Kisauutisia vuodelta Varsyn juoksukoulusarjan ja heittopörssin parhaat palkittiin

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kisauutisia vuodelta Varsyn juoksukoulusarjan ja heittopörssin parhaat palkittiin"

Transkriptio

1 Kisauutisia vuodelta 2014 Varsyn juoksukoulusarjan ja heittopörssin parhaat palkittiin Liedon Parmaharjulla järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa palkittiin vuoden 2014 Newtopjuoksukoulusarjan ja Spotox-heittopörssin parhaat urheilijat. Kaikissa sarjoissa palkittiin kuusi parasta urheilijaa. Newtop-juoksukoulusarja on erimittaisista juoksumatkoista koottu kilpailu 9-15-vuotiaille nuorille. Sarjassa on kaikkiaan kuusi osakilpailua, joista viiden parhaan osakilpailun pisteet huomioidaan loppupisteissä. Kalannin Vankan juoksijat sijoittuivat kilpailussa upeasti. T12 Linnea Maikola palkittiin sarjansa parhaana. P10 Arttu Hyvärinen sijoittui toiseksi ja P10 Lauri Saarinen kolmanneksi. Spotox-heittopörssissä kilpaillaan parhaan yleisheittäjän arvosta. Heittopörssin kilpailulajeina ovat moukari, kuula, keihäs ja kiekko. Kilpailu käydään sarjoissa T/P Kilpailusarja koostuu 12 lajikilpailusta, joista kokonaistuloksissa huomioidaan urheilijalta jokaisessa lajissa kahden parhaan kilpailun pisteet. Uudenkaupungin Kenttäkarhujen T15 Elina Kinnunen palkittiin sarjansa parhaana heittäjänä. Lisäksi Elina palkittiin 12 osakilpailussa eniten A-tuloksia tehneenä tyttönä. Kalannin Vankan P13 Väinö Laivo sijoittui sarjassaan hienosti toiseksi. Paljon onnea ansaituista palkinnoista! Kuvassa: Linnea Maikola, Arttu Hyvärinen, Lauri Saarinen ja Väinö Laivo Vankkalaisille menestystä PM-ratakävelyissä Ratakävelyn 9-15-vuotiaiden piirinmestaruudet ratkottiin Raisiossa 3.9. Vankalta mukana oli viisi nuorta urheilijaa, jotka kaikki menestyivät hienosti. Kirkkaimman eli kultaisen mitalin saavutti T14- sarjan Jasmin Karlund, matkana oli 3000 m. T9-sarjan 600 metrillä Vankkaa edusti kaksi tyttöä, jotka molemmat kävelivät hienosti mitalisijoille: Linda Ellä hopealle ja Aino Saarinen pronssille. P10 Lauri Saarinen oli sarjassaan kolmas ja T11-sarjan Linnea Ellä neljäs, heillä matkana oli 1000 m. ONNEA KAIKILLE HIENOISTA SUORITUKSISTA!!!

2 Kuvassa takana Jasmin, edessä vas. Aino, Linda, Lauri ja Linnea. Jarmo heitti neljänneksi PM-kisoissa Norjassa. Onnea! Lisätietoja Uudenkaupungin Sanomat Lue lehtijuttu tästä Kuva: Jussi Arola / Uudenkaupungin Sanomat Jarmo Hänniselle SM-pronssia! Lauantaina Huittisissa kisattiin 19-v SM-kilpailut, jossa Vankan Jarmo Hänninen kisasi menestyksekkäästi keihäänheitossa. Jarmon keihäs kaarsi viimeisellä heitolla upeat ja tällä tuloksella Jarmo sijoittui kolmanneksi. Onnea Jarmolle SM-pronssista! Vankan urheilijat menestyivät pm-kilpailuissa! 9-15 vuotiaiden piirinmestaruudet ratkottiin Turussa, Paavo Nurmi-stadionilla, Kaksipäiväiseen kilpailuun osallistui yhteensä yli 500 nuorta urheilijaa Varsinais-Suomesta. Vankan urheilijoita oli mukana yhteensä seitsemän. Lauantaina piirinmestaruus jäi Vankkalaisilta saavuttamatta, mutta hienoilla tuloksilla hopealle ylsivät Linnea Maikola T m juoksussa (3.22,34 PB) ja Maria Vähätupa T13 kuulassa (12,18). Otto Hiivola P10 osallistui päivän aikana kahteen lajiin, kiekkoon (23.83) ja seiväshyppyyn (1.50 PB), näistä molemmista Otolle pronssia. 9-vuotiaat kisasivat miniotteluissa, joissa palkittiin kuusi parasta kilpailijaa. Miro Ojalehto P9 osallistui keihääseen(13.29 PB) ja kuulaan (5.61) ja sijoittui ottelupisteissä palkintosijalle kuudenneksi. Hienosti suorittivat myös: Lauri Saarinen P10 pituushyppy ( ) ja 1000m (12. 3:52.24 PB) sekä Matilda Maikola T14 kiekko ( PB). Sunnuntaina nähtiin jälleen hienoja suorituksia. Väinö Laivo P13 nappasi yhteensä kolme mitalia. Moukarissa Väinö palkittiin piirinmestarina (41.45) ja hopeasija irtosi 60m aidoista (10.40 PB) sekä

3 seiväshypystä (2.60). Kiekossa Väinö sijoittui viidenneksi (32.55). Piirinmestarina palkittiin myös Maria Vähätupa T13 kiekossa (39.18). Moukarissa Maria sai pronssia (35.55). Muut suoritukset sunnuntailta: Otto Hiivola P10 keihäs ( ) ja kuula ( ), Linnea Maikola T12 200m ( ) ja Matilda Maikola T14 keihäs ( ). Paljon Onnea kaikille hienoista suorituksista! Juoksukoulu/Ratakusiaiset Newtop-juoksukoulun 4. osakilpailu juostiin Liedossa 24.7 varsin helteisessä säässä. Kaikissa sarjoissa juostu matka oli 600m. Mitalisijoille ylsi T7 Annina Hyvärinen ja T12 Linnea Maikola. Linnealle hopeaa ajalla 1.51,29 ja Anninalle pronssia ajalla 2.28,23. Muut sijoitukset: T7 Anni Saarinen 2.36,82(5.), T9 Aino Saarinen 2.28,35(14.), P10 Arttu Hyvärinen 2.07,01(4.) ja P10 Lauri Saarinen 2.09,72(5.). Paljon onnea hienoista juoksuista! Vankkalaisilla vilkas yu-kisaviikonloppu Kaksipäiväisissä Lohja Junior Games-kilpailuissa Vankkaa edustivat loistavalla menestyksellä Maria Vähätupa ja Väinö Laivo. Maria voitti sekä sarjan T13 kuulan että sarjan T14 kiekon ja kuulan tehden näissä omat ennätyksensä. T13 kiekossa Marian sijoitus oli 3. Väinö teki myös ennätyksiä voittaessaan sekä P13 että P14 moukarin ja P13 seiväshypyn. P13 kiekossa Väinön sijoitus oli 2. ja keihäässä 8. Lauantaina yhteensä seitsemän Vankan urheilijaa osallistui Laitilan Nuorisokansallisiin kilpailuihin. Parhaimmasta tuloksesta vastasi T13 Linnea Maikola, joka voitti ennätysajallaan 800m juoksun. Muita sijoituksia: T9 kuula Jemina Karlund 6., T15 keihäs Matilda Maikola 4., P9 Kustaa Salmela 40m 7. ja pituus 9., P11 Otto Hiivola 60 m 14., pituus 15. ja kuula 13., P11 Elias Kangasniemi 1000m 9. ja 60m 15., P13 Eetu Kangasniemi 800m 4. Sunnuntaina Vehmaan Aluekilpailuissa Vankan urheilijat saavuttivat yhteensä seitsemän mitalisijaa! Seuran nuorin osallistuja, Elli Tättilä hyppäsi T7 pituudessa hopealle. P7 pituudessa Vankan Samu Jokila voitti ja Kustaa Salmela oli 2., Samu oli 1. myös pallonheitossa ja Kustaa voitti 40m juoksun. P9 Miro Ojalehto pinkoi 40m voittoon ja pallonheitossa Miro oli 3. Muut sijoitukset: T7 Anni Saarinen ja Elli jakoivat 5. sijan, Anni pituudessa 6., P7 40m Samu 5., P7 pallo Kustaa 5., P11 korkeus Otto Hiivola 4., Lauri Saarinen 7., P11 kuula Otto 9., Lauri 10., P11 kiekko Lauri 5. ONNEA KAIKILLE VIIKONLOPUN HIENOISTA SUORITUKSISTA! Vakka-ottelut Laitilassa 2.7 Vakka-otteluissa Vankan väreissä kilpaili kaikkiaan 15 urheilijaa. Vakka-Suomen mestareina palkittiin 4-ottelussa T12 Linnea Maikola ja P13 Väinö Laivo. Linnean lajeina oli 60m aj, pituus, kuula ja 800m. Väinön lajeina 60m aj, korkeus, kuula ja 800m vuotiaat ottelivat 3-ottelussa, lajeina 60m, pituus ja kuula, sijoitukset: T9 Linda Ellä(6.), T9 Jemina Karlund(18.), T9 Aino Saarinen(20.), T9 Emilia Ellä(21.), T9 Annina Hyvärinen(23.), T9 Anni Saarinen(25.), P9 Miro

4 Ojalehto(4.), P9 Jeremias Sjöberg(12.), P9 Jesperi Sjöberg (13.), T11 Linnea Ellä(8.), P10 Lauri Saarinen(6.), P10 Otto Hiivola(7.) ja Arttu Hyvärinen(8.). Heittopörssin 3.osakilpailu Tarvasjoella 5.7 Heittopörssin osakilpailussa Tarvasjoella lajeina olivat kuula ja moukari. Kisoissa edusti kaksi Vankan urheilijaa. T13 Maria Vähätupa sai kultaa kuulassa. P13 Väinö Laivo sai hopeaa sekä kuulassa, että moukarissa. Marialle Varsyn piiriennätys kiekossa 45.32! Maria Vähätupa heitti upean tuloksen kiekossa Kuula- ja kiekkokarnevaaleilla Kokemäellä Tulos oli uusi Varsyn piiriennätys T13 sarjassa. Edellinen ennätys oli vuodelta Maria voitti myös kuulan T13 sarjassa tuloksella P10 sarjassa Otto Hiivola ylsi kiekossa pronssiin omalla ennätyksellään ja oli kuulassa neljäs tuloksella P10 Lauri Saarisen tulokset kiekko (6.) ja kuula 4.80 (11.). Onnittelut upeista kaarista! Vakka-viestit, 23.6 Uudessakaupungissa Vankan viestijoukkueet suoriutuivat hienosti Vakka-viesteissä, Sorvakossa. Mukana Vankalta oli yhteensä viisi joukkuetta kisaamassa lyhyen ja pitkän matkan rataviestien mestaruuksista. P9 sarjassa Vankan pojat kirivät mestareiksi 4*50m matkalla ja 4*400m matkalla sijoitus oli neljäs. Joukkueessa juoksivat Kustaa Salmela, Leevi Pirilä, Miro Ojalehto ja Samu Jokila. T9 sarjassa Vankalla oli kaksi joukkuetta. Vankka I nappasi hienosti pronssia sekä 4*50m, että 4*400m matkalla. Joukkueessa juoksivat Emilia Ellä, Linda Ellä, Aino Saarinen ja Annina Hyvärinen. Vankka II joukkueen sijoitus oli molemmilla matkoilla kuudes. Tähän kuuluivat Jemina Karlund, Anni Saarinen, Sara Soini ja Nanna Kukkula. P11 sarjassa Vankan pojat Otto Hiivola, Elias Kangasniemi, Lauri Saarinen ja Arttu Hyvärinen sijoittuivat hienosti pronssille 4*600m viestissä ja 4*50m matkalla sijoitus oli viides. T15 sarjassa Vankan tytöt Saara Mäki-Arvela, Matilda Maikola, Jasmin Karlund ja Linnea Maikola saivat hopeaa sekä 4*100m, että 4*800m matkalla. Onnittelut kaikille juoksijoille hienoista suorituksista!

5 Kuvassa T9 Annina, Aino, Linda ja Emilia Kuvassa P11 Lauri, Otto, Arttu ja Elias Vattenfall-seuracup Mynämäki 17.6 Kylmästä säästä riippumatta, iso joukko Vankan urheilijoita otti osaa Mynämäellä järjestettyyn Vattenfallin seuracupiin. Mahdollisuutena oli osallistua yhteen valitsemaansa lajiin sekä lyhyen matkan viestiin. Mitalit jaettiin 9-13 sarjoissa viidelle parhaalle ja sarjoissa kolmelle parhaalle. Mitalisijoja Vankkalaiset saavuttivat kaikkiaan kaksitoista. Mestaruuden veivät T9 Linda Ellä 1000m, T13 Linnea Maikola 1000m, P13 Väinö Laivo 60m ja T15 Jasmin Karlund 2000m. Muut hyvät sijoitukset olivat: T9 Jemina Karlund kuula(2.), T9 Emilia Ellä 1000m(5.), T9 Aino Saarinen 1000m(6.), T9 Annina Hyvärinen 1000m(7.), P9 Miro Ojalehto kuula(4.), T11 Linnea Ellä 1000m(3.), P11 Otto Hiivola kiekko(3.), P11 Lauri Saarinen pituus(6.), P11 Arttu Hyvärinen 1000m(6.), P11 Elias Kangasniemi 60m(7.), T13 Saara Mäki-Arvela korkeus(4.) P13 Eetu Kangasniemi 1000m(5.) ja T15 Matilda Maikola kuula(3.). Viestijoukkueet: T9 4*50m Emilia Ellä, Linda Ellä, Aino Saarinen, Annina Hyvärinen (4.) P11 Otto Hiivola, Elias Kangasniemi, Lauri Saarinen, Arttu Hyvärinen (5.) Kalannin Vankan aluekilpailut 12.6 heittopörssin 2.osakilpailu Vankan isännöimät aluekilpailut ja heittopörssin osakilpailu Sorvakon urheilukentällä keräsi paikalle yhteensä 66 urheilijaa. Sarjat olivat T/P9-N/M19, jokaisessa sarjassa kaksi lajia. Heittopörssissä kisasivat vuotiaat tytöt ja pojat, lajeina kiekko ja keihäs. Vankalta kisaamassa oli 16 urheilijaa ja he menestyivät hyvin, mitaleja tuli yhteensä 12kpl. Tulokset ovat nähtävillä yleisurheilu-sivuilla. Kiitos vielä mukana olleille urheilijoille ja toimitsijoille! Illan mitalistit: T9 kuula Jemina Karlund(3.), P9 pituus Kustaa Salmela(2.), P9 kuula Miro Ojalehto(3.), T13 kiekko Maria Vähätupa(1.), P13 kiekko ja keihäs Väinö Laivo(2.), T15 kiekko ja keihäs Matilda Maikola(3.), M19 kuula ja keihäs Juho Hiivola(1.), M19 kuula ja keihäs Ville Lehmusvaara(2.)

6 Juoksukoulun pitkät ratamatkat 27.5 Juoksukoulun 3.osakilpailu, pitkät ratamatkat juostiin Paavo Nurmi Stadionilla varsin koleassa säässä. Vankalta 1500m juoksuihin osallistui Arttu Hyvärinen P10, Lauri Saarinen P10 ja Linnea Maikola T12. Linnea palkittiin juoksusta kultamitalilla. Artun sijoitus oli neljäs ja Laurin sijoitus kuudes. Onnittelut reippaista suorituksista! Vehmaa, heittopörssin 1.osakilpailu 25.5 Ensimmäisen Spotox-heittopörssin osakilpailun lajeina olivat kuula ja moukari. Vankalta mukana kisaamassa oli neljä urheilijaa. Maria Vähätupa T13 sai kultaa sekä kuulassa, että moukarissa. Väinö Laivo P13 sai hänkin kultaa moukarissa ja hopeaa kuulassa. Miro Ojalehto P9 sijoittui kuulassa neljänneksi ja Lauri Saarinen P11 kuulassa kuudenneksi. Onnea kaikille! Aluemestaruus-moniottelut Laitilassa Väinö Laivo ja Juho Hiivola edustivat Vankkaa Laitilan moniotteluissa. Väinö kilpaili P13 sarjassa neliottelussa, jossa lajeina oli 60m aj, korkeus, kuula ja 800m. Väinö onnistui kaikissa lajeissa tekemään oman ennätyksensä ja ylsi lopulta kokonaispisteissä hienosti pronssille. Juho kilpaili M19 kymmenottelussa ja sijoittui kokonaispisteissä neljänneksi. Onnittelut hienoista suorituksista! Vankkalaisia pm-maastoissa Yhdeksän Vankan juoksijaa kisasi Kaarinassa pidetyissä pm-maastoissa. Pm-pronssia sai T12 Linnea Maikola 2km matkalla. Muut sijoitukset olivat: T9 1km Linda Ellä (5.), Emilia Ellä (8.) ja Aino Saarinen (12.). P9 1km Miro Ojalehto (18.). P10 1,5km Arttu Hyvärinen (9.) Lauri Saarinen (12.) ja Otto Hiivola (18.). T11 1,5km Linnea Ellä (19.). Kaikissa näissä sarjoissa oli lähes tai yli 30 osallistujaa. Henkilökohtaisen kisan lisäksi, joka sarjassa laskettiin pisteet kolme henkisin joukkuein. Tässä Vankan 9-sarjan tytöt saivat pronssia. Kuvassa 9-tytöt: Linda, Aino ja Emilia Vankalle pronssia maastoviestissä! Vakka-Suomen maasto- ja sukkulaviestit kisattiin 7.5 Taivassalossa. Vankalta mukana kisaamassa oli kaksi joukkuetta, eli yhteensä 16 reipasta juoksijaa. Maastoviestissä jännitystä riitti alusta loppumetreille saakka ja Vankan I joukkue sijoittui lopulta hienosti kolmanneksi. Vankan II

7 joukkue sijoittui sekin hienosti kuudenneksi. Joukkueita oli kisassa mukana yhteensä yhdeksän. Kiitos kaikille mukana olleille juoksijoille ja onnea hienoista juoksuista! Vankka I: T9 Linda Ellä, P9 Miro Ojalehto, T11 Linnea Ellä, P11 Arttu Hyvärinen, T13 Linnea Maikola, P13 Eetu Kangasniemi, T15 Jasmin Karlund, P15 Markus Saarinen. Vankka II: T9 Emilia Ellä, P9 Kustaa Salmela, T11 Emmi Metsä-Tokila, P11 Elias Kangasniemi, T13 Saara Mäki-Arvela, P13 Lauri Saarinen, T15 Matilda Maikola, P15 Väinö Laivo. Kuvassa Vankka I pronssijoukkue. Kuvassa molemmat Vankan joukkueet. ESPOONLAHDEN HEITTOKISAT Espoossa käytiin viikonvaihteessa heittokisat, jotka oli paremminkin ennätyksentekokisat. Kisoissa palkittiin kaikki oman ennätyksensä tehneet. Kisoista ja järjestäjistä jäi muutenkin hyvä fiilis. Myös Vankan T13 Maria Vähätupa edusti seuraansa molempina päivinä. Lauantaina oli kiekko, joka onnistui hienosti ja oma ennätys parani. Kuulassa tekniikka oli aivan hukassa ja omasta ennätyksestä jäätiin kauas taakse. Sunnuntaina vuorossa oli moukari ja siinä Maria teki hienon sarjan. Ennätys syntyi siinäkin. Kuula meni lauantaita paremmin, mutta itse kilpailija ei ollut tyytyväinen tulokseen. Lauantain tulokset: T13 kiekko Kuula Sunnuntain tulokset: T13 moukari Kuula Heittocup Tampere Vankan Väinö Laivo P13 kisasi menestyksekkäästi kiekko ja moukari kisassa Tampereella. Väinö onnistui molemmissa lajeissa tekemään omat ennätyksensä ja nappasi kultaa sekä kiekossa, että moukarissa. Onnittelut Väinölle hienoista suorituksista! Kiekon tulos Moukarin tulos

8 42. Kivistön lenkki, Mynämäki Sunnuntaina Mynämäellä nautittiin keväisestä auringon paisteesta ja hienoista juoksusuorituksista Kivistön lenkillä. Vankalta kisoissa edusti yksitoista reipasta juoksijaa. Vankkalaiset menestyivät hienosti, seurojen yhteenlasketuissa pisteissä Vankka sijoittui viidenneksi. Kaikkiaan seuroja oli mukana 37. Hienosti hopealle juoksivat T8 Emilia Ellä, T9 Linda Ellä, T12 Linnea Maikola, sekä pronssille T7 Annina Hyvärinen. Muut hyvät sijoitukset: T7 Nanna Kukkula (7.), T7 Anni Saarinen (13.), T7 Elli Tättilä (16.), T9 Aino Saarinen (14.), P10 Arttu Hyvärinen (4.), P10 Lauri Saarinen (6.) ja T11 Linnea Ellä (8.). Palkintokeskuskisat Kupittaalla Sunnuntaina kokoontui joukko 9-15-vuotiaita yleisurheiljoita Kupittaan halliin Palkintokeskuskisoihin. Kalannin Vankan edustajia oli Nina, Maria ja Väinö. P13 Väinö Laivo osallistui 60m juoksuun, pituuteen sekä kuulantyöntöön. Hopeasijalle hän ylsi kuulan uudella ennätyksellään 9.06 sekä pituudessa tuloksella Juoksu sujui alkuerissä hyvin ja paikka loppukilpailuun irtosi. Loppukilpailun sijoitus oli neljäs, ajalla 8,94. T13 Nina Nurmi kilpaili kuulantyönnössä sekä 600m juoksussa. Kuulassa Nina teki uuden oman ennätyksensä 7.96 ja sijoittui seitsemänneksi. Myös juoksussa hän onnistui parantamaan ennätystään ja tuloksella 2.01,11 hän sijoittui neljänneksi. T13 Maria Vähätupa osallistui kuulaan ja kisasi kilpailun ensimmäistä kertaa pyörähdystyylillä. Kisaan osallistui myös Espoon Tapioiden Rebekka Sukselainen. Maria ja Rebekka ovat ikäistensä suomentilaston parhaat ja näin ollen oli jännittävä kisa edessä. Maria sijoittui toiseksi hienolla tuloksella ja paransi omaa ennätystään yli puoli metriä. Rebekka voitti kilpailun omalla ennätyksellään Kilpailun tulokset nähtävissä

9 Viikonloppuna ( ) kisattiin hallissa Otto Hiivola ja Lauri Saarinen edustivat Vankkaa lauantaina Turun Kupittaalla pm-halliotteluissa. Pojat kilpailivat P10-sarjassa 3-ottelussa, jossa lajeina oli 40m, pituus ja kuula. Osanottajia sarjassa oli yhteensä 12. Poikien sijoitukset olivat: Otto 5. ja Lauri 7. Vankan yleisurheilijat menestyivät pm-hallikilpailuissa. Viikonloppuna (1.-2.3) kisattiin 9-13 vuotiaiden Varsinais-Suomen hallipm-kilpailut Turussa, Kupittaan hallissa. Kalannin Vankalta oli mukana 7 urheilijaa ja menestystä tuli, kaksi kultaa ja kaksi hopeaa. Nuorimpana Vankan edustajana kilpailuihin osallistui Annina Hyvärinen. Annina juoksi 1000m T9-sarjassa ja sijoitus oli kuudes. Myös Arttu Hyvärinen P10 ja Linnea Maikola T12 osallistuivat 1000m juoksuun. Linnealle pm-hopeaa, Artun sijoitus neljäs. P10 Otto Hiivola sai pm-hopeaa korkeushypyssä ja sijoittui 60m aidoissa kuudenneksi. T13 kuulantyönnössä Maria Vähätupa sai pm-kultaa ja Nina Nurmi sijoittui kuudenneksi. Nina oli neljäs 1000m juoksussa. P13 sarjassa kilpaillut Väinö Laivo osallistui viikonlopun aikana neljään lajiin. Piirinmestaruus irtosi seiväshypystä. Kuulassa, pituudessa ja 60m Väinö sijoittui neljänneksi. Newtop juoksukoulusarjan 1. osakilpailu Juoksukoulun 1.osakilpailu juostiin Kupittaan hallissa 12.2, matkana oli 1000m. Vankan juoksijoista mukana oli P10 Lauri Saarinen ja P10 Arttu Hyvärinen. Lauri sai hopeaa ja Arttu pronssia. Onnittelut pojille! Juholle pm-menestystä hallissa Hallipm-ottelut kisattiin Turun Kupittaan hallissa. Vankan Juho Hiivola M19 sijoittui seitsenottelussa hopealle kisattiin 17-19v hallipm. Juho menestyi jälleen hienosti. Hän sai seiväshypystä ja 60m aidoista pm-kultaa ja kuulassa pm-hopeaa. Onnea Juho! Kajastuksen Kansalliset Porissa Porin Karhuhallissa käytiin kansalliset hallikilpailut lauantaina Vankan Maria Vähätupa osallistui T15 sekä T13 kuulaan. Osallistujia oli molemmissa sarjoissa runsaasti monesta eri seurasta. Maria sijoittui voittajaksi molemmissa sarjoissa ja T13 kilpailussa hän teki myös oman uuden ennätyksensä. T15 (3.0kg) 10.82, T13 (2.5kg) Kisatulokset Vakka-Suomen parhaat palkittiin Vakka-Suomen yleisurheiluseurat ovat jälleen valinneet menneen kauden parhaimmat urheilijat. Urheiluväki kokoontui Taivassaloon palkitsemistilaisuuteen, jossa jaettiin Kalannin SP:n lahjoittamat palkinnot. Kalannin Vankan Maria Vähätupa palkittiin T12 parhaana. Menestystä oli tullut heittolajeissa ja tuloksillaan hän sijoittuu myös suomentilastoissa korkealle. Tilaisuudessa palkittiin myös Vakka-Suomen vuoden 2013 nuorisovetäjä ja tällä kertaa Vankan Juho Hiivola sai ansaitun palkinnon tekemästään työstä. Onnittelut Marialle ja Juholle!

10 Loppiaiskisat Kupittaalla Maria Vähätupa T13 osallistui Maarian Mahdin järjestämiin loppiaiskisoihin maanantaina Hän kisasi jälleen vanhempien sarjassa ja voitti T15 kuulantyönnön tuloksella 10.80

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Vuoden 2015 kisauutisia. Vankkalaisille menestystä Uudenvuodenjuoksuissa Eurajoella. Varsyn Juoksucupin ja Heittopörssin parhaat palkittiin

Vuoden 2015 kisauutisia. Vankkalaisille menestystä Uudenvuodenjuoksuissa Eurajoella. Varsyn Juoksucupin ja Heittopörssin parhaat palkittiin Vuoden 2015 kisauutisia Vankkalaisille menestystä Uudenvuodenjuoksuissa Eurajoella Vankan urheilijat menestyivät hienosti vuoden viimeisenä päivänä juostuissa Uudenvuoden juoksuissa Eurajoella. Juoksut

Lisätiedot

Vuoden 2016 kisauutisia. Uudenvuodenjuoksu Eurajoella Piirinmestaruuksia moniotteluista

Vuoden 2016 kisauutisia. Uudenvuodenjuoksu Eurajoella Piirinmestaruuksia moniotteluista Vuoden 2016 kisauutisia Uudenvuodenjuoksu Eurajoella 31.12.2016 Perinteinen Uudenvuodenjuoksu juostiin Eurajoella jo 31. kerran. Mukana kisaamassa oli Vankan juoksijoita, jotka juoksivatkin varsin mallikkaasti.

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2015-2016 kisauutisia FIS Ylläksen kisat, Iso-Ylläs Ylläsjärvi 27.3. Kansainvälisen Tornionjokilaakson hiihtocupin kolmas osakilpailu hiihdettiin perinteisellä tyylillä Iso- Ylläksen hiihtokeskuksessa.

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2013-2014 kisauutisia Hiihtäjiä palkittiin Kauden päätöstilaisuutta vietettiin Kalanti-talolla 2.5. Tilaisuudessa palkittiin mm. seuramme SM- ja Hopeasompa-edustajia, ahkerasti pk- tai kansallisissa

Lisätiedot

Vakka-Suomen sprinttimestaruuskilpailut 5.3.

Vakka-Suomen sprinttimestaruuskilpailut 5.3. Vakka-Suomen sprinttimestaruuskilpailut 5.3. Vehmaan Seuralassa ratkottiin Vakka-Suomen sprinttimestaruudet tuulisessa, mutta aurinkoisessa kevätsäässä. Vankalla oli paikalla upea kymmenen hiihtäjän edustus!

Lisätiedot

SPORTIA-CUP 1. osakilpailu Vahterusring, Uusikaupunki

SPORTIA-CUP 1. osakilpailu Vahterusring, Uusikaupunki SPORTIA-CUP 1. osakilpailu 10.11.2012 Vahterusring, Uusikaupunki N8 1 km -2005 1. Karlund Jemina Kalannin Vankka 0:04:16 2. Pirkola Selma Vehmaan Kiisto 0:04:32 3. Luukkala Emmi Kalannin Vankka 0:04:51

Lisätiedot

Vakka-Suomen rataviestit Sorvakon urheilukentällä. P9 4 * 50m

Vakka-Suomen rataviestit Sorvakon urheilukentällä. P9 4 * 50m Vakka-Suomen rataviestit 15.6.2017 Sorvakon urheilukentällä P9 4 * 50m 1. Laitilan Jyske 34.49 10 Einari Vuorela Onni Salminen Oskari Metsärinta Oskari Aaltonen 2. Maskun Kataja 34.80 9 Toivo Ylikännö

Lisätiedot

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Siikalatvan kunnanmestaruuskilpailut yleisurheilussa pidetään sunnuntaina 2.9. klo 13.00 alkaen Kestilän urheilukentällä. Aiemmin oli virheellisesti ilmoitettu kylänmestaruuskilpailuista.

Lisätiedot

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto 15.4.2010 Osallistujia yhteensä 33 T4 150m 1. Nelli Kilpi 30,3 T7 600m 1. Josefina Routi 2.41 T9 600m 1. Reea Ketola 2.01 2. Linnea Maikola 2.03 3. Adeliina Nikula

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu 400 m 1 000 m 1 500 m 3 000 m 5 000 m 10 000 m 1/2 maraton maraton aj. aj. 110 m aj. 1 500 m ej. 3 000 m ej. aj. 400 m aj. 3 000m käv. 5 000 m käv. Kuula Kiekko Keihäs Moukari Ottelut Cooper Tulosseuranta

Lisätiedot

KU-68 yleisurheilu 2011 yhteenveto. SM-hallit M/N , Helsinki. SM-viestit , Tuusula. SM P/T

KU-68 yleisurheilu 2011 yhteenveto. SM-hallit M/N , Helsinki. SM-viestit , Tuusula. SM P/T KU-68 yleisurheilu 2011 yhteenveto SM-hallit M/N 19.-20.02.2011, Helsinki Hopeaa M 200m KU-68 Mikko Laiho 22,28 SM-viestit 9.-10.7.2011, Tuusula Pronssia P15 4x80m aj KU-68 Olli Herkman, Topias Koukkula,

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

Seuramme koki menetyksen maaliskuun alussa, kun pitkäaikainen puheenjohtajamme Erkko Leino menehtyi. Otamme osaa omaisten suruun.

Seuramme koki menetyksen maaliskuun alussa, kun pitkäaikainen puheenjohtajamme Erkko Leino menehtyi. Otamme osaa omaisten suruun. Hyvä lehden lukija On jälleen tullut aika tutustua Kalannin Vankan toimintalehteen. Lehden sisältö on pitkälti samanlainen aikaisempiin vuosiin verrattuna, esittelemme teille seuramme jaostojen toimintaa

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

Yleisurheilukausi

Yleisurheilukausi Yleisurheilukausi 213-14 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 3 Seuraluokittelupisteet / LeKi 25 2 3 31

Lisätiedot

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit SM-viestit 14.-15.7.2012, Pori Hopeaa P15 4x800m KU-68 Manu Lahtinen, Eetu Sikkinen 8.48,48 Benjamin Heinonen, Topi Lahtinen

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

V-S rataviestit tulokset.txt

V-S rataviestit tulokset.txt Vakka-Suomen rataviestit Mynämäen urheilukeskus 2.7.2015 TULOKSET P9 4 x 50 m 1. Maskun Kataja 1 35,47 Arttu Mäkinen Hermanni Roiha Roope Mäkinen Veeti Rastas 2. Laitilan Jyske 1 35,65 Elias Hyytiä Julius

Lisätiedot

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Isku valittiin Lahden piirin parhaaksi kisajärjestäjäksi vuonna 2015. Heinolan Isku sijoittui Vattenfall seuracupin Giga sarjassa sijalle 24 keräten 7967

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys Himangan Urheilijat ry Henkilökohtainen arvokilpailumenestys 2006 Markus Hakala (8v.) Pm-viestit Veteli 5.7. P9 8 x 40 m 2. 1.00,61 Pm-ottelut Veteli 26.7. P9 3-ottelu 12. 406 (40 m 7,43, pituus 297, pallo

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO

OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU* JA URHEILULIITTO HELSINKI 1929 OLYMPIALAISEN VIISI* JA KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO I SUOMEN VOIMISTELU» JA URHEILULIITTO HELSINKI

Lisätiedot

Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia

Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia Katso kuvia galleriasta. Hiihtopalkinnot on jaettu hiihtokauden päättyessä. Vuoden urheilijat: (Ensisijaisesti SM-kilpailusarjat menestyksen mukaan SM- ja piiritasolla)

Lisätiedot

Siikajokilaakson hiihtocup 2013, Pulkkilan tulokset

Siikajokilaakson hiihtocup 2013, Pulkkilan tulokset Siikajokilaakson hiihtocup 2013, Pulkkilan tulokset 19.1.2013 Sarja T8 (1km) 1. Milla Tuomaala KKV 7,46 2. Saija Nordström RaRa 8,58 Sarja P8 (1km) 1. Toni Helenius PuPo 7,08 2. Tomi Tuomaala KKV 8,26

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Naantalin Löylyn kisatuloksia Syys- ja Lokakuu 2010

Naantalin Löylyn kisatuloksia Syys- ja Lokakuu 2010 Naantalin Löylyn kisatuloksia Syys- ja Lokakuu 2010 Sipoo, Vattenfall-seuracupin Giga-sarja Finaali 28.8.2010 Pisteet: Raision Kuula 352 2) IF Sibbo Vargarna 328 3) Liedon Parma 327,5 4) Lempäälän Kisa

Lisätiedot

Löylyn kisatuloksia heinäkuulta 2010

Löylyn kisatuloksia heinäkuulta 2010 Löylyn kisatuloksia heinäkuulta 2010 Somero, seiväskarnevaalit 1.7.2010 P15 Seiväs 5. Tuomas Kleemola NaLö 310 8. Vesa Kleemola NaLö 260 Jämsä, kestävyys- ja hyppykarnevaalit 3.7.2010 M M19 M17 P15 P14

Lisätiedot

SPORTIA-CUP 1. osakilpailu Vahterusring, Uusikaupunki

SPORTIA-CUP 1. osakilpailu Vahterusring, Uusikaupunki SPORTIA-CUP 1. osakilpailu 29.10.2011 Vahterusring, Uusikaupunki N8 1 km: 1. Grönroos Carolina Laitilan Jyske 4,45 2. Pirkola Selma Vehmaan Kiisto 5,16 3. Luukkala Emmi Kalannin Vankka 5,43 4. Pirilä Elisa

Lisätiedot

sivu 1

sivu 1 sivu 1 JAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. YLEISTÄ Yleisurheilukausi 2012 jatkui edellisvuoden tapaan. SM-mitaleille ylsi yksi urheilija, mutta piirinmestaruuskisoissa mitaleja tuli runsaasti. Meeri Filppula

Lisätiedot

VARSYn Juoksucupin sprinttikisa - Tulokset Kerttulan urheilukeskus Sijoitus Numero Nimi Seura Loppuaika

VARSYn Juoksucupin sprinttikisa - Tulokset Kerttulan urheilukeskus Sijoitus Numero Nimi Seura Loppuaika T9 1. 1 Emilia Ellä Kalannin Vankka 00:02:22 2. 9 Wilhelmina Koivunen Laitilan Jyske 00:02:24 3. 4 Kiia Ihanmäki Laitilan Jyske 00:02:28 4. 10 Minttu Koski Naantalin Löyly 00:02:31 5. 7 Hilma Karonen Liedon

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

1. Oskari Karvonen 2008 MynämI 3,63 3,63 3,50 3, Benjamin Vuoristo 2007 VehmKi 3,10 3,10 3,07 2,93

1. Oskari Karvonen 2008 MynämI 3,63 3,63 3,50 3, Benjamin Vuoristo 2007 VehmKi 3,10 3,10 3,07 2,93 Vakka-Suomen sisulisäottelut Mynämäen urheilukeskus 14.6.2016 TULOKSET P9 3-ottelu 40 m Tuuli: -0,5 1. Oskari Karvonen 2008 MynämI 6,84 2. Kustaa Salmela 2007 KalVa 7,11 3. Julius Lukkala 2007 LaitJy 7,12

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat PALKITTAVAT SM-mitalistit. SM-pistesija. Veteraanien SM-mitalistit. N16 Suvi Eerikäinen

Hyvinkään Seudun Urheilijat PALKITTAVAT SM-mitalistit. SM-pistesija. Veteraanien SM-mitalistit. N16 Suvi Eerikäinen SM-mitalistit N16 Suvi Eerikäinen sija Laji 2 pituus (halli) 3 kolmiloikka (halli) 2 Kolmiloikka 3 Pituus T15 Hanna-Mari Saalo 3 Kiekko SM-pistesija T16 Maria Kytölä 4 7-ottelu 4 Seiväs Veteraanien SM-mitalistit

Lisätiedot

T-9 (vajaa kierros) P-7 1. Verna Huppunen 5,10 1. Ville Karppi 6,45 2. Venla Karppi 5,27 3. Eveliina 5,38 P-9 1. Henri Aava 4,49

T-9 (vajaa kierros) P-7 1. Verna Huppunen 5,10 1. Ville Karppi 6,45 2. Venla Karppi 5,27 3. Eveliina 5,38 P-9 1. Henri Aava 4,49 Maastomestaruuskisat 5.5.2016 T-9 (vajaa kierros) P-7 1. Verna Huppunen 5,10 1. Ville Karppi 6,45 2. Venla Karppi 5,27 3. Eveliina 5,38 P-9 1. Henri Aava 4,49 T-11 (kierros) P-11 1. Ronja Huppunen 6,47

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

Antti Laakkonen 1992 TurWei DNS. 1. Topi Laitila 1985 TeuvRi 46,19 42,78 X 42,21 46,19 X 44,82 2. Mikko Vähätalo 1977 LaitJy 31,35 X 31,35 X X X X

Antti Laakkonen 1992 TurWei DNS. 1. Topi Laitila 1985 TeuvRi 46,19 42,78 X 42,21 46,19 X 44,82 2. Mikko Vähätalo 1977 LaitJy 31,35 X 31,35 X X X X Vehmaan aluekilpailut Seuralan kenttä, Vehmaa 14.7.2013 TULOKSET M Kuula Antti Laakkonen 1992 TurWei DNS M Kiekko 1. Topi Laitila 1985 TeuvRi 46,19 42,78 X 42,21 46,19 X 44,82 2. Mikko Vähätalo 1977 LaitJy

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

OSMO Yleisurheilukisat , Kalannin urheilukentällä Osallistujia yhteensä 163

OSMO Yleisurheilukisat , Kalannin urheilukentällä Osallistujia yhteensä 163 OSMO Yleisurheilukisat 17.5.2015, Kalannin urheilukentällä Osallistujia yhteensä 163 TULOKSET: TYTÖT 3v (2012) JUOKSU 20m 1) Aino Tättilä 7,0 2) Estelle Palmroth 7,8 3) Meea Heinonen 8,3 4) Aura Maikola

Lisätiedot

Kajaanin Kipinä palkitsi ansioituneita urheilijoita ja seuratoimijoita

Kajaanin Kipinä palkitsi ansioituneita urheilijoita ja seuratoimijoita Kajaanin Kipinä palkitsi ansioituneita urheilijoita ja seuratoimijoita Kajaanin Kipinän kauden 2007 päätös- ja palkitsemistilaisuus pidettiin 7.10.2007 Vuoreslahden koululla. Tilaisuudessa palkittiin vuoden

Lisätiedot

KAUHAVAN WISA YLEISURHEILUJAOSTO SM- JA ALUE- JA PM-KISAMENESTYS VUONNA 2014 SM-KISAT. PIIRIOTTELU M/N 17v. Pm-, Sisu- ja Aluemestaruuskilpailut

KAUHAVAN WISA YLEISURHEILUJAOSTO SM- JA ALUE- JA PM-KISAMENESTYS VUONNA 2014 SM-KISAT. PIIRIOTTELU M/N 17v. Pm-, Sisu- ja Aluemestaruuskilpailut KAUHAVAN WISA YLEISURHEILUJAOSTO SM- JA ALUE- JA PM-KISAMENESTYS VUONNA 2014 SM-KISAT 1 Tuomo Tarvainen Veteraanien SM M Olympiapaino 1 Tuomo Tarvainen Veteraanien SM M35 Moukari 2 Sirpa Tarvainen Veteraanien

Lisätiedot

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55 SM 22 3 Saara Saunamäki N22 5000m käv 26.56,55 SM Halli 7 Nelli Toivo N 200m 24,99 13 Noora Toivo N 200m 25,44 SM22 Halli 2 Emma Millard N22 400m 56,51 3 Noora Toivo N22 400m 57,15 3 Nelli Toivo N22 60m

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

PIIRITIEDOTE 3 /

PIIRITIEDOTE 3 / PIIRITIEDOTE 3 / 2017 10.7. 1. pm-sisulisähuipentuma 12.-13.8. - seurojen tehtävänjako - ohjeisto - alustava aikataulu 2. M/N17 piiriottelu 3. Merkki-Mitalicup tilanne 4. Tapahtumakalenteri 5. Viking Line

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

KESPORT Nappulakisat

KESPORT Nappulakisat KESPORT Nappulakisat 12.5.2018 T3 Juoksu 20m 1 Mette Riihimäki 6,6 2 Pihla Jänkälä 6,7 3 Noora Piirainen 7,0 4 Viivi Lehmusvaara 7,1 5 Nelli Uusitalo 7,4 6 Saima Laiho 7,6 7 Linnea Friberg 8,2 8 Aada Jalonen

Lisätiedot

YLEISURHEILU TULOKSET 2010

YLEISURHEILU TULOKSET 2010 YLEISURHEILU TULOKSET 2010 Syksyinen perinteinen Cooperin testijuoksu pidettiin Hirvikosken kentällä 13.10. Tulokset: Kasperi Salo 2010 Eveliina Kangashaka 1620 Laura Tuominen 2020 Keijo Mäkeläinen 3280

Lisätiedot

ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS Esko /

ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS Esko / ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS 2017 - Esko / 16.10.2017 ARVOKILPAILUT Hele Haapaniemi 4. PM 10 km maantiekävely Enni Nurmi 18. ECup 10 km maantiekävely Saga Kivekäs 4. PM 7-ottelu Saga Kivekäs

Lisätiedot

Urheilukauden 2012 palkitut

Urheilukauden 2012 palkitut Urheilukauden 2012 palkitut Urheilukauden 2012 päätös- ja palkitsemistilaisuudessa jaettiin seuraavat palkinnot: Vuoden hiihtäjä Anni Huovinen Vuoden yleisurheilija Osman Akbaba Vuoden poikaurheilija Osman

Lisätiedot

Avoimet kisat ja Vattenfall 2. osakilpailu Taulukko1

Avoimet kisat ja Vattenfall 2. osakilpailu Taulukko1 Avoimet kisat ja Vattenfall 2. osakilpailu Posio 27.7.2016 M 100m Seura Tulos 1. Juha Pekka Holm Kivijärven Kivekkäät 14,44 ( 2,2) 2. Pauli Rytilahti Lapin Lukko 14,74 ( 2,2) M 200m 1. Juha Pekka Holm

Lisätiedot

Vattenfall TULOKSET Severi Martelius 2005 MynämI 7,02 1. Konsta Reunanen 2006 YlänKi 7,08

Vattenfall TULOKSET Severi Martelius 2005 MynämI 7,02 1. Konsta Reunanen 2006 YlänKi 7,08 Vattenfall Seuracup Uusikaupunki 5.8.2014 Vattenfall TULOKSET 8.8 TULOKSET P9 40 m 1. Severi Martelius 2005 MynämI 7,02 2. Konsta Reunanen 2006 YlänKi 7,08 3. Weikko Mäkelä 2006 VehmKi 7,49 4. Matti Kylänpää

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

Kerttulacross 2016 Tulokset

Kerttulacross 2016 Tulokset Kerttulacross 2016 Tulokset Sijoitus T9 maastojuoksu 1km Aika: Ero 1 Anni Saarinen Kalannin Vankka 00:05:09 2 Nanna Kukkula Kalannin Vankka 00:05:29 00:00:20 3 Hilda Haapanen Naantalin Löyly 00:05:29 00:00:20

Lisätiedot

Vattenfall Seuracup 2015

Vattenfall Seuracup 2015 Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan

Lisätiedot

Juoksut. Käsiajan pyöristys:

Juoksut. Käsiajan pyöristys: Juoksut 1. Kilpailijan tulee juosta pikamatkoilla omaa rataa 2. Juoksuissa lähetetään seuraavin lähetyskomennoin: 40 m 400 m PAIKOILLENNE, VALMIIT, PAM! yli 400 m juoksuissa PAIKOILLENNE, PAM! 3. Lasten

Lisätiedot

Kisa-Veikoille menestystä vielä SM-tasolla. Yleisurheilun Siikalatvacup 2011, lopputulokset

Kisa-Veikoille menestystä vielä SM-tasolla. Yleisurheilun Siikalatvacup 2011, lopputulokset Kisa-Veikoille menestystä vielä SM-tasolla Teemu Härmä sijoittui hopealle ammattioppilaitosten Suomen mestaruuskilpailuissa Tampereella ennätystään sivuavalla tuloksella 184. Voittaja hyppäsi 187, jonka

Lisätiedot

JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015)

JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015) JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015) OPETTAJAN/HUOLTAJAN TEHTÄVÄT 1. Kerätä kaikki oman koulun oppilaat yhteen ja kertoa heille lyhyesti lajin säännöt: - hyväksytty/hylätty suoritus - montako suoritusta

Lisätiedot

Yleistä. Säkylän Yritys ry. Toimintakertomus 2007. Pyöräily

Yleistä. Säkylän Yritys ry. Toimintakertomus 2007. Pyöräily Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2007 Pyöräily Yleistä. Kausi 2007 oli seurallamme pyöräilyn osalta vilkkaampi kuin edelliset kaudet, järjestimme kahdet tai oikeammin sanottuna kolmet kilpailut kauden

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin 1

Kuvat Heikki Helin 1 Kuvat Heikki Helin 1 2 Porissa järjestettiin Yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut Kalevan Kisat 30.7.-2.8.2015. Järjestävinä seuroina toimivat Porin yleisurheilu, Nakkilan Vire ja Noormarkun Nopsa. Porin

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

1. Oliver Rosenqvist 2005 MaskKa 3, Konsta Puottula 2005 MaskKa 3, Justus Teinilä 2005 YlänKi 3,20

1. Oliver Rosenqvist 2005 MaskKa 3, Konsta Puottula 2005 MaskKa 3, Justus Teinilä 2005 YlänKi 3,20 Vattenfall Seuracup Uusikaupunki 5.8.2014 P9 40 m 1. Severi Martelius 2005 MynämI 7,02 2. Konsta Reunanen 2006 YlänKi 7,08 3. Weikko Mäkelä 2006 VehmKi 7,49 4. Matti Kylänpää 2005 MynämI 7,50 5. Kustaa

Lisätiedot

Seurojen loppupisteet: 1. VäVi LaihLu KyVo 163. Sarjojen parhaat pistekerääjät: P Kimmo Niinimäki, Santtu Hotakainen 16 p P 13

Seurojen loppupisteet: 1. VäVi LaihLu KyVo 163. Sarjojen parhaat pistekerääjät: P Kimmo Niinimäki, Santtu Hotakainen 16 p P 13 Seurojen loppupisteet: 1. VäVi 652 2. LaihLu 395 3. KyVo 163 Sarjojen parhaat pistekerääjät: P 15 P 13 P 11 P 9 T 15 T 13 T 11 T 9 2. Kimmo Niinimäki, Santtu Hotakainen 16 p 1. Antti Tuomela 58,5 p 2.

Lisätiedot

Vankan ensimmäiset sarjamaastot Kalannin Männäisillä

Vankan ensimmäiset sarjamaastot Kalannin Männäisillä Vankan ensimmäiset sarjamaastot 19.04.2011 Kalannin Männäisillä T4 1. Anni Saarinen 0.30 2. Anniina Hyvärinen 0.31 T5 1. Nelli Kilpi 0.22 2. Ennimaria Kangasniemi 0.24 T6 1. Katariina Maikola 2.53 2. Emmi

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU POIKIEN YU-TILASTO 2014 SEUROITTAIN

KAINUUN YLEISURHEILU POIKIEN YU-TILASTO 2014 SEUROITTAIN KAINUUN YLEISURHEILU POIKIEN YU-TILASTO 2014 SEUROITTAIN KAJAANIN KIPINÄ P15 Tuomas Juvonen 12,41 +1,5 Kajaani 16.7. 12,43 +0,5 Kajaani 27.7. 12,0 S-salmi 9.9. 25,69-1,3 Kajani 10.7. 400 m 57,73 Kajaani

Lisätiedot

688 Elisa Toivola Järvenpää 627 Ruth Toivola Riihimäki

688 Elisa Toivola Järvenpää 627 Ruth Toivola Riihimäki Hyvinkään seudun urheilijat Seuraennätykset Päivitetty 11.10.2016/ MK TYTÖT 9 40m 6,53 Laura Nokkala 16.7.2000 Lohja 1000m 3:33,20 Marianne Salmi 22.8.2015 Helsinki korkeus 118 Ruth Toivola 25.5.2016 Sipoo

Lisätiedot

3.5.2016, Seuratalo Sampo

3.5.2016, Seuratalo Sampo 3.5.2016, Seuratalo Sampo Seuran perustaminen 1893 Otto Wilhelm Snellman (Sirkka) "Nuoret miehet, tänä iltana pidetään Karhulan kansakoululla klo ½ 8 i.p. puhe voimistelun tarpeellisuudesta ja sen jälkeen

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Kuvat Heikki Helin - tilastot Aulis Tiensuu 1 Miehet voittivat sekä 4 x 800 metrin että 4 x 1500 metrin viestit. vasemmalta Riku Mar nen, Mar Siikluoma, Ossi Kekki ja Hannu

Lisätiedot

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Juttusarja Nuorten SM-hallit, ennakot TULEVAISUUDEN YU-SANKARIT LIIKUNTAMYLLYSSÄ 5.-6.3.2016 NUORTEN SM-HALLLIT... SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Urheilija: Saga Andersson N16 (-00) Seura:

Lisätiedot

Haukkavuoren hiihdot

Haukkavuoren hiihdot 1 / 5 7.2.2015 15:38 Haukkavuoren hiihdot 7.2.2015 N08 1,0 km : 1.0V 1. 4 Saarinen Anni Kalannin Vankka 3:24 2. 3 Mäki Ida Alastaron Urheilijat 4:08 +44 3. 2 Johansson Theresia Pargas IF 5:26 +2:02 4.

Lisätiedot

Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää. Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää

Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää. Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää Luistimet teräviksi! Luistimien teroitus Kestilän peruskoulun käsityöluokassa. keskiviikko 22.12.2010 klo 18.00 alkaen maanantai 27.12.2010 klo 18.00 alkaen Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

TERVETULOA KAUDEN 2012 PÄÄTÖSJUHLAAN

TERVETULOA KAUDEN 2012 PÄÄTÖSJUHLAAN TERVETULOA KAUDEN 2012 PÄÄTÖSJUHLAAN ESPOON TAPIOT 2012 Paralympiakultaa! T51-luokka 100m kelaus, Toni Piispanen. Suomen Urheiluliiton seuraluokittelussa sija 5. (2011 sija 6.) Kalevan Malja -sijoitus

Lisätiedot

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry Yleisurheilujaosto lokakuu 2015

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry Yleisurheilujaosto lokakuu 2015 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry TIEDOTE Yleisurheilujaosto lokakuu 2015 TUL:N YLEISURHEILUSEUROILLE ONNITTELUJA, KIITOKSIA Yleisurheilun arvokisoissa oli jälleen mukana TUL:n seurojen urheilijoita.

Lisätiedot

688 Elisa Toivola 19.9.2009 Järvenpää 558 Aino Laitinen 13.9.2014 Hyvinkää

688 Elisa Toivola 19.9.2009 Järvenpää 558 Aino Laitinen 13.9.2014 Hyvinkää Hyvinkään seudun urheilijat Seuraennätykset Päivitetty 26.9.2015/ MK TYTÖT 9 40m 6,53 Laura Nokkala 16.7.2000 Lohja 1000m 3:33,20 Marianne Salmi 22.8.2015 Helsinki korkeus 115 Matleena Tyni 29.7.2007 Lohja

Lisätiedot

1. Aatu Kangasniemi PorvU 505 8,61 2, Olavi Halonen HyvsU 485 6,39 3, Luukas Vendelin KarkkPo 467 6,73 3,

1. Aatu Kangasniemi PorvU 505 8,61 2, Olavi Halonen HyvsU 485 6,39 3, Luukas Vendelin KarkkPo 467 6,73 3, Uudyn Pm-junnut 9-15v Nummelan Urheilukenttä 15. 16.8.2015 TULOKSET P9 Miniottelu (kuula,pituus) 1. Aatu Kangasniemi PorvU 505 8,61 2,85 393 112 2. Olavi Halonen HyvsU 485 6,39 3,66 270 215 3. Luukas Vendelin

Lisätiedot

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa KISAOHJEET JA VINKIT Nämä ohjeet ja vinkit on koottu helpottamaan kisatapahtumiin osallistumista. Ohjeista löydät vinkkejä ilmoittautumiseen ja itse kisatapahtumissa toimimiseen. KILPAILUT Tulevista kilpailuista

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Kestilä-päivien nuorisokisat

Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien NUORISOKISAT Sunnuntaina 2.7.2017 klo 11.00 Sarjat ja lajit: P9 300m, pallonheitto T9 300m, pituus P11 300m, kuula T11 300m, pituus P13 300m, kuula T13 300m,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Naantalin Löylyn Nuorisojaoston urheilijoiden tulokset Raisio, pm-sisulisäviestit

Naantalin Löylyn Nuorisojaoston urheilijoiden tulokset Raisio, pm-sisulisäviestit Naantalin Löylyn Nuorisojaoston urheilijoiden tulokset 3.9.-25.9.2011 Raisio, pm-sisulisäviestit 3.9.2011 P15 4 x 100 m 1. Naantalin Löyly (kokonaistuloksessa 3.) 51,16 Niko Ranta Tuomas Kleemola Vesa

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti:

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti: Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2004 Pyöräily Yleistä. Kausi 2004 oli seurallamme pyöräilyn osalta vielä rauhallisempi kuin edellinen 2003 kausi, järjestimme vain yhdet kilpailut kauden aikana. Järjestämämme

Lisätiedot

KAUPUNGIN HIIHTOMESTARUUSKILPAILUT , Kalanti. sarja sija nimi koulu aika

KAUPUNGIN HIIHTOMESTARUUSKILPAILUT , Kalanti. sarja sija nimi koulu aika KAUPUNGIN HIIHTOMESTARUUSKILPAILUT 11.2.2015, Kalanti sarja sija nimi koulu aika T 1 lk 1) Anni Saarinen Kalanti 03:25 0,9km 2) Annina Hyvärinen Kalanti 03:53 3) Lotta Grönros Pohitulli 04:57 4) Nanna

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry Palkitsemisjaottelu 2007 Yleisurheilu - Athletics

Himangan Urheilijat ry Palkitsemisjaottelu 2007 Yleisurheilu - Athletics Kansainvälinen-, SM- ja muu arvokilpailumenestys (17 v. yleinen sarja) Joni Mattila (19v.) EM pronssi M19 kiekko SM kulta M19 kiekko SM 4. sija M19 kuula SM-halli 4. sija M19 kuula Kalevan Kisat 10. sija

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2016 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Yleisurheilun Siikalatvacup 2015, lopputulokset

Yleisurheilun Siikalatvacup 2015, lopputulokset Yleisurheilun Siikalatvacup 2015, lopputulokset T9 Nimi Sara Raesalmi Seura Ra1 Ra2 Ke1 Ke2 Py1 Py2 Pu1 Pu2 Pi1 Pi2 Yht. Sija KKV 19 20 20 19 19 20 0 0 19 20 156 1 Milla Kangas RaRa 20 19 0 0 20 19 20

Lisätiedot

PIIRITIEDOTE 4 /

PIIRITIEDOTE 4 / PIIRITIEDOTE 4 / 2017 01.09. 1. Merkki-Mitalicup in finaali 2. Ohjaajakoulutus 3. Seurakoulutus 4. Seurafoorumi 5. Leiritykset, seiväskoulu 6. Kilpailujen haku halli- ja ulkoratakaudelle 2018 7. Palkitsemistilaisuudet,

Lisätiedot

VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO MIEHET. Pentti Nieminen

VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO MIEHET. Pentti Nieminen VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO Pentti Nieminen MIEHET M35 SM-lk M-lk A-lk B-lk C-lk 60m 7.00 7.20 7.43 7.68 7.93 100m 10.90 11.30 11.75 12.25 12.75 200m 22.00 22.90 23.90 25.00 26.10 400m 49.00

Lisätiedot