Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 1 25

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 1 25"

Transkriptio

1 Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 1 25 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta ja sen alaisuudessa toimiva ympäristöpalvelut -yksikkö vastaa kuntatason ympäristöterveydenhuollon ja ympäristösuojelun tehtävistä Mikkelissä, Hirvensalmella, Kangasniemellä Mäntyharjussa ja Pertunmaalla. Palvelusuunnitelma ja sen toteutuminen Palveluja tuotetaan ensisijaisesti ympäristöpalvelujen toimintaa säätelevien lakien ja asetusten mukaisesti. Lisäksi resurssien puitteissa toteutetaan erilaisia selvityksiä vuorotellen toimialueen eri kuntien alueella. Tavoitteena on antaa palvelut samantasoisina koko toiminta-alueella ympäristöpalvelusopimuksen mukaisesti. Ympäristöpalvelut osallistuu myös erilaisiin ympäristöntilaa koskeviin selvityshankkeisiin ja yhteisselvityksiin muiden tahojen kanssa. Terveysvalvonnassa viranomaistyötä on tehty valvontasuunnitelmien mukaisesti ja suunnitelmallisen työn osuus on tavoitteen mukaisesti kasvanut. Eläinlääkintähuollossa palvelut on pystytty tuottamaan ympärivuorokautisesti suunnitelman mukaan. Ympäristönsuojelulain muutoksen ja maa-aineslakiin tulleen lisäyksen seurauksena maa-aineslupien ja ympäristölupien käsittely on yhdistetty, ja maa-aineslupien käsittely ja valvonta on siirtynyt kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle alkaen. Lakimuutoksen myötä Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen valvottavaksi siirtyi 180 maa-aineskohdetta ja vuosittain uusia luvitettavia maaaineskohteita tulee keskimäärin 20 kpl. On arvioitu, että tehtävän hoitamiseen tarvittava henkilöresurssin tarve on noin 1 htv. Kaupunkisuunnitteluyksikön kaavoitusinsinööri on jatkanut vuoden 2016 ajan maa-aineslupien käsittelyä ja valvontaa Mikkelin kaupungin alueella olevien kohteiden osalta, jotta ennen lakimuutosta vireille tulleet lupahakemukset on saatu käsiteltyä. Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Eläinlääkintähuollon henkilöstökustannukset ylittyivät Syynä virheellisesti budjetoidut ja maksetut palkat vuosina 2015 ja 2016 mikä oikaistiin loppuvuodesta. Muilta osin ympäristölautakunta pysyi talousarviossaan. Talouden tasapainottaminen Ympäristölautakunnalle ei ole asetettu erityistä talouden tasapainottamisvaatimusta. Vuoden 2016 talousarvio oli kauttaaltaan edellisvuotta pienempi ja toimintaa sopeutettiin talousarvioraamiin. Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Sisäinen valvonta ja riskien hallinta tapahtui hallinto- ja johtamisjärjestelmän mukaisesti erikseen ympäristönsuojelussa ja ympäristöterveydenhuollossa. Sisäisen valvonnan piiriin kuuluu erityisesti sen varmistaminen, että valtakunnallisiin valvontasuunnitelmiin pohjautuvat seudulliset valvontasuunnitelmat toteutuvat. Ympäristönsuojelulain muutoksen myötä vuonna 2014 riskinarviointiin perustuvien valvontaohjelmien ja suunnitelmien laatiminen ympäristönsuojelulain mukaisille valvontakohteille tuli lakisääteiseksi. Ympäristönsuojelun riskinarviointimenettely on kuvattu tarkemmin vuosittain hyväksytyssä valvontasuunnitelmassa. Henkilöstön työnjako ja eri tehtäviin varattu työaika on dokumentoitu. Laatukäsikirja päivitettiin kertomusvuonna. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Toimenpide Vastuutus toimialalla Tupakointi päivittäin (% osuus) Tupakanmyynnin lainmukaisuuden valvonta Terveysvalvonta, terveysvalvonnan johtaja, terveys- Valvontaa kohdistettu nuorten suosimiin myyntipaikkoihin. Poikkeamia ei todettu. tarkastaja (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Suunnitelmallinen valvonta Valvontaa kohdistetaan myynnin ikärajojen noudattamisen valvontaan Osaamisen varmistaminen, täydennyskoulutus Toimijoiden sähköisten omavalvontakirjausten hyväksikäyttö valvonnassa. Henkilöstö osallistunut AVI:n ja Valviran koulutustilaisuuksiin

2 Valvontatehtävien toteuttaminen vaatii henkilöresursseja ja henkilöstömäärän pysymistä vähintään nykyisellä tasolla. Toimenpide Vastuutus toimialalla Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö 4.1) Kävijämäärät omissa ja muiden kanssa yhteistyössä järjestetyissä tapahtumissa Urpolan luontokeskuksessa järjestetyt tapahtumat ja Urpolan luontokeskuksen kävijämäärien lisääminen Ympäristönsuojelu, ympäristöpäällikkö, ympäristötarkastaja Uimarantojen turvallisuuden ja uimaveden laadun valvonta Ympäristöterveydenhuolto, terveysvalvonnan johtaja Urpolan luontokeskuksessa järjestettiin kesän 2016 aikana 3 eri tapahtumaa. Luontokeskuksen kävijämäärä koko aukiolon aikana (5 kk) vuonna 2016 oli noin 2700 henkilöä. Kävijämäärä oli samaa luokkaa kuin edellisenä vuonna. Veden laatua on valvottu, turvallisuusvalvonta kuuluu Kuluttajavirastolle. (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Uimarantojen vedenlaadusta tiedotetaan kaupungin nettisivuilla. Henkilöstömäärärahojen tulee pysyä vähintään nykyisellä tasolla. On tiedotettu Virat täytetty vakinaisesti tai määräaikaisesti ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Toimenpide Vastuutus toimialalla Kaupungin mainekuvan kehitys Laadukkaat, hyvin toimivat palvelut ja ilmoitusten ja lupien kohtuulliset käsittelyajat (luvat 4-6 kk ja ilmoitukset 1 kk). Kaikki keskeiset ilmoitukset ja lupahakemukset täytettävissä sähköisesti vuonna ympäristöpalvelujen johtaja, ympäristöpäällikkö, koko henkilöstö Joustava hakemusten ja ilmoitusten käsittely, neuvonta Saavutettavuuden varmistaminen Osaamisen varmistaminen, täydennyskoulutus Tavoitteelliset käsittelyajat saavutetaan suurimmassa osassa hakemuksia ja ilmoituksia. Lupapiste on otettu käyttöön helmikuussa Sen kautta voi hakea ympäristöja maa-ainesluvan, maastoliikennelain mukaisen luvan, vesihuoltolain mukaiset vapautukset ja tehdä meluilmoituksen. Lupapiste mahdollistaa suurimman osan hakemusten käsittelystä. Sitä kautta voi kysyä myös neuvoja perinteisten kanavien lisäksi.

3 Sähköisten palvelujen kehittäminen, keskeisten ilmoitusten ja lupien täyttö sähköisesti. Lupapistejärjestelmän koekäyttö. Riittävät henkilöresurssit ja toimivat tietojärjestelmät. Lupien ja ilmoitusten käsittelyaikoihin vaikuttavat olennaisesti vireillä olevien hakemusten määrä ja käytettävissä olevat henkilöstöresurssit. Lupien ja ilmoitusten käsittely kohtuullisessa ajassa (luvat 4-6 kk, ilmoitukset 1 kk) vaativat nykyisellä hakemusmäärällä henkilöstöresurssien säilyttämisen vähintään ennallaan. Lupien määrän odotetaan kasvavan vuoden 2017 aikana maa-aineslupien käsittelyn ja valvonnan siirryttyä alkaen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tavoite on toteutunut. Toimenpide Vastuutus toimialalla Asukkaiden koulutustaso: tutkinnon suorittaneiden %-osuus ympäristöpalvelujen johtaja, ympäristöpäällikkö Yhteistyö Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa, harjoittelupaikkojen ja opinnäytetöiden ohjaaminen. Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Henkilöstön kehittäminen, täydennyskoulutus Sähköisten palvelujen ja menetelmien hyödyntäminen opinnäytetöissä, esim. sähköiset kyselyt erilaisille kohderyhmille. Toteutetaan nykyisessä laajuudessaan nykyisillä henkilöstöresursseilla. Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen ohjauksessa on valmistunut vuonna 2016 yksi opinnäytetyö (MAMK) ja yksi projektityö (MAMK). Lisäksi ympäristöpalveluissa on työskennellyt vuonna henkilöä harjoittelijoina (yht.15 kk) ja 3 henkilöä muissa harjoitteluun rinnastettavissa tehtävissä (yht. 5 kk). 141 koulutuspäivää, keskimäärin 7/työntekijä Vuonna 2016 valmistuneessa opinnäytetyössä käytettiin Arc gis ONLINE paikkatietoohjelmaa. Opinnäytetöiden ja harjoittelijoiden ohjaus on toteutettu vakituisen henkilöstön resursseilla.

4 LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Toimenpide Vastuutus toimialalla Vesistöistä hyvässä kunnossa olevien luokiteltujen vesimuodostumien määrä (%-osuus) Ympäristöpäällikkö, ympäristöpalvelujen johtaja, ympäristösuunnittelija, ympäristötarkastaja Tehostetaan hajajäteasetuksen (209/2011) laillisuusvalvontaa ja pyritään suuntaamaan käytössä olevia resursseja siihen (tavoitteena 150 tarkastuskäyntiä vuonna 2016). Tehostetaan jätelain (646/2011) valvontaa mm. edistämällä jätelain 143 :n tarkoittaman rekisterin kokoamista asiakaskuntiin. Osallistutaan aktiivisesti vesihuollon kehittämissuunnitelmien laadintaan ja valvotaan järjestettyyn vesihuoltoon liittymistä. Haja-asutusalueella olevia jätevesijärjestelmiä on tarkastettu 180 ja annettu niiden vaatimuksenmukaisuudesta lausunto. Tarkastuskäyntien ja valvonnan yhteydessä koottuja vesihuoltotietoja on toimitettu kunnan jätehuollon järjestäjän ja rakennusvalvontaviranomaisen käyttöön tavoitteena edistää jätelain 143 :n tarkoittaman rekisterin kokoamista kuntiin. Järjestettyyn vesihuoltoon liittymisen valvontaa on tehty aktiivisesti kolmen vesiosuuskunnan toiminta-alueella. Osallistutaan vesienhoidon suunnitteluun ja suunnitelmien toimeenpanon edistämiseen. Seurataan ympäristön tilaa resurssien mahdollistamissa rajoissa ja keskitetään seuranta vesienhoitosuunnitelmissa määriteltyihin painopistealueisiin. Ympäristöpalvelujen edustaja on osallistunut vesienhoidon yhteistyöryhmän toimintaan ja Kyyveden kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman valmisteluun. Vuonna 2016 vesistöjen pintaveden laadun seurantaa on keskitetty sellaisiin seurantaa vaativiin vesistöihin, joissa Elykeskuksen vesistöseuranta on viime vuosina loppunut. Vesienhoidon painopistealueista vuonna 2016 tilannekuvaa on tarkennettu mm. Mikkelin alapuolisen Saimaan hulevesikuormituksen osalta. Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Tietojärjestelmät ja sovellukset tarjoavat työkaluja hajajätevesiasetuksen ja jätelain nykyistä tehokkaampaan valvontaan. Erilaiset digitaaliset ympäristöntilan seurantavälineet tarjoavat uusia työkaluja ympäristötiedon keräämiseen. Ympäristöntilan seurannan merkittävä tehostaminen vaatii lisää määrärahoja, samoin uusien tietojärjestelmien käyttöönotto.

5 Toimenpide Vastuutus toimialalla Luokitelluista pohjavesimuodostumista hyvässä tai erinomaisessa kunnossa olevien muodostumien osuus (%) Osallistutaan aktiivisesti perustettavan Mikkelin seudun pohjavesialueiden suojelun yhteistyöryhmän toimintaan. Ympäristöpäällikkö Työskentely asiantuntijatyöryhmissä Ammatillisen osaamisen ylläpito ja täydennyskoulutus Jaetaan tieto pohjavesialuerajauksista ja suojelusuunnitelmista kaupungin kotisivuilla ja viranhaltijoiden työasemasovelluksissa. Toteutetaan nykyisillä henkilöstöresursseilla. Pohjavesien suojelun yhteistyöryhmä on kokoontunut kaksi kertaa vuoden 2016 aikana. Ensimmäinen kokous pidettiin laajalla kokoonpanolla, jälkimmäinen suppeammalla. Toimenpide Vastuutus toimialalla Kasvihuonekaasupäästöt (t CO2-ekv./as) Ympäristöpäällikkö, ympäristötarkastaja, koko henkilöstö Mikkelin ilmasto- ja energiastrategian toteuttaminen ja seuranta. Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön Ympäristönäkökohtien huomioon Osaamisen ylläpito ottaminen toiminnas- sa ja hankinnoissa Ympäristöpalvelujen työntekijät ovat toimineet useissa asiantuntijatyöryhmissä vuonna Tarkempi kuvaus työryhmiin osallistumisesta on esitetty Ympäristöpalvelujen toimintakertomuksessa. Ammatillisiin koulutuksiin osallistutaan tarvittaessa (tavoitteena vähintään 2 koulutuspäivää / hlö / v). Pohjavesialueet merkitty kaupungin teknisen toimen käyttämään arc gis ONLINE sovellukseen ja kaavoituksen ja rakennusvalvonnan käyttämiin karttaohjelmiin. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat on Ympäristöpalveluiden nettisivuilla. Kasvihuonekaasupäästöjä seurataan CO 2-raportin avulla. Päästöt olivat vuonna ,3 tn/as., vuonna ,9 tn/as. ja vuonna ,1 tn/as (ennakkotieto). Ympäristöpalvelut edistää erilaisten toimintojen ympäristönäkökohtien huomioimista mm. lausunnoissaan ja lupamääräyksissä. Ympäristöpalvelut tekee itse vain vähän hankintoja mutta Ympäristöpalvelut on ollut mukana kehittämässä kaupungin hankintatoimen kanssa

6 Videoneuvotteluyhteyksien hyväksikäyttö koulutuksissa ja palavereissa. Kustannustehokkuuden lisääntyminen, tietojärjestelmien toimivuuden varmistaminen. pisteytystä, jolla hankintojen ympäristönäkökohdat voidaan ottaa entistä paremmin huomioon. Merkittävä osa koulutuksista videoneuvotteluna tai skypen kautta Toimenpide Vastuutus toimialalla Ekologinen jalanjälki (gha / as) Mikkelin kaupunginvaltuuston hyväksymän strategian toteuttaminen ja seuranta Ympäristöpalvelujen johtaja, ympäristöpäällikkö, koko henkilöstö Strategiaan valittujen ympäristön ja luonnon hyvinvointiin tähtäävien toimenpiteiden seuranta. Sähköisen asioinnin hyödyntäminen. Oiva-tarkastuksiin liittyvät tarkastusasiakirjat siirtyvät sähköisesti Eviralle, ja ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset siirtyvät muille viranomaisille sähköisen asiakirjahallinnon kautta. Ympäristölautakunta siirtyy sähköisiin kokouksiin syksyllä 2015; esityslistojen lähettäminen paperisina vähenee, pöytäkirjojen tarkistamiseen liittyvät matkat loppuvat. Toteutetaan nykyisillä resursseilla. Ei vaikutusta määrärahoihin. Tuoretta laskentatulosta ei ole käytettävissä. Toimenpide Vastuutus toimialalla Todetuista sisäilmaongelmista kärsivien kaupungin omistamien kiinteistöjen osuus kaupungin koko kiinteistökannasta Aktiivinen toimiminen sisäilmatyöryhmässä (sisäilmatyöryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa). Ympäristöpalvelujen johtaja, terveystarkastaja Terveysvalvonta, asiantuntijana Yhteistoiminta eri tahojen Ammatillisen osaamisen ylläpito, toimiminen kanssa täydennyskoulutus Kaupunkistrategiaan valittujen luonnon ja ympäristön hyvinvointia kuvaavien indikaattorien seurannasta vastaa työryhmä, jota johtaa tekninen johtaja. Työryhmä on kokoontunut 2 kertaa vuonna Ympäristöpalvelujen edustaja on ollut mukana kokouksissa. Lautakunta on siirtynyt käyttämään sähköisiä välineitä Oiva-tarkastukset siirtyvät sähköisestii Eviraan. Laboratorionäytteiden tulosten siirtyminen sähköisesti ei toteutunut vuonna Sisäilmatyöryhmä kokoontui vuoden 2016 aikana seitsemän kertaa. Vuoden aikana laadittiin mm. lomake, jolla tehdään ilmoitus sisäilmaoireilusta tilakeskukselle ja työterveyshuoltoon. Myös Sisäilmaongelmien toimintamallia päivitettiin. Nämä molemmat ovat nähtävillä Helmiintranetissä. 2 terveystarkastajaa lisäkouluttautuvat sisäilmasioissa ja aktiivinen osallistuminen poikkihallinnolliseen työhön.

7 Henkilöstöresurssien turvaaminen TUNNUSLUVUT TP 2015 TA 2016 Toteutuma Toteutuma % Muutos % 15/16 Terveysvalvonnan tarkastukset *) 75,3-18,3 Eläinlääkintähuollon virka- ja sairasmatkat ,6-14,7 Hoidetut pieneläimet ,8 +14,8 Ympäristölupavelvollisten kohteiden tarkastukset , Ympäristönsuojelun kirjallinen asiakassuorite (päätökset, lausunnot, kehotukset) ,1-5,9 *) Vuoden 2016 kuluttajaturvallisuus siirtyi valtiolle, vähennys 100 tarkastusta

ikärajojen noudattamisen valvontaan Urpolan luontokeskuksessa järjestetyt tapahtumat ja Urpolan luontokeskuksen kävijämäärien lisääminen

ikärajojen noudattamisen valvontaan Urpolan luontokeskuksessa järjestetyt tapahtumat ja Urpolan luontokeskuksen kävijämäärien lisääminen Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta ja sen alaisuudessa toimiva ympäristöpalvelut -yksikkö vastaa kuntatason ympäristöterveydenhuollon ja ympäristösuojelun tehtävistä Mikkelissä, Hirvensalmella, Kangasniemellä

Lisätiedot

Liite 1 Mikkelin seudun ympäristölautakunta

Liite 1 Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 1 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 25.1.2017 10 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta ja sen alaisuudessa toimiva ympäristöpalvelut -yksikkö vastaa kuntatason ympäristöterveydenhuollon ja ympäristösuojelun

Lisätiedot

Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma kaupunkistrategiasta Tupakointi päivittäin (% osuus)

Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma kaupunkistrategiasta Tupakointi päivittäin (% osuus) Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta ja sen alaisuudessa toimiva ympäristöpalvelut -yksikkö vastaa kuntatason ympäristöterveydenhuollon ja ympäristösuojelun tehtävistä Mikkelissä, Hirvensalmella, Kangasniemellä

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Mikkelin seudun ympäristölautakunta 12.10.2017 Liite 4 28 Mikkelin seudun ympäristölautakunta Ympäristölautakunta ja sen alaisuudessa toimiva ympäristöpalvelut -yksikkö vastaa kuntatason ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019

LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019 1 LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019 1. Johdanto Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava luvanvaraisten ja rekisteröitävien

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,

Lisätiedot

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta

KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta Osavuosikatsaus I 2018 Käyttötalousosa Investointiosa Tulos- ja rahoituslaskelma RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 2017 TOT 4/2017 TA 2018 TOT 4/2018 Tot

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso ASKOLAN KUNTA 1 Toimielin: 6000 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluosaston tehtävänä on vastata Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kuntien raken-nusvalvonnan

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso ASKOLAN KUNTA 1 Toimielin: 6000 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluosaston tehtävänä on vastata Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kuntien raken-nusvalvonnan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018

ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018 ASKOLAN KUN 1 Toimielin: 6000 Vastuualue: 6100 Vastuuhenkilö: RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUKUN Rakennusvalvonta Antti Ikonen Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat.

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat. SOPIMUS MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUISTA (LUONNOS 11.11.2016) Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen eläinlääkintähuollon, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Valtuustotaso ASKOLAN KUNTA 1 Valtuustotaso Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluosaston tehtävänä on vastata Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kuntien raken-nusvalvonnan ja ympäristönsuojelun viranomaistehtävistä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA 2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/

KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/ KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA 19.9.2018 NAANTALIN KAUPUNKI Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan

Lisätiedot

Mikkelin YTAKE-hankkeen tilannekatsaus Marita Savo

Mikkelin YTAKE-hankkeen tilannekatsaus Marita Savo Mikkelin YTAKE-hankkeen tilannekatsaus Marita Savo - Hankkeen seurauksena viisi kuntaa teki sopimuksen Mikkelin seudun ympäristöpalveluista. - 1.1.2005 Mikkelin seudun ympäristöpalvelut yksikkö aloitti

Lisätiedot

Perehdytystilaisuus Eila Kainulainen

Perehdytystilaisuus Eila Kainulainen Perehdytystilaisuus 14.3.2017 Eila Kainulainen 14.3.2017 Keski-Savon ympäristötoimi Keski-Savon ympäristötoimi aloitti toimintansa 1.1.2009 ja yksikkö toimii Keski-Savon ympäristölautakunnan alaisuudessa.

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015

Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 401/11.02/2015 5 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2015 Terveystarkastaja Kirsi Puola 26.1.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus 23.1.2017 Kaupunginvaltuusto 30.1.2017 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 STRATEGISET ARVOT... 3 Avoimuus... 3 Kestävä kasvu... 3 Kuntalaislähtöisyys... 3 Uudistumisvalmius... 3

Lisätiedot

TALOUSARVIOKIRJA / OSA II (Lautakuntataso)

TALOUSARVIOKIRJA / OSA II (Lautakuntataso) TALOUSARVIOKIRJA / OSA II (Lautakuntataso) Vastuualue: 6100 Rakennusvalvonta Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan,

Lisätiedot

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II

Osavuosikatsaus II RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Osavuosikatsaus II 1.6. 31.8.2017 Viranomaistoiminnan tulosalue - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu - Ympäristöterveysvalvonta RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun tehtävät. Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri

Ympäristönsuojelun tehtävät. Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri Ympäristönsuojelun tehtävät Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri 5.9.2017 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Kunnassa toimii ympäristönsuojeluviranomainen, joko kunnan omana toimielimenä tai kuntalain

Lisätiedot

Toimintakertomus Tammikuu-Joulukuu 2011

Toimintakertomus Tammikuu-Joulukuu 2011 Sivu 1 KS 2011 Siitä Tot 2011 Tot-% TP 2010 +muutos muutos 1-12 Toimintatuotot + 434 850 40 000 573 922 132 487 011 Toimintakulut - -1 059 243-6 200-1 007 102 96-921 040 Toimintakate -658 193 33 800-433

Lisätiedot

TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI

TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI TA 2017, TULOSALUEKOHTAINEN TOTEUTMISRAPORTTI 1.1. 31.5.2017 TULOSALUE: YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA/HALLINTO TOIMINTA-AJATUS Toimii kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena sekä ympäristösuojelusta vastaavana viranomaisena

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Liite 4 a) ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Elintarvikevalvonnan ajankohtaista v. 2019 Ympäristöterveydenhuollon keskitetyn toiminnanohjaus- ja tiedonhallintajärjestelmän (VATI) käyttöönotto vuoden

Lisätiedot

Tehtäväalue sisältää ympäristö- ja rakennusvalvontayksikön hallinnon, rakennusvalvontapalvelut,

Tehtäväalue sisältää ympäristö- ja rakennusvalvontayksikön hallinnon, rakennusvalvontapalvelut, TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 5. TEKNINEN- JA YMPÄRISTÖPALVELUKESKUS Tekninen- ja ympäristöpalvelukeskus yhteensä TEKNINEN- JA YMPÄRIS- TÖ- PALVELUKESKUS TP 2014 TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 Käyttö % Toimintatuotot

Lisätiedot

KARA / Lupalautakunta

KARA / Lupalautakunta KARA / Lupalautakunta Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: TALOUS TP 2015 TA/M 2016 TA 2017 Muutos 2016-2017 1 000 euroa euroa % KARA- / Lupalautakunta 0,0 0,0 0,0 0,0 #JAKO/0! Rakennusvalvonta 243,6

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Ympäristö- ja rakennuslautakunta Tilinpäätös 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 27.2.2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) KÄYTTÖTALOUS TP2017 TA2018 TA-MUUTOS TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ % Tulot 492 684,74

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset

Lisätiedot

Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon valvonnan suunnittelu

Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon valvonnan suunnittelu Hajajätevesiasetuksen toimeenpanon valvonnan suunnittelu Lammin päivät 2.10.2014 Ympäristötarkastaja Kaisa Autio-Nousiainen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Toimii Järvenpään,

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 JULKISET HANKINNAT... 3 Syrjimättömyys... 3 Yhdenvertaisuus... 3 Avoimuus... 3 Suhteellisuus... 3 HANKINTATOIMINNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 07.03.2017 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen 07.03.2017 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus 6.1.12 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimialan toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunnan tulosalueet ovat yhteiset palvelut, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja pysäköinninvalvonta. Yhteisiin

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019 HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019 Hollolan kunnan valvontajaosto 30.1.2019 1 / 6 Yleistä valvontaohjelmasta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :n neljännen momentin mukaan kunnan

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNINEN VIRASTO

LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNINEN VIRASTO LIEKSAN JA NURMEKSEN TEKNINEN VIRASTO Tulosyksiköt Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta toimii rakennusvalvonta-, maisematyölupa-, maa-aineslupa- ja ympäristönsuojeluviranomaisena.

Lisätiedot

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta Talousarvio 2020 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 18.9.2019 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja (Markku Aro) Toiminnan

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN Liite nro: 3 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN 2006 TOTEUTUMINEN 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21. 3 2007 69 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 IMATRAN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 30.5.2017 YMPÄRISTÖVALVONTA Vastuuhenkilö: Ympäristöjohtaja Sirpa Suur-Hamari 1. Tehtäväalueen kuvaus Ympäristövalvonnan

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 09.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Ympäristölautakunnan ennakkotilinpäätös vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tarja Söderman, puh. 050 330 9767 Tuija Nyyssönen, puh.

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi

Rakennus- ja ympäristölautakunta Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi Rakennus- ja ympäristölautakunta Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi kirjaamo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 1 Rakennus- ja ympäristövalvonta

Lisätiedot

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo

Liite III 2 (5) Sisällysluettelo Liite III Liite III 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen... 5 5 Painopistealueet

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite 4 104 Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 4 104 TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2016 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous on toteutunut

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä Ympäristölautakunnan määräys ratkaisuvallan siirtämisestä Ympäristölautakunta siirtää ratkaisuvaltaansa 1.1.2015 alkaen seuraavasti: Muutettu ympäristölautakunnan kokouksessa 3.11.2016 77, tulee voimaan

Lisätiedot

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla.

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla. 85 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Rakennus- ja ympäristölautakunta on osa kaupunkiympäristön toimialaa. Koko toimialan strategiset tavoitteet on kuvattu talousarviokirjan

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2015 valvonnan toteutuminen Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu ympäristöterveydenhuoltoon? Täysin Valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013 Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013 1. Lautakunnan toinen toimintavuosi Jätelautakunta toimii Joensuun kaupungin sekä Ilomantsin, Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kuntien yhteisenä

Lisätiedot

Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma

Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma 37 KÄYTTÖTALOUSOSA RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Talousarvio 2018 ja toimintasuunnitelma 2019-2020 - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu 38 KÄYTTÖTALOUSOSA RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset

Lisätiedot

Torstai klo , Ympäristötalo, Kaikutie 11, Pietarsaari

Torstai klo , Ympäristötalo, Kaikutie 11, Pietarsaari KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Torstai klo. 14.00, Ympäristötalo, Kaikutie 11, Pietarsaari Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Ulrika Rönnback, puheenjohtaja Carola Sundqvist Ulf Stenman,

Lisätiedot

Elintarvikevalvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016

Elintarvikevalvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2016 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMINEN VUONNA 2016 Ympäristölautakunta hyväksyi Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman tarkistamisen vuodelle 2016 Mikkelin Seudun Ympäristöpalvelujen

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Ympäristö- ja rakennuslautakunta Tilinpäätös 2017 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 28.2.2018 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) KÄYTTÖTALOUS TP2016 TA2017 TA-MUUTOS TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ % Tulot 343 497,69

Lisätiedot

Henkilöstön osaaminen on kokeneen henkilökunnan myötä hyvällä tasolla ja sitä on ylläpidetty ammatillisissa koulutustilaisuuksissa käymällä.

Henkilöstön osaaminen on kokeneen henkilökunnan myötä hyvällä tasolla ja sitä on ylläpidetty ammatillisissa koulutustilaisuuksissa käymällä. RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tilivelvollinen: rakennustarkastaja Jukka Hyttinen Toimialan toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunnan tulosalueet ovat yhteiset palvelut, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma

Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma 1 KÄYTTÖTALOUSOSA RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma 2019-2020 - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu 2 KÄYTTÖTALOUSOSA RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset

Lisätiedot

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014

Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 214/11.02/2014 5 Valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2014 Terveystarkastaja Kirsi Puola 2.2.2015: Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Strategisten tavoitteiden seurantaraportti 1-8/2017

Rakennus- ja ympäristölautakunta Strategisten tavoitteiden seurantaraportti 1-8/2017 Rakennus- ja ympäristölautakunta Strategisten tavoitteiden seurantaraportti 1-8/2017 Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi kirjaamo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 1 Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö 1.1.2013 IMATRAN KAUPUNKI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN JOHTOSÄÄNTÖ Toimielin: Imatran kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 3 104 ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2017 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 26.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/ 12 Ympäristölautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös Valmistelijat / lisätiedot: Tarja Söderman, puh. 050 330 9767 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 1/10 Kysely: Vuoden 2016 valvonnan toteutuminen Sivu 2/10 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu ympäristöterveydenhuoltoon? Täysin Valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

Kuulumisia Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alkutaipaleelta. Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö

Kuulumisia Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alkutaipaleelta. Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Kuulumisia Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alkutaipaleelta Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Näin päädyttiin Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen o Valtioneuvoston periaatepäätös 30.10.2003

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuolto

Ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveydenhuolto Valmistelun tilannekuva, SJR 18.5.2018 Riikka Åberg Ympäristöterveydenhuollon vastuuvalmistelija Maakuntaan siirtyvä kokonaisuus Maakunnan järjestämisvastuulle siirtymässä nykyisten

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA

ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA ELINTARVIKELAIN MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 VALVONTAKOHTEET... 1 2 VALVONTAKOHTEIDEN RISKINARVIOINTI... 1 3 VALVONTA... 2 3.1 Tarkastukset... 2 3.2 Tarkastusohjeet/

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TP 2016 TA 2017 TA 2018 muutostp2016-ta2018 TOIMINTATUOTOT/TULOT Myyntituotot/tulot

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto sekä ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015 Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan

Lisätiedot

Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen

Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen 7490/2014 Liite ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.2.2019 Sivu 1/10 Kysely: Vuoden 2018 valvonnan toteutuminen Sivu 2/10 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen Onko valvonnasta saadut tulot kohdennettu

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017

KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017 1 KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017 2 YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017 1 JOHDANTO... 3 2 YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN SÄÄNNÖLLINEN VALVONTA...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ- JA LUPAPALVELUIDEN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

YMPÄRISTÖ- JA LUPAPALVELUIDEN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA YMPÄRISTÖ- JA LUPAPALVELUIDEN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA Hyväksytty ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnassa 6.9.2017 122 Sisällysluettelo Tilannekuva... 2 Tavoitteet ja toimenpiteet... 2 Pitkän aikavälin

Lisätiedot

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI...

3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN VALVONTAKOHTEIDEN TARKASTUSTIHEYS VALVONTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... TUPAKKALAIN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1 TUPAKKALAIN VALVONNAN TARKOITUS... 1 2 TARKASTUSTEN SISÄLTÖ... 2 3 NÄYTTEENOTTO JA NÄYTTEIDEN TUTKIMINEN... 3 4 VALVONTAKOHTEIDEN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Mikkelin seudun ympäristölautakunta 28.9.2016 Liite 1 83 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.9.2016 Taltionumero 3982 Diaarinumero 3728/3/15 1 (8) Asia Valittaja Yhteistoiminta-alueella järjestettävää

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 31.8.2016 1/YMPLA 28.9.2016 Toteutumaseurannassa kiinnitetään erityistä huomioita henkilöstökulujen, palvelujen ostojen sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden kulujen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen

Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp.ltk 18.10.2018 30 Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp-ltk 18.10.2018 30 Sisällysluettelo Ympäristölautakunnan

Lisätiedot

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 06.03.2015 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys (397) Sivu 2/11 Yleiset kysymykset Tulojen kohdentaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku,

Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, Turku, Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2017 Oulu, 19. 20.9. Turku, 10. 11.10. Terveydensuojelun ja tupakkalain valvontaohjelmat, päivitys 2018-2019 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE TERVEYDENSUOJELULAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Päivitys vuodelle 2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Terveydensuojelulain mukaisen valvonnan painopisteet 3. Tarkastusten sisältö 4. Valvontakohteiden

Lisätiedot

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tilivelvollinen: rakennustarkastaja Jukka Hyttinen

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tilivelvollinen: rakennustarkastaja Jukka Hyttinen RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tilivelvollinen: rakennustarkastaja Jukka Hyttinen Toimielimen toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunta on osa kaupunkiympäristön toimialaa. Rakennus- ja ympäristölautakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUE Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä,

Lisätiedot

Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristövaliokunta

Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristövaliokunta Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2016 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 16.3.2016 30 16.3.2016 1 (4) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Ympäristöluvallisten laitosten valvonta...

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot