Hanke CPC Finland Oy suunnittelee Paimion ja Salon kaupunkien Huson ja Pöylän alueelle tuulivoimapuistoa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hanke CPC Finland Oy suunnittelee Paimion ja Salon kaupunkien Huson ja Pöylän alueelle tuulivoimapuistoa."

Transkriptio

1 Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/4/07.04/ Nro 6/2012 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA CPC Finland Oy PL Helsinki HANKKEEN KUVAUS Hanke CPC Finland Oy suunnittelee Paimion ja Salon kaupunkien Huson ja Pöylän alueelle tuulivoimapuistoa. Suunniteltu tuulivoimapuisto koostuu yhdeksästä tuulivoimalaitoksesta. Alue sijaitsee Paimion keskustasta noin 10 km kaakkoon, Salon keskustasta noin 16 km länteen ja Sauvon keskustasta noin 7 km koilliseen. Lähin voimala sijoittuu 250 metrin etäisyydelle tiestä nro 110. Voimaloiden napakorkeus on alustavien suunnitelmien mukaan 94 metriä ja roottoreiden halkaisija 112 metriä, jolloin tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on 150 metriä. Kukin voimalaitos on nimellisteholtaan 3 MW. Tuulivoimalat sijoitetaan metrin etäisyydelle toisistaan. Tuulipuisto koostuu tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, tuulipuiston sähköverkkoon kytkemiseksi rakennettavasta johtovarsiliittymästä hankealueella olevaan 110 kv voimajohtoon sekä tuulivoimaloita yhdistävistä teistä. Tuulivoimalaitosyksiköiden maa-alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Hankkeesta vastaava on tehnyt tarvittavat maanvuokraussopimukset maanomistajien kanssa. Ympäristö Tuulivoimapuisto sijoittuu noin 7 km etäisyydelle meren rannasta. Tuulivoimapuiston alue on maa- ja metsätalouskäytössä. Hankealue on kumpuilevaa metsämaastoa, avokalliota ja ojitettua suoaluetta. Alueen ympäristössä on laajoja peltoaukeita ja viljelyalueita. Lähimmät tiedossa olevat tuulipuistohankkeet sijoittuvat noin 15 km etäisyydelle hankealueesta. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ JA LUONNONVARAT Vaihde kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi fax (02) Lemminkäisenkatu B, PL 523, Turku Valtakatu 6, Pori

2 2/7 Hankealueella on pohjoisosassa voimassa Turun kaupunkiseudun maakuntakaava sekä eteläosassa Salon seudun maakuntakaava, joissa alue on merkitty maa- ja metsätalousalueeksi. Varsinais-Suomen liiton tuulivoimaselvityksessä alue soveltuu tuulivoimatuotantoon ja siihen voitaisiin sijoittaa 13 tuulivoimalaa. Varsinais- Suomen tuulivoimaa koskevassa vaihemaakuntakaavaehdotuksessa hankealuetta on esitetty tuulivoimatuotannon alueeksi. Hankealueella ei ole yleiskaavaa tai asemakaavaa. Hankealueelle ei sijoitu arvokkaita luonto- tai kulttuuriympäristökohteita. Alueelta ei ole lepakkohavaintoja. Liito-oravasta on hankealueelta ja sen lähiympäristöstä muutamia havaintoja. Liito-oravien esiintymisestä tehdään erillinen selvitys. Hankealueella tai sen läheisyydessä ei rekisteritietojen mukaan ole merikotkan ja kalasääksen pesäpaikkoja. Hankealue ei sijoitu linnuston muuttoreitille. Hankealueella on tavanomainen pesintälintukanta. Hankealueen länsipuolelle sijoittuu Kalkkimäen-Muurassuonmäen arvokas kallioalue ja noin 400 metrin etäisyydelle Varkaankellarinmäen lehtojensuojeluohjelmakohde. Lähimmät linnustoltaan merkittävät Natura verkoston alueet, Paimionlahti (FI ) ja Viurilanlahti (FI ) sekä Vaisakko (FI ), sijoittuvat noin 10 km etäisyydelle hankealueesta. Voimaloista lähimmillään noin 2 km etäisyydelle sijoittuu kaksi inventoitua perinnemaisemaa, Isotalon metsälaidun ja Riitamaan niitty. Voimaloista noin 3 km etäisyydelle sijoittuu myös Kalliometsän yksityinen luonnonsuojelualue. Hankealueen läheisyydessä ei ole maisemallisesti merkittäviä kohteita tai alueita. Alue sijoittuu maisemamaakuntajaon mukaisesti Lounaiseen viljelyseutuun. Lähin valtakunnallisesti arvokas maisema-alue, Uskelan- ja Halikonjoen laaksot, sijoittuu n. 2,5 km etäisyydelle hankealueesta. Noin 7,5 km etäisyydelle sijoittuu Paimionjokilaakson valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, Suuri rantatie sijoittuu noin 2,5 km etäisyydelle lähimmästä voimalasta. Hankealueella ei ole kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia tai muinaisjäännöksiä. Tuulivoimaloista 3,5 km vyöhykkeelle sijoittuu yksi rakennussuojelukohde, Trömperin kestikievari ja 12 muinaisjäännöskohdetta. Hankealueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse luokiteltuja pohjavesialueita. Varsinaiselle hankealueelle ei sijoitu asutusta. Voimaloiden länsipuolelle noin 1 km etäisyydelle sijoittuu Kurjen ja Huson kylät ja noin 1,5 km kaakkoispuolelle Pöylän kylä. Asutusta on sijoittunut pääosin nauhamaisesti teiden varteen. Tuulivoimaloista 2,5 km vyöhykkeelle sijoittuu noin 113 asuinrakennusta ja 48 vapaa-ajan rakennusta. Lähimmät asuin- ja vapaa-ajan rakennukset sijoittuvat n. 1km etäisyydelle. Hankkeen ympäristövaikutukset CPC Finland Oy:n suunnittelemat hankkeet tarkoittavat esitetyssä muodossa enintään yhteensä 9 tuulivoimalan rakentamista tarvittavine rakennus- ja huoltoteineen sekä sähkönsiirtorakenteineen ja -yhteyksineen. Hankkeella on ympäristövaikutuksia, jotka liittyvät maisemaan, luontoon ja asumisviihtyvyyteen. Hankkeen keskeisimmät ympäristövaikutukset muodostuvat maiseman muuttumisesta, luontoon kohdistuvasta vaikutuksesta ja melusta, roottorin lapojen välkkymisestä sekä rakentamisaikaisesta liikenteestä. Melusta ja välkevaikutuksesta on tehty laskennallinen selvitys.

3 3/7 ASIAN KÄSITTELY Vireilletulo ja lisäselvitykset Kuuleminen CPC Finland Oy on pyytänyt päätöstä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, tuleeko tuulipuistohankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Paimion ja Salon kaupunkien ympäristönsuojeluviranomaisille on varattu tilaisuus esittää näkemyksensä arviointimenettelyn tarpeesta. Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta katsoo, että vaikutukset voivat olla paikallisesti merkittäviä ja että YVA-menettely ei viivästyttäisi hankkeen etenemistä, vaan selvitykset voitaisiin hyödyntää kaavoituksessa. Tuulivoimarakentamiseen soveltuvat alueet tulisi käyttää täysimääräisesti hyväksi ja selvitys kattaisi myös mahdollisen laajentamisen. Lautakunta katsoo kuitenkin, että hanke ei tässä vaiheessa välttämättä edellytä YVA-menettelyä. Paimion kaupungin ympäristö- ja maaseutulautakunta katsoo, että hanke ei tässä vaiheessa edellyttäisi YVA-menettelyä, vaikka menettely helpottaisi ja jouduttaisi hankkeen mahdollista laajentamista jatkossa ja tukisi alueen asukkaiden tiedonsaanti- ja osallistumismahdollisuuksia hankkeeseen kaavoitusprosessin ohella. Hankkeesta vastaavalle on varattu mahdollisuus vastata lausuntoihin. RATKAISU JA PERUSTELUT Arviointimenettelyn soveltamista koskeva ratkaisu ja perustelut Hankkeeseen ei ole tarpeen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL) 4 :n mukaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointimenettelyä edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa YVA-asetuksen 7 :n mukaisesti otetaan lisäksi huomioon 1. hankkeen ominaisuudet, kuten a) hankkeen koko; b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa, c) luonnonvarojen käyttö, d) jätteiden muodostuminen, e) pilaantuminen ja muut haitat, f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat, 2. hankkeen sijainti, kuten a) nykyinen maankäyttö; b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky, c) luonnon sietokyky (esim. kosteikot, luonnon- ja maisemansuojelualueet, alueet joilla ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot

4 4/7 on jo ylitetty, tiheään asutut alueet, historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet), 3. vaikutusten luonne, kuten a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä, b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus, c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus, d) vaikutuksen todennäköisyys, e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus. YVA-asetuksen 6 :ssä luetellaan hankkeet, joihin sovelletaan arviointimenettelyä. YVA-asetuksen kohdan 7) e) mukaan arviointimenettelyä sovelletaan tuulivoimalahankkeisiin, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia. Suunnitellun tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten merkittävyyttä arvioidaan YVA-asetuksen 7 :n harkintakriteereihin perustuen. Hankkeen ominaisuudet Suunniteltu tuulivoimapuistokokonaisuus käsittää enintään 9 tuulivoimalaa, joiden suunniteltu teho on 3 MW ja yhteensä enintään 27 MW. Tuulivoimalayksikkö koostuu 94 metriä korkeasta tornista, konehuoneesta ja kolmilapaisesta roottorista, jonka halkaisija on 112 metriä. Tuulipuisto koostuu tuulivoimaloista perustuksineen ja niitä yhdistävistä maakaapeleista, tuulipuiston sähköverkkoon kytkemiseksi rakennettavasta johtovarsiliittymästä hankealueella olevaan 110 kv voimajohtoon sekä tuulivoimaloita yhdistävistä teistä. Hanke on kokoluokaltaan hieman pienempi kuin hankeluettelon mukainen hanke, voimalamäärältään ja nimellisteholtaan n. 90 % hankeluettelon mukaisesta hankkeesta. Hanke muuttaa maisemaa. Voimaloiden maisemallinen vaikutus lähimaisemassa on kohtalainen ja ulottuu melko laajalle alueelle. Tuulipuiston rakentaminen aiheuttaa osaltaan muutoksia maisemaan. Hankkeen vaikutus on pysyvä tai ainakin pitkäaikainen. Rakentamisaikaiset häiriövaikutukset ovat väliaikaisia. Vaikutukset kohdistuvat lähialueen kesä- ja vakituisiin asukkaisiin. Tuulivoimalat sijoittuvat vähintään 1 km etäisyydelle asuinrakennuksista. Suunnittelun lähtökohtana on, että tuulivoimaloiden aiheuttama melu ei ylitä 40 db(a) asuinrakennusten kohdalla. Melusta ja varjostuksesta tehtyjen laskennallisten selvitysten mukainen vaikutus jää lähimmissä vakituisissa ja loma-asunnoissa alle 40 db, mitä ei pidetä merkittävänä vaikutuksena. Rakentamisaikainen melu on paikallista ja lyhytkestoista. Varjostusvaikutusta on selvitetty 100 %:lla roottorien pyörintäajalla ilman kasvillisuuden estävää vaikutusta tai pilvisyyden huomioon ottamista. Mallinnuksen mukaan neljän kohteen osalta vaikutus on 8-12 tuntia vuodessa. Vyöhyke, jolla vuosittainen varjostus on yli 8 tuntia, ulottuu m etäisyydelle tuulivoimapuistosta. Pilviset säät ja kasvillisuus huomioon ottaen todellinen varjostusvaikutus ei ole merkittävä, sillä se jää todennäköisesti alle Ruotsissa käytössä olevan ohjearvon 8 tuntia vuodessa. Suomessa varjostukselle/valon vilkkumiselle ei ole määritelty ohje- tai raja-arvoja. Hankkeen edellyttämä mahdollisesti haitallisia vaikutuksia aiheuttava luonnonvarojen käyttö on vähäistä. Hankkeessa ei synny jätteitä. Onnettomuusriskit tuulivoimaloiden rakentamis- käyttöaikana ovat vähäiset.

5 5/7 Hankkeen sijainti Alue on maakuntakaavan mukaista maa- ja metsätalousaluetta. Varsinais-Suomen liiton tuulivoimaselvityksessä alue soveltuu tuulivoimatuotantoon ja siihen voitaisiin Varsinais-Suomen liiton tuulivoimaselvityksen mukaan sijoittaa 13 tuulivoimalaa. Varsinais-Suomen tuulivoimaa koskevassa vaihemaakuntakaavaehdotuksessa hankealuetta on esitetty tuulivoimatuotannon alueeksi. Hankealueella ei ole yleiskaavaa tai asemakaavaa. Hankealueella tai sen lähiympäristössä ei ole luonnonarvojen, maisemallisten tai kulttuurihistoriaan liittyvien arvojen kannalta sellaisia alueita, joiden arvolle tuulivoimalat aiheuttaisivat merkittävää haittaa. Lähin valtakunnallisesti arvokas maisemaalue, Uskelan- ja Halikonjoen laaksot, sijoittuu n. 2,5 km etäisyydelle hankealueesta samoin kuin valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Suuri rantatie. Hankealue ei sijoitu linnuston muuttoreitille ja on etäällä linnuston kannalta merkittävistä Natura 2000 verkoston kohteista. Vaikutus luonnonympäristöön ei ennakolta arvioiden muodostu merkittäväksi. Vaikutusten luonne Varsinaiselle hankealueelle ei sijoitu asutusta. Tuulivoimaloista 2,5 km vyöhykkeelle sijoittuu noin 113 asuinrakennusta ja 48 vapaa-ajan rakennusta. Vaikutukset kohdistuvat suhteellisen pieneen määrään asukkaita. Lähimmät asuin- ja vapaa-ajan rakennukset sijoittuvat n. 1km etäisyydelle. Vaikutuksen voimakkuus melun ja varjostusten osalta niin kuin myös maisemallinen vaikutus riippuu tuulivoimaloiden ja vaikutuskohteen etäisyydestä. Hankkeen vaikutus on monitahoinen; vaikutus koostuu melusta, varjostuksesta, luontoon ja maisemaan kohdistuvista vaikutuksista sekä näiden tekijöiden aiheuttamasta elinympäristön viihtyvyyteen kohdistuvista vaikutuksista. Hankkeen vaikutus jää asutuksen etäisyys tuulivoimaloista huomioon ottaen lieväksi ja on pääasiassa paikallinen. Vaikutukset rakentamisaikaisia vaikutuksia lukuun ottamatta ovat pysyviä. Hankkeella ei ole yhteisvaikutuksia muiden tuulivoimapuistojen kanssa. Yhteenveto Suunniteltu hanke kokonaisuutena arvioiden ja ottaen huomioon sen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne, hankkeen toteuttaminen ei aiheuta laajuudeltaan ja laadultaan YVA-asetuksen hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Arviointimenettelyä ei siten ole tarpeen soveltaa hankkeeseen. YVA-lain 25 :n mukaisesti hankkeesta vastaavan on sen lisäksi, mitä erikseen säädetään, oltava riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista siinä laajuudessa kuin kohtuudella voidaan edellyttää. Hankkeen edellyttämän maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavoitusmenettelyn yhteydessä laadittavien luonto- ja muiden selvitysten kattavuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Sovelletut säännökset Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) 4, 6 ja19 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006 muutoksineen) 4, 5, 6 ja 7 Hallintolaki (434/2003) 60

6 6/7 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea muutosta valittamalla. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Vastuualueen johtaja Risto Timonen Ylitarkastaja Seija Savo PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös CPC Finland Oy saantitodistuksin, suoritemaksutta Jäljennös päätöksestä Paimion kaupungin ympäristönsuojelu- ja maaseutulautakunta Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta Ympäristöministeriö Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus on Paimion ja Salon kaupunkien ilmoitustauluilla ja päätös on nähtävänä Paimion kaupunginvirastossa, os. Vistantie 18, Paimio, ja Salon kaupungissa Halikon virastotalossa, os. Hornintie 2-4, Halikko ajalla sekä sähköisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kotisivuilla Liite Valitusosoitus

7 7/7 Liite elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen saa hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tavallisella kirjeellä toimitetussa tiedoksiannossa vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Asian katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Todisteellisesti toimitetussa tiedoksiannossa tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksi saaduksi kolmantena päivänä tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava: * valittajan nimi ja kotikunta * jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, on myös tämän nimi ja kotikunta ilmoitettava * postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa * päätös, johon haetaan muutosta * miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi * perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava muutoin kuin sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: * elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä * todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta * asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle * asiamiehen valtakirja, asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää * toimitettaessa valituskirjelmä sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, lähetin välityksellä, postitse tai sähköisesti. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava käytettävissä hallinto-oikeuden vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Turun hallinto-oikeuden yhteystiedot: Postiosoite: PL 32, Turku Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4 Puhelin: Telefax: Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi Aukioloaika: (tavallinen / todisteellinen tiedoksianto)

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa

Lisätiedot

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella.

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 18.8.2010 Diaarinumero VARELY/39/07.04/2010 Nro 12/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI HANKKEEN

Lisätiedot

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle.

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 11.10.2011 Diaarinumero VARELY/15/07.04/2011 Nro 6/2011 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Kluuvikatu

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS 8.3.2010 Diaarinumero VARELY/18/07.04/2010 Nro 6/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI EPV Tuulivoima Oy Frilundintie

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/29/07.04/2011 14.5.2012 Nro 3/2012 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie 141 32770 HUHTAMO

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/13/07.04/2010 Nro 3/2010 Päiväys 25.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA TuuliWatti Oy c/o ST1 Oy PL 100 00381 HELSINKI

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/2/07.04/2010 Nro 1/2010 Päiväys 7.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA BroiCo Oy Nokkamäentie 390 32700 HUITTINEN HANKKEEN

Lisätiedot

Hanke wpd Finland Oy suunnittelee Luvian kunnan Lemlahden alueelle tuulivoimapuistoa.

Hanke wpd Finland Oy suunnittelee Luvian kunnan Lemlahden alueelle tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/19/07.04/2012 15.10.2012 Nro 10/2012 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 Espoo HANKKEEN

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys.

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 13.9.2010 Diaarinumero VARELY/51/07.04/2010 Nro 13/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Pori Energia Sähköverkot Oy/ Eltel Networks

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 6/YVA LOS-2009-R-18-53 Päiväys 7.9.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Tuuliwatti Oy Purotie 1 00380 HELSINKI HANKKEEN KUVAUS

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 7/YVA LOS-2009-R-27-53 Päiväys 20.10.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Honkajoen kunta Porhontie 5 38950 HONKAJOKI HANKKEEN

Lisätiedot

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 8.11.2010 Diaarinumero VARELY/62/07.04/2010 Nro 14/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Pori Energia Oy TuuliWatti Oy Radanvarsi 2

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. CPC Finland Oy PL HELSINKI HANKKEEN KUVAUS

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. CPC Finland Oy PL HELSINKI HANKKEEN KUVAUS Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 12.1.2012 Diaarinumero VARELY/20/07.04/2011 Nro 1/2012 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA CPC Finland Oy PL 533 00101 HELSINKI HANKKEEN

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 1/YVA LOS-2009-J-16-53 Päiväys 13.5.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Kraftnät Åland Ab PL 71 22100 Maarianhamina HANKKEEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 29.10.2010 Dnro: POPELY/95/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030.

Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.2.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2012 1 (5) Lupatunnus Arctex Oy c/o Citco Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005.

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2014 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.1.2014

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS KASELY/33/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA TuuliSaimaa Oy Laserkatu 6 53850 Lappeenranta HANKE, JOTA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012 Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 19.3.2015 1 (4) Lupatunnus Mawson Oy Lantontie 34 95680 LOHIJÄRVI VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 6.2.2015 ja 13.2.2015 täydennetty

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2013 1 (5) Lupatunnus Endomines Oy Hatuntie 385 82967 Hattu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033.

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.05.2014 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 9.5.2014 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1 Päätös Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2017 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 27.4.2017 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 17.11.2017 Lupatunnus Somero PL 41 31401 SOMERO KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 16.04.2014 1 (5) Lupatunnus Foxhill Mining Ltd Oy Hatanpään Valtatie 34 B 33100 Tampere Suomi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 28.3.2014

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.3.2012 1 (5) Lupatunnus BR Gold Mining Oy Lahnakankaantie 143 86800 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2011 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2014 1 (5) Lupatunnus Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 3.3.2014 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031.

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus Boliden Kylylahti Oy Kaivostie 9 83700 Polvijärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2015 kaivoslain

Lisätiedot

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1 Kuulutus 1 (1) KaivNro 30.9.2016 7363 KUULUTUS Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 30.9.2016 hyväksynyt seuraavan valtausoikeuden siirtoa koskevan hakemuksen:

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 2 02150 Espoo Suomi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035 Kuulutus 7.6.2019 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 7.6.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Lupatunnus: Varausalueen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 74, 86, 87 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197.

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045.

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.11.2011 kaivoslain

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Ulvila Loukkurantie 1 28450 Vanha-Ulvila KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot