Mittalaitteet. Mittalaitteet.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mittalaitteet. Mittalaitteet."

Transkriptio

1 Mittalaitteet

2 Mielenkiintoinen tarina! Entisen pääportin logo. CA Mätsystem on ranskalaisen Chauvin-Arnouxin ruotsalainen tytäryhtiö, jonka tarkoituksena on kehittää ja tukea Chauvin-Arnouxin pohjoismaisia markkinoita Suomessa, Ruotsissa, Norjassa sekä Tanskassa. CA Mätsystem on osa maailmanlaajuista konsernia, joka koostuu 10:stä tytäryhtiöstä.kaikki alkoi vuonna 1893, jolloin yhtiö perustettiin Raphaël Chauvin sekä René Arnouxin toimesta Pariisin läheisyyteen, Montmartreen, jossa yhtiön pääkonttori sijaitsee vielä tänäkin päivänä. Keksinnöt, omistautuminen ja innovatiivinen ajattelu ovat yhtiömme avainsanoja. Chauvin-Arnoux -keksintöihin kuuluvat muun muassa: 1923: ohmimittari 1927: yleismittalaite 1934: ensimmäinen virtapihti 1982: tasavirtamittauksissa käytettävä Hall-anturi 1994: silmukkavastuspihtimittari Yllä muutama maininta Chauvin-Arnouxin omistamista 350:stä, ainutlaatuisesta patentista. Yhtiö investoi tänä päivänä 11 % liikevaihdosta suoraan uusien laitteiden tutkimus- ja kehitystyöhön. Chauvin-Arnoux valmistaa mittalaitteita ammattilaiskäyttöön. Mittalaitteita valmistetaan 7:ssä eri tehtaassa ympäri maailman, joista 4 päätehdasta sijaitsee Ranskassa. Chauvin-Arnoux tuotanto täyttää standardien ISO 9001 ja ISO vaatimukset. Kaikkien laitteiden valmistuksessa käytetään uusinta teknologiaa ja jokainen laite läpikäy tietokoneistetun lopputarkastuksen. Kaikkien laitteiden mukana toimitetaan joko varmennus- tai kalibrointitodistus, mallista riippuen. Chauvin-Arnouxin ammattitaitoiset työntekijät auttavat sinua valitsemaan juuri sinun tarpeisiisi sopivat mittalaitteet. 1895: Peilillinen galvanometri Kalibrointiin tarkoitettu potentiometri vuodelta Paristokäyttöistä potentiometriä käytettiin yhdessä viereisessä kuvassa olevan galvanometrin kanssa. MX 51. Virtapihti CdA 600 (1982). Monoc L. Ranskalainen monitoimimittari MICA sekä laitteen amerikkalainen versio ANAGRAF vuodelta Chauvin-Arnoux laitteille tyypillinen keltainen väri hyvin edustettuna.

3 Jännitteenkoetin CA 745N Yksinkertaisiin tarkastusmittauksiin Jännitteenkoetin CA 757 Yleismittaritoiminnoilla V AC/DC Jatkuvuustesti summeritoiminnolla Vaihe/nolla-tunnistus Impedanssi Vastus Vaihdettavissa olevat mittapäät CA745N mv DC /100 mv AC V DC/AC 500 ma A Impedanssi, vastus, diodit, kapasitanssi Jatkuvuustesti summeritoiminnolla Vaihdettavissa olevat mittapäät CA Jännitteenkoettimet CA V CAT IV V AC / 1400 V DC Kaistanleveys Hz 65 & käyttö C Jatkuvuustesti summeritoiminnolla Vaihejärjestys VVSK:n testaus 30 ma Vaihdettavissa olevat mittapäät JÄNNITTEENKOETTIMET jopa 1000 V AC / 1400 V DC mittauksiin. EN :n mukainen autotest -toiminto. TÄYSAUTOMAATTISIIN, matalaimpedanssi jännitemittauksiin taajuudella 16 2/3 Hz Hz. KÄYTÄNNÖLLISIIN lisätoimintoihin kuuluvat mm. kohdevalaisin, vaiheen tunnistus, summeri, vastuksen mittaus sekä sisäänrakennettu VVSK:n testaus. LED-OSOITUS koostuu 9 eri valomerkinnästä välillä 12 V.1000 V AC /1400 V DC. CA773 omaa tämän lisäksi 4-numeroisen taustavalaistun, digitaalisen näytön. CA771 voidaan käyttää lämpötilaalueella 30 C +60 C. 65 CA CA

4 Kaapelinpaikannin CA 6681 Täsmälliseen hakuun Mittaa sekä jännitteisiä että jännitteettömiä piirejä Lähetin sekä vastaanotin Sisäänrakennetut kohdevalaisimet Osoitus äänimerkein ja pylväsnäyttömuodossa TYÖKALU kaapeleiden, johdinten sekä metallisten putkien paikantamiseen. DIGITAALINEN KOODAUS tekee kaapeleiden tunnistamisesta yksinkertaista. LAITE koostuu lähettimestä sekä vastaanottimessa. Molemmissa yksiköissä on iso, taustavalaistu LCDnäyttö. OSOITUS äänimerkein ja pylväsnäyttömuodossa. KÄYTTÖALUEINA kaapeleiden seuraaminen ja haku, sulakkeiden tunnistus ym. CA Asennustesteri CA 6117 SFS 6000:n mukaisesti Suomenkieliset valikot Värinäyttö Suomenkielinen raportinluontiohjelma Yksinkertainen ja selkeä valikko Sisäänrakennettu sulaketaulukko TÄYTTÄÄKSEEN SFS STANDARDIN VAATIMUKSET, tulee sähköasennuksiin liittyvissä muutos- tai uudistöissä käyttää asianmukaista käyttöönottotesteriä. ERGONOMINEN MUOTOILU. Kaikki mittaustoiminnot ovat kätevästi valittavissa kiertokytkimen avulla. Mittausten tarkastelu onnistuu selkeältä värinäytöltä. ASENNUSTEN TARKASTUKSIIN, jossa jännitteenarvo sijaitsee välillä V AC/DC ja taajuudet 16 2/3 Hz sekä 50 Hz. CA6117 omaa lisäksi sisäänrakennetun sulaketaulukon. GRAAFISET KYTKENTÄOHJEET, suomenkieliset valikot, ohjelmisto sekä käyttöohjeet tekevät laitteesta erittäin helppokäyttöisen. 53 CA

5 Ilmanlaatutallennin CA 1510 Sisätiloihin CO 2 (hiilidioksidi) Lämpötila: -10 C C Ilmankosteus: % RH Magneettinen takakansi Muisti: Jopa 1 milj. arvoa Bluetooth -kommunikointi 40 CA1510 valk CA1510 antr kanavainen DC loggeri L452 Analogiset, digitaaliset sekä pulssit 2 kanavaa ma / V DC Tallennus jopa 270 pvä Näytteenotto 200 ms...1 h Magneettinen takakansi Ruuviliitin Bluetooth -kommunikointi Suomenkielinen ohjelmisto 42 L Luksimittari ja -tallennin CA 1110 Loistavaan mittaukseen 0, lux Magneettinen takakansi MAP-tila Tallentaa jopa miljoona mittausarvoa USB, Bluetooth Lämpötila- ja kosteustallennin CA 1246 Kokonaisvaltaiseen valvontaan Ilmankosteus: %RH Lämpötila: C Kastepiste Magneettinen takakansi Tallentaa jopa miljoona mittausarvoa USB, Bluetooth CA CA

6 Eristysvastustesterit CA V Analoginen-digitaalinen näyttö 200 ma jatkuvuuden mittaus Automaattinen jännitteen mittaus Automaattinen purkutoiminto Magneettinen takakansi CAT IV 600 V ERISTYSVASTUKSEN MITTAUS: 50, 100, 250, 500 sekä 1000 V, mallista riippuen. LISÄKSI muistitoiminto, taajuuden ja vastuksen mittaus (CA 6524 sekä CA 6526). CA 6526 omaa myös Bluetooth-yhteyden. JATKUVUUDEN MITTAUS: 200 ma. Lisäksi kaapeleiden vastuksenkompensointi. MITATTAESSA JÄNNITTEISIÄ KOHTEITA, varoittaa laite äänimerkillä ja jännitteen arvo esitetään näytöllä, jopa 700 V. Eristysvastuksen mittaaminen ei tällöin ole mahdollista. ETÄKOETIN ja mukana tuleva kantolaukku mahdollistaa laitteen käytön yhdellä kädellä. 54 CA CA CA CA CA CA Vedenpitävät eristysvastustesterit CA & kaapelivaipan eheysmittalaitteet Eristysvastuksen mittaus 10- tai 15 kv Automaattinen vaippavianhakutoiminto Suomenkieliset valikot Graafinen näyttö USB-kommunikointi CA CA

7 Monipuolisiin mittauksiin MTX Yleismittarit 0,02 %:n tarkkuus Värinäyttö Loggaustoiminto IR-USB sekä Bluetooth Vesitiiviit, 67 CAT IV 600 V YLEISMITTARISARJA graafisella värinäytöllä (MTX ) tai digitaalisella kaksoisnäytöllä (MTX ). JOPA 200 khz kaistanleveys. Käytössä ainoastaan yksi virta-alue ylimmällä tarkkuudella. Näyttää samanaikaisesti 3 mittausarvoa. AINUTLAATUINEN MUOTOILU: kiertokytkimen sijaan käytössä näppäimistö. Tämä mahdollistaa laitteen etäohjauksen. LISÄKSI mittausten ja käyrien tallennus ja siirto tietokoneelle SX-DMM -ohjelmiston avulla. 67 MTX MTX MTX MTX MTX 3292-BT MTX 3293-BT Lyömättömät F-sarjan Monitoimipihtimittarit AC+DC TRMS 150 ma A AC/DC Leukojen aukeama jopa 60 mm Min-, Max- ja Huippuarvot Selkeä, taustavalaistu LCD-näyttö Muisti sekä Bluetooth (F407 & F607) 1000 V CAT IV MONUOLISET PIHTIMITTARIT mm. virran, jännitteen, tehoarvojen, harmonisten yliaaltojen, käynnistysvirran sekä lämpötilan mittaamiseen. AUTOMAATTINEN AC/DC tunnistus sekä alueen valinta. TURVALLINEN sekä erittäin helppokäyttöinen yleistyökalu. 54 F F F F F F F F F F F

8 Joustavaa mittausta DigiFlex Yksinkertainen ja turvallinen 20 ma 4000 A AC 10 Hz 3 khz TRMS Lenkin paksuus: 5 mm MAX-arvon lukitus HOLD-toiminto Automaattinen sammutustoiminto MultiFix-yhteensopiva MA 400D-170, 45 mm MA 400D-250, 70 mm MA 4000D-350, 100 mm Energianalysaattorit CA Energian optimointiin 3-vaihemittaus Tehon mittaus Yliaallot (CA8883) Värinäyttö Suomenkieliset valikot sekä ohjelmisto 53 CA CA Sähkönlaatuanalysaattorit CA Monipuolisiin mittauksiin Jopa 5 jännitetuloa Jopa 4 virtatuloa Yliaaltoanalyysi jopa 50:nteen yliaaltoon saakka ENERGIA-ANALYSAATTORI sähkönjakeluverkostossa sijaitsevien transienttien, hälytysten sekä energia-arvojen mittaamiseen ja tallentamiseen. KÄYTETÄÄN mittauksiin 1- ja 3-vaihesovelluksissa. Soveltuu käytettäväksi kohteissa, joissa tarvitaan pidempiaikaisia mittauksia. TFT-VÄRINÄYTTÖ automaattisella skaalaustoiminnolla. Näyttönottonopeus 12,8 KHz, eli 256 mittausta/ajanjakso. VALITTAVISSA OLEVA INTEGROINTIAIKA (korkein resoluutio) aikavälillä 1 s...15 min. Näyttää myös min-, max-, keski- sekä huippuarvot. Käynnistysvirran mittaus jopa 10 min Tallennus SD-kortille Suomenkieliset valikot sekä ohjelmisto CA CA

9 Joustavaan valvontaan PEL-sarja Tehon ja energian loggaukseen Teho- ja energiamittaukset kaikissa 4:ssä kvadrantissa Jopa 1000 V / 10 ka Suomenkielinen ohjelmisto Yliaaltojen mittaus WI-FI, Bluetooth, USB sekä SD-kortti Jännite- ja virtamuuntajia käytettäessä päästään 650 kv:n sekä 25 ka:n arvoihin (10 GW) JOUSTAVAAN MITTAUKSEEN: täydellinen työkalu energian optimointiin, mittaa ja tallentaa virta-, jännite-, energia- sekä tehoarvot 1- ja 3-vaihesovelluksissa. KOKONAISVALTAISEEN energin analysointiin kohteissa, joissa siirrettävä laitteisto on toivottava, mittaamiseen ja valvontaan 50, 60 ja 400 Hz:n asennuksissa. TALLENTAA MIN-MAX sekä keskiarvon joka sekunti. SAMANAIKAISESTI voidaan mitata ja tallentaa laitteen muistiin taajuus-, tehokerroin-, harmonisten yliaaltojen kokonais- sekä erillisanalysointi aina 50:nteen yliaalton asti. ASENNUS ei vaadi virtapiirin katkaisemista. 54 PEL 102 (MA193-pihdeillä) PEL 103 (MA193-pihdeillä) PEL 105 (A196-pihdeillä)

10 Silmukkavastuspihtimittarit CA Kunnossapitomittauksiin Selkeä OLED-näyttö Leukojen aukeama 35 mm Pre-Hold -toiminto (mittausarvojen jättö näytölle) Ohjelmoitavissa oleva hälytystoiminto: Ω, A ja V Bluetooth (CA6417) Suomenkielinen raportointiohjelma CA CA MITTAA silmukkavastuksen, silmukkainduktanssin sekä vuotovirran. TURVALLISET käyttää: Laite antaa arvion kosketusjännitteen suuruudesta, mittaustoiminnosta riippumatta. KÄTEVÄT käyttää kunnossapitomittauksissa sekä kohteissa, joissa maadoituspiikkien käyttö ei ole mahdollista. AIKA- JA PÄIVÄMÄÄRÄMERKITYT mittausarvot. Paikanna mittauskohde Android-puhelimen GPS-toiminnon avulla ja lähetä saadut mittausarvot kätevästi suoraan puhelimeen tai tablettitietokoneelle Android-sovelluksen kautta (CA 6417)! 40 Maadoitustarkastuksiin CA maadoitusvastustesterit Maadoitusvastuksen sekä maaperän resistiivisyyden mittaamiseen. Uudiskohteisiin sekä kunnossapitotarkastuksiin Selektiivinen mittaus Käytössä sekä piikkiettä pihtimenetelmä Yksinkertainen kytkentä KÄYTTÄJÄYSTÄVÄLLISET sekä kestävät maadoitusvastustesterit soveltuvat erinomaisesti kenttäkäyttöön: isokokoinen taustavalaistu näyttö, värimerkityt tulot sekä selkeät näppäimet. CA6471 omaa ainutlaatuisen, selektiivisen mittaustoiminnon: mahdollista mitata yksittäisiä maadoituksia rinnakkaismaadoituksissa. MONUOLISET mahdollista mitata maadoitusvastuksen sekä maapotentiaalin arvo, jatkuvuutta ja maaperän resistiivisyys. Käytössä 512 mittauksen muisti. KÄYTETÄÄN yhdessä perinteisten maadoituspiikkien tai mukana tulevien silmukkavastuspihtien kanssa (mittaa vastuksen välillä 0,001 Ω kω). 67 CA6470N CA

11 LISÄTARVIKKEITA matalajännitesovelluksiin, jopa 1000 Vac ja 1500 Vdc. MULTIFIX magneettikiinnike: : DigiFlex sekä CA yhteensopiva lisätarvike MITTAPÄÄT CA745N, CA755 ja CA757 malleihin: : Mittapäät CAT III/IV, punainen/musta : Mittapäät 2 mm, punainen/musta : Mittapäät 4 mm, punainen/musta MITTAPÄÄT CA771 ja CA773 jännitteenkoettimiin: : Mittapäät 2 mm, muovisuojilla, punainen/musta : Mittapäät 4 mm, punainen/musta : Mittapäät 2X, 4 mm, punainen/musta : CA753 Seinäpistokeadapteri Käytännölliset lisätarvikkeet Mittapäät, -kärjet sekä -johdot 4 mm:n standardiliitännällä MITTAPÄÄT, -JOHDOT SEKÄ HAUENLEUAT yleis- ja eristysvastusmittareihin, monitoimivirtapihteihin ym: : Mittapääsetti: 2 x mittapäitä, 2 x hauenleukoja, 2 x kaapeleita, 2 x 4 mm:n mittapäitä punainen/musta CAT IV 600 V : Magneettiset mittapäät x 2 pun/musta CAT IV 600 V : Mittapäät jännitteen mittaamiseen. Taipuisa 4 mm, 1,8 mm, pituus 85 mm. Punainen/musta x 6. : Hauenleuat CAT IV 1000 V x 2 punainen/musta. : Banaani-BNC adapteri x 2 CAT II 150 V : Kaapelisetti, silikonia. 2 x 1,5 m punainen/musta. CAT IV 1000 V : Mittapäät tartuntakärjellä 6 A x 2 punainen/musta CAT III 1000 V : Mittapäät 2 mm:n kärjellä x 2 pun/musta CAT II 300 V : Mittapäät 4 mm:n kärjellä x 2 pun/musta CAT II 300 V Kiinnikkeet ja johtokotelot Virtapihdit Jopa CAT IV 1000 V LISÄÄ MITTALAITETARVIKKEITA:

12 SLO MYYNTIKONTTORIT ETELÄ Espoo... Olarinluoma 14, ESPOO Helsinki, Hermanni... Työpajankatu 2, HELSINKI Helsinki, Kamppi... Hietaniemenkatu 14, HELSINKI Helsinki, Konala... Konalankuja 1-3, HELSINKI Lohja... Takasenkatu 56, LOHJA Porvoo... Yrittäjänkatu 24, PORVOO Riihimäki... Tehtaankatu 1, RIIHIMÄKI Tuusula... Hiekkakuopantie 1, TUUSULA Vantaa, Koivuhaka... Mäkituvantie 3, VANTAA Vantaa, myyntikont.... Ritakuja 2, VANTAA Vantaa, Tuupakan mk.... Ritakuja 2, VANTAA LÄNSI Hämeenlinna... Mäkeläntie 1, HÄMEENLINNA Jyväskylä... Seppäläntie 5, JYVÄSKYLÄ Pori... Hevoshaankatu 1 A, PORI Rauma... Aittakarinkatu 12, RAUMA Salo... Myllyojankatu 10, SALO Seinäjoki... Väinölänkatu 18, SEINÄJOKI Tampere, Sarankulma.. Patamäenkatu 10, TAMPERE Tampere, Kalkku... Kolmihaarankatu 6, TAMPERE Turku... Radiomiehenkatu 2, TURKU Vaasa... Silmukkatie 4, VAASA ITÄ Iisalmi... Ratapellonkatu 1, IISALMI Joensuu... Kuurnankatu 31, JOENSUU Kotka... Jylpyntie 14, KOTKA Kouvola... Sepänkatu 4, KOUVOLA Kuopio... Ajajantie 2, KUOPIO Lahti... Jussilankatu 5, LAHTI Lappeenranta... Myllymäenkatu 15, LAPPEENRANTA Mikkeli... Teollisuuskatu 12, MIKKELI Savonlinna... Ilokallionkatu 6, SAVONLINNA Varkaus... Käsityökatu 45, VARKAUS POHJOINEN Kajaani... Jarrukuja 2, KAJAANI Kemi... Mekaanikonkatu 4, KEMI Kokkola... Tervahovintie 2, KOKKOLA Oulu... Kallisensuora 5, OULU Rovaniemi... Aittatie 1, ROVANIEMI Vaasa Pori Seinäjoki Kokkola Kemi Oulu Jyväskylä Tampere, Sarankulma Tampere, Kalkku Rovaniemi Kuopio Mikkeli Kajaani Iisalmi Varkaus Joensuu Savonlinna Rauma Hämeenlinna Lappeenranta Kouvola Turku Riihimäki Lahti Tuusula Kotka Salo Porvoo Lohja Vantaa, Koivuhaka Vantaa, Tuupakka Vantaan myyntikonttori Helsinki, Konala Helsinki, Hermanni Helsinki, Kamppi Espoo, Olarinluoma MYYMÄLÄT PALVELEVAT MA-PE klo SLO Verkkokauppa Verkkokauppa palvelee 24/7 sähkö- ja teletarvikkeiden tilauksissa. VALTAKUNNALLINEN TILAUSKESKUS Ma-pe klo , pikatilaus klo Puh , faksi , tilauskeskus@slo.fi HÄTÄPALVELU ma-pe klo , la-su 24h. Puh

Mittalaitteet. Mittalaitteet.

Mittalaitteet. Mittalaitteet. Mittalaitteet www.chauvin-arnoux.fi Mielenkiintoinen tarina! Entisen pääportin logo. CA Mätsystem on ranskalaisen Chauvin-Arnouxin ruotsalainen tytäryhtiö, jonka tarkoituksena on kehittää ja tukea Chauvin-Arnouxin

Lisätiedot

Mittalaitteet. Mittalaitteet. www.chauvin-arnoux.fi

Mittalaitteet. Mittalaitteet. www.chauvin-arnoux.fi www.chauvin-arnoux.fi Mielenkiintoinen tarina! CA Mätsystem on ranskalaisen Chauvin-Arnouxin ruotsalainen tytäryhtiö, jonka tarkoituksena on kehittää ja tukea Chauvin-Arnouxin pohjoismaisia markkinoita

Lisätiedot

uutuuksia G www.slo.fi

uutuuksia G www.slo.fi uutuuksia G www.slo.fi historia Lisätietoja www.slo.fi Keltamusta Mielenkiintoinen tarina! 1895: Peilillinen galvanometri. CA Mätsystem on ranskalaisen Chauvin-Arnouxin ruotsalainen tytäryhtiö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

11 mallia 1000 V CAT IV -luokituksella Kaiken tyyppisiin mittauksiin!

11 mallia 1000 V CAT IV -luokituksella Kaiken tyyppisiin mittauksiin! 11 mallia 1000 V CAT IV -luokituksella Kaiken tyyppisiin mittauksiin! F200 Sarja F400 Sarja F600 Sarja Monitoimiset AC, DC sekä AC+DC TRMS -pihdit F200 Sarja F400 Sarja Virta: Min, Max, Huippuarvo 2000

Lisätiedot

TILAUSTIEDOT: F V F200 -sarjalle. 1.5 V F400 / F600 -sarjoille

TILAUSTIEDOT: F V F200 -sarjalle. 1.5 V F400 / F600 -sarjoille J F200 Sarja F400 Sarja F600 Sarja Malli F201 F203 F205 F401 F403 F405 F407 F601 F603 F605 F607 Leukojen maksimiaukeama 34 mm 48 mm 60 mm Näyttö LCD Taustavalaistu LCD Taustavalaistu LCD Taustavalaistu

Lisätiedot

11 mallia 1000 V CAT IV -luokituksella Kaiken tyyppisiin mittauksiin!

11 mallia 1000 V CAT IV -luokituksella Kaiken tyyppisiin mittauksiin! 11 mallia 1000 V CAT IV -luokituksella Kaiken tyyppisiin mittauksiin! F200 Sarja F400 Sarja F600 Sarja Monitoimiset AC, DC sekä AC+DC TRMS -pihdit F200 Sarja F400 Sarja 2000 A AC / 3000 A DC AC/DC differentiaalimittaukset

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kompakti huippuominaisuudet omaava digitaalinen mittalaite soveltuu erinomaisesti sähköverkon energiatehokkuuden analysoimiseen AR6:n ominaisuuksia: Se ottaa jänniteaallosta

Lisätiedot

Oikeanlaisten virtapihtien valinta Aloita vastaamalla seuraaviin kysymyksiin löytääksesi oikeantyyppiset virtapihdit haluamaasi käyttökohteeseen.

Oikeanlaisten virtapihtien valinta Aloita vastaamalla seuraaviin kysymyksiin löytääksesi oikeantyyppiset virtapihdit haluamaasi käyttökohteeseen. Oikeanlaisten virtapihtien valinta Aloita vastaamalla seuraaviin kysymyksiin löytääksesi oikeantyyppiset virtapihdit haluamaasi käyttökohteeseen. 1. Tuletko mittaamaan AC tai DC -virtaa? (DC -pihdit luokitellaan

Lisätiedot

Pinces AC-virtapihdit ampèremetriques pour courant AC

Pinces AC-virtapihdit ampèremetriques pour courant AC Pinces AC-virtapihdit ampèremetriques pour courant AC MINI-SARJA Pienikokoinen, kompakti sekä erittäin kestävä minipihtisarja on suunniteltu mittaamaan virtoja muutamasta milliampeerista jopa 150 A AC

Lisätiedot

Pinces AC/DC-virtapihdit ampèremetriques pour courant AC

Pinces AC/DC-virtapihdit ampèremetriques pour courant AC Pinces AC/DC-virtapihdit ampèremetriques pour courant AC E N- SARJA E N -sarjan virtapihdit hyödyntävät Hall-ilmiöön perustuvaa tekniikkaa AC ja DC -virtojen mittauksessa, muutamasta milliamperista yli

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Fluke 170 -sarjan digitaaliset True-RMS-yleismittarit

Fluke 170 -sarjan digitaaliset True-RMS-yleismittarit TEKNISET TIEDOT Fluke 170 -sarjan digitaaliset True-RMS-yleismittarit Digitaaliset Fluke 170 -sarjan yleismittarit ovat alan ammattilaisten luottolaitteet sähkö- ja elektroniikkajärjestelmien vianhakuun

Lisätiedot

Pinces AC/DC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC

Pinces AC/DC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC MH-SARJA MH60-virtapihti on suunniteltu mittaamaan DC ja AC-virtoja jopa 1 MHz:n kaistanleveydellä, käyttäen kaksoislineaarista Hall-ilmiötä/ Muuntajateknologiaa. Pihti sisältää ladattavan NiMh-akun, jonka

Lisätiedot

ASYC IV. METRIX -yleismittari! Vallankumoukselliset. Yleismittarisarja graafisella värinäytöllä. ... ja tietenkin erittäin helppokäyttöiset!

ASYC IV. METRIX -yleismittari! Vallankumoukselliset. Yleismittarisarja graafisella värinäytöllä. ... ja tietenkin erittäin helppokäyttöiset! ASYC IV Yleismittarisarja graafisella värinäytöllä Vallankumoukselliset METRIX -yleismittari! XXViiteyleismittarit laboratorio- sekä kenttäkäyttöön XXTrendien sekä lukuisten muiden parametrien graafinen

Lisätiedot

Juhlatarjoukset HT-mittalaitteista

Juhlatarjoukset HT-mittalaitteista Juhlatarjoukset HT-mittalaitteista 695,00 ALV 0% Nyt asennustesteri herkuilla huippuhintaan! Hinnat ovat voimassa 7.2. - 31.5.2018 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Kaikki hinnat ovat ALV 0 %. THE FUTURE

Lisätiedot

Ilmanvirtauksen mittarit

Ilmanvirtauksen mittarit Swema 3000 yleismittari/monitoimimittari sisäilmastomittauksiin Ilmastoinnin yleismittari, Vahva metallirunkoinen Swema 3000 on suunniteltu ilmastoinnin, sisäilmaston ja olosuhdemittausten tarpeisiin erityisesti

Lisätiedot

Pinces AC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC

Pinces AC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC Pinces AC-virtapihti ampèremetriques pour courant AC MN-sarja Serie MN-SARJA Nämä ergonomiset mini-pihdit ovat sunniteltu matalien ja keskisuurien virtojen mittaamiseen välillä 0,01 A ja 240 A AC. Leukojen

Lisätiedot

Qualistar - parhaalla suorituskyvyllä C.A 8331 C.A 8333 C.A 8336 C.A 8435 TEHO- SEKÄ ENERGIA- LAADUN ANALYSOINTIIN

Qualistar - parhaalla suorituskyvyllä C.A 8331 C.A 8333 C.A 8336 C.A 8435 TEHO- SEKÄ ENERGIA- LAADUN ANALYSOINTIIN Qualistar - parhaalla suorituskyvyllä C.A 8331 C.A 8333 C.A 8336 C.A 8435 TEHO- SEKÄ ENERGIA- LAADUN ANALYSOINTIIN IEC 61000-4-30 IEC 61010 1000 V CAT III 600 V CAT IV Mittaa kaikki tarvittavat suureet

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Silmukkavastuspihtimittarit säännöllisiin huoltotarkastuksiin

Silmukkavastuspihtimittarit säännöllisiin huoltotarkastuksiin C.A 6416 C.A 6417 Silmukkavastuspihtimittarit säännöllisiin huoltotarkastuksiin Ø 35 mm Nopea ja turvallinen mittausmenetelmä IP 40 600 V CAT IV OLED-näyttö helpottaa tulosten tarkastelua Kosketusjännitteen

Lisätiedot

Konfiguroitavissa Z, V ja A:lle Summeritoiminto. Manuaalinen tai automaattinen PRE-HOLD Automaattinen sammutus

Konfiguroitavissa Z, V ja A:lle Summeritoiminto. Manuaalinen tai automaattinen PRE-HOLD Automaattinen sammutus Système Windows XP, Vista, 7 et 8 Tekniset tiedot CA 6416 CA 6417 Silmukkavastuksen mittaus Mittausalue (Ω) / Resoluutio (Ω) / Epätarkkuus 1 500-lukeman näyttö 0,010...0,099 / 0,001 / ±1,5 % ±0,01 0,10...0,99

Lisätiedot

Glamox Luxo. Keskusvarastovalikoima Glamox Luxo Valaisinmallisto

Glamox Luxo. Keskusvarastovalikoima Glamox Luxo Valaisinmallisto Glamox Luxo Keskusvarastovalikoima 206-207 Glamox Luxo Valaisinmallisto 204-205 SISÄLTÖ Glamox Luxo keskusvarastovalikoima 206-207 A40-W LED peili-ja kylpyhuonevalaisimet 3 C0-S LED toimistovalaisimet

Lisätiedot

Oxix L I U E N N E E N H A P E N M I T T A R I BROCHURE FI 5.40 OXIX BROCHURE 1308

Oxix L I U E N N E E N H A P E N M I T T A R I BROCHURE FI 5.40 OXIX BROCHURE 1308 Oxix L I U E N N E E N H A P E N M I T T A R I BROCHURE FI 5.40 OXIX BROCHURE 1308 O P T I N E N A N T U R I M I N I M A A L I S E L L A H U O LTOTA R P E E L L A Oxix-happilähetin on ainutlaatuinen liuenneen

Lisätiedot

C.A 1821 / C.A 1822 / C.A 1823

C.A 1821 / C.A 1822 / C.A 1823 C.A 1821 / C.A 1822 / C.A 1823 Lämpötilaloggerit Monipuoliset ja korkean suorituskyvyn omaavat lämpötilaloggerit K-tyypin anturit J, K, T, N, E, R sekä S (C.A 1821 & C.A 1822) Pt100 sekä Pt1000 -anturit

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

Sähköiset koestimet 22

Sähköiset koestimet 22 22 Sähköiset koestimet SÄHKÖISET KOESTIMET TALO- JA SÄHKÖTEKNIIKKA Oikea sähköinen koestin joka käyttöön Johdanto tarjoaa yleiskuvan sähköisistä koestintyypeistä ja niiden käyttöalueista. Käyttöalueet

Lisätiedot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE

Lisätiedot

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Syyskuu 2001 KÄYTTÖOHJE Yleistä 3M Dynatel 2210E kaapelinhakulaite koostuu lähettimestä, vastaanottimesta ja tarvittavista johdoista. Laitteella voidaan paikantaa kaapeleita

Lisätiedot

Yksinkertaiseen asennustestaukseen

Yksinkertaiseen asennustestaukseen Yksinkertaiseen asennustestaukseen C.A 6117 C.A 6116N C.A 6113 onitoiminen asennustesteri SFS-6000 sekä IEC 60364 -standardien mukaiseen tastaukseen Suomenkieliset apuvalikot ja -tekstit Kaiken tyyppisille

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti: Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

TESTI & MITTALAITTEET

TESTI & MITTALAITTEET TESTI & MITTALAITTEET micro DM-100 Digitaalinen yleismittari Iskun ja veden kestävä micro CM-100 Digitaalinen pihtimittari, monipuolinen, 10 toimintoa micro HM-100 Ilman lämpötila ja kosteusmittari KOKO

Lisätiedot

ALZ884. Vesilukot Prevex

ALZ884. Vesilukot Prevex ALZ884 Vesilukot Prevex Yksinkertainen on kaunista Yksinkertaisuus toimii. Se oli meillä Prevexillä lähtökohtana, kun yli 40 vuotta sitten aloimme tehdä muovisia vesilukkoja. Sekä asentajat että loppukäyttäjät

Lisätiedot

FLUKE NÄE SE. TALLENNA SE. JAA SE. Fluke 117 digitaalinen yleismittari. Erikoistarjouksia kaikista Fluken asennustestereistä.

FLUKE NÄE SE. TALLENNA SE. JAA SE. Fluke 117 digitaalinen yleismittari. Erikoistarjouksia kaikista Fluken asennustestereistä. FLUKE Specials Kevät 2015 NÄE SE. TALLENNA SE. JAA SE. 117 digitaalinen yleismittari Erikoistarjouksia kaikista n asennustestereistä NYT KAUPAN PÄÄLLE MITTARIN RIPUSTUSPAKETTI JA C25KANTO LAUKKU!. Keeping

Lisätiedot

Pienjännitekojeet ODIN-kWh-mittari

Pienjännitekojeet ODIN-kWh-mittari Pienjännitekojeet ODIN-kWh-mittari Esite ODIN 1 FI 02_01 1SCC480001C1801 ODIN-mittari Sisältö Yleiskuvaus...3 OD4165,suoraan kytketty 3-vaihemittari(enintään 65 A)...4 OD4110,virtamuuntajaan kytketty 3-vaihemittari...5

Lisätiedot

20v. Juhlatarjoukset mittalaitteista. Hinnat ovat voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

20v. Juhlatarjoukset mittalaitteista. Hinnat ovat voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää. 20v Juhlatarjoukset mittalaitteista Hinnat ovat voimassa 1.6. - 31.12.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. HT38 Tällä sulakkeen etsijällä löydät oikean sulakkeen katkaisematta sähköjä. HT38 Vastaanotin

Lisätiedot

Mallit: P4000-sarja s.2 P s.3 P s.4 P795 s.5 Anturit s.6

Mallit: P4000-sarja s.2 P s.3 P s.4 P795 s.5 Anturit s.6 Mallit: P4000-sarja s.2 P700-705 s.3 P750-755 s.4 P795 s.5 Anturit s.6 P4000W P4000W on perusmittari moniin käyttötarkoituksiin. Se sopii erinomaisesti laadunvalvonnan mittauksiin tai prosessien tarkkailuun.

Lisätiedot

Torkel TM 900 -sarja Akustonkuormitustesteri

Torkel TM 900 -sarja Akustonkuormitustesteri Torkel TM 900 -sarja Akustonkuormitustesteri käytössä olevien akkujen testaus dynaaminen purkaus sama teho eri jännitteillä reaaliaikainen monitorointi nopea raportin luominen yksinkertainen käyttö BWM-moduulien

Lisätiedot

Energian hallinta Energiamittari Tyyppi EM110

Energian hallinta Energiamittari Tyyppi EM110 Energian hallinta Energiamittari Tyyppi EM110 Yksivaihe energiamittari Luokka 1 (kwh) EN62053-21 mukaan Luokka B (kwh) EN50470-3 mukaan Sähkömekaaninen näyttö Energialukema näytössä: 6+1 numeroa Mittaukset

Lisätiedot

VDC ERISTYSVASTUSTESTERIT. Eristysvastuksen mittausopas.

VDC ERISTYSVASTUSTESTERIT. Eristysvastuksen mittausopas. 50...15000 VDC ERISTYSVASTUSTESTERIT Eristysvastuksen mittausopas www.chauvin-arnoux.fi Eristysvastuksen mittausopas Eristysvastuksen mittaus Jokaisella sähköasennuksella ja laitteistolla on turvallisuussyistä

Lisätiedot

VARASTOVALIKOIMA 1/2015

VARASTOVALIKOIMA 1/2015 VARASTOVALIKOIMA 1/2015 1 PIHAPIIRIVALAISIMET Gemini seinä- ja pylväsvalaisimet 41 098 11 41 098 13 IP23/SL I Seinävalaisin 503 asennetaan seinäpintaan. Pylväsvalaisin 502 asennetaan erikseen tilattavalla

Lisätiedot

Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi

Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi Syksy talvi 2015 Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi Esittelyssä uudet Flukelämpökamerat ERIKOISTARJOUS Fluke T5600/ 1000FLT paketti Fluke. Keeping your world up and running. Helppo tiedonkeruu:

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

SÄHKÖINEN KOETIN AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN

SÄHKÖINEN KOETIN AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN SÄHKÖINEN KOETIN AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN VISUAALINEN JA AKUSTINEN DC-jännitteenkoetin, jossa on indusoituneen vaihtojännitteen ilmaisu 82 www.sofamel.com SÄHKÖISET KOETTIMET AJOLANKOJEN TESTAAMISEEN DC-jännitteenkoetin,

Lisätiedot

Henrik Rainio

Henrik Rainio 18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

ILMASTOINTI Texa Konfort 780R Bi-Gas

ILMASTOINTI Texa Konfort 780R Bi-Gas 32 220 9865 Texa Konfort 780R Bi Gas on täysautomaattinen ilmastointijärjestelmän huoltolaite sekä R134a että R1234yf kaasuille. Laitteessa on kaksi erillistä järjestelmää samoissa kuorissa. Koko huoltotapahtuma

Lisätiedot

HUOLTOMIEHEN LAMPPU- OPAS

HUOLTOMIEHEN LAMPPU- OPAS HUOLTOMIEHEN LAMPPU- OPAS Sisällysluettelo Peruskäsitteet...3 Lampputyypit...6 Valonlähteen valinta...12 Pakkausmerkinnät...13 Lamppujen kierrätys...15 Konttoreiden yhteystiedot...16 2 Peruskäsitteet Valovirta

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Fluke 279 FC -yleismittari/lämpökamera

Fluke 279 FC -yleismittari/lämpökamera TEKNISET TIEDOT Fluke 279 FC -yleismittari/lämpökamera Etsi. Korjaa. Tarkasta. Raportoi. 279 FC, digitaalisen yleismittarin ja lämpökameran yhdistelmä, lisää mittausten tuottavuutta ja luotettavuutta.

Lisätiedot

EQ-mittarit B-sarja Suorituskykyiset ja luotettavat 3-vaiheiset suorat 65 A ja epäsuorat 6 A sähkömittarit

EQ-mittarit B-sarja Suorituskykyiset ja luotettavat 3-vaiheiset suorat 65 A ja epäsuorat 6 A sähkömittarit 10/2018 EQ-mittarit B-sarja Suorituskykyiset ja luotettavat 3-vaiheiset suorat 65 A ja epäsuorat 6 A sähkömittarit DIN-kiskoon asennettavat B-sarjan mittarit soveltuvat sekä erillismittaukseen että mittausjärjestelmiin

Lisätiedot

Teollisuus Jonovarokekytkimet ja oheistarvikkeet Varastovalikoima 9/2017

Teollisuus Jonovarokekytkimet ja oheistarvikkeet Varastovalikoima 9/2017 Teollisuus Jonovarokekytkimet ja oheistarvikkeet Varastovalikoima 9/2017 ABP815 2 Jonovarokekytkimet 185Power 185Power on täydellisesti yhteensopiva modulaarinen järjestelmä. Edut laadukas teknisesti luotettava

Lisätiedot

FLUKE. Visuaalinen. Erikoistarjouksia kaikista Fluken asennustestereistä. Fluke VT04 -infrapunalämpömittari. The Most Trusted Tools in the World.

FLUKE. Visuaalinen. Erikoistarjouksia kaikista Fluken asennustestereistä. Fluke VT04 -infrapunalämpömittari. The Most Trusted Tools in the World. Kevät 2014 FLUKE Specials Visuaalinen Fluke VT04 infrapunalämpömittari Erikoistarjouksia kaikista Fluken asennustestereistä The Most Trusted Tools in the World. Lämpötilaratkaisut: sopivat työhösi, taskuusi

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 tilaisuus, Turku, 13.9.2017 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

LUETTELO KANNETTAVAT TESTI- JA MITTALAITTEET

LUETTELO KANNETTAVAT TESTI- JA MITTALAITTEET LUETTELO KANNETTAVAT TESTI- JA MITTALAITTEET CHAUVIN ARNOUX GROUP Vuonna 1893 Pariisissa perustettu CHAUVIN ARNOUX on osannut kehittää halki vuosisatojen ammattilaiskäyttöön tarkoitettujen mittalaitteiden

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

KAMPANJA. Hinnat voimassa TARJOUS! MUTTERINVÄÄNNIN CP ,- Tuotenro: ,16 alv 0%

KAMPANJA. Hinnat voimassa TARJOUS! MUTTERINVÄÄNNIN CP ,- Tuotenro: ,16 alv 0% TARJOUS! MUTTERINVÄÄNNIN CP7748 10380019287 180,- 145,16 alv 0% Hallitunkki CP80020 10380019626 Pituus... 750 mm Nostokapasiteetti... 2 ton Nostokorkeus... 505 mm 320,- 258,07 alv 0% Hallitunkki CP80030

Lisätiedot

NÄE SE. TALLENNA SE. JAA SE.

NÄE SE. TALLENNA SE. JAA SE. Syksy/talvi 2014 FLUKE Specials Fluke 177 digitaalinen yleismittari ja pehmeä C25kantolaukku nyt 14 % alennuksella, lisäksi KAUPAN PÄÄLLE Bluetoothkaiutin! Uutta Flukelta! Ti90 ja Ti95lämpökamerat KAUPAN

Lisätiedot

YLEISMITTAREIDEN KÄYTTÄMINEN

YLEISMITTAREIDEN KÄYTTÄMINEN FYSP104 / K1 YLEISMITTAREIDEN KÄYTTÄMINEN Työn tavoitteita Oppia yleismittareiden oikea ja rutiininomainen käyttö. Soveltaa Ohmin lakia mittaustilanteissa Sähköisiin ilmiöihin liittyvissä laboratoriotöissä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Lämmönkestävät Radox 125 -johtimet Varastovalikoima 11/2018

Lämmönkestävät Radox 125 -johtimet Varastovalikoima 11/2018 Lämmönkestävät Radox 125 -johtimet Varastovalikoima 11/2018 2 Lämmönkestävät Radox 125 -johtimet Radox 125 HF-asennusjohdin RADOX 125 on halogeenivapaa tinattu hienosäikeinen (luokka 5) johdin. Johtimen

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Nokeval. Käyttöohje. Monipistenäyttö 532R. No

Nokeval. Käyttöohje. Monipistenäyttö 532R. No No 280100 Nokeval Käyttöohje Monipistenäyttö 532R 1 Nokeval Oy Yrittäjäkatu 12 37100 NOKIA Puh. 03-342 4800 Fax. 03-3422 066 2 Monipistenäyttö 532R Virta- ja jännitetulot: 0..20 ma 4..20 ma 0..10 V Termoelementit

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS

UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS UUSIVUOSI 2013-2014 ASIAKASPALVELUKESKUS Yksityisasiakkaat p. 010 414 00 asiakkaat p. 010 414 0666 ma 31.12.2012 Uudenvuodenaatto 7-20 ti 1.1.2013 Uudenvuodenpäivä 7-20 LÄÄKÄRIKESKUKSET (MUU SUOMI) HYVINKÄÄ

Lisätiedot

SeekTech SR-20 Paikannin Kevyt mutta silti lujarakenteinen vastaanotin, joka antaa kaikki nopean ja tarkan paikannuksen tarvitsemat tiedot.

SeekTech SR-20 Paikannin Kevyt mutta silti lujarakenteinen vastaanotin, joka antaa kaikki nopean ja tarkan paikannuksen tarvitsemat tiedot. SeekTech SR-20 Paikannin Kevyt mutta silti lujarakenteinen vastaanotin, joka antaa kaikki nopean ja tarkan paikannuksen tarvitsemat tiedot. Helppokäyttöinen Kohdejohto ja suuntanuolet tunnistavat nopeasti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590. Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla

Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590. Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590 Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla Moderneinta ohjainlaitediagnoosia äärimmäiseen tehokkuuteen Uusien, kestävien kommunikaatiomoduulien KTS 560:n ja KTS

Lisätiedot

Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015

Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015 Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015 ASB801 2 Varastovalikoima Ohjauskaapeli Y-JZ, Y-JB, Y-OZ OHJAUSKAAPELI Y-OZ mustat numeroidut johtimet ilman KEVIä AMK606 0405219 OHJAUSKAAPELI Y-OZ

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sähköautojen latausjärjestelmät. Sähköautojen älykkäät latausjärjestelmät kaikkiin kohteisiin

Sähköautojen latausjärjestelmät. Sähköautojen älykkäät latausjärjestelmät kaikkiin kohteisiin Sähköautojen latausjärjestelmät Sähköautojen älykkäät latausjärjestelmät kaikkiin kohteisiin Rexel tarjoaa yhteistyössä EV-BOXin ja muiden alan merkittävien kumppaneiden kanssa erittäin laadukkaita sähköauton

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE JÄNNITTEENKOESTIN BT-69. v 1.0

KÄYTTÖOHJE JÄNNITTEENKOESTIN BT-69. v 1.0 KÄYTTÖOHJE JÄNNITTEENKOESTIN BT-69 v 1.0 S&A MATINTUPA - WWW.MITTARIT.COM - 2009 1 1) 2/4mm testimittapäät (4mm mittapäät irroitettavissa) 2) Punainen mittapää, ( + / L ) kaikissa toiminnoissa 3) Musta

Lisätiedot

ALZ884. Vesilukot Prevex

ALZ884. Vesilukot Prevex ALZ884 Vesilukot Prevex Sisältö 03 Yksinkertainen on kaunista Yksinkertaisuus toimii. Se oli meillä Prevexillä lähtökohtana, kun yli 40 vuotta sitten aloimme tehdä muovisia vesilukkoja. Sekä asentajat

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

MASAMER TUOTTEET HUOLTOLIIKELUETTELO Sivu 1/5

MASAMER TUOTTEET HUOLTOLIIKELUETTELO Sivu 1/5 ESPOO B 2 p. 09-774 5200 IISALMI Kodinkonehuolto Väisänen Ay Ilvolankatu 3 74100 IISALMI p. 040 481 3813 www.kodinkonehuoltovaisanen.fi EURA VM-Huoltokeskus IMATRA Vuoksen Huoltopalvelu Ay Kärjenkuja 5

Lisätiedot

Muovit, pumput ja ympäristötuotteet TEGA:n hitsattavat PE-venttiilit 2017

Muovit, pumput ja ympäristötuotteet TEGA:n hitsattavat PE-venttiilit 2017 Muovit, pumput ja ympäristötuotteet TEGA:n hitsattavat PE-venttiilit 2017 Ainutlaatuinen tuote yksinoikeudella Onniselta! ABP813 2 TEGA Hitsattavat PE-venttiilit Täysin uudenlainen tuote venttiilimarkkinoilla:

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Fluke Connect -moduulit Tekniset tiedot

Fluke Connect -moduulit Tekniset tiedot Fluke Connect -moduulit Tekniset tiedot Joustavuutta langattomien järjestelmien rakentamiseen - miten haluat - milloin haluat. Langattomat Fluke 3000 FC -mittauslaitteet ovat joukkue, jossa moduulit pelaavat

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011 Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIENYRITYSILMASTO 2011 SISÄLTÖ SAATTEEKSI 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 1SELVITYSMENETELMÄT 5 1.1Yritysilmastomittarijaselvityksentoteuttaminen

Lisätiedot

REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET. Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa

REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET. Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa Mikä on Rexel Van? Rexel Van on sähkötarvikevarasto autossa. Rexel Vanissa

Lisätiedot

Sisältö. Yksinkertainen on kaunista. Keittiövesilukot Comploc...4. Pohjaventtiilit...6. Ylivuotosarjat ym Varusteet...8

Sisältö. Yksinkertainen on kaunista. Keittiövesilukot Comploc...4. Pohjaventtiilit...6. Ylivuotosarjat ym Varusteet...8 VESILUKOT 1 Sisältö Yksinkertainen on kaunista Keittiövesilukot Comploc.....................................4 Yksinkertaisuus toimii. Se oli meillä Prevexillä lähtökohtana, kun yli 40 vuotta sitten aloimme

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot