SAKKE Hallitus 2009 SLMY 110 v TUIJA BRAX

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAKKE Hallitus 2009 SLMY 110 v TUIJA BRAX"

Transkriptio

1 inter vivos05 Pykälä ry:n jäsenlehti Totuus Saarikoskesta henkilökuvassa Michael Saarikoski Sivaltaja s. 18 IV:n Suuren Duunikyselyn purku miten oikkarin työolot lepäävät tänä päivänä? s. 22 Helsinki Law Review 2008 NYT JAOSSA! s. 21 SAKKE Hallitus 2009 SLMY 110 v TUIJA BRAX

2 Parhaat tiput, pulut ja kukot Asianajotoimisto Bird & Bird Oy Mannerheimintie 8, Helsinki Puh. (09) Fax (09) Bratislava Bryssel Budapest Düsseldorf Frankfurt Haag Helsinki Hongkong Lontoo Lyon Madrid Milano München Pariisi Peking Praha Rooma Tukholma Varsova

3 Pääkirjoitus Nyt kun vietämme vuoden 2008 viimeisiä hetkiä, on Pykälän hallintokoneistoon valittu uusi hallitus, yleis-, ulkoasiain- sekä opintovaliokunta. Parhaillaan järjestäytyvien toimijoiden tuoreet näkemykset, uutuuttaan uhkuva tekemisen into sekä innovatiiviset kehitys- ja parannusideat ovatkin ehdottomasti parhaita puolia järjestelmässä, jossa vetovastuu vaihtuu vuosittain. Vuoden 2009 hallituksen valinneeseen yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen osallistui kaiken kaikkiaan 116 pykälistiä, ja jopa kuudesta hallitusvirasta järjestettiin suuren ehdokasmäärän vuoksi äänestys. Kehityssuunta on kieltämättä erittäin hyvä. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Lex ry:n vastaavaan sääntömääräiseen syyskokoukseen otti osaa 155 lexiittiä yli 14 % sen jäsenistöstä kun taas Pykälän syyskokoukseen saapuneet pykälistit kattoivat alle seitsemän prosenttia koko jäsenmäärästämme. Tässä mielessä meillä on vielä parannettavaa. Voisiko osallistumisaktiivisuutta nostaa? Varmasti. Huomionarvoista kuitenkin on, ettei syyskokouksen osanottajamäärä ole ainoa aktiivisuuden indikaattori tai sen kasvattaminen välttämättä reagointikeinoista tärkein. Ilmoille on heitetty useita toimintamalleja, kuten keskustelutilaisuuksien järjestäminen, palautepalstojen laajempi hyödyntäminen sekä kokouskutsujen informatiivisuuden asettaminen suurennuslasin alle. Ratkaisuina nämä eivät tosin ole Pykälässä uusia. Tiedon saattaminen oikeille tahoille, oikeaan aikaan ja vielä oikeassa laajuudessa lieneekin hyvä pitää aktiivisesti virkailijoiden mielissä, jotta hyväksi havaitut toimintamallit eivät jää ainoastaan ajatuksen tasolle. Rivijäsenten osalta taas olennaista on reagoida havaittuihin epäkohtiin ja antaa rakentavaa palautetta. Dialogin ylläpitämiseksi on tiedon kuljettava kahteen suuntaan. Vuoden 2008 viimeinen IV tarjoaa massiivisen lukupaketin, jossa kerrotaan totuus Michael Saarikoskesta, vedetään johtopäätöksiä oikkareiden työolosuhteista ja esitellään 110-vuotiaan Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen opiskelijajäsenyyden mahdollistava sääntömuutos, näin muutamia mainitakseni. Toivotankin kliseenomaisesti IV:n lukijoille mukavia lukuhetkiä ja tuoreita tuulia alkavan vuoden haasteisiin! Hannu Partanen IV:n päätoimittaja 2008 inter vivos Kuva Viivi Jantunen

4 Helsingin yliopiston oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Pykälä ry:n jäsenlehti Inter Vivos. Yhdeksästoista vuosikerta # Levikki 1950 kpl. JULKAISIJA Pykälä ry PÄÄTOIMITTAJA Hannu Partanen TOIMITUS Nina Asikainen Antti Kerppola Mikko Kohtala Antti Laitila Jukka Lehtola Pauliina Mattila Milla Mustamäki Viivi Mäkinen Mikko Pitkänen Mikko Rudanko Nelli Vilkko KUVITTAJAT Elina Karppa Janne Valo TAITTO Antti Lindholm sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@pykala.fi ILMOITUSMARKKINOINTI Yrityssuhdetoimikunta yrityssuhteet@pykala.fi MEDIATIEDOT INFORMATION IN ENGLISH PAINO Forssan Kirjapaino Oy Ilmoitushinnat ja julkaisijan yhteystiedot viimeisellä sivulla sisältö. s 18 Totuus Michael Saarikoskesta Mikä Michael on miehiään? s 32 Pykälä ry:n hallitus 2009 Uusi hallitus puhkuu intoa vaikuttaa asioihin. ANNA PALAUTETTA NETISSÄ ISSN s 38 Tuija Brax Kannen kuva Janne Valo Miten oikeusministeri Brax vietti opiskeluvuotensa?

5 V a k i o t s 30 Äänestä paras kansi s 22 Duunikysely tuloksien purku Lue kyselyn tulokset jutuista 526 vastausta, Näin oikkari tekee töitä ja Tällainen on keskiverto oikkari. Myös Inter Vivoksen vuosi on tullut päätökseen. Minkä numeron kansi miellytti eniten? 3 Pääkirjoitus Kaikki on suhteellista 8 Bona Mater Familiae Viimeiset sanat 10 Experto Credite Opiskeluko liian vaivatonta? 12 Kysy Urpolta Inspehtorimme vastaa, kun kysyt. 16 Kuulumisia HYY:sta HYY tavoittelee säästöjä vuodelle Julkinen runosuoli Runosuoli on taas auki. Avaudu osoitteessa 42 Osavuosikatsaus Missä oli juhlat 52 Perhonen Perhosella on jälleen ollut kiire liihotella siellä, missä tapahtuu. 53 Liian paksu perhoseksi IV:n kolumnisti selittää, miksi häntä vain yksinkertaisesti ottaa päähän. s 21 Helsinki Law Review 2008 Uusi numero täynnä ajankohtaisia juridisia artikkeleita on saapunut painosta. S a r j a t 12 Opiskelijaruokaloista tarkasteltavana Hämis 38 Opintojen jälkeen Haastateltavana oikeusministeri Tuija Brax

6 IV tenttaa Nelli Vilkko TOP IV MISSÄ YÖPYÄ? Mikko Rudanko Jotkut jouluperinteet ovat järjettömiä, mutta silti ne toistuvat joka vuosi. Mikä on oudointa, mitä teet joka joulu? Pykälän kerhotila Pykälistien 460 neliön olohuoneen varustukseen kuuluvat mm. mukavat & hyväksi havaitut sohvat, hyvin varusteltu keittiö, pöytäjalkapallopeli ja suosittu sauna suihkutiloineen. Maksat vain 10 euron panttimaksun ja magneettiavaimella ovet ovat auki klo 23:00 asti. Kerhotila on havaittu suosituksi yöpymispaikaksi bileissä ja bileiden jälkeen. Jos haluaa olla rauhassa, kannattaa tarkistaa tapahtuma- ja varauskalentereista onko tiloissa muuta toimintaa. Emmi V. Joka vuosi suunnittelen katsovani Lumiukon, mutta se ei ole tähän mennessä vielä koskaan onnistunut, kun ollaan aina siihen aikaan Sokoksella ostamassa viimehetken paniikkilahjoja. Ja aattoiltana heti lahjojen avaamisen jälkeen syödään jostain syystä aina juustonaksuja. Riikka L. Edelleenkin haluan joulusaunaan nimenomaan aattoaamuna. Se johtuu varmaan siitä, että lapsena illalla ei saanut olla mitään ylimääräistä ohjelmaa pukin ja lahjojen lisäksi - saunaan ei silloin olisi kerinnyt millään. Oppimiskeskus Aleksandria Oppimiskeskuksen etuihin kuuluvat mm. erinomainen sijainti (sekä baarit, tenttikirjat että luennot ovat ihan vieressä), hyväksi havaittu taukotila sekä erinomaiset atk-yhteydet. Valittavana on myös suuri määrä neliöitä. Maksat vain 25 euron panttimaksun ja Fabianinkatu 28:n kaikki kerrokset ovat magneettiavaimella auki sinulle milloin tahansa (huom. tarjous ei koske vappua). Havaittu suosituksi paikaksi viettää yö tentti- ja harjoitusseminaarideadlineajankohtien lähellä. Oma koti Oma koti on aina oma koti ja yleensä aika kiva, mutta tyyppi ja varustus vaihtelevat. Normisetin piristämiseksi voi järjestää vaikka jatkot, joko intiimit tai riehakkaat. Myös erilaisia yöpymissijainteja asunnon sisällä kannattaa kokeilla. Koti voi olla myös siellä missä sydän on. Muu Muita mahdollisia yöpymispaikkoja ovat esimerkiksi jonkun muun koti, Helsinki-Vantaan lentokenttä, lentokone, laiva, auto, juna, pohjoismainen KV-viikko, hotelli ja hostelli. Jos yöpyminen tapahtuu päiväsaikaan, kesällä tai on lyhytkestoista, nousee mahdollisuuksien määrä merkittävästi. HEHÄN OVAT KUIN KAKSI TARJAA... Laura P. Meillä syödään ympäri vuoden pikaruokaa, mutta jouluna kaikki yhtäkkiä innostuvat kokkailemaan hillittömän suuret ateriat. En ymmärrä, miksi. Marko L. Jouluna tulee syötyä aina järkyttävä määrä herneitä. Tarja H. Tasavallan presidentti Tarja P. Hallintopäällikkö 6 inter vivos

7 MARKANTALON NETTIKAUPASTA KAIKKI JOULUN HITTILAHJAT HELPOSTI JA NOPEASTI Markantalo nettikauppa on uudistunut ja tarjoamme nyt nopean ilmaisen kotiinkuljetuksen kaikkiin nettitilauksiin vuoden loppuun asti. Hanki siis joululahjat myös itsellesi nettikaupastamme joka on auki 24tuntia vuorokaudessa. Nettisivuillamme myös joulukalenteri josta paljastuu joka päivä vaihtuva erikoistarjous. Voit myös osallistua arvontaan jossa kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 500 euron lahjakortti. LAHJAKORTTI VOITA 500

8 Bona Mater Familiae VIIMEISET SANAT Kiti Karvinen hallituksen puheenjohtaja 2008 Hallitusvuosi menee hyvin nopeasti ja melkein kaikki aika menee rutiinien ylläpitämiseen. Kuulostaa kliseiseltä sanoa, että vuosi 2008 on mennyt uskomattoman nopeasti, mutta joudun sen tässäkin toteamaan. Noin vuosi sitten olin samassa tilanteessa kuin pian hommiaan aloittava hallitus ja silloin suunnitelmat olivat suuret. Realiteetit kuitenkin iskivät kasvoille jo kevään myötä ja huomasin, että vuosi on lyhyt aika suuremman luokan muutosten tekemiselle. Toki tänä vuonna on saatu yhtä sun toista aikaiseksi, mutta hallitusvuosi menee hyvin nopeasti ja melkein kaikki aika menee rutiinien ylläpitämiseen eikä uuden suunnitteluun saati toteuttamiseen ole liikaa aikaa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole valittaa siitä, että aika ei riitä mihinkään vaan todeta vain se fakta, joka vaikuttaa hallitustyöskentelyyn ja uusien asioiden kehittämiseen. Kuluva vuosi on tullut vietettyä enemmän tai vähemmän avioliittoa muistuttavassa symbioosissa yhdistyksen kanssa, ja vuonna 2009 pitäisi jälleen hankkia elämä ja ruveta opiskelemaan ihan eri teholla kuin viimeiset pari vuotta olen tehnyt. En osaa edes kuvitella, kuinka tyhjältä olo voi aluksi tuntua, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Voin kuitenkin jo tässä vaiheessa luottaa tulevaan vuoteen, sillä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on Pykälän hallitusvaalissa äänestetty lähes jokaisesta virasta. Tässä ei itsessään ole hurraamista, sillä kiinnostus hallitustyöskentelyä kohtaan tulisi olla suurempaa; mikäli verrataan esimerkiksi pienempiin sisarainejärjestöihin, on siellä halukkuus ihan eri luokkaa kuin Pykälässä. Mistä tämä sitten johtuu? Uskoisin syyn olevan yhtäältä siinä, että Pykälän hallituksessa toimiminen vie oikeasti paljon aikaa eivätkä kaikki välttämättä jaksa lähteä vuodeksi siihen rumbaan. Toisaalta syynä voi olla myös se, ettei hallituksen toiminnasta oikeasti tiedetä riittävästi, jolloin kynnys mukaan lähtemiseen on aika korkealla. Oli syy mikä tahansa, voi jokainen istuva hallitus katsoa itseään peiliin ja miettiä, että mikä mättää jos ihmiset eivät saa riittävästi informaatiota ja innostu toiminnasta. Tulevasta vuodesta tulee varmasti edeltäjiään parempi, kuten Pykälässä on tapana (mikäli se tämän vuoden jälkeen on edes mahdollista ); aina keksitään jotain uutta ja tehdään asiat paremmin ja järkevämmin kuin edellisinä vuosina. Ja niinhän sen toki pitääkin mennä. Jos kehitystä ei tapahtuisi, tallottaisiin auttamattoman pahasti paikoillaan, eikä yhdistyksemme säilyisi yhtä elinvoimaisena kuin mitä se tänä päivänä on. Olenkin koko vuoden kuuluttanut kehityksen ja aktiivisen osallistumisen perään. Haluan tässä vaiheessa kiittää kaikkia yhdistyksen jäseniä kuluneesta vuodesta; on ollut ilo johtaa Pykälän kaltaista yhdistystä, jossa jäsenet ovat kuten joku viisas on joskus todennut yhteiskunnan eliittiluokkaa. Loistavaa tulevaa vuotta itse kullekin! 8 inter vivos

9

10 Experto Credite Opiskeluko liian vaivatonta? Arviointipaneeli kiinnitti loppuraportissaan huomiota ja kohdisti kritiikkiä opiskelijoiden vähäiseen työmäärään. Otto Markkanen opintovastaava 2008 Kansainvälinen ja varsin edustava akateeminen arviointipaneeli vieraili tiedekunnassamme Menemättä prosessin taustoihin enempää, todettakoon, että vierailun tarkoituksena oli arvioida Helsingin yliopiston eri yksiköiden koulutuksen johtamisen laatua ja käytänteitä. Prosessin jälkeen arviointipaneelin esittämästä kritiikistä löytyi muutamia varsin odotettuja, ja jo tiedekunnassa hyvin tiedostettuja kehittämisen tarpeita. Yksi keskeisestä kritiikistä yllätti kuitenkin sekä opiskelijat että tiedekunnan johdon. Arviointipaneeli nimittäin kiinnitti loppuraportissaan huomiota ja kohdisti kritiikkiä opiskelijoiden vähäiseen työmäärään. Virallista loppuraporttia en itse valitettavasti ole toistaiseksi nähnyt, mutta ongelma on sama, yhtäkaikki. Kritiikin johdosta on ryhdyttävä selvitystoimiin. Mistä moinen johtuu ja mitä mainitusta seuraa? Kysymys on hankala ja opiskelijoiden kannalta hyvin olennainen. Voimassa oleva työmäärän mittari on opintopisteiden suhde siihen käytettyyn tuntimäärään. Yhden lukuvuoden opintojen määrä (60 opintopistettä) vastaa 1600 tunnin työpanosta. Yksi opintopiste vastaa näin ollen noin 26,7 tunnin työpanosta. Opintopiste ja siihen käytetyt työtunnit opiskeluun vaaditun työmäärän mittarina on selkeä ja yksinkertainen korkeintaan ensi näkemältä. Miten mittari huomioi tentistä tai luentokuulustelusta saadun arvosanan tason? Lienee kohtuullista olettaa, että parhaimman mahdollisen arvosanan saaminen edellyttää opiskelijalta enemmän töitä, kun läpäisyrajan juuri ja juuri saavuttava pistemäärä (joskin on pakko myöntää, ettei tämä olettama suinkaan aina päde tiedekunnassamme). Opiskelijan saadessa tentistä arvosanan yksi, hän tuskin koskaan on käyttänyt tenttiin valmistautumiseen yhtä monta tuntia, kuin tenttiin, josta tuloksena on ollut viitonen. Entäpä käytetyn opiskelumuodon vaikutus työmäärään? Siinä missä yksi opiskelija kokee tenttikirjojen lukemisen tehokkaammaksi ja laadukkaammaksi opiskelutavaksi, katsoo toinen oppivansa paremmin ja nopeammin luennoilla istuessa. Luentoihin käytetty tuntimäärä on helposti havainnoitavissa, mutta lukemiseen käytetty aika vaihtelee huomattavasti jo pelkästään henkilökohtaisen lukunopeuden suuren vaihtelun johdosta. Missä määrin on siten tarkoituksenmukaista katsoa opiskelijan käyttävän opintoihinsa liian vähän aikaa, jos hän itse valitsee itselleen tehokkaimmin tavan sisäistää opetuksen kohteena olevaa substanssia. Ja toisaalta onko oikeudenmukaista suhteuttaa tuntimäärä tehokkaimpaan mahdolliseen työtapaan, jolloin hitaammin edistyvät opiskelijat joutuvat epäilemättä epäedullisempaan asemaan. Jo pelkästään akateemisen vapauden kannalta ajankäyttöön sidottua työmäärän mittaria ei voi pitää hyvin perusteltuna. Vielä suuremman ongelman muodostaa kuitenkin opiskelijoiden työssäkäynti. Työmäärän kasvattaminen voi hyvinkin helposti haitata huomattavalla tavalla opiskelijan kykyä valmistautua työelämään, sillä nykyinen opiskelija joutuu jo pelkästään taloudellisista syistä tekemään toisinaan paljon töitä opintojensa ohessa, osaamisen hankkimisesta puhumattakaan. Lisäksi opiskelijayhdistystoiminta, joka joutuu vastaamaan huomattaviin muutoksiin muutaman vuoden takaisen tutkinnon uudistuksen johdosta, sopii huonosti ajatukseen opiskelijan työmäärän kasvattamisesta. Eikä liene syytä unohtaa vapaa-ajan ja harrastusten merkitystä opiskelijoiden hyvinvoinnille. Korvat lienee syytä pitää höröllä ja silmät auki seuraavien kuukausien aikana inter vivos

11

12 Urpon palsta Etsitkö vastauksia elämän suuriin ongelmiin? Kysy tällä palstalla mitä vaan opiskeluun, oikeustieteeseen tai opiskelijaelämään liittyvää. Urpo tietää! Lähetä oma kysymyksesi osoitteesta Arvoisa Inspehtori! Olen pannut merkille opiskeluvuosieni aikana erään ilmiön - enkä ole suinkaan ainoa. Pykälistejä nimittäin pidetään yleisesti ns. sisäpiiri-ihmisinä. Tämä siis merkitsee, että pykälistit muodostavat keskenään omia sisäisiä ryhmiään ( kuppikuntia ) suhteessa enemmän kuin muissa tiedekunnissa opiskelevat, jolloin tästä seuraa, että muihin kuin ryhmään kuuluviin suhteet jäävät melko pinnallisiksi. Esimerkiksi sellaiset, joita voin kutsua ystävikseni, koostuvat pääasiallisesti muista kuin pykälisteistä. Onko ilmiölle jokin selitys? Johtuuko sisäpiirimäisyys mahdollisesti pykälistien keskinäisestä kilpailusta ja kunnianhimosta vai kenties siitä, että pykälistit joutuvat harrastamaan pykälien suppeaa tulkintaa? Nimim. Ekstrovertti Arvoisa ekstrovertti, aivan ensimmäiseksi on otettava kantaa siihen, mitä käsitteellä sisäpiiriläinen tarkoitetaan. Termiä voidaan käyttää useassa eri merkityksessä. Käsitettä käytetään ensinnäkin sekä ns. ilmoitusvelvollisista että tiedekuntakohtaisista sisäpiiriläisistä. Yliopistolainsäädännön uudistuksen yhteydessä on tarkoitus erotella sisäpiiriläiset ensisijaisiin ja toissijaisiin sisäpiiriläisiin. Ensisijaisella sisäpiiriläisellä tarkoitetaan opiskelijaa, jolla on hallussaan sisäpiirintietoa joko asemansa, toimensa tai tehtävänsä nojalla. Hän on voinut saada sisäpiirintiedon myös alan kirjallisuudesta. Toissijaisella sisäpiiriläisellä puolestaan tarkoitetaan ketä tahansa muuta henkilöä, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että hänen saamansa tieto on sisäpiirintietoa. Sisäpiiritiedon käyttö tenteissä on sallittua. Sisäpiiriläinen saa myydä toiselle sisäpiirintietoa, jos se tapahtuu osana työn, ammatin tai tehtävien tavanomaista suorittamista. Tiedon saaja ei ole saamistaan tiedoista salassapitovelvollinen. Sisäpiiriläinen ei kuitenkaan saa käyttää sisäpiirintietoa neuvomalla toista tenttitilaisuudessa. Sisäpiiriläisyys edellä kuvatussa muodossa johtuu asian luonnosta. Pykälistien kuppikuntaisuus ei periaatteessa eroa muiden opiskelijaryhmien kuppikuntaisuudesta. Tässä suhteessa kysyjällä on näköharha. Omat kuppikuntaiset ennakkoluulot estävät kysyjää näkemästä muita kuppikuntia. Historiallisesti kuppikuntaisuutta ilmensivät erilaiset ammattikunnat ja killat, joihin jokaisen ammatinharjoittajan tuli kuulua. Pykälistien sisäpiiriläisyys on vain tämän saman asian jatkoa. Sisäpiiriläisyys ei siis johdu pykälien suppeasta tulkinnasta, vaan pikemmin kysymys on eräänlaisesta apriorisesta propositiosta. Se on eräänlainen välttämätön edellytys, jotta opiskelija voi olla opiskelija. Nimimerkki nostaa esille toisen tärkeän kysymyksen, jota ei ole mahdollista sivuuttaa olankohautuksella. Eli voiko sisäpiiriläinen olla toisen sisäpiiriläisen ystävä. Lainsäätäjän olettama on, että sisäpiiriläinen on liian läheinen ollakseen luotettava. Tämä läheisyyssuhde on juuri selitys sille, miksi sisäpiiriläisiä valvotaan. Heillä on hallussaan tietoa, jota he voivat käyttää omaksi hyväkseen. Lainsäätäjän olettama, jonka mukaan sisäpiiriläinen lankeaa helposti kiusaukseen, voi pitää paikkansa. Mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että sisäpiiriläinen voi ystävystyä toisen sisäpiiriläisen kanssa sivuvaikutteista vapaana. Mutta todellista ystävyyttä on, jos ystävyyssuhteesta ei edes teoriassa voi hyötyä taloudellisesti yhtään mitään. Sen vuoksi monet lakimiehet ovat solmineet avioliiton hoitoalalla työskentelevän henkilön kanssa ja monet juristitytöt ovat löytäneet elämänkumppaninsa humanistista. Se on todellista ystävyyttä se. Parahin inspehtoori, miksi juristit tienaavat niin paljon? Eikö niitä yhtään hävetä? Nimim. teekkari Tienaaminen on suoraan kausaalisessa yhteydessä laskun viimeisellä viivalla olevaan lukuun. Se voi hävettää pikkuisen, mutta se kuuluu asian luonteeseen. Professori Kaarle Makkonen opetti luennoillaan laskun kirjoittamisen kultaisen säännön: Parempi viiden minuutin häpeä kuin ikuinen katumus! 12 inter vivos

13 Meillä kummastakin saa ihan kunnon palkkaa, kehuja työkavereilta ja kiitosta tyytyväisiltä asiakkailta. Kun osaat taitavasti ennakoida ja torjua asiakkaan liiketoimintaan kohdistuvat mahdolliset uhat, et voi välttyä jonkinmoiselta menestykseltä. Mutta vielä paremmin pärjäät käyttämällä työajalla kumpaakin aivolohkoa. Meillä moinen on täysin sallittua, sillä tehtävämme on myös tutkia, ideoida ja avata uusia polkuja asiakkaan menestykselle. Asiakkaalla on liiketoiminnan visio, me olemme sen mahdollistajia. Kiinnostuitko? Lisätietoja löydät nettisivuiltamme osoitteesta For results

14 Lyhyehkösti Toimittaja ilvesten maassa Tässä sarjassa seurataan opiskelijaruokaloiden tarjontaa. Antti Kerppola Osa 4 - Hämis Hämäläisen osakunnan Osakuntabaari kutsui ruokatoimittajan tutustumaan juttusarjan ensimmäiseen osakunnan ylläpitämään ravintolaan. Perinteet ja maakunnan kunnioitus käyvät satunnaiselle kulkijalle selväksi jo rappukäytävään päätyseinän vaakunat nähdessä. Portaiden yläpäässä toisessa kerroksessa on viihtyisä eteinen takkien säilytystelineineen ja istumanurkkauksineen. Ja linjastolla odottaakin jo hymyilevä emäntä: hämiksen baarin todellinen maamerkki. Ruokavaihtoehtoina on Burgundin pataa, broileripyöryköitä ja purjo-perunasosekeittoa, joista valitsen ensimmäisen. Salaattina on lantturaastetta ja nahistunutta tuoresalaattia. Leipävaihtoehtojen kohdalla muistan miksi täällä on joskus tullut käytyä, vaihtoehtoina on takuutuoretta ruis- ja ruissekaleipää. Istuessani alas ruokailusalin perimmäiseen nurkkaan, vaikuttaa tila hieman tyhjältä joskin vaakunoiden sekä vanhoja osakuntalaisia esittävien patsaiden ja taulujen ansiosta edelleen arvonsa tuntevalta. Etsin virikkeeksi hesaria sellaista lopulta löytämättä. Aiemmin hämiksellä pystyi kyllä aina selailemaan aamun lehden jos sitä ei lounaaseen mennessä ollut vielä ehtinyt tehdä. No ainakin riisi on täysin samanlaista kuin ennenkin eli pikemminkin puuromaista kuin kuivaa. Burgundin pata on lihaisaa ja maistuvaa joskin hillosipuleineen ja porkkanapaloineen sangen mielikuvituksetonta. (Sen ei voi kuitenkaan sanoa jäävän laadussa paljon eräiden nimeltä mainitsemattomien marraskuisten vuosijuhlien pääruoasta.) Juuri kun olen ruokaseuran puuttuessa vaipumassa syvälle omiin pähkäilyihini, tuo tilaan eloisuutta mies, joka huudahtaa joulun saapuneen! Samalla hämäläinen joulukuusikauppias tuo lipastoa vasten nojaamaan joulukuusen ja herättää hilpeyttä väljään istutussa ruokasalissa. Ruoka maksaa hämäläisen osakunnan ravintolassa 2,60 euroa ja on hintaansa nähden laadukasta. Ilmapiiri on mielenkiintoinen ja henkilökunta mukana hyvällä asenteella. Keskustakampukselta paikan päälle saapuminen kannatti jo lounaan takia. Aiempien kokemusten perusteella suosittelen myös perjantain lounasta osakunnan perinteistä joulupöytää unohtamatta. Ruoka: **** Tunnelma: **** Hintalaatusuhde **** 14 inter vivos

15 Nelli Vilkko IV PALKITSEE Pykälä-infon love story Heinäkuussa pykälä-infoon kolahti piristävä viesti otsikolla Aussie Bar, Helsinki looking for someone! Viestissä brittiläinen mies yritti löytää helsinkiläisessä baarissa tapaamansa siron ja vaalean oikkaritytön. Mies oli palannut Lontooseen mutta jäänyt ikävöimään helsinkiläisneitoa, jonka nimeä hän ei tosin kyennyt muistamaan. Hope to hear from you soon or someone who might be able to put me in touch with you, mies kirjoitti pykälistien sähköpostilistalle osoitetussa viestissään. IV tahtoo kiittää brittiläistä Simonia upeasta luovuudesta ja rohkeudesta. Hienoa, että joku jaksaa nähdä noin suurta vaivaa ihastuksensa eteen! Tällaista toivoisi tapahtuvan useamminkin! Kovin suuria rahapalkintoja emme resurssipulassa pysty jakamaan, mutta Simonin viesti ansaitsee vähintään kehuja ja maljannoston. Miten tarina päättyi? Porthanian käytävillä monen on kuultu pohtivan, miten tarinassa lopulta kävi? Syntyikö viestistä ensimmäinen Pykälä-info Love Story? Saiko britti oikkarinsa ja puoli valtakuntaa? On pakko lähettää miehelle sähköpostia ja kysyä. Hi Simon! We study law at Helsinki University. You sent us an a couple of months ago and tried to find a girl you had met in the Aussie Bar in Helsinki. There are many of us who would like to hear what happened. Did you manage to find her? :) Valitettavasti Simon ei ole ainakaan vielä vastannut IV:n viestiin, ja mysteeri on selvittämättä. Mutta tiedätkö sinä, miten jutussa kävi? Jos olet selvillä siitä, löysikö Simon oikkarityttöään, kerrothan siitä IV:lle osoitteeseen iv-toimitus@pykala.fi. Viereinen seinä YLIOPISTOLTA KUULTUA Palstalla seurataan yliopistolla käytyjä keskusteluja KERHOTILAT Opiskelija 1: Pykälästä on kyllä niin vaikeaa selviytyä ajoissa kotiin. Yleensä mulla menee aina aamuun asti. Opiskelija 2: Totta, just se lähteminen on aina niin vaikeaa. Mä oon heränny Pykälästä ainakin 3-4 kertaa! Opiskelija 3: Meitsi on huomannu, et sielt pitää lähteä salaa ja aikasin, jotta lähtö onnistuu. Joskus ennen puolta yötä pitää lähteä, muuten se on ihan mahdotonta. VAIHTO-OPISKELIJAT Opiskelija 1: I was in a local student party last night. Opiskelija 2: How was it? Opiskelija 1: Everyone was drunk. Opiskelija 2: Oh dear. SAARIKOSKI Opiskelija 1: Miten Saarikosken etunimi pitäisi lausua? Onko se niinkun Mikael vai sillee Ritari Ässästi Maikhel? Opiskelija 2: Mä kuulin, että se riippuu kellonajasta. Opiskelija 1: Ai löylyissä sen nimi on Mich. Opiskelija 2: Parempi kuin Mika. Opiskelija 1: Lohkeis. 15

16 Kuulumisia HYY:sta Liisa Reunanen HYY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava HYY tavoittelee säästöjä vuodelle 2009 HYYssä päätetään parhaillaan budjetista vuodelle Budjetti määrittää, mihin HYY käyttää muun muassa maksetut jäsenmaksut. HYYn budjetissa korostuvat selkeästi eri HYYn piirissä toimivien järjestöjen arvot. Ainejärjestöt tahtovat paljon järjestöpalveluita ja tiloja, poliittiset järjestöt haluavat vaikuttaa ympäröivään maailmaan esimerkiksi kehitysyhteistyömäärärahoilla. HYYssä budjettikeskustelun yhteydessä on puhuttu myös sähköisestä äänestämisestä, joka tarkoittaa tietokoneella suoritettavaa etävaalia. Systeemi olisi tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2009 edustajistovaalien yhteydessä. Lisäksi tarjotaan halukkaille mahdollisuus äänestää edelleen perinteisellä uurnalla. Toimenpiteellä tavoitellaan HYYlle säästöjä, koska sähköisessä äänestyksessä ei tarvitse kouluttaa ja palkata vaalityöntekijöitä. SYL:n liittokokous linjaa opiskelijoiden edunvalvontaa Ylioppilaskuntien edustajat ympäri Suomea kokoontuivat Espoon Korpilahteen Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokoukseen päättämään opiskelijoiden edunvalvonnan painopisteistä vuodelle SYL on liittomuotoinen yhdistys, jonka tehtävänä on valvoa opiskelijan etua valtakunnan tasolla. Liittokokouksessa päätettiin SYL:n toimintasuunnitelmasta vuodelle 2009 eli siitä, mitä SYL tulee tekemään ensi vuonna. Eniten kannatusta saivat opiskelijoiden opintoja ateriatukeen liittyvät toimintaehdotukset. Muun muassa opintotuen sitominen kustannusten kasvua vastaavaan indeksiin olisi hyvä uudistus, jota opiskelijat kaipaavat. Täten ei pääse syntymään taas tilannetta, jossa opintotukea ei tarkasteta, eikä siis koroteta, yli kymmeneen vuoteen. Toivon itse koulutuspoliittisena vastaavana HYYssä, että SYL ajaisi voimakkaasti valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän kehittämistä. Olen useammin kuin kerran törmännyt rakkaassa tiedekunnassamme tilanteeseen, jossa opiskelijalle ei anneta mahdollisuutta antaa palautetta opetuksesta. Ja ennen kaikkea, jos palautetta annetaan, sen myöhempi käsittely jää monesti epäselväksi. Valtakunnallinen tehokas opiskelijapalautejärjestelmä toisi varmasti hyviä käytänteitä myös meidän yliopistollemme. Lisätietoa SYL:n toiminnasta ja ensi vuoden painopisteistä: www. syl.fi SYL:n liittokokous 16 inter vivos

17 Harmittaako sisällötön sivu. Sinulla on siis kutsumusta. Hae Inter Vivoksen päätoimittajaksi. Tutustu koko ilmoitukseen osoitteessa ja toimita vapaamuotoinen hakemuksesi mennessä osoitteeseen

18 TOTUUS MICHAEL SAARIKOSKESTA Teksti Pauliina Mattila Kuva Janne Valo Oikis-students sähköpostilistalla yksityisoikeuden assistentti Michael Saarikoski ilmoittaa opiskelijoille, että myöhästyneet tentti-ilmoittautumiset otetaan vain maailmanlopun olosuhteissa vastaan. Opiskelijat vastaavat Get a life, mutta kuka on tämä tiukkapipoinen mies? Michael Saarikoski, OTL, VT, VM, viittä vaille valmis tohtori vahingonkorvausoikeuden alalta kieltäytyy painokkaasti kaikesta rekvisiitasta lehden kuvaa varten. Hän haluaa, että häntä ei lavasteta vastaamaan minkäänlaisia ennakkokäsityksiä tässä haastattelussa. Hän ei välitä sähköpostiepisodista eikä usko, että se herättää ihmetystä opiskelijoiden keskuudessa. Alleviivasin viestillä uutta käytäntöä. Palautetta tuli kaksi kappaletta. Niitä on hauska lukea. Ne on tulostettu täällä laitoksella seinälle. Michael miettii vastauksia tarkkaan, puhuu paljon käsillään, vastaa kysymyksiin kattavasti ja palaa varmistamaan, että olen saanut vastauksen alkuperäiseen kysymykseeni. Hän ottaa tilanteen vakavasti mutta nauraa paljon. Hän kertoo mielellään tähänastisesta urastaan: tutkimustyön lisäksi hän on ollut asianajollisissa tehtävissä vahingonkorvausoikeuden ja rikosoikeuden parissa ja työskentelee tällä hetkellä tutkijanuran ohella esittelijänä vakuutusoikeudessa. Ratkaisutoiminta on sydäntä lähinnä. En vieläkään tiedä haluanko olla asianajaja, tuomari vai tiedemies, Michael kertoo. 18 inter vivos Olit mukana tänä vuonna KO:n osalta päättyneessä tupakkaoikeudenkäynnissä. Erkki Aurejärvi pyysi minua mukaan vuonna Jutun parissa on tehty töitä viikoittain siitä lähtien. Suulliset valmistelut ja pääkäsittely veivät kuukausia, neljä päivää viikossa täysiä päiviä. Nyt olemme valittamassa hovioikeuteen. Mielestäni KO löi tapauksen täysin läskiksi. Ratkaisussa vedotaan Pentti Ahon tapaukseen, mutta onko sillä merkitystä? Kaipaan perusteluja. Tapaus on oikeudellisesti hyvin selkeä. Tuotteen liikkeellelaskija, joka kiistää julkisesti suhteessa kuluttajiin että tuotteet ovat vaarallisia ja joka pyrkii estämään viranomaisten varoituksia, ei voi vedota siihen, että kuluttajalla on ollut mahdollisuus tulla tietoiseksi tuotteen vaaroista. Tämä on pohjoismainen käytäntö. Hän suhtautuu tutkimukseen vakavasti mutta ei ole kammiotutkija. Teoria ja käytäntö on yhdistettävä. Esimerkiksi on ikävää kun opiskelijat purnaavat ruotsinkielisistä luennoista. He eivät näe, että pohjoismaisen doktriinin tunteminen on käytännön kannalta tärkeää. Tiukka asenne tenttien korjaamisessa tulee juuri käytännön töistä. Siinä vaiheessa opiskelijan omat sepustukset ja oikean normin ohittaminen ei auta yhtään. Kun aloitin virassani, minua ohjeistettiin että tenttejä korjattaessa ei tulisi olla liian tiukka. Itse olen tiukentanut linjaani vuosien mittaan. Tiukka asenne korjaamisessa tulee juuri käytännön töistä. Siinä vaiheessa opiskelijan omat sepustukset ja oikean normin ohittaminen ei auta yhtään. Kaikki tai ei mitään? Oikeat normit tuottavat helposti viisi pistettä. Yksi kirjoittamaton sääntö on, että kymmentä ei tulisi antaa kuin poikkeustapauksissa ja sitä olen noudattanut. Voiko kaiken saavuttaa sekä tutkijana että lakimiehenä? Ei, mutta minulla on elämän palo tehdä kaikkea. Pelkästään yhteen alueeseen ei voi keskittyä, silloin ei näe asian eri puolia. Ei voi olla hyvä jos ei tunne alan käytäntöjä. Tutkijana ei myöskään voi olla rakenteita rikkova ja tuulettaa alaa, se romahtaa kun konkretia tulee vastaan. Palataanpa ajassa taaksepäin noin 18 vuotta. Tapiolan lukiossa Espoossa on meneillään englannin tunti. Itseään koulupinnariksi nimittävä Michael laskeskelee, mikä aukkotehtävän kohta tulee hänen vastattavakseen läksyjä tarkistettaessa. Historian tunnit menevät vielä heikommin. Michael on mieluummin kuntosalilla kavereiden kanssa. (Nykyään historia kyllä kiinnostaa tarkemmin sota ja politiikka, väkivalta.) Koulussa ilmestyy Kukkanen-niminen lehti, joka on jatkoa sitä edeltäneelle Vittunen-lehdelle. Michael kirjoittaa kantaaottavia juttuja siitä, mitä koulussa tulisi parantaa. Koulun ohella hän on töissä kaupassa lihapuolella. Kaverit alkavat puhua TKK:sta, mutta se ei innosta muuten matematiikasta ja fysiikasta kiinnostunutta nuorta miestä. On löydettävä jotain yhteiskunnallisesti merkittävämpää.

19 Massaluennot ovat turhia, ne voisi kokonaan lopettaa ja siirtää opetuspanoksen syventäviin kursseihin.

20 Oikeustieteellinen herättää Michaelin kapinallisen puolen ja hän alkaa lueskella pääsykoekirjoja toisena lukiovuonna. Sisäänpääsyssä yliopistoon on kuitenkin esteensä. Michael ei koe olevansa kovin älykäs. Sain ylioppilaskirjoituksissa yhden ällän äikästä ja senkin suunsoiton tuloksena. Ensimmäisellä yrityksellä ei tärppääkään. Toisella yrittämällä hän pääsee suorittamaan sen aikaisen tutkintorakenteen mukaista varanotaarin tutkintoa. Kandidaatin tutkintoon hän pääsee pääsykokeella ja varasijalta pari vuotta jo alaa opiskeltuaan. Ala tuntuu Michaelista kuitenkin kuivalta, eikä se tunnu kasvattavan häntä ihmisenä lainkaan. Hän päättää hakea valtiotieteelliseen opiskelemaan taloustiedettä. Helsinkiin ja Turkuun on sama pääsykoe, pisteet riittävät Turkuun. Opiskelu ei kummassakaan tiedekunnassa ole helppoa. Taloustieteen professori yrittää selittää asioita tenttiä palautettaessa mutta se ei auta. Lopulta Michael saa valita itse pistemääränsä 1-3 pisteen väliltä Sanoin että ykkönen on realistisin. Kunnes graduvaihe alkaa. Itsenäinen työskentely saa silmät avautumaan aivan uudella tavalla juridiikalle. Tajusin, että voin suuta soittamalla argumentoida asian toiseksi. Kyse on sanoilla sivaltamisesta. Gradusta tulee arvosanaksi laudatur, taloustieteen gradusta magna. Lopulta juridiikka ja sen löyhemmät tutkimusmetodit vievät voiton. Opiskeluputken lisäksi tunnelin silloisen S-Marketin lihaosastolla työskentely jatkuu koko opiskeluajan. On täyttä potaskaa, että työ haittaa opiskelua. Jos meinaa elää, on käytävä töissä. Uraisä kehottaa Michaelia ostamaan ensimmäisen oman asunnon heti kun hän muuttaa pois kotoa, äiti on kuvataiteilija. 20 inter vivos Mistä korkea työmoraalisi tulee? (Miettii pitkään.) En osaa sanoa. Lapsuudestani varmaankin. Mielikuvissani olemme kaverin kanssa rakentamassa isoa lumilinnaa, joka oli mittava projekti. Olin mukana Pykälän toiminnassa aluksi, keräsin phuksipassiin merkintöjä. Sitten aloin pitää hommaa pelleilynä ja jättäydyin toiminnasta ulkopuolelle. Mitä muuta teit opiskeluaikoina? Oikiksen tentteihin lukeminen, taloustieteen luennot ja työ täyttivät kalenterini. Olin mukana Pykälän toiminnassa aluksi, keräsin phuksipassiin merkintöjä. Sitten aloin pitää hommaa pelleilynä ja jättäydyin toiminnasta ulkopuolelle. Lisäksi kaverit varanotaaripuolella olivat vanhempia, poliiseja ynnä vastaavia ja tulin toimeen siellä hyvin. Aikidoa ja jujutsua harrastin neljästi viikossa. Oletko seurallinen? Kyllä, opiskeluaikoina yhteisöllisyys ei vain tullut Pykälän kautta. Olen ollut aina hieman vakavamielinen ja tieteellisesti suuntautunut, standardi opiskelijaelämä ei kiinnostanut. Miten rentoudut? En sylje pulloon, mutten juurikaan käytä alkoholia. Viimeiset neljä vuotta olen ollut rakentamassa äitini uutta taloa. Frey Nyberghin kanssa olemme harrastaneet purjehtimista. Harrastan edelleen jujutsua, harjoittelen nyt mustaa vyötä varten kuudesti viikossa ja toimin junnujen apuohjaajana. Pidätkö opettamisesta? Kyllä! Harjoitusseminaarien vetäminen on mukavaa. Et itse käynyt aikoinasi luennoilla. Massaluennot ovat turhia, ne voisi kokonaan lopettaa ja siirtää opetuspanoksen syventäviin kursseihin. Kun samat luennot pidetään vuodesta toiseen, on pahimmillaan käynyt niin, että [opetettava] tieto on ollut vanhentunutta. Toisaalta opiskelijat eivät mene korvaaville luennoille oppimaan asioita vaan ainoastaan hoitamaan osuuden pois alta. Laatu heikkenee puolin ja toisin. Sillä ei ole merkitystä osaavatko ihmiset valmistuessaan oikeasti mitään. Niin ne opiskelijat. Erkki Aurejärvella on tapana teititellä opiskelijoita, pitää etäisyys... Olen kulmikas persoona. Huumorintajuni on sellaista että kannattaa pysyä erossa. On tilanteita joissa opiskelijoiden käytös loukkaa. Suhtaudun esimerkiksi tenttien korjaamiseen vakavasti. Muutama naispuolinen opiskelija on tullut vastaanotolleni syväuurretun kaula-aukon tai lyhyen jakkuhameen kanssa. En tiedä miten pitäisi suhtautua siihen, että tällaisissa tilanteissa vedotaan sukupuoleeni lisäpisteiden saamiseksi. Käyn vastaukset läpi opiskelijoiden kanssa. Monesti huomaan opiskelijan vaivaantumisesta, että hän ei tosiasiassa ole tullut keskustelemaan vastauksesta, vaan on vain tullut kokeilemaan, saako pisteitä lisää. Tässä-mulle-kaikki-nyt -asenteesta en pidä. Lopuksi on palattava väkivaltaan. Mikä siinä kiehtoo? Kamppailu-urheilu on kuin tieteen tekemistä, molemmissa on institutionaaliset rakenteet, joissa liikut, kehä jossa saattaa mennä taju kankaalle. Täytyy saavuttaa tietty taso jossa voi menestyä ja olla. Tulokset nähdään yksilön kehittymisenä. Korkean vyöarvon saanut kamppailija, joka on heikko, laittaa huonoon valoon seuran ja lajin. Jos tieteen sisäpiirissä tuotetaan keskinkertaista materiaalia eikä olla omalla korkeimmalla mahdollisella tasolla, häpäisee yksilö koko yhteisön.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

P-klubin palautekysely 2012

P-klubin palautekysely 2012 P-klubin palautekysely 2012 P-klubi keräsi toiminnastaan jälleen vuoden 2012 keväällä palautetta, jotta jatkossa yhdistystä voitaisiin kehittää entistä enemmän palvelemaan jäsenistönsä toiveita. Klubikyselyyn

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus REalitycheck 7 huonoa syytä ja kolme 3 hyvää syytä olla lähtemättä asiakkaakseni. 7 huonoa syytä 1. ei ole varaa Eikä muuten tule välttämättä koskaan olemaankaan.

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey Suomi Svenska English Hyvä opiskelija, Suomalaissa yliopistoissa toteutetaan valtakunnallinen opiskelijapalautekysely Kandipalaute. Kysely

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Harri Haanpää 18. kesäkuuta 2004 Tietojenkäsittelyteorian perusteiden kevään 2004

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 20 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 2.12.2009 12.1.2010 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta

Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta Työelämää ja opintoja iltapäivä Tampere 28.8.2007 Palaute puhuu seuranta aineistojen hyödyntäminen laitoksilla Leena Ahrio Reeta Eloranta Tavoitteena on luoda kuva opiskelijoilta ja valmistuneilta kerätystä

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot