Johtokunnan kokous 11A/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Johtokunnan kokous 11A/2012"

Transkriptio

1 Pöytäkirja 11 A/ (10) Johtokunnan kokous 11A/2012 Aika tiistai klo Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula, Anne (Viljanen, Pekka) Mähönen, Jukka (Björne, Lars) Nousiainen, Kevät (Tuomisto Jarmo) Viljanen, Veli-Pekka (Ossa, Jaakko) Mäkelä, Päivi Iire, Tero Mylly, Tuomas (Viljanen, Mika) Salminen, Janne (Nykänen, Eeva) Heikkonen, Johannes (Hyttinen, Tatu) Lustig, Mikael (Auressalmi, Teemu) Kumpulainen, Laura Sanna Mäkilä Mikkola, Jaana (Laasonen, Janne) Sjöblom, Jussi (Markkanen, Niko) Sihteeri Fager, Mia 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat ehdotus Kokouskutsu on lähetetty Kutsu johtokunnan kokoukseen on lähetettävä viimeistään viisi arkipäivää ennen kokousta. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on läsnä (Turun yliopiston johtosääntö , 30 ). Johtokunta totesi kokouskutsun toimitetun säädetyssä ajassa sekä olevansa päätösvaltainen. Ohessa tiedoksi luettelo dekaanin tekemistä päätöksistä sekä muista ilmoitusasioista. Liite 1/2/11A/2012. Johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen.

2 Pöytäkirja 11 A/ (10) Johtokunta merkitsi ilmoitusasiat tiedokseen. 3. Lisäasiat Johtokunta voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa, jos asian kiireellisyys sitä vaatii. Johtokunta päätti yksimielisesti ottaa käsiteltäväkseen seuraavat lisäasiat, jotka oli toimitettu sähköpostitse johtokunnan jäsenille : - Kirsi Salosen väitöskirjan hyväksyminen - Outi Anttilan hakemus - esitarkastajien määrääminen 4. YTT Kari Saaren hakemus dosentin arvon myöntämiseksi YTT Kari Saari on hakemuksellaan esittänyt, että hänet nimitettäisiin oikeussosiologian ja kriminologian dosentiksi Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Hakemus on nähtävillä valmistelijalla ja kokouksessa. Johtokunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan asiakohdassa 5. Käsittelyn pöytäkirjanote on seuraava: Liite 2/4/11A/2012. Käsittelyssä johtokunta päätti, että Kari Saaren tulee antaa opetusansioiden kokonaisarviointia varten opetusnäyte. Dekaani on asettanut oikeustieteelliseen tiedekuntaan opetustaitotoimikunnan, jonka tehtäviin kuuluu mm. antaa lausunto tutkittaessa edellytyksiä dosentin arvon myöntämiselle. Opetustaitotoimikunta arvioi hakijan opetusansioita kokonaisuutena. Arviointi perustuu hakuasiakirjoissa dokumentoitujen opetuksellisten ansioiden ja opetusnäytteen arviointiin sekä tässä yhteydessä käytyyn keskusteluun. Toimikunta laatii johtokunnalle asiasta kirjallisen lausunnon, jossa se ottaa kantaa siihen, onko hakijalla dosentin arvoon edellytettävä opetustaito. Kari Saari antoi opetusnäytteensä Opetustaitotoimikunta on annetun opetusnäytteen ja hakijan akateemisen portfolion perusteella arvioinut Saaren omaavan oikeussosiologian ja kriminologian dosentuurin arvon edellyttämän hyvän opetustaidon. Opetustaitotoimikunnan lausunto on seuraava:

3 Pöytäkirja 11 A/ (10) Liite 3/4/11A/2012. Kari Saarella ei ole huomauttamista lausunnon johdosta. Dosentilta vaadittavien kelpoisuusehtojen täyttymisestä Kari Saaren osalta voidaan todeta yhteenvetona seuraavaa: Keskeiset ansiot Kari Saari on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon vuonna 2001 ja yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinnon vuonna 2007, molemmat Kuopion yliopistossa. Väitöskirjan otsikkona on Poliisi ja joukkojenhallintatoiminta Suomessa. Väitöskirja on palkittu Kuopion yliopistossa vuoden 2007 parhaana yhteiskuntatieteellisenä väitöskirjana. Kari Saari toimi maisteriksi valmistumisen jälkeen vuosina opetustehtävissä Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella ja teki väitöskirjatutkimustaan opetustehtävien rinnalla. Vuosina hän valmisteli väitöskirjatutkimustaan apurahatutkijana. Tohtoriksi valmistumisen jälkeen hän toimi sosiologian opetustehtävissä Kuopion/Itä-Suomen yliopistossa ja vuonna 2011 post doc -tutkijana apurahalla. Syyskuusta 2011 lähtien hän on toiminut yliopistotutkijana kansainvälisessä MYPLACE -tutkimusprojektissa Itä-Suomen yliopistossa. Saari on ohjannut ja/tai tarkastanut yli 20 Pro gradu - tutkielmaa ja tällä hetkellä hän toimii kahden sosiologian jatkoopiskelijan väitöskirjan ohjaajana. Saari on toiminut aktiivisesti oman alansa akateemisissa tutkijayhteisöissä. Saari on julkaissut Suomessa yhden monografian (väitöstutkimus), kolme referee-arvioitua artikkelia tieteellisissä aikakauslehdissä ja kuusi muuta tieteellistä julkaisua. Lisäksi hänellä on kaksi kansainvälistä julkaisua, yksi artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä ja yksi artikkeli tieteellisessä konferenssijulkaisussa. Molemmissa on refereekäytäntö. Lisäksi hän on pitänyt useita hänen tieteelliseen toimintaan liittyneitä esityksiä kotimaisissa (10) ja kansainvälisissä (6) seminaareissa ja konferensseissa. Tieteellinen pätevyys Harrikari ja Kainulainen päätyvät Saaren tieteellistä pätevyyttä arvioivissa asiantuntijalausunnoissaan siihen, että Saarella on dosentilta edellytettävä tieteellinen pätevyys. Heidän näkemyksensä mukaan Saaren tässä tarkasteltavana oleva tuotanto on laadukasta ja täyttää myös laajuudeltaan ja laajaalaisuudeltaan dosentuurilta vaadittavat edellytykset. Saari on tehnyt tähänastisen tutkijanuransa hakemansa dosentuurin ydinalueilla. Hän on osoittanut omaavansa perusteelliset tiedot omalta alaltaan ja kykynsä itsenäiseen tutkimustyöhön. Saari on myös tietoisesti pyrkinyt tutkijaprofiilinsa kansainvälistämiseen ja uusiin väitöskirjan jälkeisiin avauksiin.

4 Pöytäkirja 11 A/ (10) Opetusansiot Dosentilta edellytetään hyvää opetustaitoa. Turun yliopiston kanslerin päivätyn ohjeen mukaan opetustaito voidaan osoittaa monella tavalla. Sitä arvioitaessa on aiheellista ottaa huomioon muun muassa opetusta koskeva koulutus, opetuksesta hankittu kokemus ja opetuksesta saatu palaute, hakijan tuottama oppimateriaali sekä hakijan opetustaitonsa osoittamiseksi antama opetusnäyte. Saari on hakemuksensa liitteenä toimittanut akateemisen portfolionsa. Se osoittaa, että hänellä on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus sosiologian perus- ja aineopintojen maisteritasoisesta opetuksesta Kuopion/Itä-Suomen yliopistossa. Lisäksi hän on ohjannut sekä kandidaattitutkinnon opinnäytteitä että osallistunut pro gradu -tutkielmien ohjaukseen. Tällä hetkellä hän toimii kahden sosiologian jatko-opiskelijan väitöskirjan ohjaajana. Saarella ei ole yliopistopedagogista koulutusta. Portfolionsa mukaan hän kehittää opettajuuttaan ja opetustaan aktiivisesti. Opetustaitotoimikunnan lausunnossa todetaan Saaren tunnistavan tutkimusperusteisen opetuksen vaatimukset, esittävän opetettavan aineiston jäsentyneesti ja olevan avoin vuorovaikutteisen ja keskustelevan opetustilanteen luomiselle. Saaren opetusnäytteen teema Moraalinen paniikki kriminologian tutkimuksen käsitteenä soveltuu hyvin dosentuurin alaan. Opetustaitotoimikunta lausuu Saaren antaman opetusnäytteen ja hänen akateemisen portfolion perusteella, että Saarella on dosentuurin arvon edellyttämä hyvä opetustaito. ehdotus Johtokunta toteaa, että YTT Kari Saari täyttää dosentilta vaadittavat kelpoisuusehdot ja esittää kanslerille, että Kari Saarelle myönnetään oikeussosiologian ja kriminologian dosentin arvo Turun yliopistossa. Johtokunta hyväksyi päätösehdotuksen. Jakelu Turun yliopiston kansleri Pekka Puska Kari Saari 5. OTT Henrik Elonheimon hakemus dosentin arvon myöntämiseksi OTT Henrik Elonheimo on hakemuksellaan esittänyt, että hänet nimitettäisiin kriminologian ja restoratiivisen oikeuden

5 Pöytäkirja 11 A/ (10) dosentiksi Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Hakemus on nähtävillä valmistelijalla ja kokouksessa. Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito. Turun yliopiston johtosäännön 46 :n 1 momentin mukaan kansleri myöntää dosentin arvon tiedekunnan johtokunnan esityksestä. Johtosäännön 46 2 momentin mukaan hakijan tieteellisestä pätevyydestä on hankittava lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, ellei lausunnon hankkimista pidetä erityisestä syystä tarpeettomana. Johtosäännön 23 :n nojalla dekaani päättää, voidaanko asiantuntijalausuntojen hankkimisesta erityisten syyn perusteella luopua. Dekaani on päätöksellään katsonut, ettei Henrik Elonheimon kohdalla ole erityistä syytä luopua asiantuntijalausuntojen hankkimisesta. Dekaani valitsi asiantuntijoiksi suostumuksensa mukaisesti professori Anssi Keinäsen (Itä-Suomen yliopisto) ja professori Janne Kivivuoren (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos). Kumpikaan ei ilmoittanut olevansa hallintolain :ssä tarkoitetulla tavalla esteellinen. Kari Saarella ei ollut huomauttamista heidän valinnan johdosta. Asiantuntijoiden yhteislausunto on seuraava: Liite 4/5/11A/2012. Henrik Elonheimolla ei ole huomauttamista lausunnon johdosta. Dosentilta edellytetään hyvää opetustaitoa. Turun yliopiston kanslerin päivätyn ohjeen mukaan opetustaito voidaan osoittaa monella tavalla. Sitä arvioitaessa on aiheellista ottaa huomioon muun muassa opetusta koskeva koulutus, opetuksesta hankittu kokemus ja opetuksesta saatu palaute, hakijan tuottama oppimateriaali sekä hakijan opetustaitonsa osoittamiseksi antama opetusnäyte. Dekaani on asettanut oikeustieteelliseen tiedekuntaan opetustaitotoimikunnan edistämään tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön opetustaidon kehittämistä laadullisesti korkeatasoiseksi ja monipuoliseksi. Opetustaitotoimikunnan tehtäviin kuuluu tarvittaessa antaa lausunto hakijoiden opetustaidosta täytettäessä professorin tehtävää tai muuta opetusja tutkimustehtävää sekä tutkittaessa edellytyksiä dosentin arvon myöntämiselle. Opetustaitotoimikunta arvioi hakijan opetusansioita kokonaisuutena. Arviointi perustuu hakuasiakirjoissa dokumentoitujen opetuksellisten ansioiden ja opetusnäytteen

6 Pöytäkirja 11 A/ (10) arviointiin sekä tässä yhteydessä käytyyn keskusteluun. Toimikunta laatii johtokunnalle asiasta kirjallisen lausunnon, jossa se ottaa kantaa siihen, onko hakijalla dosentin arvoon edellytettävä opetustaito. Elonheimo on kirjannut opetukselliset ansionsa hakemuksen liitteenä olevaan akateemiseen portfolioon, joka on seuraava: Liite 5/5/11A/2012. Tiedekunnan noudattamana käytäntönä on ollut pyytää hakijalta opetustaitonäyte. Henrik Elonheimo antoi opetusnäytteensä Opetustaitotoimikunnan lausunto on seuraava: Liite 6/5/11A/2012. Henrik Elonheimolla ei ole huomauttamista lausunnon johdosta. Dosentilta vaadittavien kelpoisuusehtojen täyttymisestä Henrik Elonheimon osalta voidaan todeta yhteenvetona seuraavaa: Keskeiset ansiot Henrik Elonheimo on suorittanut oikeustieteen maisterin tutkinnon vuonna 1999 ja oikeustieteen tohtorin tutkinnon vuonna 2010, molemmat Turun yliopistossa. Lisäksi hänellä on vuodelta 1998 Master of Sociology of Law -tutkinto, International Institute for the Sociology of Law, Oñati, Espanja. Elonheimo on suorittanut yliopistopedagogiikan perusteet (10 op) Turun yliopistossa lukuvuonna Henrik Elonheimo on alkaen toiminut Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tutkijatohtorin tehtävässä. Maisteriksi valmistumisen jälkeen hän toimi tiedekunnassa eri tehtävissä (tutkimusassistentti, rikosoikeuden assistentti, tutkija oikeustieteen tutkijakoulussa (OMM), oikeussosiologian ja oikeustieteen assistentti) yhteensä noin 5 vuotta. Elonheimo on kirjannut hakemukseensa 18 tieteellistä julkaisua, kolme konferenssijulkaisua, 17 muuta julkaisua, 33 seminaariesitystä, alustusta ja koulutustilaisuutta, kaksi konferenssiposteria sekä kuusi asiantuntijakuulemista ja muistiota. Osa julkaisuista on yhteisjulkaisuja ja osa on kirjoitettu englanniksi. Elonheimo toimii aktiivisesti oman alansa akateemisissa tutkijayhteisöissä ja on parhaillaan mukana neljässä poikkitieteellisessä tutkimushankkeessa. Elonheimo on kuulunut Suomen sovittelufoorumin hallitukseen vuodesta 2006 lähtien ja toiminut rikossovittelutyöryhmän puheenjohtajana vuodesta 2008 lähtien. Lisäksi hänellä on muita oman alan asiantuntijatehtäviä yliopiston ulkopuolella.

7 Tieteellinen pätevyys Pöytäkirja 11 A/ (10) Asiantuntijat Keinänen ja Kivivuori päätyvät Elonheimon tieteellistä pätevyyttä arvioivassa asiantuntijalausunnossaan siihen, että Elonheimolla on dosentilta edellytettävä tieteellinen pätevyys. Heidän näkemyksensä mukaan Elonheimon tarkasteltavana oleva tuotanto on laadukasta ja täyttää vaivatta myös laajuudeltaan dosentuurilta vaadittavat edellytykset. Hän on osoittanut omaavansa perusteelliset tiedot omalta alaltaan ja kykynsä itsenäiseen tutkimustyöhön. Lisäksi Elonheimo on osoittanut kykynsä tehdä tutkimusta myös tutkimusryhmän jäsenenä. Asiantuntijat ovat jakaneet arvioitavat julkaisut kahteen ryhmään, väitöskirjaan liittyviin ja muihin julkaisuihin. He luonnehtivat Elonheimon väitöstutkimusta Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu erittäin korkeatasoiseksi. Väitöskirjan rikoskäyttäytymiseen liittyvät artikkelit ovat ilmestyneet arvostetuissa kansainvälisissä tiedejulkaisuissa. Myös Elonheimon muu tuotanto on aiheiltaan monipuolista, sekä yksin kirjoitettuja että tutkimusryhmässä tehtyjä, sekä kotimaisia että englannin kielellä kirjoitettuja ja samalla teoreettisia ja empiirisiä. Asiantuntijat katsovat Elonheimon kuuluvan merkittävimpien kriminologiemme joukkoon. Opetusansiot Dosentilta edellytetään hyvää opetustaitoa. Turun yliopiston kanslerin päivätyn ohjeen mukaan opetustaito voidaan osoittaa monella tavalla. Sitä arvioitaessa on aiheellista ottaa huomioon muun muassa opetusta koskeva koulutus, opetuksesta hankittu kokemus ja opetuksesta saatu palaute, hakijan tuottama oppimateriaali sekä hakijan opetustaitonsa osoittamiseksi antama opetusnäyte. Elonheimo on hakemuksensa liitteenä toimittanut akateemisen portfolionsa. Se osoittaa, että hänellä on opetuspedagoginen koulutus ja hän antanut sekä perustutkintotasoista kriminologian ja oikeussosiologian opetusta että täydennyskoulutusta tutkimusaloiltaan. Lisäksi hänellä on jonkin verran kokemusta perustutkintotasoisesta ohjauksesta. Portfolionsa mukaan hän kehittää opettajuuttaan ja opetustaan aktiivisesti. Opetustaitotoimikunnan lausunnossa todetaan Elonheimon tunnistavan tutkimusperusteisen opetuksen vaatimukset, esittävän opetettavan aineiston jäsentyneesti ja olevan avoin keskustelevan opetustilanteen luomiselle. Opetustaitotoimikunta lausuu Elonheimon antaman opetusnäytteen ja hänen akateemisen portfolion perusteella, että Elonheimolla on dosentuurin arvon edellyttämä hyvä opetustaito.

8 Pöytäkirja 11 A/ (10) ehdotus Johtokunta toteaa, että OTT Henrik Elonheimo täyttää dosentilta vaadittavat kelpoisuusehdot ja esittää kanslerille, että Henrik Elonheimolle myönnetään kriminologian ja restoratiivisen oikeuden dosentin arvo Turun yliopistossa. Johtokunta hyväksyi päätösehdotuksen. Jakelu Turun yliopiston kansleri Pekka Puska Henrik Elonheimo 6. Vuodelle 2013 myönnetyt tehtävien täyttöluvat Johtokunta hyväksyi syyskuussa vuosisuunnitelman yhteydessä tiedekunnan vuoden 2013 henkilöstösuunnitelman. Henkilöstösuunnitelmaan sisältyi liite, jolla tiedekunta pyysi täyttölupia vuoden 2013 aikana toistaiseksi ja vähintään viideksi vuodeksi täytettäviin tehtäviin. Tabu-neuvotteluissa tiedekunnalle myönnettiin täyttölupa kaikkiin haettuihin tehtäviin yhtä lukuun ottamatta. Rekrytointien edellytyksenä on, että tiedekunta ennen tehtävän täyttämistä varmistaa tehtävän rahoituksen olevan kunnossa ja että uusia henkilöitä palkattaessa käytetään mahdollisuuksien mukaan neljän kuukauden koeaikaa. Täyttölupa myönnettiin roomalaisen oikeuden ja oikeushistorian professorin toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään, oikeussosiologian professorin osaaikaiseen (50%) viisivuotiseen tehtävään, kahteen yliopistonlehtorin viisivuotiseen tehtävään ja englannin kielen yliopisto-opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään. Korkeakoulusihteerin tehtävään ei myönnetty täyttölupaa. Täyttöluvan epääminen liittyy yliopistossa käynnistyneeseen koko yliopiston laajuiseen hallinnon rakenteita ja prosesseja koskevaan selvitystyöhön. Hallinnon rakenteellisen kehittämisen seurauksena hallintotehtävien sisältöihin ja tehtävien määriin saattaa tulla muutoksia ja tämä saattaa aiheuttaa tehtäväjärjestelyjä yliopiston sisällä. Rakenteellisen kehittämisen toteuttaminen edellyttää, että selvitystyön aikana hallintotehtäviä ei täytetä pysyvästi. Mikäli selvitystyön aikana on tarve rekrytoida hallintohenkilökuntaa, voidaan työsuhteeseen ottaa ainoastaan määräajaksi ja enintään saakka. Oikeushistorian professorin tehtävä laitetaan avoimesti ja kansainvälisesti haettavaksi tammikuussa. Luonnos oikeushistorian professorin tehtävän tehtäväselosteeksi on seuraava: Liite 7/6/11A/2012.

9 Pöytäkirja 11 A/ (10) Oikeushistorian oppiaineen tehtävien hoitamisesta professorin tehtävän täyttöprosessin ajaksi on sovittu FT Satu Lidmanin kanssa. Oikeussosiologian professorin osa-aikaiseen viisivuotiseen tehtävään on alkaen kutsuttu OTT Anne Alvesalo-Kuusi. Yliopistonlehtorin tehtävät laitetaan avoimesti haettavaksi tammikuussa. Syyskuussa sovitulla tavalla johtokunnalla on nyt mahdollisuus ottaa kantaa tehtävien suuntaamiseen. Luonnos yliopistonlehtorin tehtävien tehtäväselosteeksi on seuraava: Liite 8/6/11A/2012. Luonnoksessa toinen yliopistonlehtorin tehtävä esitetään suunnattavaksi julkisoikeuteen ja toinen oppiaineryhmään, johon luetaan rikos- ja prosessioikeus, oikeussosiologia ja kriminologia. Molemmat tehtävät esitetään täytettäväksi alkaen. Englannin kielen yliopisto-opettajan tehtävä laitetaan avoimesti ja kansainvälisesti haettavaksi tammikuussa. Tehtävä esitetään täytettäväksi alkaen. Luonnos yliopisto-opettajan tehtäväselosteeksi on seuraava: Liite 9/6/11A/2012. ehdotus Johtokunta käy keskustelun oikeushistorian professorin, yliopistonlehtorien ja englannin kielen yliopisto-opettajan haettavaksi julistettavista tehtävistä. Käsittely Oikeushistorian professorin tehtävä Oikeushistorian professorin tehtävän tehtäväselosteen, liite 7/6/11A/2012, kohtaan Hakeminen tehtiin seuraava lisäys (lisäys kursiivilla): Hakuasiakirjat ja sen liitteet tulee toimittaa suomen tai englannin kielellä. Edelleen todettiin, ettei oikeushistorian professorin tehtävän haettavaksi julistamisella ole erityinen kiire. Yliopistonlehtorin tehtävät Jussi Sjöblom teki asian käsittelyn kuluessa muutosesityksen yliopistonlehtorien tehtävien tehtäväselosteen, liite 8/6/11A/2012, kohtaan Tehtävät ja niiden sijoittuminen, oikeustieteen yliopistonlehtorin tehtävien suuntaaminen. Sjöblomin esitys oli seuraava: Oikeustieteen yliopistonlehtorin tehtävät suunnataan tiedekunnassa seuraavasti: 1) julkisoikeus

10 Pöytäkirja 11 A/ (10) 2) oppiaineryhmä, joka painottuu rikos- ja prosessioikeuteen. Oikeussosiologian ja kriminologian osaaminen katsotaan eduksi. Koska käsittelyssä oli tehty asian esittelystä poikkeava muutosesitys liitteeseen 8 koskien yliopistonlehtorien tehtävien suuntaamista, puheenjohtaja ehdotti äänestystä kättä nostamalla. Asialistan liitteen 8 mukaista muotoilua oikeustieteen yliopistonlehtorin tehtävien suuntaamisessa kannatti seitsemän (7) jäsentä ja Sjöblomin esitystä neljä (4) jäsentä. Ko. kohdan muotoilu päätettiin pitää ennallaan. Yliopistonlehtorien tehtävien tehtäväselosteen kohtaan Kelpoisuusvaatimukset tehtiin seuraava lisäys ja muutos (kursiivilla): Hakijan toivotaan antavan molemmissa tehtävissä opetusta useammassa oppiaineessa. Monialaisuus sekä kyky antaa opetusta englannin kielellä luetaan hakijalle eduksi. Englannin kielen yliopisto-opettajan tehtävä Englannin kielen yliopisto-opettajan tehtävän tehtäväselosteeseen ei tehty muutoksia. Puheenjohtaja totesi, että tehtäväselostetta käsitellään Kielikeskuksen johtaja Mike Nelsonin ja opintoasiain päällikkö Katja Arolan kanssa Johtokunta kävi keskustelun oikeushistorian professorin tehtävän, yliopistonlehtorien tehtävien ja englannin kielen yliopisto-opettajan tehtävän tehtäväselosteista ja hyväksyi niihin pöytäkirjan kohdassa Käsittely esitetyt muutokset. Puheenjohtaja Jukka Mähönen Hallintopäällikkö Mia Fager

Johtokunnan kokous 6 A/2014

Johtokunnan kokous 6 A/2014 Pöytäkirja 6 A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 A/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

17.12.2013. Liite 1/2/10A/2013. Johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen. Johtokunta merkitsi ilmoitusasiat tiedokseen.

17.12.2013. Liite 1/2/10A/2013. Johtokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen. Johtokunta merkitsi ilmoitusasiat tiedokseen. Pöytäkirja 10 A/2013 1 (6) Johtokunnan kokous 10 A/2013 Aika tiistai klo 10.15-11.00 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Viljanen, Veli-Pekka, varadekaani

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 8 A/2013

Johtokunnan kokous 8 A/2013 Pöytäkirja 8 A/2013 1 (7) Johtokunnan kokous 8 A/2013 Aika tiistai klo 10.15 10.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Viljanen, Veli-Pekka, varadekaani

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Pöytäkirja 9 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 6A/2011 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 1.6.2011 klo 9.15 10.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 2 A/2015

Johtokunnan kokous 2 A/2015 Pöytäkirja 2 A/2015 1 (6) Johtokunnan kokous 2 A/2015 Aika tiistai klo 12.15-12.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Pöytäkirja 6A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika maanantai 15.6.2015 klo 9.15 9.50 Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Läsnä Henri

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 6A/2016 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.6.2016 klo 9.15 10.30 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 3A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.3.2015 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016 Pöytäkirja 8 A/2016 1 (5) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 8 A/2016 Aika tiistaina klo 10 10.40 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 7 C/2015

Johtokunnan kokous 7 C/2015 Pöytäkirja 7 C/2015 1 (5) Johtokunnan kokous 7 C/2015 Aika tiistai klo 13.15-13.50 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Ruotsalainen, Mirkka, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kokous: Keskiviikko 26.1.2011 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 9 A/2015

Johtokunnan kokous 9 A/2015 Pöytäkirja 9 A/2015 1 (7) Johtokunnan kokous 9 A/2015 Aika maanantai 26.10.2015 klo 13 13.10 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Tapani, Jussi, dekaani

Lisätiedot

Asialista 1A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Asialista 1A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 1A/2012 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 18.1.2012 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 3A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.3.2014 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään. 1/4 OHJEET DOSENTIN ARVOA HAKEVILLE 1. Kelpoisuusvaatimukset Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 9A/2011 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 28.9.2011 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 9A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 24.9.2014 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 12A/2012 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.12.2012 klo 9.15 9.30 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON 28.9.2010 TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ Opetustehtävillä tarkoitetaan tässä päätöksessä opetus- ja tutkimustehtäviä

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kokous: Keskiviikko 23.1.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, , JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 9/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL226) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149. Kokouskutsu on lähetetty

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149. Kokouskutsu on lähetetty Pöytäkirja 3A/2015 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.3.2015 klo 9.15 9.40 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 3/2009, 18.3.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. FT

Lisätiedot

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana teoreettisen fysiikan professorin

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 4A/2017 1 (7) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.3.2017 klo 9.15 9.45 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 4 B/2015

Johtokunnan kokous 4 B/2015 Pöytäkirja 4 B/2015 1 (7) Johtokunnan kokous 4 B/2015 Aika tiistai klo 10-11.15 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula,

Lisätiedot

Aika keskiviikko klo Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Aika keskiviikko klo Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 10A/2016 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 14.12.2016 klo 9.15 10.10 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 7A/2013 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 25.9.2013 klo 9.15 10.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri HALLITUS 24.3.2004 Kokous 4/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri 4. Kulttuurimatkailun professorin viran muuttaminen

Lisätiedot

Aika keskiviikko klo Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Aika keskiviikko klo Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 13A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 17.12.2014 klo 9.15 10.00 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (6) Tehtäväseloste ELINTARVIKEKEMIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana Elintarvikekemian professorin

Lisätiedot

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUS 0 U L U N YLI OPISTO BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAA KETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 14.4.20 14 kello 13:00 Paikka Kokoushuone

Lisätiedot

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste 1 (5) TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on haettavana tulevaisuudentutkimuksen professorin

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus PROFESSORILUENTO Professori Johanna Niemi Prosessioikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori Johanna Niemi pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) hallintopäällikkö Meri Louhi tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija Anne Tuittu

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) hallintopäällikkö Meri Louhi tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija Anne Tuittu Pöytäkirja 1/2015 1 (6) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika Paikka keskiviikko 21.1.2015 klo 10.05 10.15 Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 15.11.2010 1/6 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan, 31 :n ja 33 :n 3 momentin nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 15.11.2010. Tämä

Lisätiedot

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 1/5 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt. Tämä henkilöstöjohtosääntö luo edellytykset yliopiston henkilöstön ottamiselle

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa 1 Soveltamisala Tätä prosessikuvausta sovelletaan silloin, kun henkilö palkataan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden pituiseen

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) hallintopäällikkö Meri Louhi tutkimus ja jatkokoulutussuunnittelija Anne Tuittu

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) hallintopäällikkö Meri Louhi tutkimus ja jatkokoulutussuunnittelija Anne Tuittu Pöytäkirja 6/2016 1 (5) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika Paikka keskiviikko 8.6.2016 klo 10.10 11.05 Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof.

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 25.3.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä tehtävän

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professori, xxxx, xxxx laitos Tehtävää koskevat tiedot XXXX Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professorin tehtävistä säädetään yliopistolain 33 :ssä (558/2009). Professorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 Aika tiistai 22.3.2005 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) =Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 2A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 12.2.2014 klo 9.15 9.45 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 29.1.2015 Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan

Lisätiedot

Professori otetaan määräajaksi

Professori otetaan määräajaksi Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 10.1.2013 LIIKETALOUSTIEDE, JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun johtamisen

Lisätiedot

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi.

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi. Tehtäväseloste 1 (6) JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä on haettavana johtamisen ja organisoinnin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin tehtävä, suomen kieli, 1.8.2016 alkaen toistaiseksi 1. Professorin toimintaympäristö

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 8A/2016 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 5.10.2016 klo 9.15 10.50 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 6 B/2014

Johtokunnan kokous 6 B/2014 Pöytäkirja 6 B/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 B/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil.

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil. BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 6.2.2014 kello 13:00 15:15 Paikka Kokoushuone LIOIA, Kontinkangas (Aapistie 7) Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5)

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Ohje professorin tehtävän kelpoisuusehtojen arvioinnin perusteiksi ja professorin tehtävän täyttämistä valmistelevien täyttötoimikuntien työskentelyn suuntaviivoiksi Tällä

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 5 A/2017

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 5 A/2017 Pöytäkirja 5 A/2017 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 5 A/2017 Aika tiistaina klo 13 14.05 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 6A/2012 1 (11) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 30.5.2012 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

AIKA 27.10.2011 kb 12.15 PAIKKA Kokous salissa Ylistonmäentie 33 135 KASITELTAVAT ASIAT:

AIKA 27.10.2011 kb 12.15 PAIKKA Kokous salissa Ylistonmäentie 33 135 KASITELTAVAT ASIAT: JYVASKYLAN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto POYTAKIRJA 9/2011 Muut asiat / B Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jasen

Lisätiedot

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1 (8) TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 Aika Paikka tiistaina 31.1.2012 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06 LAPIN YLIOPISTO 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme

Lisätiedot

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 17.04.2013 1 (5) LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulun

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kokous: Keskiviikko 18.5.2016 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kokous: Keskiviikko 26.4.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO Kokous: Keskiviikkona 14.9.2016 klo 10 Lyhty Jäsenet: Läsnä: Päätös: Dekaani Minna-Riitta Luukka,

Lisätiedot

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 13.1.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 Aika Paikka torstaina 15.12.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juuso, Hannu, lehtori Sitomaniemi-San Johanna, jatko-opiskelija 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kokous: Keskiviikko 24.2.2016 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 10/2013 Kokous: Keskiviikko 13.11.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) 29.8.2014 Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan käyttäytymistieteiden ja filosofian

Lisätiedot

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi.

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka 1.8.2012 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin

3/2012 Toimintatapojen tarkennuksia väitöskirjatyön valmistumisen loppuvaiheen prosesseihin 8.10.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 9/2012 Aika Maanantai 8.10.2012 klo 8.15 10.15 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Henrik Kunttu Taru Kujanpää Marja Korhonen Dekaani Hallintopäällikkö Opintopäällikkö

Henrik Kunttu Taru Kujanpää Marja Korhonen Dekaani Hallintopäällikkö Opintopäällikkö JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 6/2017 Kokous: Keskiviikko 14.6.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1(8) MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin ja kansainvälisen

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 12 A/2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 12 A/2016 Pöytäkirja 12 A/2016 1 (7) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 12 A/2016 Aika tiistaina klo 11.15 13.20 Paikka Unican lasikuutiokabinetti PharmaCityssa, Itäinen Pitkäkatu 4 Valmistelija Puheenjohtaja

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 2 B/2013

Johtokunnan kokous 2 B/2013 Pöytäkirja 2 B/2013 1 (6) Johtokunnan kokous 2 B/2013 Aika tiistai 26.2.2013 klo 10.30 11.10 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Minna Vuorio-Lehti, opintopäällikkö Mähönen, Jukka,

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 5 B/2017

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 5 B/2017 Pöytäkirja 5 B/2017 1 (5) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 5 B/2017 Aika tiistaina klo 13 14.05 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja DataCityn neuvotteluhuone 2, Lemminkäisenkatu 14 18 A,

Lisätiedot

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 1/5 VAASAN YLIOPISTO Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 Virka Tietoliikennetekniikan professorin virka on perustettu Vaasan yliopiston hallituksen 16.12.2005 tekemällä

Lisätiedot

Pöytäkirja 7/ (6)

Pöytäkirja 7/ (6) Pöytäkirja 7/2017 1 (6) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika keskiviikko 14.6.2017 klo 10.03 11.18 Paikka Jäsenet t Sihteeri Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys)

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot