KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KAUPALLINEN SELVITYS JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KAUPALLINEN SELVITYS JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI"

Transkriptio

1 FCG Planeko Oy Loimaan kaupunki KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KAUPALLINEN SELVITYS JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Aleksis Kivenkadun alue Keskusta Loimaanportti Loimaan kaupunki Loppuraportti

2

3 Loimaan kaupunki 1 ALKUSANAT Loimaan keskustan osayleiskaavan tarkistus on meneillään. Kaavaprosessin aikana on syntynyt tarve selvittää kaupan toimintojen sijoittamista Loimaalla. Tehtävänä on laatia osayleiskaavan tarkistuksen pohjaksi Loimaan kaupallinen selvitys. Kaupallista selvitystä ja vaikutusten arviointia voidaan käyttää ja hyödyntää osayleiskaavan lisäksi myös tulevien asemakaavojen ja asemakaavamuutosten laadinnassa sekä kaupan alueiden markkinoinnissa ja suunnittelussa. Työ sisältää kaupan nykytilanteen ja kehitysnäkymien analyysin, kaupallisten ratkaisujen vaikutusten arvioinnin sekä johtopäätökset ja suositukset. Selvitys tehtiin FCG Planeko Oy:ssä Loimaan kaupungin toimeksiannosta. Työn ohjausryhmään kuuluivat suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen, ympäristöpalvelukeskuksen johtaja Tapio Mikkola, kaavasuunnittelija Hannu Salminiitty ja kehittämisjohtaja Sami Suikkanen. FCG Planeko Oy:ssä työstä vastasivat FM Taina Ollikainen (projektipäällikkö), FM Mari Moilanen, rak.arkkitehti Eeva-Kaarina Wahteristo, DI Matti Kiljunen ja ins. Pekka Tukiainen.

4

5 Loimaan kaupunki 3 LOIMAAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KAUPALLINEN SELVITYS JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI SISÄLTÖ ALKUSANAT SELVITYKSEN TAUSTA JA TARKOITUS HANKKEET JA TARKASTELUALUE KAAVOITUSTILANNE JA YHDYSKUNTARAKENNE Kaavoitus- ja suunnittelutilanne Maakuntakaava Yleis- ja asemakaavoitus Valtatie 9 kehityskäytävä Alue- ja yhdyskuntarakenne KAUPAN NYKYTILA JA KEHITYSNÄKYMÄT Väestö- ja ostovoimatiedot Väestömäärä ja väestöennuste Ostovoima ja ostovoiman kehitysarvio Vähittäiskaupan nykytilanne Myymäläverkko Vähittäiskaupan myynti Ostovoiman siirtymät Kaupan kehitysnäkymät Kaupan yleiset kehitystrendit Kaupan kehitysnäkymät Loimaalla Liiketilan laskennallinen lisätarve Tiedossa olevat kaupan hankkeet VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Hankkeiden mitoitus ja sisältö Vaikutukset kauppaan ja palvelurakenteeseen Yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvat vaikutukset Liikenteeseen kohdistuvat vaikutukset Loimaanportin kaupalliset alueet Aleksis Kivenkadun kaupalliset alueet Elinympäristön laatuun kohdistuvat vaikutukset Kaupan palvelujen saavutettavuus Yhdyskuntatalouteen kohdistuvat vaikutukset YHTEENVETO JA SUOSITUKSET LÄHDELUETTELO...61 LIITE 1. VÄHITTÄISKAUPAN TOIMIALAT...63 LIITE 2: KAUPAN KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ...65

6

7 Loimaan kaupunki 5 1 SELVITYKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Loimaan keskustan sisääntuloristeyksen välittömässä läheisyydessä toimii tällä hetkellä kaupan yksiköitä ja valtatien 9 varrelle Turun suuntaan on sijoittunut tilaa vaativaa erikoiskauppaa. Osalla nykyisistä kaupan toimijoista on laajennussuunnitelmia ja alueelle on sijoittumassa myös uusia kaupan yksiköitä. Lisäksi rakenteilla olevan Niittukulman eritasoliittymän lähiympäristöön on suunnitteilla Loimaanportin alue, jonne on tarkoitus mahdollistaa vähittäiskaupan suuryksikön ja tilaa vaativan erikoiskaupan sijoittuminen. Työn tarkoituksena on selvittää seudulliset ja maakunnalliset lähtökohdat vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittamiseksi Loimaalle. Työssä selvitetään Loimaan kaupan nykytilanne ja kehitysnäkymät, arvioidaan kaupallisten ratkaisujen vaikutukset ja esitetään johtopäätökset ja suositukset. on tehty asiantuntija-arviona olemassa olevien selvitysten ja suunnitelmien sekä uusimpien tilasto- ja rekisteritietojen pohjalta. Keskeisiä lähtöaineistoja ovat olleet Selvitys Loimaan kaupallisesta palveluverkosta (Loimaan kaupunki 2006a) sekä Varsinais-Suomen maakuntakaavaa varten laaditut kaupan palveluverkkoselvitykset (mm. Varsinais-Suomen liitto 2006b). Olemassa olevia lähtötietoja on täydennetty kaupan ja muiden keskeisten tahojen haastatteluilla. Luettelo haastatelluista henkilöistä on lähdeluettelossa. Vaikutusten arvioinnissa on tarkasteltu kaupallisten ratkaisujen vaikutuksia nykytilanteeseen verrattuna. Vaikutusten arvioinnissa on keskitytty Loimaan kaupungin alueelle kohdistuviin vaikutuksiin. Tarkastelualue on kuitenkin laajempi, koska myös keskeiset seudulliset ja maakunnalliset vaikutukset on tunnistettu. Vaikutusten arvioinnissa on hyödynnetty ympäristöministeriön Kauppa kaavoituksessa ja Kaupan suuryksiköiden vaikutusten selvittäminen ja arviointi -oppaita ja niissä esitettyjä tarkastelukokonaisuuksia. Arvioitavia vaikutuksia ovat: - kauppaan ja palvelurakenteeseen kohdistuvat vaikutukset, - alue- ja yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvat vaikutukset, - elinympäristön laatuun kohdistuvat vaikutukset, - kuluttajiin kohdistuvat vaikutukset, - yhdyskuntatalouteen kohdistuvat vaikutukset, - liikenteeseen kohdistuvat vaikutukset eritasoliittymien läheisyydessä.

8 6 Loimaan kaupunki 2 HANKKEET JA TARKASTELUALUE Vireillä olevat kaupan hankkeet Loimaalla Loimaan keskustan sisääntuloristeyksen välittömässä läheisyydessä toimivilla supermarketeilla on tavoitteena laajentaa nykyisiä liiketilojaan niin, että niiden kerrosala laajennusten jälkeen on yhteensä noin k-m 2. Lisäksi Aleksis Kivenkadun toisella puolella on vireillä Saikun alueen asemakaavan muutos, jonka tarkoituksena on mahdollistaa noin k-m 2 :n vähittäiskaupan suuryksikön sijoittuminen alueelle. Rakenteilla olevan Niittukulman eritasoliittymän lähiympäristöön on suunnitteilla Loimaanportin alue, jonne on tarkoitus mahdollistaa vähittäiskaupan suuryksikön ja tilaa vaativan erikoiskaupan sijoittuminen. Loimaanporttiin on suunnitteilla ensimmäisessä vaiheessa noin k-m 2 liikerakentamista ja myöhemmin k-m 2 eli yhteensä noin k-m 2. Voimassa olevassa Niittukulman asemakaavassa K-korttelialueiden rakennusoikeus on noin k-m 2, KTY-korttelialueiden noin k-m 2 ja LHK-korttelialueen noin k-m 2. Kuvassa 1 on esitetty vireillä olevien kaupan hankkeiden sijainti Loimaalla. Aleksis Kivenkadun alue Saikun alue Loimaanportti Loimaan kaupunki Kuva 1. Vireillä olevat kaupan hankkeet Loimaalla.

9 Loimaan kaupunki 7 Tarkastelualue Kaupallisen selvityksen ja vaikutusten arvioinnin tarkastelualueena on Loimaan seutu (Alastaro, Aura, Koski Tl, Loimaa, Marttila, Mellilä, Oripää, Pöytyä, Tarvasjoki ja Yläne) sekä Humppilan, Punkalaitumen, Vampulan ja Ypäjän kunnat (yhteensä 14 kuntaa - kuvassa 2 vihreä alue). Kuva 2. Loimaa, ensisijainen vaikutusalue ja tarkastelualue. Vaikutusten laajuuden ja kohdentumisen mukaan tarkastelua laajennetaan tarpeen mukaan koko maakuntaan ja tarkennetaan ensisijaiselle vaikutusalueelle ja Loimaalle. Ensisijaisena vaikutusalueena voidaan tehtyjen selvitysten (mm. Varsinais-Suomen liitto 2007) ja kaupan edustajien haastattelujen mukaan pitää aluetta, johon kuuluvat Loimaa, Alastaro, Mellilä, Oripää, Vampula ja Ypäjä (kuvassa 2 tummemmalla vihreällä merkitty alue). Ensisijainen vaikutusalue on alue, jolta asiointi suuntautuu pääosin Loimaalle. Asiointia Loimaalle tapahtuu myös koko tarkastelualueelta, mutta vähäisemmässä määrin kuin ensisijaiselta vaikutusalueelta. Erityisesti tarkastelualueen läntisimmiltä alueilta asiointia suuntautuu paljon Turkuun ja Raisioon ja eteläisimmiltä alueilta myös Saloon.

10 8 Loimaan kaupunki 3 KAAVOITUSTILANNE JA YHDYSKUNTARAKENNE 3.1 Kaavoitus- ja suunnittelutilanne Maakuntakaava Tarkastelualue ulottuu yhteensä neljän maakuntakaavan ja/tai seutukaavan alueelle. Loimaan seudulle on valmistunut maakuntakaavaluonnos, joka oli nähtävillä tammikuussa Tavoitteena on, että maakuntakaavaehdotus on yleisesti nähtävillä talvella 2009 (Varsinais-Suomen liitto 2008b). Punkalaidun kuuluu Pirkanmaan maakuntakaavan alueelle. Pirkanmaan maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja valtioneuvosto on vahvistanut sen Korkein hallinto-oikeus hylkäsi tehdyt valitukset (Pirkanmaan liitto 2008). Vampula kuuluu Satakunnan alueelle. Suunnittelualueella on voimassa Satakunnan seutukaava 5. Seutukaavan tulee korvaamaan Satakunnan maakuntakaava, joka oli luonnoksena nähtävillä (Satakuntaliitto 2008). Ypäjä ja Humppila kuuluvat Kanta-Hämeen alueelle. Kanta-Hämeeseen on valmistunut maakuntakaava, joka on hyväksytty maakuntavaltuustossa Valtioneuvosto on vahvistanut maakuntakaavan Korkein hallinto-oikeus hylkäsi tehdyt valitukset (Hämeen liitto). Vähittäiskaupan suuryksikkömerkintään (km) liittyvän suunnittelumääräyksen mukaan merkinnän osoittamalle alueelle saa sijoittaa maakunnallisesti ja seudullisesti merkittäviä vähittäiskaupan suuryksikköjä. Tarkastelualueelle eli Loimaan seudulle, Humppilaan, Ypäjälle, Vampulaan ja Punkalaitumelle ei ole edellä esitetyissä maakuntakaavoissa osoitettu vähittäiskaupan suuryksikkömerkintää. Valtatien 9 varrella on vähittäiskaupan suuryksikkömerkintä vain Tampereen suunnalla Kylmäkoskella, Lempäälässä ja Tampereen uuden kehätien varrella (Pirkanmaan liitto 2008). Turun seudulla ei ole tällä hetkellä toiminnassa eikä maakuntakaavassakaan osoitettuna valtatien 9 läheisyyteen vähittäiskaupan suuryksiköitä (Varsinais- Suomen liitto 2008b). Turun seudulla valtatietä 9 lähimmät vähittäiskaupan suuryksiköt sijaitsevat Raisiossa ja Kaarinassa. Varsinais-Suomen maakuntakaavan tavoitteena on ohjata seudullisten päivittäistavaran suuryksiköiden sijoittumista keskustatoimintojen alueille. Erikoiskauppa sijoittuu kuntakeskusten lisäksi hypermarkettien yhteyteen ja tilaa vaativa erikoiskauppa keskustojen ulkopuolelle. Maakuntakaavassa ei ole osoitettu erikseen aluevarauksia tilaa vaativan erikoiskaupan myymälöille, vaan ne voivat sijoittua kaavan yleispiirteisen luonteen pohjalta hyvien liikenneyhteyksien ja pysäköintitilojen viereen joko työpaikka-, teollisuustai keskusta-alueille. (Varsinais-Suomen liitto 2008a). Varsinais-Suomen maakuntakaavaluonnoksessa (Varsinais-Suomen liitto 2008a) Niittukulman eritasoliittymän lähiympäristö on osoitettu työpaikkaalueeksi (TP) ja Pikatien ja Aleksis Kivenkadun alue keskustatoimintojen alueeksi (C). Kuva 3.

11 Loimaan kaupunki 9 Ei mittakaavaa Kuva 3. Ote maakuntakaavaluonnoksesta Loimaan keskustan kohdalta (Varsinais-Suomen liitto 2008a) Yleis- ja asemakaavoitus Loimaalle on laadittu kuntayhteistyönä oikeusvaikutukseton Loimaan kaupungin yleiskaava ja Loimaan kunnan osayleiskaava (hyväksytty Loimaan kaupunginvaltuustossa ja Loimaan kunnanvaltuustossa). Koko kaupungin käsittävää yleiskaavaa ei ole laadittu. (Loimaan kaupunki 2007) Loimaan keskustan osayleiskaavan tarkistus on tällä hetkellä meneillään. Osayleiskaavan tarkistuksen yhtenä tavoitteena on hyödyntää valtatie 9 ja sen liikennevirrat osoittamalla tien varrelle uusia työpaikka-alueita. (Loimaan kaupunki 2007). Osayleiskaavaluonnoksessa on osoitettu uudet tieliikenteen yhteystarpeet kaupunkitaajaman etelä- ja pohjoispuolitse sekä uudet eritasoliittymät näiden yhteystarpeiden ja valtatien 9 liittymien kohdilla. Osayleiskaavaluonnoksessa asumisen laajentumisalueet sijaitsevat pääosin Hirvikosken, Suopellon, Mäenpään, Myllykylän sekä Juvan alueilla ja elinkeinoelämän laajenemisalueet pääosin Niittukulman eritasoliittymän ympäristössä sekä Juvan alueella uuden kokoojayhteystarpeen varrella. (Loimaan kaupunki 2007). Alustavassa osayleiskaavaehdotuksessa Niittukulman eritasoliittymän lähiympäristöön on osoitettu työpaikka-alueita (TP) valtatien molemmin puolin, palvelujen alue (P) valtatien pohjoispuolelle ja kaupallisten palvelujen alue, jolle voi sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM) valtatien eteläpuolelle. Pikatien ja Aleksis Kivenkadun alue on osoitettu kaupallisten palvelujen alueeksi, jolle voi sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM). Kuva 4.

12 10 Loimaan kaupunki Ei mittakaavaa Kuva 4. Ote Loimaan keskustan osayleiskaavasta, alustava ehdotus Loimaan taajama-alueelle on laadittu ja vireillä useita asemakaavoja ja asemakaavamuutoksia. Seuraavassa on esitetty merkittävimmät asumiseen sekä keskustan ja yritysalueiden kehittämiseen liittyvät asemakaavahankkeet. Asuinalueiden kaavoitushankkeet Kaupunki on laatinut viime vuosina pientalojen uudisrakentamiseen useita asemakaavoja. Valmiita pientalokaavoja on mm. Tiiran ja Moisionpellon alueilla. Käynnissä olevia asuinalueiden kaavoja on Pinomäen, Ihantolanrannan ja Pappilanrannan alueilla. (Loimaan kaupunki 2008). Loimaan keskustan kaavoitushankkeet Pientaloasutukseen painottuvien kaavojen lisäksi Loimaan nykyisillä taajama-alueilla on useita kaupunkirakenteen tiivistämiseen ja täydentämiseen tähtääviä kaavoja. Myös keskustan toimivuutta ja viihtyisyyttä pyritään parantamaan kaavoituksen keinoin. Kaavoitusohjelmassa on keskustan lähellä sijaitsevan Satakunnantien asemakaavan muutos ja Rautatieasema-alueen asemakaavan muutos. Molemmat alueet on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi suojelukohteiksi. (Loimaan kaupunki 2008)

13 Loimaan kaupunki 11 Kaupan alueiden kaavoitushankkeet Kaupan alueiden osalta Aleksis Kivenkadun varrella market-alueen kupeessa on käynnissä Saikun alueen asemakaavan muutos, jonka tarkoituksena on muuttaa yleisten rakennusten korttelialuetta ja virkistysaluetta liikerakennusten korttelialueeksi. Toisella puolen Aleksis Kivenkatua on käynnissä asemakaavan muutos, jolla mahdollistetaan vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittuminen alueelle, jolla jo tälläkin hetkellä toimii vähittäiskaupan suuryksiköitä. (Loimaan kaupunki 2008). Valtatielle 9 Niittukulman kohdalle on rakenteilla eritasoliittymä, joka luo uusia mahdollisuuksia elinkeinoelämän ja kaupan kehittämiseksi alueella. Niittukulman alueelle (nykyisin Loimaanportti) laadittiin vuonna 2006 asemakaava ja asemakaavan muutos (kuva 4), joka mahdollistaa eritasoliittymän rakentamisen Tiehallinnon edellyttämällä tavalla. Asemakaavassa alueelle on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueita (K), toimitilarakennusten korttelialueita (KTY), teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita (TY) sekä huoltoasema- ja liikerakennusten korttelialue (LHK). Asemakaavassa on mahdollistettu eteläisen kokoojakadun rakentaminen Loimaan kaupunkitaajaman eteläpuolitse. (Loimaan kaupunki 2006b). Ei mittakaavaa Kuva 5. Niittukulman asemakaava ja asemakaavan muutos. (Loimaan kaupunki 2006b)

14 12 Loimaan kaupunki Valtatie 9 kehityskäytävä Valtatielle 9 laadittiin kehityskäytävätyö vuonna 2007 (Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus 2007). Hankkeessa selvitettiin Turku-Loimaa-Tampere kehityskäytävän ja siinä erityisesti 9-tien vaikutukset, mahdollisuudet, haasteet ja kehitystrendit maankäytön, elinkeinotoiminnan ja asumisen näkökulmista välillä Turku - Loimaa. Kehityskäytävätyössä nostettiin esille viisi kohdealuetta, joissa nähtiin olevan mahdollisuuksia elinkeinoelämän kehittämiseksi: Liedon Asemanseudun ja Rauhankylän eritasoliittymän alue; tutkimus ja kehitys sekä laadukas yritysrakentaminen Auraan suunnitteilla olevan valtatien 9 eritasoliittymän alue; tilaa vaativa erikoiskauppa valtatien varressa Kyrön taajaman sahateollisuuden keskittymä; nykyisen yritystoiminnan tukeminen ja ympäristökuvaan panostaminen Mellilä-järven virkistysalue; matkailu Loimaan Niittukulman eritasoliittymän alue Loimaan Niittukulman eritasoliittymän ympäristö nähtiin hyvänä sijaintipaikkana tilaa vaativalle erikoiskaupalle sekä liikennemyymälälle. Kohdesuunnitelmassa alueelle sijoitettiin tilaa vaativaa erikoiskauppaa, kuten auto- ja huonekalukauppaa, näkyville paikoille, lähelle valtatietä ja uutta eteläistä ohitustietä. Kokonaisuudessaan kohdealue oli laaja ja mahdollisti myös muunlaisen yritystoiminnan sijoittumisen alueelle. Kaupungin intresseissä oli myös vähittäiskaupan keskittymän kehittäminen alueelle, mitä ei kuitenkaan tutkittu työn aikana tarkemmin. Kohdesuunnitelma poikkeaa osittain voimassa olevasta asemakaavasta, koska alueelle toivottiin tilaa vaativaa erikoiskauppa ja siten suurempaa tonttikokoa. Ei mittakaavaa Kuva 6. Valtatie 9 -kehityskäytävätyön kohdesuunnitelma Loimaanportin alueelle (Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus 2007).

15 Loimaan kaupunki Alue- ja yhdyskuntarakenne Tarkastelualueen yhdyskuntarakenne Tarkastelualueen rakenne muodostuu Loimaan kaupungin keskustaajamasta ja siihen läheisesti liittyvästä Hirvikosken taajamasta sekä ympäröivien kuntien kunta- ja kyläkeskuksista. Loimaan kaupungin keskustaajama sijaitsee valtatien 9 molemmin puolin. Myös Auran sekä Kyrön taajamat sijaitsevat valtatien 9 varrella. Humppilan sekä Mellilän taajamat sijaitsevat puolestaan noin kahden kilometrin etäisyydellä valtatiestä. Muut tarkastelualueella olevat taajamat sijaitsevat syrjempänä valtatien 9 vaikutusalueelta. Alastaro ja Ypäjä sijaitsevat kuitenkin maantien 213 (Ypäjä-Säkylä) varrella, joka kulkee Loimaan keskustaajaman läpi. Kuva 7. Loimaan seudun väestön sijoittuminen ja keskusverkko (Varsinais- Suomen liitto 2008a). Loimaan kaupungin sekä Auran ja Pöytyän taajamarakenteet erottuvat seudun muusta rakenteesta selvästi tiiviimmin rakennettuina. Myös väestön, työpaikkojen ja rakennuskannan suhteellinen osuus on kyseisillä taajamaalueilla tiheämpi kuin muualla tarkastelualueella. Kuvassa 8 on esitetty Varsinais-Suomen väestön, työpaikkojen ja rakennuskannan keskittyneisyys. Tarkastelun mukaan Turun kaupunkiseutu dominoi maakunnan keskusverkkoa, mutta pienempien keskusten verkosto on suomalaisittain hyvin tiheä. Loimaan keskittymisvyöhyke levittäytyy Alastaron ja heikkona myös Mellilän suuntaan.

16 14 Loimaan kaupunki Kuva 8. Varsinais-Suomen väestön, työpaikkojen ja rakennuskannan keskittyneisyyden keskiarvo 2005 sekä yhdyskuntarakenteeltaan yhtenäisiksi tulkitut vyöhykkeet. Kartalla ensimmäinen desiili kuvaa heikoimmin keskittyneitä ja kymmenes desiili voimakkaimmin keskittyneitä alueita. (Varsinais- Suomen liitto 2007). Valtakunnan aluerakenteessa tarkastelualue sijaitsee Turku-Tampere kehityskäytävällä valtatien 9 vaikutusalueella. Loimaan kaupungin muodostama työpaikka- ja väestökeskittymä korostuu aluerakenteessa kahden suuren kaupunkiseudun, Turun ja Tampereen välillä. Varsinais-Suomen maakuntakaavatyössä on korostunut Loimaan kaupungin asema seutukeskuksena, kun muut Loimaan seutukunnan keskukset on nähty joko kunta- tai kyläkeskuksina (Varsinais-Suomen liitto 2008a). Loimaan yhdyskuntarakenne Loimaan kaupungin yhdyskuntarakenne jakaantuu valtatien molemmin puolin Loimijoen varrelle. Valtatien 9 itäpuolella sijaitsee Loimaan kaupungin keskusta, suurin osa sekä julkisista että yksityisistä palveluista sekä rautatieasema. Valtatien 9 länsipuolella sijaitsee puolestaan Hirvikosken taajama. Hirvikoskella on muutamia lähipalveluja sekä runsaasti pientaloasutusta.

17 Loimaan kaupunki 15 Loimaan väestö on sijoittunut tiiviisti keskustaajaman ympäristöön. Taajama on muodoltaan kompakti, eikä se ulotu kovinkaan kauas taajaman keskustaalueilta. Loimaalla on kuitenkin tapahtunut viime vuosikymmeninä ( ) yhdyskuntarakenteen hajautumista niin, että väestömäärä on laskenut varsinaisilla taajama-alueilla ja kasvanut puolestaan taajaman reunaalueilla. Kaupungin taajama-alue ei kuitenkaan ole kasvanut juurikaan 1980-luvun alusta. (Varsinais-Suomen liitto 2006a) Loimaan työpaikka-alueissa erottuvat Loimaan sekä Hirvikosken palveluvaltaiset työpaikka-alueet. Lisäksi erottuvat muutamat hajanaiset, lähinnä yksittäisten teollisuuslaitosten muodostamat työpaikkakeskittymät. Myös logistisesti hyvällä paikalla, valtatien 9 varressa sijaitsee omaksi kokonaisuudekseen erottuva työpaikka-alue. Työpaikat rajautuvat melko selvästi taajamaalueelle. (Varsinais-Suomen liitto 2006a) Liikenneverkko Tarkastelualueen tärkein liikenneväylä on valtatie 9, joka kulkee Auran, Pöytyän, Mellilän, Loimaan ja Humppilan kuntien läpi, lähellä kyseisten kuntien keskustaajamia. Toinen tärkeä tie tarkastelualueella on kantatie 41, joka kulkee Vampulan, Alastaron, Oripään sekä Pöytyän kuntien läpi ja yhdistää kunnat valtatielle 9 Auran kohdalla. Kolmas tärkeä yhteys alueella on valtatie 10, joka yhdistää Ypäjän, Koski Tl:n, Marttilan ja Tarvasjoen Turun kaupunkiseudun kehätielle, kantatielle 40. Kaikki edellä esitetyt tiet ovat tärkeitä etenkin pitkittäisyhteyksinä Turun kaupunkiseudun suuntaan. Tarkastelualueen poikittaisyhteydet ovat tärkeitä kuntien välisten yhteyksien kannalta. Maantie 213 yhdistää Ypäjän, Loimaan ja Alastaron kuntataajamat ja maantie 210 Yläneen, Oripään ja Loimaan kuntataajamat. Tarkastelualueen pohjoisosassa kulkee myös valtatie 2, joka on etenkin Humppilan kannalta merkittävä yhteys Helsingin suuntaan. Loimaan kaupungin keskustaajamaa yhdistää maantie 213, joka ylittää valtatien 9 eritasossa. Lisäksi taajaman eteläpuolelle ollaan rakentamassa uutta eritasoliittymää Niittukulman alueelle. Eritasoliittymän yhteyteen on suunniteltu uutta kokoojayhteyttä, joka toimisi samalla myös kaupungin ohikulkutienä ja ohjaisi maantien 213 ja maantien 210 seudullista liikennettä pois Loimaan keskustasta. Tarkastelualueelle on suunnitteilla myös muutama suurempi tiehanke, jotka on esitetty maakuntakaavaluonnoksessa. Tämän työn kannalta merkittävimpiä ovat uudet eritasoliittymät valtatielle 9 Loimaan, Mellilän, Kyrön sekä Auran taajamien kohdalla. Pöytyään osoitettu uusi tieliikenteen yhteystarve puolestaan parantaa valtatien 9 saavutettavuutta Pöytyän keskustasta käsin. (Loimaan kaupunki 2007 ja Varsinais- Suomen liitto 2008a). Tiehallinnon suunnitelmissa on valtatien 9 parantaminen valillä Turku Lieto parantamalla nykyistä moottoritietä niin, että nopeusrajoitus alueella tulee olemaan 120 km/h. Välillä Lieto Aura tietä kehitetään eritasoliittymin varustetuksi keskikaiteelliseksi kapeaksi nelikaistatieksi. Nopeustavoitteena on kyseisellä välillä 100 km/h. Välillä Aura Akaa tietä kehitetään kaksikaistaisena päätienä yksittäisin keskikaiteellisin ohituskaistoin ja kuntakeskusten kohtien eritasoliittymin varustettuna. Nopeustavoitteena kyseisellä välillä on 100 km/h. (Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus 2007)

18 16 Loimaan kaupunki Kuva 9. Maakuntakaavaluonnoksessa esitetyt uudet liikennehankkeet Loimaan seudulla.(varsinais-suomen liitto 2008a). Loimaan seutu on selvästi keskimääräistä autoistuneempaa. Loimaan seudulla oli 505 henkilöautoa 1000 asukasta kohti vuonna 2003, kun koko maassa vastaava luku oli 435. Valtatien 9 liikennemäärät ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Liikennemäärien on ennustettu kasvavan tulevina vuosina maankäytön kehityksen sekä yleisen liikenteen kasvun perusteella kuvan 10 mukaisesti (Loimaan seudun kehittämiskeskus 2007). Loimaan seudun suurimmat liikennemäärät sijoittuvat Loimaan kaupungin keskustaan Pikatielle (mt 213) välille valtatie 9 rautatie (Varsinais-Suomen liitto 2005).

19 Loimaan kaupunki 17 Kuva 10. Valtatien 9 liikennemäärien kehitys vuoteen 2030 (Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus 2007). Loimaalla suurin liikenteellinen ongelma on Pikatien liittymien toimivuus ruuhka-aikoina (Varsinais-Suomen liitto 2005). Aleksis Kivenkadun ja Pikatien liittymään on laadittu vuonna 2007 toimenpidesuunnitelma, jonka mukaan liittymän toimivuutta tulisi parantaa uusilla kaistajärjestelyillä ja rakentamalla alikulku Aleksis Kiven kadun liittymähaaran ali. (Tiehallinto 2007). Loimaan seudun joukkoliikenteen rungon muodostaa linja-autoliikenne. Tärkein linja-autolinja kulkee Loimaan keskustan, Hirvikosken ja Ypäjän välillä. Linjan palvelutaso on hyvä. Lisäksi Aurasta kulkee Riihikosken ja valtatien 9 kautta Loimaalle vuoro, jonka palvelutaso on kohtuullinen. Seudun ulkopuolelle suuntautuvassa liikenteessä myös junayhteydet tarjoavat kulkumahdollisuuden Turun ja Tampereen suuntiin. (Varsinais-Suomen liitto 2005). Varsinais-Suomen liiton tavoitteena on lähiraideliikenteen käynnistäminen välillä Loimaa Turku, mikä näkyy myös maakuntakaavaluonnoksessa. Rautatieasemien ympäristöt on esitetty raideliikenteeseen tukeutuvina potentiaalisina taajamatoimintojen kehittämisen kohdealueina, joissa maankäyttö mitoitetaan raideliikenteen toimintaedellytyksiä suosivaksi. (Varsinais-Suomen liitto 2008a)

20 18 Loimaan kaupunki Kuva 11. Loimaan seudun joukkoliikennetarjonta seudun sisällä sekä Salon, Turun, Tampereen ja Porin suuntiin. Työpaikat ja työssäkäynti Loimaan seudulla oli työpaikkaa ja Loimaalla työpaikkaa vuonna Työpaikkaomavaraisuus oli Loimaan seudulla 87 % ja Loimaalla 107 %. Loimaan seudun työpaikkamäärä laski selvästi välillä , mutta tämän jälkeen työpaikkakehitys on ollut positiivisempaa. (Tilastokeskus ja Varsinais-Suomen liitto 2006). Tarkastelualueella Loimaan kaupunki muodostaa selkeän työssäkäyntikeskittymän, mutta verrattuna muihin Varsinais-Suomen työssäkäyntikeskittymiin Loimaan alueellinen vetovoima jää pienemmäksi. Loimaalla käydään kaupungin ulkopuolelta töissä etenkin Ypäjältä, Alastarolta, Oripäästä, Yläneeltä ja Mellilästä (kuva 12). (Varsinais-Suomen liitto 2007)

21 Loimaan kaupunki 19 Kuva 12. Suhteellinen työssäkäyntiliikenne Varsinais-Suomessa vuonna Kartalla nuolet ilmaisevat, kuinka suuri osa työvoimasta työskentelee nuolen osoittamassa kunnassa. (Varsinais-Suomen liitto 2007) Asiointiliikenne Varsinais-Suomen kuntarakenneselvityksen yhteydessä (Varsinais-Suomen liitto 2007) tutkittiin Varsinais-Suomen asiointimatkojen suuntautumista TNS Gallup Oy:n vuonna 2006 tekemän suuren vaikutusaluetutkimuksen tulosten perusteella. Tarkasteltaessa Varsinais-Suomen kuntien vetovoimaindeksejä kaikkien tuoteryhmien keskiarvoina nousivat maakunnan vetovoimaisimmiksi asiointikeskuksiksi Turku, Raisio, Salo ja Loimaa. Selvityksen mukaan arkipäivän elintarvikehankinnat tehdään usein joko työpaikkakunnalla tai työmatkan varrella sijaitsevassa kunnassa. Loimaan asiointivyöhyke oli tästä hyvä esimerkki, sillä kaupungissa käytiin asiointimatkoilla juuri niistä kunnista, joista kaupungissa käydään töissäkin (Mellilä, Oripää, Alastaro, Ypäjä ja Yläne). Yläneeltä ja Mellilästä suuntautuu paljon asiointimatkoja myös Turun seudulle, kuten myös Pöytyältä, Aurasta ja Tarvasjoelta. Koski Tl:n asiointiliikenteestä suuntautui suuri osa Salon seudulle. (Varsinais-Suomen liitto 2007)

22 20 Loimaan kaupunki Kuva 13. Asioinnin suuntautuminen elintarvikkeiden hankinnassa arkipäivinä Varsinais-Suomessa vuonna Nuolet ilmaisevat sen, kuinka suuri osa kyseisen tuotteen tai palvelun hankkineista talouksista on hankkinut sen nuolen osoittamasta kunnasta. Kartalle on piirretty vain vähintään 5 %:n asiointivirrat. (Varsinais-Suomen liitto 2007)

23 Loimaan kaupunki 21 4 KAUPAN NYKYTILA JA KEHITYSNÄKYMÄT 4.1 Väestö- ja ostovoimatiedot Väestömäärä ja väestöennuste Vuoden 2007 lopussa Loimaalla asui noin asukasta, ensisijaisella vaikutusalueella noin asukasta ja koko tarkastelualueella noin asukasta. Loimaan, ensisijaisen vaikutusalueen ja koko tarkastelualueen väestömäärä on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Kunnittain tarkasteltuna väestömäärä on lisääntynyt Oripään, Auran, Pöytyän ja Tarvasjoen kunnissa, eniten Aurassa. Muissa kunnissa väestömäärä on vähentynyt. Taulukko 1. Väestökehitys Loimaalla, ensisijaisella vaikutusalueella ja tarkastelualueella vuosina (Tilastokeskus). Väestömäärä Muutos lkm % Loimaa ,3 % Ensisijainen vaikutusalue ,5 % Koko tarkastelualue ,1 % Ensisijainen vaikutusalue: Loimaa, Alastaro, Mellilä, Oripää, Vampula ja Ypäjä Tarkastelualue: ensisijainen vaikutusalue, Aura, Humppila, Koski Tl, Marttila, Punkalaidun, Pöytyä, Tarvasjoki ja Yläne Alle 15-vuotiaiden osuus on Loimaalla ja ensisijaisella vaikutusalueella pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Vastaavasti vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden osuudet ovat Loimaalla ja ensisijaisella vaikutusalueella suuremmat kuin koko maassa keskimäärin. Koko tarkastelualueella alle 15- vuotiaiden osuus vastaa koko maan tasoa, mutta vuotiaiden osuus on pienempi ja yli 65-vuotiaiden osuus suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Taulukko 2. Väestön ikärakenne 2007 (Tilastokeskus). Väestön ikärakenne Väestö 0-6 v 7-14 v v v 75- v yhteensä Loimaa 6,9 % 8,8 % 62,3 % 10,3 % 11,7 % Ensisijainen vaikutusalue 6,9 % 9,0 % 62,1 % 10,4 % 11,6 % Koko tarkastelualue 7,2 % 9,6 % 62,0 % 10,1 % 11,1 % Koko maa 7,6 % 9,2 % 66,6 % 8,7 % 7,8 % Ensisijainen vaikutusalue: Loimaa, Alastaro, Mellilä, Oripää, Vampula ja Ypäjä Tarkastelualue: ensisijainen vaikutusalue, Aura, Humppila, Koski Tl, Marttila, Punkalaidun, Pöytyä, Tarvasjoki ja Yläne Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan tarkastelualueen väestömäärä lisääntyy jonkin verran tulevina vuosikymmeninä. Loimaan ensisijaisella vaikutusalueella asuu ennusteen mukaan vuonna 2040 noin asukasta ja koko tarkastelualueella noin asukasta. Kunnittain tarkasteltuna suhteellisesti eniten väestömäärä lisääntyy Aurassa.

24 22 Loimaan kaupunki Taulukko 3. Tarkastelualueen väestöennuste vuoteen 2040 (Tilastokeskus). Väestöennuste (Tilastokeskus) Muutos lkm % Loimaa ,8 % Ensisijainen vaikutusalue ,4 % Koko tarkastelualue ,7 % Ensisijainen vaikutusalue: Loimaa, Alastaro, Mellilä, Oripää, Vampula ja Ypäjä Tarkastelualue: ensisijainen vaikutusalue, Aura, Humppila, Koski Tl, Marttila, Punkalaidun, Pöytyä, Tarvasjoki ja Yläne Loimaan kaupunki tavoittelee 0,15 %:n vuosittaista väestönkasvua. Mikäli väestön kasvu toteutuu tavoitteen mukaisena, Loimaan väestömäärä on noin asukasta vuonna 2020 ja asukasta vuonna Ostovoima ja ostovoiman kehitysarvio Ostovoima on arvioitu väestömäärän ja asukaskohtaisten kulutuslukujen perusteella. Kulutuslukuina on käytetty Vähittäiskauppa Suomessa 2003 tutkimuksessa (Santasalo 2003) esitettyjä Varsinais-Suomen keskimääräisiä lukuja, jotka on päivitetty vuoden 2006 tasoon. Ostovoiman kehitys on arvioitu väestöennusteen ja yksityisen kulutuksen kasvuarvioiden mukaan. Väestöennusteena on käytetty Tilastokeskuksen uusinta trendiennustetta vuodelta Yksityisen kulutuksen kasvuarviona on käytetty vuosina päivittäistavarakaupassa 0,8 % ja erikoiskaupassa 2,5 % / vuosi ja vuosina päivittäistavarakaupassa 0,6 % / vuosi ja erikoiskaupassa 1,5 % / vuosi. Vastaavia kasvuprosentteja on käytetty Varsinais-Suomen liiton maakuntakaavaa varten laatimassa Turun seudun kaupan palveluverkkoselvityksessä (Varsinais-Suomen liitto 2006b). Eri tahojen tekemät arviot yksityisen kulutuksen kasvusta voivat poiketa huomattavastikin toisistaan. Kasvuarviot vaihtelevat myös toimialoittain. Tässä selvityksessä käytettyjä kasvuarvioita voidaan pitää varsin realistisina pitkän aikavälin arvioina. Ostovoimatarkasteluissa on pidettävä mielessä, että ostovoima kuvaa kuluttajien ostovoimapotentiaalia tietyllä alueella. Se ei kerro suoraan, missä tämä potentiaali toteutuu. On myös syytä pitää mielessä se, että ostovoimalaskelmat kuvaavat ainoastaan suuruusluokkaa. Tässä selvityksessä käytetyt kulutusluvut ja kasvuarviot on esitetty seuraavassa taulukossa. Taulukko 4. Vähittäiskaupan kulutusluvut ja arvio kehityksestä /asukas. Kulutusluvut euroa/asukas Kasvuarvio, %/vuosi Päivittäistavarakauppa ,8 % 0,6 % Erikoiskauppa yhteensä ,5 % 1,5 % Alko ja apteekit ,5 % 1,5 % Muotikauppa ,5 % 1,5 % Huonekalu- ja sisustuskauppa ,5 % 1,5 % Kodintekniikkakauppa ,5 % 1,5 % Rautakauppa ,5 % 1,5 % Muu erikoiskauppa ,5 % 1,5 % Autokauppa ja huoltamot ,5 % 1,5 %

25 Loimaan kaupunki 23 Loimaan ostovoima Edellä esitettyjen laskentaperusteiden mukaan arvioituna päivittäistavarakauppaan kohdistuva ostovoima oli Loimaalla noin 35,8 milj., erikoiskauppaan kohdistuva ostovoima noin 41,7 milj. ja autokauppaan ja huoltamoihin kohdistuva ostovoima noin 31,4 milj. vuonna Ostovoiman kasvu on arvion mukaan noin 47,8 milj. vuosina Taulukko 5. Vähittäiskauppaan kohdistuva ostovoima Loimaalla (vuoden 2006 rahassa). Ostovoima, milj. (vuoden 2006 rahassa) Muutos Päivittäistavarakauppa 35,6 35,8 36,6 38,1 39,4 42,2 6,6 Tilaa vaativa erikoiskauppa 15,7 16,0 17,2 19,5 21,1 24,7 9,0 Muu erikoiskauppa 25,1 25,7 27,6 31,2 33,7 39,5 14,4 Erikoiskauppa yhteensä 40,7 41,7 44,8 50,7 54,8 64,2 23,5 Autokauppa ja huoltamot 30,7 31,4 33,8 38,2 41,3 48,4 17,7 Loimaan ensisijaisen vaikutusalueen ostovoima Loimaan ensisijaisella vaikutusalueella päivittäistavarakauppaan kohdistuva ostovoima oli noin 62,7 milj., erikoiskauppaan kohdistuva ostovoima noin 73 milj. ja autokauppaan ja huoltamoihin kohdistuva ostovoima noin 55 milj. vuonna Ostovoiman kasvuksi vuosina on arvioitu 86,3 milj.. Taulukko 6. Vähittäiskauppaan kohdistuva ostovoima Loimaan ensisijaisella vaikutusalueella (vuoden 2006 rahassa). Ostovoima, milj. (vuoden 2006 rahassa) Muutos Päivittäistavarakauppa 62,4 62,7 64,3 67,1 69,4 74,7 12,3 Tilaa vaativa erikoiskauppa 27,5 28,1 30,3 34,4 37,2 43,7 16,2 Muu erikoiskauppa 44,0 44,9 48,5 55,0 59,5 70,0 26,0 Erikoiskauppa 71,5 73,0 78,8 89,3 96,7 113,7 42,2 Autokauppa ja huoltamot 53,9 55,0 59,4 67,3 72,9 85,7 31,8 Ensisijainen vaikutusalue: Loimaa, Alastaro, Mellilä, Oripää, Vampula ja Ypäjä Tarkastelualueen ostovoima Tarkastelualueella päivittäistavarakauppaan kohdistuva ostovoima oli noin 130,3 milj., erikoiskauppaan kohdistuva ostovoima noin 151,8 milj. ja autokauppaan ja huoltamoihin kohdistuva ostovoima noin 114,4 milj.. Ostovoiman kasvuksi vuosina on arvioitu 195 milj.. Taulukko 7. Vähittäiskauppaan kohdistuva ostovoima tarkastelualueella (vuoden 2006 rahassa). Ostovoima, milj. (vuoden 2006 rahassa) Muutos Päivittäistavarakauppa 129,4 130,3 134,1 140,8 146,6 159,2 29,8 Tilaa vaativa erikoiskauppa 57,0 58,4 63,2 72,1 78,5 93,2 36,2 Muu erikoiskauppa 91,2 93,4 101,1 115,4 125,7 149,2 57,9 Erikoiskauppa 148,3 151,8 164,3 187,5 204,2 242,4 94,2 Autokauppa ja huoltamot 111,8 114,4 123,9 141,3 153,9 182,7 71,0 Tarkastelualue: ensisijainen vaikutusalue, Aura, Humppila, Koski Tl, Marttila, Punkalaidun, Pöytyä, Tarvasjoki ja Yläne

26 24 Loimaan kaupunki 4.2 Vähittäiskaupan nykytilanne Myymäläverkko Päivittäistavarakauppa Vuoden 2007 lopussa tarkastelualueella toimi yhteensä 52 päivittäistavaramyymälää, joista viisi oli päivittäistavaran erikoismyymälöitä (makeis-, luontaistuote- kala- ja lihakauppoja). Tarkastelualueen päivittäistavaramyymälöistä 22 toimi Loimaan ensisijaisella vaikutusalueella ja 12 Loimaalla. Asukaslukuun suhteutettuna Loimaan ensisijaisella vaikutusalueella oli keskimäärin asukasta ja koko tarkastelualueella keskimäärin 914 asukasta yhtä päivittäistavaramyymälää kohti, mikä on selvästi vähemmän kuin koko maan keskiarvo (1 339 asukasta/myymälä). Kunnittain tarkasteltuna vähiten asukkaita yhtä myymälää kohti oli Yläneellä (423) ja eniten Vampulassa (1 675). Loimaalla oli keskimäärin asukasta/myymälä. Myymälätyypeittäin tarkasteltuna päivittäistavarakaupan myymälärakenne oli koko tarkastelualueella pienmyymäläpainotteinen. Alueella toimi lukumääräisesti eniten kooltaan alle 400 neliömetrin myymälöitä (isot ja pienet valintamyymälät sekä pienmyymälät). Alueen suurimmat myymälät toimivat Loimaalla, jossa A.C.Nielsenin luokituksen mukaan toimi myös yksi hypermarket (Euromarket). Käytännössä Loimaan Euromarket vastaa kooltaan, toiminnoiltaan ja tuotevalikoimaltaan isoa supermarkettia. Taulukko 8. Tarkastelualueen päivittäistavaramyymälät 2007 (A.C.Nielsen Finland Oy). Hypermarket Supermarket Valintamyymälä Pien- Erikois- Suora- Iso Pieni Iso Pieni myymälä myymälä myynti- Yhteensä (>1000 m 2 ) ( m 2 ) ( m 2 ) ( m 2 ) halli Loimaa Alastaro Mellilä 1 1 Oripää 2 2 Vampula 1 1 Ypäjä Ensisijainen vaikutusalue Aura Humppila Koski Tl 3 3 Marttila Punkalaidun Pöytyä Tarvasjoki Yläne Koko tarkastelualue Päivittäistavaramyymälöiden lisäksi päivittäistavaroita myydään kioskeissa, huoltoasemilla ja ns. laajan tavaravalikoiman myymälöissä (halpahintamyymälöissä). Vuoden 2007 lopussa tarkastelualueella toimi yhteensä 13 kioskia, 18 huoltoasemaa ja 4 laajan tavaravalikoiman myymälää, joissa myytiin päivittäistavaroita. (A.C.Nielsen Finland Oy).

27 Loimaan kaupunki 25 Tarkastelualueen päivittäistavaramyymälöiden, kioskien, huoltoasemien ja laajantavaravalikoiman myymälöiden sijainti on esitetty kuvassa 13. Kuva 14. Tarkastelualueen päivittäistavaramyymälät, kioskit, huoltoasemat ja laajan tavaravalikoiman myymälät 2007 (A.C.Nielsen Finland Oy). Loimaan kaupungin päivittäistavarakaupan myymäläverkko muodostui vuoden 2007 lopussa 12 myymälästä, joista kaksi oli päivittäistavarakaupan erikoismyymälöitä. Lisäksi Loimaalla oli päivittäistavaroita myyviä kioskeja 7, huoltoasemia 4 ja laajan tavaravalikoiman myymälöitä 2. Loimaan päivittäistavaramyymälät, kioskit, huoltoasemat ja laajan tavaravalikoiman myymälät ovat keskittyneet keskusta-alueelle. Hirvikoskella toimi kaksi päivittäistavaramyymälää ja yksi kioski. Lisäksi Loimaalla toimi kaksi kyläkauppaa, Metsämaalla ja Köyliönkylässä. Pinta-alaltaan ja myynniltään suurimmat päivittäistavaramyymälät sijaitsevat Loimaan keskustan sisääntuloristeyksen välittömässä läheisyydessä. Loimaan keskusta-alueen päivittäistavaramyymälöiden, kioskien, huoltoasemien ja laajan tavaravalikoiman myymälöiden sijainti on esitetty kuvassa 15.

28 26 Loimaan kaupunki Kuva 15. Loimaan keskusta-alueen päivittäistavaramyymälät, kioskit, huoltoasemat ja laajan tavaravalikoiman myymälät 2007 (A.C.Nielsen Finland Oy). Erikoiskauppa Tilastokeskuksen toimipaikkarekisterin mukaan tarkastelualueella toimi yhteensä 179 erikoiskaupan myymälää vuonna Toimialoilla, jotka sisältävät pääosin tilaa vaativan erikoiskaupan myymälöitä (huonekalu-, kodintekniikka- ja rautakauppa) toimi 49 myymälää. Muita erikoiskaupan myymälöitä oli 130. Muuhun erikoiskauppaan kuuluvat Alkot, apteekit, kosmetiikkamyymälät ym., muotikaupat sekä ns. pienet erikoiskaupat kuten optikot, kelloliikkeet ja kukkakaupat. Autokauppoja, varaosaliikkeitä ja huoltamoita toimi tarkastelualueella yhteensä 54 myymälää vuonna Taulukko 9. Tarkastelualueen erikoiskaupan myymälät 2006 (Tilastokeskus). Alkot, Muoti- Huonekalu- Kodin- Rauta- Muu Erikois- Autoapteekit kauppa ja sisustus- tekniikka- kauppa erikois- kauppa kauppa ja ym. kauppa kauppa kauppa yhteensä huoltamot Loimaa Alastaro Mellilä Oripää Vampula Ypäjä Ensisijainen vaikutusalue Aura Humppila Koski Tl Marttila Punkalaidun Pöytyä Tarvasjoki Yläne Koko tarkastelualue

29 Loimaan kaupunki 27 Suhteessa väestömäärään eniten erikoiskauppoja oli Humppilassa (135 asukasta/erikoiskaupan myymälä) ja vähiten Ypäjällä (880 asukasta/erikoiskaupan myymälä). Koko tarkastelualueella oli 265 asukasta yhtä erikoismyymälää kohti, mikä on jonkin verran vähemmän kuin koko maan keskiarvo. Loimaalla oli 211 asukasta yhtä erikoiskaupan myymälää kohti. Erikoiskauppa keskittyy selkeästi Loimaalle. Vuonna 2006 koko tarkastelualueen erikoiskaupan myymälöistä 62 myymälää (35 %) toimi Loimaalla. Loimaalla erikoiskauppa sijoittuu pääosin keskusta-alueelle. Tilaa vaativaa erikoiskauppaa on sijoittunut valtatien 9 varteen keskustasta Turun suuntaan Vähittäiskaupan myynti Päivittäistavarakaupan myynti ja myyntitehokkuus Lähes puolet tarkastelualueen päivittäistavarakaupan myynnistä toteutuu Loimaalla. Loimaan osuus koko tarkastelualueen päivittäistavaramyynnistä oli 43 % vuonna Muiden kuntien osuus myynnistä oli selvästi pienempi. Päivittäistavarakaupan myynnissä on mukana päivittäistavaramyymälöiden, kioskien, huoltoasemien ja laajan tavaravalikoiman myymälöiden päivittäistavaramyynti. PT-m yynti kunnittain % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Loimaa 43,1 % Alastaro Mellilä Oripää Vampula Ypäjä Aura Humppila Koski Tl Marttila Punkalaidun Pöytyä Tarvasjoki Yläne 3,9 % 0,8 % 3,0 % 0,9 % 3,0 % 10,4 % 12,2 % 3,7 % 1,7 % 4,8 % 8,1 % 2,1 % 2,4 % Kuva 16. Päivittäistavarakaupan myynnin osuudet kunnittain vuonna 2007 (A.C.Nielsen Finland Oy).

30 28 Loimaan kaupunki Myymälätyypeittäin tarkasteltuna suurin osuus päivittäistavarakaupan myynnistä oli koko tarkastelualueella valinta- ja pienmyymälöillä (32 %), ensisijaisella vaikutusalueella supermarketeilla (29 %) ja Loimaalla supermarketeilla (36 %). Laajan tavaravalikoiman myymälöiden osuus päivittäistavaramyynnistä oli kaikilla aluetasoilla merkittävä. PT-myynti myymälätyypeittäin % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Supermarketit 19,0 % 35,5 % 28,7 % Valinta- ja pienmyymälät 9,9 % 20,0 % 31,8 % Muut pt-myymälät 0,6 % 0,5 % 0,8 % Kioskit Huoltamot Laajan tavaravalikoiman myymälät 9,0 % 10,1 % 9,3 % 12,7 % 15,4 % 17,5 % 32,1 % 25,3 % 21,7 % Loimaa Ensisijainen vaikutusalue Tarkastelualue Kuva 17. Päivittäistavarakaupan myynnin osuudet myymälätyypeittäin vuonna 2007 (A.C.Nielsen Finland Oy). Päivittäistavarakaupan myyntitehokkuus ( /my-m 2 /vuosi) on Loimaalla ja koko tarkastelualueella alhaisempi kuin koko maan keskiarvo. Alhainen myyntitehokkuus on yleensä merkki päivittäistavarakaupan ylimitoituksesta ja kireästä kilpailutilanteesta. Korkea myyntitehokkuus puolestaan kertoo yleensä siitä, että päivittäistavarakaupan pinta-ala on alimitoitettu, ja että kilpailu on vähäistä. Loimaan myyntitehokkuus indekseillä esitettynä on seuraava: - Loimaa 92 - Ensisijainen vaikutusalue 93 - Tarkastelualue 95 - Koko maa 100 Erikoiskaupan myynti Tarkastelualueen erikoiskaupan myynnistä noin 54 % toteutui Loimaalla vuonna Koski Tl:ssä toteutui noin 12 % ja Humppilassa noin 10 % tarkastelualueen erikoiskaupan myynnistä. Koski Tl:n varsin suuri osuus selittyy rautakaupan suurella myyntiosuudella. Tilastokeskuksen toimipaikkarekisterin mukaan noin 56 % koko tarkastelualueen rautakaupan myynnistä toteutui Koski Tl:ssä vuonna 2006.

31 Loimaan kaupunki 29 Erikoiskaupan m yynti kunnittain % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Loimaa 54,0 % Alastaro Mellilä Oripää Vampula Ypäjä Aura Humppila Koski Tl Marttila Punkalaidun Pöytyä Tarvasjoki Yläne 2,2 % 1,4 % 1,9 % 0,5 % 1,2 % 5,3 % 9,6 % 12,4 % 1,0 % 4,1 % 3,9 % 0,5 % 2,0 % Kuva 18. Erikoiskaupan myynnin osuudet kunnittain 2006 (Tilastokeskus) Ostovoiman siirtymät Ostovoiman siirtymä on kunkin alueen vähittäiskaupan myynnin ja ostovoiman erotus. Kuluttajat eivät tee kaikkia ostoksia omalta paikkakunnalta, vaan osa ostoksista hankitaan oman asuinalueen ja oman kunnan ulkopuolelta. Vastaavasti muualla asuvat tuovat asianomaiselle paikkakunnalle ulkopuolista ostovoimaa. Kun ostovoiman siirtymä on positiivinen eli myynti on suurempi kuin ostovoima, kaupan palvelut ovat vetovoimaisia ja saavat ostovoimaa muualta. Kun ostovoiman siirtymä on negatiivinen eli myynti on pienempi kuin ostovoima, ostovoimaa siirtyy muualle. Päivittäistavarakaupan ostovoiman siirtymä Vuonna 2007 päivittäistavarakaupan ostovoiman nettosiirtymä oli Loimaalla, Oripäässä, Aurassa ja Humppilassa positiivinen, Koski Tl:ssä 0 % ja muissa tarkastelualeen kunnissa negatiivinen. Ensisijaisella vaikutusalueella päivittäistavarakaupan ostovoiman siirtymä oli positiivinen kuten myös koko tarkastelualueen tasolla. Päivittäistavarakaupan myynnissä on mukana päivittäistavaramyymälöiden, kioskien ja huoltoasemien päivittäistavaramyynti.

