-Riitta Korhonen, Jyri Seppälä, Tarja Häkkinen ja Sirje Vares Korjatut sivut 26-31 ja 41

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

TORNION ENERGIA OY. Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön. Päivitys TKo

TORNION ENERGIA OY. Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön. Päivitys TKo Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön Kaukolämpö Varmista kaukolämmön saatavuus kohteeseen Tornion Energiasta. Kaukolämpöä voimme tarjota vain alueille, joissa on jo olemassa tai on suunniteltu rakennettavan

Lisätiedot

Rakentamisen energianeuvonta Rakentajien info Jyväskylä

Rakentamisen energianeuvonta Rakentajien info Jyväskylä Rakentamisen energianeuvonta Rakentajien info Jyväskylä 7.9.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Energianeuvonta Keski-Suomessa Energianeuvontaa taloyhtiöille

Lisätiedot

Päivämäärä. Kivikkokankaan pilottialueen tonttivaraukset yrityksille tai niiden asiakkaille / Resca-projekti

Päivämäärä. Kivikkokankaan pilottialueen tonttivaraukset yrityksille tai niiden asiakkaille / Resca-projekti Oulun kaupunki Päivämäärä Kivikkokankaan pilottialueen tonttivaraukset yrityksille tai niiden asiakkaille / Resca-projekti Dno OUKA/197/10.00.0.0/01 Päätöshistoria Tekninen lautakunta 11.1.01 64 Tiivistelmä

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 153 Pohjoinen Rautatiekatu 29 Pohjoinen Rautatiekatu , Helsinki. Muut asuinkerrostalot

ENERGIATODISTUS. HOAS 153 Pohjoinen Rautatiekatu 29 Pohjoinen Rautatiekatu , Helsinki. Muut asuinkerrostalot ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 5 Pohjoinen Rautatiekatu 9 Pohjoinen Rautatiekatu 9 0000, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 000

Lisätiedot

skijännitekojeistot ENERGIAA AURINGOSTA ium Voltage Power Distribution Equipment

skijännitekojeistot ENERGIAA AURINGOSTA ium Voltage Power Distribution Equipment skijännitekojeistot ENERGIAA AURINGOSTA ium Voltage Power Distribution Equipment Ekologinen ja edullinen aurinkosähkö Aurinkosähkö on uusiutuva ja saasteeton energiamuoto, jota on saatavilla kaikkialla

Lisätiedot

Aurinkosähkön mahdollisuudet maatilalla. Lauri Hietala Solarvoima OY. www.solarvoima.fi. www.solarvoima.fi

Aurinkosähkön mahdollisuudet maatilalla. Lauri Hietala Solarvoima OY. www.solarvoima.fi. www.solarvoima.fi Aurinkosähkön mahdollisuudet maatilalla Lauri Hietala Solarvoima OY Toteuttaa avaimet käteen -periaatteella aurinkosähköratkaisuita kotiin, mökille, maatilalle ja teollisuuteen Omat asentajat Tuotteina

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 106 Rasinkatu 7 Rasinkatu , Vantaa. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 106 Rasinkatu 7 Rasinkatu , Vantaa. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 06 Rasinkatu 7 Rasinkatu 7 060, Vantaa Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 97 Muut asuinkerrostalot Todistustunnus:

Lisätiedot

Eri lämmitysmuotojen yhdistelmät. Ilkka Räinä, Johtava LVI-insinööri Rakennusvalvonta Oulu

Eri lämmitysmuotojen yhdistelmät. Ilkka Räinä, Johtava LVI-insinööri Rakennusvalvonta Oulu Eri lämmitysmuotojen Ilkka Räinä, Johtava LVI-insinööri Rakennusvalvonta Oulu 26.9.2016 Mikä lämmitysjärjestelmä on sopiva juuri meidän taloon? Esisijaisesti suositellaan kaukolämpöön liittymistä aina

Lisätiedot

Kannattava aurinkosähköinvestointi

Kannattava aurinkosähköinvestointi Kannattava aurinkosähköinvestointi -aurinkosähköjärjestelmästä yleisesti -mitoittamisesta kannattavuuden kannalta -aurinkoenergia kilpailukyvystä Mikko Nurhonen, ProAgria Etelä-Savo p. 043-824 9498 senttiä

Lisätiedot

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman

Lisätiedot

AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY

AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY UUDISKOHDE 98,5m2 4h+k+sauna Paritalo AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY Färminpolku 1, Pirkkala As Oy Pirkkalan Färminniitty on Taloteko Oy:n uusi myyntikohde, joka rakentuu Pirkkalan Färmin alueelle. Naapurissa

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Digital Lasso Solutions

Digital Lasso Solutions Digital Lasso Solutions Ohjelmistojen esittely: MX6 Energia 22.10.2015 Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@digitallasso.fi Digital Lasso Solutions Oy www.digitallasso.fi Digital Lasso Solutions Rakennusten

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus rakennuksen elinkaaren vaiheet

Rakennusten energiatehokkuus rakennuksen elinkaaren vaiheet Rakennusten energiatehokkuus rakennuksen elinkaaren vaiheet Lähde: LVI-talotekniikkateollisuus ry ja YIT Energian loppukäyttö rakennuksissa ERA17 Energiaviisaan rakennetun ympäristön aika -toimintaohjelmassa

Lisätiedot

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Aluksi vähän polttopuusta Klapikattilatyypit yläpalo alapalo Käänteispalo Yhdistelmä Vedonrajoitin Oikea ilmansäätö, hyötysuhde 2 PUUN KOOSTUMUS

Lisätiedot

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta

Lisätiedot

Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen

Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen 15.6.2011 Jyri Nieminen, VTT 2 Vapaa-ajan asumisen ekotehokkuus Mökkimatkoja vuodessa noin 5 miljardia kilometriä 90 % matkoista henkilöautoilla Matkojen keskipituus

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 02.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Koivikonkaari 10, 91910 Tupos Liminka Tupos Kiinteistötunnus: 425-402-19-178 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Omakotitalo omalla

Lisätiedot

Uuteen kotiin uusi_senera_lore.indd

Uuteen kotiin uusi_senera_lore.indd Uuteen kotiin Luotettavaa lämmitystekniikkaa SENERA Oy Yli 20 vuoden kokemus rakentamisesta Useita tuhansia tyytyväisiä maalämpöasiakkaita Uudisrakennusten maalämpöjärjestelmien erikoisosaaja SENERAn

Lisätiedot

Uimahallit. Tuomas Kilpimaa. We help the best buildings in the world get that way.

Uimahallit. Tuomas Kilpimaa. We help the best buildings in the world get that way. Uimahallit Tuomas Kilpimaa We help the best buildings in the world get that way. Energiansäästön lähtökohdat - Uimahallit ovat tekniikan, suurten käyttäjämäärien ja poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 155 Majurinkulma 2 talo 1 Majurinkulma , Espoo. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 155 Majurinkulma 2 talo 1 Majurinkulma , Espoo. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 55 Majurinkulma talo Majurinkulma 0600, Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 00 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

Uudet oppaat: Erillinen moottoriajoneuvosuoja PILP ja IVLP. TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy

Uudet oppaat: Erillinen moottoriajoneuvosuoja PILP ja IVLP. TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy Uudet oppaat: Erillinen moottoriajoneuvosuoja PILP ja IVLP TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland O Moottoriajoneuvosuojat Pinta-alasäännöt Rakennuksen sisällä sijaitsevien tai rakennukseen rakenteellisesti

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 106 Rasinkatu 10 Rasinkatu , Vantaa. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 106 Rasinkatu 10 Rasinkatu , Vantaa. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 06 Rasinkatu 0 Rasinkatu 0 060, Vantaa Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 974 Muut asuinkerrostalot Todistustunnus:

Lisätiedot

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Kiinteistöjen energiatehokkuus ja hyvät sisäolosuhteet Ajankohtaista tietoa patteriverkoston perussäädöstä sekä ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien energiatehokkuudesta Kirsi-Maaria Forssell, Motiva

Lisätiedot

Auringosta edullista sähköä kuntiin

Auringosta edullista sähköä kuntiin Ingressi / Leipäteksti Auringosta edullista sähköä kuntiin Kuntamarkkinat 14.9.2016 Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus Mikä aurinkoenergia? Ingressi Passiivinen / Leipäteksti vai aktiivinen Aurinkokeräimet

Lisätiedot

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO 1 (8) TALOYHTIÖN VASTUUNJAKOTAULUKKO Vastuunjaon yleistiedot ja kohdistus Taloyhtiön nimi Y-tunnus Osoite Kunta Kaupunginosa Laadintapäivämäärä Rakenteet Vesikatto Ylä-, ala-, välipohja Ulko- ja sisäseinät

Lisätiedot

Lämmityskustannus vuodessa

Lämmityskustannus vuodessa Tutkimusvertailu maalämmön ja ilma/vesilämpöpumpun säästöistä Lämmityskustannukset keskiverto omakotitalossa Lämpöässä maalämpöpumppu säästää yli vuodessa verrattuna sähkö tai öljylämmitykseen keskiverto

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 146 Timpurinkuja 1 Timpurinkuja 1 A 02650, Espoo. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 146 Timpurinkuja 1 Timpurinkuja 1 A 02650, Espoo. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 46 Timpurinkuja Timpurinkuja A 0650, Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 986 Muut asuinkerrostalot Todistustunnus:

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 171 Tilanhoitajankaari 11 talo A Tilanhoitajankaari , Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 171 Tilanhoitajankaari 11 talo A Tilanhoitajankaari , Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 7 Tilanhoitajankaari talo A Tilanhoitajankaari 00790, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 000 Muut

Lisätiedot

KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ ARITERM 520

KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ ARITERM 520 KAKSOISKATTILAT ARITERM 520P+ ARITERM 520 ARITERM 520P+ HUOM! Poltin myydään erikseen. VALINNAN VAPAUS Ariterm 520P+ kaksoiskattila on tehty lämmittäjille, jotka haluavat nauttia valinnan vapaudesta. Valitse

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Kirrinkydöntie 5 D Jyskä / Talo D Rivi- ja ketjutalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. Kirrinkydöntie 5 D Jyskä / Talo D Rivi- ja ketjutalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Kirrinkydöntie 5 D 4040 Jyskä Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: 79-40-007-0540- / Talo D 997 Rivi-

Lisätiedot