Onko teidän uskonnossanne tilaa oikeudelle ja rakkaudelle?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Onko teidän uskonnossanne tilaa oikeudelle ja rakkaudelle?"

Transkriptio

1 1 TAMMIKUU 2009 R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N L E H T I Hädän hetkellä moni kuuntelija voi kysyä: Onko teidän uskonnossanne tilaa oikeudelle ja rakkaudelle? s. 8 Ohjelmien radiointi halpenee Afrikassa s. 3 ja 12 Ihminen ei omista aikaa jokainen päivä on haltuumme uskottua lahjaa s. 6 Yli 50 vuotta Jumalan asialla Matkan varrella TWR:n Bill Mial on rukoillut sadetta, jos poutaakin s. 11

2 P ä ä k i r j o i t u s Millainen kirkko, sellainen lähetys Juha Auvinen Vuotta 2009 vietetään kirkon lähetystyön juhlavuotena. Syynä on 19. tammikuuta vuonna 1859 perustetun Suomen Lähetysseuran kunniakas 150 vuoden historia. Juhlan aihetta on myös siinä, että Suomessa on vuosisatoja voitu vapaasti pitää esillä Jumalan sanaa, ja että täältä on lähdetty toteuttamaan Kristuksen kirkolleen antamaa lähetystehtävää sinne, missä häntä ei vielä tunneta. Suomen Lähetysseuran ja kirkon muiden lähetysjärjestöjen monipuolinen työ ulottuu tänään kaikkiin maanosiin. Miltei kaikissa Euroopan maissa lähetystyön uranuurtajina ovat olleet lähinnä pietistiset yhdistykset, joiden johtomiehet ottivat 1800-luvulla vastuun pysähtyneisyyden tilassa olevien ja usein osaksi maallista valtapolitiikkaa muuttuneiden kirkkojen hengellisen elämän uudistamisesta. Vasta 1900-luvulla ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen kirkoissa alettiin laajemmin kysellä, mikä on kirkon vastuu lähetyksestä. Suomessa kirkon lähetysjärjestöiksi hyväksytyistä vanhin, Suomen Pipliaseura, perustettiin jo vuonna Vuonna 1873 aloitti toimintansa Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, josta sen ruotsinkielinen sisarjärjestö Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland erkani vuonna Uutta 1960-luvun herätysten hedelmää kirkon lähetysjärjestöistä ovat Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, joka perustettiin vuonna 1967, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat 1973 ja Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä Paljon on saavutettu kirkon ja lähetysjärjestöjen välisellä sekä niiden keskinäisellä yhteistyöllä. Kirkon lähetysjärjestöjen olemassaolo on kasvattanut lähetystyön kokonaispanosta. Suomen kristittyjen ja seurakuntien taloudellinen tuki ulkolähetystyölle kirkon lähetysjärjestöjen kautta on vuosi vuodelta kasvanut. Vuonna 2007 se oli 35,5 miljoonaa euroa. Lähetysjärjestöjen ulkomaille lähettämien työntekijöiden määrä taas on 1990-luvun huippuvuosista lähes puolittunut noin 350 lähettiin. Se kertoo tuen lisääntymisestä suoraan ulkomaisille yhteistyökirkoille ja -järjestöille. Lähetys ei ole vain taloutta ja työntekijöiden lähettämistä. Se on kolmiyhteisen Jumalan työtä synnin alaisessa ja muuttuvassa maailmassa. Jumala yksin tietää ne ihmiset, joiden kääntymiseen hänen puoleensa Suomesta lähetetyt työntekijät tai muu tuki ovat vaikuttaneet. Hyvä niin. Lähetystehtävä on kesken. Neljännes maailman ihmisistä ei ole koskaan kuullut evankeliumia. Kaksi kolmesta ei ole kristittyjä. Maailmanlaajat uskonnolliset, kulttuuriset, poliittiset, sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristön muutokset haastavat käyttämään uusia keinoja kokonaisvaltaisen ja muuttumattoman evankeliumin viemiseksi siitä osattomille lähellä ja kaukana opettaen, julistaen ja palvellen. Millainen kirkko, sellainen lähetys. Kun kirkko elää Jumalan sanasta ja sakramenteista, myös lähetys saa elinvoimansa samasta lähteestä. Lähetysteologi Carl Braaten on tähdentänyt, että ilman evankeliumia kirkolla ja teologialla ei ole juurta, ilman lähetystä ne eivät kanna hedelmää. Tohtori Arto Seppänen on puolestaan huomauttanut, että lähettävän kirkon tehtävä on pitää erityistä huolta jäsenistään, jotta he eläisivät evankeliumista ja sen sytyttäminä lähtisivät evankelioimaan kansoja. Kristillisessä uskossa hengellinen kasvu ja lähetys kietoutuvat toisiinsa. Julistava ja palveleva kirkko jatkaa Kristuksen seuraajilleen antamaa apostolista tehtävää. Kirkon kaikkeen toimintaan kuuluu missionaarinen ulottuvuus, mutta sen lisäksi kirkolla on erityinen lähetystehtävä ja -vastuu. Olisi lähetystyön edun mukaista, että tänä lähetystyön juhlavuotena kirkon päättävät elimet kykenisivät hyväksymään ja panemaan täytäntöön kirkon lähetystyön toimikunnan joulukuisen esityksen kirkon lähetysstrategiaksi. Se toisi uutta nostetta työlle niin seurakunnissa, hiippakunnissa kuin kirkon lähetystyön toimijoiksi hyväksymissä lähetysjärjestöissä. Juha Auvinen lähetysjohtaja R e p l i i k k i I k k u n a Verkossa eli koukussa, verkottumassa eli koukuttamassa. Vangittuna tai vapaana. Olemista elollisille, vaikkei kaikille mahdollisuuksina. Ilkka Kastepohja Piirros Aura Karjalainen 2 2 ON ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA AIKA

3 Lähde 1/ Pääkirjoitus Repliikki Ikkuna 3 4 Uutisia 5 Kulttuuri Arvio Piia Latvalan väitöskirjasta Valoa itään? Kuukauden ääni Gea Talts toimittaa vironkielisen Piibel kaanest kaaneni -raamattuopetuksen, joka perustuu Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tuottamaan Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelmaan. 6 Lähteellä 7 Kotimaantyön arkea Ylöjärven lukiossa järjestettiin Missio maailma -lähetyskurssi seurakunnan ja kunnan yhteistyönä jo yhdeksännen kerran. Muun muassa radiolähetystyöhön käytiin tutustumassa paikan päällä. Rukous 8 9 Keskiaukeama Kuuntelijat kirjoittavat koskettavia palautteita niin maailman kriisipesäkkeistä kuin rauhallisemmiltakin alueilta. 10 Teologia Kuukauden lähetysteksti 11 Haastattelu Yhdysvaltalaiset Mialit ovat olleet Trans World Radion työssä yli 50 vuotta, pitkään eteläisessä Afrikassa. Bill Mialin mukaan kutsumus on kantanut. 12 Radio nyt Naisten nurkka 13 Elämän värit Lehdessämme 30 v. sitten Kolumni 14 SANSAn radio-ohjelmat: Raamattu kannesta kanteen Naiset toivon lähteellä Lähetysaika 15 Lähde mukaan Tapahtumakalenteri 16 Takasivun juttu Lahtelainen kotitalousopettaja Tuulikki Saraste löysi ensin Raamattu kannesta kanteen -ohjelman, sitten kansainvälisen radiolähetystyön tukemisen. Lähetystyön tärkeydestä hän sai makua jo äidinmaidossa. LÄHDE SANSA LISÄÄ ULKOMAISEN TYÖN TUKEA VUONNA Vaikka taloudessa on epävarmuutta aiheuttavia merkkejä, ja puhutaan lamasta tai ainakin taantumasta, olemme Radiolähetysjärjestö Sanansaattajissa (SANSA) tehneet kuitenkin melko optimistisen talousarvion. Työhön ulkomailla on vuoden 2009 budjetissa varattu 17 prosenttia enemmän varoja kuin edellisvuonna, talousjohtaja Sirpa Laurell kertoo. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien talousarvion 2009 loppusumma on runsaat kolme miljoonaa euroa. Se on laadittu olettaen, että tulot lisääntyvät lähivuosien tapaan. Viimeisimpien viiden vuoden aikana SANSAn tulot ovat nimittäin kasvaneet keskimäärin viiden prosentin vuosivauhtia. - Yleismaailmallinen taloustilanne on kuitenkin huolestuttava ja nähtäväksi jää, mitä vaikutuksia sillä tulee olemaan SANSAn tuloihin. Edellisvuosilta on säästössä jonkin verran ylijäämää, jota voimme käyttää, mikäli tulokehitys ei aivan yllä arvioituun. Se on säilynyt melko vakaana jopa 90-luvun lamavuodet eli pientä kasvua on ollut vuosittain, Laurell sanoo. SANSAn ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala iloitsee Afrikassa monin paikoin syntyneestä tilanteesta, jossa ohjelmien radiointimaksut ovat jopa puolittuneet tai puolittumassa aiemmasta. Näin on tapahtunut Länsi- Afrikkaan lähetettäville fulfuldenkielisille ohjelmille ja tullee tapahtumaan Etiopiaan ja Eritreaan lähetettäville ohjelmille. (Tarkemmin Radio nyt, sivu 12.) Reuhkalan mukaan lähetyskustannuksista säästyvillä varoilla aiotaan kustantaa lisää ohjelmia. Aasiassa taas on SANSAn tuella tarkoitus tuottaa aikaisempaa enemmän mandariinikiinankielisiä ohjelmia, jotka lähetetään alueella Trans World Radion (TWR) kanavia pitkin. Alkaneena vuonna myös tuetaan suoraan Taiwanin luterilaisen kirkon yhteydessä toimivaa Pelastuksen ääntä (Voice of Salvation), jossa ohjelmat valmistetaan. - Lisäksi osallistumme Luterilaisen maailmanliiton (LML) kautta Aasian Lennart Johansson, Norea Radio Sverige U u t i s i a SANSA lisää tänä vuonna taloudellista tukea Trans World Radion välittämille mandariininkielisille ohjelmille ja avustaa myös suoraan Taiwanissa toimivaa Pelastuksen ääni -studiota, jossa ohjelmat valmistetaan. luterilaisten kirkkojen viestintää tukevaan, yksivuotiseen projektiin. Siinä koulutetaan naapurikirkkoja jakamaan keskenään tietojaan ja taitojaan, Reuhkala jatkaa. Toisaalta tiibetinkielinen kristillinen ohjelma, jota SANSAn kautta on voinut tukea, loppuu kokonaan tänä keväänä. Eteläisessä Sudanissa valmistetun arabiankielisen ohjelman toimittaminen on toistaiseksi keskeytetty, mikä johtuu tilanteesta maassa. Kristus tuo rauhan - Pidämme tätä suomalaisen lähetyksen juhlavuotta esillä sekä seurakuntavierailuilla että Radiolähetystyön kesäpäivillä Lahdessa, korostaa SANSAn kotimaantyön johtaja Matti Korpiaho, joka toimii alkuvuoden myös lähetysjohtajan sijaisena. - Kesäpäivien Kristus tuo rauhan -teemalla haluamme korostaa lähetystyön hengellistä ulottuvuutta. Myös Lahden seurakunnilla on samantyylinen vuositeema. - Evankeliumin julistaminen on erityisen ajankohtaista Lähi-idän nykytilanteessa. Kesäpäivillä esillä on evankeliointi sekä juutalaisten että arabien näkökulmasta. SANSAn kotimaantyössä on tällä hetkellä laajemminkin erityisteemana Lähi-itä ja Sami Heinomo Pohjois-Afrikka, ja työn tukemiseen kyseisillä alueilla kuulostelemme myös lisää yhteistyösopimuksia. Vuodenvaihde toi tullessaan kymmeniä seurakuntaliitoksia ja siten runsaasti muutoksia seurakunnalliseen elämään. Korpiaho toivoo, että SANSA osaisi ja voisi uudessa tilanteessa palvella monipuolisesti ja hyvin kaikkia yhteistyötahoja. Leena Punkari Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) järjestää Radiolähetystyön kesäpäivillä Lahdessa lähetystyön juhlavuoden erityistilaisuuden: 150 vuotta suomalaista lähetystyötä. Kesäpäivien teema on tänä vuonna Kristus tuo rauhan. Tutkimus: Suomalaiset arvostavat lähetystyötä Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti lähetystyöhön ja tukee sitä mielellään rahalahjoituksin. Tiedot selviävät Suomen Lähetysseuran (SLS) teettämästä tutkimuksesta, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita lähetystyötä kohtaan. Taloustutkimus Oy toteutti tutkimuksen valtakunnallisesti syyskuussa Enemmistö vastaajista kuvaa lähetystyön herättämiä ajatuksiaan myönteisiksi. Lisäksi vastaajat katsovat lähetystyön toteuttavan kehitysyhteistyötä sekä edistävän henkistä ja aineellista hyvinvointia. Lähetystyö herätti lähes kaikissa tutkimukseen osallistuneissa mielikuvia. Auttaminen tuli lähetystyöstä mieleen miltei joka toiselle. Lähetystyö yhdistetään myös muun muassa kehitysmaihin, kansainvälisyyteen, kirkkoon ja uskontoon. Asenteet lähetystyötä kohtaan tutkimuksen vastaajat olivat vuotiaita. (KT/SLS/Lähde) ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 3

4 Leena Punkari H U H T I K U U LÄHDE Jumala näkee myös jokaisen intialaisen: Radioaalloilla etenevät evankeliumi ja neuvot s. 8 Pastori Juho Kajava opettaa Karjalan tv:ssa suomeksi s. 3 TWR:n Kiinan-työn johtaja Joseph Wang: On etuoikeus olla Jumalan välikappale SAT-7 -televisiokanavan ohjelmia voi Suomessa seurata satelliitin ja internetin välityksellä. David Ezzinen opettaessa ruudussa näkyvät välillä yhteydenottomahdollisuudet: postiosoite, puhelinnumero ja kotisivun osoite. David Ezzine opettaa nyt myös SAT-7 -kanavalla Kristillinen satelliittitelevisio SAT-7 alkoi pari viikkoa sitten lähettää Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tuottamia arabiankielisiä televisio-ohjelmia Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. Vuorisaarnan sanoma on 52-osainen sarja. SANSAn lähetystyöntekijä David Ezzine on vuosikymmeniä tehnyt kristillisiä arabiankielisiä radio-ohjelmia ja osallistunut jälkihoitotyöhön. Vähitellen hän ryhtyi opettamaan lisäksi kristillisillä arabiankielisillä satelliittitelevisiokanavilla, ensin Miraclessa ja sitten myös Al Hayatissa. Vuorisaarnan sanoma (arabiaksi Almauida Alajabal) on Ezzinen ensimmäinen ohjelma SAT-7 -kanavalla. Se lähetetään päivittäin kello 10 ja uusitaan kello Ensin oli tarkoitus esittää yksi 15-minuuttinen jakso kerran viikossa. Mutta kun arabiankielisen SAT-7:n ohjelmajohtaja Rita El Mounayer oli tutustunut ohjelmaan, hän teki muutoksen 5 R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N L E H T I s. 11 Nimi Lähiosoite Muusikko Pekka Laukkarinen juontaa Sub Juniorin lastenohjelmaa s. 7 Postinumero ja -toimipaikka Puhelin kanavan ohjelmistoon. Siksi sarja on nyt päivittäinen, Ezzine iloitsee. Hänen mukaansa SAT-7 on kiinnostunut uusistakin ohjelmista. Ezzine haastaa katselijoita Vuorisaarnan välityksellä pohtimaan elämäänsä ja kyseenalaistamaan totutut ajatusmallit. Ohjelmassa ei arvostella muita uskontoja tai kirkkokuntia, vaan kerrotaan Jeesuksen mullistavasta opetuksesta ymmärrettävällä ja ystävällisellä tavalla. Se on taltioitu Malaga Media Centerin studiossa Espanjassa, kuten muutkin Ezzinen toimittamat ja tuottamat tvohjelmat. Televisio-ohjelmia katsellaan arabimaailmassa yleensä perheittäin, lapset ja vanhemmat yhdessä, mikä on puhujalle sekä mahdollisuus että haaste. - Lähi-idässä kertomuksilla on pitkät perinteet. Siksi ohjelma, jossa keskitytään kuuntelemaan puhetta, toimii yleensä hyvin, David Ezzine kuvaa. (SANSA/Lähde) Yhteystietoni saa laittaa SANSAn asiakasrekisteriin U u t i s i a SANSA kustantaa Turkissa kristillistä radio-ohjelmaa Istanbulilainen kristillinen Radio Light -asema aloitti joulukuussa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SAN- SA) kustantaman ohjelman lähettämisen. Kyseessä on noin 45-osainen sarja, joka koostuu päivittäisistä, viidentoista minuutin jaksoista. Kirkko kestää -ohjelmassa luetaan edesmenneen, syntyjään romanianjuutalaisen Richard Wurmbrandin kirjaa Kirkkautta kidutuskammiossa, joka on käännetty turkiksi (englanniksi nimeltään In God s Underground). Wurmbrand oli luterilainen pappi, jota vainosivat ensin natsit, sitten kommunistit. Rankkoja vankilavuosia hänelle kertyi 14, mutta vielä vanhoilla päivillään hän jaksoi työskennellä evankelistana Intiassa. Radio-ohjelman tuottaa neljä vuotta sitten rekisteröitynyt Istanbulin luterilainen seurakunta (ILK), jonka tukijoihin SANSA on kuulunut vuosia. Seurakunta vastaa myös jälkihoitotyöstä. (SANSA/Lähde) Voittajat Putiikin arvonnassa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) Putiikissa joulumarkkinoinnin aikana, mennessä asioineiden kesken suoritetussa arvonnassa voitot osuivat seuraavasti: 1. Lähde-lehden vuosikerta, Eila Hyväri, 2. Juha Auvisen ja Jukka Norvannon kirja Horisontin Taakse, Elina Bäckström, 3. Domus Capitulin cd-levy Joulu. Laulu., Marja Valkeavirta sekä 4. Leikkuulauta, Aila-Margot Ahonen. Kiitos kaikille ja onnea voittajille! TWR valitsi uuden johtajan Afrikkaan Trans World Radio Tohtori Emmanuel D. Mbennahilla on muun muassa yli kymmenen vuoden kokemus työskentelystä yliopistossa: opettamisesta, tutkimisesta ja aineistojen julkaisemisesta. Trans World Radio (TWR) on valinnut uudeksi Afrikantyön kansainväliseksi johtajakseen filosofian tohtori Emmanuel D. Mbennahin. Hän aloittaa tehtävässä huhtikuun alussa. Mbennah työskentelee tällä hetkellä kotimaassaan Tansaniassa kansainvälisen Compassion-kummilapsijärjestön paikallisjohtajana. Hänen monipuoliseen koulutukseensa kuuluu sekä teologian että viestinnän opintoja niin Afrikassa kuin Yhdysvalloissakin. Filosofian tohtoriksi hän on väitellyt Inkerin kirkkoa ei olla lakkauttamassa Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon asema on piispa Aarre Kuukaupin mukaan vakaampi kuin Suomessa on arveltu. Myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäjohtaja Tuomo Pesonen, joka työskenteli pitkään Venäjällä ennen nykyistä pestiään, arvioi sekä pahimman että pahimman pelästyksen olevan takana. Venäjän oikeusministeriön kotisivuilla julkaistiin lokakuussa luettelo uskonnollisista yhteisöistä, joita uhkaa lakkauttaminen muun muassa rekisteröintiin liittyvien epäselvyyksien takia. Listalla oli Inkerin kirkon lisäksi Kelton teologinen instituutti, joka on Inkerin kirkon omistama koulutuskeskus. Kuukaupin mukaan Kelton rekisteröinti ei ollutkaan aivan ajan tasalla, mikä oli herättänyt oikeusministeriön mielenkiin- viestinnästä Etelä-Afrikassa Potchefstroomin yliopistossa. - Tohtori Mbennah on huomattavan pätevä tehtävään, johon hänet on valittu. On innostavaa saada hänet hallituksemme jäseneksi, TWR:n tuore pääjohtaja Lauren Libby sanoo. Libby korostaa Mbennahin johtajankykyjä tilanteessa, jossa TWR järjestönä on suurten haasteiden edessä. Se on ryhtymässä toteuttamaan uutta maailmanlaajaa strategista suunnitelmaansa, jonka ydin on kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa. Uskosta tuli Emmanuel D. Mbennahille tärkeä asia, kun hän teini-ikäisenä vuonna 1975 tunnusti Jeesuksen Herrakseen ja Pelastajakseen. Emmanuel ja Ruth Mbennahilla on neljä lasta. Mbennahin edeltäjä, pastori Stephen Boakye-Yiadom kuoli kotonaan Johannesburgissa Etelä-Afrikassa yllättäen kesällä Hän ehti johtaa TWR:n Afrikan-työtä viisitoista vuotta. (TWR/Lähde) non. Oikeusministeriö ei myöskään ollut täysin tietoinen siitä, että Kelton koulutuskeskus on Inkerin kirkon omistama laitos. Kirkko on sittemmin palkannut juristin selvittämään mahdolliset puutteet Kelton rekisteröinnissä ja tekemään koko kirkolle uudet rekisteröitymislomakkeet. Suurin osa Venäjällä lakkautusuhan kohteena nyt olevista kristillisistä tahoista on protestanttisia järjestöjä tai yhdistyksiä. Listaan on päätynyt lisäksi sellaisia ortodoksisia järjestöjä, jotka eivät ole Moskovan patriarkaatin alaisia. Esimerkiksi saksalaisperäistä Evankelis-luterilaista kirkkoa Venäjällä ja lähivaltioissa (ELCRAS) ei ollut uhattujen kirkkojen ja järjestöjen luettelossa. (KT/Lähde) 4 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA

5 K u u k a u d e n ÄÄNI Ilkka Kastepohja Suomenkielistä Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaa radioitiin Virossa vuosina Vironkielisen Piibel kaanest kaaneni -raamattuopetusohjelman tekeminen alkoi syksyllä 2005 ja lähettäminen tammikuussa Sen toteuttavat yhdessä Viron evankelis-luterilaisen kirkon lähetyskeskus ja Tarton Perheradio, ja se radioidaan viitenä päivänä viikossa Perheradion ja Radio 7:n taajuuksilla. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) on koko ajan ollut tukemassa ohjelmien lähettämistä Virossa. SANSAn Radioraamattukoulun johtajan, radiopastori Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -luentoihin perustuvan PKK-ohjelman koostaa Virossa toimittaja Gea Talts ja vironkielisestä opetuksesta vastaa pastori Aare Kimmel. Gea Talts kokee, että Jumala on kutsunut hänet radiotoimittajan tehtävään. Häntä on helppo uskoa, kun kuulee hänen tarinansa ja näkee palautetta hänen työstään. - Rukoilin lapsena, että Jumala auttaisi minua vaikeissa tilanteissa ja joka kerta sain Häneltä apua. Etsin 20-vuotiaana elämän tarkoitusta monista uskonnoista ja aloin lukea Gea Talts, viro myös Raamattua. Sana vakuutti, ja pari vuotta myöhemmin minut kastettiin. Se oli elämäni tärkein päätös. Olen hyvin kiitollinen siitä, että saan tuntea Jumalan. Gea on ollut kiinnostunut radiotyöstä jo teini-ikäisenä. Nuorena hän kuunteli innokkaasti radiota iltaisin ja nauhoitti ohjelmista uusia lauluja kaseteille. Kaksoissiskonsa kanssa hän teki myös omia pieniä radio-ohjelmia alkeellisella kasettinauhurilla. Gea on opiskellut Tallinnan yliopistossa tiedotusoppia pääaineena ja musiikkiterapiaa. - Kun olin viimeisellä tiedotusopin kurssilla, minun piti etsiä työharjoittelupaikka. Tunsin sydämessäni, että minun täytyy mennä harjoittelemaan Tarton Perheradioon (Tartu Pereraadio). Keräsin kaiken rohkeuteni ja menin kysymään sieltä työtä. He tarvitsivatkin juuri silloin apua ja kokivat, että olin heille rukousvastaus, Gea kertoo. - Nyt olen etuoikeutettu ja hyvin kiitollinen siitä, että saan olla radiotoimittajana kristillisessä radiossa. Haluan oppia lisää tästä työstä, Gea tiivistää. Aikaisemmin hän on työskennellyt Viron kansalliskirjaston musiikkiosastolla. PKK-ohjelma tavoittaa ja palautetta kertyy Gea Taltsin päätyönä Perheradiossa on PKK-ohjelman koostaminen, mutta lisäksi hän tuottaa ja toimittaa samalle kanavalle myös muita kristillisiä ohjelmia. Aare Kimmel lukee ja selittää Raamattua jakeittain PKK-ohjelmassa. Gea juontaa ohjelman ja valitsee sen loppuun hengellistä musiikkia. Hän on myös tehnyt siihen haastatteluja lähetystyöstä. - Vironkielisen Raamattu kannesta kanteen -ohjelman kautta saan kutsua virolaisia tutkimaan Raamattua. Se on minulle Jumalan antama tehtävä. Meillä on myös paljon kuuntelijoita, jotka eivät kuulu kirkkoon, Gea kertoo. Perheradion ohjelmat kuuluvat laajasti Virossa, jossa on 1,4 miljoonaa asukasta ja virallisena kielenä viro. Nykyisin alle kolmasosa virolaisista kuuluu kristillisiin kirkkoihin. Piibel kaanest kaaneni -ohjelmasta kertyy palautetta varsin monenlaisilta ihmisiltä. He ovat eri-ikäisiä, eri seurakunnista ja eri sosiaalisista ryhmistä. - Iloitsemme siitä, että hyvin monenlaiset ihmiset kuuntelevat ohjelmiamme. Koskettavinta on saada palautetta siitä, kuinka Jumala johdattaa ihmisiä ohjelman avulla Kristuksen ja seurakunnan yhteyteen, Gea sanoo ja jatkaa esimerkeillä: - Kun olin tuttavani syntymäpäiväjuhlissa, niin baptistiseurakunnan pastori kertoi, että yksi hänen seurakuntansa perhe kuuntelee päivittäin hievahtamatta puolen tunnin ohjelmamme. - Hindulaisuudesta totuutta etsinyt nainen päätyi vahingossa Perheradion kanavalle kuuntelemaan PKK-ohjelmaa. Sen kuunneltuaan hän etsi käsiinsä seurakunnan, jossa pastori Kimmel on töissä, ja alkoi käydä tilaisuuksissa. Nyt hän on liittynyt seurakuntaan. - Kimmel on vieraillut eräässä sairaalassa, jossa potilaat kuuntelevat PKK-ohjelmaa. Yhden hoitajan mukaan kukaan harvoin arvostelee tätä ohjelmaamme. - Erään todistuspuheenvuoron mukaan kuljettaja etsi autoradiostaan kanavaa, eikä mikään muu kuin Perheradion kanava sattunut sillä kertaa kuulumaan. Silloin oli menossa juuri PKK-ohjelma. Sen kuuntelemisen jälkeen autoilija hankki itselleen Raamatun ja meni myöhemmin seurakuntaan kastettavaksi. Näin kuuntelija sai uuden elämän. - Palaute PKK-ohjelmasta on rohkaisevaa ja kannustaa jatkamaan työtä. Gea lähettää myös kiitokset kaikille suomalaisille esirukoilijoille ja lahjoittajille. - Iloitsen teistä ja siitä, että saan olla tässä työssä mukana Jumalan kutsumana, Gea Talts korostaa. Marja Soikkeli K u l t t u u r i Uskottava kokonaisuus Piia Latvalan väitöskirja Valoa itään? Kansanlähetys ja Neuvostoliitto Suomen kirkkohistoriallisen seuran julkaisu, Jyväskylä Piia Latvalan kirkkohistorian alaan kuuluva väitöskirjatutkimus koskee ajankohtaa, jolloin Eurooppa kuohui monella tavalla: kylmä sota oli viileimmillään, opiskelijat osoittivat laajasti mieltään, Tshekkoslovakia miehitettiin, Vanha ylioppilastalo vallattiin Helsingissä ja Suomessa alkoi suomettuminen. Kylmä sota vaikutti myös kirkkojen elämään Euroopassa, jonka rautaesirippu jakoi kahtia. Lännen kirkot pyrkivät silti pitämään yhteyttä Itä-Euroopan ja erityisesti Neuvostoliiton kristittyihin. Yhteyksiä rakennettiin sekä virallisesti että epävirallisesti. Viralliseen yhteydenpitoon kuului muun muassa laillinen avustustoiminta ja ekumeenisten yhteyksien rakentaminen, epäviralliseen kuuluivat Raamattujen salakuljettaminen, itäblokin maiden ihmisoikeustilanteen seuranta ja raportointia sekä myös humanitaarista avustustoimintaa. Suomessa laajimmat mittasuhteet epävirallinen idäntyö saavutti vuonna 1967 perustetussa Suomen Evankelisluterilaisessa Kansanlähetyksessä (SEKL). Pian järjestön perustamisen jälkeen teologian ylioppilas Per-Olof Malk ryhtyi neuvottelemaan mahdollisuudesta kanavoida sen kautta Itä-Eurooppaan suuntautuvaa työtä. Sopimukseen päästiin, ja niin Kansanlähetykseen perustettiin Slaavilaislähetysosasto, joka alkoi julkaista myös omaa lehteä, Valoa idässä. Osasto ryhtyi organisoimaan salakuljetettaviksi tarkoitettujen venäjänkielisten Raamattujen ja Uusien testamenttien painattamista ja viemistä Neuvostoliittoon. Se edellytti kuriirien kouluttamista. Myös radiotyö oli alusta asti keskeisenä osana työtä. Malkista tuli Slaavilaislähetysosaston myötä suomalaisen idäntyön pioneeri ja keskushahmo. Opiskelijaliikehdintä ei 60-luvulla koskenut vain vasemmistoradikaaleja Teologian tohtoriksi väitellyt Piia Latvala selvitti tutkimuksessaan Slaavilaislähetysosaston laajentumista ja työn aiheuttamia reaktioita suomettuneessa yhteiskunnassa, jossa toiminnan pelättiin vaikuttavan epäsuotuisasti Suomen harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Latvala tekee väitöskirjassaan selkoa myös syistä, jotka lopulta johtivat Slaavilaislähetysosaston lakkauttamiseen Kansanlähetyksessä. Hänen mukaansa Malkin itsenäinen ja omavaltainen toiminta idäntyön laajentamiseksi aiheutti Kansanlähetyksessä ristiriitoja, jotka lopulta purkautuivat osaston lakkauttamiseen vuonna Latvalan erityisiä ansioita ovat hänen sujuva kirjoitustyylinsä sekä kykynsä yhdistää eri suunnilta keräämiään tiedonmurusia uskottavaksi kokonaisuudeksi. Erityisen mielenkiintoinen on hänen pohdintansa siitä, että luvun opiskelijaliikehdintä ei näkynyt vain poliittisen vasemmistoradikalismin nousuna vaan myös kristillisen opiskelijatyön suuntautumisena kansainväliseen vastuunkantamiseen. Kun virallinen Suomi vaikeni vainottujen Itä-Euroopan kristittyjen ahdingosta, nuoret lähtivät aktiiviseen toimintaan. Olisikohan nytkin nuorten heräämisen aika oman aikamme sokeiden pisteiden tai vaiettujen totuuksien paljastamiseksi? Jukka Norvanto ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 5

6 Lähteellä on parhaaksi hänen viipymisensä, sillä juuri koetuksissa uskomme ja luottamuksemme häneen kasvaa. Marjaana Kotilainen Pirjo Juntunen Näin uuden vuoden alkaessa pohdimme usein mennyttä vuotta ja suuntaamme katseemme siihen, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Silti elämä on kuin seikkailu, sillä emmehän tiedä, mitä edessä on. Sen tietää yksin Jumala, ja voimme vain astua tulevaisuuteen luottavasti Herramme kanssa. Yksilön aika Täällä maan päällä aika on aina ollut merkittävä asia. Se ympäröi meidät ja on sisällämme. Se on sekä vihollisemme että ystävämme. Aika muovaa rypyt kasvoihimme ja muuttaa hiuksemme harmaiksi tai antaa niiden pudota pois. Mutta aika voi olla myös viisauden ja ymmärryksen tuoja, totuuteen lujittaja sekä surujen parantaja. Taivaassa samanlaista aikaa ei ole. Siellä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat yhtä aikaa läsnä. Jumalan ajatuksissa me elämme ja olemme koko ajan olemassa, sillä hän on ikuisuuden ja nykyisyyden Jumala. Toki kannamme mekin tavallamme sisällämme eri aikoja. Joudumme kulkemaan elämämme läpi menneisyytemme kanssa. Meidän on antauduttava tulevaisuudelle omista lähtökohdistamme ja elettävä parhaalla mahdollisella tavalla nykyhetkemme. Voimme paljolti päättää aikamme käytöstä, mutta emme omista sitä, emmekä täysin voi tehdä sillä mitä itse tahdomme. Meidän aikamme ja Jumalan aika kuuluvat yhteen. Elämämme jokainen päivä on haltuumme uskottua lahjaa. Kun havahdumme huomaamaan, JUMALAN AIKA Jumalalla on suunnitelma koko tälle maailmankaikkeudelle. Hän pitää yllä luomakuntaansa, kunnes sen aika on tullut täyteen. Ajallaan tulevat päivät, kuukaudet ja vuodenajat. Joka päivä aurinko nousee ja kuu pysyy radallaan. Millainen onkaan tuo hänen Sanansa voima, jolla hän on kaiken luonut, ja joka ylläpitää kaiken koossa! etteivät menneet päivät koskaan palaa, huomaamme myös, miten kallisarvoista aikamme on. Sillä Jumalan kädessä on myös päiviemme määrä. Hän on antanut meille kullekin määräajan täällä oloon. Meillä on käytettävissä juuri se aika, minkä hän on lahjaksi itse kullekin antanut: kaikki elämäni vuodet, päivät ja hetket. Mutta mitä teemme tällä meille varatulla ajalla? Miten käytämme sen? Sanonta tämä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä on tuttu, mutta aina ajankohtainen. Jotain uutta on tänäänkin edessämme. Emme välttämättä näe sitä vielä, mutta se on jo idullaan aukeamassa. Jokaiseen hetkeen sisältyy mahdollisuus elää elämäämme parhaalla mahdollisella tavalla. Jumalan kädessä ovat myös erilaiset ajat elämässämme. Meille kullekin annetaan ilon ja onnen aikoja, mutta myös surun ja vaikeuksien aikoja. Niilläkin on omat tarkoituksensa. Joskus saatamme jopa joutua odottamaan tietyn asian tapahtumista tai rukousvastausta vain sen takia, että jotain muuta pitää ensin tapahtua. Jumala kun näkee asiat kokonaisvaltaisesti ja hänellä on suunnitelma myös itse kunkin elämälle. Siksi on parasta luottaa ja kysellä hänen aikatauluaan sekä tapaansa viedä asioitamme eteenpäin. Kärsivällisesti hän kasvattaa meitä. Jumala ei sano kaikkea yhdellä kertaa. Pikkuhiljaa ja enenevästi hän paljastaa totuutta sekä ihmisestä itsestään että suhteestaan häneen. Hyvänä kasvattajana hän lähtee siitä, mitä ihminen pystyy ottamaan vastaan ja milloin on kunkin opetuksen oikea aika. Näin koko elämämme on hänen tuntemisensa opettelua. Kansojen ajat Myös jokaisella maalla ja kansalla on omat aikansa. Aika on elää rauhassa ja aika sotia. On myös herätyksen aikoja ja ovien sulkeutumisen aikoja. Emme tiedä, miksi näin on, sillä emme kykene luotaamaan Jumalan suunnitelmien syvyyksiin. Viisaudessaan hän vain on näin hyväksi nähnyt. Vaikka meille on uskottu valtakunnan evankeliumi levitettäväksi kaikkialle maailmaan, ja vaikka sitä työtä innokkaasti tekisimme, silti todellisen herätyksen syntyminen on Jumalan aikatauluun sidottu. Ihmisvoimin sitä ei aikaan saada. Taistelu kun ei ole ihmisiä vastaan, vaan käytännössä ilmeneviä pahan voimia vastaan. Eikä toiminta voi olla tuloksellista ilman Jumalan Hengen todellista vaikutusta. Jumala on uskollinen ja kärsivällinen. Hänellä oli varaa pitää kansaansa Egyptissä 400 vuotta ja kuljettaa heitä erämaassa 40 vuotta kasvattaakseen heitä. Hänellä on myös varaa lähettää uskollinen työntekijänsä vaikka vain muutaman ihmisen takia toiselle puolelle maailmaa. Nuokin ihmiset kun kuuluvat Jumalan suunnitelmaan. Kärsivällisyytensä takia Jumala viivyttää myös rangaistusta ja antaa aikaa parannukseen. Hän odottaa, että kansa kääntyisi hänen puoleensa. Joskus siis mekin voimme joutua kärsimään siksi, että Jumala on kärsivällinen pahantekijäämme kohtaan. Kuitenkin Jumala saapuu oikeaan aikaan ja maksaa runsaasti puolin ja toisin. Mutta meillekin Maailmankaikkeuden aika Jumalalla on suunnitelma koko tälle maailmankaikkeudelle. Hän pitää yllä luomakuntaansa, kunnes sen aika on tullut täyteen. Ajallaan tulevat päivät, kuukaudet ja vuodenajat. Joka päivä aurinko nousee tiettyyn aikaan ja kuu pysyy omalla radallaan. Mekin pysymme täällä pyöreällä pallollamme Jumalan luoman painovoiman avulla. Millainen onkaan tuo hänen Sanansa voima, jolla hän on kaiken luonut, ja joka pitää kaiken koossa! Jumalalla ei ole kiire, kuten meillä. Hänellä on aikaa valmistaa ja toteuttaa suunnitelmansa hitaasti ja varmasti. Jeesuksenkin tuloa maailmaan valmisteltiin huolellisesti. Ensin Jumala valmisti kansan häntä varten. Yhdestä ainoasta ihmisestä, Abrahamista, hän lähti tätä kansaa kasvattamaan ja etsi paikan, jossa tuon kansan tuli elää. Ajallaan ja juuri määrättyyn paikkaan syntyi Jumalan oma Poika. Tarkan, ikiaikaisen suunnitelman mukaan syntimme sovitettiin ja meille valmistettiin tie Jumalan yhteyteen ja hänen lapsekseen. Jumala säätää myös määräajan, jolloin armo ja pelastus ovat löydettävissä. Kun tuo aika on tullut täyteen, armon aika päättyy ja Jeesus palaa takaisin. Kaikki tapahtuu Jumalan ikiaikaisen suunnitelman mukaan. Tuo suunnitelma odottaa vielä lopullista täyttymistään. Ajallaan sekin tapahtuu. Silloin Isä Jumala voi yksin ja kiistatta hallita kaikkea ja hänen hyvä tahtonsa saa toteutua iankaikkisesti ja kaikkialla. Silloin näemme myös sen, että Kristuksessa yhdistyvät yhdeksi kansaksi kaikkina aikoina, kaikissa maissa eläneet Kristukseen uskovat ihmiset. Herralle kaikki aika on läsnä olevaa, mutta silti hänelläkin on omat määreensä aikojen ilmoittamiselle. Raamatusta löydämme ainakin kolme aikaa merkitsevää sanaa: Kronos-sanaa käytetään kuvaamaan ajan kulkua. Kairos-sana merkitsee ennen kaikkea sopivaa tai oikeaa aikaa ja hetkeä. Aion-sana taas tarkoittaa aikakautta, mutta myös ikuisuutta. Raamatusta voimme lukea ihmiskunnan historian sen alusta loppuun. Elämme nyt aikaa, jolloin jäljellä olevaa aikaa täällä maailmassa on vähemmän kuin koskaan ennen. Kuljemme kohti Raamatussa ilmoitettua maailman ajan päättymistä, mutta myös kohti päämääräämme ja meille luvattua voittopalkintoa. Tätä aikaa varten Kristus sanoo meille: Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:17 18) Hänessä meilläkin on ikuinen elämä. 6 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA

7 K o t i m a a n t y ö n a r k e a LÄHDE Kun Ylöjärven lukion toisella luokalla opiskeleva Amanda Takala päätti osallistua seurakunnan ja koulun järjestämälle Missio maailma -kurssille, hän toivoi saavansa uutta tietoa lähetystyöstä ja sen tekijöistä.täsmätiedon lisäksi häntä kiinnosti muun muassa, miten lähetystyöntekijäksi pääsee. MISSIO MAAILMA TUO LÄHETYSTYÖN LÄHELLE Lukion vapaavalintaisiin opintoihin sisältyvän lähetystyön kurssin antiin kuului myös vierailu muutamissa lähetysjärjestöissä pääkaupunkiseudulla. Tutustuminen kansainväliseen diakoniaan sekä radiolähetys- ja raamattutyöhön toi roppakaupalla uutta tietoa, yllätyksiäkin. Joulukuun alkupäiviin ajoittunut kierros alkaa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajista (SANSA) Hyvinkäältä. Matkassa mukana ovat lukiolaisista myös Rosa Svahn, Sini Suontakanen ja Anna-Liisa Koskinen sekä lähetyssihteeri Kaija Luoma, vt. aikuistyöntekijä Teija Ojala ja Perhetalon työntekijä Terhi Frimodig-Takala Ylöjärven seurakunnasta. Kun vieraiden auto kaartaa pihaan, yhteyssihteeri Anne Isokuortti on huolehtinut pöydän katetuksi, ja punainen adventtikynttilä palaa odottamassa tulijoita. SANSAn kotimaantyön johtaja Matti Korpiaho on viritellyt television arabiankielisen SAT-7 -taivaskanavan taajuudelle. Matka maailmalle aloitetaan kuitenkin radioasemien täyttämän maailmankartan äärestä. - Kun radiotyö aloitettiin luvun alussa, haluttiin auttaa idän vainottuja kristittyjä. Radiossa ei voi antaa työtä ihmisille, ei ruokaa eikä sosiaalisia palveluja, mutta Sanan levittäminen synnyttää uskon, ylläpitää ja vahvistaa sitä, Korpiaho selvittää. Videomatka eritrealaisen naisen elämään saa yleisönsä hiljaiseksi. Siinä kulttuurissa naisen on kannettava perheen pään vastuu, ilman siihen kuuluvaa valtaa. - Älkää lähettäkö meille kalaa, vaan opettakaa meidät kalastamaan, ohjelmassa haastateltu Eritrean evankelis-luterilaisen kirkon viestintäjohtaja Temesghen Berhane tiivistää lähetystyön ydintä. Yllättäviä oivalluksia - Kuulin nyt vasta ensimmäisen kerran radiolähetystyöstä ja se kuulosti hienolta, ja arvokasta työtähän se onkin, Amanda Takala pohtii. - En myöskään tiennyt, että on niin paljon kieliä, joille ei ole käännetty Raamattua. Sekin tuli yllätyksenä, kuinka monessa eri ammatissa lähetystyötä voi Raili Paul SANSAn tekemä työ ja hiukan lähetysnäyttelymateriaalikin Pohjois-Afrikasta tuli tutuksi talossa vierailleelle Ylöjärven lukion opiskelijaryhmälle, jonka mukana oli myös seurakunnan työntekijöitä: Terhi Frimodig-Takala, Teija Ojala, Sini Suontakanen, Amanda Takala, Anna-Liisa Koskinen, Matti Korpiaho SANSAsta, Rosa Svahn, Anne Isokuortti SANSAsta sekä Kaija Luoma. tehdä. - Median käyttäminen on hyvä juttu sellaisilla alueilla, minne ei voi lähettää lähettejä paikalle. Joissakin maissa ihmisten voi olla helpompi seurata ohjelmaa radiosta tai televisiosta kuin lähteä kotoa jonnekin. Se on hyvä keino viedä Sanaa niille, jotka eivät sitä ehkä muuten kuulisi, Sini Suontakanen kommentoi. Lähetystyössä Amandaa kiehtoo erityisesti mahdollisuus auttaa ihmisiä, vaikka lähteminen ei tässä vaiheessa tunnukaan omalta jutulta. Näköpiirissä on jo pidempään ollut näyttelijän tai eläintutkijan ammatti. - Haluaisin kovasti matkustella, ehkä asua ja opiskellakin ulkomailla. Englannissa, Japanissa ja Kiinassa olisi mielettömän kiva päästä käymään... Vastapainoa lukemiselle Ylöjärven lukion vapaavalintaisiin uskonnon kursseihin kuuluva Missio maailma on osa seurakunnan ja kunnan yhteistyötä. Lukion puolella kurssi oli nyt uskonnon opettaja Satu Honkkilan vastuulla. Ajatus koulun tarpeisiin sopivan opintojakson räätälöimisestä syntyi kuitenkin rovastikunnan lähetyssihteerien ja -pappien neuvonpidossa jo kymmenkunta vuotta sitten. - Mietimme sopivaa tapaa viedä nuorille tietoa lähetystyöstä. Samalla halusimme varmistaa, että tulevaisuudessakin on koulutettuja lähtijöitä eri ammattialoilta, kertoo kurssi-ideaa synnyttämässä ollut seurakunnan pitkäaikainen lähetyssihteeri Kaija Luoma. Lukiolaisten lähetystyön kursseja Ylöjärvellä on nyt järjestetty yhdeksän vuoden ajan. Vajaan 40 tunnin kurssipaketin sisällöstä vastaa seurakunta, joka tarjoaa myös tilat opetukseen. Tuntien teemat vaihtelevat lähetin arjesta vieraiden uskontojen kohtaamiseen. - Lähetystyö on mielenkiintoinen aihe, jota muut uskonnon kurssit eivät juurikaan käsittele. Se on myös helppo Rukous On aikoja ja aikoja. Toki tiedätkin, Herra. Pimeitä ja valoisia, pehmeitä tai pistäviä. Niin mielessä kuin maisemassa. Kosketatko kaikella, Herra? Kosketa kaikella jokaista, Herra! Aamen kurssi kaikkien paljon lukemista vaativien kurssien ohella, nuorisotyön tai psykologian opintoja lukion jälkeen suunnitteleva Sini paljastaa. Raili Paul PS. Erilaiset ryhmät ovat jatkossakin tervetulleita opinto- ja tutustumiskäynneille Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) toimitaloon Hyvinkäälle. Aikataulusta on kuitenkin aina hyvä sopia etukäteen! Marjaana Kotilainen ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 7

8 Marjaana Kotilainen KRISTINUSKON OPETUKSET OVAT MALTILLISIA toisin kuin islamin ja juutalaisuuden Eräs kuuntelija Lähi-idästä kirjoittaa: Uskontomme painostaa meitä kovasti, mutta se ei tarjoa meille toivoa. Siinä ei ole sijaa oikeudenmukaisuudelle, rakkaudelle ja rehellisyydelle. Ainoa toivomme on Jumalassa. Moni muu maailman muissa kriisipesäkkeissä tai henkisen hätänsä keskellä miettii samankaltaisia asioita, moni kristinuskon radio-ohjelmien välityksellä löytänyt kiittää. Marjaana Kotilainen Etu- ja Keski-Aasian kuuluvuus- ja näkyvyysalueella on SANSAn tukilistassa niin radio- kuin televisio-ohjelmiakin. Perheeni kiihkoilee omassa uskonnossaan Ohjelmanne ovat tuottaneet minulle paljon iloa. Aivan erityisen vaikutuksen minuun teki ohjelma, jossa käsiteltiin elämän tarkoitusta. Ajattelin ennen, että uskonto tarkoitti vain tiettyjen velvollisuuksien noudattamista, kuten rukousta ja paastoa, ja että muuten voin elää elämäni aivan tavallisesti. Teiltä olen oppinut, että suhde Jumalaan on elämäni tärkein asia ja jotain aivan muuta kuin uskonto. Kiitos tästä opetuksesta. Perheeni on fanaattinen omassa uskossaan enkä siksi voi aina kuunnella ohjelmianne. Lähettäkää nettiosoitteenne, niin voin kuunnella ohjelmia sitä kautta. (farsi) Emmehän taistele toisiamme vastaan Olen muslimimies ja etsin edelleen totuutta. Kun luin viimeisen vastauksenne, mieleni tarttui kertomukseen marttyyrista. Hän taisteli leijonia vastaan, mutta ei halunnut uskonsa vuoksi taistella haavoittunutta taistelijaa vastaan, vaikkakin lopulta tuli hänen tappamakseen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen huomannut, että kristinuskon näkemys sodasta ja marttyyreista on todella täysin erilainen kuin muissa uskonnoissa. Ihan niin kuin Raamatussa (Ef. 6:12) sanotaan: Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Itse asiassa tämä tieto sai minut haluamaan tietää enemmän kristinuskosta. Sen opetukset ovat maltillisia, toisin kuin islamissa ja juutalaisuudessa, jossa vaaditaan kostoa ja hyvitystä. Haluan kovasti tietää, kuka on Jeesus Kristus ja mikä tekee Kristuksesta ainoan mahdollisen henkilön, joka voi pelastaa ihmisen synnistä. (arabia, Jemen) Pelastaaksemme yhdessä veljemme ja sisaremme Olen syntynyt ja kasvanut Asmarassa perinteisessä kristillisessä kodissa. Vanhempani eivät kuitenkaan tienneet todellisesta kristillisestä elämästä. He hemmottelivat minut pilalle. Olin huono koulussa, laiska ja turhamainen. Tapanikin olivat Eritrean ja Etiopian kielivalikoimissa on SANSA-yhteistyön kautta tällä hetkellä neljä kieltä. Juha Auvinen huonot: join, poltin ja olin rietas. Myöhemmin liityin armeijaan ja palvelin rintamalla. Sain uskovan kaverin, joka on ohjelmienne säännöllinen kuuntelija. Nyt seuraan hänen jalanjälkiään, ja minusta on tullut kunnon kristitty. Elämäni on muuttunut täysin. Minulla on eiuskovia ystäviä, joita yritän tuoda Kristuksen luo. Ette uskokaan, kuinka paljon radio-ohjelmanne auttaa minua tässä siunatussa tehtävässä! Me olemme työtovereita, joten marssikaamme yhtä jalkaa pelastaaksemme veljemme ja sisaremme, jotka elävät pimeydessä. Olkaa vahvoja ja iloisia, sillä Herra on kanssamme. (tigrinja, Eritrea) Olimme pahojen henkien omistuksessa Matti Korpiaho Kiinan kansa kasvaa ja tänä vuonna myös tuki mandariinikiinankielisille ohjelmille. SANSAn välityksellä voi tukea ohjelmia monen läntisen Afrikan maan peruskielellä, swahiliksi. Synnyin 12-henkiseen perheeseen, jonka jokainen jäsen oli vuosikausien ajan sielunvihollisen sitoma. Palvelimme ja uhrasimme kaikkea, mikä näytti miellyttävän paholaista, jumalaamme. Palvonta oli köyhdyttänyt perheemme ja tuhonnut omaisuutemme. Elämämme oli epätoivoista, eikä tuntuvat löytyvän ketään, joka olisi voinut ojentaa kätensä auttaakseen meidät pois tästä kurjuudesta. Meistä kahdestatoista ei kukaan osannut edes unelmoida paremmasta elämästä, josta toiset ympärillämme näyttivät nauttivan. Olimme pahojen henkien omistuksessa. Eräänä päivänä minun oli vierailtava erään vanhan ystävän luona, joka asui syrjäisellä seudulla. Vaikka epäröin ja riitelin minua vallassaan pitävän hengen kanssa, se ei kuitenkaan estänyt minua lähtemästä ystävän luokse. Noin päivän matkan kuljettuani saavuin ystäväni kauniiseen kotiin, jota ympäröivät puut ja vihannespuutarhat. Kukkien tuoksu oikealla ja vasemmalla puolella taloa sekä lintujen liverrys ja laulu vangitsivat sieluni samalla kuin kysyin itseltäni, voisinko juosta pakoon tuosta Jumalan ystävälleni antamasta maallisen siunauksen paikasta. Yllätytte varmasti kun kerron, että löysin itseni hänen kotiinsa kerääntyneiden ystävien joukosta laulamassa äänekkäästi ja ajamassa ulos demoneja. Näytti siltä kuin hartausohjelma olisi suunniteltu juuri minua varten. Jumala oli suunnitellut kaiken murtaakseen Saatanan kahleet ja päästäkseen minun vapaaksi. Demonihenki, joka oli asunut minussa koko elämäni ajan, ajettiin minusta ulos ja minusta tuli Pyhällä Hengellä täytetty vapaa ihminen. Viivyin ystäväni kodissa viikon. Hän puhui minulle Jumalan parantavasta voimasta, Hänen armostaan ja syntien anteeksiantamuksesta, jonka Jeesus Kristus on meille ansainnut uhrikuolemansa kautta. Ystäväni tutustutti moniin, jotka voisivat auttaa minua kasvamaan 8 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA

9 Hyvää uutta vuotta teille kaikille. Olen alkanut käydä kirkossa lähiaikoina. Vuoden viimeisenä päivänä menin kirkkoon Pekingissä. Seurakuntalaiset toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi ja vastasivat kysymyksiini avuliaasti. Muutama päivä myöhemmin menin toiseen kirkkoon uusien uskovien kurssille. Huomenna menen sunnuntain jumalanpalvelukseen. Kuulin, että kirkossa pitää käydä vuoden ajan ennen kuin voi tulla kastetuksi. Voisitteko kertoa mitä minun pitää tehdä? Tuleeko minun käydä kirkossa joka viikko? Odotan vastaustanne. (mandariinikiina) Herra treenaa hengellisiä lihaksiamme Matti Korpiaho Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan kuuluu ja näkyy sekä SANSAn tukemia että tuottamia arabiankielisiä radio- ja tvohjelmia. Matti Korpiaho Intiassa kasvaa tällä hetkellä SANSAn monipuolisin kieliperhe: kristillisiä ohjelmia viidellätoista kielellä. uskossani. Tunsin itseni vahvaksi ja innostuneeksi ja luovutin koko elämäni Herralle, joka oli särkenyt elämääni kahlitsevat siteet. Ystäväni kertoi minulle myös hengellisistä radio-ohjelmista ja pyysi minua kuuntelemaan niitä iltaisin neuvoen lähetysajan ja taajuuden, jolta ohjelmat kuuluvat. Palasin kotiin täysin uutena ihmisenä. Seurasi vaikea aika yrittäessäni todistaa perheelleni Herrasta, mutta Jumala auttoi minua ja antoi rohkeutta kertoa heille pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan armon avulla puolet perheestäni on löytänyt uskon Herraan ja radioohjelmat toimivat opettajinamme, pastorinamme ja seurakuntanamme. Ihmeellistä, miten Pyhä Henki, joka eheytti särkyneen elämäni, ei jättänyt työtään kesken, kunnes se tuhosi pahan vallan, joka oli hallinnut koko perheeni elämää. (amhara, Etiopia) Ennen valehtelin ja tein paljon pahaa Jumala on siunannut meitä niin, että saamme kuunnella Trans World Radion madurankielistä ohjelmaa kotonamme. Äidinkielellä kuultu Jumalan sana on vahvistanut minua ja auttanut minua ymmärtämään Jumalan sanan totuutta ja Herran tahtoa elämässäni. Ennen kun otin Jeesuksen vastaan elämääni valehtelin, olin mustasukkainen ja tein paljon pahaa, mutta Jeesus muutti minut. Kiitän Jumalaa TWR:stä. Ymmärrän Jumalan sanaa nyt paremmin. Se lohduttaa minua, kun on vaikeaa, ja pystyn seisomaan lujana Herrassa. (madura, Indonesia) Menin kuuntelijoiden kokoukseen ja rukoilin En tiennyt mitään ohjelmistanne. Maaliskuussa kylällämme järjestettiin kuuntelijoiden kokous. Olin silloin juuri valmistautumassa tärkeään tenttiin ja minua pelotti. Menin kuitenkin kokoukseen. Rukouksen aikana, kun kaikki rukoilivat ongelmiensa puolesta, minäkin rukoilin tentin puolesta. Sen jälkeen sain sydämeeni ihanan rauhan ja varmuuden siitä, että kaikki menisi hyvin. (kurukh, Intian Jharkhand) Tuleeko kirkossa käydä joka viikko? SANSAn tukemat kristilliset radio-ohjelmat ovat ainoat, joilla evankelioidaan juutalaisia Israelissa ja muuallakin seitsemänä päivänä viikossa. Martti Poukka Trans World Radio Kiitän mahtavasta ohjelmastanne ja siitä, että kerrotte meille Hyvää uutista. Ohjelmanne on todella rohkaissut minua. Kuunneltuani sitä en tule koskaan enää olemaan entisenlainen. Antakoon Jumala teille sitkeyttä työskennellä ja koskettaa yhä useampia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Kertomus Joosefista opettaa minua pitämään kiinni unelmistani. Se opettaa palvelemaan sitkeästi vain ja ainoastaan Jumalaa. Mutta ennen kuin unelmistamme tulee totta, Herra treenaa hengellisiä lihaksiamme, jotta kestäisimme ja jaksaisimme kaikki ne koetukset, joita aika tuo tullessaan. (Swazimaa) En saa vapaata kirkon toimintaa varten Olen nuori nainen ja työskentelen vaatetusfirmassa. Uskon Jumalaan kotonani. Minun ei sallita anoa vapaata töistä osallistuakseni kirkon toimintaan. Sydäntäni on kuitenkin puhutellut valtavasti, kun olen kuunnellut radiota näiden viimeisimpien päivien aikana. Pyrin levittämään evankeliumia liikkuessani kaupungilla. Jumala on antanut myös pari miestä tällaiseen työskentelyyn Hänen sanansa levittämiseksi. Auttakoon ja siunatkoon Jumala meitä! (turkki) Onko uskossanne tilaa rehellisyydelle? SANSAn kautta voi tukea kristillisiä radio-ohjelmia Indonesiaan nykyisin kolmella kielellä. Minulle on lapsesta asti opetettu vanhempieni ja yhteiskuntani uskontoa. Opin sitä elämässä ja opiskelin sitä koulussa. Nyt, 35 vuotta myöhemmin, monet puhuvat siitä, mutta vain harvat harjoittavat sitä. Jos tämä on todella oikea uskonto, en halua harjoittaa sitä. Se ei ole oikeudenmukaista. Siinä ei ole sijaa oikeudenmukaisuudelle, rakkaudelle ja rehellisyydelle. Kun kuulin katkelman ohjelmastanne, joku veti minua kuuntelemaan sitä lisää. Kirjoitan kysyäkseni, kunnioittaako teidän uskontonne perhettä? Jos voitte auttaa minua ja perhettäni, kirjoittakaa meille ja kertokaa lisää Kristuksesta, josta saarnaatte. Tai ehkä voitte soittaa meille? Uskontomme painostaa meitä kovasti, mutta mielestäni se ei tarjoa meille toivoa. Ainoa toivomme on Jumalassa. (Lähi-itä) Pommitamme ääniaaltoja Sanalla Me kaikki arvostamme teitä ja TWR:n henkilökuntaa. On hienoa saada tehdä työtä yhdessä kanssanne, jotta Hyvä uutinen Messiaasta leviäisi hepreaa ja venäjää puhuvan väestön keskuudessa Lähi-idässä. Meillä on hyvä yhteys ja uskon, että voimme vaikuttaa Israelin ja juutalaisen kanssa pelastukseen pommittamalla ääniaaltoja evankeliumin, Jumalan sanan ilosanomalla sekä myönteisillä, ihmisiä auttavilla ohjelmilla. (heprea, Pelastuksen ääni) ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 9

10 T e o l o g i a KRISTILLINEN KULTTUURI TUKEE IHMISYYTTÄ Jaakko Rusama Kulttuurin kokonaisuuteen kuuluvat ne kristillisen elämänkäsityksen korostukset ja niiden mukaiset käytänteet, jotka tukevat ihmisyyttä ja vastuullisen yhteiskunnan kehitystä. Kulttuurin käsite on laaja. Siihen sisältyvät kaikki taiteen lajit, mutta myös luova ja tinkimätön etsintä. Se voi olla tarkan totuuden etsimistä tai ihmisyyden ja elämän ymmärtämistä. Osana kulttuurielämää kristilliselle kulttuuritoiminnalle on ollut leimallista, että se syntyy ja kasvaa alhaalta päin, ei yhteiskunnan tai kirkon ylärakenteiden ohjaamana. Vuosisatojen aikana paikalliset seurakunnat sekä monet kirkonmiehet ja -naiset ovat olleet merkittäviä kulttuuritoimijoita, kulttuu- Jeesus on vuosisatojen saatossa ollut suosittu kuvauskohde taiteessa. Heinäkallion leirikodin seinällä Kangasalla on maalaus nimikirjaimin A.V. Leena Punkari riperinteen säilyttäjiä ja kulttuurielämän vahvistajia. On tarvittu innokkaita kulttuurivaikuttajia ja -keskustelijoita, yksityisiä henkilöitä ja ryhmiä, joilla on ollut syvällinen ymmärrys kristilliseen maailmankatsomukseen liittyvistä tekijöistä. Keskeistä kristillisessä kulttuuritoiminnassa on avoin vuoropuhelu ja keskinäinen kunnioitus. Tämä ilmenee halukkuutena kohtaamiseen, mikä ei ole aina onnistunut poliittisessa toiminnassa ja kulttuurityössä. Omien käsitysten avaaminen on haasteellista, joskus myös haavoittavaa. Yliopiston tehtävänä ei ole kouluttaa vain joidenkin alojen ammattilaisia, vaan sivistyneitä ihmisiä yhteiskunnan palveluksen. Myös kulttuuri on keskeinen osa sivistystä. Se on osa ihmisyyttä, unelmia ja arvoja, eettisiä periaatteita, moraalisia tekoja. Ennen kaikkea kulttuuri on rohkeaa heittäytymistä ihmisyhteisön ja koko luomakunnan esittämiin haasteisiin. Henkistä asekätkentää Runsas vuosi sitten tuli kuluneeksi 60 vuotta Kristillisen kulttuuriliiton (KKL) synnystä. Samoihin aikoihin vietti toinen merkittävä suomalainen kristillinen järjestö, Suomen ekumeeninen neuvosto, 90-vuotisjuhliaan. Nämä järjestöt ovat monin tavoin vaikuttaneet suomalaiseen hengenelämään nimenomaan suomalaisina järjestöinä. Kristillinen kulttuuriliitto syntyi toisen maailmansodan jälkeisessä henkisessä ja yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa erilaiset poliittiset ja maailmankatsomukselliset käsitykset olivat kokeneet haaksirikon. Kristillisessä ylioppilastoiminnassa mukana olleet ja monet sodan kokeneet papit ajattelivat, että henkiseen tyhjiöön ja arvojen uudelleen etsintään tarvittiin kipeästi kristillistä julistusta. Se ei olisi samaa, mitä seurakunnat tekivät, vaan itsenäistä kulttuurikeskustelua eri maailmankatsomuksia edustavien sekä tieteen ja taiteen eri alojen edustajien kanssa. Kyse oli eräänlaisesta henkisestä asekätkennästä. KKL:n perusvireenä oli kristillisen maailmankatsomuksen korostus ja kristillisten periaatteiden edistäminen uudelleen kansallista identiteettiä, samuutta etsivän kansan keskuudessa. Vuoropuhelu tieteen ja uskonnollisen uskon, toisaalta tieteen ja uskonnon välillä oli vilkasta. Siihen KKL haastoi eri yhteiskunnallisia piirejä ja poliittisia vaikuttajia. Samalla toiminta suuntautui luterilaisen kirkon rajoja laajemmalle. Järjestön luonteeseen ovat pysyvästi kuuluneet ekumeenisuus ja ulkomaiset yhteydet. Kristillinen kulttuuritoiminta ei kuitenkaan ollut vain akateemista ja sivistynyttä vuoropuhelua, vaan todellista maailman ja kristillisten arvojen kohtaamista. KKL:n ensimmäinen pääsihteeri ja sittemmin puheenjohtaja T.P. Virkkunen kirjoitti vuonna 1951: Kristittynä elämiseen ei kuulu ainoastaan oman, yksilöllisen uskonelämän vaaliminen. Yhtä tärkeänä puolena on Jumalan antaman kutsumustyön täyttäminen lähimmäisiä palvelemalla. Palvelemaan taas emme kykene, ellemme löydä kanssaihmisiämme sieltä, missä he ovat, ja näe niitä ongelmia, joiden keskellä he kamppailevat. Yhteiskunnan aallokoissa Nykyisen ajattelun valossa monet kansallishengen kohottamista heijastaneet Virkkusen ja KKL:n korostukset tuntuvat vanhanaikaisilta. Niitä tulee kuitenkin tarkastella kyseisen ajan yleisen hengen taustaa vasten. Kulttuurisesti merkittävä käännekohta oli Hannu Salaman vuonna 1964 julkaisema Juhannustanssit-kirja. Kulttuurikeskustelun välikappaleena sitä on vieläkin käytetty heppoisesti. Kritiikittömästi on viitattu siihen, kuinka kirkko nousi Salaman jumalanpilkaksi väitettyjä kuvauksia vastaan ja aiheutti hänen vankeustuomionsa. Dokumenttien valossa käsitystä tulisi tarkistaa. Samalla voisi myös tarkastella, millainen oli valmius ja halu avoimeen keskusteluun henkilöillä, jotka osoittivat syyttävällä sormella kristillisiä arvoja puolustavia. Kristilliseltä kulttuuriliitolta ei löytynyt voimavaroja osallistua repivään keskusteluun. Sen alkuvuosikymmenien näkynä oli ollut taistelu kommunistista ja materialistista maailmankatsomusta vastaan. Nyt KKL:lla ei ollut kykyä ja keinoja vastata yllättävään haasteeseen. Sittemmin 70-luvulla ja vielä 80- luvun alkuvuosikymmeninä kristillinen kulttuuritoiminta kamppaili yhteiskunnallisen ja poliittisesti intoutuneen kulttuuripolitiikan kanssa. Törmäyskurssilla olivat vapaa kulttuuritoiminta ja poliittisesti värittynyt ohjattu kulttuuripolitiikka. Vuodesta 1980 KKL on järjestänyt muutaman vuoden välein tuhansia osallistujia kokoavia kulttuurifoorumeja. Käsitellyistä aiheista tuoreimpia ovat olleet monikulttuurisuuden haasteet. Mitä lopulta on kristillinen kulttuuritoiminta? Mahdollisten vastausten joukosta erottuu selkeästi yksi. Kristillinen toiminta ja kristillisen elämän ilmenemismuodot eivät ole vain jokin merkittävä tai joskus rajallinen lisä yleisessä kulttuuritoiminnassa ja -elämässä. Kulttuurin kokonaisuuteen kuuluvat uskonnolliset ilmiöt, siksi kristillinen kulttuuri ei ole irrallinen saareke tai piristävä lisä kulttuuritarjontaan. Kristilliseen tai kirkolliseen elämään liittyvillä tavoilla on Suomessa vuosisataiset perinteet. Ne ovat osa suomalaista kulttuuria. Kirjoittaja on filosofian tohtori ja teologian maisteri ja toimii ekumeniikan professorina Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksella. Teksti on lyhennetty artikkelista, joka perustuu kirjoittajan lokakuussa 2007 julkaisemaan tutkimukseen Taistelu kulttuurista. Pete Hokkanen Jeesuksen vertaus sinapinsiemenestä vie omat muistoni alakouluaikaan, kun koulussa vielä laulettiin hengellisiä lauluja. Laulussa sanottiin, että niin pienen pienestä siemenestä kasvaa suuren suuri puu. Se jäi pienen koulupojan mieleen. Kun evankelista Matteus kertoo vertauksessa sinapinsiemenestä, hän kiinnittää erityistä huomiota lopputulokseen. Hän toteaa jakeessa 32: Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille. Sinappikasvi ei tosin luonnossa ole puu, vaan se on pensasmainen vihanneskasvi, joka voi kasvaa jopa 2 3 metriä korkeaksi. Sen siemen on hyvin pieni K u u k a u d e n l ä h e t y s t e k s t i Jumalan sanan kylvö 2. sunnuntai ennen paastonaikaa (Matt. 13:31 33) suhteessa sen lopulliseen kokoon. Pienin mahdollinen uskokin on sinapinsiemenen kaltainen, mutta se riittää ja siinä on suuri voima. Jeesuksen aikana taikina oli tapana hapattaa siten, että nainen otti pienen palan hapatetta ja sekoitti sen vehnäjauhoihin. Sen jälkeen hän teki taikinasta suuria leipiä. Matteus ja Luukas todistavat yhdenmukaisesti, että nainen sekoitti hapatteen kolmeen vakalliseen jauhoja. Samalla kun sinapinsiemenvertauksessa ihmettelemme lopputuloksen suuruutta, niin kolmesta vakallisesta jauhoja tehtiin tuohon aikaan leipiä jopa sadalle hengelle. Vertauksen hapatteesta Jeesus liittää Jumalan valtakuntaan, joka kätketään tähän luomakuntaan. Mutta vain siksi, että se tulisi aikanaan julki, niin kuin hapatekin ilmaisee aikanaan taikinassa olemassaolonsa kaiken hapantuessa. Matteuksen tulkinta Jeesuksen vertauksessa esiintyvästä hapatuksesta oli ristiriidassa silloisen juutalaisen tulkinnan kanssa, jonka mukaan hapatus merkitsi aina jumalattomuutta. He pitivät sitä ennenkuulumattomana, mutta juuri siinä onkin hapatteen voima. Jumala panee viimeisinä aikoina liikkeelle oman hapatteensa, joka vaikuttaa monista ennenkuulumattomalta. Vertaukset sinapinsiemenestä ja hapatteesta tähdentävät yhdessä samaa asiaa: Jumalan valtakunta on kätkössä, mutta kätkössäoloa seuraa suuri julkinen esiintulo, jolloin linnut tulevat ja kaikki happanee. Jumalan valtakunnan voittamattomasta etenemisestä ei meidän ihmisten tarvitse kantaa huolta. Pientä alkua seuraa suuri ja ihmeellinen lopputulos. Vertaukset sinapinsiemenestä ja hapatteesta sopivat erinomaisesti lähetystekstiksi. Niiden avulla Jeesus halusi rohkaista opetuslapsiaan. Jumalan valtakunta voittaa pienestä alusta lähtien ja vaikeuksistakin huolimatta. Lähetyskin on Herran. Meillä on hänen antamansa käsky ja valtuutuksensa viedä evankeliumi, voiton sanoma kaikille kansoille. Kirjoittaja on Turun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen ja lähetysteologi. 10 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA

11 - Haluaisin rohkaista jokaista saamaan varmuuden kutsumuksestaan. Jumala kyllä ilmaisee tahtonsa selkeästi, jos haluat sitä kuunnella. Kun hän kutsuu tiettyyn tehtävään, tee siinä sataprosenttisesti, palvele Herraa ja jätä tulevaisuus hänen käsiinsä, sanoo pitkän radiolähetysuran tehnyt Bill Mial Etelä-Afrikan Johannesburgissa. Bill Mialin mukaan Jumala pyytää uskollisuutta, eikä vaadi huippuälykkyyttä tai erityisiä lahjoja. Kaiken olemme saaneet häneltä. - Oikein ymmärrettynä Jumalan armo on sitä, että hän tekee kaiken pelastuksemme eteen ja johtaa käytännön elämässä. Hän tuntee meidät ja haluaa käyttää meitä, kun annamme Jeesuksen elää meissä ja toimia kauttamme. Ymmärrettyäni tämän stressi elämässäni on vähentänyt, monissa vastuullisissa tehtävissä toiminut Mial kertoo. Yhdysvaltalaiset Bill ja Joan Mial ovat työskennelleet 50 vuotta Trans World Radion (TWR) palveluksessa. Kaikki alkoi Billin isän puhelusta syksyllä Isäni soitti ja kehotti menemään sunnuntaina kirkkoon, sillä siellä puhuisi TWR:n perustaja Paul Freed. Nuorena aviomiehenä ja isänä minua vaivasi, että oma isä antoi vielä neuvoja kirkkoon menemisestä, ja melkein jätin menemättä. Mutta onneksi Herra johti toisin. Ennen tätä Mialit olivat olleet yhteydessä moniin muihin radiolähetysjärjestöihin, mutta eivät tunteneet sydämessään Jumalan kutsua. Tohtori Freediä kuultuaan he molemmat tunsivat, että heidän pitäisi puhua tämän kanssa ja tarjota apuaan; studiossa näet tarvittiin yhtä ihmistä, jolla olisi alan osaamista. - Sanoin hänelle, että minä olen yksi ja että pääaineeni yliopistossa oli radioja televisiotuotanto. Ehkä tämä on sitä, mitä Jumala haluaa meidän tekevän, Mial muistelee vastanneensa Freedille. - Jumalan kutsu oli niin voimakas ja selkeä, että se on kantanut kaikkina näinä vuosina, vastoinkäymisistä huolimatta. Vaimollani on ollut kolme aivokasvainleikkausta, tyttäremme lähes menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa Monte Carlossa, poikamme on ollut hengenvaarassa kahdesti. Tämä ei ole ollut vain ihanaa elämää eri puolilla maailmaa. Kohokohtia olleet rukouksen ajat Elämä ja työskentely Hongkongissa, Pohjois-Afrikassa, Karibialla, Hollannissa, Monte Carlossa ja Etelä-Afrikassa on ollut Mialin perheelle kuitenkin hieno kokemus. Kerran Yhdysvalloissa yksi heidän työtään tukeva seurakunta pyysi heitä kertomaan jotakin itsestään. KUTSUMUS KANTAA Etelä-Afrikan Johannesburgissa työtoverit ja ystävät järjestivät Bill ja Joan Mialille yllätysjuhlan 50-vuotisen palvelun kunniaksi. Bill Mial puolestaan kiittää Radiolähetysjärjestö Sanansaattajia ja ystäviä Suomessa rukouksista radiolähetystyön puolesta, taloudellisesta tuesta ja monista ammattilaisista TWR:n palvelukseen. Erityisen kiitollinen hän on SANSAn näystä viedä evankeliumi eri puolille maailmaa. Se pakotti heidät ajattelemaan mennyttä ja kysymään, mitä he tekisivät toisin. Tämä oli Mialien mielestä hyvin palkitseva harjoitus. He huomasivat, että joissakin yksityiskohdissa he olisivat toimineet eri tavalla, mutta suurista linjoista Jumalan työhönsä kutsumina he eivät halunneet muuttaa mitään. Bill Mial muistelee, kuinka TWR alkuvuosinaan lähinnä tuotti ohjelmia muiden tahojen radioitavaksi, mutta Bonairen saarelle Karibialla se rakensi oman, silloin läntisen pallonpuoliskon suurimman (500 kw) radioaseman. Ohjelmat lähetettiin keskipitkillä aalloilla 27 antennin kautta, joista korkeimmat ulottuivat 320 metriin. Tuuli ja merestä nouseva suolasumu syövyttivät antenneja tukevia harusvaijereita, ja ne oli ajoittain pestävä. Mutta miten tehdä se saarella, jossa vuotuinen sademäärä oli vain 300 millimetriä, ja kaivoveden paine riitti muutaman metrin korkeuteen. - Paikalliset vähän naureskelivat meille, kun rukoilimme sadetta, joka huuhtelisi antennit puhtaaksi. Työntekijäkokouksen ollessa päättymässä radioasemalta soitettiin, että siellä sataa. Ajaessani sinne tie oli kuiva koko matkan. Mutta antennikentän rajalta alkaen se oli märkä. Jumala oli antanut sateen huuhdella koko alueen ja kaikki antennit vaijereineen, Mial kertoo. - Vuosien varrella kohokohtia ovat olleet rukouksen ajat. Jumala on sallinut tilanteita, joissa olemme joutuneet seinää vasten, kunnes olemme heränneet huomaamaan, että kyseessä on hengellinen taistelu ja tarvitsemme rukousta. TWR:n radioaseman rakentamista Intiaan suunniteltiin aikana, jolloin lähetystyöntekijät ajettiin maasta, eikä ohjelmien tuotantokaan Intiassa näyttänyt mahdolliselta. Neuvottelut radioaseman perustamisesta Sri Lankaan kestivät seitsemän vuotta ennen kuin Herra avasi oven. Nyt Intiassa on tuotettu ohjelmia yli 20 vuotta ja yhä niitä radioidaan sinne Sri Lankasta. Bill Mial muistaa tapaamisen Radio Tiranan johtajan kanssa Albaniassa, joka oli viimeisiä kommunistimaita Euroopassa. Johtaja totesi aseman radioineen kommunistista propagandaa noin 20 kielellä uskoen, että heidän sanomansa oli totuus. Sitten hän huitaisi kädellään ilmaan ja sanoi, että nyt totuus on mennyt. Ei ole enää mitään sanottavaa. - Mikä mahdollisuus minulle olikaan todeta, että tämän vuoksi olen tänne tullut: Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä. Koskettavinta tässä oli se, että me kaksi suunnilleen samanikäistä miestä, jotka olimme antaneet elämämme samantapaiseen työhön, näimme asiat niin eri tavoin. Hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa. Minä saatoin kertoa Jumalan hyvyydestä, Mial kertaa. Tämän keskustelun tuloksena TWR yhä radioi ohjelmia Tiranan kautta. Näissä ainutlaatuisissa kokemuksissa näkyy Bill Mialin mielestä Jumalan aikataulu, hänen suunnitelmansa ja tarkoituksensa. Jeesus välittää ja pelastaa Nyt Mial iloitsee TWR:n maailmanlaajasta strategisesta suunnitelmasta, joka keskittyy naisten, lasten ja nuorten sekä luku- ja kirjoitustaidottomien tarpeisiin. Kokonaisvaltainen lähestymistapa koskee myös muun muassa Afrikan hiv- ja aids-tilannetta. - Sanomamme on, että Jeesus välittää ihmisestä. Herramme paitsi antoi iankaikkisen elämän, myös huolehti sairaista ja tarvitsevista. Globaali strateginen suunnitelma pyrkii saamaan aikaan muutoksen. Rohkaisemme kirkkoja ja kristittyjä olemaan valona maailmassa. Näin työmme vaikuttaa ihmisten elämään kokonaisvaltaisesti. - Emme pysty täyttämään tehtäväämme yksin. Jumalan armosta ja avulla olemme löytäneet yhteistyökumppaneita, jotka tuovat työhön oman osaamisensa. Jumalan valtakunnan näkökulmasta olemme yhtä, vaikka tekisimmekin eri asioita evankeliumin viemiseksi ihmisille, Bill Mial sanoo. Juha Auvinen ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 11

12 R a d i o n y t RADIOINTI ETELÄISESTÄ AFRIKASTA HALPENEMASSA Kuin suomalaisella heinäpellolla, mutta kuitenkin savannilla Swazimaassa. Välillä radiomastoja huolletaan ja puretaankin, välillä rakennetaan. Trans World Radio (TWR) on radioinut kristilliset ohjelmat Afrikan sarveen monta vuotta Etelä- Afrikan Johannesburgista. Tukijat ovat kuitenkin viime vuosina kiinnittäneet huomiota korkeisiin lähettämiskustannuksiin ja etsineet edullisempia vaihtoehtoja välittää samat radio-ohjelmat. Esillä on ollut Deutsche Welle (DW), entisen Länsi-Saksan Yleisradio, joka nykyisin kuuluu yksityiselle, kaupalliselle yritykselle. Sen kautta Etelä- Saksasta radioidaan jo esimerkiksi Länsi-Afrikkaan suunnatut fulfuldenkieliset ohjelmat, jotka tehdään Kamerunissa. Ne välitettiin ennen TWR:n lähetinasemalta Etelä-Afrikasta. DW:n radioimina ohjelmien lähetyshinnat putosivat puoleen aikaisemmasta ja kuuluvuus parani, koska sen välittämä signaali osoittautui TWR:n signaalia voimakkaammaksi. Samanlaiseen lopputulokseen pyritään nyt neuvotteluissa, jotka koskevat Eritreaan ja Etiopiaan suunnattuja kristillisiä ohjelmia. Itäisessä Afrikassa eivät kuitenkaan Deutsche Wellen eteläsaksalaisen aseman lähetykset kuulu yhtä hyvin kuin läntisessä Afrikassa. Siellä kuuluisivat paremmin DW:n Ruandan Kigalissa sijaitsevan aseman lähetykset, mutta Kigalissa sopivat lähetysajat ovat jo käytössä. Tilanne on esillä helmikuussa Keniassa The Communication Ministry Joint Advisory Committeen (CMJAC) kokouksessa, jossa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajia (SANSA) edustaa ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala. Swazimaahan uusi lähetin yhteistyöllä TWR on ehdottanut, että kristilliset ohjelmat Afrikan sarveen välitettäisiin jatkossa Swazimaan aseman uusimmalla lähettimellä, joka otettiin käyttöön viime syksynä. Nykytiedon valossa sen lähetysten pitäisi kuulua hyvin Etiopiassa ja Eritreassa, ja radioiminen sieltä maksaisi noin puolta vähemmän kuin radioiminen Etelä-Afrikasta. Swazimaasta lähetetään parhaillaan koelähetyksiä, joiden kuuluvuutta ja teknistä laatua Eritrean ja Etiopian luterilaisten kirkkojen radioväki tarkkailee ja raportoi sitten TWR:lle. Raportointi on kuitenkin hankalaa, koska molemmissa maissa on ongelmia sähköpostiyhteyksissä. - Jos TWR:n lähetykset Swazimaasta toimivat hyvin, teemme sopimuksen. Radioinnista säästyvät rahat käytetään uusien kristillisten ohjelmien tuottamiseen Eritreassa ja Etiopiassa, Reuhkala kertoo. - Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon viestintä on jo ehdottanut vapautuvilla varoilla lasten ja nuorten ohjelmien tuottamista. Eritrean evankelis-luterilaisen kirkon viestintä ei vielä ole esittänyt uusien ohjelmien tuottamista. Eritrean valtio sulki kirkon studion viime vuonna, ja nykyisin ohjelmat käsikirjoitetaan Eritreassa, äänitetään TWR:n studiossa Kenian Nairobissa ja radioidaan Etelä-Afrikasta jatkossa toivottavasti siis Swazimaasta. Eritrean evankelis-luterilainen kirkko ottaa vastaan palautekirjeet ja tekee jälkihoitotyön. Parantunut kuuluvuus Swazimaan lähetyksissä johtuu siitä, että TWR on yhteistyössä World Radio Missionary Fellowshipin (HCJB) kanssa rakentanut sinne kolmannen lyhytaaltolähettimen. Se on suunniteltu ja pääosin valmistettukin HCJB:n teknologiakeskuksessa Yhdysvaltojen Elkhartissa. - Säästöjä syntyy sekä uudemman tekniikan käytöstä että huoltokulujen Trans World Radio vähentymisestä, SANSAn viestintäjohtaja Ilkka Kastepohja perustelee. Uusin lähetin kuluttaa esimerkiksi vähemmän sähköä kuin vanhemmat laitteet. Ilkka Kastepohja ja Timo Reuhkala N a i s t e n n u r k k a Jospa antaisimme parasta maailmalle Kun aihe on naisen asema islamissa ja puhuja kokenut naislähetti, paikalle kertyy lähetystyöstä kiinnostuneiden naisten joukko. Me emme naisen asemaa kohenna edes omassa keskuudessamme, huomasin ajattelevani, emme ilman miesten lupaa ja tukea. Saati sitten siellä, missä miesvaltaisuuden linnakkeet ovat yhä yhtä vahvat kuin vuosisatoja sitten. Alueilla, jonne muutoksen tuulet pääsevät vain vaivoin puhaltamaan, tarvitaan ensiksi muutos miehen mielessä. Sitten voi jotain alkaa tapahtua näkyvässäkin maailmassa, arjessa, jonka nainen jakaa toisten naisten ja lastensa kanssa. Epäröiden asetuin kuitenkin kuulijan paikalle. Ehkei tarkoitus olekaan muuttaa mitään, vaan oppia olemaan siellä missä on, sellainen kuin on, tyytymään osaansa? Tai ehkä voima sittenkin on heikkoudessa, siinä mihin Jumala sanansa mukaan sen kätki? Ehkä se kipristelee savisessa astiassa, joka on vielä se heikompi astia, särkymään altis ja siksi muokattavaksikin sopiva? Ehkei tätä 12 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA jakoa voikaan muuttaa, ei ainakaan yhteisön ulkopuolelta? En tiedä, kuuntelen. Maailman väkiluvultaan suurimman muslimimaan keskelle kotiutunut Leena Sihombing piirtää kuvaa kanssasisaristaan Indonesiassa. Hän vastailee lähetystehtäväänsä pohtivien kysymyksiin. Sosionomiopiskelijoita kiinnostaa, kohdellaanko naisia hyvin. Äitejä kai ainakin? Teologiäiti kysäisee, millainen perhedynamiikka on muslimikodissa. Missä ovat monilapsisen, ehkä miehensä moniavioisuuteenkin alistuneen naisen ilon aiheet? Lähetystyöhön valmistautuva maahanmuuttajataustainen nuori nainen haluaa tietää, kuinka asettua musliminaisen rinnalle niin, että voi todistaa hänelle Kristuksesta. Rinnalle ja Kristuksen kera Niin, siinähän se olikin. Rinnalle on asetuttava, ja Kristuksen on kuljettava mukana. Muuten ei pääse lähelle, ei ulotu liki. Eikä kuule sydämenlyöntejä, Marjaana Kotilainen Teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa pohdittiin naisen asemaa islamissa. Oppijana tämän kevään lähetyskurssilainen Jenina Niemi, jakajana hammaslääkärinä Indonesiassa työskennellyt Leena Sihombing. ei näe mustelmiakaan. Siksi nainen on sopiva apu toiselle naiselle. Nainen voidaan päästää lähelle sielläkin, missä mies on vihollinen, joko naiselle itselleen tai hänet omistavalle miehelle pelkojen tähden. Nainen voi tuoda Veljensäkin turvallisesti kodin ja sydämen ovelle. Sillä me olemme Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. (2. Kor. 5:20) Oleellinen muutos on jo tapahtunut! Jumalan Poika on sovittanut meidät sisarikseen ja veljikseen. Hän osti meidät perheensä jäseniksi, joilla on yhtäläinen ateria- ja kotipaikkaoikeus Isän huoneessa. Elopelloillakin! Ehkä seuraava seminaari saakin aiheekseen Jumalan lapsen asema meillä ja maailmalla. Marjaana Kotilainen marjaana.kotilainen@sansa.fi

13 Terhi Isokuortti Anne Isokuortti E l ä m ä n v ä r i t Mihis tiikeri raidoistaan Kärsimättömyys taitaa olla tämän tiikerin tummimpia raitoja. Kaiken pitäisi tapahtua mieluiten heti. Kysy vaikka äidiltä! Lapsityöllisyys Aasian häpeä Menkää siis -lehden tammikuun numerossa 1/1979 kirjoitetaan: Yhdistyneet Kansakunnat on nimennyt alkaneen vuoden lapsen vuodeksi. Julkaisemme muutaman otteen Insight ja The Straits Times-lehtien palstoilta. Esille tulevan tiedot myös korostavat miten tärkeää on lähetystyön yhteydessä ottaa huomioon lapset. Teksti jatkuu: Fung Yim-ki lle päivä oli työpäivä kuten mikä muu päivä tahansa. Herätys kello 6 aamulla, 12 tunnin työpäivä eräässä Hong Kongin tekstiilitehtaassa. Koko aikana hänellä oli paikan päällä vain 20-minuutin lounastauko. Kun hän illalla palasi kotiin, hän oli lopen uupunut ja meni heti nukkumaan (kello 20). Fung tekee saman seitsemänä päivänä viikossa ja saa siitä vähän enemmän kuin 40 markkaa kuukaudessa. Hinta on reilusti alle Hong Kongin markkinahintojen, mutta Fung on vain 12-vuotias. Hauraana, ennenaikoja vanhentuneena ja vain Kaksijalkaisen tiikerin tykötarpeet. Valmiina vauhdinjakoon vai!? Kun kuusi vuotta sitten työnantajani vaihtui yrityksestä järjestöön, kiinnitti huomiotani se, että täälläkin jotkut työtoverini juoksivat portaissa. Muistan ihmetelleeni, ihailleeni siis, asiaa kotonakin ääneen: - Tiesittekö, että lähetystyöllä on niin kiire, että meillä töissä välillä juostaan. Tahtiin oli helppoa tempautua. Oli lapsellisen luonnollista yrittää tasoittaa työn suuruuden ja työntekijämäärän suhdetta vauhdilla. Tietenkin aluksi tahtia haittasi kaiken uutuus ja outous, mutta vain aluksi. Alkoiko sitten ikä vai-mikä-senyt-on painaa vai elämänviisaus vaimikä-se-nyt-on kasvaa, kun aloin sittenkin epäillä. Madon hitaudella ja kyseenalaistamattomuudella luikerteli ajatus tiikerintajuntaani: miksi minä juoksen? Kannattaisiko ensin miettiä? Mikä on tehtäväni oikeasti? Mikä on maalini? Miten on varusteitteni laita? Hitaammin, paremmin Mitä enemmän mietin vauhtia ja sen hyviä syitä, sitä harvemmiksi ne kävivät. Harkitsevainen ehkä hymähtää, että mitäs tuossa on ihmeellistä. Nopealle löytö oli kuitenkin hätkähdyttävä, suorastaan täyskäännös. Huvittaa, kun muistan, että näitä mietin missäpä muualla kuin lenkillä! Vihdoin, lähes viidenkympin paalulle päästyä, oli siis pakko ihan seisahtua. Tajuta, että vaikka koko muu maailma sitä ympärillä hohkaa, ei nopeus AINA ole valtti. Juoksua tärkeämpi on tie. Ja tie pitää ensin löytää. Raita siinä haalistui ja juoksu hidastui, mutta tie parani. L e h d e s s ä m m e 30 v. s i t t e n Lapsityövoiman käyttö ei ole ainoastaan Aasian ongelma, vaan myös Afrikan, vaikka oheisessa artikkelissa keskitytäänkin Kauko-idän tilanteisiin. osittain lukutaitoisena Fung on yksi maailmanlaajan lapsijoukon työntekijöistä. Heitä on 52 miljoonaa Ongelma on laajimmin levinnyt eteläisessä Aasiassa, jossa tiedetään olevan 29 miljoonaa työtä tekevää lasta. Sitten tulee Afrikka (10 milj.) ja itäinen Aasia (9 milj.). Latinalaisessa Amerikassa on 3 milj. ja tietyillä kehittyneillä markkina-alueilla 1 miljoona. Raajarikkoinen karamellintekijä Eräs tehdas täällä on käyttänyt lapsiorjia, jotka se on vuokrannut vanhemmilta bahtilla (n mk) vuodessa valmistamaan makeisia lapsille myytäväksi, raportoi Bangkok Post -lehti. Post-lehti sanoo, että vanhempien sallittiin tavata lapsensa vain puolivuosittain Työtunnit olivat kello kuudesta aamulla kello yhteentoista illalla päivittäin. Tytöt pakotettiin työhön sairainakin ollessaan ja heitä lyötiin jos he valittivat. Nekin, jotka eivät osanneet kävellä, kannettiin alakertaan työhön, lisäsi lehti Seuraavaksi lehdessä kerrotaan lapsityövoimasta Javan n. 282 savuketehtaassa Indonesiassa, jossa köyhyys pakottaa lapset työhön perheen ylläpitämiseksi... K o l u m n i LÄHDE Kaapin tuuletusta Vuodenvaihteeseen ajoittunut työpaikan vaihto ja paluu takaisin kotikulmille toi mukanaan monenlaista pientä mylläkkää. Muuton edetessä uudelleen arvioinnin ja tuuletuksen kohteiksi joutuivat muun muassa kodin kaapit, joihin oli pikku hiljaa kertynyt yhtä ja toista hyllyn täytettä. Kun katselin kahden ja puolen vuoden aikana karttunutta monenkirjavaa garderobiani, moni vaatekappale näytti aivan käyttökelpoiselta, kun sitä tarkasteli omana itsenään. Mutta yhtä moni alkoi merkillisesti menettää väriään ja haalistua, jos sen asetti uudemman tai väreiltään vahvemman luomuksen rinnalle. Kaikista päättäväisistä komerontyhjennysaikeistani huolimatta huomasin pysähtyväni hypistelemään kokoelmaani kuin jäähyväisiä jättäen. Vieläkö tuo paita ja pannu lähtisi matkaani vai oliko sen kohtalona päätyä tuntemattomien tutkittavaksi kirpputorille? Ei omin euroin hankitusta luopuminen ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Luovutetun tilalle tulisi tyhjä kohta, joka pitäisi myöhemmin täyttää jollakin muulla! Ehkä olisi sittenkin kaukonäköisempää kartuttaa eihänsitä-koskaan-tiedä - kaiken-varalta -varastoa? Kutkuttavat ilonhippuset alkoivat laskeutua, kun istuin luopumispinnistelyjen sijaan miettimään, miten ja millä saamastani hyvästä voisin ilahduttaa lähimmäisiäni. Ilo kertautui, sillä monet vielä käyttöön kelpaavat esineet löysivät yllätyksekseni uuden kodin. Markkinatalousyhteiskunnan koviin arvoihin perustuva aika tyhjentää kaappejaan ja komeroitaan kovalla kädellä. Kaikki ylimääräinen raivataan pois, juuri mitään ei jätetä reserviin odottamaan parempia suhdanteita. Värinsä, voimansa ja uudistumiskykynsä menettäneille ei tässä myllerryksessä ole tilaa. Taivaallinen Isämme katselee asioita toisesta näkökulmasta. Hänelle olet aina yhtä arvokas kaikissa väreissä, itsesi näköisenä ja kokoisena. Iloitse lahjaksi saadusta elämästä Hänen käytössään! Raili Paul Kirjoittaja siirtyi vuodenvaihteessa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tiedottajan sijaisen tehtävistä kotiseurakuntansa Seinäjoen tiedottajaa sijaistamaan. HALUTAAN VUOKRATA Helsingistä vakituisen työpaikan saanut lähetyslapsi etsii vuokra-asuntoa Helsingistä. P /Reetta Reuhkala ON ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 13 13

14 RKK-ohjelmasta myös yöuusinta Radio Deihin Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tuottama Raamattu kannesta kanteen -opetusohjelma alkaa kuulua Radio Dein taajuuksilla kolme kertaa vuorokaudessa, entiseen tapaan viitenä päivänä viikossa. Ensimmäinen lähetys on kuultavissa maanantaista perjantaihin kello ja aamu-uusinta kello , kuten tähänkin saakka. Helmikuun alusta Radio Dei lähettää RKK-ohjelmasta myös yöuusinnan kello Muutoin se on kuultavissa aina heti iltalähetystä seuraavana yönä, mutta perjantain ohjelma sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Raamattu kannesta kanteen -yöuusinta alkaa siis jatkossa samaan kellonaikaan kuin SAN- SAn tuottaman Naiset toivon lähteellä -ohjelman yöuusinta, eri päivinä vain. NTL:n ensimmäinen lähetyshän on aina lauantaisin kello ja uusinta seuraavana lauantaina kello (SANSA/Lähde) Psalmin (19:10) sanoin: Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. 60-vuotislahjanne tuotti euroa vironkieliselle Raamattu kannesta kanteen -työlle. Lämmin kiitos ja Herran siunaus! Aili Väisänen Trans World Radio Radio-ohjelmien tekijöitä kouluttajia ja koulutettavia Itävallan pääkaupungissa. SANSA kouluttaa ohjelmien tekijöitä Kirkko palkitsi virsien tuntijoita ja lastenlääkärin Suomen evankelis-luterilainen kirkko jakoi vuoden 2008 kulttuuripalkintonsa professori Reijo Pajamolle ja musiikkisihteeri Kaija Eerolalle. Vuoden 2008 Kirkon tiedonvälityspalkinnon taas sai lastenpsykiatrian erikoislääkäri, kirjailija Jari Sinkkonen. Kulttuuripalkintotyöryhmän mukaan virsissä on sisältöjä, jotka ravitsevat ja antavat sisältöä uskolle, moraalille ja kulttuurille. Pajamo on työskennellyt muun muassa Sibelius-Akatemiassa ja osallistunut U u t i s i a Boråsissa Etelä-Ruotsissa järjestettiin marraskuussa 2008 radiokurssi maassa asuville suomalaisille, jotka jo vuosien ajan ovat valmistaneet kristillisiä ohjelmia omissa lähiradioissaan. Viikkoa aikaisemmin Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) oli mukana kouluttamassa Trans World Radion (TWR) ja sen yhteistyökumppaneiden toimittajia ja tuottajia Itävallassa. Radiotoimittaja Inga-Lill Rajala SANSAsta oli yksi TWR:n järjestämän kurssin kouluttajista. Viiden päivän kurssi pidettiin TWR:n Euroopan-työn toimistossa Wienin lähellä. Kurssilaiset, joita oli 14, tulivat useista Itä-Euroopan maista sekä Tanskasta ja Portugalista. Suomesta mukana oli Lähetysaika- ja Naiset toivon lähteellä -ohjelmien toimittaja Merja Kauppinen. Ruotsissa Rajala koulutti Boråsin ja Trelleborgin seuduilla asuvia suomalaisia, jotka tekevät hengellisiä ohjelmia vapaaehtoistyöntekijöinä. Mukana oli 12 suomalaista. Kurssin järjestelyistä vastasi hiippakuntapappi Mikko Ollilainen Skaran hiippakunnasta. Ruotsinsuomalaisten valmistamien ohjelmien lisäksi Etelä-Ruotsissa radioidaan paikoin Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaa kolme kertaa viikossa. SANSA on toimintansa aikana työntekijöineen ollut mukana kouluttamassa kymmeniä kristillisten ohjelmien toimittajia lähetyskentillä ja kotimaassa. (Inga-Lill Rajala) sekä virsikirjakomitean että virsikirjan toimituskunnan työhön. Eerola on edistänyt erityisesti lasten virsituntemusta ja -tietoutta sekä lasten hengellistä musiikkia Seurakuntien Lapsityön Keskuksen työssä. Sinkkosta kiitettiin sen osoittamisesta, että valtavirtamediassa on edelleen tilaa ja mahdollisuuksia keskustella yhteiskunnan arvoista, kuten lasten asemasta suomalaisessa tietoyhteiskunnassa. Hän on tuonut näkyvästi esille varsinkin poikien mieheksi kasvamisen haasteita sekä tukenut vanhemman vastuuta lapsen kehityksessä aikuiseksi. (KT/Lähde) R a d i o r a a m a t t u k o u l u Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaotsikot Raamattu kannesta kanteen -radioohjelmassa käydään runsaan viiden vuoden aikana läpi koko Raamattu, lähes jae jakeelta. Raamattua opettaa teologian lisensiaatti Jukka Norvanto, ja juontajana on Inga- Lill Rajala. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien Radioraamattukoulussa voit olla mukana seuraavasti: Radio Deissä ma pe klo (uusinnat aamuisin klo ja 1.2. alkaen myös öisin klo ). Järviradiossa ma klo , ti to klo ja su klo Radio Kajauksessa su to klo Opetukset ovat kuultavissa myös internetin kautta Sanansaattajien omilta audiosivuilta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa RKK-luentoja on mahdollista kuunnella MP3-soittimella äänitteiltä. Niitä voi lainata kahden Sydneyn suomalaisen seurakunnan (Henrik ja Etelän Risti) kautta. Projektin kolmantena osapuolena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyö. Viikko 5 ma Oikea paimen palvelee (Hes. 34:1 35:15) ti Uusi sydän (Hes. 36:1 38) ke Sanoma kuolleille luille (Hes. 37:1 28) to Gogin joukot (Hes. 38:1 23) pe Ryöstäjien ryöstäjät (Hes. 39:1 29) Viikko 6 ma 2.2. Lukujen viesti (Hes. 40:1 5) ti 3.2. Porteillakin on viestinsä (Hes. 40:6 41:4) ke 4.2. Miten vaihdat vaatteet? (Hes. 41:5 43:9) to 5.2. Muukalaisia temppelissä (Hes. 43:10 44:16) pe 6.2. Hikoiluttaako palvelus? (Hes. 44:17 45:10) Viikko 7 ma 9.2. Herra on täällä? (Hes. 46:1 48:35) ti Kuka oli Titus? (Tit. 1:1 4) ke Töitä riittää Kreetalla (Tit. 1:5 9) to Kuka voi tehdä hyvää? (Tit. 1:10 16) pe Tee hyvää, kristitty! (Tit. 2:1 15) Viikko 8 ma Armosta pelastetut (Tit. 3:1 15) ti Kahdesti vapautettu (Filem. 1:1 25) ke Johdanto Danielin kirjaan (Dan. 1:1) to Kun nimikin muuttuu (Dan. 1:2 14) pe Kymmenen kertaa viisaammat (Dan. 1:1 2:9) Viikko 9 ma Jumala paljastaa salaisuudet (Dan. 2:10 30) ti Patsaan salaisuus (Dan. 2:31 49) ke Ketä kumarran? (Dan. 3:1 18) to Kun liekki ei polta (Dan. 3:19 4:6) pe Mahtavintakin mahtavampi (Dan. 4:7 24) Viikko 10 ma 2.3. Muista paikkasi, ihminen! (Dan. 4:25 34) ti 3.3. Pelkoa pidoissa (Dan. 5:1 24) ke 4.3. Kuinka paljon painat? (Dan. 5:24 6:10) to 5.3. Turva leijonien luolassa (Dan. 6:11 29) pe 6.3. Näky neljästä pedosta (Dan. 7:1 8) RKK-, NTL- ja Lähetysaika-ohjelmien taajuudet: Raamattu kannesta kanteen -ohjelma, Naisen toivon lähteellä -ohjelma sekä Lähetysaika-ohjelma kuuluvat Radio Deissä: Helsinki 89,0 MHz, Hämeenlinna 105,9 MHz, Joensuu 107,4 MHz, Jyväskylä 94,1 MHz, Kokkola 104,3 MHz, Kouvola 96,2 MHz, Kuopio 106,1 MHz, Lahti 106,4 MHz, Lappeenranta 96,0 MHz, Lohja 107,2 MHz, Mikkeli 87,8 MHz, Oulu 106,9 MHz, Pori 95,7 MHz, Rovaniemi 93,4 MHz, Savonlinna 91,3 MHz, Seinäjoki 89,4 MHz, Tampere 97,2 MHz ja Turku 107,3 MHz. Raamattu kannesta kanteen -ohjelma kuuluu lisäksi: Järviradiossa: Alajärvi 89,7 MHz, Helsinki 105,5 MHz (UUSI), Jyväskylä 91,3 MHz, Lehtimäki 107,9 MHz, Lestijärvi 99,1 MHz, Pihtipudas 87,9 MHz, Pylkönmäki 90,5 MHz ja Viitasaari 89,6 MHz. Radio Kajauksessa: Hyrynsalmi 90,9 MHz, Kajaani 95,7 MHz, Kostamus 104,7 MHz, Kuhmo 103,2 MHz, Kuusamo 101,8 MHz, Sotkamo 95,4 MHz, ja Suomussalmi 87,9 MHz. Ruotsissa sekä Boråsin, Södertäljen että Trollhättanin lähiradioissa (närradio): Borås 92,5 MHz, ohjelmaa suomeksi su klo , ma ja ti Södertälje 88,4 MHz, ohjelmaa suomeksi la klo parittomilla viikoilla. Trollhättan 90,6 MHz, ohjelmaa suomeksi to klo (RKK klo ). Norjassa Kaarasjoella sijaitsevan lähiradion, Radio DSF:n, kautta ma pe klo 21: Kaarasjoki 104,5 MHz ja 106,8 MHz, Koutokeino 103,5 MHz sekä Tana 106,3 MHz, 104,2 MHz ja 104, 9 MHz. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) suomenkielinen Naiset toivon lähteellä on 52 radio-ohjelman sarja, joka lähetetään Radio Deissä la klo (uusinta la klo ). Sen tuottaa SANSAn naistyön koordinaattori Marjaana Kotilainen ja toimittaa Merja Kauppinen. Radio Dein taajuudet on mainittu Raamattu kannesta kanteen -ohjelman yhteydessä tällä sivulla. Radioinnin jälkeen ohjelman voi kuunnella myös internetissä SANSAn kotisivulta: N a i s e t t o i v o n l ä h t e e l l ä Ohjelma-aiheet Viikot 4 9/2009 vk 4. Tämä lapsi jonka minulle annoit, luokanopettaja Asta Jousmäki, Laukaa. vk 5. Ranskasta sanoma musliminaisen sydämelle, toimittaja, lähetti Marja-Liisa Ezzine, Marseille, Ranska. vk 6. Kutsuttuna näkövammaisten valon tuojaksi Afganistaniin, eläkeläinen, lähetti Liisa Kingma, Lumijoki. vk 7. Naisen asema pehmeän islamin keskellä, hammaslääkäri, lähetti Leena Sihombing, Turku. vk 8. Aina vain ajankohtaisemman islamin keskellä eläkeläinen, lähetti Marjatta Kyyhkynen, Helsinki. vk 9. Eurooppalainen nainen toivon lähteellä, Euroopan Hannakoordinaattori Dawn Siemens, Alankomaat. Radio Deistä voi kuunnella Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tuottamaa Lähetysaikaohjelmasarjaa. Se on ke klo (uusinta su klo ) lähetettävä radio- ja medialähetystyön ajankohtaisohjelma, joka tarjoaa haastatteluja ja haasteita eri puolilta maailmaa. Otsikkomuutokset allaoleviin mahdollisia. Lähetysaika -ohjelman toimittaa Merja Kauppinen. Radio Dein taajuudet on mainittu tällä sivulla Raamattu kannesta kanteen -ohjelman kohdalla. L ä h e t y s a i k a Pääotsikot Viikot 4 9/2009 vk 4. Suomen Siionista maailman ääriin vk 5. Mongolian Tuuli puhaltaa evankeliumia vk 6. Evankeliumi taipuu teoiksi Israelissa vk 7. Kristittynä muslimien keskellä Indonesiassa vk 8. Venäjällä etsitään Jumalaa vk 9. Voiko Jeesuksen löytää internetistä? 14 ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA

15 L ä h d e m u k a a n Eura Srk-keskuksessa pe klo , la klo 10 17, su klo Matka halki Raamatun, Jukka Norvanto. Lisätietoa srk:n ilmoituksissa. Kemijärvi La Pappilassa klo 14 raamattutunti Lisää meille uskoa, kahvi, lauluseurat lähetyksen merkeissä, Matti Korpiaho. Su kirkossa klo 10 messu, saarna Korpiaho. Srktalossa kirkkokahvit ja lähetysjuhla, Korpiaho. Turku/Martin srk Kirkossa klo 10 messu, saarna Martti Poukka. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Poukka. Vaara-Karjala Tuupovaaran kirkossa klo 10 ja Kiihtelysvaaran kirkossa klo 13 messu, saarnat Pirjo Juntunen. Turku Romana Management -yhtiössä, It. Rantak. 58, klo 19 kristillisen moottoripyöräseura Gospel Ridersin ilta Raamatun äärellä, Jukka Norvanto. Riihimäki Srk-talossa klo 18 lähetyspiiri Valon sanoma Intiassa, Kari Eskelinen. Hyvinkää Vanhan kirkon sivusalissa klo 13 lähetyspiiri, Seija Uimonen. Lahti Pelastusarmeijassa, Hämeenk. 28, klo 18 Sanan ja lähetyksen ilta, Seija Uimonen. Helsinki/Malmi 1.2. Tapanilan kirkossa klo 12 messu, saarna Kari Eskelinen. Kirkkokahvit ja radiolähetystyön tuokio, Eskelinen. ÄÄNITTEITÄ Raamattu kannesta kanteen -ohjelmista CD-levyt tai DVD-levyt MP3-muodossa: Uusi testamentti (624 luentoa) hinta 130, Vanha testamentti (810 luentoa) hinta 140. TARJOUS: Uusi ja Vanha testamentti yhdessä ostettuina 240. KIRJOJA Raamattu elämään -kirjasarjan UUTUUS: Jukka Norvanto Särkyneen sydämen profeetta 14 Jeremia ja Valitusvirret Juha Auvinen Jukka Norvanto Horisontin Taakse 25 Jukka Norvanto Avainjakeet 19 Jukka Norvanto Sisälle sanaan 17 Johdannot Uuden testamentin kirjoihin Jukka Norvanto Sisälle sanaan 17 Johdannot Vanhan testamentin kirjoihin Uusi testamentti 10 Taskukokoinen, kultareunainen Ole Hallesby Hänen siipiensä suojassa 22 Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. (SANSA) on Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka on erikoistunut evankeliumin julistukseen radion ja muiden sähköisten viestimien kautta. Mikkelin maaseurakunta 1.2. Otavan srk-talossa klo 12 jumalanpalvelus, saarna Matti Korpiaho. Kirkkokahvit ja lähetysjuhla Kiinan kirkko kasvaa, Korpiaho. Espoo/Espoonlahti 4.2. Kirkon srk-salissa klo Mitä Raamattu sanoo lähetyksestä -ilta. Raamattuopetus Jukka Norvanto, lähetystyön tuokio Matti Korpiaho, musiikki Pekka Laukkarinen. Helsinki/Hakunila 5.2. Länsimäen kirkossa klo miestenpiiri, Jukka Norvanto. Janakkala 8.2. Pyhän Laurin kirkossa klo 10 messu, saarna Matti Korpiaho. Srk-talossa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Lähiidästä, Korpiaho. Pälkäne 8.2. Kirkossa klo 10 messu, saarna Jukka Norvanto. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Viron Piibel kaanest kaaneni (Raamattu kannesta kanteen) -ohjelmasta, Inga-Lill Rajala, Norvanto. Orivesi 8.2. Srk-keskuksessa klo 14 lähetystilaisuus Radio tavoittaa Afrikassa, Mirja-Liisa Koivisto. Haapajärvi 8.2. Kirkossa klo 10 messu, saarna Pirjo Juntunen. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Juntunen. Varkaus 8.2. Kirkossa klo 10 messu, saarna Kari Eskelinen. Lähetystilaisuus Valon sanoma Intiassa, Eskelinen. Tuusula Srk-keskuksessa klo (tarjoilu klo 18) raamattuopetus Jeesuksen vertauksista, Jukka Norvanto. Kirsti Ijäs OlenNainen 19 UUTUUS! Eero Junkkaala Ihanat naiset 24 Esseitä Raamatun naiskuvista Betsy Williams (toim.) 101 vinkkiä, miten pidätte rakkautenne elävänä 18 TARJOUS- KIRJOJA Juha Auvinen (toim.) Kirkkojen Eurooppa sid. 1 Jukka Norvanto Iloa armosta 3 MUSIIKKIA Miika Auvinen Lapsi Kuninkaan cd 22 Pekka Laukkarinen Ihmettelen cd 19 Juha Tapio Suurenmoinen elämä 23,50 Mirja Lassila Jotain aivan muuta cd 22 Osa tuotosta SANSAn Hanna-työhön! Pirkko ja Terttu Välimäki Kristallivirta cd/kasetti 18 /12 Lumen aarteet dvd 20 Varhaisnuorille. Tekstitetty suomeksi. Yhdistyksellä on toimintaa kotimaassa vuosittain noin 200 seurakunnan alueella sekä ulkolähetystyötä Kauko- ja Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä Afrikassa ja Euroopassa. Vuosittain yhdistys kustantaa noin hengellistä radioohjelmaa noin 40 kielellä. Työn huomattavimmat kohdealueet ovat Kiina, muslimimaat ja Intia. Sanansaattajilla on lähetystyöntekijöitä radiotyössä Ranskassa ja tv-työssä Kyproksessa. Helsinki/Hakunila Kirkossa klo radiolähetystyön ilta, Matti Korpiaho. Sotkamo Vuokatinrannassa klo 19 raamattuluento Room. 4, Pirjo Juntunen. Kajaani Karoliinan kammarissa klo 18 radiolähetyspiiri, Pirjo Juntunen. Helsinki/Pitäjänmäki Kirkossa klo 10 messu, saarna Timo Reuhkala. Kirkkokahvit ja tv-lähetystyön juhla, Reuhkala. Helsinki/Hakavuori Kirkon srk-salissa klo 18 Mitä Raamattu sanoo lähetyksestä -ilta, Seija Uimonen. Kouvola Keskuskirkossa jumalanpalvelus, saarna Kari Eskelinen. Kirkkovaltuustonsalissa Intia-lähetystilaisuus, Eskelinen. Sotkamo Kirkossa klo 10 messu, saarna Pirjo Juntunen. Srk-talossa intialainen lounas ja lähetystilaisuus, Juntunen. Ilmajoki Kirkossa klo 10 messu, saarna Matti Korpiaho. Srk-talossa lähetyslounas, raamattutunti Mitä Raamattu sanoo lähetyksestä, Jukka Norvanto, lähetyksen tietoisku, Korpiaho. Seinäjoki Törnävän kirkossa klo 16 messu, saarna Matti Korpiaho. Srk-keskuksessa kirkkokahvit ja raamattutunti Mitä Raamattu sanoo lähetyksestä, Jukka Norvanto, lähetyksen tietoisku, Korpiaho. Riihimäki SLEY:ssä, Hämeenk. 14, 4. krs, klo 18 miesten saunailta, Matti Korpiaho. Tervetuloa tilaisuuksiimme! Paikalliset seurakunnat Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat LAPSILLE V. Gilbert Beers Raamattu Kertomus vuoden jokaiselle päivälle Murray Watts Helen Cann Piplia lapsille 29 Asta Lehtimäki Maija-Kaisa matkalaukkulapsi 12,90 Aila Järvirova Richard ja Francis Hook Jeesus lasten ystävä 25 Nukkekirjat: Sakkeus sekä Jeesus, hyvä paimen 8 /kpl Raamatunkertomuksia tarrakirjoina Kertomus Jeesuksesta 7,50 Kuvita itse kertomus Jeesuksen elämästä helposti liimattavilla ja siirrettävillä tarroilla. Sisältää 60 kestotarraa. Pia Perkiö Ihan totta 3 Varhaisnuorille MUITA TUOTTEITA Ekoradio 50 FM/AM, kaksi erittäin laajaa lyhytaaltoaluetta. Veivigeneraattorilla ladattava akusto. Mukana kantolaukku. Lisäksi SANSA tukee turkin- ja arabiankielistä tv-työtä. Yhdistyksen työntekijöitä on myös Inkerin ja Kroatian kirkkojen työyhteydessä. Kaksi lähettiä tekee radiolähetystyötä asemapaikkanaan Suomi. Asiakasrekisteri: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat käyttää osoitetietojensa lähteenä henkilötietolain ( ) mukaista asiakasrekisteriä. Rekisteriseloste on Lohja Vivamon kirkossa klo Sanan ja rukouksen ilta Isän hoidossa, Seija Uimonen. Kankaanpää Unto ja Toini Lähteenmäellä, Sammonk. 1, klo 14 kotiseurat, Matti Korpiaho. Tuusula Srk-keskuksessa klo (tarjoilu klo 18) raamattuopetus Jeesuksen vertauksista, Jukka Norvanto. Järvenpää Vanhankirkon alasalissa klo 14 lähetyspiiri Lähi-idän valtioiden erityishaasteet ja kristittyjen tilanne, Matti Korpiaho. Joutsa La vapaakirkossa klo 12 ja helluntaitemppelissä klo 14 raamattuopetus, Jukka Norvanto. Su 1.3. Joutsan kirkossa klo 10 messu, saarna Norvanto ja messun jälkeen raamattuopetus, Norvanto. Joutsa 1.3. Leivonmäen kirkossa klo 10 ja Luhangan kirkossa klo 13 messu, saarnat David Ezzine. Luhangassa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, David ja Marja-Liisa Ezzine. Helsinki/Tuomiokirkkoseurakunta 1.3. Mikael Agricolan kirkossa klo 18 tuomasmessu, saarna Timo Reuhkala. Teejatkoilla radiolähetystyön esittely, Reuhkala. Vesilahti 1.3. Kirkossa klo 10 messu, saarna Martti Poukka. Kuopio/Männistö 1.3. Kirkossa klo 10 messu, saarna Pirjo Juntunen. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Juntunen. TILAA SANSAN OMASTA PUTIIKISTA! SANSAn Merienkeli-adressi 10 Lämpimästi muistaen, raamatunlauseilla: Herra on minun paimeneni... (Ps. 23:1 2), Hän pyyhkii heidän silmistään (Ilm. 21:4), Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon (Jes. 66:22) tai tekstittömänä. Muistoa kunniottaen, raamatunlauseella Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä (Joh.) 11: SANSAn kassi 3 /kpl Musta. Siihen on painettu Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien logo, nimi ja www-osoite. KORTTEJA SANSAn 1-osaiset kukka-, maisema- ja taidekortit 0,35 /kpl SANSAn 2-osaiset kortit: Ruusukortti tekstillä: Sydämelliset onnittelut, sisällä raamatunlause: Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa! (Ps. 118:29) 1 /kpl Äiti ja lapsi -kortti tekstillä: Äiti, sinua siunata tahdon 0,50 /kpl Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Hintoihin lisätään postimaksut. TILAUKSET postitse: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat/Putiikki, PL 13, Hyvinkää, puhelimitse: (019) /Putiikki, sähköpostitse: pirjo.hyovalti@sansa.fi tai kotisivun kautta: jolta löytyy Nettikauppa PUTIIKKI. saatavissa SANSAn kotisivuilta osoitteesta: Pankki: Keski-Uudenmaan Osuuspankki, tilinro Sampo-pankki, tilinro SANSAn kanssa voi nyt tehdä myös suoraveloitussopimuksen, yhteydenotot: Pirjo Hyövälti, (019) tai pirjo.hyovalti@sansa.fi LÄHDE Kannen kuva: SANSAN kuva-arkisto Lähde Radiolähetystyön lehti 35. vuosikerta Ilmestynyt aiemmin nimellä Menkää siis Julkaisija: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. Päätoimittaja: Juha Auvinen Päätoimittajan sijainen: Matti Korpiaho Toimitussihteeri: Leena Punkari leena.punkari@sansa.fi Taitto: Pirkko Valtonen pirkko.valtonen@leipapuu.fi Lehden ja yhdistyksen postiosoite ja puhelin: PL 13, Hyvinkää vaihde (019) faksi (019) Käyntiosoite: Munckinkatu 67, Hyvinkää Toimisto on auki arkisin (ei la) klo 9 16 Sähköpostiosoite: sansa@sansa.fi WWW-kotisivun osoite: Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Auli Lehto auli.lehto@sansa.fi (019) Tilaushinnat: Kotimaassa ja Pohjoismaissa: Vuositilaus 33 euroa/vuosi Kestotilaus 28 euroa/vuosi Opiskelijatilaus 18 euroa/ vuosi Pohjoismaiden ulkopuolella: Vuositilaus 43 euroa/vuosi Kestotilaus 38 euroa/vuosi, lentokuljetus Kestotilaus on voimassa vuoden kerrallaan. Ellei peruutusta tehdä ennen tilausjakson päättymistä, tilaus jatkuu vuoden eteenpäin ilman erillistä tilausuudistusta. Tilaus voidaan sanoa irti milloin tahansa. Ilmoitukset: lehden toimitukseen Ilmoitushinta: 1 euro/pmm + alv 22 % Lähde ilmestyy: 12 numeroa vuodessa Painopaikka: Sanomapainon Hämeen Paino Oy, Forssa 2009 ISSN Seuraava numero ilmestyy Lehteen tarkoitetun aineiston tulee olla toimituksessa ON RADIOLÄHETYSTYÖN AIKA 15

16 T a k a s i v u n j u t t u SANOMAA OLLA PITÄÄ - Usko tulee kuulemisesta, kuuleminen Jumalan sanasta, lahtelainen kotitalousopettaja Tuulikki Saraste (85) korostaa. Sanomaa pitäisi olla niin sanoissa kuin sävelissä. Aiemmin yli 50 vuotta kirkkokuorossa ja pitkään paikallisessa Oratoriokuorossakin laulanut Tuulikki ei haluaisi kuulla Radio Dein musiikkivalinnoissakaan kappaleita, joissa vain toistetaan jotakin lausahdusta tai ajatusta. Hiukan lennokkaasti voisi sanoa, että Tuulikki Saraste on sekä opettajien että lähetysystävien sukua. Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettajia, joiden oppilaana Tuulikkikin ensimmäiset vuotensa Kaustisella kasvoi. Perheessä varttui myös tuleva lähetystyöntekijä Vieno Saraste, joka joutui olemaan Kiinassa lopulta yhtäjaksoisesti lähes yhdeksän vuotta ilman kotimaankausia, eikä sitten enää päässyt maahan lainkaan takaisin. Erik-isä oli käynyt Sortavalan, Liisi-äiti Raahen seminaarin. Erik oli juuriltaan Spolander Luulajan seutuvilta Ruotsista, vaikka olikin syntynyt Pietarissa. Liisi taas oli pohjalaistyttö Muhokselta. Yhdessä he 1910-luvun suomalaisuusaallossa muuttivat nimensä Sarasteeksi. Isosisko Toini Saraste opiskeli kotitalousopettajaksi ja kertoi, että tyttöjä on mukava opettaa. Siitä Tuulikki sanoo innostuneensa, kävi talouskoulun, monet harjoittelupaikat ja valmistui aikanaan Helsingin kotitalousopettajaseminaarista. Tuulikki Saraste kuuluu ikäluokkiin, jotka päästettiin ylioppilaiksi sotavuosina. Eihän se sitä tarkoittanut, ettei lukea pitänyt, mutta kirjoituksia ei järjestetty. Lahtelaiskodin hyllystä löytyy kuvasarja, jossa on kolme tyttöä valkolakeissaan: Sarasteen kolmoset, joista Tuulikki syntyi viimeisenä eli perheen nuorimmaiseksi. Hänen lisäkseen heistä Annelikin Leena Punkari Lahtelainen Tuulikki Saraste talvisessa maisemassa, vaikka kodin seinien sisäpuolella. Taulu on hollolalaisen taidemaalari Ismo Pyykön tuotantoa, Tuulikin mukaan Kuusamon maisemissa maalattu. luki kotitalousopettajaksi, mutta Helinä poikkesi lastentarhanopettajan uralle. Sotavuosiin ainakin osittain liittynee sekin, että talouskoulun jälkeisiä harjoittelujaksoja Tuulikki suoritti muun muassa muonituslottana pääesikunnassa, joka sijaitsi silloisessa Mikkelin maalaiskunnassa, sekä hotelli Kalevan keittiössä Mikkelissä. Siellä kävi marsalkka C. G. E. Mannerheimkin seurueineen päivittäin ruokailemassa, jos paikkakunnalla oli. Valmistuttuaan kotitalousopettajaksi Tuulikki Saraste työskenteli Kauhajoen kansanopistossa ja Forssan yhteiskoulussa. Vuonna 1953 oli vuorossa muutto työn perässä Lahteen, jossa Saraste asuu edelleen. Hän opetti ensin Tyttölyseossa ja sitten Tiirismaan koulussa, josta jäi eläkkeelle vuonna Kyse oli kuitenkin koko ajan samasta oppilaitoksesta. Se vain välillä muuttui lyseosta peruskouluksi ja vaihtoi nimensä. Samalla uusimuotoisen koulun oppilaiksi tuli myös poikia, joille kotitalous oli pakollinen oppiaine siinä missä tytöillekin. - Kyllä pojat aluksi yrittivät olla valikoivia. Varsinkin siivous oli monien mielestä kamalaa, Tuulikki Saraste hymyilee. - Mutta vähitellen pojat oppivat, että yhtä lailla kaikkien on tehtävä ja opittava: ruuanlaitot, lastenhoidot ja siivoukset. Lisävuosi kotitaloutta, kuten mitä tahansa muutakin ainetta, oli ja on vapaaehtoinen! Kiinaa on nähty ja Israelia Uskonasioiden tärkeyden Tuulikki Saraste peri jo äidinmaidossa. Liisi-äiti sai tyttärensä mukaan hengellisen herätyksen seminaariaikana ja suunnitteli lähtevänsä lähetiksi. - Kun äiti perusti perheen, hän ajatteli, että antaa vanhimman lapsensa lähetykselle. Ja todella: Vieno, joka oli valmistunut teologiksi ja uskonnonopettajaksi, lähti Kiinaan samaan aikaan kuin Annikki Sipilä lähti sinne sairaanhoitajaksi, Tuulikki muistelee. Suomen Lähetysseuran (SLS) silloiset lähetit työskentelivät Luoteis-Hunanin maakunnassa, jonne Vieno Sarastekin päätyi. Kielen ehti oppia hyvin, kun Kiinan ja Japanin välinen sota sekoitti mahdollisuudet käydä kotimaassa. - Vienon viimein palatessa isä oli kuollut ja toinen aikuiseksi eläneistä veljistämme oli kaatunut sodassa... Ei Kiinaan paljoakaan tietoa välittynyt. Kun Maon aika sitten tuli, kaikki eurooppalaiset joutuivat pois maasta, Tuulikki Saraste jatkaa. - Nämä Vieno toi vuonna 1947, Tuulikki esittelee kahta silkkipukuista kiinalaisnukkea, isompaa ja pienempää. Hän on itsekin käynyt tutustumassa Li-joen maisemiin Annikki Sipilän ollessa matkanjohtajana 80-luvun puolivälissä, olojen Kiinassa ainakin aikaisempaan verrattuna vapauduttua. Samalla reissulla nähtiin myös vasta-avattu Nanjingin raamattupaino. Israelin-matkoja Tuulikki on tehnyt useita, käynyt kerran Egyptissäkin. Nykyisestä vaikeasta tilanteesta Lähi-idässä hän sanoo: - Kun ei tiedä, mikä missäkin vaiheessa on siellä Jumalan tahto. Israelilaiset ovat Jumalan valittu kansa ja heidän puolestaan pitää rukoilla. Mutta syntiä hekin tekevät, ja Jumalan luomia ihmisiä palestiinalaisetkin ovat! Tuettavaa riittää Afrikasta Aasiaan Muutettuaan Lahteen Tuulikki Saraste tapasi koulutyttöaikaisen leirituttunsa vuodelta 1938, sairaanhoitaja Sirkka Rantapereen. Saman Punkaharjulla pidetyn leirin tyttöjä on myös farmaseutti Maija-Liisa Kaljunen, hänkin Ambomaan-lähettejä. - Kun Sirkka 50-luvun puolivälissä lähti Ambomaalle, nykyisen Namibian yhteen osaan, perustimme Kavanko-piirin, jonka nimi alkujaan taisi olla Okavanko. Se toimii edelleen lähetyspiirinä Keski-Lahden seurakunnan yhteydessä, Tuulikki kertoo. Keski-Lahti on ollut kaikki Lahden-vuodet Tuulikin kotiseurakunta. Sitä kautta on tullut tuetuksi useamman lähetysjärjestön lähettejä ja nimikkokohteita. Keski-Lahdella, jonka kanssa yhteistyössä Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) järjestää ensi kesänä Radiolähetystyön kesäpäivät, on nykyisin nimikkokohteena muun muassa radiolähetystyö Intiassa. Ulkolähetystyö maissa, joissa kristinusko on vielä harvinainen ilmiö, on aina ollut Tuulikki Sarasteen sydämellä: Kiinan-työ, Intian-työ... Hänellä on myös ollut ja on nykyisinkin kummilapsia lähetysjärjestöjen kautta, tällä hetkellä muun muassa Etiopiassa. Työtä suosimissaan nimikkokohteissa hän tukee toisinaan suurehkoillakin summilla, mutta ei niistä enempää. Radiolähetystyöhön Tuulikki tutustui paremmin ruvettuaan muutama vuosi sitten kuuntelemaan Raamattu kannesta kanteen -ohjelmia, joita tuttava hänelle suositteli. Uusi testamentti on kuulemma mielenkiintoisempi kuin Vanha testamentti, ja radiopastori Jukka Norvanto selkeä opettaja. Lähetysaikoihin Radio Deissä Tuulikki tosin toivoisi iltapäiväuusintaa, sillä iltalähetys on ikäihmisille hiukan turhan myöhäinen ja aamu-uusinta hiukan turhan varhainen. Tuulikki Sarasteen henkilökohtaisempiin tuttuihin SANSA-väestä kuuluu aluesihteeri Kari Eskelinen, joka aikoinaan toimi Lahdessa ensin Launeen, sitten Keski-Lahden seurakunnan lähetyssihteerinä. - Järjestimme kerran yhdessä seurakuntien Missiokaupan joulujuhlankin, suunnittelimme ja juonsimme. Kun näköni on huonontunut, en kuitenkaan enää kykene tekemään Missiokauppaankaan käsitöitä, kuten ennen. Yhteistyö muun muassa Eskelisen kanssa on kuitenkin jatkunut. Saraste on pyytänyt hänet pari kertaa kertomaan radiolähetystyöstä Kavanko-piiriinkin, kun on ollut hänen vuoronsa järjestää kokoontuminen. Hiljattain papiksi vihitty Kari pitää Tuulikin mielestä hyviä puheita. Leena Punkari Sinä olet minun turvani! Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala. Ps. 31:5 6 Marjaana Kotilainen

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus Lähetys tänään Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén Kirkkohallitus 1 Matteus 24:3-14 3. Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN Mikä on järjestönne visio ja toiminta-ajatus? Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tehtävä on viedä evankeliumi median

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA JUURET 1695 Hallen laitosten perustaminen merkitsi luterilaisen pietismin parissa syntyneelle lähetysherätykselle voimakasta tukikohtaa. Lähetystyöhön johtaneet

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO 1 Kirkon ulkoasiain osasto Hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja niihin liittyviä teologisia asioita Vastaa ulkomailla asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 1 Sinulle tarkoitettu elämä

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 1 Sinulle tarkoitettu elämä Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 1 Sinulle tarkoitettu elämä Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot