Pienet ketterät kokeilut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pienet ketterät kokeilut"

Transkriptio

1 Oppimaisema festivaali Hyvät käytänteet, TkT, dosentti Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen korkeakoulu 1

2 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Kunnianhimoinen visio: Euroopan arvostetuin kampuskehittäjä Perustettiin 2009 Yliopistolakiuudistuksen yhteydessä Omistajina valtio ja 10 pääkaupunkiseudun ulkopuolista yliopistoa, Tase-arvo 0,9 => 1,2 Mrd. Liikevaihto 120 => 147 M n. 1,1 miljoona k-m rakennusta 16 kampuksella Tiloissa opiskelijaa, työntekijää, normaalikoululaista Verkostomainen toimintamalli Verkosto-organisaatio, 32 tt. Kumppaneita 1000, joissa noin 6000 henkilöä tekee noin 2000 htv:n työpanoksen Kampusareena: Rikkoo yliopiston sisäisiä siiloja, yhteinen areena Tuo yrityksiä aivan kampuksen ytimeen 2

3 Kova haaste Yliopistot ja oppilaitokset ovat tienhaarassa: Kolme kehityssuuntaa ja kuusi skenaariota 1.ATTEMPTING TO MAINTAIN THE STATUS QUO EI-MUUTUTA, PYSYTÄÄN SELLAISENA KUIN OLLAAN Skenaario 1.a: Jatketaan nykyisellä toimintamallilla" 2. RE-SCHOOLING KEHITETÄÄN VANHASTA UUTTA Skenaario 2.a UniverCity" skenaario 3. DE-SCHOOLING LUOVUTAAN INSTITUUTIOSTA Skenaario 3.a Virtuaaliyliopistot haastavat perinteiset yliopistot Skenaario 1.b Opiskelijamäärät supistuvat voimakkaasti Skenaario 2.b Yliopistoista oppivia organisaatioita" Skenaario 3.b Tutkinnot kaupallistuvat" 3

4 Panostamme tutkimukseen ja kehittämiseen normaalia enemmän T&K budjetti /v (2010-) yritämme vivuttaa tätä summaa suuremmaksi tekemällä T&K projekteja yhteistyössä meidän kumppaneiden kanssa, RYM SHOKissa 2=>10 M /4 v Demobudjetti /v (2012-) 5 % meidän vuosikorjausbudjetista Vivutetaan suuremmaksi edellyttämällä yhteistyökumppaneita panostamaan saman verran kalusteisiin ja varusteisiin, tai osa muutoksista vuokravaikutteisia Tarjotaan mahdollisuutta kokeilla, maksamme kiinteät investoinnit 4

5 Tutkimuksella uutta tietoa Oppimisen tilat WP:n rakenne ja tutkimusaiheet ja budjetti Muuttuvat tarpeet Task 1: 605 t Aktivoivat työtavat ja sosiaalisen median mahdollisuudet t Opettajien sekä luonnontieteiden ja insinööritieteiden koulutus t 1) Opettajien täydennyskoulutus t Tieto- ja viestintäteknologian ja sosiaalisen median mahdollisuudet vuonna ,68 M, milj. Uudet ratkaisut Task 2: t Oppimistilojen uudet suunnitteluratkaisut ja käytettävyys t Kampusten ja oppimistilojen uudet konseptit ja suunnitteluratkaisut t Terveelliset ympäristöt ja olosuhteiden hallinta t Oppimistilojen käyttäjäkokemukset ja käytettävyys Kestävän kehityksen vaatimukset Task 3: 222 t Yhteiskuntavastuulliset ja energiatehokkaat oppimistilat t Energiatehokkaat oppimistilat t Sosiaalisesti ja kulttuurisesti vastuulliset oppimistilat t Taloudellisesti tehokkaat oppimistilat Palveluiden kehittäminen Task 4: 382 t Oppimistilojen palvelut ja kumppanuudet t Luovat tilat ja niiden palveluiden kehittäminen t Koordinaatio ja living lab verkoston ylläpito t Ennakointi 5

6 Formaali oppiminen, Non-formaali oppiminen Informaali oppiminen Oppilaitokset on suunniteltu formaalin oppimisen pohjalta Opimme kolmella tavalla (Lombardo & prof. Petri Nokelainen Eichinger 1996) muodollinen oppiminen 10 % 20 % 70 % epämuodollinen oppiminen työn ja vapaa-ajan yhteyde Aktiivinen, osallistuva oppiminen edellyttää uusia ratkaisuja Ääni heijastuu katosta Myös käytävät ja ravintolat ovat oppimisympäristöjä Lyhyt alku 5-10 min Hajaannutaan pienryhmiin Akustisia olosuhteita muutettava cv cv 6

7 Tietotekniikan muuttaa käytäntöjä Tulevaisuuden koulujen ja yliopistojen opetustilat, kirjastot, ravintolat, käytävät ja aulat ovat erilaisia kuin perinteisten koulujen ja yliopistojen 7

8 Etsimme kampusten, koulujen akupunktiopisteitä Mihin tehdyillä interventioilla olisi suurin vaikutus kampuksen vetovoimaisuuteen ja toimivuuteen? Miten tilaa pitäisi muuttaa? 8

9 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n yhteiskehittämis-, tila-, olosuhde-, digitalisaatio- ja palveludemot ovat usean toimijan yhteisiä living labeja Kampusdemot Lapin yliopisto Turun yliopisto Vaasan yliopisto Lappeenrannan TY Jyväskylän yliopisto Tampereen yliopisto Demojen sisällöt Prosessi Tila Olosuhteet Digitalisaatio Palvelu FabLab ja F-hub 24/7 Käytävä ja sem. Käytävä ja kirj. Kirjasto Hub Tulev. ruokamaailma Monikäyt.rav. Monitilatsto Oppimisymp. Verso Aula ääni Lukio Musica 24/7 Viestintä Spacelab Pinni A5 SIMSpace NK: Charr. + WS Itä-Suomen yliopisto Oulun yliopisto OASIS Käytäväkahvila Kielikeskus CMT op. toimitus Avoin op. labra Sm4rt lab, Biomed Tampereen teknillinen yliopisto Biol. suunn. UBIKO monipaik. LEAF LAB UBIKO akust. Vuorovaik LS2 TUKEMO Ak+Va Tori UBIKO II Opastus POPup aula POPup kirj. SYKOy:n oma tsto Monikäytt. aula Monitilatsto tutk SYKLinki monitilatoimisto + ilman lainaus Monikäytt. rav Tulev. op.ymp Ilman lainaus BIG Room Ravintolan valot TUT Lab SYKCity co-working tsto SYK Tietot. Demojen lukumäärä = S1, VR

10 Meidän kuuluisin demo UBIKO Oli ehdolla Euroopan parhaaksi oppimisympäristöksi 10

11 Lähtökohtana oli UBIKO projekti Tavoitteena taitava oppija Asettaa ja tarvittaessa muokkaa tavoitteita Käyttää tehokkaita oppimisstrategioita (esim. jäsentely, harjoittelu, muistiinpanot) Monitoroi ja arvioi tavoitteiden saavuttamista Muokkaa opiskeluympäristöä Tuntevat kykynsä Lähde: 9/2008. Teknologian mahdollisuudet ymmärtävän oppimisen tukena. Luokkanen, T., Näykki, P., Impiö, N. & Vuopala, E. (toim.) 11

12 Taitavaksi oppijaksi kehittyy, jos oppijalla on mahdollisuus 1. Sitoutua pitempikestoisiin (multiple sessions), monitahoisiin ja merkityksellisiin tehtäviin, 2. Tehdä valintoja työskentelynsä suhteen mitä, milloin ja kenen kanssa, 3. Vaikuttaa haasteisiinsa kuinka paljon, kuinka nopeasti, millaisella tuen määrällä, 4. Vaikuttaa arviointikriteereihin sekä oman oppimisensa tarkasteluun ja reflektointiin. (Perry & Rahim, 2011, p. 130) Perry, N. E. & Rahim, A. (2011). Studying self-regulated learning in classrooms. In B. J. Zimmerman & D. H. Schunk (Eds.), Handbook of self-regulation of learning and performance (pp ). New York: Routledge

13 Oulun normaalikoulu Monipaikkainen, vuorovaikutteinen oppiminen, tiimiopettajuus, ICT Opettaja voi aloittaa tunnin kutsumalla oppilaat tiiviiseen puolikaareen Pyörillä olevia pöytiä ja tuoleja voi helposti ryhmitellä tarpeiden mukaisesti Keskitilan molempiin päätyihin ovet, jolloin tilaan ei pääse ulkopuolisia Opettajalla on oma pyörillä oleva seisomapöytä luokan keskellä. Valaistuksella voi säädellä tilan tunnelmaa (asennetaan myöhemmin) Kaapeissa on magneettinen pinta, johon voi kirjoittaa ja/tai kiinnittää muistiinpanoja Luokka: Joustava, yksityinen monipaikkainen tila Tiimin käytävä: Puoliyksityinen, itsenäisen opiskelu 13

14 Uudet, entistä joustavammat tilat mahdollistavat monipaikkaisen, yhteisöllisen ja yksilöllisen oppimisen ja tiimiopettajuuden Kuvat: Heikki Kontturi / OY, UBIKO Ja jatkuu pienryhmissä. Tarvittaessa opettaja auttaa Usein tunti alkaa yhdessä työskennellen Huomaa pienet penkit Halutuin paikka on aulan pienryhmätila 14

15 Kehitettyjä uusia kalusteita käytetään laajasti ympäri Suomea 15

16 2600 K rauhoittaa 4000 K luonnollinen, esim. värit Valaistuksella voidaan vaikuttaa mielentilaan 6000 K Fokusoi ajattelua K Herättää, virkistää 16

17 Cyber security S Virpa D (B2C) Virpa C (B2B) User services Security Are the spaces and services functioning? + Services Security Our buildings can learn Design in silos + Good indoor Use modes climate Sensors control Safety the actuators How to analyze user behavior? Digitaaliset käyttäjäpalvelut kiinteistöliiketoiminnassa Cloud and/or on Premises Building automation unites systems Foto analysis Feelings Communication Sound analysis Apps, analytics of big data and services Lighting Motion & Light sensors Heating/ cooling +/- Ventilation C02 Client wants to arrange a meeting Other cloud services Outside He needs a safe shelter for the meeting T&K&I päätös- ja esittelyasioita Jorylle 17

18 Uusien ratkaisujen vaikuttavuutta voidaan eri tavoin mitata, LeafLab 360 o kamerat Henkilökohtaiset mikrofonit Silmien liikketunnistimet Tunteita mittaava ranneke Big data tallennetaan ja analysoidaan 18

19 Entä yliopistot, mitä niille pitäisi tehdä? Vuorovaikutteinen luentosali Oasis, SpaceLab 19

20 Vuorovaikutteinen luentosali Oulussa 3 luentosalia peruskorjattiin /sali L2:een enemmän 20

21 Oulun yliopiston vuorovaikutteinen monikäyttöinen luentosali 21

22 Vuorovaikutteinen oppiminen opetus + Harjoitustöitä muina aikoina + Iltakäyttöä + Seminaareja + Messutapahtumia + Terassiravintola + Pikkujouluja + Ohjelmallinen karonkka jne 22

23 4 hengen ryhmätiloja 12 pöytää 23

24 Annoimme miljoona euroa TaY:n tietotekniikan yksikölle: Tutkikaa, millaisia ovat tulevaisuuden oppimisympäristöt What to do with empty book store? OASIS Opportunistic learning and research Area for School of Information Sciences 24

25 Entinen kirjavarasto on nykyisin leikillinen living lab oppimiseen ja yhteisölliseen työhön Puhuvat tyynyt Palloilla täytetty kylpytynnyri kokouskäyttöön 25

26 SimSpace/UTa, SIS, Tauchi Teknologialla rikastettu, älykäs, joustava ja vuorovaikutteinen oppimis-, simulointi. ja testiympäristö 26

27 Käyttäjät kuitenkin vastustavat muutoksia, jos SYK niitä esitää. Joskus jopa erittäin voimakkaasti 27

28 Mistä vastustus johtuu? Daniel Kahneman: Meidän ns. nopeasta ajattelusta Julkaisi ajatuksensa 2011 kirjassa (suom. 2012) 571 s. 28

29 Kahneman: Ajattelu Nopeasti ja hitaasti Vastustus on yleensä nopea ajattelun eli järjestelmän 1 tulosta Nopea ajattelu on intuitiivista ja emotionaalista, salamannopeaa, tunnistamme kasvojen ilmeet, liikennetilanteet, ammatilliset asiat, arki sujuu luontevasti Nopea ajattelu kokee muutokset usein uhkaavana Se tekee myös systemaattisia virheitä loogista päättelyä edellyttävissä ongelmissa Tarvitsemme kipeästi hidasta ajattelua (järjestelmä 2) Hidas ajattelumme on kuitenkin laiska mutta myös Harkitseva ja looginen Rationaalinen päätöksenteko edellyttää kykyä vetää henkeä ja kyseenalaistaa mitä nopea ajattelu sanoo Näistä havainnoista taloustieteen Nobel s. 29

30 Miten muutosvastarinta voitetaan? On puhuttava käyttäjien kielellä käyttäjille tärkeistä asioista. Esim.: Millaista teidän toiminta voisi/pitäisi olla 10 vuoden kuluttua Tilavisio Nykyiset tilat Vieläkin pelottaa Demo + 10 vuotta Nopea 1) ajattelu kokee muutoksen usein uhkaavana Siksi käyttäjät haluavat yleensä samaa kuin ennenkin Emme myöskään halua luopua 1) Kahneman: Nopea ajattelu 2) Thaler: Omistajuusvaikutus Hidas 1) ajattelu tuottaa tulevaisuuden kannalta harkitumpia ratkaisuja Omassa toiminnassaan käyttäjät ovat todellisia asiantuntijoita, innostuneita ja valmiita innovoimaan uutta. Näin käynnistyy hidas 1) ajattelu Ja syntyy nykytilan korvaava visio Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitsemme hidasta ajattelua ja uutta omistajuutta 30

31 Miksi yhteiskehittäminen tärkeää Puolesta vai vastaan? POISSAOLEMINEN SULJETTU TAHTOSI? PELKO TURTUMINEN SULJETTU SYDÄMESI? KYYNISYYS, VIHA SYYTTÄMINEN KOKEMUKSIIN PERUSTUVA AMMATTITAITO KIELTÄMINEN NÄKEMINEN SULJETKO MIELESI? BESSERWISSERISMI LINEAARINEN TOIMINTA AVAA MIELESI UTELIAISUUS TUHOAMINEN YHTEIS- KEHITTÄMINEN PERINTEISET TULOKSET Otto Scharmer: VAISTOAMINEN Maailma muuttuu Meidän pitäisi muuttua Mutta miten? U-teoria AVAA SYDÄMESI MYÖTÄTUNTO AVAA TAHTOSI ROHKEUS LÄSNÄOLEMINEN KITEYTTÄMINEN Scharmer, Otto (2016) One Earth, Two Social Fields 31

32 Kiitos mielenkiinnosta 32

Strateginen kehitystyö ja muutosjohtaminen oppimisympäristöissä, Case Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Strateginen kehitystyö ja muutosjohtaminen oppimisympäristöissä, Case Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Työympäristömuutosten johtaminen ja viestintä -klinikka 1. työpaja maanantaina 12.12. klo 12.00-16.00 Meeting Park, Kukontori, Yrjönkatu 23, 00100, Helsinki muutosjohtaminen oppimisympäristöissä, Case

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään?

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään? Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto 1 Ilkka Halavalta kysyttiin: Oletko Himasen ystävä? Olen vaikka en henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston viestintäyhdyshenkilöiden, Viksujen, tapaaminen 9.4.2013 L304

Jyväskylän yliopiston viestintäyhdyshenkilöiden, Viksujen, tapaaminen 9.4.2013 L304 Jyväskylän yliopiston viestintäyhdyshenkilöiden, Viksujen, tapaaminen 9.4.2013 L304 Riitta Pirilä, kampusmanageri KAMPUS KOUKUTTAA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy haluaa olla Euroopan vetovoimaisin kampusten

Lisätiedot

VAPAA SIVISTYSTYÖ MUUTOKSESSA Tiistai 18.3.2014, Opetushallitus Tulevaisuuden oppimisympäristöt

VAPAA SIVISTYSTYÖ MUUTOKSESSA Tiistai 18.3.2014, Opetushallitus Tulevaisuuden oppimisympäristöt VAPAA SIVISTYSTYÖ MUUTOKSESSA Tiistai 18.3.2014, Opetushallitus Tulevaisuuden oppimisympäristöt Olli Niemi TkT, Dosentti Tutkimus- ja kehitystoiminta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Talotekniikan laatu onko kaikki kunnossa?

Talotekniikan laatu onko kaikki kunnossa? Rakennusfoorumi Talotekniikan laatu Onko kaikki kunnossa? Käyttäjän puheenvuoro Olli Niemi, dosentti, tutkimus, kehitys Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Perustettiin 2009 Yliopistolakiuudistuksen yhteydessä

Lisätiedot

Olli Niemi Veneenkeikuttaja, innostuja Dosentti, TkT, T&K&I Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (Tampereen teknillinen yliopisto)

Olli Niemi Veneenkeikuttaja, innostuja Dosentti, TkT, T&K&I Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (Tampereen teknillinen yliopisto) Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 3-4.9.2015 Tulevaisuuden oppimisympäristöt Olli Niemi Veneenkeikuttaja, innostuja Dosentti, TkT, T&K&I Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (Tampereen teknillinen yliopisto)

Lisätiedot

dosentti Olli Niemi, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto

dosentti Olli Niemi, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto Tekesin Rakennettu ympäristö (2009-2014) tulosseminaarista 3.10.2014 Kierros 3: TEOLLINEN KORJAAMINEN JA KANSAINVÄLISYYS Kampusalueiden uudistaminen kansainvälisesti vetovoimaisiksi ympäristöiksi korjaamalla

Lisätiedot

Yliopistojen työsuojelupäivät 20-21.8.2015 Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Yliopistojen työsuojelupäivät 20-21.8.2015 Tulevaisuuden oppimisympäristöt Yliopistojen työsuojelupäivät 20-21.8.2015 Tulevaisuuden oppimisympäristöt Olli Niemi Dosentti, TkT, T&K&I Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto 21.8.2015 Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Lisätiedot

Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto

Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto Oppimisympäristöjen kehittäminen seminaari, Tampereen yliopiston päätalo, ls D11 Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto 1 Perustettu 2009 Yliopistolakiuudistuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Tulevaisuuden oppimisympäristöt Tulevaisuuden oppimisympäristöt Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden

Lisätiedot

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Oulun yliopisto Kampuskehitys 24.4.2013 Aki Havia Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt Oy on perustettu yliopistouudistuksen yhteydessä pääomittamaan

Lisätiedot

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Uusien oppimisympäristöjen edut Raila Oksanen, johtava konsultti, FCG Konsultointi Mikko Kaira, toimialajohtaja, FCG Suunnittelu ja tekniikka & FCG Suunnittelu ja

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali 2017 Grand Marina Helsinki 4.5.2017 klo 11.35 11.55 Joustavat oppimisen tilat - JOT Lähtökohdat Tilat Alueellinen kehitys ja palveluverkko Väistötiloissa

Lisätiedot

Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan

Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #mindgap

Lisätiedot

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop 21.4.2010, Aulanko 14:00 14:10 Workshopin avaus (Hämeenlinna, Aulanko) professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke, Jyväskylän

Lisätiedot

Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen

Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen Koordinaatio Turun yliopisto Johtaja vararehtori Riitta Pyykkö Mukana 14 partneriyliopistoa https://sites.utu.fi/okmdigipeda/

Lisätiedot

Miten tamperelaisia oppimisympäristöjä kehitetään?

Miten tamperelaisia oppimisympäristöjä kehitetään? Vain kiinnostus ja tieto reagoivat toisiinsa Herbart (1776-1841) Miten tamperelaisia oppimisympäristöjä kehitetään? Riitta Juusenaho projektijohtaja tilaajaryhmä 1 Koulutus on murrosvaiheessa, jossa on

Lisätiedot

Cyber Learning Tulevaisuuden oppimisympäristöt. Jarmo Viteli Tampereen yliopisto, SIS/TRIM

Cyber Learning Tulevaisuuden oppimisympäristöt. Jarmo Viteli Tampereen yliopisto, SIS/TRIM Cyber Learning Tulevaisuuden oppimisympäristöt Jarmo Viteli Tampereen yliopisto, SIS/TRIM Oppiminen Oppiminen voidaan määritellä: interaktiiviseksi (vuorovaikutteiseksi) prosessiksi, jossa oppija muuntaa

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

Oppimistilojen protot

Oppimistilojen protot Oppimistilojen protot ideoita oppimisympäristöjen pedagogiseen muotoiluun KM, LO, Lauri Vaara 14.4.2016 Mitä on uusi oppiminen? Ajanmukainen näkemys syvällisemmän oppimisen merkityksestä, edellytyksistä

Lisätiedot

OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding

OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding Vetäjät: Jonna Malmberg jonna.malmberg@oulu.fi Tutkimusryhmä: Oppimisen ja Koulutusteknologian Tutkimusyksikkö (LET) LET tutkii (1) Conceptual

Lisätiedot

Koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen- KYKY

Koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen- KYKY Koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen- KYKY Minna Kukkonen, KYKY-vastuuhenkilö minna.a.kukkonen@espoo.fi #KYKY2017 #6Aika @OpetusEspoo @EspooEsbo KYKY-esittelyvideo KYKY-esittelyvideo KYKY-introduction

Lisätiedot

Nova Schola Finlandia moderni koulu

Nova Schola Finlandia moderni koulu Nova Schola Finlandia moderni koulu Raila Oksanen 22.9.2016 Page 1 JOS HALUAT MUUTTAA KULTTUURIA, PITÄÄ MUUTTAA ITSE YRITYSTÄ JA SEN TOIMINTATAPOJA. (Molotsi, H. 2014. The Lean Enterprise) JOS HALUAT MUUTTAA

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen 23.5.2017 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen SYK:n strategia 2016 2019 30.5.2017 SYK Oy toiminnan esittely

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin 1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan

Lisätiedot

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi

Lisätiedot

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa

Lisätiedot

Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä

Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä Raila Oksanen, johtava konsultti, FCG Konsultointi Mikko Kaira, toimialajohtaja, FCG Suunnittelu ja tekniikka FCG Suunnittelu ja tekniikka 24.9.2018

Lisätiedot

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies Projektin tausta ja tarve Oppivan yhteiskunnan toimintaympäristöille on tyypillistä muuttuvuus ja kompleksisuus aktiivinen toiminta

Lisätiedot

Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto

Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto -seminaari Tampereen messu- ja urheilukeskus, Mars Näkökulmia korkeakoulujen liikuntapaikkarakentamiseen: Kiinteistöjen ylläpitäjän puheenvuoro Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Näkökulmia koulupedagogiikkaan professori Leena Krokfors Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos

Näkökulmia koulupedagogiikkaan professori Leena Krokfors Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos Välittävä Näkökulmia pedagogiikkaan professori, opettajantuslaitos Kommenttipuheenvuoro johtava konsultti Petri Eskelinen, Helsingin kaupunki, Mediakeskus Välittävä ]É{wtÇàÉ Koulussa opiskeltu tieto ei

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Carelia ja konservatorio

Carelia ja konservatorio Carelia ja konservatorio Yliopistokatu 4, Joensuu Hankkeen esittely, Joensuun kaupunki 11.2.2019 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Valtakunnallinen kampuskehittäjä Tulevaisuuden tilaratkaisuja ja houkuttelevia

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa

Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Kokonaisvaltainen energiahallinta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistökannassa Aki Havia 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari 2017 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 4.10.2017 Rakennusten energiaseminaari

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

Teknologian pedagoginen käyttö eilen, tänään ja huomenna

Teknologian pedagoginen käyttö eilen, tänään ja huomenna Essi Vuopala/ LET Teknologian pedagoginen käyttö eilen, tänään ja huomenna Opetusohjelmista kaikkialla läsnäolevaan oppimiseen Oppiminen ja sen ohjaaminen, 2015 Essi Vuopala, tutkijatohtori, oppiminen

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

LearningWorks. Leenamaija Otala, 5.4.2011. Leenamaija Otala, Metropolia

LearningWorks. Leenamaija Otala, 5.4.2011. Leenamaija Otala, Metropolia LearningWorks Leenamaija Otala, 5.4.2011 Leenamaija Otala, Metropolia Agenda 1. Miten vastataan työelämän uusiin tarpeisiin Metropolian(TiVi:n) opetuksessa 2. Learning Works uusi oppimisympäristö 3. Millaista

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Turun normaalikoulun remontti: ICT-näkökulma

Turun normaalikoulun remontti: ICT-näkökulma Turun normaalikoulun remontti: ICT-näkökulma Jari Sjo lund Tieto- ja viestintaẗekniikan opetuskaÿto n suunnittelija Turun yliopisto, Turun normaalikoulu jari.sjolund@utu.fi Turun normaalikoulu Varissuon

Lisätiedot

Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm,

Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Projektipäällikkö. @nikolindholm Mitä tänään? 1. Intro 2. Miten Koulu Innovaatioalustana toimii? 3. Koulut Innovaatioalustana:

Lisätiedot

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN?

OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? 1 OSAAMMEKO KAIKEN TÄMÄN? MITÄ UUTTA OSAAMISTA TARVITSEMME? MITEN TEEMME OSAAMISEN KEHITTÄMISESTÄ OSAN ARKEA? TEEMA: OSAAMISEN JOHTAMINEN 2 3 ERITYYPPISET OSAAMISET KYNNYSOSAAMISET - Perusosaamiset - yhteisiä

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

JOUSTAVIA KOULUTUSPOLKUJA TUKEVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT. Ville Salminen

JOUSTAVIA KOULUTUSPOLKUJA TUKEVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT. Ville Salminen JOUSTAVIA KOULUTUSPOLKUJA TUKEVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT Ville Salminen Tekno 24/7 hankkeessa mukana olevat oppilaitokset Winnova Oy Salpaus Tredu / TAO Tavastia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Sastamalan koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto Tervetuloa mukaan! etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verkkotyökalu opettajille ja päiväkotien henkilökunnalle. etwinning soveltuu kaikkiin koulumuotoihin

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Ammattilaiseksi kansainvälisesti tutkinnon osa tarjoaa opiskelijalle yksilöllisen mahdollisuuden lisätä

Lisätiedot

RYM SHOK Cook Book. Re-design pilot in Oulu and spatial analysis of some new schools

RYM SHOK Cook Book. Re-design pilot in Oulu and spatial analysis of some new schools RYM SHOK Cook Book Re-design pilot in Oulu and spatial analysis of some new schools Zoning of spaces. Private Half-private Half-public Public - New construction Plan of old cell in The Oulu school. Existing

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Uusi peruskoulu visiotyöpaja Workshop: Visioner för Den nya grundskolan

Uusi peruskoulu visiotyöpaja Workshop: Visioner för Den nya grundskolan Uusi peruskoulu visiotyöpaja Workshop: Visioner för Den nya grundskolan 24.3.2017, Vaasa #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - Teman för grupparbete ryhmien työskentelyn tulokset resultat Miksi? visio

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Oppimisympäristöt. Kristiina Uolia CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus

Oppimisympäristöt. Kristiina Uolia CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Oppimisympäristöt Kristiina Uolia 3.-4.5.2017 CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Työpajan aiheet ja rakenne Oppimisympäristönäkökulma kärkihankkeissa

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

6Aika kokeilualustat: Fiksu Kalasatama ja Nopeat kokeilut

6Aika kokeilualustat: Fiksu Kalasatama ja Nopeat kokeilut 6Aika kokeilualustat: Fiksu Kalasatama ja Nopeat kokeilut Kaisa Spilling 18.1.2016 FIKSU KALASATAMA Kaupungin Kehitys- ja kokeilualusta jossa kehitetään yhdessä fiksun kaupungin infrastruktuuria ja palveluita

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)

Lisätiedot

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE 12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE Kampusmanageri Riitta Pirilä, SYK Oy Kuva: Jyväskylän yliopisto, Ruusupuisto 12.4.2016 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa

Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Opintoasiain ja Peda forum päivät 2011, 23.8.2011 Työpaja 3 Sulautuva ohjaus oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Tiina Pyrstöjärvi ja Leila Saramäki Koulutus ja kehittämispalvelu Aducate, Avoin yliopisto

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto Slide 1 9 Eli ajoitus voisi olla: - aloitus 2 min - mallin esittely 6 min - arviointi

Lisätiedot

Luotettavaa kumppanuutta koulutuksen ja opetuksen edistämisessä. KOTA-seminaari Stina Westman, CSC

Luotettavaa kumppanuutta koulutuksen ja opetuksen edistämisessä. KOTA-seminaari Stina Westman, CSC Luotettavaa kumppanuutta koulutuksen ja opetuksen edistämisessä KOTA-seminaari 2018 29.8.2018 Stina Westman, CSC CSC Finnish expertise in ICT for research, education, culture and public administration

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Miten varustelimme uudistetut oppimistilat koulun peruskorjauksessa

Miten varustelimme uudistetut oppimistilat koulun peruskorjauksessa Miten varustelimme uudistetut oppimistilat koulun peruskorjauksessa Satu Kekki, perusopetuksen rehtori ja Jari Sjo lund, TVT:n opetuskäytön suunnittelija Turun yliopisto, Turun normaalikoulu Turun normaalikoulu

Lisätiedot

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ Kukka-Maaria Vänskä (@riihimaki.fi) OPETUKSEN TAVOITTEENA UUDEN ASIAN TAI TAIDON OPPIMINEN TERAPIAN TAVOITTEENA KEHITYKSEN TUKEMINEN UUSIEN TAITOJEN

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

Digitalisaatio oppimisen maailmassa. Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services

Digitalisaatio oppimisen maailmassa. Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services Digitalisaatio oppimisen maailmassa Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services Oppimisen trendit ja ajurit Teknologia on muuttamassa oppimista 50Mrd Arvioitu lukumäärä verkkoon yhdistetyistä laitteista

Lisätiedot

Avoin opetus. itseohjautuva oppiminen teoriassa ja käytännössä. Antti Moilanen Väitöskirjatutkija Oulun yliopisto

Avoin opetus. itseohjautuva oppiminen teoriassa ja käytännössä. Antti Moilanen Väitöskirjatutkija Oulun yliopisto Avoin opetus itseohjautuva oppiminen teoriassa ja käytännössä Antti Moilanen Väitöskirjatutkija Oulun yliopisto OSA 1: KÄYTÄNTÖ Mitä on avoin opetus? Opin mitä haluan (ich lerne was ich will) Avoimen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kirjallisuutta monilukutaidolla. FT, yliopistonlehtori Reijo Kupiainen Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

Lasten ja nuorten kirjallisuutta monilukutaidolla. FT, yliopistonlehtori Reijo Kupiainen Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Lasten ja nuorten kirjallisuutta monilukutaidolla FT, yliopistonlehtori Reijo Kupiainen Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Hyviä uutisia http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001135082.html

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

Turvallisuus opetusalalla, elinikäinen oppiminen, informaali ja non-formaali oppiminen

Turvallisuus opetusalalla, elinikäinen oppiminen, informaali ja non-formaali oppiminen Turvallisuus opetusalalla, elinikäinen oppiminen, informaali ja non-formaali oppiminen Tarja Ojala Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) 6.11.2018 1 Sisältö Käsitepohdintaa OTE-tutkimus Abstraktin

Lisätiedot

Miten tukea luokanopettajaopiskelijoiden myönteistä suhtautumista yhdessä työskentelyyn?!

Miten tukea luokanopettajaopiskelijoiden myönteistä suhtautumista yhdessä työskentelyyn?! Miten tukea luokanopettajaopiskelijoiden myönteistä suhtautumista yhdessä työskentelyyn?! Anne Virtanen*, Johanna Pöysä-Tarhonen*, Piia Näykki**, Päivi Häkkinen* & Sanna Järvelä**! *Jyväskylän yliopisto,

Lisätiedot

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 31.10.2007 Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Millaista oppimista tarvitaan? Epäselvien, muuttuvien ja avoimien ongelmien ratkaisu Oman ja muiden

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Virtuaaliopetuksen päivät Kommenttipuheenvuoro Leena Mäkelä

Virtuaaliopetuksen päivät Kommenttipuheenvuoro Leena Mäkelä Virtuaaliopetuksen päivät Kommenttipuheenvuoro 2.12.2013 Leena Mäkelä Pirkanmaalle syntyi 1.1.2013 Tredu Tampereen ammattiopisto ja Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä PIRKO yhdistyivät vuoden alussa

Lisätiedot

#DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin

#DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin #foorumi140 #DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin EU:n DigCompOrg-viitekehyksen soveltaminen Hämeen ammattikorkeakoulussa ITK 7.4.2017 Jaana Kullaslahti @jkullaslahti

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Indoor Environment 2011-2015

Indoor Environment 2011-2015 Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

VIRPA C-PROJEKTIN ESITTELY

VIRPA C-PROJEKTIN ESITTELY VIRPA C-PROJEKTIN ESITTELY SISÄLTÖ Virpa C visio ja rakenne Top 3 tiivistystä kirjallisuuskatsauksesta, best practices opeista ja haastatteluista Digitaalisten kiinteistöpalvelujen palveluympäristö Digimanuaali

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot

Kiinteistöjen digitalisaation ja energiatehokkuuden parantaminen pieniä kokeiluja hyödyntäen

Kiinteistöjen digitalisaation ja energiatehokkuuden parantaminen pieniä kokeiluja hyödyntäen E-Lighthouse hankkeen energiaseminaari Oulun Ympäristötalolla 27-28.9.2018 Kiinteistöjen digitalisaation ja energiatehokkuuden parantaminen pieniä kokeiluja hyödyntäen Olli Niemi, Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

Inspiroivat oppimisympäristöt?

Inspiroivat oppimisympäristöt? Inspiroivat oppimisympäristöt? Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #rymsy #mindgap Projektityö edellyttää ryhmän luovuutta

Lisätiedot