Ennakkoäänestys kirjastossa Vaalipäivä sunnuntai

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ennakkoäänestys kirjastossa 17. 23.10. Vaalipäivä sunnuntai 28.10."

Transkriptio

1 Raision Vasemmistoliitto LOKAKUU #2/2012 Ehdokkaiden nimet ja numerot keskiaukeamalla. Ennakkoäänestys kirjastossa Vaalipäivä sunnuntai

2 2 vasen raisio #2/ pääkirjoitus pekka närhinen Paljon vastuuta tarjolla Terveyskeskuksen lääkärien määrä, päivähoitopaikat, oppilasryhmien koko ja vanhuspalvelut ovat meille kaikille tärkeitä. Näitä asioita säätelevät monessa kohdin lait, mutta päätökset palveluiden laadusta, määrästä ja saatavuudesta tehdään kunnissa. Kuntavaaleissa valitaan ne 43 raisiolaista, jotka päättävät näistä asioista seuraavien neljän vuoden ajan. Aika paljon vastuuta pienelle joukolle. Viime päivinä keskusteluun ovat nousseet yritykset, jotka piilottavat kuntalaisten verorahoja veroparatiiseihin. Etenkin sosiaalija terveyspalveluissa on ollut menossa kuntalaisten verorahojen uusjako. Ulkomaiset pääomasijoittajat ovat löytäneet Suomesta rahastuskohteen. Palveluja on yksityistetty holtittomasti ja monessa tapauksessa on jälkeenpäin huomattu, että kalliimmaksi tuli tai että palveluiden laatu onkin luokattoman surkeaa. On väitetty, että hankintalaki estää suosimasta rehellisesti toimivia yrityksiä. Tähän on olemassa keinot, jos vain halutaan. Toinen hyvä ratkaisu on tuottaa palvelut kunnan omana työnä. Tällöin ei makseta välistä pääomasijoittajalle voittoa, vaan palvelun laatu ja määrä on virkamiesten ja kuntalaisten valitsemien päättäjien kontrollissa. Aika hyvä vaihtoehto. Tätä Vasemmistoliiton ehdokkaat kannattavat. Millainen nuorisotila sellainen tulevaisuus Raision uusi nuorisotila on ikuisuushanke. Paikkoja, vaihtoehtoja ja suunnitelmia on vuosien varrella kertynyt vähintäänkin säkillinen. Adressiakin on kerätty. Hanke ei vain toteudu. Tämän lehden takasivulla on lista tämän hetken nuorten ykköspaikoista. Olisiko seuraavalle neljälle vuodelle valittava valtuusto vihdoin se, jolla riittäisi potkua laittamaan asia järjestykseen? Kuntapäättäjät ja kuntapäättäjiksi aikovat puhuvat vanhuspalveluista ja aivan oikein puhuvat, se on ehkä suurimpia haasteita kuntien lähivuosien toiminnassa. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että unohdamme muita kunnan tehtäviä. Nuorisotilat, kulttuuritilat ja liikuntatilat ovat sellaisia, joihin meillä Raisiossa on ollut ennenkin varaa, ei ehkä aina ihan heti, mutta toteutettu on. Näitä rakentamisia pitää myös seuraavan neljän vuoden aikana viedä eteenpäin. Kaupungin tilat ovat kuntalaisia varten. Julkiset palvelut tarvitsevat puolustajia J ulkiset palvelut ovat aina olleet suomalaisen ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion kivijalka. Siksi pitäisikin mieluummin puhua hyvinvointikunnista. Ne eivät kuitenkaan ole tippuneet eteemme taivaan armosta. Julkisten palveluiden puolesta on menneinä vuosina käyty kovaa poliittista kamppailua, jonka eturintamassa vasemmistolainen työväenliike on aina ollut. Tulevissa kuntavaaleissa ratkaistaan jälleen, mikä on näiden palveluiden kohtalo. Onko Suomen kunnissa tulevaisuudessakin toimivat lastentarhat, neuvolat, koulut, kirjastot, terveysasemat, vanhainkodit ja julkinen liikenne? Vai ajetaanko niitä alas leikkausten ja yksityistämisen kautta? Vasemmiston vastaus on selkeä. Me kannatamme julkisia palveluita, jotka ovat laadukkaita, maksuttomia, helposti saavutettavia ja kunnan omana työnä tehtyjä. Kokemukset palveluiden kilpailuttamisesta, ulkoistamisesta, yhtiöittämisestä ja yksityistämisestä ovat usein huonoja. Yksityistämisen kannattajat puhuvat mielellään palvelutuotannon monipuolisuudesta ja valinnanvapaudesta. Todellisuudessa yksityiset palvelut usein keskittyvät suurten, monesti Me kannatamme julkisia palveluita, jotka ovat laadukkaita, maksuttomia, helposti saavutettavia ja kunnan omana työnä tehtyjä. Paavo Arhinmäki kulttuuri- ja urheiluministeri Vasemmiston puheenjohtaja ylikansallisten yritysten käsiin. Kun yksityinen ketju tai pahimmillaan monopoli valtaa markkinat, seurauksena on usein valinnanvapauden kaventaminen, laadun heikkeneminen ja kalliimmat hinnat. Myös Suomesta löytyy esimerkkejä, joissa yksityisesti omistettu yksityinen yhtiö kierrättää voittonsa veroparatiisien kautta omistajille puhtaana käteen samalla kun verottaja jätetään nuolemaan näppejään. Kyseessä on myös periaatteellinen ero. Kunnan tehtävä on tuottaa asukkailleen toimivat palvelut. Yksityisen yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa. Kunnan palveluista päätöksiä tekevät kuntalaisten valitsemat päättäjät. Yksityisessä yhtiössä päätösvalta on omistajilla. Yli 30:ssa Suomen kunnassa on jouduttu ulkoistettuja palveluita ottamaan takaisin kunnan työksi. Syynä on monesti hinnan nousu ja laadun heikkeneminen. Yhtä moni kunta harkitsee ulkoistettujen palvelujen palauttamista kunnan omaksi työksi. Julkiset palvelut tarvitsevatkin puolustajia tulevaisuudessakin myös Raisiossa. Siksi Vasemmisto. Toivotan Raision Vasemmistolle mitä parhainta menestystä kunnallisvaaleissa. Perhe ei aina riitä, yhteiskuntaa tarvitaan nuoren tueksi Vaalikoneita täyttäessäni törmäsin omituiseen kysymykseen: Tuleeko lapsille ja nuorille säätää kotiintuloajat? Kysymystä perusteltiin ratkaisuksi syrjäytymisen vastaisessa työssä. Vanhat arvot palauttamalla perhe saadaan yhteisen iltapalan ääreen ja ajoissa nukkumaan. Vastuu kotiintuloajoista ei kuulu kunnallisen päätöksenteon piiriin. Vastasin siis Ei, ja perustelin asian kuuluvan vanhempien vastuulle. Kunnan vastuulla on järjestää lapsille ja nuorille harraste- ja nuorisotiloja, läheltä kotia mieluusti. On paikka missä viettää iltaa kaveriporulla. Turvalliset kadut ilta-aikaan kuuluvat myös kunnan vastuulle, ainakin osittain. Poliisien määrärahat tulevat valtion pussista, mutta kunta voi omilla liikennejärjestelyillään vaikuttaa asiaan. Perhearvojen peräänkuuluttaminen on tietysti hyvä asia ja kysymyksen laatija oli oikealla asialla. On tärkeää korostaa vanhempien ja nuorten välistä yhteistä aikaa. Mutta sitä ei saa sotkea syrjäytymiskeskusteluun, joka on ihan oma lukunsa. T yömarkkinasyksy on sen verran hankala, että ammattiyhdistysmiehen on hankala saada kunnon kuntavaalikuumetta päälle. YT-uutisia kuulee lähes päivittäin, kapitalisti potkii työväkeä maantielle oikein isolla saappaalla. Ymmärrän ettei Metson, Nokian, OP- Pohjolan, TS-konsernin tai minkä tahansa YT -kurimuksessa elävän firman henkilöstöllä ole päällimmäisenä mielessä kuntavaalit. Lisäksi me, ketkä emme ole välittömän työpaikan menettämisen uhan alla, elämme työmarkkinoilla, jossa työnantajat ovat julistaneet lähes avoimen sodan ammattiyhdistysliikettä vastaan. Kyseinen elinkeinovetoinen kampanja ilmenee mm. työehtojen kiristämisenä, ulkomaisen työvoiman riistämisenä ja uhkailulla työpaikkojen menettämisellä, elleivät työntekijät suostu kaikkeen mitä työnantajat sattuvat keksimään. Eikä se kekseliäisyyden määrä ole vähäinen. Onko työntekijöiden lähes rajattomasta joustamisesta, ollut seurauksena työpaikkojen säilyminen Suomessa? Siinäpä lukijoille pohdittavaa. Rakkautta ja huolenpitoa tulvivasta kodista huolimatta nuori voi syrjäytyä. Täytyy eritellä yhteisön ja yhteiskunnan vastuut. Koti ja oma yhteisö antavat tukea, kannustavat, vievät harrastuksiin ja hakevat pois. Yhteiskunnan tehtävä on antaa tukipalveluita lapselle esimerkiksi tilanteissa, jossa oppiminen on hitaampaa kuin muiden, motoriikka kehittymätöntä, lukemisen ymmärtäminen vaikeaa ja sosiaaliset tilanteet ahdistavia. Niissä tilanteissa, joissa vanhempi ei voi välittämisellään korvata ammattilaisen apua. Kun mietitään keinoja nuorten syrjäytymistä vastaan, ratkaisut ovat jo olemassa. Meillä on voimassa Nuorisotakuu, jossa jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Samoin alle 25-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu- opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. seuraavat neljä vuotta ohjaillaan, kuntauudistusten karikoissa ja säästöpaineiden puristuksessa. Miten hoidetaan vanhukset ja lapset, millaisilla kentillä lapsemme potkivat tai lyövät palloa, voivatko luistella ulkona talvella, onko kirjastossa uusia kirjoja, pääseekö terveyskeskukseen silloin kun tarvitsee, ovatko koulut asianmukaisessa kunnossa, muistuttaako Raisionlahti ruovikkoa vai merenlahtea. Tässä muutamia asioita jotka kunta saa päättää ihan itse. Mikäli tulen valituksi ovat mm. edellämainitut asiat sydäntäni lähellä. Mielestäni kunnan on jatkossakin tuotettava palvelunsa itse, sillä ulkoistamalla palveluja ohjataan veronmaksajien varoja taskuihin, joissa rahaa on ennestäänkin aivan riittävästi. Enkä ainakaan minä halua veroeurojeni ajautuvan terveysjättiläisen kautta veroparatiisiin. Puoluekartan oikealla laidalla ulkoistaminen on ideologista ja vasemmalla laidalla taasen ei. Äänestyshetkellä päätös on sinun. Takuun toteutumiseen tarvitaan tahtoa ja varhaisen puuttumisen keinoja. Kunnan täytyy varmistaa riittävä varhaiskasvatus, erityisopetus, lasten psykiatrian palvelut, nuorisotyöntekijät ja oppilaanohjaus. Näin meillä vanhemmilla on mahdollisuus selvitä haastavasta tehtävästämme. Sillä me kaikki vanhemmat olemme erilaisia. Kuntavaalikuume nousee Kiira Lasarov Kaupunginvaltuutettu Rakkautta ja huolenpitoa tulvivasta kodista huolimatta nuori voi syrjäytyä. Täytyy eritellä yhteisön ja yhteiskunnan vastuut. Mielestäni kunnan on tuotettava palvelunsa itse, sillä ulkoistamalla palveluja ohjataan veronmaksajien varoja taskuihin, joissa rahaa on ennestäänkin aivan riittävästi. Raision Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö ry Lumparlankatu Raisio Julkaisija Raision Vasemmistoliitto Päätoimittaja Pekka Närhinen Taitto Liisa Suonsivu Painopaikka West Point Rauma Kannen kuva Pekka Närhinen Vasen-Raisio on Raision Vasemmistoliiton julkaisema säännöllisesti ilmestyvä kaikkiin raisiolaisiin talouksiin jaettava tiedotelehti. Kuntavaalit Kaupunginvaltuustossa ja muissa kunnan luottamuselimissä päätetään jokapäiväiseen elämäämme vaikuttavista asioista, joten ei ole yhdentekevää ketkä päättävät miten Raisiota Juha Jormanainen Raision Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtaja

3 4 vasen raisio #2/ VASEMMISTONAISTEN SOLIDAARISUUSTYÖ KARJALASSA Kummitoiminta helpottanut satojen lapsiperheiden arkea Vasemmistonaisille on aina ollut tärkeää kansainvälisyys sekä vähempiosaisten auttaminen asukkaan kylä Venäjän Karjalassa on itselleni tullut hyvin tutuksi monivuotisen solidaarisuustyön kautta. Varsinais-Suomen Vasemmistonaiset kuulivat urheasta Alavoisten kylästä Laatokan rantamailta 90-luvulla, valkeakoskelaisen aktiivinaisen Inna Iliwitzkyn kertomana. Tiesimme, että Alavoisissa oli kaikesta pulaa, mutta tutustumiskäynnillämme vuonna 1999 kylän syvä syrjäytyminen todentui. Ruoka-avun lisäksi pulaa oli astioista, liinavaatteista, peitteistä ja vaatteista. Paikalla olleille syntyi voimakas halu auttaa varsinkin lapsia lastenkodissa, sekä lapsia, jonka päivän ainoa ruoka saattoi olla päiväkodissa tai koulussa tarjottu lounas. Ilman maksua tarjolla on mukillinen teetä ja vehnäpolakka, maksua vastaan tarjotaan kunnon lounas. Kylätalo -projekti tuonut apua naisille ja lapsille Retken tuloksena perustettiin yhteistyössä Alavoisten naisten, Valkeakosken ja Varsinais- Suomen Vasemmistonaisten kanssa Sosiaaliklubi, jonka ensisijainen tavoite on auttaa edellä mainittuja lapsia. 30 kummin voimin on saatu aikaan monenlaista. Lukuisilla avustusmatkoilla perille on toimitettu lasten vaatteita, leluja, astioita, koulutarvikkeita ja ennen kaikkea yhdistys on maksanut usean lapsen päivähoidon ja koulun ateriamaksut. Lasten kesäleirejä on pidetty, samoin kerhoja, lastentapahtumia, konsertteja. Lisänä on järjestetty naisiin kohdistuvaa terveysvalistusta. Toiminnan tähtihetkiin kuluu Sosiaaliklubille hankittu kylätalo. Toimintaa pyörittävät aiemmin lakkautetun päiväkodin työttömäksi jääneet naiset, korvauksetta. Talo nimettiin Annan taloksi tunnetun vasemmistolaisen naisaktivistin ja kansanedustaja Anna Nevalaisen mukaan. Annantalo on muodostunut kylän sydämeksi toiminnallaan. Vaatevälityksen lisäksi talossa toimii eri yhdistysten leirejä ja kerhoja. Talossa on myös koulutettu nuoria työttömiä esim. rakennusten peruskorjaajiksi. Kummitoimintaa 10 euron tukimaksulla Alavoisten kylään tehtyjen avustusmatkojen yhteydessä on monin tavoin käynyt ilmi, että kylän syrjäytyminen on syvää ja siksi tarvitaan monipuolista ja kokonaisvaltaista toimintaa elinolojen parantamiseksi. Ihmisiä pitäisi auttaa auttamaan itseään ja ylläpitämään hyvinvointiaan ja terveyttään. Vasemmistonaiset vierailevat Alavoisissa vähintään kaksi kertaa vuodessa, jolloin kartoitetaan avun tarve, sekä tietysti tavataan paikallisia ystäviä. On ollut ilo seurata joskus jopa toivottomienkin perheitten ponnistelua paremman huomisen puolesta. Äidit ja mummot ovat tämänkin yhteisön kantava voima. Eija Nurmi Alavoisten kummitäti Ihmisiä pitäisi auttaa auttamaan itseään ja ylläpitämään hyvinvointiaan ja terveyttään. Liikunta luo hyvinvointia K uulun niihin satoihin tuhansiin suomalaisiin, jotka mielellään ilmoittavat harrastuksekseen liikunnan. Ja onhan se totta. Kesäisin pyöräilen töihin, talvisin hiihdän sen minkä jaksan ja minkä lumitilanne sallii. Lisänä vielä kävelylenkit, sauvoilla tai ilman. Kuitenkin tuntuu siltä, että mikään ei riitä, kunto ei vaan nouse, paino sen sijaan ja selkäkin on kipeänä. Ei sitten muuta kuin yhä useammin ylös, ulos ja lenkille. Patikoitavaa kyllä riittää Killin ja Nallin reitistöllä. Onneksi viitat ovat tehty melko tukevasti. Tosin eksyin reitiltä vaikka oli karttakin mukana. Oletin, että vain hiihtoreitti olisi kuitenkin edes polkuna käytössä, mutta eipä sitten ollutkaan. Petäsmäen kuntorata on saanut uuden purupinnan, joten sekin on nyt paremmassa kunnossa. Jo oli aikakin, kuvasinhan minä sitä jo pari vuotta sitten tässä lehdessä. Vielä kun saadaan valot toimimaan ympärivuotisesti, niin talvikuukausina voi jättää oman otsalampun kotiin. Mukavaa on kuitenkin lähteä omalta kotiovelta patikoimaan, ei tarvitse ensin kilometrejä ajaa autolla polkujen viereen. Lähimetsistä voi etsiä jokamiehen oikeudella niin marjoja kuin sieniäkin. Raisiossa on otettu suunnittelussa huomioon, että liikuntamahdollisuudet ovat lähellä ja kaikkien tavoitettavissa. Liikunnan toivoisin sisältyvän vielä paremmin arkiliikunnaksi. Pyöräteiden hyvä kunto ja oikotiet eivät ole vain turvallisuusasia vaan kannustin kuntalaisille käyttää niitä. Pyörällä voi ajaa Raisiossa melkein yhtä nopeasti kuin autollakin, kun reitit ovat hallussa. Terveysliikunta ei sanana ole kovin houkutteleva. Voi kulua aikaan kunnes löytää mielekkään tavan laittaa tossua toisen eteen. Tekniikkakin on tullut avuksi, mp3-soitin ja askelmittari alkavat olla jo tavallisen kuntoliikkujan vakiovarusteita. Vuodenajan vaihtuessa kokee niin kevään heräämisen kuin syksyn sadekelitkin. Mutta ulkoilu ei ole säästä kiinni. On vain huonoja varusteita siis lenkkarit jalkaan. Eveliina Korpela Raision Pioneerien pomppulinna piristi Alavoisten lasten kyläjuhlaa. Fyysinen aktiivisuus arjessa on vähentynyt. Entistä suurempi osa työmatkoista kuljetaan henkilöautolla. (FINRISKI 2007) Yli neljännes henkilöautoilla tehdyistä matkoista on alle 3 kilometrin mittaisia ja vajaa puolet alle 5 kilometrin mittaisia. (Pyöräilykuntien verkosto) Luonnonympäristö, harrastusmahdollisuudet ja ulkoilumahdollisuudet kuuluvat suomalaisten asuinympäristön viihtyvyystekijöiden top 5 -listalle (Asukasbarometri 2010 Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä) Kummilapsitoiminta Kummeina on pääasiassa yksittäisiä jäseniä mutta myös muutamia yhteisöjä. Lapsia avustetaan kuukausittain 10 euron maksulla. Sen lisäksi viedään vaateavustuksia sen mukaan miten saadaan kuljetukset järjestettyä. Kummilapsiraha ja tavarat toimitetaan Sosiaaliklubille, joka toimittaa avun perheille. Osa avustuksesta menee suoraan kummilasten kouluruokailun maksamiseen, toisille toimitetaan apu ruokatavarana ja muutamille perheille rahana aina tarpeen ja tilanteen mukaan. Lisätietoja projektista Raisiossa on otettu suunnittelussa huomioon, että liikuntamahdollisuudet ovat lähellä ja kaikkien tavoitettavissa Kaupunginhallituksen puheenjohtajana voi vaikuttaa Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leena Rihko vakuuttaa, että luottamushenkilönä pystyy vaikuttamaan. Aiemmin kahteenkin otteeseen hallituksen puheenjohtajana toiminut Pekka Närhinen on samaa mieltä, mutta muistuttaa, että ihmeitä ei kukaan pysty tekemään yksin. R ihko kuittaa yhteistyön kertomalla, että kaupunginhallituksessa on hänen puheenjohtajakaudellaan vallinnut varsin yksituumainen meno. Pitkään kaupunginhallituksessa istuneena hän kertoo, että välillä hallituksissa on ollut tuulistakin, mutta eniten aikaan saadaan silloin kun vallitsee yhteistyön henki. Yksittäisiin ihmisten asioihin ei kaupunginhallituksessa pysty vaikuttamaan, mutta jos kysytään missä näkyy Vasemmistoliiton linja, se näkyy kaupungin päätöksiin kirjatuissa tavoitteissa ja niiden toteuttamisessa, sanoo Rihko. Pekka Närhinen toivoo, että kaupunginvaltuutetut ottaisivat rohkeammin kantaa kuntalaisten asioiden puolesta. O len työskennellyt koko ikäni palkansaajana. Pisin työsuhteeni, 18 vuotta, kertyi Raision kaupungin palveluksessa kotipalvelun kodinhoitajana ja lähihoitajana. Kymmenisen vuotta sitten opiskelin lähihoitajan koulutuksen tueksi jalkojenhoidon ammattitutkinnon, mutta yrittäjyys ei valmistumisen kynnyksellä siintänyt mielessä. Toisin kuitenkin kävi, Tasalanaukiolta vapautui samanaikaisesti pienet liiketilat, jotka soveltuivat oman hoitolan tarpeisiin, ja nyt kuusi vuotta myöhemmin, olen edelleen päätökseeni tyytyväinen. Pienyrittäjyyteen opettelu ei tapahtunut hetkessä, eteen tuli monta tosiasiaa, joista ei palkkaa saavana työntekijänä voinut tietää. Pakolliset vakuutukset sekä ymmärrys yksityisyrittäjän eläkevakuutusmaksusta on ollut kansalaiskoulun käyneelle kimurantti yhteenlasku. Olen kuitenkin nauttinut koko ajasta, ja vielä tähän mennessä työ on tuntunut etuoikeudelta, jota saan tehdä ilolla. Hän on tyytyväinen mm. ikääntyvien hoitoja hoivapalveluohjelmaan ja lasten ja nuorten hyvinvointiohjelman laadintaan. Niillä ohjataan kaupungin palveluja oikeaan suuntaan. Hallituksessa valmistellaan valtuusto päättää Kaupunginhallitus ohjaa päätöksillään kaupungin toimintaa, mutta myös valmistelee valtuustoon tulevat asiat ja tekee ehdotukset valtuutettujen päätöksiksi. Valtuuston ahkerimpiin puhujiin kuuluva Pekka Närhinen kertoo, että luottamushenkilön rooli on varsin erilainen hallituksessa ja valtuustossa. Hallituksessa pohditaan asioita enemmän ja muodostetaan puolueiden kantoja. Siellä myös käydään avoimempaa keskustelua. Valtuustossa on pystyttävä perustelemaan niin muille valtuutetuille kuin kuntalaisillekin oman ryhmän kanta. Ne ovat tietysti hyviä hetkiä, kun olemme saaneet vielä valtuustossa muutettua enemmistön mielipiteen Vasemmistoliiton esityksen taakse. Närhinen haluaakin, että valtuutetut ottaisivat valtuustossa rohkeammin kantaa kuntalaisten tärkeiksi katsomien asioiden puolesta. Tavoitteita pitää olla palvelut hoidetaan Keskustasta puuttuu tavaratalo Asiakkaistani monet ovat ikäihmisiä, joille Raision keskustan palvelut ovat kullanarvoisia. Kaupan ja hyvinvoinnin tarjontaa on runsaasti, vireitä liikkeitä, jotka tuovat useita työpaikkoja Tasalan alueelle. En ole huolissani yrittäjyyden vähentymisestä keskustan alueelta, Myllyn vetovoimastakaan huolimatta. Keskustaan tarvittaisiin kuitenkin, päivittäistavaratalo, jossa meistä jokainen voisi asioida pienemmät ja isommatkin ostoksensa helposti ja läheltä. Tämä palvelu olisi mielestäni tärkeä lisä keskustan toimivuudelle ja helpottaisi monen raisiolaisen arkea. Anne Sinilaakso Leena Rihko sanoo, että yhteistyöllä kaupunginhallituksessa on saatu vietyä eteenpäin mm. lasten ja vanhusten asioita. Rihko on tyytyväinen, että vihdoin on päästy sosiaali- ja terveyspalveluissa enemmän ennaltaehkäisevään toimintaan. Se on ihmisten kannalta tärkeää ja tulee myös veronmaksajille edullisemmaksi. Kuntien päätöksenteossa puhutaan veroprosenteista ja siitä paljonko kunnalla on velkaa asukasta kohti. Niitä vasten peilataan palveluita ja tullaan usein lopputulokseen, että kunnalla ei ole varaa palveluihin tai rakentamiseen. Tiukoissakin taloudellisissa tilanteissa pitää olla tavoitteita, kyllä ne aikanaan saadaan toteutettua. Muistan kyllä miten joka käänteessä Kokoomus halusi äänestyksen, jotta pääsi vastustamaan uutta kirjastoa ja auditoriota, kertoo Närhinen. Niin vain kirjasto tehtiin ja nyt se on palvellut raisiolaisia hienosti yli kymmenen vuotta. Samaa ennakkoluulottomuutta tarvitaan muissakin kulttuuri- ja liikuntahankkeissa. Sekä Leena Rihko että Pekka Närhinen näkevät isona haasteena sen, että sosiaali- ja terveystoimen palvelut pystytään hoitamaan. Vasemmistoliitto tekee työtä sen puolesta, että kunnalliset palvelut ovat kunnossa, toteavat molemmat. Palveluja vanhusten saataville Asiakkaistani monet ovat ikäihmisiä, joille Raision keskustan palvelut ovat kullanarvoisia. Vasemmistoliitto tekee työtä sen puolesta, että kunnalliset palvelut ovat kunnossa.

