OIKEUDELLISTEN TUTKIMUSTEN KIRJOITTAMISOPAS

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTO Jukka Viljanen: OIKEUDELLISTEN TUTKIMUSTEN KIRJOITTAMISOPAS OIKEUSTIETEIDEN LAITOS TAMPERE 2004

2 Sisällysluettelo 1. ALKUSANAT KIRJOITUKSEN LAATIMINEN KIRJOITUKSEN SISÄLTÖ Kielenkäytöstä Kirjoituksen sisällön yhteydet tutkimusprosessin aiempiin vaiheisiin ESITYKSEN JÄSENTELY Lähtökohdat Rakenteellinen jäsentely Tekninen jäsentely LÄHTEET, LÄHDEVIITTEET JA LÄHDELUETTELO LÄHTEET Oikeustieteellisen tutkimuksen lähteet Säädökset Lainvalmisteluaineisto Oikeuskäytäntö Oikeuskirjallisuus LÄHDEVIITTEET LÄHDELUETTELO LYHENTEET, TAULUKOT, KUVIOT JA LIITTEET LYHENTEET JA LYHENNELUETTELO TAULUKOT JA KUVIOT LIITTEET KIRJOITUKSEN SISÄINEN JÄRJESTYS JA ULKOASU SEMINAARITILAISUUDESTA JA OHJEITA OIKEUDELLISTEN SEMINAARIESITELMIEN OPPONOINTIIN... 23

3 1 1. ALKUSANAT Juridisen tutkielman tai seminaarityön laatija joutuu ennen raportin valmistumista käymään läpi kaikki tutkimuksen tekemisen perinteiset vaiheet: ongelman asettelun, aineiston hankkimisen ja sen analysoinnin. Tutkiminen on itsenäistä työtä, jota ei voi opettaa koulumaisesti. Ohjaajien tehtävänä ei ole antaa valmiita malleja, vaan ohjata tutkijaa oikeaan suuntaan. Tämä opas on laadittu helpottamaan ja yhdenmukaistamaan oikeudellista kirjoittamista. Ohjeistossa keskitytään raportointivaiheeseen eikä tässä puututa muihin tutkimusvaiheisiin. Oppaassa keskitytään käsittelemään juridisten kirjoitusten sisältöön ja jäsentelyyn liittyviä peruskysymyksiä. Oppaassa esitellään lähteiden käyttöä ja uusien teknisten apuvälineiden tuomaa hyötyä lähteiden etsimisessä. Myös kirjoitusten sisäiseen järjestykseen ja ulkoasuun annetaan suosituksia. Lisäksi mukana ovat opponointiohjeet, joista on toivottavasti apua erilaisissa seminaaritilaisuuksissa. Oppaan laatimisessa on hyödynnetty aikaisemmin tehtyjä proseminaariesitelmien laatimiseen viittaavia oppaita. Kalervo Hirvosen ja Jukka Viljasen kirjoittama Julkisoikeuden proseminaariopas vuodelta 1996 on ollut keskeisin lähde. Tampereella Jukka Viljanen

4 2 2. KIRJOITUKSEN LAATIMINEN 2.1. Kirjoituksen sisältö Kielenkäytöstä Juridisessa kirjoituksessa esitetään ja perustellaan oman tutkimuksen tulokset muille. Kirjoituksen tulee täyttää tieteellisyyden vaatimukset seuraavissa suhteissa. Tekstin on oltava ymmärrettävää ja sen on täytettävä hyvälle asiatyylille asetettavat vaatimukset. Niinpä juridiikkaa tuntevan lukijan on voitava vaivattomasti seurata asian ja päättelyn etenemistä. Kun kysymys on tieteelliseksi tarkoitetusta tekstistä, kielenkäyttöön on kiinnitettävä erityistä huomiota. Käytetyn kielen ja ilmaisun on oltava, jo oppiaineen eksaktius huomioon ottaen, täsmällistä, johdonmukaista, asiallista ja hyvin jäsenneltyä. Kaunokirjallisuudelle ominainen ilmaisun vapaus voi tulla juridisessa kirjoittamisessa kysymykseen vain hyvin rajallisesti. Tämän ei tarvitse merkitä tekstin puisevuutta. Päinvastoin tulisi pyrkiä siihen, että ilmaisu on elävää ja lukijan mielenkiintoa ylläpitävää Kirjoituksen sisällön yhteydet tutkimusprosessin aiempiin vaiheisiin Lähtökohdaksi on syytä korostaa täsmällisen tutkimustehtävän (tutkimusongelmat ja tutkimuksen tavoitteet) asettelun tärkeyttä tutkimusprosessin onnistuneeksi läpiviemiseksi. Kirjoituksen ensisijaisena tehtävänä on tutkimustulosten esittely muille. Tähän liittyy vaatimus siitä, että kirjoituksen alussa on tehtävä suppeasti (esim. seminaariesitelmässä n. 1-3 sivua) selkoa tutkimuksen tavoitteista ja tutkimusongelmista. Tältä pohjalta lukijalle tarjoutuu mahdollisuus arvioida sitä, miten tavoitteet on onnistuttu saavuttamaan ja ongelmat ratkaisemaan.

5 3 Tutkimustehtävän asetteluun liittyy myös se, että raportissa on oltava tutkimusprosessin tulokset perusteluineen mutta toisaalta ei mitään siihen välittömästi liittymätöntä. Esitelmän laatijan onkin vielä puhtaaksikirjoitusvaiheessa syytä tarkistaa, että tehtävän asettelut, esitelmän sisältö ja lopputulokset/johtopäätelmät eivät ole ristiriidassa keskenään. Tutkimustehtävän esittelyn yhteydessä on perusteltava sekin, miksi tarkasteltaviksi on valittu juuri esitetyt tutkimustehtävät/-ongelmat. Kysymys on kirjoituksen oikeudenalakohtaisen relevanssin perustelemisesta. Esimerkiksi seminaariesitelmän suppeudesta johtuen eteen toisaalta usein tulee se, että esityksen ulkopuolelle joudutaan rajaamaan sellaisiakin osakysymyksiä, jotka sinänsä välittömästi liittyvät pääongelmaan. Rajauksetkin on perusteltava. Sekin on tehtävä asiallisilla seikoilla, ei pelkästään viittauksella esitelmän laajuuden asettamiin rajoituksiin. Myös lähdeaineiston valintaa on perusteltava. Jos esimerkiksi lainvalmistelutöitä ei käytetä hyväksi, hyväksyttävänä syynä tähän voisi olla vaikkapa se, että tutkimustehtävään liittyvät lainvalmistelutyöt ovat vuosikymmenten takaa, jolloin niiden informaatioarvo saattaisi olla kyseenalainen. Lisäksi kirjoituksen alussa on syytä tehdä lyhyesti selkoa tutkimusprosessin keskeisimmistä vaiheista ja niiden yhteydessä tehdyistä ratkaisuista. Yksinkertaisimmillaan tämä voi tarkoittaa lyhyttä selostusta kirjoituksen sisällöstä ja sen muotoutumisesta, kirjoituksen eri osien välisistä suhteista ja kirjoituksen sisällön etenemisestä. Tässä vaiheessa ei tietenkään vielä selosteta tutkimusprosessin varsinaisia sisällöllisiä tuloksia tai tehtyjä johtopäätöksiä. Mainitut asiat on siis syytä selostaa keskitetysti heti kirjoituksen alussa ensimmäisessä pääluvussa. Tämä voi tapahtua esim. otsikon "JOHDANTO", "TUTKIMUSTEHTÄVÄ" tms. alla. Olennaista on se, että lukija saa heti kirjoituksen alussa käsityksen siitä, mistä kirjoituksessa on kysymys ja miten esitys etenee. Kirjoituksen laatija saa ehkä parhaiten kiinni edellä esitettyjen näkökohtien ajatuksellisesta sisällöstä tutustumalla väitöskirjojen ja muiden tieteellisten tutkimusten asiaa koskeviin jaksoihin.

6 Esityksen jäsentely Lähtökohdat Juridisessa kirjoituksessa on keskeisintä sen sisältö. Myös kielenkäytön tyyliseikkoihin ja esitelmän jäsentelyyn liittyviin seikkoihin on kiinnitettävä huomiota. Jäsentelyssä on erotettava kaksi puolta, rakenteellinen ja puhtaasti tekninen Rakenteellinen jäsentely Rakenteellinen jäsentely liittyy kiinteästi tutkimusongelman muotoiluun. Rakenteellisen jäsentelyn tavoitteena on, että esitys muodostaa kiinteän kokonaisuuden, jossa tutkimusongelma, tutkimuksen tavoitteet ja raportin sisältö vastaavat toisiaan. Rakenneratkaisuilla on turvattavissa esityksen johdonmukainen eteneminen siten, että esityksen kukin itsenäinen osa (pääluku, luku, alaluku tai vastaavat) muodostaa oman asiatai ongelmakokonaisuutensa. Tähän liittyy myös se, että jo kertaalleen esitettyä ei tarpeettomasti toisteta. Rakenteen tulee lisäksi olla sellainen, että esitys etenee aina kohti ongelman ratkaisemista tai tulosten esittämistä Tekninen jäsentely Tekniseen jäsentelyyn liittyvät kysymykset koskevat ennen muuta otsikointeja ja pääluku, luku tms. jaotteluja. Otsikoinneissa on keskeistä niiden informatiivisuus. Otsikoilla osoitetaan esitelmän eri osien suhde toisiinsa ja herätetään sekä ylläpidetään lukijan mielenkiintoa. Olennaista on, että otsikolla kuvataan oikeudellisesti relevantilla tavalla esityksen sisältöä tai viitataan siihen. Toisaalta otsikoilla ei voi korvata tekstiä, vaan se on oltava ymmärrettävissä ilman otsikon lukemistakin. Otsikoiden tulisi olla mahdollisimman

7 5 lyhyitä ja nasevia. Mahdollisuuksien mukaan niissä tulee välttää mitäänsanomattomia ilmauksia kuten "yleistä", "taustaa" jne. Kirjoituksen otsikko tulee muotoilla niin, että se kattaa koko esityksen. Toisaalta se ei saa viitata kirjoituksen sisältöä laajempiin yhteyksiin. Päälukujen, lukujen tai alalukujen otsikossa ei saa esiintyä kirjoituksen otsikkoa. Alemman tason otsikon tulee sisällöllisesti mahtua ylemmän tason otsikon alaan. Samantasoisten otsikoiden tulee olla "samanpainoisia". Otsikoiden on erotuttava tekstistä. Tämä tapahtuu jättämällä tyhjää otsikon ylä- ja alapuolelle ja kirjoittamalla ne tekstistä poikkeavalla kirjasinkoolla tai -tyypillä. Kirjoitus jaetaan päälukuihin, lukuihin ja alalukuihin (tai vastaaviin). Asioiden tällä tavoin tapahtuvasta ryhmittelystä ei voida antaa mitään yksiselitteistä tai tyhjentävää ohjetta. Joitakin yleisiä näkökohtia voidaan kuitenkin esittää. Lähtökohtana asioiden ryhmittelyssä on oltava asialliset ja sisällölliset tekijät. Samaan asiakokonaisuuteen liittyvät erilliskysymykset kootaan pääluvuiksi ja erilliskysymykset puolestaan ryhmitetään pääluvun sisällä luvuiksi jne. Lyhyemmän kirjoituksen, kuten kandidaatin tutkielman tai seminaariesitelmän kohdalla, päälukujen maksimimääräksi voi suositella 4-5 päälukua. Suurempi määrä johtaa helposti siihen, että esityksestä saa pirstaleisen vaikutelman. Liiallista otsikoiden kerrostamista tulee välttää. Lyhyemmän kirjoituksen yhteydessä kolmiportaista ryhmitystä voi pitää maksimina (vrt. käsillä olevan ohjeiston rakenne). Neliportainen malli olisi kandidaatin työn yhteydessä mahdollista vain aivan poikkeuksellisesti. Jaettaessa esitystä lukuihin ja alalukuihin on myös syytä käyttää pidättyvää harkintaa. Esitys on selvästi epäsuhtainen, jos otsikot muodostavat merkittävän osan esitelmän kokonaisrivimäärästä. Päälukujen, lukujen tms. ei tarvitse olla keskenään yhtä pitkiä. Tältäkin osin rakenne määräytyy asian sisällöstä käsin. Tosin esityksestä kylläkin saa helposti epäsuhtaisen vaikutelman, jos jokin pääluku on ilman erityistä perustetta esim. puolen sivun mittainen ja muut pääluvut vaikkapa viiden sivun mittaisia. Tällöin kannattaa miettiä sitä, voisiko asioita yhdistellä uudella tavalla toisiinsa.

8 6 Jos on päädytty vaikkapa kolmiportaiseen otsikoiden kerrostamiseen, on suositeltavaa, että kyseinen kerrostaminen esiintyisi jokaisessa pääluvussa. Asiaa voi tarkastella valmiin sisällysluettelon kautta. Laatijan tulisikin miettiä kriittisesti sitä, saako sisällysluettelosta tasapainoisen vaikutelman. Otsikoiden kerrostaminen ei kuitenkaan saa olla itseisarvo siten, että tekemällä tehdään lisäjaotteluja vain esityksen ulkoisen kuvan parantamiseksi. Kappaleidenkaan pituudesta ei voi antaa yleispäteviä ohjeita. Kovin pitkä kappale (esim. yli puoli sivua) on lukijalle raskas. Tällöin tulee mieleen sekin, että kirjoittaja ei ole osannut jakaa asioita omiksi osikseen. Toisaalta yhden tai kahdenkaan virkkeen pituisia kappaleita ei voida pitää suositeltavina ilman eritystä syytä muulloin kuin päälukujen johdannoissa; ne eivät tarvitse erillistä otsikkoa. Mielellään tällaista muotoilua on pyrittävä välttämään. Hyvin lyhyet kappaleet ovat usein merkki siitä, että yhteen kuuluvia asioita ei ole osattu liittää sopivaksi kokonaisuudeksi. Keskenään yhtä pitkät kappaleet antavat esityksestä helposti monotonisen vaikutelman. Sikäli kuin sisällölliset seikat antavat siihen mahdollisuuden, lukijan mielenkiintoa voikin pyrkiä pitämään yllä laatimalla kappaleet vaihtelevan pituisiksi.

9 7 3. LÄHTEET, LÄHDEVIITTEET JA LÄHDELUETTELO 3.1. Lähteet Oikeustieteellisen tutkimuksen lähteet Oikeustieteellisen tutkimuksen lähdeaineiston muodostaa lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto, oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus. Esitelmissä on hyödynnettävä kaikkia näitä lähteitä, jollei ole olemassa erityistä perustetta sivuuttaa jokin mainituista lähteistä Säädökset Oikeudellisen tutkimuksen tärkein lähdemateriaali on voimassa oleva oikeus. Säädökset julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa, joka on virallinen lähde. Säädöskokoelmassa julkaistava säädös saa tunnusluvun, joka määräytyy vuosittain juoksevan numeroinnin perusteella esim. Hallintolainkäyttölailla (586/1996) kumottiin HValL (154/1950) ja HPurkuL (200/1966). Lainsäädäntö muuttuu nopeasti. Tutkimuksen tekijän on pystyttävä olemaan varma siitä, mikä on voimassaolevaa oikeutta. Yksi tutkimuksen perusvirheitä on vanhentuneen säädösaineiston käyttö, ts. säädös ei ole enää voimassa tai sitä on muutettu. Tutkijalta edellytetään muutosten seuraamista säädöskokoelmasta mahdollisemman lähelle tutkimuksen julkistamista. 2 1 Kaikki tässä oppaassa mainitut verkko-osoitteet löytyvät myös: oikeustieteiden laitoksen sivujen kautta osoitteessa ja oikeudellisia linkkejä käsittelevältä laitoksen erityissivulta osoitteessa: 2 Tutkija voi mainita, mihin säädöskokoelman numeroon asti hän on seurannut säädöskokoelmaa.

10 8 Periaatteessa voimassaolevien säädösten seuraaminen edellyttäisi säädöskokoelman käymistä läpi säädös säädökseltä. Internet antaa uusia mahdollisuuksia pysyä perillä voimassaolevasta oikeudesta. Valtion säädöstietopankki ( tarjoaa tietoa lainsäädännöstä, kansainvälisistä sopimuksista ja oikeuskäytännöstä. Apuvälineinä voimassaolevien säädösten selvittämisessä voi käyttää mm. Suomen Laki - kirjoja. Näihin vuosittain julkaistaviin puolivirallisiin kokoelmiin on koottu keskeisiä säädöksiä. Näihin teoksiin ei kuitenkaan voi viitata tieteellisessä tutkimuksessa virallisina lähteinä, vaan viittauksessa pitää mainita säädöskokoelman numero. 3 Lisäksi on huomattava, että kaikkea säädösaineistoa ei julkaista Suomen Laki-kirjoissa. Suomen Laki löytyy myös internet-sivuilta ( mutta sivujen käyttö on maksullista. Euroopan unionia koskeva oikeudellinen materiaali on koottu EUR-Lex -sivuille ( Euroopan yhteisöt julkaisevat omaa virallista lehteään, joka ilmestyy kaikilla 20 virallisella Euroopan unionin kielellä. Suomeksi sarja on ilmestynyt vuodesta 1995 alkaen. Euroopan yhteisöjen virallisesta lehdestä voi käyttää lyhennettä EYVL. Englannin kielisissä teksteissä ja vanhemmassa kotimaisessa kirjallisuudessa käytetään termiä OJ= Official Journal. Virallinen lehti ilmestyy kolmessa osassa. L (Legislation) sarja sisältää lainsäädännön, C-sarjassa julkaistaan tiedonantoja ja ilmoituksia ja S-sarjassa ilmestyy täydennysosa (julkisten hankintojen tarjouspyynnöt). Euroopan komissio julkaisee Euroopan unionin tiedote - lehteä, joka ilmestyy kuukausittain. Siihen kerätään kaikki unionin toiminnassa syntynyt materiaali tiivistettynä ja se sisältää viittaukset virallisen lehden numeroihin, joista materiaali on saatavina kokonaisuudessaan. Lehteä voi tämän vuoksi käyttää hakemistona uusimpia EY-säädöksiä etsittäessä. Lisäksi EU:n lainsäädäntöä on nyt koottuina säännöllisesti ilmestyvissä Euroopan unionin laki - teoksessa. Euroopan yhteisön perustamissopimus muutettuna ja täydennettynä sopimuksella Euroopan unionista ja Suomen, Ruotsin ja Itävallan liittymissopimuksella löytyy myös Suomen Laki II -teoksesta (Kv 102). 3 Suomen Laki I ja II eivät saa olla mukana lähdeluettelossa.

11 Lainvalmisteluaineisto Oikeudellisessa tutkimuksessa lainvalmisteluaineistolla on suuri merkitys. Lainvalmistelu on tapana jakaa esivalmisteluun, perusvalmisteluun, lausuntomenettelyyn, jatkovalmisteluun, päätöksentekoon ja seurantaan. Perusvalmistelu tapahtuu usein komitea- tai työryhmävalmistelun kautta. Yleensä kaikista suurista lainsäädäntöhankkeista on olemassa julkaistu komitean tai työryhmän mietintö. Komiteanmietinnöt julkaistaan yhtenäisessä sarjassa, mutta työryhmien mietintöjä julkaistaan eri ministeriöiden sarjoissa. Lausuntokierroksen julkisuudesta on kehittynyt erilaisia käytäntöjä. Valtioneuvosto antoi periaatepäätöksenä Valtioneuvoston lainvalmistelun kehittämisohjelman, jossa korostetaan lainvalmistelun avoimuutta. Ohjelmassa todetaan, että merkittävistä lainsäädäntöhankkeista on laadittava ja julkistettava yhteenveto saaduista lausunnoista. Kun tällainen menettely yleistyy, voidaan tutkimuksessakin entistä helpommin arvioida lausuntokierroksen vaikutusta lopulliseen hallituksen esitykseen. Eduskuntakäsittely on tutkijan kannalta varsin helposti dokumentoitavissa oleva lainvalmisteluvaihe. Valtiopäiväasiakirjoista on löydettävissä hallituksen esitykset, valiokuntien mietinnöt ja lausunnot, eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjat ja eduskunnan vastaukset. Eduskunnan sivuilta ( on löydettävissä paljon hyvää säädöksien valmisteluun liittyvää materiaalia. Esimerkiksi valiokuntien mietinnöt ja hallituksen esitykset 1990-luvulta löytyvät Asiat ja asiakirjat -sivulta. Sieltä voi tutkia erikseen asiakirjoja ja lisäksi asioiden käsittelyvaiheet sivulta voi tarkistaa, missä vaiheessa asian käsittely eduskunnassa on ja mitä asiakirjoja on laadittu. Hallituksen esitykset löytyvät myös valtion säädöstietopankista FINLEXistä. Lainvalmisteluaineistoon perehtyminen on tärkeää. Erityisesti hallituksen esitykset ja valiokuntien mietinnöt ja lausunnot ovat keskeisiä säädösten ymmärtämiselle. Koska eduskunta muuttaa varsin usein lakiehdotuksia valiokuntien kannanottojen pohjalta, mietintöjen ja lausuntojen kautta avautuvat säädösesityksien ongelmat. Esimerkiksi perus-

12 10 ja ihmisoikeuskontrollin kannalta valiokuntien toiminta on tärkeää. Kun tutkimuksessa halutaan mennä pintaa syvemmälle, on syytä huomata, että valiokuntien kannanottoja varten kuultavien asiantuntijoiden kirjalliset lausunnot ovat eduskunnan kirjastossa Oikeuskäytäntö Oikeuskäytännöllä on nykyisin oikeudellisessa tutkimuksessa suuri merkitys. Oikeustieteellisessä tutkielmassa ja seminaariesitelmässä on käytettävä tapausaineistoa, jos sitä on olemassa käsiteltävästä aihepiiristä. Ainakin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ja korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisukäytännön seuraaminen on perusteltua oikeudellisessa tutkimuksessa. Molemmat ylimmät tuomioistuimet julkaisevat omia vuosikirjoja. Niihin otetaan mukaan merkittävimpiä ratkaisuja. Sekä KHO:lla ( että KKO:lla ( on omat internet-sivut ja lisäksi niiden ratkaisuja julkaistaan valtion säädöstietopankissa ( Myös hallinto-oikeuksien ja hovioikeuksien ratkaisuja julkaistaan valikoidusti säädöstietopankissa. Aiheesta riippuen myös säädöstietopankista löytyvät erityistuomioistuinten ratkaisut voivat olla tärkeitä lähteitä tutkimuksen teossa. Tällaisia ovat markkinaoikeuden, työtuomioistuimen tai vakuutusoikeuden ratkaisut. Tutkimuksissa on syytä vedota myös aiheen kannalta keskeisten lautakuntien kuten esim. kuluttajavalituslautakunnan suosituksiin ( Euroopan yhteisön oikeuden ja kansainvälisten sopimusten tulkinnassa ylikansallisten tuomioistuinten ja muiden valvontaorgaanien ratkaisuilla on huomattava merkitys. Näitä ratkaisuja löytyy esimerkiksi yhteisöjen tuomioistuimen sivuilta ( ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sivuilta ( Oikeustapaukset on nivellettävä loogiseksi osaksi tehtyä kirjoitusta. Oikeustapauksen selostaminen ei saa jäädä muusta kirjoituksesta irralliseksi viittaukseksi. Oikeustapausta koskevan käsittelyn muotoon ei voida antaa kaavamaista ohjetta, vaan ratkaisevaa on tutkimuksen teema ja oikeustapauksen käyttötarkoitus.

13 Oikeuskirjallisuus Oikeuskirjallisuutta on syytä käyttää oikeudellisen tutkimuksen teossa runsaasti, koska tutkimuksen on oltava sidoksissa aikaisempaan asiasta tehtyyn tutkimukseen. Oikeuskirjallisuutta julkaistaan sekä kirjoina että artikkeleina. Kun etsitään kirjoja lähdemateriaaliksi, on syytä valita mieluummin tieteellisiä julkaisuja kuin oppikirjoiksi tarkoitettuja teoksia. Lähteiden tuoreuteen kannattaa myös kiinnittää huomiota. Vanhoista lähteistä tulee helposti otettua vanhentunutta tietoa. Ulkomaista kirjallisuutta ei kannata vältellä. Etenkin, jos aihe on luonteeltaan ylikansallinen (esim. ihmisoikeudet tai eurooppaoikeus), kirjoitus saattaa muodostua puutteelliseksi ilman ulkomaisia lähteitä. Lisätyö alkuvaiheessa palkitaan kandidaatin tutkielmaa ja pro gradu -työtä kirjoitettaessa. Artikkeleita löytyy mm. kotimaisista oikeustieteellisistä aikakausijulkaisuista, joista tärkeimpiä yleisjulkaisuja ovat Lakimies, Defensor Legis, Oikeus, JFT ja Oikeustiede- Jurisprudentia-sarja. Samoin juhlajulkaisut ja muut kokoomateokset sisältävät runsaasti hyödyllistä artikkelimateriaalia. Oikeuskirjallisuutta kannattaa etsiä kirjastojen tietokannoista (esim. TAMCAT, ARTO ja LINDA). Näihin pääsee helpoimmin Tampereen yliopiston kirjaston sivujen kautta ( Bibliographia Iuridica Fennicaan koottiin aikaisemmin Suomen lainopillinen kirjallisuus. Nykyisin suomalainen oikeustieteellinen kirjallisuus on löydettävissä eduskunnan kirjaston ( kokoelmatietokannan SELMAn avulla.

14 Lähdeviitteet Oikeudellisissa tutkimuksissa käytetään vakiintuneesti alaviitetekniikkaa, jolloin viittaukset kirjoitetaan jokaisen sivun alareunaan. Tekstinkäsittelyohjelmissa alaviitteiden kirjoittaminen tapahtuu yleensä automaattisesti. Säädösviittaukset on kirjoitettava normaalisti varsinaisen tekstin sisälle. Esim.: Kuntalain (365/1995) 2 :n 1 momentin mukaan kunnan tehtäviin kuuluu sille itsehallintonsa perusteella itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kuntalain (365/1995) 2.1 :n mukaan kunnan tehtäviin kuuluu sille itsehallintonsa perusteella itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kuntalain (365/1995) mukaan kunnan tehtäviin kuuluu sille itsehallintonsa perusteella itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät (2.1 ). Muukin lähde kuin säädös mainitaan varsinaisessa tekstissä, jos sillä on tärkeä merkitys tekstin kannalta. Tällainen esitystapa on perusteltu esimerkiksi silloin, kun tekstissä esitellään tiettyjen asiantuntijoiden kannanottoja ja käsitellään tutkittavaa asiaa koskevia tulkintalinjojen kehittymistä. Myös tuomioistuinten ratkaisut mainitaan usein varsinaisessa tekstissä. Esim: Martin Scheinin totesi väitöskirjassaan (1991 a s. 224), että päätös KKO 1991:84 on luonnehdittavissa ihmisoikeussopimusten läpimurroksi korkeimmassa oikeudessa. Lähdeviitteiden tulee ilmaista lukijalle, mitä lähdeaineistoa tutkimuksessa on käytetty ja miten sitä on käytetty. Lähdeviitteessä on mainittava tekijän nimi, julkaisuvuosi ja sivut, joista materiaali on kerätty. Lähdeviitteet voivat olla yksityiskohtaisemminkin kirjoitettuja, mutta olennaista on valitun tavan johdonmukainen käyttäminen. Lukijan on voitava löytää lähdeviitteessä annettujen tietojen ja lähdeluettelon avulla mainittu teos ja pystyttävä tarkistamaan tutkimuksen tietojen oikeellisuus. Toiseksi lähdeviitteiden käyttämisellä kunnia tuloksista tulee sille, jolle se kuuluu. Tutkimuksen tekemisessä on muistettava tutkimuseettiset kysymykset. Omina tutkimustuloksina esitetään vain omia

15 13 tuloksia. Jos esitelmän tekijä tekee omia merkintöjä (esim. lihavointeja tai kursivointeja) lainattuun tekstiin, on tällainen toimenpide mainittava (esim. kursivointi JV). Lähdeviitteen numero merkitään siihen kohtaan tekstiä, jossa asiakirjasta, tutkimuksesta tai muusta lähteestä lainattu tieto päättyy. Lähdeviitteiden numeron merkinnässä noudatetaan seuraavia merkintäsääntöjä: numeron merkitseminen pisteen jälkeen virkkeen lopussa viittaa kaikkiin saman kappaleen edellisiin virkkeisiin tai niihin virkkeisiin, jotka seuraavat edellistä saman kappaleen viitenumeroa. numeron merkitseminen ennen pistettä virkkeen loppuun viittaa edeltävään virkkeeseen. numeron merkitseminen lauseen keskelle viittaa vain edeltävään sanaan tai useamman sanan muodostamaan yhtenäiseen käsitekokonaisuuteen. Lähdeviitteet ovat oikeustieteessä yleensä dokumentoivia, jolloin alaviite osoittaa pelkän lähteen. Keskustelevat lähdeviitteet ovat myös mahdollisia. Sama lähdeviite voi olla myös yhdistelmä kummastakin tyylistä. Keskustelevissa lähdeviitteissä ilmaistaan viittauksen lisäksi sellaisia tietoja, joita kirjoittaja ei ole halunnut sijoittaa varsinaiseen tekstiin. Tutkimuksen kannalta olennainen sisältö on kuitenkin ilmaistava varsinaisessa tekstissä, eikä alaviitteissäkään saa olla asiaan täysin liittymätöntä tekstiä. Alaviitteet voidaan kirjoittaa hyvin pelkistettyinä. Alaviitteissä on kehittynyt tietty kuvaavien sanojen käytön perinne. Tässä muutama esimerkki: 1. Ks.=Katso Ilmaisee, että lähde tukee kirjoittajaa joko suoraan tai ainakin ilman mitään merkittävämpää mielipide-eroa 2. Vrt.=Vertaa Lähde on samansuuntainen, mutta on näkökulmaltaan hieman toisenlainen 3. Toisin Lähde on eri mieltä kirjoittajan kanssa 4. Näin Ilmaistaan ajatusrakennelma, joka vastaa identtisesti lähdeteoksen näkemyksiä Uusia merkityksiä saadaan liittämällä vielä lisämääreitä, kuten esim.

16 14 5. Ks. tarkemmin Varsinaisessa tekstissä asiaan ei syvennytä, mutta lukija löytää lisätietoa asiasta lähteessä mainitusta teoksesta 6. Ks. esim. Lähdeviitteessä annetaan esimerkki, joka tukee varsinaista tekstiä. Esimerkki ilmaisee samalla, että asiaa on käsitelty muuallakin 7. Ks. myös Lähdeviitteessä annetaan tieto samaa asiaa koskevasta kirjoituksesta Viitteiden tarkkuus ilmaistaan sivunumeroinnilla seuraavasti: 1 Huhtanen 1994 s Huhtanen on käsitellyt juuri tällä sivulla asiaa. 2 Laakso 1990 s Laakso on esitellyt samaa asiaa kokonaisuudessaan mainituilla sivuilla 3 Kultalahti 1990 s. 168 ss. Tekstissä mainittua asiaa käsitellään Kultalahden kirjassa sivulta 168 alkaen. Oikeudellisissa tutkimuksissa viittaukset ovat yleensä yksilöityjä. Samassa alaviitteessä voidaan viitata useampaan lähteeseen, jotka edustavat samaa kantaa ja liittää perään vielä ilmaisu tällaisesta yleisestä kannasta poikkeavasta mielipiteestä. Tällöin eri tekijät erotellaan pilkulla tai puolipisteellä toisistaan. Toiskäteisten lähteiden käyttöä tulee välttää, sillä alkuperäisestä lähteestä saatu tieto on voinut muuttua. Kun tekijä joutuu käyttämään toiskäteistä lähdettä, hänen on viitattava toiskäteiseen lähteeseen ja mainittava alkuperäinen lähde.

17 Lähdeluettelo Lähdeluettelon tehtävänä on osoittaa lukijalle, mitä aineistoa tutkimuksessa on käytetty. Lähdeluetteloon otetaan pääsääntöisesti kaikki aineisto, johon tekstissä on viitattu. Kirjoittaja ei voi mainita lähdeluettelossa sellaisia teoksia, jotka eivät ole olleet lähteinä. Lähdeluettelon kirjoittamisessa on käytössä lukuisia erilaisia tekniikoita. Eroja aiheuttavat toisistaan poikkeavat tieteenalakohtaiset perinteet. Oikeustiede tutkimusalana asettaa erityisiä vaatimuksia lähdeluettelon laatijalle. Tässä esitetyt mallit eivät ole ehdottomia, vaan ne edustavat jonkinlaista kokonaiskäsitystä. Lähdeluettelon otsikoinnissa on. oikeustieteellisessä kirjallisuudessa käytössä useita eri vaihtoehtoja. Hyvin neutraali valinta on käyttää Lähteet -otsaketta. Joissakin oppaissa on neuvottu jakamaan lähdeluettelo vielä erityisjaksoihin Kirjallisuus, Lainvalmisteluaineisto ja Virallisjulkaisut. Teema ja aineiston painotukset viime kädessä ratkaisevat jaottelun tarpeellisuuden. Koska lyhyemmissä kirjoituksissa on yleensä vain vähän lähteitä, erityistä syytä lähteiden yksityiskohtaiseen ryhmittelyyn tavallisesti ei ole. Tällaiseen jaotteluun ei ole yleensä aihetta edes tutkielmissa. Kirjojen kohdalla ei ole yleensä suurempia merkitsemisongelmia. Lähdeluetteloon merkitään aakkosjärjestyksessä tekijän nimi (hyvä kursivoida), kaksoispiste, teoksen nimi, painoksen numero (jos 2. tai myöhäisempi painos), painopaikka ja painovuosi. Huhtanen, Raija: Toimeentulotuen myöntäminen. Jyväskylä Kultalahti, Jukka: Omaisuudensuoja ympäristönsuojelussa. Jyväskylä Laakso, Seppo: Oikeudellisesta sääntelystä ja päätöksenteosta erityisesti julkisoikeuden alalla. Helsinki Norio-Timonen, Jaana: Vakuutuksenantajan vastuu vakuutustapahtumasta. Helsinki Penttilä, Seppo: Yrityksen omistajan tuloverotus. 2., uud. p. Helsinki Väntsi, Risto: Vuokra-asuntojen välityksestä. Tampere 2002.

18 16 Ulkomaisten teosten osalta on usein syytä laittaa näkyviin painopaikan lisäksi kustantaja. Esim. Dijk, P. van, - Hoof, G.J.H. van,: Theory and Practice of the European Convention on Human Rights. Kluwer Law and Taxation Publishers. Deventer 2.p Hyviä lähteitä löytyy erilaisista juhlajulkaisuista ja toimitetuissa teoksissa olevista kirjoituksista. Jos jostakin teoksesta esitelmässä on mukana useampia artikkeleita, voi olla syytä mainita erikseen myös kokoomateos lähdeluettelossa. Kokoomateosten artikkeleiden osalta voidaan käyttää lähdeluettelossa seuraavanlaista merkitsemistapaa: Pellonpää, Matti: Euroopan ihmisoikeussopimuksen merkitys perus- ja ihmisoikeussuojan kehitykselle Suomessa. Teoksessa Seppo Laakso(toim.): Euroopan integraatio ja Suomen oikeus, s Jyväskylä Oikeustieteellisissä aikakauslehdissä oleviin artikkeleihin viitattaessa on mainittava lehden nimi, numero, vuosi ja artikkelin sivut esim. seuraavasti: Rosas, Allan: Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten merkityksestä yksityisen ihmisen oikeusturvan kehitykselle. Lakimies 1/1995, s Jos samalta kirjoittajalta on mukana useampia nimikkeitä ja vielä saman vuoden aikana ilmestyneinä, teosten perään laitetaan erillismerkintä, jonka avulla se voidaan identifioida alaviitteissä. Scheinin, Martin: Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa, Jyväskylä (Scheinin 1991 a) Scheinin, Martin: European Integration and International Protection of Human Rights - The End of Domestic Constitutions. Teoksessa Maija Sakslin(ed.): Finnish Contitution in Transition, s , Helsinki (Scheinin 1991 b) Lainvalmisteluaineiston suhteen on joitakin perinteeksi muodostuneita ohjeita. Komiteanmietinnöt on syytä kerätä yhteen paikkaan.

19 17 Esim. Komiteanmietintö 1992:3. Perusoikeuskomitean mietintö. Helsinki (tai KM 1992:3, Perusoikeuskomitean mietintö. Helsinki Jos KM mainittu lyhenneluettelossa.) Komiteanmietintö 1996:2. Sananvapaustoimikunnan välimietintö. Helsinki Sen sijaan erilaiset työryhmien mietinnöt voidaan laittaa aakkosjärjestykseen. Esim. Ehdotus kokoontumislaiksi. Työryhmän mietintö. Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 4/1995. Perusoikeustyöryhmä 1992:n mietintö. Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 2/1993. Hallituksen esityksiä ja valiokuntamietintöjä ei ole yleensä tarvetta ottaa erikseen lähdeluetteloon, kunhan ne ilmaistaan riittävän selvästi tekstissä tai alaviitteissä. Viittaaminen näidenkin kohdalla tapahtuu ao. sivuun/sivuihin, yleisviittaus valtiopäiväasiakirjaan ei riitä. Esim. 1 HE 309/1993 vp s Ks. myös PeVM 25/1994 vp s Valtiopäiväasiakirjojen ottaminen osaksi lähdeaineistoluetteloa voi kuitenkin olla perusteltua, jos niillä on ollut keskeinen osa lähteenä ja niitä on käytetty huomattavan paljon. Tässäkin asiassa ratkaisu jää pitkälti tutkimuksen tekijän oman harkinnan varaan. Oikeita vaihtoehtoja on useita ja tutkimalla muutamaakin oikeustieteellistä kirjaa voidaan havaita eroja julkaisujen välillä. Tärkeintä on pysyä johdonmukaisena. Tekniset tekijät ovat tärkeitä, mutta pääasiassa tutkimusenergia kannattaa kohdistaa tutkimuksen sisältöön. Jos esitelmässä on käytetty oikeustapauksia, ne kerätään erilliseksi luetteloksi lähdeluettelon jälkeen. Luettelossa käytetään aika ja numerojärjestystä esim. seuraavasti: Korkein hallinto-oikeus (KHO) KHO 1985 A II 54

20 18 Huom! Vuoden 1987 alusta ei ole enää erikseen tarvinnut mainita, onko kyse selostuksesta (I) vai tiedosta (II), vaan kaikki ovat ratkaisuja. Vuosikirja ilmestyy kahdessa osassa, joista A- osa sisältää yleisen osan ja B-osa verotuksen. KHO 1995 A 33 Mikäli ratkaisua ei ole vuosikirjassa tai sitä ei ole vielä julkaistu, käytetään tunnisteena taltion numeroa ja päätöksen antopäivämäärää. KHO T 1271 (T=taltio) Korkein oikeus (KKO) (Vuosikirja ilmestyy puolivuotisniteinä) KKO 1996:80 Myös KKO:n vuosikirjassa on luovuttu vuonna 1987 erottelemasta ratkaisuja selostuksiksi ja tiedonannoiksi. Korkeimman oikeuden ratkaisut löytyvät myös teoksesta KKO:n ratkaisut kommentein. 4. LYHENTEET, TAULUKOT, KUVIOT JA LIITTEET 4.1. Lyhenteet ja lyhenneluettelo Miltei jokaiseen kirjoitukseen sisältyy lyhenteitä. Tavanomaisimpia oikeustieteellisissä tutkimuksissa käytetyistä lyhenteistä ovat säädösten nimikkeitä ja viranomaisten nimiä (esim. Korkein hallinto-oikeus = KHO) koskevat lyhenteet. Lyhenteitä ei saa käyttää missä muodossa tahansa, vaan etenkin säädöslyhenteiden kohdalla on noudatettava vakiintunutta käytäntöä. Vakiintuneita ovat esimerkiksi RL (Rikoslaki) ja OK (Oikeudenkäymiskaari). Ongelmia tässä suhteessa voi tulla eteen uusien säädösten kohdalla. Monesti on järkevää kirjoittaa laki kokonaan ja käyttää lyhennettä vain

21 19 suluissa ilmaisemaan tarkempi lainkohta. Näin esimerkiksi hallintolain kohdalla, kun lyhenteenä käytetään HL:ää, asia voidaan ilmaista seuraavasti: Hallintolain :iin on otettu säännöksiä valitusosoituksista. Valitusosoitus on liitettävä päätökseen, johon voidaan hakea muutosta (HL 47 ). Vakiintumattomassa tilanteessa on mahdollista kehittää oma lyhenne. Se on johdettava kuitenkin säädöksen nimikkeestä. Olennaista tässä samoin kuin muissakin tilanteissa lisäksi se, että lyhennettä käytetään johdonmukaisesti. Jos tekstissä käytetään vain muutamia lyhenteitä, ei niistä ole tarpeen laatia erillistä lyhenneluetteloa. Tällöin käytettäessä lyhennettä tekstissä ensimmäisen kerran määritellään se, mitä lyhenteellä tarkoitetaan (esim: hallintolainkäyttölaki (L /586), myöhemmin HLL). Jos lyhenteitä on enemmälti, on syytä laatia niistä erillinen aakkosellinen lyhenneluettelo, joka sijoitetaan esitelmän alkuun viimeiseksi ennen varsinaisen esitelmätekstin alkua. Säädöksistä luetteloon sisällytetään säädöksen koko nimen lisäksi sen antamispäivä ja säädöskokoelman numero. Esim.: HLL = hallintolainkäyttölaki /586 Ns. sovinnaislyhenteitä (esim., mm., ao., jne.) voi kirjoituksessa käyttää, mutta niiden käytössä on syytä noudattaa kohtuutta. Lyhenneluetteloon yleisesti käytettyjä sovinnaislyhenteitä ei sisällytetä eikä niitä myöskään määritellä tekstissä.

22 Taulukot ja kuviot Tieteellisten esitysten tärkein tehtävä on tiedon viestiminen. Pelkkä teksti ei kaikissa tilanteissa ole tähän tehtävään paras ratkaisu, vaan erilaisilla taulukoilla ja kuvioilla voi usein parantaa tekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Varsinaiseen tekstiosaan on syytä sijoittaa kuitenkin vain sellaiset kuviot ja taulukot, jotka välittömästi palvelevat tekstin luettavuutta. Muut kuviot ja taulukot (erityisesti laajat taulukot) tulee sijoittaa esitelmän loppuun liiteosaan. Taulukoiden ja kuvioiden laadintaan on syytä paneutua huolella. Niiden on oltava mahdollisimman yksiselitteisiä. Kaikki niiden ymmärtämiseksi tarvittava tieto on ilmettävä taulukon tai kuvion nimestä, niihin liitetystä kirjoitusosasta ja niihin liittyvästä asiaselostuksesta. Jos taulukot ja kuviot ovat monimutkaisia - jolloin ne eivät enää täytä hyvin tehtäväänsä - niiden lukemisperiaate on selostettava. Taulukoiden ja kuvioiden käytössä noudatetaan seuraavia periaatteita: 1. Ne on numeroitava juoksevasti ja otsikoitava. 2. Lainattuihin kuvioihin ja taulukoihin on merkittävä lähde. 3. Niistä on laadittava luettelo, joka sisältää niiden nimet ja tiedon sivusta, jolla ne esitelmässä ovat. Luettelo sijoitetaan välittömästi sisällysluettelon jälkeen Liitteet Liitteinä voidaan esittää monenlaista aineistoa. Niiden on kuitenkin liityttävä esitelmän sisältöön tai muutoin jollakin tavoin palveltava esitelmään tai sen tekovaiheeseen tutustumista. Voidaan siis puhua asiayhteyden vaatimuksesta.

23 21 Liitteiden käyttöä voi pitää välttämättömänä tai ainakin suositeltavana esimerkiksi seuraavissa tilanteissa. Jos esitelmään on hankittu tietoja kyselylomakkeiden avulla, on kyselylomake liitettävä esitelmään mukaan. Jos esitelmässä tarkastelun kohteena on hyvin suppea säädös (tai muu lähde) ja etenkin jos se on niin uusi, että se ei ole lakikirjoissa tai muutoin vaivattomasti hankittavissa, voi säädöksen (tai vastaavan) liittämistä kirjoitukseen suositella. 5. KIRJOITUKSEN SISÄINEN JÄRJESTYS JA ULKOASU Kirjoituksen tekeminen ulkoasultaan siistiksi on huomattavasti helpottunut erilaisten tekstinkäsittelymenetelmien yleistyttyä. Esimerkiksi Word tai WordPerfect on varsin kätevä ohjelma laadittaessa kirjoitusta. Tekstinkäsittelyn etu verrattuna kirjoituskoneeseen on mahdollisuus muokata ja korjailla tekstiä ja siirrellä osia tekstin sisällä tarvitsematta kirjoittaa koko tekstiä uudelleen. Oikeustieteellisten seminaariesitelmien ja tutkielmien osien sisäinen järjestys on seuraava: 1. Kansilehti (ks. mallit oppaan liitteenä): Tampereen yliopisto ja oikeustieteiden laitos sekä oppiaine, johon kirjoitus on tehty, ovat kansilehdessä selkeästi esillä. Tutkimuksen nimi on keskellä sivua. Malli 1 on seminaaritöitä varten ja malli 2 on käytössä kandidaatintutkielmissa ja pro gradu tutkielmissa. 2. Sisällysluettelo (sisältää mahdollisen liiteluettelon) 3. Lähdeluettelo 4. (Mahdollinen) oikeustapausluettelo 5. Lyhenneluettelo 6. Teksti (arabialainen numerointi alkaa varsinaisen tekstin kohdalla, alkusivujen osalta käytetään roomalaista numerointia esim. ix).

24 22 7. (Mahdollinen) liiteosa Muotoiltaessa esitelmän ulkoasua on syytä ottaa huomioon seuraavat suositukset. Tekstissä käytettävä rivinväli on 1,5. Pienempi rivinväli tekee tekstistä vaikeasti luettavaa. Kirjaimien kokona sopiva on yleensä 12pt, mutta alaviitteet kannattaa tehdä pienemmiksi 10 tai 11pt. Kirjasinlajina tyypillisin on Times New Roman. Kursivointia ja lihavointia on syytä käyttää harkiten. Tyypillisin tapa korostaa tutkimuksen kannalta keskeinen asia kirjoittamalla se kursiivilla. Kokonaisten lauseiden kirjoittamista kursiivilla tulisi välttää. Tekstiä muokattaessa on syytä jättää riittävän suuret marginaalit ja sidontareunukset. Tästä oppaasta voi ottaa mallia. Kirjoitusvirhe löytyy melko varmasti jokaisesta painotuotteesta, mutta jos niitä on useampia, on tutkimuksen tekijä ollut huolimaton. Kirjoitusvirheitä ei monestikaan huomaa yhtä helposti tietokoneenruudulla, eivätkä oikolukuohjelmat niitä välttämättä paljasta. Sen takia suositeltava tapa on käyttää paperitulostetta virheiden korjaamisessa. Samalla tekijä saa paremman kokonaiskuvan kirjoittamastaan työstä ja voi tarkistaa työn johdonmukaisuuden.

25 23 6. SEMINAARITILAISUUDESTA JA OHJEITA OIKEUDELLISTEN SEMINAARIESITELMIEN OPPONOINTIIN Aineopintojen seminaarissa: Jokaiselta osanottajalta edellytetään aktiivista osallistumista esitelmistä käytävään keskusteluun. Osallistujan on valmistauduttava osoittamaan, että hän on tutustunut toisten laatimiin töihin. Seminaaritilaisuudessa kirjoituksen laatija käyttää ytimekkään alkupuheenvuoron, jossa hän selvittää aiheensa taustoja, keskeisimpiä tutkimusongelmia ja mahdollisia jatkotyöskentelysuunnitelmiaan. Tämän jälkeen seuraa työn laatijan ja opponentin (vastaväittäjän) dialogi, jossa opponentin tehtävänä on opponointiohjeiden mukaisesti esittää huomautuksensa esitelmän ja tutkimussuunnitelman johdosta.

26 24 OPPONOINTIOHJEET OIKEUDELLISTEN SEMINAARIESITELMIEN TARKASTAMISEEN OPPONENTIN TEHTÄVÄNÄ ON TARKASTAA SEMINAARITYÖ OBJEKTIIVISESTI, KRIITTISESTI JA RAKENTAVASTI. TARKASTELU SISÄLTÄÄ YLEISEN JA YKSITYISKOHTAISEN OSAN. YLEISTARKASTELU 1. Aloita esitelmän viimeistelystä Käy läpi esitelmän ulkoasu ja kielen käyttöön liittyvät kysymykset yleisellä tasolla (älä jää viilaamaan pilkkuja!) 2. Tutkimustehtävän asettelu ja rajaus Aiheen oikeudellinen relevanssi selvitä miksi aihe on/ei ole oikeudellisesti kiintoisa ja/tai tärkeä (tutkimuksellisia ongelmia) Aiheen oikeustieteellinen/-teoreettinen relevanssi kytkennät yleisiin oppeihin (esim. teorioihin, johtaviin periaatteisiin) Rajauksen osalta ovatko mukana kaikki tutkimustehtävän kannalta tärkeät kysymykset onko mukana sellaista, joka ei liity tutkimustehtävään tai ei palvele tutkimustehtävään vastaamista 3. Arvioi tutkimuksen kokonaisrakenteen tasapainoisuus sisällysluettelon ja asetetun tutkimustehtävän kautta 4. Arvioi lähdeaineiston kattavuutta ja monipuolisuutta ja kyseisen aineiston hyödyntämistä tutkimustehtävän kautta (säädökset, esityöt, oikeuskäytäntö, kirjallisuus).

27 25 YKSITYISKOHTAINEN TARKASTELU (Esitelmä käydään läpi sivu sivulta) 1. Esitä tarkentavat kysymykset. Selvitä niiden avulla tutkimuksesta itsellesi jääneet epäselvyydet (Esim. mitä tarkoitettu? olenko ymmärtänyt oikein?) avoimeksi jääneet asiat (Esim. mitä käsite X pitää sisällään? onko tutkijalla olemassa vastausta tähän ongelmaan? olisiko voitu pohtia myös...?) tutkijan kannasta eroavat näkemykset (Esim. mihin tutkija perustaa väitteensä? mitä mieltä tutkija on seuraavasta kannasta?) 2. Kiinnitä koko ajan huomiota tutkimuksen etenemisen johdonmukaisuuteen liittyykö teksti tutkimusongelmaan pystyykö lukija seuraamaan tutkijan ajatuksenjuoksua (säilyykö punainen lanka), eteneminen yleisestä erityiseen LOPUKSI Analysoi tutkimusta kokonaisuutena miten tutkimus vastasi tutkimusongelman asettelua ja rajausta tutkimuksen positiiviset puolet ja mitä jäit kaipaamaan (informaatioarvo, luettavuus, perusteellisuus, itsenäisyys, kriittisyys) Arvioi, miten tutkija pystyi seminaaritilaisuudessa puolustamaan esitelmäänsä liittyviä ratkaisuja (erityisesti tutkimustehtävän asettelu ja rajaus) ja vastaamaan esitettyihin tarkentaviin kysymyksiin.

28 26 Lisää tietoa löytyy oikeustieteellisen tutkimuksen osalta esim. seuraavista oppaista: Husa, Jaakko Mutanen, Anu Pohjolainen, Teuvo: Kirjoitetaan juridiikkaa, Saarijärvi Timonen, Pekka: Johdatus lainopin metodiin ja lainopilliseen kirjoittamiseen. URL: Yleisiä oppaita tieteelliseen kirjoittamiseen ovat esim. seuraavat: Eco, Umberto: Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Tampere 1989 (3.painos, 1995). Hirsjärvi, Sirkka Remes, Pirkko Sajavaara, Paula: Tutki ja kirjoita. 10. osin uud. painos. Helsinki 2004

29 LIITE I: Kannen malli 1 (seminaarityö) TAMPEREEN YLIOPISTO Oikeustieteiden laitos: Oppiaine OIKEUDELLISEN KIRJOITUKSEN OTSIKKO Aineopintojen seminaari Päivämäärä (esitys tms.) Tekijän nimi (Opponentti: Nimi )

30 LIITE II: Kannen malli 2 (kandidaatintutkielma/pro gradu) TAMPEREEN YLIOPISTO Oikeustieteiden laitos Olli Opiskelija OIKEUDELLISEN KIRJOITUKSEN OTSIKKO Pro gradu tutkielma /Kandidaatintutkielma Oppiaine (Vero-oikeus yms.) Tampere 2004