Hankintalakiehdotus uhkaa romuttaa toimivan jätehuoltojärjestelmän

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankintalakiehdotus uhkaa romuttaa toimivan jätehuoltojärjestelmän"

Transkriptio

1 Hankintalakiehdotus uhkaa romuttaa toimivan jätehuoltojärjestelmän Asiantuntijakuuleminen Eduskunnan talousvaliokunta, Riku Eksymä, toimitusjohtaja

2 Yhdyskuntajätehuoltoa tarkasteltava kokonaisuutena Vastuu yhdyskuntajätehuollosta annettu jätelain nojalla kunnille Jätehuolto yleispalvelutehtävä, jonka ensisijainen tavoite on ympäristönsuojelu ja terveyden turvaaminen toteutuu kaikkialla Suomessa, myös poikkeusolosuhteissa Kuntien jätelaitokset toimivat omakustannusperiaatteella, ei voiton maksimointi mielessä Hyödyttää paikallista toimintaa ja -taloutta, luo myös yritystoiminnan edellytyksiä Kuntien jätelaitokset voivat ylläpitää markkinaehtoisen toiminnan jätevirtojen ja niistä saatavien tulojen avulla sellaista jätteenkäsittelyjärjestelmää, johon voidaan ottaa vastaan elinkeinoelämän tuottamia jätteitä & voidaan pitää kotitalouksien jätteenkäsittelymaksut kohtuullisena Toimivaa jätehuoltojärjestelmää uhkaa pirstaloituminen

3 Elinkeinoelämän tarvitsemat jätteenkäsittelypalvelut heikkenevät ja kallistuvat Ensisijainen vastuu (jätelain 32 ) 1) Asumisessa syntyvä jäte 2) SO-TE-KO jätteet 3) Julkisoikeudellisten yhteisöjen jätteet 4) Kivijalkaliikkeet 5) Maa- ja metsätalouden vaaralliset jätteet - Hallitusohjelman kirjaus kuntien vastuun rajaamisesta vain asumisessa syntyviin jätteisiin aiheuttaa jätevirtojen pienenemistä entisestään, joka aiheuttaa kapasiteetin vajaakäyttöä ja kotitalouksille lisäkustannuksia Toissijainen vastuu (TSV) (jätelain 33 ) Kunnan järjestettävä muu jätehuolto (elinkeinoelämän), jos jätteen haltija (yksityisen) palvelutarjonnan puutteessa pyytää JA jäte soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään - Markkinaehtoisen toiminnan jäte- ja tulovirrat ylläpitävät toissijaisen vastuun jätehuoltojärjestelmää hankintalain johdosta palvelut heikkenevät VAI MAKSAVATKO KUNTALAISET TSV- PALVELUN VARALLAOLON? Markkinaehtoinen toiminta (HE hankintalaiksi) Kunnan sidosyksikköasemassa oleva (esim. kunnan jätelaitos) voi tuottaa markkinaehtoisia palveluja max. 5 %/ liikevaihdostaan - Tekee markkinaehtoisesta toiminnasta käytännössä mahdotonta - Kapasiteetti vajaakäyttöön - Elinkeinoelämän palvelut heikkenevät ja kallistuvat

4 Yhdyskuntajätteen jakautuminen toimijoiden välillä Yhdyskuntajätteen määrä yhteensä n. 2,65 miljoonaa tonnia, josta: Kuntavastuullista jätettä: n. 1,5 miljoonaa tonnia Tuottajavastuun alaista: n tonnia Jätteen haltijan vastuulla (=elinkeinoelämä): n tonnia Kuntien jätelaitokset käsittelevät tänä päivänä n. 2 miljoonaa tonnia jätettä eli n tonnia myös yksityisten toimijoiden jätettä YKSITYISELLÄ PUOLELLA EI SIIS OLE EDES RIITTÄVÄÄ KAPASITEETTIA! Mihin tämä elinkeinoelämän jätemäärä toimitetaan käsiteltäväksi jos kuntien jätelaitokset eivät voi enää tarjota näitä palveluja? Lähde: Luvut ympäristöministeriön raportista, 20/2016

5 Miksi hankintalakiehdotus nykymuodossaan ongelmallinen? 1. JOS poiketaan direktiivin sallimasta liikkumavarasta (max. 20% liikevaihdosta) Hukataan rakennetun jätteenkäsittelyinfran käyttömahdollisuus Jätteenkäsittelypalvelua tarvitsevat yritykset joutuvat ahdinkoon Ei pystytä kehittämään uusia innovaatioita kiertotalouden edistämiseksi Asetetaan jätelaitokset eriarvoiseen asemaan muiden jäsenvaltioiden vastaavien toimijoiden kanssa (sisämarkkinakysymys) Aiheutetaan tilanne, jossa jätteenkäsittelymaksut nousevat maksajina: PKyritykset, maatalousyrittäjät ja kotitaloudet 2. Hankintalakiesitys puuttuu jätelaissa säädettyyn jätehuoltoon Hankintalain yhteydessä ei ole tehty vaikutustenarviointia 3. Johtaa taannehtivaan lainsäädäntöön (siirtymäsäännökset) 4. Johtaa byrokratian ja hallinnollisen taakan lisääntymiseen (KKV:n lisärooli) Huom! Hallituksen ohjelmassa sanotaan: EU-säännösten toimeenpanossa pidättäydytään kansallisesta lisäsääntelystä

6

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista LUOTTAMUKSELLINEN Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista Eduskunnan talousvaliokunta Mikko Alkio, asianajaja 26.10.2016 Sidosyksikkö ja ulosmyynnin rajanveto Kunta / hankintayksikkö

Lisätiedot

Hankintalain muutos mahdollisuus vai uhka jätealan toimijoille. KOKOEKO-seminaari 2017 Kuopio, Amanda Nikkilä, lakimies

Hankintalain muutos mahdollisuus vai uhka jätealan toimijoille. KOKOEKO-seminaari 2017 Kuopio, Amanda Nikkilä, lakimies Hankintalain muutos mahdollisuus vai uhka jätealan toimijoille KOKOEKO-seminaari 2017 Kuopio, 7.2.2017 Amanda Nikkilä, lakimies Jätehuolto tänään? Onko jätehuollon järjestyminen ja jätehuoltopalveluiden

Lisätiedot

Asia: HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Viite: asiantuntijakuuleminen

Asia: HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Viite: asiantuntijakuuleminen 17.10.2016 1/9 Eduskunnan hallintovaliokunnalle Asia: HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Viite: asiantuntijakuuleminen 18.10.2016 Jätelaitosyhdistys

Lisätiedot

Miten TSV Jätelain 33 toissijainen vastuu on ratkaistu? 29. Jätehuoltopäivät 6-7.10.2015, Tampere Markku Salo

Miten TSV Jätelain 33 toissijainen vastuu on ratkaistu? 29. Jätehuoltopäivät 6-7.10.2015, Tampere Markku Salo Miten TSV Jätelain 33 toissijainen vastuu on ratkaistu? 29. Jätehuoltopäivät 6-7.10.2015, Tampere Markku Salo PESÄ -kunnan vastuu rajattiin asumisen ja julkisen palvelun jätehuoltoon 2006 6.10.2015 Markku

Lisätiedot

Asia: HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Viite: asiantuntijakuuleminen 28.9.

Asia: HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Viite: asiantuntijakuuleminen 28.9. 28.9.2016 1/7 Eduskunnan ympäristövaliokunnalle Asia: HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Viite: asiantuntijakuuleminen 28.9.2016 Jätelaitosyhdistys

Lisätiedot

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille KOKOEKO Kuopio 24.2.2011 Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Yhdyskuntajätteen kokonaismäärä on noin 2,8 milj.tonnia. Teollisuus 22 % Rakentaminen 31 % Yhdyskuntajäte

Lisätiedot

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon Jätelain ja asetusten toimeenpano kunnissa YHDEKSÄN POIMINTAA JÄTELAISTA HYVÄN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEKSI Uusi jätelaki astuu voimaan 1.5.2012. Kuntien

Lisätiedot

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015 LIITE 4 1 Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie 8 04260 Kerava Hakemus 11030/14.06.02/2015 Mehiläinen Oy:n sekä Mediverkko-yhtiöiden poikkeuslupahakemus Olemme vastaanottaneet edustamanne Mehiläinen

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Ympäristövaliokunta 18.5.2015 Ympäristöneuvos Riitta Levinen Eduskunnan lausumat EV 360/2010 vp 1. Eduskunta

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistus. Ympäristövaliokunta,

Hankintalain kokonaisuudistus. Ympäristövaliokunta, Hankintalain kokonaisuudistus Ympäristövaliokunta, 28.9.2016 Ympäristötoimialalla on merkittävä rooli kaikissa kiertotalouden eri vaiheissa Tietoisuus korvattavuudesta, uudet kierrätysmateriaalit Ecodesign,

Lisätiedot

Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko. Jätekukko Oy, Arto Ryhänen

Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko. Jätekukko Oy, Arto Ryhänen Uuden hankintalain vaikutukset kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaan; case Jätekukko Jätekukko Oy, Arto Ryhänen Jätekukko Oy 16 kuntaa ja 220 000 as. pinta-ala 21 955 km 2, 10 asukasta/km 2 henkilöstöä

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi jätelain muuttamisesta

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi jätelain muuttamisesta 14.8.2017 S. 1 Ympäristöministeriö kirjaamo@ym.fi Viite: YM14/400/2017 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi jätelain muuttamisesta Ympäristöministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Kunnallinen jätehuoltovastuu ja hankinnat. Ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio Talousvaliokunta

Kunnallinen jätehuoltovastuu ja hankinnat. Ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio Talousvaliokunta Kunnallinen jätehuoltovastuu ja hankinnat Ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio 29.11.2016 Talousvaliokunta Jätealan ja lainsäädännön kehittyminen Jätehuolto on Suomessa muutamassa vuosikymmenessä muuttunut

Lisätiedot

Jätehuollon näkymät ja haasteet. Markku Salo

Jätehuollon näkymät ja haasteet. Markku Salo Jätehuollon näkymät ja haasteet Markku Salo yhdyskuntajäte jätteen kuljetus kaatopaikkakielto biojäte energiahyödyntäminen siirtokuormaus mädätys LCA tuottajavastuu arinakattila kaasutus leijupeti jätekeskus

Lisätiedot

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoitus ja jätehuolto 1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistus. Talousvaliokunta,

Hankintalain kokonaisuudistus. Talousvaliokunta, Hankintalain kokonaisuudistus Talousvaliokunta, 7.10.2016 Suomesta bio- ja kiertotalouden sekä cleantechin edelläkävijä Lainaus pääministeri Sipilän hallitusohjelmasta 7.10.2016 3 Edelläkävijyys vaatii

Lisätiedot

Jätelain muutos. Hallitussihteeri Ella Särkkä, ympäristöministeriö Keski-Suomen kuntien jätehuolto -tilaisuus

Jätelain muutos. Hallitussihteeri Ella Särkkä, ympäristöministeriö Keski-Suomen kuntien jätehuolto -tilaisuus Jätelain muutos Hallitussihteeri Ella Särkkä, ympäristöministeriö Keski-Suomen kuntien jätehuolto -tilaisuus 25.10.2017, Jyväskylä Jätelain muutos tausta ja dokumentaatio Hallitusohjelman kirjaus: Muutetaan

Lisätiedot

Jätelain muutoksen jatkoaskeleet. Hallitussihteeri Ella Särkkä, YM Kuulemistilaisuus

Jätelain muutoksen jatkoaskeleet. Hallitussihteeri Ella Särkkä, YM Kuulemistilaisuus Jätelain muutoksen jatkoaskeleet Hallitussihteeri Ella Särkkä, YM Kuulemistilaisuus 17.11.2017 Valmistelussa tähän asti tapahtunutta Taustalla hallitusohjelman kirjaus, lisäksi huomioitava uusi hankintalaki

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

JOPAS-jaoston jäsenten tunnistamia jätelain muutostarpeita

JOPAS-jaoston jäsenten tunnistamia jätelain muutostarpeita JOPAS-jaoston jäsenten tunnistamia jätelain muutostarpeita Jätealan strategisen yhteistyöryhmän jaosto, jonka tehtävänä oli selventää jätelain yhdyskuntajätehuoltoa koskevien säännösten tulkintaa ja tukea

Lisätiedot

HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi

HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnan hallintovaliokunnalle Asia: HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Viite: asiantuntijakuuleminen 25.10.2016 Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy

Lisätiedot

Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut?

Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut? Uusi opas jätehuoltomääräysten laatimiseen mikä on muuttunut? Kehittämisinsinööri Tuulia Innala & Projekti-insinööri Henna Luukkonen Kuntamarkkinat 10.9.2014 Kunnan tehtävät jätehuollossa Kunta (omistajana,

Lisätiedot

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä 1 Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä JLY Jätelaitosyhdistys ry (jäljempänä JLY) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto asiassa.

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 24 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen Alueelliset

Lisätiedot

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen Kehittämisinsinööri Tuulia Innala Keskkonnafoorum Tallinna 26.3.2014 Kuntaliiton laatima jätehuoltomääräysten malli julkaistu Jätehuoltomääräysten laatiminen - Opas

Lisätiedot

INFRA ry: Yritykset odottavat hankintalain muutoksia positiivisin mielin Viime aikoina on herätelty keskustelua uudistuvan hankintalainsäädännön vaikutuksista jätehuoltoon Oulussa. Purku- ja kierrätystoimialaa

Lisätiedot

Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Kauttua

Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Kauttua Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 27.4.2016 Kauttua Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Mineraalien kaivu 59 % Rakentaminen 19 % Palvelut ja kotitaloudet 3 % Teollisuus

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 19 Asianro 7629/14.06.00/2013 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2014 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 16 Asianro 7006/02.05.00/2014 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Vs. palvelupäällikkö Leena Karppinen

Lisätiedot

Kuntien rooli uudessa jätelaissa. Leena Eränkö Syyskuu 2011

Kuntien rooli uudessa jätelaissa. Leena Eränkö Syyskuu 2011 Kuntien rooli uudessa jätelaissa Leena Eränkö Syyskuu 2011 Uusi jätelaki tulee voimaan 2012 Tulee voimaan 1.5.2012 Siirtymäkausia joissain asioissa Mm. pakkausjätteen aluekeräys 2014 Kuljetusjärjestelmäpäätökset

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3. Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala Länsi-Uudenmaan jätelautakunta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta on

Lisätiedot

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus 14.11.2017 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Sisältö 1. Johdanto 2. Kiertotalous Määritelmä Esimerkkejä Vaikutukset Suomessa 3. Jätehuolto

Lisätiedot

Jätelaitosyhdistys ry:n eriävä mielipide jätelain muuttamista selvittävän työryhmän loppuraporttiin ja jätelain muutosehdotuksiin

Jätelaitosyhdistys ry:n eriävä mielipide jätelain muuttamista selvittävän työryhmän loppuraporttiin ja jätelain muutosehdotuksiin 1/16 Ympäristöministeriölle 8.3.2017 Jätelaitosyhdistys ry:n eriävä mielipide jätelain muuttamista selvittävän työryhmän loppuraporttiin ja jätelain muutosehdotuksiin Ympäristöministeriö asetti 22.8.2016

Lisätiedot

SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat. Quide Lehtikuja

SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat. Quide Lehtikuja SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat Quide Lehtikuja Uusi SER -direktiivi (WEEE -direktiivi) julkaistiin Euroopan Unionin virallisessa lehdessä 24.7.2012 (2012/19/EU) Direktiivi tulee panna täytäntöön

Lisätiedot

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako Joensuu 24.10.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnalle säädetty yhdyskuntajätehuollon tehtäviä Ei ole uutta - jo 1970-luvulta asti samat tehtävät! KUNTA jätelaissa

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta 1/13 Ympäristöministeriö 15.8.2017 Kirjaamo kirjaamo@ym.fi Viite: Lausuntopyyntö 20.6.2017 YM/14/400/2017, YM024:00/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

Lisätiedot

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

Kuntaliiton eriävä mielipide jätelain muutostyöryhmän ehdotuksiin jätelain muuttamiseksi

Kuntaliiton eriävä mielipide jätelain muutostyöryhmän ehdotuksiin jätelain muuttamiseksi Eriävä mielipide Dnro 8.3.2017 720/03/2016 Ympäristöministeriölle Kuntaliiton eriävä mielipide jätelain muutostyöryhmän ehdotuksiin jätelain muuttamiseksi Ympäristöministeriö asetti 22.8.2016 työryhmän

Lisätiedot

YMPÄRISTÖHALLINNON OHJEITA 5 2015. Jätelakiopas YMPÄRISTÖN- SUOJELU. Yhdyskuntajätehuoltoa ohjaavat säännökset YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

YMPÄRISTÖHALLINNON OHJEITA 5 2015. Jätelakiopas YMPÄRISTÖN- SUOJELU. Yhdyskuntajätehuoltoa ohjaavat säännökset YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖHALLINNON OHJEITA 5 2015 Jätelakiopas YMPÄRISTÖN- SUOJELU Yhdyskuntajätehuoltoa ohjaavat säännökset YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖHALLINNON OHJEITA 5 2015 Jätelakiopas Yhdyskuntajätehuoltoa ohjaavat

Lisätiedot

Kunnallinen jäteyhtiö kiertotalouden mahdollistajana. Kumi-instituutin kevätseminaari 17.4.2015 Harri Kallio, Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Kunnallinen jäteyhtiö kiertotalouden mahdollistajana. Kumi-instituutin kevätseminaari 17.4.2015 Harri Kallio, Pirkanmaan Jätehuolto Oy Kunnallinen jäteyhtiö kiertotalouden mahdollistajana Kumi-instituutin kevätseminaari 17.4.2015 Harri Kallio, Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 kunnan omistama yhtiö yli 430 000 asukasta

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset 2015 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset Jätelain (646/2011) 91 :n mukaisesti kunta voi antaa lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista oloista johtuvia, kuntaa

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 14 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

YM/YSO YM14/400/2017 YM024:00/2016

YM/YSO YM14/400/2017 YM024:00/2016 YM/YSO 30.11.2017 YM14/400/2017 YM024:00/2016 YHTEENVETO JÄTELAIN MUUTTAMISTA KOSKEVAAN HALLITUKSEN ESI- TYSLUONNOKSEEN ANNETUISTA KIRJALLISISTA KOMMENTEISTA Ympäristöministeriö julkaisi 14.11.2017 internetsivuillaan

Lisätiedot

Vaikutusten arviointi kunnan vastuun rajauksesta yhdyskuntajätehuollossa

Vaikutusten arviointi kunnan vastuun rajauksesta yhdyskuntajätehuollossa kaventamisesta yhdyskuntajätehuollossa.vaikutusten arviointi perustuu hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan kunnille jätelaissa annetut yksinoikeudet rajataan asumisessa syntyviin jätteisiin alueelliset

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS KAATOPAIKAT Tavoitteena hygienian parantaminen Luotiin terveydenhuollon jatkoksi Jätteiden hautaaminen

Lisätiedot

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kuntien jätehuoltoyksinoikeus jatkuu YHDYSKUNTAJÄTEHUOLTO = julkinen välttämättömyyspalvelu

Lisätiedot

Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007

Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007 Jätteen energiahyödyntäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö Markku Salo Jätelaitosyhdistys ry 8.11.2007 Kuntien jätehuoltotehtävät Jätehuollon järjestäminen kunnan näkökulmasta, Kuntaliitto 2006 huolehtia

Lisätiedot

JÄTEALAN KILPAILUONGELMAT KKV:N ROOLI NYT JA JATKOSSA

JÄTEALAN KILPAILUONGELMAT KKV:N ROOLI NYT JA JATKOSSA JÄTEALAN KILPAILUONGELMAT KKV:N ROOLI NYT JA JATKOSSA Tutkimusjohtaja Martti Virtanen Kohti toimivia markkinoita jätealalla Helsinki 10.11.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Yhdyskuntajätehuollon kilpailuongelmat

Lisätiedot

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa Suomen ympäristökeskus ENY C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka 15.11.2016 Esityksen sisältö 1. Johdanto 2. Mitä on kiertotalous? 3. Yhdyskuntajätehuolto ja kierrätys

Lisätiedot

Jätelainsäädännön kokonaisuudistus

Jätelainsäädännön kokonaisuudistus Jätelainsäädännön kokonaisuudistus KOKOEKO-seminaari 24.2.2011 Ylitarkastaja Teemu Virtanen Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hallituksen esitys jätelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 107/2010 vp. Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait. LA 107/2010 vp Lauri Oinonen /kesk

Eduskunnalle. LAKIALOITE 107/2010 vp. Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait. LA 107/2010 vp Lauri Oinonen /kesk LAKIALOITE 107/2010 vp Jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 199/2010 vp. Yksityisillä jätehuoltoyrityksillä on ollut merkittävä rooli

Lisätiedot

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä Jätetaksa 2014 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Muhos ja Tyrnävä 1 Johdanto Kunnan on järjestettävä jätelain mukaisesti sille kuuluva jätehuolto. Kunnan vastuu jätehuollon järjestämisessä perustuu

Lisätiedot

HE 195/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta

HE 195/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdyskuntajätehuollon vastuunjakoa koskevia jätelain säännöksiä pääministeri

Lisätiedot

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari 4.6.2014 Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte osana jätehuoltoa ja sen tavoitteita Tekstiilien uudelleenkäyttö ja

Lisätiedot

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Tausta-aineisto 2 SISÄLTÖ MÄÄRITELMÄT... 3 1 TAUSTATIEDOT... 4 2 KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS... 5 3 KIINTEISTÖN HALTIJAN

Lisätiedot

Jätelain toimivuuden arvioin0 mitä selvityksestä seuraa?

Jätelain toimivuuden arvioin0 mitä selvityksestä seuraa? Jätelain toimivuuden arvioin0 mitä selvityksestä seuraa? Sirje Stén ja Rii:a Levinen, ympäristöministeriö Valtakunnalliset Jätehuoltopäivät Helsinki 7.- 8.10.2014 Johtopäätökset selvityksestä KooLin ka:ava

Lisätiedot

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa.

Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset Alueen kunnat perustivat 2013 Asukaspohja n. 56 000 1 viranhaltija, 8 henkilön lautakunta Talousarvio n. 100 000 Isäntäkuntana Iisalmi Hoitaa jätehuollon viranomaistehtävät

Lisätiedot

Lakeuden Etappi Oy. Lakitausta

Lakeuden Etappi Oy. Lakitausta Lakeuden Etappi Oy Hajajätevesiyhteistyöryhmä 15.10.2008 Karjaa Asumisessa syntyneiden lietteiden hoitaminen malli Etappi 15.10.2008 Janne Väänänen Lakitausta Asetus talousvesien käsittelystä tullut voimaan

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEENPOLTON KAPASITEETTI Jätteiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pakkausten tuottajavastuuseen liittyvien jätelain eräiden velvoitteiden

Lisätiedot

Vastuullinen ja toimiva jätehuolto SUOMEN YHDYSKUNTAJÄTEHUOLTO 2014

Vastuullinen ja toimiva jätehuolto SUOMEN YHDYSKUNTAJÄTEHUOLTO 2014 Vastuullinen ja toimiva jätehuolto SUOMEN YHDYSKUNTAJÄTEHUOLTO 2014 PARAS JÄTEHUOLTO KUNTALAISELLE ON MYÖS SUOMEN MENESTYSTEKIJÄ Yhdyskuntajätettä syntyy muun muassa asumisessa. Yhdyskuntajätteeksi luetaan

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunta

Eduskunnan ympäristövaliokunta Kuntaliiton kanta: Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveiksi (jätedirektiivien muuttaminen) Erityisasiantuntija Tuulia Innala Eduskunnan ympäristövaliokunta

Lisätiedot

Julkisten hankintojen valvonta. Erikoistutkija Lasse Pöyry. kkv.fi. kkv.fi

Julkisten hankintojen valvonta. Erikoistutkija Lasse Pöyry. kkv.fi. kkv.fi Julkisten hankintojen valvonta Erikoistutkija Lasse Pöyry Pääjohtaja Markkinatutkimusyksikkö Hallintoyksikkö Viestintäyksikkö Kilpailuasioiden vastuualue Kilpailuvalvonta 1 Kilpailuvalvonta 2 Kilpailunedistäminen

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunta Malmintie 2 25900 TAALINTEHDAS. Paimion kaupunki PL 50, 21531 PAIMIO

Kemiönsaaren kunta Malmintie 2 25900 TAALINTEHDAS. Paimion kaupunki PL 50, 21531 PAIMIO Markkinaoikeudelle ASIA Vastine markkinaoikeudelle julkista hankintaa koskevassa valitusasiassa Dnrot 2012/475-478 VASTINEEN ANTAJAT / HANKINTAYKSIKÖT Kemiönsaaren kunta Malmintie 2 25900 TAALINTEHDAS

Lisätiedot

Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?

Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan? Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan? 1 Jätehuoltomääräysten tavoite Jätehuoltomääräysten tavoitteena on edistää jätelain (646/2011) toimeenpanoa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen.

Lisätiedot

Jätteiden hallinta ja käsittely

Jätteiden hallinta ja käsittely Jätteiden hallinta ja käsittely Opintomoniste 1. Suomen yhdyskuntajätehuolto 1.1 Yhdyskuntajätteiden määrä ja ominaisuudet Yhdyskuntajätteellä tarkoitetaan vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ)

JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ) OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Hallitus 90 21.08.2015 Hallitus 102 25.09.2015 JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ) 1646/00.01.013.0132/2015 Hallitus 90 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2011 jätelaki

Vuoden 2011 jätelaki Vuoden 2011 jätelaki Vanhat jätelait Jätehuoltolaki 1978 Vuoden 1993 jätelaki Vuoden 2011 jätelaki Huom. siirtymäsäännökset esim. lain 35 vuodelta 1993 ja asetuksen 4 luku jäävät voimaan (Valtion osallistuminen

Lisätiedot

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom).

Jätteenkuljettajan on annettava em. tiedot vuosittain tai jätehuoltoviranomaisen pyynnöstä neljännesvuosittain (jätelaki 39 2 mom). Alueellinen jätelautakunta 11 14.04.2015 Alueellinen jätelautakunta 21 08.09.2015 Jätehuollon kuljetusrekisteri 190/58/583/2015 JLTK 11 Selostus: Jätelain 143 edellyttää kunnan jätehuoltoviranomaisen ylläpitävän

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen.

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013. Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Kaupunginhallitus 17.12.20 12 59 Liite 3 Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v.201 3 JÄTEMAKSUTAKSA V.2013 Tämä jätemaksutaksa on voimassa 1.1.2013 alkaen. Yleistä 1 Jätelain ja asetuksen perusteella

Lisätiedot

Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?

Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan? Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan? 1.1 Jätehuoltomääräysten tavoite Jätehuoltomääräysten tavoitteena on edistää jätelain (646/2011) toimeenpanoa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen.

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (YM5/600/2016)

Lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (YM5/600/2016) kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (YM5/600/2016) Kiitämme saamastamme mahdollisuudesta toimittaa käyttöönne näkemyksiämme

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN JÄTEHUOLTO OY

LOUNAIS-SUOMEN JÄTEHUOLTO OY LOUNAIS-SUOMEN JÄTEHUOLTO OY Toimitusjohtaja Jukka Heikkilä YMPÄRISTÖN JA TOIMINNAN KUVAUS Yhtiön toimiala ja toiminnan pääasiallinen tarkoitus Lounais-Suomen jätehuolto Oy () on seitsemäntoista kunnan

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU. KOKOEKO -seminaari

PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU. KOKOEKO -seminaari Annukka Leppänen-Turkula PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO -seminaari 16.2.2012 UUSI JÄTELAKI Aikataulu jätelaki tulee voimaan toukokuussa 2012 tuottajavastuuluku voimaan toukokuussa 2013 tuottajayhteisöt

Lisätiedot

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista Talousvaliokunta 6.10.2016 Mikko Alkio Sisältö 1. Selvitysprosessi 2. Nykytilaan liittyvät rajanveto-ongelmat 3. Sidosyksiköiden asema uudessa hankintalaissa

Lisätiedot

Hankintalain muutos: Mahdollisuus jätehuoltoalalle. Asiantuntija Riikka Kinnunen

Hankintalain muutos: Mahdollisuus jätehuoltoalalle. Asiantuntija Riikka Kinnunen Hankintalain muutos: Mahdollisuus jätehuoltoalalle Asiantuntija Mikä on YTP? YTP:n arvot Yhteistyökykyinen Rakennamme kiertotaloutta yhteistyössä jäsenten ja sidosryhmien kanssa Vastuullinen Korostamme

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Arvio yhdyskuntajätteen koostumuksesta (2012) Lähde: Tilastokeskus 2012, Jätelaitosyhdistys

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM 266:00/2008 TERVEYSPALVELUALAN LIITON LAUSUNTO JULKISISTA HANKINNOISTA ANNETUN LAIN (348/2007) 15 :N MUUTTAMISESTA Vuoden

Lisätiedot

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin 1 Liite A Olemassa olevan vastaanottoverkoston käyttäminen 1.5.2014 alkaen Jätelain 152. Eräitä velvoitteita koskevat siirtymäajat Säännös jää ennalleen. Pakkausjäteasetuksen 18. Voimaantulo - - - Tuottajan

Lisätiedot

Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin

Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin Jätevesilainsäädännön uudistuksen vaikutukset jätehuoltomääräyksiin Hajajäteseminaari 13.3.2017 Satu Ala-Könni Jätehuoltokoordinaattori Jätelautakunta Kolmenkierto Jätehuoltoviranomainen ja lietteet Asumisessa

Lisätiedot

Jätelaki ja jätealan asetusten valmistelu. Kuntamarkkinat 19.9.2011 Ari Seppänen, ympäristöministeriö

Jätelaki ja jätealan asetusten valmistelu. Kuntamarkkinat 19.9.2011 Ari Seppänen, ympäristöministeriö Jätelaki ja jätealan asetusten valmistelu Kuntamarkkinat 19.9.2011 Ari Seppänen, ympäristöministeriö Uusi jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait jätelaki 646/2011 laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Lisätiedot

Ympäristöministeriön suunnitelma kevätistuntokaudella 2017 annettavista hallituksen esityksistä

Ympäristöministeriön suunnitelma kevätistuntokaudella 2017 annettavista hallituksen esityksistä Ympäristöministeriön suunnitelma kevätistuntokaudella 2017 annettavista hallituksen esityksistä 19.1.2017 Lisätietoja: Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn, riitta.ronn@ym.fi, p. 0295250255 HE laiksi rakennuksen

Lisätiedot

JÄTELAIN MUUTOSEHDOTUKSEN ARVIOINTI

JÄTELAIN MUUTOSEHDOTUKSEN ARVIOINTI 1 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ MUISTIO YMPÄRISTÖNSUOJELUOSASTO 19.6.2017 Sirje Stén, Anna-Maija Pajukallio, Riitta Levinen JÄTELAIN MUUTOSEHDOTUKSEN ARVIOINTI Sisällys 1 KESKEISET ARVIOITAVAT MUUTOKSET JA ARVIOINNIN

Lisätiedot

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA YKSITYISTEN TOIMIJOIDEN VASTUUN- JAON MUUTTAMISESTA YHDYSKUNTAJÄ- TEHUOLLOSSA

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA YKSITYISTEN TOIMIJOIDEN VASTUUN- JAON MUUTTAMISESTA YHDYSKUNTAJÄ- TEHUOLLOSSA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA YKSITYISTEN TOIMIJOIDEN VASTUUN- JAON MUUTTAMISESTA YHDYSKUNTAJÄ- TEHUOLLOSSA 11.8.2016 Ramboll PL 718 Pakkahuoneenaukio 2 33101 TAMPERE P +358 20 755 611 F +358 20755

Lisätiedot

Mehiläinen Oy:n ja Mediverkko -yhtiöiden toimipisteiden poikkeushakemus velvollisuudesta luovuttaa jäte kunnan järjestämään jätehuoltoon

Mehiläinen Oy:n ja Mediverkko -yhtiöiden toimipisteiden poikkeushakemus velvollisuudesta luovuttaa jäte kunnan järjestämään jätehuoltoon Dnro TRE: 8148/11.02.04/2015 23.3.2016 Mehiläinen Oy Mediverkko-yhtiöt c/o Jätekonsultointi Sawa Oy Angervontie 8 04260 Kerava Asia: Viite: Täydennyspyyntö Mehiläinen Oy:n ja Mediverkko -yhtiöiden toimipisteiden

Lisätiedot

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Uuma-rakentaminen Oulun seudulla Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Alansa edelläkävijä, joka tarjoaa monipuolista täyden palvelun jätteenkäsittelyä

Lisätiedot

Suomi kiertotalouden kärkimaaksi julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyöllä

Suomi kiertotalouden kärkimaaksi julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyöllä Avoin kirje 18.12.2017 Valtioneuvostolle Eduskunnalle Suomi kiertotalouden kärkimaaksi julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyöllä Pääministeri Sipilän hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi kiertotalouden

Lisätiedot

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä 15.11.2016 Tommi Kukkonen Jäteneuvoja Taloyhtiön jätehuolto Puhas Oy Perustettu 1997, aiempi nimi Joensuun seudun jätehuolto Oy Järjestää omistajakuntiensa lakisääteiset

Lisätiedot

HE 17/2017 vp. ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu

HE 17/2017 vp. ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu HE 17/2017 vp ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu Talousvaliokunnan kuuleminen 25.4.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko ILUC-direktiivin liite IX, A osa o kohta:

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta hankkeen avaus

Kohti kiertotaloutta hankkeen avaus Kohti kiertotaloutta hankkeen avaus Jarmo Muurman Ympäristöneuvos CIRCWASTE aloitustilaisuus 28.11.2016 Helsinki Kierrätystä edistävää sääntelyä Jätelain muutos kunnan vastuun rajauksesta yhdyskuntajätehuollossa

Lisätiedot

Ympäristöministeriön suunnitelma kevätistuntokaudella 2017 annettavista hallituksen esityksistä

Ympäristöministeriön suunnitelma kevätistuntokaudella 2017 annettavista hallituksen esityksistä Ympäristöministeriön suunnitelma kevätistuntokaudella 2017 annettavista hallituksen esityksistä 27.1.2017 Lisätietoja: Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn, riitta.ronn@ym.fi, 0295250255 HE laiksi rakennuksen

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 30.01.2017 Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 Työryhmän tehtävänä on selvittää julkisen hallinnon tiedonhallinnan

Lisätiedot

Kiertotalouden mahdollisuudet Etelä-Savossa. Markku Virtanen Emind Oy

Kiertotalouden mahdollisuudet Etelä-Savossa. Markku Virtanen Emind Oy Kiertotalouden mahdollisuudet Etelä-Savossa Markku Virtanen Emind Oy PYK:n tehtävät analysoida kotimaisesta ja kansainvälisestä sekundääriaineistosta, millä aloilla Etelä-Savossa olisi eniten taloudellista

Lisätiedot

U-kirje 28/2017 vp; RoHS-direktiivin muutos. Neuvotteleva virkamies Else Peuranen, ympäristöministeriö Eduskunnan talousvaliokunnan kokous 30.3.

U-kirje 28/2017 vp; RoHS-direktiivin muutos. Neuvotteleva virkamies Else Peuranen, ympäristöministeriö Eduskunnan talousvaliokunnan kokous 30.3. U-kirje 28/2017 vp; RoHS-direktiivin muutos Neuvotteleva virkamies Else Peuranen, ympäristöministeriö Eduskunnan talousvaliokunnan kokous 30.3.2017 Taustaa Ensimmäinen RoHS-direktiivi annettiin 2002 (2002/95/EY)

Lisätiedot