4 6 vasen raisio #2/ ITSENÄISEN RAISIOn PUOLESTA! Kokoomus ja SDP runnovat pakkoliitoksia kuntavaalien jälkeen H allituksen kuntarakenneselvityksessä ehdotetut uusien kuntien rajat on piirretty Kataisen hallituksen ohjelmakirjausten mukaan. Kokoomuksen ja SDP:n ajama malli työssäkäynti- ja asiointialueita mukailevista suurkunnista ei tue palvelujen saatavuuden ja tehokkaan kehittämisen tavoitteita. Selvityksenkin sisältämät faktat puhuvat keskittämistä vastaan, vaikka johtopäätökset olivatkin jo ennakolta annetut. Kuntatalouden ja yhdyskuntarakenteen tutkijat ovat mielestäni osuvin perusteluin tyrmänneet suurkuntia tavoittelevan ehdotuksen. Korostetusti he ovat puhuneet kuntademokratian puolesta ja arvostelleet päätöksenteon ja palvelujen loitontumista kuntalaisista. Kokoomus ajaa keskittämistä myös palvelujen yksityistämisen edistämiseksi. Kokoomus kirjautti hallitusohjelmaan yhden kuntaremonttia johtavan periaatteen: " Edistetään palvelumarkkinoiden kehittymistä kuntien palvelutarpeita tukeviksi." Siis ensisijaisesti kehitetään palvelumarkkinoita kuntien veromiljardeilla, ei palveluja kuntalaisten lähelle, heidän välittömiin tarpeisiinsa. Raisiolaisena olisimme vain menettäjiä ja maksajia, jos Raisio liitettäisiin Suur-Turkuun. Vielä Raisiotakin suurempia menettäjiä olisivat etäämmällä Turusta sijaitsevat kunnat ja kuntalaiset. En näe järkeä myöskään Mynämäen, Tarvasjoen, Auran ja jopa Marttilan liittämisessä Turkuun. Mutta mm. Auranmaan kunta sitä vastoin on kuntalähtöinen idea, jota kannattaa kehitellä. Selvityksessä todetaan Turun osalta: Turun veronkorotuspaineet ovat kehyskuntia suuremmat. Turun veroprosentti on vaarassa menettää kilpailukykynsä. Turun konsernivelka on suuri koko maan vertailussa ja suurempi kuin kehyskunnissa. Turun nettomenot asukasta kohden ovat korkeimmat niin keskuskaupunkivertailussa kuin kehyskuntiinkin verrattuna. Turun verotettava tulo asukasta kohden on hyvä - miksi palvelut ovat siitä huolimatta kriisissä? Turku on kehyskuntia riippuvaisempi valtionosuuksista. Sosiaalinen luototus avuksi syrjäytymisen ehkäisyssä Syrjäytymisen ehkäisemisessä pitää ottaa kaikki tunnetut keinot käyttöön. Yhtenä vaihtoehtona mitä Raision tulee harkita, on sosiaalisen luoton myöntäminen kireässä taloustilanteessa oleville. Suomessa on esimerkkikuntia missä menettely on käytössä ja kokemukset ovat suurimmalta osin olleet myönteisiä. M aksu- ja velkavaikeuksista selviytyminen edellyttää muun muassa koko velkatilanteen ja maksukyvyn selvittämistä sekä rahankäytön suunnittelua. Tähän on olemassa apua talous- ja velkaneuvonnasta, mutta todennäköisesti voit joutua odottamaan neuvonnan ja avun saamista, ehkä hyvinkin pitkään. Kaivataan selkeästi joustavampaa menettelyä ja ripeätä viranomaistyötä. Sosiaalinen luotto tulisi myöntää tilanteessa, missä hakijan luottotiedot estävät muunlaisen lainan saannin. Samoin tilanteessa, jossa luottotiedot ovat uhattuna, saadaan sosiaalisella luototuksella tilanne hallintaan. Muualta saadun kokemuksen mukaan sosiaalisen luoton luottotappiot ovat minimaaliset. Esimerkkinä mainittakoon perheen tapaus jonka pyykinpesukone rikkoontui. Koska luottotiedot eivät olleet kunnossa, perhe joutui turvautumaan ns. pikavippi rahoitukseen jonka korkotaso on huimaava. Näin luoton korot veivät osan perheen ruokarahoista. Luottoa tulisi myös myöntää tilanteessa, jossa selkeästi nähdään, ettei hakija muuten tule ilman apua selviämään velvoitteistaan ja olemassa oleva luottokelpoisuus on uhattuna. Sosiaalinen luototus olisi normaalia sosiaaliturvaa täydentävä osa, joka antaisi saajalleen selkeän viestin siitä, että omat asiat ovat mahdollista hoitaa kuntoon. Kunhan niille luodaan hyvät edellytykset. Parhaimmillaan se katkaisee jo alkaneen tai uhkaavan syrjäytymisen ja luo edellytykset aktiiviseen omanelämän hallintaan. Kari Hanka Varavaltuutettu, myyntimies En halua, että raisiolaiset vanhukset siirretään Suur- Turun kasvaviin hoito- ja hoivajonoihin. En halua, että raisiolaiset lapset ja perheet liitetään 500 päiväkotipaikkaa odottavan turkulaislapsien joukkoon. En halua olla kasvattamassa Turun koulujen luokkakokoja ja lasten ryhmien kokoa päiväkodeissa. Raisiossa palvelut tuotetaan tehokkaasti - vaikka kehitettävää ja parannettavaa on meilläkin sangen paljon. Torjun ehdottomasti pakkoliitokset ja kuntien taloudellisen painostuksen, joka on aloitettu jo tämän vuoden valtion budjetissa leikkaamalla peruspalvelujen valtionosuuksista 631 milj. euroa. Maaliskuun budjettikehyspäätökset ja ensi vuoden budjettiehdotus mukaan lukien, kuntien valtionosuuksia leikataan 1,2 miljardilla eurolla. Niitä en vasemmistolaisena voi olla tukemassa. Kuntien yhteistyö kehittyköön kuntien ja kuntalaisen ehdoilla, heidän tarpeistaan lähtien. Jyrki Yrttiaho kansanedustaja Raision kaupunginvaltuutettu Raisiossa kouluasiat kohdallaan Koulujen rakentamiset ja saneeraukset puhuttavat aina. Raisiossa asiat ovat tällä hetkellä kohtuullisen hyvällä mallilla. Kuloisten koulun saneerauksen jälkeen näköpiirissä on ratkaisematta enää Tahvion ja Tikanmaan koulujen tilaongelmat. Mielestäni paras ratkaisu olisi toteuttaa Tikanmaan koulun laajennus liikuntatiloineen. Jos tämä saataisiin tehtyä, voitaisiin miettiä olisiko Tahvion koululle jopa muuta kuin koulukäyttöä. Raisiossa lähikouluperiaate on toteutettu erittäin hyvin ja myös erityisopetus pyritään järjestämään samalla periaatteella. Olemme pystyneet järjestämään niin, että oppilasryhmäkoot eivät ole liian suuria. Ryhmäkokoja käytännön opetuksessa pienentää vielä se, että Raisiossa käytetään paljon jakotunteja. Olen ollut ihmeissäni, että varsinkin kokoomuslaisten taholta koulu on saanut arvostelua. Etenkin kun arvostelu on ollut sellaista peruskoulun arvostelua, jota käytiin joskus 70-luvulla. On puhuttu oppilaiden tasapäistämisestä ja siitä, että haluttaisiin erilaisia kouluja erilaisille oppilaille. Jos nykyisen koulun arvostelijat saisivat tahtonsa läpi, ei kestäisi kauaakaan, kun oltaisiin vanhassa kansalaiskoulu-oppikoulu- järjestelmässä, jossa tulevaisuuden mahdollisuudet katkottaisiin toisilta jo alkumetreillä. Onneksi meillä on perusopetuslaki, joka turvaa oppilaille tuen ja yhdenvertaisen mahdollisuuden hyvään tulevaisuuteen. Raisiossakin kiitos hyvästä opetuksesta ja ohjauksesta kuuluu koulujen osaavalle henkilökunnalle. Opettajien lomautuksia ei mielestäni voi edes harkita. Risto Rihko, Sivistyslautakunnan jäsen Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Raision vanhuspalvelut kuntoon R aision pitkäaikaisin kaupunginvaltuutettu Aarre Lehtonen on huolissaan vanhusten kohtelusta. Tällä hetkellä meillä on jo kahdeksankymmentä ikäihmistä sijoitettuna Raision ulkopuolelle hoitoon, Lehtonen toteaa. Jos kolmannen polven perusraisiolainen siirretään Piikkiöön, kun Raisiolla ei ole tarjota hoivapaikkaa, ei kaikki ole kohdallaan. Lehtonen sanoo, että Raisiota on pidetty vuosikymmenet hyvänä paikkana asua nimenomaan siksi, että kaupunki on pystynyt hoitamaan kuntalaisten palvelut. Raisio kasvoi nopeasti 70- ja 80-luvuilla ja etenkin koulu- ja päivähoitoasiat olivat tapetilla Peruskouluasioissa olimme valtakunnan ykkösiä ja päiväkoteja rakennettiin, jotta ihmiset pystyivät käymään työssä. Aarre Lehtosen mielestä nyt haasteena ovat vanhuspalvelut. Kotihoitoa tulee kehittää, mutta samaan aikaan tarvitaan myös palveluasumista ja laitoshoitopaikkoja. Näistä kaupungilla on tällä hetkellä selvä pula. Hulvelan palvelutalosäätiö perustettiin 90-luvulla tarjoamaan juuri palveluasumista ja laitoshoitoa. On aivan selvää, että kaupungille olisi edullisinta kun voittoa tuottamaton säätiö, jossa kaupunki on omistajana, järjestäisi palvelut. Lehtonen kritisoi raisiolaisten sijoittamista Raision ulkopuolelle paitsi inhimillisistä syistä, myös sen johdosta, että yksityisiltä ostetut palvelut tulevat kuntalaisille kalliiksi. Palvelutalosäätiöllä olisi mahdollista lisätä tarjontaa tarvittaessa vaikka uusia tiloja rakentamalla, sekin olisi yksityisen sektorin Aarre Lehtonen pitää Raisiota hyvä paikkana asua. Neljännen polven raisiolainen ahkeroi poikansa rakennustyömaalla, jotta viideskin sukupolvi voi asua Raisiossa. ostopalveluita edullisempi ratkaisu. Raisio on yrityspuolella tehnyt nopeita liikkeitä, nyt nopeita liikkeitä kaivattaisiin myös Viime keväänä pidetyt Metalliliiton edustajakokousvaalit olivat Sirpa Rajalammen ensimmäinen tulikaste ehdokkaana. Tie vei lopulta aina metallin liittovaltuuston varajäseneksi asti. Rajalampi sanoo, että kuntavaaleihin kiinnostus syntyi kun metallin vaalien jälkeen pyydettiin mukaan kuntavaaliehdokkaaksi. N ykyisen työnsä C argotec F inland Oy: llä, tuttavallisemmin Multiliftillä, lisäksi alkuaan automatiikka-asentajaksi kouluttautunut Rajalampi on työskennellyt niin autokoritehtaalla kuin kolmivuorotyössä Nokialla. Työrupeama Raisiossa kodinhoitajan ja kotiavustajan sijaisuuksissa antaa ammatillista näkemystä myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Juuri niiden tilasta hän on huolissaan tällä hetkellä eniten. Jonojen lisäksi palveluiden viidakko on liian vaikea. Ei kukaan tule sanomaan, että hae tätä tai tätä tukea, hän sanoo kokemuksellaan omista vanhemmistaan. Kunnallisissa palveluissa tuen pitäisi olla enemmän ennaltaehkäisevää, nyt liian usein puututaan asioihin vasta sitten kun asiat ovat tapahtuneet. Myös palveluiden yksityistäminen huolestuttaa. Yksityisissä palveluissa on aina mukana yrityksen voitto, se lisätään loppuhintaan. Julkisissa palveluissa tätä kustannusta ei ole. Naisen pitää äänestää naista Rajalampi työskentelee miehisellä alalla, mutta peräänkuuluttaa naisia mukaan päätöksentekoon. Naisten tapa käsitellä asioita on erilainen kuin miesten. Hän uskoo, että naisten suurempi määrä päättäjinä näkyisi kunnallisessa päätöksenteossa erityisesti suhtautumisessa sosiaali- ja terveyspalveluihin. Multiliftillä suuri osa työntekijöistä on Raision ympäristökunnista, joten tauoilla ei juuri puhuta Raision päätöksistä, jos ylipäätäänkään puhutaan kunnallisista päätöksistä. Etenkin nuorten äänestysaktiivisuus niin ammattiliittojen vaaleissa, kuin muissakin vaaleissa pitäisi saada korkeammaksi. Nuorista pidettävä huolta Olen ollut mukana, kun vanhemmat ovat vastanneet nuorisotilojen valvonnasta, nyt tällaista toimintaa ei enää ole, Rajalampi kertoo. Kaikki kolme poikaa ovat aikoinaan käyneet Mahittulassa, nyt nuorille ei juurikaan ole tällaisia mahdollisuuksia. Urheiluseurojen tarjoamat harrastusmahdollisuudet saavat kiitosta, mutta Rajalampi muistuttaa, etteivät kaikki nuoret halua urheilla ja tarvetta yhteiseen vapaa-ajanviettoon on. Nuorten syrjäytymistä ehkäisisi jo se, että olisi paikkoja missä voisi pelata tai muuten vain viettää aikaa kavereiden kanssa. Nyt vaihtoehdot ovat kavereiden kodit ja oleskelu ulkona. Kunnallinen nuorisotoiminta tulisikin hänen mielestään herättää uudelleen henkiin. vanhuspalveluiden parantamisessa, vaatii Aarre Lehtonen. Sirpa Rajalampi Hasteena ovat vanhuspalvelut. Kotihoitoa tulee kehittää, mutta samaan aikaan tarvitaan myös palveluasumista ja laitoshoitopaikkoja. Sosiaali- ja terveyspalvelut kärkenä Jonojen lisäksi palveluiden viidakko on liian vaikea. Ei kukaan tule sanomaan, että hae tätä tai tätä tukea. Aktiivinen ote Rajalampi toimii työpaikkansa varapääluottamusmiehenä ja osaston luottamusmiehenä. tehtäviä tuovat myös Suomen suurimman ammattiosaston Metalli 49:n toisen sihteerin, työjaoston ja toimikunnan jäsenyydet sekä osaston naisjaoston toiminnan kehittäminen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja nuorten asioiden ajajan lisäksi raisiolaiset saisivat myös puolestapuhujan kunnolliselle koirapuistolle valitessaan valtuustoon Sirpa Rajalammen.

5 8 vasen raisio #2/ Raision Vasemmiston ehdokkaat 83 Urho Alho teknikko, työsuojelutarkastaja 84 Torbjörn Edvardsen omaishoitaja, eläkeläinen 91 Eveliina Korpela toimistonhoitaja 92 Aimo Koskela hitsaaja Oili Niittynen FM, ATK-opettaja 107 Risto Rihko kirjaltaja 93 Eija Nurmi kiinteistötyöntekijä 94 Pekka Närhinen järjestösihteeri 95 Sirkka-Liisa Paukku päihdetyöntekijä, eläkeläinen 96 Paavo Penttinen kiinteistönhoitaja Fikret Mujkic maalari 105 Sirpa Rajalampi putkentaivuttaja 112 Jyrki Yrttiaho kansanedustaja 90 Seppo Kalliotie levyseppä Aarre Lehtonen toiminnanohjaaja, laivuri Afshin Veisi valmistustyöntekijä 89 Juha Jormanainen levyseppä Mirka Lasarov toiminnanohjaaja, merkonomi Sari Suominen lähihoitaja 88 Jorma Jokiniemi varastonhoitaja Kiira Lasarov yhteistöpedagogi AMK Jorma Sippola merikapteeni 87 Tapani Herpo hitsaaja Jaana Laine laboratorioanalyytikko Anne Sinilaakso yrittäjä 86 Sari Helevä asiakasneuvoja Lasse Lahti konetekniikan YO Gislain Ngandjieu koneenasentaja 85 Kari Hanka myyntimies 106 Leena Rihko tuotantohygieenikko

6 10 vasen raisio #2/ Vasemmiston tavoitteet Raisiossa Raisiossa Vasemmisto ajaa toimivaa perusterveydenhuoltoa, ihmisarvoisia sosiaalipalveluita, pienempiä asumiskuluja, työllisyyden parantamista ja palveluiden tuottamista kunnan omana työnä. Käytännön avustustyötä Raisiossa Kamerunia nuorisomaajoukkueessa edustanut Gislain Ngandjieu päätyi vuonna 2005 Suomeen pelaamaan ammattilaisjalkapalloa. Urheilun ammattilaisuus on nyt takana ja taskussa ovat koneenasentajan paperit sekä opinnot sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa. Kunnilla on vastuu peruspalvelujen järjestämisestä. Raision Vasemmiston tavoitteena on, että kaikkien oikeus palveluihin turvataan ilman syrjintää. Kuntapäätökset on valmisteltava ja toteutettava palvelemaan kaikkia kuntalaisia riippumatta iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta tai elämäntilanteesta. Kuntaa on kehitettävä kuntalaisia kuunnellen. Kun kuntaliitoksia tehdään, on ne tehtävä paikallisesti ja demokraattisesti sopien ja niin, että palvelut säilyvät tai paranevat. Myös lähidemokratiasta on pidettävä huolta. Tukea arkeen, terve kunta ja kuntalainen Julkista liikennettä tulee kehittää palvelemaan kaikkia kuntalaisia. Nuorisotyöhön ja sosiaali- ja mielenterveyspalveluihin panostettava. Julkisten palveluiden tuottamista on järkeistettävä työntekijöitä ja asiakkaita kuuntelemalla. Vanhuspalvelussa tulee turvata oikeus hoitoon pääsyyn ja laadukkaaseen hoivaan. Monipuolinen asuminen Tarkastetaan nykyisten asuinalueiden kunto ja viihtyisyys. Pidetään huolta keskusta-alueen monipuolisten palveluiden edellytyksistä. Erikokoisia kunnallisia vuokra-asuntoja lisää. Tavoitteenamme on asukkaistaan välittävä kaupunki. Viihtyisä ympäristö kuuluu kaikille S osiaalinen toiminta ja ihmisten auttaminen on Ngandjieun toiminnassa päällimmäisenä. Opintojen yhteydessä hän suoritti työharjoitteluaan päiväkodissa ja on myöhemmin työskennellyt vanhuspalveluissa Hulvelan palvelutalossa. Kolme vuotta sitten Ngandijieu kotiutui Raisioon. Kysymykseen aikooko hän palata joskus kotimaahansa Kameruniin hän vastaa ehkä. Minulla on ystäviä ja elämä täällä, mutta voin joskus palatakin, kun on mahdollisuus. Kotimaan ja kotimaassa olevien ihmisten auttaminen on Gislaine Ngandjieulle tärkeää. Tilanne Kamerunissa on hänen mukaansa huono ja apua tarvitaan. Apua ilman välikäsiä Alkuaan ranskalainen Association Humanitaire des Volontaires et Actions Sans Frontiéres -järjestö on saanut hänestä edusmiehen Suomen järjestölle. Humanitäärinen rajat ylittävän vapaaehtoistoiminnan järjestö, kääntää Ngandjieu nimen suomeksi. Suora avustustoiminta on hänen mielestään tärkeää ja toiveissa onkin enemmän pieniä suoraan apua toimittavia organisaatioita. Suuret organisaatiot joutuvat toimimaan valtioiden kanssa, korruptio ja erilaiset välitysmaksut vievät osan avustusrahoista. Tärkeää olisi, että ihmiset pystyisivät kouluttautumaan ja saisivat ammatin. Näin he pääsevät pois kadulta, jossa heidän hyväksi käyttämisensä on helppoa. Kontti lähtee lokakuussa Ensimmäinen koetinkivi on tällä hetkellä hyvää vauhtia lahjoitustavaroista täyttyvä avustuskontti, jonka on tarkoitus lähteä kohti Kamerunia lokakuussa. Sekä yhteisöt että yksityiset henkilöt ovat lahjoittaneet tavaroita. Konttiin pakataan sairaala- ja koulutarvikkeiden lisäksi myös leluja ja muita vapaa-ajan välineitä. Kaikille lahjoitustavaroille on Kamerunissa tarve. Turun seudulle on perusteilla maahanmuuttajien harrastetason jalkapallojoukkue ja saattaa olla, että näemme Raisiossa maahanmuuttajien järjestämän kulttuuritapahtuman. Ngandjieun mielestä afrikkalaisella kult- tuurilla voisi olla annettavaa raisiolaisille tai ainakin eri kulttuureihin kannattaa tutustua. On Gislain Ngandjieun kotimaa tulevaisuudessa sitten Suomi ja Raisio tai Kamerun, hän haluaa tehdä työtä, jossa voi auttaa ihmisiä. Tälle työlle ja hänen kaltaisilleen ihmisille on varmasti molemmissa maissa tarvetta. Gislain Ngandjieun mielestä suora avustustoiminta on tärkeää. Satama ja virkistysalueet kuntalaisia varten; kunnan maa-alueita tai saaristokohteita ei myydä. Haunisiin ei raskaita investointeja, vaan säilytetään luonnon tilassa. Kattava kouluverkko on vahvuutemme Raisiossa on toimiva yhtenäinen sivistyspolku, joka alkaa subjektiivisesta oikeudesta hyvään päivähoitoon ja jatkuu ammatilliseen koulutukseen saakka. Monimuotoista opiskelumahdollisuutta tulee jatkossakin tukea. Riittävän pienet opetusryhmät sekä riittävät terveydenhoito-, psykologi- ja kuraattoripalvelut ovat oleellinen osa turvallista kouluympäristöä. Valtuutetut kuntalaisten äänenä K aupunginvaltuutetut toimivat kuntalaisten äänenä päätettäessä kaupungin asioista. Siksi on tärkeää, että valtuustoon valitaan henkilöitä, joiden kautta heidän äänensä tulee kuulluksi. Vuoden tärkein kokous on loppuvuodesta pidettävä talousarviokokous, jossa päätetään seuraavan vuoden rahat ja rakentamiset. Tätä ennen valtuusto on päättänyt seuraavan vuoden veroprosentista. Valtuusto valitsee lautakunnat Siinä missä valtuusto kokoontuu kerran kuussa päättämään isoista asioista, kokoontuvat lautakunnat useammin. Lautakunnissa päätetään enemmän käytännön asioiden hoidosta, kuten esimerkiksi sivistyslautakunnassa, joka päättää mm. kouluasioista ja päivähoidosta. Jäsenet lautakuntiin valitsee kaupunginvaltuusto. Samoin valtuusto valitsee myös korkeimmat kunnan virkamiehet, esimerkiksi kaupunginjohtajan ja sosiaali- ja terveysjohtajan. Valtuusto on lähidemokratiaa Päätettäessä päiväkodin rakentamisesta tai rahoista, jotka käytetään ikäihmisten palveluihin, avainasemassa ovat seuraavat neljä vuotta nyt valtuustoon valittavat 43 kuntalaista. Vasemmistoliitolla on monipuolinen ja osaava joukko ehdokkaita, jotka kaikki tuovat kuntalaisen ääneen kuuluviin. Meillä on mahdollisuus kehittää hyvää Raisiota seuraavat neljä vuottakin. Kiira Lasarov Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Vaikuttamaan oman kunnan asioihin Muutimme perheeni kanssa Turusta Raisioon viisi vuotta sitten. Pienen kaupungin hyvä puoli on se, että toimistot ja virastot ovat lähellä. Kokemukset esimerkiksi lasten päivähoitopalveluista ovat pääasiassa positiivisia. Punkbändissä laulaminen on Jaanan mukaan parasta vastapainoa työkiireille. R aisio on hyvä esimerkki muille kaupungeille siitä, miten palvelut on saatu toimimaan tehokkaasti kunnan omana työnä. Uusia yrityksiä ja työpaikkoja on tullut 8-tien varteen ja Myllyn seutukin kukoistaa. Uusia lähidemokratian työkaluja on kehitetty siihen malliin, että muut kunnat ottavat Raisiosta mallia. Kehittämistarpeitakin on tullut vastaan. Määräaikaiset työsuhteet ja niistä johtuvat henkilöstövaihdokset hoitopaikoissa eivät ole lapsen kannalta hyvä asia eivätkä varmaan motivoi työntekijöitäkään. Terveyskeskukseen ei saa helposti akuuttiaikojakaan ja usein on pitänyt turvautua iltapäivystykseen. Jokainen on pätevä päättämään yhteisistä asioista Politiikka terminä kammottaa monia. Jos ihmisiltä kysyttäisiin Haluaisitko vaikuttaa omiin asioihisi?, uskon, että myöntävän vastauksen antaisi paljon useampi kuin mitä meitä kuntavaaliehdokkaita on. Valtuustotyöskentely ja sen kiemurat saattavat myös säikäyttää. Itse lähdin ehdokkaaksi Raision Vasemmiston vappulehdestä lukemani lauseen ansiosta: Sinä olet pätevä päättämään kuntasi asioista. Vaikka sisäinen pieni anarkisti esittikin kritiikkiä, niin päätin ainakin yrittää olla mukana vaikuttamassa oman kuntani asioihin. Hyvä luottamushenkilö on ennakkoluuloton Kapeakatseisuutta ja turhia ennakkoluuloja karsastan, ihmisten arvoa ei saisi määritellä ulkonäön perusteella. Tatuoituna punkkarina törmään itsekin usein negatiivisiin ennakkoasenteisiin. Toisaalta on aika palkitsevaa, kun saa ne ennakkoasenteet muutettua ja osoitettua vääriksi jonkun kohdalla. Omille lapsilleni olen opettanut, ettei ihmisiä pidä arvioida ulkonäön perusteella. Kahdessa punkbändissä laulaminen on parasta vastapainoa työkiireille. Siinä arkimurheet ja huolet unohtuu. Hyötykasviviljely pienessä mittakaavassa ja vaihtelevalla menestyksellä kuuluu myös rakkaisiin harrastuksiini. Kasvisruokia on mukava kokkailla välillä oikein ajan kanssa, eikä aina kiireessä töiden jälkeen hosuen. Omille lapsilleni olen opettanut, ettei ihmisiä pidä arvioida ulkonäön perusteella. Jaana Laine on tyytyväinen Raision tarjoamiin palveluihin lapsiperheille. Perheen kuopus 5-vuotias Siina lienee samaa mieltä.

7 12 vasen raisio #2/ Elämänpuu taipuu Sosiaalinen media uutena kansalaistaitona SOME-VISA Yhdistä palvelu ja sitä vastaava esittely! a) Facebook f) Flickr b) Twitter g) Heiaheia c) Vuodatus h) Wikipedia d) Youtube i) Skype e) Linkedln j) Suomi 24 Oili Niittynen Kuntavaaliehdokas, Ihala? (Oikeat vastaukset sivun alareunassa.) Esittelyn numero Palvelun esittely 1 Kuva/videopalvelu, jossa voi jakaa omia kuviaan ja videoita, ja arvostella muiden. Sen sivustolla oli viisi miljardia kuvaa syyskuussa Palvelun avulla käyttäjät voivat ilmaiseksi keskustella keskenään ja soittaa toisilleen video- tai äänipuheluita Internetissä. 3 Suomen suurin verkkoyhteisö. Viikoittain palvelussa vierailee yli 1,3 miljoonaa käyttäjää. Siellä ovat muun muassa Keskustelu, Treffit ja Posti. Päivittäin julkaistaan jopa yli uutta mielipidettä ja yhteensä mielipiteitä on jo yli 50 miljoonaa. 4 Tietosanakirja, jonka sisältöä käyttäjät voivat itse muokata haluamallaan tavalla, usein ilman sivustolle kirjautumista. 5 Mainosrahoitteinen yhteisöp alvelu. Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden kuvallisen käyttäjäprofiilin luomiseen sekä yhteydenpitoon ystäviensä eli kaverien kanssa. 6 Hyvinvoinnin palvelu, johon käyttäjät voivat kirjata liikunta- ja urheilusuorituksiaan, seurata ja kannustaa omaa kaveripiiriä. Palvelun nimi tulee hiihtokisoista tutusta norjalaisesta kannustushuudosta. 7 Verkkosivusto, joka tarjoaa ilmaiseksi käyttöön työkalut blogin kirjoittamiseen. 8 Mikroblogipalvelu, jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiä Internetissä. Maailman uutiset ovat ensimmäiseksi täältä luettavissa. 9 Verkostoitumisväline. Käyttäjät voivat laittaa CV:n, harrastukset, kiinnostukset, saada suosituksia entisiltä pomoilta ja työkavereilta sekä suositella muita kielellä käytettävä videopalvelu. Sinne ladataan joka minuutti 48 tuntia videota, eli yhdessä päivässä sisältöä ladataan lähes 8 vuoden edestä. Laatinut Oili Niittynen Paavo Penttinen ja Eino Laitinen Yhteistyö ja ystävyys säilyvät, kuntarajoista huolimatta Afshin Veisi n mielestä Raision tulee jatkossakin säilyä itsenäisenä kuntana. Paavo Penttisestä on tärkeää välittää oman sukupolven käytäntöjä eteenpäin. teksti kiira lasarov E h k ä i s e vä pä i h d e t yö EHYT ry : n ikähanke kulkee nimellä Onks uutta tietoo? Tavoitteena on eläkeikäisten keskuudessa ilmenevien päihdehaittojen ennaltaehkäisy. Hanke versoi Elämänpuu-tarinaryhmän, jossa katsotaan omaa elämää eteen ja taakse jo elettyä elämää ja toivottavaa tulevaisuutta. Tarinoiden keräämisessä hyödynnetään eläkeikäisten ihmisten omia kokemuksia, joita mallintamalla hyvät kokemukset saadaan välitettyä eteenpäin. Raision pilottiryhmässä omaa elämänpolkuaan tarkastelee Paavo Penttinen. Ryhmän tapaamiseen Penttinen on valmistautunut valokuvilla ja tiivistelmällä oman elämänsä merkityksellisistä hetkistä. Työskentely alkaa Suomen kartan hahmotta- Tärkeää on suvaitsevaisuus ja aktiivisuus oman kunnan puolesta A f s h i n V e i s i o n 18 v u o d e n a i k a n a kotiutunut Turun seudulle hyvin. Nykyisin Pasalassa asustava kahden lapsen isä on Iranista Suomeen pakolaisena muuttanut kurdi. Afshin kasvoi poliittisuuteen jo pienestä lähtien, isä oli pitkän linjan poliitikko ja aktiivinen järjestöihminen. Kuntavaalit ovat 39 vuotiaalle miehelle tärkeä keino päästä vaikuttamaan oman kunnan asioihin. Vaikka oma vuorotyö, vaimon työt ja lasten harrastukset vievät viikosta paljon aikaa, tahtoa riittää vielä uuden kokemiseen. Muutimme perheeni kanssa Turusta Raisioon kuusi vuotta sitten ja olemme viihtyneet täällä hyvin. Turkua ei jäänyt ikävä, ainakaan palveluiden osalta, Veisi toteaa. Raision tulee Afshinin mielestä jatkossakin säilyä itsenäisenä kuntana, yhteistyötä muiden kanssa ei kuitenkaan pidä sulkea pois. Alakouluikäisten vanhempana hän toivoo enemmän yhteistyötä myös kodin ja koulun välille. Henkilökohtainen tapaaminen on tärkeää, sitä kaivataan sähköpostien ja muiden viestimien tueksi. Nu o r i s oll e t il oj a j a t uke a Nuorille Veisi kaipaa enemmän järjestettyä toimintaa. Harrastustoiminnasta ei ole puutetta, mutta kokoontumispaikkoja tarvitaan lisää sekä tapahtumia, joihin kaikilla nuorilla on mahdollisuus osallistua. SOME-visan oikeat vastaukset: a) 5, b) 8, c) 7 d) 10, e) 9, f) 1, g) 6, h) 4, i) 2, j) 3 O l e n t o i m i n u t AT K- ko u l u tta j a n a työllisyyskoulutuksessa ja yrityspalveluissa jo 24 vuoden ajan. Alkuaikoina kurssit alkoivat aamuvarhain aamiaisella. Työvoimakoulutukseen senaikaisessa ammatillisessa kurssikeskuksessa kuului myös lounas, iltapäivävälipala ja asuntola. Lakanatkin käytiin vaihtamassa. Puolessatoista vuodessa alanvaihtaja sai uuden ammatin ja työllistyi. Sellaiset koulutuksen päättäjäistunnelmat olivat paras henkinen palkka työstäni. Olin mukana antamassa ihmisille uuden mahdollisuuden työelämässä. Jatkan työtäni, mutta kovin erilaisissa oloissa. ATK on muuttunut hienommaksi ICT:ksi. Koulutuspäivät ovat lyhyempiä ja osa tapah- Mikäli elinaikaasi on jäljellä enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, niin verkkopalvelut tulevat olemaan osa elämääsi. tuu itsenäisenä etäopiskeluna verkon kautta. Paperinen ansioluettelo on vaihtunut digitaalisen CV:n muotoon. Sanomalehtien työpaikkailmoitusten merkitys Internetin sisältämien tiedotteiden rinnalla on kalvennut. Kirjeitä tai postikortteja ei juuri lähetellä. Faksia ei käytä kukaan. Sähköpostit ja tekstiviestit ovat vallanneet elämämme. Lastenlääkäri vastaa verkossa ja ilmiannot voi tehdä nettipoliisille. Syntymäpäiväonnitteluiden ryöppy odottaa Facebookin uutisvirrassa, politiikot bloggaavat ja videoita jaetaan. On tultu sosiaalisen median eli SOME:n aikaan. Koulutukset, ystävyyssuhteet, ammatilliset ryhmät, harrastajat, tiede- ja taideyhteisöt ovat verkossa. Kokemukseni sanoo, että mikäli sinä lukijani lukeudut siihen joukkoon, joka ei käytä sosiaalista mediaa eikä aio niin tehdäkään, niin tuo tilasi on väliaikainen. Mikäli elinaikaasi on oletettavasti jäljellä enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, niin verkkopalvelut tulevat olemaan osa elämääsi. Opetan nykyään sosiaalista mediaa työnhaussa. Tiedonhaku Internetistä, verkkopalveluihin rekisteröityminen, salasanojen hallinta, tekijänoikeudet verkkomateriaalissa, tietoturva- ja tietosuoja-asiat ovat uusia kansalaistaitoja. Osaamaton jää monessa asiassa ulkopuoliseksi tai pahimmassa tapauksessa tulee huiputetuksi. Pelkästään itsensä nolaamisen pelko saa osan ihmisistä jättäytymään esimerkiksi Facebookin ulkopuolelle. Parhaimmillaan sosiaalinen media auttaa elämän monissa käytännön asioissa. Kun sananvapaus on voimassa, se luo mahdollisuuksia ammatillisesti ja harrastusmielessä, lisää tasa-arvoa ja kansainvälisyyttä sekä ehkäisee syrjäytymistä. tarinan muotoon misella, johon kotipitäjäksi merkitään Piippola, tie toi Raisioon vuonna Kyllä tässä elämä jatkuu vaikka muistellaankin, Paavo huomauttaa. Oma viestini on, että olen elänyt hyvän ja rikkaan elämän, saanut tehdä töitä lähes 50 vuotta ja tuntenut kuuluvani osana yhteiskuntaa. Toivon että minun sukupolveni käytännöistä löytyy tietoa, jota voidaan siirtää eteenpäin ja hyödyntää. Tarinoista sommitellaan projektin aikana oma laatikko, joka voi kertoa ammatista, yhteiskunnallisesta elämästä, elämän huippukohdista tai harrastuksista. Jokainen laatikko on yksilön muistojen maailma, johon sovitetaan kuvia, esineitä, tekstiä tai vaikkapa tulevaisuus, josta haaveilee. Urho Alho: Arvon mekin ansaitsemme T yö s u o j e l u ta r k a s ta j a n t e h tävä s tä eläkkeelle jäänyt Urho Alho asettui ensimmäistä kertaa ehdolle Raisiossa 70-luvun lopulla. Luottamustehtäviä kertyi mm. varavaltuutettuna, rakennuslautakunnassa ja Hulvela-säätiössä. Miksi innosti ehdolle vielä? Haluan tukea hyviä sosiaalisia periaatteita. Tärkeää ovat vanhuskysymykset ja nuorten tukeminen osaksi yhteiskuntaa. Työn ja opiskelun kautta se on mahdollista. Urho linjaa vaaliteemojaan. Tulevan neljän vuoden aikana Urho ei usko kuntaliitokseen Raision kohdalla, mutta paine palveluiden järjestämisessä yli kuntarajojen varmasti tulevaisuudessa vie tähän suuntaan. Vanhuksille pitää turvata palvelupaikat omasta asuinkunnasta, painottaa aktiivi 80-vuotias Urho Alho. N a a n ta l i i n a s e tt u n u t E i n o L a i t i n e n viihtyy uudessa kotikaupungissaan. Luonto ja meri ovat läsnä ja palvelut ikäihmisille toimivat hyvin. Entinen Raision kaupungin nuorisotoimenjohtaja muistelee virkamiesvuosiaan hyvällä. Raisio on edelleen itselleni tärkeä paikka, ystävyyssuhteita ehti kertyä vuosien aikana paljon. Penttinen ja Laitinen eivät kumpikaan suhtaudu suurella kiihkolla kuntarajoihin. Tärkeämpää kuin rajat, ovat hyvät palvelut. Jos tästä tulee Turkuun lähtö, niin ainakin liitos pakottaisi muuttamaan sikäläistä päätöksentekokulttuuria. Raisiosta voi ottaa hyvää oppia, miettii Penttinen. Laitinen epäilee kahden savikylän mahdollisuuksia suurta naapuria kohtaan. Yhteistyötä tietenkin voidaan lisätä ympäristökuntien kanssa. Terveyskeskuksen yhteispäivystyksen siirtyminen Turkuun on molempien mielestä järkevää, se takaa saman hoitolaadun kunnasta huolimatta. Toivomus kuitenkin on, että omasta kunnasta lääkäri löytyisi vielä klo 16 jälkeen. Kyllä tässä elämä jatkuu vaikka muistellaankin. Projektin vetäjä, Ehyt ry:n kouluttaja Heidi Mäenpänen on varautunut vetämään ryhmiä kevätkaudelle 2013 saakka. Tämä projekti päättyy kun tulee valmiiksi, tiukkaa aikataulua ei ole. Raision pilottiryhmäläiset ovat jo harkinneet valmiiden tarinalaatikoiden näyttelyä.

8 14 vasen raisio #2/ Raisiossa palvelut lähellä Raision pioneerien vauhdikas kesä kääntyi Pinskut Ihalassa asuva Aimo Koskela kiittelee Raisiota lähellä olevista palveluista. Kaksikymmentä vuotta telakalla työskennellyt Koskela on asunut matkan varrella myös Turussa. Kuusihenkisen perheen kotipaikaksi valikoitui Raisio juuri palvelujen läheisyyden johdosta. P erheen kaikki neljä lasta ovat kouluiässä. Vanhin kahdeksannella Vaisaaressa ja nuorin kakkosluokkalainen. Erityistä kiitosta Koskela antaa Krookilan koululle. Krookilan tapainen pieni koulu, jossa on vain ykkös- ja kakkosluokat on erinomainen asia. Koskelan mielestä asuminen ja palvelut ovat ne, joihin kunta voi vaikuttaa ja joiden tulee olla kunnossa. Näiden järjestämisestä päätetään kuntien valtuustoissa. Huono asia on se jos valtio siirtää palveluitaan pois Raisiosta ja keskittää Turkuun. Kaikki palvelut eivät aina saa kiitosta. Kyllä työmaalla kuulee kritiikkiä etenkin terveyspalveluja kohtaan. Hoitoon pääsyssä on välillä ollut ongelmia. Toivottavasti tilanne on nyt jonkin verran parantunut. Lasten ja vanhusten terveydenhoidon tulee olla kunnossa pitää, Koskela sanoo. Tulevaisuuteen voi vaikuttaa nyt Harmaa työvoima hiertää Kuntien elinkeinopolitiikan tehokkuudesta väännetään aika ajoin kättä. Etenkin siitä, mitkä ovat kuntien omien toimien todelliset vaikutukset alueen työllisyyteen. Koskelan mielestä elinkeinopolitiikan ohjaustoimet ovat valtion tehtäviä. Kunnat eivät pysty paljon vaikuttamaan, eikä kuntien ainakaan kuulu tukea suoraan yrityksiä. Turun seudun metalliteollisuus on tärkeä työllistäjä. Juhlapuheissa puhutaan meriklusterista. Työllistäminen, jotta se vaikuttaisi alueella, edellyttää sitä, että työpaikoilla myös käytetään Suomessa asuvaa työvoimaa. Osaston luottamusmiehenä STX:n Turun telakalla toimiva Koskela sanookin, että lähetetty ulkomainen työvoima vie työpaikkoja alueen metallimiehiltä ja -naisilta. Samoilla työehdoilla toimittaessa työvoima varmasti palkattaisiin Turun seudulla asuvista ihmisistä. Telakka on ylivoimaisesti suurin ulkomailta lähetettyä työvoimaa käyttävä yritys. Tällaisten työpaikkojen verotulot ja työllistäminen eivät hyödytä alueen ihmisiä. Aimo Koskela kiittelee Raisiota lähellä olevista palveluista. toiminnalliseen syksyyn Raision Pioneerien kesä 2012 oli täynnä toinen toistaan hauskempia ja kiinnostavampia leirielämyksiä. Poikkeus aiempiin vuosiin oli heinäkuun leirin paikanvaihdos, perinteinen Karhuluodon leiri siirrettiin Turun Vienolan leirikeskukseen. Karhuluodossa ehdittiin toteuttaa telttaleirejä yli 30 vuoden ajan, mutta alueen vaatimat huoltotyöt olivat tänä kesänä yhdistykselle liian haasteelliset. Syksyn myötä on raisiolaisille luvassa vielä paljon ohjelmaa. Kerhot pyörivät jo, Myrskyleirillä suunnataan Karhuluotoon lokakuussa ja Pinskunuorten Päivät vetävät nuoria Kesärantaan koko suomesta. Kesäleirin kuvasatoa SYKSYN 2012 TOIMINTA NÄYTELMÄKERHO jatkaa harjoittelua tiistaisin klo Uusin produktio valmistuu ensi kevääksi. Vastaavat ohjaajat Suvi, Laura ja Jenna TOIMINTAKERHOT tiistaisin klo Syyskauden teemana on liikkuminen, retkeily ja pelit. Kokoontumiset Kulttuurikellarilla, ellei toisin sovita. Alakouluikäisille. Vastaavat ohjaajat Pia ja Mirka PINSKUNUORTEN PÄIVÄT Valtakunnallinen viikonloppu, Kesäranta Naantali Teemana suomirap, opitaan tekstejä, kisataan rap-batlessa. Artistivieraana rapin SM-kisoista tuttu Kajo sekä beatboksaaja Janne. MYRSKYLEIRI Ikäsuositus vuotiaat. Hinta 35 euroa. Leiri on suunnattu lapsille ja nuorille, joita kiinnostaa kalastus ja syksyisen luonnon harrasteet. Matkat tehdään troolari Ainalla, kippari ja vastaava ohjaaja Marko Holmberg. Ilmoittautumiset 044 Poliittinen toiminta ei ole ydinfysiikkaa, vaan aivan tervejärkistä ajattelua ja päättelyä, johon on sisällytetty ripaus optimismia lisättynä laskutaidolla. E hdokkaaksi pyydettiin, ja hetken asiaa harkittuani annoin myöntävän vastauksen. Siis että miksi Vasemmistoliitto, no miksipä ei? Olan yli vilkaisemalla näkyy se, mistä on aloitettu, mutta ei vielä tulevaisuutta. Oletan että joku saattaa kysyä millä edellytyksillä katson olevani kykenevä hoitamaan kuntalaisten asioita. Muutamalla lauseella yritän hahmottaa vastausta. Parhaillaan sloganeja ja fraaseja vilisee niin poliittisessa kuin kunnallispoliittisessakin kentässä. Oletan että tällainen antaa kansallistunnetta ja toisia se taas hiertää. Oma näkemykseni on, että poliittinen toiminta ei ole ydinfysiikkaa, vaan aivan tervejärkistä ajattelua ja päättelyä, johon on sisällytetty ripaus optimismia lisättynä laskutaidolla. Näissä vaaleissa perätään asioiden hoitoa nimillä: vanhukset, nuoret, maahanmuuttajat, hoivapalvelut, kulttuuri ja isojoukko muita elämään liittyviä asioita. Omakohtaisesti olen oletettavastikin näiden seikkojen keskellä kuten moni muukin. Kunnallisessa toiminnassa on monia asioita hoidettavana ja jotta nyt suureen ääneen vaaditut seikat voidaan toteuttaa, tulee eräänlainen kauhun tasapaino säilyttää. Kaikkea ei saa kerralla vaikka mieli tekisi. Poliittinen osaaminen lähtee itsestä Kun katson omaa taustaani, jonka avulla yritän näihin seikkoihin syventyä, niin kokemuksia ulottuu moneen suuntaan. Kasvoin nuoruuteni siirtolaisena Australiassa. 14-vuotiaana poikana uuteen yhteiskuntaan, kieleen ja koululaitokseen sopeutuminen opetti paljon. Ammatinvalintani osuikin aivan tarkoituksella merenkulkuun. Useat vuosikymmenet merikapteenin pestissä on oletettavasti antanut syvyyttä tajuntaan. Lisänä vuodet opettajan toimessa Kotkan merenkulkuoppilaitoksessa, satamatyönjohtajana, urheiluvalmentajana, työttömänä, kuljetustarkastajana niin kotimaassa kuin ulkomailla ja lopuksi kehityspäällikkönä. Eräänlainen CV, eikö? Näillä eväillä olen ajatellut tulla toimeen miten sitten käykin. Siis mitä lupaan? Sen, että jos siellä olen minä siellä olet sinäkin. Jorma Sippola, merikapteeni Me kuntalaiset vanhenemme ja usein myös sairastumme. Nuoria tarvitaan mukaan laittamaan palvelut kuntoon. Kunnan rakennuspalikat ovat terve järki ja humaani asenne N yt jos koska on tärkeää profiloida Raision kaupungin tulevaisuus. Pohjoismaisen hyvinvointimallin pitää olla kaupungin päättäjille esimerkki ja tavoite. Jokaisen kuntalaisen tulee saada riittävät terveys- ja sosiaalipalvelut siten, että kuntalaiset tuntevat olonsa turvallisiksi ja haluavat jatkossakin asua täällä. Raision päättäjien pitääkin käyttää rohkeasti annettua päätäntävaltaa ja puolustaa sitä demokratiaa, joka on saavutettu. Paljon voidaan saada aikaan kuntalaisen hyväksi, jos käytettään tervettä järkeä ja humaania asennetta. Säästöjä ei saa tehdä sairaiden ja vähävaraisten kustannuksella, monet lyhytnäköisistä säästötoimenpiteistä aiheuttavat myöhemmin vain lisäkustannuksia. Me kuntalaiset vanhenemme ja usein myös sairastumme. Nuoria tarvitaan mukaan laitamaan palvelut kuntoon. On tärkeää tietää, että päättäjät tekevät kaiken mahdollisen asukkaiden hyvinvoinnin eteen. Populistiset lupaukset eivät auta luomaan hyvinvointia Monet palvelut on kaupungissa järjestetty tyydyttävästi ja hyvin, kuten hammaslääkäripalvelut. Mutta puutettakin on. Hoitajien määrää tulee lisätä vuodeosastoissa, hoitokodeissa, kotihoidossa ja kaikkialla missä hoitajia tarvitaan. Kuntoutukseen kaivataan lisäresursseja, omalle lääkärille pääsyn tulee olla vaivatonta, vammaispalveluja täytyy kehittää ja omaishoitajille on annettava riittävä tuki. Ratkaisujen ja päätösten pitää olla realistisia ja myös toteuttamiskelpoisia. Populistiset lupaukset eivät auta luomaan hyvinvointia. Vaikka elämme finanssikriisin varjossa ja säästökummituksen pellossa, aina löytyy ratkaisuja kun asioita priorisoidaan. Ykkösasia on kaupunkilaisten hyvinvointi arkielämässä. Topi Edvardsen, omaishoitaja Kesäkuussa kajakoitiin Mummolaleirillä Aurinkolahdessa, Hirvensalossa. Aina rantautuu Vienolan leirikeskuksen rantaan. Uusi apuohjaaja Jenna suorittamassa leirikastetta.

9 16 vasen raisio SUURI NUORISOKESKUSTELU teksti ja ku va: kiira lasarov Vanhemmat toivovat koulujen ja nuorisopalveluiden yhteistyötä Nuoriso etsii omat oleskelupaikat, kun keskustasta puuttuu kaupungin nuorisotila. Neljän teini-ikäisen äidit luettelevat nopeasti kymmenkunta epävirallista kokoontumispaikkaa, missä nuoriso iltaisin viihtyy. Mylly tietysti, torialue ja Vaisaaren leikkipuisto, Mirka Lasarov aloittaa. Ihalan kunnostettu kenttä, samoin kuulemma Kerttulan jalkapalloilijoiden pukkarit ja Lidl:n piha, jatkaa Sari Suominen. Mirka lasarov, Sari Suominen ja Sari Helevä kaipaavat kaipaavat Raisioon useampia nuorisotiloja. S ari H elevä on huomannut, että 16-vuotiaan kuopuksen menot keskittyvät Turkuun tai sitten pääasiassa harrastustoimintojen ympärille. Hän onkin huolissaan niistä nuorista, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua seura- tai yhdistystoimintaan, ja joille kaupungin tarjoamat harrasteet eivät riitä. -Perheiden resurssit ovat niin erilaiset. Kutistuneet toiminnan muodot Raisiossa on kymmenen vuoden aikana vähennetty sekä nuorisotiloja sekä aukioloaikoja. Toiminnassa ovat vielä Krookila ja Hakinmäki muutamana arki-iltana viikossa, samoin Mahittula. Ja Pommari lukion mäessä toimii edelleen bändien treenitilana. Useampi tila ei välttämättä poistaisi leikkipuistoista ja alakoulujen pihoilta lasinsirpaleita ja tupakantumppeja, mutta tarjoaisi mahdollisuuden nuorisolle viettää iltaa ja viikonloppua heille tarkoitetuissa tiloissa. Tiedotusta lisättävä Raisiolla on merkittävä rooli alueellisten nuorten palveluiden järjestäjänä. Toimintakeskus Frii, Hulvelan takana, on toiminut vuodesta Friissä tarjotaan ohjaus- ja neuvontapalveluja alueen vuotiaille. Osa ongelmaa on, ettei kaikista tiloista tiedetä. Suominen toivookin lisää vanhemmil- Tarvitaan aikuisia, joiden kanssa nuoret voivat puhua vaikeista asioista tai oman perheen ongelmista. le suunnattua tiedotusta koulujen puolesta. - Ihalasta olisi hyvä saada viestiä kotiin miten Krookilan tilat ovat käytössä ja mitä tapahtumia siellä järjestetään. Vaisaaren yläasteen rooli nähdään keskeisenä osana nuorten hyvinvointia. - Yläaste toimii kokoonsa nähden hyvin, mutta siellä ei ole paikalla ihmistä, kenelle nuori voi mennä kertomaan omia murheitaan. Lähes 1000 oppilaan laitos vaatii oman ammattilaisen, joka on päivittäin paikalla, ja jota voi helposti lähestyä. Vaisaaresta pitää kerätä enemmän tietoa ulos, mitä nuoret haluavat ja saada heidän ääntään kuuluville, Lasarov tiivistää. Erityisopetus, varsinkin alakouluikäisille, kerää vanhemmilta kiitosta. Samoin valmentava luokka, joka antaa pohjan koko tulevalle koulunkäynnille. Äidit huomauttavat kuitenkin, että vanhempien pitää itse olla tarkkoja ja tietoisia lastensa tarpeista. Tarvitaan lisää aikuisia ja keskustaan oma nuorisotila Tarvitaan aikuisia, joiden kanssa nuoret voivat puhua vaikeista asioista tai oman perheen ongelmista. Hyväksi ideaksi nousee Nettinuokkari muutamana iltana viikossa. Nettinuokkarissa olisi paikalla työntekijä, jonka kanssa voi chattailla, kysyä tai kommentoida. Tarvitaan keskustaan oma nuorisotila. Nykyisen palolaitoksen tiloihin suunniteltu Brankkari saa äideiltä kannatusta, koulukeskuksen yhteys nähdään hyvänä. Epäuskoa tosin on siitä, tullaanko keskitettyä nuorisotilaa koskaan Raision keskustaan saamaan. Epäviralliset nuorisotilat TOP Kerttulan pukukopit 2. K-market Tasalan tuulikaappi 3. Ihalan koulun kenttä 4. Torialue, lavan reuna 5. Karusellipuisto 6. Skeittiramppi 7. Mylly 8. Alakoulujen pihat 9. Kirjaston aula 10. Lidl:n piha Uusi kaupunki, vanhat kujeet O len 30-vuotias kone- ja tuotantotekniikan opiskelija. Opiskelen Turun ammattikorkeakoulussa, josta tarkoituksena on valmistua insinööriksi. Alkujani olen kotoisin Paimiosta, josta Turun kautta muutin Raisioon kaksi vuotta sitten. Vaikka Paimio on huomattavasti pienempi kaupunki kuin Raisio, olen huomannut, että oli kaupunki sitten iso tai pieni, samat kunnallispoliittiset kysymykset ovat edessä. Talouden näkymät ovat synkät, säästöjä tehdään ja ikävä kyllä, yleensä heikoimman kustannuksella. Välillä pöyristyttää miten yksinkertaisilla poliittisilla, kuin ruohonjuuritasonkin muutoksilla, voisi yhteiskunta paljon paremmin, mutta silti niitä ei tehdä. Onko esteenä raha, viha, sota vai ihan vain typeryys? Hyvinvoinnin tulisi lähteä siitä, että kaikilla on tasapuoliset oltavat. Kuntatasolla tämä tarkoittaa, että julkiset palvelut tulee turvata keinoja kaihtamatta, suorasukaisella toiminnalla, kehittymällä. Kehittymisen sijaan nyt vain kehitetään. Rakennetaan ja suunnitellaan kalliita hankkeita, vaikka kansalaiset voivat pahoin. Jokainen osaa varmasti itse kuvitella miten paljon paremmin olisi yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevat, jos sama määrä energiaa, rahaa ja vaivaa nähtäisiin jokaisen hyvinvoinnin turvaamiseen. Monet pelästyvät helposti sanaa kuntaliitos. Kuitenkin on edessä aika, jolloin on todella mietittävä mitä sana kunta meille tavallisille kansalaisille merkitsee. Monelle saattaa tulla pelko kotipaikan menettämisestä. Itse ajattelen että koti on siellä missä asun. Julkisten palvelujen turvaamisen takia, on kuntauudistukset todella laitettava harkinnan alle. Poliittisella sektorilla on painettava jarrua ja mietittävä miten jo olemassa olevia resursseja hyödyntämällä voitaisiin kehittyä, jatkuvan hätiköidyn uuden rakentamisen sijaan. Pallo on nyt teillä. Äänestäjät. Lasse Lahti Talouden näkymät ovat synkät, säästöjä tehdään ja ikävä kyllä, yleensä heikoimman kustannuksella.

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016 - Säästöpankki SUOMEN VANHIN PANKKIRYHMÄ - OSA YHTEISKUNTAA JO YLI 190 VUOTTA Ensimmäinen Säästöpankki Turkuun 4.1.1823 Perustettiin vähävaraisia varten, opetti säästäväisyyttä

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Alueiden ennakointiseminaari 14.3.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke Ikääntyvät mukaan tulevaisuustyöhön! Vuosi

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1 Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut 7.4.2011 Eva Storgårds 1 Visio Perustehtävä Kaupungin missio eli perustehtävä on palvelujen järjestäminen kansalaisille suomen ja ruotsin kielellä

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi

Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi 18.9.2012 Nuorisopolitiikan kehittäminen Iso yhteinen ponnistus Kuntien rooli paikallisyhteisön

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kysymykset kaupunginjohtajalle. Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous

Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kysymykset kaupunginjohtajalle. Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kysymykset kaupunginjohtajalle Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous 18.3.2015 1. Useat maahanmuuttajataustaiset yhdistykset kaipaavat tiloja vapaaehtoistoimintaan.

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI Tavoitteenamme on laadukkaat ja monipuoliset kunnalliset lähipalvelut, jotka ovat jokaisen kuntalaisen saavutettavissa. Lähtökohtana on asukkaiden hyvä

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Kansalaiskysely 2014. Mäntsälä + kaikki

Kansalaiskysely 2014. Mäntsälä + kaikki Kansalaiskysely 2014 Mäntsälä + kaikki Vastaajamäärä Koko selvityksessä yhteensä 1421 vastaajaa Mäntsälästä 330 vastaajaa Tuhatta täysi-ikäistä asukasta kohden 22 vastaajaa 23 % kaikista vastaajista 2.

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Yli Hyvä Juttu 21.11.2012 Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen vähenee. Nuoret ovat

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7)

Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7) Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7) Kesälahti & Kitee kuntaliitos 2013! Yhteenvetoraportti N=199 Julkaistu: 10.2.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen 1. kesälahtelainen 71 37,17% 2. kiteeläinen

Lisätiedot

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KIIKAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS MARTTILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS TYRVÄÄNKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

Puhtia hyvästä itsetunnosta

Puhtia hyvästä itsetunnosta Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Educa - Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma, ammatillinen seminaari

Lisätiedot

SUHOn kevätpäivät Kajaanissa Ajankohtaisia asioita OAJ:sta. Koulutusjohtaja Heljä Misukka 13.4.2012

SUHOn kevätpäivät Kajaanissa Ajankohtaisia asioita OAJ:sta. Koulutusjohtaja Heljä Misukka 13.4.2012 SUHOn kevätpäivät Kajaanissa Ajankohtaisia asioita OAJ:sta Koulutusjohtaja Heljä Misukka 13.4.2012 On lottovoitto syntyä Suomeen - vai onko? OAJ:n teemat: 1. Koulutuksen tasa-arvo ja palvelujen saatavuus

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen /

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen / Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät Miska Keskinen & Rosa Rantanen Miska.keskinen@redcross.fi / Rosa.rantanen@redcross.fi Nuorisotyön rooli kotouttamisessa Kysyin asiaa parilta ystävältä: Nuorisotyö voi auttaa

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto ) Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 27.10.2015) 1. Ikäsi Yhteensä 31 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Paras ja sukupuolten tasa-arvo Onko uudistuksella tasa-arvovaikutuksia?

Paras ja sukupuolten tasa-arvo Onko uudistuksella tasa-arvovaikutuksia? Paras ja sukupuolten tasa-arvo Onko uudistuksella tasa-arvovaikutuksia? ARTTU-kuntaseminaari, Helsinki 15.12.2011 Sari Pikkala Åbo Akademi & Tasa-arvotiedon keskus Minna Tampereen yliopisto sari.pikkala@uta.fi

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Yhteisöllinen toimeksiantosuhteinen perhehoito. Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry

Yhteisöllinen toimeksiantosuhteinen perhehoito. Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry Yhteisöllinen toimeksiantosuhteinen perhehoito Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry 1 Asiakasmaksu perhehoito on avohoitoa vuokrasopimussuhde, vuokra 510, 30 /kk mahdollisuus saada

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Viestejä valvontakentältä

Viestejä valvontakentältä Viestejä valvontakentältä Kotiin annettavat palvelut lapsiperheiden osalta 12.12.2016 1 Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisen kotipalvelun saatavuus Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueella (säännöstöä

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

Ammattina avustaminen

Ammattina avustaminen Ammattina avustaminen Henkilökohtaisen avustajan työ työelämän tutkimuksen näkökulmasta Milja Mäkinen, YTK Henkilökohtainen avustaja Tampereen yliopiston Porin yksikkö Ammattina avustaminen 2010 - tutkimus

Lisätiedot

Hankasalmen talous suhteessa muut kunnat

Hankasalmen talous suhteessa muut kunnat Hankasalmen talous suhteessa muut kunnat Kunnanjohtajan koonti ekstranettiin 12.4.213 päivitetään viimeistään joulukuussa 213, kun saadaan uudet koontitiedot kuntien väliltä taloustilastojen kautta 6 Nettokäyttökustannukset

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

ZA4881. Flash Eurobarometer 241 (Information society as seen by EU citizens) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4881. Flash Eurobarometer 241 (Information society as seen by EU citizens) Country Specific Questionnaire Finland ZA4881 Flash Eurobarometer 241 (Information society as seen by EU citizens) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 241 INFORMATION SOCIETY Q1. Luen teille seuraavaksi joukon vapaa-ajanviettotapoja.

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille

Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille 1. Vaikutusmahdollisuudet Harvoin Joskus Usein, aina En osaa a. Ottaako henkilökunta mielipiteesi ja toiveesi huomioon avun toteuttamisesta? b. Voitko vaikuttaa

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon

Lisätiedot

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Ikärakenne Lähtökohtia Palvelujen tarve lisääntyy ja painopiste muuttuu Palveluja tuottavat työntekijät siirtyvät eläkkeelle Työvoimakilpailu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:39:58 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen. Keuda Elinikäinen ohjaus Raija Tikkanen

Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen. Keuda Elinikäinen ohjaus Raija Tikkanen Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen Keuda Elinikäinen ohjaus 13.10.2011 Raija Tikkanen Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma Vahvistetaan opinto-ohjausta kaikilla koulutusasteilla. Laaditaan hyvän opinto-ohjauksen

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot