Seiskat C-yöturnaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seiskat C-yöturnaus"

Transkriptio

1 Seiskat C-yöturnaus Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12

2 Alkusanat Nurmijärvi Seven Ringettes ry:n eli tuttavallisemmin Seiskojen C joukkueet ovat nyt jo muutaman vuoden ajan järjestäneet elokuussa Yöturnauksen johon on kutsuttu joukkueita eri puolelta Suomea. Tänä vuonna mukana on Seiskojen omien C02 ja C03 joukkueiden lisäksi BLD Valkeakoskelta, EKS Espoosta, KaPa 51 Kangasniemeltä sekä NoU Nokialta. Toiveenamme on että Yöturnauksesta jäisi positiivinen, iloinen ja mieleenpainuva tapahtuma niin pelaajille, toimihenkilöille kuin kannustusjoukoillekin. Tämän saavuttamiseksi ja hyvän fiiliksen saamiseksi toivomme kaikilta pelaajilta sekä taustajoukoilta rehtiä urheilumieltä, kannustusta sekä toisten kunnioittamista. Antoisaa turnausiltaa ja yötä ringeten parissa kaikille toivottaen, Marja Vihavainen, turnauspäällikkö, Seven Ringettes 2

3 Turnausinfo Turnaustoimisto Turnaustoimisto palvelee jäähallin 2. kerroksessa koko turnauksen ajan. Turnaustoimiston vieressä on myös turnauksen tulospalvelutaulu. Turnaustoimistoon voi olla yhteydessä kaikissa turnaukseen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Toimistossa on saatavilla turnauksen otteluohjelmakopioita turnausyleisölle. Ensiapu Ensiapupiste sijaitsee jäähallin 2. kerroksessa, kahvion takana. Ensiaputila on merkitty ensiapu tunnuksin. Turnauksen ensiapuvastaavana toimii Minna Laurila (p ). Ensiapupisteessä toimivat henkilöt ovat ensiapukoulutettuja. Ruokailut Turnauksessa on järjestetty iltapalaa pelaajille sekä joukkueiden toimihenkilöille (iso neuvotteluhuone jäähallin 2.krs) seuraavasti: klo Seiskat C03 klo EKS klo NoU klo Seiskat 02 klo BLD klo KaPa 51 Pukukopit Kopit ovat joukkuiden käytössä viimeistään 1/2 tuntia ennen ensimmäisen ottelua alkua ja ne tulee vuorostaan tyhjentää viimeistään 1/2 tuntia viimeisen ottelun jälkeen. 3

4 Oheistoimintaa hallilla Kahvio Jäähallin kahvio palvelee koko turnauksen ajan jäähallin 2. kerroksessa. Kahviossa on käteismaksu. Pankkiautomaatteja on Klaukkalan keskustassa, noin 1.5 kilometrin päässä hallilta (esim. Osuuspankin ja Nordean konttoreiden yhteydessä). Luistinten teroitus Turnaustoimistosta voi tiedustella luistimien teroituspalvelua. Luistinten teroituksen hinta on 5. Turnauskahvilaa tukemassa: 4

5 Turnaussäännöt PELIPAIKKA Turnaus pelataan Klaukkalan jäähallissa , osoitteessa Lepsämäntie 1 2, Klaukkala. Joukkueet ilmoittautuvat turnaustoimistoon tuntia ennen ensimmäisen pelin alkamista. PELITAPA Turnaukseen osallistuu kuusi (6) joukkuetta. Pelitapa on yksinkertainen sarja eli pelit pelataan kahdessa alkulohkossa, jonka jälkeen kummankin lohkon kaksi parasta pelaavat välieräottelut ristiin toisiaan vastaan. Välieräotteluiden häviäjät pelaavat pronssiottelun ja voittajat finaalin. Kummankin lohkon kolmanneksi jääneet joukkueet pelaavat keskinäisen ottelun sijoista 5-6. Sijoitukset alkulohkoissa määritellään pisteiden perusteella. Voitetusta ottelusta saa kaksi (2) pistettä, tasapelistä yhden (1 ) pisteen ja tappiosta ei yhtään pistettä. Päädyttäessä tasapisteisiin, alkulohkon sijoituksen ratkaisee: 1. Keskinäinen ottelu 2. Sarjan maaliero 3. Tehdyt maalit 4. Arpa. ' Välierien ja sijoitusotteluiden päättyessä tasapeliin, voittaja ratkaistaan voittolaukauskilpailulla, johon joukkueet nimeävät kolme laukaisijaa. Jos näiden kolmen pelaajan laukauksien jälkeen ollaan yhä tasatilanteessa, kummastakin joukkueesta tulee vuorollaan pelaaja laukomaan kunnes voittaja saadaan selville eli kunnes laukaisupareista toinen onnistuu ja toinen epäonnistuu. Sama pelaaja saa tulla laukomaan vasta kun kaikki joukkueen pelaajat ovat laukoneet kerran. Pelaaja joka on poistettu ottelusta tai joka on ollut ottelun päättyessä rangaistusaitiossa, ei saa osallistua voittolaukauskilpailuun. OTTELUAIKA Otteluaika 2 x 1 2 minuuttia tehokasta peliaikaa kuitenkin niin että ottelun kokonaisaika on maksimissaan 35 minuuttia. Ottelun kaksi viimeistä peliminuuttia kuulutetaan alkavaksi kun kokonaispeliaikaa on jäljellä viisi minuuttia. 1. ja 2 erän välissä on 60s tauko. Aikalisää ei sallita. MYÖHÄSTYMINEN Joukkueiden tulee olla valmiina jäälle tuloon ja mahdollisesti ottelun aloittamiseen viisi (5) minuuttia ennen otteluohjelmaan merkittyä ottelun alkamisaikaa, jotta ottelut alkavat otteluohjelman mukaisesti. Tätä sääntöä rikkonut joukkue voidaan tuomita hävinneeksi 5-0. SÄÄNNÖT Otteluissa noudatetaan Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton ringeten peli- ja kilpailusääntöjä seuraavin poikkeuksin. Rangaistus epäurheilijamaisesta- tai sopimattomasta käytöksestä johtaa pelaajan tai toimihenkilön sulkemiseen seuraavasta ottelusta. Ottelurangaistuksen ollessa kyseessä pelikielto koskee koko lopputurnausta. Kunkin ottelun kokoonpano on ilmoitettava turnaustoimistoon viimeistään 30 min ennen ottelun alkua. 5

6 Turnaussäännöt (jatkoa) VASTALAUSEET Turnauksen vastalauseet käsittelee turnauksen jury, joka koostuu turnauspäälliköstä, kolmesta vierailevien joukkueiden edustajasta sekä tuomareiden edustajasta. Päätöksen tekoon osallistuvat ne jäsenet joita vastalause ei koske. Juryn päätös on lopullinen. Vastalausemaksu on 50 euroa, jota ei palauteta. Vastalauseet tulee jättää käsiteltäväksi kirjallisesti viimeistään 1 5 minuutin kuluttua pelin päättymisestä. Vastalauseet käsitellään ennen joukkueiden seuraavaa peliä. Tulos ilmoitetaan joukkueenjohtajalle. TAPATURMAT Turnauksen järjestäjä ei vastaa osallistuvien joukkueiden mahdollisista tapaturmista. Turnausjärjestäjien toimesta jäähallilla on ensiapuhenkilö. EROTUOMARIT Erotuomaritoiminnasta vastaa Etelä-Suomen ringette-erotuomarit ry:n nimeämät tuomarit. MUUTOKSET Turnauksen järjestäjällä on oikeus otteluohjelmien ja aikataulujen muutoksiin, mikäli pakottavat syyt niin vaativat. PALKINNOT Turnauksessa palkitaan turnauksen kolme parasta joukkuetta pokaalilla. TURNAUSTSEMPPARI Jokaisesta joukkueesta palkitaan yksi turnaustsemppari, joka tulee ilmoittaa toimitsijaaitioon viimeistään joukkueen viimeisen pelin erätauolla. PELIPAIDAT Jos kahdella joukkueella on lähellä samaa väriä olevat pelipaidat ja tuomari vaatii liivejä käytettäväksi, otteluohjelmaan vierasjoukkueeksi merkitty joukkue laittaa liivit päälle. Mikäli numerot ovat liiveissä ja pelipaidassa erilaiset, niin pelaajan numeroksi merkitään liivin numero. KILPAILULUVAT (Ice card) Joukkueen pelaajien ja toimihenkilöiden kilpailulupien voimassaolo on pystyttävä pyydettäessä todentamaan. PELAAJAT Pelaajat ovat C-ikäisiä, 02 tai myöhemmin syntyneitä + korkeintaan 2 enintään 1 vuoden yli-ikäistä pelaajaa/ ottelu ringeten kilpailusääntöjen mukaan. Kaikilla tulee olla voimassaoleva ringeten kilpailulupa sekä vakuutus. Turnausjärjestäjä voi antaa luvan joukkueiden yhdistämiseen kesken turnauksen, mikäli joukkueen pelaaminen ei ole muutoin mahdollista. Turnausjärjestäjä voi sallia joukkueille reilun pelin mukaisesti erityisjärjestelyjä erillistä anomusta vastaan, joka on toimitettava turnauspäällikölle. 6

7 Turnausohjelma Harjoitushallin tapahtumat Aika Tapahtuma Kotijoukkue Vierasjoukkue 17:00 Peli A lohko 17:40 Peli B lohko 18:15 Tauko NoU EKS Seiskat 03 BLD 18:30 Peli A lohko 19:10 Peli B lohko 19:45 Tauko 20:00 Peli A lohko 20:40 Peli B lohko 21:15 Tauko KaPa 51 BLD Jäänhuolto (18:15-18:25) Jäänhuolto (19:45-19:55) Seiskat 03 Seiskat 02 KaPa 51 EKS Jäänhuolto (21:15-21:25) 21:30 Välierä V1 22:20 Välierä V2 23:00 Tauko A 1. sijoittunut B 1. sijoittunut 23:20 Sijat :10 Pronssipeli 00:50 Tauko A 3. sijoittunut Hävinnyt V1 01:10 Finaali NoU Seiskat 02 B 2. sijoittunut A 2. sijoittunut Jäänhuolto (23:00-23:10) B 3. sijoittunut Hävinnyt V2 Jäänhuolto (00:50-01:00) Voittaja V1 Voittaja V2 Palkintojen jako 01:45 Palkinnot Pelin kesto on 2x12 minuuttia tehokasta peliaikaa, maksimikesto 35 minuuttia. 1. ja 2- era n va lissa on 1 min pituinen tauko. Aikalisa a ei sallita. 7

8 Joukkue esittelyt EKS Espoon Kiekkoseura Ringette Espoo Pelaajat Rantila Venla, Lindholm Pinja, Rajala Jonna, Lonka Meeri, Pohjala Ellen, Sarmala Essi, Aarninsalo Saana, Paasivirta Sofia, Julin Maija, Tuomi Liisa, Silvala Juuli, Malk Mirell, Erkkilä Kia, Siljanto Juliana, Waldén Nora, Malk Mona Toimihenkilöt Annu Rintala (V), Ira Merivaara (V), Krista Rantakari (V), Asmo Pohjala (V), Heidi Aarninsalo (H), Teija Malk (J) BLD BLD Ringette Valkeakoski Pelaajat Salo Emilia, Semi Inka, Lähde Liisa, Lähde Aino, Andersen Janica, Ruutana Juulia, Kortelainen Jutta, Sointu Milja, Ylä Kotola Jenna, Kyttälä Mimosa, Lehtiö Ella, Koskinen Venla, Saarinen Petra, Keinänen Aada, Vilen Sara, Lamminpää Nea, Vuorio Tuuli, Sointu Mila, Sarvela Salla Toimihenkilöt Ipe Sointu (V), Pekka Kyttälä (V), Marko Lehtiö (V), Pauliina Pekkonen (V), Jani Petri Semi (V), Jenni Visala (V), Tuomo Saarinen (H), Miia Sointu (H), Elina Lähde (J), Sonja Vilen (J) 8

9 Joukkue esittelyt NoU NoU Ringette Nokia Pelaajat Hautakoski Ida, Hautamäki Ella, Vilen Emmi, Hartikainen Anastacia, Kallionsivu Kaisa, Rantala Aino, Känsäkoski Ella, Järvensivu Elsa, Vanhanen Sanni, Lehtonen Aada, Talvio Ninni, Parkkila Emilia, Ukkonen Martta, Nieminen Helmi, Halmela Aada, Toiminen Titta, Kork Monica Toimihenkilöt Jp Mikola (V), Kari Erasvuo (V), Heli Parkkila (H), Katjuska Hartikainen (H), Milja Mikola (H), Sari Ijäs (J) KaPa 51 Kangasniemen Pallo Kangasniemi Pelaajat Hokkanen Veera, Vehmala Aino, Lehtonen Anni, Palvimo Inka, Kiuru Anni Maria, Kohvakka Ronja, Yrjänheikki Anu, Issakainen Inka, Hokkanen Maiju, Ossi Maija, Liikanen Eerika Toimihenkilöt Jouni Ossi (V), Vilma Reinikainen (V), Eeva Talvitie Lehtonen (H), Aarne Yrjänheikki (H), Milla Hokkanen (H), Irmeli Heiskanen (J) 9

10 Joukkue esittelyt Seiskat 02 Nurmijärvi Seven Ringettes Nurmijärvi Pelaajat Rytkönen Mona, Dolk Rea, Keränen Amanda, Nieminen Tilda, Schwartz Nea, Alén Sanni, Vihavainen Veera, Järvi Kaisa, Lukkari Aino, Lehmuskoski Anni, Keinänen Sini, Leiramo Sanna, Lukkari Outi, Sihvola Sofia Toimihenkilöt Tuomo Lukkari (V), Henna Räikkönen (V), Heli Alén (H), Marjo Pirinen (H), Mirkka Vähämurto (H), Timo Lehmuskoski (J) Seiskat 03 Nurmijärvi Seven Ringettes Nurmijärvi Pelaajat Paajanen Pihla, Haikonen Nelli, Rantala Suvi, Glad Paula, Collin Sinna, Kainulainen Anna, Lignell Siiri, Laurila Rosa, Salovuori Kaisla, Lipiäinen Jenni, Vihavainen Riina, Puustinen Julia, Talikka Ella, Kulmala Iina, Vuorinen Adele, Holmberg Venny Toimihenkilöt Marko Kulmala (V), Virpi Hast (H), Mia Tehomaa (H), Liisa Kainulainen (J), Mika Laurila (J) 10

11

12

Seiskojen Yöturnaus 2016

Seiskojen Yöturnaus 2016 Seiskojen Yöturnaus 2016 Klaukkalan jäähalli 13.8.2016 C-ikäluokka TERVETULOA Seiskojen yöturnaus 2016 Nurmijärvi Seven Ringettes ry. viettää muutaman vuoden kuluttua jo 20:ttä juhlavuottaan. Näiden vuosien

Lisätiedot

Seiskat E-syysturnaus. 20.09.2014 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12

Seiskat E-syysturnaus. 20.09.2014 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Seiskat E-syysturnaus 20.09.2014 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Alkusanat Tervetuloa Klaukkalan juuri remontoituun ja laajennettuun jäähalliin pelaamaan ja seuraaman E ringetteä. Seiskojen E joukkueet

Lisätiedot

Seiskat Loppiaisturnaus Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12

Seiskat Loppiaisturnaus Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Seiskat Loppiaisturnaus 06.01.2017 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Alkusanat Tervetuloa Klaukkalan jäähallille pelaamaan ja seuraamaan D juniorien ringetteturnausta. Seiskat D on iloinen saadessaan

Lisätiedot

Seiskat D-loppiaisturnaus

Seiskat D-loppiaisturnaus Seiskat D-loppiaisturnaus 6.1.2018 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Alkusanat Tervetuloa Klaukkalaan D junioreiden Loppiaisturnaukseen. Viime vuoden tapaan saimme mukaan yhdeksän joukkuetta Etelä ja

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu HPK Jokerit Jukurit JYP Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B.4.20 9:45 Kilpahalli AA Jukurit JYP 4 - LT 2.4.20 0:50 Kilpahalli AA Jokerit HPK 4-2 LT.4.20

Lisätiedot

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus YKKÖSPALKINTO -turnaus 9.4.2016 MIKKELI Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus Päivitetty 15.1.2016. Muutokset mahdollisia. Ajankohta ja paikka Sunnuntai 9.4.2016. Mikkelin jäähalli ja

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 14. JEKKU -TURNAUS la 12.1.2013 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 12.1.2013. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Seiskat E-turnaus

Seiskat E-turnaus E-turnaus 23.09.2017 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Alkusanat Iloisina ja ylpeinä voimme todeta, että pääsemme käynnistämään ringeten E turnausten kauden 2017 2018 täällä Klaukkalassa. Haluammekin

Lisätiedot

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI Aktia- Kultakiekko Turnaus 2015 21.-23.8.2015 MYYRMÄEN JÄÄHALLI 1 Sisällys Turnauspäällikön terveiset... 3 Joukkueet... 4 Turnaus AAA+... 4 Jokerit Red... 5 Jokerit Yellow... 5 HIFK Red... 6 HIFK White...

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 TURNAUSINFO 1. Turnauspaikka Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 01800 KLAUKKALA Puh. 040 317 4940 Klaukkalan jäähallissa on kaksi kaukaloa, Kilpahalli (KH) ja Harjoitushalli

Lisätiedot

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan 19.4.2015 MIKKELI F06 -turnaus 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan Päivitetty 12.4.2014. Muutokset mahdollisia. Ajankohta

Lisätiedot

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

Seiskat E-syysturnaus. 26.09.2015 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12

Seiskat E-syysturnaus. 26.09.2015 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Seiskat E-syysturnaus 26.09.2015 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Alkusanat Tervetuloa Klaukkalan jäähallille pelaamaan ja seuraamaan E ikäluokan ringetteturnausta. Seiskojen E joukkueet ovat iloisia

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen !

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen ! Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen 6.12.2016! Osallistuvat joukkueet: Viikingit Canadiens Viikingit Maple Leafs Blues EPS Blues Juniors LV Blues 07 EVU Hunters HJK GranIFK PaiHa Turnaussäännöt

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint

Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint Tervetuloa Pirkkolaan! Uusi kiekkokausi lähtee vauhdilla käyntiin Karhu-Kissojen jo perinteeksi muodostuneessa turnauksessa. Uusi kausi tuo tullessaan myös uusia kujeita

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v. 1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

TIVOLI SARIOLA -TURNAUS

TIVOLI SARIOLA -TURNAUS TIVOLI SARIOLA -TURNAUS! Ringette E-junioreiden kevätturnaus Lahti, Launeen SOL Areena 14.4.2013! TIVOLI SARIOLA -TURNAUS 1 www.urheiluporssi.fi KAUPPAKESKUS MAILISSA facebook.com/urheiluporssi 12.3.2013

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-Turnaus 2003 Kevät-turnaus järjestetään kuudelle A-tasoiselle joukkueelle. Turnauksen hinta on 400 /joukkue ja halukkaille järjestämme ruokailun

Lisätiedot

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus. 1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

Seiskat F-turnaus. 15.11.2014 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12

Seiskat F-turnaus. 15.11.2014 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Seiskat F-turnaus 15.11.2014 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Alkusanat Tervetuloa Klaukkalaan pelaamaan ja seuraaman F ringetteä. Seiskojen F joukkueet saivat kunnian järjestää uusitun jäähallin ensimmäisen

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

HELMI GRILLI CUP

HELMI GRILLI CUP HELMI GRILLI CUP 28.-29.5.2016 TURNAUSINFO Tervetuloa vuoden 2016 Helmi Grilli Cupiin! Turnaus on nimetty päätukijamme, kontulalaisen ruokaravintola Helmi Grillin mukaan. Turnaus pelataan jälleen Kontulan

Lisätiedot

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta) Kauden 2018-2019 lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa 11.3.2019 Etelän D2 AA lohkojen osalta) Sarjat ja lohkot, joiden lopputurnauksista vastaa Etelän alue. (päivitetty 11.3.2019)

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

Seiskat F-turnaus. 14.11.2015 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12

Seiskat F-turnaus. 14.11.2015 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Seiskat F-turnaus 14.11.2015 Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 Alkusanat Tervetuloa Nurmijärven Seven Ringettesin järjestämään F turnaukseen! Kaikki pelit pelataan kilpahallin puolella ja katsomossa on

Lisätiedot

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 TURNAUSINFO 1. TURNAUSPAIKKA Hyvinkään jäähalli Vaiveronkatu 70 05880 HYVINKÄÄ Puhelin: jäähallin vahtimestarit, 040 534 9495 Puhelin: turnauspäällikkö Tom Östlund,

Lisätiedot

Lakeuden Lätkä 2.4.2016 Limingan jäähalli

Lakeuden Lätkä 2.4.2016 Limingan jäähalli Turnausohjelma Lakeuden Lätkä 2.4.2016 Limingan jäähalli Turnauksen lähin Mäkkäri McDONALD S Kempele Myllytie 1-2 - Lakeuden Lätkä -turnaus 2.4.2016 Limingan jäähalli Tervetuloa Limingan Kiekon E2 -junioreiden

Lisätiedot

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus Tytöt C15 (-98) Pituuspotku Kuljetus-Keskitys Nimi Seura aika väh. Syöttö Pujottelu Pusku o/m v/m aika väh. aika merkki 1 Markkanen Iina JyPK 29,5-20 9,5 38,3 26,7-8 37 30-13,4 35,8-9 26,8 79,9 Hopea 2

Lisätiedot

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa.

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa. KIMITO SPORTFÖRENINGILLÄ on ilo toivottaa kaikki pelaajat, valmentajat, johtajat jakannattajat sydämellisesti tervetulleiksi Kemiöön ja NURMIKENTTÄCUPIIN 2014 joka samalla on osa Turun piirin 90-vuotis

Lisätiedot

XXVIII Keimola Lentis Otteluohjelmat

XXVIII Keimola Lentis Otteluohjelmat XXVIII Keimola Lentis 6.1.2018 - Otteluohjelmat Miesten B-sarja Joukkueet on jaettu neljään alkulohkoon, joissa pelataan yksinkertaiset sarjat. Lohkojen voittajat pelaavat keskenään sijoista 1-4, kakkoset

Lisätiedot

PRE-turnaus / infopaketti

PRE-turnaus / infopaketti PRE-turnaus 25.-26.8.2018 / infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus LOHKOJAKO JA OTTELUOHJELMA 07-syntyneet 08-09-syntyneet Lohko A Lohko B PaRi 07 PaRi 08 Komeetat 08 Komeetat 07

Lisätiedot

TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 TRAILERIKESKUS TURNAUS P

TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 TRAILERIKESKUS TURNAUS P TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 TRAILERIKESKUS TURNAUS P02 2.8.2014 Järjestäjä ja yhteystiedot... 2 Yleisiä sääntöjä... 2 Pelisäännöt... 2 Palkitsemiset... 3 Pukukopit... 3 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULOA! Tämä on lopullinen otteluohjelma. 30. - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 42

Lisätiedot

Turnausinfo. Peto Cup D13 2015

Turnausinfo. Peto Cup D13 2015 2015 Turnausinfo Peto Cup D13 2015 TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 PETO CUP 2015 8.8.2015 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleisiä sääntöjä... 3 Pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan

Lisätiedot

INDOOR-SARJAT

INDOOR-SARJAT INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

Turnausinfo. Peto Cup C

Turnausinfo. Peto Cup C 2016 Turnausinfo Peto Cup C14 2016 TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 Peto Cup C14 2016 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleisiä sääntöjä... 3 Pelisäännöt... 4 Palkitsemiset... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan

Lisätiedot

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 TURNAUSTIETOA TURNAUSTIETOA Peliaika ja säännöt:

Lisätiedot

www.salibandyturnaukset.com C - P O J A T Alkusarja A Tiikerit C96 Rangers Saukot Laitilan Jyske 3 3 0 0 18-7 6 3 1 1 1 7-9 3 3 1 0 2 9-9 2 3 0 1 2 3-12 1 9.45 - Laitilan Jyske 1-1 kenttä 1 12.00 Laitilan

Lisätiedot

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97) Tytöt C15 (-97) Nimi Seura Kuljetus-Keskitys Pusku Syöttö Pujot- Kuljetus-Laukaus Pituuspotku Loppu- SPL aika väh. telu aika väh. o/m v/m aika MERKKI 1. Putkonen Melina JyPK 35,9-9 26,9-4 40,7 28,7 29,4-13

Lisätiedot

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2019 2020 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2019-2020. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2011-2012

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2011-2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2011-2012 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton (SLel) kilpailusääntöjä

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT: SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

SapKo D01 Syysturnaus

SapKo D01 Syysturnaus SapKo D01 Syysturnaus 6.-7.9.2014 Tanhuvaara Tervetuloa D-01 turnaukseen Tanhuvaaran Monrepos-areenalle 6.-7.9.2014. Kesä on kääntymässä syksyksi ja jääkiekko on jo jonkin aikaa täyttänyt joukkueiden

Lisätiedot

Otteluohjelma perjantai

Otteluohjelma perjantai Otteluohjelma perjantai 29.9.2017 1.kenttä 2.kenttä 3.kenttä 16.30 Luoma/Järvensivu Puro/Muilu 16.30 Hakuli/Eklund Paakkunainen/Ahtee 16.30 Ahlroos/Tannerkoski Saunamäki/Väinölä 17.30 Visakova/Lilja (2)

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

P Tervetuloa Pakila Cupiin! Saapumisohjeet. Sivu 1

P Tervetuloa Pakila Cupiin! Saapumisohjeet. Sivu 1 Sivu 1 P8 9.4.2017 Tervetuloa Pakila Cupiin! Pakila Cup P8 pelataan 9.4.2017 Heeros Areenalla, os. Pakilantie 86. Turnauksen järjestää Helsingin Palloseura. Jokaisella joukkueella on ohjelmassa 3 peliä.

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus Joukkueiden infopaketti

Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus Joukkueiden infopaketti Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus 20.4.2014 Joukkueiden infopaketti Sisällysluettelo 1. Turnauksen saatesanat 2. Turnauksen säännöt 3. Turnaukseen saapuminen, turnaustoimisto ja tulospalvelu 4. Hallijärjestelyt

Lisätiedot

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.)

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) 24-25.5.2014 TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) OSOITE: Väinämöisen kenttä, Väinämöisenkatu 4-6 00100 Helsinki LAUANTAI 24.5 peliaika 1x25 min kilpasarja (K) haastesarja (HA) harrastesarja (H)

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014!

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! Osoitteet Kempelehalli Koulutie 3 Oulunsalon liikuntakeskus Tuohikuja 6 Pitkäkankaan koulu Opintie 6 Pysäköinti Kempele Kempelehallin yhteydessä on

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry

Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry CUMULUS turnaus Hämeenlinnassa 25.-26.5.2013 Arvoisa turnausvieraamme. Kiitämme ilmoittautumisestanne turnaukseemme ja toivotamme teidät tervetulleiksi Hämeenlinnaan jalkapalloilemaan.

Lisätiedot

FC Wild P07 Syysturnaus TURNAUSOPAS

FC Wild P07 Syysturnaus TURNAUSOPAS FC Wild P07 Syysturnaus 30.9.-1.10.2017 TURNAUSOPAS 1 Sisällysluettelo Pääkirjoitus 3 Yleiset ohjeet ja turnauksen Sponsorit 4 Turnaussäännöt 5-6 Pelisysteemi, aikatulut ja lohkojaot 8-10 Ajo-ohjeet 11

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

tulospalvelu: Muista myös turnauksen Whatsapp -ryhmä jos tulee kysyttävää!

tulospalvelu:  Muista myös turnauksen Whatsapp -ryhmä jos tulee kysyttävää! TURNAUSPÄÄLLIKKÖ järjestelyt ensiapu MIRA HAIKARAINEN 050 385 9881 Ensiapu Minna Lahnalampi-Lahtinen 050 312 1815 Muut järjestelyt Pasi Nikula Petri Nieminen Marko Liski Ari Luukkonen 041 525 8757 050

Lisätiedot

Helsinki Ringette. D- juniori turnaus. 17.9.2011 Pirkkolan jäähalli

Helsinki Ringette. D- juniori turnaus. 17.9.2011 Pirkkolan jäähalli Helsinki Ringette D- juniori turnaus 17.9.2011 Pirkkolan jäähalli YKSI KORTTI RIITTÄÄ. S-ETUKORTTI - BONUS, MAKSU TAPAETU JA VUOSIMAKSUTON VISA. Meidän tavallisten ihmisten tavallisesta S-Etukortista voi

Lisätiedot

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme.

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme. DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) 21.12.2015 Jakelussa mainituille DISKOS UUDENVUODENTURNAUS 2. 3.1.2016 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustoimisto: Tervetuloa Jyväskylään heti Uudenvuoden jälkeen. Tehdään

Lisätiedot

TERVETULOA TIVOLI SARIOLA -TURNAUKSEEN! SISÄLTÖ TIVOLI SARIOLA -TURNAUS TIVOLI SARIOLA -TURNAUS. www.urheiluporssi.fi. facebook.

TERVETULOA TIVOLI SARIOLA -TURNAUKSEEN! SISÄLTÖ TIVOLI SARIOLA -TURNAUS TIVOLI SARIOLA -TURNAUS. www.urheiluporssi.fi. facebook. IVOLI SARIOLA -URNAUS! Ringette E-junioreiden kevätturnaus Lahti, Launeen SOL Areena 14.4.2013 IVOLI SARIOLA -URNAUS! 1 12.3.2013 10.56 SISÄLÖ E-junnut Lahdessa Sponsorit, ilmoitukset...2 ervetuloa...3

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITON RINGETEN LÄNSI-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITON RINGETEN LÄNSI-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITON RINGETEN LÄNSI-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA 1.5.2018 30.4.2019 1 4.11.2018 Sisällysluettelo 1 RINGETEN LÄNSI-SUOMEN ALUETYÖRYHMÄN YHTEYSTIEDOT... 3 2 ALUESARJASSA PELAAMINEN...

Lisätiedot

KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA MIEHET A-SARJA

KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA MIEHET A-SARJA KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA 31.7.2010 MIEHET A-SARJA JOUKKUEET (Lohko 1) VE VEP HEP ERO 1 Pekka Liuska/Jani Järvinen A 3 56 42 14 2 Petri Nurro/Sami Stenius B 2 51 52-1 3 Palyerit (Kari Kirstinä/Tommi

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30 Aikataulu 19.3.2016 Aluedebytantit 8.00-8.36 1 Maiju Oksanen Hyvinkään Taitoluistelijat, HyTL 2 Stella Sjöblom Tuusulan Luistelijat, TL 3 Anni Rantanen Vihdin Taitoluistelijat, VTL 4 Anette Rönkkö Tuusulan

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot