RAUMAN TAIDEYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAUMAN TAIDEYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012"

Transkriptio

1 RAUMAN TAIDEYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Rauman Taideyhdistys perustettiin vuonna 1962 eli tasan 50 vuotta sitten. Toimintavuonna vuotisjuhlallisuudet keskittyivät yhdistyksen kokoelmatoiminnan aktivoimiseen, uusien jäsenten rekrytointiin ja jäsentoiminnan laajentamiseen. Toimintojen myötä tavoitteena oli myös huomion saaminen yhdistyksen toiminnalle. Kaikissa näissä toiminnoissa onnistuttiin erinomaisesti. Rauman taidemuseon hallinnossa mukana oleminen ja sen toiminnan tukeminen eri tavoin on Taideyhdistyksen yksi keskeisin tarkoitus. Yhdistys edistää ja tukee kuvataiteen harrastamista ja pyrkii lisäämän kiinnostusta kuvataidetta kohtaan Raumalla. Taideyhdistyksen järjestämät Ars Rauma -näyttelyt ovat tuoneet valtakunnallisesti tunnettuja taiteilijoita Raumalle. Suuri joukko taiteenystäviä tuntee yhdistyksen omakseen monipuolisten ja mielenkiintoisten kulttuurimatkojen ansiosta. Yhdistyksen kokoelmatoiminnan tarkoituksena on tuottaa iloa mahdollisimman monelle ja periaatteena on, että yhdistyksen omistamat teokset on sijoitettu esille julkisiin tiloihin Raumalla. Yhdistys tukee myös lasten ja nuorten kuvataideharrastusta Raumalla. JÄSENET JA JÄSENMAKSUT Vuonna 2012 oli käynnissä aktiivinen jäsenhankintakampanja, josta erityisesti vastasi yhdistyksen kehitystyöryhmän jäsenet Sirkka Aadeli, Maija Tuhkanen ja Pekka Kuusisto. Yhdistykseen saatiin lähes ennätyksellinen määrä uusia jäseniä. Uusia jäseniä saatiin vuoden aikana mukaan kaikkiaan yli 50, joista 11 ainaisjäsentä. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2012 lopussa: ainaisjäseniä 95 hlöä, vuosijäseniä 229 hlöä, yhteensä 324 jäsentä. Jäsenedut: - vapaa pääsy Rauman taidemuseoon - kutsu Rauman taidemuseon näyttelyiden avajaisiin sekä tietoa taidemuseon tapahtumista - mahdollisuus osallistua taideyhdistyksen järjestämille taidematkoille jäsenhintaan ja kutsut myös muihin tapahtumiin kuten jäseniltoihin -jäsenkirje, jossa tiedotetaan yhdistyksen tapahtumista ja matkoista sekä taidemuseon museokaupan jäsentarjouksista -ilmainen sisäänpääsy Porin taidemuseoon yhdistyksen jäsenkorttia näyttämällä, yhdistys kuuluu Porin taidemuseon Mesenaattikiltaan Jäsenmaksut: Vuosijäsenyys 15, puolisojäsen 10, ainaisjäsenyys 150, puolisoainaisjäsen 100, yhteisöjäsen 150.

2 KOKOUKSET Taideyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin taidemuseon leivintuvassa. Läsnä oli 9 yhdistyksen jäsentä. Yhdistyksen hallitus 50-vuotisjuhlassa. (Kuvasta puuttuu kunniajäsen ja varapuheenjohtaja Iiro Penttilä.) Hallitus kokoontui vuoden aikana 3 kertaa päättäen 38 pykälästä. Kehitystyöryhmä kokoontui 4 kertaa, 9.1., 21.3., 10.4 ja Työryhmä ideoi uusia toimintamuotoja kuten jäseniltoja, jäsenhankintakampanjaa sekä varainkeruuta teoshankintoihin ja toimintaan. Keskeisenä oli myös kokoelmien kartuttamiseen liittyvä strategiatyöskentely, jonka tuloksena saatiin toteutumaan yhdistykselle teoslahjoituksia sekä teosostoja. Kehitystyöryhmän pohdinnoissa olivat myös julkisten teosten kyltittämiseen liittyvät toimenpiteet sekä yhdistyksen kansalaiskeräyksellä hankkiman Uneksija-patsaan uudelleen sijoittamisen työstäminen. Kehitystyöryhmä tutustui mahdollisiin sijoituspaikkoihin ja piti yhteyttä kaupungin Wihertoimeen. YHDISTYKSEN HALLITUS Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Vesa Heino. Erovuoroisista jäsenistä Sirkka Aadeli, Pirkko Lind ja Iiro Penttilä ja Henna Paunu valittiin jatkamaan. Janne Kosken tilalle valittiin Maija Tuhkanen. Muut hallituksen jäsenet ovat Pekka Kuusisto, Reine Leino ja Rauno Luttinen. Yhdistyksen sihteerinä ja rahastonhoitajana toimi Pauliina Monto-Kokkonen. TILINTARKASTAJAT Vuoden 2012 varsinaisiksi tilintarkastajiksi vuosikokous valitsi Toini Järven ja Taisto Heikkilän. Varatilintarkastajiksi valittiin Mona Mattila ja Pekka Saarinen. TOIMIKUNNAT Matkatoimikunta: Henna Paunu, Iiro Penttilä ja Valpuri Honkavaara. Matkatyöryhmää täydensivät Sirkka Aadeli ja Maija Tuhkanen. Näyttelytoimikunta: Rauno Luttinen, Ritva Rasinpuro ja Henna Paunu. Kehitystyöryhmä: Sirkka Aadeli, Pekka Kuusisto, Maija Tuhkanen, Henna Paunu. Mediatoimikunta ja ohjelmatoimikunta päätettiin perustaa tarpeen mukaan.

3 RAUMAN TAIDEMUSEON SÄÄTIÖN VALTUUSKUNTA Taideyhdistyksen edustajina kaudella olivat seuraavat jäsenet: Heikki Horila, vpj Leena Rautavuori, varajäsen Raija Heikkilä, jäsen Ulla Stenback, varajäsen Pekka Kuusisto, jäsen Mirja Luukko, varajäsen Pirkko Lind, jäsen Rauno Luttinen, varajäsen RAUMAN TAIDEMUSEON SÄÄTIÖN HALLITUS Taideyhdistyksen edustajina olivat seuraavat jäsenet: Vesa Heino, pj Iiro Penttilä, varajäsen Reine Leino, jäsen Sirkka Aadeli, varajäsen JÄSENKIRJEET JA TIEDOITUS Vuoden aikana lähetettiin 4 jäsenkirjettä. Jäsenistölle lähetettiin myös taidemuseon näyttelykutsut, kausiohjelma sekä tietoa tulevista tapahtumista. Taidemuseon uutiskirjettä lähetettiin sähköpostitse halukkaille ja tätä toimintaa pyrittiin kehittämään ajan ja kustannusten säästämiseksi. Vuosikokouksesta sekä matkoista tiedotettiin sanomalehti Länsi-Suomen yhdistyspalstalla. Muiden kulttuuriyhdistysten kanssa tehtiin yhteistiedottamista taidematkoista. Lisäksi tehtiin uusi esite yhdistyksen jäsenhankinnassa käytettäväksi. Taideyhdistyksen nettisivut sijaitsevat osoitteeseen JÄSENILLAT Yksi uusista kehitysryhmän työstämistä ja aktivoimista toiminnoista olivat myös kolmen jäsenillan organisointi, yksi vietettiin Seppo Nurmimaan kokoelmanäyttelyn avajaisina, toinen grafiikan menetelmiä käsittelevänä luentona Galleria Kempaksessa 15.10, jossa taidegraafikko Matti Hintikka luennoi litografiatekniikasta ja kolmas yhdistyksen 50-vuotisjuhlan merkeissä Korjausarkkitehti Kalle Saarinen esitteli Seppo Nurmimaan Vanha Rauma aiheisia piirroksia näyttelyn avajaisissa.

4 TAIDEMATKAT Taidematkoja tehtiin yhteensä kolme. Ensimmäinen taidematka tehtiin Kirkkonummelle ja Helsinkiin. Kohteena olivat Kirkkonummella sijaitseva Pokrovan ortodoksinen luostari sekä veljeskunta. Helsingissä tutustuttiin kuvataiteilija Paavo Paunun näyttelyyn Korjaamo-galleriassa. Paavo Paunu oli paikalla esittelemässä näyttelynsä. Taidematkalaiset lounaalla Pokrovan luostarissa. Toinen jäsenmatka tehtiin 2.9. ja kohteena olivat Noormarkussa sijaitsevat Ahlströmin tehtaan museo ja Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairea. Paluumatkalla käytiin Porin taidemuseossa, jossa Jarmo Mäkilä esitteli näyttelynsä yhdistyksen jäsenille. Poriin tehtiin myös toinen taidematka , joka täydensi käyntiä Villa Maireassa. Yhdistys teki teatterimatkan Porin teatteriin, jossa nähtiin Maire Gullichsenista kertova Maire näytelmä. Samalla matkalla käytiin myös Porin taidemuseossa Maire Gullichsen ja modernismi sarjan näyttelyyn Mairen värit. Taideretket ovat olleet avoimia myös muille kuin jäsenistölle. YHDISTYKSEN JAKAMAT STIPENDIT Rauman kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulun stipendit jaettiin seuraaville koululaisille: Essi Salminen, Santeri Hirsikangas, Linnea Kieloniemi, Lauri Lehto, Laura Kiiskilä, Emilia Jokela, Fanni Landvik ja Konsta Vainio. Ylioppilas-stipendin sai Sanna Vuorinen Rauman lukiosta. NÄYTTELYT Yhdistyksen perinteinen Ars Rauma näyttely järjestetään joka toinen vuosi Rauman taidemuseossa. Näyttely vuorottelee Rauma Biennale Balticumin kanssa. Vuonna 2013 järjestettävä Ars Rauma näyttely tulee olemaan Raumalla asuvan kuvataiteilijan Kerttu Horilan retrospektiivi. Näyttelyn kuraattorina toimii amanuenssi Henna Paunu. Vuonna 2012 näyttelyn valmistelut alkoivat Rauman taidemuseossa Horilaa koskevan arkistoaineiston kartoituksella ja digitoinnilla sekä suunnitteluun ja rahoituksen hankintaan liittyvillä toiminnoilla.

5 Yhdistyksen uutena toimintamuotona olivat kokoelmanäyttelyt. Seppo Nurmimaan lahjoituskokoelma oli esillä Rauman taidemuseossa kesän ajan sekä koko lokakuun ajan Silmäoptikot liikkeen näyteikkunassa osoitteessa Kuninkaankatu vuotisjuhlien kunniaksi Reine Leino toteutti Rauman taidemuseon näyttelytilojen portaikossa kuratoimiensa Ars Rauma- näyttelyiden julisteita esittelevän näyttelyn. Lisäksi yhdistyksen mitalikokoelmaa oli esillä Rauman taidemuseon Broman-salissa 50-vuotisjuhlasta alkaen. Esille tuotiin pääasiassa Suomen Mitalitaiteen Killan vuosimitaleita sekä yhdistyksen ja taidemuseon itse tuottamat mitalit (Alpo Sarava- sekä Rauma Biennale Balticum mitalit) sekä lahjana saatuja mitaleita. Mitalikokoelman kaksoiskappaleet näyttelyssä olivat Rauman taidemuseon kokoelmista. 50-vuotisjuhlien kunniaksi Reine Leino toi esille kuratoimiensa Ars Rauma- näyttelyiden julisteita. TAIDETEOSKOKOELMA JA ARKISTO Rauman taideyhdistyksellä on oma taideteoskokoelma, jota kartutetaan ostoilla ja lahjoituksia vastaanottamalla. Vuonna 2012 yhdistyksen kokoelma karttui ennätyksellisellä määrällä uusia teoksia. Kokoelma karttui vuoden aikana yhteensä 30 teoksella. Sirkka Aadelin ja Maija Tuhkasen organisoimana yhdistys vastaanotti 26 taiteilija professori Seppo Nurmimaan ( ) Rauma-aiheista piirrosta lahjoituksena. Lahjoituskokoelma oli esillä Rauman taidemuseon kokoelmatiloissa Seppo Nurmimaa teki uransa pääasiassa Suomen kansallisoopperan lavastajana. Hän oli kotoisin Keravalta, mutta yhteys Raumaan syntyi avioliiton kautta. Kansallisoopperan lavastemaalarin apulaisena työskennellessään nuori Seppo Nurmimaa tutustui tulevaan vaimoonsa tanssitaiteilija Outi Rahiin, joka on kotoisin Raumalta. Seppo Nurmimaa sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1970 ja vuonna 1983 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi. Uraansa liittyen hän julkaisi vuonna 1993 muistelmateoksen Vanhan oopperan kummitus hymyilee. Vanha Rauma aiheiset piirrokset ovat syntyneet Seppo Nurmimaan ja Outi Rahi-Nurmimaan perheen kesälomamatkoilla, joita tehtiin Outin vanhempien luo Raumalle. Piirrokset ovat palanneet nyt syntysijoilleen. Outi Nurmimaa lahjoitti piirroskokoelman Rauman Taideyhdistykselle. Hän oli myös paikalla Raumalla näyttelyn lehdistötilaisuudessa ja avajaisissa. Lahjoitus ja sen esilläolo saivat mukavasti huomiota myös mediassa. Paikallislehtien lisäksi Satakunnan radio sekä Lounais-Suomen alueuutiset huomioivat tapahtumaa.

6 Kokoelma karttui myös kolmen teososton kautta, jäsenkeräyksellä hankittiin Kosti Koskisen öljyvärimaalaus vuodelta 1947 Nature Morte ja Unto Kasken puupiirros Näkymä Pohjankadulta. Lisäksi 50-vuotisjuhlassa yhdistys sai lahjaksi Aila Salolta hänen suunnittelemansa Hollming-mitalin. Kokoelmaan hankittu Rauman taidegraafikoiden Vuoden vedos oli tällä kertaa Pirkko Lehtisen toteuttama Puun viesti -puupiirros. Tekijä Pirkko Lehtinen kertoo aiheesta: Teoksen lähtökohta on puukaupunki Vanha Rauma ja tekniikkana puupiirros, taustalla halu kunnioittaa entisaikojen kädentaitajia, heidän sommittelukykyään ja rikasta muotokieltään. Nurmimaan lahjoituskokoelma sekä aikaisempien vuosien kehystämättä olevat vuoden vedokset kehystettiin. Nurmimaan teosten kehystys toteutettiin Silmäoptikot Palmun tuella. Kokoelmatoiminnan mittavin ponnistus syksyn 2012 aikana oli kokoelmien sijoittaminen esille julkisiin tiloihin. Teoksia sijoitettiin Rauman sairaalan ja Rauman terveyskeskuksen tiloihin asiakkaiden ja henkilökunnan viihtyvyyden lisäämiseksi kehitystyöryhmän jäsenten Sirkka Aadelin ja Maija Tuhkasen laatiman suunnitelman mukaisesti. Yhdistyksen oman kokoelman lisäksi suunnitelmissa oli mukana Rauman taidemuseon sekä Rauman kaupungin teosten sijoitusta. Uuden sijoituspaikan löysi kaikkiaan noin 80 teosta. Sirkka Aadeli, Henna Paunu ja Maija Tuhkanen ripustamassa teoksia sairaalan portaikkoon Yhdistyksen taideteoskokoelma on osa Rauman taidemuseon hallinnassa ja hoidossa olevia kokoelmia ja luetteloitu Valtion taidemuseon kehittelemään Muusa- taideteostietokanta ohjelmistoon. Yhteensä yhdistyksellä on 192 teosta sekä Kosti Koskisen 50 luonnosta käsittävä kokoelma. Yhdistyksellä on hallussaan myös mittava arkistokokonaisuus Kosti Koskisen muistiinpanoja, kirjoituksia, työskentelyvälineitä ym. dokumentteja luetteloimattomana arkistona sekä Kosti Koskisen tekijänoikeudet. Tätä arkistoa säilytetään Rauman taidemuseon teosvarastossa. RAUMAN TAIDEYHDISTYS 50 VUOTTA Rauman taideyhdistyksen 50-vuotisjuhlaa vietettiin Rauman taidemuseolla torstaina klo Tilaisuus oli koko jäsenistölle avoin ja tilaisuuteen osallistui noin 60 henkeä. Tilaisuudessa juhlapuheen piti yhdistyksen puheenjohtaja Vesa Heino, intendentti Janne Koski esitteli taidemuseossa esillä olevan näyttelyn 100 vuotta metsäteollisuutta Raumalla, yhdistyksen jäsen Aila Salo pohjusti mitalitaidetta koskevalla esitelmällä yhdistyksen oman mitalinäyttelyn avautumista ja amanuenssi Henna Paunu haastatteli paikalla ollutta yhdistyksen perustajajäsentä toimittaja Vappu-Erika Koskista. Kukkasilla kiitettiin aktiivisesti vuoden aikana toiminnassa mukana olleita ja juhlan valmisteluihin osallistuneita. Illan ohjelmassa oli myös kuvakooste digitaalisena esityksenä, jossa mukana oli yhdistyksen sekä museon toimintaa esitteleviä kuvia vuosien varrelta. Ohjelmassa oli myös tarjoilua ja esillä olleisiin näyttelyihin tutustuminen. Juhlia edelsi tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin yhdistyksen toiminnasta sekä juhliin liittyvistä toimenpiteistä. Länsi-Suomi teki näyttävän artikkelin kokoelmaripustuksista sairaalan ja terveyskeskuksen tiloissa.

7 Rauman Taideyhdistyksen 50-vuotisjuhliin osallistui noin 60 jäsentä, juhlapuhetta pitämässä puheenjohtaja Vesa Heino TALOUS Vuonna 2012 taideyhdistyksen talous oli 1 758,14 ylijäämäinen. Hallitus ehdottaa, että tilikauden ylijäämä kirjataan voitto- ja tappiotilille Yhdistyksen mitalikokoelmaa oli esillä Rauman taidemuseon Broman-salissa 50-vuotisjuhlasta alkaen.

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 kuva: Kia-Maria Aho, Rakkauden viljelijä. Teoskuva on vuoden 2017 jäsenkortin kuva. Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 Toimintakertomus 1.1.2017 31.12.2017 YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Naivistien Ystävät

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2012. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2012 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 VAIKUTTAMINEN... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET...

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2012 1. HALLITUS 2. JÄSENISTÖ 3. TALOUS 4. TIEDOTTAMINEN JÄSENISTÖLLE 5. TOIMINTA 5.1. Tavoite 5.2. Palveluista tiedottaminen 5.3. Hartauselämä

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi TOIMINTAKERTOMUS 2010 NYKYTAITEEN MUSEO KIASMAN TUKISÄÄTIÖ UNDERSTÖDSSTIFTELSEN FÖR MUSEET FÖR NUTIDSKONST KIASMA KIASMA MUSEUM OF CONTEMPORARY ART FOUNDATION TOIMINTAKERTOMUS 2010 Y-tunnus: 2199820-1

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 1/5 Liite 2 17.2.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yleistä Vuosi 2015 oli Cotes ry:n 62. toimintavuosi. Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 2. Hallinto 2.1. Luottamus- ja toimihenkilöt

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Joensuun Taiteilijaseura ry ja kotipaikka Joensuu.

Yhdistyksen nimi on Joensuun Taiteilijaseura ry ja kotipaikka Joensuu. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Joensuun Taiteilijaseura ry ja kotipaikka Joensuu. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kuvataiteilijoiden ammatillista asemaa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 4.1 Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 4.2 Tiedotus 4.3 Yhteistyökumppanit

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S 2012

V U O S I K E R T O M U S 2012 KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT RY V U O S I K E R T O M U S 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli yhdistyksen seitsemäs toimintavuosi. Vuoden aikana Kerava Taidemuseo muutti uuteen paikkaan Keravan keskustaan ns.

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Oulun LVI-yhdistys, OuLVI ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-1016160-9 Kotipaikka Oulu Merkitty rekisteriin 13.6.1972 Toiminta aloitettu 3.10.1962

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Suomen Paaritaksit ry Perustamiskokous Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Läsnä: Tarmo Vuorinen, Tampere Markku Tuulinen, Pori Lauri Savolainen,

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS. Kokouksen avaus 17:18. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Kokousvirkailijoiden valinta

HALLITUKSEN KOKOUS. Kokouksen avaus 17:18. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Kokousvirkailijoiden valinta Aika: 26.04.2016 17:15 Paikka: Satakunnan Ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikkö Läsnä: Pekka Aarne, Esa Halminen, Pirjo Nordström, Mikko Johansson, Ritva Peltomaa (varajäsen), Aulis Saarinen (pelinjohtaja),

Lisätiedot

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2014 1. HALLITUS 2. JÄSENISTÖ 3. TALOUS 4. TIEDOTTAMINEN JÄSENISTÖLLE 5. TOIMINTA 5.1. Tavoite 5.2. Palveluista tiedottaminen 5.3. Hartauselämä

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 Toimintakertomus 10.12.2014 31.12.2015 YLEISTÄ HALLITUS YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Yhdistyksen jäsenet

Lisätiedot