LÄNSIKAAREN PÄIVÄKODIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄNSIKAAREN PÄIVÄKODIN"

Transkriptio

1 NURMIJÄRVEN KUNTA LÄNSIKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA [Kirjoita teksti]

2 SISÄLLYS 1 LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI 3 2 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTAKULTTUURI Varhaiskasvatus päiväkodissamme Meidän arvomme Toiminta-ajatuksemme Kasvatuskumppanuus ja lapsen vasu 7 3 VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGINEN TOTEUTTAMINEN Kasvattajayhteisömme Kielen ja vuorovaikutuksen merkitys Oppimisen ilo Varhaiskasvatusympäristö Lapselle ominaiset toimintatavat Sisällölliset orientaatiot 11 4 VARHAISERITYISKASVATUS 12 5 VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAISKASVATUKSESSA 14 6 YHTEISTYÖ VARHAISKASVATUKSESSA 15 7 ARVIOINTI, KEHITTÄMINEN JA SEURANTA 16 2

3 1 LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI Länsikaaren päiväkoti aloitti toimintansa Se sijaitsee keskellä omakotitaloaluetta Rajamäessä Länsikaaren koulun naapurissa. Päiväkotimme piha rajoittuu koulun ulkoilualueeseen ja lähitaloihin. Kävelymatkan päässä päiväkodistamme löytyy metsiä, peltoja, puistoja sekä monia muita retkikohteita, kuten kirjasto ja uimahalli. Monikäyttöisiin sisätiloihimme kuuluvat ryhmätilojen lisäksi muun muassa kaikkien käytössä oleva suurehko monitoimitila, josta käytämme nimitystä Touhula. Lisäksi meillä on mahdollisuus käyttää toiminnassamme Länsikaaren koulun tiloja. Päiväkodissamme on päivähoitopaikkoja yhteensä 54. Päiväkodin henkilökuntaan kuuluu johtajan lisäksi 3 lastentarhanopettajaa, 6 lastenhoitajaa, tarpeen vaatiessa erityisavustaja, 2 laitoshuoltajaa sekä keittiötyöntekijä. Päiväkodissamme toimii 3 ryhmää: Leikkilaakso alle 3 v. (12 paikkaa) Satumetsä 3-5 v. (21 paikkaa) Seikkailusaari 5-6 v. (21 paikkaa) Päiväkotimme yhteystiedot: Länsikaaren päiväkoti Länsikaari Rajamäki p paivakoti.lansikaari@nurmijarvi.fi Päiväkodin johtaja: Päivi Kytönen p paivi.kytonen@nurmijarvi.fi Länsikaari lasten silmin: Päiväkotiin on lyhyt matka, voi kävellä tai pyöräillä. Täältä menen sitten kouluun. Päiväkoti näyttää kivalta ja täällä voi leikkiä. Parhaita paikkoja ovat Touhula ja oma ryhmä. Pihalla voimme leikkiä rosvoja, Pokemonia ja Digimonia tai kiipeillä, leikkiä polttopalloa ja hippaa. Päiväkotiin on kiva tulla, koska täällä on kiva leikkiä ystävien kanssa ja aikuisia on kiva pyytää tekemään paperilentsikoita ja voi tuoda omia leluja. 3

4 2 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTAKULTTUURI 2.1 Varhaiskasvatus päiväkodissamme Nurmijärven kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukaan varhaiskasvatus koostuu hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta. Se on suunnitelmallista, tavoitteellista ja vuorovaikutuksellista yhteistoimintaa, jossa leikillä on keskeinen merkitys. Varhaiskasvatuksessa kunnioitetaan jokaisen lapsen yksilöllisyyttä ja toiminnassa vahvistetaan toiset huomioon ottavaa käyttäytymistä. Päämääränä on lapsen hyvinvoinnin edistäminen sekä omatoimisuuden ja itsenäistymisen asteittainen lisääminen. Tähän päämäärään myös me pyrimme toiminnallamme, yhdessä vanhempien kanssa kasvatuskumppanuutta kunnioittaen. 2.2 Meidän arvomme Arvot päiväkotimme lasten sanoin: Arvot ovat jotain, mikä tekee rikkaaksi. Se voi olla joku mitali, kruunu, rahaa tai kultaa, hopeaa ja pronssia. Haluamme luoda turvallisen kasvuympäristön lapsille. Turvallinen kasvuympäristö muodostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Fyysisen kasvuympäristön turvallisuuden olemme taanneet muokkaamalla päiväkodin sisätiloja lasten leikkeihin soveltuviksi ja tarjoamalla monipuolisia leikkivälineitä. Tämän lisäksi olemme tehneet aikuisten keskinäisiä sopimuksia ja laatineet yhteiset pihasäännöt. Nämä säännöt kannustavat lasta liikkumaan, leikkimään ja kokeilemaan. Psyykkiseen kasvuympäristöön panostamme aikuisten johdonmukaisella toiminnalla sekä välittämällä aidosti kaikista päiväkotimme lapsista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että talomme kaikki aikuiset vastaavat yhdessä kaikista lapsista ja näiden hyvinvoinnista hoitopäivän aikana. Näin lapsi voi aina tarvittaessa turvautua lähimpään aikuiseen tuntiessaan kaikki aikuiset omikseen. Samaan pyrimme yhteistyössä lasten vanhempien kanssa. Lasten sosiaalista kanssakäymistä yli ryhmärajojen edistämme yhteisillä tapahtumilla, ulkoiluilla, retkillä sekä leikki- ja laulutuokioilla. Järjestämme myös koko perheelle tarkoitettuja tapahtumia, joissa perheet voivat tavata ja tutustua toisiinsa. 4

5 Toimintamme lähtökohtana toimii lapsen maailma. Näemme toiminnassamme tärkeänä aikuisten aidon läsnäolon ja lasten toiveiden sekä tarpeiden kuuntelemisen ja huomioimisen. Tämä näkyy muun muassa siten, että aikuiset ovat valmiita muokkaamaan omia toimintasuunnitelmiaan lasten hyväksi. Aikuisen tehtävänä on toiminnassamme päättää, mitkä lasten toiveista on tarkoituksenmukaista toteuttaa. Havainnoimalla lasten leikkiä aikuiset voivat ohjata toiminnan kautta leikkiä oikeille raiteille. Aikuisen tehtävänä leikissä on usein tukea lasten keskinäisiä sosiaalisia suhteita ymmärtämällä leikkiä yhtenä oppimisen menetelmänä ja luoda leikille otollisen maaperän tarjoamalla monipuolisesti välineitä ja virikkeitä lapsille. Toimimme lasten hyväksi yhdessä perheiden kanssa. Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja henkilöstön tietoista sitoutumista toimimaan yhdessä lapsen parhaaksi. Yhteisenä tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Pyrkimyksenämme on luoda lapselle turvallinen, kodin ja päiväkodin yhteinen kasvuympäristö, jossa kasvatusperiaatteet ovat samansuuntaisia. Pidämme tärkeänä lasten vanhempien avointa kohtaamista arjessa päivittäisin keskusteluin. Avoin kohtaaminen perustuu perheiden arvojen kunnioittamiseen sekä yhteisiin sopimuksiin. On myös tärkeää, että lapset ovat tietoisia aikuisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta lasten asioissa. Tämä helpottaa lasten sitoutumista vanhempien kanssa tehtyihin sopimuksiin. Lasta ja perhettä koskevissa asioissa henkilöstömme on salassapitovelvollinen. Aloituskeskustelut ja nivelpalaverit ovat ensimmäisiä kasvatuskumppanuuteen kuuluvia yhteistyömuotoja lapsen aloittaessa päiväkodissamme. Aloituskeskustelussa käymme vanhempien kanssa läpi lapsen tapoja ja tottumuksia sekä vanhempien toiveita päivähoitoon liittyen. Mikäli lapsi siirtyy päiväkotiimme toisesta hoitopaikasta, pidämme vanhempien sekä edellisen hoitopaikan työntekijän kanssa nivelpalaverin lapsen asioista aloituskeskustelun sijaan. Näiden keskustelujen ohella lapsella ja lapsen vanhemmilla on mahdollisuus tutustua päiväkotimme toimintaan erillisillä tutustumiskäynneillä ennen hoitosuhteen alkamista. Muutama kuukausi hoitosuhteen alkamisesta laadimme lapselle henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (vasu) yhdessä vanhempien kanssa, joka esiopetusikäisten lasten kohdalla tarkoittaa esiopetussuunnitelmaa. Kirjattuaan ensin vasuun omat ajatuksensa lapsen kasvusta ja kehityksestä vanhemmat saapuvat keskusteluun yhdessä hoitohenkilöstön kanssa. Tässä keskustelussa pohdimme yhdessä lapsen hoitoon, kasvatukseen ja kehitykseen liittyviä asioita sekä sovimme yhteiset kasvatustavoitteet tulevalle toimintavuodelle. Toimintavuoden lähestyessä loppuaan vanhemmilla on mahdollisuus arvioida yhdessä henkilöstön kanssa tavoitteiden toteutumista sekä lapsen kasvua ja kehitystä kuluneen toimintavuoden aikana. Mikäli lapsella on aiemmin ilmennyt tai ilmenee tarvetta erityiskasvatuksen tukitoimiin, laadimme lisäksi lapselle myös kuntoutussuunnitelman yhdessä vanhempien ja muiden tukitoimenpiteitä toteuttavien tahojen kanssa. 5

6 Toimintavuoden aikana järjestämme perheille vanhempainiltoja, erilaisia tapahtumia ja juhlia. Näissä tapahtumissa perheillä on mahdollisuus tutustua toisiinsa ja vaihtaa ajatuksia vanhemmuudesta sekä muista lapsiperheen arkeen liittyvistä asioista. Haluamme olla mukana tukemassa Länsikaaressa ilmenevää yhteisöllisyyttä lapsen kasvun ja kehityksen hyväksi. Päiväkodissamme toimii vanhempaintoimikunta, joka käyttää nimeä Länsikaaren päiväkodin kannatusyhdistys ry. Yhteistyössä on voimaa. Olemme järjestäneet toimintamme aikana erilaisia koko talon yhteisiä tapahtumia, joissa olemme hyödyntäneet henkilökunnastamme löytyviä vahvuuksia. Näitä ovat olleet mm. leikkiviikko, halloween- ja vappujuhlat, koko talon yhteiset lauluhetket, Vauhtivarpaat-viikko ja perheiden yhteiset tapahtumat. Jatkossa pyrimme lisäämään toimintaa yli ryhmärajojen, jotta lapset oppivat toimimaan erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Henkilökuntamme yhteishenkeä ylläpidämme monipuolisella virkistystoiminnalla. Viikoittaisten ryhmä- ja työpaikkapalavereiden lisäksi kokoonnumme kuukausittain Huoli puheeksi -palaveriin, jossa pohdimme lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä kysymyksiä. Myös yhteistyö ja avunanto ryhmiemme kesken ovat tärkeitä arjen eri tilanteissa. Teemme yhteistyötä monien eri yhteistyötahojen kanssa sekä lasta koskevissa tukitoimenpiteissä että lapsen kasvua ja kehitystä koskevassa tiedonsiirrossa. Lisäksi meillä on yhteistä toimintaa Länsikaaren koulun kanssa esi- ja alkuopetusta niveltäen, kuntastrategian päämäärien ja sitovien tavoitteiden pohjalta. 2.3 Toiminta-ajatuksemme Toiminta-ajatuksemme on edistää lapsen kasvua ja kehitystä olemalla läsnä ja osoittamalla herkkyyttä lapsen asioille sekä ajatuksille aikuisina. Tätä ajatusta toteutamme yhteistyössä lasten vanhempien kanssa. 6

7 2.4 Kasvatuskumppanuus ja lapsen vasu Kasvatuskumppanuus päiväkotimme lasten sanoin: Kasvatus on sitä, että lapsi kasvaa siinä. En kyllä tiedä, mikä se kumppani on. Vanhemmat ja päiväkodin henkilökunta sitoutuvat yhdessä lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseen. Ensisijainen kasvatusvastuu lapsesta on vanhemmilla, jota varhaiskasvatushenkilöstö täydentää ammattitaidollaan ja osaamisellaan. Kasvatuskumppanuudessa henkilöstölle kuuluu vastuu tasaveroisten edellytysten luomisesta. Kasvatuskumppanuus on yksi arvoistamme (kts. edellä). Kasvatuskumppanuus kulminoituu lapsen yksilöllisen varhaiskasvatussuunnitelman (vasu) tekemiseen vanhempien ja varhaiskasvatushenkilöstön kesken. Vasu-keskustelussa käydään läpi lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä tärkeitä asioita sekä kirjataan yhteisesti sovittuja käytäntöjä. Vanhemmat arvioivat yhdessä henkilöstön kanssa vasun toteutusta ja tavoitteita. 7

8 3 VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGINEN TOTEUTTAMINEN 3.1 Kasvattajayhteisömme Kasvattajayhteisö päiväkotimme lasten sanoin: Kasvattajiin kuuluvat äidit, isät, isosiskot ja veljet, tarhan aikuiset, isovanhemmat ja koulun opet. Yhteisö on jotain yhdessä, se voi olla vaikka koulu tai päiväkoti. Mielestämme hyvä työilmapiiri tarkoittaa, että kaikilla on hyvä olla ja kaikki hyväksytään omana itsenään persoonallisuus on tärkein työvälineemme. Kaikilla työyhteisön jäsenillä on oikeus omaan mielipiteeseen ja joustamme moniin eri suuntiin. Työyhteisössämme pyrimme kuuntelemaan tasapuolisesti kaikkien kannanottoja sekä oppimaan toisiltamme ja kokeilemaan uusia toimintamalleja. Pyrimme ylläpitämään avointa keskustelukulttuuria, johon kuuluu rakentava palautteen anto ja huumori. Työyhteisössämme jokainen työntekijä kantaa vastuun omasta toiminnastaan ja kannanotoistaan suhteessa muihin. Työyhteisössämme laaditut toimenkuvat selkeyttävät ja vastuuttavat henkilöstön toimintaa. Toiminnassamme pyrimme hyödyntämään henkilöstön erityisosaamista monin eri tavoin, muun muassa erilaisten tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Sivistystoimen organisaatiomallin mukaan päiväkotimme on pitkälti itseohjautuva yksikkö. Tämä tarkoittaa, että esimiehemme on lähinnä yhteydessä meihin puhelimitse ja vierailee päiväkodillamme kerran viikossa. Lapset huomioimme työyhteisössämme palkitsemalla heitä pienillä abstrakteilla asioilla, kuten kiitos, kannustaminen ja muu myönteinen palaute. Rakentavan palautteen annamme lapselle kahden kesken. Palautteen annossa huomioimme lapset yksilönä. Tästä syystä lapsille asettamamme fyysiset ja psyykkiset rajat vaihtelevat tilanteen ja lapsen mukaan. Tilanteen vaatiessa häiriköivä lapsi ohjataan rauhoittumaan toiseen tilaan. Haluamme keskustella toimintatavoista lapsen vanhempien kanssa. Henkilöstön työssä jaksamista edistämme keskustelemalla työyhteisössämme esiintyvistä tunteista, oppimalla virheistämme ja tukemalla toisiamme tilannetajun turvin. 3.2 Kielen ja vuorovaikutuksen merkitys Kieli ja vuorovaikutus päiväkotimme lasten sanoin: Me tarvitaan kieltä puhumiseen, maistamiseen, laulamiseen ja syömiseen. Vuorovaikutuksessa vaihdetaan työvuoroja. 8

9 Perushoitotilanteessa on hyvä tilaisuus ottaa kontakti lapseen. Pyrimme ottamaan muutaman lapsen kerrallaan siirtymätilanteisiin, jotta hassuttelu, kosketus, katse, puhe ja eri asioiden nimeäminen olisivat mahdollisia. Aikuisen tulee antaa puheenvuoro lapselle ja kuunnella aidosti häntä. Koemme rikkautena työyhteisössämme esiintyvät murteet ja niiden käytön puhekielessä. Ymmärrämme kuitenkin, että etenkin puhumaan opettelevien lasten kanssa meidän tulee artikuloida selkeästi yleiskielellä. Huomioimme puhekielessä lasten mahdolliset lempinimet, kunnioittaen kuitenkin vanhempien toiveita. Isoissa lapsiryhmissä puheenvuoron saaminen voi olla hankalaa, jolloin lapset alkavat puhua toistensa päälle ja melutaso kasvaa. Aikuinen ohjaa lapsia vuorottelemaan puheenvuoron käytössä, välttämään puheen keskeyttämistä ja kuuntelemaan toisia. Keinoina aikuisella on oman äänen volyymin ja sävyn vaihtaminen sekä rauhallisuus. Jatkuva äänen korottaminen on tehotonta. Vältämme aikuisen ja lapsen välisen vuorovaikutustilanteen keskeyttämistä aiheettomasti. Koemme velvollisuudeksemme rikastuttaa lapsen puheen kehittymistä loruilla, lauluilla, saduttamisella, tarinan kerronnalla, keskustelutuokioilla ja kirjojen lukemisella. 3.3 Oppimisen ilo Oppimisen ilo päiväkotimme lasten sanoin: Oppimisen ilo on sitä, jos oppii jonkun uuden asian, esim. kuperkeikan takaperin äidin ja isin sängyssä siellä on hyvin tilaa! Mä opin jo ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä, käsillä seisontaa mä vielä harjoittelen. Päiväkodissa lapsi oppii kokonaisvaltaisesti tekemällä valintoja eri tilanteissa päivän aikana sekä kartuttamalla taitojaan kokeilemisen ja arvioinnin kautta. Oppiminen tapahtuu yksilöllisesti vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa. Jo perushoitotilanteissa lapsi oppii monia asioita esimerkkien ja opastuksen avulla (kuivaksi oppiminen, omatoiminen pukeutuminen/riisuminen ja itsenäisesti syöminen). Lapsen opettamisessa hyödynnämme pienryhmätoiminnan ja parityöskentelyn menetelmiä. Pienryhmätoiminnassa lapsi saa aikuiselta enemmän tukea ja huomiota sekä kannustusta oppimisensa tueksi. Myös mallioppiminen ja vertaisoppiminen mahdollistuvat pienryhmä- ja parityöskentelytilanteissa ison lapsiryhmän tilanteita paremmin. Pienryhmätoiminta on usein myös lapsilähtöisempää. Koko lapsiryhmän ollessa koolla lapsi oppii toimimaan osana isompaa ryhmää, keskittymään häiriötekijöistä huolimatta, huomioimaan toiset lapset sekä pyytämään /odottamaan omaa vuoroaan. Lisäksi lapsi oppii hyväksymään erilaisuutta ja sietämään myös pettymyksiä. Aikuisten on hyvä muistaa lasten yksilölliset oppimistyylit sekä temperamentti- ja sukupuolierot toimintaa suunnitellessaan. Toiminnassa uudet asiat opetetaan lapsille eheytettynä kokonaisopetuksena, esim. liikuntatuokio voi sisältää myös musiikkia, luonnontietoa sekä matematiikkaa. Ohjattu toiminta pohjautuu aikuisen asettamiin tavoitteisiin, joiden pohjalta opetussuunnitelma muokkautuu. 9

10 3.4 Varhaiskasvatusympäristö Varhaiskasvatusympäristö päiväkotimme lasten sanoin: Ympäristö voi olla puutarha, maapallo tai metsä. Siellä kasvatetaan kasveja ja puita. Lapset kasvaa äidin masussa ja sen jälkeen maailmassa. Päiväkodissa vallitsevalla ilmapiirillä on suuri merkitys lasten ja aikuisten viihtyvyyteen, turvallisuudentunteeseen ja jaksamiseen. Hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri tukee lapsen kasvua ja kehitystä myönteisellä tavalla. Avoimessa keskustelukulttuurissa myös työyhteisössä ilmenevät ristiriidat on helppo ratkaista ja näin edesauttaa aikuisten työhyvinvointia. Huomatessaan myös vanhempien ja päiväkodin aikuisten keskustelevan keskenään lapsen asioista lapsi kokee olevansa tärkeä. Pidämme tärkeänä luottamuksellisuutta ja avoimuutta tällaisissa keskusteluissa. Aikuisten tehtävänä on seurata lasten keskinäistä kanssakäymistä ja puuttua aina mahdollisiin ongelmatilanteisiin ohjaamalla rakentavaan keskusteluun. Työ lasten parissa edellyttää aikuisilta kuitenkin omien tunteiden säätelyä ja tilannekohtaista hallintaa. Toimivassa työyhteisössä aikuiset puhaltavat yhteen hiileen lasten hyväksi ja ovat valmiita jakamaan toistensa voimavaroja. Tarvittaessa esimiehen tuki on aina työntekijöiden käytettävissä. Päiväkotimme on lapsia varten. Tämä tarkoittaa, että aikuiset ovat aina lasten saatavilla ja että ympäristö on suunniteltu virikkeelliseksi ja turvalliseksi lasten ikätason huomioiden. Näin ollen vain osa monipuolisesta välineistöstämme on asetettu lasten saataville. 3.5 Lapselle ominaiset toimintatavat Lapsen ominaiset tavat toimia päiväkotimme lasten sanoin: Me leikimme, nauramme, syömme, uimme, jumppaamme, juoksemme ja juhlimme synttäreitä. Jos me haluamme oppia jotain, me yritämme, harjoittelemme ja kysymme aikuiselta. Päiväkotimme erilaisilla rakenteilla pyrimme edistämään lapsen liikkumista, leikkimistä, tutkimista ja taiteellista kokemista kasvun ja kehityksen tukena. Pyrimme pitämään kaikkien kolmen ryhmän palaverit samana viikonpäivänä, jotta aikaa jää myös muulle toiminnalle. Ryhmien palavereissa aikuiset suunnittelevat toimintaa ja paneutuvat tarkemmin lasten asioihin. Toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa joustamme työvuorokohtaisissa tehtävissämme, etteivät rakenteet sitoisi liiaksi myöskään toimintaamme. Toimenkuvat selkeyttävät toiminnan suunnittelua ja sen toteuttamista. Tuemme päiväkotimme arjessa lapselle ominaisia toimintatapoja monella tapaa. Päivittäiset aikataulut toiminnassamme saattavat vaihdella toiminnan mukaan. Laitoshuoltajat ja 10

11 keittiöhenkilökunta toimivat päivähoitohenkilöstön kanssa yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Näin esimerkiksi päivittäiset aikataulut siivouksessa voivat joustaa lapsen pitkäkestoisen leikin tieltä ja ruokailuaikataulut mahdollistavat erilaiset retket ym. tapahtumat. Kunnioitamme toiminnassamme yhteisiä sopimuksia sekä työyhteisössämme että yhteistyössä vanhempien kanssa. Päiväkotimme ulkovalvonta toimii myönteisten pihasääntöjen pohjalta ja yhteisvastuullisuuden periaatteella. Näin lapsen tutkimista ja oppimista ei rajoiteta liiaksi vaan aikuiset etsivät lapsen kanssa oikean paikan leikille. Piharakenteet ja säännöt mahdollistavat kiipeilyn, hyppimisen, tasapainoilun sekä monet muut toiminnot motorisen oppimisen polulla yhdessä muiden lasten kanssa. 3.6 Sisällölliset orientaatiot Sisällölliset orientaatiot päiväkotimme lasten sanoin: Matematiikka on laskuhommia ja läksyjä. Äidinkielessä opimme erilaisia ääniä ja kieliä. Luonnontiedossa tarkkailemme eläimiä; mitä ne syö ja missä ne asuu on hyvä tietää luonnosta ja eläimistä. Historia on tietoa menneistä ajoista. Uskonto tarkoittaa sitä, että uskoo erilaisiin asioihin ja aikuisiin. Uskoo vaikka siihen, että oppii lukemaan. Sisällöllisillä orientaatioilla tarkoitamme asioita, joita lapsi harjoittelee päiväkodin jokapäiväisessä toiminnassa. Orientaatiolla ei tarkoiteta oppiaineen opiskelua vaan kasvattajan tekemiä valintoja siten, että lapsi saa mahdollisuuden tutustua ikä- ja kehitystasolleen sopivalla tavalla eri sisältöalueisiin. Keskeisiä sisältöalueita ovat: matemaattinen, luonnontieteellinen, historiallisyhteiskunnallinen, esteettinen, eettinen ja uskonnollis-katsomuksellinen. Kieli ja vuorovaikutus ovat osa näitä kaikkia. Toiminnan toteutuksessa orientaatiot kytketään lasten arkeen, kokemuksiin ja lähiympäristöön. Kasvatushenkilöstö ohjaa toiminnan avulla lasten tasapainoista kasvua ja kehitystä. Seuraavalla metsäretkiesimerkillä pyrimme avaamaan sitä, mitä orientaatiolla tarkoitetaan. Kävellessämme lasten kanssa metsään tutkimaan kevään tuloa, tarkkailemme ympäristöä (luonnontieteellinen orientaatio) ja pohdimme, onko metsään pitkä vai lyhyt matka (matemaattinen orientaatio). Matkan varrella henkilökunta kertoo lapsille ympäristössä tapahtuneista muutoksista, esim. puut on kaadettu ja tilalle on rakennettu koulu pallokenttineen (historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio). Metsään päästyämme tutkimme luonnossa näkyviä kevään merkkejä, esim. silmut puissa, kevään ensimmäiset kukkaset (esteettinen orientaatio). Metsässä opetamme lapsille luonnon kunnioittamista (eettinen orientaatio). Retken aikana löydämme myös linnunpesän, jossa on juuri kuoriutuneita poikasia. Lapset haluavat heti antaa nimet suloisille poikasille (uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio). 11

12 4 VARHAISERITYISKASVATUS Varhaiserityiskasvatus päiväkotimme lasten sanoin: Se kasvattaa erityisiä lapsia. Ne voi osata jotain erityistä kieltä tai niillä voi olla kolme kättä. Erityisvarhaiskasvatuksen muodot ja menetelmät ilmenevät asteittain varhaiskasvatuksessa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen perustana toimivat yksilölliset lasten vasut sekä kasvatuskumppanuus perheiden kanssa. Näiden toteutumista tuemme päiväkodissamme esim. pienryhmäpedagogiikalla sekä kuvien käytöllä vuorovaikutustilanteissa. Pienryhmätoiminnan avulla mahdollistamme oppimistilanteissa työrauhan sekä lapsen yksilöllisen tukemisen ja huomioimisen. Kuvien käyttö arjen eri tilanteissa selkeyttää lapsen oman toiminnan ohjausta ryhmässä sekä mm. aikakäsityksen muodostumista. Esimerkki kuvien käytöstä päiväjärjestyksessä: Varhaisen tuen tarve lasten keskuudessa syventää varhaiserityiskasvatuksen menetelmien käyttöä päiväkodissa. Pienryhmätoiminnassa olemme käyttäneet mm. KILI- (kieli ja liikunta), Askeleittain- (tunteet ja vuorovaikutus) ja Sherborne - menetelmiä (kehontuntemus ja vuorovaikutus) sekä suujumppaa ja Vuorovaikutusleikkiä. Näiden menetelmien käyttö hyödyttää kaikkien lasten kehitystä ja kasvua sekä ennaltaehkäisee erityisen tuen tarvetta. Kuvien käyttöä syvennämme tarvittaessa yksilötasolla, esim. tukemaan puheen kehitystä. Yksilölliset tavoitteet menetelmien käytölle asetamme yhteistyössä vanhempien ja tarvittaessa kiertävän erityislastentarhanopettajan kanssa lapsen vasuun. Menetelmien käyttöä ja tavoitteiden toteutumista arvioimme myös yhteistyössä vanhempien kanssa. Erityisen tuen tarve yksilötasolla syventää yhteistyötä muiden tukitoimia tarjoavien tahojen kanssa sekä edellyttää kuntoutussuunnitelman tekemistä lapsen vasun liitteeksi. Varhaiserityiskasvatuksen työryhmä tekee päätöksen kiertävän erityislastentarhanopettajan suosituksen pohjalta, tuetaanko lapsen kehitystä ja kasvua ryhmäkoon pienennyksellä, ryhmä- tai henkilökohtaisella avustajalla, integroituun erityisryhmään sijoittamisella vai muilla tukitoimenpiteillä. Lisäksi lapsen muihin tukitoimenpiteisiin voivat kuulua esim. puhe- tai toimintaterapia sekä kontrollikäynnit sairaalassa. 12

13 Kuvio 1. Lapsi ja varhaiserityiskasvatus Nurmijärvellä. 1. VARHAISKASVATUS 2. VARHAINEN TUKI 3. ERITYINEN TUKI 13

14 5 VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAISKASVATUKSESSA Nurmijärven kunnan VARPU -projekti on osa Länsikaaren päiväkodin varhaiskasvatusta. Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään ja helpottamaan tiettyjen riskitilanteessa olevien lapsiperheiden ongelmia tukemalla näitä riittävän varhaisessa vaiheessa. Varhaisen puuttumisen mittarina on työntekijän oma huoli lapsesta/perheestä, ja tavoitteena on huolen väheneminen tai poistuminen. MINULLA EI OLE HUOLTA PERUSPALVELUT JA PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT TOISIAAN Seuraan ja kehitän lasten kasvuoloja yhdessä työtovereiden ja perheiden kanssa. MINULLA ON HUOLI HUOLEN PUHEEKSIOTTAMINEN Otan huolen puheeksi perheen kanssa tietoa saaden ja tukea tarjoten sekä ohjaten perhettä käyttämään tarvittavia palveluja. Informoin tiimiä. Suunnittelemme Yhdessä perheen kanssa lapselle varhaiskasvatuksen tukitoimia. Huolen jatkuessa konsultoin omaa tiimiäni, esimiestäni, kiertävää / alueellista erityislastentarhanopettajaa ja sen jälkeen tarvittaessa yhteistyökumppaneita: terveydenhoitaja puheterapeutti fysioterapeutti toimintaterapeutti terveyskeskus-psykologi kasvatus- ja perheneuvola sosiaalityöntekijä HUOLENI KASVAA harmaa vyöhyke YHTEISTYÖTAHOJEN HAKEMINEN, VAIHTOEHTOINA: A. Kiertävä / alueellinen erityislastentarhaopettaja vie asian neuvolatyöryhmään keskusteltuaan ensin vanhempien kanssa. B. Kutsun koolle verkostopalaverin konsultoituani esimiestä ja/tai kiertävää/alueellista erityislastentarhaopettajaa. Huolehdin, että viimeistään tässä vaiheessa kuntoutussuunnitelman tarve arvioidaan yhdessä perheen kanssa. OLEN ERITTÄIN HUOLISSANI viimeistään YHTEYDENOTTO LASTENSUOJELUUN Tiedotettuani yhteydenotosta ensin perheelle otan/esimieheni ottaa yhteyttä lastensuojeluun. Sosiaalityöntekijä arvioi lastensuojelutarpeen Olen mukana jatkotyöskentelyssä. huoleni poistuu/vähenee Kuvio 2. Huolen vyöhykkeet. 14

15 6 YHTEISTYÖ VARHAISKASVATUKSESSA Yhteistyö päiväkotimme lasten sanoin: Yhteistyö on sitä, että siivotaan yhdessä kun on leikittykin. Voidaan myös jutella yhdessä, aikuiset voi pitää vaikka palaverin. Työhömme kuuluu moniammatillinen yhteistyö eri tahojen kanssa lasten ja perheiden hyväksi. Tällä yhteistyöllä pyrimme tukemaan lapsen kasvua ja kehitystä sekä ennaltaehkäisemään varhaisessa vaiheessa kasvua vaarantavia tekijöitä. Näin ollen lasta koskevissa keskusteluissa voi olla tarvittaessa päivähoitohenkilöstön ja vanhempien lisäksi myös useita muita perheen asioita hoitavia tahoja. Kuvio 3. Yhteistyötahot varhaiskasvatuksessa. Yksityinen päivähoito Kunnallinen päivähoito ja esiopetus Neuvola Perheneuvola Seurakunta Erityistyöntekijät: *kelto *terapeutit *psykologit LAPSI Kuntoutusja vammaispalvelut JA PERHE Tutkimusja hoitoyksiköt Muut toimijat, esim. Länsikaaren päiväkodin kannatusyhdistys ry, liikunta- ja kulttuuripalvelut Lastensuojelu, sosiaalija perhetyö Poliisi, palolaitos Harrastustoiminta, järjestöt ja yhdistykset Koulu 15

16 7 ARVIOINTI, KEHITTÄMINEN JA SEURANTA Henkilöstö arvioi ja kehittää omaa toimintaansa viikko- ja ryhmäpalavereissa, esimiehen kanssa käytävissä kehityskeskusteluissa sekä koko työyhteisön kehittämispäivissä. Lisäksi jokainen työntekijä arvioi osaamistaan ja kehittymistään kerran vuodessa kirjallisesti esimiehellemme. Päiväkodissamme vanhemmat osallistuvat toimintamme arviointiin antamalla palautetta mm. päivittäisissä keskusteluissa, arviointikyselyissä sekä lapsen vasua koskevissa arviointikeskusteluissa. Näistä kaikista kootun arviointipalautteen pohjalta kehitämme toimintaamme lasten parissa. Jatkuvan ammattitaidon kehittämisen takaamme henkilöstön koulutuksella sekä huolehtimalla henkilöstömme hyvinvoinnista ja jaksamisesta virkistystoiminnallamme. Tämän lisäksi järjestämme työyhteisössämme kehittämispäiviä ja erilaisia palavereita sekä teemme yhteistyötä Länsikaaren päiväkodin kannatusyhdistyksen ja Länsikaaren koulun kanssa. Toiminnan kehittämisen ja arvioinnin pohjalta päivitämme päiväkotimme varhaiskasvatussuunnitelmaa vuosittain yhteistyössä vanhempien kanssa. 16

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKODIN

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKODIN 2014-2015 NURMIJÄRVEN KUNTA LÄNSIKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA [Kirjoita teksti] SISÄLLYS 1 LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI 3 2 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTAKULTTUURI 4 2.1 Varhaiskasvatus päiväkodissamme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011

SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 1 Syrjälän päiväkoti Päiväkotimme on valmistunut 1987 ja sijaitsee Syrjälän koulun yhteydessä Klaukkalan eteläisellä päivähoitoalueella. Talossamme

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA ELMERIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Arvot 2. Toiminta-ajatus 3. Toimiva kasvattajayhteisö 4. Varhaiskasvatusympäristö 5. Oppimisen ilo 6. Kielen ja vuorovaikutuksen merkitys

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Toivojentien päiväkodin ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Rakokiven päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Rakokiven päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Rakokiven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 1 Sisällys Päiväkotimme 2 Toiminta-ajatuksemme 3 Oppimisympäristömme 3 Varhaiskasvatustyömme arvot 5 Lasten arvot 5 Vanhempien arvot 5 Henkilökunnan arvot

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

TIIRAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIIRAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIIRAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä päiväkodistamme 2. Tiiran toiminta-ajatus 3. Päiväkodin arvot 4. Kasvattajayhteisö 5. Näin toimimme 6. Varhaiskasvatusympäristö

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityssä toimii 2 montessoriryhmää, joiden ikäjakauma on noin 2,5-5 v. Ryhminen nimet ovat Peilivuori ja Salasaari. Molemmissa ryhmissä

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA The English Playschool of Asikkala, 31.12.2011 THE ENGLISH PLAYSCHOOL OF ASIKKALA -kannatusyhdistys ry The English Playschool of Asikkala on kannatusyhdistyksen ylläpitämä, yksityinen

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot

Määrlahden päiväkodin VASU

Määrlahden päiväkodin VASU Määrlahden päiväkodin VASU Tämä on Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma VASU. Tämä suunnitelma pohjautuu Loviisan kaupungin vuonna 2011 käyttöön ottamaan varhaiskasvatussuunnitelmaan. VASUSSAMME

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN Pikiruukin päiväkodin toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen perustuu Kokkolan päivähoidon yhteiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja sitoudumme noudattamaan sitä.

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot