YKSINÄISYYS ARGUMENTA-HANKKEESSA Tutkimus, media, järjestöt ja politiikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YKSINÄISYYS ARGUMENTA-HANKKEESSA Tutkimus, media, järjestöt ja politiikka"

Transkriptio

1 YKSINÄISYYS ARGUMENTA-HANKKEESSA Tutkimus, media, järjestöt ja politiikka Työpaja Cumulus City Kouvola Maanantai Mitä minä olen oppinut yksinäisyydestä Juho Saari, hankkeen johtaja, Tampereen yliopisto Aloitin yksinäisyystutkimuksen kirjoittamalla kirjan nimeltään Yksinäisten yhteiskunta (WSOY, 2010) ja päätin sen toimittamalla kirjan nimeltään Yksinäisten Suomi (Gaudeamus, 2016). Kuudessa vuodessa vahvistui sekä ymmärrykseni yksinäisyydestä että ilmiölähtöisestä poikkitieteellisestä tutkimuksesta. Edelliseen liittyen on edelleen aukkoja yksinäisyyden ja hyvinvoinnin/terveyden välisten mekanismien ymmärtämisessä sekä paneeliaineistojen käytössä. Aiheeseen liittyvää tutkimusta on kuitenkin kiitettävän paljon tekeillä. Jälkimmäisen osalta yksinäisyystutkijat joutuvat miettimään, onko järkevämpää rakentaa oma yksinäisyyden tutkimusohjelma vai enemmänkin pysyä erillisten tieteellisten kenttien osana. Kummallakin lähestymistavalla on etunsa ja haittansa, kun asiaa arvioi tutkimuksen edistyksen, luovan marginaalisuuden ja tutkimuksen rahoituksen kannalta. Nuo kuusi vuotta merkitsivät myös yksinäisyyden yhteiskuntapolitisoitumista. Siihen alettiin kohdentaa julkisia varoja. Samalla on kuitenkin ilmeistä, että politiikan kyky käsitellä yksinäisyyttä on rajallinen, koska vakiintuneet valtakeskukset pitävät asemansa ja resurssinsa ja yksinäisyyden vastaisten toimenpiteiden poliittinen valmistelu ja toimeenpano eivät ole ongelmatonta. Ryhmästä arjen yhteisöksi kestävää yhteisöllisyyttä luomassa Saini Suutari, Miina Sillanpään Säätiö Ikääntyvien yksinäisyys puhututtaa. Sosiaalinen eristyneisyys ja koettu yksinäisyys ovat terveys- ja hyvinvointiriskejä. Yhteisöllisyys ei ole uutta erilaista ryhmätoimintaa on kolmannella sektorilla esitetty ratkaisuksi yksinäisyyteen jatkuvasti. Minkälainen yhteisöllisyys oikeastaan lievittää yksinäisyyttä? Onko ratkaisu laittaa ihmisiä aina yhteen, kohtauttaa? Ryhmä tarjoaa mielekästä tekemistä arkeen, mutta mitä tapahtuu ryhmän päättymisen jälkeen onko yksinäinen sen jälkeen taas yksin? Neuvokkaiden naisten ryhmätoiminnan tavoitteena on luoda yksinäisyyttä kokeville ikääntyville naisille jatkuva, pysyvä yhteisö osaksi naisten arkea kestävää yhteisöllisyyttä. Uutta on ryhmien rakentaminen niin, että ne eivät ole tilapäisiä harrasteryhmiä, vaan prosessi kohti jatkuvuutta. Dokumentaristin hyödyntäminen "hankefilosofina Katarina Blomqvist, Yle Olen pohjakoulutukseltani FM (filosofia) ja teen radiodokumentteja. Olen ollut mukana Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen jokaisessa työpajassa. Tein hankkeesta kymmenosaisen lyhytdokumenttien sarjan Kymmenen teesiä yksinäisyydestä. 1

2 Kerron puheenvuorossani, kuinka monin tavoin filosofisesti suuntautunutta dokumentaristia voi hyödyntää tutkimushankkeiden ja kolmannen sektorin toimijoiden hankkeiden näkyväksi tekemisessä. SPR:n ystävätoiminnan vapaaehtoiset Maaret Alaranta, SPR Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille tehtiin kysely alkuvuodesta Kyselyllä kartoitettiin vapaaehtoisten kokemuksia toiminnasta sekä heidän näkemyksiään kohtaamiensa asiakkaiden avun- ja palveluiden tarpeista. Kyselyyn vastasi 417 vapaaehtoista. Esittelen lyhyesti kyselyn tuloksia. Yksinäisyys mediassa Minna Malja, Itä-Suomen yliopisto Facebookin Yksinäisyys ei leviä -ryhmään on koottu Ampparit.com-uutisverkkopalvelusta yksinäisyyttä käsitteleviä julkaisuja Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen aikana. Artikkelivarastossa on yhteensä arviolta noin juttua ajanjaksolta 9/2015 5/2017. Lähiluin ja luokittelin satunnaisotannalla 136 eri artikkelia (35 % julkaistuista), jotka on julkaistu ryhmässä Suomalaisten yksinäisyys -hanke erottui joukosta, sillä 32 % luokitelluista jutuista koski suoraan hankkeessa mukana olevia tahoja. Yksinäisyyttä oli käsitelty monin eri ilmaisumuodoin. Siitä oli tehty kirjoja, tutkimusartikkeleita, lehtiartikkeleita, elokuvia, videoita, lauluja, radio-ohjelmia, TV-ohjelmia, sarjakuvia, blogeja, maalauksia, valokuvia, klovneriaa, näytelmiä tai nukketeatteria. Otannassa selvisi, että yllättävän moni media tai julkaisutaho on julkaissut yksinäisyyttä käsitteleviä kirjoituksia: tarkastelemillani 136:lla artikkelilla oli 90 eri julkaisijaa. Vakiintuneiden mediatalojen lisäksi teemaa käsittelivät tutkimuslaitokset, yliopistot, erilaiset yksityiset ja julkisessa roolissa kirjoitetut blogit, kansalaisjärjestöt ja palveluntarjoajat. Yksinäisyyttä käsiteltiin myös todella monista näkökulmista: 136:lla artikkelilla oli vähintään 109 erilaista hakusanaa tai sisältöluokittelua. Jutunaiheet, kohderyhmät ja pääväittämät olivat todella monipuolisia ja onkin työlästä keksiä, mikä näkökulma olisi jäänyt niissä tyystin käsittelemättä. Perheen merkitys kirjoituksissa korostui, sillä 41 % kaikista jutuista käsitteli jollakin tavalla perhettä. Jutuista huokui myös huoli yksinäisistä lapsista: yli 18 % jutuista oli lasten yksinäisyydestä. Seuraavaksi eniten jutut käsittelivät aikuisuutta ja vanhemmuutta sekä nuorten ja vanhusten yksinäisyyttä. Joulun aika herkistää suomalaiset ajattelemaan yksinäisyyttä. Kalendaarijuhlista oli eniten juttuja joulusta; noin 12 % kaikista jutuista käsitteli yksinäisten joulua. Muista vuotuisjuhlista, kuten yksinäisten pääsiäisestä, ystävänpäivästä tai vapusta, oli jonkin verran kirjoituksia. Piilopaikkana organisaatiokaavio yksinäisyys työpaikalla Outi Köhler, Turun yliopisto/turun kauppakorkeakoulu Virallisessa organisaatiokaaviossa jokaisella on linkki muihin, mutta aamulla kun avaa työpaikan oven, astuu ihan toiseen maailmaan, epävirallisten suhteiden verkostoon. Verkosto voi olla väljä, kiinteä, tai rikki. Organisaatioon voi piilottaa ja sinne voi piiloutua. Väitöskirjatutkimukseni keskittyy yrityksen sisäiseen vuorovaikutukseen sekä sosiaalisten ja työhön liittyvien rakennetekijöiden rooliin siinä. Suhteiden tarkastelun yhteydessä löydöksenä avautui mm. yksinäisyys tiimitasolla. Tutkimuksessa yksinäisyyden merkitystä tarkastellaan menetettynä voimavarana yrityksen sisäisessä yhteispelissä. Alustuksessa kerron tarkemmin ilmiöstä. 2

3 Mielen hyvinvointia ja myötätuntoa opiskelijayhteisöihin! Leena Tuuttila, Nyyti ry Miten vähentää opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusta? Kuinka vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja hyvää fiilistä opiskelijayhteisöissä? Olemme Nyytissä tarttumassa tähän haasteeseen ja käynnistämässä uudenlaista vapaaehtoistoimintaa, jonka tarkoituksena on mielen hyvinvoinnin ja myötätunnon vahvistaminen opiskelijoilla. Toiminnan lähtökohtana on pop-up-henkisyys, monimuotoisuus ja ennen kaikkea opiskelijalähtöisyys. Ystäväpiiri-toiminnan tuloksia kymmenen vuoden ajalta Anu Jansson, Vanhustyön keskusliitto, Helsingin yliopisto Ystäväpiiri-toimintaa on toteutettu iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi. Malli perustuu satunnaistettuun, kontrolloituun interventiotutkimukseen ( ), jossa toimintamalli paransi yksinäisyyttä kokevien iäkkäiden ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja kognitiota sekä vähensi kuolleisuutta ja terveyspalveluiden käyttöä. Tietojemme mukaan kyseessä on ainoa tieteellisellä menetelmällä kehitetty lääkkeetön interventio, jota on implementoitu ja levitetty käytäntöön kymmenen vuoden ajan. Tutkimuksen tavoitteena on osoittaa 1) Ystäväpiiri-mallin levittyminen 2) miten ohjaajat ovat omaksuneet ryhmämallin 3) toiminnan vaikutukset ohjaajien ja ryhmäläisten näkökulmista. Tiedonkeruu suoritettiin ryhmiin osallistuneilta iäkkäiltä ihmisiltä (n=1041) ja ryhmänohjaajilta (n=319). Ryhmänohjaus noudattaa Ystäväpiiri-ryhmän struktuuria (suljettu, 6-8 ryhmäläistä, ohjaus parityöskentelynä) suhteellisen hyvin. Ohjaajien (91 %) tavoitteena on yksinäisyyden lievittyminen. Osallistujien keski-ikä vaihtelee välillä vuosittain, 85 % on naisia. Yhdeksän kymmenestä kokee yksinäisyyden lievittyvän ryhmätoiminnassa, kuusi kymmenestä jatkaa omatoimisia tapaamisia ohjatun ryhmän jälkeen. Mallia on pystytty levittämään laajalle: siihen on osallistunut yli iäkästä ihmistä ja ohjaajia on koulutettu yli 800. Myötätuntotaidoilla nuorten yksinäisyyttä vastaan: Tiedepohjaisen koulutusmodulin kehittäminen HelsinkiChallenge-kilpailussa Henrietta Grönlund, Helsingin yliopisto Alustus käsittelee HelsinkiChallenge-tiedekilpailun semifinaalissa parhaillaan kehittämäämme tiedepohjaista koulutusmodulia, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten aikuisten yksinäisyyttä ja ryhmistä pois sulkemista oppilaitoksissa. Modulin ydinidea on myötätunnon ja yksinäisyyden vaikutusten ja mekanismien vastakkaisuus. Tämän oivalluksen perusteella kehitämme ratkaisua, jolla yksinäisyyttä pyritään ehkäisemään myötätuntokoulutuksella. Oivallus syntyi keskeisesti osana Argumenta-hanketta, ja siihen perustuvaa koulutusmodulia ovat rakentamassa paitsi myötätuntotutkijat Helsingin yliopiston CoPassion-tutkimushankkeesta on myös Argumenta-hankkeen piiristä lisäkseni lasten ja nuorten yksinäisyyden asiantuntija Niina Junttila. Esityksessä kuvaan myötätunnon ja yksinäisyyden vastakkaiset mekanismit ja koulutusmoduli-ideamme tämänhetkisen muodon. 3

4 Tiistai 9.5. Yksin asumisen haasteita Tuloksia SY-tutkimuksesta Osmo Kontula, Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto Esitys perustuu vuonna 2014 kerättyyn Suomalaisten yksinäisyys (SY) -aineistoon, johon vastasi yhteensä yksinasuvaa aikuista ympäri Suomea. Aineistosta käy ilmi kuinka suuri osa yksinasuvista tunsi itsensä yksinäiseksi, millaisia ongelmia yksinäisyyteen liittyi ja millaisin keinoin yksinäisyyttä oli kompensoitu. Noin yksinasuvaa kirjoitti tarkemmin siitä miltä yksinäisyys heistä tuntui. Näistä puhuttelevista kirjoituksista esitetään esimerkkejä. Voiko yksinäisyyttä ylläpitäviä ajatusvääristymiä koodata uudelleen? Niina Junttila, Turun yliopisto Lapsuudessa koettu yksinäisyys voi vaikuttaa ihmisen koko tulevaisuuteen. Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa analysoimieni tulosten mukaan pojat, jotka 8-vuotiaina olivat yksinäisiä ja ilman kavereita, olivat kymmenen vuoden kuluttua paitsi edelleen muita yksinäisempiä, myös ahdistuneempia, masentuneempia, somaattisesti oireilevampia ja raportoivat muita useammin omasta aggressiivisesta ja normeja rikkovasta käyttäytymisestään. Lapsuudessaan yksinäiset pojat kertoivat armeijaiässä myös muita useammin itsensä tahallisesta vahingoittamisesta, itsemurha-ajatuksista ja kuolemantoiveista. Masin ja kumppaneiden meta-analyysissä parhaimmiksi yksinäisyyttä vähentäviksi interventioiksi nousivat sellaiset, joissa tavalla tai toisella oli mukana kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä. Erityisesti avainasemassa vaikuttivat olevan keinot, joilla yksinäisyyteen usein liittyviä ajatusvääristymiä pyrittiin oikomaan. Esityksessä tarkastellaan yksinäisten kirjoituksissaan esille tuomia ajatusvääristymiä ja mietitään niiden sekä yksilö- että yhteisötason uudelleenkoodaamisen mahdollisuuksia. Yksin vietetty aika lisääntyy Timo Anttila & Armi Mustosmäki, Jyväskylän yliopisto Sosiaalisten kontaktien puute ennustaa aikaisempien tutkimusten mukaan monia yksilön kannalta negatiivisia taloudellisia, sosiaalisia ja terveyteen liittyviä hyvinvointivaikutuksia. Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat hyvinvointivajeita ja syrjäytymistä tuottaessaan myös sosiaalipoliittisesti tärkeitä ilmiöitä. Tutkimuksemme tavoitteena on tarkastella suomalaisten tilastoaineistojen avulla sosiaalisen kanssakäymisen muutosta Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Tilastokeskuksen ajankäyttöaineistoihin (vuosilta ; ; ) perustuva analyysi kertoo, että suomalaisten yksin ilman toisen ihmisten kasvokkaista seuraa viettämä aika on lisääntynyt merkittävästi (lisääntymistä 108 minuuttia/vuorokausi). Yksin vietetyn ajan kasvu on nähtävissä sekä miehillä että naisilla ja kaikissa ikäryhmissä. Kasvokkaisen vuorovaikutuksen väheneminen ei ole ainoastaan suomalainen ilmiö. Useat kansainväliset tutkimukset ovat kiinnittäneet huomion sosiaalisen kanssakäymisen uuteen, vähemmän yhteisölliseen, luonteeseen. Ilmiötä on selitetty niin yksilöllistymisellä, vapaa-ajan privatisoitumisella, teknologiavälitteisen sosiaalisuuden lisääntymisellä kuin rakenteellisilla muutoksillakin. Olemme erityisesti kiinnostuneita siitä, missä määrin yksin oleminen koskettaa eri ryhmiä yhteiskunnassa. Tarkastelemme, missä määrin yksinolo liittyy vastaajan ominaispiirteisiin, perhesuhteisiin ja rakenteellisiin tekijöihin (esim. ikä, sukupuoli, sosioekonominen asema, asuinalue). Kysymme myös, 4

5 miten yksinolo on yhteydessä ajankäyttöön (esim. eri vapaa-ajan käytön muotoihin ja tietokoneella vietetyn ajan määrään). Yksinäisyys ja Yhteisvastuu Tapio Pajunen, Yhteisvastuu Yksinäisyyden rooli ja merkitys suomalaisessa huono-osaisuudessa on tullut jatkuvasti vastaan niin Yhteisvastuukeräyksen tulevia hankkeita ja teemoja valittaessa kuin käynnistyneiden hankkeiden toiminnoissa. Yhteisvastuukeräys on viime vuosina omissa kampanjoissaan ja keräyskohteissaan nostanut vahvasti esiin yksinäisyyden. Keskeiset yksinäisyyteen tarttuneet kampanjamme: 2011 kampanjassa teemana oli nuorten yksinäisyyden torjuminen. Kerätyillä varoilla MLL, SPR ja Suomen mielenterveysseura yhteistyössä seurakuntien nuorisotyön kanssa käynnistivät Yhteisvastuu nuoresta -hankkeen, jossa luotiin uusia sekä tehostettiin olemassa olevia toimintoja nuorten yksinäisyyden torjumisessa kampanjoitiin vanhusten yksinäisyyden torjumiseksi. Kerätyillä varoilla käynnistettiin etsivän ja osallistava vanhustyön IkäArvokas-hanke, jossa luotiin uusia keinoja niiden yksinäisten vanhusten tavoittamiseen, jotka ovat myös palvelujen ulkopuolella. Toimintoja pilotointiin noin kymmenellä paikkakunnalla. Mallin systemaattinen jalkauttaminen käynnistyy kampanjoitiin Suurella sydämellä, jonka ytimenä oli seurakuntien vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja tehostaminen. Lähimmäispalvelu- ja ystävätoiminta ovat keskeisiä seurakuntien vapaaehtoistoimintoja. Vapaaehtoisten auttajien ja ystävien määrä on viisinkertaistunut hankkeen kahden ensimmäisen vuoden aikana. Yhteisvastuun muissakin hankkeissa esimerkiksi vuoden 2014 saattohoitohankkeessa yksinäisyys nousi yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi. Läheistään surevien yksinäisyyteen on hankkeessa käynnistetty runsaasti vertaistukeen perustuvia ohjattuja sururyhmiä. Vuoden 2016 keräyksen hankkeessa kumppanina on Suomen Partiolaiset ja siinä on tarkoitus luoda sata uutta tapaa tehdä partiota. Hankkeen toimintojen ytimessä ovat sosiaaliset verkostot ja yksinäisyyden torjuminen. Hankkeessa kehitetään toimintamuotoja, jotka mahdollistavat mm. aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisten sekä maahanmuuttajien osallistumisen partioon. Lisäksi hankkeessa muodostetaan toimintoja eri syistä syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten tukemiseen partion yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen kautta. Yksinäisyys peruskouluyhteisössä Matti Rimpelä, Me-säätiö, Tampereen yliopisto Esityksessäni tarkastelen koulujen yksinäisyyttä suhteessa toisiinsa ja koko toimintaympäristöön sekä opettajan autonomiaa yksinäisyyden tuottajana. Miten persoonallisuudella opettaminen, 'pedagoginen rakkaus' ja suhde koulun muihin ammattihenkilöihin vaikuttaa yksinäisyyteen ja millaista on opettajan osaaminen luokan tai ryhmän toiminnan ohjaamisessa? Millaista on oppilaiden yksinäisyys yleensä ja erityisesti suhteessa toisiin oppilaisiin ja koulun ammattihenkilöihin miten oppilaaseen vaikuttavat muut kehitysyhteisöt ja kokemus niistä, ammattihenkilöiden ymmärrys ja koulun käytännöt? Millaista on vanhempien yksinäisyys suhteessa kouluyhteisöön, sen ammattihenkilöihin? Miten vanhemmat käsittävät koulun kulttuurin, sen kielen erot sekä muut kohtaamisen haasteet? Yksinäisyyden lievittäminen ja ennaltaehkäisy Iltatupa-hankkeessa Hanna Uotila, Amurin Teon Tupa ry, Iltatupa-hanke Iltatupa-hankkeen tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten hyvinvointia, vähentää ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä ikäihmisten osallistumisen mahdollisuuksia. Hankkeessa keskeisessä roolissa 5

6 on etsivä vanhustyö. Hanke tarjoaa myös mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön. Hankkeessa pureudutaan yksinäisyyden lievittämiseen ja ennaltaehkäisyyn kolmella tasolla. Yksilötasolla tarjotaan erilaisia välineitä osallisuuden ja sosiaalisten kontaktien lisäämiseen ja mielekkääseen tekemiseen. Yhteisötasolla matalan kynnyksen kohtaamispaikka mahdollistaa yhdessäoloa ja lisää alueellista yhteisöllisyyttä. Yhteiskuntatasolla hankkeessa pyritään lisäämään tietoa ikäihmisten yksinäisyydestä heidän kanssaan työskentelevien ihmisten keskuudessa. Kansalaiskeskustelua pyritään herättelemään erilaisin kampanjoin. Toiminnan vastavuoroisuuden merkitys yksinäisyyden torjunnassa Timo Lampinen, Tmi Timo T. Lampinen Esityksessä vertaillaan historiatiedon, aikalaiskeskustelun ja käytännön kehittämiskokemusten tuella erilaisten yksinäisyyden vähentämistapojen tehokkuuseroja. ********************* Työpajan loppukoonti Juho Saari Suomalaisten yksinäisyys -hanketta voidaan tarkastella muutaman avainkäsitteen kautta: 1) Vaikuttavuus Mikä on hankkeen lopullinen vaikuttavuus? Millä tavalla olemme voineet vaikuttaa kansalaisyhteiskunnan, kirkon tai STEA:n avulla yksinäisyyteen? Tutkijat vakuuttivat tutkimustarpeen, hankkivat rahoituksen, mutta ovatko he osanneet tuotteistaa tutkimusta siten, että tulevissa palveluissa toiminta olisi yksinäisiä paremmin huomioivaa? Onko tiedon vaikuttavuudella merkitystä rahoittajalle ja yhteiskunnalle? 2) Yksinäisyyden sukupuolittuminen Nykytilanteessa naiset tuottavat palveluja naisille. Tarvitaan myös formulankatkuista ja makkaranhajuista palvelua, joka olisi erityisesti suunnattu yksinäisille miehille. 3) Luokka Järjestöt tuottavat palveluja keskiluokalle. Miten voitaisiin puhutella duunariperheitä? 4) Toiveita medialle Y-sanasta on kohta koettu jo eräänlainen kyllääntymispiste mediassa. Tarvitaan tarkempaa näkökulmaa eriytyneistä ja marginaaliin jäävistä ilmiöistä. 5) Maahanmuuttajakysymys Miten maahanmuutto ja yksinäisyys liittyvät toisiinsa? Pitäisikö meillä olla tutkimuksellista ymmärrystä vaikkapa Lähi-Idästä tulleiden yksinäisyyttä kohtaan? 6) Yksinäisyyden mekanismit Kuinka paljon yksinäisyys on ihmisen omien tekojen seurausta? Millaiset mekanismit vaikuttavat ilmiön makrotasolla ja mikrotasolla? Voiko myötätuntoa lisätä? 7) Yhteiskunnan muutokset Ystäväyhteiskunnan nousu on osoittanut, että toinen ihminen on parasta perusturvaa. Suomessa ja Liettuassa käännytään eniten ystävien puoleen, viranomaisen ohella. Yksinasumisen ongelmat ja työnjaon muutokset vaikuttavat myös yksinäisyyteen. 8) Jatko STEA ylläpitää jatkossa yksinäisyyshankkeita rahoituksen lisäksi. Hankkeeseen osallistuneiden olisi hyvä tavata kerran vuodessa työpajassa ja varmistaa tietojenvaihto. 6

Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa

Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa 1987 2010. Timo Anttila, Tomi Oinas, Armi Mustosmäki, Mari Kivitalo Jyväskylän yliopisto Yksin yhteiskunnassa -hanke Koneen säätiö Suomalaisten yksinäisyys

Lisätiedot

Ystäväpiiri-toimintaa yli 10 vuotta iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi

Ystäväpiiri-toimintaa yli 10 vuotta iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi Ystäväpiiri-toimintaa yli 10 vuotta iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi Anu Jansson Vanhempi suunnittelija toimintaterapeutti, TtM (gerontologi), tohtoriopisk. Twitter: #Ystäväpiiri, @JanssonAnu

Lisätiedot

Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta

Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta 9.11.2017 Laura Rautiainen Alueohjaaja, Länsi-, ja Sisä-Suomi, Lounais-Suomi Twitter @RautiainenLaura sähköposti: laura.rautiainen@vtkl.fi

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINTIA JA MYÖTÄTUNTOA OPISKELIJAYHTEISÖIHIN

MIELEN HYVINVOINTIA JA MYÖTÄTUNTOA OPISKELIJAYHTEISÖIHIN MIELEN HYVINVOINTIA JA MYÖTÄTUNTOA OPISKELIJAYHTEISÖIHIN - NYYTI RY:N VAPAAEHTOISTOIMINTA Yksinäisyys Argumenta-hankkeessa -työpaja, 8. 9.5.2017 Leena Tuuttila/ Nyyti ry Nyyti ry perustettiin 22.11.1984

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys 7.4.2016 Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Mitä yksinäisyys on? THL:n mukaan jopa 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Suomalaisista joka

Lisätiedot

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio YKSINÄISYYS VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio HELSINKIMISSIO HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Järjestön

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää

Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää NEUVOKKAIDEN NAISTEN KOKEMUKSIA Ella Niini, Saini Suutari Neuvokkaiden naisten kestävät konstit (2015-2018) Miina Sillanpään Säätiön hanke ikääntyvien naisten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk asiantuntija,tutkija HelsinkiMissio

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk asiantuntija,tutkija HelsinkiMissio YKSINÄISYYS VTT Hanna Falk asiantuntija,tutkija HelsinkiMissio HELSINKIMISSIO HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa.

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto

Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto RAPORTIT Koivusilta L. Perhetaustaan liittyvät erot perusopetuksen oppilaiden hyvinvoinnissa Seinäjoella. Tampere 2017. http://urn.fi/urn:isbn:987-952-03-0433-1

Lisätiedot

Yhdessä olemme enemmän

Yhdessä olemme enemmän Yhdessä olemme enemmän Ystäväpiiri-toiminta vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa toimintakykyä Veljeskotipäivät 1. 2.10.2015 Anu Jansson Vanhempi suunnittelija, toimintaterapeutti, TtM Vanhustyön keskusliitto

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi

Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja, Seinäjoki, 17. 18.2.2016 Leena Tuuttila ja Päivi Kohta 1 Nyyti ry Perustettiin 22.11.1984 Helsingin

Lisätiedot

MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE

MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 23.5.2018 Mitä yksinäisyys merkitsee Keski-Suomelle? Tutkimusten mukaan jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee noin 5 % koko

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen ( ) keskeiset tulokset

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen ( ) keskeiset tulokset Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen (2016 2018) keskeiset tulokset PROMEQ-osahankkeessa on tutkittu nuorten aikuisten (16

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

NEET-nuorille kohdistetun digitaalisen intervention hyvinvointivaikutukset

NEET-nuorille kohdistetun digitaalisen intervention hyvinvointivaikutukset NEET-nuorille kohdistetun digitaalisen intervention hyvinvointivaikutukset OSALLISTAVIA JA VAIKUTTAVIA KEINOJA HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN PROMEQ-hankkeen alueellinen seminaari: Pohjois-Savo

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus Elisa Tiilikainen, VTM, jatko-opiskelija 6.6.2013 VIII Gerontologian päivät SESSIO XXIII: Elämänkulku

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys ry

Turun Kaupunkilähetys ry Turun Kaupunkilähetys ry Perustettu vuonna 1880. Toiminta pohjautuu kristillis-sosiaalisiin arvoihin. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, yksinäisyyden kokemuksen lievittäminen ihmisten omia voimavaroja

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2018 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI IkäArvokas -projekti Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI 2 IkäArvokas projektin taustalla ajatuksia eli mistä yhteisvastuu hanke sai alkunsa Vanhuus voi viedä pohjattomaan yksinäisyyteen Kolmasosa vanhuksista

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Tampere Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi

Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Kahvia ja kohtaamisia - yhteistyöllä elinpiiriä laajemmaksi Peurunka3 -seminaari 27.10.2015 Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistys ry Kehitytään kimpassa hanke/tuija Seppänen www.kssotu.fi www.facebook.com/kehitytaankimpassa

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA

Lisätiedot

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Esityksen sisältö Millaisia haastavia elämäntilanteita voimme paikantaa ikääntyvien

Lisätiedot

Liikkuja polku verkostotapaaminen

Liikkuja polku verkostotapaaminen Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on

Lisätiedot

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. TerveysInfo Arjen aapinen Julkaisu muistuttaa yksinkertaisista keinoista, joilla jokainen voi huolehtia mielensä hyvinvoinnista ja jaksamisestaan. 2005 maksuton, 17,6 x 17,6 cm : 24 s. :piirr. : 2 vär.

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) Länsi- ja Keski-Uusimaalaisten lasten hyvinvointia kartoitettiin syksyn 2011 aikana Kokemuksia pienten lasten kotoa ja päivähoidosta (376 4 -vuotiasta lasta, neljästä kunnasta

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa

Lisätiedot

KANSALAISYHTEISKUNTA VOIMAVARA JA MAHDOLLISUUS. Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri

KANSALAISYHTEISKUNTA VOIMAVARA JA MAHDOLLISUUS. Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri KANSALAISYHTEISKUNTA VOIMAVARA JA MAHDOLLISUUS Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri Yhteiskuntakokonaisuus Perhe Julkinen Yksityinen Sektori Ihminen sektori Rajapinnat Tunkeutumiset Kansalaisyhteiskunta

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva

Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva Tutkimusryhmä 2. Toimijuus terveys, hyvinvointi ja hoiva Ryhmän johtaja prof. Marja Jylhä & dosentti Outi Jolanki Tutkijat: Leena Forma, Jutta Pulkki, Mari Aaltonen & Linda Enroth + 1jatko-opiskelija Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Järjestöt tulevaisuuden kunnissa

Järjestöt tulevaisuuden kunnissa Järjestöt tulevaisuuden kunnissa jenni.airaksinen@kuntaliitto.fi @AiraksinenJenni Hyvinvointi polarisoituu Terveyserot Lähtökohtaerot Sisäinen eriytyminen Tuloerot https://www.hs.fi/talous/art-2000005421006.html

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Ystäväpiiri-toiminta Tutkimuksesta käytäntöön

Ystäväpiiri-toiminta Tutkimuksesta käytäntöön Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Ystäväpiiri-toiminta Tutkimuksesta käytäntöön Heidi Rytky, projektityöntekijä, Vanhustyön keskusliitto Centralförbundet för de gamlas väl ry Yksinäisyys

Lisätiedot

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR 9.3.2018 HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR Talvikki-sali, Matarankatu 8:30-11:00 1. Kokouksen avaus - Toiveita aiheiksi: ohjausryhmän luominen, hankearviointi 2. Esittely- ja kuulumiskierros Yhdessä ei olla yksin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Henrietta Grönlund, TM, tutkija Helsingin yliopisto henrietta.gronlund@helsinki.fi

Lisätiedot

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 Etelä-Kymenlaaksoon turvallisuutta yhteistyöllä Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 21.5.2013 1 Virojoella 19.11.2012 tapaamisessa tuotettuja turvallisuuteen

Lisätiedot

Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys

Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys Vaikuttavuuden yhteiskunnallinen merkitys Vaikuttavuus haasteena Vaikuttavuudesta puhutaan paljon, mutta se ymmärretään huonosti se on stiiknafuula, jonka kukin saa määritellä omalla tavallaan; Vaikuttavuuden

Lisätiedot

Juvenia -nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Juvenia -nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia -nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Toimintamme keskittyy nuorten osallisuuden, kansalaisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Osallistuva ja yhdenvertainen

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11. Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.2018 Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen taustaa Suomen ortodoksisen

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN

TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN Käythän alkuverryttelyksi esittelemässä itsesi jollekin sellaiselle henkilölle, jota et entuudestaan tunne! Esimerkki vaikuttavasta verkostotyöstä Moni

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Keskustelun yhteenveto -Vaasa

Keskustelun yhteenveto -Vaasa Keskustelun yhteenveto -Vaasa Viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Jyväskylä, Vaasa Päätapahtumana on ollut Erätauko-dialogi, jossa pureuduttu koulutukselliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö

Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria Mikä? Miksi? Miten kehitetty? Miten otettu vastaan? Mitä seuraavaksi? ja käytäntö Ryhmäilmiö pähkinänkuoressa Yksinkertainen työkalupakki nuorten ryhmien ohjaamiseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 05.06.2013 Sivu 1 / 1 2572/02.07.02/2013 65 Espoon kaupungille testamentatun omaisuuden käyttäminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. (09) 816 23053 Maria Rysti, puh. (09) 816 23320 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

OSALLISUUS JA TUKI

OSALLISUUS JA TUKI OSALLISUUS JA TUKI 1.8.2016-2019 TYÖKYKY TERVEYS OSAAMINEN YKSILÖN VOIMAVARAT TYÖ fyysinen psyykkinen sosiaalinen tiedot taidot arvot asenne motivaatio työtyytyväisyys henkiset vaatimukset fyysiset

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Luokan näkymättömät - kohtaamattomuus oppimisen ja hyvinvoinnin esteenä

Luokan näkymättömät - kohtaamattomuus oppimisen ja hyvinvoinnin esteenä Luokan näkymättömät - kohtaamattomuus oppimisen ja hyvinvoinnin esteenä PhD. Niina Junttila, kasvatuspsykologian apulaisprofessori Opettajankoulutuslaitos, Kouluhyvinvoinnin erikoistumiskoulutus, Lastenpsykiatrian

Lisätiedot

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013

Ohjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013 Ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2013 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmistä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi -ryhmät... 5 Lasinen lapsuus

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

ÄijäVirtaa miesten oma juttu

ÄijäVirtaa miesten oma juttu ÄijäVirtaa miesten oma juttu Rayn rahoittama projekti 2016-2018 Tavoite: Ikääntyvien miesten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn lisääminen. Toiminnan erityisenä kohteena ovat yksin asuvat miehet. Yksinäisyydestä

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA

PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA MONIKULTTUURISET PERHEET - 50.000 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista tai ainoa vanhempi puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea (v.2005) -

Lisätiedot

LNPN oikeus olla keskeneräinen

LNPN oikeus olla keskeneräinen LNPN oikeus olla keskeneräinen Lasten ja nuorten puhelin ja netti Valtakunnallinen, kaikille lapsille ja nuorille avoin ja maksuton tukipalvelu - Lasten ja nuorten puhelin 116 111 - Nuortennetin kirjepalvelu

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2017 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa

Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa Henkilöstövalmennusten näkökulma 25.9.2014 / Tiina Kuru Henkilöstön näkökulma Työyhteisön jäsenten osallistuminen kehittämistyöhön on olennaista

Lisätiedot

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry Vallin Ikäteknologiakeskus Asiantuntijakeskus edistää ikäihmisten osallisuutta teknologisoituvassa ja digitalisoituvassa yhteiskunnassa lisää alan toimijoiden

Lisätiedot

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa?

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa? Tyttöjen Talo Rovaniemi Syksy 2016 Isosisko-kyselyn yhteenvetoa 1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 10/10 vastaajaa Teehetki 7/10 Muita tapahtumia ja teemakertoja 4/10 Toivetorstai

Lisätiedot