Meri-Porin Partio ry:n lippukuntalehti 2/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meri-Porin Partio ry:n lippukuntalehti 2/2012"

Transkriptio

1 JOULU- Meri-Porin Partio ry:n lippukuntalehti 2/2012

2 MEININKI Meri-Porin Partio ry jouluna 2012 Lippukunnassa on 71 jäsentä, joista 61 % on tyttöjä ja poikia 39 %. Lisäksi toiminnassa on ollut mukana vuoden mittaan Enkku 2012 ja Enkku 2015 ryhmien vanhempia ja muita aktiivisia vanhempia, vanhoja partiolaisia sekä Meri-Porin Partiokiltalaisia. Toimintakaudella lippukunnassamme toimii yksi sudenpentulauma, yksi seikkailijajoukkue (2 vartiota), yksi tarpojavartio ja yksi samoajavartio. Ryhmät ja niiden johtajat: Sudenpennut Kurret, Akela Kaisa Lahtinen Seikkailijat Kobrat, Sampo Aatta Nyman-Seppänen Jyrsijät+Haukka, Sampo Aatta Nyman-Seppänen Tarpojat Samoajat Maatuskat, Vartionjohtaja Tatu Korkiamäki Itseohjautuva vartio, Luotsi Kaisa Lahtinen Meissä on jytyä, pohjatonta ytyä. Meri-Porin meininki, aina hyvä fiilinki. M-PP! JOHTOKUNTA 2013 Vaalikokouksessa valittiin lippukunnalle johtokunta vuodelle 2013 seuraavasti: Lippukunnanjohtajaksi valittiin Tiina Lahtinen ja varajohtajiksi Aatta Nyman-Seppänen sekä Kaisa Lahtinen. Johtokunnan jäsenet ovat: Matti Lahtinen, Kaisa Lahtinen, Mari Rotkus, Kari Tammisto, Aatta Nyman-Seppänen ja Tiitta Pietilä. Sihteeriksi valittiin Marjo Gustafsson ja rahastonhoitajana lupasi edelleen jatkaa Kirsi-Marja Sjögren. Toiminnantarkastajina toimivat Heli Ala-Nikkola ja Tarja Gustafsson, varalla Marja Kaanaa ja Raili Mäntylä. Meri-Porin Partio ry, puh meriporinpartio@gmail.com MEININKI MERI-PORIN PARTIO RY:N LIPPUKUNTALEHTI Ilmestymispäivä: , Painos: 70 kpl, Kannen kuva: Mona M, Toimitus: Marjo, Kuvitus: Seikkailijavartiot, lpk:n arkisto, juttujen kirjoittajat, vanhat Meiningit, SP:n ja L-SP:n nettisivut.

3 3.... MEININKI Adventtikalenterimyynti 2012 Lippukunta otti tänä vuonna myyntiin alun perin 200 adventtikalenteria, myyntitavoitteeksi asetettiin kaikkien kalenterien myyminen. Adventtikalentereita otettiin myyntiin koteihin niin paljon, että haimme vielä 100 kalenteria lisää ja pidettiin lisäksi adventtikalenterien myyntitempaukset K-market Pihlavassa. Suuri kiitos Kaisalle niiden toteutuksesta ja kiitos myös kaikille myyntitempaukseen osallistuneille sudenpennuille ja seikkailijoille! Adventtikalentereiden myyntitavoite tietysti täyttyi, mutta ihan kaikkia 300 ei saatu myytyä, lippukuntamme myi yhteensä 262 kalenteria. Mestarimyyjinä kunnostautuivat Lilianna Salo 20 kpl, Julia Liljegren 17 kpl ja Tuukka-Pekka Pietilä 15 kpl, onnea! Mestarimyyjät palkittiin pienillä kannustuspalkinnoilla lippukunnan joulujuhlassa. Kalentereita myi lähes joka toinen jäsen, toivotaan että ensi vuonna jokainen myy kalentereita, ainakin muutaman! Kalenterimyynnillä kerättiin tänä vuonna varoja erityisesti tulevaa talvileiriä varten. Kiitos kaikille myyjille! Kevätjuhla-retki Vaikka joulumeininkiä luetkin, niin palataanpa hetkeksi vielä kevään partiotapahtumiin. Tänä vuonna kevätjuhlaa vietettiin pyöräretken merkeissä. Vaikka sää suosi meitä ja ilma oli mitä mainioin, mukaan oli uskaltautunut vain pieni joukko partiolaisia. Retkireitti kulki Tiinan, Kaisan, Even ja Karin johdolla Rottixelta Enäjärven ja Teemuluodon lintutornien kautta takaisin Rottixelle. Matkalla suoritettiin bongaamisen ohella tehtäviä. Retkeläiset rakensivat hirvittävät vaahtohirviöt, grillasivat vaahtokarkkeja aurinkoenergialla ja saalistivat sateenkaarta taskulampun, peilin sekä vesisaavin avulla. Sateenkaari oli pitkään kadoksissa, mutta sitten aurinko tuli apuun ja sudenpentutytöt keksivät miten se sateenkaari saadaan heijastumaan paperille. Samaan aikaan kun toiset retkeilivät, Rottixella pidettiin siivous- ja puutalkoot. Mari, Roosa ja Nea tekivät suursiivouksen sisällä ja Matti sekä Jussi tekivät puita ja laittoivat pihaa kuntoon. Päivän lopuksi paistettiin pizzantteja Rottixen pihalla. Kiitos kaikille retkelle osallistuneille mukavasta päivästä! Ja suuri kiitos myös talkooryhmälle! Retkipäivään osallistui 20 hlö.

4 MEININKI Kesäleiri Lippukunnan Jesajeis niminen kesäleiri pidettiin Isokarin tilalla, Lampaluodossa. Olin vastuussa leirin toteutuksesta ja toimin leirinjohtajana, se oli pj-työni. Leiri alkoi tarpojien ja samoajien yön yli kestävällä pyöräily haikilla Sudenpennuilla ja seikkailijoilla leiri alkoi Leirillä tehtiin kaikkea kivaa partioon liittyen. Tarpojien ja samoajien pyöräilyhaikki alkoi Rottixelta, Pihlavasta, kulkien Yyterin, Mäntyluodon ja Reposaaren kautta Lampaluotoon. Matkan varrella oli erinäisiä rasteja. Omasta mielestäni parhain rasti oli venematka Mäntyluodosta Reposaareen. Lauantaina alkoi sudenpentujen ja seikkailijoiden leiri. Ohjelmassa oli leirin avajaiset, leirin rakentamista ja iltamat. Sunnuntaina oli paljon erilaista ohjelmaa, ritsan teko ja sillä ammuttiin vesi-ilmapalloja, sitten oli ramborata ja leirimerkin tekoa. Iltapäivällä oli ohjelmassa myös vesiaktiviteetteja, kuten ongintaa, melontaa ja uimista. Illalla oli myös mahdollisuus pelata salkopalloa, mölkkyä, ja heittää tikkaa. Maanantaina oli veneveistämö ja sen jälkeen pidettiin venekilpailut, jossa jokainen halukas sai uittaa omatekemäänsä puuvenettä. Myöhemmin paikalle saapui myös Merivartiosto, joka piti oman ohjelmansa. Ohjelmassa oli myös EA-rata, jossa oli jokaiselle ikäkaudelle sopivia tehtäviä. Kaikki aloittivat sudenpennusta ja lopettivat sitten kun oma ikäkausi oli saatu päätökseen. Illalla meillä oli superiltamat, johon jokainen leirivartio oli tehnyt oman esityksensä. Tiistai oli leirin viimeinen päivä, ja silloin oli ohjelmassa pääasiassa leirin purkua ja olympialaiset. Leiri sujui todella hyvin, mutta tietysti pieniä haavereita sattui, ja ensiapulaukku oli tarpeen. Onneksi ei mitään sen suurempaa Mielestäni leiri onnistui hyvin ja kaikilla oli hauskaa! Kaisa Lahtinen

5 5.... MEININKI Enkkumatka Enkku 2012 ryhmä lähti matkaan! Kolmevuotisen varainkeruuprojektin aikana lähtijät ja heidän perheensä ovat leiponeet ja askarrelleet myyjäisiin, maalanneet harjoja, pesseet ikkunoita, leikanneet ruohoa, siivonneet Yyteriä juhannusjuhlijoiden, beachfutaajien ja auringonpalvojien jäljiltä, keränneet pulloja, siivonneet festivaaleilla, siivonneet raviradalla BeachFutiksen jälkiä, pyörittäneet kahvilaa Pori Folkissa, keittäneet kalakeittoa, järjestäneet Match Showta ja vaikka mitä. Nyt työ palkittiin ja bussi starttasi matkaan vieden joukon nuoria upealle matkalle! Matka alkoi 11. heinäkuuta Pihlavan kirkolta Sundellin bussilla kohden Helsinkiä, jossa siirryttiin Finnlinesin laivaan suuntana Travemunde, jonne saavuttiin 27 h merimatkan jälkeen. Yövyttiin Lyypekissä ja aamulla jatketiin bussilla Kölniin, kerittiin vielä illalla tutustumaan Kölnin tuomiokirkkoon ja saatiin ensituntuma metroon. Aamusella jatkettiin ajoa suuntana Pariisi, jossa partiomaisesti majoituttiin leirintäalueelle puolijoukkuetelttaan. Seuraavana aamuna lähdettiin junalla tutustumaan Euro Disneyhyn. Joukkomme jakautui kolmeen ryhmään, jotka sitten lähtivät omille poluilleen tutkimaan kaikenlaisia vemputtimia ja näkymiä. Päivällä kokoonnuttiin yhdessä sovitulle paikalle viettämään lounastaukoa buffet pöydän antimista nauttien. Iltapäivä vietettiin taasen aluetta tutkien ja elämyksiä hankkien, hissiksi mainittu laite oli suosikki no 1. Paraatin jälkeen ryhmäläiset olivatkin valmiit lähtemään takaisin majoitusalueelle. Pariisin toinen päivä oli varattu kaupunkiin tutustumiseen Eiffelin torni, Riemukaari kaamea liikenneympyrä jne nautittiin jumalaista ruokaa muttei sentään eksytty toisistamme siinä ihmisvilinässä. Illalla palasimme Maisons Lafitteen jossa meitä odotti pienoinen yllätys, sillä telttamme läheisyyteen oli majoittunut Espanjalainen partioporukka, 98 henkilöä kaikkiaan. Pienen alkukankeuden jälkeen pääsimme tutustumaan espanjalaisiin ja vietimme yhteisen iltaohjelman partiolaululeikkejä leikkien. Valvoimme myöhään, vaikka seuraavana aamuna oli herätys kukonlaulun aikaan elikkä klo