32 30 Loimaan kaupunki PT-ostovoiman siirtymä % -80 % -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Loimaa Alastaro Mellilä Oripää Vampula Ypäjä -65 % -57 % -25 % -12 % 49 % 47 % Ensisijainen vaikutusalue Aura Humppila Koski Tl Marttila Punkalaidun Pöytyä Tarvasjoki Yläne Koko tarkastelualue -44 % -7 % -14 % -27 % -26 % 0 % 19 % 15 % 10 % 79 % Kuva 19. Päivittäistavarakaupan ostovoiman nettosiirtymä 2007 (A.C.Nielsen Finland Oy, Tilastokeskus). Erikoiskaupan ostovoiman siirtymä Vuonna 2006 erikoiskaupan ostovoiman nettosiirtymä oli positiivinen Loimaalla, Humppilassa ja Koski Tl:ssä. Muissa tarkastelualueen kunnissa erikoiskaupan ostovoiman nettosiirtymä oli negatiivinen. Ensisijaisella vaikutusalueella erikoiskaupan ostovoiman kysyntä-tarjontatilanne oli tasapainossa, mutta koko tarkastelualueella negatiivinen. Erikoiskaupan ostovoiman siirtymä % -80 % -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Loimaa 57 % Alastaro -72 % Mellilä -57 % Oripää -47 % Vampula -88 % Ypäjä Ensisijainen vaikutusalue Aura Humppila -82 % -47 % 1 % 42 % Koski Tl Marttila Punkalaidun Pöytyä -81 % -76 % -55 % 88 % Tarvasjoki -90 % Yläne Koko tarkastelualue -64 % -20 % Kuva 20. Erikoiskaupan ostovoiman nettosiirtymä 2006 (Tilastokeskus).

33 Loimaan kaupunki Kaupan kehitysnäkymät Kaupan yleiset kehitystrendit Ympäristöministeriön Kauppa kaavoituksessa -oppaan (2004) mukaan kaupan toimintaympäristön merkittävimpiä muutoksia tulevat edelleen olemaan väestön muuttoliike, ikääntyminen ja liikkuvuuden lisääntyminen sekä päivittäistavarakaupan osalta lisäksi ruokakuntakoon pieneneminen ja muutokset ruokailutottumuksissa ja ostokäyttäytymisessä. Kuluttajien tarpeet eriytyvät ja he vaativat ostopaikaltaan entistä enemmän. Myymälöiden läheisyys on tärkeä päivittäistavarakaupan kilpailukeino, mutta lähivuosina sen merkityksen arvioidaan vähenevän hintatasoon ja valikoimiin verrattuna. Kuluttajien ostokäyttäytyminen vaihtelee alueellisesti, kuluttajaryhmittäin ja tilanteen mukaan. Erikoiskaupassa kuluttajat pitävät tärkeänä valikoimia, vertailumahdollisuuksia ja asiantuntevaa palvelua. Erikoiskaupassa ostamiseen liittyy käyntejä useassa liikkeessä. Nämä piirteet ovat vahvistumassa ja niitä löytyy lähinnä kaupunkien keskustoista, monipuolisista kauppakeskuksista ja tilaa vaativan erikoiskaupan keskittymistä. Kauppakeskusten suosio ostopaikkoina jatkuu edelleen. Kaupunkien ydinkeskustat ja kuntakeskukset säilyttävät kuitenkin asemansa toimivina ja houkuttelevina kauppapaikkoina. Päivittäistavarakaupan osalta niitä täydentävät riittävään ostovoimaan toimintansa perustavat supermarketit sekä toisaalta lähelle kuluttajia sijoittuvat lähikaupat ja nykyajan lähimyymälät/ laatikkomyymälät. Tällainen myymälätyyppien kahtiajako vahvistuu tulevaisuudessa. Sähköinen kauppa ei lähitulevaisuudessa tule korvaamaan päivittäistavara- ja erikoiskaupan myymäläkauppaa, vaikka sähköinen kauppa saavuttaneekin eräillä kaupan toimialoilla suhteellisen merkittävän osuuden. Tällä hetkellä päivittäistavarakaupan merkittävimmät myymälätyypit markkina-osuudella mitattuna ovat hypermarketit ja supermarketit. Myös tulevaisuudessa näiden myymälätyyppien merkityksen ennustetaan kasvavan (taulukko 10). Päivittäistavarakaupassa viime vuosien kehityspiirteisiin on kuulunut kuitenkin myös se, että on alettu perustaa uusia ja kehittää vanhoja lähimyymälöitä. Lähimyymälöiden merkityksen kasvua tulevat lisäämään omalta osaltaan polttoaineen hinnannousu ja ilmastonmuutos. Taulukko 10. Toteutuneeseen kehitykseen pohjautuva arvio päivittäistavarakaupan myymälätyyppien merkityksestä tulevaisuudessa (Ympäristöministeriö 2004). Kaupankäynnin muoto ja myymälätyyppi Hypermarket Supermarket Halpahintamyymälät Nykyajan lähimyymälä/laatikkomyymälä Liikennemyymälä Sähköinen kauppa Kioski Torikauppa Korttelikauppa Elintarvikkeiden erikoisliike Kyläkauppa Myymäläauto Kauppahalli Merkitys tulevaisuudessa (lukumäärä ja myyntiosuus) Kasvaa Kasvaa Kasvaa Kasvaa Kasvaa Kasvaa Ennallaan Ennallaan Vähenee Vähenee Vähenee Vähenee Vähenee

34 32 Loimaan kaupunki Alle 400 m 2 :n myymälöiden toimintaedellytyksiä parantaa osaltaan mm. vapaa sunnuntaiaukiolo. Tämä etu saattaa kuitenkin tulevaisuudessa tasoittua, mikäli aukiololaki muuttuu kaikkien päivittäistavarakauppojen sunnuntaiaukiolon sallivaan suuntaan. Myymäläverkon kehittymiseen tulevat vaikuttamaan myös pinta-alaltaan alle sadan neliön pienmyymälät, joiden suosio on ollut kasvussa viime aikoina. Näiden myymälöiden etuna ovat vapaat aukioloajat, jotka sallivat myymälän toiminnan kellon ympäri. Erikoiskaupassa ketjuuntuminen, nopeasti uudistuvat toimintatavat ja konseptit ovat kehityksen avainsanoja. Yli kaksi kolmasosaa erikoistavaroista (pl. autot) hankitaan nykyisin keskustasta, ja tulevaisuudessakin liikekeskustat säilyttävät pääosin asemansa erikoiskaupan tyyssijoina. Tilaa vaativassa erikoiskaupassa saavutettavuuden merkitys korostuu tulevaisuudessa entisestään ja tilaa vaativan erikoiskaupan ketjut pyrkivät keskittämään myymälöitä samoihin nippuihin (esimerkiksi autokaupat, huonekalumyymälät, rautakaupat ja puutarhamyymälät). Mikäli kaavat ja tonttitarjonta antavat mahdollisuuden, tilaa vaativan kaupan hankkeet tulevat keskittymään jo syntyneille/uusille vetovoimaisille palvelualueille - kaupunkien reuna-alueille hyvien liikenneyhteyksien varteen. Avainasioita ovat alueellinen ryhmittyminen, saavutettavuus ja näkyvyys Kaupan kehitysnäkymät Loimaalla Loimaan kaupan kehitysnäkymien arviointi perustuu työn yhteydessä tehtyihin kaupan edustajien haastatteluihin. Päivittäistavarakaupan tarjonta on Loimaalla kysyntään nähden varsin kattava ja monipuolinen. Loimaan päivittäistavarakauppa ei kuitenkaan vedä ostovoimaa kovin laajalta alueelta, mihin vaikuttaa mm. hypermarketin/ tavaratalon puuttuminen. Ostovoimaa suuntautuu erityisesti Turun kaupunkiseudulle, jossa kyseiset palvelut ovat tarjolla. Aleksis Kivenkadun alueen merkitys päivittäistavarakaupan alueena vahvistuu tulevaisuudessa nykyisten myymälöiden laajentuessa. Alueen vetovoimaan vaikuttaa oleellisesti se, miten liikennejärjestelyt saadaan toimimaan. Erikoiskaupan myymäläverkko ja tarjonta on Loimaalla puutteellinen. Viime vuosien kehitys on merkittävästi huonontanut tilannetta. Turun kaupunkiseudun (mm. Raision Mylly) ja Tampereen seudun (mm. Lempäälän Ideapark) vetovoimaan pitäisi vastata tarjontaa lisäämällä. Suurimmat puutteet ovat miesten vaatteiden, kenkien, lelujen, urheilutarvikkeiden, kodin tekstiilien ja huonekalujen tarjonnassa. Erikoiskaupassa Loimaan voimakkaimmin kasvava kauppapaikka tulee olemaan Loimaanportin alue. Loimaanportti tarjoaa vetovoimaisen sijaintipaikan erityisesti tilaa vaativalle erikoiskaupalle ja laajan tavaravalikoiman myymälöille. Ns. keskustahakuisen erikoiskaupan tarjonta tulee kehittymään Loimaan keskustassa ja Aleksis Kivenkadun alueella nykyisten myymälöiden laajentuessa. Loimaa on perinteisesti ollut alueensa kaupallinen keskus. Vaikutusalueen pienuus on kuitenkin haaste kaupan tulevalle kehittämiselle. Forssa ja erityisesti Turku ovat vahvoja kaupan keskuksia, joten käytännössä ainoa vaikutusalueen laajenemissuunta on pohjoinen (Porin suunta). Keskustan ja Aleksis Kivenkadun alueen varassa tapahtuva kehitys ei välttämättä riitä säilyttämään Loimaan kaupallista asemaa, vaan tarvitaan Loimaanportin toteutus riittävän suurena ja vetovoimaisena kokonaisuutena.

Salon kaupallinen selvitys Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari

Salon kaupallinen selvitys Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari Salon kaupallinen selvitys 2011 Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari 3.3.2011 Salon kaupallisen selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne 3. Ostovoima

Lisätiedot

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 2 Palveluverkon kehittämisen lähtökohdat Kanta-Hämeen päivittäistavarakaupan myymäläverkko muodostui vuoden 2009 lopussa yhteensä

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

METTALANMÄEN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kaupallisten vaikutusten arviointi

METTALANMÄEN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kaupallisten vaikutusten arviointi FCG Planeko Oy 25.9.2009 RAAHEN KAUPUNKI METTALANMÄEN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaupallisten vaikutusten arviointi 147-D2758 FCG Planeko Oy 2 (17) RAAHEN KAUPUNKI METTALANMÄEN KAUPPAKESKUKSEN

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Seinäjoen vähittäiskaupan selvitykset

Seinäjoen vähittäiskaupan selvitykset SEINÄJOEN KAUPUNKI Seinäjoen vähittäiskaupan selvitykset Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22981 Loppuraportti 1 (73) Sisällysluettelo 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 3 2 VÄHITTÄISKAUPAN KOKONAISMITOITUKSEN

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Kauppakeskus Veska, kaupallinen selvitys

Kauppakeskus Veska, kaupallinen selvitys LIITE 6 PIRKKALAN KUNTA Kauppakeskus Veska, kaupallinen selvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti Sisällysluettelo 1 Asemakaavamuutoksen sisältö... 2 2 Nykytilanne ja kehitysnäkymät...

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

FCG Suunnittelukeskus Oy. Porvoon kaupunki KUNINKAANPORTIN JA EESTINMÄEN ALUEEN KAUPALLISTEN RATKAISUJEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

FCG Suunnittelukeskus Oy. Porvoon kaupunki KUNINKAANPORTIN JA EESTINMÄEN ALUEEN KAUPALLISTEN RATKAISUJEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI FCG Suunnittelukeskus Oy Porvoon kaupunki KUNINKAANPORTIN JA EESTINMÄEN ALUEEN KAUPALLISTEN RATKAISUJEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Loppuraportti 15.2.2008 Porvoon kaupunki Kuninkaanportti ja Eestinmäki - kaupallisten

Lisätiedot

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Kauppa Yleisötilaisuus Karviassa 8.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan kokonaismaakuntakaava - Hyväksyttiin 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011 - KHO: 13.3.2013 -kaupan

Lisätiedot

Vähittäiskauppaa koskevien MRL:n muutosten arviointi SYKEn seurantatietojen, tutkimusten ja selvitysten perusteella

Vähittäiskauppaa koskevien MRL:n muutosten arviointi SYKEn seurantatietojen, tutkimusten ja selvitysten perusteella Vähittäiskauppaa koskevien MRL:n muutosten arviointi SYKEn seurantatietojen, tutkimusten ja selvitysten perusteella Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Eduskunnan ympäristövaliokunta 7.2.2017 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

Seinäjoen vähittäiskaupan selvitykset

Seinäjoen vähittäiskaupan selvitykset SEINÄJOEN KAUPUNKI Seinäjoen vähittäiskaupan selvitykset Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22981 Loppuraportti 1 (73) Sisällysluettelo 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 3 2 VÄHITTÄISKAUPAN KOKONAISMITOITUKSEN

Lisätiedot

Niskanperän OYK kaupallinen selvitys

Niskanperän OYK kaupallinen selvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskanperän OYK kaupallinen selvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26781 Raportti Sisällysluettelo 1 TAVOITTEET JA YLEISET LÄHTÖKOHDAT... 1 1.1 Tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Keskusta-alueiden

Lisätiedot

Kauhavan kaupan palveluverkkoselvitys. Mäki-Hannuksen alue

Kauhavan kaupan palveluverkkoselvitys. Mäki-Hannuksen alue Kauhavan kaupunki Kauhavan kaupan palveluverkkoselvitys Mäki-Hannuksen alue Yleiskaavaselostuksen liite SUUNNITTELUTOIMISTO ALUETEKNIIKKA OY Sivu 1/20 Johdanto Seuraavassa on tarkasteltu kaupan palveluverkkoa

Lisätiedot

Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella

Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella Antti Rehunen SYKE KAUPAN KESKUSTELUTILAISUUS Kaavajärjestelmän ja rakentamisen lupajärjestelmän sujuvoittamisen sidosryhmätilaisuus

Lisätiedot

VALTATIEN 5 KEHITTÄMISVYÖHYKKEEN KAUPALLINEN SELVITYS

VALTATIEN 5 KEHITTÄMISVYÖHYKKEEN KAUPALLINEN SELVITYS Varkauden kaupunki VALTATIEN 5 KEHITTÄMISVYÖHYKKEEN KAUPALLINEN SELVITYS 23.12.2009 Varkauden kaupunki 1 FCG ALKUSANAT Tehtävänä oli selvittää valtatien 5 lähialueiden kehittämisen ja maankäytön tehostamisen

Lisätiedot

Eteläportin asemakaavamuutoksen kaupallinen selvitys

Eteläportin asemakaavamuutoksen kaupallinen selvitys JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Eteläportin asemakaavamuutoksen kaupallinen selvitys Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P38152 Loppuraportti 1 (33) Sisällysluettelo 1 SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto Kankaanpään kaupunki Kulttuurikorttelin liikerakennushanke Lausunto 10.10.2014 Kankaanpään kulttuurikorttelin liikerakennushanke Kankaanpään ydinkeskustaan suunnitellaan Kulttuurikortteli 20:een liikerakennushanketta.

Lisätiedot

ETELÄ-TUUSULAN KAUPALLINEN SELVITYS

ETELÄ-TUUSULAN KAUPALLINEN SELVITYS FCG Planeko Oy Tuusulan kunta ETELÄ-TUUSULAN KAUPALLINEN SELVITYS 9.6.2009 www.aanekoski.fi www.aanekoski.fi Tuusulan kunta 1 FCG Planeko Oy ALKUSANAT Tehtävänä oli arvioida Focus-alueen osayleiskaavan

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Nivalan kaupunki NIVALAN YLEISKAAVA. Kaupallinen selvitys

FCG Finnish Consulting Group Oy. Nivalan kaupunki NIVALAN YLEISKAAVA. Kaupallinen selvitys FCG Finnish Consulting Group Oy Nivalan kaupunki NIVALAN YLEISKAAVA Kaupallinen selvitys FCG Finnish Consulting Group Oy Kaupallinen selvitys I SISÄLLYSLUETTELO 1 Selvityksen tausta ja tarkoitus... 1 2

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 (KESKUSTA) KAUPUNGINOSA KORTTELI 59 JA LIIKENNEALUETTA 2 (TUULENSUU) KAUPUNGINOSA LIIKENNEALUETTA 9 (KARTANOMÄKI) KAUPUNGINOSA LIIKENNEALUETTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030

Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030 Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030 Haukipudas Kiiminki Anne Leskinen, 27.1.2011 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos Kaupalliset selvitykset seudun yleiskaavan taustalla

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy

FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAURAMÄEN OSAYLEISKAAVA ETELÄPORTIN KAUPALLINEN SELVITYS RAPORTTI FCG Finnish Consulting Group Oy Eteläportin kaupallinen selvitys 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Liittyminen laajempaan kontekstiin

Liittyminen laajempaan kontekstiin Liittyminen laajempaan kontekstiin E-18 Yrityslohja Ympäristösi parhaat tekijät 2 Kartalle näkyviin myös meidän kohdeliittymät Pallukat eivät erotu ihan riittävästi taustakartasta. Lisää kontrastia. 3

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Lapin liitto TUNTURI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA KAUPAN SELVITYS 2592-D1959

FCG Planeko Oy. Lapin liitto TUNTURI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA KAUPAN SELVITYS 2592-D1959 FCG Planeko Oy Lapin liitto TUNTURI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA KAUPAN SELVITYS 2592-D1959 Loppuraportti 17.2.2009 Lapin liitto, FCG Planeko Oy 1 ALKUSANAT Tehtävänä oli laatia Tunturi-Lapin maakuntakaavatyötä

Lisätiedot

Kemiönsaaren kaupallisten palvelujen tarve ja mitoitus. FM, KTM Susanna Harvio, AIRIX Ympäristö Oy

Kemiönsaaren kaupallisten palvelujen tarve ja mitoitus. FM, KTM Susanna Harvio, AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren kaupallisten palvelujen tarve ja mitoitus FM, KTM Susanna Harvio, AIRIX Ympäristö Oy TAVOITE JA LÄHTÖKOHDAT 2 TAVOITE JA LÄHTÖKOHDAT SELVITYKSEN TAVOITE Tavoitteena on muodostaa arvio kaupan

Lisätiedot

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lausunto UUDELY/12124/2017 02.04.2019 Julkinen Lohjan kaupunki kaavapalaute/a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 15.1.2019 Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lohjan kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Kaupallinen selvitys. Loppuraportti

RAUMAN KAUPUNKI. Kaupallinen selvitys. Loppuraportti RAUMAN KAUPUNKI Kaupallinen selvitys Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Loppuraportti 1 (27) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 1.1 Selvityksen tausta ja tavoitteet... 3 1.2 Kaupan sijainninohjaus...

Lisätiedot

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014 Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys Luonnos 31.3. 2014 LÄHTÖKOHTIA Kivistön kauppakeskuksen päämarkkina-alue on Kivistön suuralue. Muu lähimarkkina-alue kattaa seuraavat alueet: Myyrmäen

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

YLIVIESKA KAUPAN TILASTOT

YLIVIESKA KAUPAN TILASTOT YLIVIESKA KAUPAN TILASTOT Lisätietoja: Tiina Kuokkanen, tiina.kuokkanen@ramboll.fi; 050 543 8788 PAIKALLISMARKKINA-ALUE Ylivieskan ydinvaikutusalueeseen kuuluu Ylivieska, Alavieska, Sievi ja Nivala Toissijaiseen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Loppuraportti 24.8.2010

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Loppuraportti 24.8.2010 Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Loppuraportti 24.8.2010 2 Alkusanat Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen tavoitteena oli arvioida, miten vahvistetun maakuntakaavan ratkaisu vastaa

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA. Kaupallinen selvitys. Loppuraportti

MUSTASAAREN KUNTA. Kaupallinen selvitys. Loppuraportti MUSTASAAREN KUNTA Kaupallinen selvitys Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25031 Loppuraportti Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 1.1 Selvityksen tausta ja tavoitteet... 1 1.2 Kaupan sijainninohjaus...

Lisätiedot

Kaupan hankkeiden vaikutusten arviointi asemakaavoitusta varten 7.5.2013

Kaupan hankkeiden vaikutusten arviointi asemakaavoitusta varten 7.5.2013 Kaupan hankkeiden vaikutusten arviointi asemakaavoitusta varten 7.5.2013 Kaupan hankkeiden vaikutusten arviointi asemakaavoitusta varten 1 Sisältö Alkusanat... 2 1. Kaavoitustilanne... 3 Itä-Uudenmaan

Lisätiedot

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Mitoituksen päivitys 2013 1 Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Vuoreksen kaupunginosa on lähtenyt jo rakentumaan. Vuoreskeskus on ensimmäisiltä osiltaan rakentunut ja myös muita

Lisätiedot

Keski-Suomen liitto Keski-Suomen 4. vaihemaakuntakaava KAUPALLISTEN SELVITYSTEN TÄYDENTÄMINEN

Keski-Suomen liitto Keski-Suomen 4. vaihemaakuntakaava KAUPALLISTEN SELVITYSTEN TÄYDENTÄMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Keski-Suomen liitto Keski-Suomen 4. vaihemaakuntakaava KAUPALLISTEN SELVITYSTEN TÄYDENTÄMINEN Äänekoski 8.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy 2 (33) SISÄLTÖ 1 ÄÄNEKOSKEN

Lisätiedot

Lausunto, kaupalliset palvelut Vuohkalliossa

Lausunto, kaupalliset palvelut Vuohkalliossa Heinolan strateginen yleiskaava 2035 Lausunto, kaupalliset palvelut Vuohkalliossa 3.9.2014 Strateginen yleiskaava Heinolan strategisessa yleiskaavassa 2035 kunnan kehitystä hahmotellaan yleispiirteisesti

Lisätiedot

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Loppuraportti 2.7.2010

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Loppuraportti 2.7.2010 Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Loppuraportti 2.7.2010 2 Alkusanat Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen tavoitteena oli arvioida, miten vahvistetun maakuntakaavan ratkaisu vastaa

Lisätiedot

KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vastaanottaja Loimaan kaupunki Asiakirjatyyppi Loppuraportti Päivämäärä 8.8.2014 LOIMAAN OSAYLEISKAAVAN JA TIVA-KAUPAN ASEMAKAAVAN KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ramboll Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO

Lisätiedot

FCG Planeko Oy HANGON KAUPUNKI KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA. Kaupan palveluverkkoselvitys

FCG Planeko Oy HANGON KAUPUNKI KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA. Kaupan palveluverkkoselvitys FCG Planeko Oy HANGON KAUPUNKI KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA Kaupan palveluverkkoselvitys 16.1.2009 FCG Planeko Oy KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS I PALVELUVERKKOSELVITYS - SISÄLLYSLUETTELO 1 ALKUSANAT... 1 2

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS 2013

VARSINAIS-SUOMEN KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS 2013 VARSINAIS-SUOMEN KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS 2013 SISÄLTÖ Tavoitteet ja lähtökohdat Kysyntä ja tarjonta Kysynnän kasvu Mitoitusskenaariot Yhteenveto TAVOITTEET Taustalla vaihemaakuntakaavaprosessin käynnistäminen

Lisätiedot

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaava Valtuustoon 20.3, sitten vahvistettavaksi TEEMAT 1. Metropolialueen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento Maakuntakaavatilanne Varsinais-Suomessa on voimassa seutukunnittain

Lisätiedot

Saukkola Eteläinen alue Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kaupallinen selvitys 19.4.2012

Saukkola Eteläinen alue Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kaupallinen selvitys 19.4.2012 Saukkola Eteläinen alue Asemakaava ja asemakaavan muutos Kaupallinen selvitys 19.4.2012 Nummi-Pusulan kunta Kaupallinen selvitys 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 2 2 KAUPAN NYKYTILAN ANALYYSI 3 2.1 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

KUNINKAANPORTIN JA EESTINMÄEN ALUEEN KAUPALLISTEN RATKAISUJEN VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN PÄIVITYS JA LISÄSELVITYS

KUNINKAANPORTIN JA EESTINMÄEN ALUEEN KAUPALLISTEN RATKAISUJEN VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN PÄIVITYS JA LISÄSELVITYS Porvoon kaupunki KUNINKAANPORTIN JA EESTINMÄEN ALUEEN KAUPALLISTEN RATKAISUJEN VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN PÄIVITYS JA LISÄSELVITYS Loppuraportti 2.12.2011 Porvoon kaupunki 1 ALKUSANAT Tässä selvityksessä

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi Uudenmaan kaupan palveluverkko Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 7.5.2012 Strafica Oy/Hannu Pesonen Liikennearvioinnin sisältö ja menetelmä Uudenmaan kaupan liikenteellinen arviointi on laadittu rinnan

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen LAHDEN YLEISKAAVA 2025 Kaupan tarpeet ja mitoitus Maakuntakaavan kaupan ryhmä 17.3.2011 P H Liitto Veli Pekka Toivonen Luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä joulukuussa 2010 LUONNOSVAIHTOEHDOT PALAUTE Luonnosvaihtoehdot

Lisätiedot

Vähittäiskaupan suuryksiköt Kouvolassa selvitys

Vähittäiskaupan suuryksiköt Kouvolassa selvitys Kouvolan kaupunki Kaavaselostuksen liite 13 Vähittäiskaupan suuryksiköt Kouvolassa selvitys Kävelykatu, Kouvolan keskusta: Maakuntakaavan ja yleiskaavan keskusta aluetta kauppakeskus Valtari: Seudullisesti

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Liite 1

Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Liite 1 50 Liite 1 Selvityksessä käytettyjä käsitteitä Supermarket Hypermarket Supermarket on pääosin itsepalveluperiaatteella toimiva ruoan myyntiin keskittyvä päivittäistavaramyymälä, jonka myyntipinta-ala on

Lisätiedot

Kokkolan kaupan palveluverkon mitoitusselvitys

Kokkolan kaupan palveluverkon mitoitusselvitys KOKKOLAN KAUPUNKI Kokkolan kaupan palveluverkon mitoitusselvitys Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Loppuraportti 1 (32) Sisällysluettelo 1 SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET... 2 2 KAUPAN PALVELUVERKON

Lisätiedot

KOMMENTTIKIERROKSEN PALAUTTEET JA PALAUTTEESEEN LAADITUT VASTAUKSET. Taina Ollikainen, FCG Suunnittelu ja tekniikka. Susanna Roslöf, Satakuntaliitto

KOMMENTTIKIERROKSEN PALAUTTEET JA PALAUTTEESEEN LAADITUT VASTAUKSET. Taina Ollikainen, FCG Suunnittelu ja tekniikka. Susanna Roslöf, Satakuntaliitto Kaupan palveluverkkoselvitys KOMMENTTIKIERROKSEN PALAUTTEET JA PALAUTTEESEEN LAADITUT VASTAUKSET Taina Ollikainen, FCG Suunnittelu ja tekniikka Susanna Roslöf, Satakuntaliitto 18.5.2016 Sisältö 1 Selvityksen

Lisätiedot

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden

Lisätiedot

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA 26.11.2012 Yleiskaavan aloituspamaus 14.1.2013 Väestönkasvu 21.1.2013 Asuminen 4.2.2013 Liikenne 25.2.2013 Virkistys- ja vapaa-aika 4.3.2013 Elinkeinot ja kilpailukyky

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Loimaan seutukunnan kehityskäytävähankkeet maankäytön kehittämisen näkökulmasta

Loimaan seutukunnan kehityskäytävähankkeet maankäytön kehittämisen näkökulmasta Loimaan seutukunnan kehityskäytävähankkeet maankäytön kehittämisen näkökulmasta Aluerakenteen seutukunnallinen kehittämisstrategia Kehittämisen päämääränä 2020: Vahvistaa koko seutukunnan tasapainoista

Lisätiedot

KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS

KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS FCG Planeko Oy KUUMA-kunnat KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS 26.2.2010 www.aanekoski.fi Kuuma-kunnat 1 FCG Planeko Oy ALKUSANAT Tehtävänä oli laatia KUUMA-kuntia koskeva kokonaisarvio maankäytön ja väestönkehityksen

Lisätiedot

Lahdesjärvi, asemakaavamuutos: kaupallisten vaikutusten arviointi

Lahdesjärvi, asemakaavamuutos: kaupallisten vaikutusten arviointi TAMPEREEN KAUPUNKI Lahdesjärvi, asemakaavamuutos: kaupallisten vaikutusten arviointi Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P36255 Loppuraportti 1 (24) Sisällysluettelo 1 SELVITYKSEN TAUSTA JA

Lisätiedot

Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen täydennys. Humppilan matkailukeskuksen mitoitus

Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen täydennys. Humppilan matkailukeskuksen mitoitus Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen täydennys Humppilan matkailukeskuksen mitoitus 7.12.2017 SISÄLTÖ 1. Johdanto... 3 2. Nykyinen palveluverkko... 4 3. Humppilan matkailukeskus... 6 3.1. Humppilan

Lisätiedot

Ruskon suuryksikkö, kaupallinen selvitys

Ruskon suuryksikkö, kaupallinen selvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NCC SUOMI OY Ruskon suuryksikkö, kaupallinen selvitys Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Loppuraportti 1 (24) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 1.1 Selvityksen

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVALUONNOKSEN KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

HELSINGIN YLEISKAAVALUONNOKSEN KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI HELSINGIN YLEISKAAVALUONNOKSEN KAUPALLISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖOHJELMA Työn tausta Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa on käynnissä Helsingin uuden yleiskaavan laatiminen. Työn suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla

Lisätiedot

KAAVAHANKKEIDEN KAUPALLISET VAIKUTUKSET

KAAVAHANKKEIDEN KAUPALLISET VAIKUTUKSET Hollolan kunta KAAVAHANKKEIDEN KAUPALLISET VAIKUTUKSET Kuntakeskuksen liikekorttelit (Prisma) K-Citymarket ja Naisten pukutehdas Loppuraportti 4.4.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy 2 (31) SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Valtakunnallisen alueluokittelun (VALHEA-malli) 2 tarkentaminen raideliikenteen osalta menetelmän

Lisätiedot

Uuden Oulun yleiskaavan kaupallisten vaikutusten

Uuden Oulun yleiskaavan kaupallisten vaikutusten OULUN KAUPUNKI Uuden Oulun yleiskaavan kaupallisten vaikutusten arviointi Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kansikuva: Lentokuva Vallas Oy / Oulun kaupunki Loppuraportti 1 (68) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys, Kajaanin täydennysosa

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys, Kajaanin täydennysosa KAJAANIN KAUPUNKI Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys, Kajaanin täydennysosa Loppuraportti 4.12.2013 Loppuraportti 4.12.2013 1 (39) Sisällysluettelo 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 2 2 KAUPAN PALVELUVERKON

Lisätiedot

Outlet-kylän liikenneselvitys

Outlet-kylän liikenneselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2014 P22086 1 (5) Miettinen Tuomas 15.1.2014 Sisällysluettelo 1 Kaava-alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

EURAN KUNTA. Euran keskustan osayleiskaavan kaupallinen selvitys

EURAN KUNTA. Euran keskustan osayleiskaavan kaupallinen selvitys EURAN KUNTA Euran keskustan osayleiskaavan kaupallinen selvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19915 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 1.1 Selvityksen tausta ja tavoitteet... 1 1.2 Kaupan sijainninohjaus...

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Samuli Alppi EDGE kaupunkitutkimuslaboratorio Tampereen teknillinen yliopisto 30.4.2009 Kaupunkirakenneselvitys Selvityksen tarkoituksena on tutkia kaupunkirakenteen

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT

PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Kuva: Stockmann Group, Kenneth Luoto/ Flickr PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT TIEDOTUSTILAISUUS 3.6.2015 SISÄLTÖ 01 Järvenpään vaikutusalue 02 Kaupan kysyntä ja tarjonta 03 Kauppakeskuksen

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

Saarenkylän Citymarketin laajennushanke

Saarenkylän Citymarketin laajennushanke 3.12.2007 Saarenkylän Citymarketin laajennushanke Kaupalliset vaikutukset 2 Sisältö Sisältö...2 Yhteenveto...3 1. Selvityksen tavoite ja lähtökohdat...5 1.1. Selvityksen tavoite... 5 1.2. Hankkeen kuvaus...

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys, Kuhmon täydennysosa

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys, Kuhmon täydennysosa KUHMON KAUPUNKI Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys, Kuhmon täydennysosa Loppuraportti 4.12.2013 Loppuraportti 4.12.2013 1 (30) Sisällysluettelo 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 2 2 KAUPAN PALVELUVERKON KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Sisältö 1 Kaupan nykytila 2 Väestö, ostovoima ja liiketilan laskennallinen lisätarve 3 Kaupan kehittämishankkeet

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

LAHDESJÄRVEN TYÖPAIKKA- JA LIIKETOIMINTA-ALUEET

LAHDESJÄRVEN TYÖPAIKKA- JA LIIKETOIMINTA-ALUEET Lahdesjärven työpaikka-alue Vuores-projekti 1 LAHDESJÄRVEN TYÖPAIKKA- JA LIIKETOIMINTA-ALUEET Tarkastelun kohteena on Lahdesjärven tulevan työpaikka-alueen toiminnallinen sisältö. Tarkastelussa määritellään

Lisätiedot

E TELÄ-S AVON KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS

E TELÄ-S AVON KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS E T E L Ä - S A V O N M A A K U N T A K A A V A E TELÄ-S AVON KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS E T E L Ä - S A V O N M A A K U N T A L I I T O N J U L K A I S U 7 3 : 2 0 0 6 ETELÄ-SAVON KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS

Lisätiedot

Salon kaupunki SALON KAUPALLINEN SELVITYS

Salon kaupunki SALON KAUPALLINEN SELVITYS Salon kaupunki 15.4.2011 Pohjakartta-aineisto Logica Suomi Oy, Maanmittauslaitos 2011 sekä Salon kaupunki FCG Finnish Consulting Group Oy 1 ALKUSANAT Salossa on käynnissä Salon yleiskaavallisen ohjelman

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Karalusu työryhmä 8.3.2016 Pekka Normo ja Sanna Jylhä Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Ehdotetut muutokset Vähittäiskaupan suuryksikön kokorajaa

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS. Ylöjärven kaupunki

YLÖJÄRVEN KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS. Ylöjärven kaupunki Ylöjärven kaupunki Loppuraportti 2.1.2012 Ylöjärven kaupunki, FCG Finnish Consulting Group Oy 3 ALKUSANAT Ylöjärven kaupan palveluverkkoselvitys on laadittu Ylöjärven kaupungin toimeksiannosta FCG Finnish

Lisätiedot

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maankäytön suunnittelujärjestelmä ja maakuntakaavan rooli Pirkanmaan

Lisätiedot