6 MEININKI Kuudelta aamulla olikin teltat pakattu, aamupala nautittu ja auton keula kohden Calaisia. Calaisissa olimme pari tuntia ennen varattua junavuoron lähtöä, mutta aseman henkilökunta päästi meidät samantien junaan ja niin sukelsimme kanaalin alitse kohti Folkestonea ja Lontoota. Kerkesimme tutustumaan jo illalla lähiympäristöön, kiitos aikaistetun junan. Pax Lodge oli meidän Lontoon aikamme majapaikka, jossa osallistuimme aamun lipunnostoon tietenkin partioasuun pukeutuneena. Päivää vietimme tutustuen Gilwelparkiin. Tutustuimme partiomuseoon ja kävimme ampumassa ilmakivääreillä korealaisen partiolaisen opastuksella. Illalla kävimme katsomassa Lion King musikaalin Lyseum teatterissa. Esitystä voisi luonnehtia sanalla mieleenpainuva. Iltaruokailussa kävi reissun ensimmäinen kommellus kun pankkikortti, jolle oli tallennettu matkakassa ei toiminutkaa ruokailun jälkeen, mutta onneksi Tiialla oli pankkikortti mukana ja se pelitti. Kiitos sen ei tarvinnut alkaa tiskaushommiin koko porukalla. Toisena päivänä tutustuimme Lontoon keskustaan. Ensimmäisenä kohteena oli Vahakabinetti joka osoittautui odotettua mielenkiintoisemmaksi, kun voi tavallaan olla itse osa tapahtumaa. Tässä vaiheessa ryhmämme pieneni kahdella henkilöllä kun Tammiston Elias ja Tiina palasivat Suomeen matkaohjelman mukaisesti. Tiia ja bussikuski Janne kävivät saattamassa heidät Heatrown kentälle turvatarkastusportille asti. Muu ryhmä oli tälläaikaa kiertoajelulla punaisella kaksikerroksisella bussilla. Saattajat kohdattiin metroasemalla majoitukseen palatessa. Iltaruokailu suoritettiin vaihteenvuoksi itselaittaen. Seuraava päivä onkin sitten matkapäivä, ja suuntana Tanskassa pidettävä Spejdernes Lejr Pilvisenä aamuna päästiin tielle ja Kanaalijunaan varauksen mukaan Matka jatkui Ranskasta Belgiaan ja edelleen Hollantiin, jossa ajeltiin pitkin merenrantaa kiertävää padon päälle rakennettua tietä. Välillä pysättiin ihailemaan maisemia. Matkalla näkyi paljon eläimiä, hevosia, lehmiä, lampaita ja hanhia. Seuraava yöpymispaikka löytyi myös Hollannista, Grooningenin läheltä paikka nimeltä Sheemda, jonne saavuimme Kuljettajan lepoaikojen vuoksi matka jatkui seuraavana aamuna vasta klo ja Hampurin lähettyvillä olleiden ruuhkien vuoksi saavuimme Tanskaan leiripaikalle vasta klo Pienten vaikeuksien jälkeen löytyi oma leiripaikamme noin Tuntui oudolta kun Suomen Partiolaiset halusivat meidät osaksi heidän ryhmäänsä, mutta ryhmänjohtaaja ei saatu kiinni kun olisi tarvittu ja paikkamme löytyi alkuperäisen oman ilmoittautumisemme kautta samoin kuin ystävyyslippukuntakin. Sanottaisko hivenen outoa. Ystävistä sanottavana on pelkkää hyvää. Vetäjä Annette oli meihin yhteydessä jo ennen Suomesta lähtöämme ja olimme sopineet monista asioista jo etukäteen. Leirillä he auttoivat meitä tavaroidemme kantamisessa ja tarjosivat iltapalaa. Hienoa!

7 7.... MEININKI Ensimmäinen leiripäivä alkoi leirin rakentamisella. Aktiviteetti nimeltä the moment alkoi klo Ryhmämme jakaantui toisten leiriryhmien joukkoon,joiden kanssa suoritimme rasteja; tehtiin ruokaa, tanssimme ja haimme jyrkän mäen takaa palapelinpaloja. Ruokailun jälkeen lähdimme avajaisiin joista jäi mieleen: paljon väkeä, paljon tanskan kieltäja raketteja. Päivän parasta antia oman leirin ystävälliset tanskalaiset. Toisena leiripäivänä joidenkin aamupala jäi aamu-unen takia väliin, kun eka aktiviteetti alkoi jo klo Päästiin sitten rakentamaan parempaa mailmaa Legoilla ja niitä oli paljon. Leirissä meitä odotti kotoa tullut paketti, josta löytyi jokaiselle jotakin. Käytiin Vaarin kanssa tervehtimässä toista suomalaista Erkin vetämää ryhmää niiden leirissä. Meillä tanskalainen ystävyys lippukunta on ottanut vastuun ruuanlaitosta ja muutenkin antanut paljon kaikenlaista infoa, Erkin ryhmällä ei ole sellaista tukea vaan koittavat pärjätä omillaan.meillä tästälähtien on teltassa hiljaisuus klo 22.00, toki ulkopuolella saa liikkua jos haluaa. Seuraavana aamuna oltiin esteradalla ja sitten jotain muuta mitä ei oikein tajuttu. Sitten hengailtiin kunnes illalla oltiin tanskalaisten kanssa yhdessä iltanuotiolla leikkimässä ja laulamassa ja mikä parasta paahdetiin saksalaisia vaahtokarkkeja, jotka olivat ainakin nyrkin kokoisia. Keskiviikko aamulla oli aktiviteettina Experimental station, jossa oli vähän kierrätystä ja askartelua. Samaan aikaan kävin Vaarin kanssa hakemassa kansallispuvut linja-autolta, joka oli parkissa noin tunnin kävelymatkan päässä. Iltapäivällä klo nuorilla oli tanhuesitys (kuuluu MPP:n perinteisiin) Eurooppa Cafessa, tanhu meni ihan OK ja aplodejakin saatiin runsaasti. Vilillä olo tuntui vähän kurjalta ja hän lähti Laurin saattelemana käymään leirisairaalassa. Syyksi olotilaan löytyi kohonnut verenpaine, joka saatiin kyllä laskemaan ja hoidoksi määrättiin lepoa. Aiheuttajaksi epäiltiin hellettä. Infokentällä olevien lippujen hoidossa ovat kunnostautuneet Vaari ja Lauri, nosto klo 8 ja lasku illa klo Iltaa vietettiin nuotiolla tanskalaisten kanssa ja paisteltiin lettuja.

8 MEININKI Torstai alkoi onnittelulaululla kun oli Estellan syntymäpäivä. Laulu suoriutui niin suomeksi kuin tanskaksi ja vielä varmuudenvuoksi englanniksi. Päivän aktiviteetti oli monikansallinen kierrettiin rasteja ja saatiin kakkuaineita palkaksi, näistä sitten leivottiin täytekakkuja ja syötiin omissa ryhmissä. Iltapäivällä nuoriso kävi suihkussa ja laittoi hiukset kuntoon, sillä illalla oli nuorisobileet, joihin ei aikuisilla ollut asiaa. Bailaaminen kesti noin puolille öin. Seuraava aamu käytettiinkin sitten nukkumiseen pitkän kaavan mukaan, ei ehditty aamupalalle mutta lounaalle kyllä. Nuoriso vietti päivän lepäillen ja seurustellen. Teltan liepeet oli nostettu ylös ja näkymä sai myös tanskalaiset liittymään seuraan. Illalla satoi rankasti lyhyt kuuro, mutta vettä tuli paljon. Ilma oli lämmintä ja pitkin yötä satoi aika paljon. Sade jatkui vielä lauantai aamunakin mutta ei sentään kovin kauan. Linja-auton kuljettaja Mikko saapui leiriin, mikä enteili kotimatkan alkua. Päivällä purettiin teltat ja pakattiin tavarat laukkuihin. Otettiin yhteiskuva tanskalaisten kanssa ja oltiin sisaruspiirissä. Sitten lähdettiin leirin päättäjäisiin ja yllätys ne olivat vain tanskan kielellä. Klo 22 pakkasimme itsemme linja-autoon ja suuntasimme kohden Fredrikshavenin satamaa, jonne saavuimme klo yöllä ja laiva lähti klo kohden Ruotsia, jonne saavuimme 7.15 ja jatkoimme samantien kohden Tukholmaa vain lyhyitä ruokapausseja matkalla pitäen. Tukholmaan saavuimme hyyvissä ajoin iltapäivällä. Kävimme kuninkaan linnan parkkipaikalta tekemässä pienen kävelyretken ennen laivaterminaaliin menoa. Nuorilla oli selvää koti-ikävää aistittavissa. Laivassa kävimme syömässä päivällistä ja hyteissä olimme klo Melkein kaikki heräsivät aamulla aamupalalle, vain 4 poikaa nukkui onnensa ohi. Vikingin laiva rantautui Turkuun 7.30 ja porukat autossa melkein samaan aikaan, joten viimeinen taival kohden Poria saattoi alkaa. Pihlavan kirkolla meitä odotti iloinen vastaanottajajoukko tervetuliais kyltein ja punaisella matolla varustautuneena. Tiina Lahtinen

9 9.... MEININKI Meri-Porin Partion syysretki Levolla Hei, olemme Linnea Hukka (10v) ja Olivia Niemi (11v.). Olemme aloittaneet partion vasta syksyllä. Olimme syyskuussa ensimmäisellä partioretkellämme. Lähdimme kello 10:00 Levolta. Reissussa mukana oli noin 17 ihmistä + pieni koira. Kun lähdimme tallustamaan eteenpäin, oli edessämme n. 8km matka. Sää oli aurinkoinen, mutta viileä, se ei meitä partiolaisia haitannut lainkaan, paitsi vanhemmat hytisivät. Kävelimme Yyteriin. Yyterissä näimme kauniin joutsenen. Sitten lähdimme Herrainpäivien luontopolulle. Kävelimme luontopolun puoleen väliin ja siellä meillä oli rasteja, joissa harjoittelimme mm. kompassin käyttöä. Kiikaroimme myös merimerkkejä ja joimme mehua. Sen jälkeen lähdimme Anitan kotiin. Siellä teimme ulkona nakkirisottoa. Nakkirisotosta tuli tosi makoisaa ja saimme kokemusta ruuanlaitosta. Anitan luota lähdimme Kaanaan paloasemalle. Paloasemalla meidät jaettiin kahteen ryhmään ja ryhmissä saimme tutustua paloautoon ja ambulanssiin. Saimme sammutella palosammuttimella nukkea ja liekkejä. Sitten oli aika lähteä. Oli tosi hauskaa ja kiitokset aikuisille sekä lapsille seurasta. -Linnea ja Olivia Sudenpentupäivä Palalaikka Porissa Meri-Porin lukio sai ympäristöönsä hieman totuttua nuorempaa väestöä lauantaina kun partiopiirimme pohjoisosien sudenpennut saapuivat sinne retkeilemään akeloidensa saattamina. Päivän alussa tavattiin Pää ja hänen Puiset kaverinsa, joiden todettiin olevan yhdessä aivan puupäitä. Puupäät olivat jopa hukanneet lempisoittimensa, hienon sinivalkoisen Palalaikan, jonka etsimiseen kaivattiin sudenpentujen apua. Laumat pääsivät palasia etsiessään ramboilemaan temppuradalla, valmistamaan sadeputkia, tanssimaan Frontside Ollien tahtiin ja huuhtomaan kultaa! Sudenpennut suoriutuivat tehtävistään niin hyvin, että iltapäivällä Pää löysi pensaaseen piiloutuneen palalaikan ja loppulaulannat pääsivät alkamaan. Meiltä tapahtumaan osallistuivat Kurret, Kaisan johdolla. Meri-Porin Partio osallistui myös vahvasti sudenpentupäivän järjestelyihin, johtokunta, Aatta tiimeineen ja Meri-Porin partiokiltalaiset järjestivät rasteja sekä Tiina, Tintti ja Antti hoitivat päivän muonituksen.

10 MEININKI Lippukunnan 37 v.-syntymäpäivät ja sudenpentujen lupauksenanto Koko lippukunta oli taas koolla srk-talolla juhlistamassa lippukunnan synttäreitä ja sudenpentujen partiolupausta. Juhlan aluksi uudet sudenpennut lähtivät lupauksenantoon salaiseen paikkaan Kaisan ja Marin johdolla. Kokeneemmat sudenpennut toimivat arkajalkojen saattajina. Samalla vanhemmille partiolaisille ja partiolaisten vanhemmille pidettiin infotilaisuus ajankohtaisista asioista lippukunnassa. Sudenpentujen saavuttua takaisin, alkoi varsinainen juhla. Ohjelmassa oli lupausmerkkien jako sudenpennuille ja leikkejä sekä esityksiä, Kaisa oli koonnut hienon kuvashow:n kuluneesta vuodesta ja seikkailijoilta nähtiin pari hauskaa sketsiä. Juhlan kruunasi iso jätski-synttärikakku. Juhlassa oli mukana noin 60 hlö Seikkailijoiden syysretki Reposaareen Lähdimme Rottixelta kohti reposaarta. Olimme todella pian perillä. Ensin teimme kiehisiä ja sytytimme nuotion sitten menimme leikkimään. Vähän ajan jälkeen Aatta huusi hakemaan kartat ja kompassin sai ottaa jos halusi. Minä, Olivia ja Linnea lähdimme suunnistamaan ensimmäiselle rastille. Kun ensimmäinen rasti oli löytynyt niin toinen jo odotti. Löysimme kaikki rastit ja olimme vielä ensimmäisiä jotka palasivat suunnistamasta. Kun kaikki olivat tulleet aloitimme ruuan valmistuksen. Teimme nyyteissä kinkkukiusausta ja paistoimme leipiä. Leivät olivat hyviä ja kinkkukiusauskin oli lämmintä. Syötyämme lähdimme katselemaan kallioihin kaiverrettuja piirroksia ja kirjoituksia. Löysimme todella vanhoja mutta myös uusiakin löytyi. Löysimme myös hienoja kiviä jotka veimme kotiin. Sitten keräsimme tavaramme ja lähdimme kotiin. -Emilia Chernobyl Tarpojien selviytymismajakka oli Perniössä. Meri-Porista lähti Tuukka, Anton, Tatu ja minä. Paikan päällä meillä oli koulutusta, kuten esterata, itsepuolustusta, kaasunaamarin ja värikuula-aseen käyttöä. Kun tuli ilta, lähdimme pakettiautolla metsään eri ryhmissä ja metsässä saimme kaksi pakettia näkkileipää, värikuula-aseen jossa oli kymmenen kutia ja 5 tai 10 ruplaa, joilla sai ostaa panoksia, purkkiruokaa tai jonkun yllätyspurkin. Metsässä suunnistimme eri rasteille, joilta sai kerätä rahaa tai valotikkuja, joista sai 10 ruplaa per tikku. Joskus metsästä tuli zombeja, joita ammuttiin värikuula-aseella. Joskus zombit tulivat yksin ja joskus massahyökkäyksellä. Lopuksi meidät evakuoitiin metsästä ja pääsimme noin neljäksi tunniksi nukkumaan. Reissu tapahtui yöllä taskulamppujen valossa ja se kesti koko yön. -Riku Maatuskat-vartio osallistui ennen majakkaa myös Tarpojien taitopäivään Selviytyjät tapahtumassa harjoiteltiin nimen mukaisesti selviytymistaitoja ääriolosuhteissa, Porin keskustassa. Tarpojat seikkailivat kaupungilla suorittaen tehtäviä, he mm. rakensivat donitsit jokirannassa. Illaksi oli järjestetty disko, jonka jälkeen käperryttiin nukkumaan omiin makuupusseihin Cygnaeuksen koulun pihaan pystytettyihin puolijoukkuetelttoihin. Maatuskat viihtyivät hyvin myös taitopäivillä ja hauskaa oli ollut.

11 MEININKI Sudarien oma sivu Talvinen puuhavinkki: Jäälyhty Jäälyhdyn tekeminen on helppoa: tekoaineiksi tarvitaan vain muoviämpäri ja vettä. 1. Täytä ämpäri vedellä ja laita se ulos pakkaseen. Jos haluat värillisen jäälyhdyn, värjää vesi esimerkiksi karamellivärillä. 2. Kun vesi on jäätynyt ämpärin seinämissä muutaman sentin, kaada loput vedet pois. 3. Käännä ämpäri ylösalaisin ja koputtele sitä varovasti. Jos lyhty ei irtoa ämpäristä, valele ämpärin pinta lämpimällä vedellä. 4. Laita lyhtyyn kynttilä. Ole huolellinen kun käsittelet tulta. Tarkista, että kynttilä on tulenkestävällä alustalla eikä vahingoita maata! Huom. Tulenkäsittelyyn tarvitaan aina aikuinen mukaan!

12 Meri-Porin Partio ry kiittää kaikkia ystäviään ja tukijoitaan ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! TULEVIA TAPAHTUMIA Keväällä on luvassa taas paljon mukavia tapahtumia kaikille ikäryhmille. Tammikuussa on lippukunnan ulkoilupäivä, helmikuussa talvileiri, maaliskuulle on suunnitteilla lpk:n omat pt-kisat, huhtikuussa on partioviikko kilpailuineen sekä Yrjönpäivä ja toukokuussa 5.5. partioparaati Turussa. Tapahtumista lisää lähempänä tiedotteissa ja internetsivulla: Enkku projekti! Enkkuryhmä kerää varoja vuonna 2015 tapahtuvaa matkaa varten. Jos sinulla on tiedossasi hyviä työtehtäviä tai sinulla on loistavia varainkeruuideoita, niin ilmoita siitä Enkku-ryhmälle! Enkku-ryhmään pääsee vielä mukaan, mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä Tiittaan! (tiittariitta(at)gmail.com) Päivitä jäsentietosi! Muistathan ilmoittaa muuttuneet yhteystietosi jäsenrekisteriin. Voit tarkastaa ja päivittää itse tietosi Suomen Partiolaisten jäsenrekisteriin osoitteessa Voit ilmoittaa muuttuneet yhteystiedot myös lippukunnan jäsenrekisterin hoitajalle, sähköpostilla osoitteeseen: Ryhmään otetaan mukaan myös jo aiemmin matkalla käyneitä! Viikkotoiminta siirtyy joulutauolle. o Partioillat jatkuvat taas viikolla 2!

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Meri-Porin Partio ry keväällä 2012

Meri-Porin Partio ry keväällä 2012 KEVÄT 2012 MEININKI.... 2 Meri-Porin Partio ry keväällä 2012 Lippukunnassa on 77 jäsentä, joista 61 % on tyttöjä ja poikia 39 %. Lisäksi toiminnassa on ollut mukana vuoden mittaan Enkku 2012 ryhmän vanhempia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Meri-Porin Partio ry:n lippukuntalehti

Meri-Porin Partio ry:n lippukuntalehti Meri-Porin Partio ry:n lippukuntalehti KEVÄT 2013 MEININKI.... 2 Meri-Porin Partio ry keväällä 2013 Lippukunnassa on 63 jäsentä, joista 62 % on tyttöjä ja poikia 38 %. Lisäksi toiminnassa on ollut mukana

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä 18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa 3 4.2.2018 Inarissa valmistaudutaan kovalla tohinalla Lapin partiopiirin 2018 partiotahtiin, joka kantaa nimeä ČUOVÂ VALO. Inarin tunturisudet järjestävät partiotahdin johtajinaan

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

1/08 karah k a.partio- km v.fi

1/08 karah k a.partio- km v.fi KOUVOLAN METSÄVEIKKOJEN VIRALLINEN LIPPUKUNTALEHTI KA R A H K A SY K S Y 2008 1/08 karah k a.partio- km v.fi partio- km v.fi SIS Ä L M Y K S E T 1 Kansi 5 Järkäle 2 Sisälmykset + Toimitus 6 Pöperökorneri

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä SUDENPENTUOSASTO Vko 36 Laumojen ensimmäiset kokoukset 20.9. Syysexcu, sudenpentuosaston syysretki 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä Vko 48 Kynttiläkokoukset (laumankokouksessa

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013 Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 43. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.kalevankarhut.net

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA A K E L A N OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA AKELAN OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA Tekstit: Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto:

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus

TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus TERVETULOA HAVULLE! Partiolaisten ehdoton ykkösjuttu ovat tietenkin leirit. Erityisesti isojen leirien vauhdikasta ohjelmaa, uusia ystäviä ja upeita iltanuotioita muistellaan vielä pitkään. Ensi kesänä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot